27.4.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 114/64

(1)

Yhteisössä olisi ryhdyttävä toimiin energian loppukäytön tehokkuuden parantamiseksi, energian kysynnän hallitsemiseksi ja uusiutuvan energian tuottamisen edistämiseksi, sillä energian toimitus- ja jakeluedellytyksiin ei lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä juurikaan voida vaikuttaa muulla tavoin, kuten rakentamalla uutta kapasiteettia tai parantamalla siirto- ja jakeluverkkoa. Tällä direktiivillä siis parannetaan toimitusvarmuutta.

(2)

Energian loppukäytön tehostaminen vähentää osaltaan myös primäärienergian kulutusta sekä alentaa hiilidioksidi- ja muita kasvihuonekaasupäästöjä ja täten osaltaan ehkäisee vaarallista ilmastonmuutosta. Nämä päästöt lisääntyvät edelleen, minkä vuoksi Kioton sitoumusten täyttäminen on yhä vaikeampaa. Jopa 78 prosenttia yhteisön kasvihuonekaasupäästöistä johtuu energia-alaan liittyvästä ihmisen toiminnasta. Kuudennessa ympäristöä koskevassa yhteisön toimintaohjelmassa, josta on säädetty Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksellä N:o 1600/2002/EY (4), ennakoidaan, että päästöjä on vähennettävä, jotta voidaan saavuttaa ilmastonmuutosta koskevassa Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksessa vahvistettu pitkän aikavälin tavoite eli ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuuksien vakauttaminen tasolle, joka estäisi ihmisen toiminnan vaaralliset vaikutukset ilmastojärjestelmään. Tämän vuoksi tarvitaan konkreettisia toimintalinjoja ja toimia.

(3)

Energian loppukäytön tehokkuutta parantamalla kustannustehokkaat energiansäästömahdollisuudet voidaan hyödyntää taloudellisesti tehokkaalla tavalla. Tämä energiansäästö voidaan saavuttaa energiatehokkuutta parantavien toimenpiteiden avulla, jolloin yhteisön riippuvuus tuontienergiasta vähenee. Lisäksi siirtymällä kohti energiatehokkaampaa teknologiaa voidaan edistää yhteisön innovatiivisuutta ja kilpailukykyä Lissabonin strategian mukaisesti.

(4)

Eurooppalaisen ilmastonmuutosohjelman ensimmäisen vaiheen täytäntöönpanosta annetussa komission tiedonannossa tuotiin esille energian kysynnän hallintaa koskevan direktiivin antaminen eräänä ensisijaisena ilmastonmuutokseen liittyvänä yhteisön tasolla toteutettavana toimenpiteenä.

(5)

Tämä direktiivi on yhdenmukainen sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä 26 päivänä kesäkuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/54/EY (5) ja maakaasun sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä 26 päivänä kesäkuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/55/EY (6) kanssa. Niissä annetaan mahdollisuus käyttää energiatehokkuutta ja kysynnänhallintaa energian lisätarjonnan vaihtoehtona ja ympäristönsuojelutarkoituksessa, jolloin jäsenvaltioiden viranomaiset voivat muun muassa järjestää uudesta kapasiteetista tarjouskilpailuja tai valita energiatehokkuutta edistäviä kysynnänhallintatoimia, joihin kuuluu myös ”valkoisten todistusten” järjestelmien soveltaminen.

(6)

Tämä direktiivi ei rajoita direktiivin 2003/54/EY 3 artiklan soveltamista. Mainitun artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikilla kotitalousasiakkailla ja jäsenvaltioiden harkinnan mukaan myös pienillä yrityksillä on niiden alueella oikeus saada yleispalvelua eli määrätynlaatuisia sähköntoimituksia kohtuullisin, helposti ja selkeästi verrattavin sekä avoimin hinnoin.

