1. Asiakirjasisältö

Tässä luvussa esitellään lyhyesti tietokannan keskeiset asiakirjatyypit.

Erikseen on mainittava ehdotus sopimukseksi Euroopan perustuslaista, jonka jäsenvaltioiden päämiehet hyväksyivät 18. heinäkuuta 2003 ja allekirjoittivat 29. lokakuuta 2004. Ehdotus on vielä allekirjoitettava ja ratifioitava EU:n 25 jäsenvaltiossa, ennen kuin se voi tulla voimaan.

Perustuslakisopimuksen keskeisiä elementtejä ovat:

• Euroopan unionin perusoikeuskirjan sisällyttäminen sopimuksen tekstiin,
• Euroopan unionin uusi määritelmä, joka korvaa tämänhetkiset ”Euroopan yhteisön” ja ”Euroopan unionin”,
• unionin ja jäsenvaltioiden toimivaltajaon selkeyttäminen,
• uudistettu toimielinrakenne, jossa on selkeytetty Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission rooleja,
• tehokkaammat päätöksentekomenettelyt,
• järjestelmän demokratisointi ja avoimuus.

Euroopan unioni on laajentunut kuusi kertaa: kuusi perustajamaata olivat Alankomaat, Belgia, Italia, Luxemburg, Ranska ja Saksa, vuonna 1973 mukaan liittyivät Irlanti, Tanska ja Yhdistynyt kuningaskunta, vuonna 1981 Kreikka, vuonna 1986 Espanja ja Portugali, vuonna 1995 Itävalta, Ruotsi ja Suomi, vuonna 2004 Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tšekin tasavalta, Unkari ja Viro sekä vuonna 2007 Bulgaria ja Romania.

Liittymissopimukset sisältävät uusien jäsenvaltioiden liittymisehdot ja EU:n perussopimusten edellyttämät muutokset.

Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimus (EHTY-sopimus) on EY:n perustavista sopimuksista vanhin.

Se allekirjoitettiin Pariisissa 18. huhtikuuta 1951, se tuli voimaan 23. heinäkuuta 1952 ja sen voimassaolo päättyi 23. heinäkuuta 2002, koska se tehtiin vain 50 vuoden ajaksi.

Sen tavoite oli luoda hiilen ja teräksen yhteismarkkinat; käsite, jota kyettiin myöhemmin asteittain laajentamaan muillakin talouden aloille. Hiili- ja teräsala kuuluvat nykyisin yhteisen järjestelmän piiriin eli niihin sovelletaan Euroopan yhteisön perustamissopimusta.

Yhtenäisasiakirja allekirjoitettiin 28. helmikuuta 1986 ja se tuli voimaan 1. heinäkuuta 1987.

Sen tavoite oli toteuttaa 31. joulukuuta 1992 mennessä Euroopan sisämarkkinat eli alue, jossa ihmiset, tavarat, palvelut ja pääoma voisivat liikkua vapaasti. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi perustamissopimukseen sisällytettiin erityismenettelyjä.

Amsterdamin sopimus allekirjoitettiin 2. lokakuuta 1997 ja se tuli voimaan 1. toukokuuta 1999.

Huomattavia muutoksia oli kaksi:

Nizzan sopimus allekirjoitettiin 26. helmikuuta 2001 ja se tuli voimaan 1. helmikuuta 1987.

Sen tarkoitus oli mukauttaa Euroopan unionin toimintaa unionin laajentumista 1. toukokuuta 2004 silmällä pitäen. Muutoksista voidaan mainita

• päätöksentekomenettelyn muuttaminen
• yksimielistä päätöstä vaativien neuvoston päätösten huomattava vähentäminen; neuvosto voi nykyisin tehdä päätöksiä määräenemmistöllä useilla alueilla: kansalaisten vapaa liikkuminen, yhteistyö oikeusasioissa, teollisuuspolitiikka jne.
• äänten painotuksen muuttaminen neuvostossa
• toimielinten rakenteellinen muuttaminen
• paikkajaon muuttaminen Euroopan parlamentissa
• Ranskan, Saksan, Yhdistyneen kuningaskunnan, Italian ja Espanjan luopuminen toisesta komissaarin paikasta
• Euroopan komission puheenjohtajan vallan lujittaminen.

