52006PC0401




[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 19.7.2006

KOM(2006) 401 lopullinen

2006/0140 (COD)

Ehdotus:

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

nopeiden rajainterventioryhmien perustamista koskevan mekanismin vahvistamisesta ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2007/2004 muuttamisesta kyseisen mekanismin osalta

(komission esittämä) {SEK(2006) 953}{SEK(2006) 954}{SEK(2006) 955}

PERUSTELUT

1. JOHDANTO

Neuvosto antoi 26. lokakuuta 2004 asetuksen (EY) N:o 2007/2004[1] Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston (rajaturvallisuusvirasto FRONTEX) perustamisesta.

Rajaturvallisuusvirasto aloitti toimintansa vuonna 2005, ja se on jo toteuttanut useita operaatioita EU:n ulkorajoilla yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa.

Neuvoston asetuksen (EY) N:o 2007/2004 8 artiklassa säädetään, että jollei perustamissopimuksen 64 artiklan 2 kohdasta muuta johdu, virasto antaa jäsenvaltioille niiden pyynnöstä tukea, jos ne olosuhteiden vuoksi tarvitsevat teknistä ja operatiivista lisäapua ulkorajoilla. Virasto voi esimerkiksi auttaa koordinoimaan muiden jäsenvaltioiden kanssa toteutettavia toimia tai se voi lähettää paikalle omia ulkorajoilla tehtävien rajatarkastusten ja -valvonnan asiantuntijoitaan teknisine välineineen.

Käytännön kokemus jäsenvaltioiden ulkorajoilla tehtävän operatiivisen yhteistyön koordinoinnista sekä viraston että entisen rajavalvonnan yhteisen ohjausryhmän johdolla osoittaa, että on laadittava yhteiset säännöt siitä, mitä tehtäviä jonkin jäsenvaltion rajavartiolaitoksen virkamiehet voivat suorittaa osallistuessaan yhteiseen operaatioon toisen jäsenvaltion alueella.

Kun ajatellaan niitä kriittisiä tilanteita, joihin muutamat jäsenvaltiot voivat joutua, jos niihin tulee äkillisesti suuri määrä laittomia maahanmuuttajia meritse, katsotaan tarpeelliseksi lujittaa edelleen jäsenvaltioiden ja yhteisön yhteisvastuullisuutta tällä alalla perustamalla nopeita rajainterventioryhmiä, jotka voivat tällaisissa tilanteissa suoraan ja tehokkaasti avustaa jäsenvaltioiden kansallisia rajavartiolaitoksia muun muassa Schengenin rajasäännöstön asianmukaisessa soveltamisessa.

Siksi tämän ehdotuksen tarkoituksena on ottaa käyttöön mekanismi, jonka avulla ne jäsenvaltiot, joilla on suuria vaikeuksia valvoa ulkorajojaan, voisivat väliaikaisesti hyödyntää muiden jäsenvaltioiden rajavartiolaitosten asiantuntemusta ja henkilöresursseja. Jotta muiden jäsenvaltioiden rajavartiolaitosten virkamiesten asiantuntemusta hyödynnettäisiin mahdollisimman tehokkaasti, ehdotuksessa määritellään myös tehtävät, joita heidän olisi suoritettava toisissa jäsenvaltioissa toteutettavien operaatioiden yhteydessä.

Tässä ehdotuksessa ei käsitellä jäsenvaltioiden kahdenvälistä yhteistyötä, jonka puitteissa ne avustavat toisiaan ulkorajoilla suoritettavissa rutiininomaisissa tarkastus- ja valvontatehtävissä. Haagin ohjelmassa[2], joka on osa 4. ja 5. marraskuuta 2004 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmiä ja jossa määritellään painopisteet vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen tulevaa kehittämistä varten, Eurooppa-neuvosto kehottaa ”perustamaan kansallisten asiantuntijoiden ryhmiä, jotka voivat antaa nopeasti teknistä ja operatiivista apua sitä pyytäville jäsenvaltioille, sen jälkeen kun rajaturvallisuusvirasto on laatinut tehtäviensä mukaisesti asianmukaisen riskinarvion; tämä perustuisi tällaisille ryhmille annettavia valtuuksia ja niiden rahoitusta koskevaan ehdotukseen”.

Eurooppa-neuvosto kehottaa joulukuun 15. ja 16. päivänä 2005 pidetyn kokouksen päätelmissä[3] komissiota esittämään ”kevääseen 2006 mennessä Haagin ohjelman mukaisesti ehdotuksen sellaisten kansallisista asiantuntijoista koostuvien nopean toiminnan ryhmien perustamisesta, jotka voivat tarjota nopeasti teknistä ja operatiivista apua tilanteissa, joissa maahan saapuu erittäin suuri määrä maahanmuuttajia.”

Tähän Eurooppa-neuvoston kehotukseen pyritään nyt vastaamaan esittämällä ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi nopeiden rajainterventioryhmien perustamista koskevan mekanismin vahvistamisesta ja Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston perustamisesta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2007/2004 muuttamisesta kyseisen mekanismin osalta.

Ehdotuksessa otetaan huomioon täytäntöönpanovallan siirtämistä koskevan selvityksen[4] tulokset. Sen lisäksi, että ehdotuksessa perustetaan rajaturvallisuusviraston yhteyteen kansallisista asiantuntijoista muodostettavat nopeat rajainterventioryhmät, siinä vahvistetaan yhteiset säännöt sille, mitä tehtäviä muiden jäsenvaltioiden rajavartiolaitosten virkamiehet voivat suorittaa osallistuessaan yhteisiin operaatioihin tai ollessaan komennuksella näiden viraston alaisuudessa toimivien ryhmien jäsenenä.

On huomattava, että nopeat rajainterventioryhmät ovat eri asia kuin rajaturvallisuusviraston itse muodostamat yhteiset tukiryhmät. Ehdotuksella ei liioin ole mitään tekemistä sen ehdotuksen kanssa, jonka nojalla on tarkoitus perustaa turvapaikka-alaa koskeva yhteistyöverkosto helpottamaan mm. turvapaikka-alan asiantuntijoiden yhteiskäyttöä; komissio aikoo esittää kyseisen ehdotuksen vuoden 2006 kuluessa.

Komission tuleva ehdotus turvapaikka-alan yhteistyöverkoston perustamisesta täydentää tätä ehdotusta mm. helpottamalla vapaaehtoispohjalta tapahtuvaa turvapaikka-alan asiantuntijoiden kuten tulkkien ja psykologien ym. vaihtoa jäsenvaltioiden kesken. Tällaista asiantuntija-apua voi pyytää esimerkiksi jäsenvaltio, johon on saapunut äkillisesti suuri määrä kansainvälistä suojelua tarvitsevia henkilöitä, niin että sen omat vastaanottojärjestelyt tai turvapaikkajärjestelmät joutuvat huomattavan paineen alaisiksi.

Rajaturvallisuusviraston yhteiset tukiryhmät ovat ennen muuta käytännön tarpeisiin perustuva järjestely, jonka avulla jäsenvaltioiden kansallisten rajavartiolaitosten virkamiehet voivat osallistua viraston säännöllisesti järjestämiin yhteisiin operaatioihin. Viraston yhteiset operaatiot liittyvät erityistilanteisiin tai -ongelmiin, joita voivat olla esimerkiksi jäsenvaltioiden alueella järjestettävät suuret kansainväliset tapahtumat, tai tiettyjen, erityisen hankalasti valvottavien ulkorajaosuuksien valvontaan. Yhteisten operaatioiden tarkoituksena on paitsi parantaa tarkastusten ja valvonnan tasoa kyseisellä rajalla myös kouluttaa siihen osallistuvaa henkilöstöä kentällä. Yhteisten operaatioiden ja kokeiluhankkeiden suunnittelu aloitetaan vuotta aiemmin, joten ne eivät sovellu kriisitilanteiden ratkaisemiseen. Nopeat rajainterventioryhmät sen sijaan perustetaan yksinomaan auttamaan jäsenvaltioita, jotka ovat joutuneet poikkeuksellisen paineen alaisiksi erityisesti siksi, että niiden ulkorajoille saapuu suuri määrä kolmansien maiden kansalaisia, jotka pyrkivät laittomasti Euroopan unionin alueelle. Nopeat rajainterventioryhmät eivät voi osallistua yhteisiin operaatioihin tai kokeiluhankkeisiin eikä niitä voida lähettää toisiin jäsenvaltioihin koulutusta tai harjoittelua varten kuten yhteisiin operaatioihin osallistuva henkilöstö. Nopeat rajainterventioryhmät kootaan erityisasiantuntijoista, joiden tehtävänä on paikata apua pyytäneen jäsenvaltion kansallisen rajavartiolaitoksen tarkastus- ja valvontatehtävissä ilmeneviä puutteita. Lisäksi nopeiden rajainterventioryhmien komennukset kestävät yleensä pidempään kuin yhteiset operaatiot keskimäärin ja niiden kustannuksista vastaa yhteisö yksin, kun taas yhteiset operaatiot, joihin rajaturvallisuusviraston yhteisten tukiryhmien jäsenet osallistuvat, rahoitetaan yleensä osittain jäsenvaltioiden varoin. Henkilöt, joiden on ilmoitettu osallistuvan nopeiden rajainterventioryhmien toimintaan, voivat toki olla mukana myös siinä asiantuntijaluettelossa, jonka perusteella virasto valitsee rajaturvallisuusviraston yhteisten tukiryhmien osanottajat.

2. TAVOITE

Ulkorajoja koskevan yhteisön politiikan ensisijaisena tavoitteena on yhdennetyn ulkorajavalvonnan luominen, jotta voidaan varmistaa, että EU:n ulkorajoilla tehtävät henkilötarkastukset ja rajavalvonta ovat korkealla ja yhdenmukaisella tasolla. Tämän tavoitteen toteutumista pidetään keskeisenä edellytyksenä vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen toteutumiselle. Kuten EY:n perustamissopimuksen 62 artiklan 2 kohdan a alakohdassa määrätään, tätä varten on muun muassa laadittava yhteiset säännöt niitä vaatimuksia ja menettelyjä varten, joita jäsenvaltioiden on noudatettava ulkorajoilla suoritettavissa henkilötarkastuksissa.

Ulkorajoja koskevat Schengenin säännöstön määräykset on järjestetty uudelleen ja niitä on päivitetty Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella henkilöiden liikkumista rajojen yli koskevasta yhteisön säännöstöstä[5].

