/* KOM/2011/0762 lopullinen - 2011/0347 (NLE) */ Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta Maailman kauppajärjestössä (WTO) vahvistettavasta kannasta Maailman kauppajärjestön perustamisesta tehdyn Marrakeshin sopimuksen (WTO-sopimuksen) IX artiklan mukaisiin, tiettyjen poikkeuslupien myöntämistä ja/tai jatkamista koskeviin pyyntöihin
PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAVOITE Tämän ehdotuksen tavoitteena on mahdollistaa se, että EU liittyy Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa saavutettuun konsensukseen tiettyjen poikkeuslupien[1] hyväksymisestä WTO:n yleisneuvostossa. Ehdotuksen mukaan neuvosto valtuuttaa komission esittämään WTO:ssa Euroopan unionin puolesta unionin kannan WTO-sopimuksen IX artiklan mukaisiin poikkeuslupien myöntämistä tai jatkamista koskeviin pyyntöihin, jos tietyt edellytykset täyttyvät. Näihin kuuluvat WTO-sopimuksen IX artiklassa vahvistetut edellytykset, jotka oikeuttavat poikkeuslupaa koskevan päätöksen tekemisen. 2. EHDOTUKSEN OIKEUSPERUSTA Silloin kun kansainvälisellä sopimuksella perustetun elimen on annettava säädöksiä, joilla on oikeusvaikutuksia, neuvosto tekee päätöksen unionin puolesta esitettävien kantojen vahvistamisesta komission tai unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ehdotuksesta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 218 artiklan 9 kohdan mukaisesti. Poikkeusluvan myöntäminen tai jatkaminen kuuluu tämän määräyksen soveltamisalaan, koska päätöksen tekee kansainvälisellä sopimuksella perustettu elin (WTO:n yleisneuvosto tai ministerikokous), ja kyseinen sopimus vaikuttaa EU:n oikeuksiin ja velvoitteisiin. 3. EHDOTUKSEN SOVELTAMISALA Komissio valtuutetaan ottamaan kantaa EU:n puolesta sellaisia erityisiä poikkeuslupia koskeviin pyyntöihin, joiden merkitys on poliittisesti, taloudellisesti ja kaupan kannalta marginaalinen, ja jotka ovat sopusoinnussa EU:n yleisen kauppapolitiikan kanssa. EU:n olisi voitava toimia nopeasti näitä poikkeuslupapyyntöjä koskevan WTO:n päätöksentekoprosessin puitteissa. Erillisten neuvoston päätösten tekeminen jokaisesta tässä sopimuksessa tarkoitetusta poikkeuslupapyynnöstä vaikuttaisi poikkeusten rajalliseen soveltamisalaan nähden suhteettomalta. Se voisi myös johtaa menettelyllisiin ongelmiin, koska neuvoston päätösten hyväksymiseen vaadittu EU:n sisäinen prosessi saattaisi kestää kauemmin kuin WTO:n oma prosessi. Tästä seuraisi, että EU ei olisi valmis liittymään konsensukseen yleisneuvostossa, mikä puolestaan viivyttäisi WTO:n toimintaa. Ehdotettu päätös koskee seuraavia poikkeusluvan myöntämis- tai jatkamispyyntöjä: 1) Poikkeusluvan myöntämistä tai jatkamista koskevat pyynnöt, jotka liittyvät harmonoidun tavarankuvaus- ja koodausjärjestelmän (ns. HS-järjestelmä) käyttöönottoon 1. tammikuuta 1988 ja Maailman tullijärjestön neuvoston suosittamien, HS-järjestelmän ensimmäisten, toisten, kolmansien, neljänsien ja viidensien muutosten (”HS92-muutokset”, ”HS96-muutokset”, ”HS2002-muutokset”, ”HS2007-muutokset” ja ”HS2012-muutokset”) käyttöönottoon sekä sellaisten tulevien HS-järjestelmien muutosten käyttöönottoon, joissa velvoitetaan WTO:n jäsenet sisällyttämään nämä muutokset myönnytysluetteloihinsa (muuttamalla tariffimyönnytysluettelot HS-nimikkeistön mukaisiksi). Nämä kollektiiviset poikkeusluvat[2] liittyvät jäsenten