Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan globalisaatiorahaston perustamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 1927/2006 muuttamisesta /* KOM/2011/0336 lopull. - COD 2011/0147 */
PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA · Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet Euroopan globalisaatiorahasto (EGR)
perustettiin vuonna 2006 asetuksella (EY) N:o 1927/2006[1]. Sen päätavoitteena oli
osoittaa solidaarisuutta ja antaa tukea maailmankaupan rakenteellisten
muutosten vuoksi työttömiksi jääneille työntekijöille. Yhteisrahoittamalla
aktiivista työmarkkinapolitiikkaa toteuttavia toimenpiteitä EGR:llä pyrittiin
helpottamaan työntekijöiden integroitumista uudelleen työelämään toimialoilla,
sektoreilla, alueilla tai työmarkkina-alueilla, joihin kohdistuu äkillinen
vakava talouden häiriötila. EGR:n tuen saaminen edellytti, että vähintään
1 000 työntekijää vähennetään joko yhdestä yrityksestä ja sen toimittajien
tai jatkojalostajien palveluksesta neljän kuukauden aikana tai NACE Rev. 2
-alan yrityksistä yhdeksän kuukauden aikana jollakin NUTS II -tason alueella
tai kahdella vierekkäisellä alueella. EGR:n rahoitusosuuden enimmäismääräksi
vahvistettiin 50 prosenttia aktiivista työmarkkinapolitiikkaa toteuttavien toimenpiteiden
kokonaiskustannuksista, ja EGR:stä tuettujen toimenpiteiden kesto ei saanut
ylittää 12:ta kuukautta niiden alkamispäivästä. Koska vuoden 2008 rahoitus- ja talouskriisi
oli niin vakava ja se kehittyi niin nopeasti, komission laatimassa Euroopan talouden
elvytyssuunnitelmassa[2]
ehdotettiin asetuksen (EY) N:o 1927/2006 tarkistamista. Tarkistuksella, joka
toteutettiin asetuksella (EY) N:o 546/2009[3],
haluttiin laajentaa EGR:n toimialaa ja siten tältä osin myötävaikuttaa
kriisistä selviämiseen. EGR:stä haluttiin tehdä nopeampi ja tehokkaampi
kriisinhallintaväline solidaarisuuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden
perusperiaatteita noudattaen. Tarkistuksessa tehtiin pysyviä muutoksia
asetukseen (EY) N:o 1927/2006. Näitä olivat muun muassa EGR:n tuen hakemiseen
edellytettyjen irtisanottujen työntekijöiden määrän vähentäminen 1 000
työntekijästä 500 työntekijään ja EGR:stä tuettujen toimenpiteiden
täytäntöönpanon enimmäiskeston pidentäminen 12 kuukaudesta 24 kuukauteen.
Samalla otettiin käyttöön tilapäinen poikkeus, jolla 1) laajennettiin EGR:n
toimiala kattamaan tuen myöntäminen työntekijöille, joiden irtisanominen johtuu
suoraan rahoitus- ja talouskriisistä (asetuksen (EY) N:o 1927/2006 1 artiklan 1
a kohta) ja 2) nostettiin EGR:n rahoitusosuus 50 prosentista 65 prosenttiin
(asetuksen (EY) N:o 1927/2006 10 artiklan 1 kohta). Tilapäisen poikkeuksen
voimassaolo päättyy 30. joulukuuta 2011. Asetuksen (EY) N:o 1927/2006 20
artiklan toisessa kohdassa säädetään mahdollisuudesta tarkastella sitä
uudelleen. Komissiolle toimitettiin 1. tammikuuta 2007 ja
30. huhtikuuta 2009 välisenä aikana (ennen kriisiin liittyvän poikkeuksen
käyttöönottoa) 15 hakemusta, joissa haettiin EGR:n tukea 18 430
työntekijälle. Haetun EGR-tuen määrä oli yhteensä 78 776 367 euroa. Sen jälkeen kun asetuksen (EY) N:o 1927/2006
muuttamista koskeva asetus (EY) N:o 546/2009 tuli voimaan 1. toukokuuta 2009,
hakemusten määrä on noussut huomattavasti, kuten jäljempää käy ilmi. Kriisiin liittyvän tilapäisen poikkeksen nojalla toimitetut EGR-tukihakemukset Vuosi || Hakemusten lukumäärä || Kohteena olevien työntekijöi–den lukumäärä || Haetun EGR-tuen määrä (euroa) 2009 || 22 || 19 381 || 99 396 898 2010 || 24 || 25 083 || 115 353 865 Yhteensä || 46 || 44 464 || 214 750 763 Kauppaan liittyvän kriteerin nojalla toimitetut EGR-tukihakemukset Vuosi || Hakemusten lukumäärä || Kohteena olevien työntekijöi–den lukumäärä || Haetun EGR-tuen määrä (euroa) 2009 || 4 || 6 569 || 25 990 290 2010 || 6 || 3 074 || 17 126 749 Yhteensä || 10 || 9 643 || 43 117 039 Komission järjestämässä kuulemisessa
jäsenvaltiot totesivat, että suurinta osaa kriisiin liittyvistä hakemuksista ei
olisi jätetty ilman tilapäistä poikkeusta. Tällöin noin 45 000 rahoitus-
ja talouskriisin seurauksista kärsinyttä työntekijää olisi jäänyt ilman EGR:n
tukea. Lisäksi rahoitusosuuden nostaminen 65 prosenttiin vähensi EGR:stä
tuettujen toimenpiteiden hakijajäsenvaltioille aiheuttamaa taloudellista
rasitusta yhteensä noin 60 miljoonalla eurolla, kun otetaan huomioon kaikki 1.
toukokuuta 2009 ja 31. joulukuuta 2010 välisenä aikana toimitetut hakemukset.[4] Kriisiin liittyvän tilapäisen poikkeuksen
voimassaolon päättymistä koskeva päätös tehtiin vuonna 2009. Viimeisimmissä
tuolloin käytettävissä olleissa koko Euroopan unionia koskevissa komission
talousennusteissa[5]
(syksy 2008) arvioitiin, että talous elpyy pikkuhiljaa vuoden 2009 puolivälistä
alkaen ja bruttokansantuote (BKT) kasvaa 0,2 prosentilla vuonna 2009 ja 1,1
prosentilla vuonna 2010. Työllisyyden ennustettiin alentuvan 0,5 prosenttia
vuonna 2009 ja nousevan 0,1 prosenttia vuonna 2010. Työttömyysasteen uskottiin
nousevan 7,8 prosenttiin työvoimasta vuonna 2009 ja 8,1 prosenttiin vuonna
2010. Näihin ennusteisiin verrattuna tilanne oli kuitenkin vuonna 2009
huomattavasti synkempi. EU:n BKT laski 4,2 prosenttia, työllisyys aleni 1,9
prosenttia ja työttömyysaste nousi 8,9 prosenttiin. Vaikka BKT:n kasvun vuonna
2010 on arvioitu olleen odotettua suurempi (n. 1,8 prosenttia), työllisyys on
alentunut edelleen 0,6 prosentilla ja työttömyysaste noussut ennätykselliseen
9,6 prosenttiin. Viimeisimmissä komission talousennusteissa
(kevät 2011) arvioidaan lisäksi, että talouden ja erityisesti työmarkkinoiden
elpymisnäkymät vuosina 2011 ja 2012 ovat huonommat kuin syksyllä 2008 yleisesti
uskottiin. Tämä koskee etenkin uusien työpaikkojen luomista ja
työttömyysastetta. Kevään ennusteessa arvioidaan, että vuonna 2011 työllisyys
nousee hiukan (0,4 prosenttia) ja työttömyysaste pysyy vakaana 9,5 prosentissa.
