KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Kertomus Euroopan unionin humanitaarisen avun ja pelastuspalvelualan politiikoista ja niiden täytäntöönpanosta vuonna 2011

1.           Johdanto

Katastrofin jälkeen apua tarvitaan nopeasti. Kansainvälisen yhteisön moraalisena velvoitteena on auttaa maailman heikoimmassa asemassa olevia väestönosia kriisitilanteissa. Tämä apu voi olla ratkaiseva tekijä elämän ja kuoleman välillä. Euroopan unioni ja sen 27 jäsenvaltiota ovat maailman johtava humanitaarisen avun antaja, joka toimittaa noin puolet kaikesta ihmisen aiheuttamien katastrofien ja luonnononnettomuuksien yhteydessä annettavasta hätäavusta maailmassa. EU myös edistää kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamista.

Tässä vuosikertomuksessa käsitellään Euroopan komission humanitaarista apua ja pelastuspalvelualaa vuonna 2011. Komission toimien tavoitteena on ihmishenkien pelastaminen ja suojeleminen hätätilanteissa ja inhimillisen kärsimyksen ehkäiseminen ja lieventäminen siten, että ihmisen aiheuttamista katastrofeista ja luonnononnettomuuksista kärsivien väestöryhmien koskemattomuutta ja ihmisarvoa suojataan.

Euroopan yhteisön humanitaarisen avun toimisto ECHO perustettiin vuonna 1992 osoituksena eurooppalaisesta solidaarisuudesta hätätilanteessa oleville henkilöille eri puolilla maailmaa. Vuonna 2004 ECHOsta tuli komission humanitaarisen avun pääosasto, johon liitettiin vuonna 2010 pelastuspalveluasiat, jotta voitiin parantaa koordinaatiota ja kriisinhallintaa EU:ssa ja sen ulkopuolella. Komissio on kanavoinut ECHOn kautta konfliktien ja katastrofien uhreille yli 140 maassa eri puolilla maailmaa jo noin 14 miljardia euroa EU:n talousarviosta. Viiden viime vuoden aikana vuosittain on toimitettu keskimäärin miljardi euroa avuksi miltei 150 miljoonalle kaikkein heikoimmassa asemassa oleville, luonnononnettomuuksien tai ihmisten aiheuttamien kriisien uhreille.

Humanitaarinen apu on toinen EU:n kahdesta pääkeinosta kriisin jälkeisen välittömän hätäavun antamiseksi EU:n ulkopuolella.

Humanitaarinen apu perustuu humaanisuuden, puolueettomuuden, tasapuolisuuden ja riippumattomuuden periaatteisiin. Kaikkien komission päätösten on noudatettava näitä neljää periaatetta, jotka ovat humanitaarista apua koskevan eurooppalaisen konsensuksen kulmakiviä. EU:n humanitaariseen apuun eivät vaikuta poliittiset pyrkimykset, eikä apua annettaessa tehdä poikkeuksia uhrien kansallisuuden, uskonnon, sukupuolen, etnisen taustan tai poliittisen kannan perusteella. Tämä sitoutuminen periaatteelliseen humanitaariseen apuun on kirjattu Lissabonin sopimukseen (Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 214 artikla).

Toinen päävälineistä on pelastuspalvelu. Pelastuspalvelumekanismiin osallistuu 32 maata, joihin kuuluvat EU:n kaikki jäsenvaltiot, ja siihen sisältyy esimerkiksi etsintä- ja pelastusyksiköitä ja -laitteistoja, jotka otetaan käyttöön katastrofin kohteeksi joutuneen maan pyynnöstä. Mekanismia hallinnoi ECHOn seuranta- ja tiedotuskeskus MIC.

Kristalina Georgieva nimitettiin vuonna 2010 ensimmäiseksi kansainvälisestä yhteistyöstä, humanitaarisesta avusta ja kriisinhallintatoimista vastaavaksi komissaariksi. Näin nämä kaksi välinettä yhdistettiin, mikä paransi EU:n katastrofiaputoimien johdonmukaisuutta.

Euroopan unionin humanitaarisen avun ja pelastuspalvelualan politiikka osoittaa sitoutuneisuutta tukea avun tarpeessa olevia henkilöitä unionissa ja sen ulkopuolella tilanteessa, jossa he ovat kaikkein haavoittuvimmillaan. Tällaisella avulla edistetään yhden Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 21 artiklassa määritetyn EU:n ulkoisen toiminnan strategisen tavoitteen saavuttamista.

