MITTEILUNG DER KOMMISSION AN DEN RAT, DAS EUROPÄISCHE PARLAMENT UND DEN EUROPÄISCHEN WIRTSCHAFTS- UND SOZIALAUSSCHUSS - Die Wahrnehmung von Urheberrechten und verwandten Schutzrechten im Binnenmarkt (Text von Bedeutung für den EWR)

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien hallinnointi sisämarkkinoilla (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Zusammenfassung

Tiivistelmä

Der Begriff ,Rechtewahrnehmung" bezieht sich auf die Systeme zur Wahrnehmung von Urheberrechten und verwandten Schutzrechten, d. h. deren Lizenzierung, Übertragung oder Vergütung für alle Nutzungsarten. Bei der individuellen Rechtewahrnehmung handelt es sich um die Vermarktung von Rechten für die gewerbliche Nutzung durch einzelne Rechteinhaber. Beim System der kollektiven Rechtewahrnehmung verwaltet und überwacht eine Verwertungsgesellschaft als Treuhänder die Rechte mehrerer Inhaber, zieht die Entgelte ein und verteilt sie.

"Oikeuksien hallinnoinnilla" tarkoitetaan tapoja, joilla tekijänoikeutta ja lähioikeuksia hallinnoidaan eli lisensoidaan, luovutetaan tai korvataan minkä tahansa tyyppisen käytön yhteydessä. Oikeuksien yksilöllisellä hallinnoinnilla tarkoitetaan yksittäisten oikeudenhaltijoiden toteuttamaa oikeuksien markkinointia kaupallisille käyttäjille. Oikeuksien kollektiivinen hallinnointi on järjestelmä, jossa valtuutettuna edustajana toimiva yhteisvalvontajärjestö hallinnoi ja valvoo rojaltien maksua sekä perii ja jakaa ne useiden oikeudenhaltijoiden puolesta.

Seit 1991 haben sich die Rechtsvorschriften der Gemeinschaft über Urheberrecht und verwandte Schutzrechte erheblich weiterentwickelt: Es sind sieben Richtlinien auf dem Gebiet des materiellen Urheberrechts in Kraft getreten, und im Januar 2003 legte die Kommission einen Vorschlag für eine Richtlinie über die Durchsetzung von Rechten (Sanktionen und Rechtsmittel) vor. Die Rechtewahrnehmung wurde bisher nur am Rande im Acquis Communautaire behandelt und weitgehend der Rechtsetzung der Mitgliedstaaten überlassen. Zwischen 1995 und 2002 hat die Kommission umfassende Sondierungen zur Frage der Rechtewahrnehmung - sowohl der individuellen als auch der kollektiven - vorgenommen.

Vuodesta 1991 tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskeva yhteisön oikeudellinen kehys on muodostunut seitsemästä direktiivistä, joissa käsitellään voimassa olevaa aineellista tekijänoikeutta, sekä komission tammikuussa 2003 antamasta direktiiviehdotuksesta, joka koskee oikeuksien täytäntöönpanoa (seuraamuksia ja oikaisukeinoja). Oikeuksien hallinnointia on käsitelty yhteisön säännöstössä hyvin vähän, ja se on ollut pääosin jäsenvaltioiden lainsäädännön varassa. Vuosina 1995-2002 komissio toteutti laajoja kuulemisia, joiden aiheena oli oikeuksien yksilöllinen ja kollektiivinen hallinnointi.

Als Schlussfolgerung aus dem Sondierungsprozess, behandelt die Mitteilung sowohl die individuelle als auch die kollektive Rechtewahrnehmung sowie die Frage, ob die gegenwärtigen Formen der Rechtewahrnehmung das Funktionieren des Binnenmarktes, insbesondere im Zeitalter der Informationsgesellschaft, behindern.

Tässä tiedonannossa käsitellään kuulemismenettelyn päätteeksi sekä yksilöllistä että kollektiivista hallinnointia ja pohditaan, estävätkö nykyiset oikeuksien hallinnointimenetelmät sisämarkkinoiden toimintaa, erityisesti nyt tietoyhteiskunnan syntymisen kynnyksellä.

In Kapitel 1 wird die Rechtewahrnehmung einschließlich ihrer Beziehungen zum und Auswirkungen auf den Binnenmarkt beleuchtet. Zur Frage der gemeinschaftsweiten Lizenzierung bestimmter Rechte mit grenzüberschreitender Wirkung wurden verschiedene Alternativen in dieser Richtung überprüft. Hier sollte sich die Entwicklung am Markt orientieren und in erster Linie ein breiterer Konsens über die Bedingungen der kollektiven Rechtewahrnehmung angestrebt werden. Ein anderes Thema von Kapitel 1 ist die Einführung von Systemen der digitalen Rechteverwaltung (Digital Rights Management - DRM). Die Kommission ist der Meinung, dass die Entwicklung von Digital Rights Management-Systemen prinzipiell von der Akzeptanz aller Interessenträger, einschließlich der Verbraucher, sowie von der Haltung des Gesetzgebers zum Urheberrecht abhängt. Eine Grundvoraussetzung, einen gemeinschaftsweiten Zugang zu DRM-Systemen und -Dienstleistungen sowohl durch Rechteinhaber wie auch Nutzer und insbesondere Verbraucher zu gewährleisten, liegt in der Interoperabilität von DRM-Systemen und -Dienstleistungen.

Tiedonannon luvussa 1 esitellään tekijänoikeuden ja lähioikeuksien hallinnointia sekä sen yhteyksiä ja vaikutuksia sisämarkkinoihin. Tiettyjen, vaikutuksiltaan rajatylittävien oikeuksien yhteisön laajuisen lisensoinnin osalta on arvioitu useita eri vaihtoehtoja jatkotoimiksi. Järjestelmän olisi oltava markkinavetoista ja sen olisi tähdättävä kollektiivisen hallinnoinnin edellytysten yhtenäisen perustan laajentamiseen. Toinen luvussa 1 käsiteltävä seikka on oikeuksien digitaalisten hallinnointijärjestelmien (DRM-järjestelmien) käyttöönotto. Komissio katsoo, että oikeuksien digitaalisten hallinnointijärjestelmien kehittämisen olisi periaatteessa perustuttava kaikkien sidosryhmien, myös kuluttajien, hyväksyntään sekä lainsäätäjän tekijänoikeuspolitiikkaan. Jotta oikeudenhaltijoilla ja käyttäjillä, ja etenkin kuluttajilla, on mahdollisuus yhteisön laajuisesti käyttää DRM-järjestelmiä ja -palveluja, DRM-järjestelmien ja -palvelujen on oltava yhteentoimivia.

Zur individuellen Rechtewahrnehmung (Kapitel 2) kommt die Kommission zu dem Ergebnis, dass insgesamt eine ausreichende gemeinsame Grundlage in allen Mitgliedstaaten vorhanden ist. In der nationalen Gesetzgebung bestehende Unterschiede haben also bisher keinen ernsthaften Anlass zur Sorge hinsichtlich des Funktionierens des Binnenmarktes gegeben. Die Kommission wird die Entwicklung in den einzelnen Mitgliedstaaten weiter beobachten.

Oikeuksien yksilöllistä hallinnointia käsittelevässä luvussa 2 todetaan, että yleisesti ottaen yhteistä perustaa on riittävästi kaikissa jäsenvaltioissa. Kansallisten lakien erot eivät siis tällä hetkellä anna aihetta huoleen sisämarkkinoiden toiminnasta. Tilanteen kehittymistä eri jäsenvaltioissa seurataan jatkuvasti.

Kapitel 3 behandelt die kollektive Rechtewahrnehmung , die in allen Mitgliedstaaten der Union fest etabliert ist. Sie ist für bestimmte Rechte zu einem wirtschaftlichen, kulturellen und sozialen Muss geworden, auch in den Beitrittsländern. Dabei sind Effizienz, Transparenz und Rechenschaftsfähigkeit von Verwertungsgesellschaften unerlässlich, wenn der grenzüberschreitende Handel mit Waren und Dienstleistungen, die durch das Urheberrecht oder verwandte Rechte geschützt sind, im Binnenmarkt reibungslos funktionieren soll. Ein besseres Funktionieren des Binnenmarkts in Bezug auf die kollektive Rechtewahrnehmung kann nur entstehen, wenn größere Gemeinsamkeit erzielt wird. Dies betrifft die Einrichtung und den Status von Verwertungsgesellschaften; ihre Arbeiten und ihre Rechenschaftspflicht nach den Regeln redlicher Verwaltung; sowie ihre interne und externe Kontrolle, einschließlich der Mechanismen zur Regelung von Streitigkeiten. Die Festlegung der allgemeinen Bedingungen hierfür durch eine Rahmenregelung der Gemeinschaft hätte zur Aufgabe, das in dieser Mitteilung definierte Ziel zu verwirklichen.

Luvussa 3 käsitellään oikeuksien kollektiivista hallinnointia, joka on hyvin vakiintunutta kaikissa yhteisön jäsenvaltioissa. Se on tiettyjen oikeuksien hallinnoinnissa talouden, kulttuurin ja yhteiskunnan kannalta välttämätöntä. Sama koskee myös liittymiseen valmistautuvia maita. Yhteisvalvontajärjestöjen tehokkuus, avoimuus ja vastuun selkeys ovat järjestelmän olennaisia piirteitä sisämarkkinoiden toiminnan näkökulmasta, kun tekijänoikeudella ja lähioikeuksilla suojattuja tavaroita markkinoidaan ja tällaisia palveluita tarjotaan jäsenvaltioiden kansallisten rajojen yli. Sisämarkkinoiden toimintaa voidaan parantaa oikeuksien kollektiivisen hallinnoinnin osalta vain, jos päästään nykyistä suurempaan yhtenevyyteen esimerkiksi seuraavien piirteiden osalta: yhteisvalvontajärjestöjen perustaminen ja asema; järjestöjen toiminta ja vastuullisuus hyvää hallintotapaa koskevia sääntöjä noudattaen; järjestöjen sisäinen ja ulkoinen valvonta, riitojenratkaisukeinot mukaan luettuina. Tässä tiedonannossa kuvatut tavoitteet voidaan saavuttaa, jos näille tekijöille määritellään yleiset ehdot yhteisön puitesäädöksellä.

Einführung

Johdanto

Der Markt für Waren und Dienstleistungen, die dem Urheberrecht oder verwandten Rechten unterliegen, umfasst eine breite Palette von Produkten und Dienstleistungen. Während traditionelle analoge Güter und Dienstleistungen stets eine wichtige Rolle bei der Verwertung von Urheberrechten und verwandten Schutzrechten gespielt haben, eröffnet die Informationsgesellschaft neue Märkte, in denen geschützte Werke durch neue elektronische Produkte und interaktive Dienste verwertet werden können.

Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien suojan piiriin kuuluvien tuotteiden markkinat käsittävät hyvin erilaisia tavaroita ja palveluja. Perinteisillä analogisilla tavaroilla ja palveluilla on aina ollut merkittävä asema tekijänoikeuden ja lähioikeuksien hyödyntämisessä, mutta tietoyhteiskunta on tuomassa mukaan uusia markkinoita, joilla suojattuja teoksia voidaan käyttää sähköisten tuotteiden ja vuorovaikutteisten palveluiden avulla.

Der wirtschaftliche Beitrag der Urheberrechtsbranchen in der EU liegt unionsweit bei mehr als 5% des BIP [1]. Für die meisten Formen der Verwertung ist mittlerweile der Binnenmarkt auf Grund der Größenvorteile der geeignete Rahmen. Die Grenzen für die Vermarktung von urheberrechtlich oder durch verwandte Rechte geschützten Waren und Dienstleistungen verschwinden mehr und mehr. Urheberrechtlich geschützte Waren und Dienstleistungen werden, und das ist auch wünschenswert, heutzutage europaweit angeboten, wenn es wirtschaftlich machbar ist.

Tekijänoikeusperusteisten toimialojen osuus Euroopan unionin taloudessa on yhteisön laajuisesti yli viisi prosenttia BKT:stä. [1] Sisämarkkinoista on muodostunut soveltuva ympäristö lähes kaikille oikeuksien hyödyntämisen muodoille ja mittakaavaetujen saavuttamiselle. Tekijänoikeudella tai lähioikeuksilla suojattujen tavaroiden ja palveluiden markkinoinnin rajoituksia poistetaan koko ajan. Tekijänoikeussuojattuja tavaroita ja palveluita on ja niitä olisi oltava taloudellisen toteutettavuuden rajoissa saatavana ja markkinoilla yhteisön laajuisesti.

[1] Die wirtschaftliche Bedeutung von Urheberrechtsschutz und verwandten Schutzrechten in der Europäischen Union war Gegenstand einer von der Europäischen Kommission in Auftrag gegebenen Studie. Die Ergebnisse liegen seit November 2003 vor.

[1] Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien suojan taloudellista merkitystä Euroopan unionissa on tarkasteltu Euroopan komission toimeksiantamassa tutkimuksessa. Tutkimuksen tulokset ovat olleet saatavilla vuoden 2003 marraskuusta alkaen.

Der Rechtsrahmen für das Urheberrecht und die verwandten Schutzrechte in der Europäischen Union muss dem Rechnung tragen. Die Ausgestaltung des Urheberrechts in den einzelnen Ländern orientiert sich jedoch an unterschiedlichen rechtlichen und kulturellen Traditionen. Gleichzeitig wurde in den siebziger Jahren deutlich, dass eine Harmonisierung der nationalen Urheberrechtsgesetze notwendig war für einen reibungslos funktionierenden Binnenmarkt ohne unnötige Hindernisse für den freien Waren- und Dienstleistungsverkehr und ohne Wettbewerbsverzerrungen; das wurde auch in mehreren Entscheidungen des Gerichtshofs [2] hervorgehoben.

[2] Rechtssache 158/86 Warner Brothers und Metronome Video gegen Christiansen (1988) Slg. 2605; EMI Electrola GmbH gegen Patricia Rechtssache 341/87 Slg. (1989) Seite 79.

Euroopan unionissa tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien suojan oikeudellisen kehyksen on sovittava näihin realiteetteihin. Tekijänoikeuslainsäädännön kansalliset rakenteet perustuvat kuitenkin erilaisiin kulttuuri- ja oikeusperinteisiin. Kansallisten tekijänoikeuslakien yhdenmukaistamisen tarve kävi ilmi 1970-luvulla, jotta sisämarkkinat toimisivat moitteettomasti ilman tarpeettomia tavaroiden ja palveluiden vapaan liikkumisen esteitä ja ilman kilpailun vääristymistä, ja sitä on korostettu useissa yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisuissa [2].

Zwischen 1995 und 2002 fand eine umfassende Sondierung statt; die ersten Harmonisierungsbemühungen konzentrierten sich auf das materielle Urheberrecht. Zwischen 1991 von 2001 wurden sieben Richtlinien verabschiedet [3], durch die Rechte und Ausnahmen sowie bestimmte Elemente des materiellen Urheberrechts harmonisiert wurden.

[2] Asia 158/86, Warner Brothers and Metronome Video v. Christiansen, Kok. 1988, s. 2605; asia 341/87, EMI Electrola GmbH v. Patricia, Kok. 1989, s. 79.

[3] Richtlinie 91/250/EWG des Rates vom 14. Mai 1991 über den Rechtsschutz von Computerprogrammen (ABl. L 122 vom 17.5.1991, S. 42); Richtlinie 92/100/EWG des Rates vom 19. November 1992 zum Vermietrecht und Verleihrecht sowie zu bestimmten dem Urheberrecht verwandten Schutzrechten im Bereich des geistigen Eigentums (ABl. L 346 vom 27.11.1992, S. 61); Richtlinie 93/83/EWG des Rates vom 27. September 1993 zur Koordinierung bestimmter urheber- und leistungsschutzrechtlicher Vorschriften betreffend Satellitenrundfunk und Kabelweiterverbreitung (ABl. L 248 vom 6.10.1993, S. 15); Richtlinie 93/98/EWG des Rates vom 29. Oktober 1993 zur Harmonisierung der Schutzdauer des Urheberrechts und bestimmter verwandter Schutzrechte (ABl. L 290 vom 24.11.1993, S. 9); Richtlinie 96/9/EG des Europäischen Parlaments und des Rates vom 11. März 1996 über den rechtlichen Schutz von Datenbanken (ABl. L 77 vom 27.3.1996, S. 20); Richtlinie 2001/29/EG des Europäischen Parlaments und des Rates vom 22. Mai 2001 zur Harmonisierung bestimmter Aspekte des Urheberrechts und der verwandten Schutzrechte in der Informationsgesellschaft (ABl. L 167 vom 22.6.2001, S. 10); Richtlinie 2001/84/EG des Europäischen Parlaments und des Rates vom 27. September 2001 über das Folgerecht des Urhebers des Originals eines Kunstwerks (ABl. L 272 vom 13.10.2001, S. 32).

Wenn der Binnenmarkt für urheberrechtlich geschützte Waren und Dienstleistungen reibungslos funktionieren soll, brauchen wir jedoch nicht nur eine gemeinsame Grundlage für das materielle Urheberrecht, sondern auch für die verfahrensrechtlichen Vorschriften. Derzeit wird hierzu eine Richtlinie vom Gemeinschaftsgesetzgeber verabschiedet. Der verbleibende Aspekt des Urheberrechts liegt in der Rechtewahrnehmung. Jetzt, wo viele Aspekte des materiellen Urheberrechts harmonisiert worden sind, sollten auch gemeinschaftsweit gleiche Voraussetzungen durch einheitliche Regeln und Bedingungen für die Rechtewahrnehmung gewährleistet werden.

Jakso 1995-2002 oli laajojen kuulemisten aikaa, ja ensimmäiset yhdenmukaistamispyrkimykset koskivat teollis- ja tekijänoikeuksista annettua aineellista oikeutta. Jaksolla 1991-2001 annettiin seitsemän direktiiviä [3], joilla yhdenmukaistettiin tekijänoikeussuojaa koskevaan aineelliseen oikeuteen perustuvia oikeuksia ja poikkeuksia sekä tiettyjä muita piirteitä.

Mit dieser Mitteilung zieht die Kommission das Fazit aus den Sondierungen der letzten Jahre und schlägt die erforderlichen weiteren Schritte vor.

[3] Neuvoston direktiivi 91/250/ETY, annettu 14 päivänä toukokuuta 1991, tietokoneohjelmien oikeudellisesta suojasta (EYVL L 122, 17.5.1991, s. 42); neuvoston direktiivi 92/100/ETY, annettu 19 päivänä marraskuuta 1992, vuokraus- ja lainausoikeuksista sekä tietyistä tekijänoikeuden lähioikeuksista henkisen omaisuuden alalla (EYVL L 346, 27.11.1992, s. 61); neuvoston direktiivi 93/83/ETY, annettu 27 päivänä syyskuuta 1993, tiettyjen satelliitin välityksellä tapahtuvaan yleisradiointiin ja kaapeleitse tapahtuvaan edelleen lähettämiseen sovellettavien tekijänoikeutta sekä lähioikeuksia koskevien sääntöjen yhteensovittamisesta (EYVL L 248, 6.10.1993, s. 15); neuvoston direktiivi 93/98/ETY, annettu 29 päivänä lokakuuta 1993, tekijänoikeuden ja tiettyjen lähioikeuksien suojan voimassaoloajan yhdenmukaistamisesta (EYVL L 290, 24.11.1993, s. 9); Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 96/9/EY, annettu 11 päivänä maaliskuuta 1996, tietokantojen oikeudellisesta suojasta (EYVL L 77, 27.3.1996, s. 20); Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/29/EY, annettu 22 päivänä toukokuuta 2001, tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa (EYVL L 167, 22.6.2001, s. 10); Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/84/EY, annettu 27 päivänä syyskuuta 2001, alkuperäisen taideteoksen tekijän oikeudesta jälleenmyyntikorvaukseen (EYVL L 272, 13.10.2001, s. 32).