Saman ennusteen mukaan vuonna 2012 työllisyyden kasvu on vähäistä (0,7
prosenttia) ja työttömyysaste edelleen 9,1 prosenttia. Tämä kuvastaa sitä, että
yleensä työllisyys elpyy hitaammin kuin BKT. Työmarkkinaolosuhteet ovat
pysyneet suhteellisen heikkoina[6]
BKT:n kasvuennusteen vähittäisestä parantumisesta huolimatta: sen lisäksi että
kriisiin reagoimiseksi ja sen työllisyysvaikutusten tasoittamiseksi
toteutettuja toimenpiteitä puretaan, eri aloilla ja yrityksissä toteutetaan
edelleen vielä jonkin aikaa kriisistä johtuvia rakenteellisia muutoksia, jotka
aiheuttavat yritysten sulkemisia ja siten työpaikkojen menetyksiä. Työllisyysolosuhteiden
voidaan olettaa parantuvan enemmän vasta vuodesta 2013 eteenpäin. Myös
komission vuotuisessa kasvuselvityksessä EU:lle kattava ratkaisu kriisiin[7] katsotaan, että
elpyminen ei synnytä juurikaan uusia työpaikkoja. Jotta voidaan välttää riski
siitä, että saadaan aikaan uutta kasvua mutta ei luoda riittävän dynaamisesti
uusia työpaikkoja, on tärkeää löytää ratkaisu työttömyyteen ja estää
pitkäaikainen työmarkkinoilta syrjäytyminen. Tärkeimpien kasvua edistävien
edellytysten palauttaminen vaatii työvoiman ja pääoman uudelleen kohdentamista
alojen ja yritysten välillä sekä parempia taloudellisia kannustimia
työttömille, jotta he palaavat työelämään. Kuten komissio totesi, kriisi on vähentänyt
merkittävästi taloudellista toimintaa, lisännyt huomattavasti työttömyyttä,
alentanut tuottavuutta ja heikentänyt julkista taloutta. Tällaisissa
olosuhteissa jäsenvaltioiden on erityisen vaikea antaa räätälöityä tukea
suurelle määrälle työntekijöitä, jotka ovat jääneet samanaikaisesti työttömiksi
kriisin seurauksena. EGR:n rahoitusosuuden pitäminen 65 prosentissa auttaisi
lievittämään jossain määrin jäsenvaltioiden julkisen talouden taakkaa. Koska uskotaan, että kriisin vaikutukset
näkyvät jatkossakin yritysten sulkemisina ja jäsenvaltioilla on tarve vakauttaa
julkista talouttaan, on perusteltua jatkaa asetuksen (EY) N:o 1927/2006
kriisiin liittyvän poikkeuksen voimassaoloa. Sen vuoksi ehdotetaan, että 30. joulukuuta
2011 päättyvän kriisiin liittyvän tilapäisen poikkeuksen voimassaoloa
pidennetään 31. joulukuuta 2013 asti, eli asetuksen (EY) N:o 1927/2006
täytäntöönpanokauden loppuun asti. Siten jäsenvaltiot voivat edelleen toimittaa
EGR-hakemuksia rahoitus- ja talouskriisin seurauksena työttömiksi jääneiden
työntekijöiden tukemiseksi ja hyötyä 65 prosentin EGR-rahoitusosuudesta. · Yleinen tausta Sen jälkeen kun kriisiin liittyvä tilapäinen
poikkeus otettiin käyttöön, EGR-tukihakemusten ja EGR:n tukea hakevien
jäsenvaltioiden määrä on noussut huomattavasti. Tämä osoittaa, että EGR:n rooli
kriisinhallintavälineenä silloin, kun rahoitus- ja talouskriisi on johtanut
mittaviin irtisanomisiin, on otettu hyvin vastaan. Euroopan parlamentti kehotti 7. syyskuuta 2010
antamassaan Euroopan globalisaatiorahaston rahoitusta ja toimintaa koskevassa
päätöslauselmassa[8]
jatkamaan kriisiin liittyvän poikkeuksen voimassaoloa. Euroopan parlamentti
totesi, että ”on jatkettava nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen loppuun
saakka kesäkuussa 2009 hyväksyttyä poikkeusta, jonka nojalla tukea myönnetään
työntekijöille, jotka ovat menettäneet työpaikkansa talous- ja rahoituskriisin
vuoksi, ja että yhteisrahoitusosuus on siksi säilytettävä 65 prosentissa,
koska tuen myöntämisen syyt eivät ole lähimainkaan poistuneet”. · Voimassa olevat aiemmat säännökset Euroopan sosiaalirahasto[9], jäljempänä ’ESR’, edistää
osaltaan yhteisön tärkeimpiä tavoitteita, jotka koskevat taloudellisen ja
sosiaalisen yhteenkuuluvuuden lujittamista siten, että parannetaan työllisyyttä
ja työllistymismahdollisuuksia sekä edistetään korkeaa työllisyysastetta ja
uusien ja parempien työpaikkojen luomista. Tätä varten ESR tukee Euroopan
työllisyysstrategiaa ja jäsenvaltioiden politiikkaa, jolla pyritään
täystyöllisyyteen sekä työn laadun ja tuottavuuden parantamiseen, sosiaalisen
osallisuuden edistämiseen, muun muassa parantamalla epäedullisessa asemassa
olevien työhön pääsyä, sekä kansallisten, alueellisten ja paikallisten
työllisyyserojen vähentämiseen. EGR:n ja ESR:n suurin ero on siinä, että ESR
koostuu monivuotisista ohjelmista, joilla tuetaan strategisia pitkän aikavälin
tavoitteita, kuten muutoksen ja rakenneuudistusten ennakointia ja hallintaa
yhdistettynä elinikäisen oppimisen kaltaisiin toimintoihin. EGR sen sijaan
tarjoaa kertaluonteista, ajallisesti rajoitettua henkilökohtaista tukea, joka
osoitetaan suoraan kaupan globalisoitumisen tai rahoitus- ja talouskriisin
seurauksena työttömiksi jääneille työntekijöille. Jotta työttömäksi jääneitä
voitaisiin auttaa tehokkaasti, EGR-tukitoimenpiteiden kestosta ja välineestä
päätettäessä arvioidaan, johtuvatko irtisanomiset asianomaisen yrityksen ja sen