• Grönlannin sopimus (1984), joka tehtiin, jotta Grönlanti voisi erota ETY:stä vuonna 1985 ja jotta sille voitaisiin antaa merentakaisen maan ja alueen asema
• sulautumissopimus (1965), jolla perustettiin yhteinen komissio ja neuvosto kolmelle Euroopan yhteisölle (Euroopan hiili- ja teräsyhteisölle, Euroopan talousyhteisölle ja Euroopan atomienergiayhteisölle); sulautumissopimus kumottiin Amsterdamin sopimuksen 9 artiklalla, jolla myös yhdistettiin sen keskeiset elementit perustamissopimukseen
• eräiden varainhoitoa koskevien määräysten muuttamisesta tehty sopimus (1975), jolla muutettiin EHTY-, ETY- ja Euratom-sopimusten tiettyjä artikloja; valtaosaa näistä muutoksista on edelleen muutettu uudestaan myöhemmissä sopimuksissa
• Alankomaiden Antilleja koskeva pöytäkirja (1962), jolla täsmennettiin Alankomaiden Antilleilla jalostettujen maaöljytuotteiden tuontia Euroopan talousyhteisöön.

Yhteisö voi olla tällaisten sopimusten sopimuspuolena yksin tai yhdessä jäsenvaltioiden kanssa; viimeksi mainitut ovat ns. sekasopimuksia. Nämä sopimukset sitovat yhteisöä ja sen jäsenvaltioita ja antavat niille siten kansainvälisen tason vastuita. Sopimusmuotoja on kolme:

• Assosiaatiosopimukset

Assosiaatiosopimus tarkoittaa läheistä taloudellista yhteistyötä, johon liittyy huomattava yhteisön taloudellinen tuki toiselle sopimuspuolelle. Tällaisia sopimuksia ovat merentakaisten maiden ja alueiden kanssa tehtävät sopimukset, unioniin liittymistä valmistelevat sopimukset ja tulliliittosopimukset sekä sopimus Euroopan talousalueesta (ETA).

• Yhteistyösopimukset

Yhteistyösopimuksilla on vähemmän vaikutuksia kuin assosiaatiosopimuksilla, sillä ne kattavat pelkästään intensiivisen taloudellisen yhteistyön. Tällaisia sopimuksia yhteisöllä on esimerkiksi Maghreb-valtioiden (Algeria, Marokko ja Tunisia), Mashrek-valtioiden (Egypti, Jordania, Libanon ja Syyria) ja Israelin kanssa.

• Kauppasopimukset

Yhteisö on tehnyt tulli- ja kauppapolitiikkaa koskevia kauppasopimuksia yksittäisten kolmansien maiden, kolmansien maiden ryhmittymien ja kansainvälisten kauppajärjestöjen kanssa. Yksi näistä sopimuksista on Maailman kauppajärjestön (WTO) perustamissopimus.

Nämä sopimukset ovat jäsenvaltioiden keskenään sopimia velvoittavia oikeudellisia sitoumuksia kysymyksissä, jotka joko liittyvät läheisesti yhteisön toimintaan, mutta joissa yhteisön toimielimillä ei ole toimivaltaa, tai joilla kansallisten säännösten alueellista kattavuutta voidaan laajentaa yhtenäisen yhteisön oikeuden luomiseksi (esimerkiksi yhteisön patenttisopimus).

”Johdettu oikeus” on kolmas tärkeä yhteisön oikeuden lähde perussopimusten (primaarioikeuden) ja kansainvälisten sopimusten ohella. Se voidaan määritellä niiden säädösten kokonaisuudeksi, joita yhteisön toimielimet antavat perussopimusten soveltamiseksi. Johdettuun oikeuteen kuuluu paitsi perustamissopimuksessa määriteltyjä sitovia säädöksiä (asetukset, direktiivit ja päätökset) ja ei-sitovia oikeudellisia välineitä (päätöslauselmat, lausunnot) myös muita oikeudellisia välineitä, kuten yhteisön toimielinten sisäistä toimintaa koskevia säädöksiä ja yhteisön toimintaohjelmia.

Toisen ja kolmannen pilarin oikeudelliset välineet, jotka eivät tarkkaan ottaen ole johdettua oikeutta, koska ne perustuvat edelleen hallitusten välisiin suhteisiin, on sisällytetty tähän kategoriaan dokumentaatiosyistä.