(7)

Tämän direktiivin tarkoituksena ei ole pelkästään edistää edelleen energiapalvelujen tarjontaa, vaan myös luoda tehokkaampia kannustimia kysynnän puolella. Kunkin jäsenvaltion julkisen sektorin olisi siten näytettävä hyvää esimerkkiä energiaa kuluttaviin laitteisiin, energiapalveluihin ja muihin energiatehokkuutta parantaviin toimenpiteisiin kohdistuvissa investoinneissa, ylläpidossa ja muissa kustannuksissa. Niinpä julkista sektoria olisi kannustettava ottamaan energiatehokkuuden parantamisnäkökohdat huomioon investoinneissaan, poistoissaan ja toimintatalousarvioissaan. Lisäksi julkisen sektorin olisi pyrittävä käyttämään energiatehokkuutta perusteena tarjouskilpailumenettelyissä, mikä on sallittu vesi- ja energiahuollon sekä liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankintamenettelyjen yhteensovittamisesta 31 päivänä maaliskuuta 2004 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2004/17/EY (7) ja julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta 31 päivänä maaliskuuta 2004 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2004/18/EY (8) ja mikä periaate vahvistettiin Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-513/99 17 päivänä syyskuuta 2002 antamassa tuomiossa (9). Koska eri jäsenvaltioiden hallintorakenteet ovat hyvin erilaisia, eri toimet, joita julkinen sektori voi toteuttaa, olisi toteutettava tarkoituksenmukaisella kansallisella, alueellisella ja/tai paikallisella tasolla.

(8)

Julkinen sektori voi toimia esimerkkinä monella tavalla: liitteissä III ja VI lueteltujen soveltuvien toimenpiteiden lisäksi julkinen sektori voi esimerkiksi käynnistää energiatehokkuutta koskevia kokeiluhankkeita ja kannustaa työntekijöitä toimimaan energiatehokkaalla tavalla. Toivottujen kerrannaisvaikutuksien saavuttamiseksi olisi joistain tällaisista toimista tiedotettava tehokkaasti kansalaisille ja/tai yrityksille korostaen samalla kustannushyötyjä.

(9)

Sähkön, maakaasun, kivi- ja ruskohiilen, lämmityksen ja joissakin tapauksissa jopa kaukolämmön ja jäähdytyksen vähittäismarkkinoiden vapauttaminen on lähes aina johtanut energian tuotanto-, siirto- ja jakelujärjestelmien tehokkuuden paranemiseen ja kustannusten alenemiseen. Tämä markkinoiden vapauttaminen ei ole johtanut sellaiseen merkittävään tuotteiden ja palvelujen kilpailuun, jonka tuloksena olisi voinut olla energiatehokkuuden parantuminen kysyntäpuolella.

(10)

Energiatehokkuudesta Euroopan yhteisössä 7 päivänä joulukuuta 1998 antamassaan päätöslauselmassa (10) neuvosto tuki koko yhteisöä koskevaa tavoitetta, jonka mukaan energian loppukäytön intensiteettiä on parannettava vielä yhdellä prosenttiyksiköllä vuodessa vuoteen 2010 saakka.

(11)

Jäsenvaltioiden olisi tästä syystä asetettava kansallisia ohjeellisia tavoitteita energian loppukäytön tehokkuuden edistämiseksi ja energiapalvelumarkkinoiden jatkuvan kasvun ja kannattavuuden varmistamiseksi, jolloin ne myös edistävät Lissabonin strategian täytäntöönpanoa. Kansallisten ohjeellisten tavoitteiden asettaminen energian loppukäytön tehokkuuden edistämiseksi saa aikaan tehokasta synergiaa yhteisön muun lainsäädännön kanssa, jonka soveltaminen puolestaan edistää kyseisten kansallisten tavoitteiden saavuttamista.