Vastaavasti rajaturvallisuusviraston perustamisasetuksella on otettu käyttöön yhteisön mekanismi jäsenvaltioiden ulkorajoilla tehtävän operatiivisen yhteistyön koordinointia varten. Näin voidaan tehostaa edellä mainitussa yhteisön säännöstössä vahvistettujen yhteisten sääntöjen asianmukaista täytäntöönpanoa käytännön tasolla.

Seuraava vaihe on ulkorajojen yhdennetyn valvontajärjestelmän luominen Euroopan tasolla. Tämän asetusehdotuksen tavoitteena on tehostaa edelleen rajaturvallisuusviraston alaisuudessa toteutettavaa operatiivista toimintaa ja lujittaa jäsenvaltioiden ja yhteisön välistä yhteisvastuullisuutta ulkorajojen alalla seuraavasti:

a) laaditaan mekanismi nopeiden rajainterventioryhmien perustamista varten ja annetaan säännökset, joiden nojalla rajaturvallisuusvirasto voi koota jäsenvaltioiden kansallisten rajavartiolaitosten henkilöstöstä nopeat rajainterventioryhmät ja lähettää ne komennukselle. Nopeat rajainterventioryhmät voidaan lähettää väliaikaisesti jäsenvaltioon, joka pyytää niitä avuksi, koska on joutunut poikkeuksellisen paineen alaiseksi erityisesti siksi, että sen ulkorajoille saapuu suuri määrä kolmansien maiden kansalaisia, jotka pyrkivät laittomasti Euroopan unionin alueelle, ja

b) laaditaan yhteiset säännöt siitä, mitä tehtäviä muiden jäsenvaltioiden rajavartiolaitosten virkamiehet voivat suorittaa osallistuessaan yhteisiin operaatioihin tai ollessaan komennuksella toisessa jäsenvaltiossa nopeiden rajainterventioryhmien jäsenenä.

Asetusehdotus käsittää kaksi osaa. Toinen koskee nopeiden rajainterventioryhmien perustamista varten tarvittavan mekanismin luomista, niiden tehtävänmäärittelyä ja rahoitusta ja toinen neuvoston asetuksen (EY) N:o 2007/2004 muuttamista siten, että rajaturvallisuusviraston yhteyteen voidaan perustaa nopeat rajainterventioryhmät.

2.1. Nopeat rajainterventioryhmät

Kukin jäsenvaltio voi itse päättää, haluaako se olla aktiivisesti mukana nopeiden rajainterventioryhmien toiminnassa asettamalla henkilöstöään niiden käyttöön. Toisaalta nopeat rajainterventioryhmät voidaan lähettää jäsenvaltioon ainoastaan sen omasta pyynnöstä. Asetusehdotuksessa kuitenkin määritellään ne ulkorajoilla tehtäviin henkilötarkastuksiin ja rajavalvontaan liittyvät tehtävät, joihin muiden jäsenvaltioiden vierailevat virkamiehet ja nopeiden rajainterventioryhmien jäsenet voivat osallistua. Tämän on katsottu olevan tarpeen siksi, että ulkorajoilla toteutettavia yhteisiä operaatioita ja nopeiden rajainterventioryhmien toimintaa eivät haittaisi jäsenvaltioiden tällä hetkellä hyvin erilaiset säädökset siitä, missä määrin vierailevat virkamiehet voivat osallistua ulkorajoilla toteutettaviin tarkastus- ja valvontatehtäviin.

Tämä on tärkeää myös kustannustehokkuutta ajatellen. Jos yhteisö järjestää ja maksaa muiden jäsenvaltioiden erityisasiantuntijoiden lähettämisen sitä pyytävän jäsenvaltion avuksi ulkorajoilla suoritettaviin tarkastus- ja valvontatehtäviin, näiden henkilöiden asiantuntemusta olisi hyödynnettävä mahdollisimman tehokkaasti esimerkiksi niin, että he osallistuvat tarkastus- ja valvontatehtäviin tasavertaisina apua pyytäneen jäsenvaltion kansallisen rajavartiolaitoksen henkilöstön kanssa.

Ehdotuksen mukaan nopeiden rajainterventioryhmien muodostamista varten olisi laadittava luettelo niistä kansallisten rajavartiolaitosten virkamiehistä, jotka jäsenvaltiot haluavat asettaa rajaturvallisuusviraston käyttöön lähetettäväksi jäsenvaltioon, joka olosuhteiden vuoksi tarvitsee teknistä ja operatiivista lisäapua ulkorajoilla. Nopeiden rajainterventioryhmien toimintaan osallistuvat henkilöt eivät siirry rajaturvallisuusviraston henkilöstöön, vaan pysyvät oman kansallisen rajavartiolaitoksensa palveluksessa. Heistä muodostetaan pysyvä erityisasiantuntijoiden valmiusryhmä, jonka jäseniä virasto voi käyttää, kun siltä pyydetään nopeiden rajainterventioryhmien apua. Kun jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet olevansa halukkaita asettamaan virkamiehiään viraston käyttöön nopeiden rajainterventioryhmien muodostamista varten, niiden on huolehdittava siitä, että nämä henkilöt voidaan lyhyellä varoitusajalla lähettää toiseen jäsenvaltioon ja että he voivat osallistua säännöllisesti koulutukseen ja harjoituksiin vuosittain laadittavan toimintasuunnitelman mukaisesti. Virasto kattaa kustannukset, jotka aiheutuvat asiantuntijoiden osallistumisesta nopeiden rajainterventioryhmien toimintaan[6], mutta ei heidän säännöllisiä palkkakulujaan.

Jotta voidaan varmistaa, että nopeiden rajainterventioryhmien jäsenillä on sama korkeatasoinen asiantuntemus rajavalvontaan liittyvistä kysymyksistä ja että he pystyvät tekemään kriisitilanteissa tehokkaasti yhteistyötä, virasto järjestää heille sekä perus- ja jatkokoulusta että säännöllisiä harjoituksia. Nopeiden rajainterventioryhmien jäsenet ovat velvollisia osallistumaan näihin koulutus- ja harjoittelutoimiin ja komennuksiin toisessa jäsenvaltiossa, kun virasto sitä pyytää. He saavat koulutuksen, harjoitusten ja komennusten ajalta päivärahaa. Virasto voi hankkia nopeiden rajainterventioryhmien käyttöön ulkorajoilla tehtävissä tarkastus- ja valvontatoimissa käytettäviä teknisiä välineitä[7].

Tämän ehdotuksen mukaan jäsenvaltio, joka olosuhteiden vuoksi tarvitsee teknistä ja operatiivista lisäapua ulkorajoilla, voi pyytää virastoa lähettämään alueelleen väliaikaisesti yhden tai useamman nopean rajainterventioryhmän. Ennen kuin virasto tekee pyyntöä koskevan päätöksen, se arvioi apua pyytävän jäsenvaltion ulkorajalla vallitsevan tilanteen joko kyseisen jäsenvaltion tai jonkin muun jäsenvaltion toimittamien tietojen perusteella. Tarvittaessa virasto voi lähettää alueelle asiantuntijoita arvioimaan tilannetta. Lisäksi se soveltaa sekä yleisiä että erityisiä riskianalyysimenetelmiä. Ehdotus neuvoston asetuksen (EY) N:o 2007/2004 uudeksi 8 a artiklaksi on muotoiltu siten, että viraston ei välttämättä tarvitse lähettää nopeita rajainterventioryhmiä paikalle kaikissa tilanteissa, vaan päätös riippuu tilanteen vakavuudesta. Joissain tapauksissa viraston pääjohtaja voi päättää, että kyseistä jäsenvaltiota avustetaan vain toiminnan koordinoinnissa muiden jäsenvaltioiden kanssa, jotta sen ulkorajoilla ilmenevät ongelmat saadaan ratkaistua. Vaihtoehtoisesti pääjohtaja voi lähettää paikalle viraston omia asiantuntijoita antamaan apua pyytävälle jäsenvaltiolle asiantuntijaneuvoja. Nopeiden rajainterventioryhmien käyttö pyritään siten rajoittamaan vakavampiin tilanteisiin, joissa muun avun ei katsota riittävän.

Pääjohtaja tekee avunpyyntöä koskevan päätöksen viiden työpäivän kuluessa pyynnön esittämisestä ja antaa sen tärkeimpine perusteluineen tiedoksi sekä apua pyytäneelle jäsenvaltiolle että viraston hallintoneuvostolle.

Jos pääjohtaja päättää, että avunpyyntöön vastataan, laaditaan toimintasuunnitelma, jossa esitetään yksityiskohtaisesti nopeiden rajainterventioryhmien komennuksen kesto, tarkka maantieteellinen alue, jonne ryhmä tai ryhmät on tarkoitus lähettää, niiden toimeksianto, kokoonpano ja lukumäärä sekä ryhmien jäsenten toimenkuvat, heidän asemansa komentoketjussa ja heidän esimiehinään toimivien, apua pyytäneen jäsenvaltion kansallisen rajavartiolaitoksen palveluksessa olevien komentajien nimet ja arvot. On huomattava, että nopeiden rajainterventioryhmien kokoonpano vaihtelee käytännössä tapauskohtaisesti tilanteesta ja kentällä ilmenevistä tarpeista riippuen. Sekä apua pyytävä jäsenvaltio että viraston yhteyshenkilö voivat esittää ehdotuksia toimintasuunnitelman tarkistamista tai muuttamista varten. Ehdotuksille on saatava sekä viraston pääjohtajan että apua pyytävän jäsenvaltion hyväksyntä.

Paikalle lähetettävien nopeiden rajainterventioryhmien kokoonpano räätälöidään näin ollen apua pyytävän jäsenvaltion tilanteen mukaan. Ryhmät lähetetään paikalle viiden työpäivän kuluessa siitä kun toimintasuunnitelma on hyväksytty.

Yhteyshenkilö, jonka viraston pääjohtaja nimittää viraston henkilöstön joukosta, seuraa nopeita rajainterventioryhmiä apua pyytäneeseen jäsenvaltioon. Yhteyshenkilö toimii viraston edustajana sekä ryhmän jäseniin että vastaanottavaan jäsenvaltioon nähden. Hän toimii tarkkailijana ja raportoi virastolle kaikista komennukseen liittyvistä seikoista.