1. Rechtewahrnehmung im Binnenmarkt

1.1. Rechtewahrnehmung - Hintergrund und Hauptmerkmale

Yhtenäisiä linjauksia tarvitaan tekijänoikeutta koskevan aineellisen oikeuden lisäksi myös oikeuksien täytäntöönpanon valvonnassa, jotta tekijänoikeussuojan kohteina olevien tavaroiden ja palveluiden sisämarkkinat toimisivat moitteettomasti. Yhteisön lainsäädäntöelimet ovat siksi parhaillaan hyväksymässä asiaan liittyvää direktiiviä. Teollis- ja tekijänoikeuksiin liittyy vielä oikeuksien hallinnointi. Kun monia tekijänoikeutta koskevan aineellisen oikeuden näkökohtia on nyt yhdenmukaistettu, on myös varmistettava tasapuoliset toimintaedellytykset yhteisön tasolla hallinnointia koskevien sääntöjen ja vaatimusten avulla. Suoritettujen kuulemisten perusteella komissio ehdottaa tässä tiedonannossa menettelyjä tarvittavaa seurantaa varten.

1.1.1. Arten und Verfahren der Rechtewahrnehmung

1. Oikeuksien hallinnointi sisämarkkinoilla

Neben allgemeineren wirtschaftlichen Zielen wie Ankurbelung von Investitionen, Wachstum und Beschäftigung dient der Urheberrechtsschutz auch nichtwirtschaftlichen Zielsetzungen, insbesondere der Förderung von Kreativität, kultureller Vielfalt und kultureller Identität. Die Schöpfer literarischer oder künstlerischer Werke sowie die Inhaber verwandter Rechte besitzen das ausschließliche Recht, die Nutzung ihrer Werke sowie anderer Schutzgegenstände gegen Zahlung einer Gebühr bzw. Vergütung zu genehmigen oder zu verbieten. In Fällen, in denen ausschließliche Rechte nicht gegenüber dem Einzelnen durchgesetzt werden können oder eine individuelle Rechtewahrnehmung aufgrund von Zahl und Art der Nutzungen nicht angemessen wäre, wird Rechteinhabern stattdessen ein Vergütungsanspruch gewährt.

1.1. Oikeuksien hallinnoinnin tausta ja pääpiirteet

Rechte können individuell oder kollektiv wahrgenommen werden. Ausschließliche Rechte werden in der Regel individuell von den Rechteinhabern selbst, durch Lizenzerteilung an die gewerblichen Nutzer wie Verleger oder Produzenten, oder von Mittlern wie Verlegern, Produzenten oder Vertriebsunternehmen wahrgenommen. Individuelle Rechtewahrnehmung erfolgt normalerweise über Vertragslizenzen; dabei kann es sich um ausschließliche oder nicht ausschließliche Lizenzen für eine oder für alle Nutzungsarten handeln. Vergütungsansprüche werden gewöhnlich durch Verwertungsgesellschaften wahrgenommen, die als Treuhänder der Rechteinhaber fungieren.

1.1.1. Oikeuksien hallinnoinnin luokat ja menetelmät

1.1.2. Der bestehende Rechtsrahmen

Sen lisäksi, että tekijänoikeudella on yleisiä taloudellisia tavoitteita, jotka liittyvät investointien, kasvun ja työpaikkojen luomisen edistämiseen, sitä käytetään myös muihin kuin taloutta palveleviin tavoitteisiin, joita ovat etenkin luovuuden, kulttuurin moninaisuuden ja kulttuuri-identiteetin edistämistavoitteet. Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, sekä lähioikeuksien haltijoilla on yksinoikeus sallia tai kieltää teoksen tai muun aineiston käyttö eri muodoissa palkkiota tai rojaltia vastaan. Kun yksinoikeutta ei voida panna täytäntöön suhteessa yksittäiseen yleisön edustajaan eikä yksilöllinen hallinta ole mahdollista käyttötapojen lukumäärän ja luonteen vuoksi, oikeudenhaltijoille myönnetään sen sijaan korvausta koskeva oikeus.

Auf internationaler Ebene enthalten Artikel 11bis Abs. 2 und Art. 13 Abs. 1 der Berner Übereinkunft [4] und Artikel 12 des Rom-Abkommens [5] Regelungen zur kollektiven Rechtewahrnehmung und bestimmen, dass Mitgliedstaaten die Voraussetzungen für die Ausübung bestimmter Rechte gesetzlich regeln können (vgl. oben zitierte Artikel der Berner Konvention). Artikel 2 Absatz 6 der Berner Übereinkunft berührt die Rechtewahrnehmung, denn er bestimmt, dass der Schutz ,zugunsten des Urhebers und seiner Rechtsnachfolger" besteht. Artikel 14bis Abs. 2 Buchstabe b legt fest, dass bestimmte Urheber von Filmwerken ihre Rechte nicht getrennt ausüben können.

Oikeuksia voidaan hallinnoida yksilöllisesti tai kollektiivisesti. Oikeudenhaltijat hallinnoivat yleensä itse yksilöllisesti yksinoikeuksiaan lisensoimalla niitä kaupallisille käyttäjille, kuten julkaisijoille tai tuottajille, tai välittäjien kautta, joita ovat julkaisijat, tuottajat tai levittäjät. Oikeuksien yksilöllistä hallinnointia harjoitetaan yleensä lisenssillä, joka voi olla joko yksinoikeuteen perustuva tai yleinen ja jossa voidaan antaa lupa vain tietyntyyppiseen käyttöön tai kaikkiin käyttötarkoituksiin. Korvauksia koskevia oikeuksia hallinnoivat yleensä yhteisvalvontajärjestöt, jotka toimivat oikeudenhaltijoiden edunvalvojina.

[4] Berner Übereinkunft zum Schutz von Werken der Literatur und Kunst vom 9. September 1986 (in der Pariser Fassung vom 28. September 1979).

1.1.2. Voimassa oleva oikeudellinen kehys

[5] Internationales Abkommen über den Schutz der ausübenden Künstler, der Hersteller von Tonträgern und der Sendeunternehmen vom 26. Oktober 1961.

Kansainvälisellä tasolla oikeuksien kollektiivista hallinnointia käsitellään Bernin yleissopimuksen [4] 11 bis artiklan 2 kohdassa ja 13 artiklan 1 kohdassa sekä Rooman yleissopimuksen [5] 12 artiklassa. Artikloissa todetaan, että jäsenvaltiot voivat määrätä tiettyjen oikeuksien soveltamisen ehdot (ks. Bernin yleissopimuksen artiklat). Bernin yleissopimuksen 2 artiklan 6 kohta koskee oikeuksien hallinnointia, sillä sen mukaan "suoja on voimassa tekijän ja hänen oikeutensa haltijoiden hyväksi". Bernin yleissopimuksen 14 bis artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan tietyt elokuvateoksen tekijät eivät voi käyttää oikeuksiaan erikseen.

Auf nationaler Ebene bestehen erhebliche Unterschiede sowohl in der Gesetzgebung als auch in der Praxis. Die Gesetzgebung auf dem Gebiet der kollektiven Rechtewahrnehmung sowohl in den Mitgliedsstaaten als auch in den Beitrittsländern scheint sich in unterschiedlicher Weise weiterzuentwickeln.

[4] Bernin yleissopimus kirjallisten ja taiteellisten teosten suojaamisesta 9 päivältä syyskuuta 1886 (Pariisin sopimuskirja sellaisena kuin se on muutettuna 28 päivänä syyskuuta 1979).

Auf Gemeinschaftsebene wurde die Thematik in beschränktem Umfang in mehreren Gemeinschaftsrichtlinien behandelt. Bezüglich der individuellen Rechtewahrnehmung bestätigen die Richtlinien in der Regel, dass wirtschaftliche Ausschließlichkeitsrechte übertragen oder abgetreten werden oder Gegenstand von Lizenzverträgen sein können; die Bedingungen der Rechtewahrnehmung als solche werden in diesen Richtlinien jedoch nicht geregelt. Was die kollektive Rechtewahrnehmung angeht, so beziehen sich die Gemeinschaftsrichtlinien häufig auf die Verwaltung durch Verwertungsgesellschaften, regeln jedoch wiederum nicht die Bedingungen der Rechtewahrnehmung als solche [6].

[6] Vgl. Punkt 3.2.1

[5] Esittävien taiteilijoiden, äänitteiden valmistajien sekä radiointiyritysten suojaamisesta 26 päivänä lokakuuta 1961 tehty kansainvälinen yleissopimus.

1.2. Auswirkungen des Binnenmarktes auf die Rechtewahrnehmung

1.2.1. Die territoriale Verankerung der Rechte an geistigem Eigentum

Kansallisella tasolla sekä lainsäädännössä että käytänteissä on kuitenkin huomattavia eroja. Kollektiivisen hallinnoinnin osalta sekä jäsenvaltioissa että jäsenyyteen valmistautuvissa maissa tapahtunut viimeaikainen kehitys lainsäädännössä näyttää edelleen lisäävän eroja.

Traditionell ist auf die Wahrnehmung der Rechte das Recht des Verwertungsortes anwendbar. Dieser Grundsatz wird in Artikel 5 Absatz 2 der Berner Übereinkunft bekräftigt und in den nationalen Gesetzen anerkannt.

Yhteisön tasolla asiaa on käsitelty jonkin verran yhteisön säännöstössä useissa direktiiveissä. Oikeuksien yksilöllisen hallinnoinnin osalta direktiiveissä yleensä vahvistetaan, että yksinoikeudet voidaan siirtää, luovuttaa tai niille voidaan myöntää lisenssejä, mutta varsinaisia oikeuksien hallinnoinnin edellytyksiä ei niissä käsitellä. Oikeuksien kollektiivisen hallinnon osalta yhteisön säännöstön direktiiveihin sisältyy viittauksia yhteisvalvontajärjestöjen toteuttamaan hallinnointiin, mutta myöskään näissä säännöksissä ei käsitellä varsinaisia oikeuksien hallinnoinnin edellytyksiä. [6]

Für die Europäische Union bedeutet das, dass der Urheberrechtsschutz durch die einzelnen Mitgliedstaaten gewährt wird. Es gibt kein gemeinschaftliches Urheberrecht. Bei der Harmonisierung des materiellen Urheberrechts wurde nicht versucht, dessen territoriale Verankerung und die Möglichkeiten der Rechteinhaber zur territorialen Ausübung ihrer Rechte einzuschränken. Das Territorialitätsprinzip ist vom Gemeinschaftsgesetzgeber anerkannt und auch vom Gerichtshof bestätigt worden [7], obwohl er die Auswirkungen des Territorialitätsprinzips in gewissem Grad abgeschwächt hat. Der Gerichtshof hat seine Anwendung nur hinsichtlich der gemeinschaftsweiten Erschöpfung der Verbreitungsrechte, sofern dies in Widerspruch zum freien Warenverkehr gerät, sowie hinsichtlich von Wettbewerbsvorschriften, sofern sich dies aus wettbewerbsbeschränkenden Vereinbarungen, aufeinander abgestimmten Verhaltensweisen oder aus der missbräuchlichen Ausnutzung einer beherrschenden Stellung ergibt, eingeschränkt.

[6] Ks. kohta 3.2.1.

[7] Vgl. Rechtssache 62/79, Coditel gegen Ciné-Vog Films (1980) Slg. 881; Rechtssache 262/81, Coditel gegen Ciné-Vog Films (1982) Slg. 3381. In der Rechtssache Coditel II (Absatz 14) stellte der Gerichtshof folgendes klar: "Ebenso wie sich nicht ausschließen lässt, dass bestimmte Modalitäten dieser Ausübung gegen Artikel 59 und 60 verstoßen, kann auch nicht ausgeschlossen werden, dass sich Modalitäten der Ausübung als mit Artikel 85 unvereinbar herausstellen, wenn sie Gegenstand einer Kartellabsprache sind, die möglicherweise eine Verhinderung, Einschränkung oder Verfälschung des Wettbewerbs innerhalb des gemeinsamen Markts bezweckt oder bewirkt."

1.2.2. Grenzüberschreitende Verwertung von Urheberrechten und verwandten Schutzrechten

1.2. Sisämarkkinoiden vaikutus oikeuksien hallinnointiin

Für die meisten Formen der Verwertung ist der Binnenmarkt, auf Grund der Größenvorteile, mittlerweile der geeignete wirtschaftliche Rahmen.

1.2.1. Teollis- ja tekijänoikeuksien alueellinen luonne

Im digitalen Umfeld ist der grenzüberschreitende Handel mit Waren und Dienstleistungen, die dem Urheberrecht oder verwandten Rechten unterliegen, die Regel geworden, insbesondere was das Vervielfältigungsrecht, das Recht der öffentlichen Wiedergabe und das Recht der Zugänglichmachung angeht. Bei jeder digitalen Übermittlung sind diese Rechte berührt, sie wurden daher durch Richtlinie 2001/29/EG für diesen Zweck harmonisiert.

Perinteisesti oikeuksien hyödyntämistoimeen sovellettava laki on oikeuden hyödyntämispaikan laki. Tämä periaate vahvistetaan Bernin yleissopimuksen 5 artiklan 2 kohdassa, ja se tunnustetaan kansallisissa lainsäädännöissä.

1.2.3. Hindernisse für einen Binnenmarkt auf dem Gebiet der Rechtewahrnehmung

Euroopan unionin kannalta tämä tarkoittaa sitä, että kukin jäsenvaltio myöntää tekijänoikeussuojan. Yhteisön laajuista tekijänoikeutta ei ole. Tekijänoikeutta koskevan aineellisen oikeuden yhdenmukaistamisella ei ole pyritty poistamaan tai rajoittamaan tekijänoikeuden alueellista luonnetta ja oikeudenhaltijoiden mahdollisuutta käyttää oikeuksiaan alueellisesti. Alueellisen hyödyntämisen periaate on tunnustettu yhteisön lainsäädännössä ja se on vahvistettu myös yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä [7], mutta vaikutus on jossain määrin heikentynyt. Tuomioistuin on rajannut oikeuden käyttöä ainoastaan yhteisön laajuisen levitysoikeuden sammumisen osalta olosuhteissa, joissa toiminta on ollut tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteen vastaista, ja kilpailusääntöjen osalta silloin, kun käytäntö on rajoittavien sopimusten tai yhteisesti sovittujen järjestelyjen taikka määräävän aseman väärinkäytön tulos.

Die Lizenzierung in der Offline-Welt erfolgt also zunehmend über Ländergrenzen hinweg, und die Online-Lizenzierung erlaubt per definitionem eine grenzüberschreitende Transaktion. Da jedoch für die Lizenzierung das Gesetz des Landes der Verwertung gilt, finden bei einer Verwertung in mehr als einem Mitgliedstaat unterschiedliche Vorschriften Anwendung.

[7] Ks. asia 62/79, Coditel v. Ciné-Vog Films, Kok. 1980, s. 881; asia 262/81, Coditel v. Ciné-Vog Films, Kok. 1982, s. 3381. Asiassa Coditel II antamassaan tuomiossa (14 kohta) tuomioistuin selventää, että "kuten ei voida sulkea pois sitä, että tietyt oikeuden käytön muodot ovat yhteensoveltumattomia 59 ja 60 artiklan määräysten kanssa, ei myöskään voida sulkea pois sitä, että oikeuden käytön muodot voivat olla yhteensoveltumattomia 85 artiklan määräysten kanssa, kun nämä oikeudet ovat sellaisen yritysten välisen järjestelyn välineenä, jonka tarkoituksena on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua yhteismarkkinoilla tai josta seuraa, että kilpailu estyy, rajoittuu tai vääristyy yhteismarkkinoilla".

Im Falle einer individuellen Rechtewahrnehmung gibt es unterschiedliche Vorschriften über den originären Rechtserwerb und die Urheberschaft, die für Urheberrechtsverträge geltenden Bedingungen oder die Schutzkriterien. Auch die Bedingungen für die kollektive Rechtewahrnehmung sind von Mitgliedstaat zu Mitgliedstaat unterschiedlich. Das Fehlen gemeinsamer Vorschriften über die Verwaltung von Verwertungsgesellschaften kann sowohl den Nutzern als auch den Rechteinhabern schaden, da sie in den Mitgliedstaaten jeweils unterschiedlichen Bedingungen, mangelnder Transparenz und mangelnder Rechtssicherheit ausgesetzt sein können. Je unterschiedlicher diese Vorschriften sind, desto schwieriger ist im Prinzip eine grenzüberschreitende Lizenzierung bzw. eine Lizenzierung, die sich auf mehrere oder alle Mitgliedstaaten erstreckt.

1.2.4. Die Forderung nach gemeinschaftsweiten Lizenzen

1.2.2. Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien rajatylittävä hyödyntäminen

Eine Forderung, die im Sondierungsprozess immer wieder vorgebracht wurde, insbesondere von gewerblichen Nutzern für den wachsenden Markt in der Online-Umgebung, war die nach mehr gemeinschaftsweiter Lizenzierung [8]. In diesem Zusammenhang soll der Begriff ,gemeinschaftsweite Lizenzierung" als Oberbegriff dienen für die Erteilung einer gemeinschaftsweit gültigen Nutzungslizenz durch eine einzelne Verwertungsgesellschaft in einer einzigen Rechtshandlung.

Lähes kaikissa hyödyntämismuodoissa mittakaavaetujen saavuttamiseen soveltuvaksi taloudelliseksi ympäristöksi ovat muodostuneet sisämarkkinat.

[8] In einem ähnlichen Zusammenhang stellt die Kommission in zunehmendem Maße eine Forderung nach Zugang zu geschützten Satellitenfernsehprogrammen fest, die von einem anderen Mitgliedsstaat ausgestrahlt wird als demjenigen, in dem die Zuschauer wohnhaft sind. Derzeitige bedingte Zugangskontrolltechnologien ermöglichen es vollkommen, den Kreis der bezahlenden Zuschauer im Ausstrahlbereich des Satelliten genau zu bestimmen; hingegen führen Geschäftsmodelle und vertragliche Vereinbarungen oftmals zu gebietsbezogenen Dienstleistungsangeboten. Obwohl sich dieses Thema auf den in diesem Abschnitt behandelten Ruf nach gemeinschaftsweiter Lizenzierung bezieht, ist es eher mit Zugangskontrolle als mit Urheberrecht und verwandten Schutzrechten sowie deren Lizenzierung verwurzelt. Vgl. diesbezüglich den Bericht der Kommission über den rechtlichen Schutz elektronischer Bezahldienste, KOM (2003) 198 endg., 24.04.2003, Punkt 4.4.

Digitaalisen ympäristön käyttöönoton myötä tekijänoikeuden ja lähioikeuksien suojan piiriin kuuluvien tavaroiden ja palveluiden rajatylittävä kauppa on vakiinnuttanut paikkansa, eritoten kappaleen valmistamiseen, yleisölle välittämiseen ja käyttöön saattamiseen liittyvien oikeuksien osalta. Nämä oikeudet koskevat kaikkia digitaalisia siirtoja, ja ne on yhdenmukaistettu tässä tarkoituksessa direktiivillä 2001/29/EY.