(12)

Tämä direktiivi edellyttää jäsenvaltioiden toimintaa, ja sen tavoitteiden saavuttaminen riippuu siitä, mikä vaikutus tällä toiminnalla on energian loppukuluttajiin. Jäsenvaltioiden toiminnan lopputulos riippuu siten monista ulkoisista tekijöistä, jotka vaikuttavat kuluttajien käyttäytymiseen siltä osin kuin on kyse heidän energiankäytöstään ja halukkuudestaan panna energiansäästömenetelmiä täytäntöön ja käyttää energiaa säästäviä laitteita. Tästä syystä kansallinen energiansäästötavoite on luonteeltaan ohjeellinen eikä siihen sisälly oikeudellisesti täytäntöönpanokelpoista velvoitetta, jonka nojalla jäsenvaltioiden olisi saavutettava se, vaikka jäsenvaltiot sitoutuvatkin pyrkimään tämän yhdeksän prosentin tavoitteen saavuttamiseen.

(13)

Pyrkiessään kansalliseen ohjeelliseen tavoitteeseensa jäsenvaltiot voivat asettaa itselleen tavoitteen, joka on korkeampi kuin yhdeksän prosenttia.

(14)

Energiatehokkuuden parantamista edesauttaa tietojen, kokemusten ja parhaiden käytäntöjen vaihto kaikilla tasoilla, mukaan lukien erityisesti julkinen sektori. Jäsenvaltioiden olisi sen vuoksi tehtävä luettelo tämän direktiivin yhteydessä toteutetuista toimista ja mahdollisuuksien mukaan tarkasteltava niiden vaikutusta energiatehokkuutta koskevissa toimintasuunnitelmissa.

(15)

Kun pyritään energiatehokkuuteen teknologisten, ihmisten käyttäytymistä koskevien ja/tai taloudellisten muutosten avulla, olisi huomattavat kielteiset ympäristövaikutukset vältettävä ja yhteiskunnalliset näkökohdat otettava huomioon.

(16)

Tarjonnan rahoittaminen ja kysynnän puolella syntyvät kustannukset ovat tärkeitä tekijöitä energiapalveluissa. Siksi rahastot, joista tuetaan energiatehokkuusohjelmien ja muiden energiatehokkuustoimien täytäntöönpanoa ja joilla edistetään energiapalvelumarkkinoiden kehitystä, voivat olla sopiva väline näiden markkinoiden syrjimättömän alkurahoituksen aikaansaamiseksi.

(17)

Energian loppukäytön tehokkuutta voidaan parantaa energiapalvelujen tai muiden energiatehokkuutta parantavien toimenpiteiden saatavuutta parantamalla ja niiden kysyntää kasvattamalla.

(18)

Jotta energiansäästöpotentiaali voidaan saavuttaa tietyillä markkinasegmenteillä, joilla energiakatselmuksia ei yleensä ole kaupallisesti saatavilla, kuten kotitalouksissa, jäsenvaltioiden olisi huolehdittava niiden saatavuudesta.

(19)

Joulukuun 5 Päivänä 2000 annetuissa neuvoston päätelmissä todetaan, että energiapalvelujen edistäminen laatimalla asiaa koskeva yhteisön strategia on eräs energiatehokkuuden parantamistoimien painopistealue.

(20)

Energian jakelijat, jakeluverkon haltijat ja energian vähittäismyyntiyritykset voivat parantaa energiatehokkuutta yhteisössä markkinoimalla energiapalveluja, joissa energian loppukäyttö on tehokasta. Energiapalveluja ovat esimerkiksi sisätilojen lämpöviihtyvyys, kotitalouksien lämmin käyttövesi, kylmäsäilytys, tuotteiden valmistusprosessi, valaistus ja käyttövoima. Energian jakelijoiden, jakeluverkon tarjoajien ja energian vähittäismyyntiyritysten voiton maksimointi tulee täten liittymään ennemminkin siihen, että energiapalveluja myydään mahdollisimman monelle asiakkaalle, kuin siihen, että jokaiselle asiakkaalle myytäisiin mahdollisimman paljon energiaa. Jäsenvaltioiden olisi pyrittävä välttämään kaikkinaista kilpailun vääristymistä tällä alalla, jotta voidaan taata yhtäläiset mahdollisuudet kaikille energiapalvelujen tarjoajille; ne voivat kuitenkin siirtää tämän tehtävän kansalliselle sääntelyviranomaiselle.