Yhteyshenkilön tehtävänä on erityisesti

- toimia yhdyshenkilönä viraston ja vastaanottavan jäsenvaltion välillä;

- toimia yhdyshenkilönä viraston ja nopeiden rajainterventioryhmien jäsenten välillä ja avustaa heitä viraston puolesta kaikissa kysymyksissä, jotka liittyvät komennuksen toteuttamisolosuhteisiin;

- valvoa toimintasuunnitelman täytäntöönpanoa;

- arvioida nopeiden rajainterventioryhmien käytön vaikutusta.

Vastaanottavan jäsenvaltion on ilmoitettava yhteyshenkilölle kaikista sen viranomaisten tekemistä päätöksistä, jotka liittyvät nopeiden rajainterventioryhmien toimeksiantoon.

Virasto maksaa kaikki nopeiden rajainterventioryhmien ja yhteyshenkilön matka- ja ylläpitokustannukset komennuksen aikana. Nopeiden rajainterventioryhmien komento kuuluu apua pyytäneelle jäsenvaltiolle, eivätkä ryhmien jäsenet saa komennuksen aikana ottaa vastaan määräyksiä alkuperäjäsenvaltioiltaan.

2.2. Vieraileville virkamiehille ja nopeiden rajainterventioryhmien jäsenille osoitettavat ulkorajoilla tehtäviin henkilötarkastuksiin ja rajavalvontaan liittyvät tehtävät

Toiseen jäsenvaltioon kutsuttujen rajavartiolaitosten vierailevien virkamiesten oikeudellinen asema vaihtelee tätä nykyä huomattavasti jäsenvaltiosta toiseen. Toisissa jäsenvaltioissa heille voidaan osoittaa hyvin monenlaisia tehtäviä, toisissa taas tehtävänantoa on rajoitettu tiukasti.

Kun otetaan huomioon, että ulkorajoilla tehtävät henkilötarkastukset kuuluvat yhteisön lainsäädännön piiriin ja että jäsenvaltioiden operatiivista yhteistyötä ulkorajoilla koordinoi yhteisön virasto, on katsottava, että vierailevien virkamiesten nykyinen oikeudellinen asema ei tarjoa riittäviä edellytyksiä haluttujen tulosten saavuttamiseksi.

Jos esimerkiksi jäsenvaltiossa A viraston koordinoimaan yhteiseen operaatioon osallistuvat vierailevat virkamiehet eivät voi suorittaa rajanylityspaikoilla tehtäviä henkilötarkastuksia, vaan heidän on tyydyttävä toimimaan tarkkailijoina, kun taas saman jäsenvaltion rajavartijat voivat suorittaa henkilötarkastuksia naapurijäsenvaltiossa B toteutettavan vastaavan operaation yhteydessä, näiden yhteisten operaatioiden tulokset poikkeavat toisistaan huomattavasti sekä kustannustehokkuudeltaan että siltä osin, missä määrin ne edistävät jäsenvaltioiden kansallisten rajavartiolaitosten yhteistyötä unionin tasolla. Sama pätee luonnollisesti nopeiden rajainterventioryhmien käyttöön jäsenvaltioissa.

Tämän vuoksi on aiheellista laatia luettelo tehtävistä, joita jäsenvaltioiden rajavartiolaitosten vierailevat virkamiehet voivat suorittaa toimiessaan muissa jäsenvaltioissa. Tähän asetusehdotukseen perustuva yhtenäistäminen koskee kuitenkin ainoastaan niitä ulkorajoilla suoritettavia tarkastus- ja valvontatehtäviä, joita muiden jäsenvaltioiden rajavartiolaitosten vierailevat virkamiehet ja nopeiden rajainterventioryhmien jäsenet voivat suorittaa osallistuessaan viraston koordinoimiin yhteisiin operaatioihin tai silloin kun virasto lähettää nopeat rajainterventioryhmät apua pyytäneeseen jäsenvaltioon.

Muiden jäsenvaltioiden rajavartiolaitosten vierailevat virkamiehet ja nopeiden rajainterventioryhmien jäsenet voivat suorittaa seuraavia tehtäviä osallistuessaan viraston koordinoimiin yhteisiin operaatioihin tai näiden ryhmien toimintaan apua pyytäneessä jäsenvaltiossa.

Ulkorajoilla tehtävät henkilötarkastukset:

1. rajan ylittävien henkilöiden matkustusasiakirjojen tarkastaminen niiden voimassaolon ja aitouden sekä niiden haltijan henkilöllisyyden toteamista varten;

2. teknisten laitteiden käyttö matkustusasiakirjojen tarkastamisessa a alakohdan mukaisesti;

3. rajan ylittävien henkilöiden haastatteleminen matkan tarkoituksen ja edellytysten tarkistamista varten sekä sen tarkistamiseksi, että heillä on riittävät varat toimeentuloa varten ja vaaditut asiakirjat;

4. sen tarkistaminen, että henkilöä ei ole määrätty maahantulokieltoon Schengenin tietojärjestelmässä (SIS);

5. matkustusasiakirjojen leimaaminen Schengenin rajasäännöstön 10 artiklan mukaisesti sekä maahantulon että maastapoistumisen yhteydessä;

6. rajan ylittävien henkilöiden ajoneuvojen ja heidän hallussaan olevien esineiden tutkiminen sen jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaisesti, johon nopeat rajainterventioryhmät on kutsuttu.

Ulkorajojen valvonta:

7. ulkorajan valvontaan tarkoitettujen teknisten välineiden käyttö;

8. osallistuminen sekä jalan että kulkuneuvoilla liikkuviin valvontapartioihin vastaanottavan jäsenvaltion ulkorajaan liittyvällä rajavyöhykkeellä;

9. estää henkilöitä ylittämästä laittomasti vastaanottavan jäsenvaltion ulkoraja asianomaisen jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

Komissio katsoo, että vierailevien virkamiesten on voitava osallistua näihin tehtäviin viraston koordinoimien yhteisten operaatioiden yhteydessä ja silloin kun he osallistuvat nopeiden rajainterventioryhmien toimintaan apua pyytäneessä jäsenvaltiossa. Tehtävät perustuvat ulkorajoilla tehtäviä henkilötarkastuksia ja rajavalvontaa koskeviin yhteisiin sääntöihin, jotka vahvistetaan henkilöiden liikkumista rajojen yli koskevassa yhteisön säännöstössä.

Vierailevien virkamiesten ja nopeiden rajainterventioryhmien jäsenten on lisäksi voitava käyttää omia univormujaan, mutta erityisin tunnuksin on selkeästi osoitettava, että he osallistuvat yhteiseen operaatioon tai nopeiden rajainterventioryhmien toimintaan. Heille myönnetään myös henkilökohtainen asiakirja, jossa todistetaan, että heillä on oikeus suorittaa edellä mainittuja tehtäviä.

Vierailevien virkamiesten ja nopeiden rajainterventioryhmien jäsenten rikos- ja siviilioikeudelliseen vastuuseen liittyviä kysymyksiä heidän toimiessaan virkatehtävissä toisessa jäsenvaltiossa säännellään yhteisistä tutkintaryhmistä 13 päivänä kesäkuuta 2002 tehdyllä neuvoston puitepäätöksellä[8].

Vieraileville virkamiehille ja nopeiden rajainterventioryhmien jäsenille osoitettavat tehtävät eivät liity yhteisiin palauttamistoimiin, koska rajaturvallisuusviraston tehtävänä on ainoastaan avustaa jäsenvaltioita palauttamistoimien organisoinnissa. Tässä ehdotuksessa käsitellään myös sitä, miten vierailevat virkamiehet ja nopeiden rajainterventioryhmien jäsenet olisi integroitava apua pyytäneen jäsenvaltion kansalliseen rajavartiolaitokseen siksi ajaksi kun yhteinen operaatio tai ryhmien komennus kyseisen jäsenvaltion alueella kestää. Yhteisten palauttamisoperaatioiden luonne ja niiden toteuttamiseen tarvittavat toimivaltuudet poikkeavat useimmiten huomattavasti edellä mainitusta, ulkorajoilla toteutettaviin yhteisiin operaatioihin liittyvästä tilanteesta ja edellyttävät erilaista säädöskehystä.

3. TÄYTÄNTÖÖNPANO

Rajaturvallisuusvirasto perustaa nopeat rajainterventioryhmät tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa. Virasto vastaa ryhmien hallinnoinnista: se huolehtii henkilöstöhallintoon liittyvistä toimista (luetteloiden laatiminen käytettävissä olevista virkamiehistä ja heidän erityiskoulutuksensa) ja tekee päätökset ryhmien lähettämisestä apua pyytäviin jäsenvaltioihin.

Säännökset, joissa määritellään henkilötarkastuksiin ja ulkorajojen valvontaan liittyvät tehtävät, joita vierailevat virkamiehet ja nopeiden rajainterventioryhmien jäsenet suorittavat, pannaan täytäntöön jäsenvaltioiden ulkorajoilla tekemän operatiivisen yhteistyön puitteissa ja viraston koordinoinnin alaisuudessa.

4. RAHOITUS

Nopeiden rajainterventioryhmien perustamiseen ja ylläpitoon liittyvät kustannukset, mm. koulutus, harjoitukset ja varsinaiset komennukset, katetaan rajaturvallisuusviraston talousarviosta.

5. OIKEUSPERUSTAN VALINTA

Tämän asetuksen oikeusperustan muodostavat EY:n perustamissopimuksen 62 artiklan 2 kohdan a alakohta ja 66 artikla, koska asetuksen välittömänä tarkoituksena on tehostaa edelleen ulkorajoilla tehtäviin henkilötarkastuksiin liittyvää jäsenvaltioiden operatiivista yhteistyötä ja edistää jäsenvaltioiden ja yhteisön välistä yhteisvastuullisuutta tällä alalla.

6. TOISSIJAISUUS JA SUHTEELLISUUS

Yhteisön toimivalta näillä aloilla perustuu EY:n perustamissopimuksen IV osastoon (viisumi-, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka sekä muu henkilöiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyvä politiikka). Tämän toimivallan käytössä on kuitenkin noudatettava Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 5 artiklan määräyksiä eli yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä vain siinä tapauksessa ja siltä osin kuin ne tarjoavat toiminnan laajuuden ja vaikutusten vuoksi selkeää etua jäsenvaltioiden toteuttamiin toimiin verrattuna. Tämä asetusehdotus täyttää nämä ehdot.