Direktiivejä antavat neuvosto ja parlamentti yhdessä tai komissio yksin, ja ne on osoitettu jäsenvaltioille. Niiden tärkein tavoite on yhdenmukaistaa lainsäädäntöä.

Direktiivi sitoo jäsenvaltioita asetetun tavoitteen osalta, mutta jäsenvaltiot voivat itse valita muodon ja keinot, joilla koko yhteisöä koskevat tavoitteet toteutetaan kansallisessa oikeusjärjestyksessä.

Jos jäsenvaltiot eivät siirrä direktiiviä osaksi kansallista lainsäädäntöään tai jos ne tekevät sen epätäydellisesti tai myöhässä, oikeussubjektit voivat vedota kyseiseen direktiiviin suoraan kansallisissa tuomioistuimissa.

Päätös (neuvoston yksin tai yhdessä Euroopan parlamentin tai komission tekemänä) on väline, jonka avulla yhteisön toimielimet sääntelevät yksittäistapauksia sitovasti. Päätöksen avulla yhteisön toimielimet voivat määrätä jäsenvaltion tai unionin kansalaisen tekemään tai olemaan tekemättä jotain, antaa tälle oikeuksia tai määrätä tälle velvollisuuksia.

Päätös on

Suosituksilla toimielimet voivat kehottaa vastaanottajaa (jäsenvaltioita, muita toimielimiä ja joissakin tapauksissa unionin kansalaisia) toimimaan tietyllä tavalla asettamatta kuitenkaan oikeudellista velvoitetta.

Yhteisön toimielimet voivat antaa jäsenvaltioille lausuntoja, jotka eivät sido vastaanottajaa eli joista ei aiheudu oikeudellisia velvoitteita. Niiden tarkoitus on ilmaista toimielimen kanta johonkin kysymykseen.

Yhteinen toiminta on Euroopan unionista tehdyn sopimuksen V osastoon kuuluva oikeudellinen väline. Se on siten luonteeltaan hallitustenvälinen. Yhteinen toiminta, josta Euroopan unionin neuvosto päättää yksimielisesti tai joissakin tapauksissa määräenemmistöllä, sitoo kaikkia jäsenvaltioita. Jäsenvaltioiden täytyy saavuttaa asetetut tavoitteet, paitsi jos tämä aiheuttaa ylivoimaisia vaikeuksia.

Päätöksellä ja puitepäätöksellä on Amsterdamin sopimuksen voimaantulosta lähtien korvattu yhteinen toiminta oikeus- ja sisäasioihin liittyvässä yhteistyössä. Nämä ovat EU:sta tehdyn sopimuksen VI osaston mukaisia oikeudellisia välineitä, jotka ovat luonteeltaan hallitustenvälisiä. Päätöksiä ja puitepäätöksiä tekee Euroopan unionin neuvosto yksimielisesti komission tai jonkin jäsenvaltion aloitteesta.

Yhteinen kanta kysymyksissä, jotka liittyvät yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja yhteistyöhön oikeus- ja sisäasioissa, on EU:sta tehdyn sopimuksen V ja VI osastoihin kuuluva oikeudellinen väline. Se on luonteeltaan hallitustenvälinen. Yhteinen kanta on hyväksyttävä yksimielisesti neuvostossa, ja se määrittelee unionin lähestymistavan yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä sisä- ja oikeusasioiden yhteistyöhön liittyvissä kysymyksissä ja viitoittaa kansallisen politiikan täytäntöönpanoa näillä alueilla.

Nämä ovat EU:sta tehdyn sopimuksen V ja VI osaston mukaisia oikeudellisia välineitä, joita koskevia määräyksiä ei vielä sisältynyt Maastrichtin sopimukseen. Toisen ja kolmannen pilarin osalta ei siten ollut oikeusperustaa kansainvälisten sopimusten tekemistä varten. Jotta jäsenvaltioiden ei tarvitsisi muodollisesti tehdä kaikkia neuvoston allekirjoittamia sopimuksia, Amsterdamin sopimuksella annettiin neuvostolle mahdollisuus valtuuttaa EU:n puheenjohtajavaltio käymään sopimusneuvottelut.

