Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EY) N:o 73/2009 säädettyjen suorien tukien mukauttamisasteesta kalenterivuodeksi 2013 /* COM/2013/0159 final - 2013/0087 (COD) */
PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä
sopimuksessa vahvistetaan unionin rahoitusta koskeva perussääntö, jonka mukaan
unionin vuotuinen talousarvio on laadittava monivuotista rahoituskehystä
noudattaen. Sen varmistamiseksi, etteivät yhteisen maatalouspolitiikan (YMP)
rahoittamiseen käytettävät määrät ylitä markkinoihin liittyvien menojen ja
suorien tukien rahoittamiseen käytettäviä otsakkeen 2 vuotuisia enimmäismääriä,
jotka vahvistetaan neuvoston asetuksessa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn
sopimuksen 312 artiklan 2 kohdan mukaisesti, yhteisen maatalouspolitiikan
suoria tukijärjestelmiä koskevista yhteisistä säännöistä ja tietyistä
viljelijöiden tukijärjestelmistä annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 73/2009[1] säädetään
rahoituskurimekanismista. Kyseisen mekanismin mukaan suorien tukien tasoa olisi
mukautettava silloin kun suorien tukien ja markkinoihin liittyvien menojen
rahoittamista koskevien ennusteiden mukaan – ottaen huomioon Euroopan
maatalouden tukirahaston (maataloustukirahasto) ja Euroopan maaseudun
kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) väliset määrärahojen siirrot –
rahoituskehyksen otsakkeeseen 2 sisältyvä vuotuinen enimmäismäärä ylittyy. Vuoden 2014 talousarvioesitystä laadittaessa
on havaittu suorien tukien ja markkinoihin liittyvien menojen ensimmäisten
talousarvioennusteiden osoittavan, että otsakkeeseen 2 sisältyvä vuotuinen
enimmäismäärä (maataloustukirahaston ja maaseuturahaston välisten siirtojen
jälkeen) todennäköisesti ylittyy. Niinpä suorien tukien tasoa olisi alennettava
enimmäismäärien noudattamiseksi. Sen vuoksi komissio tekee ehdotuksen, joka
koskee suorien tukien mukautusasteen vahvistamista kalenterivuodelle 2013 ja
jonka Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyvät viimeistään 30. kesäkuuta 2013
asetuksen (EY) N:o 73/2009, sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan
parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 671/2012[2], 11 artiklan 1 kohdan
mukaisesti. Jos mukautusastetta ei kuitenkaan ole vahvistettu 30. kesäkuuta 2013
mennessä, komissio vahvistaa sen yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta
annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1290/2005[3]
18 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Tässä asetuksessa vahvistetun mukautusasteen
määrittämisen lisäksi asetuksen (EY) N:o 1290/2005 18 artiklan 5 kohdassa
säädetään, että komissio voi käytettävissään olevien uusien seikkojen
perusteella ehdottaa mukautusasteen mukauttamista. Komissio tarkastelee
markkinoihin liittyvien menojen ja suorien tukien ennusteita uudelleen
laatiessaan lokakuussa 2013 vuoden 2014 talousarvioesityksen oikaisukirjelmää
ja ehdottaa tarvittaessa mukautusasteen mukauttamista. Neuvosto voi mukauttaa
mukautusastetta viimeistään 1. joulukuuta 2013. 2. KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN
TULOKSET Tällä ehdotuksella pannaan täytäntöön
neuvoston asetuksen (EY) N:o 73/2009 11 artiklassa ja neuvoston asetuksen (EY)
N:o 1290/2005 18 artiklassa säädetyt säännöt. Intressitahojen kuulemista ja
vaikutusten arviointia ei tarvittu. 3. EHDOTUKSEN OIKEUDELLISET NÄKÖKOHDAT Tässä ehdotuksessa vahvistetaan