Toissijaisuusperiaate

Pelkästään yksittäisten jäsenvaltioiden toimin ei saada aikaan johdonmukaista ja yhtenäistä lainsäädäntöä, joka koskee tehtävien osoittamista muiden jäsenvaltioiden rajavartiolaitosten vieraileville virkamiehille, jotka osallistuvat ulkorajoilla toteutettaviin rajaturvallisuusviraston koordinoimiin yhteisiin operaatioihin ja rajainterventioryhmien toimintaan apua pyytäneissä jäsenvaltioissa. Riittävän yhdenmukaisuuden varmistamiseksi tarvitaan tämän vuoksi yhteisön säädös.

Vastaavasti nopeita rajainterventioryhmiä ei voida perustaa eikä hallinnoida jäsenvaltioiden tasolla, vaan tätä varten tarvitaan yhteisön toimintaa ja koordinointia.

Suhteellisuusperiaate

Asetuksessa vahvistetaan yhteiset säännöt, jotka koskevat tehtävien osoittamista muiden jäsenvaltioiden rajavartiolaitosten vieraileville virkamiehille, jotka osallistuvat ulkorajoilla toteutettaviin rajaturvallisuusviraston koordinoimiin yhteisiin operaatioihin tai jotka lähetetään komennukselle apua pyytäneeseen jäsenvaltioon. Siinä säädetään myös nopeiden rajainterventioryhmien perustamisesta. Tällaisia kysymyksiä on säänneltävä selkein ja yhdenmukaisin säännöin, jotka vahvistetaan asetuksella, sillä se on asianmukainen väline, kun on muutettava yhteisön virastojen perustamista koskevia asetuksia. Asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

2006/0140 (COD)

Ehdotus:

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

nopeiden rajainterventioryhmien perustamista koskevan mekanismin vahvistamisesta ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2007/2004 muuttamisesta kyseisen mekanismin osalta

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 62 artiklan 2 kohdan a alakohdan ja 66 artiklan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen[9],

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon[10],

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä[11],

sekä katsovat seuraavaa:

(1) Neuvosto on antanut 26 päivänä lokakuuta 2004 asetuksen (EY) N:o 2007/2004 Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston, jäljempänä ’rajaturvallisuusvirasto’, perustamisesta.

(2) Jollei EY:n perustamissopimuksen 64 artiklan 2 kohdasta muuta johdu, voi jäsenvaltio, joka olosuhteiden vuoksi tarvitsee teknistä ja operatiivista lisäapua ulkorajoilla, pyytää asetuksen (EY) N:o 2007/2004 8 artiklan mukaisesti rajaturvallisuusvirastoa antamaan koordinointiapua, jos toimintaan osallistuu useampia jäsenvaltioita, ja/tai lähettämään viraston asiantuntijoita avustamaan sen omia toimivaltaisia viranomaisia.

(3) Ottaen huomioon, millaisia kriittisiä tilanteita jäsenvaltiot joutuvat ajoittain kohtaamaan ulkorajoillaan erityisesti silloin kun suuria määriä kolmansien maiden kansalaisia yrittää tulla laittomasti Euroopan unionin alueelle, nykyisiä mahdollisuuksia antaa EU:n tasolla tehokasta käytännön apua ulkorajoilla suoritettavien henkilötarkastusten ja rajavalvonnan alalla ei voida pitää riittävinä.

(4) Jäsenvaltion tulisi myös voida pyytää, että rajaturvallisuusvirasto lähettää sen alueelle nopeita rajainterventioryhmiä, jotka muodostuvat erityiskoulutuksen saaneista muiden jäsenvaltioiden asiantuntijoista, avustamaan sen kansallisia rajavartijoita väliaikaisesti.

(5) Tätä varten olisi luotava mekanismi nopeiden rajainterventioryhmien perustamista varten.

(6) Jotta asiantuntijat voivat työskennellä tehokkaasti kansallisten rajavartijoiden kanssa, heidän on voitava suorittaa apua pyytäneessä jäsenvaltiossa työskennellessään tehtäviä, jotka liittyvät ulkorajoilla tehtäviin henkilötarkastuksiin ja rajavalvontaan.

(7) Vastaavasti olisi tehostettava rajaturvallisuusviraston koordinoimia yhteisiä operaatioita antamalla muiden jäsenvaltioiden vieraileville virkamiehille mahdollisuus suorittaa apua pyytäneessä jäsenvaltiossa väliaikaisesti työskennellessään tehtäviä, jotka liittyvät ulkorajoilla toteutettaviin henkilötarkastuksiin ja rajavalvontaan.

(8) Tämän vuoksi on tarpeen vahvistaa asetuksella (EY) N:o 2007/2004 uudet säännökset, jotka koskevat muiden jäsenvaltioiden rajavartiolaitosten vierailevia virkamiehiä ja erityiskoulutuksen saaneita asiantuntijoita, jotka lähetetään toiseen jäsenvaltioon sen pyynnöstä ja rajaturvallisuusviraston toiminnan yhteydessä.

(9) Tämän vuoksi olisi muutettava 26 päivänä lokakuuta 2004 annettu asetus (EY) N:o 2007/2004 vastaavasti.

(10) Koska tämän asetuksen tavoitetta eli yhteisen lainsäädännön antamista tehtävistä, jotka voidaan osoittaa muiden jäsenvaltioiden rajavartiolaitosten vieraileville virkamiehille, ja muiden jäsenvaltioiden asiantuntijoista koostuvien ryhmien muodostamisesta lähetettäväksi toisen jäsenvaltion alueelle sen pyynnöstä, ei voida riittävällä tavalla saavuttaa jäsenvaltioiden toimin, vaan se voidaan toteuttaa paremmin yhteisön tasolla, yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä EY:n perustamissopimuksen 5 artiklassa määritetyn toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

(11) Tässä asetuksessa noudatetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon erityisesti Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 6 artiklan 2 kohdassa tunnustetut sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehtyyn eurooppalaiseen yleissopimukseen ja Euroopan unionin perusoikeuskirjaan kirjatut periaatteet.

(12) Islannin ja Norjan osalta tällä asetuksella kehitetään Schengenin säännöstöä tietyistä Euroopan unionin neuvoston, Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä näiden kahden valtion osallistumisesta Schengenin säännöstön täytäntöönpanoon, soveltamiseen ja kehittämiseen tehdyn sopimuksen yksityiskohtaisista soveltamissäännöistä tehdyn neuvoston päätöksen 1999/437/EY[12] 1 artiklan A kohdassa tarkoitetulla alalla.

(13) Sveitsin osalta tällä asetuksella kehitetään Euroopan unionin, Euroopan yhteisön ja Sveitsin valaliiton välillä allekirjoitetussa sopimuksessa Sveitsin valaliiton osallistumisesta Schengenin säännöstön täytäntöönpanoon, soveltamiseen ja kehittämiseen tarkoitettuja Schengenin säännöstön määräyksiä, jotka kuuluvat päätöksen 1999/437/EY 1 artiklan A kohdassa, kun se luetaan yhdessä neuvoston päätösten 2004/849/EY[13] ja 2004/860/EY[14] 4 artiklan 1 kohdan kanssa, tarkoitettuun alaan.

(14) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitetyn, Tanskan asemaa koskevan pöytäkirjan 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän asetuksen antamiseen eikä se sido Tanskaa eikä asetusta sovelleta siihen. Koska tämän asetuksen tarkoituksena on kuitenkin kehittää Schengenin säännöstöä Euroopan yhteisön perustamissopimuksen kolmannen osan IV osaston määräysten nojalla, Tanska päättää edellä mainitun pöytäkirjan 5 artiklan mukaisesti kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun neuvosto on antanut tämän asetuksen, saattaako se sen osaksi kansallista lainsäädäntöään.

(15) Tällä asetuksella kehitetään sellaisia Schengenin säännöstön määräyksiä, joihin Yhdistynyt kuningaskunta ei osallistu Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan pyynnöstä saada osallistua joihinkin Schengenin säännöstön määräyksiin 29 päivänä toukokuuta 2000 tehdyn neuvoston päätöksen 2000/365/EY[15] mukaisesti. Yhdistynyt kuningaskunta ei tämän vuoksi osallistu päätöksen tekemiseen, päätös ei sido sitä eikä päätöstä sovelleta siihen.

(16) Tämä asetus kehittää sellaisia Schengenin säännöstön määräyksiä, joihin Irlanti ei osallistu Irlannin pyynnöstä saada osallistua joihinkin Schengenin säännöstön määräyksiin 28 päivänä helmikuuta 2002 tehdyn neuvoston päätöksen 2002/192/EY[16] mukaisesti. Irlanti ei sen vuoksi osallistu tämän asetuksen antamiseen eikä asetus sido sitä eikä asetusta sovelleta siihen.

(17) Tämän asetuksen 7 artiklan 1 kohdan d alakohta ja 2 kohta, joissa viitataan oikeuteen käyttää Schengenin tietojärjestelmää (SIS), ovat vuoden 2003 liittymisasiakirjan 3 artiklan 2 kohdassa ja vuoden 2005 liittymisasiakirjassa tarkoitettuja Schengenin säännöstöön perustuvia tai muuten siihen liittyviä säännöksiä,

OVAT ANTANEET TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla Kohde

Tällä asetuksella otetaan käyttöön mekanismi, jonka tarkoituksena on antaa nopeiden rajainterventioryhmien välityksellä nopeasti teknistä ja operatiivista apua sitä pyytävälle jäsenvaltiolle, joka on joutunut poikkeuksellisen paineen alaiseksi erityisesti siksi, että sen ulkorajalle saapuu suuri määrä kolmansien maiden kansalaisia, jotka pyrkivät laittomasti Euroopan unionin alueelle. Lisäksi asetuksessa määritellään tehtävät, joita vierailevat virkamiehet ja nopeiden rajainterventioryhmien jäsenet voivat suorittaa osallistuessaan oman maansa ulkopuolella toteutettaviin operaatioihin.