toimittajien tai toimialan toiminnan mahdollisesti väliaikaisesta
heikkenemisestä vai pysyvistä rakenteellisista tekijöistä. · Johdonmukaisuus suhteessa unionin muuhun politiikkaan ja muihin
tavoitteisiin EGR edistää Eurooppa 2020 -strategian
tavoitteiden saavuttamista. Kyseisen strategian avulla EU:n on määrä selviytyä
kriisistä vahvempana ja ohjata taloutensa kohti älykästä, kestävää ja
osallistavaa kasvua, johon yhdistyy korkea työllisyys, tuottavuus ja
sosiaalinen yhteenkuuluvuus. Älykästä, kestävää ja osallistavaa kasvua
koskevaan Eurooppa 2020 ‑strategiaan liittyvässä tiedonannossa[10] komissio katsoo, että EGR:llä
on selkeä rooli lippulaivahankkeessa Globalisaation aikakauden
teollisuuspolitiikka, etenkin osaamisen sijoittamisessa nopeasti nouseville
voimakkaan kasvun aloille ja markkinoille. Pyrkimällä integroimaan globalisoitumisen tai
rahoitus- ja talouskriisin seurauksena irtisanotut työntekijät nopeasti
uudelleen työelämään EGR myötävaikuttaa seuraaviin jäsenvaltioiden
työllisyyspolitiikan suuntaviivoihin[11]: –
Suuntaviiva 7: Sekä naisten että miesten
työmarkkinoille osallistumisen lisääminen, rakennetyöttömyyden vähentäminen ja
työpaikkojen laadun edistäminen. –
Suuntaviiva 8: Työmarkkinoiden tarpeita vastaavan
ammattitaitoisen työvoiman kehittäminen ja elinikäisen oppimisen edistäminen. –
Suuntaviiva 10: Sosiaalisen osallisuuden
edistäminen ja köyhyyden torjuminen. Tiedonannossaan Uudet taidot uusia
työpaikkoja varten – Työmarkkinoiden ja ammattitaitotarpeiden ennakoiminen ja
yhteensovittaminen[12]
komissio korostaa, että elpymisen jouduttamiseksi EU:n on kehitettävä
inhimillistä pääomaa ja lisättävä työllistettävyyttä parantamalla ammattitaitoa
ja varmistamalla, että ammattitaidon tarjonta ja työmarkkinoiden kysyntä
sovitetaan paremmin yhteen. Siinä määritetään aktivointia, uudelleenkoulutusta
ja ammattitaidon kehittämistä koskevat toimenpiteet tärkeiksi keinoiksi edistää
työllistettävyyttä ja työmarkkinoille uudelleen integroitumista. Ammattitaidon
parantamiseen liittyvien toimenpiteiden yhteisrahoittaminen on yksi EGR:n
päätavoitteista. · Vaikutus perusoikeuksiin Ehdotuksella ei ole vaikutuksia
perusoikeuksiin. 2. KUULEMISET JA VAIKUTUSTEN
ARVIOINTI · Intressitahojen kuuleminen Kuulemismenettely, tärkeimmät
kohderyhmät ja yleiskuvaus vastaajista Komissio kuuli jäsenvaltioita kaksi kertaa:
ensin kyselylomakkeella 26. elokuuta 2010 ja sen jälkeen Portossa 29. ja 30.
syyskuuta 2010 pidetyssä kokouksessa. Kuulemisten ensisijainen tarkoitus oli
kerätä näkemyksiä asetuksen (EY) N:o 1927/2006 1 artiklan 1 a kohtaan ja
10 artiklan 1 kohtaan vuonna 2009 tehtyjen kriisiin liittyvien muutosten
tehokkuudesta ja siitä, onko niiden voimassaoloa tarpeen jatkaa 30. joulukuuta
2011 jälkeen 31. joulukuuta 2013 asti. Tiivistelmä
vastauksista ja siitä, miten ne on otettu huomioon Kuulemisessa kävi ilmi, että mahdollisuus
hakea tukea suoraan rahoitus- ja talouskriisistä johtuvien irtisanomisten
tapauksessa (asetuksen (EY) N:o 1927/2006 1 artiklan 1 a kohta) todellakin
auttoi jäsenvaltioita hakemaan EGR:n tukea niille työntekijöille, jotka
menettivät työnsä kriisin vuoksi, ja hyödyntämään sitä heidän integroimiseensa
uudelleen työelämään. Suurin osa jäsenvaltioista totesi, että kyseiset
työntekijät eivät olisi voineet saada EGR:n tukea kauppaan liittyvän
globalisaatiokriteerin perusteella. Kuulemisessa kävi myös ilmi, että yleisesti
katsottiin helpommaksi kerätä näyttöä ja osoittaa yhteys irtisanomisten ja
rahoitus- ja talouskriisin välillä kuin irtisanomisten ja globalisoitumisesta
johtuvien maailmankaupan rakenteellisten muutosten välillä. Suurin osa vastanneista jäsenvaltioista
toivoi, että kriisiin liittyvää poikkeusta eli mahdollisuutta hakea tukea
maailmanlaajuisesta rahoitus- ja talouskriisistä johtuviin irtisanomisiin
jatkettaisiin vuoden 2013 loppuun asti. Voimassaolon jatkamista perusteltiin
muun muassa sillä, että EGR:n tuki vaikuttaa myönteisesti työntekijöiden
valmiuksiin palata takaisin työelämään nykytilanteessa talouskriisin
vaikutusten näkyessä vielä vuoden 2011 jälkeen. Kriisi on vaikuttanut eri
jäsenvaltioihin eri aikoina, ja sen vaikutukset työllisyyteen ovat edelleen
huomattavat. Lisäksi huomautettiin, että voimassaolon jatkamisella kahdella
vuodella ei oteta kantaa vuotta 2013 pidemmälle. 65 prosenttiin korotetusta
yhteisrahoitusosuudesta (asetuksen (EY) N:o 1927/2006 10 artiklan 1 kohta)
kuulemisessa todettiin, että suurempi yhteisrahoitusosuus oli helpottanut
päätöstä hakea EGR-tukea monestakin syystä. Ylimääräiset 15 prosenttia
mahdollisti asianomaisille työntekijöille annetun tuen määrän korottamisen vastaavalla
summalla. ESR-osuuden ja EGR-osuuden välinen ero oli pienentynyt niiden
jäsenvaltioiden osalta, joiden oli mahdollista saada enemmän tukea ESR:stä.
