–

H. Schottelius, edustajanaan M. Burger, Rechtsanwalt,

–

F. Seifert, edustajanaan M. Lorenz, Rechtsanwalt,

–

Saksan hallitus, asiamiehinään T. Henze, J. Möller ja M. Hellmann,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään C. Hödlmayr ja D. Roussanov,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kulutustavaroiden kauppaa ja niihin liittyviä takuita koskevista tietyistä seikoista 25.5.1999 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/44/EY (EYVL 1999, L 171, s. 12) tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat Heike Schottelius ja Falk Seifert ja jossa on kyse kuluista, joita Schottelius väittää aiheutuneen urakkaan liittyvien virheiden korjaamisesta.

3

Direktiivin 1999/44 johdanto-osan kuudennessa, seitsemännessä ja kymmenennessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

4

Mainitun direktiivin 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Soveltamisala ja määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tämän direktiivin tavoitteena on kuluttajien yhdenmukaisen vähimmäissuojan takaamiseksi sisämarkkinoilla lähentää jäsenvaltioiden lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä, jotka koskevat kulutustavaroiden kauppaa ja takuita koskevia tiettyjä seikkoja.

2.   Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

– –

4.   Sopimusta, joka koskee valmistettavan tai tuotettavan kulutustavaran toimittamista, pidetään myös tässä direktiivissä tarkoitettuna kauppasopimuksena.”

5

Mainitun direktiivin 2 artiklan, jonka otsikko on ”Sopimuksenmukaisuus”, 1 ja 5 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Myyjän on luovutettava kulutustavarat kuluttajalle kauppasopimuksen mukaisina.

– –

5.   Kulutustavaran virheellisestä asennuksesta johtuva virheellisyys rinnastetaan kulutustavaran virheeseen, jos asennus sisältyy kauppasopimukseen ja tavaran on asentanut myyjä tai se on asennettu myyjän vastuulla. Tämä koskee myös tapausta, jossa kuluttaja on asentanut tavaran, joka on tarkoitettu kuluttajan asennettavaksi, ja jossa virheellinen asennus johtuu asennusohjeiden puutteellisuudesta.”

6

Saman direktiivin 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Kuluttajan oikeudet”, säädetään seuraavaa:

”1.   Myyjä on vastuussa kuluttajalle virheestä, joka on olemassa tavaran luovutushetkellä.

2.   Virheen johdosta kuluttajalla on oikeus saada tavara saatetuksi sopimuksen mukaiseksi vastikkeetta korjaamalla tai vaihtamalla tavara 3 kohdan mukaisesti taikka saada asianmukainen hinnanalennus tai purkaa sopimus kyseisten tavaroiden osalta 5 ja 6 kohdan mukaisesti.

3.   Ensi sijassa kuluttaja voi vaatia myyjää korjaamaan tai vaihtamaan tavaran, molemmissa tapauksissa vastikkeetta, jollei tämä ole mahdotonta tai epäsuhtaista.

– –

Korjaaminen tai vaihtaminen on tehtävä kohtuullisen ajan kuluessa ja aiheuttamatta kuluttajalle huomattavaa haittaa ottaen huomioon tavaran luonne ja se tarkoitus, jota varten kuluttaja hankki tavaran.

– –

5.   Kuluttaja voi vaatia asianmukaista hinnanalennusta tai purkaa kaupan

7

Direktiivi 1999/44 saatettiin osaksi Saksan oikeutta siviililakia (Bürgerliches Gesetzbuch, jäljempänä BGB) koskevan uudistuksen yhteydessä velvoiteoikeuden uudistamisesta 26.11.2001 annetulla lailla (Gesetz zur Modernisierung des Schuldrechts; BGBl. 2001 I, s. 3138), joka tuli voimaan 1.1.2002.

