61989J0152

1. Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne - Oikeudenkäynnin kohde - Sen vahvistaminen perustellussa lausunnossa - Sen laajentaminen myöhemmin - Ei hyväksyttävissä

(ETY:n perustamissopimuksen 169 artikla)

2. Verotus - Sisäiset verot ja maksut - Oluen verotusjärjestelmä - Valmisteveron kantaminen jäähdyttämättömän vierteen määrästä ottamatta huomioon lopputuotteen valmistuksen aikana tapahtuvaa hävikkiä - Maahantuonnissa kannettava tasoitusmaksu ja valmisteverosta viennin yhteydessä suoritettava palautus, joiden määrät on laskettu kiinteästi - Yhteensopivuus perustamissopimuksen 95 artiklan ensimmäisen kohdan ja 96 artiklan kanssa - Edellytykset - Joillakin kotimaisilla valmistajilla todettavaa hävikkiä suuremman hävikin määrää kuvaavan luvun soveltaminen - Ei hyväksyttävissä

(ETY:n perustamissopimuksen 95 artiklan ensimmäinen kohta ja 96 artikla)

1. Komission 169 artiklan nojalla nostaman jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen osalta oikeudenkäynnin kohde määritellään perustellussa lausunnossa eikä sitä ole mahdollista enää myöhemmin laajentaa. Se, että asianomaisella jäsenvaltiolla on tilaisuus esittää näkemyksensä, on perustamissopimuksessa taattu olennainen tae ja jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen toteamista koskevaan menettelyyn liittyvä olennainen menettelymääräys.

2. Sellaista oluen verotusjärjestelmää, jossa valmisteveroa ei kanneta lopputuotteen vaan jäähdyttämättömän vierteen määrästä ottamatta huomioon myöhemmistä valmistus- ja pakkausvaiheista johtuvaa hävikkiä ja jossa sen vuoksi, että jäähdyttämättömän vierteen tosiasiallista hävikkiä on myöhemmin teknisesti mahdotonta todentaa, maahan tuotua olutta verotetaan lopputuotteen määrän perusteella tekemällä siihen kiinteä korjaus tuotteeseen otaksuttavasti käytetyn jäähdyttämättömän vierteen määrän huomioon ottamiseksi, kun taas maasta vietävän oluen valmisteverosta suoritetaan kiinteästi laskettu palautus, voidaan pitää yhteensopivana perustamissopimuksen 95 artiklan ensimmäisen kohdan ja 96 artiklan kanssa ainoastaan, jos järjestelmän voidaan osoittaa olevan rakenteeltaan sellainen, ettei se missään olosuhteissa mahdollista maahan tuodun oluen verottamista kotimaista olutta ankarammin eikä sitä, että kotimaista olutta vietäessä myönnetyt palautukset olisivat suuremmat kuin kyseisestä tuotteesta ennen sen vientiä kannetut verot ja maksut.

Jäsenvaltio, joka soveltaa tällaista oluen verotusjärjestelmää ja joka käyttää maahantuonnissa kannettavan valmisteveron ja siitä viennin yhteydessä suoritettavan palautuksen laskemisen perusteena vierteen ja lopputuotteen välisen valmistusvaiheen osalta hävikin määrää kuvaavaa lukua, joka on suurempi kuin joissakin kotimaisissa panimoissa todettava hävikki, ei näin ollen noudata perustamissopimuksen 95 ja 96 artiklan mukaisia velvoitteitaan.

