2012R0601 — FI — 30.07.2014 — 002.001

---

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

►B	KOMISSION ASETUS (EU) N:o 601/2012, annettu 21 päivänä kesäkuuta 2012, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2003/87/EY tarkoitetusta kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailusta ja raportoinnista (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) (EYV L 181, 12.7.2012, p.30)

Muutettu:

		Virallinen lehti
		No	page	date
►M1	KOMISSION ASETUS (EU) N:o 206/2014, annettu 4 päivänä maaliskuuta 2014,	L 65	27	5.3.2014
►M2	KOMISSION ASETUS (EU) N:o 743/2014, annettu 9 päivänä heinäkuuta 2014,	L 201	1	10.7.2014

Oikaisu

►C1	Oikaisu, EYV L 342, 14.12.2012, s. 48 (601/2012,)
►C2	Oikaisu, EYV L 347, 15.12.2012, s. 43 (601/2012,)

---

▼B

KOMISSION ASETUS (EU) N:o 601/2012,

annettu 21 päivänä kesäkuuta 2012,

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2003/87/EY tarkoitetusta kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailusta ja raportoinnista

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

I

LUKU

YLEISET SÄÄNNÖKSET

1

JAKSO

Kohde ja määritelmät

1 artikla

Kohde

Tässä asetuksessa vahvistetaan säännöt direktiivin 2003/87/EY mukaiselle kasvihuonekaasupäästöjen ja toimintatietojen tarkkailulle ja raportoinnille unionin päästökauppajärjestelmän 1 päivänä tammikuuta 2013 alkavana päästökauppakautena ja sitä seuraavina päästökauppakausina.

2 artikla

Soveltamisala

Tätä asetusta sovelletaan direktiivin 2003/87/EY liitteessä I lueteltuihin toimintoihin liittyvien kasvihuonekaasupäästöjen sekä kiinteiden laitosten ja ilmailutoimintojen toimintotietojen tarkkailuun ja raportointiin sekä ilmailutoimintojen tonnikilometritietojen tarkkailuun ja raportointiin.

Asetusta sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2013 alkaen syntyviin päästöihin ja toimintotietoihin.

3 artikla

Määritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan

Lisäksi tähän asetukseen sovelletaan päätöksen 2009/450/EY liitteessä esitettyjä ”lennon” ja ”lentopaikan” määritelmiä sekä direktiivin 2009/31/EY 3 artiklan 1, 2, 3, 5, 6 ja 22 kohdassa esitettyjä määritelmiä.

2

JAKSO

Yleiset periaatteet

4 artikla

Yleiset velvoitteet

Toiminnanharjoittajien ja ilma-aluksen käyttäjien on noudatettava direktiivin 2003/87/EY mukaisia kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailu- ja raportointivelvoitteita 5–9 artiklassa esitettyjen perusteiden mukaisesti.

5 artikla

Kattavuus

Tarkkailun ja raportoinnin on oltava kattavaa ja katettava kaikki direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitettuihin toimintoihin ja muihin mainitun direktiivin 24 artiklan mukaisesti järjestelmään sisällytettyihin toimintoihin liittyvistä päästölähteistä ja päästövirroista peräisin olevat prosesseista ja poltosta aiheutuvat päästöt ja kaikki kyseisten toimintojen yhteydessä eriteltyjen kasvihuonekaasujen päästöt; kaksinkertaista laskentaa on kuitenkin vältettävä.

Toiminnanharjoittajien ja ilma-aluksen käyttäjien on toteutettava tarkoituksenmukaisia toimenpiteitä estääkseen raportointikauteen liittyvät tietoaukot.

6 artikla

Johdonmukaisuus, vertailtavuus ja avoimuus

1.  Tarkkailun ja raportoinnin on oltava johdonmukaista ja ajallisesti vertailukelpoista. Tämän vuoksi toiminnanharjoittajien ja ilma-aluksen käyttäjien on käytettävä samoja tarkkailumenetelmiä ja tietoja, paitsi jos toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt muutoksia ja poikkeuksia.

2.  Toiminnanharjoittajien ja ilma-aluksen käyttäjien on selvitettävä, tallennettava, koottava, analysoitava ja dokumentoitava tarkkailutiedot, mukaan lukien oletukset, viittaukset, toimintotiedot, päästökertoimet, hapettumiskertoimet ja muuntokertoimet, avoimella tavalla, joka antaa todentajalle ja toimivaltaiselle viranomaiselle mahdollisuuden toistaa päästöjen määrittämisprosessi.

7 artikla

Tarkkuus

Toiminnanharjoittajien ja ilma-aluksen käyttäjien on varmistettava, että päästöjen määrittäminen ei ole järjestelmällisesti eikä tietoisesti epätarkkaa.

Mahdollinen epätarkkuuksien lähde on tunnistettava ja vähennettävä mahdollisimman nopeasti.

On noudatettava asianmukaista huolellisuutta sen takaamiseksi, että päästöjä koskevat laskelmat ja mittaukset ovat mahdollisimman tarkkoja.

8 artikla

Menetelmien totuudenmukaisuus

Toiminnanharjoittajan ja ilma-aluksen käyttäjän on huolehdittava siitä, että raportoitavien päästötietojen totuudenmukaisuus voidaan riittävällä tavalla varmistaa. Päästöt on määritettävä käyttäen asianmukaisia tarkkailumenetelmiä, joista säädetään tässä asetuksessa.

Raportoiduissa päästötiedoissa ja niihin liittyvissä tiedoissa ei saa olla olennaisia väärintulkintoja, tietojen valinnassa ja esitystavassa on vältettävä puolueellisuutta ja tietojen on annettava luotettava ja tasapuolinen kuva laitoksen tai ilma-aluksen käyttäjän päästöistä.

Tarkkailumenetelmien valinnassa on saavutettava tasapaino tarkkuutta parantavien toimien ja niiden aiheuttamien lisäkustannusten välillä. Päästöjen tarkkailun ja raportoinnin tavoitteena on oltava suurin saavutettavissa oleva tarkkuus, ellei se ole teknisesti mahdotonta toteuttaa tai johda kohtuuttomiin kustannuksiin.

9 artikla

Jatkuva parantaminen

Toiminnanharjoittajien ja ilma-aluksen käyttäjien on otettava myöhemmässä tarkkailussa ja raportoinnissa huomioon suositukset, jotka sisältyvät direktiivin 2003/87/EY 15 artiklan mukaisesti annettuihin todentamisraportteihin.

10 artikla

Koordinointi

Jos jäsenvaltio nimeää useamman kuin yhden toimivaltaisen viranomaisen direktiivin 2003/87/EY 18 artiklan mukaisesti, sen on koordinoitava kyseisten viranomaisten tämän asetuksen nojalla suorittamaa työtä.

II

LUKU

TARKKAILUSUUNNITELMA

1

JAKSO

Yleiset säännöt

11 artikla

Yleiset velvoitteet

1.  Kunkin toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tarkkailtava kasvihuonekaasupäästöjä toimivaltaisen viranomaisen 12 artiklan mukaisesti hyväksymän tarkkailusuunnitelman perusteella ottaen huomioon sen laitoksen tai ilmailutoiminnon luonne ja toiminta, johon sitä sovelletaan.

Tarkkailusuunnitelmaa on täydennettävä kirjallisilla menettelyillä, joita toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä laatii, dokumentoi, panee täytäntöön ja ylläpitää tarvittaessa tarkkailusuunnitelman kohteena olevien toimintojen osalta.

2.  Edellä 1 kohdassa tarkoitetussa tarkkailusuunnitelmassa on esitettävä toiminnanharjoittajien tai ilma-aluksen käyttäjien noudatettavaksi tarkoitetut ohjeet loogisesti ja yksinkertaisesti niin, että vältetään toimien päällekkäisyydet ja otetaan huomioon laitoksessa jo noudatettavat tai toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän jo soveltamat järjestelmät.

12 artikla

Tarkkailusuunnitelman sisältö ja toimittaminen

1.  Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava tarkkailusuunnitelma toimivaltaisen viranomaisen hyväksyttäväksi.

Tarkkailusuunnitelman on muodostuttava tietyn laitoksen tai ilma-aluksen käyttäjän tarkkailumenetelmien yksityiskohtaisesta, kattavasta ja avoimesta dokumentaatiosta ja sisällettävä vähintään liitteen I mukaiset tiedot.

Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava tarkkailusuunnitelman mukana kaikki seuraavat suunnitelmaa tukevat asiakirjat:

2.  Kun liitteessä I viitataan menettelyyn, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on laadittava, dokumentoitava, pantava täytäntöön ja ylläpidettävä tällainen menettely erillään tarkkailusuunnitelmasta.

Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on esitettävä tarkkailusuunnitelmassa menettelyn yhteenveto, jossa esitetään seuraavat tiedot:

Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava pyynnöstä toimivaltaiselle viranomaiselle kirjallinen dokumentaatio käytettävissä olevista menettelyistä. Näiden on myös toimitettava se komission asetuksen (EU) N:o 600/2012 ( 8 ) mukaista todentamista varten.

3.  Tämän artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen tietojen lisäksi jäsenvaltiot voivat vaatia, että laitosten tarkkailusuunnitelmaan sisällytetään muita kohtia, jotka ovat olennaisia päästöoikeuksien yhdenmukaistettua maksutta tapahtuvaa jakoa koskevien unionin laajuisten siirtymäsäännösten vahvistamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY 10 a artiklan mukaisesti 27 päivänä huhtikuuta 2011 annetun komission päätöksen 2011/278/EU ( 9 ) 24 artiklan 1 kohdan vaatimusten täyttämiseksi, erityisesti yhteenveto menettelystä, jolla varmistetaan, että

13 artikla

Vakiomuotoiset ja yksinkertaistetut tarkkailusuunnitelmat

1.  Jäsenvaltiot voivat sallia sen, että toiminnanharjoittajat ja ilma-aluksen käyttäjät käyttävät vakiomuotoisia ja yksinkertaistettuja tarkkailusuunnitelmia, tämän kuitenkaan rajoittamatta 12 artiklan 3 kohdan soveltamista.

Tätä varten jäsenvaltiot voivat tarvittaessa julkaista tarkkailusuunnitelmaa varten asiakirjamalleja, myös kuvauksen 57 ja 58 artiklassa tarkoitetuista tietojen hallintatoimista ja kontrollimenettelyistä, komission julkaisemien asiakirjamallien ja ohjeiden perusteella.

2.  Toimivaltaisen viranomaisen on ennen 1 kohdassa tarkoitetun yksinkertaistetun tarkkailusuunnitelman hyväksymistä suoritettava yksinkertaistettu riskinarviointi sen arvioimiseksi, vastaavatko ehdotetut kontrollitoimet ja niihin liittyvät menettelyt määritettyjä luontaisia riskejä ja kontrolliriskejä, ja perusteltava kyseisen yksinkertaistetun tarkkailusuunnitelman käyttö.

Jäsenvaltiot voivat vaatia toiminnanharjoittajaa tai ilma-aluksen käyttäjää suorittamaan edellä olevassa alakohdassa tarkoitetun riskienarvioinnin tarvittaessa itse.

14 artikla

Tarkkailusuunnitelman muutokset

1.  Kunkin toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tarkistettava säännöllisesti, vastaako tarkkailusuunnitelma laitoksen tai lentotoiminnan luonnetta ja toimintaa direktiivin 2003/87/EY 7 artiklan mukaisesti ja voidaanko tarkkailumenetelmiä parantaa.

2.  Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on muutettava tarkkailusuunnitelmaa missä tahansa seuraavista tilanteista:

15 artikla

Tarkkailusuunnitelman muutosten hyväksyminen

1.  Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on ilmoitettava kaikista tarkkailusuunnitelman muuttamista koskevista ehdotuksista toimivaltaiselle viranomaiselle viivytyksettä.

Toimivaltainen viranomainen voi kuitenkin sallia sen, että toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä ilmoittaa saman vuoden 31 päivään joulukuuta mennessä tarkkailusuunnitelman muutoksista, jotka eivät ole 3 kohdan mukaisesti merkittäviä.

2.  Mille tahansa 3 ja 4 kohdassa tarkoitetulle tarkkailusuunnitelman merkittävälle muutokselle on saatava toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntä.

Jos toimivaltainen viranomainen katsoo, ettei muutos ole merkittävä, sen on ilmoitettava asiasta viivytyksettä toiminnanharjoittajalle tai ilma-aluksen käyttäjälle.

3.  Laitoksen tarkkailusuunnitelman merkittäviä muutoksia ovat esimerkiksi seuraavat:

4.  Ilma-aluksen käyttäjän tarkkailusuunnitelman merkittäviä muutoksia ovat esimerkiksi seuraavat:

16 artikla

Muutosten täytäntöönpano ja kirjaaminen

1.  Ennen kuin toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä saa 15 artiklan 2 kohdan mukaisen hyväksynnän tai tiedot, se voi harjoittaa tarkkailua ja raportointia muutetun tarkkailusuunnitelman pohjalta, jos voidaan kohtuudella olettaa, etteivät ehdotetut muutokset ole merkittäviä, tai jos alkuperäisen tarkkailusuunnitelman mukainen tarkkailu johtaisi epätäydellisiin päästötietoihin.

Epäselvissä tilanteissa toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on huolehdittava kaikesta tarkkailusta ja raportoinnista ja dokumentoitava ne väliaikaisessa dokumentoinnissa rinnakkain käyttäen sekä päivitettyä että alkuperäistä tarkkailusuunnitelmaa.

2.  Kun toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä saa 15 artiklan 2 kohdan mukaisen hyväksynnän tai tiedot, sen on käytettävä ainoastaan muutettuun tarkkailusuunnitelmaan liittyviä tietoja ja suoritettava kaikki tarkkailu ja raportointi käyttäen ainoastaan muutettua tarkkailusuunnitelmaa.

3.  Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on säilytettävä tallenteet kaikista tarkkailusuunnitelman muutoksista. Kussakin tallenteessa on esitettävä seuraavat tiedot:

2

JAKSO

Tekninen toteutettavuus ja kohtuuttomat kustannukset

17 artikla

Tekninen toteutettavuus

Jos toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä väittää, että erityisten tarkkailumenetelmien soveltaminen ei ole teknisesti mahdollista, toimivaltaisen viranomaisen on arvioitava teknistä toteutettavuutta ottaen huomioon toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän perustelut. Perustelun on pohjauduttava siihen, että toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä pystyy vaaditussa ajassa hankkimaan sellaiset tekniset resurssit, jotka ovat tarpeen ehdotetun järjestelmän tarpeiden tyydyttämiseksi tai vaatimuksen noudattamiseksi tämän asetuksen tarkoituksia varten. Näihin teknisiin resursseihin on kuuluttava se, että käytettävissä on vaadittu tekniikka ja teknologia.

18 artikla

Kohtuuttomat kustannukset

1.  Jos toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä väittää, että erityisten tarkkailumenetelmien soveltamisesta aiheutuu kohtuuttomia kustannuksia, toimivaltaisen viranomaisen on arvioitava kustannusten kohtuuttomuutta ottaen huomioon toiminnanharjoittajan perustelut.

Toimivaltaisen viranomaisen on katsottava kustannukset kohtuuttomiksi, jos kustannusarvio ylittää hyödyn. Tätä varten hyöty on laskettava kertomalla parannuskerroin päästöoikeuksien 20 euron viitehinnalla, ja kustannusten laskemiseksi on otettava huomioon sopiva poistojakso, joka perustuu laitteiston taloudelliseen käyttöikään.

2.  Kun arvioidaan kustannusten kohtuuttomuutta valittaessa määrittämistasoja toimintotietojen määrittämistä varten, toimivaltaisen viranomaisen on käytettävä 1 kohdassa tarkoitettuna parannuskertoimena nykyisen epävarmuuden ja parannuksen myötä saavutettavan määrittämistason mukaisen epävarmuustavoitteen välistä eroa kerrottuna kyseisen lähdevirran viimeisimpien kolmen vuoden aikana aiheuttamilla keskimääräisillä vuosipäästöillä.

Ellei tietoa tämän lähdevirran viimeisimpien kolmen vuoden aikana aiheuttamista vuotuisista keskimääräisistä päästöistä ole saatavana, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on käytettävä konservatiivista arviota vuotuisista keskimääräisistä päästöistä, pois lukien biomassasta peräisin oleva hiilidioksidi, ennen hiilidioksidisiirtojen vähentämistä. Kansallisessa lakisääteisessä metrologisessa valvonnassa olevien mittauslaitteiden tapauksessa saavutettu epävarmuus voidaan korvata asiaankuuluvassa kansallisessa lainsäädännössä sallitulla suurimmalla käytönaikaisella virheellä.

3.  Kun arvioidaan kustannusten kohtuuttomuutta sellaisten toimenpiteiden osalta, jotka lisäävät raportoitujen päästöjen laatua mutta joilla ei ole suoraa vaikutusta toimintotietojen tarkkuuteen, toimivaltaisen viranomaisen on käytettävä yhden prosentin parannuskerrointa kunkin lähdevirran kolmen viimeisimmän raportointikauden aikana aiheuttamista vuotuisista keskimääräisistä päästöistä. Näihin toimenpiteisiin voivat kuulua:

4.  Toimenpiteistä, jotka liittyvät laitoksen tarkkailumenetelmän parantamiseen 69 artiklan mukaisesti, ei katsota aiheutuvan kohtuuttomia kustannuksia, jos niiden kustannukset ovat enintään 2 000 euroa raportointikauden aikana. Vähän päästöjä aiheuttavien laitosten kohdalla tämä raja on 500 euroa raportointikautena.

III

LUKU

KIINTEIDEN LAITOSTEN PÄÄSTÖJEN TARKKAILU

1

JAKSO

Yleiset säännökset

19 artikla

Laitosten ja lähdevirtojen luokittelu

1.  Kunkin toiminnanharjoittajan on määritettävä laitoksensa luokka 2 kohdan mukaisesti ja tarvittaessa kunkin lähdevirran luokka 3 kohdan mukaisesti päästöjen tarkkailemiseksi ja määrittämistasoja koskevien vähimmäisvaatimusten määrittämiseksi.

2.  Toiminnanharjoittajan on luokiteltava kukin laitos kuuluvaksi johonkin seuraavista luokista:

3.  Toiminnanharjoittajan on luokiteltava kukin lähdevirta vertaamalla sitä summaan, jossa ovat mukana kaikki laskentaan perustuviin menetelmiin sisältyviä lähdevirtoja vastaavan fossiilisen hiilidioksidin ja hiilidioksidiekvivalentin absoluuttiset arvot sekä mittaukseen perustuvalla menetelmillä tarkkailtujen päästölähteiden kaikkien päästöjen absoluuttiset arvot, ennen hiilidioksidisiirtojen vähentämistä; lähdevirta on luokiteltava johonkin seuraavista luokista:

4.  Jos laitoksen vuotuisia todennettuja keskimääräisiä päästöjä tämänhetkistä päästökauppakautta välittömästi edeltävän päästökauppakauden ajalta ei ole saatavissa tai ne ovat epätarkkoja, toiminnanharjoittajan on käytettävä laitoksen luokan määrittämiseksi konservatiivista arviota vuotuisista keskimääräisistä päästöistä, pois lukien biomassasta peräisin oleva hiilidioksidi ja ennen hiilidioksidisiirtojen vähentämistä.

20 artikla

Tarkkailun laajuus

1.  Toiminnanharjoittajan on rajattava kunkin laitoksen tarkkailun laajuus.

Toiminnanharjoittajan on sisällytettävä tarkkailuun kaikki kasvihuonekaasujen päästöt, jotka ovat peräisin direktiivin 2003/87/EY liitteessä I lueteltuihin toimintoihin kuuluvista päästölähteistä ja lähdevirroista sekä jäsenvaltioiden direktiivin 2003/87/EY 24 artiklan mukaisesti järjestelmään sisällyttämistä toiminnoista ja kasvihuonekaasuista.

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon myös päästöt, jotka johtuvat säännöllisistä toiminnoista ja raportointikauden aikana esiintyvistä poikkeuksellisista tapahtumista, kuten laitoksen käynnistämisestä ja pysäyttämisestä ja häiriötilanteista, lukuun ottamatta kuljetustarkoituksiin käytettävien liikkuvien työkoneiden päästöjä.

2.  Toiminnanharjoittajan on tarkkailu- ja raportointiprosessia määrittäessään sisällytettävä siihen liitteessä IV esitetyt sektorikohtaiset vaatimukset.

3.  Jos direktiivissä 2009/31/EY tarkoitetussa varastointikompleksissa havaitaan vuotoja, joista aiheutuu päästöjä tai hiilidioksidin vapautumista vesipatsaaseen, ne on katsottava kyseisen laitoksen päästölähteiksi ja niitä on tarkkailtava tämän asetuksen liitteessä IV olevan 23 osan mukaisesti.

Vuoto voidaan toimivaltaisen viranomaisen hyväksynnän perusteella jättää katsomatta päästölähteeksi tarkkailu- ja raportointiprosessissa, kun direktiivin 2009/31/EY 16 artiklan mukaiset korjaavat toimenpiteet on toteutettu eikä havaittavissa enää ole vuodosta aiheutuvia päästöjä taikka hiilidioksidin vapautumista vesipatsaaseen.

21 artikla

Tarkkailumenetelmien valinta

1.  Laitoksen päästöjen tarkkailua varten toiminnanharjoittajan on päätettävä, soveltaako se laskentaan perustuvia menetelmiä vai mittaukseen perustuvia menetelmiä, jollei tämän asetuksen erityisistä säännöksistä muuta johdu.

Laskentaan perustuvassa menetelmässä on määritettävä lähdevirroista peräisin olevat päästöt pohjautuen mittausjärjestelmien avulla saataviin toimintotietoihin ja muihin muuttujiin, jotka pohjautuvat laboratorioanalyyseihin tai oletusarvoihin. Laskentaan perustuva menetelmä voidaan toteuttaa joko 24 artiklassa esitetyn vakiolaskentamenetelmän tai 25 artiklassa esitetyn massatasemenetelmän avulla.

Mittaukseen perustuvassa menetelmässä on määritettävä päästölähteiden päästöt mittaamalla jatkuvatoimisesti kasvihuonekaasujen pitoisuutta savukaasussa ja savukaasuvirtausta; tämä käsittää myös laitosten välisten hiilidioksidisiirtojen tarkkailun, jossa mitataan hiilidioksidipitoisuutta ja siirtokaasun virtausta.

Kun käytetään laskentaan perustuvaa menetelmää, toiminnanharjoittajan on ilmoitettava tarkkailusuunnitelmassa kunkin lähdevirran osalta, käytetäänkö vakiolaskentamenetelmää vai massatasemenetelmää, sekä asiaankuuluvat määrittämistasot liitteen II mukaisesti.

2.  Toiminnanharjoittaja voi toimivaltaisen viranomaisen hyväksynnän saatuaan käyttää saman laitoksen eri päästölähteiden ja lähdevirtojen osalta vakiolaskentamenetelmän, massatasemenetelmän ja mittaukseen perustuvan menetelmän yhdistelmää, kunhan päästöjen määrityksestä ei jää puuttumaan tietoja eikä päästöjä lasketa kahteen kertaan.

3.  Ellei toiminnanharjoittaja valitse mittaukseen perustuvaa menetelmää, toiminnanharjoittajan on valittava liitteen IV asiaankuuluvassa osassa edellytetty menetelmä, paitsi jos toiminnanharjoittaja toimittaa toimivaltaisille viranomaisille näyttöä siitä, että kyseisen menetelmän käyttö on teknisesti mahdotonta tai se johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin tai että jollakin muulla menetelmällä saadaan kokonaisuudessaan tarkempia tietoja päästöistä.

22 artikla

Tarkkailumenetelmä, joka ei perustu määrittämistasoihin

Edellä 21 artiklan 1 kohdasta poiketen toiminnanharjoittaja voi soveltaa valittuihin lähdevirtoihin tai päästölähteisiin tarkkailumenetelmää, joka ei perustu määrittämistasoihin (jäljempänä ’fall back -menetelmä’), edellyttäen, että kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

23 artikla

Tarkkailumenetelmän tilapäiset muutokset

1.  Jos tarkkailusuunnitelmassa hyväksyttyä määrittämistasoa ei teknisistä syistä voida tilapäisesti soveltaa polttoaine- tai materiaalivirran toimintotietojen tai kunkin laskentakertoimen määrittämiseen toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, toiminnanharjoittajan on sovellettava ylintä toteuttamiskelpoista määrittämistasoa, kunnes tarkkailusuunnitelmassa hyväksytyn määrittämistason soveltamisedellytykset ovat palautuneet.

Toiminnanharjoittajan on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet, jotta toimivaltaisen viranomaisen hyväksymän tarkkailusuunnitelman määrittämistason soveltamista voidaan jatkaa joutuisasti.

2.  Toiminnanharjoittajan on ilmoitettava tällaisesta 1 kohdassa tarkoitetusta tarkkailumenetelmän tilapäisestä muutoksesta viivytyksettä toimivaltaiselle viranomaiselle ja esitettävä

2

JAKSO

Laskentaan perustuva menetelmä

1

alajakso

Yleistä

24 artikla

Päästöjen laskeminen vakiolaskentamenetelmän mukaisesti

1.  Vakiolaskentamenetelmässä toiminnanharjoittajan on laskettava poltosta kutakin lähdevirtaa kohden aiheutuvat päästöt kertomalla toimintotiedot, jotka liittyvät poltetun polttoaineen määrään, ilmaistuna teholliseen lämpöarvoon perustuvina terajouleina, vastaavalla päästökertoimella, ilmaistuna hiilidioksiditonneina terajoulea kohti (t CO2/TJ) tehollista lämpöarvoa vastaavalla tavalla, ja vastaavalla hapettumiskertoimella.

Toimivaltainen viranomainen voi sallia muodossa t CO2/t tai t CO2/Nm3 ilmaistavien päästökertoimien käytön. Tällöin toiminnanharjoittajan on määritettävä poltosta aiheutuvat päästöt kertomalla toimintotiedot, joka liittyvät poltetun polttoaineen määrään, ilmaistuna tonneina tai normikuutiometreinä, vastaavalla päästökertoimella ja vastaavalla hapettumiskertoimella.

2.  Toiminnanharjoittajan on määritettävä prosessipäästöt lähdevirtaa kohden kertomalla toimintotiedot, jotka liittyvät materiaalin kulutukseen, suorituskykykyyn tai tuotannon määrään, ilmaistuna tonneina tai normikuutiometreinä, vastaavalla päästökertoimella, ilmaistuna muodossa t CO2/t tai t CO2/Nm3, ja vastaavalla muuntokertoimella.

3.  Jos määrittämistason 1 tai määrittämistason 2 päästökerroin sisältää jo epätäydellisten kemiallisten reaktioiden vaikutuksen, hapettumiskerroin tai muuntokerroin on 1.

25 artikla

Päästöjen laskeminen massatasemenetelmän mukaisesti

1.  Massatasemenetelmää käyttäessään toiminnanharjoittajan on laskettava kunkin massataseeseen sisällytetyn lähdevirran hiilidioksidimäärä kertomalla toimintotiedot, jotka liittyvät massataseen rajojen sisäpuolelle tulevan tai massataseen ulkopuolelle siirtyvän materiaalin määrään, materiaalin hiilipitoisuudella, joka on kerrottu kertoimella ►C2  3,664 t CO2/t C, ◄ noudattaen liitteessä II olevaa 3 osaa.

2.  Massataseen kattaman prosessin kokonaispäästöt määritetään laskemalla yhteen kaikkien massataseeseen sisältyvien lähdevirtojen hiilidioksidimäärät, tämän kuitenkaan rajoittamatta 49 artiklan soveltamista. Ilmakehään pääsevä hiilimonoksidi (CO) lasketaan massataseessa molaarisesti vastaavana määränä hiilidioksidia.

26 artikla

Sovellettavat määrittämistasot

1.  Määritellessään toimintotietojen ja laskentakertoimien määrittämisessä käytettäviä asiaankuuluvia määrittämistasoja 21 artiklan 1 kohdan mukaisesti kunkin toiminnanharjoittajan on käytettävä:

Toiminnanharjoittaja voi kuitenkin käyttää luokkaan C kuuluvien laitosten osalta määrittämistasoa, joka on yhden tason alempi kuin ensimmäisessä alakohdassa vaadittu määrittämistaso, ja luokkiin A ja B kuuluvien laitosten osalta määrittämistasoa, joka on enintään kaksi tasoa alempi, vähintään kuitenkin määrittämistasoa 1, jos toiminnanharjoittaja osoittaa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, että ensimmäisessä alakohdassa edellytetty määrittämistaso ei ole teknisesti toteuttamiskelpoinen tai johtaa kohtuuttomiin kustannuksiin.

Toimivaltainen viranomainen voi sallia, että toiminnanharjoittaja käyttää toisessa alakohdassa tarkoitettuja määrittämistasoja alempia määrittämistasoja, vähintään kuitenkin määrittämistasoa 1, enintään kolmen vuoden siirtymäkauden ajan, edellyttäen, että molemmat seuraavista edellytyksistä täyttyvät:

2.  Toiminnanharjoittajan on käytettävä vähämerkityksisten lähdevirtojen toimintotietojen tai kunkin laskentakertoimen määrittämiseen ylintä teknisesti toteuttamiskelpoista määrittämistasoa, joka ei johda kohtuuttomiin kustannuksiin, vähintään kuitenkin määrittämistasoa 1.

3.  Erittäin vähämerkityksisten lähdevirtojen osalta kunkin toiminnanharjoittajan on määritettävä toimintotiedot ja kukin laskentakerroin käyttämällä määrittämistasojen sijaan konservatiivisia arvioita, paitsi jos määritetty määrittämistaso on saavutettavissa ilman ylimääräisiä ponnisteluja.

4.  Hapettumis- tai muuntokertoimen osalta toiminnanharjoittajan on sovellettava vähintään alimpia liitteessä II lueteltuja määrittämistasoja.

5.  Jos toimivaltainen viranomainen on sallinut muodossa t CO2/t tai t CO2/Nm3 ilmaistavien päästökertoimien käytön polttoaineiden ja prosessien syöttöaineina käytettävien polttoaineiden päästökertoimena tai massataseissa 25 artiklan mukaisesti, voidaan tehollista lämpöarvoa tarkkailla käyttäen liitteessä II määritettyä ylintä määrittämistasoa alempia määrittämistasoja.

2

alajakso

Toimintotiedot

27 artikla

Toimintotietojen määrittäminen

1.  Toiminnanharjoittajan on määritettävä lähdevirran toimintotiedot jollakin seuraavista tavoista:

2.  Edellä 1 kohdan b alakohdan soveltamiseksi raportointikauden aikana prosessoidun polttoaineen tai materiaalin määrä on laskettava vähentämällä raportointikauden aikana ostetun polttoaineen tai materiaalin määrästä laitoksesta pois viedyn polttoaineen tai materiaalin määrä, lisäämällä siihen raportointikauden alussa varastossa olleen polttoaineen tai materiaalin määrä ja vähentämällä siitä raportointikauden lopussa varastossa olleen polttoaineen tai materiaalin määrä.

Jos varastossa olevien määrien määrittäminen suoraan mittaamalla on teknisesti mahdotonta tai johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin, toiminnanharjoittaja voi arvioida nämä määrät yhdellä seuraavista tavoista:

Kun toimintotietoja ei voida teknisistä syistä määrittää tarkalleen koko kalenterivuoden osalta tai se aiheuttaisi kohtuuttomia kustannuksia, toiminnanharjoittaja voi valita seuraavan sopivimman päivän erottamaan raportointikauden seuraavasta kaudesta ja muodostaa näin vaaditun kalenterivuoden. Yhteen tai useampaan lähdevirtaan mahdollisesti liittyvät muutokset on kirjattava selkeästi, niitä on käytettävä kyseistä kalenterivuotta edustavan arvon perustana ja ne on otettava johdonmukaisesti huomioon seuraavana vuonna.

28 artikla

Toiminnanharjoittajan hallinnassa olevat mittausjärjestelmät

1.  Toimintotietojen määrittämiseksi 27 artiklan mukaisesti toiminnanharjoittajan on käytettävä laitoksessa omassa hallinnassaan oleviin mittausjärjestelmiin perustuvia mittaustuloksia edellyttäen, että kaikki seuraavat vaatimukset täyttyvät:

Jos 12 artiklan mukaisesti hyväksytyt raja-arvot ylittyvät tai jos havaitaan, ettei laitteisto vastaa muita vaatimuksia, toiminnanharjoittajan on toteutettava korjaavia toimenpiteitä viivytyksettä ja ilmoitettava niistä toimivaltaiselle viranomaiselle.

2.  Toiminnanharjoittajan on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu epävarmuustarkastelu ilmoittaessaan uudesta tarkkailusuunnitelmasta tai sen ollessa olennaista hyväksytyn tarkkailusuunnitelman muuttamiseksi.

Tähän arviointiin on sisällyttävä käytettyjen mittausvälineiden yksilöity epävarmuus, kalibroinnin epävarmuus ja mahdollisia muita epävarmuusarvoja, jotka liittyvät mittausvälineiden tosiasialliseen käyttöön. Varastomuutoksiin liittyvä epävarmuus on sisällytettävä epävarmuustarkasteluun, jos varastoissa voi olla vähintään viisi prosenttia kyseisen polttoaineen tai materiaalin vuotuisesta käyttömäärästä. Suorittaessaan arvioinnin toiminnanharjoittajan on otettava huomioon se, että liitteessä II esitettyjen määrittämistason epävarmuusrajojen määrittämiseen käytetyt arvot vastaavat epävarmuutta koko raportointikauden aikana.

Toiminnanharjoittaja voi yksinkertaistaa epävarmuustarkastelua olettamalla, että käytössä olevalle mittauslaitteelle määritetyt suurimmat sallitut virheet tai kalibroinnilla saatu epävarmuus kerrottuna konservatiivisella tarkistuskertoimella käytönaikaisen epävarmuuden vaikutuksen huomioon ottamiseksi, jos tämä on pienempi, voidaan katsoa koko raportointikauden epävarmuudeksi liitteessä II määrittämistasoa koskevissa määritelmissä edellytetyllä tavalla, sillä edellytyksellä, että mittauslaitteet on asennettu niiden käyttöspesifikaatioiden mukaan niille soveltuvaan ympäristöön.

3.  Toimivaltainen viranomainen voi sallia toiminnanharjoittajan käyttävän laitoksessa omassa hallinnassaan oleviin mittausjärjestelmiin perustuvia mittaustuloksia, jos toiminnanharjoittaja esittää näytön siitä, että käytetyt mittauslaitteet ovat asiaankuuluvassa kansallisessa lakisääteisessä metrologisessa valvonnassa, tämän kuitenkaan rajoittamatta 2 kohdan soveltamista.

Tätä varten lakisääteistä metrologista valvontaa koskevassa asiaankuuluvassa kansallisessa lainsäädännössä kyseiselle mittaustehtävälle sallittua suurinta käytönaikaista virhettä voidaan käyttää epävarmuuden arvona toimittamatta muuta näyttöä.

29 artikla

Mittausjärjestelmät, jotka eivät ole toiminnanharjoittajan hallinnassa

1.  Jos yksinkertaistetun epävarmuustarkastelun perusteella sellaisten mittausjärjestelmien käyttö, jotka eivät ole toiminnanharjoittajan omassa hallinnassa, verrattuna niihin, jotka ovat toiminnanharjoittajan omassa hallinnassa 28 artiklan mukaisesti, mahdollistaa sen, että toiminnanharjoittaja noudattaa ainakin yhtä korkeaa määrittämistasoa, antaa luotettavampia tuloksia ja on vähemmän altis kontrolliriskille, on toiminnanharjoittajan määritettävä toimintotiedot mittausjärjestelmillä, jotka eivät ole sen omassa hallinnassa.

Toiminnanharjoittaja voi tätä varten käyttää yhtä seuraavista tietolähteistä:

2.  Toiminnanharjoittajan on varmistettava 26 artiklan mukaisen sovellettavan määrittämistason noudattaminen.

Tätä varten kansallista lakisääteistä metrologista valvontaa koskevassa asiaankuuluvassa lainsäädännössä kyseiselle liiketoimelle sallittua suurinta käytönaikaista virhettä voidaan käyttää epävarmuutena toimittamatta muuta näyttöä.

Jos kansallista lakisääteistä metrologista valvontaa koskevat noudatettavat vaatimukset ovat vähemmän tiukkoja kuin mitä 26 artiklan mukaan sovellettava määrittämistaso edellyttää, toiminnanharjoittajan on hankittava näyttöä sovellettavasta epävarmuudesta mittausjärjestelmästä vastaavalta kauppakumppaniltaan.

3

alajakso

Laskentakertoimet

30 artikla

Laskentakertoimien määrittäminen

1.  Toiminnanharjoittajan on määritettävä laskentakertoimet sovellettavasta määrittämistasosta riippuen joko oletusarvoina tai analyysiin perustuvina arvoina.

2.  Toiminnanharjoittajan on määritettävä ja raportoitava laskentakertoimet toimintotietojen osalta käytetyn tilan mukaan viitaten polttoaineen tai materiaalin tilaan, jossa polttoaine tai materiaali ostetaan tai käytetään päästöjä aiheuttavassa prosessissa, ennen kuin se kuivataan tai käsitellään muutoin laboratoriossa analysoitavaksi.

Jos edellä kuvatusta menettelystä aiheutuu kohtuuttomat kustannukset tai jos voidaan saavuttaa parempi tarkkuus, toiminnanharjoittaja voi johdonmukaisesti raportoida toimintotiedot ja laskentakertoimet viitaten tilaan, jossa laboratorioanalyysit tehdään.

31 artikla

Laskentakertoimien oletusarvot

1.  Jos toiminnanharjoittaja käyttää laskennassa oletusarvojen mukaisia kertoimia, on liitteessä II ja VI esitetyn sovellettavan määrittämistason vaatimusten mukaisesti käytettävä yhtä seuraavista arvoista:

2.  Toiminnanharjoittajan on eriteltävä kaikki tarkkailusuunnitelmassa käytetyt oletusarvot.

Jos oletusarvot muuttuvat vuosittain, toiminnanharjoittajan on nimettävä tarkkailusuunnitelmassa kyseisen arvon arvovaltainen, käyttökelpoinen lähde.

3.  Toimivaltainen viranomainen voi hyväksyä laskentakertoimen oletusarvon muutoksen tarkkailusuunnitelmassa 15 artiklan 2 kohdan mukaisesti ainoastaan, jos toiminnanharjoittaja esittää näyttöä siitä, että uusi oletusarvo lisää päästöjen määrittelyn tarkkuutta.

4.  Toimivaltainen viranomainen voi sallia toiminnanharjoittajan pyynnöstä sen, että polttoaineiden tehollinen lämpöarvo ja päästökertoimet määritetään käyttäen samaa määrittämistasoa, jota edellytetään kaupallisten peruspolttoaineiden osalta, edellyttäen että toiminnanharjoittaja toimittaa näyttöä vähintään kolmen vuoden välein siitä, että tehollisen lämpöarvon 1 prosentin luottamusväli on saavutettu viimeisten kolmen vuoden aikana.

32 artikla

Analyyseihin perustuvat laskentakertoimet

1.  Toiminnanharjoittajan on varmistettava, että laskentakertoimien analyysit, näytteenotot, kalibroinnit ja validoinnit suoritetaan soveltamalla vastaaviin EN-standardeihin perustuvia menetelmiä.

Ellei kyseisiä standardeja ole, menetelmien on perustuttava sopiville ISO-standardeille tai kansallisille standardeille. Ellei sovellettavia julkaistuja standardeja ole, käytetään soveltuvia standardiluonnoksia, toimialan parhaita käytäntöjä koskevia ohjeita tai muita tieteellisesti todistettuja menetelmiä, jotta voidaan rajoittaa näytteenottoon ja mittauksiin liittyvää harhaa.

2.  Kun päästöjen määrityksessä käytetään online-kaasuanalysaattoreita ja ekstraktiivisia tai muita kuin ekstraktiivisia kaasuanalysaattoreita, toiminnanharjoittajan on hankittava toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntä näiden laitteiden käytölle. Näitä laitteita käytetään vain kaasumaisten polttoaineiden ja materiaalien koostumustietojen määritykseen. Laadun varmistamiseksi toiminnanharjoittajan on vähintäänkin huolehdittava laitteen ensimmäisen validoinnin ja vuosittaisten validointien suorittamisesta.

3.  Kunkin analyysin tulosta on käytettävä vain sen toimituskauden tai polttoaine- tai materiaalierän osalta, josta näytteet on otettu ja jota näytteet on tarkoitettu edustamaan.

Toiminnanharjoittajan on käytettävä tietyn muuttujan määrittämiseen kaikkien kyseisen muuttujan osalta tehtyjen analyysien tuloksia.

33 artikla

Näytteenottosuunnitelma

1.  Kun laskentakertoimet määritetään analyyseilla, toiminnanharjoittajan on toimitettava toimivaltaisen viranomaisen hyväksyttäväksi kunkin polttoaineen tai materiaalin osalta kirjallisen menettelyn muotoon laadittu näytteenottosuunnitelma, jossa kerrotaan näytteiden valmistelutavoista, myös vastuista, sijaintipaikoista, näytteenottotiheydestä ja määristä, sekä näytteiden varastointi- ja kuljetustavoista.

Toiminnanharjoittajan on varmistettava, että valmistetut näytteet kelpaavat edustamaan kyseistä erää tai toimituskautta ja ettei niissä ole harhaa. Näytteenottosuunnitelman olennaisista osista sovitaan kyseisen polttoaineen tai materiaalin analysoivan laboratorion kanssa ja näyttö tästä sopimuksesta sisällytetään suunnitelmaan. Toiminnanharjoittajan on asetettava suunnitelma saataville asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaista todentamista varten.

2.  Toiminnanharjoittajan on yhteisymmärryksessä kyseisen polttoaineen tai materiaalin analysoivan laboratorion kanssa ja toimivaltaisen viranomaisen luvalla muutettava näytteenottosuunnitelman osia, jos analyysin tulokset osoittavat, että polttoaine tai materiaali poikkeaa heterogeenisyydeltään merkittävästi heterogeenisyyttä koskevista tiedoista, joihin kyseisen polttoaineen tai materiaalin alkuperäinen näytteenottosuunnitelma perustui.

34 artikla

Laboratorioiden käyttö

1.  Toiminnanharjoittajan on varmistettava, että analyysien tekemiseen laskentakertoimien määrittämiseksi käytettävien laboratorioiden asiaankuuluvat analyysimenetelmät on akkreditoitu standardin EN ISO/IEC 17025 mukaisesti.

2.  Niitä laboratorioita, joita ei ole akkreditoitu standardin EN ISO/IEC 17025 mukaisesti, voidaan käyttää laskentakertoimien määrittämiseen ainoastaan, jos toiminnanharjoittaja voi osoittaa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, että 1 kohdassa tarkoitettujen laboratorioiden käyttö on teknisesti mahdotonta tai johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin ja että akkreditoimaton laboratorio täyttää standardin EN ISO/IEC 17025 vaatimuksia vastaavat vaatimukset.

3.  Toimivaltaisen viranomaisen on katsottava, että laboratorio täyttää standardia EN ISO/IEC 17025 vastaavat vaatimukset 2 kohdan tarkoituksessa, jos toiminnanharjoittaja toimittaa mahdollisuuksien mukaan samassa muodossa ja yhtä yksityiskohtaisesti kuin 12 artiklan 2 kohdan mukaisissa menettelyissä edellytetään näytön tämän kohdan toisen ja kolmannen alakohdan mukaisesti.

Laadunhallinnan osalta toiminnanharjoittajan on osoitettava, että laboratoriolla on akkreditoitu sertifiointi standardin EN ISO/IEC 9001 mukaisesti tai jokin muu laboratorion kattava sertifioitu laadunhallintajärjestelmä. Ellei tällaista sertifioitua laadunhallintajärjestelmää ole, toiminnanharjoittajan on toimitettava muuta sopivaa näyttöä siitä, että laboratorio kykenee hallinnoimaan henkilöstöään, menettelyjään, asiakirjojaan ja tehtäviään luotettavalla tavalla.

Teknisen pätevyyden osalta toiminnanharjoittajan on esitettävä näyttö siitä, että laboratorio on pätevä ja kykenevä tuottamaan teknisesti luotettavia tuloksia relevanttien analyysimenetelmien avulla. Tällaisen näytön tulee kattaa vähintäänkin seuraavaa:

35 artikla

Analyysien taajuus

1.  Toiminnanharjoittajan on sovellettava polttoaineita ja materiaaleja varten liitteessä VII esitettyjä analyysien vähimmäistaajuuksia. Liite VII tarkistetaan säännöllisesti ja ensimmäisen kerran enintään kahden vuoden kuluessa tämän asetuksen voimaantulosta.

2.  Toimivaltainen viranomainen voi sallia sen, että toiminnanharjoittaja noudattaa muuta kuin 1 kohdassa ilmoitettua taajuutta, jos vähimmäistaajuudet eivät ole käytettävissä tai toiminnanharjoittaja osoittaa yhden seuraavista:

4

alajakso

Erityiset laskentakertoimet

36 artikla

Hiilidioksidin päästökertoimet

1.  Toiminnanharjoittajan on määritettävä toimintokohtaiset päästökertoimet CO2 -päästöille.

2.  Polttoaineiden, myös prosessien syöttöaineena käytettyjen polttoaineiden, päästökertoimet ilmaistaan muodossa t CO2/TJ.

Toimivaltainen viranomainen voi sallia sen, että toiminnanharjoittaja käyttää poltosta aiheutuvien päästöjen kohdalla polttoaineen päästökerrointa, joka ilmaistaan muodossa t CO2/t tai t CO2/Nm3, jos muodossa t CO2/TJ ilmaistun päästökertoimen käyttö johtaa kohtuuttomiin kustannuksiin tai jos päästöt voidaan laskea vähintään samanlaisella tarkkuudella käyttäen tällaista päästökerrointa.

3.  Hiilen muuntamisessa vastaavaksi hiilidioksidiarvoksi tai päinvastoin on toiminnanharjoittajan käytettävä kerrointa ►C2  3,664 t CO2/t C. ◄

37 artikla

Hapettumiskertoimet ja muuntokertoimet

1.  Toiminnanharjoittajan on käytettävä vähintään määrittämistasoa 1 määrittääkseen hapettumis- tai muuntokertoimet. Toiminnanharjoittajan on asetettava hapettumis- tai muuntokertoimen arvoksi 1, jos päästökerroin sisältää epätäydellisen hapettumisen tai muuntumisen vaikutuksen.

Toimivaltainen viranomainen voi kuitenkin vaatia toiminnanharjoittajia käyttämään aina määrittämistasoa 1.

2.  Kun laitoksessa käytetään useita eri polttoaineita ja tietyn hapettumiskertoimen osalta käytetään määrittämistasoa 3, toiminnanharjoittaja voi pyytää toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntää jompaankumpaan tai molempiin seuraavista:

Biomassaa tai seospolttoainetta käytettäessä toiminnanharjoittajan on esitettävä näyttöä siitä, ettei ensimmäisen alakohdan a tai b alakohdan soveltaminen johda päästöjen aliarviointiin.

5

alajakso

Biomassan käsittely

38 artikla

Biomassan lähdevirrat

1.  Toiminnanharjoittaja voi määrittää biomassaa sisältävien lähdevirtojen toimintotiedot käyttämättä määrittämistasoja ja toimittamatta analyyttista näyttöä biomassapitoisuudesta, jos kyseinen lähdevirta muodostuu yksinomaan biomassasta ja toiminnanharjoittaja voi taata, ettei siinä ole muita materiaaleja tai polttoaineita.

2.  Biomassan päästökerroin on nolla.

Seospolttoaineen tai materiaaliseoksen päästökerroin lasketaan ja raportoidaan alustavana päästökertoimena määriteltynä 30 artiklan mukaisesti ja kerrottuna polttoaineen tai materiaalin fossiilisella osuudella.

3.  Seospolttoaineiden tai materiaaliseosten turve- ja ksyliittiosuuksia tai fossiilisia osuuksia ei katsota biomassaksi.

4.  Kun seospolttoaineen tai materiaaliseosten biomassaosuus on vähintään 97 prosenttia tai kun polttoaine tai materiaali katsotaan fossiilisesta osuudestaan aiheutuvan päästömäärän vuoksi erittäin vähämerkityksiseksi lähdevirraksi, toimivaltainen viranomainen voi sallia sen, että toiminnanharjoittaja käyttää tasoltaan määrittelemättömiä menetelmiä, esimerkiksi energiatasemenetelmää, toimintotietojen ja olennaisten laskentakerrointen määrittämiseksi, ellei näin saatuja arvoja ole tarkoitus käyttää biomassasta saadun hiilidioksidin vähentämiseen hiilidioksidipäästöistä, jotka on määritetty jatkuvatoimista päästömittausta käyttäen.

39 artikla

Biomassaosuuden ja fossiilisen osuuden määrittäminen

1.  Jos vaaditun määrittämistason ja 31 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen sopivien oletusarvojen saatavuuden mukaan tietyn polttoaineen tai materiaalin biomassaosuus on määritettävä analyyseilla, toiminnanharjoittajan on määritettävä biomassaosuus asiaankuuluvan standardin ja siihen sisältyvien analyysimenetelmien mukaisesti ja sovellettava kyseistä standardia vain, jos toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt sen.

2.  Jos polttoaine- tai materiaaliseoksen biomassaosuuden määrittäminen analyysilla edellisen kohdan mukaisesti ei ole teknisesti mahdollista tai johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin, toiminnanharjoittajan on joko perustettava laskentansa seospolttoaineiden ja materiaaliseosten standardipäästökertoimille ja biomassaosuuden arvoille sekä komission julkaisemille arviointimenetelmille.

Jos tällaisia vakiokertoimia ja -arvoja ei ole, toiminnanharjoittajan on joko oletettava, että biomassaosuus on nolla prosenttia, tai toimitettava biomassaosuuden määrittämistä koskeva arviointimenetelmä toimivaltaisen viranomaisen hyväksyttäväksi. Sellaisesta tuotantoprosessista peräisin olevien polttoaineiden ja materiaalien osalta, joiden syöttövirrat on määritelty ja jäljitettävissä, toiminnanharjoittaja voi perustaa tällaisen arvioinnin prosessiin syötettävän ja sieltä poistuvan fossiilisen ja bioperäisen hiilen massataseeseen.

3.  Poiketen 30 artiklan 1 ja 2 kohdan soveltamisesta, jos alkuperätakuu on vahvistettu direktiivin 2009/28/EY 2 artiklan j kohdan ja 15 artiklan mukaisesti kaasuverkkoon syötetyn ja siitä sen jälkeen poistetun biokaasun osalta, toiminnanharjoittaja ei saa käyttää analyysejä biomassan osuuden määrittämiseen.

3

JAKSO

Mittaukseen perustuvat menetelmät

40 artikla

Mittaukseen perustuvien tarkkailumenetelmien käyttö

Toiminnanharjoittajan on käytettävä mittaukseen perustuvaa menetelmää kaikkeen dityppioksidia (N2O) sisältävien päästöjen määrittämiseen liitteen IV mukaisesti sekä hiilidioksidisiirtojen kvantifiointiin 49 artiklan mukaisesti.

Lisäksi toiminnanharjoittaja voi soveltaa mittausmenetelmää hiilidioksidipäästölähteisiin, jos toiminnanharjoittaja voi toimittaa näyttöä siitä, että 41 artiklan mukaisesti edellytetyn määrittämistason vaatimukset täyttyvät kunkin päästölähteen kohdalla.

41 artikla

Määrittämistasoa koskevat vaatimukset

1.  Toiminnanharjoittaja on sovellettava ylintä liitteen VIII osassa 1 olevaa määrittämistasoa kuhunkin päästölähteeseen, jonka päästöt ovat yli 5 000 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia vuodessa tai jonka osuus on yli 10 prosenttia kyseisen laitoksen vuotuisista kokonaispäästöistä, sen mukaan, kumpi arvo on korkeampi absoluuttisina päästöinä mitattuna. Kaikkiin muihin päästölähteisiin toiminnanharjoittajan on sovellettava määrittämistasoa, joka on vähintään yhden tason alempi kuin ylin taso.

2.  Vain, jos toiminnanharjoittaja voi osoittaa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, että 1 kohdassa vaaditun määrittämistason soveltaminen on teknisesti mahdotonta tai johtaa kohtuuttomiin kustannuksiin ja että laskentamenetelmän soveltaminen käyttäen 26 artiklassa vaadittuja määrittämistasoja on teknisesti mahdotonta tai johtaa kohtuuttomiin kustannuksiin, kyseiseen päästölähteeseen voidaan soveltaa seuraavaa alempaa määrittämistasoa, vähintään kuitenkin määrittämistasoa 1.

42 artikla

Mittausstandardit ja -laboratoriot

1.  Kaikki mittaukset on suoritettava soveltamalla menetelmiä, jotka perustuvat standardeihin EN 14181 (Stationary source emissions – Quality assurance of automated measuring systems) ja EN 15259 (Air quality – Measurement of stationary source emissions – Requirements for measurement sections and sites and for the measurement objective, plan and report) ja muihin vastaaviin EN-standardeihin.

Ellei kyseisiä standardeja ole, menetelmien on perustuttava sopiville ISO-standardeille, komission julkaisemille standardeille tai kansallisille standardeille. Ellei sovellettavia julkaistuja standardeja ole, käytetään soveltuvia standardiluonnoksia, toimialan parhaita käytäntöjä koskevia ohjeita tai muita tieteellisesti varmistettuja menetelmiä rajoittaen näytteenottoon ja mittauksiin liittyvää harhaa.

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon jatkuvatoimisen mittausjärjestelmän kaikki keskeiset näkökohdat, myös laitteiston sijainti, kalibrointi, mittaus, laadunvarmistus ja laadunvalvonta.

2.  Toiminnanharjoittajan on varmistettava, että mittausten, kalibrointien ja jatkuvatoimisten päästömittausjärjestelmien laitteistoarviointien tekemiseen käytettävien laboratorioiden relevantit analyysimenetelmät tai kalibrointitoimenpiteet on akkreditoitu standardin EN ISO/IEC 17025 mukaisesti.

Ellei laboratoriolla ole tällaista akkreditointia, toiminnanharjoittajan on varmistettava, että 34 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaiset vastaavat vaatimukset täyttyvät.

43 artikla

Päästöjen määrittäminen

1.  Toiminnanharjoittajan on määritettävä päästölähteen vuotuiset päästöt raportointikauden ajalta laskemalla raportointikauden ajalta yhteen kaikki mitattujen kasvihuonekaasupitoisuuksien tuntiarvot kerrottuna savukaasuvirtauksen tuntiarvoilla, niin että tuntiarvot ovat kyseisen käyttötunnin kaikkien yksittäisten mittaustulosten keskiarvoja.

Kun kyseessä ovat hiilidioksidipäästöt, toiminnanharjoittajan on määritettävä vuosittaiset päästöt liitteessä VIII esitettyä yhtälöä 1 käyttäen. Ilmakehään pääsevää hiilimonoksidia kohdellaan molaarisesti vastaavana määränä hiilidioksidia.

Toiminnanharjoittajan on määritettävä vuosittaiset dityppioksidipäästöt (N2O) liitteessä IV olevan 16 osan B.1 kohdassa esitettyä yhtälöä käyttäen.

2.  Jos samassa laitoksessa on useita päästölähteitä eikä niitä voida mitata yhtenä päästölähteenä, toiminnanharjoittajan on mitattava näiden lähteiden päästöt erikseen ja laskettava tulokset yhteen saadakseen raportointikautta koskevan kaasukohtaisen yhteispäästön.

3.  Toiminnanharjoittajan on määritettävä savukaasujen kasvihuonekaasupitoisuus jatkuvatoimisella päästömittauksella edustavasta pisteestä jollakin seuraavista:

4.  Tarvittaessa toiminnanharjoittajan on määritettävä biomassasta peräisin olevan hiilidioksidin määrä erikseen laskentaan perustuvia menetelmiä käyttäen ja vähennettävä se mitatuista kokonaishiilidioksidipäästöistä.

5.  Toiminnanharjoittajan on määritettävä savukaasuvirtaus 1 kohdan mukaista laskelmaa varten jollakin seuraavista menetelmistä:

44 artikla

Tietojen yhdistäminen

1.  Toiminnanharjoittajan on laskettava mittaukseen perustuvalla menetelmällä määritettävien päästöjen kannalta oleelliset tuntikeskiarvot kullekin muuttujalle, mukaan lukien pitoisuudet ja savukaasuvirta, käyttäen kaikkia tietopisteitä, jotka ovat saatavilla kyseisen tunnin osalta.

Kun toiminnanharjoittaja voi tuottaa tietoa lyhyempien ajanjaksojen osalta ilman ylimääräisiä kustannuksia, on näitä ajanjaksoja käytettävä vuotuisten päästöjen määrittämiseksi 43 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

2.  Jos jonkin muuttujan jatkuvatoimisessa päästömittauksessa käytettävä laite on epäluotettava, toiminta-alueen ulkopuolella tai poissa käytöstä jossakin vaiheessa 1 kohdassa tarkoitetun tunnin tai lyhyemmän viitekauden aikana, toiminnanharjoittajan on laskettava tuntikeskiarvo suhteessa kyseisen tunnin tai lyhyemmän viitekauden aikana jäljellä oleviin tietopisteisiin, sillä edellytyksellä, että muuttujan osalta saatavilla on vähintään 80 prosenttia tietopisteiden enimmäismäärästä. Jos jonkin muuttujan osalta saatavilla on alle 80 prosenttia tietopisteiden enimmäismäärästä, sovelletaan 45 artiklan 2–4 kohtaa.

45 artikla

Puuttuvat tiedot

1.  Jos jatkuvatoimiseen päästömittausjärjestelmään kuuluvan mittauslaitteen osa ei ole käytössä yli viitenä peräkkäisenä päivänä kalenterivuonna, toiminnanharjoittajan on tiedotettava asiasta toimivaltaiselle viranomaiselle viivytyksettä ja ehdotettava asianmukaisia toimenpiteitä kyseisen jatkuvatoimisen päästömittausjärjestelmän laadun parantamiseksi.

2.  Jos luotettavia tuntitietoja tai lyhyemmän viitekauden tietoja ei voida saada 44 artiklan 1 kohdan mukaisesti yhdelle tai useammalle mittausmenetelmän muuttujalle, koska laite on epäluotettava, toiminta-alueen ulkopuolella tai poissa toiminnasta, toiminnanharjoittajan on määritettävä korvaavat arvot kunkin tuntitiedon osalta.

3.  Jos luotettavia tuntitietoja tai lyhyemmän viitekauden tietoja ei voida saada suoraan pitoisuutena mitatulle muuttujalle, toiminnanharjoittajan on laskettava korvaava arvo laskemalla yhteen keskimääräinen pitoisuus ja siihen liittyvä keskihajonta kerrottuna kahdella käyttäen liitteessä VIII olevaa yhtälöä 4.

Jos raportointikautta ei voida käyttää laitoksessa tehtyjen merkittävien teknisten muutosten takia tällaisten korvaavien arvojen määrittämiseen, toiminnanharjoittajan on sovittava toimivaltaisen viranomaisen kanssa, että keskiarvon ja keskihajonnan määrittämiseen käytetään edustavaa, mieluiten vuoden mittaista ajanjaksoa.

4.  Jos luotettavia tuntitietoja ei voida saada muun muuttujan kuin pitoisuuden osalta, toiminnanharjoittajan on korvattava kyseisen muuttujan arvot sopivan massatasemallin tai prosessin energiataseen avulla. Toiminnanharjoittajan on validoitava tulokset käyttämällä mittaukseen perustuvan menetelmän muita mitattuja muuttujia ja säännöllisistä toimintaoloista saatuja tietoja tarkastellen ajanjaksoa, jonka kesto vastaa tietoaukon kestoa.

46 artikla

Päästöjen laskennan varmuuslaskenta

Toiminnanharjoittajan on varmennettava mittaukseen perustuvalla menetelmällä määritetyt päästöt laskemalla kunkin tarkastelun kohteena olevan, samoista päästölähteistä ja lähdevirroista peräisin olevan kasvihuonekaasun vuotuiset päästöt, lukuun ottamatta dityppioksidipäästöjä (N2O), jotka ovat peräisin typpihapon tuotannosta, ja kasvihuonekaasuja, jotka on siirretty kuljetusverkkoon tai varastointipaikkaan.

Määrittämistasoihin perustuvien menetelmien käyttöä ei edellytetä.

4

JAKSO

Erityissäännökset

47 artikla

Vähän päästöjä aiheuttavat laitokset

1.  Toimivaltainen viranomainen voi sallia sen, että toiminnanharjoittaja toimittaa yksinkertaistetun tarkkailusuunnitelman 13 artiklan mukaisesti, jos laitoksessa harjoitetaan vain vähän päästöjä aiheuttavaa toimintaa.

Ensimmäistä alakohtaa ei sovelleta laitoksiin, joissa harjoitettaviin toimintoihin liittyy direktiivin 2003/87/EY liitteen I mukaan N2O-päästöjä.

2.  Edellä 1 kohdan soveltamista varten laitos on katsottava vähän päästöjä aiheuttavaksi laitokseksi, jos ainakin yksi seuraavista edellytyksistä täyttyy:

3.  Vähän päästöjä aiheuttavan laitoksen toiminnanharjoittajan ei tarvitse toimittaa 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja suunnitelmaa tukevia asiakirjoja eikä noudattaa vaatimuksia 69 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua parannusta koskevasta raportoinnista.

4.  Edellä 27 artiklasta poiketen vähän päästöjä aiheuttavan laitoksen toiminnanharjoittaja voi määrittää polttoaineen tai materiaalin määrän ostokirjanpidon ja arvioitujen varastomuutosten perusteella. Toiminnanharjoittaja vapautetaan myös 28 artiklan 2 kohdan asetetusta vaatimuksesta toimittaa toimivaltaiselle viranomaiselle epävarmuustarkastelu.

5.  Vähän päästöjä aiheuttavan laitoksen toiminnanharjoittaja vapautetaan myös 28 artiklan 2 kohdassa esitetystä vaatimuksesta määrittää varastotiedot raportointikauden alussa ja lopussa, jos varastointikapasiteetti vastaa alle viittä prosenttia polttoaineen tai materiaalin tavanomaisesta vuosikulutuksesta raportointikauden aikana, jotta voidaan sisällyttää tähän liittyvä epävarmuus epävarmuustarkasteluun.

6.  Edellä 26 artiklan 1 kohdasta poiketen vähän päästöjä aiheuttavan laitoksen toiminnanharjoittaja voi käyttää vähimmäisvaatimuksena määrittämistasoa 1 kaikkien lähdevirtojen toimintotietojen ja laskentakerrointen määrittämiseen, paitsi jos parempi tarkkuus on saavutettavissa ilman toiminnanharjoittajalle aiheutuvaa lisävaivaa, toimittamatta näyttöä siitä, että ylempien määrittämistasojen soveltaminen on teknisesti mahdotonta tai johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin.

7.  Vähän päästöjä aiheuttavan laitoksen toiminnanharjoittaja voi käyttää 32 artiklan mukaisten laskentakerrointen määrittämiseen analyysien pohjalta mitä tahansa laboratoriota, joka on teknisesti pätevä ja kykenevä tuottamaan teknisesti luotettavia tuloksia relevanttien analyysimenetelmien avulla, ja toimittaa näyttöä 34 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuista laadunvarmistustoimenpiteistä.

8.  Jos vähän päästöjä aiheuttava laitos, joka kuuluu yksinkertaistetun tarkkailun piiriin, ylittää jonakin kalenterivuonna 2 kohdassa mainitun rajan, laitoksen toiminnanharjoittajan on ilmoitettava asiasta toimivaltaiselle viranomaiselle viivytyksettä.

Toiminnanharjoittajan on ilmoitettava viivytyksettä 15 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitetusta tarkkailusuunnitelman merkittävästä muutoksesta toimivaltaiselle viranomaiselle sen hyväksyntää varten.

▼C1

Toimivaltaisen viranomaisen on kuitenkin sallittava se, että toiminnanharjoittaja jatkaa yksinkertaistettua tarkkailua edellyttäen, että toiminnanharjoittaja osoittaa toimivaltaista viranomaista tyydyttävällä tavalla, ettei 2 kohdassa tarkoitettua raja-arvoa ole ylitetty viiden kuluneen raportointikauden aikana ja ettei raja ylity seuraavasta raportointikaudesta alkaen.

▼B

48 artikla

Polttoaineeseen sisältyvä hiilidioksidi

1.  Polttoaineeseen sisältyvä hiilidioksidi, joka siirretään laitokseen, mukaan lukien maakaasuun tai jätekaasuun sisältyvä hiilidioksidi, myös masuunikaasun tai koksaamokaasun osana, on sisällytettävä kyseisen polttoaineen päästökertoimeen.

2.  Jos polttoaineeseen sisältyvä hiilidioksidi on peräisin toimista, jotka kuuluvat direktiivin 2003/87/EY liitteen I soveltamisalaan tai jotka on sisällytetty siihen kyseisen direktiivin 24 artiklan nojalla ja siirretty sen jälkeen laitoksesta polttoaineen osana kyseisen direktiivin soveltamisalaan kuuluvaan toiseen laitokseen ja toimintoon, ei sitä lasketa sen laitoksen päästöiksi, josta se on peräisin.

Kuitenkin kun polttoaineeseen sisältyvä hiilidioksidi päästetään ilmakehään tai siirretään laitoksesta yksiköihin, jotka eivät kuulu kyseisen direktiivin soveltamisalaan, se lasketaan sen laitoksen päästöiksi, josta se on peräisin.

3.  Toiminnanharjoittajat voivat määrittää laitoksesta pois siirretyn, polttoaineeseen sisältyvän hiilidioksidin määrät sekä siirtävässä että vastaanottavassa laitoksessa. Tässä tapauksessa sekä siirretyn ja vastaanotetun polttoaineeseen sisältyvän hiilidioksidin määrien on oltava samat.

Jos siirretyn ja vastaanotetun polttoaineeseen sisältyvän hiilidioksidin määrät eivät ole samat, sekä siirtävän että vastaanottavan laitoksen päästöselvityksissä on käytettävä kummankin mitatun arvon aritmeettista keskiarvoa, jos arvojen välinen ero selittyy mittausjärjestelmien epävarmuudella. Tällaisessa tapauksessa päästöselvityksessä on mainittava kyseisen arvon mukauttaminen.

Ellei arvojen välistä eroa voida selittää mittausjärjestelmien sallitulla epävarmuusvälillä, sekä siirtävien että vastaanottavien laitosten toiminnanharjoittajien on saatettava arvot vastaamaan toisiaan tekemällä konservatiivisia mukautuksia ja saatava näille mukautuksille toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntä.

49 artikla

Siirretty hiilidioksidi

1.  Toiminnanharjoittajan on vähennettävä laitoksen päästöistä mahdolliset hiilidioksidin määrät, jotka ovat peräisin direktiivin 2003/87/EY liitteen I soveltamisalaan kuuluviin toimintoihin käytetystä fossiilisesta hiilestä, kun hiilidioksidi ei pääse laitoksesta ilmakehään vaan se siirretään laitoksesta johonkin seuraavista:

Kun laitoksesta tehdään muunlaisia hiilidioksidisiirtoja, ei hiilidioksidia saa vähentää laitoksen päästöistä.

2.  Hiilidioksidin siirtäneen laitoksen toiminnanharjoittajan on ilmoitettava vuotuisessa päästöselvityksessään vastaanottavan laitoksen laitostunnus, joka määritetään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen 280/2004/EY mukaisen unionin rekisterin perustamisesta 1 päivänä tammikuuta 2013 alkavaa unionin päästökauppajärjestelmän päästökauppakautta ja sitä seuraavia päästökauppakausia varten sekä komission asetusten (EY) N:o 2216/2004 ja (EU) N:o 920/2010 muuttamisesta 18 päivänä marraskuuta 2011 annetun komission asetuksen (EU) N:o 1193/2011 ( 11 ) mukaisesti.

Ensimmäistä alakohtaa on sovellettava myös vastaanottavaan laitokseen hiilidioksidin siirtäneen laitoksen laitostunnuksen osalta.

3.  Laitoksesta toiseen siirretyn hiilidioksidimäärän määrittämistä varten toiminnanharjoittajan on sovellettava mittaukseen perustuvia menetelmiä, myös 43, 44 ja 45 artiklan mukaisesti. Päästölähteen on vastattava mittauspistettä ja päästöt on ilmaistava siirrettynä hiilidioksidimääränä.

4.  Laitoksesta toiseen siirretyn hiilidioksidimäärän määrittämistä varten toiminnanharjoittajan on sovellettava liitteessä VIII olevassa 1 osassa määritettyä määrittämistasoa 4.

Toiminnanharjoittaja voi kuitenkin soveltaa yhtä alempaa määrittämistasoa sillä edellytyksellä, että se toteaa, että määrittämistason 4, sellaisena kuin se on määritetty liitteessä VIII olevassa 1 kohdassa, soveltaminen on teknisesti mahdotonta tai johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin.

5.  Toiminnanharjoittajat voivat määrittää laitoksesta pois siirretyn hiilidioksidin määrät sekä siirtävässä että vastaanottavassa laitoksessa. Siinä tapauksessa sovelletaan 48 artiklan 3 kohtaa.

IV

LUKU

ILMAILUN PÄÄSTÖJEN JA TONNIKILOMETRITIETOJEN TARKKAILU

50 artikla

Yleiset säännökset

1.  Kunkin ilma-aluksen käyttäjän on tarkkailtava ilmailutoimintojen päästöjä ja raportoitava niistä kaikkien sellaisten lentojen osalta, jotka sisältyvät direktiivin 2003/87/EY liitteen I soveltamisalaan, jotka kyseinen ilma-aluksen käyttäjä lentää raportointikauden aikana ja joista ilma-aluksen käyttäjä vastaa.

Ilma-aluksen käyttäjän on tätä varten osoitettava kaikille lennoille kalenterivuosi koordinoidussa yleisajassa määritetyn lähtöajan mukaan.

2.  Ilma-aluksen käyttäjän, joka aikoo hakea maksuttomia päästöoikeuksia direktiivin 2003/87/EY 3 e tai 3 f artiklan nojalla, on tarkkailtava samojen lentojen tonnikilometritietoja kyseisten tarkkailuvuosien ajan.

3.  Direktiivin 2003/87/EY 3 artiklan o kohdassa tarkoitetun lennosta vastaavan ilma-aluksen käyttäjän tunnistamiseksi on käytettävä lennonjohdon (ATC) käyttämää kutsumerkkiä. Kutsumerkin on oltava yksi seuraavista:

4.  Jos ilma-aluksen käyttäjän henkilöllisyyttä ei tiedetä, toimivaltaisen viranomaisen on pidettävä ilma-aluksen käyttäjänä ilma-aluksen omistajaa, ellei tämä osoita, kuka on ilma-aluksen vastuullinen käyttäjä.

51 artikla

Tarkkailusuunnitelmien toimittaminen

1.  Ilma-aluksen käyttäjän on viimeistään neljä kuukautta ennen direktiivin 2003/87/EY liitteen I soveltamisalaan kuuluvien ilmailutoimintojen käynnistämistä toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle päästöjen tarkkailua ja raportointia koskeva tarkkailusuunnitelma 12 artiklan mukaisesti.

Poiketen ensimmäisen alakohdan soveltamisesta, ilma-aluksen käyttäjän, joka suorittaa ensimmäistä kertaa direktiivin 2003/87/EY liitteen I soveltamisalaan kuuluvan ilmailutoiminnon, johon ei voitu varautua neljä kuukautta etukäteen, on toimitettava tarkkailusuunnitelma toimivaltaiselle viranomaiselle viivytyksettä, kuitenkin viimeistään kuuden viikon kuluttua kyseisen toiminnon suorittamisesta. Ilma-aluksen käyttäjän on esitettävä toimivaltaiselle viranomaiselle riittävät perustelut siitä, miksi tarkkailusuunnitelmaa ei voitu toimittaa neljä kuukautta ennen toimintoa.

Ellei direktiivin 2003/87/EY 18 a artiklassa tarkoitettu hallinnoiva jäsenvaltio ole etukäteen tiedossa, ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava tarkkailusuunnitelma viivytyksettä saadessaan tiedon toimivaltaisesta viranomaisesta tai hallinnoivasta jäsenvaltiosta.

2.  Jos ilma-aluksen käyttäjä aikoo hakea maksuttomia päästöoikeuksia direktiivin 2003/87/EY 3 e tai 3 f artiklan nojalla, ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava myös tonnikilometritietojen tarkkailua ja raportointia koskeva tarkkailusuunnitelma. Tämä tarkkailusuunnitelma on toimitettava viimeistään neljä kuukautta ennen mitään seuraavista:

52 artikla

Ilmailutoimintojen päästöjen tarkkailumenetelmä

1.  Kunkin ilma-aluksen käyttäjän on määritettävä ilmailutoimintojen vuotuiset hiilidioksidipäästöt kertomalla kunkin polttoaineen vuotuinen kulutus tonneina ilmaistuna sitä vastaavalla päästökertoimella.

2.  Kunkin ilma-aluksen käyttäjän on määritettävä polttoaineen kulutus kunkin lennon ja kunkin polttoaineen osalta, myös apuvoimalaitteiden polttoaineen kulutus. Tätä varten ilma-aluksen käyttäjän on käytettävä yhtä liitteessä III olevassa 1 osassa esitetyistä menetelmistä. Ilma-aluksen käyttäjän on valittava menetelmä, jolla saadaan täydellisin ja ajankohtaisin tieto mahdollisimman vähäisellä epävarmuudella aiheuttamatta kohtuuttomia kustannuksia.

3.  Kunkin ilma-aluksen käyttäjän on määritettävä liitteessä III olevassa 1 osassa tarkoitettu tankattu polttoaine jonkin seuraavista perusteella:

4.  Ilma-aluksen käyttäjän on määritettävä tankissa olevan polttoaineen määrä käyttämällä tietoja, jotka on saatu ilma-aluksen mittausjärjestelmistä ja kirjattu massa- ja massakeskiöasiakirjoihin ja ilma-aluksen tekniseen matkapäiväkirjaan tai toimitettava tiedot sähköisesti ilma-aluksesta ilma-aluksen käyttäjälle.

5.  Ilma-aluksen käyttäjien on sovellettava liitteessä III olevassa 2 osassa määritettyä määrittämistasoa 2.

Kuitenkin ilma-aluksen käyttäjät, joiden keskimääräiset raportoidut vuosipäästöt olivat tämänhetkistä päästökauppakautta välittömästi edeltävänä päästökauppakautena enintään 50 000 tonnia fossiilisista lähteistä peräisin olevaa hiilidioksidia, voivat soveltaa vähintään määrittämistasoa 2, sellaisena kuin se määritetään liitteessä III olevassa 2 osassa. Kaikki ilma-aluksen käyttäjät voivat soveltaa vähintään määrittämistasoa 1, sellaisena kuin se määritetään liitteessä III olevassa 2 osassa, lähdevirtoihin, joiden yhteispäästöt ovat enintään 5 000 tonnia fossiilista hiilidioksidia vuodessa tai joiden osuus on alle 10 prosenttia, yhteensä enintään 100 000 tonnia fossiilista hiilidioksidia vuodessa, sen mukaan, kumpi arvo on korkeampi absoluuttisina arvoina mitattuna. Jos tämän alakohdan soveltamista varten päästöjä ei ole saatavilla tai ne eivät enää ole käyttökelpoista tietoa, ilma-aluksen käyttäjä voi käyttää konservatiivista arviota tai ennustetta keskimääräisten vuosittaisten päästöjen määrittämiseksi.

6.  Jos tankatun polttoaineen määrä tai tankkeihin jäävän polttoaineen määrä määritetään tilavuusyksiköinä ja ilmaistaan litroina, on ilma-aluksen käyttäjän muunnettava tämä tilavuusmäärä massayksiköksi käyttäen todellisia tiheysarvoja. Ilma-aluksen käyttäjä määrittää todellisen tiheyden käyttämällä jompaakumpaa seuraavista määrittämistasoista:

Todellinen tiheys ilmaistaan kiloina litraa kohden ja määritetään tietyssä mittausmenetelmässä määrätyssä lämpötilassa.

Tapauksissa, joissa todellisia tiheysarvoja ei ole käytettävissä, on sovellettava vakiotiheyskerrointa 0,8 kg/l, mikäli tälle saadaan toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntä.

7.  Edellä 1 kohdassa tarkoitettua laskentaa varten ilma-aluksen käyttäjän on käytettävä liitteessä III olevan 2 taulukon oletuspäästökertoimia.

Raportointitarkoituksia varten tämä menetelmä katsotaan määrittämistasoksi 1. Taulukossa mainitsemattomien polttoaineiden osalta ilma-aluksen käyttäjän on määritettävä päästökerroin 32 artiklan mukaisesti; tämä menetelmä katsotaan määrittämistasoksi 2. Tällaisten polttoaineiden osalta määritetään tehollinen lämpöarvo, joka raportoidaan muistiotietona.

8.  Edellä 7 kohdasta poiketen ilma-aluksen käyttäjä voi, jos se on saanut toimivaltaisen viranomaisen hyväksynnän, johtaa kaupallisten polttoaineiden päästökertoimen tai sen perustana olevan hiilipitoisuuden tai tehollisen lämpöarvon polttoaineen toimittajan toimittamista kyseistä polttoainetta koskevista ostotiedoista, jos ne on johdettu hyväksyttyjen kansainvälisten standardien mukaisesti eikä päästökertoimia saada liitteessä III olevasta 2 taulukosta.

53 artikla

Biomassaa koskevat erityissäännökset

Polttoaineseoksen biomassaosuuden määrittämiseen sovelletaan 39 artiklaa.

Sen estämättä, mitä 39 artiklan 2 kohdassa säädetään, toimivaltainen viranomainen voi sallia, että biomassaosuuden määrittämiseen käytetään tarvittaessa kaikissa jäsenvaltioissa samalla tavalla sovellettavia menetelmiä.

Näissä menetelmissä direktiivin 2003/87/EY liitteessä I mainitussa ilmailutoiminnossa käytetyn polttoaineen biomassaosuus, tehollinen lämpöarvo ja päästökerroin tai hiilidioksidisisältö on määritettävä käyttäen polttoaineen ostotietoja.

Menetelmän on perustuttava komission antamille ohjeille, jotta helpotettaisiin sen yhdenmukaista soveltamista kaikissa jäsenvaltioissa.