2 artikla Määritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan

(1) ’virastolla’ Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivaa virastoa, joka vastaa nopeiden rajainterventioryhmien käytöstä;

(2) ’yhteisillä operaatioilla’ asetuksen (EY) N:o 2007/2004 3 artiklassa tarkoitettuja yhteisiä operaatioita;

(3) ’kokeiluhankkeilla’ asetuksen (EY) N:o 2007/2004 3 artiklassa tarkoitettuja kokeiluhankkeita;

(4) ’vierailevilla virkamiehillä’ muiden jäsenvaltioiden rajavartiolaitosten virkamiehiä, jotka osallistuvat yhteisiin operaatioihin ja kokeiluhankkeisiin [jonkin jäsenvaltion alueella];

(5) ’ryhmän/ryhmien jäsenillä’ jäsenvaltioiden rajavartiolaitosten virkamiehiä, jotka osallistuvat nopeiden rajainterventioryhmien toimintaan;

(6) ’apua pyytävällä jäsenvaltiolla’ jäsenvaltiota, joka pyytää rajaturvallisuusvirastoa lähettämään sen alueelle nopeita rajainterventioryhmiä;

(7) ’vastaanottavalla jäsenvaltiolla’ jäsenvaltiota, jonka alueella yhteinen operaatio, kokeiluhanke tai nopeiden rajainterventioryhmien toiminta toteutetaan;

(8) ’kotijäsenvaltiolla’ jäsenvaltiota, jonka kansallisen rajavartiolaitoksen palveluksessa vieraileva virkamies tai nopeiden rajainterventioryhmien jäsen on.

3 artikla Nopeiden rajainterventioryhmien kokoonpano ja käyttö

1. Rajaturvallisuusvirasto määrittää nopeiden rajainterventioryhmien kokoonpanon asetuksen (EY) N:o 2007/2004 8 b artiklan mukaisesti.

Rajaturvallisuusvirasto päättää ryhmien käytöstä kyseisen asetuksen 8 f artiklan mukaisesti.

2. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava rajaturvallisuusvirastolle niiden kansallisen rajavartiolaitoksensa virkamiesten nimet, jotka ne aikovat asettaa nopeiden rajainterventioryhmien käyttöön.

3. Jäsenvaltioiden on pyynnöstä annettava 2 kohdassa tarkoitetut virkamiehet rajaturvallisuusviraston käyttöön, jotta nämä voivat osallistua seuraaviin tehtäviin:

10. koulutusjaksot ja harjoitukset rajaturvallisuusviraston vuotuiseen työohjelmaan sisältyvän suunnitelman mukaisesti;

11. komennus toiseen jäsenvaltioon lyhyellä varoitusajalla.

4. Rajaturvallisuusvirasto vastaa 3 kohdassa tarkoitettuihin toimiin liittyvistä kustannuksista asetuksen (EY) N:o 2007/2004 8 d artiklan mukaisesti.

4 artikla Ryhmien jäsenten oikeudet ja velvollisuudet

1. Ryhmien jäsenet pysyvät jäsenvaltioidensa kansallisten rajavartiolaitosten virkamiehinä ja saavat palkkansa niiltä. Ollessaan komennuksella rajainterventioryhmien jäsenenä he saavat kuitenkin ottaa vastaan ohjeita ainoastaan vastaanottavalta jäsenvaltiolta rajaturvallisuusviraston ja kyseisen jäsenvaltion hyväksymän toimintasuunnitelman mukaisesti, siten kuin asetuksen (EY) N:o 2007/2004 8 f artiklan 3 kohdassa säädetään.

2. Rajavartiolaitosten virkamiehet, joiden nimet on toimitettu rajaturvallisuusvirastolle tämän asetuksen 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti, osallistuvat tehtäviensä edellyttämään rajaturvallisuusviraston järjestämään perus- ja jatkokoulutukseen sekä säännöllisiin harjoituksiin asetuksen (EY) N:o 2007/2004 8 e artiklan mukaisesti.

3. Rajavartiolaitosten virkamiehille maksetaan päiväraha ajalta, jona he osallistuvat rajaturvallisuusviraston järjestämiin koulutusjaksoihin ja harjoituksiin sekä nopeiden rajainterventioryhmien toimintaan, asetuksen (EY) N:o 2007/2004 8 d artiklan mukaisesti.

5 artikla Nopeiden rajainterventioryhmien käyttö

1. Nopeiden rajainterventioryhmien komentamisesta vastaa niiden komennuksen aikana vastaanottava jäsenvaltio toimintasuunnitelman mukaisesti. Apua pyytäneen jäsenvaltion on ilmoitettava viipymättä virastolle kaikista sen toimivaltaisten viranomaisten tekemistä ryhmää tai ryhmiä koskevista päätöksistä ja erityisesti toimintasuunnitelman tarkistamista tai mukauttamista koskevista ehdotuksista.

2. Vastaanottavan jäsenvaltion on annettava rajainterventioryhmän tai -ryhmien mukana olevalle viraston yhteyshenkilölle kaikki tarvittava apu eikä se saa millään tavoin rajoittaa yhteyshenkilön ja ryhmien kanssakäymistä komennuksen aikana.

6 artikla Vieraileville virkamiehille ja rajainterventioryhmien jäsenille osoitettavat tehtävät

1. Toimiessaan viraston koordinoimissa yhteisissä operaatioissa ja kokeiluhankkeissa tai rajainterventioryhmien jäsenenä vierailevat virkamiehet ja ryhmien jäsenet suorittavat 7 ja 8 artiklassa tarkoitettuja tehtäviä.

2. Kun vierailevat virkamiehet ja ryhmien jäsenet suorittavat 7 ja 8 artiklassa tarkoitettuja tehtäviä, heidän on noudatettava yhteisön lainsäädäntöä ja vastaanottavan jäsenvaltion kansallista lainsäädäntöä. He toimivat vastaanottavan jäsenvaltion kansallisen rajavartiolaitoksen henkilöstön alaisuudessa.

3. Vierailevat virkamiehet ja ryhmien jäsenet voivat 7 ja 8 artiklassa tarkoitettuja tehtäviä suorittaessaan käyttää omia univormujaan.

Heidän on liitettävä univormuunsa sininen käsivarsinauha, jossa on Euroopan unionin tunnus, merkiksi siitä, että he osallistuvat viraston koordinoimaan yhteiseen operaatioon tai kokeiluhankkeeseen tai nopeiden rajainterventioryhmien toimintaan.

Vierailevien virkamiesten ja ryhmien jäsenten on pidettävä aina mukanaan 9 artiklassa tarkoitettu valtuuskirja ja esitettävä se pyynnöstä voidakseen todistaa henkilöllisyytensä vastaanottavan jäsenvaltion kansallisille viranomaisille ja kansalaisille.

4. Vierailevat virkamiehet ja ryhmien jäsenet, joilla on oikeus kantaa virka-asetta kotijäsenvaltiossaan, voivat kantaa virka-asetta ainoastaan vastaanottavan jäsenvaltion luvalla ja sen kansallisen lainsäädännön mukaisesti silloin kun he suorittavat 7 ja 8 artiklassa tarkoitettuja tehtäviä.

7 artikla Rajatarkastukset

1. Vierailevat virkamiehet ja ryhmien jäsenet, jotka osallistuvat asetuksen (EY) N:o 562/2006 7 artiklassa tarkoitettuihin rajatarkastuksiin, suorittavat vastaanottavassa jäsenvaltiossa seuraavia tehtäviä:

12. rajan ylittävien henkilöiden matkustusasiakirjojen tarkastaminen niiden voimassaolon ja aitouden sekä asianomaisen henkilön henkilöllisyyden toteamista varten;

13. teknisten laitteiden käyttö matkustusasiakirjojen tarkastamisessa a alakohdan mukaisesti;

14. rajan ylittävien henkilöiden haastatteleminen matkan tarkoituksen ja edellytysten tarkistamista varten sekä sen tarkistamiseksi, että heillä on riittävät varat toimeentuloa varten ja vaaditut asiakirjat;

15. sen tarkistaminen, että rajan ylittävää henkilöä ei ole määrätty maahantulokieltoon Schengenin tietojärjestelmässä (SIS);

16. matkustusasiakirjojen leimaaminen asetuksen (EY) N:o 562/2006 10 artiklan mukaisesti sekä maahantulon että maastapoistumisen yhteydessä;

17. rajan ylittävien henkilöiden ajoneuvojen ja heidän hallussaan olevien esineiden tutkiminen vastaanottavan jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

2. Edellä olevan 1 kohdan d alakohdan täytäntöönpanoa varten säännellään vierailevien virkamiesten pääsyä Schengenin tietojärjestelmään yhteisön lainsäädännön mukaisesti ja ryhmien jäsenten pääsyä Schengenin tietojärjestelmään vastaanottavan jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

3. Vierailevat virkamiehet ja ryhmien jäsenet voivat tehdä asetuksen (EY) N:o 562/2006 13 artiklassa tarkoitetun, maahanpääsyn epäämistä koskevan päätöksen vasta kuultuaan vastaanottavan jäsenvaltion kansallisen rajavartiolaitoksen komentavaa upseeria ja saatuaan päätökselle tämän hyväksynnän.

Tällaista päätöstä koskeva muutoksenhaku osoitetaan vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille.

8 artikla Rajavalvonta

Vierailevat virkamiehet ja ryhmien jäsenet, jotka osallistuvat asetuksen (EY) N:o 562/2006 12 artiklassa tarkoitettuun rajavalvontaan, suorittavat vastaanottavassa jäsenvaltiossa seuraavia tehtäviä:

18. ulkorajan valvontaan tarkoitettujen teknisten välineiden käyttö;

19. osallistuminen jalan tai kulkuneuvoilla liikkuviin valvontapartioihin vastaanottavan jäsenvaltion ulkorajaan liittyvällä rajavyöhykkeellä;

20. estää henkilöitä ylittämästä laittomasti vastaanottavan jäsenvaltion ulkoraja yhteisön lainsäädännön ja asianomaisen jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

9 artikla Valtuuskirja

1. Vastaanottavan jäsenvaltion on myönnettävä vieraileville virkamiehille ja ryhmien jäsenille valtuuskirja, jonka avulla he voivat todistaa henkilöllisyytensä ja joka osoittaa, että sen haltijalla on oikeus suorittaa 7 ja 8 artiklassa tarkoitettuja tehtäviä. Valtuuskirjassa on oltava seuraavat tiedot:

21. vierailevan virkamiehen / ryhmän jäsenen nimi ja kansalaisuus;

22. vierailevan virkamiehen / ryhmän jäsenen sotilasarvo;

23. vierailevan virkamiehen / ryhmän jäsenen tuore digitaalivalokuva;

24. tiedot siitä yhteisestä operaatiosta/komennuksesta, johon vieraileva virkamies / ryhmän jäsen osallistuu;

25. tehtävät, joita vieraileva virkamies / ryhmän jäsen voi suorittaa 7 ja 8 artiklan mukaisesti;

26. aika, jonka kuluessa vierailevan virkamiehen / ryhmän jäsenen on määrä suorittaa 7 ja 8 artiklassa suoritettuja tehtäviä.

