Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS oikeusalan ohjelman perustamisesta kaudelle 2014–2020 /* KOM/2011/0759 lopullinen - 2011/0369 (COD) */
PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Vapauden,
turvallisuuden ja oikeuden alueen kehittäminen on edelleen yksi Euroopan
unionin painopisteistä, kuten Tukholman ohjelmassa vahvistetaan. Vaikka tällä
alalla on tapahtunut huomattavaa edistymistä, oikeudellinen yhteistyö yksityis-
ja rikosoikeuden alalla on yhä riittämätöntä. Lissabonin sopimuksen
voimaantulon ja kolmannesta pilarista luopumisen jälkeen oikeusalaa on
kehitettävä dynaamisesti niin, että voidaan vastata kaikkiin siihen liittyviin
haasteisiin. Keskeisiä työvälineitä ovat lainsäädäntötoimet ja
toimintapoliittiset toimenpiteet sekä niiden johdonmukainen täytäntöönpano.
Toiminta-alan kehittämistä voidaan edistää myöntämällä rahoitusta lainsäädännön
laatimiseen ja politiikan suunnitteluun ja niiden täytäntöönpanon
lujittamiseen. EU:n talousarvion kokonaistarkastelua koskevan
tiedonannon[1]
mukaisesti nykyisiä rahoitusvälineitä ja täytäntöönpanomekanismeja on
tarkasteltu uudelta kannalta, jotta voitaisiin varmistaa keskittyminen unionin
toiminnasta saatavaan lisäarvoon sekä järkeistää ja yksinkertaistaa
rahoitusmekanismeja. Eurooppa 2020 -strategiaa tukevaa talousarviota koskevassa
asiakirjassa[2]
komissio totesi, että monimutkaisesta ohjelmarakenteesta ja ohjelmien suuresta
määrästä johtuvien ongelmien voittamiseksi tarvitaan yksinkertaisempi ja
läpinäkyvämpi talousarvio. Oikeusala mainittiin esimerkkinä vallitsevasta
pirstaleisuudesta, jota olisi pyrittävä korjaamaan. Oikeusalan ohjelmalla pyritään tältä pohjalta
yksinkertaistamiseen ja järkeistämiseen laatimalla seuraaja kolmelle nykyiselle
ohjelmalle: - yksityisoikeutta koskeva ohjelma - rikosoikeutta koskeva ohjelma - huumetorjuntaa ja ‑tiedotusta koskeva
ohjelma. Siinä missä huumetorjuntaa ja ‑tiedotusta
koskevan ohjelman oikeusperusta liittyi kansanterveyden edistämiseen ja koko
ohjelma keskittyi terveysnäkökohtiin ja erityisesti huumausaineiden
väärinkäytöstä johtuvien terveyshaittojen vähentämiseen, oikeusalan ohjelmassa
lähestytään huumeidentorjuntapolitiikkaa rikollisuuden ehkäisemisen näkökulmasta.
Uudesta ohjelmasta on tarkoitus rahoittaa ennen muuta laittomaan
huumausainekauppaan kohdistuvia toimia, koska se on yksi niistä rikollisuuden
aloista, joilla Euroopan unionin lainsäätäjä voi Euroopan unionin toiminnasta
tehdyn sopimuksen, jäljempänä ’SEUT-sopimus’, 83 artiklan nojalla säätää
rikosten ja seuraamusten määrittelyä koskevista vähimmäissäännöistä. Samalla
pyritään ehkäisemään myös muita huumausaineisiin liittyviä laittomia toimia. Kun edellä mainitut SEUT-sopimuksen V osaston
kolmanteen osaan perustuvat ohjelmat yhdistetään, tämän alan rahoitusta voidaan
tarkastella kattavammin ja varoja voidaan myöntää tehokkaammin horisontaaliseen
toimintaan, esimerkiksi koulutukseen. Tämän ehdotuksen yleistavoitteena on edistää
todellisen oikeusalueen luomista yksityis- ja rikosoikeuden alalla tehtävää
oikeudellista yhteistyötä tukemalla. Tämän yleistavoitteen saavuttamiseksi
ehdotuksella pyritään edistämään unionin oikeuden tehokasta, kattavaa ja
johdonmukaista soveltamista yksityis- ja rikosoikeuden alalla tehtävän
oikeudellisen yhteistyön yhteydessä, parantamaan oikeussuojan saatavuutta sekä
ehkäisemään ja vähentämään huumeiden kysyntää ja tarjontaa. Tavoite voidaan
saavuttaa tukemalla koulutusta ja tiedotusta, lujittamalla verkostoja ja
helpottamalla valtioiden välistä yhteistyötä. Lisäksi unionin olisi hankittava
vankka analyyttinen perusta oikeusalan poliittisen päätöksenteon ja
lainsäädännön tueksi. 2. INTRESSITAHOJEN KUULEMISEN JA
VAIKUTUSTEN ARVIOINNIN TULOKSET 2.1. Intressitahojen kuuleminen Sidosryhmien
julkinen kuuleminen oikeusasioita, perusoikeuksia ja tasa-arvoa koskevista
rahoitustoimista vuoden 2013 jälkeen[3]
käynnistettiin 20. huhtikuuta 2011. Kommentteja saivat toimittaa verkossa
kahden kuukauden ajan kaikki asiasta kiinnostuneet sidosryhmät ja
yksityishenkilöt. Vastauksia saatiin useimmista eri jäsenvaltioista yhteensä
187, niistä suuri osa erilaisilta valtiosta riippumattomilta järjestöiltä. Vastaajat
suhtautuivat ohjelmien toimintatavoitteisiin myönteisesti ja vahvistivat, että
ohjelmien soveltamisalaan kuuluvilla aloilla tarvitaan rahoitusta. Unionin
toiminnasta saatava lisäarvo tunnustettiin, eikä rahoitusta katsottu voitavan
lopettaa yhdelläkään alalla. Ohjelmien yksinkertaistamista ja parantamista
kannatettiin, samoin kuin useimpia ehdotettuja toimenpiteitä, joihin kuuluivat
muun muassa ohjelmien lukumäärän supistaminen ja menettelyjen
yksinkertaistaminen. Sidosryhmät kannattivat rahoituksen
myöntämistä esimerkiksi hyvien käytänteiden vaihtamiseen, alan ammattilaisten
kouluttamiseen, tiedotukseen ja valistukseen, verkostojen tukemiseen ja
selvitysten laatimiseen. Kaikki sidosryhmien kannattamat toimintamuodot
luetellaan erikseen ehdotuksen 6 artiklassa. Vastaajat kannattivat myös
komission ehdotuksia, jotka koskivat sitä, minkätyyppisille toimijoille
rahoitusta olisi myönnettävä, sekä käytettäviä rahoitusmekanismeja. 2.2. Vaikutusten arviointi Oikeusasioita, perusoikeuksia ja tasa-arvoa
koskevista tulevista rahoitustoimista laadittiin vain yksi
vaikutustenarviointi, vaikka tällä alalla on nykyään käytössä kuusi eri
ohjelmaa[4].
Tällä vaikutustenarvioinnilla on merkitystä sekä oikeusalan ohjelman että
perusoikeus- ja kansalaisuusohjelman kannalta. Vaikutustenarviointi perustuu
nykyisten ohjelmien väliarviointeihin[5],
joissa vahvistetaan ohjelmien vaikuttavuus ja tehokkuus yleisellä tasolla,
mutta todetaan myös eräitä puutteita ja parannuskohteita.
Vaikutustenarvioinnissa tarkasteltiin kolmea vaihtoehtoa: Vaihtoehto A: Säilytetään
nykyiset kuusi ohjelmaa ja ratkaistaan osa havaituista ongelmista uudistamalla
ohjelmien sisäistä hallinnointia. Tiettyjä ongelmia voitaisiinkin ratkaista
kehittämällä hallinnointia ja vahvistamalla ohjelmien keskinäistä synergiaa.