(21)

Ottaen täysin huomioon energia-alan markkinatoimijoita koskevat kansalliset järjestelyt ja tämän direktiivin mukaisten energiapalvelujen ja energiatehokkuutta parantavien toimenpiteiden täytäntöönpanon edistämisen, jäsenvaltioilla olisi oltava mahdollisuus määrätä energian jakelijat, jakeluverkon haltijat tai energian vähittäismyyntiyritykset tai tarvittaessa kaksi tai kaikki näistä markkinatoimijoista tuottamaan tällaisia palveluja ja osallistumaan tällaisiin toimenpiteisiin.

(22)

Kolmannen osapuolen rahoitusta koskevien järjestelyjen käyttö on innovatiivinen käytäntö, jota olisi edistettävä. Näissä järjestelyissä edunsaaja välttää investointikustannuksia käyttämällä osan kolmannen osapuolen investoinneista syntyvän energiansäästön rahallisesta arvosta kolmannen osapuolen investointi- ja korkokustannusten takaisinmaksamiseen.

(23)

Jotta verkossa siirrettävää energiaa koskevista tariffeista ja muusta sääntelystä saataisiin energian loppukäytön tehokkuuden kannalta suotuisampia, perusteettomat määrää lisäävät kannustimet olisi poistettava.

(24)

Energiapalvelumarkkinoiden edistämiseen voidaan päästä monin eri keinoin, myös sellaisin, jotka ovat muita kuin taloudellisia kannustimia.

(25)

Energiansäästötavoitteiden saavuttamiseksi toteutettavia energiapalveluja, energiatehokkuusohjelmia ja muita energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä voidaan tukea ja/tai ne voidaan panna täytäntöön vapaaehtoisilla sopimuksilla, joita sidosryhmät tekevät jäsenvaltioiden nimeämien julkishallinnon elinten kanssa.

(26)

Tämän direktiivin kattamien vapaaehtoisten sopimusten olisi oltava avoimia, ja niissä olisi soveltuvin osin oltava tietoja ainakin seuraavista seikoista: määrälliset ja vaiheittaiset tavoitteet, seuranta ja raportointi.

(27)

Polttoaine- ja liikennealalla on suuri merkitys energiatehokkuuden ja energiansäästön kannalta.

(28)

Energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä määriteltäessä olisi otettava huomioon tehokkuuden parantuminen kustannustehokkaiden teknisten innovaatioiden, kuten sähköisen kaukoluennan laajamittaisella käytöllä. Tässä direktiivissä kilpailukykyisin hinnoin tarjottaviin käyttäjäkohtaisiin mittareihin sisältyvät tarkat lämpöenergiamittarit.

(29)

Jotta loppukäyttäjät voivat tehdä paremmin tosiseikkoihin perustuvia päätöksiä omasta energiankulutuksestaan, heille olisi annettava kohtuullinen määrä energiankulutusta koskevaa ja muuta asiaan liittyvää tietoa, kuten tietoa saatavilla olevista energiatehokkuutta parantavista toimenpiteistä, vertailukelpoisista loppukäyttäjien kulutusjakaumista tai energiaa käyttävien laitteiden objektiivisista teknisistä tiedoista. Näihin laitteisiin voi kuulua ”Factor Four” ‐laitteita tai vastaavia laitteita. On muistettava, että tällaista arvokasta tietoa olisi jo jossakin määrin annettava loppukäyttäjille direktiivin 2003/54/EY 3 artiklan 6 kohdan nojalla. Lisäksi kuluttajia olisi aktiivisesti kannustettava tarkistamaan omat mittarilukemansa säännöllisesti.

(30)

Kaiken tyyppistä energiatehokkuuteen liittyvää tietoa olisi levitettävä laajasti ja tarkoituksenmukaisessa muodossa asianomaisille kohderyhmille, muun muassa laskujen mukana. Tähän voivat sisältyä tiedot taloudellisista ja lainsäädännöllisistä puitteista, tiedotus- ja edistämiskampanjat sekä laajamittainen parhaiden käytäntöjen vaihto kaikilla tasoilla.