Asiassa C-152/89,

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehenään oikeudellinen pääneuvonantaja Henri Étienne, prosessiosoite Luxemburgissa c/o komission oikeudellisen yksikön virkamies Guido Berardis, Centre Wagner, Kirchberg,

kantajana,

vastaan

Luxemburgin suurherttuakunta, asiamiehenään ulkoasiainministeriön kansainvälisistä taloussuhteista ja yhteistyöstä vastaavan osaston päällikkö Alphonse Berns, avustajanaan asianajaja André Elvinger, Luxemburg, prosessiosoite Luxemburgissa asianajaja André Elvingerin toimisto, 15 Côte d'Eich,

vastaajana,

jossa vaaditaan toteamaan, että Luxemburgin suurherttuakunta ei ole noudattanut ETY:n perustamissopimuksen 95 ja 96 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se on käyttänyt oluesta maahantuonnissa kannettavan tasoitusmaksun ja sen valmisteverosta viennin yhteydessä suoritettavan palautuksen laskemisen perusteena vierteen ja lopputuotteen välisen valmistusvaiheen osalta hävikin määrää kuvaavaa lukua, joka on suurempi kuin Luxemburgin panimoteollisuudessa keskimäärin ja joka tapauksessa suurempi kuin joissakin luxemburgilaisissa panimoissa todettava hävikki,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN,

toimien kokoonpanossa: presidentti O. Due, jaostojen puheenjohtajat G. F. Mancini, T. F. O'Higgins ja G. C. Rodríguez Iglesias, tuomarit Sir Gordon Slynn, R. Joliet, F. A. Schockweiler, F. Grévisse ja M. Zuleeg,

julkisasiamies: F. G. Jacobs,

kirjaaja: J.-G. Giraud,

kuultuaan asianosaisten 10.1.1991 pidetyssä istunnossa esittämät suulliset lausumat,

kuultuaan julkisasiamiehen 28.2.1991 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1 Euroopan yhteisöjen komissio on nostanut ETY:n perustamissopimuksen 169 artiklan nojalla kanteen, joka on toimitettu yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon 27.4.1989 ja jossa yhteisöjen tuomioistuinta vaaditaan toteamaan, että Luxemburgin suurherttuakunta ei ole noudattanut ETY:n perustamissopimuksen 95 ja 96 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se on käyttänyt oluesta maahantuonnissa kannettavan tasoitusmaksun ja sen valmisteverosta viennin yhteydessä suoritettavan palautuksen laskemisen perusteena vierteen ja lopputuotteen välisen valmistusvaiheen osalta hävikin määrää kuvaavaa lukua, joka on suurempi kuin Luxemburgin panimoteollisuudessa keskimäärin ja joka tapauksessa suurempi kuin joissakin luxemburgilaisissa panimoissa todettava hävikki.

2 Belgian ja Luxemburgin talousliiton yhteisten sääntöjen nojalla oluen valmisteveroa ei Luxemburgissa ja Belgiassa kanneta lopputuotteen vaan jäähdyttämättömän vierteen määrästä eikä tällöin oteta huomioon myöhemmistä valmistus- ja pakkausvaiheista johtuvaa hävikkiä. Tällaisessa järjestelmässä lopputuotteeseen eli olueen kohdistuva kokonaisverorasitus on riippuvainen tuotteen vierteestä olueksi valmistamisvaiheessa tapahtuvasta hävikistä. Kokonaisverorasitus jää sitä vähäisemmäksi, mitä pienempi hävikki on.

3 Lopputuotteesta viennin tai maahantuonnin yhteydessä kannettavan valmisteveron määrää määritettäessä on lähtökohdaksi otettava veron peruste eli se jäähdyttämättömän vierteen määrä, josta olut valmistetaan, ja otettava huomioon tuotteen vierteestä olueksi valmistamisvaiheeseen liittyvä hävikki. Viennin yhteydessä vietävän tuotteen määrä muunnetaan vastaavaksi määräksi jäähdyttämätöntä vierrettä käyttäen laskemisperusteena hävikin määrää kuvaavaa lukua, jonka mukaan hävikki on 10 prosenttia vierteen määrästä. Maahantuonnin yhteydessä tosiasiallisesti tuotuihin olutmääriin lisätään 5 prosenttia sen jäsenvaltion, josta tuote on peräisin, panimoissa tapahtuneen hävikin huomioon ottamiseksi; tällöin hävikki olisi vastaavasti 4,7619 prosenttia jäähdyttämättömän vierteen määrästä.