Ilman tätä pienennystä nämä maat eivät olisi toimittaneet EGR-hakemuksia.
Kansallinen rahoitusosuus oli edelleen ongelma, mutta enää 35 prosentissa
tapauksia 50 prosentin sijaan. Suurin osa jäsenvaltioista katsoi 65 prosentin
rahoitusosuuden olevan asianmukainen kriisin aikana ja katsoi, että sitä olisi
jatkettava vuoden 2013 loppuun asti. Kuulemisten tulokset on otettu huomioon
asetukseen (EY) N:o 1927/2006 ehdotetuissa muutoksissa. · Asiantuntijatiedon käyttö Ulkopuolisten asiantuntijoiden käyttö ei ollut
tarpeen. · Vaikutusten arviointi Vaikutusten arviointia ei ole tarpeen
suorittaa tälle ehdotukselle. 3. EHDOTUKSEEN LIITTYVÄT
OIKEUDELLISET NÄKÖKOHDAT · Ehdotetun toimen lyhyt kuvaus Jotta voidaan jatkaa tilapäisen poikkeuksen
voimassaoloa globaalin rahoitus- ja talouskriisin seurauksena irtisanottujen
työntekijöiden tukemiseksi asetuksen (EY) N:o 1927/2006 1 artiklan 1 a
kohdassa vahvistettu päivämäärä korvataan päivämäärällä 31. joulukuuta 2013.
Tämä muutos jatkaa automaattisesti myös 65 prosenttiin nostetun rahoitusosuuden
soveltamista samaan päivämäärään saakka asetuksen (EY) N:o 1927/2006 10 artiklan
1 kohdan mukaisesti. · Oikeusperusta Euroopan unionin toiminnasta tehty sopimus ja
erityisesti sen 175 artiklan kolmas kohta. · Toissijaisuusperiaate Toissijaisuusperiaatetta sovelletaan, koska
asia, jota ehdotus koskee, ei kuulu unionin yksinomaiseen toimivaltaan. Ehdotuksen tavoitteita ei voida saavuttaa
riittävällä tavalla pelkästään jäsenvaltioiden toimin. Ne voidaan saavuttaa
vain muuttamalla asetusta (EY) N:o 1927/2006. Ehdotuksen solidaarisuutta koskevat tavoitteet
voidaan saavuttaa paremmin unionin tason toimilla seuraavista syistä. EGR on EU:n tasolla käytettävissä oleva
rahoitusväline, ja siksi sen mukauttaminen tämänhetkisen rahoitus- ja
taloustilanteen tarpeisiin voidaan toteuttaa ainoastaan EU:n
lainsäädäntöaloitteella. Ehdotusta tehdessään komissio otti huomioon
tämänhetkiset arviot jäsenvaltioiden talous- ja rahoitustilanteesta sekä vuosia
2012–2013 koskevat talousennusteet. Ne eroavat merkittävästi vuoden 2008
lopussa ja vuoden 2009 alussa käytettävissä olleista arvioista ja ennusteista,
joiden perusteella asetuksen (EY) N:o 1927/2006 tilapäiset kriisiin liittyvät
muutokset tehtiin. Ehdotus on näin ollen toissijaisuusperiaatteen
mukainen. · Suhteellisuusperiaate Ehdotus on suhteellisuusperiaatteen mukainen
seuraavista syistä: Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti asetukseen
(EY) N:o 1927/2006 ehdotetuilla muutoksilla ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen
EGR:n toiminnan mukauttamiseksi tämänhetkisiin ennusteisiin rahoitus- ja
talouskriisistä ja sen vaikutuksista työllisyyteen ja jäsenvaltioiden
alijäämiin. Eli muutoksilla 1) säilytetään mahdollisuus hakea EGR-tukea
edelleen jatkuvan rahoitus- ja talouskriisin seurauksena irtisanotuille
työntekijöille ja 2) myönnetään 65 prosenttia yhteisrahoitusta 50 prosentin
sijaan. Kriisiin liittyvä poikkeus antaa jäsenvaltioille
mahdollisuuden hakea EGR:n tukea kriisin seurauksena irtisanotuille
työntekijöille tapauksissa, joissa kriisin ja irtisanomisten välinen yhteys
voidaan selvästi osoittaa. Jos tällaisia tapauksia ei ole, tätä mahdollisuutta
ei myöskään voida käyttää. Ehdotuksella ei lisätä jäsenvaltioiden
hallinnollista taakkaa verrattuna asetuksen (EY) N:o 1927/2006 nykyisiin
säännöksiin. · Sääntelytavan valinta Ehdotettu sääntelytapa: asetus. Muut sääntelytavat eivät soveltuisi
seuraavasta syystä: Asetus on asianmukainen oikeudellinen väline
voimassa olevan asetuksen muuttamiseksi. 4. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission
välisen talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja moitteettomasta
varainhoidosta 17 päivänä toukokuuta 2006 tehdyn toimielinten sopimuksen[13] 28 artiklassa määrätään, että
EGR:n talousarvio ei saa ylittää vuotuista 500 miljoonan euron enimmäismäärää. Aiempien
EGR-tukihakemusten[14]
perusteella asetuksessa (EY) N:o 1927/2006 säädetyn kriisiin liittyvän
poikkeuksen voimassaolon jatkamisen ei uskota ylittävän kyseistä vuotuista
enimmäismäärää. Tukea haettiin yhteensä 51,8 miljoonaa euroa vuonna 2007 ja
20,6 miljoonaa euroa vuonna 2008. Vuonna 2009 EGR:stä haettiin rahoitustukea
yhteensä 131,7 miljoonaa euroa, josta 75 prosenttia oli kriisiin liittyviä
hakemuksia ja 25 prosenttia kaupan muutoksiin liittyviä hakemuksia. Vuonna 2010
EGR:stä haettiin rahoitustukea yhteensä 132,5 miljoonaa euroa, josta 87
prosenttia oli kriisiin liittyviä hakemuksia ja 13 prosenttia kaupan muutoksiin
liittyviä hakemuksia. 2011/0147 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan globalisaatiorahaston perustamisesta
annetun asetuksen (EY) N:o 1927/2006 muuttamisesta EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN
UNIONIN NEUVOSTO, jotka ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta
tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 175 artiklan kolmannen kohdan, ottavat huomioon Euroopan komission
ehdotuksen, sen jälkeen kun esitys
lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu
kansallisille parlamenteille, ottavat huomioon Euroopan talous- ja