tariffisitoumusluetteloiden muuttamiseen harmonoidun järjestelmän uudempien versioiden mukaisiksi. Niitä tarvitaan silloin, kun WTO:n jäsen on noudattanut Maailman tullijärjestön suositusta nimikkeistön uudemman version ottamisesta käyttöön kansallisesti, mutta ei ole vielä ehtinyt muuttaa myönnytysluetteloaan sen mukaiseksi WTO:n yhteydessä (EU:lla onkin tällä hetkellä poikkeus HS2002:n ja HS2007:n soveltamisesta). On näin ollen EU:n edun mukaista, että tällaisten poikkeuslupien jatkaminen vuodella sujuisi juoheasti. Tällaiset pyynnöt koskevat pääasiassa voimassa olevien poikkeuslupien jatkamista, mutta joskus myös poikkeusta uusien HS-muutosten hyväksymisestä. Tässä yhteydessä on hyväksyttävä ennen vuoden 2012 alkua uusi, HS2012:ta koskeva poikkeuslupa (ja on pyydettävä poikkeusluvan ulottamista koskemaan myös EU:ta itseään). 2) Pyynnöt, jotka koskevat Kap Verdelle myönnetyn, GATT 1994 -sopimuksen VII artiklan ja tullausarvoa koskevan WTO:n sopimuksen täytäntöönpanoa koskevan voimassa olevan poikkeusluvan jatkamista Tämä poikkeuslupa mahdollistaa sen, että Kap Verden määräaikaa panna täysimääräisesti täytäntöön tullitariffeja ja kauppaa koskeva yleissopimus (GATT-sopimus) ja tullausarvoa koskeva WTO:n sopimus jatketaan 31. joulukuuta 2011 asti.[3] Tämän poikkeusluvan jatkamisen vaikutus EU:n talouteen ja kauppaan olisi minimaalinen. 3) Pyynnöt, jotka koskevat Kanadan tullietuusohjelmaan liittyvän voimassa olevan poikkeusluvan jatkamista Tämän poikkeusluvan nojalla Kanada saa myöntää tullittomuuden CARIBCAN-ohjelmaan osallistuville, Kansainyhteisöön kuuluville Karibian maille, ilman että sitä vaaditaan myöntämään sama kohtelu muiden WTO:n jäsenten vastaaville tuotteille. Kanadan poikkeuslupa on voimassa 31. joulukuuta 2011 asti.[4] Tämän poikkeusluvan jatkamisen vaikutus EU:n talouteen ja kauppaan olisi minimaalinen. Olisi myös EU:n yleislinjan mukaista tukea kehitysmaiden taloudellista kehitystä tullietuuksien avulla. 4) Pyynnöt, jotka koskevat Kuuballe myönnetyn, tullitariffeja ja kauppaa koskevan vuoden 1994 yleissopimuksen XV artiklan 6 kohdan määräysten soveltamatta jättämistä koskevan voimassa olevan poikkeusluvan jatkamista Tämän poikkeusluvan nojalla Kuuba saa poiketa GATT-sopimuksen XV artiklan 6 kohdan määräyksestä, jonka mukaan sellaisen WTO:n jäsenen, joka ei ole enää Kansainvälisen valuuttarahaston jäsen, on tehtävä erillissopimus WTO:n kanssa. Tämä poikkeuslupa myönnettiin Kuuballe ensimmäisen kerran vuonna 1964, ja tällä hetkellä lupa on voimassa 31. joulukuuta 2011 asti.[5] 5) Pyynnöt jatkaa Kimberleyn prosessin sertifiointijärjestelmää koskevaa voimassa olevaa poikkeuslupaa Tämä kollektiivinen poikkeuslupa koskee raakatimantteihin sovellettavaa Kimberleyn prosessin sertifiointijärjestelmää, johon EU osallistuu yhdessä 19 muun WTO:n jäsenen kanssa. Poikkeusluvan tavoitteena on estää niin sanottujen konfliktitimanttien kauppa. Poikkeuslupa on voimassa 31. joulukuuta 2012 asti.[6] Tämän poikkeusluvan jatkamisen vaikutus EU:n talouteen ja kauppaan olisi minimaalinen. Sen sijaan sillä olisi suuri merkitys EU:n yleisille kauppasuhteille. Ehdotuksessa säädetään edelleen seuraavista seikoista: - Komissio tiedottaa neuvostolle (kauppapoliittisen komitean välityksellä) etukäteen hyvissä ajoin asianomaisen WTO:n elimen kokouksesta, jossa voidaan tehdä päätös jostakin tässä päätöksessä tarkoitetusta pyynnöstä. - Neuvosto voi pyytää asianomaista poikkeuslupapyyntöä koskevan erillisen neuvoston päätöksen hyväksymismenettelyn jatkamista. Euroopan parlamentille tiedotetaan välittömästi ja täysimääräisesti Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 218 artiklan 10 kohdan mukaisesti. 