Tämä ei kuitenkaan vaikuttaisi suoraan ongelmien pääasialliseen syyhyn, joka on
ohjelmien suuri määrä, minkä vuoksi tämän vaihtoehdon avulla saavutetut
parannukset olisivat rajallisia. Vaihtoehto B: Toteutetaan
kaikki vaihtoehtoon A sisältyvät toimet ja yhdistetään lisäksi nykyiset kuusi
ohjelmaa kahdeksi ohjelmaksi. Tämä vaihtoehto toisi joustavuutta varojen
käyttöön ja vuotuisten painopisteiden määrittämiseen. Sen ansiosta menettelyt
yksinkertaistuisivat (sekä tuensaajien että hallinnon kannalta) ja ohjelmien
tehokkuus lisääntyisi, kun menettelyjen määrä vähenisi huomattavasti. Tehokkuus
lisääntyisi myös siksi, että kahden ohjelman puitteissa olisi helpompi puuttua
rahoituksen pirstaleisuuteen. Menettelyjen vähentäminen keventäisi
hallinnollista rasitusta ja vapauttaisi henkilöresursseja, jotka voitaisiin
osoittaa ohjelmien tehokkuutta parantaviin toimiin (tulosten levittäminen,
seuranta, tiedotus jne.). Vaihtoehto C: Perustetaan
yksi ainoa ohjelma. Tämän vaihtoehdon myötä korjaantuisivat kaikki ongelmat,
jotka johtuvat useiden eri säädösten soveltamisesta ja useiden eri ohjelmien
hallinnointiin liittyvästä rasituksesta. Oikeudellisten rajoitusten vuoksi
tällaisen ohjelman soveltamisala ei kuitenkaan voisi kattaa kaikkien
toiminta-alojen rahoitustarpeita, vaan olisi valittava joko oikeusasiat tai
perusoikeus- ja kansalaisuusasiat. Tämä ratkaisu keventäisi hallinnollista
rasitusta eniten, mutta sen avulla ei olisi mahdollista vastata riittävällä
tavalla kaikkiin toiminta-alan painopisteisiin ja tarpeisiin. Eri vaihtoehtojen analyysin ja vertailun
tuloksena parhaaksi arvioitu vaihtoehto on toteuttaa kaksi ohjelmaa,
jotka kattaisivat kaikkien toiminta-alojen rahoitustarpeet (vaihtoehto B).
Nykytilanteeseen verrattuna vaihtoehtoon B liittyy selkeitä etuja, mutta ei
lainkaan haittoja. Vaihtoehto A ei ole yhtä hyödyllinen kuin vaihtoehto B, ja
vaihtoehto C puolestaan kattaa vain osan nykyisistä toiminta-aloista, minkä
vuoksi se ei sovellu toteutettavaksi. 3. EHDOTUKSEN OIKEUDELLINEN SISÄLTÖ Ehdotus perustuu SEUT-sopimuksen 81 artiklan 1
ja 2 kohtaan, 82 artiklan 1 kohtaan ja 84 artiklaan. Koska oikeusperustaan kuuluvat sekä 81 että 82
artikla, yksityis- ja rikosoikeuden alalla tehtävään oikeudelliseen
yhteistyöhön on mahdollista soveltaa kattavaa lähestymistapaa erityisesti
kumpaankin oikeudenalaan liittyvien horisontaalisten kysymysten yhteydessä. SEUT-sopimuksen 84 artiklassa määrätään
toimenpiteistä, joiden avulla voidaan edistää ja tukea rikollisuuden torjuntaan
liittyviä jäsenvaltioiden toimia. Ohjelman tarkoituksena ei ole kattaa koko
rikollisuuden ehkäisemisen kenttää, vaan ainoastaan huumeidentorjuntapolitiikka.
Tavoitteena on omaksua kattava lähestymistapa huumeiden kysynnän ja tarjonnan
torjuntaan ja myöntää rahoitusta jäsenvaltioiden rajat ylittävän
lainvalvontayhteistyön tukemiseen. Ehdotetuissa rahoitustoimissa noudatetaan
eurooppalaista lisäarvoa ja toissijaisuutta koskevia periaatteita. Unionin
talousarviosta myönnettävä rahoitus keskitetään toimiin, joiden tavoitteita
jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa ja joissa unionin toiminta
voi tuoda lisäarvoa verrattuna jäsenvaltioiden yksinään toteuttamiin toimiin.
Tämän asetuksen perusteella toteutettavat toimet edistävät unionin oikeuden
tehokasta soveltamista, koska ne parantavat jäsenvaltioiden keskinäistä
luottamusta, lisäävät rajatylittävää yhteistyötä ja verkostoitumista ja
takaavat, että unionin lainsäädäntöä sovelletaan oikein ja johdonmukaisesti
kaikkialla unionissa. Euroopan unionilla on jäsenvaltioita paremmat
edellytykset puuttua rajatylittäviin tilanteisiin ja tarjota keskinäistä
oppimista varten eurooppalainen foorumi. Näin saadaan politiikkojen tukemista
ja kehittämistä varten vankka analyyttinen perusta. Euroopan unionin toimien
ansiosta toimintaa voidaan toteuttaa johdonmukaisesti kaikkialla unionissa ja
saavuttaa siten mittakaavaetuja. Ehdotus on suhteellisuusperiaatteen mukainen, koska siinä ei ylitetä
sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi Euroopan tasolla. 4. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET Rahoituspuitteet oikeusalan ohjelman
toteuttamiseksi 1 päivän tammikuuta 2014 ja 31 päivän joulukuuta 2020 välisenä
aikana ovat 472 miljoonaa euroa (nykyhintoina). 5. EHDOTUKSEN PÄÄSEIKAT Ehdotetun
toimintatavan tarkoituksena on yhdistää rahoitusmenettelyjen
yksinkertaistaminen, mitä kaikki asianosaiset ovat vaatineet, ja
tulossuuntautuneempi lähestymistapa. Toimintatavan pääkohdat ovat seuraavat: - Ehdotuksessa
määritellään ohjelman yleistavoite ja erityistavoitteet (4 ja 5 artikla) sekä
ohjelman keskeiset toiminta-alat (6 artikla). Yleistavoite ja erityistavoitteet
määrittävät ohjelman soveltamisalan (toiminta-alat), kun taas eri
toimintatyypit liittyvät rahoitukseen ja niitä voidaan soveltaa ohjelman
kaikilla toiminta-aloilla. Ne määrittävät horisontaalisesti sen, millaisia
tuloksia rahoituksen avulla voidaan saavuttaa. Samalla ne määrittävät sen,
millaisten toimien rahoittamisesta voidaan saavuttaa politiikan tavoitteiden
saavuttamisen kannalta tärkeää lisäarvoa. Komissio määrittää tämän asetuksen
täytäntöönpanoa varten vuosittain kullakin toiminta-alalla sovellettavat
rahoituksen painopisteet. Ohjelmassa voidaan käyttää kaikkia
varainhoitoasetuksessa mainittuja rahoitusvälineitä. Ohjelmaan voivat
osallistua kaikki johonkin jäsenvaltioon tai ohjelmaan osallistuvaan kolmanteen
maahan laillisesti sijoittautuneet oikeushenkilöt ilman muita rajoituksia. Tämä
rakenne mahdollistaa ohjelman yksinkertaistamisen ja sen suuntaamisen entistä
tiiviimmin asianomaisen toiminta-alan tarpeisiin ja kehitykseen. Lisäksi se
tarjoaa selkeän arviointiperustan, koska erityistavoitteet liittyvät suoraan
arvioinnissa sovellettaviin indikaattoreihin, jotka pysyvät samoina koko
ohjelmakauden ajan ja joita seurataan ja arvioidaan säännöllisesti. Ehdotuksen
mukaan ohjelman eri toiminta-aloille ei osoiteta mitään tiettyjä
resurssimääriä, jotta toimintaa voitaisiin toteuttaa mahdollisimman joustavasti
ja parantaa ohjelman täytäntöönpanoa. - Kolmansista
maista ohjelmaan voivat osallistua ainoastaan ETA-maat sekä
liittymisneuvotteluja käyvät maat, ehdokasmaat ja mahdolliset ehdokasmaat. Muut
kolmannet maat, varsinkin Euroopan naapuruuspolitiikan piiriin kuuluvat maat,
voivat osallistua ohjelman perusteella toteutettaviin toimiin, jos se on näiden
toimien kannalta tarkoituksenmukaista. - Ohjelman
vuotuiset painopisteet määritellään vuotuisessa työohjelmassa. Koska tämä
edellyttää politiikkaan perustuvia valintoja, vuotuisen työohjelman
hyväksymiseen tarvitaan jäsenvaltioiden komitean lausunto neuvoa-antavassa
menettelyssä. - Komissio voi
kustannus-hyötyanalyysin perusteella käyttää ohjelman täytäntöönpanossa jo
olemassa olevaa toimeenpanovirastoa tiettyjä yhteisön ohjelmien
hallinnointitehtäviä hoitavien toimeenpanovirastojen asemasta 19 päivänä
joulukuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 58/2003 mukaisesti. Käsite
’tuomarit ja oikeuslaitoksen henkilöstö’ Tuomarien ja
oikeuslaitoksen henkilöstön koulutus on oikeusalan politiikan keskeinen
osa-alue. Oikeudellinen koulutus lujittaa keskinäistä luottamusta
jäsenvaltioiden, oikeusalan ammattilaisten ja kansalaisten välillä. Siksi
komission tiedonannossa Parannetaan luottamusta oikeuden saatavuuteen
EU:ssa: eurooppalaisen oikeusalan koulutuksen uusi ulottuvuus[6] asetetaan