(31)

Tämän direktiivin antamisen jälkeen kaikki hiilidioksidipäästöjen rajoittamisesta energiatehokkuutta parantamalla (Save) 13 päivänä syyskuuta 1993 annetun neuvoston direktiivin 93/76/ETY (11) olennaiset säännökset sisältyvät muuhun yhteisön lainsäädäntöön, minkä vuoksi direktiivi 93/76/ETY olisi kumottava.

(32)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla toteuttaa tämän direktiivin tavoitteita, jotka ovat energian loppukäytön tehokkuuden edistäminen ja energiapalvelumarkkinoiden kehittäminen, vaan ne voidaan saavuttaa paremmin yhteisön tasolla, joten yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Kyseisessä artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeen.

(33)

Tämän direktiivin täytäntöön panemiseksi tarvittavista toimenpiteistä olisi päätettävä menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY (12) mukaisesti,

a)

säätämällä tarvittavista ohjeellisista tavoitteista sekä mekanismeista, kannustimista ja institutionaalisista, taloudellisista ja oikeudellisista kehyksistä olemassa olevien markkinaesteiden ja markkinoiden puutteiden poistamiseksi energian tehokkaan loppukäytön tieltä;

b)

luomalla edellytykset energiapalvelujen markkinoiden kehittämiseksi ja edistämiseksi sekä muiden energiatehokkuutta parantavien toimenpiteiden tarjoamiseksi loppukäyttäjille.

a)

energiatehokkuutta parantavien toimenpiteiden tarjoajiin, energianjakelijoihin, jakeluverkon haltijoihin ja energian vähittäismyyntiyrityksiin. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin jättää pienet jakelijat, jakeluverkon haltijat ja energian vähittäismyyntiyritykset 6 ja 13 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle;

b)

loppukäyttäjiin. Tätä direktiiviä ei kuitenkaan sovelleta yrityksiin, jotka suorittavat kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä 13 päivänä lokakuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY (13) liitteessä I lueteltuja toimintoja;

c)

asevoimiin vain siinä määrin kuin direktiivin soveltaminen ei aiheuta ristiriitaa asevoimien toiminnan luonteen ja ensisijaisen tarkoituksen kanssa ja yksinomaan sotilaallisiin tarkoituksiin käytettävää materiaalia lukuun ottamatta.

a)

’energia’: energia kaikissa kaupallisesti saatavilla olevissa muodoissa, mukaan luettuina sähkö, maakaasu (myös nesteytetty maakaasu), nestekaasu, kaikki lämmityksessä ja jäähdytyksessä käytettävät polttoaineet (kaukolämpö ja ‐jäähdytys mukaan luettuna), kivi‐ ja ruskohiili, turve, liikennepolttoaineet (ei kuitenkaan ilmailussa ja meriliikenteessä käytettävät polttoaineet) sekä biomassa siten kuin se on määritelty sähköntuotannon edistämisestä uusiutuvista energialähteistä tuotetun sähkön sisämarkkinoilla 27 päivänä syyskuuta 2001 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2001/77/EY (14);

b)

’energiatehokkuus’: suoritteen, palvelun, tavaran tai energian tuotoksen ja energiapanoksen välinen suhde;

c)

’energiatehokkuuden parantuminen’: teknisistä, ihmisten käyttäytymiseen liittyvistä ja/tai taloudellisista muutoksista johtuva energian loppukäytön tehokkuuden lisääntyminen;

d)

’energiansäästö’: säästetyn energian määrä, joka määritetään mittaamalla ja/tai arvioimalla energiankäyttö ennen yhden tai useamman energiatehokkuutta parantavan toimenpiteen toteuttamista ja sen jälkeen siten, että energiankäyttöön vaikuttavat ulkoiset olosuhteet vakioidaan;

e)