Sopimukset sitovat unionin toimielimiä, mutteivät jäsenvaltioita, joiden perustuslailliset normit sisältävät omat sääntönsä tällaisten sopimusten tekoa varten. Tällaisessa tapauksessa toiset jäsenvaltiot voivat sopia neuvostossa, että sopimusta sovelletaan kuitenkin väliaikaisesti.

Konsolidointi tarkoittaa yhteisön perussäädöksen (perussopimuksen tai lainsäädännön) tekstin ja siihen myöhemmin tehtyjen muutosten ja korjausten kokoamista yhdeksi yhdistetyksi, epäviralliseksi asiakirjaksi. EY:n perustamissopimuksesta on EUR-Lexissä saatavana konsolidoitu versio.

Koko voimassa oleva johdettu oikeus on konsolidoitu ja se löytyy EUR-Lexistä. Nämä tekstit on tarkoitettu pelkästään dokumentointitarkoituksiin eivätkä toimielimet vastaa niiden sisällöstä.

Konsolidoitujen tekstien perusteella komissio voi kodifioida säädöksiä tai laatia niitä uudelleen. Kodifioinnilla hyväksytään konsolidoitu teksti pienin muutoksin lainsäädäntömenettelyssä. Uusi teksti julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä säädöksenä, jolla on virallinen asema.

Komissio voi myös laatia säädöstekstin uudelleen, jos se pitää tarpeellisena tarkistaa perusteellisesti jotain lainsäädäntöä. Tällöin se käynnistää uuden lainsäädäntömenettelyn.

Valmistelevia toimia ovat kaikki asiakirjat, joita toimielimet toimittavat lainsäädäntömenettelyssä. Niihin lasketaan myös joitakin yleisluontoisia asiakirjoja. Seuraavassa kuvataan tärkeimmät valmistelevat toimet.

Amsterdamin sopimuksessa annettiin jäsenvaltioille aloiteoikeus turvapaikka- ja maahanmuuttoasioissa. Oikeus tehdä säädösaloitteita jaettiin viiden vuoden ajaksi komission ja jäsenvaltioiden kesken, ja kumpikin voi tehdä aloitteita toisistaan riippumatta. Viiden vuoden siirtymäkausi päättyi 1. toukokuuta 2004, ja jäsenvaltioiden aloiteoikeus rajoittuu nyt pelkästään toiseen ja kolmanteen pilariin eli yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä sisä- ja oikeusasioiden yhteistyötä koskeviin asioihin.

EY:n tuomioistuin ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin antavat tuomioita, joilla saatetaan päätökseen valitusmenettelyjä.

EY:n tuomioistuimen päätöksiin ei voi hakea muutosta.

Ensimmäisen asteen tuomioistuimen päätöksiin voi hakea muutosta EY:n tuomioistuimessa.

Euroopan parlamentti, neuvosto, komissio tai jäsenvaltio voi saada EY:n tuomioistuimelta lausunnon siitä, onko yhteisön ja kolmannen maan tai kansainvälisen järjestön välinen sopimus perustamissopimuksen säännösten mukainen. Jos tuomioistuin pitää sopimusta perustamissopimuksen vastaisena, sopimus ei voi tulla voimaan kuin EU:sta tehdyn sopimuksen 48 artiklan mukaisin ehdoin (sopimusmuutosmenettely).

EY:n tuomioistuin ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin antavat määräyksiä monissa tapauksissa, joista määrätään työjärjestyksissä; nämä voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

• jos kyseessä on asian valmistelu ja selvittely (esimerkiksi määräykset todisteiden säilyttämisestä tai asioiden jakamisesta, yhdistämisestä tai lykkäämisestä)
• jos asiasta annetaan ratkaisu tutkimatta pääasiaa (esimerkiksi jos kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat tai jos tuomarilta puuttuu toimivalta)
• jos pääasiasta annetaan ratkaisu: tässä on kyseessä todellinen yksinkertaistettu tuomio, jota käytetään, kun asia on identtinen muiden sellaisten asioiden kanssa, joista on jo annettu tuomio aikaisemmin.

Määräykset ovat periaatteessa muutettavissa ja peruutettavissa.