8

BGB:n 280 §:ssä, jonka otsikko on ”Vahingonkorvaus sopimusvelvoitteen rikkomisen vuoksi”, säädetään seuraavaa:

”1.   Mikäli velallinen rikkoo sopimusvelvoitetta, velkoja voi vaatia tästä syntyvän vahingon korjaamista. – –

– –

3.   Velallinen voi vaatia vahingonkorvausta suorituksen täyttämisen sijaan vain 281, 282 tai 283 §:ssä asetettujen lisäedellytysten täyttyessä.”

9

BGB:n 281 §:n, jonka otsikko on ”Vahingonkorvaus suorituksen täyttämisen sijaan silloin, kun suoritusta ei ole täytetty taikka sitä ei ole täytetty sopimuksen mukaisesti”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Mikäli velallinen ei täytä erääntynyttä suoritusta taikka ei täytä sitä sovitusti, velkoja voi vaatia 280 §:n 1 momentissa säädettyjen edellytysten mukaisesti vahingonkorvausta suorituksen sijaan, jos velkoja on tuloksetta asettanut velalliselle kohtuullisen määräajan suorituksen täyttämiseksi tai täydentämiseksi. – –”

10

BGB:n 323 §:ssä, jonka otsikko on ”Sopimuksen purkaminen, mikäli suoritusta ei täytetä taikka sitä ei täytetä sovitusti”, säädetään seuraavaa:

”1.   Mikäli velallinen ei täytä vastavuoroisen sopimuksen perusteella erääntynyttä suoritusta taikka ei täytä sitä sovitusti, velkoja voi purkaa sopimuksen, jos velkoja on asettanut velalliselle tuloksetta kohtuullisen määräajan suorituksen täyttämiseksi tai täydentämiseksi.

– –”

11

BGB:n 634, 636 ja 637 § kuuluvat mainitun lain 2 osan 8 jakson 9 osaston 1 alaosastoon, jonka otsikko on ”Urakkasopimus”.

12

BGB:n 634 §:ssä, jonka otsikko on ”Tilaajan oikeudet, kun urakassa on virhe”, säädetään seuraavaa:

”Jos urakassa on virhe, tilaaja voi, jos seuraavien säännösten mukaiset edellytykset täyttyvät ja sikäli kuin toisin ei ole säädetty,

– –

13

BGB:n 637 §:n, jonka otsikko on ”Virheen korjaaminen itse”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”1. Mikäli urakassa on virhe vielä tilaajan täydentämiselle asettaman kohtuullisen määräajan päättyessä, tilaaja voi korjata virheen itse ja vaatia korvausta välttämättömistä menoista, jollei yrittäjä voi oikeutetusti kieltäytyä tästä korjaamisesta.”

14

Schotteliusin aviomies antoi Seifert-nimisen yrittäjän tehtäväksi pariskunnan puutarhassa olevan uima-altaan kunnostamisen. Urakka otettiin vastaan vuonna 2011 maksua vastaan.

15

Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta käy ilmi yhtäältä, että alue, jolle tämä uima-allas on rakennettu, kuuluu Schotteliusille, joten hän on sen omistaja, ja toisaalta, että hänen aviomiehensä siirsi 3. ja 4.11.2011 tehdyllä sopimuksella hänelle yrittäjää kohtaan olevat takuuta koskevat oikeutensa. Tästä asiakirja-aineistosta ei sitä vastoin käy ilmi, että Seifert olisi alun perin myynyt mainitun uima-altaan Schotteliusin aviopuolisoille.

16

Uima-altaan kunnostustöiden valmistuttua ilmeni erilaisia virheitä, jotka voitiin havaita vasta töiden käyttöönoton jälkeen. Näitä virheitä oli erityisesti puhdistusjärjestelmässä ja pumpussa. Schottelius ja hänen aviomiehensä vaativat Seifertia korjaamaan virheet. Koska Seifert ei täyttänyt vaatimusta, Schottelius aloitti kyseisiä virheitä koskevan itsenäisen todistelumenettelyn.