tällaiselle koulutukselle konkreettiset tavoitteet, jotka on määrä saavuttaa
vuoteen 2020 mennessä. SEUT-sopimuksen 81 artiklan 2 kohdan h alakohdassa ja 82
artiklan 1 kohdan c alakohdassa mainitaan nimenomaan tuomarit ja
oikeuslaitoksen henkilöstö. Komission tiedonannon mukaisesti asianajajilla on
itsenäisinä ammatinharjoittajina keskeinen ja tarpeellinen tehtävä
tuomioistuimen toiminnassa ja unionin lainsäädännön soveltamisessa. Notaarit
taas hoitavat monissa jäsenvaltioissa erilaisia oikeusalan tehtäviä ja
osallistuvat siten niin ikään unionin oikeuden täytäntöönpanoon. Kun otetaan
huomioon perussopimuksen määräysten henki ja tavoitteet, kyseiset määräykset
voidaan ulottaa kattamaan myös nämä kaksi ammattikuntaa. 2011/0369 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS oikeusalan ohjelman perustamisesta kaudelle
2014–2020
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN
UNIONIN NEUVOSTO, jotka ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta
tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 81 artiklan 1 ja 2 kohdan, 82 artiklan 1
kohdan ja 84 artiklan, ottavat huomioon Euroopan komission
ehdotuksen, sen jälkeen, kun esitys
lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu
kansallisille parlamenteille, noudattavat tavallista
lainsäätämisjärjestystä, sekä katsovat seuraavaa: (1)
Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa
määrätään, että on luotava vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue, missä
taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus. Tätä varten unioni voi hyväksyä
toimenpiteitä, joilla kehitetään yksityis- ja rikosoikeuden alalla tehtävää
oikeudellista yhteistyötä ja edistetään ja tuetaan jäsenvaltioiden toimia
rikollisuuden ehkäisemisen ja erityisesti huumausaineiden kysynnän ja tarjonnan
ehkäisemisen ja vähentämisen alalla. (2)
Tukholman ohjelmassa[7] vahvistetaan, että vapauden, turvallisuuden
ja oikeuden alueen luominen on edelleen ensisijaisen tärkeää, ja täsmennetään,
että ohjelman poliittisiin prioriteetteihin kuuluu lain ja oikeuden Euroopan
toteuttaminen. Rahoituksen myöntäminen mainitaan yhtenä Tukholman ohjelman
poliittisten prioriteettien onnistuneen täytäntöönpanon merkittävänä
työvälineenä. (3)
Komission Eurooppa 2020 -tiedonannossa[8] esitetään
älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia. Sellaisen toimivan
oikeusalueen kehittämisen, missä rajatylittävien oikeudellisten menettelyjen ja
rajatylittäviin tilanteisiin liittyvän oikeussuojan saatavuuden esteet on
poistettu, olisi oltava keskeinen osa Eurooppa 2020 -strategian
erityistavoitteiden ja lippulaivahankkeiden tukemista ja edistämistä. (4)
Kokemus unionin tasolla toteutetuista toimista on
osoittanut, että näiden tavoitteiden saavuttaminen käytännössä edellyttää
erilaisten välineiden, kuten lainsäädännön, poliittisten aloitteiden ja
rahoituksen, yhdistämistä. Rahoitus on merkittävä lainsäädäntötoimia täydentävä
väline. Sen vuoksi olisi perustettava rahoitusohjelma. (5)
Komission tiedonannossa Eurooppa 2020
-strategiaa tukeva talousarvio[9]
korostetaan, että unionin myöntämää rahoitusta on tarpeen järkeistää ja
yksinkertaistaa. Rahoitusta voidaan huomattavasti yksinkertaistaa ja sen
hallinnointia tehostaa vähentämällä ohjelmien lukumäärää ja järkeistämällä,
yksinkertaistamalla ja yhdenmukaistamalla rahoitussääntöjä ja ‑menettelyjä.
(6)
Rahoituksen yksinkertaistamista ja sen
hallinnoinnin tehostamista varten tällä asetuksella perustetaan oikeusalan
ohjelma, jotta voidaan jatkaa ja kehittää edelleen toimia, joita on aiemmin
toteutettu niiden kolmen muun ohjelman pohjalta, jotka on perustettu
yksityisoikeutta koskevan erityisohjelman perustamisesta vuosiksi 2007–2013
osana perusoikeuksien ja oikeusasioiden yleisohjelmaa 25 päivänä syyskuuta 2007
tehdyllä Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksellä N:o 1149/2007/EY[10],
rikosoikeutta koskevan erityisohjelman perustamisesta kaudelle 2007–2013 osana
perusoikeuksia ja oikeusasioita koskevaa yleisohjelmaa 12 päivänä helmikuuta
2007 tehdyllä neuvoston päätöksellä 2007/126/YOS[11] ja
huumetorjuntaa ja ‑tiedotusta koskevan erityisohjelman perustamisesta
vuosiksi 2007–2013 osana perusoikeuksien ja oikeusasioiden yleisohjelmaa 25
päivänä syyskuuta 2007 tehdyllä Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksellä
N:o 1150/2007/EY[12]. (7)
Siinä missä huumetorjuntaa ja ‑tiedotusta koskevan
ohjelman oikeusperusta liittyi kansanterveyden edistämiseen ja ohjelma
keskittyi terveysnäkökohtiin ja erityisesti huumausaineiden väärinkäytöstä
johtuvien terveyshaittojen vähentämiseen, oikeusalan ohjelmassa
huumeidentorjuntapolitiikkaa olisi lähestyttävä rikollisuuden ehkäisemisen
näkökulmasta. Laittoman huumausainekaupan ja muiden huumausaineisiin liittyvien
laittomien toimien olisi oltava uuden ohjelman huumausaineisiin liittyvän
osa-alueen painopisteenä. (8)
Komission tiedonannoissa EU:n talousarvion
kokonaistarkastelu[13]
ja Eurooppa 2020 ‑strategiaa tukeva talousarvio korostetaan myös,
että on tärkeää keskittää rahoitus toimiin, joista saadaan selkeää
eurooppalaista lisäarvoa, mikä tarkoittaa, että unionin toimilla voidaan
saavuttaa lisäarvoa jäsenvaltioiden yksinään toteuttamiin toimiin verrattuna.
Tämän asetuksen perusteella toteutettavien toimien olisi edistettävä Euroopan
oikeusalueen luomista lujittamalla vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta,
parantamalla keskinäistä luottamusta jäsenvaltioiden välillä, lisäämällä
rajatylittävää yhteistyötä ja verkostoitumista ja takaamalla, että unionin
oikeutta sovelletaan oikein ja johdonmukaisesti. Rahoitustoimien tulisi myös
edistää sitä, että kaikki asianomaiset voivat perehtyä tehokkaammin unionin lainsäädäntöön
ja politiikkoihin, ja tarjota unionin lainsäädännön ja politiikkojen
tukemiselle ja kehittämiselle vankka analyyttinen perusta. Unionin toimien
ansiosta toimintaa voidaan toteuttaa johdonmukaisesti kaikkialla unionissa ja
saavuttaa mittakaavaetuja. Lisäksi unionilla on jäsenvaltioita paremmat
edellytykset puuttua rajatylittäviin tilanteisiin ja tarjota keskinäistä
oppimista varten eurooppalainen foorumi. (9)
Huumausaineiden alalla kysyntä ja tarjonta
muodostavat todellisen uhkan, johon jäsenvaltiot eivät voi yksinään puuttua
kestävällä tavalla. Tähän asetukseen perustuvien unionin toimien olisi tuettava
jäsenvaltioiden toimia, joilla pyritään ehkäisemään ja vähentämään
huumausaineiden kysyntää ja tarjontaa, erityisesti tukemalla rajatylittävää
lainvalvontayhteistyötä. (10)
Moitteettoman varainhoidon periaatteen
noudattamiseksi tässä asetuksessa olisi säädettävä sen suorituskyvyn arviointia
varten tarvittavista välineistä. Tätä varten siinä olisi määriteltävä
yleistavoite ja erityistavoitteet. Näiden erityistavoitteiden saavuttamisen
mittaamista varten olisi laadittava indikaattoreita, joiden olisi oltava
voimassa koko ohjelmakauden ajan. (11)
Tässä asetuksessa vahvistetaan monivuotisen
ohjelman kokonaismäärärahat, joita budjettivallan käyttäjä pitää budjettiyhteistyöstä
ja moitteettomasta varainhoidosta XXX tehdyn Euroopan parlamentin, neuvoston ja
komission välisen toimielinten sopimuksen 17 kohdan mukaisesti ensisijaisena
ohjeenaan vuosittaisessa talousarviomenettelyssä. (12)
Tämä asetus olisi pantava täytäntöön unionin
vuotuiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä xx päivänä
xxxkuuta xxxx annetun asetuksen (EU, Euratom) N:o XXX/XX mukaisesti.
