Ehdotus: neuvoston päätös Euroopan unionin kannan vahvistamisesta Euroopan yhteisön ja Kiinan kansantasavallan hallituksen välisen huumausaineiden tai psykotrooppisten aineiden laittomassa valmistuksessa usein käytettäviä huumausaineiden lähtöaineita ja muita aineita koskevan sopimuksen liitteen A muuttamista koskevaan ehdotukseen /* KOM/2009/0653 lopull. */
[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO | Bryssel 1.12.2009 KOM(2009)653 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannan vahvistamisesta Euroopan yhteisön ja Kiinan kansantasavallan hallituksen välisen huumausaineiden tai psykotrooppisten aineiden laittomassa valmistuksessa usein käytettäviä huumausaineiden lähtöaineita ja muita aineita koskevan sopimuksen liitteen A muuttamista koskevaan ehdotukseen PERUSTELUT EHDOTUKSEN TAUSTA Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet Euroopan yhteisön ja Kiinan kansantasavallan hallituksen välisessä sopimuksessa, joka koskee huumausaineiden tai psykotrooppisten aineiden laittomassa valmistuksessa usein käytettäviä huumausaineiden lähtöaineita ja muita aineita, määritellään toimenpiteet, joilla pyritään lujittamaan yhteistyötä, jotta huumausaineiden lähtöaineet eivät kulkeutuisi huumausaineiden laittomaan valmistukseen. Euroopan unioni korvaa Euroopan yhteisön ja on sen seuraaja sopimuksessa. Sopimuksessa määritellyt toimenpiteet perustuvat Euroopan unionissa ja Kiinan kansantasavallassa voimassa oleviin huumausaineiden lähtöaineista annettuihin säädöksiin. Sopimuksen liitteessä A luetellaan arkojen huumausaineiden lähtöaineet, joihin sovelletaan kaikkein tiukimpia valvontamääräyksiä. Liite A käsittää tällä hetkellä ”runsaasti safrolia sisältävät öljyt”. Vaikka nämä aineet kuuluvat pääasiallisesti huumausaineiden lähtöaineita koskevan Euroopan unionin lainsäädännön soveltamisalaan, ne eivät kuulu Kiinan kansantasavallan lainsäädännön soveltamisalaan. Huumausaineiden lähtöaineita koskeva Kiinan lainsäädäntö kattaa tällä hetkellä sassafrasöljyn. Jotta Kiinan kansantasavallan hallitus voisi täyttää sopimuksesta johtuvat velvoitteensa, ilmaus ”runsaasti safrolia sisältävät öljyt” olisi korvattava ilmauksella ”sassafrasöljy”. Yleinen tausta Euroopan unioni on edelleen yksi maailman suurimmista synteettisten huumausaineiden (esimerkiksi amfetamiini ja MDMA eli ekstaasi) lähteistä. Synteettisten huumausaineiden valmistamiseen tarvittavia lähtöaineita on vaikea hankkia Euroopan unionista, minkä vuoksi niitä tuodaan muualta. Kiina on yksi maailman suurimmista synteettisten huumausaineiden lähtöaineiden toimittajista. Ehdotetun toimenpiteen myötä Kiinan kansantasavalta voi täyttää sopimuksesta johtuvat velvoitteensa. Voimassa olevat säännökset ehdotuksessa käsitellyllä alalla Yhdistyneiden Kansakuntien vuoden 1988 yleissopimus huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden laitonta kauppaa vastaan, 12 artikla. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 273/2004 huumausaineiden lähtöaineista. Neuvoston asetus (EY) N:o 111/2005 yhteisön ja kolmansien maiden välisen huumausaineiden lähtöaineiden kaupan valvontaa koskevista säännöistä. Komission asetus (EY) N:o 1277/2005 huumausaineiden lähtöaineista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 273/2004 ja yhteisön ja kolmansien maiden välisen huumausaineiden lähtöaineiden kaupan valvontaa koskevista säännöistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 111/2005 täytäntöönpanosäännöistä. Johdonmukaisuus suhteessa unionin muuhun politiikkaan ja muihin tavoitteisiin Ehdotus on huumausaineiden torjuntaa koskevan EU:n toimintasuunnitelman ja EU:n yleisen huumausainestrategian mukainen. SIDOSRYHMIEN KUULEMINEN JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Sidosryhmien kuuleminen Ei sovelleta. Asiantuntijatiedon käyttö Ulkopuolisten asiantuntijoiden käyttö ei ollut tarpeen. Vaikutusten arviointi Ehdotetun toimenpiteen päätavoite on se, että Kiinan kansantasavallan hallitus voi täyttää sopimuksesta johtuvat velvoitteensa. Korvaamalla ilmaus ”runsaasti safrolia sisältävät öljyt” ilmauksella ”sassafrasöljy” voidaan vähentää hallinnollista taakkaa. EHDOTUKSEEN LIITTYVÄT OIKEUDELLISET NÄKÖKOHDAT