4 Komissio lähetti Luxemburgin hallitukselle 12.12.1983 päivätyssä kirjeessä virallisen huomautuksen ETY:n perustamissopimuksen 169 artiklan mukaisesti. Kyseisen kirjeen mukaan hävikin määrää kuvaavat prosenttiluvut, joita Luxemburg käyttää maahantuonnissa kannettavan valmisteveron ja siitä viennin yhteydessä suoritettavan palautuksen määrien laskemiseen, ovat suuremmat kuin kyseisessä maassa tosiasiallisesti tapahtuva hävikki ja että niillä näin ollen rikotaan ETY:n perustamissopimuksen 95 ja 96 artiklaa. Komissio huomautti, että sen käytettävissä olevien tietojen mukaan nykyaikaisessa panimossa todettava hävikki voi olla pienimmillään 2 prosenttia ja ettei ole mitään syytä uskoa Luxemburgin panimoissa tapahtuvan suurempaa hävikkiä. Komission mukaan Luxemburgissa käytössä olevassa oluen verotusjärjestelmässä verosta viennin yhteydessä suoritettu palautus on suurempi kuin lopputuotteesta tosiasiallisesti kannettu vero ja maahan tuotuun tuotteeseen kohdistuva verorasitus on suurempi kuin samanlaiselle kotimaiselle tuotteelle määrätty vero.

5 Antamassaan vastauksessa Luxemburg selvitti oluen verotusjärjestelmäänsä ja kiisti, että sen rajoilla sovelletut verokannat merkitsisivät perustamissopimuksen 95 ja 96 artiklan rikkomista. Tuolloin komissio pyysi kahta riippumatonta asiantuntijaa, tohtori Dalglieshia ja professori Narzissia tutkimaan asiaa. Heidän laatimiensa kertomusten perusteella komissio antoi 2.2.1987 asiasta lausunnon perusteluineen; kyseisen lausunnon mukaan Luxemburgin voitaisiin sallia käyttävän maasta vietävän oluen osalta vaihteluvälin 3,8-5,1 prosenttia alarajoille sijoittuvia ja kotimaassa myytävän oluen osalta 2,7-4 prosentin suuruisia hävikin määrää kuvaavia lukuja.

6 Luxemburgin hallitus vastasi 16.10.1987 päivätyssä kirjeessä, että sen panimoteollisuuden laitteistot ovat huonot ja ettei oluen valmistuksessa tapahtuvaa hävikkiä ole voitu saada pienemmäksi kuin 10 prosenttia, kun taas ulkomaisissa panimoissa, joilla on paremmat laitteistot, hävikin on ilmoitettu olevan ainoastaan 4,7619 prosenttia. Koska tämä selitys ei tyydyttänyt komissiota, se nosti käsiteltävänä olevan kanteen.

7 Asiaan liittyvää lainsäädäntöä, menettelyn kulkua ja asianosaisten yhteisöjen tuomioistuimelle esittämiä perusteita ja väitteitä koskevat tarkemmat tiedot ilmenevät suullista käsittelyä varten laaditusta kertomuksesta. Oikeudenkäyntiasiakirjojen näitä osia käsitellään jäljempänä vain, mikäli se on tarpeen tuomioistuimen perustelujen selvittämiseksi.

Tutkittavaksi ottaminen

8 Luxemburgin hallitus riitauttaa kanteen tutkittavaksi ottamisen siltä osin kuin kannekirjelmässä vedotaan toissijaisesti siihen, että käytetyt hävikin määrää kuvaavat luvut ovat suurempia kuin "joissakin luxemburgilaisissa panimoissa" todettava hävikki, kun taas perustellussa lausunnossa Luxemburgia moititaan ainoastaan siitä, että se on käyttänyt valmisteverosta viennin yhteydessä suoritettavan palautuksen laskemisen perusteena hävikin määrää kuvaavaa lukua, joka on suurempi kuin "Luxemburgin panimoteollisuudessa keskimäärin", ja että se on ottanut maahantuonnissa kannettavan tasoitusmaksun osalta käyttöön hävikin määrää kuvaavan luvun, joka on suurempi kuin Luxemburgissa ja Luxemburgiin olutta vievissä maissa keskimäärin todettu enimmäishävikki.