Erityisesti siinä olisi hyödynnettävä tuossa asetuksessa käyttöön otettuja
yksinkertaistamisvälineitä. Lisäksi kriteerit, joiden perusteella rahoitusta
saavat toimet valitaan, olisi määriteltävä siten, että käytettävissä olevat
resurssit kohdennetaan toimiin, jotka voivat parhaiten edistää asetettujen
toimintatavoitteiden saavuttamista. (13)
Komissiolle olisi annettava täytäntöönpanovalta
hyväksyä vuotuiset työohjelmat. Tätä valtaa olisi käytettävä yleisistä
säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission
täytäntöönpanovallan käyttöä, 16 päivänä helmikuuta 2011 annetun Euroopan
parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011[14]
mukaisesti. Vuotuisten määrien perusteella talousarviovaikutuksia voidaan pitää
vähäisinä. Siksi olisi noudatettava neuvoa-antavaa menettelyä. (14)
Jotta voitaisiin varmistaa unionin
talousarviovarojen tehokas kohdentaminen, olisi pyrittävä johdonmukaisuuteen,
täydentävyyteen ja synergiaan toisiinsa läheisesti liittyvillä aloilla
toteutettavien rahoitusohjelmien yhteydessä, joita ovat muun muassa tämä
ohjelma ja xx päivänä xxxkuuta XXX annetulla asetuksella (EU) N:o XX/XX[15]
perustettu perusoikeus- ja kansalaisuusohjelma, xx päivänä xxxkuuta XXX
annetulla asetuksella (EU) N:o XX/XX[16]
perustettu poliisiyhteistyön ja rikollisuuden ehkäisemisen ja torjumisen
rahoitusväline, xx päivänä xxxkuuta XXX annetulla asetuksella (EU) N:o XX/XX[17]
perustettu Kansanterveys kasvun tukena ‑ohjelma, xx päivänä xxxkuuta XXX
annetulla asetuksella (EU) N:o XX/XX[18]
perustettu Yhteinen Erasmus ‑ohjelma, xx päivänä xxxkuuta XXX annetulla
asetuksella (EU) N:o XX/XX[19]
perustettu Horisontti 2020 ‑puiteohjelma ja xx päivänä xxxkuuta XXX
annetulla asetuksella (EU) N:o XX/XX[20]
perustettu liittymistä valmisteleva tukiväline. (15)
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 8 ja
10 artiklan mukaisesti ohjelmalla olisi tuettava sukupuolten tasa-arvon ja
syrjimättömyyden tavoitteiden valtavirtaistamista eli huomioon ottamista
kaikissa toimissa. Toimia olisi seurattava ja arvioitava säännöllisesti, jotta
voidaan arvioida, miten sukupuolten tasa-arvo ja syrjinnän torjuminen on otettu
huomioon ohjelman toimissa. (16)
Unionin taloudellisia etuja olisi menojen
hallinnoinnin kaikissa vaiheissa suojattava oikeasuhteisin toimenpitein, joita
ovat sääntöjenvastaisuuksien ehkäiseminen, havaitseminen ja tutkiminen sekä
hukattujen, aiheettomasti maksettujen tai virheellisesti käytettyjen varojen
takaisinperintä ja soveltuvin osin seuraamukset. Euroopan
petostentorjuntavirastolle (OLAF) olisi annettava valtuudet tehdä asetuksessa
(Euratom, EY) N:o 2185/96[21]
säädettyjen menettelyjen mukaisesti talouden toimijoihin kohdistuvia paikalla suoritettavia
todentamisia ja tarkastuksia sen selvittämiseksi, onko ohjelman perusteella
myönnettyyn unionin rahoitukseen liittynyt unionin taloudellisia etuja
vahingoittavia petoksia, lahjontaa tai muuta laitonta toimintaa. (17)
Koska jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla
saavuttaa tämän asetuksen tavoitetta eli Euroopan oikeusalueen luomista, vaan
se voidaan saavuttaa paremmin unionin tasolla, unioni voi toteuttaa
toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun
toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun
suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on
tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi. (18)
[Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan
unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyn, Yhdistyneen kuningaskunnan ja
Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä
pöytäkirjassa N:o 21 olevan 3 artiklan mukaisesti nämä jäsenvaltiot ovat
ilmoittaneet haluavansa osallistua tämän asetuksen hyväksymiseen ja
soveltamiseen] TAI [Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin
toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyn, Yhdistyneen kuningaskunnan ja
Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyn
pöytäkirjan (N:o 21) mukaisesti Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti eivät
osallistu tämän asetuksen hyväksymiseen, asetus ei sido näitä jäsenvaltioita
eikä sitä sovelleta näihin jäsenvaltioihin, sanotun rajoittamatta mainitun
pöytäkirjan 4 artiklan soveltamista][22]. (19)
Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan
unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Tanskan asemasta tehdyssä
pöytäkirjassa N:o 22 olevan 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu
tämän asetuksen hyväksymiseen, asetus ei sido Tanskaa eikä sitä sovelleta
Tanskaan, OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla Ohjelman
perustaminen ja kesto 1. Tällä asetuksella perustetaan
Euroopan unionin oikeusalan ohjelma, jäljempänä ’ohjelma’. 2. Ohjelma kattaa kauden, joka
alkaa 1 päivänä tammikuuta 2014 ja päättyy 31 päivänä joulukuuta 2020. 2 artikla
Määritelmät Tässä asetuksessa tarkoitetaan a) ’jäsenvaltioilla’ jäsenvaltioita,
lukuun ottamatta [Tanskaa] TAI [Tanskaa, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja
Irlantia, pöytäkirjassa N:o 21 olevan 4 artiklan soveltamista rajoittamatta]; b) ’oikeuslaitoksen jäsenillä ja
henkilöstöllä’ tuomareita, syyttäjiä, asianajajia, notaareja, tuomioistuinten
avustavaa henkilöstöä, haastemiehiä, tuomioistuinten tulkkeja ja muita
oikeuslaitoksen toimintaan liittyvien ammattien harjoittajia. 3 artikla
Eurooppalainen lisäarvo Ohjelmasta rahoitetaan toimia, joilla on
eurooppalaista lisäarvoa. Tätä varten komissio varmistaa, että rahoitettavaksi
valittujen toimien on tarkoitus tuottaa tuloksia, joilla on eurooppalaista
lisäarvoa, ja valvoo, että ohjelmasta rahoitettujen toimien tuloksilla todella
saavutetaan eurooppalaista lisäarvoa. 4 artikla
Yleistavoite Ohjelman yleistavoitteena on edistää
todellisen Euroopan oikeusalueen luomista yksityis- ja rikosoikeuden alalla
tehtävää oikeudellista yhteistyötä tukemalla. 5 artikla
Erityistavoitteet Edellä 4 artiklassa vahvistetun
yleistavoitteen saavuttamiseksi ohjelmalla on seuraavat erityistavoitteet: a) edistää unionin oikeuden tehokasta,
kattavaa ja johdonmukaista soveltamista yksityis- ja rikosoikeuden alalla
tehtävän oikeudellisen yhteistyön yhteydessä. Tämän tavoitteen saavuttamista
mittaavana indikaattorina käytetään muun muassa rajatylittävien
yhteistyötapausten lukumäärää; b) helpottaa oikeussuojan saatavuutta. Tämän tavoitteen saavuttamista
mittaavana indikaattorina käytetään muun muassa oikeussuojan saatavuutta
koskevaa eurooppalaista näkemystä; c) ehkäistä ja vähentää huumeiden kysyntää
ja tarjontaa. Tämän tavoitteen saavuttamista
mittaavana indikaattorina käytetään muun muassa rajatylittävien
yhteistyötapausten lukumäärää. Ohjelman
tavoitteena on kaikkien siihen liittyvien toimien yhteydessä edistää naisten ja
miesten välistä tasa-arvoa sekä torjua sukupuoleen, rotuun tai etniseen
alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen
suuntautumiseen perustuvaa syrjintää. 6 artikla
Toimet 1. Edellä 4 ja 5 artiklassa
vahvistettujen tavoitteiden saavuttamiseksi ohjelman toimet keskitetään
seuraaville toiminta-aloille: a) vahvistetaan tietoisuutta unionin oikeudesta
ja politiikoista; b) tuetaan unionin oikeuden ja politiikkojen
täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa; c) edistetään valtioiden välistä yhteistyötä
ja parannetaan keskinäistä tuntemusta ja luottamusta; d) parannetaan niiden mahdollisten ongelmien
tuntemusta ja ymmärtämystä, jotka saattavat vaikuttaa Euroopan oikeusalueen
toimivuuteen, niin että voidaan taata näyttöön pohjautuva poliittinen
päätöksenteko ja sääntely. 2. Ohjelmasta rahoitetaan muun muassa
seuraavanlaisia toimia: a) analyysitoiminnat, kuten tietojen keruu
ja tilastojen laatiminen; yhteisten menetelmien ja tarvittaessa
indikaattoreiden tai vertailuarvojen kehittäminen; tutkimukset, selvitykset,
analyysit ja mielipidemittaukset; arvioinnit ja vaikutustenarvioinnit;
oppaiden, raporttien ja koulutusmateriaalin laatiminen ja julkaiseminen;
unionin lainsäädännön ja politiikkojen täytäntöönpanon ja soveltamisen seuranta
ja arviointi; työpajat, seminaarit, asiantuntijakokoukset ja konferenssit; b) tuomareille ja oikeuslaitoksen
henkilöstölle tarkoitetut koulutustoimet, esimerkiksi henkilöstövaihto,
työpajat, seminaarit, kouluttajien koulutustapahtumat sekä verkko- ym.