Julkisasiamiesten tehtävä on avustaa EY:n tuomioistuinta sen tehtävien hoitamisessa. Täysin puolueettomina ja riippumattomina he esittävät ratkaisuehdotuksensa julkisesti yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltävinä olevista asioista. Nämä ratkaisuehdotukset eivät sido tuomareita. Ne ovat olennainen osa suullista käsittelyä ja ne julkaistaan Oikeustapauskokoelmassa.

Kysymykset ovat Euroopan parlamentin jäsenille keino valvoa komission ja neuvoston toimintaa. Jokainen parlamentin jäsen voi esittää neuvostolle ja komissiolle

• kirjallisia kysymyksiä (ja pyytää kirjallista vastausta),
• suullisia kysymyksiä (EP:n istunnoissa) ja
• kysymyksiä kyselytunnilla (tähän varatulla ajalla kussakin EP:n istunnossa).

Kysymykset ovat laajalti käytetty valvontakeino. Kirjalliset kysymykset ja niiden vastaukset julkaistaan virallisen lehden C-sarjassa, ja ne löytyvät myös EUR-Lexistä.

2. Lainsäädäntömenettelyt

Toisin kuin kansallisissa lainsäädäntöjärjestelmissä, joissa kansalaisten tahto ilmaistaan kansanedustuslaitoksissa, EU:ssa annetaan jäsenvaltioiden edustajille merkittävä lainsäädännöllinen rooli neuvostossa. Euroopan parlamentin toimivalta on ajan mittaan kasvanut: neuvosto jakaa nykyisin lainsäädäntövaltuutensa parlamentin kanssa annettaessa velvoittavia yleisiä säädöksiä (asetuksia ja direktiivejä). Päätöksentekomenettelyjä ovat kuulemismenettely, yhteistoimintamenettely, yhteispäätösmenettely ja hyväksyntämenettely.

3. Yhteisön päätöksentekoelimet

Euroopan parlamentissa istuu 732 edustajaa unionin kaikista jäsenvaltioista. Heidät on valittu yleisillä ja välittömillä vaaleilla viiden vuoden ajaksi. Kunkin jäsenvaltion edustajamäärä on suhteutettu valtion väkilukuun. Jäsenet eivät toimi kansallisina valtuuskuntina vaan poliittisten kantojensa mukaisissa monikansallisissa poliittisissa ryhmissä.

Parlamentin jäsenet ovat jakaantuneet useisiin valiokuntiin ja erityisiin valtuuskuntiin. Valiokuntien laatimia mietintöjä käsitellään täysistunnossa. Lisäksi täysistunnoissa esitetään kysymyksiä komissiolle ja neuvostolle sekä keskustellaan kiireellisistä asioista ja EU:n puheenjohtajavaltion julistuksista. Parlamentin istunnot ovat julkisia.

Parlamentti käyttää neuvoston ohella budjettivaltaa ja sillä on viimeinen sana kaikissa ei-pakollisissa menoissa. Se hyväksyy lopullisesti talousarvion, valvoo sen täytäntöönpanoa ja tekee päätöksen vastuuvapauden myöntämisestä.

Komissio on poliittisesti vastuussa parlamentille. Komission puheenjohtajan ja jäsenten nimittäminen edellyttää parlamentin hyväksyntää. Parlamentti voi pakottaa komission eroamaan antamalla sille epäluottamuslauseen.

Yleensä parlamentti valvoo komissiota tarkastelemalla säännöllisesti komission sille laatimia kertomuksia. Parlamentin jäsenet tekevät myös usein kirjallisia ja suullisia kysymyksiä komissiolle ja neuvostolle.

Parlamentti voi myös asettaa väliaikaisia tutkintavaliokuntia tutkimaan epäilyjä rikkomuksista tai epäkohdista yhteisön oikeuden soveltamisessa.

Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä sisä- ja oikeusasioiden yhteistyön alueella parlamentilla on oikeus saada säännöllisesti tietoja ja se voi esittää neuvostolle kysymyksiä tai suosituksia. Parlamenttia kuullaan yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvistä tärkeimmistä näkökohdista ja perustavanlaatuisista valinnoista sekä kaikista suunnitteilla olevista toimenpiteistä, lukuun ottamatta poliisi- ja oikeusasioiden yhteistyötä koskevia yhteisiä kantoja.