Eurooppalaiset antavat vahvan tuen EU:n humanitaarisen avun ja pelastuspalvelualan politiikalle. Hiljattain julkaistu Eurobarometri-selvitys osoittaa, että kansalaisten tuki on lisääntynyt entisestään viime vuosina talouskriisistä huolimatta.

· Yhdeksän kymmenestä kansalaisesta (88 %) on sitä mieltä, että Euroopan unionin on tärkeä jatkaa humanitaarisen avun rahoittamista. Osuus on kasvanut yhdeksällä prosenttiyksiköllä vuonna 2010 tehdystä edellisestä selvityksestä. Lähes sama määrä, 84 prosenttia, kannattaa humanitaarisen avun jatkamista entiseen tapaan. · Myös komissiolle annetaan tuki EU:n humanitaarisen avun koordinoijana (71 %, 13 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuonna 2010). Suuri enemmistö vastaajista (88 %) kannattaa aloitetta, jolla otetaan nuoria ihmisiä mukaan EU:n humanitaarisiin operaatioihin Euroopan humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukoissa. · Vastanneista 82 prosenttia katsoo, että EU:n tasolla koordinoitu toiminta katastrofien sattuessa on tehokkaampaa kuin yksittäisten maiden erillinen toiminta. · Pelastuspalvelua koskeva selvitys osoittaa, että kansalaiset ovat huolissaan katastrofien uhasta EU:ssa. Vastanneista 75 prosenttia sanoi olevansa huolestunut ihmisen aiheuttamista katastrofeista, kuten öljy- ja ydinvahingoista. Seuraavina tulivat tulvat ja maanjäristykset (67 %), terroristihyökkäykset (64 %) ja aseelliset selkkaukset (59 %). · Eurooppalaisista 68 prosenttia tietää EU:n rahoittavan humanitaarista apua. Neljä viidestä (38 %) on tietoinen EU:n roolista pelastuspalvelun koordinoijana. · Noin kolmannes katsoo saaneensa hyvin tietoa EU:n humanitaarisen avun toimista – tämä osuus on kasvanut 12 prosenttia edellisestä selvityksestä. EU:n pelastuspalvelutoiminnasta ilmoittaa olevansa hyvin perillä 19 prosenttia vastanneista. Sekä humanitaarista apua että pelastuspalvelua koskevassa selvityksessä parhaina tietolähteinä pidettiin televisiota ja internetiä ja niiden jälkeen lehtiä ja radiota.

2.           Maailmanlaajuinen apu

Vuonna 2001 humanitaariset kriisit, katastrofit ja haavoittuvuus lisääntyivät koko maailmassa. Tarpeet ovat viime aikoina ylittäneet saatavilla olevat resurssit, ja tämä suuntaus jatkuu. Humanitaarisen avun antaminen ja pelastuspalvelun toimittaminen on tämän vuoksi yhä monimutkaisempaa ja vaikeampaa. Koska luonnonkatastrofeja tapahtuu yhä useammin ja ne ovat entistä tuhoisampia, äkillisiä humanitaarisia kriisejä ja etenkin Afrikan sarvessa ja Japanissa sattuneiden kaltaisia suuria katastrofeja on entistä enemmän.

CRED:n[1] (Centre for Research on the Epidemiology of Disasters) ja YK:n alaisen UNISDR:n[2] (UN Office for disaster reduction) mukaan vuoden 2011 aikana sattui 302 eri suuruusluokan luonnononnettomuutta, joissa menehtyi lähes 30 000 ihmistä ja joiden vaikutus ulottui 206 miljoonaan ihmiseen koko maailmassa. Noin 106 miljoonaa ihmistä joutui tulvien ja 60 miljoonaa kuivuuden uhriksi, ja 1,6 miljoonaa kohtasi maanjäristys. Ylivoimaisesti eniten luonnononnettomuuksia sattui Aasiassa, jonka osuus katastrofeista oli 45 prosenttia ja uhreista 89 prosenttia. Katastrofien seuraukset olivat vakavia ja monimuotoisia: ihmishenkiä menetettiin ja koteja, satoja ja toimeentulolähteitä tuhoutui.