2011/0347 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta Maailman kauppajärjestössä (WTO) vahvistettavasta kannasta Maailman kauppajärjestön perustamisesta tehdyn Marrakeshin sopimuksen (WTO-sopimuksen) IX artiklan mukaisiin, tiettyjen poikkeuslupien myöntämistä ja/tai jatkamista koskeviin pyyntöihin EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, JOKA ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan yhdessä sen 218 artiklan 9 kohdan kanssa, ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen, sekä katsoo seuraavaa: (1) Maailman kauppajärjestön perustamisesta tehdyn Marrakeshin sopimuksen, jäljempänä ’WTO-sopimus’, IX artiklassa vahvistetaan menettelyt WTO-sopimuksen liitteissä 1A, 1B ja 1C sekä näiden liitteissä olevia monenkeskisiä sopimuksia koskevien poikkeuslupien myöntämiseksi. (2) Kun WTO:ssa tehdään poikkeuslupapyyntöjä, asianomaiselle WTO:n elimelle annetaan usein hyvin vähän aikaa pyyntöjä koskevan lopullisen päätöksen tekemiseksi, ja samalla WTO:n jäseniltä edellytetään nopeaa reaktiota. (3) On unionin edun mukaista, että vuoden kestävän poikkeusluvan myöntämistä tai jatkamista koskevat pyynnöt[7], jotka liittyvät harmonoidun tavarankuvaus- ja koodausjärjestelmän, jäljempänä ’HS-järjestelmä’, käyttöönottoon 1 päivänä tammikuuta 1988 sekä Maailman tullijärjestön neuvoston suosittamien HS-järjestelmän ensimmäisten, toisten, kolmansien, neljänsien ja viidensien muutosten, joista käytetään nimityksiä ’HS92-muutokset’ (jotka tulivat voimaan 1 päivänä tammikuuta 1992), ’HS96-muutokset’ (jotka tulivat voimaan 1 päivänä tammikuuta 1996), ’HS2002-muutokset’ (jotka tulivat voimaan 1 päivänä tammikuuta 2002), ’HS2007-muutokset’ (jotka tulivat voimaan 1 päivänä tammikuuta 2007) ja ’HS2012-muutokset’ (jotka tulevat voimaan 1 päivänä tammikuuta 2012) käyttöönottoon, sekä sellaisten tulevien HS-järjestelmän muutosten käyttöönottoon, joilla velvoitetaan jäsenet sisällyttämään nämä muutokset myönnytysluetteloihinsa (muuttamalla tariffimyönnytysluettelot HS-nimikkeistön mukaisiksi), hyväksytään nopeasti. (4) Poikkeuslupa, jonka nojalla Kap Verde saa jatkaa määräaikaa tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) ja tullausarvoa koskevan WTO:n sopimuksen panemiseksi täytäntöön täysimääräisesti, päättyy 31 päivänä joulukuuta 2011.[8] Poikkeusluvan jatkamisen vaikutus unionin talouteen ja kauppaan olisi minimaalinen. (5) Kanadan CARIBCAN-tullietuusohjelmaan liittyvä poikkeuslupa päättyy 31 päivänä joulukuuta 2011.[9] Tämän poikkeusluvan jatkamisen vaikutus unionin talouteen ja kauppaan olisi minimaalinen, ja olisi myös unionin yleislinjan mukaista tukea kehitysmaiden taloudellista kehitystä tullietuuksien avulla. (6) Poikkeuslupa, jonka nojalla Kuuba saa poiketa tullitariffeja ja kauppaa koskevan vuoden 1994 sopimuksen XV artiklan 6 kohdan määräyksistä, päättyy 31 päivänä joulukuuta 2011.