2. Valtuuskirja on palautettava vastaanottavalle jäsenvaltiolle yhteisen operaation, kokeiluhankkeen tai nopeiden rajainterventioryhmien komennuksen päätyttyä.

10 artikla Vierailevien virkamiesten ja ryhmien jäsenten siviilioikeudellinen vastuu

1. Kun vierailevat virkamiehet ja ryhmien jäsenet toimivat muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jonka rajavartiolaitoksen palveluksessa he ovat, heidän kotijäsenvaltionsa on vastuussa yhteisten operaatioiden tai rajainterventioryhmien toiminnan aikana aiheutuneista vahingoista vastaanottavan jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

2. Vastaanottava jäsenvaltio on vastuussa vahingon korvaamisesta vahingonkärsijöille tai heidän oikeudenomistajilleen kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti.

3. Kotijäsenvaltio(t) korvaa(vat) vastaanottavalle jäsenvaltiolle vahingonkärsijöille tai tämän oikeudenomistajille maksetut korvaukset kokonaisuudessaan.

4. Kunkin jäsenvaltion on 1 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa luovuttava vahingonkorvausvaatimuksista toista jäsenvaltiota kohtaan, sanotun kuitenkaan estämättä ensiksi mainitun jäsenvaltion oikeuksien käyttämistä kolmansia osapuolia kohtaan sekä lukuun ottamatta 3 kohdan säännöksiä.

11 artikla Vierailevien virkamiesten ja ryhmien jäsenten rikosoikeudellinen vastuu

Vierailevia virkamiehiä ja ryhmien jäseniä pidetään yhteisten operaatioiden, kokeiluhankkeiden ja rajainterventioryhmien toiminnan aikana vastaanottavan jäsenvaltion virkamiehinä sellaisten rikosten osalta, joiden kohteeksi he joutuvat tai joita he tekevät.

12 artikla Muuttaminen

Muutetaan asetus (EY) N:o 2007/2004 seuraavasti:

(1) Lisätään 2 artiklan 1 kohtaan g alakohta seuraavasti:

”g) nopeiden rajainterventioryhmien lähettäminen jäsenvaltioihin, jotka pyytävät apua, koska ovat joutuneet poikkeuksellisen paineen alaisiksi erityisesti siksi, että niiden ulkorajoille saapuu suuri määrä kolmansien maiden kansalaisia, jotka pyrkivät laittomasti Euroopan unionin alueelle.”

(2) Korvataan 8 artiklan 3 kohta seuraavasti:

”3. Virasto voi hankkia ulkorajavalvonnassa tarvittavaa teknistä kalustoa, jota sen asiantuntijat ja nopeat rajainterventioryhmät käyttävät komennuksellaan kyseisessä yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa.”

(3) Lisätään 8 a–8 h artikla seuraavasti:

”8 a artikla Nopeat rajainterventioryhmät

Kun 8 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettujen toimien ei katsota riittävän erityisen ongelmallisten tilanteiden ratkaisemiseen, virasto voi lähettää apua pyytävään jäsenvaltioon yhden tai useamman rajainterventioryhmän tarvittavaksi ajaksi.

8 b artikla Nopeiden rajainterventioryhmien kokoonpano

1. Virasto laatii nimiluettelon niistä kansallisten rajavartiolaitosten virkamiehistä, jotka jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet sille asetuksen (EY) N:o …./… [tämä asetus ] 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti, ja pitää sitä yllä.

Laatiessaan luettelon virasto ottaa huomioon virkamiesten ammattikokemuksen ja erityisesti heidän kielitaitonsa.

2. Virasto ottaa komennukselle lähetettävän nopean rajainterventioryhmän kokoonpanon määrittämisessä huomioon apua pyytävässä jäsenvaltiossa vallitsevan erityistilanteen. Ryhmä muodostetaan 8 f artiklan 3 kohdan mukaisesti laaditun toimintasuunnitelman perusteella.

8 c artikla Kansallinen yhteyspiste

Jäsenvaltioiden on nimettävä kansallinen yhteyspiste, joka vastaa yhteydenpidosta virastoon kaikissa nopeiden rajainterventioryhmien toimintaan liittyvissä kysymyksissä. Kansallisen yhteyspisteen on oltava tavoitettavissa jatkuvasti.

8 d artikla Kustannukset

1. Virasto vastaa seuraavista kustannuksista, säännöllisiä palkkakustannuksia lukuun ottamatta, joita jäsenvaltioille aiheutuu siitä, että ne asettavat kansallisten rajavartiolaitostensa virkamiehiä nopeiden rajainterventioryhmien käyttöön asetuksen (EY) N:o …/… [ tämä asetus ] 3 artiklan 3 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettuja tarkoituksia varten:

27. matkakustannukset lähtöjäsenvaltiosta vastaanottavaan jäsenvaltioon;

28. rokotuksista aiheutuvat kustannukset;

29. komennuksen yhteydessä tarvittavista erityisvakuutuksista aiheutuvat kustannukset;

30. päivärahat asetuksen (EY) N:o …/… [tämä asetus] 4 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

2. Viraston hallintoneuvosto laatii yksityiskohtaiset säännöt päivärahojen maksamisesta nopeiden rajainterventioryhmien jäsenille.

8 e artikla Koulutus ja harjoitukset

Virasto järjestää 8 b artiklan 1 kohdassa tarkoitetuissa luetteloissa mainituille virkamiehille heidän tehtäviensä edellyttämää perus- ja jatkokoulutusta. Virasto järjestää virkamiehille myös säännöllisiä harjoituksia viraston vuotuisessa työohjelmassa vahvistettavan aikataulun mukaisesti.

8 f artikla Nopeiden rajainterventioryhmien lähettämistä koskeva päätöksentekomenettely

1. Kun viraston pääjohtaja tekee päätöksen jäsenvaltion pyynnöstä, joka koskee nopeiden rajainterventioryhmien lähettämistä 8 a artiklan mukaisesti, hän ottaa huomioon viraston riskianalyysien tulokset sekä kaikki muut asian kannalta olennaiset tiedot, jotka apua pyytävä jäsenvaltio tai jokin muu jäsenvaltio on toimittanut. Pääjohtaja voi tarvittaessa lähettää paikalle viraston asiantuntijan arvioimaan tilannetta apua pyytävän jäsenvaltion ulkorajalla.

2. Pääjohtaja tekee päätöksen nopeiden rajainterventioryhmien lähettämisestä mahdollisimman nopeasti tai ainakin viiden päivän kuluessa pyynnön vastaanottamisesta. Pääjohtaja antaa päätöksen kirjallisesti tiedoksi samaan aikaan sekä apua pyytäneelle jäsenvaltiolle että viraston hallintoneuvostolle. Päätöksessä on mainittava sen tärkeimmät perustelut.

3. Jos pääjohtaja päättää lähettää komennukselle yhden tai useamman rajainterventioryhmän, viraston ja apua pyytäneen jäsenvaltion on laadittava välittömästi toimintasuunnitelma 8 g artiklan mukaisesti.

4. Heti kun toimintasuunnitelma on hyväksytty, pääjohtaja ilmoittaa asiasta niille jäsenvaltioille, joiden rajavartiolaitosten virkamiehet määrätään komennukselle rajainterventioryhmään. Nämä tiedot on ilmoitettava kirjallisesti 8 c artiklan mukaisesti nimetylle kansalliselle yhteyspisteelle ja niissä on ilmoitettava komennuksen alkamispäivämäärä. Yhteyspisteelle on toimitettava myös toimintasuunnitelman jäljennös.

5. Nopean rajainterventioryhmän tai -ryhmien komennus alkaa viimeistään viisi työpäivää sen jälkeen kun virasto ja apua pyytänyt jäsenvaltio ovat hyväksyneet toimintasuunnitelman.

8 g artikla Toimintasuunnitelma

1. Virasto ja apua pyytänyt jäsenvaltio hyväksyvät toimintasuunnitelman, jossa määritellään yksityiskohtaisesti rajainterventioryhmän tai -ryhmien komennuksen edellytykset. Toimintasuunnitelmassa on esitettävä seuraavat tiedot:

31. rajainterventioryhmän tai -ryhmien komennuksen arvioitu kesto;

32. rajainterventioryhmän tai -ryhmien komennuksen tarkka maantieteellinen sijainti apua pyytävässä jäsenvaltiossa;

33. rajainterventioryhmän tai -ryhmien tehtävät komennuksen aikana;

34. rajainterventioryhmän tai -ryhmien kokoonpano;

35. tekniset välineet, jotka lähetetään paikalle rajainterventioryhmien mukana;

36. muut tehtävät, joita apua pyytänyt jäsenvaltio saattaa osoittaa rajainterventioryhmän tai -ryhmien jäsenille komennuksen aikana;

37. niiden apua pyytäneen jäsenvaltion kansallisen rajavartiolaitoksen virkamiesten nimet ja sotilasarvot, joiden komennossa rajainterventioryhmä tai -ryhmät ovat komennuksen aikana, sekä ryhmän tai ryhmien asema komentoketjussa.

2. Toimintasuunnitelman tarkistuksiin tai muutoksiin on saatava sekä viraston pääjohtajan että apua pyytäneen jäsenvaltion hyväksyntä.

8 h artikla Yhteyshenkilö

1. Pääjohtaja nimittää viraston henkilöstön joukosta yhden tai useamman asiantuntijan, jotka lähetetään ryhmän tai ryhmien mukaan yhteyshenkilöiksi edustamaan virastoa ja toimimaan tarkkailijoina. Pääjohtaja ilmoittaa nimityksestä vastaanottavalle jäsenvaltiolle.

2. Yhteyshenkilö raportoi virastolle kaikista ryhmien komennukseen liittyvistä seikoista.

Yhteyshenkilön tehtävänä on erityisesti

38. toimia yhdyshenkilönä viraston ja vastaanottavan jäsenvaltion välillä;

39. toimia yhdyshenkilönä viraston ja ryhmän tai ryhmien jäsenten välillä ja avustaa heitä viraston puolesta kaikissa kysymyksissä, jotka liittyvät komennuksen toteuttamisolosuhteisiin;

40. valvoa toimintasuunnitelman täytäntöönpanoa;

41. arvioida rajainterventioryhmän tai -ryhmien komennuksen vaikutusta erityisesti voidakseen esittää virastolle toimintasuunnitelman tarkistamista ja muuttamista koskevia ehdotuksia.