Die Betroffenen bemühen sich schon um vertragliche und technische Lösungen, die europa- oder sogar weltweit angemessenen Zugang zu geschützten Werken und anderen Schutzgegenständen gewährleisten

1.2.3. Oikeuksien hallinnoinnista sisämarkkinoilla aiheutuvat esteet

Eine direkte gemeinschaftsweite Lizenzierung ermöglichte früher die Rahmenvereinbarung zwischen der Gesamtorganisation der Verwertungsgesellschaften (BIEM - Bureau International des Sociétés Gérant les Droits d'Enregistrement et de Reproduction Mécanique) und der Gesamtorganisation der Schallplattenindustrie (IFPI - International Federation of the Phonographic Industry), die BIEM/IFPI-Vereinbarung, die sich auf die Rechte der mechanischen Vervielfältigung bezieht. Hinsichtlich der elektronischen Übermittlung, einschließlich Webcasting und On-demand-Bereitstellung von Musik durch Streaming oder Download teilen Verwertungsgesellschaften seit kurzem der Kommission eine Anzahl von Vereinbarungen angesichts von Negativattesten oder einer Befreiung nach Artikel 81 EG-Vertrag mit. Entsprechend der Absicht der Beteiligten soll in der Regel die gemeinschaftsweite Lizenz von der Verwertungsgesellschaft des Landes erteilt werden, in dem der Content-Provider tätig ist. Für den Bereich der musikalischen Aufführungsrechte sind fast alle größeren Verwertungsgesellschaften, die Urheber vertreten, Vertragspartei eines Gegenseitigkeitsabkommens (des sog. ,Santiago"-Abkommens), das es jeder dieser Gesellschaften ermöglicht, das Recht der öffentlichen Aufführung im Internet über ihr Verwaltungsgebiet hinaus zu lizenzieren. Eine andere internationale Vereinbarung, das sogenannte ,Simulcasting"-Abkommen, betrifft die Vergütungsansprüche von Tonträgerherstellern für die zeitgleiche Wiedergabe von über Hörfunk- oder Fernsehen ausgestrahlten Tonaufnahmen über das Internet. Die Nutzer (in diesem Fall Sendeunternehmen, deren Sendesignale aus einem EWR-Land ausgestrahlt werden) können von jeder Verwertungsgesellschaft innerhalb des EWR eine europaweite Lizenz erhalten. Nach einer anderen Vereinbarung können gemeinschaftsweite Lizenzen für die Online-Nutzung von Werken aus dem Bereich der Kunst und der Fotografie von jeder der beteiligten Verwertungsgesellschaften zu denselben Konditionen erteilt werden (OnLineKunst-Vereinbarung).

Offline-lisensointi on enenevässä määrin muuttunut rajatylittäväksi toiminnaksi, ja online-lisensointi on sitä jo perusluonteeltaan. Koska lisensointiin kuitenkin sovelletaan sen maan lainsäädäntöä, jossa kohdetta hyödynnetään, sovelletaan useassa maassa tapahtuvaan hyödyntämiseen useita eri sääntöjä.

Die erste Frage, die sich in diesem Zusammenhang stellt, ist, ob es dem Markt überlassen werden sollte, die gemeinschaftsweite Lizenzierung unter Wahrung der Grundregeln des Schutzes des Urheberrecht einschließlich seiner territorialen Verankerung weiterzuentwickeln, oder ob der Gemeinschaftsgesetzgeber versuchen sollte, die gemeinschaftsweite Lizenzierung voranzubringen.

Oikeuksien yksilöllisen hallinnoinnin tapauksessa eroja on omistusta ja tekijää, tekijänoikeussopimuksia ja suojan perusteita koskevissa säännöissä. Myös oikeuksien kollektiivisen hallinnoinnin edellytykset vaihtelevat eri jäsenvaltioissa. Yhteisvalvontajärjestöjen hallintoa koskevien yhteisten sääntöjen puuttuminen voi olla haitallista sekä käyttäjille että oikeudenhaltijoille, jotka voivat joutua soveltamaan erilaisia edellytyksiä eri jäsenvaltioissa, ja avoimuudessa ja oikeusvarmuudessa on puutteita. Mitä enemmän nämä säännöt vaihtelevat, sitä vaikeampaa on periaatteessa lisensoida oikeuksia yli rajojen ja vahvistaa lisenssin voimassaolo usean jäsenvaltion tai kaikkien jäsenvaltioiden alueella.

Zunächst sei darauf hingewiesen, dass eine gesetzgeberische Maßnahme, die vom Rechteinhaber verlangt, dass er eine gemeinschaftsweite Nutzungserlaubnis erteilt, einer Zwangslizenz gleichkommen könnte. Es müsste sorgfältig geprüft werden, ob eine solche Maßnahme mit den internationalen Verpflichtungen vereinbar ist, die die Gemeinschaft im Berner Übereinkommen und im Rom-Abkommen sowie, in jüngerer Zeit, im WIPO-Urheberrechtsvertrag (WCT) und im WIPO-Vertrag über Darbietungen und Tonträger (WPPT) eingegangen ist. Entsprechend müsste die Vereinbarkeit mit Artikel 295 EG-Vertrag geprüft werden. Diese Erwägungen gelten selbstverständlich unbeschadet der Kompetenzen der Kommission nach Art. 82 EG-Vertrag und in Einklang mit der bisherigen Praxis der Kommission, des Gerichts erster Instanz und des Europäischen Gerichtshofs sowie der gemeinschaftlichen internationalen Verpflichtungen.

1.2.4. Tarve yhteisön laajuiseen lisensointiin

Eine sehr wirksame Lösung wäre eine Gemeinschaftsvorschrift, die bestimmt, dass jede Lizenz, die das Recht der öffentlichen Wiedergabe oder der Zugänglichmachung betrifft, zumindest für grenzüberschreitende Tätigkeiten, per definitionem Nutzungshandlungen in der gesamten Gemeinschaft erlaubt. Das würde bedeuten, dass die öffentliche Wiedergabe oder die Zugänglichmachung, wenn sie irgendwo in der Gemeinschaft genehmigt würde, auch in jedem anderen Mitgliedstaat erlaubt wäre. Eine solche Regelung käme der teilweisen Abschaffung des Territorialitätsgrundsatzes gleich.

Kuulemismenettelyn aikana useaan otteeseen etenkin kaupallisten käyttäjien esille tuoma aihe on ollut tarve yhteisön laajuiseen lisensointiin, kun online-markkinat kasvavat koko ajan. [8] Yhteisön laajuisen lisensoinnin alaan kuuluvaksi katsotaan tässä yhteydessä se, että yksi yhteisvalvontajärjestö myöntää lisenssin yhdellä kertaa hyödyntämiseen kaikkialla yhteisössä.

Eine weniger tief greifende Lösung wäre die Übernahme des Modells der Richtlinie 93/83/EWG für das Recht der öffentlichen Wiedergabe und der Zugänglichmachung über Satellitenrundfunk. Nach Artikel 1 Absatz 2b der Richtlinie wird davon ausgegangen, dass die entsprechende Handlung der öffentlichen Zugänglichmachung nur in dem Mitgliedstaat stattfindet, "in dem die programmtragenden Signale unter der Kontrolle des Sendeunternehmens und auf dessen Verantwortung in eine ununterbrochene Kommunikationskette eingegeben werden, die zum Satelliten und zurück zur Erde führt". Wird dieses Modell indessen ohne Einschränkung der Vertragsfreiheit der Parteien wie in Richtlinie 93/83/EWG auf das Urheberrecht und die verwandten Schutzrechte übertragen, führt es nicht zwangsläufig zum gewünschten Ergebnis der länderübergreifenden Lizenzierung [9], weil es lediglich das anwendbare Recht bestimmt und nicht ohne weiteres zur Ausweitung der Lizenz auf den in Frage stehenden Ausstrahlbereich führt. Alternativ könnte man versuchen, die ausschließlichen Rechte der öffentlichen Wiedergabe und der Zugänglichmachung auf einen Vergütungsanspruch zu beschränken, dessen kollektive Wahrnehmung gesetzlich vorgeschrieben ist (was ein wirksames Funktionieren der Verwertungsgesellschaften voraussetzt). Man kann indessen die Auffassung vertreten, dass diese Option nicht in Frage kommt, weil sowohl die Richtlinie 2001/29/EG als auch die WIPO-Internetverträge (WCT und WPPT), durch die diese Rechte festgelegt und harmonisiert werden, bestimmen, dass diese Rechte für Urheber, und das Recht der öffentlichen Wiedergabe auch für Inhaber von verwandten Schutzrechten, ausschließliche Rechte sind. Ein anderer Lösungsansatz bestuende darin, den gewerblichen Nutzern ein Wahlrecht dergestalt zuzugestehen, dass sie die Verwertungsgesellschaft im Europäischen Wirtschaftsraum, die die gewünschte Lizenz erteilt, frei wählen können. Ein derartiges Modell wurde durch die Simulcasting-Vereinbarung verwirklicht, welche von Verwertungsgesellschaften geschaffen wurde, die gewisse Rechteinhaber im Bereich der Online-Nutzung vertreten, wobei das Wahlrecht mit der Verpflichtung der Verwertungsgesellschaften zu einer besseren Gebührentransparenz verknüpft wurde [10].

[8] Komissio panee merkille myös lisääntyvän tarpeen sellaisten suojattujen satelliittitelevisiolähetysten katseluun, jotka lähetetään muusta kuin katsojan asuinjäsenvaltiosta. Vaikka nykyiset ehdollisen katselun tekniikat tekevät täysin mahdolliseksi maksavan yleisön tarkan määrittelyn satelliitin peittoalueella, liiketoimintamallit ja sopimusjärjestelyt usein johtavat aluekohtaiseen palvelujen tarjontaan. Tämä aihe liittyy yhteisön laajuisen lisensoinnin tarpeeseen, jota käsitellään tässä kohdassa, mutta se perustuu pikemminkin ehdollisen pääsyn valvontaan kuin tekijänoikeuteen ja lähioikeuksiin ja niiden lisensointiin. Aiheesta lisää komission kertomuksessa maksullisten sähköisten palvelujen oikeudellisesta suojasta, KOM(2003)198 lopullinen, 24.4.2003, kohta 4.4.

[9] Bericht der Europäischen Kommission über die Anwendung der Richtlinie 93/83/EWG des Rates zur Koordinierung bestimmter urheber- und leistungsschutzrechtlicher Vorschriften betreffend Satellitenrundfunk und Kabelweiterverbreitung, KOM (2002) 430 endg. vom 26.7.2002.

[10] Vgl. Punkt 3.4

Sidosryhmät pyrkivät jo löytämään sopimusteknisiä ja teknisiä ratkaisuja varmistaakseen riittävät mahdollisuudet käyttää suojattuja teoksia ja muuta suojattua aineistoa Euroopan tai jopa maailman laajuisesti.

Um den Zugang zu diesen Rechten noch weiter zu verbessern, könnten die Verwertungsgesellschaften unter bestimmten Voraussetzungen den Auftrag erhalten, gemeinschaftsweite Lizenzen zu erteilen. Auch diese Lösung würde eine effiziente und rechenschaftsfähige kollektive Rechtewahrnehmung für die gesamte Gemeinschaft erfordern, einschließlich Gegenseitigkeitsvereinbarungen zwischen Verwertungsgesellschaften, die diesen ein Rechteclearing auch für andere Länder ermöglichen.

Suora yhteisön laajuinen lisensointi on ollut mahdollista tekijöiden yhteisvalvontajärjestöjen ja äänitetuottajien järjestön välisen puitesopimuksen kautta (BIEM/IFPI-sopimus), joka koskee oikeutta mekaaniseen valmistamiseen. Kun on kyse sähköisestä siirrosta ja musiikin esittämisestä verkossa tai tilauksesta "streaming"-tekniikalla tai kopioimalla, tekijöiden yhteisvalvontajärjestöt ovat hiljattain antaneet komissiolle tiedoksi joukon sopimuksia, joissa määrätään negatiivisesta selvityksestä tai EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan nojalla tehtävästä poikkeuksesta. Osapuolten tavoitteena on tilanne, jossa pääsääntöisesti yhteisön laajuisen lisenssin myöntäjänä on sen maan järjestö, jossa sisällöntuottaja toimii. Musiikin esitysoikeuksien alalla lähes kaikki suurimmat tekijöitä edustavat yhteisvalvontajärjestöt ovat tehneet vastavuoroisen sopimuksen ("Santiagon sopimuksen"), joka antaa jokaiselle järjestölle mahdollisuuden myöntää usean alueen kattavia, julkisia esitysoikeuksia koskevia lisenssejä online-käyttöä varten. Yksi malleista koskee äänitetuottajien oikeuksia korvaukseen radio- ja TV-asemien radiolähetyksiin ja/tai TV-signaaleihin sisältyvien äänitteiden samanaikaisesta levityksestä Internetissä ("simulcasting"-sopimus). Käyttäjät (tässä tapauksessa yleisradiotoiminnan harjoittajat, joiden signaali on peräisin Euroopan talousalueelta) voivat saada Euroopan laajuisen lisenssin miltä tahansa ETA-maan järjestöltä. Toisessa mallissa on mahdollista saada yhteisön laajuinen lisenssi taide- ja valokuvateosten online-käyttäjille miltä tahansa osallistuvalta yhteisvalvontajärjestöltä samoin edellytyksin (OnLineArt-sopimus).

Die am wenigsten eingreifende Option bestuende darin, Modalitäten der kollektiven Rechtewahrnehmung durch Verwertungsgesellschaften zu regeln, da diese in den meisten Fällen mit der Wahrnehmung der Rechte betraut sind, für die am nachdrücklichsten eine gemeinschaftsweite Lizenzierung gefordert wird. Verwertungsgesellschaften sind bereits in ihrem Land One-Stop-Shops für die Lizenzierung der Rechte am weltweiten Repertoire der von ihnen vertretenen Gruppe von Rechteinhabern. Das ist ein erheblicher Vorteil für Rechteinhaber und Nutzer gleichermaßen und sollte nicht angetastet werden. Gleichzeitig könnten zentrale Lizenzierungsvereinbarungen wie die oben Beschriebenen gefördert werden durch die Beseitigung aller Unterschiede zwischen den Mitgliedstaaten hinsichtlich der gesetzlichen Anforderungen an die kollektive Rechtewahrnehmung und die Einführung von Vorschriften über die redliche Verwaltung für das Funktionieren von Verwertungsgesellschaften.

Tässä yhteydessä käsiteltävä ensimmäinen asia on se, olisiko yhteisön laajuinen lisensoinnin edelleen kehittäminen syytä jättää markkinoiden huoleksi kuitenkin siten, että noudatetaan tekijänoikeussuojan perusperiaatteita ja että oikeuksien alueellinen luonne säilyy, vai olisiko yhteisön lainsäädännön kautta pyrittävä helpottamaan yhteisön laajuista lisensointia.

1.2.5. Digital Rights Management - (DRM-) Systeme

Heti alkuun on todettava, että lainsäädäntötoimi, jonka mukaan oikeudenhaltijoilta edellytettäisiin yhteisön laajuisen lisenssin myöntämistä, voisi johtaa pakkolisenssin käyttöönottoon. Olisi huolellisesti arvioitava tällaisen toimenpiteen yhteensopivuus niiden yhteisön kansainvälisten velvoitteiden kanssa, jotka johtuvat Bernin ja Rooman yleissopimuksen sekä uudempien WIPOn tekijänoikeussopimuksen ja WIPOn esitys- ja äänitesopimuksen määräyksistä. Vastaava arviointi olisi tarpeen myös perustamissopimuksen 295 artiklan osalta. Nämä näkökohdat eivät kuitenkaan rajoita EY:n perustamissopimuksen 82 artiklan nojalla komissiolle tältä osin kuuluvia valtuuksia, joiden käyttö on komission, ensimmäisen asteen tuomioistuimen ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tähänastisen käytännön ja yhteisön kansainvälisten velvoitteiden mukaista.

In der Diskussion über die Verwaltung von Urheberrechten und verwandten Schutzrechten im neuen digitalen Umfeld ist die digitale Rechteverwaltung (DRM) zu einem Kernthema geworden.

Tehokkain vaihtoehto olisi yhteisön lainsäädäntö, jonka mukaan kaikki lisenssit, jotka koskevat oikeutta yleisölle välittämiseen tai oikeutta käyttöön saattamiseen, ainakin rajatylittävien toimien yhteydessä, antavat sellaisenaan luvan käyttöön kaikkialla yhteisössä. Tämän vaihtoehdon mukaisesti sen jälkeen, kun on annettu lupa yleisölle välittämiseen tai käyttöön saattamiseen jossakin jäsenvaltiossa, kyseiset toimet voidaan laillisesti suorittaa myös missä tahansa muussa jäsenvaltiossa. Tämän vaihtoehdon myötä alueellisuuden periaate poistuisi osittain käytöstä.

Das Angebot von DRM-Diensten über eine technologische Infrastruktur zur Verwaltung von Urheberrechten und verwandten Schutzrechten ist sowohl für die individuelle als auch für die kollektive Rechtewahrnehmung von Belang.

Lievempänä vaihtoehtona olisi satelliittilähetyksiä varten direktiivillä 93/83/ETY valitun mallin käyttöönotto yleisölle välittämistä ja käyttöön saattamista koskevien oikeuksien tapauksissa. Direktiivin 1 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti kyseisessä mallissa välitys yleisölle tapahtuu ainoastaan siinä jäsenvaltiossa, jossa yleisradio-organisaation valvonnassa ja vastuulla ohjelmasignaalit saatetaan satelliittiin johtavaan ja maata kohti palaavaan katkeamattomaan välitysketjuun. Jos kuitenkin mallia sovelletaan tekijänoikeuteen ja lähioikeuksiin ilman, että rajoitetaan osapuolten sopimusvapautta, kuten on tehty direktiivissä 93/83/ETY, tämä ei välttämättä johda tavoiteltuun monta aluetta käsittävään lisensointiin, [9] vaan tällöin ainoastaan määritellään sovellettava lainsäädäntö, eivätkä nämä toimet sinällään johda lisenssin laajentamiseen asianomaiseen peittoalueeseen. Vaihtoehtoisesti voitaisiin pyrkiä rajaamalla oikeus yleisölle välittämiseen ja oikeutta käyttöön saattamiseen korvausta koskevaan oikeuteen, johon liittyy pakollinen kollektiivinen hallinnointi (mikä edellyttää yhteisvalvontajärjestöjen tehokasta toimintaa). Koska kuitenkin sekä direktiivissä 2001/29/EY että WIPOn "Internet-sopimuksissa" eli tekijänoikeus- sekä esitys- ja äänitesopimuksessa vahvistetaan ja yhdenmukaistetaan nämä tekijöille kuuluvat oikeudet sekä käyttöön saattamisen oikeus yksinoikeutena myös lähioikeuksien haltijoille, tämän vaihtoehto voidaan katsoa poissuljetuksi. Yhtenä vaihtoehtona voisi olla tilanne, jossa kaupallisille käyttäjille annetaan vapaus valita Euroopan talousalueella toimiva yhteisvalvontajärjestö, joka myöntää vaadittavan lisenssin. Tällainen malli on otettu käyttöön Simulcasting-sopimuksella, jonka tiettyjä oikeudenhaltijoita edustavat yhteisvalvontajärjestöt ovat tehneet ja jossa valinnanvapaus yhdistetään yhteisvalvontajärjestöille asetettuihin avoimuuden lisäämisvaatimuksiin online-käytön yhteydessä. [10]

DRM-Systeme können für Rechteclearing, für die Sicherstellung der Bezahlung, für die Rückverfolgung von Handlungen und für die Rechtedurchsetzung eingesetzt werden. Deshalb sind diese Systeme unverzichtbar für die Entwicklung neuer Geschäftsmodelle, die sich durch hohes Volumen und niedrige Transaktionswerte auszeichnen; dazu zählen die Erhebung von Gebühren für Zugang, Nutzung und den Dienst selbst sowie Abonnementsmodelle, Werbefinanzierung, Kreditverkäufe oder Abrechnungssysteme. DRM-Systeme sind Mittel zum Zweck und als solche ein wichtiges, wenn nicht das wichtigste Instrument der Rechtewahrnehmung für die neuen digitalen Dienste im Binnenmarkt.