[10] Tämän poikkeusluvan jatkamisen vaikutus unionin talouteen ja kauppaan olisi minimaalinen. (7) Poikkeuslupa, jonka nojalla raakatimantteihin sovellettavaan Kimberleyn prosessin sertifiointijärjestelmään osallistuvat maat saavat asettaa tiettyjä rajoituksia niin sanottujen veritimanttien kaupalle, päättyy 31 päivänä joulukuuta 2011.[11] Tämän poikkeusluvan jatkamisen vaikutus unionin talouteen ja kauppaan olisi minimaalinen; sen sijaan sillä olisi suuri merkitys unionin yleisille kauppasuhteille, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Euroopan unioni tukee asianmukaisessa WTO:n elimessä seuraavia maailman kauppajärjestön perustamisesta tehdyn Marrakeshin sopimuksen, jäljempänä ’WTO-sopimus’, IX artiklan 3 kohdan mukaisesti tehtyjä pyyntöjä: a) pyynnöt, jotka koskevat sellaisten poikkeuslupien myöntämistä ja/tai jatkamista, jotka liittyvät harmonoidun tavarankuvaus- ja koodausjärjestelmän, jäljempänä ’HS-järjestelmä’, käyttöönottoon, siihen vuosina 1992 (’HS92-muutokset’), 1996 (’HS96-muutokset’), 2002 (’HS2002-muutokset’), 2007 (’HS2007-muutokset’) ja 2012 (’HS2012-muutokset) tehtyjen muutosten käyttöönottoon sekä sellaisten tulevien HS-järjestelmän muutosten käyttöönottoon, joilla velvoitetaan jäsenet sisällyttämään nämä muutokset myönnytysluetteloihinsa; b) pyynnöt jatkoajan myöntämiseksi Kap Verdeä koskevalle poikkeusluvalle, jonka nojalla se saa jatkaa määräaikaa tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen VII artiklan sekä tullausarvoa koskevan WTO:n sopimuksen panemiseksi täytäntöön täysimääräisesti; c) pyynnöt jatkoajan myöntämiseksi Kanadaa koskevalle poikkeusluvalle, jonka nojalla se saa myöntää etuuskohtelun valikoiduille kehitysmaille (CARIBCAN-ohjelma); d) pyynnöt jatkoajan myöntämiseksi Kuubaa koskevalle poikkeusluvalle, jonka nojalla sen ei tarvitse soveltaa tullitariffeja ja kauppaa koskevan vuoden 1994 sopimuksen XV artiklan 6 kohdan määräyksiä; e) pyynnöt jatkoajan myöntämiseksi Kimberleyn prosessin sertifiointijärjestelmää koskevalle poikkeusluvalle. 2 artikla Komissio tiedottaa neuvostolle kauppapoliittisen komitean välityksellä etukäteen hyvissä ajoin asianomaisen WTO:n elimen kokouksesta, jossa voidaan tehdä päätös jostakin tässä päätöksessä tarkoitetusta pyynnöstä. Neuvosto voi Euroopan unionista toiminnasta tehdyn sopimuksen 241 artiklan mukaisesti kymmenen päivän kuluessa siitä, kun komissio on tiedottanut asiasta kauppapoliittiselle komitealle, pyytää komissiota jatkamaan asianomaista poikkeuslupapyyntöä koskevan erillisen neuvoston päätöksen hyväksymismenettelyä. 3 artikla Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään. Tehty Brysselissä Neuvoston puolesta Puheenjohtaja [1] Poikkeusluvilla ( waivers ) tarkoitetaan WTO:n yleisneuvoston ja ministerikokouksen myöntämiä lupia poiketa väliaikaisesti tietyistä WTO:n velvoitteista, joita olisi muutoin sovellettava. [2] Viimeinen HS96:ta koskeva poikkeuslupa on asiakirjassa WT/L/801, viimeinen HS2002:ta koskeva poikkeuslupa asiakirjassa WT/L/808 ja viimeinen HS2007:ää koskeva poikkeuslupa asiakirjassa WT/L/809. [3] Ks. asiakirja WT/L/812. [4] Ks. asiakirja WT/L/677. [5] Ks. asiakirja WT/L/678. [6] Ks. asiakirja WT/L/676. [7] Viimeinen HS96:ta koskeva poikkeuslupa on asiakirjassa WT/L/801, viimeinen HS2002:ta koskeva poikkeuslupa asiakirjassa WT/L/808 ja viimeinen HS2007:ää koskeva poikkeuslupa asiakirjassa WT/L/809. [8] Ks. asiakirja WT/L/812. [9] Ks. asiakirja WT/L/677. [10] Ks. asiakirja WT/L/678. [11] Ks. asiakirja WT/L/676.