Parlamentti tutkii vetoomukset, joita unionin kansalaiset esittävät sille yhteisön toimintaan liittyvissä kysymyksissä.

Euroopan parlamentti nimittää Euroopan oikeusasiamiehen, jolla on valtuudet ottaa vastaan kanteluja yhteisön toimielinten ja laitosten toiminnassa ilmenneistä epäkohdista.

Euroopan unionin neuvosto muodostuu jäsenvaltioiden edustajista. Sen kokoonpano riippuu esityslistalla kulloinkin olevista asioista, ja kutakin jäsenvaltiota edustaa asiasta (ulkopolitiikasta, varainhoidosta, sosiaaliasioista, liikenteestä, maataloudesta jne.) vastaava hallituksen jäsen.

Neuvoston käsiteltäväksi tarkoitetut asiat valmistelee jäsenvaltioiden pysyvistä edustajista koostuva komitea (Coreper); sillä puolestaan on apunaan kansallisista virkamiehistä koostuvia työryhmiä.

Neuvoston puheenjohtajana on vuorollaan kukin jäsenvaltio kuuden kuukauden ajan neuvoston vahvistaman järjestyksen mukaisesti. Neuvoston puheenjohtajavaltiota avustaa neuvoston pääsihteeristö, joka valmistelee työt ja varmistaa niiden moitteettoman sujumisen. Neuvoston pääsihteeristö hoitaa myös yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan tehtäviä.

Neuvosto tekee päätöksensä lähtökohtaisesti kulloistenkin edustajiensa enemmistöllä. Perustamissopimuksessa edellytetään yksimielisyyttä melko harvoissa asioissa. Useimmiten neuvosto tekee päätökset määräenemmistöllä: ehdotuksen hyväksyminen edellyttää tiettyä vähimmäisäänimäärää. Jokaisella jäsenvaltiolla on ääniä suhteessa väkilukuunsa.

Neuvostolla on kuusi keskeistä tehtävää:

• Se hyväksyy yhteisön lainsäädännön komission esittämien ehdotusten pohjalta; useissa asioissa neuvosto antaa säädöksiä yhdessä Euroopan parlamentin kanssa.
• Se huolehtii jäsenvaltioiden yleisen talouspolitiikan koordinoinnista.
• Se tekee yhteisön kansainväliset sopimukset yhden tai useamman kolmannen maan tai kansainvälisen järjestön kanssa.
• Se hyväksyy unionin talousarvion yhdessä Euroopan parlamentin kanssa.
• Se kehittää EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa Eurooppa-neuvoston antamien suuntaviivojen pohjalta.
• Se huolehtii kansallisten tuomioistuinten ja poliisivoimien yhteistyön yhteensovittamisesta rikosasioissa.

Komissiossa on 27 jäsentä (yksi jokaista jäsenvaltiota kohti). Nämä jäsenet valitaan heidän yleisen pätevyytensä perusteella, ja heidän riippumattomuutensa on oltava kiistaton. Neuvosto nimittää komission viideksi vuodeksi sen jälkeen, kun Euroopan parlamentti on hyväksynyt sen.

Komission puheenjohtajan nimittää neuvosto, joka on sopinut asiasta valtioiden tai hallitusten päämiesten kanssa; nimitykselle on saatava Euroopan parlamentin hyväksyntä.

Komissio on jaettu pääosastoihin, joista kullakin on oma erikoisalansa.

Euroopan komissiolla on neljä päätehtävää.

Yhteisöjen tuomioistuimessa on 27 tuomaria ja 8 julkisasiamiestä, jotka nimitetään jäsenvaltioiden hallitusten yhteisellä sopimuksella kuuden vuoden toimikaudeksi, joka voidaan uusia.

Heidät valitaan lakimiehistä, joiden riippumattomuus on kiistaton ja jotka täyttävät kotimaassaan korkeimpien tuomarin virkojen kelpoisuusvaatimukset tai ovat tunnetusti päteviä lainoppineita.