[9] Ks. Euroopan komission kertomus tiettyjen satelliitin välityksellä tapahtuvaan yleisradiointiin ja kaapeleitse tapahtuvaan edelleenlähettämiseen sovellettavien tekijänoikeutta sekä lähioikeuksia koskevien sääntöjen yhteensovittamisesta annetun neuvoston direktiivin 93/83/ETY soveltamisesta, KOM(2002) 430 lopullinen, 26.7.2002.

Den Rechtsrahmen für die Verwaltung von DRM-Systemen liefert die Richtlinie 2001/29/EG. Durch den gesetzlichen Schutz von technischen Maßnahmen und von Informationen über die Wahrnehmung der Rechte, mit denen die Rechteinhaber ihre geschützten Inhalte versehen können, hat der Gemeinschaftsgesetzgeber die rechtlichen Parameter von DRM-Systemen festgelegt und die Grundlage für ihre Weiterentwicklung geschaffen. Der Schutz von technischen Maßnahmen und Informationen über die Wahrnehmung der Rechte wird in Artikel 6 und 7 sowie in mehreren Erwägungsgründen behandelt.

Mitgliedsstaaten müssen bei der Festlegung des gerechten Ausgleichs im Zusammenhang mit der nach Artikel 5 Abs. 2b vorgesehenen Ausnahmeregelung zur Nutzung zum privaten Gebrauch auch die Anwendung oder Nichtanwendung, d. h. den Grad des Einsatzes (Erwägungsgrund 35) von technischen Maßnahmen berücksichtigen. Die Richtlinie verpflichtet die Mitgliedsstaaten zu einer in sich geschlossenen Anwendung der Ausnahmen. Inwieweit dieses Ziel bezogen auf die Anwendung der Vorschrift über den gerechten Ausgleich erreicht wurde, wird im Rahmen der Überprüfung der die Richtlinie umsetzenden Vorschriften beurteilt werden. Eine derartige Überprüfung wird insbesondere die Kriterien beinhalten, die die Mitgliedsstaaten anwenden oder anwenden werden, um bei der Festlegung der Vergütungssysteme im Rahmen der Ausnahmeregelung für die Privatkopie die Anwendung oder Nichtanwendung von technischen Maßnahmen zu berücksichtigen. Die Kommission hat diesen konkreten Überprüfungsauftrag im Rahmen des nach Artikel 12 eingesetzten Kontaktausschusses inne. Ein größeres Angebot an DRM-Systemen und -Diensten vermag nur dann für Rechteinhaber und Verbraucher von zusätzlichem Nutzen zu sein, wenn es zum Angebot geschützten Inhalts beiträgt und den Zugang von Endnutzern zum geschützten Inhalt ermöglicht. Von daher müssen Transparenz und Klarheit hinsichtlich der Kriterien und Elemente, die Mitgliedsstaaten im Rahmen der Berücksichtigung der Anwendung oder Nichtanwendung von technischen Maßnahmen nutzen oder nutzen werden, über entsprechende Umsetzungsmaßnahmen sichergestellt werden.

[10] Ks. kohta 3.4.

Der weitverbreitete Einsatz von DRMs als eine Möglichkeit, einen gerechten Ausgleich zu erzielen, könnte gegebenenfalls bereits existierende Vergütungssysteme (z. B. Abgabe für das Anfertigen von Privatkopien) überfluessig werden lassen und damit deren Abbau oder sogar völlige Abschaffung rechtfertigen. Andererseits bieten DRMs zum gegenwärtigen Zeitpunkt keine politische Lösung zur Gewährleistung eines angemessenen Gleichgewichts der beteiligten Interessen, nämlich der Interessen der Urheber und anderer Rechteinhaber oder derjenigen der rechtmäßigen Nutzer, Verbraucher und anderer beteiligter Dritter (Bibliotheken, Service-Provider, Urheber geschützter Inhalte...). DRM-Systeme sind nämlich nicht ohne weiteres eine Alternative zur Politik des Urheberrechts, Parameter in Bezug auf den Schutz des Urheberrechts, seiner Ausnahmen und seiner Beschränkungen aufzustellen, die seit jeher von der Gesetzgebung angewendet werden. Diesbezüglich ist die Kommission auch verpflichtet, im Rahmen des Kontaktausschusses nach Artikel 12 zu überprüfen, ob sich der Einsatz von wirksamen technischen Maßnahmen nachteilig auf gesetzlich zulässige Handlungen auswirkt (sog. Lock up-Techniken).

Bezüglich der in DRM-Systemen angewandten Technologien wird in Richtlinie 2001/29/EG festgestellt, dass die technische Entwicklung die Verbreitung geschützter Inhalte, insbesondere über Netze, erleichtern wird. Es wird aber auch eingeräumt, dass Unterschiede bei den technischen Maßnahmen dazu führen könnten, dass innerhalb der Gemeinschaft Systeme angewandt werden, die nicht kompatibel sind.

Jotta mahdollisuuksia kyseisten oikeuksien käyttöön voidaan edelleen lisätä, yhteisvalvontajärjestöt voitaisiin valtuuttaa tietyin edellytyksin tarjoamaan yhteisön laajuisia lisenssejä. Myös tämä ratkaisu vaatisi tehokasta ja uskottavaa oikeuksien kollektiivista hallinnointia kaikkialla yhteisössä sekä tarvittavia vastavuoroisia sopimuksia yhteisvalvontajärjestöjen välillä, joiden myötä järjestöt pystyvät selvittämään oikeuksia myös muiden alueiden kuin omien alueidensa osalta.

Obwohl die Wahl des geeigneten Geschäftsmodells bei den Rechteinhabern und den gewerblichen Nutzern verbleibt und die Nutzung von DRM-Systemen freiwillig und marktgetrieben bleibt, muss der bestehende Rechtsrahmen offenbar durch eine globale, interoperable technische Infrastruktur für DRM-Systeme ergänzt werden, die sich auf einen Konsens der Beteiligten stützt und eine Grundvoraussetzung für wirksame Verbreitung und Zugang zu geschütztem Inhalt im Binnenmarkt darstellt.

Tätä joustavampi vaihtoehto olisi yksinomaan yhteisvalvontajärjestöjen toteuttaman kollektiivisen hallinnoinnin yksityiskohtaisiin sääntöihin keskittyminen, koska kyseiset järjestöt vastaavat pääosin niiden oikeuksien hallinnoinnista, joille yhteisön laajuista lisensointia on eniten vaadittu. Yhteisvalvontajärjestöt harjoittavat jo nyt kyseisten oikeudenhaltijoiden oikeuksien keskitettyä lisensointia omilla toiminta-alueillaan. Tämä on sekä oikeudenhaltijoiden että käyttäjien kannalta huomattavan edullinen toimintatapa, jota ei saisi vaarantaa. Samalla voitaisiin edistää edellä kuvatun kaltaisia keskitettyjä lisensointijärjestelyjä poistamalla jäljelle jääneet kollektiivisen hallinnoinnin edellytyksiä koskevat jäsenvaltioiden lakien erot ja ottamalla käyttöön yhteisvalvontajärjestöjen toimintaan liittyviä hyvää hallintotapaa koskevia sääntöjä Euroopan tasolla.

Die Schaffung eines Binnenmarkts wird dem Allgemeininteresse besser Rechnung tragen. Hierzu wurden Forschungsprojekte und auf "Open Standards" gerichtete Standardisierungsbemühungen auf EU-Ebene unterstützt; ihre Ergebnisse haben zum Nachweis dazu beigetragen, dass eine interoperable Infrastruktur errichtet werden kann. Der CEN/ISSS-Bericht über Standardisierung und Interoperabilität von DRM zeigt gewerblich angebotene Lösungen auf, die bereits im Markt zum Einsatz gekommen sind, obwohl deren Interoperabilität eine in Angriff zu nehmende Aufgabe bleibt. In Ermangelung eines signifikanten Fortschrittes bei der Einführung von interoperablen DRM-Systemen und -Diensten in nächster Zukunft ist eine Empfehlung vorstellbar, die das Erfordernis der Interoperabilität von DRM-Systemen und -Diensten unterstreichen soll. Eine derartige Empfehlung würde die Veröffentlichung von verfügbaren "Open Standards" umfassen, auf deren Grundlage globale und interoperable DRM-Systeme und -Dienste geschaffen werden können; dies mit dem Ziel, eine Verfestigung der bereits begonnenen Zersplitterung des Marktes zu verhindern. Zweifel verschiedener Interessenträger an der wirtschaftlichen Tragfähigkeit der angebotenen Technologien sind laut geworden und haben die Nutzung von DRM-Systemen gebremst. Wie bei allen geschützten technischen Systemen und Vorrichtungen kann auch bei DRM-Systemen das Risiko von Umgehungsversuchen nicht völlig ausgeschlossen werden. Der Schutz von DRM-Systemen gegen Umgehung, gegen die Herstellung und den Vertrieb von Umgehungsvorrichtungen und der Schutz von Urheber- und Leistungsschutzrechten gegen jede Form der Piraterie ist deshalb eine unerlässliche Voraussetzung, um dieses Risiko auf ein Minimum zu beschränken und die legale Nutzung von geschütztem Inhalt sowie die Akzeptanz auf Seiten der Rechteinhaber, der gewerblichen Nutzer und der Verbraucher gleichermaßen zu gewährleisten. Die Verbraucherakzeptanz ist der eigentliche Schlüssel zum Erfolg der DRM-Systeme, und sie muss erst noch auf einer breiteren Basis geschaffen werden. Rechteinhaber, gewerbliche Nutzer und Regierungen haben begonnen, und sollten fortfahren, den Verbraucher zu informieren sowie auf ein Umdenken hinzuwirken, was die Verknüpfung von Bereitstellungsmedium und Preis angeht, und eine Lizenzierungskultur hinsichtlich geschützter digitaler Inhalte zu fördern, die sich der Auffassung entgegenstellt, dass im Internet angebotene geschützte Inhalte zwangsläufig kostenlos seien. Bei dieser Vorgehensweise werden sowohl Wahlrecht (hinsichtlich Ausstattung, Netzwerk, Dienste und Inhalt) als auch zugleich der Schutz der Privatsphäre (einschließlich die Gewährleistung von Sicherheit), mithin die beiden wesentlichen Gesichtspunkte, die das Vertrauen des Verbrauchers stärken, aufrechterhalten. Obwohl beide, DRM-Systeme und Vergütungssysteme für die Verwaltung und die Erleichterung des Zugangs zu geschützten Inhalten konzipiert sind, haben sie unterschiedliche Funktionen und Ausgangsbasen. Vergütungssysteme, die von effizient arbeitenden Verwertungsgesellschaften als Treuhänder der Rechteinhaber angewandt werden, sollten potentiellen Endnutzern Zugang zu den geschützten Werken bieten und gleichzeitig die wirtschaftlichen Interessen aller Rechteinhaber, einschließlich kleiner Unternehmen und Privatpersonen, wahren. Von einzelnen Rechteinhabern eingesetzte DRM-Systeme bieten Werkzugang lediglich nach deren Ermessen (oder ihrer Lizenznehmer), denn Anwendungsgrundlage sind hier ausschließliche Rechte (zur Genehmigung oder Untersagung der Nutzung).

1.2.5. Oikeuksien digitaaliset hallinnointijärjestelmät (DRM-järjestelmät)

Die Entscheidung, welchem Rechtewahrnehmungssystem der Vorzug gebührt, sollte prinzipiell den Beteiligten und den Entwicklungen am Markt überlassen werden und wird gegebenenfalls auf die Politik des Urheberrechts gegründet sein. In dieser Hinsicht ist eine genaue Beobachtung der Marktentwicklungen ausschlaggebend, um den Schutz des öffentlichen Interesses zu gewährleisten.

Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien hallinnoinnista uudessa digitaaliympäristössä käytyjen keskustelujen yhteydessä avainkysymykseksi on noussut oikeuksien digitaalinen hallinnointi (digital rights management, DRM). DRM-palvelujen saatavuus tekijänoikeuden ja lähioikeuksien hallinnoinnin teknisen infrastruktuurin kautta on keskeisessä asemassa sekä yksilöllisessä että kollektiivisessa hallinnoinnissa.

1.3. Fazit

DRM-järjestelmiä voidaan käyttää oikeuksien selvitykseen, maksujen turvaamiseen, käyttäytymisen jäljittämiseen tai oikeuksien täytäntöönpanon valvontaan. DRM-järjestelmät ovat sen vuoksi ehdottoman tärkeitä sellaisten suuren volyymin ja alhaisen transaktioarvon sisältävien uusien liiketoimintamallien kehittämisessä, joihin sisältyy käyttömahdollisuuksien, käytön ja itse palvelun hinnoittelu, tilausmallit, mainostuloihin nojautuminen, luottomyynti tai laskutusjärjestelmät. DRM-järjestelmiä käytetään keinona tavoitteeseen pääsemiseksi sekä sellaisinaan oikeuksien hallinnointiin uusien digitaalipalveluiden sisämarkkinoilla, mikä on selkeästi yksi niiden tärkeimmistä tehtävistä, ellei jopa tärkein.

Ausgangspunkt der Überlegungen über die Rechtewahrnehmung im Binnenmarkt sollten die dem Schutz des geistigen Eigentums innewohnenden Grundsätze sein. Ein funktionierender Rahmen für die individuelle und kollektive Verwaltung und Vermarktung von Urheberrechten und verwandten Schutzrechten ist eine der Voraussetzungen für den Schutz und die Weiterentwicklung der Möglichkeiten, die das Konzept des geistigen Eigentums für die Kreativität, die wirtschaftliche Entwicklung, das Funktionieren des Binnenmarktes und für die Gesellschaft insgesamt eröffnet.

DRM-järjestelmien hallinnoinnin oikeudellinen kehys vahvistetaan direktiivillä 2001/29/EY. Yhteisön lainsäädännön avulla varmistetaan oikeussuoja teknisille toimenpiteille ja oikeuksien sähköistä hallinnointia koskeville tiedoille, joita oikeudenhaltijat voivat soveltaa suojattuun sisältöönsä, ja tällä tavoin vahvistetaan DRM-järjestelmien oikeudelliset parametrit sekä pohjustetaan järjestelmien kehittämistä. Kyseisen direktiivin 6 ja 7 artiklassa sekä aiheeseen liittyvissä johdanto-osan kappaleissa käsitellään teknisten toimenpiteiden ja oikeuksien hallinnointitietojen suojaamista.

Die Gesetzgebung der gegenwärtigen und künftigen EU-Mitgliedstaaten in diesem Bereich entwickelt sich parallel zum technischen Wandel und dem Entstehen neuer Märkte weiter. Der Acquis communautaire, d. h. der geltende Rechtsrahmen der Gemeinschaft, auf dem Gebiet des Urheberrechts und der verwandten Schutzrechte geht zwar auf die Rechtewahrnehmung ein, enthält aber keine eigenen Vorschriften für diesen Bereich. Da es kein gemeinschaftliches Urheberrecht gibt, wird der Urheberrechtsschutz für den einzelnen Mitgliedstaat gewährt und durchgesetzt. Dennoch wird die Rechtewahrnehmung zunehmend zu einer grenzüberschreitenden Tätigkeit.

Jäsenvaltioiden on myös otettava huomioon teknisten toimenpiteiden soveltaminen tai niiden soveltamatta jättäminen (johdanto-osan 35 kappale), kun ne säätävät kohtuullisesta korvauksesta yksityistä käyttöä koskevan poikkeuksen yhteydessä 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla. Direktiivissä jäsenvaltioilta vaaditaan poikkeusten johdonmukaista soveltamista. Se, missä määrin tähän on päästy suhteessa kohtuullista korvausta koskevan vaatimuksen soveltamiseen, arvioidaan täytäntöönpanosta annetun lainsäädännön tarkastelun yhteydessä. Tarkastelussa otetaan huomioon etenkin kriteerit, joihin jäsenvaltiot viittaavat tai tulevat viittaamaan teknisten toimenpiteiden soveltamisessa tai soveltamatta jättämisessä määritellessään korvausjärjestelmiä yksityistä kopiointia koskevan poikkeuksen yhteydessä. Komissiolla on tähän erityisvaltuudet 12 artiklan nojalla perustetussa yhteyskomiteassa. DRM-järjestelmien ja -palvelujen laajempi saatavuus voi tuoda lisäarvoa sekä oikeudenhaltijoille että kuluttajille vain, jos sen avulla lisätään suojatun sisällön saatavuutta ja helpotetaan loppukäyttäjien mahdollisuuksia käyttää suojattua sisältöä. Sen vuoksi on varmistettava niiden kriteereiden ja osatekijöiden avoimuus, joita jäsenvaltiot käyttävät tai tulevat käyttämään teknisten toimenpiteiden soveltamisen tai soveltamatta jättämisen yhteydessä, ja kysymystä on selvennettävä vaadittavien täytäntöönpanotoimenpiteiden avulla.

Auch die Entwicklung von Systemen der digitalen Rechteverwaltung (DRM) sollte grundsätzlich an die Akzeptanz aller Beteiligter, einschließlich Verbraucher, ebenso wie an die Politik des Gesetzgebers im Bereich des Urheberrechts geknüpft sein. Eine Grundvoraussetzung der Gewährleistung gemeinschaftsweiter Zugänglichkeit zu DRM-Systemen und -Diensten für Rechteinhaber, Nutzer und im besonderen Verbraucher liegt in der Interoperabilität von DRM-Systemen und -Diensten. Eine genaue Überwachung der Marktentwicklungen, insbesondere durch Befragung der Beteiligten, bleibt unerlässlich.

DRM-järjestelmien laaja käyttö kohtuullisen korvauksen muotona voi epäilemättä lopulta syrjäyttää nykyiset korvausjärjestelmät (kuten yksityisiä kopioita hyvittävät "kasettimaksut"), mikä voi puolestaan antaa aiheen nykyisten järjestelmien käytön vähentämiseen tai jopa käytöstä poistamiseen. DRM-järjestelmät eivät kuitenkaan täytäntöönpanon nykytilanteessa ole poliittinen ratkaisu asiaankuuluvien etujen sopivan tasapainon varmistamiseksi, olipa sitten kyseessä tekijöiden ja muiden oikeudenhaltijoiden tai laillisten käyttäjien, kuluttajien tai muiden asiaankuuluvien kolmansien osapuolten (kirjastojen, palveluntarjoajien, sisällöntuottajien jne.) edut, koska DRM-järjestelmät eivät itsessään muodosta vaihtoehtoa tekijänoikeuspolitiikalle, kun on kyse parametrien vahvistamisesta joko tekijänoikeussuojalle tai poikkeuksille ja rajoituksille, joista tavallisesti säädetään lailla. Tältä osin komission tehtävänä on myös tarkastella 12 artiklan mukaisessa yhteyskomiteassa, vaikuttaako teknisten toimenpiteiden tehokas käyttö haitallisesti laissa sallittuihin toimiin (nk. "teknologinen lukko").

2. Individuelle Rechtewahrnehmung

DRM-järjestelmiin sovellettavan tekniikan osalta direktiivissä 2001/29/EY tunnustetaan, että tekniikan kehittyminen helpottaa suojatun sisällön levittämistä etenkin verkoissa. Siinä kuitenkin tunnustetaan myös se, että teknisten toimenpiteiden väliset erot voivat johtaa järjestelmien yhteensopimattomuuteen yhteisössä.