Vaikka katastrofeista on tässä nimetty vain muutamia, niiden vaikutuksen ovat venyttäneet koko kansainvälisen humanitaarisen yhteisön resurssit äärimmilleen. Yhdistyneet kansakunnat joutui tekemään vuonna 2011 historiansa suurimman rahoitusvetoomuksen (5,7 miljardia euroa) humanitaarisia tarpeita varten. Lisääntyvien maailmanlaajuisten humanitaaristen tarpeiden ja yhä heikkenevien taloudellisten resurssien välillä on kasvava epäsuhta, joka johtuu erityisesti useissa läntisissä avunantajamaissa vallitsevasta talous- ja finanssikriisistä. Samalla eri puolilla maailmaa tilanne on jatkuvasti hädänalainen, millä on suora vaikutus miljoonien apua tarvitsevien ihmisten elämään.

Tämä tarkoittaa myös, että avunantajien on kaksinkertaistettava ponnistelunsa, jotta ne pystyvät reagoimaan katastrofeihin tehokkaasti ja käyttämään rajalliset voimavaransa entistäkin paremmin. ECHOn kannalta tämä merkitsee tehostamiskohteiden kartoittamista kumppanien kanssa ja panostamista heikoimmassa asemassa olevien yhteisöjen valmiuden ja selviytymiskyvyn parantamiseen. Samalla on pyrittävä käyttämään täysimääräisesti hyväksi humanitaarisen avun ja pelastuspalvelun välinen synergia. Lisäksi EU on osana kansainvälistä yleistä humanitaarista järjestelmää keskeisessä asemassa, kun se kannustaa muita maita ja alueita lisäämään osallistumistaan humanitaarisen valmiuden ja avustustoiminnan vahvistamiseen. Tarkoituksena on koota nousevien talouksien maista resursseja humanitaarisiin toimiin ja katastrofivalmiuteen.

Ihmisen aiheuttamat katastrofit johtuvat edelleen useimmiten sisäisistä konflikteista, joissa siviiliväestö joutuu kohtaamaan yhä enemmän väkivaltaa ja kärsimystä. Tällaisille konflikteille on tyypillistä, että keskenään sotivat osapuolet eivät piittaa kansainvälisistä humanitaarisista laeista ja periaatteista, jolloin humanitaarinen toimintatila eli alue, jolla apua voidaan antaa neutraalisti, puolueettomasti ja häiriöittä, kapenee. Humanitaarisen avun saattamisesta sitä tarvitseville ja siviiliväestön ja avustustyöntekijöiden turvallisuuden suojaamisesta on tullut entistä vaikeampaa. Kokonaistilanne ja työskentely-ympäristö ovat heikentyneet kaikilla näillä osa-alueilla erityisesti Somaliassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Afganistanissa ja Pohjois-Koreassa.

Kansainvälinen humanitaarinen yhteisö on yhä selkeämmin yksimielinen siitä, että heikoimmassa asemassa olevien yhteisöjen valmiuden ja selviytymiskyvyn parantamiseen on panostettava enemmän, jotta nämä pystyisivät selviytymään katastrofeista paremmin eikä vaikutus väestöön ja sen toimentuloon olisi niin mittava.

Suurten kriisien, esimerkiksi Haitissa vuonna 2010 sattuneen maanjäristyksen ja Pakistanin tulvien, pitkä vaikutus ihmisten elämään ja toimeentuloon osoittaa, miten tärkeää on huolehtia kunnostustoimien ja kehitysyhteistyön pitkän aikavälin tarpeesta mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Ainoastaan humanitaaristen työntekijöiden ja kehitysyhteistyön toimijoiden läheisen yhteistyön kautta on mahdollista lieventää toistuvien katastrofien vakavia vaikutuksia kestävään kehitykseen. Hätäavun, kunnostustoimien ja kehitysyhteistyön niveltäminen jatkuikin vuonna 2011. Esimerkiksi komission yksiköt ohjelmoivat yhdessä tiettyjen alueiden elintarviketurvamäärärahoja, ja vakautusvälineen (lyhyen aikavälin toimenpiteiden) puitteissa tehtiin tiivistä yhteistyötä. Toteutettuihin toimiin kuuluu yhteisen menetelmän laatiminen ja testaaminen, humanitaarista apua ja kehitysapua antavien toimijoiden yhteisen työn lisääminen sekä useat innovatiiviset käytännön toteutukset kohteissa.