koulutusmateriaalien laatiminen; c) vastavuoroinen oppiminen, yhteistyö,
tietoisuuden lisääminen ja levittäminen, esimerkiksi hyvien käytänteiden,
innovatiivisten toimintatapojen ja kokemusten yksilöinti ja vaihto,
vertaisarviointien ja vastavuoroisen oppimisen organisointi; konferenssien ja
seminaarien järjestäminen; tiedotus- ja valistuskampanjoiden ja ‑tapahtumien
järjestäminen, Euroopan unionin poliittisia painopisteitä koskeva ulkoinen
tiedotustoiminta mukaan lukien; ohjelmaan liittyvän tiedon ja sen tulosten
levittämiseen tarkoitetun aineiston kokoaminen ja julkaiseminen; tieto- ja
viestintäteknologiaa hyödyntävien tietojärjestelmien ja ‑välineiden
kehittäminen, käyttö ja ylläpito; d) keskeisten toimijoiden, kuten
jäsenvaltioiden, tukeminen niiden pannessa täytäntöön unionin oikeutta ja
politiikkoja; niiden keskeisten Euroopan tason verkostojen tukeminen, joiden
toimet liittyvät tämän ohjelman tavoitteiden täytäntöönpanoon;
asiantuntijaelinten ja ‑organisaatioiden sekä keskus-, alue- ja
paikallisviranomaisten verkottaminen Euroopan tasolla; asiantuntijaverkkojen
rahoitus; Euroopan tason seurantakeskusten rahoitus. 7 artikla
Osallistuminen 1. Ohjelmaan voivat osallistua
kaikki julkiset ja/tai yksityiset yksiköt ja yhteisöt, jotka ovat laillisesti
sijoittautuneet: a) jäsenvaltioihin; b) ETA:an kuuluviin EFTA-maihin
ETA-sopimuksen määräysten mukaisesti; c) liittymisneuvotteluja käyviin maihin,
ehdokasmaihin ja mahdollisiin ehdokasmaihin niiden yleisten periaatteiden,
edellytysten ja sääntöjen mukaisesti, joista määrätään näiden maiden kanssa
unionin ohjelmiin osallistumisesta tehdyissä puitesopimuksissa; d) Tanskaan, kansainvälisen sopimuksen
perusteella. 2. Muihin kolmansiin maihin,
varsinkin Euroopan naapuruuspolitiikan piiriin kuuluviin maihin, laillisesti
sijoittautuneet julkiset ja/tai yksityiset yksiköt ja yhteisöt voivat
osallistua ohjelman perusteella toteutettaviin toimiin, jos se on näiden
toimien kannalta tarkoituksenmukaista. 3. Ohjelman mukaan komissio voi
tehdä yhteistyötä sen soveltamisalalla toimivien kansainvälisten järjestöjen ja
erityisesti Euroopan neuvoston, Yhdistyneiden kansakuntien ja kansainvälistä
yksityisoikeutta käsittelevän Haagin konferenssin kanssa. Nämä kansainväliset
järjestöt voivat osallistua ohjelmaan. 8 artikla
Talousarvio 1. Rahoituspuitteet ohjelman
toteuttamiseksi ovat 472 miljoonaa euroa. 2. Ohjelman kokonaisrahoitus voi
kattaa menoja, jotka koskevat valmistelua, seurantaa, valvontaa, tarkastuksia
ja arviointia, jotka ovat tarpeen ohjelman hallinnoimiseksi ja sen tavoitteiden
saavuttamiseksi, ja erityisesti tutkimuksia ja asiantuntijatapaamisia sekä
tiedotus- ja viestintätoimia, Euroopan unionin poliittisia painopisteitä
koskeva ulkoinen tiedotustoiminta mukaan lukien, sikäli kuin toimet liittyvät
tämän asetuksen yleistavoitteisiin, sekä tietojen käsittelyyn ja vaihtamiseen
tarkoitettuihin tietotekniikkaverkostoihin liittyviä menoja ja muita mahdollisia
teknisen ja hallinnollisen avun menoja, joita komissiolle voi aiheutua ohjelman
hallinnoimisesta. 3. Budjettivallan käyttäjä
hyväksyy kutakin varainhoitovuotta varten käytettävissä olevat määrärahat
vuosia 2014–2020 koskevan monivuotisen rahoituskehyksen vahvistamisesta XX
päivänä xxxkuuta XXX annetulla neuvoston asetuksella (EU, Euratom) N:o XX/XX
vahvistetun monivuotisen rahoituskehyksen asettamissa rajoissa. 9 artikla
Täytäntöönpanotoimenpiteet 1. Komissio panee unionin
rahoituksen täytäntöön Euroopan unionin vuotuiseen talousarvioon
sovellettavista varainhoitosäännöistä xx päivänä xxxkuuta xxxx annetun
asetuksen (EU, Euratom) N:o XX/XX mukaisesti. 2. Ohjelman täytäntöönpanoa
varten komissio hyväksyy vuotuiset työohjelmat täytäntöönpanosäädösten muodossa.
Nämä täytäntöönpanosäädökset annetaan 10 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua
neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen. 3. Vuotuisissa työohjelmissa
vahvistetaan toimenpiteet, jotka ovat tarpeen niiden täytäntöönpanoa varten,
sekä ehdotuspyyntöjen painopisteet ja muut seikat Euroopan unionin vuotuiseen
talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä xx päivänä xxxkuuta xxxx
annetussa asetuksessa (EU, Euratom) N:o XX/XX vahvistettujen vaatimusten
mukaisesti. 10 artikla
Komiteamenettely 1. Komissiota avustaa komitea.