9 Tältä osin on todettava, että komission 169 artiklan nojalla nostaman jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen osalta oikeudenkäynnin kohde määritellään perustellussa lausunnossa eikä sitä ole mahdollista enää myöhemmin laajentaa. Se, että asianomaisella jäsenvaltiolla on tilaisuus esittää näkemyksensä, on perustamissopimuksessa taattu olennainen tae ja jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen toteamista koskevaan menettelyyn liittyvä olennainen menettelymääräys.

10 Käsiteltävänä olevassa tapauksessa asianosaisten oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä esittämät suulliset lausumat ovat koskeneet pääasiallisesti sitä, ovatko hävikin määrää kuvaavat luvut, joita Luxemburg on käyttänyt maahan tuodulle oluelle määräämiensä verojen ja maksujen sekä viennin yhteydessä myöntämiensä palautusten laskemisen perusteena, olleet liian suuret, samoin kuin sitä, millaisin perustein järjestelmän yhteensopivuutta perustamissopimuksen 95 ja 96 artiklan kanssa olisi arvioitava.

11 Näin ollen se seikka, että perustellussa lausunnossa ei nimenomaisesti viitata "joissakin luxemburgilaisissa panimoissa", toisin sanoen niistä tehokkaimmissa, todettavan hävikin käyttämiseen arviointiperusteena, ei ole poistanut asiassa vastaajana olevalta hallitukselta mahdollisuutta esittää huomautuksiaan kyseisen arviointiperusteen asianmukaisuudesta eikä se näin ollen voi olla perusteena kanteen jättämiselle tutkimatta.

12 Luxemburgin hallitus väittää vielä, että perustellun lausunnon lausunto-osa ja perustelut ovat keskenään ristiriitaiset siltä osin kuin lausunto-osassa Luxemburgia kehotetaan olemaan soveltamatta hävikin määrää kuvaavaa lukua, joka on suurempi kuin Luxemburgissa ja Luxemburgiin olutta vievissä maissa todettava keskimääräinen hävikki, kun taas perustelujen tärkeimmässä osassa sitä kielletään ainoastaan soveltamasta lukua, joka on suurempi kuin oluen valmistuksesta Luxemburgissa aiheutuva hävikki. Luxemburgin hallituksen mukaan kyseinen ristiriita ja itse lausunto-osan epätäsmällisyys ovat olleet syynä siihen, että Luxemburgin on ollut mahdotonta noudattaa perusteltua lausuntoa.

13 Tältä osin on aiheellista todeta ainoastaan, että asiassa vastaajana olevan hallituksen perusteltuun lausuntoon antamasta vastauksesta, jossa se puolustaa komission kyseenalaistaman järjestelmän yhteensopivuutta 95 ja 96 artiklan kanssa, ei ilmene, että kyseisellä hallituksella olisi ollut ymmärtämisvaikeuksia perustellun lausunnon soveltamisalan osalta.

14 Asiassa vastaajana olevan hallituksen olisi myös ollut mahdollista pyytää tältä osin täsmennyksiä, jos se olisi pitänyt niitä tarpeellisina.

15 Edellä esitetystä ilmenee, että kanne on otettava tutkittavaksi.

Pääasia

a) Perustamissopimuksen 95 artikla

16 Komissio väittää, että Luxemburg soveltaa maahan tuotuun olueen eri järjestelmää kuin se, jota kotimaiselle oluelle määrättävien verojen ja maksujen osalta noudatetaan. Komissio tähdentää, että samalla, kun järkevällä tavalla työskentelevä luxemburgilainen oluenvalmistaja saa helpotuksen valmisteveron määrästä, maahan tuodulle tuotteelle valmistevero määrätään aina kiinteänä. Komission mukaan tällainen järjestelmä olisi yhteensopiva 95 artiklan kanssa ainoastaan, jos Luxemburg voisi osoittaa hävikin olevan tehokkaimmissakin luxemburgilaisissa panimoissa aina vähintään maahan tuodun oluen osalta kiinteänä käytetyn hävikin määrää kuvaavan luvun suuruinen eli 4,7619 prosenttia jäähdyttämättömän vierteen määrästä.