3. Tehtäviään hoitaessaan yhteyshenkilö saa ottaa vastaan ohjeita ainoastaan virastolta.”

(4) Poistetaan 10 artikla.

13 artikla

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä .

Asetuksen 12 artiklan soveltaminen alkaa vasta [ kolme kuukautta asetuksen voimaantulon jälkeen ].

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa Euroopan yhteisön perustamissopimuksen mukaisesti.

Tehty Brysselissä […] päivänä […]kuuta […].

Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta

Puhemies Puheenjohtaja

SÄÄDÖKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS

1. EHDOTUKSEN NIMI:

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus nopeiden rajainterventioryhmien perustamista koskevan mekanismin vahvistamisesta ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2007/2004 muuttamisesta kyseisen mekanismin osalta.

2. LUOKITTELU TOIMINTOPERUSTEISESSA JOHTAMIS- JA BUDJETOINTIJÄRJESTELMÄSSÄ

Toimintalohko(t) sekä toiminto/toiminnot:

Toimintalohko: 18 – Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue

Toiminta: 18 02 – Ulkorajat, viisumipolitiikka ja henkilöiden vapaa liikkuvuus

3. BUDJETTIKOHTA/-KOHDAT

3.1. Budjettikohdat (toimintamäärärahat sekä niihin liittyvät teknisen ja hallinnollisen avun määrärahat (entiset BA-budjettikohdat)) ja budjettinimikkeet:

18 02 03 01: Hallintomenot (osastot 1 ja 2)

18 02 03 02: Toimintamenot (osasto 3)

3.2. Toiminnan ja sen rahoitusvaikutusten kesto:

Toiminta aloitetaan päivänä, jona ehdotettu asetus tulee voimaan. Sitä jatketaan niin kauan kuin asetuksen soveltaminen jatkuu.

Tällä asetusehdotuksella muutetaan asetusta, jolla on perustettu Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtiva virasto. Ehdotetulla asetuksella annetaan virastolle uusi tehtävä. Ehdotuksella ei ole vaikutuksia tuloihin. Talousvaikutukset kohdistuvat ainoastaan talousarvion menopuolelle asetusehdotuksella perustettavan uuden tehtävän vuoksi.

3.3. Budjettitiedot:

Budjettikohta | Menolaji | Uusi | EFTA osallistuu | Ehdokasmaat osallistuvat | Rahoitusnäkymien otsake |

18 02 03 01 | Ei-pakoll. | Jaksotetut | EI | EI | EI | Nro 3A |

18 02 03 02 | Ei-pakoll. | Jaksotetut | EI | EI | EI | Nro 3A |

4. YHTEENVETO RESURSSEISTA

4.1. Taloudelliset resurssit

4.1.1. Yhteenveto maksusitoumusmäärärahoista (MSM) ja maksumäärärahoista (MM)

Tämä taulukko koskee ainoastaan niitä rahoitusvaroja, jotka virasto tarvitsee voidakseen toteuttaa asetusehdotukseen perustuvat uudet tehtävät . Taulukossa ei käsitellä kustannuksia, jotka liittyvät viraston nykyisiin tehtäviin.

Määrät sisältyvät monivuotisessa rahoitussuunnitelmassa vahvistettuihin määriin (vuoden 2007 alustavan talousarvion asiakirja V) eikä niihin näin ollen sisälly lisämäärärahapyyntöä.

milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

Menolaji | Kohdan nro | 2008 | 2009 | 2010 | 2011 | 2012 | 2013 ja myöh. | Yht. |

Toimintamenot[17] |

Maksusitoumusmäärärahat (MSM) | 8.1 | a | 2 100 | 2 100 | 2 100 | 2 100 | 2 100 | 2 100 | 12 600 |

Maksumäärärahat (MM) | b | 2 100 | 2 100 | 2 100 | 2 100 | 2 100 | 2 100 | 12 600 |

Viitemäärään sisältyvät hallintomenot[18] |

Tekninen ja hallinnollinen apu (EI-JM) | 8.2.4 | c | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |

VIITEMÄÄRÄ YHTEENSÄ |

Maksusitoumusmäärärahat | a+c | 2 100 | 2 100 | 2 100 | 2 100 | 2 100 | 2 100 | 12 600 |

Maksumäärärahat | b+c | 2 100 | 2 100 | 2 100 | 2 100 | 2 100 | 2 100 | 12 600 |

Hallintomenot, jotka eivät sisälly viitemäärään[19] – Ei sovelleta |

Henkilöstömenot ja niihin liittyvät menot (EI-JM) | 8.2.5 | d |

Viitemäärään sisältymättömät hallintomenot lukuun ottamatta henkilöstömenoja ja niihin liittyviä menoja (EI-JM) | 8.2.6 | e |

Toimenpiteen alustavat rahoituskustannukset yhteensä – Ei sovelleta |

MSM YHTEENSÄ henkilöstökustannukset mukaan luettuina | a+c+d+e |

MM YHTEENSÄ henkilöstökustannukset mukaan luettuina | b+c+d+e |

Tiedot yhteisrahoituksesta

Jos ehdotukseen liittyy jäsenvaltioilta tai muilta tahoilta (jotka on ilmoitettava) saatavaa osarahoitusta, seuraavassa taulukossa ilmoitetaan kyseisen osarahoituksen arvioitu määrä (rivejä voidaan lisätä, jos rahoitusta saadaan useilta tahoilta):

milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

Rahoitukseen osallistuva taho | 2008 | 2009 | 2010 | 2011 | 2012 | 2013 ja myöh. | Yht. |

Norja ja Islanti | f | 0 043 | 0 043 | 0 043 | 0 043 | 0 043 | 0 043 | 0 259 |

MSM YHTEENSÄ yhteisrahoitus mukaan luettuna | a+c+d+e+f | 2 143 | 2 143 | 2 143 | 2 143 | 2 143 | 2 143 | 12 859 |

Asetuksella, jolla perustetaan Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtiva virasto (neuvoston asetus (EY) N:o 2007/2004, annettu 26 päivänä lokakuuta 2004), kehitetään Schengenin säännöstöä Euroopan unionin neuvoston, Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä näiden kahden valtion osallistumisesta Schengenin säännöstön täytäntöönpanoon, soveltamiseen ja kehittämiseen tehdyssä sopimuksessa tarkoitetussa merkityksessä.

Norjan ja Islannin täysimääräisestä osallistumisesta rajaturvallisuusviraston (FRONTEX) toimintaan on sovittu erillisellä järjestelyllä. Kummankin maan on maksettava osuutensa toiminnan rahoituksesta voidakseen osallistua siihen.

Ohjeellinen rahoitusosuus: 2,06 % (vuoden 2006 lukuina).

4.1.2. Yhteensopivuus rahoitussuunnitelman kanssa

( Ehdotus on nykyisen rahoitussuunnitelman mukainen.

( Ehdotus edellyttää asianomaisen rahoitusnäkymien otsakkeen rahoitussuunnitelman muuttamista.

( Ehdotus voi edellyttää toimielinten sopimuksen[20] määräysten soveltamista (ts. joustovälineen käyttöä tai rahoitusnäkymien tarkistamista).

4.1.3. Vaikutukset tuloihin

( Ehdotuksella ei ole vaikutuksia tuloihin.

( Ehdotuksella on seuraavat vaikutukset tuloihin:

milj. euroa (yhden desimaalin tarkkuudella)

Ennen toteutusta [Vuosi n-1] | Toteutuksen jälkeen |

Henkilöstön määrä yhteensä |

5. OMINAISPIIRTEET JA TAVOITTEET

5.1. Tarve, johon ehdotuksella vastataan lyhyellä tai pitkällä aikavälillä

Tämän asetusehdotuksen päätavoitteena on parantaa operatiivista yhteistyötä jäsenvaltioiden välillä EU:n ulkorajoilla antamalla virastolle uusi tehtävä niiden lisäksi, joita se jo toteuttaa 26 päivänä lokakuuta 2004 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2007/2004 mukaisesti. Uusi tehtävä koskee nopeiden rajainterventioryhmien perustamista huolehtimaan maa-, ilma- ja merirajoilla tehtävistä tarkastuksista ja niiden valvonnasta. Ks. lähemmin ’Perustelut’.

5.2. Yhteisön osallistumisesta saatava lisäarvo, ehdotuksen johdonmukaisuus muiden rahoitusvälineiden kanssa sekä mahdolliset synergiaedut

Ehdotetulla asetuksella muutetaan viraston perustamisesta annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 2007/2004. Sillä täydennetään tuota jo voimassa olevaa asetusta lisäämällä viraston tehtäväluetteloon uusi tehtävä. Samoin kuin voimassa oleva asetus, ehdotettu asetus täydentää muita, jo olemassa olevia rahoitusvälineitä, mm. ARGO-ohjelmaa. Tämä ehdotus täydentää sitä lisäarvoa, joka on jo muodostunut viraston perustamisen ansiosta ja joka perustuu siihen, että virasto toteuttaa horisontaalisia toimia, jotka aiemmin olivat kansallisia hankkeita mutta joita ei silti toteuteta keskusjohtoisesti vaan pyritään vain varmistamaan niiden keskinäinen johdonmukaisuus ja yhtenevyys.

5.3. Ehdotuksen tavoitteet ja odotetut tulokset sekä näihin liittyvät indikaattorit toimintoperusteisessa johtamismallissa

Tuen tarkoitus:

Jäsenvaltioiden maa-, ilma- ja merirajojen tehokas valvonta ja tarkastukset.

Tulokset:

Nopeiden rajainterventioryhmien perustaminen avustamaan jäsenvaltioita, jotka ovat joutuneet sellaiseen tilanteeseen, että tarvitsevat teknistä ja operatiivista lisäapua.

Indikaattorit:

Niiden rajainterventioryhmien määrä, jotka on lähetetty antamaan nopeaa teknistä ja operatiivista apua sitä pyytäville jäsenvaltioille.

Ryhmien henkilöstölle annetun koulutuksen ja heidän toteuttamiensa harjoitusten määrä.

5.4. Toteutustapa (alustava)

( Keskitetty hallinnointi

( komissio hallinnoi suoraan

( hallinnointivastuu siirretään

( toimeenpanovirastoille

( varainhoitoasetuksen 185 artiklassa tarkoitetuille yhteisöjen perustamille elimille

( kansallisille julkisoikeudellisille yhteisöille tai julkisen palvelun tehtäviä suorittaville yhteisöille

( Yhteistyössä toteutettava tai hajautettu hallinnointi

( jäsenvaltioiden kanssa

( kolmansien maiden kanssa

( Hallinnointi yhteistyössä kansainvälisten järjestöjen kanssa (tarkennettava)

Huomautukset:

Toiminnan toteuttamisesta vastaa 26 päivänä lokakuuta 2004 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 2007/2004 perustettu Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtiva virasto (rajaturvallisuusvirasto FRONTEX).