sosiaalikomitean lausunnon[15], ottavat huomioon alueiden komitean lausunnon[16], noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä sekä katsovat seuraavaa: (1)
Euroopan globalisaatiorahasto, jäljempänä ’EGR’,
perustettiin 20 päivänä joulukuuta 2006 annetulla Euroopan parlamentin ja
neuvoston asetuksella (EY) N:o 1927/2006[17],
jotta unioni voisi osoittaa solidaarisuutta ja antaa tukea työntekijöille,
jotka ovat jääneet työttömiksi globalisaatiosta johtuvien maailmankaupan huomattavien
rakenteellisten muutosten takia. (2)
Osana rahoitus- ja talouskriisin
ratkaisupyrkimyksiä 18 päivänä kesäkuuta 2009 annetulla Euroopan parlamentin ja
neuvoston asetuksella (EY) N:o 546/2009[18]
muutettiin asetusta (EY) N:o 1927/2006 muun muassa ottamalla käyttöön
tilapäinen poikkeus, jolla pyrittiin laajentamaan asetuksen soveltamisala
koskemaan kriisistä johtuvia irtisanomisia, ja nostamalla tilapäisesti EGR:n
rahoitusosuutta. (3)
Unionin tämänhetkisen talous- ja rahoitustilanteen
vuoksi on aiheellista jatkaa poikkeuksen voimassaoloa ennen kuin se päättyy 30
päivänä joulukuuta 2011. (4)
Sen vuoksi asetusta (EY) N:o 1927/2006 olisi
muutettava, OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla Korvataan asetuksen (EY) N:o 1927/2006 1
artiklan 1 a kohdan toinen alakohta seuraavasti: ”Tätä poikkeusta sovelletaan kaikkiin
viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2013 toimitettuihin hakemuksiin.” 2 artikla Tämä asetus tulee voimaan
kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan
unionin virallisessa lehdessä. Tämä asetus on kaikilta osiltaan
velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä [...]. Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston
puolesta Puhemies Puheenjohtaja SÄÄDÖSEHDOTUKSEEN LIITTYVÄ
RAHOITUSSELVITYS 1. PERUSTIEDOT
EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA 1.1. Ehdotuksen/aloitteen nimi 1.2. Toimintalohko(t)
toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä (ABM/ABB) 1.3. Ehdotuksen/aloitteen
luonne 1.4. Tavoitteet
1.5. Ehdotuksen/aloitteen
perustelut 1.6. Toiminnan
ja sen rahoitusvaikutusten kesto 1.7. Hallinnointitapa
(hallinnointitavat) 2. HALLINNOINTI 2.1. Seuranta-
ja raportointisäännöt 2.2. Hallinnointi-
ja valvontajärjestelmä 2.3. Toimenpiteet
petosten ja sääntöjenvastaisuuksien ehkäisemiseksi 3. EHDOTUKSEN/ALOITTEEN
ARVIOIDUT RAHOITUSVAIKUTUKSET 3.1. Kyseeseen
tulevat monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat 3.2. Arvioidut
vaikutukset menoihin 3.2.1. Yhteenveto
arvioiduista vaikutuksista menoihin 3.2.2. Arvioidut
vaikutukset toimintamäärärahoihin 3.2.3. Arvioidut
vaikutukset hallintomäärärahoihin 3.2.4. Yhteensopivuus
nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen kanssa 3.2.5. Ulkopuolisten
tahojen osallistuminen rahoitukseen 3.3. Arvioidut vaikutukset tuloihin SÄÄDÖSEHDOTUKSEEN
LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS
1.
PERUSTIEDOT EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA
1.1.
Ehdotuksen/aloitteen nimi
Ehdotus
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan globalisaatiorahaston
perustamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 1927/2006 muuttamisesta
1.2.
Toimintalohko(t) toimintoperusteisessa johtamis- ja
budjetointijärjestelmässä (ABM/ABB[19])
Toiminto
(toiminnot) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä:
Euroopan globalisaatiorahasto EMPL-pääosaston vuoden 2010 hallintosuunnitelman
mukaisesti
1.3.
Ehdotuksen/aloitteen luonne
¨ Ehdotus/aloite
liittyy uuteen toimeen. ¨ Ehdotus/aloite
liittyy uuteen toimeen, joka perustuu pilottihankkeeseen tai
valmistelutoimeen[20].
X Ehdotus/aloite
liittyy käynnissä olevan toimen jatkamiseen. ¨ Ehdotus/aloite
liittyy toimeen, joka on suunnattu uudelleen.
1.4.
Tavoitteet
1.4.1.
Komission monivuotinen strateginen tavoite
(monivuotiset strategiset tavoitteet), jonka (joiden) saavuttamista
ehdotus/aloite tukee
Ehdotus
kuuluu lippulaivahankkeeseen Globalisaation aikakauden teollisuuspolitiikka,
joka on osa komission älykästä, kestävää ja osallistavaa kasvua koskevaa
Eurooppa 2020 ‑strategiaa.
1.4.2.
Erityistavoite (erityistavoitteet) sekä toiminto
(toiminnot) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä
Erityistavoite nro 1: Pidetään yllä
maailmankaupan rakenteellisten muutosten tai rahoitus- ja talouskriisin
seurauksena työttömiksi jääneiden työntekijöiden osallistumista työelämään. Erityistavoite nro 2: Lisätään yleistä
tietoisuutta EGR:stä keinona osoittaa solidaarisuutta Toiminto (toiminnot) toimintoperusteisessa johtamis- ja
budjetointijärjestelmässä: Euroopan
globalisaatiorahasto (EGR)
1.4.3.
Odotettavissa olevat tulokset ja vaikutukset
Selvitys siitä, miten
ehdotuksella/aloitteella on tarkoitus vaikuttaa edunsaajien/kohderyhmän
tilanteeseen Ehdotuksen
avulla Euroopan unioni voi myöntää 65 prosentin suuruista EGR:n rahoitustukea
aktiivista työmarkkinapolitiikkaa toteuttavien toimenpiteiden kautta
sellaisille työntekijöille, jotka ovat jääneet työttömiksi globaalin rahoitus-
ja talouskriisin seurauksena. Samaa rahoitusosuutta sovelletaan myös niihin
työntekijöihin, jotka ovat jääneet työttömiksi kaupan globalisoitumiseen
liittyvistä syistä.
1.4.4.