Julkisasiamiehet avustavat tuomioistuinta sen työssä. Täysin puolueettomina ja riippumattomina he esittävät ratkaisuehdotuksensa julkisesti istunnoissa sellaisista yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltävinä olevista asioista, joissa edellytetään heidän mukanaoloaan. Heidän tehtäväänsä ei saa sekoittaa syyttäjän tai muun vastaavan virkamiehen tehtäviin.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa on vähintään yksi tuomari kustakin jäsenvaltiosta. Tuomarit nimitetään jäsenvaltioiden hallitusten yhteisellä sopimuksella kuuden vuoden toimikaudeksi. Heidät valitaan lakimiehistä, joiden riippumattomuus on kiistaton ja jotka täyttävät korkeiden tuomarin virkojen kelpoisuusvaatimukset.

Nizzan sopimuksessa otetaan huomioon mahdollisuus perustaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta avustavia lainkäyttölautakuntia, jotka ovat tiettyihin aloihin erikoistuneita erityistuomioistuimia.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tehtävä on varmistaa, että Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksia ja EY:n toimivaltaisten toimielinten säädöksiä tulkitaan ja sovelletaan asianmukaisesti.

Yhteisöjen tuomioistuin ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin käyttävät tuomiovaltaa erityyppisten kanteiden kautta:

• jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne (jäsenvaltioita vastaan)
• kumoamiskanne (toimielimen säädösten ja muiden toimien kumoamiseksi)
• laiminlyöntikanne (yhteisön toimielimen laiminlyöntiä vastaan)
• vahingonkorvauskanne (yhteisön toimielimen säädöksestä, muusta toimesta tai laiminlyönnistä aiheutuneen vahingon korvaamiseksi)
• sopimussuhteeseen perustuvat vahingonkorvauskanteet (yhteisön tekemiin julkisoikeudellisiin tai yksityisoikeudellisiin sopimuksiin perustuvat riita-asiat)
• henkilöstökanteet (yhteisön ja sen virkamiesten tai muun henkilöstön väliset riita-asiat)
• ennakkoratkaisumenettely (jäsenvaltioiden kansalliset tuomioistuimet pyytävät yhteisöjen tuomioistuinta tai ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta tulkitsemaan yhteisön oikeutta tai varmistamaan yhteisön toimielinten tai Euroopan keskuspankin toimien pätevyyden).

Yhteisöjen tuomioistuin käsittelee jäsenvaltioiden ja toimielinten nostamia kanteita toimielinten säädöksiä ja muita toimia tai jäsenvaltioiden laiminlyöntejä vastaan. Sillä on valtuudet antaa ennakkoratkaisuja sellaisia erityisalueita lukuun ottamatta, joilla toimivalta on annettu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin käsittelee luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden yhteisön toimielinten päätöksiä vastaan nostamia kanteita. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomioista voidaan oikeuskysymysten osalta valittaa yhteisöjen tuomioistuimeen.

Tilintarkastustuomioistuimessa on yksi edustaja kustakin jäsenvaltiosta. Jäsenet valitaan henkilöistä, jotka kotimaassaan kuuluvat tai ovat kuuluneet ulkopuolisiin tilintarkastuselimiin tai joilla on tehtävän vaatima erityispätevyys. Heidän riippumattomuutensa on oltava kiistaton. Neuvosto hyväksyy määräenemmistöllä tilintarkastustuomioistuimen jäsenet ja nimittää heidät Euroopan parlamenttia kuultuaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan.

Euroopan tilintarkastustuomioistuin vastaa yhteisön ja kaikkien sen toimielinten tulojen ja menojen tarkastamisesta. Se varmistaa, että EU käyttää rahansa budjettisääntöjen ja asetusten mukaisesti ja noudattaa hallinnollisia ja kirjanpidollisia periaatteita. Se varmistaa varainhoidon moitteettomuuden.

Tilintarkastustuomioistuimen valvonnan alaisia ovat yhteisön toimielimet, jäsenvaltiot, kaikki yhteisön puolesta tuloja tai menoja hoitavat elimet sekä talousarviosta tuloja saavat luonnolliset tai oikeushenkilöt. Tarkastukset jäsenvaltioissa toimitetaan yhdessä jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten tai laitosten kanssa. Niiden on annettava tilintarkastustuomioistuimelle kaikki sen pyytämät asiakirjat ja tiedot.