6. SEURANTA JA ARVIOINTI

6.1. Seurantamenettely

Viraston toteuttamia tehtäviä, mm. ehdotettuun asetukseen perustuvia uusia tehtäviä, seurataan myös jatkossa siten, että viraston hallintoneuvosto hyväksyy vuosittain edellisvuotta koskevan toimintakertomuksen ja viraston työohjelman seuraavalle vuodelle. Sekä toimintakertomus että työohjelma toimitetaan komissiolle, neuvostolle ja Euroopan parlamentille.

6.2. Arviointimenettely

6.2.1. Ennakkoarviointi

Komissio laatii vaikutustenarvioinnin.

6.2.2. Väli-/jälkiarviointien perusteella toteutetut toimenpiteet (aikaisemmat kokemukset vastaavasta toiminnasta)

Ei sovelleta.

6.2.3. Tulevaa arviointia koskevat määräykset ja arviointien suorittamisvälit

Hallintoneuvosto teettää kolmen vuoden kuluessa siitä, kun virasto on aloittanut toiminnan, ja sen jälkeen viiden vuoden välein riippumattoman ulkoisen arvioinnin viraston perustamisesta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2007/2004 täytäntöönpanosta. Koska tällä asetusehdotuksella muutetaan neuvoston asetusta (EY) N:o 2007/2004, arviointi koskee myös ehdotettua asetusta.

Arvioinnissa selvitetään, miten tehokkaasti virasto täyttää tehtävänsä, mukaan luettuna ne uudet tehtävät, jotka sille osoitetaan tällä asetusehdotuksella. Siinä arvioidaan myös viraston toiminnan vaikutusta ja sen työmenetelmiä. Arvioinnissa otetaan huomioon eri osapuolten näkökannat sekä eurooppalaisella että kansallisella tasolla.

Arvioinnin tulokset toimitetaan hallintoneuvostolle, joka antaa tämän asetuksen muuttamista sekä virastoa ja sen toimintatapoja koskevia suosituksia komissiolle, joka voi toimittaa ne oman lausuntonsa sekä asiaa koskevien ehdotusten kanssa neuvostolle. Tarvittaessa niihin sisällytetään toimintasuunnitelma ja aikataulu. Sekä arvioinnin tulokset että suositukset julkaistaan.

7. PETOSTENTORJUNTA

Pääjohtaja toteuttaa viraston talousarvion. Hän antaa komissiolle, hallintoneuvostolle ja tilintarkastustuomioistuimelle vuosittain yksityiskohtaisen tilinpäätöksen, joka sisältää edellisen varainhoitovuoden kaikki tulot ja menot. Lisäksi komission sisäisen tarkastuksen osasto (IAS) avustaa viraston rahoitusoperaatioiden hallinnoinnissa valvomalla riskejä, seuraamalla vaatimustenmukaisuutta (antamalla riippumattoman lausunnon hallinnointi- ja valvontajärjestelmien laadusta) sekä antamalla suosituksia toimintojen tehostamiseksi ja viraston resurssien käytön taloudellisuuden varmistamiseksi.

Virasto luo sisäisen tarkastusjärjestelmän, joka vastaa järjestelmää, jonka komissio on luonut oman rakenneuudistuksensa yhteydessä.

Viraston henkilöstö tekee täysimääräisesti yhteistyötä OLAFin kanssa petosten torjumiseksi.

Tilintarkastustuomioistuin tarkastaa tilit perustamissopimuksen 248 artiklan mukaisesti ja julkaisee vuosittain kertomuksen viraston toiminnasta.

8. YKSITYISKOHTAINEN ERITTELY TARVITTAVISTA RESURSSEISTA

8.1. Ehdotuksen tavoitteet ja niihin liittyvät rahoituskustannukset

Maksusitoumusmäärärahoina, milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

2008 | 2009 | 2010 | 2011 | 2012 | 2013 |

Virkamiehet tai väliaikaiset toimihenkilöt[23] (XX 01 01) | A*/AD |

B*, C*/AST |

Momentilta XX 01 02 rahoitettava henkilöstö[24] |

Momenteilta XX 01 04/05 rahoitettava muu henkilöstö[25] |

YHTEENSÄ |

8.2.2. Toimintaan liittyvien tehtävien kuvaus

Koordinoida kaikkia toimia, jotka liittyvät maa-, ilma- ja merirajojen valvonnasta ja niillä tehtävistä tarkastuksista vastaavien ’nopeiden rajainterventioryhmien perustamisen’ myötä virastolle osoitettuihin uusiin tehtäviin.

8.2.3. Henkilöresurssien lähteet (henkilöstösääntöjen alainen henkilöstö)

( Korvattavan tai jatkettavan ohjelman hallinnointiin osoitetut tämänhetkiset virat ja/tai toimet

( Vuosistrategiaan ja alustavaan talousarvioesitykseen liittyvässä vuotta n koskevassa menettelyssä jo myönnetyt virat ja/tai toimet

( Vuosistrategiaan ja alustavaan talousarvioesitykseen liittyvässä seuraavassa menettelyssä pyydettävät virat ja/tai toimet

( Hallinnoinnista vastaavan henkilöstön nykyisten virkojen ja/tai toimien uudelleenjärjestely (henkilöstön sisäinen uudelleenjärjestely)

( Vuodeksi n tarvittavat virat ja/tai toimet, jotka eivät sisälly vuosistrategiaan ja alustavaan talousarvioesitykseen liittyvään, kyseistä vuotta koskevaan menettelyyn

8.2.4. Muut viitemäärään sisältyvät hallintomenot (18 02 03 01– hallintomenot)

milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

Budjettikohta (numero ja nimi) | 2008 | 2009 | 2010 | 2011 | 2012 | 2013 | YHT. |

Muu tekninen ja hallinnollinen apu |

- sisäinen |

- ulkoinen |

Tekninen ja hallinnollinen apu yhteensä |

8.2.5. Henkilöstömenot ja niihin liittyvät menot, jotka eivät sisälly viitemäärään EI SOVELLETA, koska lisäresursseja ei pyydetä .

milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

Laji | Vuosi n | Vuosi n+1 | Vuosi n+2 | Vuosi n+3 | Vuosi n+4 | Vuosi n+5 ja seuraavat vuodet |

Virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt (XX 01 01) |

Momentilta XX 01 02 rahoitettava henkilöstö (ylim. toimihlöt, kans. asiantuntijat, sopimussuhteinen hlöstö jne.) (budjettikohta ilmoitettava) |

Henkilöstömenot ja niihin liittyvät menot yhteensä (EIVÄT sisälly viitemäärään) |

Laskelma – Virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt |

Laskelma – Momentilta XX 01 02 rahoitettava henkilöstö |

8.2.6. Muut hallintomenot, jotka eivät sisälly viitemäärään milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) |

Vuosi n | Vuosi n+1 | Vuosi n+2 | Vuosi n+3 | Vuosi n+4 | Vuosi n+5 ja seur. | YHT. |

XX 01 02 11 01 – Virkamatkat |

XX 01 02 11 02 – Konferenssit ja kokoukset |

XX 01 02 11 03 – Komiteoiden kokoukset[27] |

XX 01 02 11 04 – Selvitykset ja kuulemiset |

XX 01 02 11 05 – Tietojärjestelmät |

2 Muut hallintomenot yhteensä (XX 01 02 11) |

3 Muut hallintomenojen kaltaiset menot (eritellään budjettikohdittain) |

Hallintomenot yhteensä lukuun ottamatta henkilöstömenoja ja niihin liittyviä menoja (EIVÄT sisälly viitemäärään) |

Laskelma – Muut hallintomenot, jotka eivät sisälly viitemäärään |

[1] EUVL L 349, 25.11.2004, s. 1.

[2] Asiak. 14292/04 CONCL 3.

[3] Asiak. 15914/05 REV 1 CONCL 3.

[4] Study on conferring executive powers to border officers operating at the external borders of the EU, UNISYS (2006).

[5] Asetus (EY) N:o 562/2006, annettu 15.3.2006.

[6] Virasto vastaa seuraavista kuluista: majoitus-, ylläpito- ja matkakulut ja tarvittaessa esimerkiksi rokotuksista ja/tai erityisvakuutuksista aiheutuvat kulut.

[7] Virasto voi tarvittaessa hankkia tarkastus- ja valvontatoimia varten teknisiä laitteita nopeiden rajainterventioryhmien käyttöön. Nämä voivat olla esimerkiksi radioviestintälaitteita ja pimeänäkökiikareita yms.

[8] EYVL L 162, 20.6.2002, s. 1.

[9] EUVL C …, s. .

[10] EUVL C …, s. .

[11] EUVL C …, s. .

[12] EYVL L 176, 10.7.1999, s. 31.

[13] EUVL L 368, 15.12.2004, s. 26.

[14] EUVL L 370, 17.12.2004, s. 78.

[15] EYVL L 131, 1.6.2000, s. 43.

[16] EYVL L 64, 7.3.2002, s. 20.

[17] Menot, jotka eivät kuulu kyseisen osaston xx lukuun xx 01.

[18] Menot, jotka otetaan osaston xx momentille xx 01 04.

[19] Menot, jotka otetaan lukuun xx 01 muille momenteille kuin xx 01 04 tai xx 01 05.

[20] Katso toimielinten sopimuksen 19 ja 24 kohta.

[21] Taulukkoon lisätään sarakkeita, jos toiminnan kesto ylittää kuusi vuotta.

[22] Kuten kuvattu kohdassa 5.3.

[23] Kyseisen henkilöstön kustannukset EIVÄT sisälly viitemäärään.

[24] Kyseisen henkilöstön kustannukset EIVÄT sisälly viitemäärään.

[25] Kyseisen henkilöstön kustannukset sisältyvät viitemäärään.

[26] Tässä olisi viitattava asianomaisia toimeenpanovirastoja koskeviin rahoitusselvityksiin.

[27] Ilmoitetaan, millaisesta komiteasta on kysymys ja mihin ryhmään se kuuluu.


Ylläpito: julkaisutoimisto