17 Luxemburgin hallitus huomauttaa, että jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä todistustaakka on komissiolla ja ettei komissio ole millään tavoin osoittanut, että oluesta maahantuonnissa kannetusta tasoitusmaksusta olisi aiheutunut maahan tuotuun olueen kohdistuvaa liiallista verorasitusta. Luxemburgin hallituksen mukaan myös maahan tuodun oluen määrää vastaavaan vierteen määrään tehdyn lisäyksen tarkoituksena on sen huomioon ottaminen, että joidenkin muissa jäsenvaltioissa sijaitsevien panimoiden tuottavuus on parempi, ja tätä lisäystä rajoittaa ainoastaan ulkomailla tapahtuneesta valmistuksesta tosiasiallisesti aiheutunut hävikki ottaen huomioon, että jos maahan tuotuun olueen sovellettaisiin hävikin määrää kuvaavaa lukua, joka ei ole sille vaan kotimaiselle valmisteelle ominainen, kysymys olisi syrjinnästä.

18 Aluksi on aiheellista todeta, että kysymys riidanalaisen verotusjärjestelmän yhteensopivuudesta perustamissopimuksen 95 artiklan kanssa tulee esille sen vuoksi, että maahan tuotujen tuotteiden osalta käyttöön otettu veron määräytymisperuste on erilainen kuin se, jota kotimaisten tuotteiden osalta käytetään. Niinpä kotimaista olutta verotetaan siihen käytetyn jäähdyttämättömän vierteen määrän perusteella ottamatta huomioon määrää, joka menetetään hävikkinä, kun tuote valmistetaan jäähdyttämättömästä vierteestä olueksi, minkä vuoksi tehokas valmistaja saa verohelpotuksen. Maahan tuotua olutta sitä vastoin verotetaan lopputuotteen määrän perusteella tekemällä siihen kiinteä korjaus oluen valmistukseen otaksuttavasti käytetyn jäähdyttämättömän vierteen määrän huomioon ottamiseksi.

19 Seuraavaksi on todettava, että kotimaassa valmistetun oluen verotuksessa käytettyä, jäähdyttämättömän vierteen eikä siis lopputuotteen määrään perustuvaa menettelyä, ei ole mahdollista soveltaa maahan tuotuun olueen, koska on teknisesti mahdotonta jälkeenpäin todentaa jäähdyttämättömän vierteen tosiasiallista hävikkiä oluen valmistuksessa.

20 On aiheellista palauttaa mieliin, että yhteisöjen tuomioistuin on jo aiemmassa tuomiossaan todennut 95 artiklan ensimmäistä kohtaa rikottavan, kun maahan tuodusta tuotteesta kannettava vero ja samanlaisesta kotimaisesta tuotteesta kannettava vero lasketaan eri tavalla ja erilaisten yksityiskohtaisten sääntöjen perusteella niin, että maahan tuodulle tuotteelle, vaikka vain tietyissä tapauksissa, kannettaan korkeampi vero (asia 45/75, Rewe v. Hauptzollamt Landau, tuomio 17.2.1976, Kok. 1976, s. 181).

21 Edellä esitetystä seuraa, että riidanalaista verotusjärjestelmää voidaan pitää yhteensopivana perustamissopimuksen 95 artiklan ensimmäisen kohdan kanssa ainoastaan, jos järjestelmän voidaan osoittaa olevan rakenteeltaan sellainen, ettei se missään olosuhteissa mahdollista maahan tuodun oluen verottamista kotimaista olutta ankarammin.

22 Sen tarkastamiseksi, täyttyykö tämä edellytys, on verrattava keskenään maahan tuotuun olueen kohdistuvaa verorasitusta, joka määräytyy jäähdyttämättömän vierteen hävikin osalta kiinteäksi vahvistetun hävikin määrää kuvaavan luvun perusteella, ja kotimaiseen olueen tosiasiallisesti kohdistuvaa, vähäisempää verorasitusta, joka voidaan määrittää ainoastaan tehokkaimmassa kotimaisessa panimossa todettavan hävikin perusteella.

23 Toisin kuin asiassa vastaajana oleva hallitus väittää, maahan tuodun oluen alkuperämaassa tapahtunut hävikki on kuitenkin tältä osin täysin merkityksetön seikka, koska sen perusteella tarvittavaa vertailua kyseiseen olueen ja toisaalta kotimaiseen olueen kohdistuvien verorasitusten välillä ei mitenkään voida tehdä.

24 Kun edellä esitettyjä arviointiperusteita sovelletaan käsiteltävänä olevan tapauksen tosiseikkoihin, on todettava, että Luxemburgissa käytössä oleva järjestelmä ei ole rakenteeltaan sellainen, ettei se missään olosuhteissa mahdollistaisi maahan tuodun oluen verottamista kotimaista olutta ankarammin.

25 Koska kyseinen verotusjärjestelmä ei ole riittävän avoin, asiassa vastaajana olevan hallituksen asiana olisi ollut osoittaa, ettei kyseisellä järjestelmällä ole missään olosuhteissa syrjivää vaikutusta.

26 Komission toimeksiannosta laadituista asiantuntijoiden kertomuksista, joista tohtori Dalgliesh on antanut yhden ja professori Narziss kaksi, ilmenee, ettei oluen valmistuksessa eri panimoissa ja eri maissa tapahtuvaa hävikkiä ole mahdollista kuvata yhdellä ehdottomalla suureella. Tohtori Dalgliesh toteaa, että "jos hallinnon helpottamiseksi tarvitaan yksi yhtenäinen arvo, joka olisi moitteettomalla menetelmällä nykyaikaisessa ja kohtuullisen hyvin laitteistoin varustetussa panimossa tapahtuvan valmistuksen kannalta edustava, 5 prosenttia olisi suurpiirteinen luku eikä 4 prosenttiakaan olisi liian pieni". Professori Narziss toteaa ensimmäisen kertomuksensa päätelmissä, että keskitason panimossa hävikki voidaan supistaa 5 prosenttiin tavanomaisen oluen osalta, mutta että tätä arvoa voitaisiin vielä hieman pienentää, joskin se edellyttäisi merkittäviä teknisiä parannuksia.

27 Toisessa kertomuksessaan professori Narziss esittää tuotannon eri vaiheiden osalta erilaisia enimmäis- ja vähimmäisarvoja, joiden välillä panimoiden hävikit vaihtelevat. Jos näiden lukujen keskiarvot lasketaan yhteen kunkin tuotantovaiheen osalta, saadaan hävikin määrää kuvaavaksi luvuksi keskitason panimossa 7,35 prosenttia kotimaassa myytävän ja 7,95 prosenttia vietäväksi tarkoitetun oluen osalta. Näistä keskiluvuista todettavat poikkeamat voivat professori Narzissin mukaan olla 1,5 prosentin suuruisia ylös- tai alaspäin. Kunkin tuotantovaiheen keskimääräisten vähimmäishävikkien summaksi saadaan kuitenkin 4,25 prosenttia.

28 Kyseisistä asiantuntijoiden laatimista kertomuksista ilmenee, ettei maahan tuodulle oluelle määrättävän veron osalta kiinteänä käytetyn 4,7619 prosentin suuruisen hävikin määrää kuvaavan luvun voida katsoa vastaavan pienintä mahdollista hävikkiä, johon Luxemburgin tehokkaimmissa panimoissa voidaan päästä.

29 Koska asiassa vastaajana oleva hallitus ei ole voinut osoittaa asian olevan toisin, on näin ollen katsottava toteen näytetyksi, että joissakin luxemburgilaisissa panimoissa hävikki voidaan saada pienemmäksi kuin 4,7619 prosenttia.