’energiapalvelu’: fysikaalinen etu tai hyöty, joka muodostuu energian ja energiatehokkaan teknologian ja/tai toiminnan yhdistelmästä, johon voi kuulua tämän palvelun toimittamisen edellyttämiä käyttö-, huolto- ja valvontatoimia, joka toimitetaan sopimuksen perusteella ja josta tavanomaisissa olosuhteissa on todettu seuraavan todennettavissa ja mitattavissa tai arvioitavissa oleva energiatehokkuuden parantuminen ja/tai primäärienergian säästöjä;

f)

’energiatehokkuusmekanismit’: hallitusten tai viranomaisten käyttämät yleiset välineet, joilla pyritään tukemaan tai kannustamaan markkinatoimijoita tarjoamaan ja ostamaan energiapalveluja ja muita energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä;

g)

’energiatehokkuusohjelmat’: toimet, joiden kohteena ovat loppukäyttäjistä koostuvat ryhmät ja joista yleensä seuraa todennettavissa ja mitattavissa tai arvioitavissa oleva energiatehokkuuden parantuminen;

h)

’energiatehokkuutta parantavat toimenpiteet’: kaikki toimet, joista yleensä seuraa todennettavissa ja mitattavissa tai arvioitavissa oleva energiatehokkuuden parantuminen;

i)

’energiapalveluyritys’ (ESCO): luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka tarjoaa energiapalveluja ja/tai muita energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä käyttäjän laitteisiin tai tiloihin ja joka ottaa jonkinasteisen taloudellisen riskin näin toimiessaan. Tarjotuista palveluista suoritettava maksu perustuu (joko kokonaisuudessaan tai osittain) energiatehokkuuden parantumiseen ja muiden sovittujen toiminnallisten kriteerien täyttymiseen;

j)

’energiatehokkuutta koskeva sopimus’ (ESCO-sopimus): edunsaajan ja energiatehokkuutta parantavan toimenpiteen tarjoajan (yleensä energiapalveluyritys) välinen sopimusjärjestely, jonka perusteella kyseiseen toimenpiteeseen tehdyt investoinnit korvataan sopimuksessa sovittuun energiatehokkuuden parantumiseen suhteutettuna;

k)

’kolmannen osapuolen rahoitus’: sopimusjärjestely, johon osallistuu energiantoimittajan ja energiatehokkuutta parantavan toimenpiteen edunsaajan ohella kolmas osapuoli, joka rahoittaa toimen ja veloittaa edunsaajalta maksun, joka vastaa osaa energiatehokkuutta parantavan toimenpiteen tuloksena syntyvästä energiansäästöstä. Tämä kolmas osapuoli voi olla energiapalveluyritys;

l)

’energiakatselmus’: järjestelmällinen menettely, jolla saadaan riittävästi tietoa rakennuksen tai rakennusryhmän, teollisen toiminnan ja/tai teollisuuslaitoksen ja yksityisten tai julkisten palvelujen energiankulutuksesta ja jonka avulla voidaan tunnistaa mahdollisuudet kustannustehokkaaseen energiansäästöön ja määrittää säästön suuruus sekä jolla raportoidaan katselmuksen tuloksista;

m)

’energiansäästöön tarkoitetut rahoitusvälineet’: kaikki rahoitusvälineet, kuten rahastot, tuet, verohelpotukset, lainat, kolmannen osapuolen rahoitus, energiatehokkuutta koskevat sopimukset, energiansäästötakuu-sopimukset, energia-alalla tapahtuva ulkoistaminen ja muut vastaavat sopimukset, joita julkiset ja yksityiset tahot tarjoavat markkinoille energiatehokkuutta parantavien toimenpiteiden toteuttamiseen liittyvien alkuperäisten hankekustannusten kattamiseksi osittain tai kokonaan;

n)

’loppukäyttäjä’: luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka ostaa energiaa omaa loppukäyttöään varten;

o)

’energian jakelija’: luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka vastaa energian jakelusta energian toimittamiseksi loppukäyttäjille ja energiaa loppukäyttäjille myyville jakeluasemille. Tämä määritelmä ei sisällä p alakohdan kattamia kaasun ja sähkön jakeluverkon haltijoita;

p)