Tilintarkastustuomioistuin antaa joka vuosi neuvostolle ja parlamentille lausuman tilien luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tilintarkastustuomioistuimen havainnot yhteisön varojen käytöstä julkaistaan vuosikertomuksessa, joka toimitetaan yhteisön toimielimille ja julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä. Kertomuksessa korostetaan asioita, joita on mahdollista ja jopa toivottavaa parantaa. Myös toimielinten vastaukset tilintarkastustuomioistuimen havaintoihin julkaistaan virallisessa lehdessä.

Tilintarkastustuomioistuimella on myös neuvoa-antava rooli. Unionin muut toimielimet voivat pyytää ja tietyissä tapauksissa niiden täytyy pyytää siltä lausuntoa.

Tilintarkastustuomioistuin voi myös kommentoida erityisiä kysymyksiä antamalla erityiskertomuksia, jotka myös julkaistaan virallisessa lehdessä.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea muodostuu järjestäytyneeseen kansalaisyhteiskuntaan kuuluvista talous- ja yhteiskuntaelämän eri alojen edustajista, erityisesti tuottajien, maanviljelijöiden, liikenteenharjoittajien, työntekijöiden, kauppiaiden, käsityöläisten, vapaiden ammattien harjoittajien, kuluttajien ja yleisen edun edustajista.

Neuvosto hyväksyy määräenemmistöllä jäsenvaltioiden ehdottamat komitean jäsenet ja nimittää heidät neljäksi vuodeksi kerrallaan. Komitean jäsenet muodostavat kolme ryhmää, jotka edustavat työnantajia, työntekijöitä sekä erilaisia talous- ja yhteiskuntaelämän eturyhmiä.

Alueiden komitea koostuu alueellisten ja paikallisten yhteisöjen edustajista. Neuvosto nimeää komitean jäsenet ja yhtä monta varajäsentä määräenemmistöllä jäsenvaltioiden ehdotuksesta neljäksi vuodeksi kerrallaan. Sama jäsen voidaan nimetä uudeksi toimikaudeksi.

Euroopan keskuspankki koostuu kahdesta elimestä:

• neuvostosta, jonka muodostavat EKP:n johtokunnan jäsenet ja euroalueen jäsenmaiden keskuspankkien pääjohtajat
• johtokunnasta, jonka muodostavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja neljä muuta jäsentä, jotka nimitetään jäsenvaltioiden hallitusten yhteisellä sopimuksella neuvoston suosituksesta ja Euroopan parlamentin kuulemisen jälkeen. Heidän toimikautensa on kahdeksan vuotta, eikä heitä voida nimittää uudeksi toimikaudeksi.

Nämä elimet tekevät päätöksiä yksinkertaisella enemmistöllä siten, että kullakin jäsenellä on yksi ääni; tasatilanteessa ratkaisee puheenjohtajan ääni.

Euroopan keskuspankki (EKP) on talous- ja rahaliiton (EMU) ytimessä.

Se vastaa euron vakaudesta ja valvoo sen määrää sekä valmistelee ja panee täytäntöön kansallisten keskuspankkien kanssa unionin rahapolitiikkaa.

Näiden tehtävien hoitamiseksi sillä on erityisiä oikeuksia:

• Se valvoo likviditeetin määrää arvopaperikaupoilla ja luotto-operaatioilla pankkien ja rahamarkkinatoimijoiden kanssa tai määräämällä luottolaitoksille velvoitteita tallettaa varantoja kansallisiin keskuspankkeihin tai EKP:hen.
• Se valvoo luottolaitosten toiminnan vakautta.

EKP:llä on myös neuvoa-antavia ja lainsäädännöllisiä tehtäviä:

Yhteisön toimielimet ja jäsenvaltioiden viranomaiset kuulevat sitä lainsäädäntöprosesseissaan pankin toimivaltaan kuuluvissa asioissa. Se voi myös antaa yhteisön toimielimille lausuntoja vastaavantyyppisissä asioissa.

EKP:llä on lainsäädännöllinen aloiteoikeus rahapoliittisissa kysymyksissä, ja se antaa sille uskottujen tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisia asetuksia.

Jotta EKP pystyisi hoitamaan tehtävänsä, sen riippumattomuus on taattu lukuisin säännöksin: se ei voi pyytää eikä ottaa ohjeita yhteisön toimielimiltä, jäsenvaltioiden hallituksilta tai muilta elimiltä.