rahoituskurista johtuvan mukautusasteen prosenttimäärä kalenterivuoden 2013
osalta. Koska jäsenvaltioilla on mahdollisuus
suorittaa viljelijöille maksuja suorien tukien sääntöjenmukaisen
maksamisajanjakson päätyttyä ja koska rahoituskurista johtuva mukautusaste voi
vaihdella kalenterivuosittain, rahoituskurin vaikutus viljelijöille
myönnettävien suorien tukien määriin ei saisi vaihdella sen mukaan, milloin
jäsenvaltiot suorittavat maksut viljelijöille. Viljelijöiden tasavertaisen
kohtelun varmistamiseksi mukautusastetta olisi sovellettava viljelijöille
myönnettävien suorien tukien määriin ainoastaan kalenterivuonna 2013 jätettyjen
tukihakemusten osalta riippumatta siitä, milloin maksu tosiasiallisesti
suoritetaan. Yksi YMP:n ongelmista on edelleen suorien
tukien epätasainen jakautuminen pienille ja suurille tuensaajille. Tukien
tasapainoisempaa jakautumista koskevan tavoitteen edistämiseksi tässä
asetuksessa ehdotetaan rahoituskurista johtuvan mukautusasteen soveltamista 5 000
euroa ylittäviin määriin. Tämä on yhdenmukaista sen kanssa, mitä rahoituskurin
osalta ehdotetaan YMP:n uudistuksen yhteydessä yhteisen maatalouspolitiikan
tukijärjestelmissä viljelijöille myönnettäviä suoria tukia koskevista
säännöistä annettavaa asetusta koskevan komission ehdotuksen[4] 8 artiklassa. Bulgariassa, Romaniassa ja Kroatiassa
(edellyttäen, että se liittyy Euroopan unioniin, ja sen liittymispäivästä
alkaen) sovellettavia suoria tukia otetaan kalenterivuonna 2013 asteittain
käyttöön. Sen vuoksi rahoituskuria ei sovelleta näihin jäsenvaltioihin. 4. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET Rahoituskurista johtuvan mukautusasteen
laskeminen on osa vuoden 2014 talousarvioesityksen laadintaa. Sillä pyritään
varmistamaan, että noudatetaan markkinoihin liittyvien menojen ja suorien
tukien otsakkeeseen 2 sisältyvää varainhoitovuoden 2014 vuotuista
enimmäismäärää (maataloustukirahaston ja maaseuturahaston välisten
määrärahasiirtojen jälkeen), joka vahvistetaan 7.–8. helmikuuta 2013
kokoontuneen Eurooppa-neuvoston monivuotista rahoituskehystä koskevissa
päätelmissä[5].
Päätelmien mukaan otsakkeeseen 2 sisällytetään kriisivaraus, joka muodostetaan
tekemällä kunkin vuoden alussa suoriin tukiin vähennys rahoituskurimekanismin
avulla. Suorien tukien ja markkinoihin liittyvien
menojen ensimmäiset talousarvioennusteet osoittavat, että suorien tukien, joita
voidaan myöntää viljelijöille kalenterivuoden 2013 osalta, kokonaismäärää on
tarpeen alentaa 1 471,4 miljoonalla eurolla soveltamalla rahoituskuria.
Tarkoituksena on varmistaa, että noudatetaan varainhoitovuoden 2014 vuotuista
enimmäismäärää, joka vahvistetaan 7.–8. helmikuuta 2013 kokoontuneen
Eurooppa-neuvoston monivuotista rahoituskehystä koskevissa päätelmissä ja josta
on vähennetty maaseuturahaston käytettäviksi asetetut määrät asetuksen (EY) N:o
73/2009 10 artiklan b alakohdan ja 136 artiklan sekä yhteisen
maatalouspolitiikan tukijärjestelmissä viljelijöille myönnettäviä suoria tukia
koskevista säännöistä annettavaa asetusta koskevan komission ehdotuksen 52
artiklan mukaisesti. Rahoituskurista johtuvaan vähennykseen sisältyvät myös
kriisivarauksen muodostamiseksi tarvittavat 424,5 miljoonaa euroa. Rahoituskurista johtuvan mukautusasteen
prosenttimäärä, joka on tarpeen enimmäismäärän noudattamiseksi, on 4,981759 %.
Se on laskettu ottaen huomioon, että sitä sovelletaan ainoastaan 5 000 euroa
ylittäviin määriin ja ettei sitä sovelleta kaikissa jäsenvaltioissa. Kyseisen mukautusasteen soveltaminen aiheuttaa
sen, että suorien tukien määrät alenevat niiden budjettikohtien osalta, jotka
koskevat viljelijöiden kalenterivuoden 2013 osalta (varainhoitovuosi 2014)
jättämiin tukihakemuksiin liittyviä menoja. Rahoituskurin soveltamisesta
johtuva kokonaisvähennys on 1 471,4 miljoonaa euroa. 5. VALINNAISET TIEDOT Tässä asetuksessa ehdotettu rahoituskurista
johtuva mukautusaste perustuu tässä vaiheessa 7.–8. helmikuuta 2013
kokoontuneen Eurooppa-neuvoston monivuotista rahoituskehystä koskeviin
päätelmiin. Rahoituskurista johtuvan mukautusasteen lopullinen laskenta riippuu
vuosia 2014–2020 koskevan monivuotisen rahoituskehyksen vahvistamisesta
annettavassa neuvoston asetuksessa vahvistettavasta otsakkeen 2
enimmäismäärästä ja Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välillä
budjettiyhteistyöstä ja moitteettomasta varainhoidosta tehdystä toimielinten
sopimuksesta. 2013/0087 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EY) N:o 73/2009 säädettyjen
suorien tukien mukauttamisasteesta kalenterivuodeksi 2013 EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN
UNIONIN NEUVOSTO, jotka ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta
tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 2 kohdan, ottavat huomioon Euroopan komission
ehdotuksen, sen jälkeen, kun ehdotus on toimitettu
kansallisille parlamenteille, [ottavat huomioon Euroopan talous- ja
sosiaalikomitean lausunnon[6],] [ottavat huomioon alueiden komitean lausunnon[7],] noudattavat tavallista
lainsäätämisjärjestystä, sekä katsovat seuraavaa: (1) Yhteisen maatalouspolitiikan
suoria tukijärjestelmiä koskevista yhteisistä säännöistä ja tietyistä
viljelijöiden tukijärjestelmistä 19 päivänä tammikuuta 2009 annetun neuvoston
asetuksen (EY) N:o 73/2009[8]
11 artiklan 1 kohdassa säädetään, että yhteisen maatalouspolitiikan (YMP)
markkinoihin liittyvien menojen ja suorien tukien rahoittamiseen käytettävien
määrien on varainhoitovuonna 2014 oltava neuvoston Euroopan unionin toiminnasta
tehdyn sopimuksen 312 artiklan 2 kohdan mukaisesti hyväksymän asetuksen
soveltamiseksi vahvistettujen vuotuisten enimmäismäärien mukaiset. Asetuksen
(EY) N:o 73/2009 11 artiklan 1 kohdassa säädetään myös, että suorien tukien
mukautuksesta (rahoituskuri) on päätettävä silloin kun suorien tukien ja
markkinoihin liittyvien menojen rahoittamiseen liittyvät ennusteet,
korotettuina kyseisen asetuksen 10 c ja 136 artiklan soveltamisesta johtuvilla
määrillä ja ennen kyseisen asetuksen 10 a artiklan soveltamista ottamatta
huomioon 300 000 000 euron marginaalia, osoittavat vuotuisen enimmäismäärän
ylittyvän. Asetuksen (EY) N:o 73/2009 11 artiklan 2 kohdan mukaan Euroopan
parlamentti ja neuvosto päättävät kyseisestä mukautuksesta viimeistään 30
päivänä kesäkuuta komission ehdotuksesta, joka on esitettävä viimeistään
soveltamiskalenterivuoden 31 päivänä maaliskuuta. (2) Vuoden 2014
talousarvioesitystä laadittaessa vahvistettujen suorien tukien ja markkinoihin
liittyvien menojen ennusteet osoittavat, että Euroopan maatalouden tukirahaston
(maataloustukirahasto) vuotuinen enimmäismäärä todennäköisesti ylittyy
varainhoitovuoden 2014 osalta, kun otetaan huomioon 7–8 päivänä helmikuuta 2013
kokoontuneen Eurooppa-neuvoston monivuotista rahoituskehystä koskevissa
päätelmissä tarkoitetun kriisivarauksen muodostamistarve. Asetuksen (EY) N:o 73/2009
liitteessä I luetelluille suorille tuille olisi sen vuoksi vahvistettava
mukautusaste. (3) Yleisesti ottaen
viljelijälle, joka jättää suoria tukia koskevan tukihakemuksen tietylle
kalenterivuodelle (N), maksetaan tuet tiettynä varainhoitovuodelle (N+1)
sijoittuvana maksamisajanjaksona. Jäsenvaltioilla on kuitenkin mahdollisuus
tietyin rajoituksin suorittaa viljelijöille maksuja kyseisen maksamisajanjakson
päätyttyä. Tällaisia maksuja saatetaan suorittaa seuraavana varainhoitovuonna.
Kun rahoituskuria sovelletaan tiettyyn kalenterivuoteen, mukautusastetta ei
pitäisi soveltaa maksuihin, joita koskevat tukihakemukset on jätetty muina
kalenterivuosina kuin sinä, johon rahoituskuria sovelletaan. Viljelijöiden
tasavertaisen kohtelun varmistamiseksi on asianmukaista säätää, että
mukautusastetta sovelletaan maksuihin, joista on jätetty tukihakemus sinä
kalenterivuonna, johon rahoituskuria sovelletaan, riippumatta siitä, milloin
maksu viljelijälle suoritetaan. (4) Rahoituskurimekanismi ja tuen
mukauttaminen otettiin käyttöön vuoden 2003 YMP:n uudistuksen yhteydessä.
Molemmissa välineissä viljelijöille myönnettävien suorien tukien määrää
alennettiin lineaarisesti. Ottaen huomioon vaikutukset, jotka aiheutuvat
suorien tukien jakautumisesta epätasaisesti pienille ja suurille tuensaajille,
tukien mukauttamista on tukien tasapainoisemman jakautumisen varmistamiseksi
sovellettu 5 000 euroa ylittäviin määriin. Asetuksen (EY) N:o 73/2009 10 a
artiklassa tarkoitetun suorien tukien mukautuksen osalta sovelletaan
kalenterivuoden 2013 osalta samaa poikkeusta kuin tukien mukauttamisen osalta.
Myös rahoituskuria olisi sovellettava samalla tavalla tukien tasapainoisemman jakautumisen
edistämiseksi; sen vuoksi on asianmukaista säätää, että mukautusastetta
sovelletaan vain 5 000 euroa ylittäviin määriin. (5) Asetuksen (EY) N:o 73/2009 11
artiklan 3 kohdassa säädetään, että sovellettaessa kyseisen asetuksen 121
artiklassa vahvistettua tukien lisäystä koskevaa aikataulua kaikkiin uusissa
jäsenvaltioissa myönnettäviin suoriin tukiin, siten kuin ne on määritelty
kyseisen asetuksen 2 artiklan g kohdassa, rahoituskuria ei pitäisi soveltaa
uusiin jäsenvaltioihin ennen sen kalenterivuoden alkua, jolloin uusissa
jäsenvaltioissa sovellettavien suorien tukien taso on vähintään yhtä suuri kuin
muissa jäsenvaltioissa sovellettava tällaisten tukien taso. Koska Bulgariassa
ja Romaniassa suoriin tukiin sovelletaan kalenterivuonna 2013 tukien lisäystä
koskevaa aikataulua, tässä asetuksessa vahvistettua mukautusastetta ei pitäisi
soveltaa viljelijöille näissä maissa maksettaviin tukiin. (6) Asetusta (EY) N:o 73/2009 on
mukautettu Kroatian liittymisasiakirjalla. Kyseisestä mukautuksesta johtuvat muutokset
tulevat voimaan Kroatian liittymissopimuksen voimaantulopäivänä sillä
edellytyksellä, että kyseinen sopimus tulee voimaan. Koska Kroatiaan
sovelletaan kalenterivuonna 2013 asetuksen (EY) N:o 73/2009 121 artiklassa
säädettyä tukien lisäystä koskevaa aikataulua, tässä asetuksessa vahvistettua
mukautusastetta ei pitäisi soveltaa viljelijöille Kroatiassa maksettaviin
tukiin, edellyttäen, että se liittyy Euroopan unioniin, ja sen
liittymispäivästä alkaen, OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla 1. Asetuksen (EY) N:o 73/2009 2
artiklan d alakohdassa tarkoitettujen viljelijöille myönnettävien suorien
tukien määriä, jotka ylittävät 5 000 euroa ja joista on jätetty tukihakemus
kalenterivuoden 2013 osalta, alennetaan 4,981759 prosenttia. 2. Edellä 1 kohdassa säädettyä
vähennystä ei sovelleta Bulgariaan, Romaniaan ja Kroatiaan. 2 artikla Tämä asetus tulee voimaan seitsemäntenä
päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa
lehdessä. Asetuksen 1 artiklan 2 kohtaa sovelletaan
Kroatian liittymissopimuksen voimaantulopäivästä sillä edellytyksellä, että
kyseinen sopimus tulee voimaan. Tämä asetus on kaikilta osiltaan
velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston
puolesta Puhemies Puheenjohtaja RAHOITUSSELVITYS || FS/13/283098 6.15.2013.1 || PÄIVÄYS: 11.03.2013 1. || BUDJETTIKOHTA: Ks. talousarvioennuste mukauttamisen jälkeen ja alamomenttikohtainen rahoituskuri: 05 03 01 01 (Tilatukijärjestelmä) 05 03 01 02 (Yhtenäisen pinta-alatuen järjestelmä) 05 03 01 03 (Erillinen sokerituki) 05 03 01 04 (Erillinen hedelmä- ja vihannestuki) 05 03 01 05 (Erityistuki (68 artikla) – Tuotannosta irrotetut suorat tuet) 05 03 01 06 (Erillinen marjatuki) 05 03 02 06 (Emolehmäpalkkio) 05 03 02 07 (Emolehmälisäpalkkiot) 05 03 02 13 (Lammas- ja vuohipalkkio) 05 03 02 14 (Lammas- ja vuohialan lisäpalkkio) 05 03 02 28 (Silkkiäistoukkien tuki) 05 03 02 39 (Lisätuki sokerijuurikkaan ja -ruo’on viljelijöille) 05 03 02 40 (Puuvillan pinta-alatuki) 05 03 01 44 (Erityistuki (68 artikla) – Tuotantoon sidotut suorat tuet) 05 03 02 50 (Posei – Euroopan unionin tukiohjelmat) 05 03 02 52 (Posei - Egeanmeren saaret) Kriisivarauksen alamomentti || MÄÄRÄRAHAT: 30 107 milj. euroa 7 302 milj. euroa 274 milj. euroa 12 milj. euroa 473 milj. euroa 11 milj. euroa 882 milj. euroa 47 milj. euroa 21 milj. euroa 7 milj. euroa 0,5 milj. euroa 20 milj. euroa 230 milj. euroa 987 milj. euroa 406 milj. euroa 19 milj. euroa 424,5 milj. euroa 2. || TOIMENPITEEN NIMI: Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EY) N:o 73/2009 säädettyjen suorien tukien mukauttamisasteesta kalenterivuodeksi 2013 3. || OIKEUSPERUSTA: Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 43 artiklan 2 kohta 4. || TAVOITTEET: Asetuksessa vahvistetaan rahoituskurista johtuva mukautusaste, jota sovelletaan viljelijöille myönnettävien suorien tukien määriin, jotka ylittävät 5 000 euroa ja joista on jätetty tukihakemus kalenterivuoden 2013 osalta. 5. || VAIKUTUKSET TALOUSARVIOON || 12 kk:n AJANJAKSO (milj. euroa) || KULUVA VARAIN-HOITOVUOSI 2013 (milj. euroa) || SEURAAVA VARAINHOITO-VUOSI 2014 (milj. euroa) 5.0 || MENOT - EU:N TALOUSARVIOSTA (TUET/INTERVENTIOT) - KANSALLISISTA TALOUSARVIOISTA - MUISTA LÄHTEISTÄ || -1 471.4 + 424.5 || ei sovelleta || -1 471.4 + 424.5 5.1 || TULOT - EU:N OMAT VARAT (MAKSUT/TULLIT) - KANSALLISISTA TALOUSARVIOISTA || || || || || 2015 || 2016 || 2017 || 2018 5.0.1 || MENOARVIO || || || || 5.1.1 || TULOARVIO || || || || 5.2 || LASKUTAPA: Ks. Huomautuksia 6.0 || MAHDOLLISUUS RAHOITUKSEEN TOTEUTETTAVANA OLEVAN TALOUSARVION KYSEISEEN LUKUUN OTETUISTA MÄÄRÄRAHOISTA || ei sovelleta 6.1 || MAHDOLLISUUS RAHOITUKSEEN TOTEUTETTAVANA OLEVAN TALOUSARVION LUKUJEN VÄLISILLÄ SIIRROILLA || ei sovelleta 6.2 || LISÄTALOUSARVION TARVE || EI 6.3 || MYÖHEMPIIN TALOUSARVIOIHIN OTETTAVAT MÄÄRÄRAHAT || EI HUOMAUTUKSIA: Rahoituskurista johtuvan mukautusasteen laskenta perustuu 7.–8. helmikuuta 2013 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston monivuotista rahoituskehystä koskeviin päätelmiin. Lopulliset rahoitusvaikutukset riippuvat kuitenkin vuosia 2014–2020 koskevan monivuotisen rahoituskehyksen vahvistamisesta annettavassa neuvoston asetuksessa vahvistettavasta otsakkeen 2 enimmäismäärästä ja Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välillä budjettiyhteistyöstä ja moitteettomasta varainhoidosta tehdystä toimielinten sopimuksesta. Vuoden 2014 talousarvioesitystä varten tehdyt ensimmäiset talousarvioennusteet suorista tuista ja markkinoihin liittyvistä menoista ovat osoittaneet, että suorien tukien, joita voidaan myöntää viljelijöille kalenterivuoden 2013 osalta, kokonaismäärää on rahoituskuria soveltamalla tarpeen alentaa 1 471,4 miljoonalla eurolla sen varmistamiseksi, että maaseuturahaston varainhoitovuoden 2014 enimmäismäärää noudatetaan, sekä kriisivarauksen muodostamiseksi (424,5 miljoonaa euroa). Tarvittava rahoituskurista johtuva mukautusaste on 4,981759 %. Mukautusaste on laskettu ottaen huomioon viljelijöille myönnettävien, 5 000 euroa alittavien suorien tukien arvioitu osuus jokaisessa suoran tuen järjestelmässä, johon sovelletaan rahoituskuria, ja jokaisessa jäsenvaltiossa Bulgariaa, Romaniaa ja Kroatiaa lukuun ottamatta. Bulgariassa, Romaniassa ja Kroatiassa (edellyttäen, että se liittyy Euroopan unioniin, ja sen liittymispäivästä alkaen) sovellettavia suoria tukia otetaan kalenterivuonna 2013 edelleen asteittain käyttöön. Sen vuoksi niihin ei sovelleta rahoituskuria. Rahoituskurista johtuvien vähennysten arvioidut määrät ovat alamomenteittain seuraavat: 05 03 01 01 (Tilatukijärjestelmä) || 1 172,3 milj. euroa 05 03 01 02 (Yhtenäisen pinta-alatuen järjestelmä) || 160,5 milj. euroa 05 03 01 03 (Erillinen sokerituki) || 9,5 milj. euroa 05 03 01 04 (Erillinen hedelmä- ja vihannestuki) || 0,35 milj. euroa 05 03 01 05 (Erityistuki (68 artikla) – Tuotannosta irrotetut suorat tuet) || 19,9 milj. euroa 05 03 01 06 (Erillinen marjatuki) || 0,2 milj. euroa 05 03 02 06 (Emolehmäpalkkio) || 38,7 milj. euroa 05 03 02 07 (Emolehmälisäpalkkiot) || 2,4 milj. euroa 05 03 02 13 (Lammas- ja vuohipalkkio) || 0,3 milj. euroa 05 03 02 14 (Lammas- ja vuohialan lisäpalkkio) || 0,2 milj. euroa 05 03 02 28 (Silkkiäistoukkien tuki) || 0,0 milj. euroa 05 03 02 39 (Lisätuki sokerijuurikkaan ja -ruo’on viljelijöille) || 1,1 milj. euroa 05 03 02 40 (Puuvillan pinta-alatuki) || 11,6 milj. euroa 05 03 01 44 (Erityistuki (68 artikla) – Tuotantoon sidotut suorat tuet) || 39,5 milj. euroa 05 03 02 50 (Posei – Euroopan unionin tukiohjelmat) || 14,5 milj. euroa 05 03 02 52 (Posei - Egeanmeren saaret) || 0,3 milj. euroa || Maataloustukirahaston
nettoenimmäismäärä varainhoitovuodelle 2014 on laskettu käyttäen perustana
markkinoihin liittyvien menojen ja suorien tukien enimmäismäärää, joka
sisältyy otsakkeeseen 2 7.–8. helmikuuta 2013 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston
monivuotista rahoituskehystä koskevien päätelmien mukaisesti ja josta on
vähennetty maataloustukirahaston ja maaseuturahaston väliset määrärahasiirrot
asetuksen (EY) N:o 73/2009 10 artiklan b alakohdan ja 136 artiklan sekä
yhteisen maatalouspolitiikan tukijärjestelmissä viljelijöille myönnettäviä
suoria tukia koskevista säännöistä annettavaa asetusta koskevan komission
ehdotuksen 52 artiklan mukaisesti. Ehdotetulla
asetuksella on talousarviovaikutuksia siinä suhteessa, että suorien tukien
talousarviomäärärahoja koskevista ensimmäisistä ennusteista (ennen
rahoituskurin harkitsemista) on vähennetty edellä esitetyt määrät tässä
asetusluonnoksessa ehdotetun mukautusasteen soveltamisen jälkeen. Näin ollen
vuoden 2014 talousarvioesityksen luvun 05 03 (Suorat tuet) osalta pyydetyt,
tämän rahoitusselvityksen 1 kohdassa esitetyt määrärahat niiden alamomenttien
osalta, joihin sovelletaan rahoituskuria, varmistavat maataloustukirahaston
enimmäismäärien noudattamisen varainhoitovuonna 2014 sekä kriisivaraukseen
liittyvän määrän käyttöön saamisen. [1] EUVL L 30, 31.1.2009, s. 16. [2] EUVL L 204, 31.7.2012, s. 11. [3] EUVL L 277, 21.10.2005, s. 1. [4] KOM(2011) 625/2, 19.10.2011. [5] EUCO 37/13, 8.2.2013. [6] EUVL C […], […], s. […]. [7] EUVL C […], […], s. […]. [8] EUVL
L 30, 31.1.2009, s. 16.