2.1. Hauptmerkmale

Vaikka soveltuvan liiketoimintamallin valinnasta vastaavat edelleen oikeudenhaltijat ja kaupalliset käyttäjät ja vaikka DRM-järjestelmien ja -palvelujen käyttö on edelleen vapaaehtoista ja markkinoiden sanelemaa, DRM-järjestelmien kokonaisvaltaisen ja yhteentoimivan teknisen infrastruktuurin kehittäminen sidosryhmien kesken näyttää olevan nykyisen lainsäädännön välttämätön seuraus sekä ennakkoedellytys suojatun sisällön tehokkaan levittämisen ja saatavuuden toteutumiselle sisämarkkinoilla.

Die individuelle Rechtewahrnehmung wird auch in gewissem Umfang in den geltenden Gemeinschaftsrichtlinien behandelt. So wird in Erwägungsgrund 30 der Richtlinie 2001/29/EG bekräftigt, dass die ausschließlichen Rechte, die die Vervielfältigung, die öffentliche Wiedergabe einschließlich der Zugänglichmachung und der Verbreitung (für Urheber) betreffen, unbeschadet der einschlägigen einzelstaatlichen Rechtsvorschriften über das Urheberrecht und die verwandten Schutzrechte übertragen oder abgetreten werden oder Gegenstand vertraglicher Lizenzen sein können. Ähnliche Vorschriften enthalten Artikel 2 Absatz 4, Artikel 7 Absatz 2 und Artikel 9 Absatz 4 der Richtlinie 92/100/EWG über das ausschließliche Recht, die Vermietung und das Verleihen bzw. die Vervielfältigung und die Verbreitung zu genehmigen oder zu verbieten. Darüber hinaus beinhalten Artikel 2 Absätze 5 und 6 der Richtlinie 92/100/EWG besondere Vorschriften über die Vermutung der Rechtsabtretung.

Sisämarkkinoiden toteutuminen palvelee paremmin yleistä etua. Tässä tarkoituksessa EU:n tasolla on tuettu tutkimushankkeita ja avoimiin standardeihin suuntautuvaa standardointia, ja näiden toimien tulokset ovat osaltaan osoittaneet, että yhteentoimiva infrastruktuuri on perustettavissa. Kuten Euroopan standardointikomitean ja ISSS:n (Information Society Standardisation System) DRM-standardointia ja yhteentoimivuutta koskeva kertomus osoittaa, kaupallisilla markkinoilla on saatavilla ratkaisuja, jotka ovat olleet jo jonkin aikaa käytössä mutta joiden välinen yhteentoimivuus on vielä ratkaistavaksi jäävä ongelma. Koska lähitulevaisuudessa ei ole odotettavissa merkittävää edistymistä yhteentoimivien DRM-järjestelmien ja -palvelujen toteutumisessa, suunnitteilla on suositus, jonka avulla lujitetaan vaatimusta DRM-järjestelmien ja -palvelujen yhteentoimivuudesta. Suosituksessa esitetään avoimien standardien julkaisemista, jolloin voidaan tuottaa kokonaisvaltaisia ja yhteentoimivia DRM-järjestelmiä ja -palveluja ja tällä tavoin pyrkiä välttämään alkanut markkinoiden pirstaloituminen. Useat sidosryhmät ovat ilmaisseet epäilyksensä käytettävissä olevan tekniikan elinkelpoisuudesta, ja tämä on osoittautunut DRM-järjestelmien käyttöä jarruttavaksi tekijäksi. Kaikkien suojattujen teknisten järjestelmien ja laitteiden tapaan myöskään DRM:n kohdalla järjestelmien kiertämisen riskiä ei voida kokonaan sulkea pois. Sen vuoksi DRM-järjestelmien suojaaminen kiertämiseltä, kiertämisen mahdolliseksi tekevien laitteiden valmistukselta ja markkinoinnilta, samoin kuin tekijänoikeuden ja lähioikeuksien suojaaminen piratismin eri muodoilta, ovat välttämättömiä edellytyksiä sille, että riski saadaan mahdollisimman pieneksi ja varmistetaan suojatun sisällön laillinen käyttö sekä oikeudenhaltijoiden, kaupallisten käyttäjien ja kuluttajien hyväksyntä. Kuluttajien hyväksyntä on tietenkin avaintekijä DRM-järjestelmien käytölle, mutta laajempaa hyväksyntää vasta haetaan. Oikeudenhaltijat, kaupalliset käyttäjät ja viranomaiset ovat käynnistäneet yleisölle suunnattuja tiedotus- ja valistuskampanjoita, joissa kysytään, olisiko toimituskanavalla oltava vaikutusta hintaan, ja tätä valistustyötä olisi jatkettava. Näillä toimilla on myös tuettu suojatun digitaalisen sisällön lisensointikulttuuria vastapainona käsitykselle, jonka mukaan suojatun sisällön Internetissä saatavillaolo tarkoittaa sisällön olevan aina ilmaista. Toimissa on otettava huomioon, että vapaus valita (laitteet, verkko, palvelut ja sisältö) sekä yksityisyyden suoja (myös turvallisuuden varmistaminen) on säilytettävä kuluttajien luottamusta lisäävinä olennaisina osatekijöinä. Vaikka DRM-järjestelmät ja korvausjärjestelmät on suunniteltu suojatun sisällön hallintaan ja käytön helpottamiseen, niillä on eri tehtävät ja erilaiset perustat. Edustuseliminä toimivien tehokkaiden yhteisvalvontajärjestöjen hoitamien korvausjärjestelmien on oltava mahdollisten loppukäyttäjien ulottuvilla, ja samalla niiden avulla on pystyttävä turvaamaan kaikkien, myös pienten ja muiden kuin yhtiömuotoisten oikeudenhaltijoiden taloudelliset osuudet. Yksittäisten oikeudenhaltijoiden käyttämät DRM-järjestelmät ovat saatavilla vain oikeudenhaltijoiden (tai näiden lisenssinhaltijoiden) harkinnan mukaan, koska näiden järjestelmien toiminta perustuu suoriin (käytön salliviin tai kieltäviin) yksinoikeuksiin.

2.2. Zu klärende Fragen

Kysymys siitä, mikä oikeuksien hallinnointijärjestelmää nostetaan etusijalle, on periaatteessa jätettävä sidosryhmien päätettäväksi ja markkinakehityksen varaan, ja sen perustana on lopulta aiheellinen tekijänoikeuspolitiikka. Tämän vuoksi markkinoiden kehittymisen seuranta on olennaisen tärkeää yleisen edun turvaamisen varmistamiseksi.

2.2.1. Originärer Rechtserwerb

1.3. Päätelmät

Grundlage der individuellen Rechtewahrnehmung ist die originäre Zuordnung der Rechte:das Urheberrecht an einem Werk steht grundsätzlich der natürlichen Person zu, die das Werk geschaffen hat. In einigen Rechtssystemen kann es auch juristischen Personen zustehen.

Tarkasteltaessa oikeuksien hallinnointia sisämarkkinoilla olisi perustaksi valittava teollis- ja tekijänoikeuksien luontaiset periaatteet. Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien yksilöllisen ja kollektiivisen hallinnoinnin ja näiden oikeuksien markkinoinnin toimivat puitteet ovat ennakkoedellytys teollis- ja tekijänoikeuksien tarjoamien mahdollisuuksien turvaamiselle ja kehittämiselle luovuuden, talouden, sisämarkkinoiden toimivuuden ja yleensä yhteiskunnan eduksi.

Hinsichtlich der speziellen Thematik der Urheberschaft an audiovisuellen Werken ist auf Gemeinschaftsebene ein gewisses Maß an Harmonisierung erzielt worden. Zum Beispiel wird in allen Mitgliedstaaten zumindest der Regisseur eines solchen Werkes als einer der Werkurheber angesehen. Ausführlicher wird diese Frage im Bericht der Kommission vom 6. Dezember 2002 [11] behandelt.

EU:n nykyisten ja tulevien jäsenvaltioiden lainsäädäntö kehittyy tällä alalla, ja tekniikka ja uudet markkinat muuttuvat. Tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevassa yhteisön oikeudellisessa kehyksessä eli yhteisön säännöstössä viitataan oikeuksien hallinnointiin, mutta siihen ei sisälly erillisiä sääntöjä aiheesta. Koska yhteisön tekijänoikeutta ei ole, tekijänoikeus vahvistetaan ja sen täytäntöönpanoa valvotaan kansallisesti kunkin jäsenvaltion alueella. Oikeuksien hallinnointi on kuitenkin muuttunut yhä enenevässä määrin rajatylittäväksi toiminnaksi.

[11] Bericht der Kommission an den Rat, das Europäische Parlament und den Wirtschafts- und Sozialausschuss über die Frage der Urheberschaft von Filmwerken oder audiovisuellen Werken in der Gemeinschaft, KOM (2002) 691 endg. vom 6.12.2002.

Oikeuksien digitaalisten hallinnointijärjestelmien eli DRM-järjestelmien kehittämisen olisi periaatteessa perustuttava kaikkien sidosryhmien, myös kuluttajien, hyväksyntään sekä lainsäätäjän tekijänoikeuspolitiikkaan. Jotta oikeudenhaltijoilla ja käyttäjillä, ja etenkin kuluttajilla, on mahdollisuus yhteisön laajuisesti käyttää DRM-järjestelmiä ja -palveluja, DRM-järjestelmien ja -palvelujen on oltava yhteentoimivia.

2.2.2. Gesetzliche Regelung der Rechteübertragung

Markkinoiden kehityksen tiivis seuranta etenkin sidosryhmiä kuulemalla on edelleen olennaisen tärkeää.

Bei der Rechteübertragung geht es um die Übertragung von Vermögensrechten des Urhebers oder ausübenden Künstlers (als originärem Erwerber des Rechts) auf einen Dritten durch Abtretung oder Lizenzerteilung [12]. Die Urheberrechtsgesetze der meisten Mitgliedstaaten schränken die Freiheit der Vertragsparteien bei der Rechteübertragung in einigen Punkten hinsichtlich des Geltungsumfangs ein (z. B. hinsichtlich der Beschränkung der Übertragung von Rechten für Nutzungsarten, die zum Zeitpunkt des Abschlusses des Urheberrechtsvertrags nicht bekannt oder nicht vorhersehbar waren, oder hinsichtlich der Vorschriften über die Kündigung von Verträgen). Solche Bedingungen sind von Mitgliedstaat zu Mitgliedstaat unterschiedlich ausgestaltet.

2. Oikeuksien yksilöllinen hallinnointi

[12] Abtretung ist die Rechteübertragung in ausschließlicher und endgültiger Weise. Lizenzerteilung ist die Erlaubnis, eine Handlung durchzuführen, die ohne diese Erlaubnis eine Verletzung des Urheberrechts oder eines verwandten Schutzrechtes darstellen würde. Eine Lizenz kann ausschließlich oder nicht-ausschließlich sein.

2.1. Pääpiirteet

Auch unterliegen in den meisten Mitgliedstaaten Abtretung und Lizenzierung Formerfordernissen (normalerweise ist die Schriftform vorgeschrieben).

Oikeuksien yksilöllistä hallinnointia käsitellään jossakin määrin yhteisön säännöstöön kuuluvissa direktiiveissä. Direktiivin 2001/29/EY johdanto-osassa (30 kappaleessa) vahvistetaan, että yksinoikeudet kappaleen valmistamiseen, yleisölle välittämiseen, käyttöön saattaminen mukaan luettuna, ja levitykseen (tekijöiden osalta) voidaan siirtää tai luovuttaa, tai niihin voidaan myöntää sopimukseen perustuvia käyttöoikeuksia, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asianomaisen tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevan kansallisen lainsäädännön soveltamista. Vastaavia säännöksiä sisältyy vuokraus- ja lainausoikeuksia sekä kappaleen valmistamista ja levitystä koskevan direktiivin 92/100/ETY 2 artiklan 4 kohtaan, 7 artiklan 2 kohtaan ja 9 artiklan 4 kohtaan. Lisäksi direktiivin 92/100/ETY 2 artiklan 5 ja 6 kohta sisältää tiettyjä sääntöjä oikeuksien siirron oletuksesta.

2.2.3. Inhalt und Auslegung von Verträgen

2.2. Käsiteltävät asiat

Die Rechtsvorschriften vieler Mitgliedstaaten schreiben eine einschränkende Auslegung von Urheberrechtsverträgen vor: die Übertragung von Rechten ist eng auszulegen, im Einklang mit dem Übertragungszweck und, in einigen Mitgliedstaaten, im Zweifelsfall zu Gunsten des Urhebers oder ausübenden Künstlers.

2.2.1. Oikeuksien omistus

Was die Höhe der Vergütung angeht, überlassen die meisten Mitgliedstaaten die Festsetzung der an den Urheber oder ausübenden Künstler zu zahlenden Vergütung generell den Vertragsparteien. Einige Mitgliedstaaten schreiben jedoch vor, dass die Vergütung als proportionaler Anteil berechnet werden bzw. angemessen sein muss. Der Vertrag kann Änderungen unterworfen sein, wenn die vereinbarte Vergütung in einem groben Missverhältnis zu den Erträgen aus der Nutzung des Werkes steht (z. B. ,Bestsellerklausel" oder Anwendung des Grundsatzes von Treu und Glauben).

Oikeuksien yksilöllisen hallinnoinnin lähtökohtana ja perustana on oikeuksien omistuksen alkuperäinen saanto: teosta koskevan tekijänoikeuden alkuperäinen omistaja on periaatteessa teoksen luonut luonnollinen henkilö. Joissakin oikeuskäytännöissä alkuperäinen omistaja voi kuitenkin olla myös oikeushenkilö.

2.3. Fazit

Audiovisuaalisten teosten tekijän määräytymistä on tietyiltä osin yhdenmukaistettu yhteisön tasolla. Esimerkiksi kaikissa jäsenvaltioissa vähintään audiovisuaalisen teoksen pääohjaaja nimetään yhdeksi teoksen tekijöistä. Asiaa käsitellään tarkemmin 2 päivänä joulukuuta 2002 annetussa komission kertomuksessa [11].

In einer Reihe von Punkten auf dem Gebiet der individuellen Rechtewahrnehmung scheinen die Mitgliedstaaten und auch die Beitrittsländer weitgehend ähnliche Ansätze zu verfolgen.

[11] Komission kertomus neuvostolle, Euroopan parlamentille ja talous- ja sosiaalikomitealle elokuvateoksen tai audiovisuaalisen teoksen tekijyydestä yhteisössä, KOM(2002) 691 lopullinen, 6.12.2002.

Zum gegenwärtigen Zeitpunkt ist der Grad an Gemeinsamkeit zwischen den Mitgliedstaaten beim Urhebervertragsrecht offenbar ausreichend, sodass kein unmittelbarer Handlungsbedarf auf Gemeinschaftsebene besteht. Bisher haben die Entwicklungen auf einzelstaatlicher Ebene keinen besonderen Anlass zur Besorgnis im Hinblick auf das Funktionieren des Binnenmarktes gegeben, die Kommission wird jedoch die Frage weiterverfolgen müssen.

3. Kollektive Rechtewahrnehmung

2.2.2. Oikeuksien siirron lakisääteiset edellytykset

3.1. Funktionen der kollektiven Rechtewahrnehmung

Oikeuksien siirto liittyy tekijän tai esittäjän (joka on luovaa toimintaa harjoittava ensimmäinen oikeudenhaltija) taloudellisten oikeuksiin siirtoon kolmannelle osapuolelle luovutuksella tai lisenssillä. [12] Useimpien jäsenvaltioiden tekijänoikeuslainsäädännössä sopimuspuolille asetetaan ainakin joitakin velvoitteita oikeuksien siirron laajuuden osalta (esimerkiksi rajoittamalla sellaisten oikeuksien siirtoa, jotka liittyvät hyödyntämismuotoihin, jotka tunnetaan tai jotka ovat ennakoitavissa tekijänoikeussopimuksen tekemisen ajankohtana). Ehdot vaihtelevat jäsenvaltiosta toiseen.

3.1.1. Entstehungsgeschichte

[12] Luovutuksella tarkoitetaan oikeuksien siirtoa yksinomaisesti ja lopullisesti. Lisenssi on lupa toteuttaa toimi, joka ilman tätä lupaa muodostaisi tekijänoikeuden tai lähioikeuksien rikkomisen. Lisenssi voi perustua yksinoikeuteen, tai se voi olla yleinen.

Wie bereits aufgezeigt, war aufgrund der Zahl der Nutzungen und der Nutzer sowie der Rechteinhaber eine individuelle Lizenzierung nicht praxisgeeignet. Dies gilt insbesondere für die Vergütungsansprüche. Daher haben die Rechteinhaber Dritte mit der gemeinsamen Lizenzierung ihrer Werke beauftragt. Entsprechend haben die Nutzer eine einzige Anlaufstelle sowohl für den Erwerb einer Lizenz als auch für die Bezahlung vorgezogen.

Auf Grund der ihr unterstellten Vorteile bei der Wahrnehmung von Vergütungsansprüchen ist die kollektive Rechtewahrnehmung, d. h. die Wahrnehmung der Rechte durch Verwertungsgesellschaften, in mehreren Ländern gesetzlich vorgeschrieben.

Valtaosa jäsenvaltioista edellyttää myös jonkinlaisia muodollisuuksia (yleensä kirjallista muotoa), jotta luovutukset tai lisenssit ovat voimassa tai pätevästi todistettuja.

3.1.2. Hauptmerkmale der kollektiven Rechtewahrnehmung

2.2.3. Sopimusten sisältö ja tulkinnat

Normalerweise werden von der Verwertungsgesellschaft, einem Treuhänder, die Rechte einer ganzen Gruppe von Rechteinhabern verwaltet und überwacht und die Nutzungsentgelte eingezogen und verteilt, und zwar auf der Grundlage nationaler Rechtsvorschriften für das Hoheitsgebiet ihres Landes.

Monissa jäsenvaltioissa oikeuksien siirto tulkitaan suppeasti siirron tarkoituksen mukaisesti ja joidenkin jäsenvaltioiden tapauksessa tekijän tai esittäjän eduksi, mikäli asia on epäselvä.

Verwertungsgesellschaften nehmen Rechte an Werken der Musik und Literatur, dramatischen Werken, audiovisuellen Werken, Produktionen und Darbietungen wie das Recht der öffentlichen Wiedergabe und der Kabelweiterverbreitung von Rundfunkprogrammen, der mechanischen Vervielfältigung und der Reprografie, das Verleihrecht für öffentliche Einrichtungen, das Folgerecht der Künstler sowie das Recht zur Vervielfältigung zum Privatgebrauch oder für bestimmte Unterrichtszwecke wahr.

Valtaosa jäsenvaltioista on pääsääntöisesti jättänyt tekijälle tai esittäjälle suoritettavan maksun määrän sopimuspuolten päätettäväksi. Jotkin jäsenvaltiot kuitenkin vaativat, että maksun määrä on laskettava suhteellisena osuutena tai kohtuullisena osuutena.Sopimusta voidaan muuttaa, jos sovittu korvaus on suhteeton verrattuna teoksen käytön tuottoon (esim. "best seller" -lauseke tai kohtuullisuus- ja oikeudenmukaisuusperiaatteen soveltaminen).