3.           EU:n toiminta humanitaarisen avun ja pelastustoimien aloilla vuonna 2011

EU antoi vuonna 2011 komission (ECHOn) välityksellä merkittävää tarpeisiin perustuvaa humanitaarista apua ja välitti luontoissuorituksina annettavaa pelastuspalveluapua yhteensä 1 154 miljoonaa euroa. Määrä jakautuu seuraavasti:

· humanitaarista apua noin 117 miljoonalle henkilölle[3] 91:ssä EU:n ulkopuolisessa maassa; kustannus henkilöä kohden keskimäärin 10 euroa,

· nopea reagointi 18 avunpyyntöön pelastuspalvelumekanismin kautta EU:ssa ja sen ulkopuolella.

Humanitaariselle avulle oli alun perin varattu määrärahoja 853 miljoonaa euroa. Tätä määrää lisättiin useita kertoja, kun vuoden mittaan tuli syntyi kriisejä ja luonnononnettomuuksia: Libyan sisäinen konflikti, Norsunluurannikon vaaleja seurannut kriisi, kuivuuden aiheuttama ja konfliktin pahentama nälänhätä Afrikan sarvessa, Etelä-Sudanin itsenäistymisestä johtunut kriisi Sudanissa sekä Pakistanin tulvat. Näitä lisätarpeita varten saatiin rahoitusta EU:n hätäapuvarauksesta, Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maille annettavaan humanitaariseen apuun tarkoitetusta kymmenennestä Euroopan kehitysrahastosta, EFTA-mailta[4] saaduista osuuksista ja EU:n talousarvion ulkoisen tuen otsakkeen (otsake 4) muista budjettikohdista tehdyistä siirroista.

EU:n vuoden 2011 kokonaisrahoituksesta noin 42 prosenttia käytettiin pitkittyneiden kriisien, 38 prosenttia luonnononnettomuuksien ja 20 prosenttia äkillisten kriisien ja tilanteiden yhteydessä.

Luonnonkatastrofit aiheuttivat vuonna 2011 jälleen kärsimystä ja tuhoa kaikkialla maailmassa. Komissiolla on niiden varalta kaksiosainen strategia:

· nopeat avustustoimet eli humanitaarisen avun antaminen sekä EU:n jäsenvaltioiden pelastuspalvelumekanismiin vapaaehtoisesti osallistuville muille valtioille (EU:ssa tai sen ulkopuolella) tarjoaman pelastuspalveluavun helpottaminen ja koordinointi mekanismia käytettäessä,

· valmiustoimet eli luonnonkatastrofeille eniten alttiina olevien maantieteellisten alueiden ja väestöjen määritteleminen ja erityisten katastrofivalmiusohjelmien laatiminen niitä varten.

Komissio antoi vuonna 2011 humanitaarista apua seuraavien katastrofien seurauksista toipumiseen:

· Japanin katastrofi: maanjäristys, tsunami ja ydinonnettomuus,

· kuivuus Länsi-Afrikassa (Burkina Faso, Mauritania, Mali, Niger, Tšad), Afrikan sarvessa (Djibouti, Etiopia, Kenia, Somalia) ja Keski- ja Etelä-Amerikassa (Paraguay, Bolivia, Honduras, El Salvador ja Guatemala),

· tulvat Pakistanissa, Bangladeshissa, Intiassa, Sri Lankassa ja Perussa,

· syklonit / hurrikaanit / trooppiset myrskyt Kaakkois-Aasiassa (Kambodža, Laos, Filippiinit, Thaimaa, Vietnam), Keski-Amerikassa (El Salvador, Guatemala, Honduras, Nicaragua) ja Karibialla (Saint Lucia);

· epidemiat Kamerunissa.

3.1.        Humanitaariset avustustoimet

Afrikan sarvessa alkoi vuonna 2011 suuri humanitaarinen kriisi. Heikoimmassa asemassa olevien väestönosien elintarviketurva- ja ravitsemustilanne heikkeni nopeasti ruuan korkean hinnan, riittämättömien sateiden ja (Somalian väkivaltaisesta konfliktista johtuvan) väestön liikkeiden lisääntymisen sekä humanitaarisen avun perillepääsyn vaikeutumisen vuoksi. Tilannetta pahensi köyhyys ja huonontunut selviytymiskyky. Kriisillä oli vaikutusta vuoden 2011 toisella puoliskolla yli 13 miljoonaan henkilöön. Komissio käytti yli 181 miljoonaa euroa alueen heikoimmassa asemassa olevien väestöryhmien avustamiseen.