Ehdotetun toimen lyhyt kuvaus Ehdotetun toimenpiteen myötä Euroopan unioni voi vahvistaa kantansa Euroopan yhteisön ja Kiinan kansantasavallan hallituksen välisen huumausaineiden tai psykotrooppisten aineiden laittomassa valmistuksessa usein käytettäviä huumausaineiden lähtöaineita ja muita aineita koskevan sopimuksen liitteen A muuttamiseen niin, että ilmaus ”runsaasti safrolia sisältävät öljyt” korvataan ilmauksella ”sassafrasöljy”. Oikeusperusta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 207 artikla ja 218 artiklan 9 kohta. Toissijaisuusperiaate Ehdotus on toissijaisuusperiaatteen mukainen. Sillä muutetaan kansainvälistä sopimusta, mikä on sinänsä toissijaisuusperiaatteen mukaista. Suhteellisuusperiaate Ehdotus on suhteellisuusperiaatteen mukainen. Sillä muutetaan kansainvälistä sopimusta, mikä on sinänsä suhteellisuusperiaatteen mukaista. | Sääntelytavan valinta Ehdotettu säädöstyyppi: päätös. Kansainväliset sopimukset ja niitä koskevat muutokset sisällytetään yleensä Euroopan unionin lainsäädäntöön päätöksellä. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannan vahvistamisesta Euroopan yhteisön ja Kiinan kansantasavallan hallituksen välisen huumausaineiden tai psykotrooppisten aineiden laittomassa valmistuksessa usein käytettäviä huumausaineiden lähtöaineita ja muita aineita koskevan sopimuksen liitteen A muuttamista koskevaan ehdotukseen EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan yhdessä sen 218 artiklan 9 kohdan kanssa, sekä katsoo seuraavaa: 1. Euroopan yhteisön ja Kiinan kansantasavallan hallituksen välinen huumausaineiden tai psykotrooppisten aineiden laittomassa valmistuksessa usein käytettäviä huumausaineiden lähtöaineita ja muita aineita koskeva sopimus, jossa määritellään toimenpiteet huumausaineiden lähtöaineiden kaupan valvonnan tiukentamiseksi Euroopan unionin ja Kiinan kansantasavallan välillä, hyväksyttiin Euroopan unionin puolesta 27 päivänä marraskuuta 2008 tehdyllä neuvoston päätöksellä 2009/166/EY[1], ja se tuli voimaan 11 päivänä heinäkuuta 2009[2]. 2. Sopimuksessa määritellyt toimenpiteet perustuvat yhteisön ja kolmansien maiden välisen huumausaineiden lähtöaineiden kaupan valvontaa koskevista säännöistä 22 päivänä joulukuuta 2004 annettuun neuvoston asetukseen (EY) N:o 111/2005[3] Euroopan unionin osalta ja Kiinan kansantasavallan vastaavaan lainsäädäntöön. 3. Sopimuksen liitteessä A mainitaan ”runsaasti safrolia sisältävät öljyt”. Nämä aineet eivät sisälly Kiinan asianomaisen lainsäädäntöön, jossa otetaan huomioon ainoastaan ”sassafrasöljy”. Sopimuksen liite A olisi sen vuoksi muutettava. 4. Sopimuksen 9 artiklan 1 kohdan nojalla perustettu yhteinen seurantaryhmä voi sopimuksen 10 artiklan 2 kohdan mukaisesti tehdä yhteisymmärryksessä päätöksiä liitteen A muuttamisesta. Sen vuoksi olisi vahvistettava yhteisön kanta ehdotettuun muutokseen, ON PÄÄTTÄNYT SEURAAVAA: 1 artikla Yhteisön kanta yhteisessä seurantaryhmässä perustuu liitteenä olevaan päätösehdotukseen. 2 artikla Yhteisen seurantaryhmän päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä . Tehty Brysselissä Neuvoston puolesta Puheenjohtaja LIITE EU:N JA KIINAN YHTEISEN HUUMAUSAINEIDEN LÄHTÖAINEITA KÄSITTELEVÄN SEURANTARYHMÄN PÄÄTÖS N:o 1/2009 tehty […] päivänä […]kuuta […] Euroopan yhteisön ja Kiinan kansantasavallan hallituksen välisen huumausaineiden tai psykotrooppisten aineiden laittomassa valmistuksessa usein käytettäviä huumausaineiden lähtöaineita ja muita aineita koskevan sopimuksen liitteen A muuttamisesta YHTEINEN SEURANTARYHMÄ, joka ottaa huomioon Euroopan yhteisön ja Kiinan kansantasavallan hallituksen välisen huumausaineiden tai psykotrooppisten aineiden laittomassa valmistuksessa usein käytettäviä huumausaineiden lähtöaineita ja muita aineita koskevan sopimuksen ja erityisesti sen 10 artiklan 2 kohdan, ON PÄÄTTÄNYT SEURAAVAA: 1 artikla Muutetaan sopimuksen liite A seuraavasti: korvataan ilmaus ”runsaasti safrolia sisältävät öljyt” ilmaisulla ”sassafrasöljy”. Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se tehdään. Tehty Yhteisen seurantaryhmän puolesta [1] EUVL L 56, 28.2.2009, s. 6–14. [2] EUVL L 177, 8.7.2009, s. 7. [3] EUVL L 22, 26.1.2005, s. 1–10.