Aus Sicht der Nutzer fällt Verwertungsgesellschaften deshalb eine Schlüsselrolle bei der Lizenzierung bestimmter Rechte zu, soweit sie Zugang zu einem weltweiten Rechtekatalog bieten. In diesem Sinne fungieren Verwertungsgesellschaften als One-Stop-Shop für die Lizenzierung. Die kollektive Rechtewahrnehmung erlaubt auch einzelnen Rechteinhabern, Unternehmen und Einzelpersonen, die sich auf weniger lukrativen Märkten oder auf Nischenmärkten bewegen oder deren Verhandlungsposition nicht stark genug ist, ihre Rechte effizient wahrzunehmen. In dieser Hinsicht tragen Verwertungsgesellschaften die soziale Verantwortung dafür, dass alle von ihnen vertretenen Rechteinhaber ihre Rechte am geistigen Eigentum zu erschwinglichen Kosten wahrnehmen können.

2.3. Päätelmät

3.2. Der Rechtsrahmen

Jäsenvaltioiden ja liittymistä valmistelevien maiden lähestymistavoissa näyttää olevan huomattavia yhtäläisyyksiä oikeuksien yksilöllistä hallinnointia koskevien useiden tärkeiden kysymysten osalta.

3.2.1. Kollektive Rechtewahrnehmung im Acquis communautaire

Tekijänoikeussopimuksia koskevat kansalliset säännöt näyttävät olevan tässä vaiheessa perustaltaan riittävän yhtenäiset, joten yhteisön tason välittömiä toimia ei tarvita. Vaikka tässä vaiheessa kansalliset kehityssuunnat eivät anna aihetta huoleen sisämarkkinoiden toiminnan näkökulmasta, komission on syytä jatkaa aiheen seurantaa.

Die Gemeinschaftsrichtlinien über Urheberrecht und verwandte Schutzrechte enthalten häufig Verweise auf die Rechtewahrnehmung durch Verwertungsgesellschaften. Im Zusammenhang mit der Harmonisierung des Anspruchs auf eine angemessene Vergütung wird in Artikel 4 Absätze 3 und 4 der Richtlinie 92/100/EWG die Rechtewahrnehmung durch eine Verwertungsgesellschaft als Möglichkeit genannt. Artikel 9 der Richtlinie 93/83/EWG schreibt für die Kabelweiterverbreitung die Rechtewahrnehmung durch eine Verwertungsgesellschaft vor. Artikel 1 Absatz 4 dieser Richtlinie enthält eine Definition der ,Verwertungsgesellschaft" [13].

3. Oikeuksien kollektiivinen hallinnointi

[13] Artikel 1 Absatz 4 der Kabel- und Satellitenrichtlinie lautet: ,Für die Zwecke dieser Richtlinie bedeutet ,Verwertungsgesellschaft" jede Organisation, die Urheber- oder verwandte Schutzrechte als einziges Ziel oder als eines ihrer Hauptziele wahrnimmt oder verwaltet."

3.1. Kollektiivisen hallinnoinnin tehtävät

Im verfügenden Teil der Richtlinie 2001/29/EG über das Urheberrecht in der Informationsgesellschaft wird die kollektive Rechtewahrnehmung nicht erwähnt. Jedoch wird in Bezug auf das Recht der Zugänglichmachung in Erwägungsgrund 26 festgestellt, dass es wünschenswert sei, Vereinbarungen über Sammellizenzen zu fördern, um das Rechteclearing für Radio- und Fernsehproduktionen, die Musik aus gewerblichen Tonträgern enthalten und von den Sendeunternehmen auf Abruf angeboten werden, zu erleichtern. Schließlich ergibt sich auch aus den Erwägungsgründen 17 und 18, dass die kollektive Rechtewahrnehmung für die Anwendung der Richtlinie wichtig ist [14].

3.1.1. Oikeuksien yhteishallinnoinnin kehittäminen

[14] Erwägungsgrund 17: ,Insbesondere aufgrund der durch die Digitaltechnik bedingten Erfordernisse muss sichergestellt werden, dass die Verwertungsgesellschaften im Hinblick auf die Beachtung der Wettbewerbsregeln ihre Tätigkeit stärker rationalisieren und für mehr Transparenz sorgen." Erwägungsgrund 18: ,Diese Richtlinie berührt nicht die Regelungen der betroffenen Mitgliedstaaten für die Verwaltung von Rechten, beispielsweise der erweiterten kollektiven Lizenzen."

Asiaan liittyvien käyttötapojen ja käyttäjien sekä oikeudenhaltijoiden määrän vuoksi tiettyjä oikeuksia on ollut epäkäytännöllistä lisensoida yksilöllisesti, kuten edellä on todettu. Tämä koskee etenkin korvausoikeutta. Sen vuoksi oikeudenhaltijat ovat valtuuttaneet edustajia hoitamaan teostensa yhteislisensoinnin. Myös käyttäjät ovat suosineet yhtä toimipistettä lisenssin haussa sekä luvanannon että maksun osalta.

Sie scheint auch die De-facto-Grundlage für die Wahrnehmung des Folgerechts von Künstlern nach Richtlinie 2001/84/EG zu sein, auch wenn sie nicht verbindlich vorgeschrieben wird. Die geltenden Gemeinschaftsrichtlinien überlassen die Regelung der Tätigkeit von Verwertungsgesellschaften den Mitgliedstaaten, und nur die beiden jüngsten Richtlinien, 2001/29/EG und 2001/84/EG, enthalten die Aufforderung, für mehr Transparenz und Effizienz bei der Rechtewahrnehmung durch Verwertungsgesellschaften zu sorgen.

Korvausta koskevien oikeuksien kollektiivisen hallinnoinnin todellisten etujen saavuttamiseksi lainsäädännössä monasti edellytetään pakollista kollektiivista hallinnointia, eli kyseisiä oikeuksia voivat hallinnoida vain yhteisvalvontajärjestöt.

3.2.2. Kollektive Rechtewahrnehmung im einzelstaatlichen Recht

3.1.2. Kollektiivisen hallinnoinnin pääpiirteet

Die kollektive Rechtewahrnehmung durch Verwertungsgesellschaften ist in den meisten Mitgliedstaaten mehr oder weniger stark gesetzlich geregelt. Erhebliche Unterschiede gibt es indessen sowohl in der Gesetzgebung als auch in der Praxis. Außerdem entwickelt sich die Gesetzgebung der Mitgliedstaaten und Beitrittsländer über die kollektive Rechtewahrnehmung weiter. In Frankreich, Belgien, den Niederlanden, Luxemburg und Portugal beispielsweise sind neue Gesetze verabschiedet oder eingebracht worden, die die Rechtewahrnehmung durch Verwertungsgesellschaften transparenter machen und Letztere einer strengeren Rechenschaftspflicht unterwerfen sollen. Es hat den Anschein, dass diese Rechtsfortbildung nicht zwangsläufig überall nach dem gleichen Muster oder mit den gleichen Zielen erfolgt.

Yhteisvalvontajärjestö, valtuutettu edustaja, yleensä hallinnoi ja valvoo rojaltimaksuja, perii ne ja jakaa ne koko oikeudenhaltijoiden ryhmälle oman alueen kansallisen lainsäädännön mukaisesti kyseisen alueen osalta.

3.3. Sondierungen über kollektive Rechtewahrnehmung im Binnenmarkt

Yhteisvalvontajärjestöt hallinnoivat oikeuksia musiikin alalla, kirjallisten sekä draama- ja audiovisuaaliteosten alalla sekä töiden ja esitysten alalla toimintojen osalta, jotka voivat olla ohjelmien välittämistä ja lähettämistä kaapeliteitse yleisölle, mekaanista kappaleiden valmistamista, reprograafista kopiointia, julkista lainaamista, jälleenmyyntiä taiteilijan toimesta, yksityistä toisintamista tai tietynlaista opetuskäyttöä. Useimmat yhteistoimintajärjestöt kuuluvat sopimuksin luotuihin verkostoihin, joissa oikeudet on lisensoitu ristikkäin eri jäsenvaltioiden yhteisvalvontajärjestöjen kesken.

Seit Beginn der Diskussion auf Gemeinschaftsebene über das Urheberrecht in der Informationsgesellschaft in den 90er Jahren stand die Rechtewahrnehmung im allgemeinen und die kollektive Rechtewahrnehmung im besonderen im Mittelpunkt des Interesses und wurde auf jeder der vier von der Kommission veranstalteten internationalen Urheberrechtskonferenzen erörtert [15].1996 stellte die Kommission in ihrer Mitteilung über Initiativen zum Grünbuch aus dem Jahr 1995 erste Überlegungen zu dieser Thematik an. Darüber hinaus veranstaltete die Kommission im November 2000 eine zweitägige Anhörung ausschließlich zum Thema kollektive Rechtewahrnehmung.

Käyttäjien näkökulmasta yhteisvalvontajärjestöt ovat avainasemassa tiettyjen oikeuksien lisensoinnissa, sillä ne tarjoavat kanavan maailmanlaajuisiin oikeuksiin. Yhteisvalvontajärjestöt toimivat tältä osin lisensoinnin keskitettyinä palvelupisteinä. Lisäksi kollektiivinen hallinnointi antaa tietyille oikeudenhaltijoille, yhtiömuotoisille ja muille, joiden markkinat eivät ole niin tuottavia tai jotka toimivat markkinoiden kapealla sektorilla tai joilla ei ole riittävää neuvotteluvoimaa, mahdollisuuden hallinnoida oikeuksiaan tehokkaasti. Tästä näkökulmasta yhteisvalvontajärjestöt kantavat yhteisvastuun sen varmistamisessa, että kaikki oikeudenhaltijat hyötyvät teollis- ja tekijänoikeuksistaan kohtuullisin kustannuksin.

[15] Florenz (1996), Wien (1998), Straßburg (2000) und Santiago de Compostela (2002)

3.2. Oikeudellinen kehys

Er führte zu drei allgemeinen Schlussfolgerungen. Erstens: Es herrscht generell Einigkeit darüber, dass ein Binnenmarkt für Rechte und Ausnahmen nicht ohne eine hinreichende gemeinsame Basis hinsichtlich der Form der Rechtewahrnehmung geschaffen werden kann. Zweitens: Die kollektive Rechtewahrnehmung in einigen Marktsegmenten liegt sowohl im Interesse der Rechteinhaber als auch der Nutzer. Die meisten Betroffenen stellen die wirtschaftliche, kulturelle und soziale Funktion von Verwertungsgesellschaften nicht in Frage. Drittens: Es gibt eine weit verbreitete Forderung nach mehr Einheitlichkeit bei den Bedingungen, unter denen die Verwertungsgesellschaften arbeiten, um sie effizienter zu machen und einen besseren Zugang zu Lizenzen zu gewährleisten, vor allem auf Gemeinschaftsebene. Die Kommission stellt jedoch fest, dass die kollektive Rechtewahrnehmung von gewerblichen Nutzern, Verbrauchern und den Rechteinhabern sehr unterschiedlich wahrgenommen wird. Das hat zu relativ unterschiedlichen Haltungen in den Mitgliedstaaten und auch auf Gemeinschaftsebene geführt.

3.2.1. Kollektiivinen hallinnointi yhteisön säännöstössä

Die Kritik der Nutzer hat sich gegen die Gebührensätze, die Aufsicht über die Verwertungsgesellschaften sowie die Rechtsweggarantie oder den Zugang zu Schiedsstellen gerichtet. In jüngster Zeit standen auch die Verwaltungsgebühren, die die Verwertungsgesellschaften berechnen, die lange Dauer der Verhandlungen, angebliche Defizite ihrer internen Entscheidungsprozesse und ein offensichtlicher Transparenzmangel bei der Preispolitik im Brennpunkt der Kritik. Auch bestimmte Rechteinhaber üben Kritik an der kollektiven Rechtewahrnehmung. Diejenigen, die sich in einer hinreichend starken Verhandlungsposition befinden, beispielsweise große Tonträgerhersteller, versuchen in zunehmendem Maße, von Verwertungsgesellschaften für die Wahrnehmung ihrer Rechte unabhängig zu sein. Aus ihrer Sicht hat die Digitalisierung mit Watermarking, Identifizierung und Rückverfolgung der Werknutzung die Rechteinhaber prinzipiell in die Lage versetzt, die Lizenzierung und die Bezahlung von Nutzungsgebühren selbst zu kontrollieren, sodass die Rolle der kollektiven Rechtewahrnehmung in Frage gestellt wird.

Tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevaan yhteisön säännöstöön kuuluvissa direktiiveissä viitataan useaan otteeseen yhteisvalvontajärjestöjen toteuttamaan kollektiiviseen hallinnointiin. Samalla kun direktiivissä 92/100/ETY yhdenmukaistetaan oikeus kohtuulliseen korvaukseen, sen 4 artiklan 3 ja 4 kohdassa kollektiivinen hallinnointi mainitaan esimerkkinä kyseisen oikeuden hallinnoinnista. Direktiivin 93/83/ETY 9 artiklan mukaan kollektiivinen hallinnointi on pakollista kaapeleitse tapahtuvaa edelleenlähetystä koskevien oikeuksien osalta. Direktiivin 4 artiklan 1 kohta sisältää termin "yhteisvalvontajärjestö" määritelmän. [13]

Rechteinhaber mit weniger Verhandlungsmacht teilen diese Auffassung nicht unbedingt, denn sie können bestimmte Rechte nur über Verwertungsgesellschaften wahrnehmen und befürworten daher in der Regel die kollektive Rechtewahrnehmung. Allerdings würden sich die meisten Rechteinhaber von den Verwertungsgesellschaften mehr Flexibilität hinsichtlich der Abtretung von Rechten und für sich selbst mehr Einfluss bei der Verteilung der Entgelte wünschen. Darüberhinaus gibt es, was Gegenseitigkeitsvereinbarungen angeht, unter den Rechteinhabern von verwandten Schutzrechten Bedenken, dass das System der sogenannten B-Verträge, wonach keine Geldtransfers stattfinden, sondern vielmehr jede Gesellschaft die Entgelte für ihr Verwaltungsgebiet einzieht und nur an ihre eigenen Rechteinhaber ausschüttet, nicht ordnungsgemäß zwischen den Verwertungsgesellschaften, die verwandte Schutzrechte verwalten, funktioniert [16].

[13] Satelliitti- ja kaapelilähetysdirektiivin 1 artiklan 4 kohdassa todetaan seuraavaa: "Tässä direktiivissä 'yhteisvalvontajärjestöllä' tarkoitetaan organisaatiota, jonka ainoana tarkoituksena tai yhtenä pääasiallisena tarkoituksena on hoitaa tai hallinnoida tekijänoikeuksia tai lähioikeuksia".

[16] Nebenbemerkung : A-Verträge sehen den wechselseitigen Transfer eingezogener Vergütungen ohne jegliche Fristen für Anspruch oder Transfer vor.

3.4. Kollektive Rechtewahrnehmung und Wettbewerb

Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa annetun direktiivin 2001/29/EY artikloissa ei mainita yhteisvalvontaa. Kuitenkin johdanto-osan 26 kappaleen mukaan jotta lähetystoiminnan harjoittajat voisivat tilauspalveluissa saattaa saataviin radio- ja televisiotuotantoa, johon sisältyy kiinteänä osana musiikkia kaupallisista äänitteistä, kollektiivisten käyttölupien myöntämistä koskevia järjestelyjä on rohkaistava kyseisten oikeuksien hankkimisen helpottamiseksi. Se, että kollektiivinen hallinnointi on olennainen osa direktiivin soveltamista, käy ilmi myös johdanto-osan 17 ja 18 kappaleesta. [14]

Die Anwendung von EU-Wettbewerbsrecht auf Verwertungsgesellschaften hat den Gerichtshof wie auch die Kommission seit jeher zu Stellungnahmen zu drei großen Themengebieten veranlasst: a) das Verhältnis zwischen Verwertungsgesellschaften und ihrer Mitglieder, b) das Verhältnis zwischen Verwertungsgesellschaften und Nutzern sowie c) das wechselseitige Verhältnis der einzelnen Verwertungsgesellschaften untereinander. Neuere technische Entwicklungen wie z. B. im Bereich des Internets haben aus Sicht der Kommission eine Neubewertung einiger für den analogen Bereich vormals geltenden Grundsätze erforderlich gemacht.

[14] Johdanto-osan 17 kappaleessa todetaan seuraavaa: "Erityisesti digitaalisesta ympäristöstä johtuvien vaatimusten vuoksi on välttämätöntä varmistaa, että oikeuksien yhteisvalvontajärjestöt noudattavat kilpailusääntöjä entistä rationaalisemmin ja avoimemmin." Johdanto-osan 18 kappaleessa todetaan seuraavaa: "Tämä direktiivi ei vaikuta oikeuksien hallinnointia koskeviin jäsenvaltioiden järjestelyihin, kuten laajennettuihin kollektiivisiin lupiin."

a) Verwertungsgesellschaften handeln aus Sicht der Rechteinhaber als ihre Treuhänder, die ihre Rechte und Interessen verwalten. Der allgemeine Rahmen des Verhältnisses zwischen Verwertungsgesellschaften und ihrer Mitglieder wird in den drei GEMA-Entscheidungen [17] der Kommission aufgezeigt; diese Entscheidungen nehmen insbesondere auch dazu Stellung, inwieweit es mit Artikeln 81 und 82 EG-Vertrag vereinbar ist, dass Verwertungsgesellschaften die Übertragung von Rechten auf sie durch ihre Mitglieder in Bezug auf sämtliche Nutzungsarten eines Musikwerks verlangen. Die Kommission vertritt den Standpunkt, dass es angesichts der technischen Entwicklung (z. B. Online-Services) möglicherweise erforderlich ist, die in den 70er Jahren aufgestellten "GEMA-Kategorien" neu zu überdenken. In einer neueren Entscheidung hat die Kommission die Auffassung vertreten, dass eine derartige zwingende Vorschrift in der Satzung einer Verwertungsgesellschaft, wonach alle Rechte eines Urhebers einschließlich ihrer Online-Nutzung auf erstere übertragen werden, vor dem Hintergrund, dass eine derartige Praxis einer unangemessenen Handelsbedingung gleichkommt, auf eine missbräuchliche Ausnutzung einer beherrschenden Stellung im Sinne von Artikel 82 Buchstabe a hinausläuft [18]. Zur Mitgliedschaft in einer Verwertungsgesellschaft hat die Kommission auch ausgeführt, dass eine Verwertungsgesellschaft in einer beherrschenden Stellung nicht dazu befugt ist, Rechteinhaber aus anderen Mitgliedsstaaten von einer Mitgliedschaft auszunehmen [19].

[17] GEMA I, Entscheidung vom 20.06.1971, ABl. L 134, S. 15; GEMA II, Entscheidung vom 06.07.1972, ABl. L 166, S. 22; GEMA III, Entscheidung vom 04.12.1981, ABl. L 94, S. 12

Kollektiivinen hallinnointi näyttää olevan myös tosiasiallinen perusta direktiivin 2001/84/EY mukaiselle oikeudelle taiteilijan jälleenmyyntikorvaukseen, vaikka tällainen hallinnointi ei ole pakollista. Yhteisön säännöstöön kuuluvissa direktiiveissä jäsenvaltioille on annettu mahdollisuus säännellä yhteisvalvontajärjestöjen toimintaa, ja vain kahteen uusimpaan direktiiviin 2001/29/EY ja 2001/84/EY sisältyy kehotuksia yhteisvalvontajärjestöjen toiminnan avoimuuden ja tehokkuuden lisäämisen varmistamiseksi.