Komissio pyrkii myös parantamaan katastrofien ehkäisyä ja niihin varautumista niin EU:ssa kuin sen ulkopuolellakin erityisesti luonnononnettomuuksille alttiilla alueilla. Katastrofiriskin pienentäminen ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen olivat selkeästi rahoituksen painopisteitä vuonna 2011. ECHO aloitti uusia DIPECHO-ohjelmia Etelä-Aasiassa, Etelä-Amerikassa, Tyynenmeren alueella ja Karibialla. Se myös otti riskien vähentämisen osaksi yleisiä avustustoimiaan.

Ihmisten aiheuttamista kriiseistä poliittiset protestit Libyassa muuttuivat sisällissodaksi, mikä johti NATOn johtamiin ilmaiskuihin siviiliväestön suojelemiseksi. Konflikti Libyassa johti laajaan pakolaiskriisiin Tunisian ja Egyptin rajalla, ja EU:n apua tarvittiin humanitaarisen tilanteen hoitamiseen ja Libyassa työskennelleiden, konfliktia pakenevien ihmisten kotiuttamiseen. Norsunluurannikon vaaleja seurannut kriisi jatkui ja sen vaikutukset tuntuivat naapurimaissa. Irakin turvallisuustilanne on koko ajan huonontunut 7. maaliskuuta 2010 pidettyjen parlamenttivaalien jälkeen. Kapinalliset hyökkäsivät niin poliisia ja sotilaita kuin siviiliväestöäkin vastaan pommein pyrkiessään horjuttamaan luottamusta Irakin turvallisuusjoukkoja kohtaan samaan aikaan kun Yhdysvaltain joukot valmistautuivat lähtemään maasta vuoden 2011 loppuun mennessä.

Näiden kriisien lisäksi komissio jatkoi toimintaa useissa pitkittyneissä ja monimutkaisissa hätätilanteissa.

Sudan ja Etelä-Sudan: Sudanin jakautuminen kahdeksi valtioksi tapahtui aluksi rauhallisesti, kun Etelä-Sudanista tuli maailman 196. valtio 9. heinäkuuta 2011. Aseelliset yhteenotot uudella rajalla pahenevat kuitenkin jatkuvasti ja useiden erimielisyyksien (esimerkiksi öljytulojen jakaminen ja rajan merkintä) ratkomiseksi olisi käytävä vaikeita neuvotteluja. Samaan aikaan uudet hätätilanteet ovat johtaneet humanitaaristen tarpeiden jyrkkään kasvuun sekä Sudanissa että Etelä-Sudanissa.

Miehitetyllä palestiinalaisalueella väestö elää edelleen Israelin miehittämänä hyvin vaikeissa olosuhteissa ja sosiaalisessa ahdingossa. Alueen sosioekonominen kriisi on pitkittynyt, kun liikkumista rajoitetaan tiukasti, aineellista omaisuutta tuhotaan ja köyhyys ja työttömyys lisääntyvät. Länsirannalla arkielämää haittaa Israelin siirtokunnan kasvu, siirtokuntien asukkaiden väkivalta palestiinalaisia kohtaan sekä turva-aita. Palestiinalaisten pääsyä Israeliin ja läntiseen Jerusalemiin valvotaan edelleen tarkasti ja viljelijöillä on hankaluuksia päästä mailleen turva-aidan ja siirtokuntien läheisyydessä. Tuhannet talonomistajat elävät purku-uhan alla ja häätöjen määrä lisääntyy jatkuvasti.