Tämä komitea on asetuksessa (EU) N:o 182/2011 tarkoitettu komitea. 2. Kun tähän kohtaan viitataan,
sovelletaan asetuksen (EU) N:o 182/2011 4 artiklaa. 11 artikla
Täydentävyys 1. Komissio varmistaa
yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa johdonmukaisuuden, täydentävyyden ja
synergiaedut muiden unionin välineiden kanssa, joita ovat muun muassa
perusoikeus- ja kansalaisuusohjelma, poliisiyhteistyön ja rikollisuuden
ehkäisemisen ja torjumisen rahoitusväline, Kansanterveys kasvun tukena ‑ohjelma,
Yhteinen Erasmus ‑ohjelma, Horisontti 2020 ‑puiteohjelma ja
liittymistä valmisteleva tukiväline. 2. Ohjelmassa voidaan käyttää
muiden unionin välineiden kanssa yhteisiä resursseja. Tämä koskee erityisesti
perusoikeus- ja kansalaisuusohjelmaa, jotta voidaan toteuttaa toimia, jotka
vastaavat molempien ohjelmien tavoitteita. Ohjelmasta rahoitetuille toimille
voidaan myöntää rahoitusta myös perusoikeus- ja kansalaisuusohjelmasta, kunhan
sillä ei kateta samoja kustannuksia. 12 artikla
Unionin taloudellisten etujen suojaaminen 1. Komissio varmistaa
asianmukaisin toimenpitein, että tämän asetuksen mukaisesti rahoitettavia
toimia toteutettaessa unionin taloudellisia etuja suojataan petoksia, lahjontaa
ja muuta laitonta toimintaa ehkäisevillä toimenpiteillä, tehokkailla tarkastuksilla
ja, jos sääntöjenvastaisuuksia havaitaan, perimällä aiheettomasti maksetut
määrät takaisin sekä soveltuvin osin käyttämällä tehokkaita, oikeasuhteisia ja
ennalta ehkäiseviä seuraamuksia. 2. Komissiolla tai sen
edustajilla ja tilintarkastustuomioistuimella on valtuudet tehdä kaikkien
unionilta tämän asetuksen mukaisesti rahoitusta saaneiden avustuksensaajien,
toimeksisaajien ja alihankkijoiden osalta asiakirjoihin perustuvia ja paikalla
suoritettavia tarkastuksia. Euroopan
petostentorjuntavirasto, jäljempänä ’OLAF’, voi asetuksessa (Euratom, EY) N:o
2185/96 säädettyjen menettelyjen mukaisesti tehdä niihin talouden toimijoihin
kohdistuvia paikalla suoritettavia todentamisia ja tarkastuksia, joille on
suoraan tai välillisesti myönnetty asianomaista rahoitusta, selvittääkseen,
onko avustussopimukseen tai ‑päätökseen taikka unionin rahoitusta
koskevaan sopimukseen liittynyt unionin taloudellisia etuja vahingoittavia
petoksia, lahjontaa tai muuta laitonta toimintaa. Tämän asetuksen
täytäntöönpanosta seurauksena olevissa kolmansien maiden ja kansainvälisten
järjestöjen kanssa tehdyissä yhteistyösopimuksissa, avustussopimuksissa
avustuspäätöksissä ja sopimuksissa on nimenomaisesti annettava komissiolle,
tilintarkastustuomioistuimelle ja OLAFille valtuudet tehdä tällaisia
tarkastuksia sekä paikalla suoritettavia todentamisia ja tarkastuksia, sanotun
kuitenkaan rajoittamatta ensimmäisen ja toisen alakohdan soveltamista. 13 artikla
Seuranta ja arviointi 1. Komissio seuraa ohjelmaa
säännöllisesti voidakseen tarkkailla sen nojalla toteutettujen toimien
täytäntöönpanoa 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuilla toiminta-aloilla ja 5
artiklassa tarkoitettujen erityistavoitteiden saavuttamista. Seurannan avulla
on myös mahdollista arvioida, miten sukupuolten tasa-arvo ja syrjinnän
vastaiset toimet on otettu huomioon ohjelman toimissa. Indikaattorit olisi
tapauksen mukaan eriteltävä sukupuolen, iän ja vammaisuuden perusteella. 2. Komissio toimittaa Euroopan
parlamentille ja neuvostolle: a) väliarviointikertomuksen vuoden 2018
puoliväliin mennessä; b) jälkiarviointikertomuksen. 3. Väliarviointikertomuksessa
käsitellään ohjelmien tavoitteiden saavuttamista, resurssien käytön tehokkuutta
ja ohjelmasta Euroopan tasolla saatavaa lisäarvoa, jotta voidaan päättää,
jatketaanko rahoitusta ohjelman soveltamisalalla vai olisiko sitä muutettava
tai olisiko se keskeytettävä vuoden 2020 jälkeen. Lisäksi kertomuksessa
käsitellään ohjelman mahdollista yksinkertaistamista, sisäistä ja ulkoista
johdonmukaisuutta ja kaikkien tavoitteiden ja toimien jatkuvaa
merkityksellisyyttä. Siinä otetaan huomioon 14 artiklassa mainittujen ohjelmien
jälkiarvioinnit. 4. Jälkiarviointikertomuksessa
tarkastellaan ohjelman pitkän aikavälin vaikutuksia ja sen vaikutusten
kestävyyttä, jotta ne voidaan ottaa huomioon tehtäessä päätöstä seuraavasta
ohjelmasta. 14 artikla
Siirtymätoimenpiteet Toimet, jotka käynnistetään ennen 1 päivää
tammikuuta 2014 päätöksen N:o 1149/2007/EY, päätöksen 2007/126/YOS tai
päätöksen N:o 1150/2007/EY perusteella, kuuluvat edelleen kyseisten päätösten
soveltamisalaan toimien päättämiseen asti. Näiden toimien osalta päätöksen N:o
1149/2007/EY 10 ja 11 artiklassa, päätöksen 2007/126/YOS 9 artiklassa ja
päätöksen N:o 1150/2007/EY 10 artiklassa olevia viittauksia komiteoihin
pidetään viittauksina tämän asetuksen 10 artiklassa säädettyyn komiteaan. 15 artikla
Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan
kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan
unionin virallisessa lehdessä. Tehty Brysselissä Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston
puolesta Puhemies Puheenjohtaja LIITE SÄÄDÖSEHDOTUKSEEN LIITTYVÄ
RAHOITUSSELVITYS 1. PERUSTIEDOT EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA 1.1. Ehdotuksen/aloitteen nimi 1.2. Toimintalohko(t)
toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä (ABM/ABB) 1.3. Ehdotuksen/aloitteen
luonne 1.4. Tavoitteet
1.5. Ehdotuksen/aloitteen
perustelut 1.6. Toiminnan
ja sen rahoitusvaikutusten kesto 1.7. Hallinnointitapa
(hallinnointitavat) 2. HALLINNOINTI 2.1. Seuranta-
ja raportointisäännöt 2.2. Hallinnointi-
ja valvontajärjestelmä 2.3. Toimenpiteet
petosten ja sääntöjenvastaisuuksien ehkäisemiseksi 3. EHDOTUKSEN/ALOITTEEN ARVIOIDUT
RAHOITUSVAIKUTUKSET 3.1. Kyseeseen
tulevat monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat 3.2. Arvioidut
vaikutukset menoihin 3.2.1. Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista menoihin
3.2.2. Arvioidut
vaikutukset toimintamäärärahoihin 3.2.3. Arvioidut
vaikutukset hallintomäärärahoihin 3.2.4. Yhteensopivuus
nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen kanssa 3.2.5. Ulkopuolisten
tahojen osallistuminen rahoitukseen 3.3. Arvioidut vaikutukset tuloihin SÄÄDÖSEHDOTUKSEEN
LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS
1.
PERUSTIEDOT EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA
1.1.
Ehdotuksen/aloitteen nimi
Ehdotus
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi oikeusalan ohjelman
perustamisesta kaudelle 2014–2020.
1.2.
Toimintalohko(t) toimintoperusteisessa johtamis- ja
budjetointijärjestelmässä (ABM/ABB)[23]
Osasto 33 - Oikeusasiat
1.3.
Ehdotuksen/aloitteen luonne
þ Ehdotus/aloite
liittyy uuteen toimeen. ¨ Ehdotus/aloite
liittyy uuteen toimeen, joka perustuu pilottihankkeeseen tai
valmistelutoimeen[24].
¨ Ehdotus/aloite
liittyy käynnissä olevan toimen jatkamiseen. ¨ Ehdotus/aloite
liittyy toimeen, joka on suunnattu uudelleen.
1.4.
Tavoitteet
1.4.1.
Komission monivuotinen strateginen tavoite
(monivuotiset strategiset tavoitteet), jonka (joiden) saavuttamista
ehdotus/aloite tukee
Ohjelman
tarkoituksena on edistää vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen ja
erityisesti Euroopan oikeusalueen luomista yksityis- ja rikosoikeuden alalla
tehtävää oikeudellista yhteistyötä tukemalla. Toimiva oikeusalue, missä
rajatylittävien oikeudellisten menettelyjen esteet on poistettu, tukee ja
edistää myös Eurooppa 2020 -strategian erityistavoitteiden ja
lippulaivahankkeiden toteuttamista.
1.4.2.
Erityistavoite (erityistavoitteet) sekä toiminto
(toiminnot) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä
Erityistavoitteet Euroopan
oikeusalueen luomiseen liittyvän yleistavoitteen saavuttamiseksi ohjelmalla on
seuraavat erityistavoitteet: a) edistää
unionin oikeuden tehokasta, kattavaa ja johdonmukaista soveltamista yksityis-
ja rikosoikeuden alalla tehtävän oikeudellisen yhteistyön yhteydessä; b) helpottaa
oikeussuojan saatavuutta; c) ehkäistä
ja vähentää huumeiden kysyntää ja tarjontaa. Toiminto (toiminnot) toimintoperusteisessa johtamis- ja
budjetointijärjestelmässä ABB 33 03 ja 33 04.
1.4.3.
Odotettavissa olevat tulokset ja vaikutukset
Selvitys siitä, miten
ehdotuksella/aloitteella on tarkoitus vaikuttaa edunsaajien/kohderyhmän tilanteeseen. Ehdotus
edistää unionin säännöstön täytäntöönpanoa, niin että unionin kansalaiset ja
yritykset voivat täysimääräisesti hyödyntää voimassa olevaa lainsäädäntöä.