[18] Banghalter und Homem Christo gegen Sacem (sog. "Draftpunk"-Entscheidung), COMP/C2/37.219, Entscheidung vom 06.08.2002, http://europa.eu.int/comm/competition/ antitrust/cases/decisions/37219/fr.pdf

3.2.2. Kollektiivinen hallinnointi eri maiden kansallisessa lainsäädännössä

[19] GEMA I, Entscheidung vom 20.06.1971, ABl. L 134, S. 15; GVL, Entscheidung vom 29.10.1981, ABl. L 370, S. 49

Yhteisvalvontajärjestöjen harjoittamaa oikeuksien kollektiivista hallinnointia säännellään jossakin määrin lailla lähes kaikissa jäsenvaltiossa. Sekä lainsäädännössä että käytänteissä on kuitenkin huomattavia eroja. Lisäksi kollektiivista hallinnointia koskeva lainsäädäntö on kehittymässä eri suuntiin eri jäsenvaltioissa ja liittymistä valmistelevissa maissa. Esimerkiksi Ranskassa, Belgiassa, Alankomaissa, Luxemburgissa ja Portugalissa on annettu tai esitetty uutta lainsäädäntöä, jonka tavoitteena on yhteisvalvontajärjestöjen harjoittaman oikeuksien hallinnoinnin avoimuuden ja vastuun selkeyden parantaminen. Näyttää siltä, että kyseisten säännösten tavoitteet tai rakenne eivät ole välttämättä samat.

b) Das Verhältnis zwischen Verwertungsgesellschaften und Nutzern hat im Wesentlichen drei Fragen aufgeworfen: Auswirkungen auf den Handel zwischen Mitgliedsstaaten, sachlicher Anwendungsbereich von auf Nutzer übertragene Lizenzen und die Höhe der den Lizenznehmern in Rechnung gestellten Gebühren. Beispielsweise kann eine Verwertungsgesellschaft als ein beherrschendes (oft sogar monopolistisches) Unternehmen nach Artikel 82 einem Nutzer die Lizenzerteilung in ihrem eigenen Land nicht ohne berechtigten Grund verweigern. Der Gerichtshof legte dar, dass sich Verwertungsgesellschaften nicht an einer konzertierten Aktion beteiligen dürfen, die bewirkt, dass einem im Ausland wohnenden Nutzer der direkte Zugang zu ihrem Repertoire systematisch verweigert wird; eine mögliche Begründung für eine derartige Weigerung ist in der Undurchführbarkeit des Aufbaus eines Überwachungssystems im Ausland zu sehen [20]. Zu den Gebührensätzen führte der Gerichtshof aus, dass einer der signifikantesten Unterschiede zwischen den Verwertungsgesellschaften in den Mitgliedsstaaten in der Höhe der Betriebsausgaben besteht. Seiner Auffassung nach ist nicht auszuschließen, dass der fehlende Wettbewerb auf diesem Markt für hohe Verwaltungskosten und hohe Nutzungsgebühren verantwortlich zeichnet [21]. Nach Aussage des Gerichtshofs ist Artikel 82 des Vertrags auch dahingehend zu interpretieren, dass eine Verwertungsgesellschaft in einem bestimmten Mitgliedsstaat ihre beherrschende Stellung missbräuchlich ausnutzt, wenn sie gegenüber ihren Handelspartnern unangemessene Bedingungen durchsetzt, insbesondere durch Festlegung von im Vergleich zu anderen Mitgliedsstaaten weitaus höheren Vergütungsätzen, solange diese Unterschiede nicht durch objektive und wichtige Faktoren gerechtfertigt sind [22].

3.3. Kuulemismenettely kollektiivisesta hallinnoinnista sisämarkkinoilla

[20] Ministère Public gegen Tournier, 395/97, 13.07.1989, Slg. 1989, Seite 2521.

Sen jälkeen kun yhteisön tason keskustelut tekijänoikeudesta tietoyhteiskunnassa käynnistyivät 1990-luvulla, oikeuksien hallinnointi yleensä ja varsinkin oikeuksien kollektiivinen hallinnointi on ollut huomion keskipisteenä, ja niistä on keskusteltu kaikissa neljässä komission järjestämässä tekijänoikeutta käsittelevässä kansainvälisessä konferenssissa [15]. Vuonna 1996 komissio esitti alustavan kantansa asiaan vuoden 1995 vihreän kirjan seurantaa koskevassa tiedonannossaan. Lisäksi komissio järjesti vuoden 2000 marraskuussa kaksipäiväisen kuulemistilaisuuden, jossa keskityttiin vain oikeuksien kollektiiviseen hallinnointiin.

[21] Vgl. vorhergehende Fn.

[15] Firenze (1996), Wien (1998), Strasbourg (2000) ja Santiago de Compostella (2002).

[22] Lucazeau gegen SACEM, Fälle 110/88, 241/88 und 242/88, 13. Juli 1989, Slg. 1989, Seite 2811

c) Die Gegenseitigkeitsvereinbarungen zwischen Verwertungsgesellschaften hat der Gerichtshof in den Entscheidungen "Tournier" und "Lucazeau" aus dem Jahr 1989 [23] behandelt und geschlussfolgert, dass die von Verwertungsgesellschaften in Europa geschlossenen Gegenseitigkeitsvereinbarungen nicht ohne weiteres unter Artikel 81 fallen, wenn sie nachweislich keine abgestimmten Vorgehensweisen oder Ausschließlichkeitsregelungen enthalten. Entsprechend erschienen Gegenseitigkeitsvereinbarungen dort als wirtschaftlich gerechtfertigt, wo die Kontrolle von urheberrechtlich geschützter Nutzung vor Ort erforderlich war. Die recht neue Kommissionsentscheidung "Simulcasting" [24] passt die existierenden Vorschriften der Online-Umgebung an und führt eine Neubewertung der im Rahmen der Rechtewahrnehmung anfallenden Tätigkeiten unter dem Blickwinkel der gemeinschaftlichen Wettbewerbsvorschriften durch. Das durch Internet und Digitalformat von Produkten bedingte Fehlen von gebietsmäßiger Begrenzung in der Online-Umgebung ermöglicht Nutzern bei der Frage der Erteilung der Lizenz die Wahl jeder Verwertungsgesellschaft im Europäischen Wirtschaftsraum, die ein Mitglied des One-Stop-Shops ist. Darüber hinaus verpflichteten sich die Parteien zu einer besseren Gebührentransparenz durch klares Aufsplitten in den Gebührenteil, der die Nutzungsvergütung betrifft, und denjenigen, der die Verwaltungskosten abdeckt. Bei dieser Vorgehensweise werden die gewerblichen Nutzer in die Lage versetzt, die am effizientesten arbeitenden Verwertungsgesellschaften im Europäischen Wirtschaftsraum zu erkennen und ihre Lizenzen bei den preislich günstigeren Verwertungsgesellschaften zu beantragen.

Menettelyn yleiset päätelmät ovat kolmiosaiset. Ensinnäkin vallitsi yhteisymmärrys siitä, että oikeuksien ja poikkeusten sisämarkkinoita ei voida saavuttaa ilman riittävää yhteistä pohjaa oikeuksien käytöstä. Toiseksi kollektiivinen hallinnointi on useilla markkinasektoreilla sekä oikeudenhaltijoiden että käyttäjien etujen mukaista. Suurin osa sidosryhmistä hyväksyy yhteisvalvontajärjestöjen talouteen, kulttuuriin ja yhteiskuntaan liittyvät tehtävät. Kolmantena päätelmänä mainittiin laajalti tarve yhdenmukaistaa edellytyksiä, joilla yhteisvalvontajärjestöt toimivat lisätäkseen tehokkuutta ja parantaakseen lisensointimahdollisuuksia etenkin yhteisön tasolla. Komissio huomauttaa kuitenkin, että kaupallisten käyttäjien, kuluttajien ja jopa oikeudenhaltijoiden käsitykset kollektiivisesta hallinnoinnista vaihtelevat huomattavasti. Tämä on johtanut melko erilaisiin kannanottoihin jäsenvaltioissa ja yhteisössä.

[23] Siehe oben.

Käyttäjien kritiikki on kohdistunut tariffeihin, yhteisvalvontajärjestöjen valvontaan ja mahdollisuuksiin vedota tuomioistuimeen tai käyttää välitysmenettelyä. Viime aikoina kritiikki on myös kohdistunut järjestöjen perimiin hallinnollisiin maksuihin, neuvottelujen pitkään kestoon, väitettyihin puutteisiin järjestöjen sisäisessä päätöksentekomenettelyssä sekä avoimuuden puuttumiseen hinnoittelupolitiikassa. Kollektiivinen hallinnointi on antanut aiheen kritiikkiin myös tiettyjen oikeudenhaltijoiden keskuudessa. Riittävin neuvotteluvoimin varustetut tahot, kuten suurimmat äänitetuottajat, pyrkivät enenevässä määrin hallinnoimaan oikeuksiaan olematta riippuvaisia yhteisvalvontajärjestöistä. Niiden näkökulmasta teosten piiloleimauksen, tunnistamisen ja käytön jäljittämisen helpottuminen digitalisoinnin myötä on antanut oikeudenhaltijoille mahdollisuudet hallita yksilöllisesti lisensointia ja rojaltien maksuprosessia, joten oikeuksien kollektiivisen hallinnoinnin asema kyseenalaistetaan.

[24] COMP/C2/38.014 IFPI Simulcasting, Entscheidung vom 08.12.2002, ABl. Vom 30.04.2003, L 107, S. 58

Tätä näkemystä eivät välttämättä puolla ne oikeudenhaltijat, joilla on vähemmän omaa neuvotteluvoimaa, koska ne voivat hallinnoida tiettyjä oikeuksiaan vain yhteisvalvontajärjestöjen kautta. Useimmat oikeudenhaltijat kaipaavat kuitenkin yhteisvalvontajärjestöiltä lisää joustavuutta oikeuksien hankinnan suhteen, ja oikeudenhaltijat toivovat saavansa enemmän vaikutusvaltaa rojaltien jakamisessa. Lähioikeuksien haltijat ovat vastavuoroisten sopimusten osalta lisäksi epäilleet, että nk. B-sopimusjärjestelmä, jossa ei siirretä rahaa ja jossa jokainen järjestö perii ja jakaa alueellaan käytettyjä rojalteja vain omille oikeudenhaltijoilleen, ei toimi moitteettomasti lähioikeuksia hallinnoivien järjestöjen välillä. [16]

3.5. Fragen, die gesetzgeberische Maßnahmen erfordern

[16] Huom.: "A-sopimuksissa" määrätään perittyjen rojaltien vastavuoroisesta siirrosta ilman vaateisiin tai siirtoon sovellettavia määräaikoja.

Die Wettbewerbsvorschriften sind zwar nach wie vor ein wirksames Instrument zur Regulierung des Marktes und des Verhaltens der Verwertungsgesellschaften, ein Binnenmarkt für die kollektive Rechtewahrnehmung kann aber am besten dann geschaffen werden, wenn die Überwachung von Verwertungsgesellschaften unter dem Blickwinkel der Wettbewerbsvorschriften durch die Schaffung eines gesetzlichen Rahmens zur redlichen Verwaltung ergänzt wird.

Das Ergebnis des Sondierungsprozesses legt auf die urheberrechtsbezogenen Regeln und Prinzipien des Binnenmarktes gestützte gesetzgeberische Maßnahmen nahe, die das Funktionieren des Binnenmarktes im Bereich der kollektiven Rechtewahrnehmung für alle Beteiligten sicherstellen würden.

3.4. Oikeuksien kollektiivinen hallinnointi ja kilpailu

Um einheitliche Bedingungen im Bereich der kollektiven Rechtewahrnehmung im Binnenmarkt zu erreichen, ist Einheitlichkeit in Bezug auf folgende Merkmale erforderlich:

Kun on kyse EU:n kilpailuoikeuden soveltamisesta yhteisvalvontajärjestöihin, yhteisöjen tuomioistuin ja komissio ovat yleensä käsitelleet kolmea laajaa asiakokonaisuutta: i) yhteisvalvontajärjestöjen ja niiden jäsenten välistä suhdetta, ii) yhteisvalvontajärjestöjen ja käyttäjien välistä suhdetta sekä iii) eri yhteisvalvontajärjestöjen keskinäistä suhdetta. Viimeaikainen tekniikan kehitys, kuten Internet, on edellyttänyt komissiolta tiettyjen aiemmin vahvistettujen periaatteiden uudelleentarkastelua tällä alalla.

3.5.1. Gründung und Status von Verwertungsgesellschaften

i) Oikeudenhaltijoiden näkökulmasta yhteisvalvontajärjestöt toimivat oikeudenhaltijoiden edunvalvojina, jotka hallinnoivat näiden oikeuksia ja etuja. Yhteisvalvontajärjestöjen ja niiden jäsenten välisen suhteen perusrakenne on edelleen se, jonka komissio on vahvistanut kolmessa GEMA-päätöksessä [17], erityisesti kun on kyse siitä, missä määrin toiminta, jossa järjestöt vaativat jäseniltään oikeuksiensa luovutusta musiikkiteoksen kaikkien käyttömuotojen osalta, on EY:n perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklan mukaista. Komissio katsoo, että tekniikan kehittyminen (esim. online-palvelut) huomioon ottaen on mahdollisesti tarpeen tarkastella uudelleen 1970-luvulla vahvistettuja "GEMA-luokkia". Tuoreemmassa päätöksessä komissio on katsonut, että yhteisvalvontajärjestön sääntöjen sisältämä pakollinen vaatimus luovuttaa tekijän kaikki oikeudet, myös online-hyödyntämistä koskevat, johtavat perustamissopimuksen 82 artiklan toisen kohdan a alakohdassa tarkoitettuun määräävän aseman väärinkäyttöön, koska kyseinen käytäntö vastaa hyvän kauppatavan vastaisen edellytyksen asettamista. [18] Yhteisvalvontajärjestön jäsenyydestä komissio on myös todennut, että määräävässä asemassa oleva yhteisvalvontajärjestö ei saa sulkea pois muista jäsenvaltiosta tulevia oikeudenhaltijoita. [19]

Es existieren unterschiedliche Anforderungen und eine Reihe von Modellen für die Gründung einer Verwertungsgesellschaft. Was den Status angeht, so kann es sich bei Verwertungsgesellschaften um Kapitalgesellschaften, gemeinnützige Einrichtungen, Einrichtungen mit und Einrichtungen ohne Gewinnzweck handeln. Der Sondierungsprozess bewies, dass die Effizienz einer Verwertungsgesellschaft offensichtlich nicht mit ihrer Rechtsform zusammenhängt. Eine Verwertungsgesellschaft kann in der Rechtsform ihrer Wahl oder der im innerstaatlichen Recht vorgeschriebenen Rechtsform ordnungsgemäß errichtet werden, solange sie die einschlägigen nationalen Rechtsvorschriften erfuellt und die betreffenden nationalen Gesetze keine diskriminierende Wirkung haben. Ebenso müssen Artikel 82 und 86 EG-Vertrag beachtet und angewendet werden, wenn die Verwertungsgesellschaft als ein gesetzliches Monopol errichtet ist oder besondere Rechte nach nationalem Recht gewährt werden.

[17] GEMA I, päätös tehty 20.6.1971, EYVL L 134, s. 15 ; GEMA II, päätös tehty 6.7.1972, EYVL L 166, s. 22; GEMA III, päätös tehty 4.12.1981, EYVL L 94, s. 12.

Da indessen Verwertungsgesellschaften auf Grund ihrer besonderen wirtschaftlichen, kulturellen und sozialen Funktion in der Eigenschaft als Treuhänder der Rechteinhaber besondere Verantwortung tragen, sollten in allen Mitgliedstaaten für die Gründung einer Verwertungsgesellschaft ähnliche Voraussetzungen gelten. Im Interesse verantwortungsvoller Verwaltung erscheint eine gemeinschaftsweite Angleichung der Anforderungen geboten hinsichtlich der Personen, die eine Gesellschaft gründen können, des Status' der Gesellschaft, des Nachweises der Leistungsfähigkeit, der Rechnungslegungspflichten und der Mindestzahl vertretener Rechteinhaber.

3.5.2. Die Beziehung zwischen Verwertungsgesellschaften und Nutzern

[18] Banghalter et Homem Christo v. Sacem (nk. "Daftpunk"-päätös), asia COMP/C2/37.219, päätös tehty 6.8.2002, saatavilla osoitteessa http://europa.eu.int/comm/competition/antitrust/cases/decisions/37219/fr.pdf

Normalerweise vertreten Verwertungsgesellschaften ein breites, wenn nicht sogar ein weltweites Repertoire und sind als einzige in ihrem Tätigkeitsfeld befugt, die betreffenden Rechte wahrzunehmen. Diese Ausschließlichkeit verschafft ihnen eine starke Position gegenüber den Nutzern. Das wird von den meisten geschätzt, weil es den Verwertungsgesellschaften ermöglicht, als One-Stop-Shops für die Lizenzierung zu fungieren. Allerdings haben Nutzer gewisse Vorbehalte gegenüber der kollektiven Rechtewahrnehmung geäußert; diese betreffen insbesondere die Lizenzgebühren und die Lizenzierungsbedingungen. Verwertungsgesellschaften sollten verpflichtet werden, ihre Gebührensätze zu veröffentlichen und Lizenzen zu angemessenen Bedingungen zu erteilen. Weiterhin ist es für die Nutzer von zentraler Bedeutung, dass sie die Gebührensätze anfechten können, entweder vor Gericht oder vor speziell dafür eingerichteten Schiedsstellen bzw. mit Unterstützung der für die Verwertungsgesellschaften zuständigen Aufsichtsbehörden.

Was die Gültigkeit von Lizenzierungsbedingungen angeht, so sei darauf hingewiesen, dass in einigen Mitgliedstaaten die Pflicht der Verwertungsgesellschaften zur Erteilung von Lizenzen mit der Auflage verknüpft ist, dies zu angemessenen Bedingungen zu tun. Umgekehrt sollte die Nutzung ohne Bezahlung nicht gestattet werden. Einige Mitgliedstaaten haben Vorschriften, wonach potenzielle Nutzer, die die Gebührensätze der Verwertungsgesellschaft anfechten, die Rechte nur weiter nutzen dürfen, wenn sie bei der Verwertungsgesellschaft einen bestimmten Betrag hinterlegt haben.

[19] GEMA I, päätös tehty 20.6.1971, EYVL L 134, s. 15; GVL, päätös tehty 29.10.1981, EYVL L 370, s. 49.

Es sollte eine gemeinschaftsweite Anwendung dieser Grundsätze geschaffen werden, um den Zugang zu geschützten Werken und anderen Schutzgegenständen zu angemessenen Bedingungen zu fördern oder sicherzustellen.