Kongon demokraattisessa tasavallan noin 71 miljoonasta asukkaasta 1,9 miljoonaa on joutunut siirtymään kodistaan. Humanitaarinen tilanne on edelleen monilla alueilla epävarma. Satoja on menetetty pääsyongelmien ja konfliktien vuoksi. Maan itäosassa sijaitsevien Pohjois- ja Etelä-Kivun alueiden konfliktien vuoksi monet ovat joutuneet siirtymään asuinsijoiltaan. Vaikka eräissä Pohjois-Kivun osissa on tapahtunut asteittaista vakiintumista, alueen muissa osissa tilanne on vaikeutunut huomattavasti ja kokonaistilanne on hyvin epävakaa. Equateurin maakunnassa oli vuoden 2009 loppupuolella etnisten ryhmien välinen konflikti, johon armeija puuttui. Merkittävä ihmismäärä joutui siirtymään, ja pakolaisia virtasi Kongon tasavallan ja Keski-Afrikan tasavallan puolelle. LRA:n (Herran vastarinta-armeija) joukkojen jatkuvat iskut ovat johtaneet laajoihin väestöliikkeisiin Orientalen maakunnassa ja merkittäviin pakolaismääriin Keski-Afrikan tasavallassa.

Vaikka moninaisten hätätilanteiden uhrimäärät ovat viime vuosina kasvaneet eikä humanitaarisen avun periaatteita ja avustustyöntekijöiden turvallisuutta kunnioiteta, humanitaarinen tilanne on joissakin paikoissa jopa parantunut. On esimerkiksi viitteitä siitä, että olosuhteet paranevat, kun heti humanitaaristen toimien jälkeen toteutetaan oikein kohdennettuja kehitysyhteistyötoimia[5].

3.2.        Pelastuspalvelutoimet

EU:n pelastuspalvelumekanismia käytettiin vuoden aikana 18 kertaa[6] (neljä kertaa EU:ssa ja 14 kertaa sen ulkopuolella) esimerkiksi Kyproksessa tapahtuneen laivastotukikohdan räjähdyksen, Kreikan ja Albanian maastopalojen, Pakistanin tulvien, Turkin maanjäristyksen sekä Japanin maanjäristyksen ja tsunamin yhteydessä. Lisäksi Libyasta evakuoitiin EU:n ja muiden maiden kansalaisia kriisin keskeltä. EU antoi asiantuntijoita käyttöön EU:n sisällä ja sen ulkopuolella 12 arviointi- ja koordinointitehtävään.

Komissio hyväksyi vuoden 2011 lopussa unionin pelastuspalvelumekanismia koskevan päätösehdotuksen[7]. Se on edelleen käsiteltävänä neuvostossa ja Euroopan parlamentissa. Lisätietoja esitetään 4 kohdassa.

Säädösehdotuksen tarkoituksena on vahvistaa mekanismin välineitä. EU:n pelastuspalveluresurssien käyttö perustuu nykyään 32 osallistuvan maan tapauskohtaisiin ja vapaaehtoisiin tarjouksiin. Komissio aikoo siirtyä ennakkosuunnitteluun perustuvaan järjestelmään, joka mahdollistaa välittömän reagoinnin.

3.3.        Taloudelliset ja inhimilliset voimavarat

ECHOn päätoimipaikassa Brysselissä työskentelee yli 300 henkilöä ja 38 maassa eri puolilla maailmaa sijaitsevissa 44 paikallistoimistossa yli 400 henkilöä. Humanitaarisen avun asiantuntijat saapuvat heti katastrofin jälkeen paikalle arvioimaan avuntarvetta ja tarkkailemaan EU:n rahoittamien humanitaaristen hankkeiden täytäntöönpanoa. Tarpeisiin perustuva lähestymistapa on EU:n humanitaarisen avun tärkein piirre ja määrittää sen, miten rahoitusta jaetaan noin 200 yhteistyökumppanille eli valtiosta riippumattomille järjestöille, YK:n erillisvirastoille, muille kansainvälisille järjestöille (kuten Punaisen Ristin kansainväliselle komitealle ja Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainväliselle liitolle) sekä eräille EU:n jäsenvaltioiden erityisvirastoille.

ECHOlle on tärkeää, että sillä on monenlaisia kumppaneita, koska niiden ansiosta se voi vastata lisääntyviin tarpeisiin yhä mutkikkaammiksi käyvissä tilanteissa eri puolilla maailmaa. ECHO myöntää avustuksia ja rahoitusosuuksia valitsemalla sille tehdyistä ehdotuksista parhaat. Vuonna 2011 ECHOn yhteistyökumppaneilleen myöntämä rahoitus jakaantui seuraavasti: valtiosta riippumattomat järjestöt 50 prosenttia, YK:n erillisvirastot 36 prosenttia ja kansainväliset järjestöt 14 prosenttia.