Tulos- ja vaikutusindikaattorit
Selvitys siitä,
millaisin indikaattorein ehdotuksen/aloitteen toteuttamista seurataan -
Saatujen EGR-tukihakemusten määrä -
EGR-tuen kohteena olevien irtisanottujen työntekijöiden määrä -
EGR:stä tuettujen toimenpiteiden avulla takaisin työelämään integroitujen
irtisanottujen työntekijöiden määrä
1.5.
Ehdotuksen/aloitteen perustelut
1.5.1.
Tarpeet, joihin ehdotuksella/aloitteella vastataan
lyhyellä tai pitkällä aikavälillä
Rahoitus-
ja talouskriisin vuoksi asetusta (EY) N:o 1927/2006 muutettiin vuonna 2009
ottamalla käyttöön ajallisesti rajoitettu kriisiin liittyvä poikkeus. Kyseisen
poikkeuksen voimassaolo päättyy 30. joulukuuta 2011. Uusimpien
talousennusteiden mukaan kriisin vaikutukset, erityisesti kielteiset
vaikutukset rakennemuutoksen vauhtiin, työpaikkojen syntymiseen ja
työttömyysasteeseen, jatkuvat vähintään vuoden 2012 loppuun asti. Tämän
ehdotuksen avulla EGR pystyisi antamaan tukea globaalin rahoitus- ja
talouskriisin seurauksena työttömiksi jääneille työntekijöille 31. joulukuuta
2013 asti, ja sen rahoitusosuus olisi 65 prosenttia.
1.5.2.
EU:n osallistumisesta saatava lisäarvo
EU:n
osallistumisella EGR:n kautta voidaan täydentää kansallista tukea kaupan
globalisoitumisen ja globaalin rahoitus- ja talouskriisin seurauksena
työttömiksi jääneiden työntekijöiden integroimiseksi takaisin työelämään. Tähän
mennessä EGR:n tuesta saadut kokemukset osoittavat, että EU:n osallistumisella
voidaan antaa räätälöidympää ja pitkäaikaisempaa tukea, joka sisältää usein
toimenpiteitä, joita ei olisi toteutettu ilman EU:ta.
1.5.3.
Vastaavista toimista saadut kokemukset
Ks.
perusteluissa esitetyt asetuksen (EY) N:o 1927/2006 tarkistuksen jälkeen saadut
kokemukset.
1.5.4.
Yhteensopivuus muiden kyseeseen tulevien välineiden
kanssa ja mahdolliset synergiaedut
EGR
ja ESR ovat yhtenäisiä välineitä ja tarjoavat yhdessä synergiaetuja.
1.6.
Toiminnan ja sen rahoitusvaikutusten kesto
–
Ehdotuksen/aloitteen mukaisen toiminnan kesto on
rajattu. –
X Ehdotus/aloite on
voimassa 31. joulukuuta 2011 alkaen 31. joulukuuta 2013 asti –
¨ Rahoitusvaikutukset alkavat vuonna VVVV ja päättyvät vuonna VVVV. ¨ Ehdotuksen/aloitteen mukaisen toiminnan
kestoa ei ole rajattu. –
Käynnistysvaihe alkaa vuonna VVVV ja päättyy vuonna
VVVV, –
minkä jälkeen toteutus täydessä laajuudessa.
1.7.
Hallinnointitapa (hallinnointitavat[21])
¨ komissio hallinnoi suoraan keskitetysti
¨ välillinen keskitetty hallinnointi, jossa täytäntöönpanotehtäviä on siirretty –
¨ toimeenpanovirastoille –
¨ yhteisöjen perustamille elimille[22]
–
¨ kansallisille julkisoikeudellisille elimille tai julkisen palvelun
tehtäviä hoitaville elimille –
¨ henkilöille, joille on annettu tehtäväksi toteuttaa Euroopan
unionista tehdyn sopimuksen V osaston mukaisia erityistoimia ja jotka nimetään
varainhoitoasetuksen 49 artiklan mukaisessa perussäädöksessä X hallinnointi yhteistyössä jäsenvaltioiden
kanssa ¨ hajautettu hallinnointi yhteistyössä kolmansien maiden kanssa ¨ hallinnointi yhteistyössä kansainvälisten järjestöjen kanssa (tarkennettava) Jos käytetään useampaa
kuin yhtä hallinnointitapaa, huomautuksille varatussa kohdassa olisi annettava
lisätietoja. Huomautukset:
2.
HALLINNOINTI
2.1.
Seuranta- ja raportointisäännöt
Ilmoitetaan
sovellettavat aikavälit ja edellytykset Asetuksen
(EY) N:o 1927/2006 16 artiklassa edellytetään, että komissio esittää joka vuosi
Euroopan parlamentille ja neuvostolle tämän asetuksen mukaisista edellisenä
vuonna toteutetuista toimista kertomuksen, jossa tarkastellaan sekä toimien
määrää että niiden laatua. Kertomus sisältää muun muassa komission huomiot
kyseisenä vuonna toteutetusta valvonnasta. Asetuksen
(EY) N:o 1927/2006 17 artiklan mukaisesti komissio suorittaa ennen vuoden 2011
loppua puoliväliarvioinnin EGR:n puitteissa saavutettujen tulosten
vaikuttavuudesta ja kestävyydestä tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden
kanssa. Komission edellytetään suorittavan 31. joulukuuta 2014 mennessä
ulkopuolisten asiantuntijoiden avustuksella jälkiarvioinnin, jolla mitataan
EGR:n vaikutukset ja sen tuoma lisäarvo.
2.2.
Hallinnointi- ja valvontajärjestelmä
2.2.1.
Todetut riskit
Riskit
liittyvät yhteisön varojen yhteiseen hallinnointiin.
2.2.2.
Valvontamenetelmä(t)
Hallinnointiin
ja varainhoidon valvontaan sovellettavat vaatimukset vahvistetaan asetuksen
(EY) N:o 1927/2006 18 artiklassa.
2.3.
Toimenpiteet petosten ja sääntöjenvastaisuuksien
ehkäisemiseksi
Ilmoitetaan käytössä
olevat ja suunnitellut torjunta- ja suojatoimenpiteet Sääntöjenvastaisuuksien
estämiseen, toteamiseen ja korjaamiseen liittyvät toimenpiteet vahvistetaan
asetuksen (EY) N:o 1927/2006 18 artiklan 1 kohdan d alakohdassa ja 2 kohdassa.
3.
EHDOTUKSEN/ALOITTEEN ARVIOIDUT RAHOITUSVAIKUTUKSET
3.1.