3.5.3. Die Beziehung zwischen Verwertungsgesellschaften und Rechteinhabern

ii) Yhteisvalvontajärjestöjen ja käyttäjien välinen suhde on antanut aiheen kolmen pääkysymyksen tarkasteluun. Ne ovat vaikutukset jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, käyttäjille myönnettyjen lisenssien aineellinen laajuus ja lisenssinhaltijoilta perityt tariffit. Esimerkiksi perustamissopimuksen 82 artiklan mukaan määräävässä asemassa (tai usein jopa monopoliasemassa) oleva yhteisvalvontajärjestö ei voi kieltäytyä myöntämästä käyttäjälle lisenssiä omalla alueellaan ilman perusteltua syytä. Tuomioistuin on tehnyt selväksi, että yhteisvalvontajärjestö ei voi osallistua yhteistoimintaan, jonka seurauksena olisi systemaattinen kieltäytyminen myöntämästä toisen maan alueella olevalle käyttäjälle mahdollisuutta hyödyntää suoraan niiden hallinnoimia oikeuksia. Kieltäytymisen mahdollisena perusteena olisi toisen maan alueella sijaitsevan valvontajärjestelmän perustamisen epäkäytännöllisyys. [20] Tariffeista tuomioistuin on todennut, että toimintamenojen taso on yksi niistä tekijöistä, joiden erot ovat suurimmat jäsenvaltioiden yhteisvalvontajärjestöjen välillä. Tuomioistuimen mukaan ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että kilpailun puuttuminen markkinoilla vaikuttaa hallinnollisten kustannusten ja rojaltien korkeaan tasoon. [21] Tuomioistuin on myös todennut, että perustamissopimuksen 82 artiklaa on tulkittava sillä perusteella, että tietyssä jäsenvaltiossa toimiva yhteisvalvontajärjestö käyttää väärin määräävää asemaa asettaessaan kauppakumppaneilleen hyvän kauppatavan vastaisia edellytyksiä, kun se vahvistaa huomattavasti korkeampia maksuja kuin muissa jäsenvaltioissa sovellettavat maksut, ellei ero ole perusteltavissa objektiivisilla ja asianmukaisilla syillä. [22]

Normalerweise ist nur eine Verwertungsgesellschaft für eine Gruppe von Rechteinhabern auf dem jeweiligen Hoheitsgebiet treuhänderisch tätig; sie ist der einzige Wächter ihres Markts in Bezug auf die kollektive Wahrnehmung ihrer Rechte. Die Grundsätze der redlichen Verwaltung, der Nichtdiskriminierung, der Transparenz und der Rechenschaftspflicht der Verwertungsgesellschaften gegenüber ihren Rechteinhabern sind deshalb besonders wichtig. Diese Grundsätze sollten für den Erwerb von Rechten (den Wahrnehmungsauftrag), die Bedingungen der Mitgliedschaft (einschließlich der Beendigung der Mitgliedschaft), der Vertretung und die Position der Rechteinhaber innerhalb der Gesellschaft (Zugang der Rechteinhaber zu internen Dokumenten und Rechnungslegungsunterlagen über Lizenzeinnahmen, Ausschüttungen und Abzügen, echter Einfluss der Rechteinhaber auf den Entscheidungsprozess wie auch auf soziale und kulturelle Politik ihrer Gesellschaft) gelten. Der Wahrnehmungsauftrag sollte Rechteinhabern ein angemessenes Maß an Flexibilität im Hinblick auf Laufzeit und Umfang anbieten. Zudem sollten Rechteinhaber angesichts der zunehmenden Verbreitung von Systemen der digitalen Rechteverwaltung zumindest prinzipiell, und solange das Gesetz nichts anderes vorschreibt, die Möglichkeit haben, bestimmte Rechte individuell wahrzunehmen, wenn sie das wünschen.

[20] Asiassa 395/87, Ministère Public v. Jean-Louis Tournier, 13.7.1989 annettu tuomio, Kok.1989, s. 2521.

3.5.4. Die externe Kontrolle der Verwertungsgesellschaften

In einigen Mitgliedstaaten unterliegen Verwertungsgesellschaften der staatlichen Aufsicht bzw. einer besonderen Kontrolle, dies allerdings nach Umfang und Wirksamkeit sehr uneinheitlich. Die externe Kontrolle umfasst das Verhalten der Gesellschaften, ihre Funktionsweise, die Kontrolle der Gebührensätze und Lizenzierungsbedingungen und auch die Regelung von Streitigkeiten. Aus Binnenmarktsicht sind die bestehenden Unterschiede bei der Kontrolle von Verwertungsgesellschaften beträchtlich und können nicht ignoriert werden. Von Mitgliedstaat zu Mitgliedstaat unterschiedliche Vorschriften über die Kontrolle der Gesellschaften errichten Schranken für die Wahrung der Interessen der Rechteinhaber und Nutzer gleichermaßen angesichts der Ausschließlichkeitsstellung der meisten Verwertungsgesellschaften und ihres Netzes von Gegenseitigkeitsvereinbarungen. Folglich sollten in allen Mitgliedstaaten geeignete externe Kontrollmechanismen zur Verfügung stehen.

[21] Ks. edellinen alaviite.

Aus Binnenmarktperspektive wäre es nützlich, eine gemeinsame Grundlage für bestimmte Parameter der externen Kontrolle zu schaffen und bestimmte Behörden (z. B. besondere Gerichte, Verwaltungsbehörden oder Schiedsstellen) in allen Mitgliedstaaten einzuführen sowie eine gemeinsame Grundlage für ihre Zuständigkeiten, ihre Zusammensetzung und den Status ihrer Entscheidungen (bindend oder nicht bindend) zu schaffen.

3.6. Fazit

[22] Asioissa Lucazeau v SACEM, 110/88, 241/88 ja 242/88, 13.7.1989 annettu tuomio, Kok. (1989) s. 2811.

Um einen echten Binnenmarkt sowohl für die Offline- als auch für die Online-Verwertung geistigen Eigentums zu erzielen, ist mehr Gemeinsamkeit bei mehreren Merkmalen der kollektiven Rechtewahrnehmung erforderlich. Dies würde gewährleisten, dass sie gemeinschaftsweit funktioniert und eine wertvolle Alternative für die Wahrnehmung von Rechten bleibt, die sowohl für die Rechteinhaber wie auch für die Nutzer Vorteile bietet. Das Bemühen um mehr Gemeinsamkeit bei der kollektiven Rechtewahrnehmung sollte von den Grundsätzen des Urheberrechts und den Bedürfnissen des Binnenmarktes geleitet werden. Es sollte zu mehr Effizienz und Transparenz und einheitlichen Voraussetzungen für bestimmte Merkmale der kollektiven Rechtewahrnehmung führen. Der vollständige Verzicht auf gesetzgeberische Maßnahmen scheint keine Lösung mehr. ,Weiches Recht", beispielsweise von den Marktteilnehmern vereinbarte Verhaltenskodizes, erscheint nicht als geeignetes Instrument. Das Ergebnis des Sondierungsprozesses hat bestätigt, dass in den Fragen der kollektiven Rechtewahrnehmung, die den grenzüberschreitenden Handel betreffen und bei denen sich gezeigt hat, dass sie die Entfaltung des Binnenmarktpotenzials behindern, zusätzliche Maßnahmen erforderlich sind. Eine derartige Initiative würde den Subsidiaritäts- und Verhältnismäßigkeitsgrundsatz beachten und bestimmte Merkmale der kollektiven Rechtwahrnehmung harmonisieren. Um die in dieser Mitteilung dargestellten Ziele zu erreichen, beabsichtigt die Kommission ein Rechtsinstrument vorzuschlagen, das bestimmte Aspekte der kollektiven Rechtewahrnehmung und die redliche Verwaltung von Verwertungsgesellschaften regelt. Diese Initiative, die Gegenstand einer öffentlichen Konsultation sein wird, wird den jüngsten Entwicklungen des Marktes und der Gesetzgebung der gegenwärtigen und neuen Mitgliedstaaten Rechnung tragen.

iii) Yhteisvalvontajärjestöjen välisten vastavuoroisten sopimusten osalta tuomioistuin on käsitellyt vuonna 1989 yhteisvalvontajärjestöjen välistä vastavuoroista suhdetta asioissa Tournier ja Lucazeau [23] ja todennut, että eurooppalaisten yhteisvalvontajärjestöjen tekemät vastavuoroiset edustussopimukset eivät sellaisinaan kuulu perustamissopimuksen 81 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, koska yhteistoiminnasta tai yksinoikeudesta ei ole näyttöä. Vastavuoroiset edustussopimukset näyttävät olevan taloudellisesti perusteltuja myös tilanteessa, jossa edellytetään tekijänoikeuden käytön fyysistä seurantaa. Komission asiassa "Simulcasting" [24] äskettäin tekemässä päätöksessä nykyiset periaatteet mukautetaan online-ympäristöön, ja siinä tehdään uusi arviointi oikeuksien hallinnointitoimista EY:n kilpailusääntöjen nojalla. Koska Internetin johdosta online-ympäristössä alueiden rajat puuttuvat ja tuotteet ovat digitaalisessa muodossa, käyttäjät voivat valita lisenssin myöntäjäksi minkä tahansa Euroopan talousalueella toimivan yhteisvalvontajärjestön, joka on jäsenenä keskitettyjen palvelupisteiden järjestelmässä. Osapuolet ovat lisäksi sitoutuneet lisäämään perittäviä tariffeja koskevaa avoimuutta erittelemällä tariffin sen osan, joka sisältää maksuun kuuluvan varsinaisen rojaltin, jolla on tarkoitus kattaa hallinnolliset kulut. Tällä tavoin kaupalliset käyttäjät pystyvät tunnistamaan tehokkaimmat järjestöt Euroopan talousalueella ja hakemaan lisenssejä kustannuksiltaan edullisimmilta yhteisvalvontajärjestöiltä.

[23] Ks. edellä.

[24] Asia COMP/C2/38.014 IFPI Simulcasting, päätös tehty 8.10.2002, EYVL L 107, 30.4.2003, s. 58.

3.5. Lainsäädäntötoimia edellyttävät aihealueet

Vaikka kilpailusäännöt ovat edelleen tehokas keino markkinoiden ja yhteisvalvontajärjestöjen käyttäytymisen sääntelemiseksi, oikeuksien kollektiivisen hallinnoinnin sisämarkkinat voidaan parhaiten saavuttaa siten, että kilpailusääntöjen nojalla toteutettavaa yhteisvalvontajärjestöjen valvontaa täydennetään hyvää hallintotapaa koskevalla lainsäädäntökehyksellä.

Kuulemisen tulokset tukevat lainsäädännöllistä lähestymistapaa, joka perustuu sisämarkkinoita koskeviin sääntöihin ja periaatteisiin tekijänoikeuden alalla. Tällä tavoin turvataan kollektiivisen hallinnoinnin toimivuus sisämarkkinoilla kaikkien osapuolten kannalta. Jotta kollektiivisen hallinnoinnin toimintaedellytykset sisämarkkinoilla olisivat tasapuoliset, tarvitaan yhteistä perustaa oikeuksien valvonnan seuraavien piirteiden osalta:

3.5.1. Yhteisvalvontajärjestöjen perustaminen ja asema

Yhteisvalvontajärjestön perustamisesta on erilaisia edellytyksiä ja useita malleja. Yhteisvalvontajärjestöt voivat asemansa puolesta olla yhtiöitä tai hyväntekeväisyysorganisaatioita taikka voittoa tavoittelevia tai voittoa tavoittelemattomia organisaatioita. Kuulemisen perusteella yhteisvalvontajärjestön tehokkuus ei näytä olevan sidoksissa sen oikeudelliseen muotoon. Yhteisvalvontajärjestö voidaan asianmukaisesti perustaa oman valinnan tai kansallisen lainsäädännön vaatimusten mukaisessa muodossa, kunhan se täyttää kansallisen lainsäädännön kyseistä organisaatiota koskevat asiaankuuluvat säännökset ja kunhan tällä lainsäädännöllä ei ole syrjivää vaikutusta. Edellytyksenä on myös, että perustamissopimuksen 82 ja 86 artiklan mukaisuus tarkistetaan, jos yhteisvalvontajärjestölle on myönnetty lakisääteinen monopoliasema tai jos sille on kansallisen lainsäädännön nojalla myönnetty erityisoikeuksia.

Koska yhteisvalvontajärjestöllä on oikeudenhaltijoiden valtuuttaman edustajan asemassa erityisvastuita, jotka johtuvat sen täyttämistä talouteen, kulttuuriin ja yhteiskuntaan liittyvistä tehtävistä, yhteisvalvontajärjestön perustamiselle olisi asetettava samankaltaiset edellytykset kaikissa jäsenvaltioissa. Hyvän hallintotavan edistämiseksi tarvittaisiin yhteisön tason yhteiset säännöt henkilöistä, jotka voivat perustaa järjestön, järjestön asemasta, tarvittavista todisteista tehokkuuden osoittamiseksi, toimivuudesta, tilinpitovelvoitteista sekä riittäväksi katsottavasta oikeudenhaltijoiden määrästä.

3.5.2. Yhteisvalvontajärjestöjen suhde käyttäjiin

Yhteisvalvontajärjestöt edustavat yleensä laajaa, jopa maailmanlaajuista oikeuksien joukkoa, ja niillä on yksinomainen valtuutus oikeuksien hallinnointiin omalla toiminta-alueellaan. Tämä saattaa ne yksinomaiseen ja vahvaan asemaan suhteessa käyttäjiin. Suurin osa pitää tätä asemaa hyvänä asiana, koska sen myötä yhteisvalvontajärjestöt voivat toimia lisensoinnin keskitettyinä palvelupisteinä. Käyttäjät ovat kuitenkin ilmoittaneet kollektiiviseen hallintaan liittyvistä ongelmista, jotka keskittyvät yleensä tariffeihin, jotka käyttäjien on maksettava, sekä lisensointiehtoihin. Järjestöt olisi velvoitettava julkaisemaan tariffinsa ja myöntämään lisenssit kohtuullisin ehdoin. Lisäksi käyttäjien on tärkeää pystyä kiistämään tariffit tuomioistuimissa, erikoistuneissa välitystuomioistuimissa tai yhteisvalvontajärjestöjen toimintaa valvovien viranomaisten avustuksella.

Lisensoinnin edellytyksistä on syytä todeta, että joissakin jäsenvaltioissa yhteisvalvontajärjestöjen velvoite myöntää lisenssejä on yhdistetty sääntöön, jonka mukaan kyseiset lisenssit on myönnettävä asianmukaisin ja kohtuullisin edellytyksin. Toisaalta käyttöä ilman maksua ei saisi sallia. Joidenkin jäsenvaltioiden säännösten mukaan mahdolliset käyttäjät, jotka kiistävät yhteisvalvontajärjestöjen tariffit, voivat hyödyntää oikeuksia ainoastaan, jos ne ovat antaneet tietynsuuruisen talletuksen yhteisvalvontajärjestölle. Näitä periaatteita olisi sovellettava yhteisön laajuisesti, jotta turvattaisiin mahdollisuudet käyttää suojattuja teoksia ja muuta suojattua aineistoa asianmukaisin ehdoin.

3.5.3. Yhteisvalvontajärjestöjen suhde oikeudenhaltijoihin

Tavallisesti vain yksi järjestö toimii yhden oikeudenhaltijoiden ryhmän valtuuttamana edustajana kyseisellä alueella, ja tämä on markkinoiden ainoa "vartija" kyseisten oikeuksien kollektiivisessa hallinnoinnissa. Yhteisvalvontajärjestöjä koskevat hyvän hallintotavan, syrjimättömyyden, avoimuuden ja vastuullisuuden periaatteet suhteissa oikeudenhaltijoihin ovat sen vuoksi erityisen tärkeitä. Näitä periaatteita olisi sovellettava oikeuksien hankintaan (valtuutukseen), jäsenyyden (mukaan luettuna jäsenyyden päättyminen) ja edustuksen edellytyksiin sekä oikeudenhaltijoiden asemaan yhteiskunnassa (oikeudenhaltijoiden mahdollisuus saada käyttöönsä levitys- ja lisensointituloihin ja -vähennyksiin liittyvät sisäiset asiakirjat ja tilit, oikeudenhaltijoiden mahdollisuudet vaikuttaa yhdistyksensä päätöksentekoon ja sosiaali- ja kulttuuripolitiikkaan). Valtuutuksen olisi oltava oikeudenhaltijoiden kannalta kohtuullisen joustava keston ja soveltamisalan osalta. Oikeuksien digitaalisten hallinnointijärjestelmien (DRM) hyödyntäminen on yleistynyt, ja oikeudenhaltijoille olisi annettava periaatteessa, ja ellei laissa muuta säädetä, mahdollisuus halutessaan hallinnoida tiettyjä oikeuksiaan yksilöllisesti.

3.5.4. Yhteisvalvontajärjestöjen ulkoinen valvonta

Joissakin jäsenvaltioissa viranomaiset tai julkiset elimet valvovat yhteisvalvontajärjestöjä, mutta valvonnan ala ja teho vaihtelevat suuresti. Ulkoiseen valvontaan kuuluu järjestöjen käyttäytymisen, toiminnan, tariffien ja lisensointiehtojen sekä riitojenratkaisumenettelyjen valvonta. Sisämarkkinoiden näkökulmasta yhteisvalvontajärjestöjen valvontaa koskevat nykyiset erot ovat huomattavat, eikä niitä voi jättää huomiotta. Valvontaa koskevien sääntöjen eroavaisuuden jäsenvaltioissa haittaavat oikeudenhaltijoiden sekä käyttäjien etujen toteutumista, kun otetaan huomioon useimpien järjestöjen yksinoikeusasema ja vastavuoroisten sopimusten verkosto. Siksi kaikissa jäsenvaltioissa pitäisi olla riittävät ulkoisen valvonnan mekanismit. Sisämarkkinoiden näkökulmasta näyttäisi olevan hyödyllistä, että saataisiin aikaan yhteinen perusta ulkoisen valvonnan tiettyjen piirteiden osalta ja että kaikissa jäsenvaltioissa olisi erikoistuneita elimiä (esimerkiksi erikoistuneita tuomioistuimia, viranomaisia tai välityslautakuntia), joiden toimivalta, koostumus ja päätösten luonne (sitovuus, ei-sitovuus) olisi yhdenmukainen.

3.6. Päätelmät

Jotta saataisiin aikaan aidot sisämarkkinat teollis- ja tekijänoikeuksien offline- ja online-muotoiselle hyödyntämiselle, on useita kollektiivisen hallinnoinnin piirteitä tarpeen yhdenmukaistaa. Näin turvattaisiin järjestelmän toiminta koko yhteisössä, ja kollektiivinen hallinnointi voisi edelleen olla oikeuksien hallinnoinnissa varteenotettava vaihtoehto, joka hyödyttää yhtälailla sekä oikeudenhaltijoita että käyttäjiä. Kollektiivisen hallinnoinnin entistä laajemman yhteisen perustan luomisessa olisi otettava huomioon tekijänoikeutta koskevat periaatteet ja sisämarkkinoiden tarpeet. Tuloksena olisi saavutettava parempi tehokkuus ja avoimuus sekä kollektiivisen hallinnoinnin tiettyjen näkökohtien osalta entistä tasapuolisemmat toimintaedellytykset. Sääntelytoimista pidättäytyminen ei enää vaikuta käyttökelpoiselta vaihtoehdolta. Sellaisiin määräyksiin tukeutuminen, jotka eivät ole oikeudellisesti sitovia, kuten markkinoilla sovitut menettelysäännöt, ei vaikuta enää asianmukaiselta vaihtoehdolta. Kuulemismenettelyn tulokset ovat vahvistaneet täydentävien tointen tarpeen kollektiivisen hallinnoinnin niiden näkökohtien osalta, jotka vaikuttavat rajatylittävään kauppaan ja joiden on todettu haittaavan sisämarkkinoiden tarjoamien mahdollisuuksien täysimääräistä hyödyntämistä. Tällaisissa toimissa noudatettaisiin toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita, ja niillä yhdenmukaistettaisiin tiettyjä kollektiivisen hallinnoinnin piirteitä. Tässä tiedonannossa hahmoteltujen tavoitteiden saavuttamiseksi komissio aikoo ehdottaa säädöstä, joka koskee kollektiivisen hallinnoinnin eräitä piirteitä ja yhteisvalvontajärjestöjen hyvää hallintotapaa. Aloitteesta järjestetään julkinen kuuleminen, ja siinä otetaan huomioon markkinoiden viimeaikainen muuttuminen sekä nykyisten ja tulevien jäsenvaltioiden lainsäädäntö.