17

Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta käy ilmi, että asiantuntija totesi tämän menettelyn yhteydessä vakavia virheitä samoin kuin sen, että yrittäjä oli jättänyt noudattamatta tavanomaisia rakennusmääräyksiä. Lisäksi urakan korjaustyöt toteutti lopulta Schotteliusin aviomies erään ystävänsä avustuksella. Voidakseen toteuttaa kyseiset työt Schotteliusin aviomiehen piti hankkia välttämättömät rakennustarvikkeet.

18

Kantaja nosti tämän jälkeen Seifertia vastaan kanteen, jossa hän vaati korvausta korjaustöistä aiheutuneista kuluista.

19

Landgericht Hannover (Hannoverin aluetuomioistuin, Saksa) katsoo, että kannetta ei lähtökohtaisesti voida hyväksyä, koska kaikissa asiaan mahdollisesti soveltuvissa kansallisissa säännöksissä edellytetään, että kuluttaja asettaa nimenomaisesti lisämääräajan, jonka kuluessa yrittäjän on korjattava virheet, paitsi jos tällaisen määräajan asettaminen on tarpeetonta, mitä ei ole mahdollista todeta pääasian yhteydessä esiin tuotujen tosiseikkojen perusteella. Tätä määräaikaa ei ollut kuitenkaan asettanut ajoissa Schottelius, joka oli takuuta koskevien oikeuksien haltija, vaan hänen aviomiehensä, asianajajan 16.11.2011 laatimalla kirjeellä. Lisäksi on huomattava, että Schotteliusin aviomiehen eli kolmannen osapuolen esittämä vaatimus ei ole Saksan oikeuden nojalla pätevä, koska tämä on luovuttanut takuuta koskevat oikeutensa vaimolleen. Schotteliusin mukaan Seifertilla oli joka tapauksessa ollut riittävästi aikaa korjata kyseiset virheet.

20

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa kuitenkin, että sen käsiteltäväksi saatettua kannetta ei olisi hylättävä, mikäli suorituksen sopimuksenmukaisuutta koskevasta periaatteesta seuraisi direktiivin 1999/44 3 artiklan 5 kohdan toisen luetelmakohdan, luettuna yhdessä erityisesti sen johdanto-osan seitsemännen ja kymmenennen perustelukappaleen kanssa, nojalla – toisin kuin Saksan oikeudessa säädetään –, että kuluttajan asettama määräaika, jonka kuluessa virheet on poistettava, ei ole edellytyksenä sille, että näiden virheiden osalta voidaan vedota takuuta koskeviin toissijaisiin oikeuksiin.

21

Tässä asiayhteydessä Landgericht Hannover päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko direktiivin 1999/44 3 artiklan 5 kohdan toisesta luetelmakohdasta johdettavissa kuluttajaoikeudellinen unionin periaate, jonka mukaan kaikissa kuluttajan ja muun kuin kuluttajan välisissä kulutustavaroita koskevissa liiketoimissa on takuuta koskeviin toissijaisiin oikeuksiin vetoamiseksi riittävää, ettei takuuvelvoitteiden täyttämiseen velvollinen muu kuin kuluttaja ole kohtuullisessa ajassa oikaissut virhettä, ilman että on tarpeen nimenomaisesti asettaa määräaika virheen korjaamiseksi, ja että kansallisen oikeuden säännöksiä on tältä osin esimerkiksi kulutustavaroita koskevan urakkasopimuksen tapauksessa tulkittava vastaavasti ja mahdollisesti suppeasti?”

22

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 1999/44 3 artiklan 5 kohdan toista luetelmakohtaa tulkittava siten, että kuluttajasuojaa koskevan unionin oikeuden periaatteen nojalla edellytyksenä sille, että kuluttaja, joka on tehnyt myyjän kanssa kulutustavaraa koskevan sopimuksen, voi vedota takuuta koskeviin toissijaisiin oikeuksiinsa, on riittävää, että myyjä ei ole oikaissut virhettä kohtuullisessa ajassa, ilman että kuluttajan on pitänyt asettaa määräaika, jonka kuluessa virhe on poistettava.