Humanitaaristen organisaatioiden ongelmana on yhä useammin se, miten päästä apua tarvitsevien henkilöiden luo. Tämä johtuu yhtäältä humanitaarisen toimintatilan kaventumisesta, kun hallitukset ja aseelliset ryhmittymät laiminlyövät kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaisen alkeellisimmankin suojan, ja toisaalta turvallisuusrajoitteista. Hallitukset rajoittavat yhä useammin humanitaarisen avun jakelua (esimerkiksi Sri Lankassa). Monilla konfliktialueilla (esim. Kongon demokraattisessa tasavallassa, Somaliassa ja Sudanissa) avustustyöntekijät näkevät poikkeuksellisen julmia sodankäynnin muotoja, joita ovat esimerkiksi sotatoimet siviiliväestöä kohtaan ja usein myös seksuaalisen väkivallan käyttö sotatoimena.

Lisäksi avustustyöntekijöihin kohdistuvien hyökkäysten, myös kidnappausten, karkotusten ja tappojen, määrä on kasvussa. Vaarassa ei ole ainoastaan humanitaarista työtä tekevien turvallisuus vaan myös avun rahoitus ja avunantajien toimittama infrastruktuuri. Jotkut hallitukset ovat valmiita äärimmäisiin keinoihin eli avustusvarojen ja avunantajien rahoittaman omaisuuden pakkolunastukseen tai ”lainaamiseen” ja/tai humanitaaristen avustusjärjestöjen karkottamiseen sen jälkeen, kun niiltä on riistetty varallisuus.

4.           Humanitaarisen avun ja pelastuspalvelualan politiikka

Politiikan tasolla komissio keskittyi vuonna 2011 seuraaviin strategisiin aloitteisiin:

· EU:n pelastuspalvelua koskevien säädösehdotusten esittäminen olemassa olevien välineiden lujittamiseksi merkittävästi. EU:n pelastuspalveluyksiköiden ja -resurssien käyttö perustuu nykyään pitkälti osallistuvien maiden tapauskohtaisiin ja vapaaehtoisiin tarjouksiin. Vaikka EU:n pelastuspalvelumekanismi on jo nyt tärkeä keino tukea, koordinoida ja täydentää keskinäistä apua, komissio ehdottaa siirtymistä ennakkosuunnitteluun ja välittömyyteen perustuvaan järjestelmään. Valmistelut tehokkaamman hätäapukeskuksen perustamiseksi vuonna 2013 on jo aloitettu. Kyseessä on seuranta- ja tiedotuskeskuksen (MIC) toiminnan jatkaja. Uudella keskuksella on täyden toimivaltuudet ja se toimii ympärivuorokautisesti, ja sen ansiosta EU pystyy proaktiivisemmin suunnittelemaan, valmistelemaan ja koordinoimaan toimintaansa ja tarjoamaan logistista tukea.

· Euroopan humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukkojen käyttöönoton valmistelu Lissabonin sopimuksessa edellytetyllä tavalla (Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 214 artiklan 5 kohta). ECHO käynnisti asiasta vuonna 2011 julkisen kuulemisen ja vaikutustenarvioinnin sekä pilottihankkeita. Niiden tulokset antavat pohjaa vapaaehtoisjoukkojen perustamista koskevalle puitesäädösehdotukselle, joka esitetään vuonna 2012.

ECHO myös painotti valittuja horisontaalisia poliittisia painopisteitä humanitaarista apua koskevan eurooppalainen konsensuksen[8] sitoumusten ja sitä koskevan toimintasuunnitelman mukaisesti. Painopisteisiin kuuluu esimerkiksi EU:n humanitaarisen elintarvikeapupolitiikan jatkaminen. Neuvottelut elintarvikeapua koskevan yleissopimuksen nykyaikaistamiseksi käytiin tätä taustaa vasten. Jotta yhteiset toimet elintarviketurvan takaamiseksi ja ravitsemustarpeen täyttämiseksi tehostuisivat, komissio allekirjoitti asiaa koskevaan ohjelmayhteistyöhön liittyvän aiesopimuksen kolmen YK:n järjestön, FAO:n, WFP:n ja IFAD:n, kanssa.