Biopolttoaineiden käyttöä ilmailussa olisi arvioitava direktiivin 2009/28/EY 18 artiklan mukaisesti.

54 artikla

Vähäisten päästöjen aiheuttajat

1.  Vähäisten päästöjen aiheuttajina pidetään alle 243 lentoa kolmen peräkkäisen neljän kuukauden jakson aikana suorittavia ilma-aluksen käyttäjiä sekä sellaisia ilma-aluksen käyttäjiä, joiden suorittamien lentojen vuosittaiset yhteispäästöt ovat alle 25 000 tonnia hiilidioksidia vuodessa.

2.  Edellä 52 artiklasta poiketen vähäisten päästöjen aiheuttajat voivat arvioida polttoaineen kulutuksen käyttämällä Eurocontrolin tai jonkun muun asiaankuuluvan järjestön hyväksymiä välineitä, joilla voidaan prosessoida kaikki asiaankuuluvat ilmaliikennetiedot, jotka vastaavat Eurocontrolin käytössä olevia tietoja, ja välttää päästöjen aliarviointi.

Sovellettavia välineitä voidaan käyttää ainoastaan, jos komissio on hyväksynyt ne. Näitä ovat myös korjauskertoimen käyttäminen mallintamismenetelmien epätarkkuuksien korjaamisessa.

3.  Edellä 12 artiklasta poiketen vähäisten päästöjen aiheuttaja, joka haluaa käyttää jotakin 2 kohdassa tarkoitettua vähäisten päästöjen aiheuttajan välinettä, voi toimittaa päästöjen tarkkailusuunnitelmassa vain seuraavat tiedot:

Vähäisten päästöjen aiheuttaja vapautetaan vaatimuksesta toimittaa 12 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitetut tukiasiakirjat.

4.  Jos ilma-aluksen käyttäjä käyttää jotakin 2 kohdassa tarkoitetuista välineistä ja ylittää 1 kohdassa tarkoitetut raja-arvot raportointivuoden aikana, ilma-aluksen käyttäjän on ilmoitettava tästä toimivaltaiselle viranomaiselle viivytyksettä.

Ilma-aluksen käyttäjän on ilmoitettava viivytyksettä 15 artiklan 4 kohdan a alakohdan vi alakohdassa tarkoitetusta tarkkailusuunnitelman merkittävästä muutoksesta toimivaltaiselle viranomaiselle sen hyväksyntää varten.

Toimivaltaisen viranomaisen on kuitenkin sallittava se, että ilma-aluksen käyttäjä jatkaa 2 kohdassa tarkoitetun välineen käyttöä edellyttäen, että ilma-aluksen käyttäjä osoittaa toimivaltaista viranomaista tyydyttävällä tavalla, ettei 1 kohdassa tarkoitettuja raja-arvoja ole ylitetty viiden kuluneen raportointikauden aikana ja ettei raja ylity seuraavasta raportointikaudesta alkaen.

55 artikla

Epävarmuuden lähteet

1.  Ilma-aluksen käyttäjän on tunnistettava epävarmuuslähteet ja niihin liittyvät epävarmuustasot. Ilma-aluksen käyttäjän on otettava nämä tiedot huomioon valitessaan tarkkailumenetelmää 52 artiklan 2 kohdan nojalla.

2.  Jos ilma-aluksen käyttäjä määrittää tankatun polttoaineen määrät 52 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaisesti, sen ei tarvitse toimittaa muita todisteita epävarmuustasoista.

3.  Jos tankatun polttoaineen määrä tai tankissa olevan polttoaineen määrä mitataan ilma-aluksen järjestelmien avulla 52 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisesti, on polttoaineen mittauksiin liittyvän epävarmuustason tueksi toimitettava kaikki seuraavat:

4.  Ilma-aluksen käyttäjä voi perustaa mittausmenetelmän kaikkien muiden osien epävarmuudet konservatiiviseen asiantuntija-arvioon, jossa otetaan huomioon lentojen arvioitu määrä raportointikaudella, tämän kuitenkaan rajoittamatta 2 ja 3 kohdan soveltamista.

5.  Ilma-aluksen käyttäjän on toteutettava säännöllisesti sopivia kontrollitoimia, mukaan lukien verrattava laskuissa ilmoitettua tankatun polttoaineen määrää ja ilma-aluksen mittausjärjestelmän ilmoittamaa määrää toisiinsa, ja toteutettava korjaavia toimia havaitessaan huomattavia poikkeamia.

56 artikla

Tonnikilometritietojen määrittäminen

1.  Ilma-aluksen käyttäjän, joka aikoo hakea maksuttomia päästöoikeuksia direktiivin 2003/87/EY 3 e tai 3 f artiklan nojalla, on tarkkailtava kaikkien direktiivin 2003/87/EY liitteen I soveltamisalaan sisältyvien lentojen tonnikilometritietoja kyseisten hakemusten kannalta keskeisinä tarkkailuvuosina.

2.  Ilma-aluksen käyttäjän on laskettava tonnikilometritiedot kertomalla etäisyys, joka lasketaan liitteessä III olevan 4 osan mukaisesti ja ilmaistaan kilometreinä (km), hyötykuormalla, joka määritetään laskemalla yhteen rahdin ja postin massa ja matkustajien ja heidän kirjaamansa matkatavaran massa ja ilmaistaan tonneina (t).

3.  Ilma-aluksen käyttäjän on määritettävä rahdin ja postin massa asiaankuuluvien lentojen massa- ja massakeskiöasiakirjoissa olevan todellisen massan tai vakiomassan pohjalta.

Niiden ilma-aluksen käyttäjien, joilla ei tarvitse olla massa- ja massakeskiöasiakirjoja, on ehdotettava tarkkailusuunnitelmassa soveltuvaa menetelmää rahdin ja postin massan määrittämiseksi, lukuun ottamatta sellaisten kuormalavojen tai säiliöiden taaraa, jotka eivät ole hyötykuormaa, ja käyttöpainoa.

4.  Ilma-aluksen käyttäjä määrittää matkustajien massan käyttämällä jompaakumpaa seuraavista määrittämistasoista:

Valittua määrittämistasoa on kuitenkin sovellettava kaikkiin lentoihin direktiivin 2003/87/EY 3 e tai 3 f artiklan mukaisten hakemusten kannalta olennaisina tarkkailuvuosina.

V

LUKU

TIETOJEN HALLINTA JA VALVONTA

57 artikla

Tietojen hallintatoimet

1.  Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on laadittava, dokumentoitava, pantava täytäntöön ja ylläpidettävä tietojen hallintatoimia koskevia kirjallisia menettelyjä kasvihuonekaasujen tarkkailua ja raportointia varten ja varmistettava, että tietojen hallintatoimiin perustuvassa vuosittaisessa päästöselvityksessä ei ole väärintulkintoja ja että se on hyväksytyn tarkkailusuunnitelman, kirjallisten menettelyiden ja tämän asetuksen mukainen.

Jos ilma-aluksen käyttäjä aikoo hakea maksuttomia päästöoikeuksia direktiivin 2003/87/EY 3 e tai 3 f artiklan nojalla, ensimmäistä alakohtaa on myös sovellettava tonnikilometritietojen tarkkailuun ja raportointiin.

2.  Tarkkailusuunnitelmaan sisältyvien tietojen hallintatoimia koskevien kirjallisten menettelyjen kuvausten tulee kattaa vähintäänkin seuraavaa:

58 artikla

Kontrollijärjestelmä

1.  Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on laadittava, dokumentoitava, pantava täytäntöön ja ylläpidettävä tehokasta tiedonhallinnan kontrollijärjestelmää, jolla varmistetaan, että tietojen hallintatoimiin perustuvissa vuosittaisissa päästöselvityksissä ja tarvittaessa tonnikilometriselvityksessä ei ole väärintulkintoja ja että ne ovat hyväksytyn tarkkailusuunnitelman ja tämän asetuksen mukaisia.

2.  Edellä 1 kohdassa tarkoitettu kontrollijärjestelmän on muodostuttava:

3.  Edellä 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettuihin kontrollitoimenpiteisiin liittyvät kirjalliset menettelyt käsittävät tarvittaessa:

4.  Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tarkkailtava asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisen kontrollijärjestelmän tehokkuutta, myös tekemällä sisäisiä tarkastuksia ja ottamalla huomioon havainnot, jotka todentaja on tehnyt vuotuisen päästöselvityksen tai tarvittaessa tonnikilometritietoselvityksen todentamisen yhteydessä.

Kun havaitaan, että kontrollijärjestelmä on tehoton tai se ei vastaa tunnistettuja riskejä, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on pyrittävä parantamaan kontrollijärjestelmää ja päivitettävä tarkkailusuunnitelmaa tai tietojen hallintatoimien, riskinarviointien ja kontrollitoimenpiteiden taustalla vaikuttavia kirjallisia menettelyjä tarpeen mukaan.

59 artikla

Laadunvarmistus

1.  Edellä 58 artiklan 3 kohdan a alakohdan soveltamiseksi toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on varmistettava, että kaikki asiaankuuluvat mittausvälineet kalibroidaan, mukautetaan ja tarkistetaan säännöllisin väliajoin, myös ennen käyttöä, ja että ne tarkistetaan kansainvälisiin mittastandardeihin pohjautuvien standardien avulla, jos sellaisia on käytettävissä, tämän asetuksen vaatimusten mukaisesti ja suhteessa tunnistettuihin riskeihin.

Jos mittausjärjestelmän osia ei voida kalibroida, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on ilmoitettava niistä tarkkailusuunnitelmassa ja ehdotettava vaihtoehtoisia kontrollitoimenpiteitä.

Jos todetaan, ettei laitteiden toimintakyky vastaa vaatimuksia, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on ryhdyttävä pikaisesti korjaaviin toimenpiteisiin.

2.  Toiminnanharjoittajan on sovellettava jatkuvatoimisiin päästömittausjärjestelmiin standardin EN 14181 (Quality assurance of automated measuring systems) mukaista laadunvarmistusta, mukaan lukien pätevän tahon suorittamat rinnakkaismittaukset vertailumenetelmien avulla vähintään kerran vuodessa.

Jos laadunvarmistustoimet edellyttävät päästöjen raja-arvojen käyttämistä kalibroinnin ja suoritustarkastusten perustana olevina muuttujina, päästöjen raja-arvojen sijasta käytetään kyseisen kasvihuonekaasun pitoisuuden vuotuista tuntikeskiarvoa. Jos toiminnanharjoittaja huomaa, että laadunvarmistusvaatimuksia ei noudateta tai että kalibrointi on suoritettava uudelleen, sen on ilmoitettava asiasta toimivaltaiselle viranomaiselle ja toteutettava korjaavia toimenpiteitä viivytyksettä.

60 artikla

Tietotekniikan laadunvarmistus

Edellä 58 artiklan 3 kohdan b alakohdan soveltamiseksi toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on varmistettava, että tietotekniikkajärjestelmä suunnitellaan, dokumentoidaan, testataan ja pannaan täytäntöön ja sitä valvotaan ja ylläpidetään tavalla, jolla varmistetaan luotettavat, tarkat ja oikea-aikaiset tiedot 58 artiklan 2 kohdan a alakohdassa yksilöityjen riskien mukaisesti.

Tietotekniikan kontrollointiin on kuuluttava pääsyn kontrollointi, tiedostojen varmuuskopioinnin kontrollointi, palautus, jatkuvuuden suunnittelu ja turvallisuus.

61 artikla

Tehtävien erottelu

Edellä 58 artiklan 3 kohdan c alakohdan soveltamiseksi toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on osoitettava vastuuhenkilöt kaikille tietojen hallintatoimille ja kaikille kontrollitoimille niin, että ristiriidassa olevat tehtävät pidetään erillään. Jos muita kontrollitoimenpiteitä ei ole, sen on varmistettava kaikkien tietojen hallintatoimien osalta yksilöityjen luontaisten riskien edellyttämällä tavalla, että kaiken asiaankuuluvan tiedon vahvistaa ainakin yksi henkilö, joka ei ole osallistunut kyseisen tiedon määrittämiseen ja kirjaamiseen.

Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on hallittava vastuisiin tarvittavaa osaamista, mukaan lukien vastuiden asianmukainen jakaminen, koulutus ja suorituksen arviointi.

62 artikla

Sisäiset tarkastukset ja tietojen validointi

1.  Edellä 58 artiklan 3 kohdan d alakohdan soveltamiseksi ja 58 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetussa riskinarvioinnissa yksilöityjen luontaisten riskien ja kontrolliriskien pohjalta toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tarkistettava ja validoitava 57 artiklassa tarkoitetuista tietojen hallintatoimista peräisin olevat tiedot.

Tällaisen tietojen tarkistamisen ja validoinnin on sisällettävä vähintään seuraavat:

2.  Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on mahdollisuuksien mukaan varmistettava, että tietojen tarkistamisessa ja validoinnissa käytettävät tietojen hylkäämisperusteet ovat selvillä mahdollisuuksien mukaan jo etukäteen. Tätä varten tietojen hylkäämisperusteet on vahvistettava asiaan liittyviä kirjallisia menettelyjä koskevassa dokumentaatiossa.

63 artikla

Korjaukset ja korjaavat toimet

1.  Jos todetaan, että jokin osa 57 artiklassa tarkoitetuista tietojen hallintatoimista tai 58 artiklassa tarkoitetuista kontrollitoimista ei toimi tehokkaasti tai toimii tietojen hallintatoimia tai kontrollitoimia koskevien menettelyjen dokumentaatiossa vahvistettujen rajojen ulkopuolella, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tehtävä välittömästi asianmukaiset korjaukset ja korjattava hylätyt tiedot päästöjen aliarvioinnin välttämiseksi.

2.  Edellä 1 kohdan soveltamiseksi toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tehtävä vähintään kaikki seuraava:

3.  Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on toteutettava 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut korjaukset ja korjaavat toimenpiteet siten, että niillä vastataan 58 artiklassa tarkoitetussa riskinarvioinnissa yksilöityihin luontaisiin riskeihin ja kontrolliriskeihin.

64 artikla

Ulkoistetut prosessit

Kun toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä ulkoistaa yhden tai useamman 57 artiklassa tarkoitetun tietojen hallintatoimen tai 58 artiklassa tarkoitetun kontrollitoimen, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tehtävä kaikki seuraava:

65 artikla

Tietoaukkojen käsittely

1.  Jos laitoksen päästöjen määrittämisen kannalta olennaisia tietoja puuttuu, toiminnanharjoittajan on määritettävä kyseiselle ajanjaksolle ja puuttuvalle muuttujalle konservatiiviset korvaavat tiedot asianmukaista arviointimenetelmää käyttämällä.

Ellei toiminnanharjoittaja ole määritellyt arviointimenettelyä kirjallisessa menettelyssä, sen on laadittava tällainen kirjallinen menettely ja toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle tarkkailusuunnitelman asianmukainen muutos hyväksyntää varten 15 artiklan mukaisesti.

2.  Jos ilma-aluksen käyttäjän päästöjen määrittämisen kannalta olennaisia tietoja puuttuu yhdestä tai useasta lennosta, ilma-aluksen käyttäjän on käytettävä kyseisen ajanjakson osalta korvaavia tietoja, jotka on laskettu tarkkailusuunnitelmassa määritetyn vaihtoehtoisen menetelmän mukaisesti.

Ellei korvaavia tietoja voida määrittää tämän kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti, ilma-aluksen käyttäjä voi arvioida kyseisen lennon tai kyseisten lentojen päästöt polttoaineenkulutuksesta, joka on määritetty käyttämällä 54 artiklan 2 kohdan mukaista välinettä.

66 artikla

Talletetut tiedot ja dokumentointi

1.  Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on pidettävä kirjaa kaikista olennaisista tiedoista, myös liitteessä IX luetelluista tiedoista, vähintään 10 vuoden ajan.

Dokumentoitujen ja arkistoitujen tarkkailutietojen on mahdollistettava vuotuisten päästöselvitysten tai tonnikilometrien todentaminen asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisesti. Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän voidaan katsoa säilyttävän raportoimiaan tietoja, jotka ovat toimivaltaisen viranomaisen perustamassa sähköisessä raportointi- ja tiedonhallintajärjestelmässä, jos toiminnanharjoittajalla tai ilma-aluksen käyttäjällä on pääsy tietoihin.

2.  Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on varmistettava, että oleelliset asiakirjat ovat saatavilla, kun niitä tarvitaan tietojen hallintatoimien sekä kontrollointitoimien suorittamiseksi.

Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on pyynnöstä toimitettava nämä tiedot toimivaltaiselle viranomaiselle sekä päästöselvityksen tai tonnikilometritietoja todentavalle todentajalle asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisesti..

VI

LUKU

RAPORTOINTIVAATIMUKSET

67 artikla

Raportointiajankohta ja -velvoitteet

1.  Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle kunkin vuoden maaliskuun 31 päivään mennessä päästöselvitys, joka kattaa raportointikauden vuotuiset päästöt ja joka on todennettu asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisesti.

Toimivaltaiset viranomaiset voivat kuitenkin vaatia toiminnanharjoittajaa tai ilma-aluksen käyttäjää toimittamaan todennetun vuotuisen päästöselvityksen aiemmin kuin maaliskuun 31 päivään mennessä, kuitenkin aikaisintaan helmikuun 28 päivään mennessä.

2.  Jos ilma-aluksen käyttäjä päättää hakea maksutta jaettavia päästöoikeuksia direktiivin 2003/87/EY 3 e tai 3 f artiklan nojalla, ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle kyseisen direktiivin 3 e tai 3 f artiklassa tarkoitettua tarkkailuvuotta seuraavan vuoden maaliskuun 31 päivään mennessä tonnikilometritietoselvitys, joka kattaa tarkkailuvuoden tonnikilometritiedot ja joka on todennettu asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisesti.

3.  Vuotuisten päästö- ja tonnikilometritietoselvitysten tulee sisältää vähintään liitteessä X luetellut tiedot.

68 artikla

Ylivoimainen este

1.  Jos ilma-aluksen käyttäjä ei pysty toimittamaan todennettuja tonnikilometritietoja toimivaltaiselle viranomaiselle asetettuun määräaikaan mennessä direktiivin 2003/87/EY 3 e artiklan 1 kohdan mukaisesti vakavien ja ennakoimattomien olosuhteiden vuoksi, joihin se ei voi vaikuttaa, kyseisen ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle kyseistä tarkoitusta varten parhaat tonnikilometritiedot, jotka ovat saatavilla olosuhteet huomioon ottaen; tiedot voidaan tarvittaessa toimittaa luotettavien arvioiden perusteella.

2.  Jos edellä 1 kohdassa esitetyt edellytykset täyttyvät, jäsenvaltioiden on direktiivin 2003/87/EY 3 e artiklan 1 kohdassa tarkoitettua hakemusta varten ja kyseisen artiklan 2 kohdan mukaisesti toimitettava kyseisestä ilma-aluksen käyttäjästä saadut tiedot sekä selitys olosuhteista, joiden vuoksi komissiolle ei ole toimitettu todennettua selvitystä komission asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisesti.

Komission ja jäsenvaltioiden on käytettävä kyseisiä tietoja direktiivin 2003/87/EY 3 e artiklan 3 ja 4 kohdan mukaisesti.

3.  Jos kyseinen jäsenvaltio toimittaa tietystä ilma-aluksesta saadut tiedot komissiolle tämän artiklan 2 kohdan mukaisesti, kyseisen ilma-aluksen käyttäjän on varmistettava toimitettujen tonnikilometritietojen todentaminen komission asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisesti mahdollisimman pian ja joka tapauksessa silloin, kun tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetut olosuhteet päättyvät.

▼C1

Ilma-aluksen käyttäjän on viivytyksettä toimitettava todennetut tiedot toimivaltaiselle viranomaiselle.

▼B

Kyseisen toimivaltaisen viranomaisen on tarvittaessa viivytyksettä vähennettävä ilma-aluksen käyttäjälle maksutta jaettavia päästöoikeuksia ja julkaistava ne direktiivin 2003/87/EY 3 e artiklan 4 kohdan mukaisesti. Jaettavia päästöoikeuksia ei lisätä. Ilma-aluksen käyttäjän on tarvittaessa palautettava kyseisen direktiivin 3 e artiklan 5 kohdan mukaisesti jaetut mahdolliset ylimääräiset päästöoikeudet.

4.  Toimivaltaisen viranomaisen on toteutettava tehokkaat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kyseinen ilma-aluksen käyttäjä noudattaa 3 kohdan mukaisia velvoitteitaan.

69 artikla

Tarkkailumenetelmän parannusten raportointi

1.  Kunkin toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tarkistettava säännöllisesti, voidaanko tarkkailumenetelmää parantaa.

Laitoksen toiminnanharjoittajan on toimitettava tarpeen mukaan toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntää varten raportti, joka sisältää 2 ja 3 kohdassa tarkoitetut tiedot, seuraaviin määräaikoihin mennessä:

Toimivaltainen viranomainen voi kuitenkin asettaa vaihtoehtoisen päivän raportin toimittamiselle, mutta sen on oltava viimeistään saman vuoden syyskuun 30 päivä.

2.  Jos toiminnanharjoittaja ei sovella vähintään 26 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan ja 41 artiklan 1 kohdan mukaisia määrittämistasoja, toiminnanharjoittajan on esitettävä perusteet siitä, miksi vaadittujen määrittämistasojen soveltaminen on teknisesti mahdotonta tai johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin.

Kuitenkin jos saadaan näyttöä siitä, että kyseisten määrittämistasojen saavuttamiseksi tarvittavista toimenpiteistä on tullut teknisesti toteuttamiskelpoisia eivätkä ne enää johda kohtuuttomiin kustannuksiin, toiminnanharjoittajan on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle tarkkailusuunnitelman asianmukaisista muutoksista 15 artiklan mukaisesti ja esitettävä ehdotukset asiaan liittyvien toimenpiteiden toteuttamisesta sekä aikataulusta.

3.  Jos toiminnanharjoittaja soveltaa 22 artiklassa tarkoitettua fall back -tarkkailumenetelmää, toiminnanharjoittajan on toimitettava perustelu, joka koskee sitä, miksi vähintään määrittämistason 1 soveltaminen yhteen tai useampaan merkittävään tai vähämerkityksiseen lähdevirtaan ei ole teknisesti toteutettavissa tai johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin.

Kuitenkin jos saadaan näyttöä siitä, että vähintään määrittämistason 1 saavuttamiseksi tarvittavista toimenpiteistä on tullut kyseessä olevien lähdevirtojen osalta teknisesti toteuttamiskelpoisia eivätkä ne enää johda kohtuuttomiin kustannuksiin, toiminnanharjoittajan on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle tarkkailusuunnitelman asianmukaisista muutoksista 15 artiklan mukaisesti ja esitettävä ehdotukset asiaan liittyvien toimenpiteiden toteuttamisesta sekä aikataulusta.

4.  Jos asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisesti laaditussa todentamisraportissa tuodaan esiin jäljellä olevia sääntöjenvastaisuuksia tai esitetään kyseisen asetuksen 27, 29 ja 30 artiklan mukaisia parannussuosituksia, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle hyväksyttäväksi raportti sen vuoden kesäkuun 30 päivään mennessä, jona todentaja on antanut todentamisraporttinsa. Raportissa on selostettava, miten ja milloin toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä on oikaissut tai suunnittelee oikaisevansa todentajan yksilöimät sääntöjenvastaisuudet ja miten ja milloin se on toteuttanut tai suunnittelee toteuttavansa suositellut parannukset.

Kyseinen raportti voidaan tarvittaessa yhdistää tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun raporttiin.

Jos suositellut parannukset eivät parantaisi tarkkailumenetelmää, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on perusteltava, miksi näin on. Jos suositellut parannukset johtaisivat kohtuuttomiin kustannuksiin, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on esitettävä näyttöä kustannusten kohtuuttomuudesta.

70 artikla

Toimivaltainen viranomainen päästöjen määrittäjänä

1.  Toimivaltaisen viranomaisen on tehtävä konservatiivinen arvio laitoksen tai ilma-aluksen käyttäjän päästöistä missä tahansa seuraavista tilanteista:

2.  Jos todentaja on raportoinut asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisessa todentamisraportissa muita kuin olennaisia väärintulkintoja, joita toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä ei ole korjannut ennen todentajan lausunnon antamista, toimivaltaisen viranomaisen on arvioitava nämä väärintulkinnat ja tehtävä tarvittaessa konservatiivinen arvio laitoksen tai ilma-aluksen käyttäjän päästöistä. Toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava toiminnanharjoittajalle tai ilma-aluksen käyttäjälle, onko päästöselvitykseen tehtävä korjauksia ja mitä korjauksia siihen on tehtävä. Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on asetettava nämä tiedot todentajan saataville.

3.  Jäsenvaltioiden on käynnistettävä tarkkailusuunnitelmien hyväksymisestä vastaavien toimivaltaisten viranomaisten ja vuotuisten päästöselvitysten hyväksymisestä vastaavien toimivaltaisten viranomaisten välinen tehokas tietojenvaihto.

71 artikla

Tietojen saatavuus

Toimivaltaisen viranomaisen on toimitettava hallussaan olevat päästöselvitykset yleisön saataville direktiivin 2003/4/EY nojalla annettujen kansallisten sääntöjen mukaisesti. Direktiivin 4 artiklan 2 kohdan d alakohdassa säädetyn poikkeuksen soveltamiseksi toiminnanharjoittajat tai ilma-aluksen käyttäjät voivat ilmoittaa selvityksessään, mitä tietoja ne pitävät kaupallisista syistä arkaluontoisina.

72 artikla

Tietojen pyöristäminen

1.  Vuotuiset kokonaispäästöt on raportoitava pyöristettyinä hiilidioksiditonneina tai hiilidioksidiekvivalenttitonneina.

Tonnikilometrit on raportoitava pyöristettyinä tonnikilometriarvoina.

2.  Kaikki päästöjen laskemiseen käytettävät muuttujat on pyöristettävä siten, että ne sisältävät kaikki päästöjen laskemisen ja raportoinnin kannalta merkitykselliset luvut.

3.  Kaikki lentokohtaiset tiedot on pyöristettävä siten, että ne sisältävät kaikki luvut, jotka ovat merkityksellisiä 56 artiklan mukaisen matkan ja hyötykuorman laskemisen sekä tonnikilometrien raportoinnin kannalta.

73 artikla

Johdonmukaisuuden varmistaminen muiden raporttien kanssa

Kaikki direktiivin 2003/87/EY liitteessä I luetellut toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän suorittamat toiminnot on nimettävä käyttäen soveltuvin osin seuraavien raportointijärjestelmien koodeja:

VII

LUKU

TIETOTEKNISET VAATIMUKSET

74 artikla

Sähköisesti vaihdettavien tietojen muoto

1.  Jäsenvaltiot voivat vaatia toiminnanharjoittajaa ja ilma-aluksen käyttäjää toimittamaan tarkkailusuunnitelmat ja niihin tehdyt muutokset sekä vuotuiset päästöselvitykset, tonnikilometritietoselvitykset, todentamisraportit ja parannusraportit käyttäen sähköisiä asiakirjamalleja tai erityisiä tiedostomuotoja.

Jäsenvaltioiden laatimien asiakirjamallien ja tiedostomuotojen on sisällettävä vähintään ne tiedot, jotka sisältyvät komission julkaisemiin sähköisiin asiakirjamalleihin ja tiedostomuotoeritelmiin.

2.  Laatiessaan 1 kohdassa tarkoitettuja asiakirjamalleja tai tiedostomuotoeritelmiä jäsenvaltiot voivat valita yhden tai molemmat seuraavista vaihtoehdoista:

75 artikla

Automaattisten järjestelmien käyttö

1.  Jos jäsenvaltio päättää käyttää sähköiseen tiedonvaihtoon EU:n päästökauppajärjestelmän raportointikieleen perustuvia automaattisia järjestelmiä 74 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti, näillä järjestelmillä on kustannustehokkaasti ja parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa hyödyntäen varmistettava:

2.  Jäsenvaltioiden käyttämien EU:n päästökauppajärjestelmän raportointikieleen perustuvien automaattisten järjestelmien, jotka on tarkoitettu toimivaltaisen viranomaisen, toiminnanharjoittajan, ilma-aluksen käyttäjän, todentajan ja asetuksessa (EU) N:o 600/2012 tarkoitetun akkreditointielimen väliseen viestintään, on täytettävä seuraavat muut kuin toiminnalliset vaatimukset nykyteknologian mukaisilla teknologisilla toimenpiteillä:

VIII

LUKU

LOPPUSÄÄNNÖKSET

76 artikla

Päätöksen 2007/589/EY kumoaminen ja siirtymäsäännökset

1.  Kumotaan päätös 2007/589/EY.

2.  Päätöksen 2007/589/EY säännösten soveltamista jatketaan ennen 1 päivää tammikuuta 2013 syntyvien päästöjen tarkkailuun, raportointiin ja todentamiseen sekä tarvittaessa tammikuun 1 päivää 2013 edeltävää aikaa koskeviin toimintotietoihin.

77 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2013.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

---

LIITE I

Tarkkailusuunnitelman vähimmäissisältö (12 artiklan 1 kohta)

1.    Laitosten tarkkailusuunnitelmien vähimmäissisältö

Laitoksen tarkkailusuunnitelman on sisällettävä vähintään seuraavat tiedot:

2.    Ilmailualan päästöjen tarkkailusuunnitelmien vähimmäissisältö

3.    Tonnikilometritietojen tarkkailusuunnitelmien vähimmäissisältö

Tonnikilometritietojen tarkkailusuunnitelman on sisällettävä seuraavat tiedot:

---

LIITE II

Määrittämistasojen raja-arvot laitosten laskentaan perustuvia menetelmiä varten (12 artiklan 1 kohta)

1.    Määrittämistason määrittäminen toimintotietoja varten

Taulukossa 1 olevia epävarmuusrajoja sovelletaan toimintatietovaatimuksiin liittyviin määrittämistasoihin tämän asetuksen 28 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti sekä 29 artiklan 2 kohdan ja liitteen IV mukaisesti. Epävarmuusrajat on tulkittava kunkin määrittämistason suurimmaksi sallituksi epävarmuudeksi lähdevirtojen määrittämisessä raportointikauden aikana.

Ellei taulukko 1 sisällä direktiivin 2003/87/EY liitteessä I lueteltuja toimintoja eikä massatasetta sovelleta, toiminnanharjoittajan on käytettävä kyseisten toimintojen osalta taulukon 1 kohdassa ”Polttoaineiden ja prosessin syöttöaineina käytettyjen polttoaineiden poltto” lueteltuja määrittämistasoja.

2.    Määrittämistasojen määrittäminen poltosta aiheutuvien päästöjen laskentakertoimia varten

Toiminnanharjoittajien on tarkkailtava hiilidioksidipäästöjä, jotka ovat peräisin kaikista sellaisista polttoprosesseista, jotka ovat osa kaikkia direktiivin 2003/87/EY liitteessä I lueteltuja tai kyseisen direktiivin 24 artiklan nojalla unionin järjestelmään sisällytettyjä toimintoja, käyttäen tässä osassa vahvistettuja määrittämistasojen määritelmiä. Kun polttoaineita käytetään prosessin syöttöaineena, sovelletaan samoja sääntöjä kuin poltosta aiheutuvien päästöjen kohdalla. Kun polttoaineet ovat tämän asetuksen 25 artiklan 1 kohdan mukaisesti osa massatasetta, sovelletaan tässä liitteessä olevassa 3 osassa vahvistettuja massataseiden määrittämistasojen määritelmiä.

Kaasun puhdistuksesta peräisin olevia prosessipäästöjä tarkkaillaan liitteessä IV olevan 1 osan C kohdan mukaisesti.

2.1    Päästökerrointen määrittämistasot

Jos seospolttoaineen tai materiaaliseoksen biomassaosuus on määritetty, määrittämistasojen on liityttävä alustavaan päästökertoimeen. Fossiilisten polttoaineiden ja materiaalien osalta määrittämistasojen on liityttävä päästökertoimeen.

Määrittämistaso 1

:

Toiminnanharjoittajan on sovellettava yhtä seuraavista: a) liitteessä VI olevassa 1 osassa lueteltuja standardikertoimia tai b) 31 artiklan 1 kohdan d tai e alakohdan mukaisesti muita vakioarvoja, ellei liitteessä VI olevassa 1 osassa ilmoiteta sovellettavaa arvoa.

Määrittämistaso 2 a

:

Toiminnanharjoittajan on sovellettava kunkin polttoaineen tai materiaalin maakohtaisia päästökertoimia 31 artiklan 1 kohdan b ja c alakohdan mukaisesti.

Määrittämistaso 2 b

:

Toiminnanharjoittajan on johdettava polttoaineelle päästökertoimet käyttäen jompaakumpaa seuraavassa luetelluista vakiintuneista malleista ja käytettävä empiirisiä korrelaatiokertoimia, jotka määritetään vähintään kerran vuodessa 32–35 ja 39 artiklan säännösten mukaisesti: a) öljyjen tai kaasujen tiheyden mittaus, mukaan lukien öljynjalostus- tai terästeollisuudessa yleisesti käytetyt öljyt ja kaasut; b) erityisten hiilityyppien tehollinen lämpöarvo. Toiminnanharjoittajan on varmistettava, että korrelaatiokerroin on hyvien teknisten käytäntöjen mukainen ja että sitä sovelletaan vain sillä alueella oleviin mallin mukaisiin arvoihin, jolla se on määritetty.

Määrittämistaso 3

:

Toiminnanharjoittajan on määritettävä päästökerroin 32–35 artiklan asiaankuuluvien säännösten mukaisesti.

2.2    Tehollisen lämpöarvon (NCV) määrittämistasot

Määrittämistaso 1

:

Toiminnanharjoittajan on sovellettava yhtä seuraavista: a) liitteessä VI olevassa 1 osassa lueteltuja standardikertoimia tai b) 31 artiklan 1 kohdan d tai e alakohdan mukaisesti muita vakioarvoja, ellei liitteessä VI olevassa 1 osassa ilmoiteta sovellettavaa arvoa.

Määrittämistaso 2 a

:

Toiminnanharjoittajan on sovellettava kunkin polttoaineen maakohtaisia kertoimia 31 artiklan 1 kohdan b tai c alakohdan mukaisesti.

Määrittämistaso 2 b

:

Kaupallisten polttoaineiden osalta on käytettävä tehollista lämpöarvoa, joka on saatu polttoaineen toimittajan kyseistä polttoainetta koskevista tiedoista, edellyttäen, että se on määritetty hyväksyttyjen kansallisten tai kansainvälisten standardien mukaisesti.

Määrittämistaso 3

:

Toiminnanharjoittajan on määritettävä tehollinen lämpöarvo 32–35 artiklan säännösten mukaisesti.

2.3    Hapettumiskerrointen määrittämistasot

Määrittämistaso 1

:

Toiminnanharjoittajan on käytettävä hapettumiskertoimena lukua 1.

Määrittämistaso 2

:

Toiminnanharjoittajan on sovellettava kunkin polttoaineen hapettumiskertoimia 31 artiklan 1 kohdan b tai c alakohdan mukaisesti.

Määrittämistaso 3

:

Toiminnanharjoittajan on määriteltävä polttoaineiden toimintokohtaiset kertoimet tuhkan, nestemäisten päästöjen ja muiden jätteiden sekä sivutuotteiden hiilipitoisuuden ja muiden epätäydellisesti hapettuneiden kaasumaisten hiilipäästöjen hiilipitoisuuden perusteella, hiilimonoksidia lukuun ottamatta. Koostumustiedot määritetään 32–35 artiklan säännösten mukaisesti.

2.4    Biomassaosuuden määrittämistasot

Määrittämistaso 1

:

Toiminnanharjoittajan on käytettävä jotakin 39 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti julkaistuista arvoista tai 39 artiklan 2 tai 3 kohdan toisen alakohdan mukaisesti määritettyä arvoa.

Määrittämistaso 2

:

Toiminnanharjoittajan on määritettävä erityiset kertoimet 39 artiklan 1 kohdan säännösten mukaisesti.

3.    Määrittämistasojen määrittäminen massataseiden laskentakertoimia varten

Kun toiminnanharjoittaja käyttää massatasetta 25 artiklan mukaisesti, sen on käytettävä tämän osan mukaisia määrittämistasojen määritelmiä.

3.1    Hiilipitoisuuden määrittämistasot

Toiminnanharjoittajan on sovellettava yhtä tässä kohdassa luetelluista määrittämistasoista. Toiminnanharjoittajan on johdettava päästökertoimesta hiilipitoisuus käyttämällä seuraavia yhtälöitä:

kun päästökerroin on ilmaistu muodossa t CO2/TJ

:

C = (EF × NCV) / f

kun päästökerroin on ilmaistu muodossa t CO2/t

:

C = EF / f.

Näissä kaavoissa C on hiilipitoisuus suhteellisena osuutena ilmaistuna (hiilen massa tonneina kohti tuotteen massaa tonneina), EF on päästökerroin, NCV on tehollinen lämpöarvo ja f on 36 artiklan 3 kohdassa vahvistettu kerroin.

Jos seospolttoaineen tai materiaaliseoksen biomassaosuus on määritetty, tässä määritettyjen määrittämistasojen on liityttävä kokonaishiilipitoisuuteen. Hiilen biomassaosuus määritetään käyttämällä tämän liitteen 2.4 kohdassa määritettyjä määrittämistasoja.

Määrittämistaso 1

:

Toiminnanharjoittajan on sovellettava yhtä seuraavista: a) liitteessä VI olevissa 1 ja 2 osissa luetelluista standardikertoimista johdettua hiilipitoisuutta tai b) 31 artiklan 1 kohdan d tai e alakohdan mukaiset muut vakioarvot, ellei liitteessä VI olevassa 1 ja 2 osassa ilmoiteta sovellettavaa arvoa.

Määrittämistaso 2 a

:

Toiminnanharjoittajan on johdettava hiilipitoisuus kunkin polttoaineen tai materiaalin maakohtaisista päästökertoimista 31 artiklan 1 kohdan b tai c alakohdan mukaisesti.

Määrittämistaso 2 b

:

Toiminnanharjoittajan on johdettava polttoaineelle hiilipitoisuus päästökertoimista käyttäen jompaakumpaa seuraavassa luetelluista vakiintuneista malleista ja empiirisiä korrelaatiokertoimia, jotka määritetään vähintään kerran vuodessa 32–35 artiklan säännösten mukaisesti: a) Esimerkiksi öljynjalostus- tai terästeollisuudessa yleisesti käytettyjen tiettyjen öljyjen tai kaasujen tiheyden mittaus tai b) erityisten hiilityyppien tehollinen lämpöarvo. Toiminnanharjoittajan on varmistettava, että korrelaatiokerroin on hyvien teknisten käytäntöjen mukainen ja että sitä sovelletaan vain sillä alueella oleviin mallin mukaisiin arvoihin, jolla se on määritetty.

Määrittämistaso 3

:

Toiminnanharjoittajan on määritettävä hiilipitoisuus 32–35 artiklan asiaankuuluvien säännösten mukaisesti.

3.2    Tehollisten lämpöarvojen määrittämistasot

Käytetään tässä liitteessä olevassa 2.2 osassa määritettyjä määrittämiskertoimia.

4.    Määrittämistason määrittäminen karbonaattien hajoamisesta aiheutuvien prosessipäästöjen laskentakertoimia varten

Kaikkien 24 artiklan 2 kohdan mukaisella vakiomenetelmällä tarkkailtujen prosessipäästöjen kohdalla on sovellettava päästökertoimen määrittämistasojen määritelmiä seuraavasti:

a)	Menetelmä A : Syöttöön perustuva menetelmä: päästökerroin ja toimintotiedot liittyvät prosessiin syötetyn materiaalin määrään.

b)	Menetelmä B : Tuotantoon perustuva menetelmä: päästökerroin ja toimintotiedot liittyvät prosessin tuotannon määrään.

4.1    Menetelmän A mukaisen päästökertoimen määrittämistasot

Määrittämistaso 1

:

Kussakin relevantissa syöttöaineessa olevien relevanttien karbonaattien määrä on määritettävä 32–35 artiklan mukaisesti. Liitteessä VI olevassa 2 osassa lueteltuja stoikiometrisiä suhdelukuja on käytettävä koostumustietojen muuttamisessa päästökertoimiksi.

4.2    Menetelmän A mukaisen muuntokertoimen määrittämistasot

Määrittämistaso 1

:

Muuntokertoimena käytetään lukua 1.

Määrittämistaso 2

:

Prosessista poistuvien karbonaattien ja muun hiilen määrää on tarkasteltava muuntokertoimella, jonka arvo on nollan ja yhden välillä. Toiminnanharjoittaja voi olettaa, että yksi tai useampi syöttöaine on muuntunut täydellisesti, ja siirtää laskennallisesti muuntumattomat materiaalit ja muun hiilen jäljellä olevaan/oleviin syöttöaineeseen/-aineisiin. Tuotteiden muut relevantit kemialliset muuttujat on määritettävä 32–35 artiklan mukaisesti.

4.3    Menetelmän B mukaisen päästökertoimen määrittämistasot

Määrittämistaso 1

:

Toiminnanharjoittajan on käytettävä liitteessä VI olevan 2 osan taulukossa 3 lueteltuja standardikertoimia.

Määrittämistaso 2

:

Toiminnanharjoittajan on käytettävä maakohtaista päästökerrointa 31 artiklan 1 kohdan b tai c alakohdan mukaisesti.

Määrittämistaso 3

:

Karbonaattien hajoamisesta peräisin olevien relevanttien metallioksidien määrä tuotteessa määritetään 32–35 artiklan mukaisesti. Liitteessä VI olevan 2 osan taulukossa 3 tarkoitettuja stoikiometrisiä suhdelukuja on käytettävä muunnettaessa koostumustietoja päästökertoimiksi olettaen, että kaikki relevantit metallioksidit ovat peräisin vastaavista karbonaateista.

4.4    Menetelmän B mukaisen muuntokertoimen määrittämistasot

Määrittämistaso 1

:

Muuntokertoimena käytetään lukua 1.

Määrittämistaso 2

:

Raaka-aineissa olevien muiden kuin karbonaatista peräisin olevien relevanttien metalliyhdisteiden, kuten prosessista palaavan pölyn tai lentotuhkan tai muiden jo kalsinoitujen materiaalien, määrä ilmenee muuntokertoimista, joiden arvo on nollan ja yhden välillä. Muuntokertoimen arvo yksi vastaa sitä, että raaka-aineen karbonaatit ovat muuntuneet täydellisesti oksideiksi. Prosessien syöttöaineiden muut relevantit kemialliset muuttujat on määritettävä 32–35 artiklan mukaisesti.

---

LIITE III

Ilmailualan tarkkailumenetelmät (52 artikla ja 56 artikla)

1.    Laskentamenetelmät ilmailualan kasvihuonekaasujen määrittämiseksi

Menetelmä A

Toiminnanharjoittajan on käytettävä seuraavaa kaavaa:

kunkin lennon todellinen polttoaineen kulutus [t] = ilma-aluksen polttoainetankeissa olevan polttoaineen määrä, kun ilma-alus on tankattu lentoa varten [t] – ilma-aluksen polttoainetankeissa olevan polttoaineen määrä, kun ilma-alus on tankattu seuraavaa lentoa varten [t] + tätä seuraavaa lentoa varten tankattu polttoaineen määrä [t].

Jos ilma-alusta ei tankata kyseessä olevaa lentoa tai seuraavaa lentoa varten, ilma-aluksen tankeissa olevan polttoaineen määrä määritetään kyseisen lennon tai seuraavan lennon lähdön yhteydessä. Sellaisissa poikkeuksellisissa tapauksissa, joissa ilma-aluksella suoritetaan muita toimintoja kuin lento, kuten merkittäviä huoltotoimia, joihin liittyy tankkien tyhjentäminen, sellaisen lennon jälkeen, jonka polttoaineenkulutusta tarkkaillaan, ilma-aluksen käyttäjä voi korvata määrän ”ilma-aluksen polttoainetankeissa olevan polttoaineen määrä, kun ilma-alus on tankattu seuraavaa lentoa varten + tätä seuraavaa lentoa varten tankattu polttoaineen määrä” määrällä ”tankeissa olevan polttoaineen määrä seuraavan ilma-aluksella suoritettavan toiminnon alussa”, kuten tekniseen matkapäiväkirjaan on kirjattu.

Menetelmä B

Toiminnanharjoittajan on käytettävä seuraavaa kaavaa:

kutakin lentoa koskeva todellinen polttoaineen kulutus [t] = ilma-aluksen tankeissa edellisen lennon päättyessä olevan polttoaineen määrä [t] + lentoa varten tankatun polttoaineen määrä [t] – ilma-aluksen tankissa olevan polttoaineen määrä [t] lennon päätyttyä.

Lennon päättymishetkenä voidaan pitää moottoreiden sammutusajankohtaa. Jos ilma-alus ei suorita lentoa ennen sitä lentoa, jonka polttoaineen kulutusta tarkkaillaan, ilma-aluksen käyttäjä voi korvata määrän ”Ilma-aluksen tankeissa edellisen lennon päättyessä olevan polttoaineen määrä” määrällä ”Ilma-aluksen tankeissa olevan polttoaineen määrä ilma-aluksen edellisen toiminnon päättyessä”, kuten tekniseen matkapäiväkirjaan on kirjattu.

2.    Polttoaineen kulutuksen määrittämistasot

3.    Peruspolttoaineiden päästökertoimet

4.    Isoympyräreitin laskeminen

Matka [km] = isoympyräreitti [km] + 95 km

Isoympyräreitin on oltava kahden pisteen välinen lyhyin mahdollinen etäisyys maan pinnalla, ja sen likiarvo päätellään käyttäen Chicagon yleissopimuksen (WGS 84) liitteessä 15 olevan 3 artiklan 7 kappaleen 1 kohdan 1 alakohdassa tarkoitettua järjestelmää.

Lentopaikkojen leveys- ja pituusasteet saadaan joko Chicagon yleissopimuksen liitteen 15 mukaisesti ilmailuasiakirjoissa (Aeronautical Information Publications, AIP) julkaistuista lentopaikkojen sijaintitiedoista tai näitä sijaintitietoja käyttävistä lähteistä.

Tietokoneohjelmalla tai kolmannen osapuolen toimesta laskettuja etäisyystietoja voidaan myös käyttää edellyttäen, että laskentamenetelmä perustuu tässä kohdassa esitettyyn laskentakaavaan, ilmailuasiakirjojen tietoihin ja WGS 84:n vaatimuksiin.

---

LIITE IV

Laitoksiin liittyvät toimintokohtaiset tarkkailumenetelmät (20 artiklan 2 kohta)

1.    Polttoprosesseista peräisin olevien päästöjen tarkkailua koskevat erityiset säännöt

A)    Soveltamisala

Toiminnanharjoittajien on tarkkailtava hiilidioksidipäästöjä, jotka ovat peräisin kaikista sellaisista polttoprosesseista, jotka ovat osa direktiivin 2003/87/EY liitteessä I lueteltuja tai kyseisen direktiivin 24 artiklan nojalla unionin järjestelmään sisällytettyjä toimintoja, puhdistusprosessit mukaan lukien, käyttäen tässä liitteessä vahvistettuja sääntöjä. Kaikkia prosessin syöttöaineina käytetyistä polttoaineista peräisin olevia päästöjä on käsiteltävä tarkkailu- ja raportointimenetelmissä kuten poltosta aiheutuvia päästöjä, sanotun rajoittamatta päästöjen muita luokituksia.

Toiminnanharjoittaja ei tarkkaile eikä raportoi kuljetusvälineiden polttomoottoreiden päästöjä. Toiminnanharjoittajan on luettava kaikki polttoaineiden poltosta laitoksessa peräisin olevat kasvihuonekaasujen päästöt kuuluviksi kyseiselle laitokselle riippumatta siitä, siirretäänkö sen tuottamaa lämpöä tai sähköä muille laitoksille. Toiminnanharjoittaja ei lue päästöjä, jotka liittyvät muista laitoksista siirretyn lämmön tai sähkön tuotantoon, kuuluviksi vastaanottavan laitoksen päästöihin.

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon vähintään seuraavat päästölähteet: kattilat, polttimet, turbiinit, kuumentimet, teollisuusuunit, polttouunit, hehkutusuunit, uunit, kuivaimet, moottorit, soihdut, pesurit (prosessipäästöt) ja kaikki muut polttoainetta käyttävät laitteet ja koneet, lukuun ottamatta polttomoottorikäyttöisiä kuljetuksiin tarkoitettuja laitteita tai koneita.

B)    Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Polttoprosesseista aiheutuvat päästöt lasketaan 24 artiklan 1 kohdan mukaisesti, paitsi jos polttoaineet sisällytetään massataseeseen 25 artiklan mukaisesti. Tässä yhteydessä on sovellettava liitteessä II olevassa 2 osassa määritettyjä määrittämiskertoimia. Lisäksi savukaasun puhdistuksesta aiheutuvia prosessipäästöjä tarkkaillaan kohdassa C vahvistettujen säännösten mukaisesti.

Soihdutusten päästöihin sovelletaan erityisvaatimuksia, jotka vahvistetaan tämän osan kohdassa D.

Kaasunkäsittelyterminaaleissa tapahtuvia polttoprosesseja voidaan tarkkailla käyttäen massatasetta 25 artiklan mukaisesti.

C)    Savukaasun puhdistus

Hiilidioksidin prosessipäästöt, jotka ovat peräisin karbonaatin käytöstä savukaasujen happamien kaasujen poistossa, lasketaan 24 artiklan 2 kohdan mukaisesti kulutetun karbonaatin (jäljempänä ’menetelmä A’) tai tuotetun kipsin (jäljempänä ’menetelmä B’) perusteella.

Menetelmä A:     Päästökerroin

Määrittämistaso 1

:

Päästökerroin on määritettävä stoikiometrisistä suhdeluvuista, jotka vahvistetaan liitteessä VI olevassa 2 osassa. CaCO3:n ja MgCO3:n määrä asiaankuuluvassa syöttömateriaalissa on laskettava noudattaen toimialan parhaita käytäntöjä koskevia ohjeita.

Menetelmä B:     Päästökerroin

Määrittämistaso 1

:

Päästökerroin on kuivan kipsin (CaSO4.2H2O) ja hiilidioksidipäästön stoikiometrinen suhdeluku: 0,2558 t CO2 / t kipsiä.

D)    Soihdutukset

Soihdutuspäästöjä laskiessaan toiminnanharjoittajan on otettava huomioon tavanomaisen soihdutuksen ja operatiivisen soihdutuksen (tilannesoihdutuksen, käynnistämisen ja pysäyttämisen sekä häiriöpäästöt). Toiminnanharjoittajan on myös sisällytettävä polttoaineeseen sisältyvä hiilidioksidi 48 artiklan mukaisesti.

Liitteessä II olevasta 2.1 osasta poiketen päästökertoimen määrittämistasot 1 ja 2 b määritetään seuraavasti:

Määrittämistaso 1

:

Toiminnanharjoittajan on käytettävä soihdutuskaasujen osalta konservatiivisena arviona puhtaan etaanin polttamisesta saatua oletuspäästökerrointa 0,00393 t CO2/Nm3.

Määrittämistaso 2

:

Laitoskohtaiset päästökertoimet on johdettava soihdutusvirran molekyylipainon arviosta käyttäen teollisuuden standardimalleihin perustuvaa prosessimallintamista. Soihdutetun kaasun molekyylipainon painotettu vuosittainen keskiarvo on johdettava ottamalla huomioon kunkin kyseeseen tulevan virran suhteellinen osuus ja molekyylipaino.

Liitteessä II olevasta 2.3 osasta poiketen soihdutusten osalta on sovellettava ainoastaan hapetuskertoimen määrittämistasoja 1 ja 2.

2.    Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut öljynjalostamot

A)    Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on tarkkailtava kaikkia öljynjalostamoissa tapahtuvia poltto- ja tuotantoprosessien hiilidioksidipäästöjä ja raportoiva niistä.

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon vähintään seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: kattilat, prosessikuumentimet/-käsittelyuunit, polttomoottorit/turbiinit, katalyyttiset ja termiset hapettimet, koksinpasutusuunit, palonsammutusvesipumput, hätä-/varageneraattorit, soihdut, polttouunit, krakkaamot, vedyntuotantoyksiköt, Claus-prosessiyksiköt, katalyytin regenerointi (katalyyttisestä krakkauksesta ja muista katalyyteista) ja koksaamot (flexi-coker, hidastettu koksaus).

B)    Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Öljynjalostamojen toimintojen, myös savukaasun puhdistuksen, polttoprosessien päästöjä on tarkkailtava tämän liitteen 1 osan mukaisesti. Toiminnanharjoittaja voi päättää käyttää 25 artiklan mukaisesti massatasemenetelmää koko jalostamon tai yksittäisten prosessiyksikköjen, kuten raskasöljyn kaasutuslaitosten tai kalsinointilaitosten, osalta. Vakiolaskentamenetelmän ja massatasemenetelmän yhdistelmää käytettäessä toiminnanharjoittajan on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle näyttö päästöjen täydellisestä kattavuudesta ja siitä, ettei päästöjä ole laskettu kahteen kertaan.

Edellä 24 ja 25 artiklasta poiketen katalyyttisen krakkauksen regeneroinnista, muusta katalyytin regeneroinnista ja flexi-cokereista aiheutuvia päästöjä on tarkkailtava massatasemenetelmällä ottaen huomioon tuloilman ja savukaasun tila. Kaikki savukaasussa oleva hiilimonoksidi (CO) lasketaan hiilidioksidiksi (CO2) soveltaen massasuhdetta t CO2 = t CO × 1,571. Tuloilman ja savukaasujen analyysi ja määrittämistason valinta on suoritettava 32–35 artiklan mukaisesti. Toimivaltaisen viranomaisen on hyväksyttävä erityinen laskentamenetelmä.

Edellä 24 artiklasta poiketen vedyntuotannosta peräisin olevat päästöt on laskettava kertomalla toimintotiedot (jotka ilmaistaan tonneina syötettyä hiilivetyä) päästökertoimella (joka ilmaistaan muodossa t CO2/t syötettä). Päästökertoimelle määritetään seuraavat määrittämistasot:

Määrittämistaso 1

:

Toiminnanharjoittajan on käytettävä etaaniin perustuvana konservatiivisena viitearvona 2,9 t CO2 / t prosessoitua syöttöainetta.

Määrittämistaso 2

:

Toiminnanharjoittajan on käytettävä toimintokohtaista päästökerrointa, joka lasketaan syöttökaasun hiilipitoisuudesta 32–35 artiklan mukaisesti.

3.    Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut koksaamot

A)    Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon vähintään seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: raaka-aineet (mukaan lukien hiili tai öljykoksi (petroleum coke)), tavanomaiset polttoaineet (mukaan lukien maakaasu), prosessikaasut (mukaan lukien masuunikaasu), muut polttoaineet sekä jätekaasun puhdistus.

B)    Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Toiminnanharjoittaja voi päättää käyttää koksin tuotannosta peräisin olevien päästöjen tarkkailuun massatasemenetelmää 25 artiklan ja liitteessä II olevan 3 osan mukaisesti tai vakiolaskentamenetelmää 24 artiklan ja liitteessä II olevien 2 ja 4 osien mukaisesti.

4.    Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut metallimalmien pasutus- tai sintrauslaitokset

A)    Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: raaka-aineet (kalkkikiven, dolomiitin ja karbonaattisten rautamalmien, mukaan lukien FeCO3:n kalsinointi), tavanomaiset polttoaineet (mukaan lukien maakaasu ja koksi/koksimurske), prosessikaasut (mukaan lukien koksaamokaasu ja masuunikaasu), prosessijäämät, joita käytetään syöttöaineina, mukaan lukien sintrauslaitoksen, konvertterin ja masuunin suodatettu pöly, muut polttoaineet ja savukaasun puhdistus.

B)    Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Toiminnanharjoittaja voi päättää käyttää metallimalmin pasutuksesta, sintrauksesta tai pelletoinnista peräisin olevien päästöjen tarkkailuun massatasemenetelmää 25 artiklan ja liitteessä II olevan 3 osan mukaisesti tai vakiolaskentamenetelmää 24 artiklan ja liitteessä II olevan 2 ja 4 osan mukaisesti.

5.    Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut raakarautaa tai terästä tuottavat laitokset

A)    Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: raaka-aineet (kalkkikiven, dolomiitin ja karbonaattisten rautamalmien, mukaan lukien FeCO3:n kalsinointi), tavanomaiset polttoaineet (mukaan lukien maakaasu, hiili ja koksi), pelkistimet (mukaan lukien koksi, hiili, muovit jne.), prosessikaasut (koksaamokaasu, masuunikaasu ja happipuhalluskonvertterikaasu), grafiittielektrodien kulutus, muut polttoaineet ja jätekaasun puhdistus.

B)    Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Toiminnanharjoittaja voi valita raakaraudan ja teräksen tuotannosta peräisin olevien päästöjen tarkkailuun massatasemenetelmän 25 artiklan ja liitteessä II olevan 3 osan mukaisesti tai vakiolaskentamenetelmän 24 artiklan 2 kohdan ja liitteessä II olevan 2 ja 4 osan mukaisesti ainakin joidenkin lähdevirtojen osalta välttäen päästötietojen puutteellisuutta tai päästöjen kaksinkertaista laskentaa.

Liitteessä II olevasta 3.1 osasta poiketen hiilipitoisuuden määrittämistaso 3 määritetään seuraavasti:

Määrittämistaso 3

:

Toiminnanharjoittajan on noudatettava syöttöaine- tai tuotevirran hiilipitoisuutta laskiessaan 32–35 artiklan säännöksiä, jotka koskevat polttoaineita, tuotteita ja sivutuotteita koskevan näytteenoton edustavuutta sekä niiden hiilipitoisuuden ja biomassaosuuden määrittämistä. Toiminnanharjoittajan on määriteltävä tuotteiden tai puolivalmisteiden hiilipitoisuudet vuosittaisten analyysien perusteella 32–35 artiklan säännösten mukaisesti tai johtaa ne keskimääräisistä koostumusarvoista, siten kuin asiaa koskevissa kansainvälisissä tai kansallisissa standardeissa on eritelty.

6.    Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitettu rautametallin ja muiden metallien tuotanto tai jalostus

A)    Soveltamisala

Toiminnanharjoittaja ei saa soveltaa tämän osan säännöksiä raakaraudan, teräksen ja alumiinin primäärituotannosta peräisin olevien hiilidioksidipäästöjen tarkkailuun ja raportointiin.

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: tavanomaiset polttoaineet, vaihtoehtoiset polttoaineet, mukaan lukien murskauksen jälkeisistä laitoksista tuleva granuloitu muovimateriaali, pelkistimet, mukaan lukien koksi, grafiittielektrodit, raaka-aineet, mukaan lukien kalkkikivi ja dolomiitti, hiilipitoiset metallimalmit ja rikasteet, ja sekundääriset syöttömateriaalit.

B)    Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Jos laitoksessa käytetyistä polttoaineista tai syöttömateriaaleista peräisin oleva hiili jää tuotteisiin tai muihin tuotannon tuotoksiin, toiminnanharjoittajan on käytettävä massatasemenetelmää 25 artiklan ja liitteessä II olevan 3 osan mukaisesti. Muussa tapauksessa toiminnanharjoittajan on laskettava poltosta aiheutuvat päästöt ja prosessipäästöt erikseen käyttäen vakiolaskentamenetelmää 24 artiklan sekä liitteessä II olevan 2 ja 4 osan mukaisesti.

Jos toiminnanharjoittaja käyttää massatasemenetelmää, se voi valita polttoprosesseista peräisin olevien päästöjen sisällyttämisen massataseeseen tai käyttää vakiolaskentamenetelmää 24 artiklan ja tässä liitteessä olevan 1 osan mukaisesti joidenkin lähdevirtojen osalta välttäen päästötietojen puutteellisuutta tai päästöjen kaksinkertaista laskentaa.

7.    Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I mainitusta alumiinin primäärituotannosta ja jalostuksesta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt

A)    Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on sovellettava tämän osan säännöksiä alumiinin primäärisulatuksessa käytettävien elektrodien tuotannosta, myös kyseisten elektrodien tuotantoon käytetyistä erillisistä laitoksista, peräisin olevien hiilidioksidipäästöjen tarkkailuun ja raportointiin.

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: lämmön tai höyryn tuotantoon käytettävät polttoaineet, elektrodien tuotanto, Al2O3:n pelkistäminen elektrolyysin aikana, mikä on verrannollinen elektrodien kulutukseen, kalsinoidun soodan tai muiden karbonaattien käyttö jätekaasun puhdistukseen.

Anodiefekteistä aiheutuvia perfluorihiilivetypäästöjä, myös hajapäästöjä, tarkkaillaan tässä liitteessä olevan 8 osan mukaisesti.

B)    Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Toiminnanharjoittajan on määritettävä alumiinin primäärituotannosta tai prosessoinnista aiheutuvat hiilidioksidipäästöt käyttäen massatasemenetelmää 25 artiklan mukaisesti. Massatasemenetelmässä on otettava huomioon kaikki syöttöaineiden, varastojen, tuotteiden ja muiden laitoksesta siirrettävien aineiden sisältämä hiili, joka on peräisin elektrodien sekoittamisesta, muokkauksesta, poltosta ja kierrätyksestä sekä elektrodien käytöstä elektrolyysissä. Jos käytetään esipoltettuja anodeja (prebake-anodeja), voidaan käyttää joko erillistä massatasetta tuotantoa ja kulutusta varten tai yhtä yhteistä massatasetta, jossa otetaan huomioon sekä elektrodien tuotanto että niiden kulutus. Jos kyseessä ovat Söderberg-kennot, toiminnanharjoittajan on käytettävä yhtä yhteistä massatasetta.

Toiminnanharjoittaja voi valita polttoprosesseista peräisin olevien päästöjen sisällyttämisen massataseeseen tai käyttää vakiolaskentamenetelmää 24 artiklan ja tässä liitteessä olevan 1 osan mukaisesti ainakin joidenkin lähdevirtojen osalta välttäen päästötietojen puutteellisuutta tai päästöjen kaksinkertaista laskentaa.

8.    Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetusta alumiinin primäärituotannosta ja jalostuksesta aiheutuvat PFC-päästöt

A)    Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on sovellettava seuraavia säännöksiä anodiefekteistä aiheutuviin perfluorihiilivetypäästöihin (PFC-päästöt), myös perfluorihiilivetyjen hajapäästöihin. Niihin liittyviin hiilidioksidipäästöihin, myös elektrodien tuotannosta aiheutuviin päästöihin, toiminnanharjoittajan on sovellettava tässä liitteessä olevaa 7 osaa.

B)    PFC-päästöjen määrittäminen

PFC-päästöt on laskettava päästöistä, jotka ovat mitattavissa hormista tai poistoputkesta (’pistekuormituspäästöt’) sekä hajapäästöistä käyttäen hormin talteenottotehokkuutta:

PFC-päästöt (yhteensä) = PFC-päästöt (hormi) / talteenottotehokkuus.

Talteenottotehokkuus on mitattava määritettäessä laitoskohtaisia päästökertoimia. Tällöin käytetään tuoreinta versiota ohjeista, jotka mainitaan vuoden 2006 IPCC-ohjeiden kohdassa 4.4.2.4 määrittämistaso 3:n yhteydessä.

Toiminnanharjoittajan on laskettava hormin tai putken kautta leviävät CF4- ja C2F6-päästöt käyttäen jompaakumpaa seuraavista menetelmistä:

Laskentamenetelmä A –    Kulmakerroinmenetelmä

Toiminnanharjoittajan on määritettävä PFC-päästöt käyttämällä seuraavia yhtälöitä:

CF4-päästöt [t] = AEM × (SEFCF4/1 000 ) × PrAl

C2F6-päästöt [t] = CF4-päästöt * FC2F6

jossa

AEM = anodiefektit, minuuttia / kennon käyttöpäivä;

SEFCF4 = päästökertoimen kulmakerroin [(kg CF4 / t tuotettua alumiinia) / (anodiefektit, minuuttia / kennon käyttöpäivä)]. Erilaisia kennotyyppejä käytettäessä voidaan tarvittaessa soveltaa erilaisia kertoimia;

PrAl = alumiinin vuosittainen primäärituotanto [t];

FC2F6 = C2F6:n fraktio painoyksiköissä (t C2F6 / t CF4).

Anodiefektit minuutteina kennon käyttöpäivää kohti ilmaisee anodiefektien tiheyden (anodiefektien määrä / kennon käyttöpäivä) kerrottuna anodiefektien keskimääräisellä kestolla (anodiefektit minuutteina / esiintyminen):

AEM = tiheys × keskimääräinen kesto

Päästökerroin

:

CF4:n päästökerroin (päästökertoimen kulmakerroin SEFCF4) ilmaisee CF4-päästöjen määrän [kg] kohti tuotettua alumiinitonnia kohti anodiefektiä minuutteina / kennon käyttöpäivä. C2F6:n päästökerroin (painokerroin FC2F6) ilmaisee C2F6-päästöjen määrän suhteessa päästetyn CF4:n määrään [t].

Määrittämistaso 1

:

Toiminnanharjoittajan on käytettävä taulukossa 1 esitettyjä tekniikkakohtaisia päästökertoimia.

Määrittämistaso 2

:

Toiminnanharjoittajan on käytettävä laitoskohtaisia CF4- ja C2F6-päästökertoimia, jotka määritetään käyttämällä jatkuvia tai jaksottaisia kenttämittauksia. Toiminnanharjoittajan on käytettävä kyseisten päästökertoimien määrittämiseen tuoreinta versiota ohjeista, jotka mainitaan vuoden 2006 IPCC-ohjeiden ( 15 ) kohdassa 4.4.2.4 määrittämistaso 3:n yhteydessä. Toiminnanharjoittajan on määritettävä päästökertoimet niin, että kunkin epävarmuus on enintään ± 15 prosenttia.

Toiminnanharjoittajan on määritettävä päästökertoimet vähintään kerran kolmessa vuodessa tai useammin, jos se on tarpeen laitoksessa tehtävien olennaisten muutosten vuoksi. Olennaisia muutoksia ovat anodiefektien keston jakaantumisen muutos tai ohjausalgoritmin muutos, joka vaikuttaa anodiefektien tyyppien yhdistelmään tai anodiefektien päätösrutiinin luonteeseen.

Laskentamenetelmä B –    ylijännitemenetelmä

Jos mitataan ylijännite anodiefektitilanteessa, toiminnanharjoittajan on käytettävä PFC-päästöjen määrittämiseen seuraavia kaavoja:

CF4-päästöt [t] = OVC × (AEO/CE) × PrAl × 0,001

C2F6-päästöt [t] = CF4-päästöt × FC2F6

jossa

OVC = ylijännitteen kerroin (’päästökerroin’) ilmaistuna CF4-kiloina kohti tuotettua alumiinia kohti mV ylijännitettä;

AEO = ylijännite anodiefektitilanteessa [mV], joka määritetään kaavan (aika × kohdejännitteen ylittävä jännite) integraalina jaettuna tietojenkeruuajalla (kestolla);

CE = alumiinin tuotannon keskimääräinen virtahyötysuhde [%];

PrAl = alumiinin vuosittainen primäärituotanto [t];

FC2F6 = C2F6:n fraktio painoyksiköissä (t C2F6 / t CF4).

Lyhenne AEO/CE (Anode effect overvoltage / current efficiency) ilmaisee ajallisesti yhdistetyn keskimääräisen ylijännitteen anodiefektitilanteessa [mV overvoltage] suhteessa keskimääräiseen virtahyötysuhteeseen [%].

Päästökerroin

:

CF4:n päästökertoimen (”ylijännitteen kerroin” OVC) on ilmaistava CF4:n määrä [kg] kohti tuotettua alumiinitonnia kohti millivolttia ylijännitettä [mV]. C2F6:n päästökertoimen (painokerroin FC2F6) on ilmaistava C2F6-päästöjen määrää [t] suhteessa CF4-päästöjen määrään [t].

Määrittämistaso 1

:

Toiminnanharjoittajan on sovellettava taulukossa 2 esitettyjä tekniikkakohtaisia päästökertoimia.

Määrittämistaso 2

:

Toiminnanharjoittajan on käytettävä laitoskohtaisia CF4- ja C2F6-päästökertoimia (CF4-päästökerroin: [(kg CF4 / t Al) / mV]; C2F6-päästökerroin: [t C2F6/ t CF4]), jotka määritetään käyttämällä jatkuvia tai jaksottaisia kenttämittauksia. Toiminnanharjoittajan on käytettävä näiden päästökertoimien määrittämiseen tuoreinta versiota ohjeista, jotka mainitaan vuoden 2006 IPCC-ohjeiden kohdassa 4.4.2.4 määrittämistaso 3:n yhteydessä. Toiminnanharjoittajan on määritettävä päästökertoimet niin, että kunkin epävarmuus on enintään ± 15 prosenttia.

Toiminnanharjoittajan on määritettävä päästökertoimet vähintään kerran kolmessa vuodessa tai useammin, jos se on tarpeen laitoksessa tehtävien olennaisten muutosten vuoksi. Olennaisia muutoksia ovat anodiefektien keston jakaantumisen muutos tai ohjausalgoritmin muutos, joka vaikuttaa anodiefektien tyyppien yhdistelmään tai anodiefektien päätösrutiinin luonteeseen.

C)    Hiilidioksidiekvivalenttipäästöjen määrittäminen

Toiminnanharjoittajan on laskettava hiilidioksidiekvivalenttipäästöt CF4- ja C2F6-päästöistä seuraavasti käyttäen liitteessä VI olevan 3 osan taulukossa 6 lueteltuja lämmitysvaikutuskertoimia (GWP):

PFC-päästöt [t CO2(e)] = CF4-päästöt [t] * GWPCF4 + C2F6-päästöt [t] * GWPC2F6

9.    Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut sementtiklinkkerin tuotantolaitokset

A)    Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: raaka-aineiden sisältämän kalkkikiven kalsinointi, tavanomaiset fossiiliset hehkutusuunipolttoaineet, vaihtoehtoiset fossiilipohjaiset hehkutusuunipolttoaineet ja raaka-aineet, biomassapohjaiset hehkutusuunipolttoaineet (biomassajätteet), muut kuin hehkutusuunipolttoaineet, kalkkikiven ja liuskeen sisältämä orgaaninen hiili sekä jätekaasujen puhdistukseen käytetyt raaka-aineet.

B)    Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Poltosta aiheutuvia päästöjä on tarkkailtava tässä liitteessä olevan 1 osan mukaisesti. Raakajauhon aineosista aiheutuvia prosessipäästöjä on tarkkailtava liitteessä II olevan 4 osan mukaisesti prosessin syöttöaineiden karbonaattipitoisuuden pohjalta (laskentamenetelmä A) tai tuotetun klinkkerin määrän pohjalta (laskentamenetelmä B). Huomioon otettaviin karbonaatteihin kuuluvat ainakin CaCO3, MgCO3 ja FeCO3.

Prosessista poistettuun pölyyn ja raaka-aineiden sisältämään orgaaniseen hiileen liittyvät hiilidioksidipäästöt on lisättävä liitteen IV jäljempänä olevien osien C ja D mukaisesti.

Laskentamenetelmä A:     Polttouunin syöttöön perustuva menetelmä

Toiminnanharjoittaja ei saa lukea polttouunijärjestelmästä vapautuvan sementtiuunipölyn ja tuuletuspölyn raaka-ainetta prosessin syöttöaineeksi, vaan sen on laskettava sementtiuunipölyn päästöt jäljempänä olevan osan C mukaisesti.

Ellei raakajauhoa ole määritelty, toiminnanharjoittajan on sovellettava toimintotietojen epävarmuusvaatimuksia erikseen jokaiseen relevanttiin hiiltä sisältävään hehkutusuunin syöttöaineeseen välttäen kaksinkertaista laskentaa tai palautettujen tai läpikulkevien materiaalien poisjättämistä. Jos toimintotiedot määritetään tuotetun klinkkerin pohjalta, raakajauhon nettomäärä voidaan määrittää laitoskohtaisen kokeellisen raakajauho–klinkkeri-suhdeluvun avulla. Suhdeluku on ajantasaistettava vähintään kerran vuodessa toimialan parhaita käytäntöjä koskevien ohjeiden mukaisesti.

Laskentamenetelmä B:     Klinkkerin tuotantoon perustuva menetelmä

Toiminnanharjoittajan on määritettävä toimintotiedot raportointikauden klinkkerintuotantona [t] jollakin seuraavista tavoista:

Toiminnanharjoittajan on joko määritettävä sementti–klinkkeri-suhde kunkin sementtituotteen osalta 32–35 artiklan säännösten mukaisesti tai laskettava se sementtitoimitusten ja varastomuutosten sekä kaikkien sementin lisäaineena käytettyjen aineiden, kuten tuuletuspölyn ja sementtiuunipölyn, erotuksesta.

Liitteessä II olevasta 4 osasta poiketen päästökertoimen määrittämistasot 1 määritetään seuraavasti:

Määrittämistaso 1

:

Toiminnanharjoittajan on käytettävä päästökerrointa 0,525 t CO2/t klinkkeriä.

C)    Vapautuneeseen pölyyn liittyvät päästöt

Toiminnanharjoittajan on lisättävä polttouunijärjestelmästä vapautuneesta tuuletuspölystä (bypass-pöly) tai sementtiuunipölystä peräisin olevat hiilidioksidipäästöt, jotka lasketaan prosessipäästöinä 24 artiklan 2 kohdan mukaisesti käyttäen sementtiuunipölyn osittaista kalsinointiastetta. Liitteessä II olevasta 4 osasta poiketen päästökertoimen määrittämistasot 1 ja 2 määritetään seuraavasti:

Määrittämistaso 1 : Toiminnanharjoittajan on käytettävä päästökerrointa 0,525 t CO2/t pölyä.

Määrittämistaso 2 :

Toiminnanharjoittajan on määritettävä päästökerroin ainakin kerran vuodessa 32–35 artiklan säännösten mukaisesti käyttäen seuraavaa kaavaa:

jossa

EFCKD = osittain kalsinoidun sementtiuunipölyn (CKD) päästökerroin [t CO2 / t CKD]

EFCli = laitoskohtainen klinkkerin päästökerroin [CO2 / t klinkkeriä]

d = sementtiuunipölyn kalsinointiaste (vapautuneen hiilidioksidin prosentuaalinen osuus karbonaateista peräisin olevan hiilidioksidin kokonaismäärästä raakaseoksessa).

Päästökertoimen määrittämistasoa 3 ei sovelleta.

D)    Raakajauhon sisältämän muusta kuin karbonaatista peräisin olevan hiilen päästöt

Toiminnanharjoittajan on määritettävä raakajauhona polttouunissa käytettävän kalkin, kalkkikiven tai vaihtoehtoisten raaka-aineiden (kuten lentotuhkan) sisältämän muusta kuin karbonaatista peräisin olevan hiilen päästöt 24 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

Päästökertoimen määrittämistasojen määritelmät ovat seuraavat:

Määrittämistaso 1

:

Muun kuin karbonaatista peräisin olevan hiilen määrä relevantissa raaka-aineessa on arvioitava noudattaen toimialan parhaita käytäntöjä koskevia ohjeita.

Määrittämistaso 2

:

Muun kuin karbonaatista peräisin olevan hiilen määrä relevantissa raaka-aineessa on määritettävä vähintään kerran vuodessa 32–35 artiklan säännösten mukaisesti.

Muuntokertoimen määrittämistasojen määritelmät ovat seuraavat:

Määrittämistaso 1

:

Muuntokertoimena sovelletaan lukua 1.

Määrittämistaso 2

:

Muuntokerroin lasketaan soveltamalla toimialan parasta käytäntöä.

10.    Direktiivin 2003/87/EY liitteessä tarkoitetut kalkintuotantolaitokset tai dolomiitin tai magnesiitin kalsinointilaitokset

A)    Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: raaka-aineissa olevan kalkkikiven, dolomiitin tai magnesiitin kalsinointi, tavanomaiset fossiiliset polttoaineet kalsinointiuuniin, vaihtoehtoiset fossiilipohjaiset polttoaineet kalsinointiuuniin ja raaka-aineet, biomassapohjaiset polttoaineet (biomassajätteet) kalsinointiuuniin ja muut polttoaineet.

Jos poltettu kalkki ja kalkkikivestä peräisin oleva hiilidioksidi käytetään puhdistamisprosesseihin niin, että noin sama määrä hiilidioksidia sitoutuu uudelleen, karbonaattien hajoamista ja puhdistamisprosessia ei tarvitse sisällyttää erikseen laitoksen tarkkailusuunnitelmaan.

B)    Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Poltosta aiheutuvia päästöjä tarkkaillaan tässä liitteessä olevan 1 osan mukaisesti. Raaka-aineista aiheutuvia prosessipäästöjä on tarkkailtava liitteessä II olevan 4 osan mukaisesti. Kalsium- ja magnesiumkarbonaatit on otettava aina huomioon. Muut karbonaatit ja raaka-aineissa oleva orgaaninen hiili on otettava huomioon tarpeen mukaan.

Syöttöön perustuvassa menetelmässä karbonaattipitoisuuden arvoja on mukautettava materiaalin kosteus- ja sivukivipitoisuutta vastaavasti. Magnesiitin tuotannon tapauksessa muut magnesiumia sisältävät mineraalit kuin karbonaatit on otettava huomioon tarpeen mukaan.

Kaksinkertaista laskentaa tai palautettujen tai läpikulkevien materiaalien poisjättämistä on vältettävä. Menetelmää B sovellettaessa kalkkiuunipöly on luettava erilliseksi lähdevirraksi tarpeen mukaan.

Jos hiilidioksidi käytetään laitoksessa tai siirretään toiseen laitokseen saostetun kalsiumkarbonaatin (PCC) valmistusta varten, tämä hiilidioksidimäärä on luettava hiilidioksidin tuottaneen laitoksen päästöiksi.

11.    Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut lasia, lasikuituja tai mineraalivillaeristeitä valmistavat laitokset

A)    Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on sovellettava tämän osan säännöksiä myös vesilasia ja kivivillaa/vuorivillaa valmistaviin laitoksiin.

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: alkali- ja maa-alkalimetallikarbonaattien hajoaminen raaka-aineen sulatuksen seurauksena, tavanomaiset fossiiliset polttoaineet, vaihtoehtoiset fossiilipohjaiset polttoaineet ja raaka-aineet, biomassapohjaiset polttoaineet (biomassajätteet), muut polttoaineet, hiiltä sisältävät lisäaineet, kuten koksi, kivihiilipöly ja grafiitti, savukaasujen jälkipoltto ja savukaasujen puhdistus.

B)    Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Poltosta, savukaasun puhdistus mukaan lukien, ja prosessimateriaaleista, kuten koksista, grafiitista ja kivihiilipölystä, aiheutuvia päästöjä tarkkaillaan tässä liitteessä olevan 1 osan mukaisesti. Raaka-aineista aiheutuvia prosessipäästöjä on tarkkailtava liitteessä II olevan 4 osan mukaisesti. Huomioon otettavia karbonaatteja ovat ainakin CaCO3, MgCO3, Na2CO3, NaHCO3, BaCO3, Li2CO3, K2CO3 ja SrCO3. Vain menetelmää A käytetään.

Päästökertoimen määrittämistasojen määritelmät ovat seuraavat:

Määrittämistaso 1

:

Liitteessä VI olevassa 2 osassa lueteltuja stoikiometrisiä suhdelukuja on käytettävä. Relevanttien syöttöaineiden puhtaus on määriteltävä toimialan parhaiden käytäntöjen avulla.

Määrittämistaso 2

:

Kussakin relevantissa syöttöaineessa olevien relevanttien karbonaattien määrä on määritettävä 32–35 artiklan mukaisesti.

Päästökertoimen osalta on sovellettava vain määrittämistasoa 1.

12.    Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut keraamisia tuotteita valmistavat laitokset

A)    Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: hehkutusuunipolttoaineet, raaka-aineessa olevan kalkkikiven/dolomiitin ja muiden karbonaattien kalsinointi, ilman epäpuhtauksien vähentämiseksi ja muiden savukaasujen puhdistamiseksi käytetty kalkkikivi ja muut karbonaatit, huokoisuuden aikaansaamiseksi käytettävät fossiiliset tai biomassalisäaineet, mukaan lukien polystyreeni, sekä paperinvalmistuksen jäämät taikka sahajauhot sekä savi- ja muissa raaka-aineissa oleva fossiilinen orgaaninen materiaali.

B)    Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Poltosta, myös savukaasun puhdistuksesta, aiheutuvia päästöjä tarkkaillaan tässä liitteessä olevan 1 osan mukaisesti. Raakajauhon aineosista aiheutuvia prosessipäästöjä on tarkkailtava liitteessä II olevan 4 osan mukaisesti. Toiminnanharjoittaja voi soveltaa puhdistetuista tai synteettisistä savilaaduista valmistettuun keramiikkaan joko menetelmää A tai menetelmää B. Toiminnanharjoittajan on sovellettava menetelmää A keraamisiin tuotteisiin, jotka on valmistettu prosessoimattomista savilaaduista, ja aina, kun käytetään savilaatuja tai lisäaineita, joiden orgaanisen aineen pitoisuus on merkittävä. Kalsiumkarbonaatit on otettava aina huomioon. Muut karbonaatit ja raaka-aineissa oleva orgaaninen hiili otetaan huomioon tarpeen mukaan.

Liitteessä II olevasta 4 osasta poiketen on sovellettava prosessipäästöjen päästökerrointen määrittämistasojen seuraavia määritelmiä:

Menetelmä A (syöttöön perustuva menetelmä)

Määrittämistaso 1

:

Päästökertoimen laskentaan on sovellettava analyysitulosten sijaan konservatiivista arviota, jonka mukaan tonnissa kuivaa savea on 0,2 tonnia CaCO3:a (vastaa 0,08794:ää tonnia hiilidioksidia).

Määrittämistaso 2

:

Kutakin lähdevirtaa koskeva päästökerroin on johdettava ja ajantasaistettava vähintään kerran vuodessa käyttäen toimialan parhaita käytäntöjä, joissa otetaan huomioon laitoskohtaiset olosuhteet sekä laitoksen tuotevalikoima.

Määrittämistaso 3

:

Relevanttien raaka-aineiden koostumus on määritettävä 32–35 artiklan mukaisesti.

Menetelmä B (tuotantoon perustuva menetelmä)

Määrittämistaso 1

:

Päästökertoimen laskentaan on sovellettava analyysitulosten sijaan konservatiivista arviota, jonka mukaan tonnissa tuotetta on 0,123 tonnia CaO:ta (vastaa 0,09642:ta tonnia hiilidioksidia).

Määrittämistaso 2

:

Päästökerroin on johdettava ja ajantasaistettava vähintään kerran vuodessa käyttäen toimialan parhaita käytäntöjä, joissa otetaan huomioon laitoskohtaiset olosuhteet sekä laitoksen tuotevalikoima.

Määrittämistaso 3

:

Tuotteiden koostumus on määritettävä 32–35 artiklan mukaisesti.

Tässä liitteessä olevasta 1 osasta poiketen savukaasujen puhdistuksessa on sovellettava seuraavaa päästökertoimen määrittämistasoa:

Määrittämistaso 1

:

Toiminnanharjoittajan on sovellettava liitteessä VI olevassa 2 osassa esitettyä CaCO3:n stoikiometristä suhdelukua.

Puhdistukseen ei sovelleta määrittämistasoa eikä muuntokerrointa. Päästöjä ei pidä laskea kahteen kertaan sellaisen käytetyn kalkkikiven osalta, joka kierrätetään samassa laitoksessa käytettäväksi raaka-aineeksi.

13.    Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut kipsituotteita ja kipsilevyjä tuottavat laitokset

A)    Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon ainakin kaikki erilaisista polttotoiminnoista aiheutuvat hiilidioksidipäästöt.

B)    Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Poltosta aiheutuvia päästöjä on tarkkailtava tässä liitteessä olevan 1 osan mukaisesti.

14.    Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut sellua ja paperia tuottavat laitokset

A)    Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: kattilat, kaasuturbiinit ja muut polttolaitteet, jotka tuottavat höyryä tai sähköä, soodakattilat ja muut laitteet, joissa poltetaan käytettyä keittoliuosta, polttouunit, kalkkiuunit ja kalsinointiuunit, jätekaasujen puhdistus ja polttoainekäyttöiset kuivaimet (kuten infrapunakuivaimet).

B)    Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Poltosta, myös savukaasun puhdistuksesta, aiheutuvia päästöjä on tarkkailtava tässä liitteessä olevan 1 osan mukaisesti.

Vahvistuskemikaaleina käytetyistä raaka-aineista, mukaan lukien ainakin kalkkikivi tai kalsinoitu sooda, aiheutuvia prosessipäästöjä on tarkkailtava liitteessä II olevan 4 osan mukaisesti menetelmää A käyttäen. Selluntuotannossa kalkkikivilietteen talteenotosta aiheutuvien hiilidioksidipäästöjen oletetaan olevan kierrätetyn biomassan hiilidioksidia. Vain vahvistuskemikaaleista tulevaa syötettä vastaavan hiilidioksidimäärän oletetaan lisäävän fossiilisia hiilidioksidipäästöjä.

Jos hiilidioksidi käytetään laitoksessa tai siirretään toiseen laitokseen saostetun kalsiumkarbonaatin (PCC) valmistusta varten, tämä hiilidioksidimäärä luetaan hiilidioksidin tuottaneen laitoksen päästöiksi.

Vahvistuskemikaaleista aiheutuvien päästöjen päästökertoimen määrittämistasojen määritelmät ovat seuraavat:

Määrittämistaso 1

:

Liitteessä VI olevassa 2 osassa lueteltuja stoikiometrisiä suhdelukuja on käytettävä. Relevanttien syöttöaineiden puhtaus määritellään toimialan parhaiden käytäntöjen avulla. Näitä arvoja mukautetaan käytetyn karbonaattimateriaalin kosteus- ja sivukivipitoisuutta vastaavasti.

Määrittämistaso 2

:

Kussakin relevantissa syöttöaineessa olevien relevanttien karbonaattien määrä on määritettävä 32–35 artiklan mukaisesti.

Päästökertoimen osalta sovelletaan vain määrittämistasoa 1.

15.    Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut hiilimustan tuotantolaitokset

A)    Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon hiilidioksidipäästöjen lähteinä ainakin kaikki poltossa ja prosessimateriaalina käytettävät polttoaineet.

B)    Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Hiilimustan tuotannosta aiheutuvia päästöjä voidaan tarkkailla joko polttoprosessina, savukaasujen puhdistus mukaan lukien, tässä liitteessä olevan 1 osan mukaisesti, tai käyttäen massatasemenetelmää 25 artiklan ja liitteessä II olevan 3 osan mukaisesti.

16.    Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetusta typpihapon, adipiinihapon, kaprolaktaamin, glyoksaalin ja glyoksyylihapon tuotannosta aiheutuvien dityppioksidipäästöjen (N2O) määrittäminen

A)    Soveltamisala

Kunkin toiminnanharjoittajan on otettava huomioon kunkin N2O-päästöjä tuottavan toiminnon osalta kaikki tuotantoprosesseista aiheutuvien N2O-päästöjen lähteet, mukaan lukien tapaukset, joissa tuotannosta aiheutuvat N2O-päästöt johdetaan puhdistuslaitteiden kautta. Näihin voivat kuulua mikä tahansa seuraavista:

a)	typpihapon tuotanto – ammoniakin katalyyttisestä hapetuksesta ja/tai NOx/N2O:n puhdistuslaitteista peräisin olevat N2O-päästöt;

b)	adipiinihapon tuotanto – N2O-päästöt, myös hapettumisreaktiosta, suorasta prosessin ulospuhalluksesta ja/tai päästöjen puhdistuslaitteista peräisin olevat päästöt;

c)	glyoksaalin ja glyoksyylihapon tuotanto – N2O-päästöt, myös prosessireaktioista, suorasta prosessin ulospuhalluksesta ja/tai päästöjen puhdistuslaitteista peräisin olevat päästöt;

d)	kaprolaktaamin tuotanto – N2O-päästöt, mukaan lukien prosessireaktioista, suorasta prosessin ulospuhalluksesta ja/tai päästöjen puhdistuslaitteista peräisin olevat päästöt.

Näitä säännöksiä ei sovelleta polttoaineiden poltosta peräisin oleviin N2O-päästöihin.

B)    N2O-päästöjen määrittäminen

B.1   Vuotuiset N2O-päästöt

Toiminnanharjoittajan on tarkkailtava typpihapon tuotannosta aiheutuvia N2O-päästöjä käyttäen jatkuvatoimista päästömittausta. Toiminnanharjoittajan on tarkkailtava adipiinihapon, kaprolaktaamin, glyoksaalin ja glyoksyylihapon tuotannosta aiheutuvia N2O-päästöjä käyttämällä puhdistettujen päästöjen osalta mittaukseen perustuvaa menetelmää sekä puhdistamattomien päästöjen tilapäisten esiintymisten osalta (massatasemenetelmään perustuvaa) laskentaan perustuvaa menetelmää.

Toiminnanharjoittajan on luettava vuotuiset kokonaispäästöt kustakin sellaisesta päästölähteestä, johon sovelletaan jatkuvatoimista päästömittausta, kaikkien tuntipäästöjen summaksi, joka lasketaan käyttäen seuraavaa kaavaa:

N2O-päästötvuodessa [t] = Σ [N2O-pitoisuustunnissa [mg/Nm3] * savukaasuvirtatunnissa [Nm3/h]] * 10–9

jossa

N2O-päästötvuodessa = päästölähteen vuotuiset N2O-kokonaispäästöt N2O-tonneina;

N2O-pitoisuustunnissa = N2O:n tuntipitoisuudet muodossa mg/Nm3 savukaasuvirrassa toiminnan aikana mitattuna;

savukaasuvirta = savukaasuvirta, kuten se on laskettuna jäljempänä, ilmaistuna muodossa Nm3/tunti kunkin tuntipitoisuuden osalta.

B.2   N2O-päästöt tunnissa

Toiminnanharjoittajan on laskettava N2O-tuntipäästöjen vuotuiset keskiarvot kustakin lähteestä, johon sovelletaan jatkuvatoimista päästömittausjärjestelmää, käyttäen seuraavaa kaavaa:

jossa

N2O-päästöttuntika. = lähteestä peräisin olevat N2O-tuntipäästöjen vuotuiset keskiarvot;

N2O-pittunti = N2O:n tuntipitoisuudet muodossa mg/Nm3 savukaasuvirrassa toiminnan aikana mitattuna;

savukaasuvirta = savukaasuvirta, kuten se on laskettuna jäljempänä, ilmaistuna muodossa Nm3/tunti kunkin tuntipitoisuuden osalta.

Toiminnanharjoittajan on määritettävä mittaukseen perustuvaa menetelmää käyttäen kustakin päästölähteestä peräisin olevan savukaasun N2O-tuntipitoisuudet [mg/Nm3] edustavasta pisteestä NOx/N2O-puhdistuslaitteen jälkeen, jos puhdistuslaitteita on käytetty. Toiminnanharjoittajan on käytettävä menetelmiä, joilla voidaan mitata kaikkien päästölähteiden N2O-pitoisuuksia sekä silloin, kun puhdistusta käytetään, että silloin, kun sitä ei käytetä. Jos epävarmuus tällöin lisääntyy, toiminnanharjoittajan on otettava se huomioon epävarmuuden arvioinnissa.

Toiminnanharjoittajan on tarvittaessa muutettava kaikki mittaustulokset pitoisuuksiksi kuivassa kaasussa ja raportoitava niistä vastaavasti.

B.3   Savukaasuvirran määrittäminen

Toiminnanharjoittajan on käytettävä N2O-päästöjen tarkkailua varten suoritettavassa savukaasuvirran mittauksessa tämän asetuksen 43 artiklan 5 kohdassa vahvistettuja savukaasuvirran tarkkailumenetelmiä. Toiminnanharjoittajan on sovellettava typpihapon tuotantoon 43 artiklan 5 kohdan a alakohdan mukaista menetelmää, paitsi jos se on teknisesti mahdotonta. Tällöin toiminnanharjoittajan on käytettävä vaihtoehtoista menetelmää, myös merkittäviin muuttujiin, kuten ammoniakin syöttöön, perustuvaa massatasemenetelmää tai virran määrittämistä jatkuvatoimisella päästövirran mittauksella, jos toimivaltainen viranomainen hyväksyy tämän.

Savukaasuvirta lasketaan käyttämällä seuraavaa kaavaa:

Vsavukaasuvirta [Nm3/h] = Vilma * (1 – O2,ilma) / (1 – O2, savukaasu)

jossa

Vilma = kokonaisilmamäärä ilmaistuna muodossa Nm3/tunti standardiolosuhteissa;

O2 ilma = O2:n tilavuusosuus kuivassa ilmassa [= 0,2095];

O2 savukaasu = O2:n tilavuusosuus savukaasussa.

Vilma lasketaan kaikkien typpihapon tuotantoyksikköön virtaavien ilmavirtojen summana.

Toiminnanharjoittajan on sovellettava seuraavaa kaavaa, ellei sen tarkkailusuunnitelmassa esitetä muuta:

Vilma = Vprim + Vsek + Vtiiviste

jossa

Vprim = primääri-ilmamäärä ilmaistuna muodossa Nm3/tunti standardiolosuhteissa;

Vsek = sekundääri-ilmamäärä ilmaistuna muodossa Nm3/tunti standardiolosuhteissa;

Vtiiviste = tiivisteilmamäärä ilmaistuna muodossa Nm3/tunti standardiolosuhteissa.

Toiminnanharjoittajan on määritettävä primääri-ilmamäärän virta jatkuvatoimisella mittauksella, ennen kuin sekoittuminen ammoniakin kanssa tapahtuu. Toiminnanharjoittajan on määritettävä sekundääri-ilmamäärän virta jatkuvatoimisella mittauksella, myös silloin, kun mittaus tapahtuu ennen lämmön talteenottoyksikköä. Tiivisteilmamäärän osalta toiminnanharjoittaja on otettava huomioon huuhteluilman typpihappo tuotantoprosessissa.

Niiden syöttöilmavirtojen osalta, jotka ovat kumulatiivisesti alle 2,5 prosenttia ilman kokonaisvirtauksesta, toimivaltainen viranomainen voi hyväksyä tämän ilmavirran määrittämiseksi arviointimenetelmät, joita toiminnanharjoittaja ehdottaa alan parhaiden käytäntöjen perusteella.

Toiminnanharjoittajan on toimitettava normaaleissa toimintaolosuhteissa tehtyihin mittauksiin perustuvat todisteet siitä, että mitattu savukaasuvirta on riittävän tasainen ehdotetun mittausmenetelmän käyttämiseksi. Jos virta osoittautuu mittauksissa epätasaiseksi, toiminnanharjoittajan on otettava tämä huomioon valitessaan sopivia tarkkailumenetelmiä ja laskiessaan N2O-päästöjen epävarmuutta.

Toiminnanharjoittajan on muutettava kaikki mittaustulokset pitoisuuksiksi kuivassa kaasussa ja raportoitava niistä vastaavasti.

B.4   Happipitoisuudet (O2)

Toiminnanharjoittajan on mitattava savukaasun happipitoisuudet, jos se on tarpeen savukaasuvirran laskemiseksi liitteen IV tämän osan B.3 kohdan mukaisesti. Tällöin toiminnanharjoittajan on noudatettava 41 artiklan 1 ja 2 kohdassa asetettuja pitoisuuksien mittaamista koskevia vaatimuksia. Määrittäessään N2O-päästöjen epävarmuutta toiminnanharjoittajan on otettava huomioon O2-pitoisuuksien mittausten epävarmuuden.

Toiminnanharjoittajan on tarvittaessa muutettava kaikki mittaustulokset pitoisuuksiksi kuivassa kaasussa ja raportoitava ne vastaavasti.

B.5   N2O-päästöjen laskeminen

Toiminnanharjoittaja voi laskea adipiinihapon, kaprolaktaamin, glyoksaalin ja glyoksyylihapon tuotannosta tiettynä aikana aiheutuvat satunnaiset N2O-päästöt, mukaan lukien turvallisuussyistä tapahtuvasta ulospuhalluksesta aiheutuvat puhdistamattomat päästöt ja/tai puhdistuslaitteiston häiriöstä aiheutuvat päästöt, käyttäen massatasemenetelmää, jos N2O-päästöjen jatkuvatoiminen päästötarkkailu ei ole teknisesti mahdollista; tällöin toimivaltaisen viranomaisen on hyväksyttävä kyseisen menetelmän käyttö. Tätä varten kokonaisepävarmuuden on vastattava 41 artiklan 1 ja 2 kohdassa asetettujen määrittämistasovaatimusten soveltamisen tulosta. Toiminnanharjoittajan laskentamenetelmän perusteena on oltava kemiallisesta reaktiosta päästön syntyhetkellä muodostuvien N2O-päästöjen suurin potentiaalinen määrä ja päästön kesto.

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon laskettujen päästöjen epävarmuus tietyn päästölähteen osalta määrittäessään päästölähteen tuntipäästöjen vuotuisen keskiarvon epävarmuutta.

B.6   Toiminnon tuotantomäärien määrittäminen

Tuotantomäärät lasketaan käyttäen päivittäisiä tuotantoraportteja ja käyttötuntitietoja.

B.7   Näytteenottotaajuus

Seuraaville lasketaan 44 artiklan mukaisesti validit tuntikeskiarvot tai lyhyempien viitekausien keskiarvot:

C)    Vuotuisten hiilidioksidiekvivalenttien (CO2(e)) laskeminen)

Toiminnanharjoittajan on muunnettava kaikista päästölähteistä peräisin olevat vuotuiset N2O-kokonaispäästöt mitattuna tonneina kolmen desimaalin tarkkuudella vuotuisiksi CO2(e)-päästöiksi tonneiksi pyöristettyinä käyttäen seuraavaa kaavaa ja liitteessä VI olevassa 3 osassa esitettyjä GWP-arvoja:

CO2(e) [t] = N2Ovuodessa[t] * GWPN2O

Kaikista päästölähteistä peräisin oleva vuotuinen CO2(e)-kokonaismäärä ja kaikki muista päästölähteistä syntyvät suorat CO2-päästöt (jos ne sisältyvät kasvihuonekaasujen päästölupaan) lisätään laitoksen vuotuisiin CO2-kokonaispäästöihin ja niitä käytetään raportoinnissa sekä päästöoikeuksien palauttamisessa.

Vuotuiset N2O-kokonaispäästöt raportoidaan tonneina kolmen desimaalin tarkkuudella ja hiilidioksidiekvivalentteina tonneihin pyöristettynä.

17.    Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut ammoniakin tuotantolaitokset

A)    Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: polttoaineiden poltto, josta saadaan lämpöä reformointia tai osittaista hapetusta varten, polttoaineet, joita käytetään prosessin syöttöaineina ammoniakin tuotantoprosessissa (reformointi tai osittainen hapetus) ja polttoaineet, joita käytetään muissa polttoprosesseissa, myös kuuman veden tai höyryn tuottamista varten.

B)    Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Polttoprosesseista ja prosessien syöttöaineina käytetyistä polttoaineista peräisin olevien päästöjen tarkkailuun on sovellettava 24 artiklan ja tässä liitteessä olevan 1 osan mukaista vakiolaskentamenetelmää.

Jos ammoniakin tuotannosta peräisin olevaa hiilidioksidia käytetään raaka-aineena urean tai muiden kemikaalien tuotannossa tai siirretään pois laitoksesta muuhun kuin 49 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan kuuluvaan käyttötarkoitukseen, tämä hiilidioksidimäärä luetaan hiilidioksidin tuottaneen laitoksen päästöiksi.

18.    Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut suurissa erissä tuotettavia orgaanisen kemian kemikaaleja tuottavat laitokset

A)    Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon ainakin seuraavat hiilidioksidipäästöjen lähteet: krakkaus (katalyyttinen ja ei-katalyyttinen), reformointi, osittainen tai täydellinen hapetus, vastaavanlaiset prosessit, joissa raaka-aineena käytettävän hiilivedyn sisältämästä hiilestä syntyy hiilidioksidipäästöjä, jätekaasujen poltto ja soihdutus, polttoaineen polttaminen muissa polttoprosesseissa.

B)    Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Jos suurissa erissä tuotettavien orgaanisen kemian kemikaalien tuotanto on teknisesti yhdistetty öljyjalostamoihin, kyseisen laitoksen toiminnanharjoittajan on sen sijaan noudatettava asiaa koskevia tässä liitteessä olevan 2 osan säännöksiä.

Sen estämättä, mitä ensimmäisessä alakohdassa säädetään, toiminnanharjoittajan on tarkkailtava päästöjä, jotka ovat peräisin polttoprosesseista, joissa polttoaineet eivät ole osallisina eivätkä ole peräisin suurissa erissä tuotettavien orgaanisen kemian kemikaalien tuotantoon käytettävistä kemiallisista reaktioista, käyttäen 24 artiklan ja tässä liitteessä olevan 1 osan mukaista vakiolaskentamenetelmää. Kaikissa muissa tapauksissa toiminnanharjoittaja voi valita, käyttääkö se suurissa erissä tuotettavien orgaanisen kemian kemikaalien tuotannosta aiheutuvien päästöjen tarkkailuun 25 artiklan mukaista massatasemenetelmää vai 24 artiklan mukaista vakiolaskentamenetelmää. Jos toiminnanharjoittaja käyttää vakiolaskentamenetelmää, sen on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle näyttöä siitä, että valittu menetelmä kattaa kaikki asiaankuuluvat päästöt, jotka myös massatasemenetelmä kattaisi.

Hiilipitoisuuden määrittämiseen määrittämistason 1 mukaisesti sovelletaan liitteessä VI olevassa taulukossa 5 esitettyjä oletuspäästökertoimia. Niiden aineiden osalta, joita ei ole lueteltu liitteen VI taulukossa 5 tai tämän asetuksen muissa säännöksissä, toiminnanharjoittajan on laskettava hiilipitoisuus puhtaan aineen stoikiometrisestä hiilipitoisuudesta sekä aineen pitoisuudesta syöttöaine- tai tuotevirrassa.

19.    Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut vedyn ja synteesikaasun tuotantolaitokset

A)    Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: polttoaineet, joita käytetään vedyn ja synteesikaasun tuotantoprosessissa (reformointi tai osittainen hapetus), ja polttoaineet, joita käytetään muissa polttoprosesseissa, myös kuuman veden tai höyryn tuottamista varten. Tuotettu synteesikaasu katsotaan massatasemenetelmässä lähdevirraksi.

B)    Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Polttoprosesseista ja vedyntuotantoprosessien syöttöaineina käytetyistä polttoaineista peräisin olevien päästöjen tarkkailuun on sovellettava 24 artiklan ja tässä liitteessä olevan 1 osan mukaista vakiolaskentamenetelmää.

Synteesikaasun tuotannosta aiheutuvien päästöjen tarkkailuun on käytettävä 25 artiklan mukaista massatasemenetelmää. Toiminnanharjoittaja voi päättää sisällyttää erillisistä polttoprosesseista peräisin olevat päästöt massataseeseen tai käyttää vakiolaskentamenetelmää 24 artiklan mukaisesti ainakin joidenkin lähdevirtojen osalta välttäen päästötietojen puutteellisuutta tai päästöjen kaksinkertaista laskentaa.

Jos vetyä ja synteesikaasua tuotetaan samassa laitoksessa, toiminnanharjoittajan on laskettava hiilidioksidipäästöt joko käyttäen vedyn ja synteesikaasun osalta erillisiä menetelmiä tämän kohdan kahden ensimmäisen alakohdan mukaisesti tai käyttäen yhtä yhteistä massatasetta.

20.    Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut kalsinoidun soodan ja natriumbikarbonaatin tuotantolaitokset

A)    Soveltamisala

Kalsinoidun soodan ja natriumbikarbonaatin tuotantoon käytetyissä laitoksissa hiilidioksidipäästöjä syntyy seuraavista lähteistä ja lähdevirroista:

B)    Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Toiminnanharjoittajan on käytettävä kalsinoidun soodan ja natriumbikarbonaatin tuotannosta peräisin olevien päästöjen tarkkailuun massatasemenetelmää 25 artiklan mukaisesti. Toiminnanharjoittaja voi päättää sisällyttää erillisistä polttoprosesseista peräisin olevat päästöt massataseeseen tai käyttää vakiolaskentamenetelmää 24 artiklan mukaisesti ainakin joidenkin lähdevirtojen osalta välttäen päästötietojen puutteellisuutta tai päästöjen kaksinkertaista laskentaa.

Jos kalsinoidun soodan tuotannosta peräisin olevaa hiilidioksidia käytetään natriumbikarbonaatin tuotannossa, hiilidioksidimäärä, joka käytetään natriumbikarbonaatin valmistamiseen kalsinoidusta soodasta, luetaan hiilidioksidin tuottaneen laitoksen päästöiksi.