23

Saksan hallitus ja Euroopan komissio ovat esittäneet esillä olevassa asiassa toimivallan puuttumista koskevan väitteen. Niiden mukaan direktiiviä 1999/44 ei voida soveltaa pääasiassa, koska kyseinen sopimus ei ole direktiivissä tarkoitettu ”kauppasopimus” vaan ”urakkasopimus”. Niiden mukaan mainitulla direktiivillä ei säännellä tämän tyyppisiä sopimuksia.

24

Tässä yhteydessä on todettava aluksi, että unionin tuomioistuimen on oman toimivaltaisuutensa arvioimiseksi tutkittava ne olosuhteet, joiden vallitessa kansallinen tuomioistuin esitti ennakkoratkaisupyynnön (ks. vastaavasti määräys 3.7.2014, Tudoran, C‑92/14, EU:C:2014:2051, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja määräys 4.9.2014, Szabó, C‑204/14, ei julkaistu, EU:C:2014:2220, 16 kohta).

25

Lisäksi hyvin vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraa, että unionin tuomioistuin on lähtökohtaisesti toimivaltainen tulkitsemaan vain unionin oikeuden sellaisia säännöksiä, joita voidaan tosiasiallisesti soveltaa pääasiassa (ks. vastaavasti tuomio 18.12.1997, Annibaldi, C‑309/96, EU:C:1997:631, 13 kohta; tuomio 7.7.2011, Agafiţei ym., C‑310/10, EU:C:2011:467, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja määräys 14.4.2016, Târșia, C‑328/15, ei julkaistu, EU:C:2016:273, 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

26

Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava ensinnäkin, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee unionin tuomioistuimelta, miten direktiivin 1999/44 3 artiklan 5 kohdan toista luetelmakohtaa on tulkittava. Se lähtee näin ollen siitä olettamasta, että mainittua direktiiviä sovelletaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen tilanteeseen.

27

Toiseksi unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, että pääasiassa kyseessä oleva sopimus on sovellettavan kansallisen oikeuden mukaan ”urakkasopimus”.

28

Näissä olosuhteissa on selvitettäessä, onko unionin tuomioistuimella toimivalta vastata esitettyyn kysymykseen, tutkittava, onko direktiiviä 1999/44 tulkittava siten, että sitä sovelletaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen urakkasopimukseen, jossa annetaan yrittäjän tehtäväksi uima-altaan kunnostaminen.

29

Tässä yhteydessä on todettava ensinnäkin, että direktiivin 1999/44 soveltamisala on rajoitettu koskemaan ”kauppasopimuksia”, joskaan siinä ei määritellä tätä käsitettä.

30

Direktiivin 1 artiklan 1 kohdasta näet käy ilmi, että direktiivin tavoitteena on lähentää jäsenvaltioiden lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä, jotka koskevat kulutustavaroiden ”kauppaa” ja takuita koskevia tiettyjä seikkoja. Lisäksi mainitun direktiivin 1 artiklan 2 kohdasta, jossa määritellään erityisesti ”kuluttajan” ja ”myyjän” käsitteet, käy ilmi, että tätä direktiiviä sovelletaan vain liiketoimiin, joissa myyjänä on elinkeinonharjoittaja ja ostajana kuluttaja.

31

Toiseksi on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden yhtenäinen soveltaminen edellyttää, että kun unionin oikeuden säännös ei sisällä viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen tietyn käsitteen osalta, sitä on tavallisesti tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhtenäisesti ja että tässä tulkinnassa on otettava huomioon säännöksen asiayhteys ja kyseisellä säännöstöllä tavoiteltu päämäärä (ks. mm. tuomio 9.11.2016, Wathelet, C‑149/15, EU:C:2016:840, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

32

Vaikkei direktiivin 1999/44 tekstissä annetakaan minkäänlaista ”kauppasopimuksen” määritelmää, siinä ei myöskään viitata kansalliseen oikeuteen kyseisen käsitteen merkityksen määrittämiseksi. Tämän takia mainittua käsitettä on direktiiviä sovellettaessa pidettävä unionin oikeuden itsenäisenä käsitteenä, jota on tulkittava yhtenäisesti unionin alueella (ks. analogisesti tuomio 18.10.2011, Brüstle, C‑34/10, EU:C:2011:669, 26 kohta).

33

Selvitettäessä kolmanneksi sitä, voidaanko pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen urakkasopimuksen, johon sisältyy palvelujen tarjoamista, katsoa olevan mainitussa direktiivissä tarkoitettu ”kauppasopimus”, on todettava, että direktiivissä määritetään nimenomaisesti sopimukset, joihin sisältyy palvelujen tarjoamista ja jotka voidaan rinnastaa kauppasopimuksiin.

34

Sekä direktiivin 1999/44 säännöksistä että sen asiayhteydestä käy näet ilmi, että kauppasopimuksen käsite kattaa ainoastaan tietyt sopimukset, jotka voidaan kansallisen oikeuden nojalla luokitella toisin eli palveluja tai urakkaa koskeviksi sopimuksiksi.

35

Mainitun direktiivin 1 artiklan 4 kohdassa säädetään siten yhtäältä, että ”sopimusta, joka koskee valmistettavan tai tuotettavan kulutustavaran toimittamista, pidetään myös tässä direktiivissä tarkoitettuna kauppasopimuksena”. Näin ollen sopimus, joka koskee sellaisen tavaran kauppaa, joka myyjän on ensin valmistettava tai tuotettava, kuuluu mainitun direktiivin soveltamisalaan.

36

Toisaalta direktiivin 1999/44 2 artiklan 5 kohdassa kulutustavaran virheellisestä asennuksesta johtuva virheellisyys rinnastetaan kulutustavaran virheeseen erityisesti, jos asennus sisältyy kauppasopimukseen. Näin ollen jos tavaran asennus liittyy kauppaan, se kuuluu tämän direktiivin soveltamisalaan.

37

Edellä esitetystä seuraa, että yhtäältä direktiiviä 1999/44 ei sovelleta yksinomaan kauppasopimuksiin sanan suppeassa merkityksessä vaan myös tiettyihin palvelujen tarjoamista sisältävien sopimusten ryhmiin, jotka voidaan sovellettavan kansallisen oikeuden nojalla luokitella palvelua tai urakkaa koskeviksi sopimuksiksi, eli sopimuksiin, jotka koskevat valmistettavan tai tuotettavan kulutustavaran toimittamista, tai sopimuksiin, joissa määrätään kauppaan liittyen tällaisten tavaroiden asennuksesta.

38

Jotta nämä sopimusten ryhmät, jotka sisältävät palvelujen tarjoamista, voidaan luokitella mainitussa direktiivissä tarkoitetuiksi ”kauppasopimuksiksi”, palvelujen tarjoamisen on toisaalta oltava ainoastaan liitännäistä kauppaan nähden.

39

Neljänneksi on todettava, että direktiivissä 1999/44 tarkoitetun kauppasopimuksen käsitteen tällaiselle tulkinnalle löytyy tukea mainitun direktiivin esitöistä samoin kuin kansainvälistä tavaran kauppaa koskevista sopimuksista tehdystä Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksesta, joka allekirjoitettiin Wienissä 11.4.1980 ja joka on lähtökohtana mainitulle direktiiville.

40

Tässä yhteydessä on todettava, että komission 23.8.1996 tekemään ehdotukseen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kulutustavaroiden kaupasta ja takuista (KOM(95) 520 lopullinen) (EYVL 1996, C 307, s. 8) sisältyvistä perusteluista käy ilmi, että ”palvelujen tarjoamisen monimutkaisuus ja moninaisuus tekevät vaikeaksi ulottaa tavarakauppaan sovellettavia sääntöjä palveluihin”. Palvelujen ei siis erityispiirteidensä vuoksi pitäisi lähtökohtaisesti kuulua direktiivin 1999/44 soveltamisalaan.

41

Nyt annettavan tuomion 35 ja 36 kohdassa tarkoitettu tiettyjen sekä tavaroiden kauppaa että palvelujen tarjoamista koskevien sopimusten ryhmien nimenomainen rinnastaminen selittyy erityisesti unionin lainsäätäjän tahdolla ensinnäkin vastata kuluttajien vaikeuteen erottaa toisistaan nämä kaksi elinkeinonharjoittajan tarjoamaa suoritusta ja toiseksi myötävaikuttaa direktiivin 1999/44 johdanto-osan ensimmäisen perustelukappaleen mukaisesti korkeatasoisen kuluttajasuojan toteuttamiseen.

42

Nyt annettavan tuomion 40 kohdassa mainitussa ehdotuksessa direktiiviksi näet täsmennetään tältä osin, että kauppaan liittyvän tavaroiden asentamisen pitäisi kuulua mainitun direktiivin soveltamisalaan, koska yhtäältä on vaikeaa erottaa käytännössä tavaroiden asentamisesta muodostuvaa palvelujen tarjoamista näiden tavaroiden myynnistä ja koska toisaalta on tarpeen suojella kuluttajaa yhtenäisellä tavalla.

43

Ajatus siitä, että direktiivin 1999/44 1 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuja sopimuksia, jotka koskevat valmistettavan tai tuotettavan kulutustavaran toimittamista, pidetään kauppasopimuksina, otettiin esiin mainitun direktiiviä koskevan ehdotuksen ensimmäisessä parlamentin käsittelyssä nyt annettavan tuomion 39 kohdassa mainitun Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen valossa, jotta voitiin ottaa huomioon erityisesti vaikeudet määritellä näitä sopimuksia, joihin liittyy samanaikaisesti sekä urakkaa ja palveluja koskeville sopimuksille ominainen toteuttamista koskeva velvoite että kauppasopimuksille ominainen tavaran toimittamista koskeva velvoite.

44

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta käy ilmi, että Schottelius ja hänen aviomiehensä pyysivät Seifertia, joka on elinkeinonharjoittaja, kunnostamaan uima-altaansa. He tekivät tässä tarkoituksessa urakkasopimuksen viimeksi mainitun kanssa. On totta, että yrittäjä myi heille tämän sopimuksen yhteydessä erilaisia tavaroita, jotka olivat tarpeen mainitun uima-altaan kunnostamiseksi, kuten muun muassa suodatinjärjestelmän, johon kuului pumppu. On kuitenkin todettava, että tämän urakkasopimuksen pääasiallisena tarkoituksena on näiden tavaroiden asennuksesta muodostuva palvelujen tarjoaminen, ja viimeksi mainittujen myynti on ainoastaan liitännäinen tähän palvelujen tarjoamiseen nähden.

45

Kun otetaan lisäksi huomioon unionin tuomioistuimen käytettävissä olevaan asiakirja-aineistoon sisältyvät seikat, mainitun urakkasopimuksen ei voida myöskään katsoa olevan direktiivin 1999/44 1 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu sopimus, ”joka koskee valmistettavan tai tuotettavan kulutustavaran toimittamista”, koska yrittäjän ei ollut tarkoitus valmistaa tai tuottaa kyseisen uima-altaan kunnostukseen tarvittavia tavaroita.

46

Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltainen urakkasopimus ei ole direktiivissä 1999/44 tarkoitettu ”kauppasopimus”, eikä se näin ollen kuulu mainitun direktiivin soveltamisalaan.

47

Näin ollen unionin tuomioistuimelta puuttuu nyt annettavan tuomion 25 kohdassa mieliin palautetun oikeuskäytännön mukaisesti toimivalta vastata Landgericht Hannoverin esittämään ennakkoratkaisupyyntöön.

48

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kymmenes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Euroopan unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa vastata Landgericht Hannoverin 22.4.2016 esittämään ennakkoratkaisukysymykseen.