Kyseeseen tulevat monivuotisen rahoituskehyksen
otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat
· Talousarviossa jo olevat budjettikohdat Monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeiden ja
budjettikohtien mukaisessa järjestyksessä Moniv. rahoitus–kehyksen otsake || Budjettikohta || Määrä-rahalaji || Rahoitusosuudet Numero [Nimi…...…...] || JM/EI-JM ([23]) || EFTA-mailta[24] || ehdokasmailta[25] || kolman–silta mailta || varainhoito-asetuksen 18 artiklan 1 kohdan aa alakohdassa tarkoitetut rahoitusosuudet 1.1 || 04 0501 Euroopan globalisaatiorahasto 04 010414 Euroopan globalisaatiorahasto – Hallintomenot 40 0243 Varaus Euroopan globalisaatiorahastoa varten || EI-JM || EI || EI || EI || EI · Uudet perustettaviksi esitetyt budjettikohdat Monivuotisen
rahoituskehyksen otsakkeiden ja budjettikohtien mukaisessa järjestyksessä Moniv. rahoitus-kehyksen otsake || Budjettikohta || Määrä-rahalaji || Rahoitusosuudet Numero [Nimi...] || JM/EI-JM || EFTA-mailta || ehdokas-mailta || kolman–silta mailta || varainhoito-asetuksen 18 artiklan 1 kohdan aa alakohdassa tarkoitetut rahoitusosuudet Ei ole. || Ei ole. || […] || KYL–LÄ/EI || KYL–LÄ/EI || KYL–LÄ/EI || KYLLÄ/EI
3.2.
Arvioidut vaikutukset menoihin
3.2.1.
Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista
menoihin
milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Monivuotisen rahoituskehyksen otsake: || Numero || Pääosasto: EMPL || || || Vuosi 2012[26] || Vuosi 2013 || YHTEENSÄ Toimintamäärärahat || || || Budjettikohdan numero || Sitoumukset || (1) || || || Maksut || (2) || || || Budjettikohdan numero || Sitoumukset || (1a) || || || Maksut || (2a) || || || Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat[27] || || || Budjettikohdan numero || || (3) || || || EMPL-pääosaston määrärahat YHTEENSÄ || Sitoumukset || = 1+1a +3 || || || Maksut || = 2+2a +3 || || || Toimintamäärärahat YHTEENSÄ || Sitoumukset || (4) || || || Maksut || (5) || || || Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ || (6) || || || Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN EMPL kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ || Sitoumukset || = 4+ 6 || || || Maksut || = 5+ 6 || || || Jos ehdotuksella/aloitteella on vaikutuksia useampaan
otsakkeeseen: Toimintamäärärahat YHTEENSÄ || Sitoumukset || (4) || || || Maksut || (5) || || || Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ || (6) || || || Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEISIIN 1–4 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ (viitemäärä) || Sitoumukset || = 4+ 6 || || || Maksut || = 5+ 6 || || || Monivuotisen rahoituskehyksen otsake: || 5 || ”Hallintomenot” milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) || || || Vuosi 2012 || Vuosi 2013 || YHTEENSÄ Pääosasto: EMPL || Henkilöresurssit || Ei vaikutuksia || Ei vaikutuksia || Muut hallintomenot || || || EMPL-pääosasto YHTEENSÄ || Määrärahat || || || Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 5 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ || (Sitoumukset yhteensä = maksut yhteensä) || || || milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) || || || Vuosi n[28] || Vuosi n + 1 || YHTEENSÄ Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEISIIN 1–5 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ || Sitoumukset || || || Maksut || || ||
3.2.2.
Arvioidut vaikutukset toimintamäärärahoihin
–
X Ehdotus/aloite ei
edellytä toimintamäärärahoja. –
¨ Ehdotus/aloite edellyttää toimintamäärärahoja seuraavasti: Maksusitoumusmäärärahat, milj. euroa (kolmen
desimaalin tarkkuudella) Tavoitteet ja tuotokset ò || || || Vuosi 2012 || Vuosi 2013 || …ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) || YHTEENSÄ || || Tyyp-pi[29] || Keski-määr. kus–tan-nukset || Lukumäärä || Kus–tannus || Lukumäärä || Kus–tannus || Lukumäärä || Kus–tannus || Lukumäärä || Kus–tannus || Lukumäärä || Kus–tannus || Luku–määrä yh–teensä || Kustan–nukset yhteensä || ERITYISTAVOITE 1[30]… || || || || || || || || || || || || || - tuotos || || || || || || || || || || || || || || || - tuotos || || || || || || || || || || || || || || || - tuotos || || || || || || || || || || || || || || || Välisumma erityistavoite 1 || || || || || || || || || || || || || ERITYISTAVOITE 2… || || || || || || || || || || || || || - tuotos || || || || || || || || || || || || || || || Välisumma erityistavoite 2 || || || || || || || || || || || || || KUSTANNUKSET YHTEENSÄ || || || || || || || || || || || || ||
3.2.3.
Arvioidut vaikutukset hallintomäärärahoihin
3.2.3.1.
Yhteenveto
–
X Ehdotus/aloite ei
edellytä hallintomäärärahoja. –
¨ Ehdotus/aloite edellyttää hallintomäärärahoja seuraavasti: milj. euroa (kolmen
desimaalin tarkkuudella) || Vuosi 2012 [31] || Vuosi 2013 || …ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) || YHTEENSÄ Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKE 5 || || || || Henkilöresurssit || || || || Muut hallintomenot || || || || Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKE 5, välisumma || || || || Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 5 sisältymättömät[32] || || || || Henkilöresurssit || || || Muut hallintomenot || || || Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 5 sisältymättömät, välisumma || || || YHTEENSÄ || || || || || ||
3.2.3.2.
Henkilöresurssien arvioitu tarve
–
¨ Ehdotus/aloite ei edellytä henkilöresursseja. –
X Ehdotus/aloite edellyttää henkilöresursseja
seuraavasti: arvio kokonaislukuina (tai enintään yhden
desimaalin tarkkuudella) || Vuosi 2012 || Vuosi 2013 || …ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) xx 01 01 01 (päätoimipaikka ja komission edustustot) || || || XX 01 01 02 (lähetystöt) || || XX 01 05 01 (epäsuora tutkimustoiminta) || || 10 01 05 01 (suora tutkimustoiminta) || || XX 01 02 01 (kokonaismäärärahoista katettavat sopimussuhteiset toimihenkilöt, vuokrahenkilöstö ja kansalliset asiantuntijat) || || XX 01 02 02 (lähetystöjen sopimussuhteiset ja paikalliset toimihenkilöt, vuokrahenkilöstö, nuoremmat asiantuntijat ja kansalliset asiantuntijat) || || XX 01 04 yy[33] || - päätoimipaikassa[34] || || - lähetystöissä || || XX 01 05 02 (epäsuora tutkimustoiminta: sopimussuhteiset toimihenkilöt, vuokra-henkilöstö ja kansalliset asiantuntijat) || || 10 01 05 02 (suora tutkimustoiminta: sopimussuhteiset toimihenkilöt, vuokra-henkilöstö ja kansalliset asiantuntijat) || || Muu budjettikohta (mikä?) || || YHTEENSÄ || || || || || XX viittaa
kyseessä olevaan toimintalohkoon eli talousarvion osastoon. Henkilöresurssien tarve
katetaan toimen hallinnointiin jo osoitetulla pääosaston henkilöstöllä ja/tai
pääosastossa toteutettujen henkilöstön uudelleenjärjestelyjen tuloksena
saadulla henkilöstöllä sekä tarvittaessa sellaisilla lisäresursseilla, jotka
toimea hallinnoiva pääosasto voi saada käyttöönsä vuotuisessa määrärahojen
jakomenettelyssä talousarvion puitteissa. Kuvaus henkilöstön
tehtävistä: Virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt || Ulkopuolinen henkilöstö ||
3.2.4.