21.    Siirtoa sekä direktiivin 2009/31/EY mukaisesti sallitussa varastointipaikassa tapahtuvaa geologista varastointia varten suoritettavasta hiilidioksidin talteenotosta peräisin olevien kasvihuonekaasupäästöjen määrittäminen

A)    Soveltamisala

Hiilidioksidia voivat ottaa talteen joko asiaan erikoistuneet laitokset, jotka vastaanottavat muista laitoksista siirrettyä hiilidioksidia, tai laitokset, joiden toiminnoista aiheutuu hiilidioksidipäästöjä, jotka otetaan talteen saman kasvihuonekaasujen päästöluvan nojalla. Laitoksen kaikkien osien, jotka liittyvät hiilidioksidin talteenottoon, väliaikaiseen varastointiin ja siirtämiseen hiilidioksidin kuljetusverkkoon tai hiilidioksidi- ja kasvihuonekaasupäästöjen geologiseen varastointipaikkaan, on sisällyttävä kasvihuonekaasujen päästölupaan, ja ne on otettava huomioon tarkkailusuunnitelmassa. Jos laitos suorittaa muita toimintoja, jotka kuuluvat direktiivin 2003/87/EY soveltamisalaan, niistä aiheutuvia päästöjä on tarkkailtava tämän liitteen asiaankuuluvien osien mukaisesti.

Hiilidioksidin talteenottoa harjoittavan toiminnanharjoittajan on otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet:

B)    Hiilidioksidisiirtojen ja -päästöjen määrien kvantifiointi

B.1   Kvantifiointi laitoksessa

Kunkin toiminnanharjoittajan on laskettava päästöt ottaen huomioon mahdolliset hiilidioksidipäästöt kaikista päästöjä mahdollisesti aiheuttavista prosesseista laitoksessa sekä talteenotetun ja kuljetusverkkoon siirretyn hiilidioksidin määrä ja käyttäen seuraavaa kaavaa:

Etalteenottolaitos = Tsyöttö + Eei talteenottoa – Tvarastointiin

jossa

Etalteenottolaitos = talteenottolaitoksen kaikki kasvihuonekaasupäästöt;

Tsyöttö = talteenottolaitokseen siirretyn hiilidioksidin määrä, joka määritetään 40–46 ja 49 artiklan mukaisesti.

Eei talteenottoa = laitoksen päästöt, jos hiilidioksidia ei ole otettu talteen, eli laitoksen kaikista muista toiminnoista peräisin olevat yhteenlasketut päästöt, joita tarkkaillaan asiaa koskevien liitteen IV kohtien mukaisesti;

Tvarastointiin = kuljetusverkkoon tai varastointipaikkaan siirretyn hiilidioksidin määrä, joka määritetään 40–46 ja 49 artiklan mukaisesti.

Tapauksissa, joissa hiilidioksidin talteenotto suoritetaan samassa laitoksessa, josta talteenotettu hiilidioksidi on peräisin, toiminnanharjoittajan on käytettävä Tsyöttö-arvona nollaa.

Kun kyseessä on itsenäinen talteenottolaitos, toiminnanharjoittaja on varmistettava, että Eei talteenottoa edustaa niiden päästöjen määrää, jotka aiheutuvat muista lähteistä kuin laitokseen talteenottoa varten siirretystä hiilidioksidista. Toiminnanharjoittajan on määritettävä nämä päästöt tämän asetuksen säännösten mukaisesti.

Kun kyseessä on itsenäinen talteenottolaitos, hiilidioksidia talteenottolaitokseen siirtävän laitoksen toiminnanharjoittajan on vähennettävä Tsyöttö-määrä oman laitoksensa päästöistä 49 artiklan mukaisesti.

B.2   Siirretyn hiilidioksidin määrittäminen

Kunkin toiminnanharjoittajan on määritettävä talteenottolaitoksesta ja talteenottolaitokseen siirretyn hiilidioksidin määrän 40–46 artiklan mukaisesti toteutetuilla mittausmenetelmillä.

Ainoastaan jos hiilidioksidia talteenottolaitokseen siirtävän laitoksen toiminnanharjoittaja voi osoittaa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, että talteenottolaitokseen siirrettävä hiilidioksidi siirretään kokonaan ja vähintään vastaavalla tarkkuudella, voi toimivaltainen viranomainen sallia sen, että toiminnanharjoittaja käyttää laskentaan perustuvaa menetelmää 24 tai 25 artiklan mukaisesti Tsyöttö-määrän määrittämiseksi 40–46 artiklan ja 49 artiklan mukaisen mittaukseen perustuvan menetelmän sijaan.

22.    Direktiivin 2009/31/EY mukaisesti sallitussa varastointipaikassa tapahtuvaa geologista varastointia varten putkistossa suoritettavasta hiilidioksidin siirtämisestä peräisin olevien kasvihuonekaasupäästöjen määrittäminen

A)    Soveltamisala

Hiilidioksidin siirtämisestä putkistossa, mukaan lukien kaikki apulaitokset, jotka on toiminnallisesti yhdistetty kuljetusverkkoon, myös paineenkorotusasemat ja lämmittimet, aiheutuvien päästöjen tarkkailun ja raportoinnin laajuus on määritettävä kuljetusverkon kasvihuonekaasujen päästöluvassa. Kullakin kuljetusverkolla on vähintään yksi lähtöpiste ja yksi päätepiste, jotka on yhdistetty muihin laitoksiin, joissa harjoitetaan yhtä tai useaa seuraavista toiminnoista: hiilidioksidin talteenotto, siirto tai geologinen varastointi. Lähtö- ja päätepisteitä voivat olla myös kuljetusverkon ja kansallisten rajojen haaraumat. Lähtö- ja päätepisteet sekä laitokset, johon ne on yhdistetty, määritetään kasvihuonekaasujen päästöluvassa.

Kunkin toiminnanharjoittajan on otettava huomioon erityisesti seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: polttoprosessit ja muut prosessit laitoksissa, jotka on toiminnallisesti yhdistetty kuljetusverkkoon (esimerkiksi paineenkorotusasemat), hajapäästöt kuljetusverkosta, tarkoitukselliset päästöt kuljetusverkosta, ja päästöt kuljetusverkossa tapahtuvista vuodoista.

B)    Hiilidioksidipäästöjen määrän määritysmenetelmät

Kuljetusverkkojen toiminnanharjoittajien on määritettävä päästöt käyttäen yhtä seuraavista menetelmistä:

Kun toiminnanharjoittaja valitsee joko menetelmän A tai menetelmän B, sen on osoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle, että valitulla menetelmällä voidaan varmistaa luotettavammat kokonaispäästöjä koskevat tulokset ja alhaisempi epävarmuus ja että siinä käytetään parhaita tekniikoita ja tietämystä, jotka olivat käytettävissä silloin, kun kasvihuonekaasujen päästölupaa haettiin tai tarkkailusuunnitelma hyväksyttiin, ilman että aiheutuu kohtuuttomia kustannuksia. Jos valitaan menetelmä B, toiminnanharjoittajan on osoitettava toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, että toiminnanharjoittajan kuljetusverkosta peräisin olevien kasvihuonekaasupäästöjen vuosittaiseen määrään liittyvä yleinen epävarmuus ei ylitä 7,5:tä prosenttia.

Kun kuljetusverkossa käytetään jäljempänä esitettyä menetelmää B, sen toiminnanharjoittaja ei saa lisätä päästöjen laskettuun määrään muista direktiivin 2003/87/EY mukaisesti luvan saaneesta laitoksesta vastaanotettua hiilidioksidia eikä vähentää päästöjen lasketusta määrästä hiilidioksidia, joka siirretään toiseen direktiivin 2003/87/EY mukaisesti luvan saaneeseen laitokseen.

Kunkin kuljetusverkon toiminnanharjoittajan on käytettävä menetelmää A menetelmällä B saatujen tulosten validoimiseksi vähintään kerran vuodessa. Tätä validointia varten toiminnanharjoittaja voi käyttää menetelmän A soveltamiseen alempia määrittämistasoja.

B.1   Menetelmä A

Kunkin toiminnanharjoittajan on määritettävä päästöt seuraavan kaavan mukaisesti:

jossa

Päästöt = kuljetusverkon hiilidioksidipäästöt yhteensä [t CO2];

Eoma toiminta = päästöjä, jotka aiheutuvat kuljetusverkon omasta toiminnasta, eli päästöjä, jotka eivät ole peräisin siirretystä hiilidioksidista, mutta joihin sisältyvät päästöt paineenkorotusasemissa käytettävästä polttoaineesta, tarkkaillaan liitteeseen IV sisältyvien, asiaa koskevin osien mukaisesti;

TSI,i = kuljetusverkkoon sen lähtöpisteessä i siirretyn hiilidioksidin määrä, joka määritetään 40–46 ja 49 artiklan mukaisesti.

TUL,j = kuljetusverkosta sen päätepisteessä j siirretyn hiilidioksidin määrä, joka määritetään 40–46 ja 49 artiklan mukaisesti.

B.2   Menetelmä B

Kunkin toiminnanharjoittajan on määritettävä päästöt ottaen huomioon kaikki päästöjä mahdollisesti aiheuttavat prosessit laitoksessa sekä talteenotetun ja kuljetusverkkoon siirretyn hiilidioksidin määrän ja käyttäen seuraavaa kaavaa:

Päästöt [t CO2] = CO2 hajapäästöt + CO2 tarkoitukselliset + CO2 vuodot + CO2 laitokset

jossa

Päästöt = kuljetusverkon hiilidioksidipäästöt yhteensä [t CO2];

CO2 hajapäästöt = kuljetusverkossa kuljetetusta hiilidioksidista peräisin olevien hajapäästöjen määrä [t CO2], mukaan lukien päästöt tiivisteistä, venttiileistä, välikompressoriasemista ja välivarastointilaitoksista;

CO2 tarkoitukselliset = kuljetusverkossa kuljetetusta hiilidioksidista peräisin olevien tarkoituksellisten päästöjen määrä [t CO2];

CO2 vuodot = kuljetusverkossa kuljetetun hiilidioksidin määrä [t CO2], joka vapautuu kuljetusverkon yhdessä tai useassa osassa tapahtuvan häiriön vuoksi;

CO2 laitokset = sen hiilidioksidin määrä [t CO2], joka vapautuu poltosta tai muista putkistokuljetukseen kuljetusverkossa toiminnallisesti yhdistetyistä prosesseista ja jota tarkkaillaan näihin ohjeisiin sisältyvien asiaa koskevien liitteen IV osien mukaisesti.

B.2.1   Kuljetusverkosta peräisin olevat hajapäästöt

Toiminnanharjoittajan on katsottava hajapäästöiksi päästöt seuraavantyyppisistä laitteista:

Toiminnanharjoittajan on määritettävä keskimääräiset päästökertoimet EF (g CO2/aikayksikkö) sellaista laitetta tai esiintymistä kohti, jossa voidaan odottaa hajapäästöjä, toiminnan alussa ja viimeistään sen ensimmäisen raportointivuoden loppuun mennessä, jona kuljetusverkko on viimeistään toiminnassa. Toiminnanharjoittajan on tarkistettava nämä kertoimet vähintään joka viides vuosi ottaen huomioon alan parhaat käytettävissä olevat tekniikat ja tietämyksen.

Toiminnanharjoittajan on laskettava hajapäästöt kertomalla kuhunkin luokkaan kuuluvien laitteiden määrä päästökertoimella ja laskemalla yhteen tulokset yksittäisiä luokkia varten seuraavan kaavan osoittamalla tavalla:

Esiintymisten määräksi on katsottava kuhunkin luokkaan kuuluvien laitteiden määrän kerrottuna aikayksikköjen määrällä vuotta kohti.

B.2.2   Vuodoista johtuvat päästöt

Kuljetusverkon toiminnanharjoittajan on toimitettava todiste verkon eheydestä käyttäen edustavia (paikkaan ja aikaan liittyviä) lämpötila- ja painetietoja. Jos tiedoista käy ilmi, että on tapahtunut vuoto, toiminnanharjoittajan on laskettava vuotaneen hiilidioksidin määrä käyttäen sopivaa, tarkkailusuunnitelmaan sisältyvää menetelmää, joka perustuu alan parhaita käytäntöjä koskeviin ohjeisiin, myös vertaamalla lämpötila- ja painetietoja eheän verkon keskimääräisiin paine- ja lämpötila-arvoihin.

B.2.3   Tarkoitukselliset päästöt

Kunkin toiminnanharjoittajan on esitettävä tarkkailusuunnitelmassa analyysi mahdollisista tilanteista, joissa syntyy tarkoituksellisia päästöjä, kuten huolto- tai hätätoimista, ja esitettävä sopivat, alan parhaisiin käytäntöihin perustuvat dokumentoidut menetelmät, joilla lasketaan tarkoituksellisten hiilidioksidipäästöjen määrä.

23.    Hiilidioksidin geologinen varastointi direktiivissä 2009/31/EY sallitussa varastointipaikassa

A)    Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on määritettävä hiilidioksidin geologisesta varastoinnista peräisin olevien päästöjen tarkkailun ja raportoinnin soveltamisala varastointipaikan ja varastointikompleksin direktiivin 2009/31/EY mukaisessa luvassa määritettyjen rajojen perusteella. Jos varastointikompleksissa havaitaan vuotoja, jotka aiheuttavat päästöjä tai hiilidioksidin vapautumista vesipatsaaseen, toiminnanharjoittajan on välittömästi:

Toiminnanharjoittaja saa poistaa kyseisen vuodon tarkkailusuunnitelman päästölähteiden joukosta ja lopettaa näiden päästöjen tarkkailun ja raportoinnin vasta, kun direktiivin 2009/31/EY 16 artiklan mukaiset korjaavat toimenpiteet on toteutettu eikä päästöjä tai hiilidioksidin vapautumista vesipatsaaseen voida enää havaita.

Kunkin geologisen varastointia harjoittavan toiminnanharjoittajan on otettava huomioon erityisesti seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: polttoaineen käyttö paineenkorotusasemissa sekä muut polttotoiminnot, myös laitoksessa sijaitsevat voimalaitokset; injektoinnin tai hiilivedyn tehostetun talteenoton yhteydessä tapahtuvat tarkoitukselliset päästöt; injektoinnin yhteydessä tapahtuvat hajapäästöt; hiilivedyn tehostetun talteenoton yhteydessä syntynyt hiilidioksidi; ja vuodot.

B)    Hiilidioksidipäästöjen kvantifiointi

Geologista varastointia harjoittava toiminnanharjoittaja ei saa lisätä päästöjensä laskettuun määrään muista laitoksista vastaanotettua hiilidioksidia eikä vähentää päästöjensä lasketusta määrästä hiilidioksidia, joka varastoidaan geologisesti varastointipaikassa tai siirretään toiseen laitokseen.

B.1   Injektoinnista johtuvat tarkoitukselliset päästöt ja hajapäästöt

Toiminnanharjoittajan on määritettävä tarkoitukselliset päästöt ja hajapäästöt seuraavasti:

CO2-päästöt [t CO2] = V CO2 [t CO2] + F CO2 [t CO2].

jossa

V CO2 = tarkoituksellisten hiilidioksidipäästöjen määrä;

F CO2 = hajapäästöistä aiheutuvan hiilidioksidin määrä.

Kunkin toiminnanharjoittajan on määritettävä tarkoituksellisten hiilidioksidipäästöjen määrä käyttäen tämän asetuksen 41–46 artiklan mukaisia mittaukseen perustuvia menetelmiä. Ensimmäisestä lauseesta poiketen, jos laskentaan perustuvien menetelmien käytöstä aiheutuisi kohtuuttomia kustannuksia, toiminnanharjoittaja voi toimivaltaisen viranomaisen hyväksynnän saatuaan esittää tarkkailusuunnitelmassa sopivan, alan parhaisiin käytäntöihin perustuvan menetelmän V CO2:n määrittämiseksi.

Toiminnanharjoittajan on katsottava F CO2:n yhdeksi lähteeksi. Tämä tarkoittaa sitä, että liitteessä VIII olevan 1 osan mukaisiin määrittämistasoihin liittyviä epävarmuusvaatimuksia sovelletaan kokonaisarvoon eikä yksittäisiin päästöpisteisiin. Kunkin toiminnanharjoittajan on esitettävä tarkkailusuunnitelmassa analyysi mahdollisista tilanteista, joissa syntyy hajapäästöjä, ja esitettävä F CO2:n laskemiseksi tai mittaamiseksi sopivat dokumentoidut menetelmät, jotka perustuvat alan parhaita käytäntöjä koskeviin ohjeisiin. F CO2:n määrittämiseksi toiminnanharjoittaja voi käyttää tietoja, jotka on kerätty injektiolaitoksen osalta direktiivin 2009/31/EY 32–35 artiklan ja liitteessä II olevan 1.1 kohdan e–h alakohtien mukaisesti, jos ne täyttävät tämän asetuksen vaatimukset.

B.2   Tarkoitukselliset päästöt ja hajapäästöt hiilivedyn tehostetun talteenoton yhteydessä

Kunkin toiminnanharjoittajan on otettava huomioon hiilidioksidin tehostetusta talteenotosta (EHR) syntyvät seuraavat mahdolliset lisäpäästölähteet:

Kunkin toiminnanharjoittajan on määritettävä hiilidioksidin hajapäästöt tai tarkoitukselliset päästöt liitteen IV osan B.1 mukaisesti.

Kunkin toiminnanharjoittajan on määritettävä soihdutuksesta johtuvat päästöt tässä liitteessä olevan 1 osan D kohdan mukaisesti ottaen huomioon soihdutettuun kaasuun mahdollisesti sekoittunut hiilidioksidi 48 artiklan mukaisesti.

B.3   Vuoto varastointikompleksista

Päästöjen ja vesipatsaaseen vapautuneen hiilidioksidin määrä määritetään seuraavasti:

jossa

L CO

2

=

vuodosta johtuvat hiilidioksidipäästöt tai sen vuoksi vapautunut hiilidioksidi kalenteripäivää kohti.

T

alku

=

viimeisin seuraavista:

Tlop = päivä, johon mennessä on toteutettu direktiivin 2009/31/EY 16 artiklan mukaiset korjaavat toimenpiteet eikä hiilidioksidipäästöjä tai hiilidioksidin vapautumista vesipatsaaseen enää havaita.

Toimivaltaisen viranomaisen on hyväksyttävä muita menetelmiä hiilidioksidipäästöjen tai vesipatsaaseen vapautuvan hiilidioksidin määrän määrittämiseen ja sallittava niiden käyttöönotto, jos toiminnanharjoittaja voi osoittaa toimivaltaista viranomaista tyydyttävällä tavalla, että näillä menetelmillä saavutetaan parempi tarkkuus kuin tässä kohdassa kuvatulla menetelmällä.

Toiminnanharjoittajan on määritettävä varastointikompleksista vuotaneiden päästöjen määrä kunkin vuototapahtuman osalta siten, että yleinen epävarmuus raportointikauden aikana on enintään ± 7,5 prosenttia. Jos sovelletun määritysmenetelmän yleinen epävarmuus on yli 7,5 prosenttia, toiminnanharjoittajan on tehtävä mukautus seuraavasti:

CO2, raportoitu [t CO2] = CO2, määritetty [t CO2] * (1 + (epävarmuusjärjestelmä [%]/100) – 0,075)

jossa

CO2, raportoitu [t CO2] = hiilidioksidin määrä, joka sisällytetään vuotuiseen päästöselvitykseen kyseisen vuototapahtuman osalta;

CO2, määritetty = hiilidioksidin määrä, joka on määritetty kyseisen vuototapahtuman osalta käytetyn määritysmenetelmän avulla;

epävarmuusjärjestelmä = hiilidioksidin määrä, joka on määritetty kyseisen vuototapahtuman osalta käytetyn määritysmenetelmän avulla.

---

LIITE V

Määrittämistasoa koskevat vähimmäisvaatimukset, joita sovelletaan laskentaan perustuviin menetelmiin luokkaan A kuuluvissa laitoksissa, ja laskentaan perustuvat menetelmät, joita sovelletaan luokkiin B ja C kuuluvissa laitoksissa käytettäviin kaupallisiin peruspolttoaineisiin (26 artiklan 1 kohta)

---

LIITE VI

Laskentakerrointen viitearvot (31 artiklan 1 kohdan a alakohta)

1.    Tehollisen lämpöarvon suhteen määritetyt polttoaineen päästökertoimet

2.    Prosessipäästöihin liittyvät päästökertoimet

3.    Muiden kasvihuonekaasujen kuin hiilidioksidin lämmitysvaikutuskertoimet

▼M1

▼M2

---

LIITE VII

▼B

---

LIITE VIII

Mittaukseen perustuvat menetelmät (41 artikla)

1.    Mittaukseen perustuvien menetelmien määritelmät

Mittaukseen perustuvat menetelmät on hyväksyttävä määrittämistasojen mukaisesti käyttäen seuraavia suurimpia sallittuja epävarmuuksia päästöjen vuosittaisille tuntikeskiarvoille, jotka on laskettu käyttäen tämän liitteen 3 osassa esitettyä yhtälöä 2.

2.    Vähimmäisvaatimukset

3.    Kasvihuonekaasujen (GHG) määrittäminen mittaukseen perustuvilla menetelmillä

Yhtälö 1:   Vuotuisten päästöjen laskeminen

jossa

GHG-pitoisuustunnissa = päästöjen tuntipitoisuudet muodossa mg/Nm3 savukaasuvirrassa toiminnan aikana mitattuna

savukaasuvirta = savukaasuvirta normikuutiometreinä (Nm3) kunkin tunnin osalta.

Yhtälö 2:   Keskimääräisen tuntipitoisuuden määrittäminen

Jossa:

GHG-päästöttuntika. = päästölähteestä peräisin olevien tuntipäästöjen vuotuiset keskiarvot;

GHG-pitoisuustunnissa = päästöjen tuntipitoisuudet muodossa mg/Nm3 savukaasuvirrassa toiminnan aikana mitattuna savukaasuvirta = savukaasuvirta normikuutiometreinä (Nm3) kunkin tuntipitoisuuden osalta.

4.    Pitoisuuden laskeminen käyttäen epäsuoraa pitoisuuden mittausta

Yhtälö 3:   Pitoisuuden laskeminen

5.    Puuttuvien pitoisuustietojen korvaaminen mittaukseen perustuvissa menetelmissä

Yhtälö 4:   Puuttuvien pitoisuustietojen korvaaminen mittaukseen perustuvissa menetelmissä

jossa

=

tietyn muuttujan pitoisuuden aritmeettinen keskiarvo koko raportointikauden ajalta tai, jos tiedot menetettiin erityisten olosuhteiden aikaan, erityisiä olosuhteita vastaavalta sopivalta kaudelta.

σ C_

=

paras arvio tietyn muuttujan pitoisuuden keskihajonnasta koko raportointikauden ajalta tai, jos tiedot menetettiin erityisten olosuhteiden aikaan, erityisiä olosuhteita vastaavalta sopivalta kaudelta.

---

LIITE IX

66 artiklan 1 kohdan mukaisesti säilytettäviä tietoja koskevat vähimmäisvaatimukset

Toiminnanharjoittajien ja ilma-aluksen käyttäjien on säilytettävä vähintään seuraavat:

1.    Laitoksia ja ilma-aluksen käyttäjiä koskevat yhteiset vaatimukset

2.    Kiinteitä laitoksia koskevat erityistiedot:

3.    Ilmailutoimintoja koskevat eritystiedot:

---

LIITE X

Vuotuisten päästöselvitysten vähimmäissisältö (67 artiklan 3 kohta)

1.    Kiinteiden laitosten vuotuiset päästöselvitykset

Laitoksen vuotuisen päästöselvityksen tulee sisältää vähintään seuraavat tiedot:

Yksittäisen laitoksen eri lähteistä tai samantyyppisistä lähdevirroista peräisin olevat päästöt, jotka kuuluvat samaan toimintotyyppiin, voidaan raportoida yhteenlaskettuina toimintotyyppiä kohti.

Jos määrittämistasoja on muutettu raportointikauden aikana, toiminnanharjoittajan on laskettava ja raportoitava päästöt päästöselvityksessä erillisissä kohdissa kyseisten raportointikauden osien osalta.

Kun hiilidioksidin varastointipaikka on suljettu direktiivin 2009/31/EY 17 artiklan mukaisesti, voivat toiminnanharjoittajat käyttää yksinkertaistettuja päästöselvityksiä, jotka sisältävät ainakin 1–5 kohdassa luetellut tiedot, sillä edellytyksellä, ettei kasvihuonekaasujen päästölupa sisällä päästölähteitä.

2.    Ilma-aluksen käyttäjien vuotuiset päästöselvitykset

Ilma-aluksen käyttäjän päästöselvityksen tulee sisältää vähintään seuraavat tiedot:

3.    Ilma-aluksen käyttäjien tonnikilometritietoselvitykset

Ilma-aluksen käyttäjän tonnikilometritietoselvityksen tulee sisältää vähintään seuraavat tiedot:

---

( 1 ) EUVL L 275, 25.10.2003, s. 32.

( 2 ) EUVL L 229, 31.8.2007, s. 1.

( 3 ) EUVL L 140, 5.6.2009, s. 16.

( 4 ) EUVL L 149, 12.6.2009, s. 69.

( 5 ) EUVL L 140, 5.6.2009, s. 114.

( 6 ) EUVL L 135, 30.4.2004, s. 1.

( 7 ) EYVL L 373, 31.12.1991, s. 4.

( 8 ) Katso tämän virallisen lehden sivu 1.

( 9 ) EUVL L 130, 17.5.2011, s. 1.

( 10 ) EUVL L 122, 16.5.2009, s. 6.

( 11 ) EUVL L 315, 29.11.2011, s. 1.

( 12 ) EUVL L 33, 4.2.2006, s. 1.

( 13 ) EUVL L 393, 30.12.2006, s. 1.

( 14 ) EUVL L 342, 22.12.2009, s. 1.

( 15 ) International Aluminium Institute; The Aluminium Sector Greenhouse Gas Protocol; lokakuu 2006;US Environmental Protection Agency and International Aluminium Institute; Protocol for Measurement of Tetrafluoromethane (CF4) and Hexafluoroethane (C2F6) Emissions from Primary Aluminum Production; huhtikuu 2008.

( 16 ) EYVL L 226, 6.9.2000, s. 3.