’jakeluverkon haltija’: luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka vastaa sähkön ja maakaasun jakeluverkon toiminnasta, huollosta ja tarvittaessa kehittämisestä tietyllä alueella sekä soveltuvin osin sen yhteyksistä muihin verkkoihin ja jakeluverkon kyvystä vastata pitkällä aikavälillä sähkön tai maakaasun jakelun kohtuulliseen kysyntään;

q)

’energian vähittäismyyntiyritys’: luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka myy energiaa loppukäyttäjille;

r)

’pieni jakelija, pieni jakeluverkon haltija ja pieni energian vähittäismyyntiyritys’: luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka jakelee tai myy energiaa loppukäyttäjille siten, että energian vuotuinen jakelu tai myynti on alle 75 GWh, tai jonka palveluksessa on vähemmän kuin 10 henkilöä tai jonka vuosiliikevaihto ja/tai jonka vuotuisen taseen loppusumma on enintään 2 000 000 euroa;

s)

’valkoiset todistukset’: riippumattoman sertifiointilaitoksen antamat todistukset, joilla vahvistetaan oikeaksi markkinatoimijoiden esittämät energiatehokkuutta parantavien toimien seurauksena saavutetut energiansäästöt.

—

vähintään kaksi tointa on valittava liitteessä VI olevasta luettelosta,

—

jäsenvaltioiden on helpotettava tätä kehitystä julkaisemalla energiatehokkuutta ja energiansäästöä koskevia ohjeita, joita käytetään mahdollisena arviointiperusteena julkisia hankintoja koskevissa tarjouskilpailuissa.

a)

antavat pyydettäessä, ei kuitenkaan useammin kuin kerran vuodessa, loppukäyttäjiään koskevia aggregoituja tilastotietoja 4 artiklan 4 kohdassa tarkoitetuille viranomaisille tai toimistoille, tai muulle nimetylle elimelle edellyttäen, että jälkimmäinen puolestaan toimittaa saadut tiedot ensiksi mainitulle. Näiden tietojen on oltava riittävät, jotta energiatehokkuusohjelmia voidaan suunnitella ja panna täytäntöön asianmukaisella tavalla ja jotta energiapalveluja ja muita energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä voidaan edistää ja seurata. Näihin tietoihin voi kuulua historiallisia tietoja ja niihin on kuuluttava tuoreita tietoja loppukäyttäjien kulutuksesta, tarvittaessa myös kuormitusjakaumista, asiakassegmenteistä ja asiakkaiden maantieteellisestä jakautumisesta, samalla kun luonteeltaan yksityisen tai kaupallisesti arkaluonteisen tiedon osalta on soveltuvan yhteisön lainsäädännön mukaisesti säilytettävä sen loukkaamattomuus ja luottamuksellisuus;

b)

pidättyvät sellaisista toimista, jotka voivat estää energiapalvelujen ja muiden energiatehokkuutta parantavien toimenpiteiden kysyntää tai toteuttamista tai haitata niiden markkinoiden kehittymistä. Jos tällaisia haittaavia toimia esiintyy, asianomaisen jäsenvaltion on toteutettava tarvittavat toimenpiteet niiden lopettamiseksi.

a)

valittava seuraavista vaatimuksista yksi tai useampi, jota energian jakelijoiden, jakeluverkon haltijoiden ja/tai energian vähittäismyyntiyritysten on noudatettava suoraan ja/tai epäsuoraan muiden energiapalvelujen tai energiatehokkuutta parantavien toimenpiteiden tarjoajien avulla:

b)

huolehdittava siitä, että on olemassa tai otetaan käyttöön vapaaehtoisia sopimuksia ja/tai muita markkinasuuntautuneita järjestelyjä, kuten valkoiset todistukset, jotka vaikutuksiltaan vastaavat yhtä tai useampaa a alakohdassa tarkoitettua vaatimusta. Jäsenvaltion on arvioitava, valvottava ja seurattava vapaaehtoisia sopimuksia sen varmistamiseksi, että niiden vaikutus käytännössä vastaa yhtä tai useampaa a alakohdassa tarkoitettua vaatimusta.