Yhteensopivuus nykyisen monivuotisen
rahoituskehyksen kanssa
–
X Ehdotus/aloite on
nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen mukainen. –
¨ Ehdotus/aloite edellyttää rahoituskehyksen asianomaisen otsakkeen
rahoitussuunnitelman muuttamista. Selvitys rahoitussuunnitelmaan tarvittavista
muutoksista, mainittava myös kyseeseen tulevat budjettikohdat ja määrät ei
sovelleta –
¨ Ehdotus/aloite edellyttää joustovälineen varojen käyttöön ottamista
tai monivuotisen rahoituskehyksen tarkistamista.[35] Selvitys tarvittavista toimenpiteistä, mainittava myös
kyseeseen tulevat rahoituskehyksen otsakkeet, budjettikohdat ja määrät ei
sovelleta
3.2.5.
Ulkopuolisten tahojen osallistuminen rahoitukseen
–
X Ehdotuksen/aloitteen
rahoittamiseen ei osallistu ulkopuolisia tahoja. –
Ehdotuksen/aloitteen rahoittamiseen osallistuu
ulkopuolisia tahoja seuraavasti (arvio): määrärahat, milj. euroa (kolmen desimaalin
tarkkuudella) || Vuosi 2012 || Vuosi 2013 || …ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) || Yhteensä Rahoitukseen osallistuva taho || || || || || || Yhteisrahoituksella katettavat määrärahat YHTEENSÄ || || || || || ||
3.3.
Arvioidut vaikutukset tuloihin
–
X Ehdotuksella/aloitteella
ei ole vaikutuksia tuloihin. –
¨ Ehdotuksella/aloitteella on vaikutuksia tuloihin seuraavasti: –
¨ vaikutukset omiin varoihin –
¨ vaikutukset sekalaisiin tuloihin milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Tulopuolen budjettikohta || Käytettävissä olevat määrärahat kuluvana varainhoito–vuonna || || Vuosi 2012 || Vuosi 2013 || …ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) || Momentti …. || || || || || || || Vastaava(t) menopuolen
budjettikohta (budjettikohdat) käyttötarkoitukseensa sidottujen sekalaisten
tulojen tapauksessa: ei
sovelleta Selvitys tuloihin
kohdistuvan vaikutuksen laskentamenetelmästä ei
sovelleta [1] EUVL
L 48, 22.2.2008, s. 82. [2] KOM(2008)
800 lopullinen, 26.11.2008. [3] EUVL
L 167, 29.6.2009, s. 26. [4] Peruutetut
ja hylätyt hakemukset pois lukien. [5] http://ec.europa.eu/economy_finance/publications/european_economy/forecasts_en.htm
[6] Sama
kuin edellä. [7] KOM(2011) 11, 12.1.2011. [8] Euroopan
parlamentin päätöslauselma (2010/2072/INI). [9] Asetus (EY) N:o 1081/2006, EUVL L 210, 31.7.2006, s. 12. [10] KOM(2010) 2020, 3.3.2010. [11] Neuvoston
päätös, tehty 21. lokakuuta 2010, jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan
suuntaviivoista, EUVL L 308, 24.11.2010, s. 46. [12] KOM(2008)
868, 16.12.2008. [13] EUVL
C 139, 14.6.2006, s. 1. [14] Peruutetut
ja hylätyt hakemukset pois lukien. [15] EUVL
C , , s. . [16] EUVL
C , , s. . [17] EUVL
L 48, 22.2.2008, s. 82. [18] EUVL
L 167, 29.6.2009, s. 26. [19] ABM:
toimintoperusteinen johtaminen; ABB: toimintoperusteinen budjetointi. [20] Sellaisina
kuin nämä on määritelty varainhoitoasetuksen 49 artiklan 6 kohdan a
ja b alakohdassa. [21] Kuvaukset
eri hallinnointitavoista ja viittaukset varainhoitoasetukseen ovat saatavilla
budjettipääosaston verkkosivuilla osoitteessa http://www.cc.cec/budg/man/budgmanag/budgmanag_en.html [22] Sellaisina
kuin nämä on määritelty varainhoitoasetuksen 185 artiklassa. [23] JM
= jaksotetut määrärahat; EI-JM = jaksottamattomat määrärahat. [24] EFTA:
Euroopan vapaakauppaliitto. [25] Ehdokasmaat
ja soveltuvin osin Länsi-Balkanin mahdolliset ehdokasmaat. [26] Vuosi
n on ehdotuksen/aloitteen toteutuksen aloitusvuosi. [27] Tekninen
ja/tai hallinnollinen apu sekä EU:n ohjelmien ja/tai toimien toteuttamiseen
liittyvät tukimenot (entiset BA-budjettikohdat), epäsuora ja suora
tutkimustoiminta. [28] Vuosi
n on ehdotuksen/aloitteen toteutuksen aloitusvuosi. [29] Tuotokset
ovat tuloksena olevia tuotteita ja palveluita (esim. rahoitettujen
opiskelijavaihtojen määrä tai rakennetut tiekilometrit). [30] Kuten
kuvattu kohdassa 1.4.2. ”Erityistavoitteet”. [31] Vuosi
n on ehdotuksen/aloitteen toteutuksen aloitusvuosi. [32] Tekninen
ja/tai hallinnollinen apu sekä EU:n ohjelmien ja/tai toimien toteuttamiseen
liittyvät tukimenot (entiset BA-budjettikohdat), epäsuora ja suora
tutkimustoiminta. [33] Toimintamäärärahoista
katettavan ulkopuolisen henkilöstön enimmäismäärä (entiset BA-budjettikohdat). [34] Etenkin
rakennerahastot, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto
(maaseuturahasto) ja Euroopan kalatalousrahasto. [35] Katso
toimielinten sopimuksen 19 ja 24 kohta.