Kansalaiset ja yritykset tuntevat paremmin oikeutensa, ja jäsenvaltioilla ja
sidosryhmillä on paremmat välineet vaihtaa tietoja parhaista käytänteistä ja
tehdä keskenään yhteistyötä. Ehdotuksen vaikutuksia edunsaajiin/kohderyhmiin
kuvaillaan tarkemmin vaikutustenarvioinnin kohdassa 4.1.2. Lisäksi
rahoitusohjelmiin ehdotetuista muutoksista on selkeää hyötyä rahoitustuen
hallinnoinnissa käytettäville menettelyille. Hyöty alkaa jo siitä, että
ohjelmiin sovelletaan yhdennettyä lähestymistapaa hakemusvaiheessa sekä
vaadittujen liiteasiakirjojen ja käytettävien tietojärjestelmien suhteen. Tämä säästää
konkreettisesti aikaa, koska monet sidosryhmät toimivat useammalla nykyisten
ohjelmien soveltamisalalla, eikä niiden tarvitse enää ottaa huomioon toisistaan
poikkeavia vaatimuksia, vaan ne voivat keskittyä ehdotustensa sisällön ja
laadun kehittämiseen. Lisäksi
yhtenäiset ja virtaviivaistetut hankkeiden valintamenettelyt lyhentävät
huomattavasti viivettä hakemusten jättämisen ja tulosten saamisen välillä, niin
että hakijaorganisaatioiden ei tarvitse olla niin pitkään epätietoisuudessa.
Lisäksi tästä on se etu, että hankkeet voidaan aloittaa paljon nopeammin niiden
suunnittelun jälkeen, jolloin ne vastaavat selvästi tehokkaammin niihin
konkreettisiin tarpeisiin, joihin niiden avulla pyritään puuttumaan unionin
poliittisten painopisteiden mukaisesti.
1.4.4.
Tulos- ja vaikutusindikaattorit
Selvitys siitä,
millaisin indikaattorein ehdotuksen/aloitteen toteuttamista seurataan Edellä
mainittujen erityistavoitteiden saavuttamista mittaavina indikaattoreina
käytetään muun muassa rajatylittävien yhteistyötapausten lukumäärää a ja c
alakohdan osalta sekä oikeussuojan saatavuutta koskevaa eurooppalaista
näkemystä b alakohdan osalta. Oikeusasioiden
pääosastolla (PO JUST) ei ole riittävästi tietoa nykytilanteesta
merkityksellisten pitkän tai keskipitkän aikavälin tavoitteiden määrittämistä
varten, mutta se pyrkii keräämään ennen ohjelman täytäntöönpanon alkua
lisätietoa nykytilanteesta välitavoitteiden ja lopullisten tavoitteiden
määrittämistä varten.
1.5.
Ehdotuksen/aloitteen perustelut
1.5.1.
Tarpeet, joihin ehdotuksella/aloitteella vastataan
lyhyellä tai pitkällä aikavälillä
Lainsäädäntö
on keskeinen väline, jonka avulla unionin tavoitteet oikeusalalla voidaan panna
täytäntöön, mutta sitä on täydennettävä muilla keinoin. Tässä yhteydessä
rahoituksella on tärkeä merkitys. Rahoituksen avulla olisi erityisesti
parannettava lainsäädännön tehokkuutta lisäämällä kansalaisten, oikeusalan
ammattilaisten ja sidosryhmien tietoisuutta ja toimintakykyä tukemalla
seuraavia toimia: tiedotus
ja valistus, mukaan lukien tuki kansallisille ja EU:n kampanjoille, joiden
puitteissa ihmisille kerrotaan heidän unionin lainsäädännön mukaisista
oikeuksistaan ja kuinka ne voidaan panna täytäntöön käytännössä; oikeusalan
ammatinharjoittajille (kuten tuomareille ja syyttäjille) ja muille alan
toimijoille tarkoitettu koulutus ja valmiuksien parantaminen, jotta heillä
olisi välineet panna unionin oikeudet ja politiikat täytäntöön tehokkaasti. Rahoituksella
on keskeinen asema myös valtioiden välisen yhteistyön edistämisessä ja
keskinäisen luottamuksen parantamisessa seuraavien toimien avulla: verkostojen
vahvistaminen, ts. unionin laajuiset organisaatiot, jotka avustavat tätä
aihealuetta koskevien tulevien aloitteiden valmistelussa ja edistävät
aloitteiden johdonmukaista täytäntöönpanoa Euroopassa; rajat
ylittävä lainvalvontayhteistyö, esimerkiksi hälytysjärjestelmän perustaminen
kadonneiden lasten löytämiseksi, operatiivisen ja rajat ylittävän
huumeidentorjuntaa koskevan yhteistyön koordinointi. Lisäksi
rahoituksella olisi tuettava seuraavia toimia: tutkimukset,
analyysit ja muut tukitoiminnot, joiden avulla lainsäätäjä saa selkeää ja
yksityiskohtaista tietoa kentällä vallitsevasta tilanteesta ja ongelmista.
Näiden toimien tulokset tukevat unionin politiikkojen kehittämistä ja
täytäntöönpanoa ja varmistavat, että ne perustuvat näyttöön ja ovat hyvin
kohdennettuja ja jäsenneltyjä.
1.5.2.
EU:n osallistumisesta saatava lisäarvo
Oikeusalan
ohjelmasta myönnettävä rahoitus keskitetään toimiin, joissa unionin toiminta
voi tuoda lisäarvoa verrattuna jäsenvaltioiden yksinään toteuttamiin toimiin.
Tämän asetuksen perusteella toteutettavat toimet edistävät unionin oikeuden
tehokasta soveltamista, koska ne parantavat jäsenvaltioiden keskinäistä
luottamusta, lisäävät rajatylittävää yhteistyötä ja verkostoitumista sekä
takaavat, että unionin lainsäädäntöä sovelletaan oikein ja johdonmukaisesti
kaikkialla unionissa. Vain unionin tasolla voidaan toteuttaa koordinoituja
toimia, jotka saavuttavat kaikki unionin jäsenvaltiot. Euroopan unionilla on
jäsenvaltioita paremmat edellytykset puuttua rajatylittäviin tilanteisiin ja
tarjota keskinäistä oppimista varten eurooppalainen foorumi. Ilman unionin
tukea sidosryhmät voisivat puuttua samanlaisiin ongelmiin eri tavoin ja
epäyhtenäisesti. Sidosryhmien yhteistyön ja verkostoitumisen ansiosta eri jäsenvaltioissa
voidaan levittää parhaita käytänteitä, erityisesti innovatiivisia ja
yhdennettyjä toimintatapoja. Toimiin osallistuvat tahot voivat vuorostaan
levittää saamaansa oppia oman ammattitoimintansa yhteydessä ja levittää
parhaita käytänteitä edelleen omassa jäsenvaltiossaan. Näin
saadaan politiikkojen tukemista ja kehittämistä varten vankka analyyttinen
perusta. Euroopan unionin toimien ansiosta toimintaa voidaan toteuttaa
johdonmukaisesti kaikkialla unionissa ja saavuttaa siten mittakaavaetuja. Kansallisen
tason rahoitus ei tuottaisi samanlaisia tuloksia, eikä pirstaleinen ja
rajoittunut lähestymistapa kattaisi koko Euroopan unionin tarpeita.
1.5.3.
Vastaavista toimista saadut kokemukset
Nykyisten
oikeusalan ohjelmien väliarviointi vahvisti, että ohjelmat ovat yleisellä
tasolla vaikuttavia ja tehokkaita. Toisaalta arvioinnissa nousi esiin myös
joitakin ongelmia, kuten varojen pirstaloituminen useisiin suppeisiin
hankkeisiin, joilla on vähäiset vaikutukset. Vaikka rahoitusta on myönnetty
monenlaisiin hankkeisiin, rahoitusta saavien organisaatioiden jakauma ei ole
maantieteellisesti tasapainossa. Väliarvioinneissa todettiin, että
rahoitettujen toimien tuloksia ja tuotoksia olisikin pyrittävä levittämään ja
hyödyntämään tehokkaammin. Tulosten levittämiseen liittyy myös arvioinnin ja
seurannan parantaminen. Väliarvioinnissa ja julkisessa kuulemisessa
tarkasteltiin hakijoiden kohtaamia moninaisia ja byrokraattisia menettelyjä
tehokkuuden kannalta. Hallinnon näkökulmasta katsottuna eri ohjelmiin liittyvät
monenlaiset menettelyt aiheuttavat komissiolle raskaan hallinnollisen taakan.
Menettelyjen suuri lukumäärä ja suuri hallinnollinen rasitus pidentävät
menettelyjen kestoa. Ongelmaan voitaisiin puuttua yhdistämällä ohjelmia ja
luomalla synergiaetuja ohjelmien välille.
1.5.4.
Yhteensopivuus muiden kyseeseen tulevien välineiden
kanssa ja mahdolliset synergiaedut
Ohjelmassa
pyritään synergiaetuihin, johdonmukaisuuteen ja täydentävyyteen muiden unionin
välineiden kanssa, joita ovat muun muassa sisäasioiden, terveys- ja kuluttajansuojapolitiikkojen
sekä koulutuksen ja tutkimuksen alalla toteutettavat ohjelmat. Tavoitteena on
välttää toimintojen päällekkäisyyttä näiden muiden ohjelmien kanssa, minkä
lisäksi oikeusalan ohjelman ja perusoikeus- ja kansalaisuusohjelman resursseja
voidaan yhdistää, jos siitä on etua yhteisten tavoitteiden saavuttamisessa.