Tätä varten vapaaehtoisissa sopimuksissa on oltava selkeitä ja yksiselitteisiä tavoitteita, ja menettelyihin on kytkettävä seuranta- ja raportointivaatimuksia, jotka voivat johtaa toimien tarkistamiseen ja/tai lisätoimiin, jos tavoitteita ei saavuteta tai jos on todennäköistä, että niitä ei saavuteta. Vapaaehtoiset sopimukset on avoimuuden varmistamiseksi saatettava kansalaisten saataville ja ne on julkaistava ennen kuin niitä aletaan soveltaa, siinä määrin kuin se on mahdollista asiassa sovellettavien luottamuksellisuutta koskevien määräysten perusteella, ja sidosryhmiä on kehotettava antamaan niistä lausunto.

a)

energian voimassa olevat tosiasialliset hinnat ja todellinen kulutus;

b)

loppukäyttäjän nykyisen energiankulutuksen ja saman kauden edellisen vuoden kulutuksen vertailu mieluiten graafisessa muodossa;

c)

milloin mahdollista ja hyödyllistä, vertailut saman käyttäjäluokan keskimääräiseksi arvioidun tai vertailukohdan muodostavan energiankäyttäjän kanssa;

d)

kuluttajajärjestöjen, energiatoimistojen tai vastaavien elinten yhteystiedot, sisältäen myös Internet-sivustojen osoitteet, joilta voidaan saada tietoa saatavilla olevista energiatehokkuutta parantavista toimenpiteistä, vertailukelpoisista loppukäyttäjäprofiileista ja/tai energiaa käyttävien laitteiden objektiivisista teknisistä tiedoista.

—

ensimmäinen energiatehokkuutta koskeva toimintasuunnitelma viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2007,

—

toinen energiatehokkuutta koskeva toimintasuunnitelma viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2011,

—

kolmas energiatehokkuutta koskeva toimintasuunnitelma viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2014.

—

niihin on sisällytettävä perusteellinen analyysi ja arvio edellisestä suunnitelmasta,

—

niihin on sisällytettävä 4 artiklan 1 ja 2 kohdassa määriteltyjen energiansäästötavoitteiden täyttämistä koskevat lopulliset tulokset,

—

niihin on sisällytettävä sellaisia lisätoimia koskevat suunnitelmat — ja tiedot niiden oletetuista vaikutuksista –, joilla puututaan mahdollisiin olemassa oleviin ja odotettuihin puutteisiin tavoitteiden täyttämisessä,

—

niissä on 15 artiklan 4 kohdan mukaisesti käytettävä ja asteittain lisättävä yhdenmukaistettujen tehokkuusindikaattorien ja vertailuarvojen käyttöä aiemmin toteutettujen toimien arvioinnissa ja suunniteltujen uusien toimien vaikutusten arvioinnissa,

—

niiden on perustuttava saatavissa oleviin tietoihin, joita täydennetään arvioilla.

—

ensimmäinen energiatehokkuutta koskeva toimintasuunnitelma on arvioitava ennen 1 päivää tammikuuta 2008,

—

toinen energiatehokkuutta koskeva toimintasuunnitelma on arvioitava ennen 1 päivää tammikuuta 2012,

—

kolmas energiatehokkuutta koskeva toimintasuunnitelma on arvioitava ennen 1 päivää tammikuuta 2015.

—

ensimmäisistä energiatehokkuutta koskevista toimintasuunnitelmista ennen 1 päivää tammikuuta 2008,

—

toisista energiatehokkuutta koskevista toimintasuunnitelmista ennen 1 päivää tammikuuta 2012,

—

kolmansista energiatehokkuutta koskevista toimintasuunnitelmista ennen 1 päivää tammikuuta 2015.