30 Edellä esitetystä seuraa, että 95 artiklan rikkomisen osalta kanne on perusteltu.

b) Perustamissopimuksen 96 artikla

31 Viennin osalta komissio väittää, että luxemburgilainen oluenvalmistaja, joka supistaa hävikkinsä kiinteästi 10 prosentiksi laskettua keskimääräistä hävikkiä pienemmäksi, saa verosta palautuksen sellaisten vierremäärien osalta, joita ei ole käytetty maasta vietävän oluen valmistukseen, mikä on vastoin perustamissopimuksen 96 artiklaa. Tältä osin komissio huomauttaa, että sen lisäksi, että Luxemburg ei ole näyttänyt toteen, kuten sen asiana olisi ollut tehdä, ettei hävikkiä ole voitu sen tehokkaimmissakaan yksiköissä supistaa 10 prosenttiin tai sitä pienemmäksi, se ei ole kyennyt edes osoittamaan kyseisen luvun kuvaavan keskimääräistä hävikkiä.

32 Asiassa vastaajana oleva hallitus väittää, ettei komissio ole voinut osoittaa 10 prosentin hävikin olevan liioiteltu. Kyseinen hallitus katsoo, ettei mikään tosiseikka anna aihetta tällaiseen otaksumaan.

33 Professori Narzissin laatiman toisen kertomuksen mukaan keskimääräinen hävikki on vietäväksi tarkoitetun oluen osalta 7,95 prosenttia 1,5 prosentin vaihtelumarginaalilla. Suurimman luvun mukaan hävikiksi saadaan tällä tavoin 9,45 prosenttia.

34 Asiantuntijan laatimasta kertomuksesta ilmenee näin ollen, ettei 10 prosenttia ole mikään ehdoton raja, jonka alle yksikään luxemburgilainen panimo ei voisi supistaa hävikkiään maasta vietävän oluen osalta.

35 Koska asiassa vastaajana oleva hallitus ei ole voinut osoittaa asian olevan toisin, on syytä katsoa toteen näytetyksi, että viennin yhteydessä suoritettu palautus on ollut joissakin tapauksissa suurempi kuin maasta vietyyn olueen tosiasiallisesti kohdistunut verorasitus.

36 Niinpä yhteisöjen tuomioistuin on todennut asiassa 45/64, komissio vastaan Italia, 1.12.1965 antamassaan tuomiossa (Kok. 1965, s. 1057), että kun jäsenvaltio päättää käyttää sellaisten sisäisten verojen osalta, joista voidaan myöntää palautusta toiseen jäsenvaltioon suuntautuvan viennin yhteydessä, menetelmää, jolla verojen määrät vahvistetaan kiinteästi, sen asiana on osoittaa, että kyseinen menetelmä on kaikissa tapauksissa 96 artiklan määräysten mukainen.

37 Edellä esitetystä seuraa, että kanne on perusteltu myös perustamissopimuksen 96 artiklan rikkomisen osalta.

38 Näin ollen on todettava, että Luxemburgin suurherttuakunta ei ole noudattanut ETY:n perustamissopimuksen 95 ja 96 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se on käyttänyt oluen maahantuonnissa kannettavan valmisteveron ja siitä viennin yhteydessä suoritettavan palautuksen laskemisen perusteena vierteen ja lopputuotteen välisen valmistusvaiheen osalta hävikin määrää kuvaavaa lukua, joka on suurempi kuin joissakin luxemburgilaisissa panimoissa todettava hävikki.

Oikeudenkäyntikulut

39 Tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaisesti asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Koska Luxemburgin suurherttuakunta on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN

on antanut seuraavan tuomiolauselman:

1) Luxemburgin suurherttuakunta ei ole noudattanut ETY:n perustamissopimuksen 95 ja 96 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se on käyttänyt oluen maahantuonnissa kannettavan valmisteveron ja siitä viennin yhteydessä suoritettavan palautuksen laskemisen perusteena vierteen ja lopputuotteen välisen valmistusvaiheen osalta hävikin määrää kuvaavaa lukua, joka on suurempi kuin joissakin luxemburgilaisissa panimoissa todettava hävikki.

2) Luxemburgin suurherttuakunta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.