Komissio tuki katastrofivalmiustoimia luonnonkatastrofeille alttiilla alueilla, jotta paikallisyhteisöt voivat toimia nopeasti ja tehokkaasti katastrofitilanteissa monien ihmishenkien säästämiseksi. Tukea toimitetaan vuonna 2010 aloitettujen DIPECHO-ohjelmien sekä uusien, Etelä-Aasiassa, Tyynenmeren alueella, Etelä-Amerikassa ja Karibialla toteutettavien ohjelmien kautta. Katastrofeihin valmistautuminen on ollut selvästi DIPECHO-toimintasuunnitelmia laajempaa, sillä useisiin suuriin humanitaarisen avun rahoituspäätöksiin sisältyy tavoitteina katastrofivalmius tai katastrofien vaikutusten lieventäminen. Valtavirtaistamisen perusteena olevat toimet liittyvät infrastruktuuritukeen, asian esillä pitämiseen ja tiedottamiseen, pienimuotoiseen seurausten lievittämiseen, kartoittamiseen ja tietojen tietokoneelle syöttämiseen, ennakkovaroitusjärjestelmiin, koulutukseen, toimielinten kehittämiseen ja ilmastonmuutostoimiin.

Pelastuspalvelutehtäväänsä toteuttaessaan ECHO kannusti pelastuspalvelumekanismiin osallistuvia 32:ta valtiota[9] yhteistyöhön ja helpotti niiden yhteistyötä. Näin se pyrkii tehostamaan luonnon, teknologian tai ihmisten aiheuttamien katastrofien torjumiseen ja niiltä suojautumiseen tähtääviä järjestelmiä Euroopassa.

Komissio myös ryhtyi keräämään tietoja osana puolitoista vuotta kestävää katastrofien ehkäisyä koskevaa hyvien käytänteiden ohjelmaa, jossa käsitellään tietyntyyppisiä katastrofeja (maanjäristykset, tsunamit, tulvat, hirmumyrskyt, kuivuus ja lämpöaallot) ja horisontaalisia toimenpiteitä (suunnittelu ja infrastruktuurien laatiminen). Pelastuspalvelumekanismin käyttöönotolla taataan ihmisille, ympäristölle, omaisuudelle ja kulttuuriperinnölle parempi suoja katastrofin sattuessa. Katastrofivalmiuksien osalta EU:n tuki keskitettiin ennakkovaroitusjärjestelmiin, moduuleihin ja pelastuspalvelumekanismin koulutusjärjestelmään (vuonna 2011 koulutettiin yli 890 asiantuntijaa ja tuettiin viittä täysimittaista katastrofiharjoitusta). Lisäksi komissio antoi taloudellista tukea useisiin katastrofivalmiuksien yhteistyöhankkeisiin (valmiusryhmän perustaminen kansalaisten evakuointia varten, evakuointi ydinvahinkotilanteessa, luolista pelastamiseen liittyvä tiedottaminen ja öljyn saastuttamien rantojen puhdistus)

EU:ssa ja sen ulkopuolella annettiin katastrofin tapahduttua avustusta jäsenvaltioiden tähän tarkoitukseen osoittamista resursseista katastrofin kohteeksi joutuneen maan hallituksen pyynnöstä.

[1]               www.cred.be.

[2]               www.unisdr.org.

[3]               Josta 105 miljoonaa euroa humanitaarisena apuna ja elintarvikeapuna sekä 12 miljoonaa euroa katastrofivalmiustoimina.

[4]               Euroopan vapaakauppaliitto.

[5]               Liiteasiakirjassa esitetään tarkempia esimerkkejä. Ks. Tšadin ja Burundin/Tansanian esimerkit tai siirtymää ja selviytymiskykyä koskevat esimerkit 3.9 kohdassa.

[6]               Se aktivoitiin 18 kertaa, ennakkovaroitus annettiin 3 kertaa ja valvontakyselyjä tehtiin 6.

[7]               KOM(2011) 934 lopullinen, 20.12.2011.

[8]               Jonka neuvosto, Euroopan parlamentti ja komissio hyväksyivät 18. joulukuuta 2007 (EUVL C 25, 30.1.2008, s. 1).

[9]               Euroopan unionin 27 jäsenvaltiota sekä Norja, Islanti, Liechtenstein, Kroatia ja entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia.