Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI radiolaitteiden asettamista saataville markkinoilla koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamisesta /* COM/2012/0584 final - 2012/0283 (COD) */
PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA · Ehdotuksen tausta, tavoitteet ja perustelut Radio- ja telepäätelaitteista ja niiden
vaatimustenmukaisuuden vastavuoroisesta tunnustamisesta 9. maaliskuuta 1999
annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 1999/5/EY (radio- ja
telepäätedirektiivi) vahvistetaan sääntelyjärjestelmä radio- ja
telepäätelaitteiden markkinoille saattamiseksi EU:ssa, niiden vapaan
liikkuvuuden turvaamiseksi sekä käyttöön ottamiseksi. Direktiivi tuli voimaan
vuonna 1999, ja se on ollut ratkaisevassa asemassa alan sisämarkkinoiden
toteuttamisessa. Direktiivissä vahvistetaan olennaiset
vaatimukset terveyden ja turvallisuuden suojelulle, sähkömagneettiselle
yhteensopivuudelle ja haitallisten häiriöiden välttämiselle. Nämä vaatimukset
esitetään ei-sitoviin yhdenmukaistettuihin standardeihin sisältyvinä teknisinä
vaatimuksina, kuten muussakin ”uuden lähestymistavan” mukaisessa
lainsäädännössä. Tämän sääntelymallin katsotaan olevan edelleen pätevä, joten
direktiiviä ei tarvitse tarkistaa perusteellisesti. Direktiivin toimivuudesta
saatu kokemus on kuitenkin tuonut esiin erinäisiä seikkoja, joihin on
puututtava.[1] Tämän ehdotusluonnoksen
tärkeimpinä tavoitteina on –
parantaa direktiivin vaatimusten noudattamista ja
lisätä kaikkien sidosryhmien luottamusta sääntelykehykseen –
selkeyttää ja yksinkertaistaa direktiiviä muun
muassa tekemällä joitakin pienehköjä mukautuksia sen soveltamisalaan
tarkoituksena helpottaa direktiivin soveltamista ja välttää turhan rasituksen
aiheuttaminen talouden toimijoille ja viranomaisille. Ehdotetun tarkistuksen ansiosta voidaan
lisäksi integroida direktiivi muuhun asiaan liittyvään EU-lainsäädäntöön, jota
viestintäverkkojen, sisältöjen ja teknologian pääosasto hallinnoi. Erityisesti
on mainittava nk. radiotaajuuspäätös.[2]
Ehdotettu teksti perustuu direktiivin saattamiseen linjaan uuden tuotteiden
kaupan pitämistä koskevan yleisen lainsäädännön, komission täytäntöönpanovallan
käyttöä koskevan asetuksen (EU) N:o 182/2011 ja Euroopan unionin toiminnasta
tehdyn sopimuksen kanssa. Ehdotus perustuu SEUT-sopimuksen 26 artiklaan
(sisämarkkinat) ja 114 artiklaan (lainsäädännön lähentäminen). · Voimassa olevat aiemmat säännökset Radio- ja telepäätedirektiivillä
yhdenmukaistetaan sen soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden saattaminen EU:n
markkinoille täysin. Markkinoille saa saattaa ainoastaan direktiivin
vaatimusten mukaisia laitteita, eivätkä jäsenvaltiot saa ottaa käyttöön
lisärajoituksia, joita sovelletaan kansallisesti samoihin vaatimuksiin eli
terveyden ja turvallisuuden suojeluun, sähkömagneettiseen yhteensopivuuteen ja
haitallisten häiriöiden välttämiseen. Näihin tuotteisiin sovelletaan myös muuta
EU-lainsäädäntöä, josta mainittakoon erityisesti vaarallisten aineiden käytön
rajoittamista,[3]
sähkö- ja elektroniikkaromua[4]
sekä paristoja ja akkuja[5] koskevat direktiivit samoin kuin
ekologista suunnittelua[6]
koskevan direktiivin nojalla toteutetut täytäntöönpanotoimenpiteet. Radiolaitteiden
käyttöönottoa ja käyttöä säännellään kansallisesti. Tätä sääntelyvaltaa
käyttäessään jäsenvaltioiden on noudatettava soveltuvaa EU-lainsäädäntöä,
erityisesti seuraavia: –
radiotaajuuspoliittisessa ohjelmassa[7] vahvistetut yleiset
radiotaajuuspolitiikan puitteet –
direktiivissä 2002/21/EY (puitedirektiivi)[8]
sähköisen viestinnän sääntelyjärjestelmän puitteissa vahvistetut yleiset
kriteerit –
direktiivissä 2002/20/EY (valtuutusdirektiivi)[9]
sähköisen viestinnän sääntelyjärjestelmän puitteissa vahvistetut valtuutusten
edellytykset –
täytäntöönpanotoimenpiteet, jotka on vahvistettu
radiotaajuuspäätöksen 676/2002/EY[10] nojalla, jolla yhdenmukaistetaan
tiettyjen taajuuksien käyttöä koskevat tekniset edellytykset, jotka sitovat
kaikkia jäsenvaltioita. EU:n tasolla yhdenmukaistettuihin taajuuksiin kuuluvat
GSM:n, UMTS:n ja lyhyen kantaman radiolaitteiden taajuudet. –
Johdonmukaisuus suhteessa unionin muuhun
politiikkaan ja muihin tavoitteisiin Ehdotus on johdonmukainen suhteessa komission
järkevän sääntelyn politiikan[11]
periaatteisiin, Eurooppa 2020 ‑strategiaan etenkin
innovaatiounionipolitiikan[12]
mukaiseen sääntelyn uudelleentarkasteluun samoin kuin radiotaajuuspoliittiseen
ohjelmaan.[13] Ehdotus on johdonmukainen suhteessa vuonna
2008 hyväksyttyyn uuteen sääntelypuitepakettiin, joka koostuu akkreditointia ja
markkinavalvontaa koskevasta asetuksesta (EY) N:o 765/2008 sekä tuotteiden
kaupan pitämiseen liittyviä yhteisiä puitteita koskevasta päätöksestä N:o
768/2008/EY. Päätöksessä säädetään (2 artiklassa), että lainsäädäntöä
laadittaessa tai tarkistettaessa on käytettävä päätöksen säännöksiä. 2. KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET · Kuulemiset Direktiivin toimivuudesta järjestettiin
ensimmäinen julkinen kuuleminen vuonna 2007. Kuulemisessa esiin tulleet seikat
sisällytettiin direktiivin toimivuudesta tehtyyn toiseen tilannekatsaukseen.[14] Komissio järjesti vuonna 2010 toisen julkisen
kuulemisen, jossa keskityttiin eräiden harkinnassa olevien toimenpiteiden
vaikutuksiin. Komissio sai kommentteja 122 vastaajalta, joihin kuului 50
pk-yritystä, 36 muuta talouden toimijaa, kansallisia viranomaisia, ilmoitettuja
laitoksia ja standardointielimiä.[15]
· Asiantuntijatiedon käyttö Vuonna 2009 tehtiin ulkoinen tutkimus
sellaisten eri vaihtoehtojen vaikutuksista, joilla parannettaisiin tuotteiden
jäljitettävyyttä ja sitä, miten ne täyttävät direktiivin vaatimukset.[16] Yleisesti vallitsee vahva yksimielinen tuki
sille, että direktiivi linjataan uuden sääntelypuitepaketin mukaiseksi ja että
sitä selkeytetään ja yksinkertaistetaan. Mielipiteet kuitenkin vaihtelevat, kun
kyse on mahdollisesta vaatimuksesta, jonka mukaan tuotteet olisi rekisteröitävä
ennen niiden saattamista markkinoille, ja eräistä hallinnolliseen
yksinkertaistamiseen tähtäävistä toimenpiteistä. 3. EHDOTUKSEN OIKEUDELLISET NÄKÖKOHDAT · Oikeusperusta SEUT-sopimuksen 26 ja 114 artikla. · Toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteet Tähän alaan liittyvien
sisämarkkinalainsäädännön säännösten mukauttamiseen, selkeyttämiseen tai
yksinkertaistamiseen tarvitaan EU:n tason toimia. Ehdotuksella
yhdenmukaistetaan olennaisia ja hallinnollisia vaatimuksia, jotka täyttävät
tuotteet pääsevät EU:n markkinoille, ja sen edut verrattuna jäsenvaltioiden
yksin toteuttamiin moninaisiin vastaaviin toimenpiteisiin ovat selviä. Ehdotetuissa muutoksissa ei
suhteellisuusperiaatteen mukaisesti ylitetä sitä, mikä on asetettujen
tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeen. Uusilla tai muutetuilla velvollisuuksilla
ei aiheuteta tarpeettomia rasitteita tai kustannuksia yrityksille – etenkään
pienille ja keskisuurille yrityksille – eikä viranomaisille. Jos muutoksilla on
kielteisiä vaikutuksia, niiden analyysin perusteella on pystytty esittämään
parhaiten oikeassa suhteessa olevaa ratkaisua kartoitettuihin ongelmiin. Jotkin
muutokset koskevat nykyisen direktiivin selkeyttämistä ottamatta käyttöön uusia
vaatimuksia. · Sääntelytavan valinta Ehdotuksella korvataan nykyinen direktiivi 1999/5/EY
uudella direktiivillä, jonka jäsenvaltiot saattavat osaksi lainsäädäntöään
kansallisilla säädöksillä. 4. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET Ehdotus on nykyisen monivuotisen
rahoituskehyksen mukainen. Kaikki direktiiviehdotukseen sisältyvät toimenpiteet
ovat johdonmukaisia suhteessa nykyiseen ja komission ehdottamaan seuraavaan
monivuotiseen rahoituskehykseen (2014–2020) ja niiden mukaisia. Ehdotuksen mukaan on mahdollista edellyttää
tietyntyyppisten radiolaitteiden rekisteröintiä ennen niiden saattamista
markkinoille. Jos tätä mahdollisuutta käytetään, olisi perustettava komission
hallinnoima tietokanta. Käytettävissä olevaan kustannusarvioon sisältyvät
300 000 euron investointi ja 30 000 euron vuotuiset ylläpitokulut. 5. LISÄTIETOJA · Yksinkertaistaminen ja hallinnollisen taakan keventäminen Ehdotuksella pyritään selkeyttämään
direktiivin soveltamista ja välttämään turha hallinnollinen rasitus yrityksille
ja viranomaisille lisäämällä taajuushallinnon joustavuutta ja helpottamalla
taajuuksien käyttöön liittyviä hallinnollisia menettelyjä. Ehdotus sisältyy
komission jatkuvaan ohjelmaan, jonka tarkoituksena on yhteisön säännöstön
yksinkertaistaminen ja saattaminen ajan tasalle, ja komission lainsäädäntö- ja
työohjelmaan viitenumerolla 2009/ENTR/021. · Uudelleentarkastelu Ehdotuksen mukaan komissio tutkii direktiivin
toimivuuden ja antaa siitä raportin neljän vuoden kuluttua direktiivin
voimaantulosta ja sen jälkeen joka viides vuosi. · Tiedonsaanti jäsenvaltioilta Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle
direktiivin saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä ja toimitettava
komissiolle raportti sen soveltamisesta kolmen vuoden kuluttua direktiivin
voimaantulosta ja sen jälkeen joka toinen vuosi. · Euroopan talousalue Ehdotettu toimenpide koskee ETA-sopimuksen
soveltamisalaan kuuluvaa alaa, minkä vuoksi se on ulotettava koskemaan Euroopan
talousaluetta. · Ehdotuksen yksityiskohdat Direktiivin tarkistamista koskevan ehdotuksen
merkittävimmät osatekijät ovat seuraavat: 1. Linjaaminen tuotteiden kaupan
pitämiseen liittyvistä yhteisistä puitteista tehdyn päätöksen 768/2008/EY
mukaiseksi: –
2 artikla sisältää päätöksen 768/2008/EY R1 luvussa
vahvistetut määritelmät. –
10–15 artikla sisältää päätöksen 768/2008/EY R2
luvussa vahvistetut talouden toimijoiden velvollisuudet. –
17 artikla ja liitteet III, IV ja V sisältävät
päätöksen 768/2008/EY liitteessä II vahvistetut vaatimustenmukaisuuden
arvioinnissa käytettävät moduulit. –
22–38 artikla sisältää päätöksen 768/2008/EY R4
luvussa vahvistetut vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten ilmoittamista
koskevat velvollisuudet. –
39–43 artikla sisältää päätöksen 768/2008/EY R5
luvussa vahvistetut yksinkertaistetut suojamenettelyt. 2. 2 artiklan 1 kohdassa
annetaan uusi ’radiolaitteiden’ määritelmä, joka määrittää direktiivin muutetun
soveltamisalan. Siihen kuuluvat kaikki ja ainoastaan ne laitteet, jotka
tarkoituksella lähettävät radiospektriä käyttäen signaaleja joko viestintää
varten tai muutoin. Direktiivin 3 artiklan 2 kohdassa olevaa olennaista
vaatimusta on muutettu vastaavasti siten, että siinä tarkoitetaan pelkästään
lähetettäviä signaaleja. Sen vuoksi ehdotetaan direktiiville uutta nimeä:
direktiivi radiolaitteiden asettamista saataville markkinoilla koskevan
jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamisesta. 3. 3 artiklan 3 kohdan a alakohdan
myötä voidaan edellyttää, että radiolaitteet ovat yhteensopivia esimerkiksi
latureiden kaltaisten lisälaitteiden kanssa. 4. 3 artiklan 3 kohdan g
alakohdan myötä voidaan edellyttää, että ohjelmistoradiolaitteiden osalta
varmistetaan, että yhdessä käytetään vain yhteensopivia ohjelmistoja ja
laitteistoja. 4 artiklan nojalla voidaan vahvistaa toimenpiteitä, joilla
vältetään se, että kyseinen sääntelyvaatimus muodostaa markkinoille
kilpailuesteitä kolmansien osapuolten ohjelmistojen suhteen. 5. 5 artiklan myötä voidaan
edellyttää sellaisten tuotteiden rekisteröimistä keskusjärjestelmään, jotka
jäsenvaltioiden 47 artiklan 1 kohdan mukaisesti toimittamien tietojen
perusteella kuuluvat tuoteluokkiin, joissa vaatimustenmukaisuus on heikkoa. 6. 7 artiklassa selkeytetään
radio- ja telepäätelaitedirektiivin ja radiospektrin käyttöä koskevan EU:n ja
kansallisen lainsäädännön suhdetta. 7. Yksinkertaistaminen ja
hallinnollisen taakan keventäminen: –
2 artiklan 1 kohdassa annetulla radiolaitteiden
uudella määritelmällä määritetään selkeästi direktiivin soveltamisala suhteessa
direktiiviin 2004/108/EY (sähkömagneettista yhteensopivuutta koskeva
direktiivi).[17]
–
Puhtaat vastaanottimet ja kiinteän verkon
päätelaitteet eivät jatkossa kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan vaan
direktiivien 2004/108/EY ja 2006/95/EY[18]
taikka jännitteensä perusteella direktiivin 2004/108/EY ja 2001/95/EY[19] soveltamisalaan. Tämä keventää
hallinnollista taakkaa jonkin verran. –
Vaatimus ilmoittaa EU:n tasolla
yhdenmukaistamattomia taajuuksilla käytettävien laitteiden saattamisesta
markkinoille (nykyinen 6 artiklan 4 kohta) poistetaan. –
Vaatimus kiinnittää tuotteeseen laiteluokan
tunniste (nykyinen liitteessä VII oleva 5 kohta) poistetaan. –
Vaatimus kiinnittää käyttöohjeisiin CE-merkintä
(nykyinen liitteessä VII oleva 3 kohta) poistetaan. –
Kilpailua päätelaitteiden markkinoilla tukevat
vaatimukset (nykyiset 4 artiklan 2 kohta ja 7 artiklan 3–5 kohta) poistetaan
direktiivin tekstistä. Vastaavia vaatimuksia on voimassa direktiivin 2008/63/EY[20] nojalla. 8. Saattaminen linjaan Euroopan
unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja komission täytäntöönpanovallan käyttöä
koskevan asetuksen (EU) N:o 182/2011 kanssa: –
Täytäntöönpanovallan ja siirretyn säädösvallan
käyttämistä koskevat menettelyt vahvistetaan 44 artiklassa (komiteamenettely)
ja 45 artiklassa (siirretyn säädösvallan käyttäminen). –
Täytäntöönpanovaltaa ehdotetaan 8 artiklan 3
kohdassa (laiteluokkien määrittäminen) ja 10 artiklan 9 kohdassa
(radiolaitteiden maantieteellistä käyttöaluetta ja käyttörajoituksia koskevien
tietojen esittäminen). –
Siirrettyä säädösvaltaa ehdotetaan 2 artiklan 3
kohdassa (liitteen II mukauttaminen tekniikan kehitykseen – luettelo eräistä
radiolaitteiden määritelmän piiriin kuuluvista tai kuulumattomista laitteista),
3 artiklan 3 kohdassa (uudet olennaiset vaatimukset), 4 artiklan 2 kohdassa
(ohjelmistoradiolaitteiden yhteensopivuutta koskevien tietojen antaminen) ja 5
artiklan 2 kohdassa (vaatimus rekisteröidä eräisiin luokkiin kuuluvat
radiolaitteet). 2012/0283 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
DIREKTIIVI radiolaitteiden asettamista saataville
markkinoilla koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN
UNIONIN NEUVOSTO, jotka ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta
tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 114 artiklan, ottavat huomioon Euroopan komission
ehdotuksen, sen jälkeen kun esitys
lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu
kansallisille parlamenteille, ottavat huomioon talous- ja sosiaalikomitean
lausunnon,[21] ovat kuulleet Euroopan tietosuojavaltuutettua,[22] noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä sekä katsovat seuraavaa: (1) Radio- ja telepäätelaitteista
ja niiden vaatimustenmukaisuuden vastavuoroisesta tunnustamisesta 9 päivänä
maaliskuuta 1999 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä
1999/5/EY[23]
on muutettu merkittävästi useita kertoja. Koska siihen tehdään uusia muutoksia,
se olisi selkeyden vuoksi korvattava. (2) Tuotteiden kaupan pitämiseen
liittyvää akkreditointia ja markkinavalvontaa koskevista vaatimuksista ja
neuvoston asetuksen (ETY) N:o 339/93 kumoamisesta 9 päivänä heinäkuuta 2008
annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 765/2008[24] vahvistetaan vaatimustenmukaisuuden
arviointilaitosten akkreditointia koskevat säännöt, tuotteiden
markkinavalvontaa ja kolmansista maista tuotavien tuotteiden tarkastuksia
koskevat puitteet sekä CE-merkintää koskevat yleiset periaatteet. (3) Tuotteiden kaupan pitämiseen
liittyvistä yhteisistä puitteista ja päätöksen 93/465/ETY kumoamisesta 9
päivänä heinäkuuta 2008 tehdyssä Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksessä
N:o 768/2008/EY[25]
säädetään yhteisistä puitteista yleisille periaatteille ja viitesäännöksille,
joita on tarkoitus soveltaa kaikessa tuotteiden kaupan pitämisen ehtojen
yhdenmukaistamista koskevassa lainsäädännössä, jotta voidaan tarjota
johdonmukainen perusta kyseisen lainsäädännön tarkistamista tai
uudelleenlaatimista varten. Direktiivi 1999/5/EY olisi sen vuoksi mukautettava
mainittuun päätökseen. (4) Direktiivin 1999/5/EY
olennaiset vaatimukset, jotka liittyvät kiinteän verkon päätelaitteisiin,
toisin sanoen terveyden ja turvallisuuden suojelu ja sähkömagneettinen
yhteensopivuus, on asianmukaisesti katettu tietyllä jännitealueella toimivia
sähkölaitteita koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 12 päivänä
joulukuuta 2006 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä
2006/95/EY[26] ja sähkömagneettista yhteensopivuutta
koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä ja direktiivin 89/336/ETY
kumoamisesta 15 päivänä joulukuuta 2004 annetulla Euroopan parlamentin ja
neuvoston direktiivillä 2004/108/EY.[27]
Tätä direktiiviä ei sen vuoksi pitäisi soveltaa kiinteän verkon
päätelaitteisiin. (5) Päätelaitteiden markkinoiden
kilpailukysymykset on asianmukaisesti katettu kilpailusta telepäätemarkkinoilla
20 päivänä kesäkuuta 2008 annetulla komission direktiivillä 2008/63/EY[28] ja etenkin siinä säädetyllä
vaatimuksella, jonka mukaan kansallisten sääntelyviranomaisten on
varmistettava, että yksityiskohtaiset verkkoliittymän tekniset
rajapintaeritelmät julkaistaan. Sen vuoksi tähän direktiiviin ei tarvitse
sisällyttää direktiivissä 2008/63/EY olevia vaatimuksia, joilla helpotetaan
kilpailua päätemarkkinoilla. (6) Laitteet, jotka
tarkoituksella lähettävät radioaaltoja käyttötarkoituksensa vuoksi, käyttävät
järjestelmällisesti radiospektriä. Jotta voidaan varmistaa spektrin tehokas
käyttö ja välttää haitallinen häirintä, kaikkien tällaisten laitteiden olisi
kuuluttava tämän direktiivin soveltamisalaan riippumatta siitä, pystyykö laite
viestimään. (7) Kokemus on osoittanut, että
on vaikea määritellä, kuuluvatko eräät tuotteet direktiivin 1999/5/EY
soveltamisalaan. Erityisesti sellaisten tuotteiden osalta, jotka perustuvat
tekniikan kehitykseen ja joiden luokittelu on vaikeaa, on tarpeen vahvistaa
tuoteluokat, jotka kuuluvat tai eivät kuulu radiolaitteiden määritelmän
piiriin. Tiettyjen tämän direktiivin muiden kuin keskeisten osien
täydentämiseksi tai muuttamiseksi olisi komissiolle siirrettävä valta hyväksyä
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti
säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä, joilla muutetaan
liitettä II sen mukauttamiseksi tekniikan kehitykseen. (8) Direktiivissä 2006/95/EY
vahvistetut turvallisuutta koskevat olennaiset vaatimukset riittävät kattamaan
myös radiolaitteet, minkä vuoksi niitä olisi pidettävä perustana ja niitä olisi
sovellettava tämän direktiivin nojalla. Jotta vältettäisiin tarpeettomat
päällekkäiset säännökset olennaisia vaatimuksia lukuun ottamatta, direktiiviä
2006/95/EY ei pitäisi soveltaa radiolaitteisiin. (9) Direktiivissä 2004/108/EY
vahvistetut sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevat olennaiset vaatimukset
riittävät kattamaan myös radiolaitteet, minkä vuoksi niitä olisi pidettävä
perustana ja niitä olisi sovellettava tämän direktiivin nojalla. Jotta
vältettäisiin tarpeettomat päällekkäiset säännökset olennaisia vaatimuksia
lukuun ottamatta, direktiiviä 2004/108/EY ei pitäisi soveltaa radiolaitteisiin. (10) Olisi taattava tekniikan
nykyisen tason mukainen radiospektrin tehokas käyttö haitallisten häiriöiden
estämiseksi. (11) Vaikka vastaanottimet eivät
itse aiheuta haitallisia häiriöitä, vastaanottokyky on yhä tärkeämpi tekijä
varmistettaessa radiospektrin tehokas käyttö siten, että vastaanottimet
sietävät paremmin häiriöitä ja muita kuin toivottuja signaaleja direktiivin
2004/108/EY olennaisten vaatimusten perusteella. (12) Pelkästään vastaanottavien
laitteiden vastaanottokykyyn sovelletaan direktiivin 2004/108/EY olennaisia
vaatimuksia etenkin sellaisten muiden kuin toivottujen signaalien osalta, jotka
johtuvat jaettujen tai rinnakkaistaajuusalueiden tehokkaasta käytöstä, eikä
näitä laitteita sen vuoksi tarvitse sisällyttää tämän direktiivin
soveltamisalaan. (13) Joissain tapauksissa
yhteentoimivuus verkkojen välityksellä muiden radiolaitteistojen kanssa ja
liittäminen asianmukaisen tyyppisiin rajapintoihin koko unionin alueella
saattaa olla tarpeen. Radiolaitteiden ja lisälaitteiden, kuten laturien,
yhteentoimivuus voi yksinkertaistaa radiolaitteiden käyttöä ja vähentää
tarpeetonta jätettä. (14) Radiolaitteiden käyttäjien
henkilötietojen ja yksityisyyden suojaa ja suojaa petoksilta voidaan tehostaa
radiolaitteiden erityisillä ominaisuuksilla. Radiolaitteet olisi sen vuoksi
asianmukaisissa tapauksissa suunniteltava niin, että ne tukevat näitä
ominaisuuksia. (15) Radiolaitteet voivat olla
olennaisia tarjottaessa pääsy hätäpalveluihin. Radiolaitteet olisi sen vuoksi
asianmukaisissa tapauksissa suunniteltava niin, että ne tukevat niitä
ominaisuuksia, joita tarvitaan hätäpalveluihin pääsyä varten. (16) Radiolaitteet ovat tärkeitä
vammaisten, jotka ovat huomattava ja kasvava väestöryhmä jäsenvaltioissa,
hyvinvoinnin ja työllisyyden kannalta. Sen vuoksi radiolaitteet olisi
mahdollisuuksien mukaan suunniteltava siten, että vammaiset voivat käyttää
niitä ilman niiden mukauttamista tai mahdollisimman vähäisin mukautuksin. (17) Ohjelmiston sisällyttäminen
tai jo asennetun ohjelmiston muuttaminen voi joidenkin radiolaiteluokkien
osalta vaikuttaa olennaisten vaatimusten täyttymiseen. Käyttäjän, radiolaitteen
tai kolmannen osapuolen pitäisi pystyä lataamaan radiolaitteeseen ohjelmistoja
vain siinä tapauksessa, ettei vaarana ole, ettei radiolaite olisi enää
soveltuvien olennaisten vaatimusten mukainen. (18) On tarpeen tarjota
mahdollisuus ottaa käyttöön täydentäviä vaatimuksia, joilla vastataan
tarpeisiin, jotka liittyvät yhteentoimivuuteen, käyttäjien yksityisyyden
suojaan, petosten torjuntaan, vammaisiin käyttäjiin, hätäpalvelujen saantiin
tai vaatimusten vastaisten ohjelmistojen ja radiolaitteiden yhdistelmien
torjumiseen. Tiettyjen tämän direktiivin muiden kuin keskeisten osien
täydentämiseksi tai muuttamiseksi olisi komissiolle siirrettävä valta hyväksyä
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti
säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä, joilla
määritellään sellaiset radiolaiteluokat, joiden on täytettävä olennaiset
lisävaatimukset, jotka liittyvät yhteentoimivuuteen, käyttäjien yksityisyyden
suojaan, petosten torjuntaan, vammaisiin käyttäjiin, hätäpalvelujen saantiin
tai vaatimusten vastaisten ohjelmistojen ja radiolaitteiden yhdistelmien
torjumiseen. (19) Radiolaitteen toiminnetta,
jolla tarkastetaan laitteen ja ohjelmiston yhdistelmän vaatimustenmukaisuus, ei
pitäisi käyttää väärin siten, että laitteen käyttö riippumattomien osapuolten
ohjelmistojen kanssa estetään. Kilpailua voitaisiin helpottaa tarjoamalla
viranomaisille, valmistajille ja käyttäjille tietoja suunniteltujen
radiolaite-ohjelmistoyhdistelmien vaatimustenmukaisuudesta. Tiettyjen tämän
direktiivin muiden kuin keskeisten osien täydentämiseksi tai muuttamiseksi
olisi komissiolle siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta
tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti säädösvallan siirron nojalla
annettavia delegoituja säädöksiä, joilla määritellään sellaiset
radiolaiteluokat, joiden osalta valmistajien on annettava tietoja
suunniteltujen radiolaite-ohjelmistoyhdistelmien vaatimustenmukaisuudesta,
toimitettavat tiedot samoin kuin tietojen saataville saattamista koskevat
säännöt. (20) Vaatimuksella, jonka mukaan
markkinoille saatettavaksi aiottava radiolaite on rekisteröitävä
keskustietokantaan, saatetaan parantaa markkinavalvonnan toimivuutta ja
tehokkuutta ja siten auttaa varmistamaan direktiivin noudattamisen hyvä taso.
Tällainen vaatimus aiheuttaa lisärasitusta talouden toimijoille, joten se olisi
otettava käyttöön vain niiden radiolaiteluokkien osalta, joissa ei ole päästy
korkeatasoiseen vaatimustenmukaisuuteen. Tiettyjen tämän direktiivin muiden
kuin keskeisten osien täydentämiseksi tai muuttamiseksi olisi komissiolle
siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen
290 artiklan mukaisesti säädösvallan siirron nojalla annettavia
delegoituja säädöksiä, joilla määritellään sellaiset radiolaiteluokat, joihin
kuuluvat laitteet on rekisteröitävä keskustietokantaan jäsenvaltioiden
toimittamien vaatimustenmukaisuustietojen perusteella, ja joissa täsmennetään
ne tiedot, jotka on rekisteröitävä, samoin kuin rekisteröintiä ja
rekisterinumeron kiinnittämistä koskevat säännöt. (21) Asiaankuuluvat olennaiset
vaatimukset täyttävien radiolaitteiden vapaa liikkuvuus olisi sallittava.
Tällaisten laitteiden käyttöönotto ja käyttötarkoituksensa mukainen käyttö
olisi sallittava, tapauksen mukaan radiospektrin käyttöä ja palvelun
tarjoamiseen liittyviä lupia koskevien sääntöjen mukaisesti. (22) Jotta vältettäisiin
tarpeettomat radiolaitteiden kaupan esteet unionin sisämarkkinoilla,
jäsenvaltioiden olisi ilmoitettava teknisiä standardeja ja määräyksiä koskevien
tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä 22 päivänä kesäkuuta 1998
annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/34/EY[29] mukaisesti muille
jäsenvaltioille ja komissiolle teknisiin määräyksiin liittyvistä hankkeistaan,
jotka koskevat esimerkiksi radioliittymiä, ei kuitenkaan siinä tapauksessa,
että nämä mahdollistavat sen, että jäsenvaltiot voivat noudattaa sitovia
unionin säädöksiä, kuten Euroopan yhteisön radiotaajuuspolitiikan
sääntelyjärjestelmästä 7 päivänä maaliskuuta 2002 tehdyn Euroopan parlamentin
ja neuvoston päätöksen N:o 676/2002/EY[30]
nojalla toteutettuja täytäntöönpanotoimenpiteitä. (23) Kun annetaan tietoja
säänneltyjen radioliittymien vastaavuudesta ja niiden käyttöehdoista,
vähennetään esteitä radiolaitteiden pääsyltä sisämarkkinoille. Komission olisi
siksi arvioitava ja vahvistettava kyseisten säänneltyjen radioliittymien
vastaavuus ja saatettava nämä tiedot saataville radiolaiteluokkien muodossa. (24) Taajuuksien käyttöä yhteisössä
koskevien tietojen yhdenmukaisesta saatavuudesta 16 päivänä toukokuuta 2007
tehdyn komission päätöksen 2007/344/EY[31]
mukaisesti jäsenvaltioiden on käytettävä Euroopan radioviestintätoimiston ERO:n
EFIS-järjestelmää (ERO Frequency Information System) saattaakseen internetin
välityksellä yleisesti saataville vertailukelpoista tietoa taajuuksien käytöstä
kussakin jäsenvaltiossa. Valmistajat voivat hakea EFIS-järjestelmästä kaikkia
unionin jäsenvaltioita koskevia taajuustietoja ennen radiolaitteiden
saattamista markkinoille ja arvioida tällä tavoin, voidaanko kyseisiä
radiolaitteita käyttää kussakin eri jäsenvaltiossa ja millä edellytyksillä.
Tämän direktiivin ei näin ollen ole tarpeen sisältää lisäsäännöksiä, kuten
ennakkoilmoitus, joiden avulla valmistajat saavat tietoonsa
yhdenmukaistamattomia taajuuksia käyttävien radiolaitteiden käyttöedellytykset.
(25) Tutkimus- ja esittelytoimien
edistämiseksi pitäisi olla mahdollista esitellä messuilla, näyttelyissä ja
vastaavissa tilaisuuksissa radiolaitteita, jotka eivät ole tämän direktiivin
mukaisia ja joita ei voida saattaa markkinoille, sillä edellytyksellä, että
näytteillepanijat huolehtivat riittävien tietojen antamisesta vierailijoille. (26) Talouden toimijoiden olisi
oltava toimitusketjuun liittyvien tehtäviensä mukaisesti vastuussa tuotteiden
vaatimustenmukaisuudesta, jotta varmistetaan terveyden ja turvallisuuden
suojelun korkea taso, sähkömagneettinen yhteensopivuus ja taajuuksien tehokas
käyttö haitallisten häiriöiden estämiseksi sekä taataan terve kilpailu unionin
markkinoilla. (27) Kaikkien talouden toimijoiden,
jotka kuuluvat toimitus- ja jakeluketjuun, olisi ryhdyttävä tarvittaviin
toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että markkinoilla asetetaan saataville
ainoastaan sellaisia tuotteita, jotka ovat tämän direktiivin vaatimusten
mukaisia. On tarpeen säätää selkeästä ja oikeasuhteisesta velvollisuuksien
jakautumisesta, joka vastaa kunkin toimijan tehtävää toimitus- ja
jakeluprosessissa. (28) Valmistajalla on parhaat
mahdollisuudet suorittaa täydellinen vaatimustenmukaisuuden arviointimenettely,
koska valmistajalla on yksityiskohtaiset tiedot suunnittelu- ja
tuotantoprosessista. Vaatimustenmukaisuuden arvioinnin olisi sen vuoksi
edelleen kuuluttava yksinomaan valmistajan velvollisuuksiin. (29) Valmistajan olisi toimitettava
riittävät tiedot laitteen käyttötarkoituksesta, jotta sitä voidaan käyttää
olennaisten vaatimusten mukaisesti. Näihin tietoihin voi olla tarpeen
sisällyttää kuvaus lisälaitteista, kuten antenneista, ja osista, kuten
ohjelmistoista, samoin kuin eritelmät laitteen asentamisesta. (30) Direktiivissä 1999/5/EY
edellytetään EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksen laatimista laitteille, mikä on
yksinkertaistanut ja tehostanut tiedotusta ja markkinavalvonnan toimivuutta.
Mahdollisuudella laatia yksinkertaistettu EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus on
pystytty keventämään tähän vaatimukseen liittyvää rasitusta heikentämättä sen
tehokkuutta, minkä vuoksi tässä direktiivissä olisi säädettävä tällaisesta mahdollisuudesta. (31) On tarpeen varmistaa, että
kolmansista maista peräisin olevat tuotteet, jotka tulevat unionin
markkinoille, ovat tämän direktiivin vaatimusten mukaisia, ja etenkin että
valmistajat ovat noudattaneet asianmukaisia arviointimenettelyitä kyseisten
tuotteiden suhteen. Olisi säädettävä, että maahantuojat huolehtivat siitä, että
tuotteet, joita ne saattavat markkinoille, ovat tämän direktiivin vaatimusten
mukaisia, ja että ne eivät saata markkinoille tuotteita, jotka eivät ole
tällaisten vaatimusten mukaisia tai jotka aiheuttavat riskin. Lisäksi olisi
säädettävä, että maahantuojien on huolehdittava siitä, että
vaatimustenmukaisuuden arviointia koskevia menettelyjä on noudatettu ja että
tuotteiden merkinnät ja valmistajien laatimat asiakirjat ovat
valvontaviranomaisten saatavilla tarkastuksia varten. (32) Jakelija asettaa radiolaitteen
saataville markkinoilla sen jälkeen, kun valmistaja tai maahantuoja on
saattanut sen markkinoille, ja jakelijan olisi toimittava asianmukaista
huolellisuutta noudattaen varmistaakseen, että sen radiolaitteelle suorittama
käsittely ei vaikuta kielteisesti radiolaitteen vaatimustenmukaisuuteen. (33) Radiolaitetta markkinoille
saattaessaan kunkin maahantuojan olisi ilmoitettava radiolaitteessa nimensä ja
osoitteensa yhteydenottoja varten. Poikkeuksia olisi sovellettava tapauksissa,
joissa laitteen koko tai luonne ei salli tätä. Näihin kuuluvat tapaukset,
joissa maahantuojan olisi avattava pakkaus merkitäkseen nimensä ja osoitteensa
radiolaitteeseen. (34) Jos talouden toimija joko
saattaa radiolaitteen markkinoille omalla nimellään tai tavaramerkillään tai
muuttaa radiolaitetta sellaisella tavalla, joka voi vaikuttaa tämän direktiivin
vaatimusten täyttymiseen, kyseistä toimijaa olisi pidettävä valmistajana ja
siksi sen olisi hoidettava valmistajalle kuuluvat velvoitteet. (35) Koska jakelijat ja
maahantuojat ovat lähellä markkinoita, niiden olisi oltava mukana kansallisten
toimivaltaisten viranomaisten markkinavalvontatehtävissä ja oltava valmiita
osallistumaan niihin aktiivisesti toimittamalla asianomaisille viranomaisille
kaikki kyseiseen radiolaitteeseen liittyvät tarvittavat tiedot. (36) Radiolaitteen jäljitettävyyden
varmistaminen koko toimitusketjussa edistää markkinavalvonnan
yksinkertaistamista ja tehostamista. Tehokas jäljitettävyysjärjestelmä auttaa
markkinavalvontaviranomaisia jäljittämään vaatimustenvastaisen radiolaitteen
markkinoilla saataville asettamisesta vastaavan talouden toimijan. (37) Tässä direktiivissä olisi
rajoituttava olennaisten vaatimusten ilmaisemiseen. Jotta kyseisten vaatimusten
mukaisuutta olisi helpompi arvioida, on tarpeen säätää
vaatimustenmukaisuusolettamasta sellaisten radiolaitteiden osalta, jotka ovat
sellaisten yhdenmukaistettujen standardien mukaisia, jotka on vahvistettu [eurooppalaisesta
standardoinnista] annetun asetuksen (EU) N:o [../..][32] mukaisesti kyseisiä
vaatimuksia vastaavien yksityiskohtaisten teknisten eritelmien ilmaisemista
varten. (38) [Eurooppalaisesta
standardoinnista] annetussa asetuksessa (EU) N:o [../..] säädetään
yhdenmukaistetuista standardeista esitettäviä vastalauseita koskevasta
menettelystä tapauksissa, joissa kyseiset standardit eivät kokonaan täytä tämän
direktiivin vaatimuksia. (39) Jotta talouden toimijoilla
olisi mahdollisuus osoittaa ja toimivaltaisilla viranomaisilla mahdollisuus
varmistaa, että markkinoilla saataville asetettavat radiolaitteet ovat
olennaisten vaatimusten mukaisia, on tarpeen säätää vaatimustenmukaisuuden
arviointimenettelyistä. Päätöksessä N:o 768/2008/EY säädetään
vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyissä käytettävistä moduuleista, joihin
sisältyy menettelyjä vähiten tiukoista tiukimpiin suhteutettuna kyseessä
olevaan riskitasoon ja vaadittuun turvallisuustasoon. Eri alojen välisen
johdonmukaisuuden varmistamiseksi ja tapauskohtaisten variaatioiden
välttämiseksi vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyt olisi valittava
kyseisten moduulien joukosta. (40) Valmistajien olisi laadittava
EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus, jossa annetaan yksityiskohtaiset tiedot siitä,
että radiolaite on tämän direktiivin sekä unionin muun asiaankuuluvan
yhdenmukaistamislainsäädännön vaatimusten mukainen. (41) CE-merkintä osoittaa tuotteen
vaatimustenmukaisuuden ja on näkyvä seuraus vaatimustenmukaisuuden arvioinnin
koko prosessista laajassa merkityksessä. CE-merkinnän yleiset periaatteet
vahvistetaan asetuksessa (EY) N:o 765/2008. CE-merkinnän kiinnittämistä
koskevista säännöistä olisi säädettävä tässä direktiivissä. (42) Vaatimus, jonka mukaan
tuotteisiin on kiinnitettävä CE-merkintä, on tärkeä tietojen antamiseksi
kuluttajille ja viranomaisille. Direktiivissä 1999/5/EY annetulla
mahdollisuudella kiinnittää pieniin laitteisiin pienennetty CE-merkintä, kunhan
se on edelleen näkyvä ja luettavissa, on pystytty yksinkertaistamaan tämän
vaatimuksen soveltamista heikentämättä sen tehokkuutta, minkä vuoksi tässä
direktiivissä olisi säädettävä tällaisesta mahdollisuudesta. (43) Direktiivissä 1999/5/EY olevan
vaatimuksen, jonka mukaan laitteiden pakkauksiin on kiinnitettävä CE-merkintä,
on havaittu yksinkertaistavan markkinavalvontaa, minkä vuoksi se olisi
sisällytettävä tähän direktiiviin. (44) Tässä direktiivissä säädetyt
vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyt edellyttävät jäsenvaltioiden
komissiolle ilmoittamien vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten toimintaa. (45) Kokemus on osoittanut, että
direktiivissä 1999/5/EY asetetut ehdot, jotka vaatimustenmukaisuuden
arviointilaitosten on täytettävä, jotta ne voidaan ilmoittaa komissiolle, eivät
ole riittäviä varmistamaan, että ilmoitettujen laitosten toiminta on kauttaaltaan
korkeatasoista koko unionissa. On kuitenkin olennaista, että kaikki ilmoitetut
laitokset suorittavat tehtävänsä samantasoisesti ja terveen kilpailun
edellytysten mukaisesti. Tämä edellyttää pakollisten vaatimusten asettamista
vaatimustenmukaisuuden arviointilaitoksille, jotka haluavat tulla ilmoitetuiksi
vaatimustenmukaisuuden arviointipalvelujen tarjoamista varten. (46) Jotta varmistetaan
vaatimustenmukaisuuden arvioinnin yhtenäinen laatutaso, on tarpeen vahvistaa
myös ilmoittamisesta vastaavia viranomaisia sekä muita ilmoitettujen laitosten
arvioinnissa, ilmoittamisessa ja valvonnassa mukana olevia elimiä koskevat
vaatimukset. (47) Jos vaatimustenmukaisuuden
arviointilaitos osoittaa noudattavansa yhdenmukaistettuja standardeja, sen
olisi oletettava täyttävän tässä direktiivissä säädetyt vastaavat vaatimukset. (48) Tässä direktiivissä säädettyä
järjestelmää täydentää akkreditointijärjestelmä, josta säädetään asetuksessa
(EY) N:o 765/2008. Koska akkreditointi on olennainen keino tarkastaa vaatimustenmukaisuuden
arviointilaitosten pätevyys, sitä olisi käytettävä myös ilmoittamistarkoituksia
varten. (49) Kansallisten viranomaisten
olisi kaikkialla unionissa pidettävä asetuksen (EY) N:o 765/2008 säännösten
mukaista avointa akkreditointia, jolla varmistetaan tarvittava luottamuksen
taso vaatimustenmukaisuusvakuutuksissa, ensisijaisena keinona, jolla osoitetaan
vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten tekninen pätevyys. Kansalliset
viranomaiset voivat kuitenkin harkita, onko niillä riittävät resurssit toteuttaa
tämä arviointi itse. Tällaisessa tapauksessa, jotta voidaan varmistaa muiden
kansallisten viranomaisten tekemän arvioinnin uskottavuuden asianmukainen taso,
niiden olisi toimitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille tarvittava
asiakirja-aineisto, jolla osoitetaan, että arvioidut vaatimustenmukaisuuden
arviointilaitokset täyttävät asian kannalta merkitykselliset lainsäädännölliset
vaatimukset. (50) Vaatimustenmukaisuuden
arviointilaitokset teettävät usein alihankintana osia vaatimustenmukaisuuden
arviointiin liittyvistä toimistaan tai käyttävät tytäryhtiötä. Radiolaitteiden
unionin markkinoille saattamisen edellyttämän suojan tason turvaamiseksi on
olennaista, että vaatimustenmukaisuuden arviointitehtävien suorittamista varten
alihankkijat ja tytäryhtiöt täyttävät samat vaatimukset kuin ilmoitetut
laitokset. Sen vuoksi on tärkeää, että ilmoitettavien laitosten pätevyyden ja
suoritusten arviointi ja jo ilmoitettujen laitosten valvonta kattaa myös
alihankkijoiden ja tytäryhtiöiden suorittamat toimet. (51) Ilmoitusmenettelyn tehokkuuden
ja avoimuuden lisääminen ja erityisesti sen mukauttaminen uusiin tekniikoihin
on tarpeen, jotta sähköinen ilmoittaminen on mahdollista. (52) Koska ilmoitetut laitokset
voivat tarjota palvelujaan unionin koko alueella, on tarkoituksenmukaista antaa
muille jäsenvaltioille ja komissiolle mahdollisuus esittää vastalauseita
ilmoitetun laitoksen osalta. Sen vuoksi on tärkeää säätää ajanjaksosta, jonka
aikana voidaan selvittää mahdolliset epäilykset tai huolenaiheet vaatimustenmukaisuuden
arviointilaitosten pätevyyden suhteen, ennen kuin ne alkavat toimia
ilmoitettuina laitoksina. (53) Kilpailukyvyn vuoksi on
oleellista, että ilmoitetut laitokset soveltavat vaatimustenmukaisuuden
arviointimenettelyitä aiheuttamatta kohtuutonta taakkaa talouden toimijoille.
Samasta syystä ja talouden toimijoiden yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi
on taattava vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyiden teknisen soveltamisen
johdonmukaisuus. Tämä voidaan saavuttaa parhaiten asianmukaisella koordinoinnilla
ja yhteistyöllä ilmoitettujen laitosten välillä. (54) Oikeusvarmuuden takaamiseksi
on tarpeen selventää, että radiolaitteisiin sovelletaan asetuksessa (EY) N:o
765/2008 vahvistettuja sääntöjä, jotka koskevat unionin markkinavalvontaa ja
unionin markkinoille tuleville tuotteille tehtäviä tarkastuksia. (55) Direktiivissä 1999/5/EY
säädetään suojamenettelystä, jota sovelletaan ainoastaan siinä tapauksessa,
että jäsenvaltioiden välillä on erimielisyyttä jonkin jäsenvaltion
toteuttamista toimenpiteistä. Avoimuuden lisäämiseksi ja käsittelyyn kuluvan
ajan lyhentämiseksi on tarpeen parantaa nykyistä suojalausekemenettelyä siten,
että pyritään tehostamaan sitä ja hyödyntämään jäsenvaltioissa saatavilla
olevaa asiantuntemusta. (56) Nykyistä järjestelmää olisi
täydennettävä menettelyllä, jonka avulla asianomaiset osapuolet voivat saada
tiedon aiotuista toimenpiteistä sellaisten radiolaitteiden osalta, jotka
aiheuttavat riskin ihmisten terveydelle tai turvallisuudelle tai muille yleisen
edun vuoksi suojeltaville näkökohdille, jotka kuuluvat tämän direktiivin
olennaisten vaatimusten piiriin. Sen pitäisi myös antaa
markkinavalvontaviranomaisille mahdollisuus toimia aikaisemmassa vaiheessa
tällaisten laitteiden suhteen yhteistyössä kyseessä olevien talouden toimijoiden
kanssa. (57) Silloin kun jäsenvaltiot ja
komissio ovat yhtä mieltä jäsenvaltion toteuttaman toimenpiteen oikeutuksesta,
komissiolta ei pitäisi edellyttää jatkotoimia, paitsi jos noudattamatta
jättämisen voidaan katsoa johtuvan yhdenmukaistetun standardin puutteista. (58) Jotta voidaan varmistaa tämän
direktiivin yhdenmukainen täytäntöönpano, komissiolle olisi siirrettävä
täytäntöönpanovaltaa. Tätä toimivaltaa olisi käytettävä yleisistä säännöistä ja
periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission
täytäntöönpanovallan käyttöä, 16 päivänä helmikuuta 2011 annetun Euroopan
parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011[33] mukaisesti. (59) On erityisen tärkeää, että
komissio delegoituja säädöksiä valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset
kuulemiset, myös asiantuntijatasolla. Komission olisi delegoituja säädöksiä
valmistellessaan ja laatiessaan varmistettava, että asiaankuuluvat asiakirjat
toimitetaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle samanaikaisesti, ajoissa ja
asianmukaisesti. (60) Jäsenvaltioiden olisi
säädettävä seuraamuksista, joita sovelletaan tämän direktiivin nojalla
annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen, ja varmistettava näiden
seuraamusten täytäntöönpano. Seuraamusten olisi oltava tehokkaita,
oikeasuhtaisia ja varoittavia. (61) On tarpeen säätää
siirtymäjärjestelyistä, jotka tekevät mahdolliseksi asettaa saataville
markkinoilla ja ottaa käyttöön radiolaitteita, jotka on jo saatettu
markkinoille direktiivin 1999/5/EY mukaisesti. (62) Jäsenvaltiot eivät voi
riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitetta eli varmistaa, että
markkinoilla olevat radiolaitteet täyttävät vaatimukset, joilla taataan
terveyden ja turvallisuuden korkeatasoinen suojelu, sähkömagneettinen
yhteensopivuus ja taajuuksien tehokas käyttö haitallisten häiriöiden
välttämiseksi ja samalla varmistetaan sisämarkkinoiden toiminta, vaan tavoite
voidaan sen laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla,
joten unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen
5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa
artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä
ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen mainitun tavoitteen saavuttamiseksi. (63) Selittävistä asiakirjoista 28
päivänä syyskuuta 2011 annetun jäsenvaltioiden ja komission yhteisen
poliittisen lausuman mukaisesti jäsenvaltiot ovat sitoutuneet perustelluissa
tapauksissa liittämään ilmoitukseen toimenpiteistä, jotka koskevat direktiivin
saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä, yhden tai useamman asiakirjan,
joista käy ilmi direktiivin osien ja kansallisen lainsäädännön osaksi
saattamiseen tarkoitettujen välineiden vastaavien osien suhde. Tämän
direktiivin osalta lainsäätäjä pitää tällaisten asiakirjojen toimittamista
perusteltuna, OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN DIREKTIIVIN: I LUKU YLEISET SÄÄNNÖKSET 1 artikla Kohde ja soveltamisala 1. Tällä direktiivillä
perustetaan sääntelyjärjestelmä radiolaitteiden asettamiseksi saataville
markkinoilla ja käyttöön ottamiseksi unionissa. 2. Tätä direktiiviä ei sovelleta
liitteessä I lueteltuihin laitteisiin. 3. Tätä direktiiviä ei sovelleta
radiolaitteisiin, joita käytetään yksinomaan yleisen turvallisuuden
varmistamiseen, puolustukseen, valtion turvallisuuteen – valtion taloudellinen
hyvinvointi mukaan luettuna, milloin toiminta liittyy valtion
turvallisuusasioihin – ja valtion toimintaan rikosoikeuden alalla. 4. Tämän direktiivin
soveltamisalaan kuuluviin radiolaitteisiin ei sovelleta direktiiviä 2006/95/EY
lukuun ottamatta tämän direktiivin 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädettyjä
tapauksia. 2 artikla Määritelmät 1. Tässä direktiivissä
tarkoitetaan 1) ’radiolaitteella’ tuotetta, joka
tarkoituksella lähettää radioaaltoja käyttötarkoituksensa täyttämiseksi tai
joka tarvitsee täydennyksekseen lisälaitteen, kuten antennin, voidakseen
lähettää radioaaltoja käyttötarkoituksensa täyttämiseksi 2) ’radioaalloilla’ sähkömagneettisia
aaltoja, joiden taajuus on 9 kHz:n ja 3 000 GHz:n välillä ja jotka
etenevät vapaassa tilassa aaltojohtoon kytkeytymättä 3) ’rajapinnalla’ radioliitäntää, joka
määrittelee radiolaitteiden välisen yhteyden ominaisuudet, ja niiden teknisiä
eritelmiä 4) ’radiolaiteluokalla’ luokkaa, johon
kuuluvat ne radiolaitteet, jotka tämän direktiivin mukaisesti ovat samankaltaisia,
sekä niitä liitäntöjä, joita varten laitteet on suunniteltu 5) ’haitallisella häiriöllä’ Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2002/21/EY[34] määriteltyä haitallista
häiriötä 6) ’asettamisella saataville
markkinoilla’ radiolaitteen toimittamista unionin markkinoille liiketoiminnan
yhteydessä jakelua, kulutusta tai käyttöä varten joko maksua vastaan tai
maksutta 7) ’markkinoille saattamisella’
radiolaitteen asettamista ensimmäistä kertaa saataville Euroopan unionin
markkinoilla 8) ’valmistajalla’ luonnollista tai
oikeushenkilöä, joka valmistaa taikka suunnitteluttaa tai valmistuttaa
radiolaitetta ja markkinoi sitä omalla nimellään tai tavaramerkillään 9) ’valtuutetulla edustajalla’ Euroopan
unioniin sijoittautunutta luonnollista tai oikeushenkilöä, jolla on valmistajan
antama kirjallinen toimeksianto hoitaa valmistajan puolesta tietyt tehtävät 10) ’maahantuojalla’ Euroopan unioniin
sijoittautunutta luonnollista tai oikeushenkilöä, joka saattaa kolmannesta
maasta tuotavan radiolaitteen unionin markkinoille 11) ’jakelijalla’ muuta toimitusketjuun
kuuluvaa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä kuin valmistajaa tai
maahantuojaa, joka asettaa radiolaitteen saataville markkinoilla 12) ’talouden toimijoilla’ valmistajia,
valtuutettuja edustajia, maahantuojia ja jakelijoita 13) ’teknisellä eritelmällä’ asiakirjaa,
jossa määrätään tekniset vaatimukset, jotka radiolaitteen on täytettävä 14) ’yhdenmukaistetulla standardilla’ [Eurooppalaisesta
standardoinnista] annetun asetuksen (EU) N:o [../..][35] 2 artiklan 1 kohdan c
alakohdassa määriteltyä yhdenmukaistettua standardia; 15) ’akkreditoinnilla’ asetuksessa (EY)
N:o 765/2008 määriteltyä akkreditointia 16) ’kansallisella akkreditointielimellä’
asetuksessa (EY) N:o 765/2008 määriteltyä kansallista akkreditointielintä 17) ’vaatimustenmukaisuuden arvioinnilla’
prosessia sen arvioimiseksi, täyttyvätkö radiolaitteelle määritellyt olennaiset
vaatimukset 18) ’vaatimustenmukaisuuden
arviointilaitoksella’ elintä, joka suorittaa vaatimustenmukaisuuden
arviointitoimia 19) ’palautusmenettelyllä’ kaikkia
toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on saada loppukäyttäjien saataville jo
asetetut radiolaitteet takaisin 20) ’markkinoilta poistamisella’ kaikkia
toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on estää toimitusketjussa olevan radiolaitteen
asettaminen saataville markkinoilla 21) ’CE-merkinnällä’ merkintää, jolla
valmistaja osoittaa, että radiolaite on merkinnän kiinnittämistä koskevassa
Euroopan unionin yhdenmukaistamislainsäädännössä asetettujen sovellettavien
vaatimusten mukainen 22) ’unionin
yhdenmukaistamislainsäädännöllä’ mitä tahansa unionin lainsäädäntöä, jolla
yhdenmukaistetaan tuotteiden kaupan pitämisen ehtoja. 2. Tämän artiklan 1 kohdan 1
alakohtaa sovellettaessa katsotaan liitteessä II olevassa 1 kohdassa
lueteltujen tuotteiden olevan radiolaitteita, kun taas liitteessä II olevassa 2
kohdassa lueteltujen tuotteiden ei katsota olevan radiolaitteita. 3. Komissio valtuutetaan
antamaan 45 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joilla mukautetaan liite
II tekniikan kehitykseen. 3 artikla Olennaiset vaatimukset 1. Radiolaitteet on rakennettava
siten, että taataan a) käyttäjän tai muiden henkilöiden
terveyden ja turvallisuuden suojelu, mukaan luettuna direktiiviin 2006/95/EY
sisältyvät tavoitteet turvallisuusvaatimusten osalta, soveltamatta kuitenkaan
jännitealueen alarajaa b) sähkömagneettisen yhteensopivuuden
suojaus direktiivin 2004/108/EY mukaisesti, mukaan luettuina erityisesti
häiriönsiedon tasot, jotka parantavat jaettujen tai rinnakkaistaajuusalueiden
tehokasta käyttöä. 2. Radiolaitteet on rakennettava
siten, että niiden lähettämät signaalit käyttävät tehokkaasti maanpäälliseen
tai avaruudessa tapahtuvaan radioviestintään varattua spektriä ja
rataresursseja haitallisten häiriöiden välttämiseksi. Vaatimus voi täyttyä vain
sellaisten radiolaitteiden osalta, joita voidaan käyttää vähintään yhdessä
jäsenvaltiossa spektrin käyttöä koskevia soveltuvia vaatimuksia rikkomatta. 3. Radiolaitteet on rakennettava
siten, että ne noudattavat seuraavia olennaisia vaatimuksia: a) radiolaitteet toimivat yhteen
lisälaitteiden kanssa ja/tai verkkojen välityksellä muiden radiolaitteiden
kanssa, ja/tai ne voidaan liittää asianmukaisen tyyppisiin rajapintoihin koko
unionin alueella b) radiolaitteet eivät vahingoita verkkoa
tai sen toimintaa eivätkä käytä väärin verkkoresursseja ja aiheuta näin
sellaista palvelun huononemista, jota ei voida hyväksyä c) radiolaitteisiin sisältyy turvalaitteita,
jotka takaavat käyttäjän ja tilaajan henkilötietojen ja yksityisyyden suojan d) radiolaitteet tukevat tiettyjä petosten
torjunnan takaavia ominaisuuksia e) radiolaitteet tukevat tiettyjä
hätäpalveluihin pääsyn takaavia ominaisuuksia f) radiolaitteet tukevat tiettyjä
ominaisuuksia, joilla niiden käyttö tehdään helpommaksi vammaisille g) radiolaitteet tukevat tiettyjä
ominaisuuksia, joilla taataan, että radiolaitteeseen voidaan ladata
ohjelmistoja ainoastaan siinä tapauksessa, että ohjelmiston ja radiolaitteen
yhdistelmän vaatimustenmukaisuus on osoitettu. Komissio valtuutetaan antamaan 45 artiklan
mukaisesti delegoituja säädöksiä, joissa täsmennetään, mitä radiolaiteluokkia
kukin ensimmäisen alakohdan a–g alakohdassa vahvistettu vaatimus koskee. 4 artikla Ohjelmistojen
ja radiolaitteiden yhdistelmän vaatimustenmukaisuutta koskevien tietojen
toimittaminen 1. Radiolaitteiden ja niiden
käyttötarkoituksen mukaisen käytön mahdollistavien ohjelmistojen valmistajien
on toimitettava jäsenvaltioille ja komissiolle tiedot 3 artiklassa
vahvistettujen olennaisten vaatimusten täyttymisestä radiolaitteiden ja
ohjelmistojen suunniteltujen yhdistelmien osalta. 2. Komissio valtuutetaan
antamaan 45 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joissa täsmennetään,
mitä radiolaiteluokkia 1 kohdassa vahvistettu vaatimus koskee, vaaditut tiedot
sekä toimintasäännöt, joiden mukaan vaatimustenmukaisuustiedot asetetaan
saataville. 5 artikla Eräisiin
luokkiin kuuluvien radiolaitteiden rekisteröinti 1. Valmistajien on [päivämäärä –
neljän vuoden kuluttua direktiivin voimaantulosta] rekisteröitävä
sellaisiin laiteluokkiin kuuluvat radiolaitetyypit, joiden osalta 3 artiklassa
vahvistettujen olennaisten vaatimusten täyttyminen on heikkoa, 3 kohdassa
tarkoitettuun keskusjärjestelmään, ennen kuin kyseisiin luokkiin kuuluvat
radiolaitteet saatetaan markkinoille. Komissio antaa kullekin rekisteröidylle
tyypille rekisterinumeron, joka valmistajien on kiinnitettävä markkinoille
saatettuun radiolaitteeseen. 2. Komissio valtuutetaan
antamaan 45 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joissa täsmennetään,
mitä radiolaiteluokkia 1 kohdassa vahvistettu vaatimus koskee ottaen huomioon
jäsenvaltioiden 47 artiklan 1 kohdan mukaisesti toimittamat tiedot laitteiden
vaatimustenmukaisuudesta, rekisteröitävät tiedot sekä toimintasäännöt, joiden
mukaan rekisteröinti tapahtuu ja rekisterinumero kiinnitetään radiolaitteeseen.
3. Komissio tarjoaa käyttöön
keskusjärjestelmän, jonka kautta valmistajat voivat rekisteröidä vaaditut
tiedot. 6 artikla Markkinoille saattaminen Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että radiolaitteita asetetaan saataville markkinoilla vain siinä
tapauksessa, että ne ovat tämän direktiivin mukaisia, kun ne on oikein
asennettu ja huollettu ja niitä käytetään käyttötarkoituksensa mukaisesti. 7 artikla Käyttöönotto ja käyttö Jäsenvaltioiden on sallittava radiolaitteen
käyttöönotto ja käyttö käyttötarkoitukseensa, jos laite on tämän direktiivin
mukainen. Jäsenvaltiot saavat ottaa käyttöön radiolaitteiden käyttöönottoa
ja/tai käyttöä koskevia lisävaatimuksia ainoastaan radiospektrin tehokkaaseen
käyttöön, haitallisten häiriöiden välttämiseen taikka kansanterveydellisiin
seikkoihin liittyvistä syistä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta jäsenvaltioille
päätöksestä N:o 676/2002/EY johtuvien velvollisuuksien ja unionin oikeuden
mukaiselle taajuuksien käytölle etenkin direktiivin 2002/21/EY 9 artiklan 3 ja 4
kohdan nojalla asetettujen lupaehtojen soveltamista. 8 artikla Rajapintaeritelmistä ja
radiolaiteluokista ilmoittaminen 1. Jäsenvaltioiden on
ilmoitettava direktiivissä 98/34/EY vahvistettua menettelyä käyttäen ne
rajapinnat, joita ne aikovat säännellä. 2. Kun jäsenvaltiot arvioivat
radiolaitteiden ja säänneltyjen rajapintojen vastaavuutta, niiden on otettava
huomioon vastaavuus suhteessa muiden jäsenvaltioiden ilmoittamiin
radiorajapintoihin. 3. Komissio vahvistaa
ilmoitettujen rajapintojen välisen vastaavuuden ja nimeää radiolaiteluokan,
josta julkaistaan yksityiskohtaiset tiedot Euroopan unionin virallisessa
lehdessä. Tällaiset täytäntöönpanosäädökset annetaan 44 artiklan 2 kohdassa
tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen. 9 artikla Radiolaitteiden vapaa liikkuvuus 1. Jäsenvaltiot eivät saa tämän
direktiivin piiriin kuuluvia seikkoja koskevista syistä kieltää, rajoittaa tai
estää tämän direktiivin vaatimukset täyttävien radiolaitteiden saattamista
markkinoille alueellaan. 2. Jäsenvaltiot eivät saa estää
asettamasta messuilla, näyttelyissä, esittelyissä ja vastaavissa tilaisuuksissa
näytteille radiolaitteita, jotka eivät ole tämän direktiivin säännösten
mukaisia, kunhan näkyvässä kilvessä selvästi ilmoitetaan, ettei näitä
radiolaitteita saa saattaa markkinoille eikä ottaa käyttöön, ennen kuin ne on
saatettu vaatimusten mukaisiksi. II LUKU TALOUDEN TOIMIJOIDEN VELVOLLISUUDET 10 artikla Valmistajia
koskevat velvollisuudet 1. Valmistajien on
radiolaitteita markkinoille saattaessaan taattava, että ne on suunniteltu ja
valmistettu 3 artiklassa vahvistettujen olennaisten vaatimusten mukaisesti. 2. Valmistajien on laadittava 21
artiklassa tarkoitetut tekniset asiakirjat ja suoritettava tai suoritutettava
17 artiklassa tarkoitettu vaatimustenmukaisuuden arviointimenettely. Kun radiolaitteen vaatimustenmukaisuus
sovellettavien vaatimusten suhteen on osoitettu tällaisella menettelyllä,
valmistajien on laadittava EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus ja kiinnitettävä
CE-merkintä. 3. Valmistajien on säilytettävä tekniset
asiakirjat ja EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus kymmenen vuoden ajan sen jälkeen,
kun radiolaite on saatettu markkinoille. 4. Valmistajien on
varmistettava, että käytössä on menettelyt, joilla varmistetaan sarjatuotannon
jatkuva vaatimustenmukaisuus. Muutokset radiolaitteen suunnittelussa tai
ominaisuuksissa ja muutokset yhdenmukaistetuissa standardeissa tai teknisissä
eritelmissä, joihin nähden laitteen vaatimustenmukaisuus ilmoitetaan, on
otettava asianmukaisesti huomioon. Silloin, kun se katsotaan radiolaitteeseen
liittyvien riskien kannalta tarkoituksenmukaiseksi, valmistajien on
suoritettava näytteisiin perustuvia testejä markkinoilla saataville asetetuille
radiolaitteille, tutkittava valitukset, vaatimustenvastaiset radiolaitteet ja
radiolaitteiden palautusmenettelyt ja tarvittaessa pidettävä niistä kirjaa sekä
tiedotettava jakelijoille kaikesta tällaisesta valvonnasta. 5. Valmistajien on
varmistettava, että radiolaitteisiin on kiinnitetty tyyppi-, erä- tai
sarjanumero tai muu merkintä, jonka ansiosta ne voidaan tunnistaa, tai jos
tuotteen koko tai luonne ei tätä salli, että vaadittu tieto on annettu
pakkauksessa tai radiolaitteen mukana seuraavassa asiakirjassa. 6. Valmistajien on ilmoitettava
nimensä, rekisteröity tuotenimensä tai rekisteröity tavaramerkkinsä sekä
osoitteensa, josta niihin saa yhteyden, joko radiolaitteessa tai, mikäli se ei
radiolaitteen koon tai luonteen vuoksi ole mahdollista, sen pakkauksessa tai
sen mukana seuraavassa asiakirjassa. Osoitteessa on ilmoitettava yksi yhteyspiste,
jonka kautta valmistajaan voi ottaa yhteyttä. 7. Valmistajien on
varmistettava, että radiolaitteen mukana toimitetaan ohjeet ja
turvallisuustiedot, jotka esitetään kuluttajien ja muiden käyttäjien helposti
ymmärtämällä, kyseisen jäsenvaltion määräämällä kielellä. Ohjeissa on oltava
tiedot, joita tarvitaan radiolaitteen käyttötarkoituksen mukaiseen käyttöön.
Näihin tietoihin on tapauksen mukaan sisällytettävä kuvaus niistä
lisälaitteista ja/tai osista, myös ohjelmistoista, joita tarvitaan
radiolaitteen käyttötarkoituksen mukaiseen käyttöön. Myös seuraavat tiedot on annettava: radiolaitteen toimintataajuudet radiolaitteen toimintataajuuksilla lähetetty
radiotaajuusteho. 8. Jokaisen radiolaitteen mukana
on toimitettava täysimittaisen EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksen jäljennös.
Tämä vaatimus voidaan täyttää myös toimittamalla yksinkertaistettu
EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus. Jos toimitetaan ainoastaan yksinkertaistettu
EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus, sen jäljessä on välittömästi ilmoitettava
täsmällinen internet- tai sähköpostiosoite, josta täysimittainen
EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus on saatavissa. 9. Pakkauksessa annettavista
tiedoista on käytävä ilmi ne jäsenvaltiot tai jäsenvaltion sisäinen
maantieteellinen alue, joissa radiolaite voidaan ottaa käyttöön, ja niissä on
ilmoitettava käyttäjälle joissakin jäsenvaltioissa mahdollisesti
sovellettavista rajoituksista tai vaatimuksista hankkia lupa laitteen käyttöön.
Nämä tiedot on annettava radiolaitteen mukana toimitettavissa ohjeissa.
Komissio voi hyväksyä täytäntöönpanosäädöksiä, joissa täsmennetään, miten nämä
tiedot on esitettävä. Tällaiset täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 44 artiklan
2 kohdassa tarkoitettua neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen. 10. Valmistajien, jotka katsovat
tai joilla on syytä uskoa, että radiolaite, jonka ne ovat saattaneet
markkinoille, ei ole tämän direktiivin vaatimusten mukainen, on ryhdyttävä
välittömästi tarvittaviin korjaaviin toimenpiteisiin kyseisen radiolaitteen
saattamiseksi vaatimusten mukaiseksi, sen poistamiseksi markkinoilta tai sitä
koskevan palautusmenettelyn järjestämiseksi, jos se on tarpeen. Lisäksi
silloin, kun radiolaite aiheuttaa riskin, valmistajien on välittömästi
tiedotettava asiasta niiden jäsenvaltioiden toimivaltaisille kansallisille
viranomaisille, joissa ne ovat asettaneet radiolaitteen saataville, ja
ilmoitettava yksityiskohtaiset tiedot erityisesti vaatimustenvastaisuudesta ja
toteutetuista korjaavista toimenpiteistä. 11. Valmistajien on annettava
toimivaltaisen kansallisen viranomaisen perustellusta pyynnöstä viipymättä
kaikki tiedot ja asiakirjat, jotka ovat tarpeen radiolaitteen
vaatimustenmukaisuuden osoittamiseksi, kielellä, jota kyseinen kansallinen
viranomainen helposti ymmärtää. Niiden on tehtävä kyseisen viranomaisen kanssa
tämän pyynnöstä yhteistyötä toimissa, joilla pyritään poistamaan niiden
markkinoille saattamien radiolaitteiden aiheuttamat riskit. 11 artikla Valtuutetut
edustajat 1. Valmistajat voivat nimittää
kirjallisella toimeksiannolla valtuutetun edustajan. Edellä 10 artiklan 1 kohdassa säädetyt
velvollisuudet ja teknisten asiakirjojen laatiminen eivät kuulu osana
valtuutetun edustajan toimeksiantoon. 2. Valtuutetun edustajan on
suoritettava valmistajalta saamassaan toimeksiannossa määritellyt tehtävät.
Toimeksiannon on oikeutettava valtuutettu edustaja suorittamaan vähintään
seuraavat tehtävät: a) pitää EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus ja
tekniset asiakirjat asianomaisten kansallisten valvontaviranomaisten saatavilla
kymmenen vuoden ajan sen jälkeen, kun radiolaite on saatettu markkinoille b) antaa toimivaltaisen kansallisen
viranomaisen pyynnöstä kyseiselle viranomaiselle kaikki tiedot ja asiakirjat,
jotka ovat tarpeen radiolaitteen vaatimustenmukaisuuden osoittamiseksi c) tehdä toimivaltaisen kansallisen
viranomaisen kanssa tämän pyynnöstä yhteistyötä toimissa, joilla pyritään
poistamaan valtuutetun edustajan toimeksiannon piiriin kuuluvien
radiolaitteiden aiheuttamat riskit. 12 artikla Maahantuojien
velvollisuudet 1. Maahantuojat saavat saattaa
markkinoille ainoastaan vaatimusten mukaisia radiolaitteita. 2. Ennen radiolaitteen
saattamista markkinoille maahantuojien on varmistettava, että valmistaja on
suorittanut asianmukaisen vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyn. Niiden on
varmistettava, että valmistaja on laatinut tekniset asiakirjat, että
radiolaitteessa on CE-merkintä, että sen mukana toimitetaan 10 artiklan 7, 8 ja
9 kohdassa tarkoitetut tiedot käyttäjille ja sääntelyviranomaisille ja että
valmistaja on noudattanut 10 artiklan 5 ja 6 kohdassa vahvistettuja
vaatimuksia. Jos maahantuoja katsoo tai sillä on syytä uskoa,
että radiolaite ei ole 3 artiklassa vahvistettujen olennaisten vaatimusten
mukainen, maahantuoja ei saa saattaa radiolaitetta markkinoille, ennen kuin se
on saatettu vaatimusten mukaiseksi. Lisäksi silloin, kun radiolaitteeseen
liittyy riski, maahantuojan on ilmoitettava siitä valmistajalle ja
markkinavalvontaviranomaisille. 3. Maahantuojien on ilmoitettava
nimensä, rekisteröity tuotenimensä tai rekisteröity tavaramerkkinsä sekä
osoitteensa, josta niihin saa yhteyden, joko radiolaitteessa tai, mikäli se ei
ole mahdollista, sen pakkauksessa tai sen mukana seuraavassa asiakirjassa. Tämä
koskee myös tapauksia, joissa radiolaitteen koko ei sitä salli tai
maahantuojien olisi avattava radiolaitteen pakkaus ilmoittaakseen nimensä ja
osoitteensa radiolaitteessa. 4. Maahantuojien on
varmistettava, että radiolaitteen mukana toimitetaan ohjeet ja
turvallisuustiedot, jotka esitetään kuluttajien ja muiden käyttäjien helposti
ymmärtämällä, kyseisen jäsenvaltion määräämällä kielellä. 5. Maahantuojien on
varmistettava, että sinä aikana, jona radiolaite on heidän vastuullaan,
varastointi- tai kuljetusolosuhteet eivät vaaranna sen vaatimustenmukaisuutta 3
artiklassa vahvistettujen olennaisten vaatimusten suhteen. 6. Silloin, kun se katsotaan
radiolaitteeseen liittyvien riskien kannalta tarkoituksenmukaiseksi,
maahantuojien on kuluttajien terveyden ja turvallisuuden suojelemiseksi
suoritettava näytteisiin perustuvia testejä markkinoilla saataville asetetuille
radiolaitteille, tutkittava valitukset, vaatimustenvastaiset radiolaitteet ja
radiolaitteiden palautusmenettelyt ja tarvittaessa pidettävä niistä kirjaa sekä
tiedotettava jakelijoille kaikesta tällaisesta valvonnasta. 7. Maahantuojien, jotka katsovat
tai joilla on syytä uskoa, että radiolaite, jonka ne ovat saattaneet
markkinoille, ei ole tämän direktiivin vaatimusten mukainen, on ryhdyttävä
välittömästi tarvittaviin korjaaviin toimenpiteisiin kyseisen radiolaitteen
saattamiseksi vaatimusten mukaiseksi, sen poistamiseksi markkinoilta tai sitä
koskevan palautusmenettelyn järjestämiseksi, jos se on tarpeen. Lisäksi
silloin, kun radiolaite aiheuttaa riskin, maahantuojien on välittömästi
tiedotettava asiasta niiden jäsenvaltioiden toimivaltaisille kansallisille
viranomaisille, joissa ne ovat asettaneet radiolaitteen saataville, ja
ilmoitettava yksityiskohtaiset tiedot erityisesti vaatimustenvastaisuudesta ja
toteutetuista korjaavista toimenpiteistä. 8. Maahantuojien on kymmenen
vuoden ajan sen jälkeen kun radiolaite on saatettu markkinoille pidettävä
EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksen jäljennös markkinavalvontaviranomaisten
saatavilla ja varmistettava, että tekniset asiakirjat voidaan antaa pyynnöstä
kyseisten viranomaisten saataville. 9. Maahantuojien on annettava
toimivaltaisen kansallisen viranomaisen perustellusta pyynnöstä viipymättä
kaikki tiedot ja asiakirjat, jotka ovat tarpeen radiolaitteen
vaatimustenmukaisuuden osoittamiseksi, kielellä, jota kyseinen kansallinen
viranomainen helposti ymmärtää. Niiden on tehtävä kyseisen viranomaisen kanssa
tämän pyynnöstä yhteistyötä toimissa, joilla pyritään poistamaan niiden
markkinoille saattamien radiolaitteiden aiheuttamat riskit. 13 artikla Jakelijoiden
velvollisuudet 1. Kun jakelijat asettavat
radiolaitteen saataville markkinoilla, niiden on toimittava asiaankuuluvaa
huolellisuutta noudattaen tämän direktiivin vaatimusten suhteen. 2. Jakelijoiden on ennen
radiolaitteen asettamista saataville markkinoilla tarkastettava, että
radiolaitteessa on vaadittu CE-merkintä, että sen mukana on vaaditut
asiakirjat, ohjeet ja turvallisuustiedot kielellä, jota kuluttajat ja muut
käyttäjät helposti ymmärtävät siinä jäsenvaltiossa, jossa radiolaite on määrä
asettaa saataville markkinoilla, ja että valmistaja ja maahantuoja ovat
noudattaneet vaatimuksia, joista säädetään 10 artiklan 5–9 kohdassa ja 12
artiklan 3 kohdassa. Jos jakelija katsoo tai sillä on syytä uskoa, että
radiolaite ei ole 3 artiklassa vahvistettujen olennaisten vaatimusten mukainen,
jakelija ei saa asettaa radiolaitetta saataville markkinoilla, ennen kuin se on
saatettu vaatimusten mukaiseksi. Lisäksi silloin, kun radiolaitteeseen liittyy
riski, jakelijan on ilmoitettava siitä valmistajalle tai maahantuojalle ja
markkinavalvontaviranomaisille. 3. Jakelijoiden on
varmistettava, että sinä aikana, jona radiolaite on heidän vastuullaan,
varastointi- tai kuljetusolosuhteet eivät vaaranna sen vaatimustenmukaisuutta 3
artiklassa vahvistettujen olennaisten vaatimusten suhteen. 4. Jakelijoiden, jotka katsovat
tai joilla on syytä uskoa, että radiolaite, jonka ne ovat asettaneet saataville
markkinoilla, ei ole tämän direktiivin vaatimusten mukainen, on varmistettava,
että ryhdytään tarvittaviin korjaaviin toimenpiteisiin kyseisen radiolaitteen
saattamiseksi vaatimusten mukaiseksi, sen poistamiseksi markkinoilta tai sitä
koskevan palautusmenettelyn järjestämiseksi, jos se on tarpeen. Lisäksi
silloin, kun radiolaite aiheuttaa riskin, jakelijoiden on välittömästi
tiedotettava asiasta niiden jäsenvaltioiden toimivaltaisille kansallisille
viranomaisille, joissa ne ovat asettaneet radiolaitteen saataville, ja
ilmoitettava yksityiskohtaiset tiedot erityisesti vaatimustenvastaisuudesta ja
toteutetuista korjaavista toimenpiteistä. 5. Jakelijoiden on
toimivaltaisen kansallisen viranomaisen perustellusta pyynnöstä annettava
kyseiselle viranomaiselle viipymättä kaikki tiedot ja asiakirjat, jotka ovat
tarpeen radiolaitteen vaatimustenmukaisuuden osoittamiseksi. Niiden on tehtävä
kyseisen viranomaisen kanssa tämän pyynnöstä yhteistyötä toimissa, joilla
pyritään poistamaan niiden markkinoilla saataville asettamien radiolaitteiden
aiheuttamat riskit. 14 artikla Tapaukset,
joissa valmistajien velvollisuuksia sovelletaan maahantuojiin ja jakelijoihin Maahantuojaa tai jakelijaa on pidettävä tämän
direktiivin mukaisesti valmistajana ja sitä koskevat samat velvollisuudet kuin
valmistajaa 10 artiklan mukaisesti silloin, kun se saattaa radiolaitteen
markkinoille omalla nimellään tai tavaramerkillään tai muuttaa jo markkinoille
saatettua radiolaitetta tavalla, joka voi vaikuttaa tämän direktiivin
vaatimusten täyttymiseen. 15 artikla Talouden toimijoita koskevat tiedot Talouden toimijoiden on pyynnöstä esitettävä
markkinavalvontaviranomaisille seuraavien tunnistetiedot: a) kaikki talouden toimijat, jotka ovat
toimittaneet niille radiolaitetta b) kaikki talouden toimijat, joille ne
ovat toimittaneet radiolaitetta. Talouden toimijoiden on voitava esittää
ensimmäisessä kohdassa tarkoitetut tiedot kymmenen vuoden ajan sen jälkeen, kun
niille on toimitettu radiolaitetta, ja kymmenen vuoden ajan sen jälkeen, kun ne
ovat toimittaneet radiolaitetta. III LUKU RADIOLAITTEIDEN VAATIMUSTENMUKAISUUS 16 artikla Vaatimustenmukaisuusolettama ja
yhdenmukaistetut standardit 1. Radiolaitetta, joka on
sellaisten yhdenmukaistettujen standardien tai niiden osien mukainen, joiden
viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, on
pidettävä niiden 3 artiklassa esitettyjen olennaisten vaatimusten mukaisena,
jotka kyseiset standardit tai niiden osat kattavat. 2. Jos yhdenmukaistettu
standardi täyttää vaatimukset, jotka se kattaa ja jotka on esitetty 3
artiklassa tai 27 artiklassa, komissio julkaisee kyseisen standardin
viitetiedot Euroopan unionin virallisessa lehdessä. 17 artikla Vaatimustenmukaisuuden
arviointimenettelyt 1. Valmistajat voivat osoittaa
radiolaitteiden olevan 3 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa määriteltyjen
olennaisten vaatimusten mukaisia käyttäen jotakin seuraavista
vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyistä: a) liitteessä III esitetty sisäinen
tuotannonvalvontamenettely b) liitteessä IV esitetty
EU-tyyppitarkastus, jota seuraa tyypinmukaisuusmenettely c) liitteessä V esitetty täydellinen
laadunvarmistusmenettely. 2. Jos valmistaja on
arvioidessaan radiolaitteiden vaatimustenmukaisuutta suhteessa 3 artiklan 2 ja
3 kohdassa määriteltyihin olennaisiin vaatimuksiin soveltanut
yhdenmukaistettuja standardeja, joiden viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, se voi käyttää mitä tahansa seuraavista menettelyistä: a) liitteessä III esitetty sisäinen tuotannonvalvontamenettely b) liitteessä IV esitetty
EU-tyyppitarkastus, jota seuraa tyypinmukaisuusmenettely c) liitteessä V esitetty täydellinen
laadunvarmistusmenettely. 3. Jos valmistaja arvioidessaan
radiolaitteiden vaatimustenmukaisuutta suhteessa 3 artiklan 2 ja 3 kohdassa
määriteltyihin olennaisiin vaatimuksiin ei soveltanut yhdenmukaistettuja
standardeja, joiden viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa
lehdessä, tai sovelsi niitä vain osittain tai jos tällaisia
yhdenmukaistettuja standardeja ei ole, radiolaitteille on kyseisten olennaisten
vaatimusten osalta suoritettava jompikumpi seuraavista menettelyistä: a) liitteessä IV esitetty
EU-tyyppitarkastus, jota seuraa tyypinmukaisuusmenettely b) liitteessä V esitetty täydellinen
laadunvarmistusmenettely. 18 artikla EU-
vaatimustenmukaisuusvakuutus 1. EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksessa
on ilmoitettava, että 3 artiklassa esitettyjen olennaisten vaatimusten
täyttyminen on osoitettu. 2. EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksen
on noudatettava rakenteeltaan liitteessä VII esitettyä mallia ja sisällettävä
kyseisessä liitteessä esitetyt tekijät, ja se on pidettävä jatkuvasti ajan
tasalla. Se on käännettävä sen jäsenvaltion vaatimalle kielelle tai kielille,
jonka markkinoille radiolaite saatetaan tai jonka markkinoilla se asetetaan
saataville. Edellä 10 artiklan 8 kohdassa tarkoitetun
yksinkertaistetun EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksen on sisällettävä liitteessä
VIII esitetyt tekijät, ja se on pidettävä jatkuvasti ajan tasalla. Se on
käännettävä sen jäsenvaltion vaatimalle viralliselle kielelle tai virallisille
kielille, jonka markkinoille radiolaite saatetaan tai jonka markkinoilla se
asetetaan saataville. Internetin tai sähköpostin kautta saatavilla oleva
täydellinen EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus on oltava saatavilla sen
jäsenvaltion vaatimalla kielellä tai kielillä, jonka markkinoille radiolaite
saatetaan tai jonka markkinoilla se asetetaan saataville. 3. Jos radiolaitteeseen
sovelletaan useampia sellaisia unionin säädöksiä, jotka edellyttävät
EU-vaatimustenmukaisuusvakuutusta, kaikkien kyseisten unionin säädösten osalta
laaditaan yksi ainoa EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus. Vakuutuksen on
sisällettävä kyseisten säädösten tiedot ja julkaisuviitteet. 4. Laatimalla
EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksen valmistaja ottaa vastuun radiolaitteen
vaatimustenmukaisuudesta. 19 artikla CE-merkintää
koskevat yleiset periaatteet 1. CE-merkintää koskevat
asetuksen (EY) N:o 765/2008 30 artiklassa säädetyt yleiset
periaatteet. 2. Jos radiolaitteen luonne sitä
vaatii, radiolaitteeseen kiinnitetyn CE-merkinnän korkeus voi olla alle 5 mm,
kunhan merkintä on edelleen näkyvä ja luettavissa. 20 artikla CE-merkinnän
kiinnittämistä koskevat säännöt ja ehdot 1. CE-merkintä on kiinnitettävä
radiolaitteeseen tai sen arvokilpeen näkyvästi, helposti luettavasti ja
pysyvästi, ellei tämä ole radiolaitteen luonteen vuoksi mahdollista tai
perusteltua. CE-merkintä on lisäksi kiinnitettävä näkyvästi ja helposti
luettavasti pakkaukseen. 2. CE-merkintä on kiinnitettävä
ennen radiolaitteen saattamista markkinoille. 3. CE-merkinnän jälkeen on
merkittävä sen ilmoitetun laitoksen tunnusnumero, jossa liitteessä V esitetty
vaatimustenmukaisuuden arviointimenettely on suoritettu. Ilmoitetun laitoksen tunnusnumeron korkeuden
on oltava sama kuin CE-merkinnän. Tunnusnumeron kiinnittää laitos itse tai sen
ohjeiden mukaisesti valmistaja tai valmistajan valtuutettu edustaja. 21 artikla Tekniset
asiakirjat 1. Teknisissä asiakirjoissa on
annettava kaikki asiaankuuluvat tiedot tai yksityiskohdat tavoista, joilla valmistaja
on pyrkinyt varmistamaan, että radiolaite täyttää 3 artiklassa vahvistetut
vaatimukset. Asiakirjoihin on sisällyttävä vähintään liitteessä VI luetellut
asiakirjat. 2. Tekniset asiakirjat on
laadittava ennen radiolaitteen saattamista markkinoille ja pidettävä jatkuvasti
ajan tasalla. 3. EU-tyyppitarkastusmenettelyyn
liittyvät tekniset asiakirjat ja kirjeenvaihto on laadittava sen jäsenvaltion
virallisella kielellä, johon ilmoitettu laitos on sijoittautunut, tai muulla
laitoksen hyväksymällä kielellä. 4. Kun tekniset asiakirjat on
laadittu noudattaen asiaa koskevan yhdenmukaistetun standardin ja/tai teknisen
eritelmän käyttöönottamiseksi annetun kansallisen standardin vastaavia
eritelmiä, niiden on oletettava tarjoavan asianmukaisen perustan vaatimustenmukaisuuden
arvioinnille. 5. Jonkin jäsenvaltion
markkinavalvontaviranomaisen perustellusta pyynnöstä valmistajan on
toimitettava käännös teknisten asiakirjojen asiaa koskevista osista kyseisen
jäsenvaltion kielellä. Jos markkinavalvontaviranomainen pyytää
valmistajalta teknisiä asiakirjoja, ne on toimitettava viipymättä. Jos
markkinavalvontaviranomainen pyytää valmistajalta teknisten asiakirjojen tai
niiden osien käännöstä, se voi asettaa tälle määräajan, joka on 30 päivää,
jollei lyhempi määräaika ole perusteltu vakavan tai välittömän riskin vuoksi. 6. Jos tekniset asiakirjat eivät
ole tämän artiklan 1, 2 tai 3 kohdan mukaisia eikä niissä sen vuoksi esitetä
riittäviä asiaankuuluvia tietoja tavoista, joilla on pyritty varmistamaan, että
radiolaite täyttää 3 artiklassa vahvistetut vaatimukset,
markkinavalvontaviranomainen voi vaatia valmistajaa suorituttamaan omalla
kustannuksellaan erikseen asetetussa määräajassa viranomaisen hyväksymällä
laitoksella testin, jolla selvitetään, täyttyvätkö 3 artiklassa vahvistetut
olennaiset vaatimukset. IV LUKU VAATIMUSTENMUKAISUUDEN ARVIOINTILAITOSTEN
ILMOITTAMINEN 22 artikla Ilmoittaminen Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle ja
muille jäsenvaltioille laitokset, joille on annettu lupa suorittaa kolmantena
osapuolena vaatimustenmukaisuuden arviointitehtäviä tämän direktiivin
mukaisesti. 23 artikla Ilmoittamisesta
vastaavat viranomaiset 1. Jäsenvaltioiden on nimettävä
ilmoittamisesta vastaava viranomainen, joka on vastuussa vaatimustenmukaisuuden
arviointilaitosten arviointiin ja ilmoittamiseen ja ilmoitettujen laitosten
valvontaan liittyvien tarvittavien menettelyjen perustamisesta ja
suorittamisesta, mukaan luettuna 28 artiklan säännösten noudattaminen. 2. Jäsenvaltiot voivat päättää,
että 1 kohdassa tarkoitetun arvioinnin ja valvonnan suorittaa kansallinen
akkreditointielin siten kuin asetuksessa (EY) N:o 765/2008 tarkoitetaan ja sen
mukaisesti. 3. Jos ilmoittamisesta vastaava
viranomainen delegoi tai antaa muulla tavoin tehtäväksi 1 kohdassa tarkoitetun
arvioinnin, ilmoittamisen tai valvonnan elimelle, joka ei ole valtiollinen
yksikkö, kyseisen elimen on oltava oikeushenkilö ja sen on noudatettava
tarvittavin muutoksin 24 artiklan 1–6 kohdassa säädettyjä vaatimuksia. Lisäksi
tällaisella elimellä on oltava järjestelyt toiminnastaan syntyvien vastuiden
kattamiseksi. 4. Ilmoittamisesta vastaavan
viranomaisen on otettava täysi vastuu tehtävistä, jotka 3 kohdassa tarkoitettu
elin suorittaa. 24 artikla Ilmoittamisesta
vastaavia viranomaisia koskevat vaatimukset 1. Ilmoittamisesta vastaavan
viranomaisen on oltava sillä tavoin perustettu, ettei synny eturistiriitaa
vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten kanssa. 2. Ilmoittamisesta vastaavan
viranomaisen on oltava organisaatioltaan ja toiminnaltaan sellainen, että sen toimien
objektiivisuus ja puolueettomuus on turvattu. 3. Ilmoittamisesta vastaavan
viranomaisen organisaation on oltava sellainen, että kunkin päätöksen, joka
koskee vaatimustenmukaisuuden arviointilaitoksen ilmoittamista, tekevät eri
toimivaltaiset henkilöt kuin ne, jotka suorittivat arvioinnin. 4. Ilmoittamisesta vastaava
viranomainen ei saa tarjota eikä suorittaa mitään toimintoja, joita
vaatimustenmukaisuuden arviointilaitokset suorittavat, eikä
konsultointipalveluja kaupallisin tai kilpailullisin perustein. 5. Ilmoittamisesta vastaavan
viranomaisen on turvattava saamiensa tietojen luottamuksellisuus. 6. Ilmoittamisesta vastaavalla
viranomaisella on oltava käytössään riittävä määrä pätevää henkilöstöä
tehtäviensä asianmukaista hoitamista varten. 25 artikla Ilmoittamisesta
vastaavia viranomaisia koskeva tiedotusvelvollisuus Jäsenvaltioiden on tiedotettava komissiolle
menettelyistään, jotka koskevat vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten
arviointia ja ilmoittamista sekä ilmoitettujen laitosten valvontaa, sekä niihin
tehdyistä mahdollisista muutoksista. Komissio asettaa kyseiset tiedot yleisön
saataville. 26 artikla Ilmoitettuihin
laitoksiin liittyvät vaatimukset 1. Ilmoittamista varten
vaatimustenmukaisuuden arviointilaitoksen on täytettävä 2–11 kohdassa säädetyt
vaatimukset. 2. Vaatimustenmukaisuuden
arviointilaitoksen on oltava perustettu kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja
sen on oltava oikeushenkilö. 3. Vaatimustenmukaisuuden
arviointilaitoksen on oltava arvioimastaan organisaatiosta tai radiolaitteesta
riippumaton kolmas osapuoli. Laitosta, joka kuuluu yrittäjäjärjestöön tai
ammattialajärjestöön, joka edustaa yrityksiä, jotka ovat osallisina laitoksen
arvioimien radiolaitteiden suunnittelussa, valmistuksessa, toimittamisessa,
asentamisessa, käytössä tai huollossa, voidaan pitää tällaisena laitoksena
sillä ehdolla, että osoitetaan sen riippumattomuus ja välttyminen
eturistiriidoilta. 4. Vaatimustenmukaisuuden
arviointilaitos, sen ylin johto ja vaatimustenarviointitehtävien
suorittamisesta vastaava henkilöstö eivät saa olla arvioimiensa radiolaitteiden
suunnittelija, valmistaja, toimittaja, asentaja, ostaja, omistaja, käyttäjä tai
huoltaja eikä minkään tällaisen osapuolen valtuutettu edustaja. Tämä ei sulje
pois sellaisten arvioitujen radiolaitteiden käyttöä, jotka ovat
vaatimustenmukaisuuden arviointilaitoksen toimien kannalta tarpeellisia, tai
sellaisten radiolaitteiden käyttöä henkilökohtaisiin tarkoituksiin. Vaatimustenmukaisuuden arviointilaitos, sen ylin
johto ja vaatimustenarviointitehtävien suorittamisesta vastaava henkilöstö
eivät myöskään saa olla suoranaisesti mukana näiden radiolaitteiden
suunnittelussa, valmistuksessa tai rakentamisessa, kaupan pitämisessä,
asentamisessa, käytössä tai huollossa eivätkä edustaa näissä toiminnoissa
mukana olevia osapuolia. Ne eivät saa osallistua mihinkään toimintaan, joka voi
olla ristiriidassa sen kanssa, että ne ovat arvioissaan riippumattomia, tai
vaarantaa niiden riippumattomuutta, joka liittyy vaatimuksenmukaisuuden
arviointitoimiin, joita varten laitos on ilmoitettu. Tämä koskee erityisesti
konsultointipalveluja. Vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten on
varmistettava, että niiden tytäryhtiöiden tai alihankkijoiden toimet eivät
vaikuta niiden suorittamien vaatimustenmukaisuuden arviointitoimien luottamuksellisuuteen,
objektiivisuuteen ja puolueettomuuteen. 5. Vaatimustenmukaisuuden
arviointilaitosten ja niiden henkilöstön on suoritettava vaatimustenmukaisuuden
arviointitoimet mahdollisimman suurta ammatillista luotettavuutta ja kyseisellä
erityisalalla vaadittavaa teknistä pätevyyttä noudattaen ja oltava vapaat
kaikesta, erityisesti taloudellisesta, painostuksesta ja houkuttelusta, joka
saattaisi vaikuttaa niiden suorittamaan arviointiin tai vaatimustenmukaisuuden
arviointitoimien tuloksiin, erityisesti niiden henkilöiden tai henkilöryhmien
taholta, joille näiden toimien tuloksilla on merkitystä. 6. Vaatimustenmukaisuuden
arviointilaitoksen on kyettävä suorittamaan kaikki vaatimustenmukaisuuden
arviointitehtävät, jotka tällaiselle laitokselle on osoitettu tässä
direktiivissä ja joita varten se on ilmoitettu, siitä riippumatta, suorittaako
vaatimustenmukaisuuden arviointilaitos kyseiset tehtävät itse vai suoritetaanko
ne sen puolesta ja sen vastuulla. Vaatimustenmukaisuuden arviointilaitoksella on
kaikissa tapauksissa ja kunkin sellaisen vaatimustenmukaisuuden
arviointimenettelyn ja radiolaiteluokan osalta, jota varten se on ilmoitettu,
oltava käytössään a) henkilöstö, jolla on tekninen tietämys ja
riittävä ja soveltuva kokemus vaatimustenmukaisuuden arviointitehtävien
suorittamiseksi b) kuvaukset menettelyistä, joiden
mukaisesti vaatimustenmukaisuuden arviointi suoritetaan, siten, että
varmistetaan näiden menettelyiden avoimuus ja toistettavuus; sen käytössä on
oltava asianmukaiset toimintatavat ja menettelyt, joilla erotetaan toisistaan
ilmoitettuna laitoksena suoritetut tehtävät ja muu toiminta c) menettelyt, joiden mukaisesti se hoitaa
tehtäviään siten, että yritysten koko, toimiala ja rakenne, radiolaitteissa
käytettävän teknologian suhteellinen monimutkaisuus sekä tuotannon luonne
massa- tai sarjatuotantona otetaan asianmukaisesti huomioon. Sillä on oltava käytettävissään tarvittavat
välineet, jotta se voi asianmukaisesti hoitaa ne hallinnolliset ja tekniset
tehtävät, jotka liittyvät vaatimustenmukaisuuden arviointitoimien
suorittamiseen. 7. Vaatimustenmukaisuuden
arviointitoimien suorittamisesta vastaavalla henkilöstöllä on oltava a) vankka tekninen ja ammatillinen koulutus,
joka kattaa kaikki ne vaatimustenmukaisuuden arviointitoimet, joita varten
vaatimustenmukaisuuden arviointilaitos on ilmoitettu b) riittävät tiedot suoritettavia
arviointeja koskevista vaatimuksista ja riittävät valtuudet tällaisten
arviointien suorittamiseen c) asianmukaiset tiedot ja ymmärrys 3
artiklassa esitetyistä olennaisista vaatimuksista, sovellettavista
yhdenmukaistetuista standardeista sekä unionin yhdenmukaistamislainsäädännön ja
kansallisen lainsäädännön asiaankuuluvista säännöksistä d) kyky laatia todistuksia, asiakirjoja ja
selosteita, joilla osoitetaan, että arvioinnit on suoritettu. 8. Vaatimustenmukaisuuden
arviointilaitosten, niiden ylimmän johdon ja arviointihenkilöstön
puolueettomuus on taattava. Vaatimustenmukaisuuden arviointilaitoksen ylimmän
johdon ja arviointihenkilöstön palkka ei saa olla riippuvainen suoritettujen
arviointien määrästä eikä arviointien tuloksista. 9. Vaatimustenmukaisuuden
arviointilaitosten on otettava vastuuvakuutus, jollei tällainen vastuu kuulu
valtiolle kansallisen lainsäädännön perusteella tai jollei jäsenvaltio itse ole
välittömästi vastuussa vaatimustenmukaisuuden arvioinnista. 10. Vaatimustenmukaisuuden
arviointilaitosten henkilöstöllä on vaitiolovelvollisuus kaikkien niiden
tietojen suhteen, joita se saa suorittaessaan tehtäviään tämän direktiivin tai
sen täytäntöön panemiseksi annetun kansallisen lainsäädännön säännösten
mukaisesti, paitsi sen jäsenvaltion toimivaltaisiin viranomaisiin nähden, jossa
laitoksen toimet suoritetaan. Omistusoikeudet on suojattava. 11. Vaatimustenmukaisuuden
arviointilaitosten on osallistuttava asiaan liittyviin standardointitoimiin,
radiolaitteisiin ja taajuussuunnitteluun liittyviin sääntelytoimiin ja unionin
yhdenmukaistamislainsäädännön nojalla perustetun ilmoitettujen laitosten
koordinointiryhmän toimiin tai varmistettava, että niiden arviointihenkilöstö saa
niistä tiedon, ja sovellettava yleisinä ohjeina kyseisen ryhmän työn tuloksena
saatuja hallinnollisia päätöksiä ja asiakirjoja. 27 artikla Vaatimustenmukaisuuden
arviointilaitosten vaatimustenmukaisuusolettama Jos vaatimustenmukaisuuden arviointilaitos voi
osoittaa olevansa sellaisissa olennaisissa yhdenmukaistetuissa standardeissa
tai niiden osissa vahvistettujen edellytysten mukainen, joiden viitetiedot on
julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, sen oletetaan
täyttävän 26 artiklassa säädetyt vaatimukset, mikäli sovellettavat
yhdenmukaistetut standardit kattavat nämä vaatimukset. 28 artikla Ilmoitettujen
laitosten tytäryhtiöt ja alihankinta 1. Jos ilmoitettu
vaatimustenmukaisuuden arviointilaitos antaa alihankintaan tietyt
vaatimustenmukaisuuden arviointiin liittyvät tehtävät tai käyttää tytäryhtiötä,
sen on varmistettava, että alihankkija tai tytäryhtiö täyttää 26 artiklassa
säädetyt vaatimukset, ja tiedotettava siitä ilmoittamisesta vastaavalle
viranomaiselle. 2. Ilmoitettujen laitosten on
otettava täysi vastuu alihankkijoiden tai tytäryhtiöiden suorittamista
tehtävistä riippumatta siitä, mihin nämä ovat sijoittautuneet. 3. Toimia voidaan antaa
alihankintaan tai teettää tytäryhtiöllä ainoastaan, jos siitä on sovittu
asiakkaan kanssa. 4. Ilmoitettujen laitosten on
pidettävä ilmoittamisesta vastaavan viranomaisen saatavilla asiakirjat, jotka
koskevat alihankkijan tai tytäryhtiön pätevyyden arviointia sekä työtä, jonka
se on suorittanut tämän direktiivin mukaisesti. 29 artikla Ilmoittamista
koskeva hakemus 1. Vaatimustenmukaisuuden
arviointilaitoksen on toimitettava ilmoittamista koskeva hakemus sen
jäsenvaltion ilmoittamisesta vastaavalle viranomaiselle, johon se on
sijoittautunut. 2. Hakemukseen on liitettävä
kuvaus vaatimustenmukaisuuden arviointitoimista, vaatimustenmukaisuuden
arviointimoduulista tai ‑moduuleista ja radiolaiteluokista, joiden osalta
laitos katsoo olevansa pätevä, sekä mahdollinen akkreditointitodistus, jonka
kansallinen akkreditointielin on antanut ja jossa todistetaan, että vaatimustenmukaisuuden
arviointilaitos täyttää 26 artiklassa säädetyt vaatimukset. 3. Jos asianomainen
vaatimustenmukaisuuden arviointilaitos ei voi toimittaa
akkreditointitodistusta, sen on toimitettava ilmoittamisesta vastaavalle
viranomaiselle kaikki tarpeelliset asiakirjatodisteet, joiden avulla voidaan
tarkastaa, tunnustaa ja säännöllisesti valvoa, että se täyttää 26 artiklassa
säädetyt vaatimukset. 30 artikla Ilmoittamismenettely 1. Ilmoittamisesta vastaavat
viranomaiset voivat ilmoittaa ainoastaan sellaiset vaatimustenmukaisuuden
arviointilaitokset, jotka ovat täyttäneet 26 artiklassa säädetyt vaatimukset. 2. Niiden on tehtävä ilmoitus
komissiolle ja muille jäsenvaltioille käyttäen komission kehittämää ja
hallinnoimaa sähköistä ilmoitusvälinettä. 3. Ilmoituksen on sisällettävä
täydelliset tiedot vaatimustenmukaisuuden arviointitoimista,
vaatimustenmukaisuuden arviointimoduulista tai ‑moduuleista ja
asianomaisista radiolaiteluokista sekä asiaankuuluva todistus pätevyydestä. 4. Jos ilmoitus ei perustu 29
artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun akkreditointitodistukseen, ilmoittamisesta
vastaavan viranomaisen on toimitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille
kaikki tarpeelliset asiakirjatodisteet, joiden avulla voidaan todistaa
vaatimustenmukaisuuden arviointilaitoksen pätevyys ja toteutetut järjestelyt,
jotta voidaan varmistaa, että laitosta valvotaan säännöllisesti ja että se
täyttää edelleen 26 artiklassa säädetyt vaatimukset. 5. Asianomainen laitos voi
suorittaa ilmoitetun laitoksen tehtäviä ainoastaan siinä tapauksessa, että
komissio ja muut jäsenvaltiot eivät esitä vastalauseita kahden viikon kuluessa
ilmoittamisesta siinä tapauksessa, että akkreditointitodistusta käytetään, ja
kahden kuukauden kuluessa ilmoituksesta siinä tapauksessa, että akkreditointia ei
käytetä. Ainoastaan tällaista laitosta pidetään tässä
direktiivissä tarkoitettuna ilmoitettuna laitoksena. 6. Ilmoituksen tietoihin
vaikuttavista merkityksellisistä muutoksista on ilmoitettava komissiolle ja
muille jäsenvaltioille. 31 artikla Ilmoitettujen
laitosten tunnusnumerot ja luettelot 1. Komissio antaa ilmoitetulle
laitokselle tunnusnumeron. Se antaa yhden ainoan tällaisen numeron myös
silloin, kun laitos ilmoitetaan usean unionin säädöksen nojalla. 2. Komissio asettaa julkisesti
saataville luettelon laitoksista, jotka on ilmoitettu tämän direktiivin
nojalla, mukaan luettuna tunnusnumerot, jotka niille on annettu, ja toimet,
joita varten ne on ilmoitettu. Komissio huolehtii luettelon pitämisestä ajan
tasalla. 32 artikla Ilmoituksiin
tehtävät muutokset 1. Jos ilmoittamisesta vastaava
viranomainen on todennut tai saanut tietää, ettei ilmoitettu laitos enää täytä
26 artiklassa säädettyjä vaatimuksia tai ettei se täytä velvollisuuksiaan,
ilmoittamisesta vastaavan viranomaisen on tarpeen mukaan rajoitettava
ilmoitusta taikka peruutettava se toistaiseksi tai kokonaan sen mukaan, kuinka
vakavaa vaatimusten täyttämättä jättäminen tai velvollisuuksien noudattamatta
jättäminen on. Sen on ilmoitettava tästä välittömästi komissiolle ja muille
jäsenvaltioille. 2. Jos ilmoitusta rajoitetaan
tai se peruutetaan toistaiseksi tai kokonaan tai jos ilmoitettu laitos on
lopettanut toimintansa, ilmoituksen tehneen jäsenvaltion on ryhdyttävä
asianmukaisiin toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että kyseisen laitoksen
asiakirja-aineistot joko käsittelee toinen ilmoitettu laitos tai ne pidetään
ilmoittamisesta ja markkinavalvonnasta vastaavien viranomaisten pyynnöstä
näiden viranomaisten saatavilla. 33 artikla Ilmoitettujen
laitosten pätevyyden riitauttaminen 1. Komissio tutkii kaikki
tapaukset, joissa sillä on epäilys tai sen tietoon saatetaan epäilys ilmoitetun
laitoksen pätevyydestä tai siitä, täyttääkö ilmoitettu laitos edelleen sille
asetetut vaatimukset ja velvollisuudet. 2. Ilmoituksen tehneen
jäsenvaltion on toimitettava pyynnöstä komissiolle kaikki tiedot, jotka
liittyvät ilmoituksen perusteisiin tai asianomaisen laitoksen pätevyyden
ylläpitoon. 3. Komissio varmistaa, että
kaikkia sen tutkimusten yhteydessä saatuja arkaluontoisia tietoja käsitellään
luottamuksellisesti. 4. Jos komissio toteaa, että
ilmoitettu laitos ei täytä tai ei enää täytä sen ilmoittamiselle asetettuja
vaatimuksia, se ilmoittaa asiasta ilmoituksen tehneelle jäsenvaltiolle ja
pyytää sitä ryhtymään tarvittaviin korjaaviin toimenpiteisiin, mukaan luettuna
ilmoituksen peruuttaminen tarvittaessa. 34 artikla Ilmoitettujen
laitosten toimintaa koskevat velvollisuudet 1. Ilmoitettujen laitosten on
suoritettava vaatimustenmukaisuuden arvioinnit niiden vaatimustenmukaisuuden
arviointimenettelyjen mukaisesti, joista säädetään liitteissä IV ja V. 2. Vaatimustenmukaisuuden
arvioinnit on suoritettava oikeasuhteisesti siten, että vältetään tarpeettoman
rasitteen aiheuttamista talouden toimijoille. Vaatimustenmukaisuuden
arviointielinten on tehtäviään hoitaessaan otettava asianmukaisesti huomioon
asianomaisten yritysten koko, toimiala ja rakenne, tuotteissa käytettävän
teknologian monimutkaisuus sekä tuotannon luonne massa- tai sarjatuotantona. Näin tehdessään niiden on kuitenkin noudatettava
kurinalaisuutta ja suojelun tasoa, jota radiolaitteiden
vaatimustenmukaisuudelta edellytetään tämän direktiivin mukaisesti. Jos ilmoitettu laitos katsoo, että valmistaja ei
ole täyttänyt 3 artiklassa tai vastaavissa yhdenmukaistetuissa standardeissa
tai teknisissä eritelmissä esitettyjä olennaisia vaatimuksia, sen on vaadittava
valmistajaa ryhtymään tarvittaviin korjaaviin toimenpiteisiin eikä se saa antaa
todistusta vaatimustenmukaisuudesta. 3. Jos ilmoitettu laitos katsoo
todistuksen antamisen jälkeen suoritettavan vaatimustenmukaisuuden valvonnan
yhteydessä, ettei radiolaite ole enää vaatimusten mukainen, sen on vaadittava
valmistajaa ryhtymään tarvittaviin korjaaviin toimenpiteisiin ja tarvittaessa
peruutettava todistus toistaiseksi tai kokonaan. 4. Jos korjaavia toimenpiteitä
ei suoriteta tai niillä ei ole vaadittua vaikutusta, ilmoitetun laitoksen on
tarpeen mukaan rajoitettava todistuksia taikka peruutettava ne toistaiseksi tai
kokonaan. 35 artikla Ilmoitettujen
laitosten päätöksiä koskeva muutoksenhaku Jäsenvaltioiden on varmistettava, että
käytössä on ilmoitettujen laitosten päätöksiä koskeva muutoksenhakumenettely. 36 artikla Ilmoitettuja
laitoksia koskeva tiedotusvelvollisuus 1. Ilmoitettujen laitosten on
tiedotettava ilmoittamisesta vastaavalle viranomaiselle seuraavista seikoista: a) todistuksen epääminen, rajoittaminen ja
peruuttaminen toistaiseksi tai kokonaan b) olosuhteet, jotka vaikuttavat ilmoituksen
soveltamisalaan ja ehtoihin c) vaatimustenmukaisuuden arviointitoimia
koskevat tietopyynnöt, jotka ne ovat saaneet markkinavalvontaviranomaisilta d) pyynnöstä vaatimustenmukaisuuden
arviointitoimet, jotka on suoritettu niitä koskevan ilmoituksen
soveltamisalalla, ja mahdollisesti suoritetut muut toimet, mukaan luettuna
rajatylittävät toimet ja alihankinta. 2. Ilmoitettujen laitosten on
toimitettava tämän direktiivin nojalla ilmoitetuille muille laitoksille, jotka
suorittavat samanlaisia vaatimustenmukaisuuden arviointitoimia ja kattavat
samat radiolaiteluokat, asiaankuuluvat tiedot kysymyksistä, jotka liittyvät
vaatimustenmukaisuuden arvioinnin kielteisiin tuloksiin ja pyynnöstä myös
myönteisiin tuloksiin. 3. Ilmoitettujen laitosten on
täytettävä liitteiden IV ja V mukaiset tiedotusvelvollisuudet. 37 artikla Kokemusten
vaihto Komissio huolehtii ilmoittamista koskeviin
toimintalinjoihin liittyvien kokemusten vaihdon järjestämisestä vastaavien
jäsenvaltioiden kansallisten viranomaisten välillä. 38 artikla Ilmoitettujen
laitosten koordinointi Komissio varmistaa, että asianmukainen
koordinointi ja yhteistyö järjestetään tämän direktiivin nojalla ilmoitettujen
laitosten välillä ja että se toimii asianmukaisesti ilmoitettujen laitosten
alakohtaisen ryhmän muodossa. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden
ilmoittamat laitokset osallistuvat kyseisen ryhmän työhön suoraan tai nimettyjen
edustajien välityksellä. V LUKU UNIONIN MARKKINAVALVONTA, UNIONIN MARKKINOILLE
TULEVIEN TUOTTEIDEN TARKASTUKSET SEKÄ SUOJAMENETTELYT 39 artikla Unionin
markkinavalvonta ja unionin markkinoille tulevien tuotteiden tarkastukset Radiolaitteisiin sovelletaan asetuksen (EY)
N:o 765/2008 15 artiklan 3 kohtaa ja 16–29 artiklaa. 40 artikla Menettely
sellaisten radiolaitteiden käsittelemiseksi, jotka aiheuttavat riskin
kansallisella tasolla 1. Kun jonkin jäsenvaltion
markkinavalvontaviranomaiset ovat ryhtyneet toimenpiteisiin asetuksen (EY) N:o
765/2008 20 artiklan nojalla tai kun niillä on riittävä syy uskoa, että tämän
direktiivin kattama radiolaite aiheuttaa riskin ihmisten terveydelle tai
turvallisuudelle tai muille yleisen edun vuoksi suojeltaville näkökohdille,
jotka tämä direktiivi kattaa, niiden on suoritettava asianomaista radiolaitetta
koskeva arviointi, joka kattaa kaikki tässä direktiivissä säädetyt vaatimukset.
Asianomaisten talouden toimijoiden on tehtävä kaikin mahdollisin tavoin
yhteistyötä markkinavalvontaviranomaisten kanssa. Kun markkinavalvontaviranomaiset havaitsevat
arvioinnin yhteydessä, että radiolaite ei täytä tässä direktiivissä säädettyjä
vaatimuksia, niiden on vaadittava viipymättä asianomaista talouden toimijaa
ryhtymään kaikkiin tarvittaviin korjaaviin toimenpiteisiin radiolaitteen
saattamiseksi vastaamaan kyseisiä vaatimuksia tai sen poistamiseksi
markkinoilta tai sen palauttamisen järjestämiseksi sellaisen kohtuullisen
ajanjakson kuluessa, joka on oikeassa suhteessa riskin laatuun ja jonka ne
asettavat. Markkinavalvontaviranomaisten on ilmoitettava
tästä asianomaiselle ilmoitetulle laitokselle. Toisessa alakohdassa mainittuihin toimenpiteisiin
sovelletaan asetuksen (EY) N:o 765/2008 21 artiklaa. 2. Kun
markkinavalvontaviranomaiset katsovat, että vaatimustenvastaisuus ei rajoitu
kansalliselle alueelle, niiden on ilmoitettava komissiolle ja muille
jäsenvaltioille arvioinnin tuloksista ja toimenpiteistä, jotka ne ovat
vaatineet talouden toimijaa suorittamaan. 3. Talouden toimijan on varmistettava,
että kaikki asianmukaiset korjaavat toimenpiteet toteutetaan kaikkien
asianomaisten radiolaitteiden osalta, jotka talouden toimija on asettanut
saataville markkinoilla eri puolilla unionia. 4. Jos asianomainen talouden
toimija ei 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetun ajanjakson kuluessa
suorita riittäviä korjaavia toimenpiteitä, markkinavalvontaviranomaisten on
ryhdyttävä tarvittaviin väliaikaisiin toimenpiteisiin, joilla kielletään
radiolaitteen asettaminen saataville kansallisilla markkinoilla tai rajoitetaan
sitä tai poistetaan radiolaite markkinoilta tai järjestetään sitä koskeva
palautusmenettely. Markkinavalvontaviranomaisten on viipymättä
ilmoitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille näistä toimenpiteistä. 5. Edellä olevassa 4 kohdassa
tarkoitettuun ilmoitukseen on sisällyttävä kaikki saatavilla olevat
yksityiskohtaiset tiedot, erityisesti ne, jotka ovat tarpeen
vaatimustenvastaisen radiolaitteen tunnistamista ja radiolaitteen alkuperän,
siihen liittyvän väitetyn vaatimustenvastaisuuden ja riskin luonteen ja
toteutettujen kansallisten toimenpiteiden luonteen ja keston määrittämistä
varten, sekä asianomaisen talouden toimijan esittämät perustelut.
Markkinavalvontaviranomaisten on erityisesti ilmoitettava, johtuuko
vaatimustenvastaisuus jommastakummasta seuraavista: a) radiolaite ei täytä vaatimuksia, jotka
liittyvät ihmisten terveyteen tai turvallisuuteen tai muihin yleisen edun
vuoksi suojeltaviin näkökohtiin ja joista säädetään tässä direktiivissä b) vaatimustenmukaisuusolettaman luovissa
yhdenmukaistetuissa standardeissa, joihin viitataan 16 artiklassa, on
puutteita. 6. Muiden jäsenvaltioiden kuin
menettelyn aloittaneen jäsenvaltion on viipymättä ilmoitettava komissiolle ja
muille jäsenvaltioille kaikki toteutetut toimenpiteet ja kaikki niiden hallussa
olevat lisätiedot, jotka liittyvät asianomaisen radiolaitteen
vaatimustenvastaisuuteen, sekä vastalauseensa siinä tapauksessa, että
ilmoitetusta kansallisesta toimenpiteestä on erimielisyyttä. 7. Jos kahdeksan viikon kuluessa
4 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen vastaanottamisesta mikään jäsenvaltio tai
komissio ei ole esittänyt vastalausetta yhden jäsenvaltion toteuttamasta
väliaikaisesta toimenpiteestä, toimenpiteen katsotaan olevan oikeutettu. 8. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, että ryhdytään viipymättä asianomaista laitetta koskeviin
asianmukaisiin rajoittaviin toimenpiteisiin. 41 artikla Unionin
suojamenettely 1. Jos 40 artiklan 3 ja 4
kohdassa säädetyn menettelyn päätyttyä esitetään vastalauseita jonkin
jäsenvaltion toteuttamaa toimenpidettä vastaan tai jos komissio katsoo, että
kansallinen toimenpide on unionin lainsäädännön vastainen, komissio ryhtyy
viipymättä kuulemaan jäsenvaltioita ja asianomaista talouden toimijaa tai
toimijoita ja arvioimaan kansallista toimenpidettä. Komissio tekee tämän
arvioinnin tulosten perusteella päätöksen siitä, onko kansallinen
toimenpide oikeutettu vai ei. Komissio osoittaa päätöksensä kaikille
jäsenvaltioille ja antaa sen välittömästi tiedoksi niille ja asianomaiselle
talouden toimijalle tai toimijoille. 2. Jos kansallinen toimenpide
katsotaan oikeutetuksi, kaikkien jäsenvaltioiden on ryhdyttävä tarvittaviin
toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että vaatimustenvastainen radiolaite
poistetaan niiden markkinoilta tai järjestetään sitä koskeva palautusmenettely,
ja ilmoitettava asiasta komissiolle. Jos kansallista toimenpidettä ei katsota
oikeutetuksi, kyseisen jäsenvaltion on peruutettava toimenpide. 3. Jos kansallinen toimenpide
katsotaan oikeutetuksi ja radiolaitteen vaatimustenvastaisuuden katsotaan
johtuvan 16 artiklassa tarkoitetuista puutteista yhdenmukaistetuissa
standardeissa, komissio soveltaa [eurooppalaisesta standardoinnista annetun]
asetuksen (EU) N:o [../..] [8] artiklassa säädettyä menettelyä. 42 artikla Vaatimustenmukaiset
radiolaitteet, jotka kuitenkin aiheuttavat riskin terveydelle ja
turvallisuudelle 1. Jos jäsenvaltio havaitsee 40
artiklan 1 kohdan mukaisesti suorittamansa arvioinnin jälkeen, että radiolaite
siitä huolimatta, että se on tämän direktiivin vaatimusten mukainen, aiheuttaa
riskin, joka liittyy ihmisten terveyteen tai turvallisuuteen tai muihin yleisen
edun vuoksi suojeltaviin näkökohtiin, jotka tämä direktiivi kattaa, sen on
vaadittava asianomaista talouden toimijaa ryhtymään kaikkiin tarvittaviin
toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että asianomainen radiolaite ei
markkinoille saatettaessa enää aiheuta kyseistä riskiä, tai radiolaitteen
poistamiseksi markkinoilta tai sen palautuksen järjestämiseksi sellaisen
kohtuullisen ajan kuluessa, joka on oikeassa suhteessa riskin luonteeseen ja
jonka jäsenvaltio asettaa. 2. Talouden toimijan on
varmistettava, että korjaavat toimenpiteet toteutetaan kaikkien asianomaisten
radiolaitteiden osalta. 3. Jäsenvaltion on ilmoitettava
tästä viipymättä komissiolle ja muille jäsenvaltioille. Ilmoitukseen on
sisällyttävä kaikki saatavilla olevat yksityiskohtaiset tiedot, erityisesti ne,
jotka ovat tarpeen asianomaisen radiolaitteen tunnistamista ja radiolaitteen
alkuperän ja toimitusketjun, siihen liittyvän riskin luonteen ja toteutettujen
kansallisten toimenpiteiden luonteen ja keston määrittämistä varten. 4. Komissio ryhtyy viipymättä
kuulemaan jäsenvaltioita ja asianomaista talouden toimijaa tai toimijoita ja
arvioi kansallisen toimenpiteen. Komissio tekee tämän arvioinnin tulosten
perusteella päätöksen siitä, onko toimenpide oikeutettu, ja ehdottaa
tarvittaessa soveltuvia toimenpiteitä. 5. Komissio osoittaa päätöksensä
kaikille jäsenvaltioille ja antaa sen välittömästi tiedoksi niille ja
asianomaiselle talouden toimijalle tai toimijoille. 43 artikla Muodollinen
vaatimustenvastaisuus 1. Jäsenvaltion on jonkin
seuraavista havainnoista tehdessään vaadittava asianomaista talouden toimijaa
korjaamaan kyseinen vaatimustenvastaisuus, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 40
artiklan soveltamista: a) CE-merkintä on kiinnitetty asetuksen (EY)
N:o 765/2008 30 artiklan tai tämän direktiivin 19 tai 20 artiklan vastaisesti b) CE-merkintää ei ole kiinnitetty c) EU-vaatimustenmukaisuusvakuutusta ei ole
laadittu d) EU-vaatimustenmukaisuusvakuutusta ei ole
laadittu oikein e) teknisiä asiakirjoja ei ole saatavilla
tai ne eivät ole täydellisiä f) tuote ei täytä 10 artiklan 5 ja 6
kohdassa ja 12 artiklan 3 kohdassa vahvistettuja vaatimuksia g) radiolaitteen mukana ei ole toimitettu
tietoja sen suunnitellusta käyttötarkoituksesta,
EU-vaatimustenmukaisuusvakuutusta ja tietoja käyttörajoituksesta 10 artiklan 7,
8 ja 9 kohdanmukaisesti h) edellä 15 artiklassa vahvistetut
vaatimukset, jotka koskevat talouden toimijoiden tunnistetietoja, eivät täyty i) edellä olevaa 5 artiklaa ei ole
noudatettu. 2. Jos 1 kohdassa tarkoitettu
vaatimustenvastaisuus jatkuu, asianomaisen jäsenvaltion on ryhdyttävä kaikkiin
tarvittaviin toimenpiteisiin radiolaitteen markkinoilla saataville asettamisen
rajoittamiseksi tai kieltämiseksi tai sen varmistamiseksi, että sen palautus
järjestetään tai se poistetaan markkinoilta. VI LUKU KOMITEA, TÄYTÄNTÖÖNPANOSÄÄDÖKSET JA DELEGOIDUT
SÄÄDÖKSET 44 artikla Komiteamenettely 1. Komissiota avustaa
televiestintäalan vaatimustenmukaisuuden arviointi- ja markkinoiden valvontakomitea.
Tämä komitea on asetuksessa (EU) N:o 182/2011 tarkoitettu komitea. 2. Kun tähän kohtaan viitataan,
sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 4 artiklaa. 45 artikla Siirretyn
säädösvallan käyttäminen 1. Siirretään komissiolle valta
antaa delegoituja säädöksiä tässä artiklassa säädetyin edellytyksin. 2. Siirretään 2 artiklan 3
kohdassa, 3 artiklan 3 kohdassa, 4 artiklan 2 kohdassa ja 5 artiklan 2 kohdassa
tarkoitettu valta antaa delegoituja säädöksiä komissiolle määräämättömäksi
ajaksi [tämän asetuksen voimaantulosta]. 3. Euroopan parlamentti tai
neuvosto voi milloin tahansa peruuttaa 2 artiklan 3 kohdassa, 3 artiklan 3
kohdassa, 4 artiklan 2 kohdassa ja 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun
säädösvallan siirron. Peruuttamispäätöksellä lopetetaan tuossa päätöksessä
mainittu säädösvallan siirto. Päätös tulee voimaan sitä päivää seuraavana
päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai
jonakin myöhempänä, päätöksessä mainittuna päivänä. Päätös ei vaikuta jo
voimassa olevien delegoitujen säädösten pätevyyteen. 4. Heti kun komissio on antanut
delegoidun säädöksen, komissio antaa sen tiedoksi yhtäaikaisesti Euroopan
parlamentille ja neuvostolle. 5. Edellä olevan 2 artiklan 3
kohdan, 3 artiklan 3 kohdan, 4 artiklan 2 kohdan ja 5 artiklan 2 kohdan nojalla
annettu delegoitu säädös tulee voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai
neuvosto ei ole kahden kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen säädös on
annettu tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ilmaissut vastustavansa
sitä tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto ovat ennen mainitun
määräajan päättymistä ilmoittaneet komissiolle, että ne eivät vastusta
säädöstä. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta tätä määräaikaa
jatketaan kahdella kuukaudella. VII LUKU LOPPU- JA SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET 46 artikla Seuraamukset Jäsenvaltioiden on säädettävä
seuraamusjärjestelmästä, jota sovelletaan tämän direktiivin
täytäntöönpanemiseksi annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen, ja
toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet seuraamusten täytäntöönpanon
varmistamiseksi. Seuraamusten on oltava tehokkaita,
oikeasuhteisia ja varoittavia. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava näistä
säännöksistä komissiolle viimeistään [lisätään päivämäärä – osaksi kansallista
lainsäädäntöä saattamista koskevan artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisena
päivänä] ja ilmoitettava viipymättä säännöksiin vaikuttavista myöhemmistä
muutoksista. 47 artikla Uudelleentarkastelu ja kertomukset 1. Jäsenvaltioiden on
toimitettava komissiolle säännöllisesti kertomus tämän direktiivin
soveltamisesta [päivämäärä – kolmen vuoden kuluttua tämän direktiivin
voimaantulosta] ja sen jälkeen vähintään joka toinen vuosi. Kertomuksessa on
annettava kuvaus jäsenvaltioiden toteuttamista markkinavalvontatoimista ja tietoja
siitä, onko ja missä määrin tämän direktiivin vaatimusten noudattaminen
toteutunut, mukaan luettuna etenkin vaatimukset, jotka koskevat talouden
toimijoiden tunnistetietoja. 2. Komissio tutkii tämän
direktiivin toimivuuden ja antaa siitä Euroopan parlamentille ja neuvostolle
kertomuksen ensimmäisen kerran viimeistään [päivämäärä – neljä vuotta tämän
direktiivin voimaantulosta] ja sen jälkeen joka viides vuosi. Kertomuksessa on
käsiteltävä asiaa koskevien standardien laatimisessa tapahtunutta kehitystä
sekä täytäntöönpanon yhteydessä mahdollisesti esiintyneitä ongelmia.
Kertomuksessa on selostettava myös komitean toiminta pääpiirteittäin ja
arvioitava tapahtunutta kehitystä radiolaitteiden avointen ja kilpailukykyisten
markkinoiden toteuttamisessa unionin tasolla ja tutkittava, kuinka
radiolaitteiden markkinoille saattamista ja käyttöönottoa koskevaa
sääntelyjärjestelmää olisi kehitettävä a) sen varmistamiseksi, että unionin tasolla
päästään yhtenäiseen järjestelmään kaikkien radiolaitteiden osalta b) televiestinnän, audiovisuaalisen ja
tietotekniikan alan lähentymisen mahdollistamiseksi c) sääntelytoimenpiteiden
yhdenmukaistamiseksi kansainvälisellä tasolla. Kertomuksessa on erityisesti tutkittava,
ovatko kaikkia direktiivin soveltamisalaan kuuluvia radiolaiteluokkia koskevat
olennaiset vaatimukset yhä tarpeen. Kertomuksessa voidaan tarvittaessa ehdottaa
lisätoimenpiteitä tämän direktiivin tavoitteen täysimääräiseksi
toteuttamiseksi. 48 artikla Siirtymäsäännökset Jäsenvaltiot eivät saa estää sellaisen radiolaitteen
asettamista saataville markkinoilla ja/tai käyttöönottoa, joka kuuluu
direktiivin 1999/5/EY soveltamisalaan ja on kyseisen direktiivin säännösten
mukainen ja joka on saatettu markkinoille ennen [osaksi kansallista
lainsäädäntöä saattamista koskevan artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaista
päivää]. 49 artikla Saattaminen
osaksi kansallista lainsäädäntöä 1. Jäsenvaltioiden on annettava
ja julkaistava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja
hallinnolliset määräykset viimeistään [lisätään päivämäärä – 18 kuukauden
kuluttua tämän direktiivin antamisesta]. Niiden on viipymättä toimitettava
komissiolle kirjallisina nämä säännökset. Jäsenvaltioiden on sovellettava näitä säännöksiä …
päivästä …kuuta …. [ensimmäisessä alakohdassa säädettyä päivää seuraavaa
päivä]. Näissä jäsenvaltioiden antamissa säännöksissä on
viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun
ne virallisesti julkaistaan. Niissä on myös mainittava, että voimassa oleviin
lakeihin, asetuksiin ja hallinnollisiin määräyksiin sisältyviä viittauksia
tällä direktiivillä kumottuun direktiiviin pidetään viittauksina tähän
direktiiviin. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset ja
maininnat tehdään. 2. Jäsenvaltioiden on toimitettava
tässä direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa keskeiset kansalliset
säännökset kirjallisina komissiolle. 50 artikla Kumoaminen Kumotaan direktiivi 1999/5/EY [osaksi
kansallista lainsäädäntöä saattamista koskevan tämän direktiivin artiklan 1
kohdan toisessa alakohdassa säädetystä päivästä]. Viittauksia kumottuun direktiiviin pidetään
viittauksina tähän direktiiviin liitteessä IX olevan vastaavuustaulukon
mukaisesti. 51 artikla Voimaantulo Tämä direktiivi tulee voimaan
kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan
unionin virallisessa lehdessä. 52 artikla Osoitus Tämä direktiivi on osoitettu kaikille
jäsenvaltioille. LIITE I LAITTEET, JOTKA EIVÄT KUULU TÄMÄN
DIREKTIIVIN SOVELTAMISALAAN 1. Kansainvälisen teleliiton
(ITU) radio-ohjesäännön 1 artiklan 56 määritelmän mukaiset radioamatöörien
käyttämät radiolaitteet, paitsi jos kyseiset laitteet ovat kaupallisesti
saatavilla. Radioamatöörien koottaviksi tarkoitettuja
rakennussarjoja sekä radioamatöörien omaan käyttöönsä kaupallisesti saatavilla
olevista laitteista muuntamia laitteita ei pidetä kaupallisesti saatavilla
olevina laitteina. 2. Neuvoston direktiivin
96/98/EY[36]
soveltamisalaan kuuluvat laivavarusteet. 3. Kaapelointi ja kytkentä. 4. Testauslaitteet, jotka on tarkoitettu
yksinomaan ammattikäyttäjien tekemään radiolaitteiden testaukseen. 5. Euroopan parlamentin ja
neuvoston asetuksen (EY) N:o 216/2008[37]
3 artiklassa tarkoitetut ilmailualan tuotteet, osat ja laitteet. LIITE II RADIOLAITTEIDEN MÄÄRITELMÄN PIIRIIN
KUULUVAT TUOTTEET 1. Tätä direktiiviä
sovellettaessa seuraavia tuotteita pidetään radiolaitteina: a) aktiiviantennit b) häirintälähettimet. 2. Tätä direktiiviä
sovellettaessa seuraavia tuotteita ei pidetä radiolaitteina: a) passiiviantennit b) kuulosimpukkaimplantit c) mikroaaltouunit. LIITE III VAATIMUSTENMUKAISUUDEN ARVIOINTI Moduuli A (sisäinen tuotannonvalvonta) 1. Sisäinen tuotannonvalvonta on
vaatimustenmukaisuuden arviointimenettely, jossa valmistaja täyttää 2, 3 ja 4
kohdassa säädetyt velvollisuudet ja varmistaa ja vakuuttaa yksinomaisella
vastuullaan, että kyseiset radiolaitteet täyttävät 3 artiklassa vahvistetut
vaatimukset ja tapauksen mukaan niihin sovellettavat muun
yhdenmukaistamislainsäädännön vaatimukset. 2. Tekniset asiakirjat Valmistajan on laadittava 21 artiklan mukaiset
tekniset asiakirjat. 3. Valmistus Valmistajan on toteutettava kaikki tarvittavat
toimenpiteet sen varmistamiseksi, että valmistusprosessilla ja sen valvonnalla
taataan, että valmistetut radiolaitteet ovat 2 kohdassa tarkoitettujen
teknisten asiakirjojen ja 3 artiklassa vahvistettujen olennaisten vaatimusten
mukaisia. 4. CE-merkintä ja
vaatimustenmukaisuusvakuutus 4.1. Valmistajan on kiinnitettävä
vaadittu CE-merkintä 19 ja 20 artiklan mukaisesti kuhunkin radiolaitteeseen,
joka täyttää sovellettavat vaatimukset. 4.2. Valmistajan on laadittava
kirjallinen vaatimustenmukaisuusvakuutus kullekin radiolaitetyypille ja
pidettävä se yhdessä teknisten asiakirjojen kanssa kansallisten viranomaisten
saatavilla kymmenen vuoden ajan sen jälkeen, kun radiolaite on saatettu
markkinoille. Vaatimustenmukaisuusvakuutuksessa on yksilöitävä se radiolaite,
jota varten se on laadittu. Jäljennös vaatimustenmukaisuusvakuutuksesta on
pyynnöstä toimitettava asiasta vastaaville viranomaisille. 5. Valtuutettu edustaja Valmistajan valtuutettu edustaja voi täyttää
valmistajan puolesta ja valmistajan vastuulla 4 kohdassa tarkoitetut
valmistajan velvollisuudet sillä edellytyksellä, että ne on eritelty
toimeksiannossa. LIITE IV VAATIMUSTENMUKAISUUDEN ARVIOINTIMODUULIT Moduulit B + C EU-tyyppitarkastus + Sisäiseen
tuotannonvalvontaan perustuva tyypinmukaisuus Kun tähän liitteeseen viitataan,
vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyssä on noudatettava jäljempänä
esitettäviä moduuleita B (EU-tyyppitarkastus) ja C (Sisäiseen
tuotannonvalvontaan perustuva tyypinmukaisuus). Moduuli
B EU-tyyppitarkastus 1. EU-tyyppitarkastus on se
vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyn osa, jossa ilmoitettu laitos tutkii
radiolaitteen teknisen suunnittelun sekä varmistaa ja vakuuttaa, että
radiolaitteen tekninen suunnittelu täyttää siihen sovellettavan säädöksen
vaatimukset. 2. EU-tyyppitarkastus on
toteutettava seuraavalla tavalla: radiolaitteen teknisen suunnittelun
asianmukaisuuden arviointi 3 kohdassa tarkoitettujen teknisten asiakirjojen ja
niitä tukevan aineiston tarkastelun perusteella ilman näytteiden tutkimista
(suunnittelutyyppi). 3. Valmistaja tekee
EU-tyyppitarkastusta koskevan hakemuksen yhdelle valitsemalleen ilmoitetulle
laitokselle. Hakemukseen on sisällyttävä seuraavat: –
valmistajan nimi ja osoite sekä valtuutetun
edustajan nimi ja osoite, jos tämä tekee hakemuksen –
kirjallinen vakuutus siitä, että samaa hakemusta ei
ole tehty toiselle ilmoitetulle laitokselle –
tekniset asiakirjat. Teknisten asiakirjojen
perusteella on voitava arvioida, onko radiolaite säädöksen sovellettavien
vaatimusten mukainen, ja niihin on sisällyttävä asianmukainen analyysi ja
arviointi riskeistä. Teknisissä asiakirjoissa on täsmennettävä sovellettavat
vaatimukset, ja niiden on katettava radiolaitteen suunnittelu, valmistus ja
toiminta siinä määrin kuin se on olennaista arvioinnin kannalta. Teknisten
asiakirjojen on kaikissa soveltuvissa tapauksissa sisällettävä tämän
direktiivin liitteessä V esitetyt tekijät –
teknisen suunnitteluratkaisun asianmukaisuutta
tukeva aineisto. Tässä aineistossa on mainittava kaikki asiaankuuluvat
asiakirjat, joita on käytetty, erityisesti siinä tapauksessa, että
asiaankuuluvia yhdenmukaistettuja standardeja ja/tai teknisiä eritelmiä ei ole
sovellettu kokonaisuudessaan. Aineistoon on sisällytettävä tarvittaessa niiden
testien tulokset, jotka valmistaja on tehnyt asianmukaisessa laboratoriossaan
tai jotka on teetetty valmistajan puolesta ja tämän vastuulla jossakin toisessa
testilaboratoriossa. 4. Ilmoitetun laitoksen on tutkittava
tekniset asiakirjat ja niitä tukeva aineisto radiolaitteen teknisen
suunnittelun asianmukaisuuden arvioimiseksi. 5. Ilmoitetun laitoksen on
laadittava arviointiraportti, johon kirjataan 4 kohdan mukaisesti toteutetut
toimet ja niiden tulokset. Ilmoitettu laitos voi julkistaa raportin sisällön
joko kokonaan tai osittain ainoastaan valmistajan suostumuksella, sanotun
kuitenkaan rajoittamatta sille 8 kohdassa asetettuja velvoitteita. 6. Jos tyyppi täyttää
erityissäädöksen vaatimukset, joita sovelletaan asianomaiseen radiolaitteeseen,
ilmoitetun laitoksen on annettava valmistajalle EU-tyyppitarkastustodistus.
Todistuksessa on oltava valmistajan nimi ja osoite, tarkastuksessa tehdyt
päätelmät, (mahdolliset) todistuksen voimassaoloa koskevat edellytykset ja
arvioidun tyypin tunnistamiseen tarvittavat tiedot. Todistukseen voidaan
liittää yksi tai useampia liitteitä. Todistuksessa ja sen liitteissä on oltava kaikki
asiaankuuluvat tiedot, jotta voidaan arvioida, ovatko valmistetut radiolaitteet
tarkastetun tyypin mukaisia, ja jotta käytön aikainen valvonta on mahdollista. Jos tyyppi ei täytä säädöksen sovellettavia
vaatimuksia, ilmoitetun laitoksen on kieltäydyttävä antamasta
EU-tyyppitarkastustodistusta ja ilmoitettava siitä hakijalle sekä esitettävä
yksityiskohtaiset perustelut todistuksen epäämiselle. 7. Ilmoitetun laitoksen on
arvioinneissaan pysyttävä ajan tasalla yleisesti tunnustetussa kehityksen
tasossa mahdollisesti tapahtuvista muutoksista, jotka osoittavat, että
hyväksytty tyyppi ei ehkä enää vastaa säädöksen sovellettavia vaatimuksia, ja
määritettävä, edellyttävätkö tällaiset muutokset lisätutkimuksia. Jos näin on,
ilmoitetun laitoksen on ilmoitettava asiasta valmistajalle. Valmistajan on ilmoitettava ilmoitetulle
laitokselle, joka pitää hallussaan EU-tyyppitarkastustodistusta koskevia
teknisiä asiakirjoja, kaikista arvioituun tyyppiin tehdyistä muutoksista, jotka
voivat vaikuttaa siihen, onko radiolaite säädöksen olennaisten vaatimusten
mukainen, tai todistuksen voimassaoloa koskeviin edellytyksiin. Tällaiset
muutokset vaativat lisähyväksynnän, joka annetaan alkuperäiseen
EU-tyyppitarkastustodistukseen tehtävän lisäyksen muodossa. 8. Kunkin ilmoitetun laitoksen
on ilmoitettava omille ilmoittamisesta vastaaville viranomaisilleen
EU-tyyppitarkastustodistuksista ja/tai niiden lisäyksistä, jotka se on antanut
tai peruuttanut, ja annettava säännöllisesti tai pyynnöstä omien
ilmoittamisesta vastaavien viranomaistensa saataville luettelo todistuksista
ja/tai niiden lisäyksistä, jotka on evätty tai peruutettu toistaiseksi tai
joita on muutoin rajoitettu. Kunkin ilmoitetun laitoksen on ilmoitettava muille
ilmoitetuille laitoksille EU-tyyppitarkastustodistuksista ja/tai niiden
lisäyksistä, jotka se on evännyt, peruuttanut toistaiseksi tai kokonaan tai
joita se on muutoin rajoittanut, ja pyynnöstä niistä todistuksista ja/tai
niiden lisäyksistä, jotka se on antanut. Kunkin ilmoitetun laitoksen on ilmoitettava
jäsenvaltioille EU-tyyppitarkastustodistuksista ja/tai niiden lisäyksistä,
jotka se on antanut, tapauksissa, joissa yhdenmukaistettuja standardeja, joiden
viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin
virallisessa lehdessä, on käytettävissä
mutta niitä ei ole sovellettu täysimittaisesti. Jäsenvaltiot, komissio
ja muut ilmoitetut laitokset voivat pyynnöstä saada jäljennöksen
EU-tyyppitarkastustodistuksista ja/tai niiden lisäyksistä. Jäsenvaltiot ja
komissio voivat pyynnöstään saada jäljennöksen teknisistä asiakirjoista ja
ilmoitetun laitoksen suorittamien tarkastusten tuloksista. Ilmoitetun laitoksen
on säilytettävä jäljennös EU-tyyppitarkastustodistuksesta, sen liitteistä ja
lisäyksistä sekä teknisistä asiakirjoista, valmistajan toimittamat asiakirjat
mukaan luettuina, kymmenen vuoden ajan sen jälkeen, kun radiolaite on arvioitu,
taikka todistuksen voimassaolon päättymiseen saakka. 9. Valmistajan on pidettävä
kansallisten viranomaisten saatavilla jäljennös
EU-tyyppitarkastustodistuksesta, sen liitteistä ja lisäyksistä sekä teknisistä
asiakirjoista kymmenen vuoden ajan sen jälkeen, kun radiolaite on saatettu
markkinoille. 10. Valmistajan valtuutettu
edustaja voi tehdä 3 kohdassa tarkoitetun hakemuksen ja täyttää 7 ja 9 kohdassa
säädetyt velvoitteet sillä edellytyksellä, että ne on eritelty toimeksiannossa. Moduuli
C Sisäiseen
tuotannonvalvontaan perustuva tyypinmukaisuus 1. Sisäiseen tuotannonvalvontaan
perustuva tyypinmukaisuus on se vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyn osa,
jossa valmistaja täyttää 2 ja 3 kohdassa säädetyt velvoitteet sekä varmistaa ja
vakuuttaa, että kyseiset radiolaitteet ovat EU-tyyppitarkastustodistuksessa
kuvatun tyypin mukaisia ja täyttävät niihin sovellettavat säädöksen
vaatimukset. 2. Valmistus Valmistajan on toteutettava kaikki tarvittavat
toimenpiteet sen varmistamiseksi, että valmistusprosessilla ja sen valvonnalla
taataan, että valmistetut radiolaitteet ovat EU-tyyppitarkastustodistuksessa
kuvatun hyväksytyn tyypin ja niihin sovellettavien säädöksen vaatimusten
mukaisia. 3. CE-merkintä ja
vaatimustenmukaisuusvakuutus 3.1. Valmistajan on kiinnitettävä
CE-merkintä 19 ja 20 artiklan mukaisesti kuhunkin radiolaitteeseen, joka on
EU-tyyppitarkastustodistuksessa kuvaillun tyypin mukainen ja täyttää
sovellettavat säädöksen vaatimukset. 3.2. Valmistajan on laadittava
kirjallinen vaatimustenmukaisuusvakuutus kullekin radiolaitetyypille ja
pidettävä se kansallisten viranomaisten saatavilla kymmenen vuoden ajan sen
jälkeen, kun radiolaite on saatettu markkinoille.
EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksessa on yksilöitävä radiolaite, jota varten se
on laadittu. Jäljennös EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksesta on
pyynnöstä toimitettava asiasta vastaaville viranomaisille. 4. Valtuutettu edustaja Valmistajan valtuutettu edustaja voi täyttää
valmistajan puolesta ja valmistajan vastuulla 3 kohdassa tarkoitetut
valmistajan velvollisuudet sillä edellytyksellä, että ne on eritelty
toimeksiannossa. LIITE V VAATIMUSTENMUKAISUUDEN ARVIOINTI Moduuli H Täydellinen laadunvarmistus 1. Täydelliseen
laadunvarmistukseen perustuva vaatimustenmukaisuus on vaatimustenmukaisuuden
arviointimenettely, jossa valmistaja täyttää 2 ja 5 kohdassa säädetyt
velvoitteet ja varmistaa ja vakuuttaa yksinomaisella vastuullaan, että kyseiset
radiolaitteet täyttävät niihin sovellettavat säädöksen vaatimukset. 2. Valmistus Valmistajan on käytettävä 3 kohdassa tarkoitettua
hyväksyttyä laatujärjestelmää asianomaisten radiolaitteiden suunnittelussa,
valmistuksessa sekä valmiin tuotteen tarkastuksessa ja testauksessa, ja sen on
oltava 4 kohdassa tarkoitetun valvonnan alainen. 3. Laatujärjestelmä 3.1. Valmistajan on tehtävä
kyseessä olevien radiolaitteiden osalta käyttämänsä laatujärjestelmän
arviointia koskeva hakemus valitsemalleen ilmoitetulle laitokselle. Hakemukseen on sisällyttävä seuraavat: –
valmistajan nimi ja osoite sekä valtuutetun
edustajan nimi ja osoite, jos tämä tekee hakemuksen –
säädöksessä kuvaillut tekniset asiakirjat yhdestä
tyypistä kutakin valmistettavaksi tarkoitettua radiolaiteluokkaa kohti;
teknisten asiakirjojen on kaikissa soveltuvissa tapauksissa sisällettävä tämän
direktiivin liitteessä VI esitetyt tekijät –
laatujärjestelmää koskevat asiakirjat ja –
kirjallinen vakuutus siitä, ettei samaa hakemusta
ole esitetty millekään muulle ilmoitetulle laitokselle. 3.2. Laatujärjestelmän avulla on
varmistettava, että radiolaitteet ovat niihin sovellettavien säädöksen
vaatimusten mukaiset. Kaikki valmistajan hyväksymät edellytykset,
vaatimukset ja määräykset on kirjattava järjestelmällisesti ja täsmällisesti
kirjallisiksi ohjelmiksi, menettelyiksi ja ohjeiksi. Näiden laatujärjestelmää
koskevien asiakirjojen avulla on voitava tulkita yhdenmukaisesti laatuohjelmia,
suunnitelmia, käsikirjoja ja tallenteita. Niissä on erityisesti oltava riittävä kuvaus
seuraavista: –
laatutavoitteet ja organisaation rakenne, johdon
vastuualueet ja toimivalta suunnittelun ja tuotteiden laadun osalta –
sovellettavat tekniset suunnittelueritelmät,
standardit mukaan luettuina, ja jos asiaa koskevia yhdenmukaistettuja
standardeja ja/tai teknisiä eritelmiä ei noudateta kaikilta osin, käytettävät
keinot, joilla varmistetaan, että kyseisiin radiolaitteisiin sovellettavat
tämän direktiivin olennaiset vaatimukset täyttyvät –
suunnittelun valvonta- ja tarkastustekniikat,
menetelmät ja järjestelmälliset toimenpiteet, joita käytetään kyseiseen
radiolaiteryhmään kuuluvien radiolaitteiden suunnittelussa –
vastaavat valmistuksessa sekä laadunvalvonnassa ja ‑varmistuksessa
käytettävät tekniikat, menetelmät ja järjestelmälliset toimenpiteet –
ennen valmistusta, valmistuksen aikana ja sen
jälkeen tehtävät tarkastukset ja testit sekä niiden suoritustiheys –
laatupöytäkirjat, kuten tarkastusraportit, testaus-
ja kalibrointitiedot, asianomaisen henkilöstön pätevyyteen liittyvät
selvitykset jne. –
keinot, joilla valvotaan tuotteilta ja
suunnittelulta vaaditun laadun toteutumista ja laatujärjestelmän toiminnan
tehokkuutta. 3.3. Ilmoitetun laitoksen on
arvioitava laatujärjestelmä ratkaistakseen, täyttääkö se tämän liitteen 3.2
kohdassa tarkoitetut vaatimukset. Ilmoitetun laitoksen on oletettava, että
laatujärjestelmän osat, joissa noudatetaan asiaa koskevan yhdenmukaistetun
standardin ja/tai teknisen eritelmän käyttöönottamiseksi annetun kansallisen
standardin vastaavia eritelmiä, ovat näiden vaatimusten mukaisia. Sen lisäksi, että auditointiryhmällä on kokemusta
laadunhallintajärjestelmistä, ryhmässä on oltava vähintään yksi jäsen, jolla on
kokemusta kyseisen radiolaitteiden alan ja tuotantoteknologian arvioimisesta ja
joka tuntee säädöksen sovellettavat vaatimukset. Auditointiin on sisällyttävä
tarkastuskäynti valmistajan tiloihin. Auditointiryhmän on tarkastettava
3.1 kohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitetut tekniset asiakirjat sen
varmistamiseksi, että valmistaja kykenee yksilöimään säädöksen sovellettavat
vaatimukset ja suorittamaan tarvittavat tutkimukset, joiden tarkoituksena on
varmistaa, että radiolaite on näiden vaatimusten mukainen. Päätöksestä on ilmoitettava valmistajalle tai
tämän valtuutetulle edustajalle. Ilmoitukseen on sisällyttävä auditoinnin päätelmät
ja arviointipäätöksen perustelut. 3.4. Valmistaja sitoutuu täyttämään
laatujärjestelmästä, sellaisena kuin se on hyväksytty, johtuvat velvollisuudet
ja ylläpitämään laatujärjestelmää niin, että se pysyy riittävänä ja tehokkaana. 3.5. Valmistajan on ilmoitettava
laatujärjestelmän hyväksyneelle ilmoitetulle laitokselle kaikista
laatujärjestelmään suunnitelluista muutoksista. Ilmoitetun laitoksen on arvioitava ehdotetut
muutokset ja päätettävä, täyttääkö muutettu laatujärjestelmä edelleen 3.2
kohdassa tarkoitetut vaatimukset vai onko tarpeen suorittaa uusi arviointi. Sen on ilmoitettava päätöksestään valmistajalle.
Ilmoituksessa on oltava tutkimuksen päätelmät sekä arviointipäätöksen
perustelut. 4. Ilmoitetun laitoksen
vastuulla oleva valvonta 4.1. Valvonnan tarkoituksena on
varmistaa, että valmistaja täyttää hyväksytystä laatujärjestelmästä aiheutuvat
velvoitteensa asianmukaisesti. 4.2. Valmistajan on sallittava
ilmoitetulle laitokselle arviointitarkoituksia varten pääsy suunnittelu-,
tuotanto-, tarkastus-, testaus- ja varastotiloihin sekä toimitettava sille
kaikki tarvittavat tiedot, erityisesti seuraavat: –
laatujärjestelmän asiakirjat –
suunnittelua koskevaan laatujärjestelmän osaan
liittyvät laatupöytäkirjat, kuten tutkimusten, laskelmien ja testien tulokset –
valmistusta koskevaan laatujärjestelmän osaan
liittyvät laatupöytäkirjat, kuten tarkastusselostukset ja testaus- ja
kalibrointitiedot ja asianomaisen henkilöstön pätevyyteen liittyvät
selvitykset. 4.3. Ilmoitetun laitoksen on
tehtävä määräajoin auditointeja varmistaakseen, että valmistaja ylläpitää ja
noudattaa laatujärjestelmää, ja toimitettava auditointikertomus valmistajalle. 4.4. Lisäksi ilmoitettu laitos voi
tehdä ennalta ilmoittamatta käyntejä valmistajan luo. Näiden käyntien aikana
ilmoitettu laitos voi tarvittaessa tehdä tai teettää radiolaitetestejä
laatujärjestelmän asianmukaisen toiminnan varmistamiseksi. Ilmoitetun laitoksen
on toimitettava valmistajalle kertomus käynnistä sekä testausseloste, jos
testejä on suoritettu. 5. CE-merkintä ja
vaatimustenmukaisuusvakuutus 5.1. Valmistajan on kiinnitettävä
CE-merkintä 19 ja 20 artiklan mukaisesti ja 3.1 kohdassa tarkoitetun ilmoitetun
laitoksen vastuulla kyseisen laitoksen tunnusnumero jokaiseen radiolaitteeseen,
joka täyttää 3 artiklan sovellettavat vaatimukset. 5.2. Valmistajan on laadittava
kirjallinen EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus kullekin radiolaitetyypille ja
pidettävä se kansallisten viranomaisten saatavilla kymmenen vuoden ajan sen
jälkeen, kun radiolaite on saatettu markkinoille.
EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksessa on yksilöitävä radiolaitetyyppi, jota
varten se on laadittu. Jäljennös EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksesta on
pyynnöstä toimitettava asiasta vastaaville viranomaisille. 6. Valmistajan on pidettävä
kansallisten viranomaisten saatavilla vähintään kymmenen vuoden ajan sen
jälkeen, kun radiolaite on saatettu markkinoille –
3.1 kohdassa tarkoitetut tekniset asiakirjat –
3.1 kohdassa tarkoitetut laatujärjestelmää koskevat
asiakirjat –
3.5 kohdassa tarkoitettu muutos, sellaisena kuin se
on hyväksytty –
3.5, 4.3 ja 4.4 kohdassa tarkoitetut ilmoitetun
laitoksen päätökset ja kertomukset. 7. Kunkin ilmoitetun laitoksen
on ilmoitettava omille ilmoittamisesta vastaaville viranomaisilleen
myönnetyistä ja peruutetuista laatujärjestelmien hyväksynnöistä ja annettava
säännöllisesti tai pyynnöstä omien ilmoittamisesta vastaavien viranomaistensa
saataville luettelo laatujärjestelmien hyväksynnöistä, jotka on evätty tai
peruutettu toistaiseksi tai joita on muutoin rajoitettu. Kunkin ilmoitetun laitoksen on ilmoitettava muille
ilmoitetuille laitoksille laatujärjestelmien hyväksynnöistä, jotka se on
evännyt tai peruuttanut toistaiseksi tai kokonaan, ja sen on pyynnöstä
ilmoitettava laatujärjestelmien hyväksynnöistä, jotka se on antanut. 8. Valtuutettu edustaja Valmistajan valtuutettu edustaja voi täyttää
valmistajan puolesta ja valmistajan vastuulla 3.1, 3.5, 5 ja 6 kohdassa
säädetyt valmistajan velvoitteet sillä edellytyksellä, että ne on eritelty
toimeksiannossa. . LIITE VI Teknisten
asiakirjojen sisältö Teknisten asiakirjojen on sisällettävä
mahdollisuuksien mukaan ainakin seuraavat osatekijät: a) radiolaitteiden yleinen kuvaus, joka
sisältää valokuvat tai piirrokset, joista ilmenevät laitteen ulkoiset
ominaisuudet, merkinnät ja sisäinen kokoonpano, ohjelmistojen tai
valmisohjelmiston versiot, joilla on vaikutusta olennaisten vaatimusten
täyttymiseen, käyttö- ja asennusohjeet b) rakenne- ja valmistuspiirustukset
sekä komponenttien, osalaitteistojen, piirien jne. kaaviot c) kuvaukset ja selitykset, jotka
selittävät näitä piirustuksia ja kaavioita sekä radiolaitteen toimintaa d) luettelo yhdenmukaistetuista
standardeista ja/tai muista merkityksellisistä teknisistä eritelmistä, joiden
viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin
virallisessa lehdessä ja joita on
sovellettu täysimääräisesti tai osittain, sekä kuvaus ratkaisuista, joilla
pyritään täyttämään 3 artiklan olennaiset vaatimukset silloin, kun kyseisiä
yhdenmukaistettuja standardeja ei ole sovellettu; jos yhdenmukaistettuja
standardeja on sovellettu osittain, teknisissä asiakirjoissa on täsmennettävä
sovelletut osat e) jäljennös
EU-vaatimustenmukaisuusvakuutuksesta f) jos on sovellettu liitteessä IV
esitettyä vaatimustenmukaisuuden arviointimoduulia, jäljennös asianomaisen
ilmoitetun laitoksen antamasta EU-tyyppitarkastustodistuksesta ja sen
liitteistä g) tulokset suoritetuista
suunnitteluarvioinneista, tarkastuksista ja muista vastaavista osatekijöistä h) testausselosteet. LIITE VII Vaatimustenmukaisuusvakuutus 1. Nro … (radiolaitteen
yksilöllinen tunnistenumero): 2. Valmistajan tai sen
valtuutetun edustajansa nimi ja osoite: 3. Tämä
vaatimustenmukaisuusvakuutus on annettu valmistajan yksinomaisella vastuulla: 4. Vakuutuksen kohde
(jäljitettävyyden mahdollistava radiolaitteen tunniste. Voidaan liittää
tarvittaessa valokuva.): 5. Edellä kuvattu vakuutuksen
kohde on asiaa koskevan Euroopan unionin yhdenmukaistamislainsäädännön
vaatimusten mukainen: Radiolaitedirektiivi XXXX/xx Muu Euroopan unionin yhdenmukaistamissäädös
(tapauksen mukaan) 6. Viittaus niihin
asiaankuuluviin yhdenmukaistettuihin standardeihin, joita on käytetty, tai
viittaus eritelmiin, joiden perusteella vaatimustenmukaisuusvakuutus on
annettu. Viittausten luettelossa on mainittava niiden tunnistenumero ja versio
ja tapauksen mukaan antopäivä: 7. Tapauksen mukaan ilmoitettu
laitos ... (nimi, numero)… suoritti … (toimenpiteen kuvaus)… ja antoi
EY-tyyppitarkastustodistuksen: …. 8. Lisätietoja: Tapauksen mukaan kuvaus lisälaitteista ja/tai
osista, myös ohjelmistoista, joita tarvitaan radiolaitteen käyttötarkoituksen
mukaiseen käyttöön ja jotka vaatimustenmukaisuusvakuutus kattaa Seuraavan puolesta allekirjoittanut:
………………………………… (antamispaikka ja -päivämäärä): (nimi, tehtävä) (allekirjoitus): LIITE VIII Yksinkertaistettu
vaatimustenmukaisuusvakuutus Edellä 10 artiklan 8 kohdan
kolmannessa alakohdassa tarkoitettu yksinkertaistettu
EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus on annettava seuraavasti: [Valmistajan
nimi] vakuuttaa, että radiolaitetyyppi [radiolaitetyypin nimitys] on radiolaitedirektiivin
XXXX/xx mukainen. LIITE
IX Vastaavuustaulukko VASTAAVUUSTAULUKKO Direktiivi 1999/5/EY || Tämä direktiivi 1 artikla || 1 artikla 2 artikla || 2 artikla 3 artikla || 3 artikla lukuun ottamatta 3 artiklan 3 kohdan g alakohtaa 4 artiklan 1 kohta || 8 artikla 4 artiklan 2 kohta || poistettu 5 artikla || 16 artikla 6 artiklan 1 kohta || 6 artikla 6 artiklan 2 kohta || poistettu 6 artiklan 3 kohta || 10 artiklan 7 kohta, 10 artiklan 8 kohta, 10 artiklan 9 kohta 6 artiklan 4 kohta || poistettu 7 artiklan 1 kohta ja 7 artiklan 2 kohta || 7 artikla 7 artiklan 3 kohta, 7 artiklan 4 kohta, 7 artiklan 5 kohta || poistettu 8 artikla || 9 artikla 9 artikla || 39–43 artikla 10 artikla || 17 artikla 11 artikla || 22–38 artikla 12 artikla || 19 artikla, 20 artikla, 10 artiklan 5 kohta, 10 artiklan 6 kohta 13–15 artikla || 44 artikla 16 artikla || poistettu 17 artikla || 47 artikla 18 artikla || 48 artikla 19 artikla || 49 artikla 20 artikla || 50 artikla 21 artikla || 51 artikla 22 artikla || 52 artikla Liite I || Liite I Liite II || Liite III Liite III || poistettu Liite IV || Liite IV Liite V || Liite V Liite VI || 26 artikla Liitteessä VII oleva 1–4 kohta || 19 ja 20 artikla Liitteessä VII oleva 5 kohta || 10 artiklan 9 kohta Uudet artiklat || 3 artiklan 3 kohdan g alakohta || 4 artikla || 5 artikla || 10 artiklan 1–4 kohta, 10 artiklan 10 kohta, 10 artiklan 11 kohta, 11–15 artikla || 18 artikla || 21 artikla || 45 artikla || 46 artikla || Liite II || Liite VI || Liite VII || Liite VIII SÄÄDÖKSEEN
LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS 6. PERUSTIEDOT EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA 6.1. Ehdotuksen/aloitteen
nimi 6.2. Toimintalohko(t)
toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä (ABM/ABB) 6.3. Ehdotuksen/aloitteen
luonne 6.4. Tavoitteet 6.4.1. Komission monivuotinen
strateginen tavoite (monivuotiset strategiset tavoitteet), jonka (joiden)
saavuttamista ehdotus tukee 6.4.2. Erityistavoite
(erityistavoitteet) sekä toiminto (toiminnot) toimintoperusteisessa johtamis-
ja budjetointijärjestelmässä 6.5. Ehdotuksen/aloitteen
perustelut 6.6. Toiminnan ja sen
rahoitusvaikutusten kesto 6.7. Hallinnointitapa
(hallinnointitavat) 7. HALLINNOINTI 7.1. Seuranta- ja
raportointisäännöt 7.2. Hallinnointi- ja
valvontajärjestelmä 7.3. Toimenpiteet
petosten ja sääntöjenvastaisuuksien ehkäisemiseksi 8. EHDOTUKSEN/ALOITTEEN ARVIOIDUT
RAHOITUSVAIKUTUKSET 8.1. Kyseeseen tulevat
monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat 8.2. Arvioidut
vaikutukset menoihin 8.2.1. Yhteenveto
arvioiduista vaikutuksista menoihin 8.2.2. Arvioidut
vaikutukset toimintamäärärahoihin 8.2.3. Arvioidut
vaikutukset hallintomäärärahoihin 8.2.4. Yhteensopivuus
nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen kanssa 8.2.5. Ulkopuolisten
tahojen osallistuminen rahoitukseen 8.3. Arvioidut
vaikutukset tuloihin SÄÄDÖKSEEN
LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS 1. PERUSTIEDOT EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA 1.1. Ehdotuksen/aloitteen nimi Ehdotus
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi radiolaitteiden asettamista
saataville markkinoilla koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön
yhdenmukaistamisesta (radiolaitedirektiivi) ja direktiivin 1999/5/EY
kumoamisesta (radio- ja telepäätelaitedirektiivi) 1.2. Toimintalohko(t)
toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä (ABM/ABB)[38] Osasto
2 – Yritystoiminta – Luku 02 03: tavaroiden sisämarkkinat ja alakohtaiset
politiikat 1.3. Ehdotuksen/aloitteen luonne ¨ Ehdotus/aloite
liittyy uuteen toimeen. ¨ Ehdotus/aloite
liittyy uuteen toimeen, joka perustuu pilottihankkeeseen tai
valmistelutoimeen.[39]
X¨ Ehdotus/aloite
liittyy käynnissä olevan toimen jatkamiseen. ¨ Ehdotus/aloite
liittyy toimeen, joka on suunnattu uudelleen. 1.4. Tavoitteet 1.4.1. Komission monivuotinen
strateginen tavoite (monivuotiset strategiset tavoitteet), jonka (joiden)
saavuttamista ehdotus/aloite tukee 1.4.2. Erityistavoite
(erityistavoitteet) sekä toiminto (toiminnot) toimintoperusteisessa johtamis-
ja budjetointijärjestelmässä Erityistavoite nro 1. Voimassa
olevan unionin sisämarkkinasäännöstön jatkuva tarkistaminen sekä uusien
lainsäädäntötoimenpiteiden ja muiden toimenpiteiden ehdottaminen tarpeen mukaan
[Globalisaation aikakauden teollisuuspolitiikka, Innovaatiounioni, Euroopan
digitaalistrategia]. Lisätietoja jäljempänä kohdassa 1.5.1. Toiminto (toiminnot) toimintoperusteisessa johtamis- ja
budjetointijärjestelmässä 02
03 1.4.3. Odotettavissa olevat tulokset
ja vaikutukset Selvitys siitä, miten
ehdotuksella/aloitteella on tarkoitus vaikuttaa edunsaajien/kohderyhmän
tilanteeseen Ehdotetulla
lainsäädännön tarkistuksella on tarkoitus päästä siihen, että radiolaitteet
ovat paremmin direktiivin olennaisten vaatimusten mukaisia. Nämä vaatimukset
ovat terveyden ja turvallisuuden suojelu, sähkömagneettinen yhteensopivuus ja
haitallisten häiriöiden välttäminen. Sen odotetaan parantavan käyttäjien
suojelua ja reilua kilpailua, lisäävän oikeusvarmuutta, sujuvoittavan ja
yhtenäistävän direktiivin soveltamista ja laajentavan haitallisten häiriöiden
torjuntaa. Markkinatoimijoille koituu vain vähän lisärasitusta. 1.4.4. Tulos- ja vaikutusindikaattorit
Selvitys siitä,
millaisin indikaattorein ehdotuksen/aloitteen toteuttamista seurataan Tärkeimmät
indikaattorit, jotka kuvaavat edistymistä direktiivin tarkistamisen
tavoitteiden toteutumisessa, ovat seuraavat: || Indikaattori || Toteutustapa Vaatimusten noudattaminen || Hallinnollisen ja teknisen vaatimustenmukaisuuden taso || Jäsenvaltioiden määräajoin toimittamat raportit Hallinnollinen yksinkertaistaminen ja oikeudelliset mukautukset || Aiheutuneet hallinnolliset kustannukset ja rasitukset, tulkintakysymysten määrä ja suhteellinen relevanssi || Säännöllinen yhteydenpito sidosryhmien – talouden toimijoiden, viranomaisten ja ilmoitettujen laitosten – kanssa Innovointia haittaavat sääntelyesteet || Käsitys innovaatioiden käyttöönoton yksinkertaisuudesta || Säännöllinen yhteydenpito sidosryhmien kanssa Ehdotuksen
mukaan jäsenvaltioiden olisi jatkossa toimitettava komissiolle kahden vuoden
välein direktiivin soveltamista käsittelevä kertomus. Kertomuksessa olisi
käsiteltävä toteutettuja markkinavalvontatoimia ja annettava tietoja siitä,
missä määrin direktiivissä vahvistettujen olennaisten vaatimusten noudattaminen
on toteutunut. Lisätietoja
kerätään vaihtamalla säännöllisesti näkemyksiä direktiivillä perustetussa
televiestintäalan vaatimustenmukaisuuden arviointi- ja markkinoiden
valvontakomiteassa (TCAM), johon kuuluu jäsenvaltioiden lisäksi teollisuuden,
eurooppalaisten standardointielinten, ilmoitettujen laitosten ja
kuluttajajärjestöjen edustajia. Komissio tarkastelee tämän direktiivin
toteuttamista ja antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle siitä kertomuksen
viiden vuoden välein. 1.5. Ehdotuksen/aloitteen
perustelut 1.5.1. Tarpeet, joihin
ehdotuksella/aloitteella vastataan lyhyellä tai pitkällä aikavälillä Direktiivi
on ollut olennaisessa asemassa radio- ja telepäätelaitteiden sisämarkkinoiden
toteuttamisessa. Direktiivissä vahvistetaan olennaisia vaatimuksia terveyden ja
turvallisuuden suojelulle ja haitallisten häiriöiden välttämiselle. Nämä
vaatimukset esitetään ei-sitoviin yhdenmukaistettuihin standardeihin
sisältyvinä teknisinä vaatimuksina, kuten muussakin ”uuden lähestymistavan”
mukaisessa lainsäädännössä. Tämän
sääntelymallin katsotaan olevan edelleen pätevä, joten direktiiviä ei tarvitse
tarkistaa perusteellisesti. Direktiivin toimivuudesta saatu kokemus on
kuitenkin tuonut esiin erinäisiä seikkoja, joihin on puututtava.[40]
Tämän ehdotusluonnoksen tärkeimpinä tavoitteina on –
parantaa direktiivin vaatimusten noudattamista, joka on tätä nykyä heikkoa, ja
lisätä kaikkien sidosryhmien luottamusta sääntelykehykseen –
selkeyttää ja yksinkertaistaa direktiiviä muun muassa tekemällä joitakin
pienehköjä mukautuksia sen soveltamisalaan tarkoituksena helpottaa direktiivin
soveltamista ja välttää turhan rasituksen aiheuttaminen talouden toimijoille ja
viranomaisille. 1.5.2. EU:n osallistumisesta saatava
lisäarvo Tarkistettu direktiivi perustuu SEUT-sopimuksen 26 artiklaan
(sisämarkkinat) ja 114 artiklaan (lainsäädännön lähentäminen). Sisämarkkinoiden
kulmakivinä tällä alalla toimivien säännösten mukauttamiseen, selkeyttämiseen
tai yksinkertaistamiseen tarvitaan EU:n tason toimia. Jäsenvaltiot eivät voi
yksin saavuttaa näitä tavoitteita. Mahdollinen uusi vaatimus valmistajan ja/tai
laitteen rekisteröinnistä EU:n tasolla mahdollistaisi pääsyn EU:n markkinoille,
ja sen edut verrattuna vastaaviin kansallisen tason toimenpiteisiin ovat
selviä. 1.5.3. Vastaavista toimista saadut
kokemukset Direktiivillä
perustetuilla sääntelypuitteilla on onnistuttu saavuttamaan direktiivin
tavoitteet eli käyttäjien terveyden ja turvallisuuden korkea taso,
televiestintäpäätteiden ja radiolaitteiden sähkömagneettinen yhteensopivuus ja
haitallisten häiriöiden välttäminen. Tärkeimmät toimia vaativat kysymykset ovat
direktiivin noudattamisen heikko taso ja eräiden direktiivin säännösten monitulkintaisuus
ja monimutkaisuus. 1.5.4. Yhteensopivuus muiden
kyseeseen tulevien välineiden kanssa ja mahdolliset synergiaedut Ehdotettu
tarkistus on johdonmukainen suhteessa komission järkevän sääntelyn politiikan
periaatteisiin, Eurooppa 2020 ‑strategiaan – etenkin
innovaatiounionipolitiikan mukaiseen sääntelyn uudelleentarkasteluun – samoin
kuin ehdotettuun radiotaajuuspoliittiseen ohjelmaan. Ehdotus
on lisäksi johdonmukainen suhteessa vuonna 2008 hyväksyttyyn uuteen
sääntelypuitepakettiin. Paketti koostuu akkreditointia ja markkinavalvontaa
koskevasta asetuksesta (EY) N:o 765/2008 sekä tuotteiden kaupan pitämiseen
liittyviä yhteisiä puitteita koskevasta päätöksestä N:o 768/2008/EY. Päätös
täydentää asetusta. Asetuksessa asetetaan jäsenvaltioille ja niiden viranomaisille
velvollisuuksia, joiden mukaan niiden on varmistettava, että niiden
markkinoilla olevat tuotteet ovat turvallisia ja lakisääteisten vaatimusten
mukaisia. Päätöksessä puolestaan asetetaan velvollisuuksia talouden
toimijoille, kuten valmistajille, maahantuojille ja jakelijoille samoin kuin
tuotteita testaaville ja sertifioiville elimille. Nämä kaksi säädöstä ovat siis
erottamattomasti kytköksissä toisiinsa, ja niiden osatekijät tukevat ja
täydentävät toisiaan. Toisin kuin asetuksella, päätöksellä ei ole välittömiä
oikeudellisia vaikutuksia talouden toimijoihin, yksityishenkilöihin tai
jäsenvaltioihin, ja sen 2 artiklassa säädetään, että lainsäädäntöä laadittaessa
tai tarkistettaessa on käytettävä päätöksen säännöksiä. 1.6. Toiminnan ja sen rahoitusvaikutusten
kesto ¨ Ehdotuksen/aloitteen mukaisen toiminnan kesto
on rajattu. –
¨ Ehdotuksen/aloitteen mukainen toiminta alkaa [PP/KK]VVVV ja päättyy
[PP/KK]VVVV. –
¨ Rahoitusvaikutukset alkavat vuonna VVVV ja päättyvät vuonna VVVV. X¨ Ehdotuksen/aloitteen
mukaisen toiminnan kestoa ei ole rajattu. –
Käynnistysvaihe alkaa vuonna 2013, –
minkä jälkeen toteutus täydessä laajuudessa. 1.7. Hallinnointitapa
(hallinnointitavat)[41] X¨ komissio hallinnoi suoraan keskitetysti ¨ välillinen keskitetty hallinnointi, jossa täytäntöönpanotehtäviä on siirretty –
¨ toimeenpanovirastoille –
¨ yhteisöjen perustamille elimille[42]
–
¨ kansallisille julkisoikeudellisille elimille tai julkisen palvelun
tehtäviä hoitaville elimille –
¨ henkilöille, joille on annettu tehtäväksi toteuttaa Euroopan
unionista tehdyn sopimuksen V osaston mukaisia erityistoimia ja jotka nimetään
varainhoitoasetuksen 49 artiklan mukaisessa perussäädöksessä ¨ hallinnointi yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa ¨ hajautettu hallinnointi yhteistyössä kolmansien maiden kanssa ¨ hallinnointi yhteistyössä kansainvälisten järjestöjen kanssa (tarkennettava) Jos käytetään useampaa
kuin yhtä hallinnointitapaa, huomautuksille varatussa kohdassa olisi annettava
lisätietoja. Huomautukset: 2. HALLINNOINTI 2.1. Seuranta- ja raportointisäännöt
Ilmoitetaan
sovellettavat aikavälit ja edellytykset Ehdotuksen
mukaan jäsenvaltioiden olisi jatkossa toimitettava komissiolle kahden vuoden
välein direktiivin soveltamista käsittelevä kertomus. Kertomuksessa olisi
käsiteltävä toteutettuja markkinavalvontatoimia ja annettava tietoja siitä,
missä määrin direktiivissä vahvistettujen olennaisten vaatimusten noudattaminen
on toteutunut. Lisätietoja
kerätään vaihtamalla säännöllisesti näkemyksiä direktiivillä perustetussa
televiestintäalan vaatimustenmukaisuuden arviointi- ja markkinoiden
valvontakomiteassa (TCAM), johon kuuluu jäsenvaltioiden lisäksi teollisuuden,
eurooppalaisten standardointielinten, ilmoitettujen laitosten ja
kuluttajajärjestöjen edustajia. Komissio tarkastelee tämän direktiivin
toteuttamista ja antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle siitä kertomuksen
viiden vuoden välein. 2.2. Hallinnointi- ja
valvontajärjestelmä 2.2.1. Todetut riskit –
Voi olla mahdollista, että jäsenvaltiot panevat tarkistetun direktiivin
täytäntöön eri tavoin. –
Tarkistettuun direktiivin liittyvät EU:n tason kustannukset rajoittuvat
henkilöstöön ja mahdollisen tietokannan perustamiseen tiettyjen tuoteluokkien
rekisteröintiin ennen tuotteiden saattamista markkinoille, jos tarkistetun
direktiivin voimaantulon jälkeen ei ole päästy hyvätasoiseen
vaatimustenmukaisuuteen. 2.2.2. Valvontamenetelmä(t) – Jotta direktiivi olisi helpompi saattaa osaksi kansallista
lainsäädäntöä yhtenäisesti kaikissa jäsenvaltioissa ja EU:n lainsäätäjän
tarkoituksen mukaisesti, komissio aikoo järjestää yhden tai useamman seminaarin
asiasta vastaavien kansallisten ministeriöiden kanssa sinä aikana, jona
jäsenvaltioiden on saatettava direktiivi osaksi lainsäädäntöään. –
Tuotteiden rekisteröintiin käytettävän tietokannan mahdollisen perustamisen
talousarvio on noin 300 000 euroa, ja sen osalta järjestetään
varainhoitoasetuksen sääntöjen mukainen tarjouskilpailu. 2.3. Toimenpiteet petosten ja
sääntöjenvastaisuuksien ehkäisemiseksi Ilmoitetaan käytössä
olevat ja suunnitellut torjunta- ja suojatoimenpiteet –
Varainhoitoasetuksen soveltamisen lisäksi ei muita toimenpiteitä. 3. EHDOTUKSEN/ALOITTEEN ARVIOIDUT
RAHOITUSVAIKUTUKSET 3.1. Kyseeseen tulevat
monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat · Talousarviossa jo olevat budjettikohdat Moniv. rahoituskehyksen otsake || Budjettikohta || Määrärahalaji || Rahoitusosuudet Numero [Kuvaus………………………...……….] || JM/EI-JM[43] || EFTA-mailta[44] || ehdokasmailta[45] || kolmansilta mailta || varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan aa alakohdassa tarkoitetut rahoitusosuudet 1a Kasvua ja työllisyyttä edistävä kilpailukyky || 02.03.01, Sisämarkkinoiden toiminta ja kehittäminen erityisesti ilmoittamisen, varmentamisen ja alakohtaisen lähentämisen aloilla || JM || EI || EI || EI || EI · Uudet perustettaviksi esitetyt budjettikohdat: EI Monivuotisen
rahoituskehyksen otsakkeiden ja budjettikohtien mukaisessa järjestyksessä Moniv. rahoituskehyksen otsake || Budjettikohta || Määrärahalaji || Rahoitusosuudet Numero [Otsake……………………………………..] || JM/EI-JM || EFTA-mailta || ehdokasmailta || kolmansilta mailta || varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan aa alakohdassa tarkoitetut rahoitusosuudet || [XX.YY.YY.YY] || || KYLLÄ/EI || KYLLÄ/EI || KYLLÄ/EI || KYLLÄ/EI 3.2. Arvioidut vaikutukset
menoihin 3.2.1. Yhteenveto arvioiduista
vaikutuksista menoihin milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Monivuotisen rahoituskehyksen otsake: || Numero || 1a. Kasvua ja työllisyyttä edistävä kilpailukyky PO: ENTR || || || Vuosi N[46] || Vuosi N + 1 || Vuosi N + 2 || Vuosi N + 3 || …ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) || YHTEENSÄ Toimintamäärärahat || || || || || || || || 02.03.01, Sisämarkkinoiden toiminta ja kehittäminen erityisesti ilmoittamisen, varmentamisen ja alakohtaisen lähentämisen aloilla || Sitoumukset || (1) || 0 || 0 || 0 || 0.3 || 0.03 || 0.03 || 0.03 || Ehdotuksen mukaisen toiminnan kestoa ei ole rajattu. Maksut || (2) || 0 || 0 || 0 || 0.3 || 0.03 || 0.03 || 0.03 || Ehdotuksen mukaisen toiminnan kestoa ei ole rajattu. Budjettikohdan numero || Sitoumukset || (1a) || || || || || || || || Maksut || (2a) || || || || || || || || Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat[47] || || || || || || || || Budjettikohdan numero || || (3) || || || || || || || || PO ENTR:n määrärahat YHTEENSÄ || Sitoumukset || =1+1a +3 || 0 || 0 || 0 || 0,3 || 0,03 || 0,03 || 0,03 || Ehdotuksen mukaisen toiminnan kestoa ei ole rajattu. Maksut || =2+2a +3 || 0 || 0 || 0 || 0,3 || 0,03 || 0.,3 || 0,03 || Ehdotuksen mukaisen toiminnan kestoa ei ole rajattu. Toimintamäärärahat YHTEENSÄ || Sitoumukset || (4) || || || || || || || || Maksut || (5) || || || || || || || || Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ || (6) || || || || || || || || Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 1a. Kasvua ja työllisyyttä edistävä kilpailukyky kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ || Sitoumukset || =4+ 6 || 0 || 0 || 0 || 0,3 || 0,03 || 0,03 || 0,03 || Ehdotuksen mukaisen toiminnan kestoa ei ole rajattu. Maksut || =5+ 6 || 0 || 0 || 0 || 0,3 || 0,03 || 0,03 || 0,03 || Ehdotuksen mukaisen toiminnan kestoa ei ole rajattu. Jos ehdotuksella/aloitteella on vaikutuksia useampaan
otsakkeeseen: EI Toimintamäärärahat YHTEENSÄ || Sitoumukset || (4) || || || || || || || || Maksut || (5) || || || || || || || || Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ || (6) || || || || || || || || Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEISIIN 1–4 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ (viitemäärä) || Sitoumukset || =4+ 6 || || || || || || || || Maksut || =5+ 6 || || || || || || || || Monivuotisen rahoituskehyksen otsake: || 5 || ”Hallintomenot” || || || Vuosi N || Vuosi N+1 || Vuosi N+2 || Vuosi N+3 || …ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) || YHTEENSÄ || PO: ENTR || Henkilöresurssit || 0,635 || 0,635 || 0,635 || 0,635 || 0,635 || 0,635 || 0,635 || Ehdotuksen mukaisen toiminnan kestoa ei ole rajattu. Muut hallintomenot || 0,092 || 0,092 || 0,092 || 0,092 || 0,092 || 0,092 || 0,092 || Ehdotuksen mukaisen toiminnan kestoa ei ole rajattu. PO ENTR YHTEENSÄ || Määrärahat || 0,727 || 0,727 || 0,727 || 0,727 || 0,727 || 0,727 || 0,727 || Ehdotuksen mukaisen toiminnan kestoa ei ole rajattu. Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 5 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ || (Sitoumukset yhteensä = maksut yhteensä) || || || || || || || || 3.2.2. Arvioidut vaikutukset
toimintamäärärahoihin –
¨ Ehdotus/aloite ei edellytä toimintamäärärahoja. –
X¨ Ehdotus/aloite edellyttää toimintamäärärahoja seuraavasti: Maksusitoumusmäärärahat, milj. euroa (kolmen
desimaalin tarkkuudella) Tavoitteet ja tuotokset ò || || || Vuosi N || Vuosi N+1 || Vuosi N+2 || Vuosi N+3 || …ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) || YHTEENSÄ TUOTOKSET Tyyppi[48] || Keski-määr. kustannukset || Tuotosten määrä || Kustannus || Tuotosten määrä || Kustannus || Tuotosten määrä || Kustannus || Tuotosten määrä || Kustannus || Tuotosten määrä || Kustannus || Tuotosten määrä || Kustannus || Tuotosten määrä || Kustannus || Määrä yhteensä || Kustannukset yhteensä ERITYISTAVOITE 1: Voimassa olevan unionin sisämarkkinasäännöstön jatkuva kehittäminen sekä uusien lainsäädäntötoimenpiteiden ja muiden toimenpiteiden ehdottaminen tarpeen mukaan.[49]… || || || || || || || || || || || || || || || || Tietokannan perustaminen tuotteiden rekisteröintiin || || || || || || || || || 1 || 0,3 || || || || || || || || Tuotteiden rekisteröintiin käytettävän tietokannan ylläpito || || || || || || || || || || || 1 || 0,03 || 1 || 0,03 || 1 || 0,03 || || Ehdotuksen mukaisen toiminnan kestoa ei ole rajattu. - tuotos || || || || || || || || || || || || || || || || || || Välisumma erityistavoite 1 || || || || || || || || || || || || || || || || ERITYISTAVOITE 2… || || || || || || || || || || || || || || || || - tuotos || || || || || || || || || || || || || || || || || || Välisumma erityistavoite 2 || || || || || || || || || || || || || || || || KUSTANNUKSET YHTEENSÄ || || || || || || || || 0,3 || || 0,03 || || 0,03 || || 0,03 || || Ehdotuksen mukaisen toiminnan kestoa ei ole rajattu. 3.2.3. Arvioidut vaikutukset
hallintomäärärahoihin 3.2.3.1. Yhteenveto –
¨ Ehdotus/aloite ei edellytä hallintomäärärahoja. –
X¨ Ehdotus/aloite edellyttää hallintomäärärahoja seuraavasti: milj. euroa (kolmen
desimaalin tarkkuudella) || Vuosi N[50] || Vuosi N+1 || Vuosi N+2 || Vuosi N+3 || …ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) || YHTEENSÄ Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKE 5 || || || || || || || || Henkilöresurssit || 0,635 || 0,635 || 0,635 || 0,635 || 0,635 || 0,635 || 0,635 || Ehdotuksen mukaisen toiminnan kestoa ei ole rajattu. Muut hallintomenot || 0,092 || 0,092 || 0,092 || 0,092 || 0,092 || 0,092 || 0,092 || Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKE 5, välisumma || 0,727 || 0,727 || 0,727 || 0,727 || 0,727 || 0,727 || 0,727 || Ehdotuksen mukaisen toiminnan kestoa ei ole rajattu. Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 5 sisältymättömät[51] || || || || || || || || Henkilöresurssit || || || || || || || || Muut hallintomenot || || || || || || || || Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 5 sisältymättömät, välisumma || || || || || || || || YHTEENSÄ || 0,727 || 0,727 || 0,727 || 0,727 || 0,727 || 0,727 || 0,727 || Ehdotuksen mukaisen toiminnan kestoa ei ole rajattu. 3.2.3.2. Henkilöresurssien arvioitu
tarve –
¨ Ehdotus/aloite ei edellytä henkilöresursseja. –
X¨ Ehdotus/aloite edellyttää henkilöresursseja seuraavasti: arvio kokonaislukuina (tai enintään yhden desimaalin tarkkuudella) || Vuosi N || Vuosi N+1 || Vuosi N+2 || Vuosi N+3 || …ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) Henkilöstötaulukkoon sisältyvät virat/toimet (virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt) 02 01 01 01 (päätoimipaikka ja komission edustustot EU:ssa) || 5 || 5 || 5 || 5 || 5 || 5 || 5 XX 01 01 02 (edustustot EU:n ulkopuolella) || || || || || || || XX 01 05 01 (epäsuora tutkimustoiminta) || || || || || || || 10 01 05 01 (suora tutkimustoiminta) || || || || || || || Ulkopuolinen henkilöstö (kokoaikaiseksi muutettuna)[52] XX 01 02 01 (kokonaismäärärahoista katettavat sopimussuhteiset toimihenkilöt, vuokrahenkilöstö ja kansalliset asiantuntijat) || || || || || || || XX 01 02 02 (sopimussuhteiset ja paikalliset toimihenkilöt, vuokrahenkilöstö, nuoremmat asiantuntijat ja kansalliset asiantuntijat EU:n ulkopuolisissa edustustoissa) || || || || || || || XX 01 04 yy[53] || – päätoimipaikassa[54] || || || || || || || – EU:n ulkop. edustustoissa || || || || || || || XX 01 05 02 (epäsuora tutkimustoiminta: sopimussuhteiset toimihenkilöt, vuokrahenkilöstö ja kansalliset asiantuntijat) || || || || || || || 10 01 05 02 (suora tutkimustoiminta: sopimussuhteiset toimihenkilöt, vuokrahenkilöstö ja kansalliset asiantuntijat) || || || || || || || Muu budjettikohta (mikä?) || || || || || || || YHTEENSÄ || 5 || 5 || 5 || 5 || 5 || 5 || 5 XX viittaa kyseessä olevaan toimintalohkoon
eli talousarvion osastoon. Henkilöresurssien tarve
katetaan toimen hallinnointiin jo osoitetulla pääosaston henkilöstöllä ja/tai
pääosastossa toteutettujen henkilöstön uudelleenjärjestelyjen tuloksena
saadulla henkilöstöllä sekä tarvittaessa sellaisilla lisäresursseilla, jotka
toimea hallinnoiva pääosasto voi saada käyttöönsä vuotuisessa määrärahojen
jakomenettelyssä talousarvion puitteissa. Kuvaus henkilöstön
tehtävistä: Virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt || 1 direktiivistä vastaava virkamies, 3 alakohtaista vastuuvirkamiestä: oikeudelliset kysymykset, pysyvän komitean sihteeristö, viestintä, taajuuspolitiikkaa koskeva koordinointi tietoyhteiskunnan pääosaston kanssa, jäsenvaltioiden teknisiä määräyksiä koskevien ilmoitusten arviointi, markkinavalvontaviranomaisten täytäntöönpanotoimien koordinointi, ehdokasmaiden / assosioituneiden maiden lainsäädännön tarkastelu, tuki kauppapolitiikan pääosastolle kolmansien maiden kanssa käytäviin neuvotteluihin – 1 virkamies, joka toimii tiimin sihteerinä ja vastaa logistiikasta Ulkopuolinen henkilöstö || 3.2.4. Yhteensopivuus nykyisen
monivuotisen rahoituskehyksen kanssa –
X¨ Ehdotus/aloite on nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen
mukainen. Kaikki direktiiviehdotukseen sisältyvät toimenpiteet ovat
johdonmukaisia suhteessa nykyiseen ja komission ehdottamaan seuraavaan
monivuotiseen rahoituskehykseen (2014–2020) ja niiden mukaisia. –
¨ Ehdotus/aloite edellyttää rahoituskehyksen asianomaisen otsakkeen
rahoitussuunnitelman muuttamista. Selvitys rahoitussuunnitelmaan tarvittavista
muutoksista, mainittava myös kyseeseen tulevat budjettikohdat ja määrät –
¨ Ehdotus/aloite edellyttää joustovälineen varojen käyttöön ottamista
tai monivuotisen rahoituskehyksen tarkistamista.[55] Selvitys tarvittavista toimenpiteistä, mainittava myös
kyseeseen tulevat rahoituskehyksen otsakkeet, budjettikohdat ja määrät 3.2.5. Ulkopuolisten tahojen
osallistuminen rahoitukseen –
X Ehdotuksen/aloitteen rahoittamiseen ei osallistu
ulkopuolisia tahoja. –
Ehdotuksen/aloitteen rahoittamiseen osallistuu ulkopuolisia
tahoja seuraavasti (arvio): määrärahat, milj. euroa (kolmen desimaalin
tarkkuudella) || Vuosi N || Vuosi N+1 || Vuosi N+2 || Vuosi N+3 || …ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) || Yhteensä Rahoitukseen osallistuva taho || || || || || || || || Yhteisrahoituksella katettavat määrärahat YHTEENSÄ || || || || || || || || 3.3. Arvioidut vaikutukset
tuloihin –
X¨ Ehdotuksella/aloitteella ei ole vaikutuksia tuloihin. –
¨ Ehdotuksella/aloitteella on vaikutuksia tuloihin seuraavasti: ·
¨ vaikutukset omiin varoihin ·
¨ vaikutukset sekalaisiin tuloihin milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Tulopuolen budjettikohta || Käytettävissä olevat määrärahat kuluvana varainhoitovuonna || Ehdotuksen/aloitteen vaikutus[56] Vuosi N || Vuosi N+1 || Vuosi N+2 || Vuosi N+3 || …ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) Momentti …………. || || || || || || || || Vastaava(t) menopuolen
budjettikohta (budjettikohdat) käyttötarkoitukseensa sidottujen sekalaisten
tulojen tapauksessa: Selvitys tuloihin
kohdistuvan vaikutuksen laskentamenetelmästä [1] Toinen tilannekatsaus radio- ja telepäätelaitteista
ja niiden vaatimustenmukaisuuden vastavuoroisesta tunnustamisesta annetun
direktiivin 1999/5/EY toimivuuteen (KOM(2010) 43 lopullinen, 9.2.2010). [2] Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o
676/2002/EY, tehty 7. maaliskuuta 2002, Euroopan yhteisön
radiotaajuuspolitiikan sääntelyjärjestelmästä. [3] Direktiivi 2002/95/EY vaarallisten aineiden käytön
rajoittamisesta. [4] Direktiivi 2002/96/EY sähkö- ja
elektroniikkalaiteromusta. [5] Direktiivi 2006/66/EY paristoista ja akuista sekä
käytetyistä paristoista ja akuista. [6] Direktiivi 2009/125/EY energiaan liittyvien tuotteiden
ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista. [7] Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o
243/2012/EU, annettu 14. maaliskuuta 2012, monivuotisen radiotaajuuspoliittisen
ohjelman perustamisesta. [8] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/21/EY,
annettu 7. maaliskuuta 2002, sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen
yhteisestä sääntelyjärjestelmästä (puitedirektiivi). [9] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/20/EY,
annettu 7. maaliskuuta 2002, sähköisiä viestintäverkkoja ja ‑palveluja
koskevista valtuutuksista (valtuutusdirektiivi). [10] Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 676/2002/EY,
tehty 7. maaliskuuta 2002, Euroopan yhteisön radiotaajuuspolitiikan
sääntelyjärjestelmästä (radiotaajuuspäätös). [11] Ks. http://ec.europa.eu/governance/better_regulation/key_docs_en.htm#_br. [12] Ks.
http://ec.europa.eu/research/innovation-union/index_en.cfm, KOM(2010) 546
lopullinen, Eurooppa 2020 ‑strategian lippulaivahanke Innovaatiounioni. [13] Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 243/2012/EU,
annettu 14. maaliskuuta 2012, monivuotisen radiotaajuuspoliittisen ohjelman
perustamisesta. [14] Komission kertomus neuvostolle ja Euroopan parlamentille Toinen
tilannekatsaus radio- ja telepäätelaitteista ja niiden vaatimustenmukaisuuden
vastavuoroisesta tunnustamisesta annetun direktiivin 1999/5/EY toimivuuteen.
[KOM/2010/43 lopullinen – ei julkaistu virallisessa lehdessä] -
http://ec.europa.eu/enterprise/sectors/rtte/documents/legislation/review/index_en.htm#h2-2. [15] Summary of the 2010 public consultation on the impact
of options under consideration for the revision of the R&TTE Directive. Toukokuu 2011.
http://ec.europa.eu/enterprise/sectors/rtte/public-consultation/files-public-consultation/summary-2010-pc_en.pdf. [16] Impact
Assessment concerning a proposed mandatory registration system in the scope of
Directive 1999/5/EC FINAL REPORT 5.10.2009. Technopolis Group –
http://ec.europa.eu/enterprise/sectors/rtte/files/technop-ia-radio-finrep_en.pdf. [17] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/108/EY,
annettu 15. joulukuuta 2004, sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevan
jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä ja direktiivin 89/336/ETY
kumoamisesta. [18] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/95/EY,
annettu 12. joulukuuta 2006, tietyllä jännitealueella toimivia sähkölaitteita
koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä. [19] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/95/EY,
annettu 3. joulukuuta 2001, yleisestä tuoteturvallisuudesta. [20] Direktiivi 2008/63/EY, annettu 20. kesäkuuta 2008,
kilpailusta telepäätelaitemarkkinoilla. [21] [22] [23] EYVL
L 91, 7.4.1999, s. 10. [24] EUVL
L 218, 13.8.2008, s. 30. [25] EUVL
L 218, 13.8.2008, s. 82. [26] EUVL
L 374, 27.12.2006, s. 10. [27] EUVL
L 390, 31.12.2004, s. 24. [28] EUVL
L 162, 21.6.2008, s. 20. [29] EYVL L 204, 21.7.1998, s. 37. [30] EYVL L 108, 24.4.2002, s. 1. [31] EUVL
L 129, 17.5.2007, s. 67. [32] EUVL
L […], […], s. […]. [33] EUVL
L 55, 28.2.2011, s. 13. [34] EYVL
L 108, 24.4.2002, s. 33. [35] EUVL
L […], […], s. […]. [36] EYVL
L 46, 17.2.1997, s. 25. [37] EUVL L 79, 19.3.2008, s. 1. [38] ABM: toimintoperusteinen johtaminen; ABB:
toimintoperusteinen budjetointi. [39] Sellaisina kuin nämä on määritelty varainhoitoasetuksen
49 artiklan 6 kohdan a ja b alakohdassa. [40] Toinen tilannekatsaus radio- ja telepäätelaitteista ja
niiden vaatimustenmukaisuuden vastavuoroisesta tunnustamisesta annetun
direktiivin 1999/5/EY toimivuuteen (KOM(2010) 43 lopullinen, 9.2.2010). [41] Kuvaukset eri hallinnointitavoista ja viittaukset
varainhoitoasetukseen ovat saatavilla budjettipääosaston verkkosivuilla
osoitteessa http://www.cc.cec/budg/man/budgmanag/budgmanag_en.html. [42] Sellaisina kuin nämä on määritelty varainhoitoasetuksen
185 artiklassa. [43] JM = jaksotetut määrärahat; EI-JM = jaksottamattomat
määrärahat. [44] EFTA: Euroopan vapaakauppaliitto. [45] Ehdokasmaat ja soveltuvin osin Länsi-Balkanin mahdolliset
ehdokasmaat. [46] Vuosi N on ehdotuksen/aloitteen toteutuksen aloitusvuosi. [47] Tekninen ja/tai hallinnollinen apu sekä EU:n ohjelmien
ja/tai toimien toteuttamiseen liittyvät tukimenot (entiset BA-budjettikohdat),
epäsuora ja suora tutkimustoiminta. [48] Tuotokset ovat tuloksena olevia
tuotteita ja palveluita (esim. rahoitettujen opiskelijavaihtojen määrä tai
rakennetut tiekilometrit). [49] Kuten kuvattu kohdassa 1.4.2 ”Erityistavoitteet”. [50] Vuosi N on ehdotuksen/aloitteen toteutuksen aloitusvuosi. [51] Tekninen ja/tai hallinnollinen apu sekä EU:n ohjelmien
ja/tai toimien toteuttamiseen liittyvät tukimenot (entiset BA-budjettikohdat),
epäsuora ja suora tutkimustoiminta. [52] Sopimussuhteiset toimihenkilöt, vuokrahenkilöstö,
edustustojen nuoremmat asiantuntijat, paikalliset toimihenkilöt ja kansalliset
asiantuntijat. [53] Toimintamäärärahoista katettavan ulkopuolisen henkilöstön
enimmäismäärä (entiset BA-budjettikohdat). [54] Etenkin rakennerahastot, Euroopan maaseudun kehittämisen
maatalousrahasto (maaseuturahasto) ja Euroopan kalatalousrahasto. [55] Katso toimielinten sopimuksen 19 ja 24 kohta. [56] Perinteiset omat varat (tulli- ja sokerimaksut) on
ilmoitettava nettomääräisinä eli bruttomäärästä on vähennettävä kantokuluja
vastaava 25 prosentin osuus.