1.6.
Toiminnan ja sen rahoitusvaikutusten kesto
þ Ehdotuksen/aloitteen mukaisen toiminnan kesto
on rajattu. – þ Ehdotuksen/aloitteen
mukainen toiminta alkaa 1.1.2014 ja päättyy 31.12.2020. – þ Rahoitusvaikutukset
alkavat vuonna 2014 ja päättyvät vuonna 2020 tai sen jälkeen. ¨ Ehdotuksen/aloitteen mukaisen toiminnan kestoa
ei ole rajattu. – Käynnistysvaihe alkaa vuonna VVVV ja päättyy vuonna VVVV, – minkä jälkeen toteutus täydessä laajuudessa.
1.7.
Hallinnointitapa (hallinnointitavat)[25]
þ komissio hallinnoi suoraan keskitetysti
þ välillinen keskitetty hallinnointi, jossa täytäntöönpanotehtäviä on siirretty – þ toimeenpanovirastoille
– þ yhteisöjen
perustamille elimille[26]
– ¨ kansallisille
julkisoikeudellisille elimille tai julkisen palvelun tehtäviä hoitaville
elimille – ¨ henkilöille,
joille on annettu tehtäväksi toteuttaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen V
osaston mukaisia erityistoimia ja jotka nimetään varainhoitoasetuksen 49
artiklan mukaisessa perussäädöksessä ¨ hallinnointi yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa ¨ hajautettu hallinnointi yhteistyössä kolmansien maiden kanssa þ hallinnointi yhteistyössä kansainvälisten järjestöjen kanssa (tarkennetaan jäljempänä) Jos käytetään useampaa
kuin yhtä hallinnointitapaa, huomautuksille varatussa kohdassa olisi annettava
lisätietoja. Huomautukset: Perusteluissa
mainitaan mahdollisuus uskoa ohjelman täytäntöönpano joko kokonaan tai osittain
jollekin olemassa olevalle toimeenpanovirastolle. Toistaiseksi tästä asiasta ei
ole tehty päätöstä eikä siitä ole laadittu kustannus-hyötyanalyysiä, mutta tämä
mahdollisuus olisi pidettävä varalla. Hallinnointi
yhteistyössä kansainvälisten järjestöjen kanssa on toinen vaihtoehto, joka ei
tällä hetkellä ole käytössä, mutta jota voitaisiin harkita myöhemmin. Tämä
koskee erityisesti 7 artiklan 2 kohdassa mainittuja kansainvälisiä järjestöjä
eli Euroopan neuvostoa, Yhdistyneitä kansakuntia ja kansainvälistä
yksityisoikeutta käsittelevää Haagin konferenssia.
2.
HALLINNOINTI
2.1.
Seuranta- ja raportointisäännöt
Ilmoitetaan
sovellettavat aikavälit ja edellytykset Ehdotus
sisältää seurantaa ja arviointia koskevia velvoitteita. Erityistavoitteiden
saavuttamista seurataan ehdotuksessa mainittujen indikaattorien perusteella
vuosittain. Lisäksi
komissio laatii viimeistään vuoden 2018 puolivälissä väliarviointikertomuksen,
jossa tarkastellaan ohjelman tavoitteiden saavuttamista, resurssien käytön
tehokuutta ja ohjelmasta Euroopan tasolla saatavaa lisäarvoa. Ohjelman
täytäntöönpanon päätyttyä laaditaan jälkiarviointikertomus, jossa tarkastellaan
pidemmän aikavälin vaikutuksia ja ohjelman vaikutusten kestävyyttä.
2.2.
Hallinnointi- ja valvontajärjestelmä
2.2.1.
Todetut riskit
Oikeusasioiden
pääosaston rahoitusohjelmiin ei ole kohdistunut merkittäviä virheriskejä. Tämän
vahvistaa se, että tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomuksissa ei ole
esitetty sitä koskevia merkittäviä havaintoja ja että oikeusasioiden pääosaston
(ja sitä ennen vapaus-, turvallisuus- ja oikeusasioiden pääosaston (PO JLS))
vuotuisten toimintakertomusten lopullinen jäljelle jäävä virheaste ei ole
ylittänyt kahta prosenttia (ainoana poikkeuksena Daphne-ohjelma vuonna 2009). Suurimmat
riskit ovat seuraavat: -
riski, että valitut hankkeet ovat huonolaatuisia ja että niiden tekninen täytäntöönpano
on puutteellinen, mikä heikentää ohjelmien vaikutusta; puutteellisista
valintamenettelyistä johtuva asiantuntemuksen tai seurannan puute; -
riski, että myönnettyjä varoja käytetään tehottomasti tai epätaloudellisesti,
olivatpa kyseessä sitten avustukset (todellisten tukikelpoisten menojen
korvaaminen on monimutkaista, minkä lisäksi hallintoviranomaisilla ei juuri ole
mahdollisuuksia tarkistaa tukikelpoisia kustannuksia) tai hankintasopimukset
(vaaditun asiantuntemuksen omaavia talouden toimijoita saattaa olla rajallinen
määrä, mikä vähentää mahdollisuuksia vertailla hintatarjouksia); -
riski, joka liittyy (varsinkin) pienempien organisaatioiden valmiuteen valvoa
tehokkaasti menoja ja varmistaa toteutettujen toimien avoimuus; -
riski komission maineen tahriutumisesta, jos paljastuu petoksia tai rikollista
toimintaa; kolmansien osapuolten sisäisten valvontajärjestelmien perusteella
voidaan saada ainoastaan osittainen varmuus, koska erilaisia sopimusosapuolia
ja tuensaajia on hyvin paljon ja jokainen niistä käyttää omia, usein varsin
suppeita valvontajärjestelmiään. Useimpien
näistä riskeistä odotetaan pienenevän, kun ehdotuspyynnöt kohdennetaan paremmin
ja kun käytetään varainhoitoasetuksen kolmivuotistarkistukseen sisältyviä
yksinkertaistettuja tekijöitä.
2.2.2.
Valvontamenetelmä(t)
Sisäisen valvontajärjestelmän kuvaus Tulevan
ohjelman valvontajärjestelmä on jatkoa nykyiselle valvontajärjestelmälle. Se
muodostuu seuraavista elementeistä: ohjelman hallinnointiyksikön suorittama
operaatioiden valvonta, talousarviokirjanpitoyksikön suorittama
ennakkotarkastus (varainhoidon tarkastus), sisäisiä hankintoja käsittelevä
komitea, avustusten jälkitarkastukset ja sisäisestä tarkastuksesta vastaavan
yksikön ja/tai sisäisen tarkastuksen yksikön suorittamat tarkastukset. Ohjelman
hallinnointiyksikkö suorittaa kaikille rahoitustoimille ennakkotarkastuksen ja
talousarviokirjanpitoyksikkö varainhoidon tarkastuksen (alhaisen riskin
ennakkorahoitusta lukuun ottamatta). Avustuksiin liittyvät menoilmoitukset
tarkastetaan perusteellisesti, ja niistä vaaditaan tarvittaessa tositteet
riskien arvioinnin perusteella. Kaikki yli 60 000 euron arvoiset avoimet
ja rajoitetut hankintamenettelyt ja neuvottelumenettelyt toimitetaan
tarkastettavaksi sisäisiä hankintoja käsittelevälle komitealle ennen kuin
rahoituspäätös tehdään. Jälkitarkastusten
yhteydessä pyritään havaitsemaan mahdollisimman runsaasti poikkeamia
aiheettomien maksujen takaisinperimiseksi. Tämän strategian mukaisesti
tarkastukset suoritetaan otokselle hankkeita, jotka valitaan lähes yksinomaan
riskianalyysin perusteella. Valvonnan kustannukset ja hyödyt Arviolta
50–70 prosenttia nykyisten rahoitusohjelmien hallinnointiin osallistuvasta
henkilöstöstä suorittaa jonkinlaisia valvontatehtäviä niiden laajassa
merkityksessä (tuensaajien/toimeksisaajien valinnasta tarkastustulosten
täytäntöönpanoon). Tästä aiheutuvat kustannukset vaihtelevat 2,1 miljoonasta
eurosta (50 % 3.2.3 jaksossa esitetyistä vuoden 2014
henkilöresurssimenoista) 3,2 miljoonaan euroon (70 % 3.2.3 jaksossa
esitetyistä vuoden 2020 henkilöresurssimenoista). Lisäksi jälkiarviointien ulkoistamisesta kertyy kustannuksia vuosittain
75 000 eurosta 100 000 euroon. Nämä kustannukset rahoitetaan
hallinnollisen avun määrärahoista. Nämä kustannukset muodostavat 6–3 prosenttia
ohjelman kokonaisbudjetista; niiden suhteellinen osuus alenee seitsemän vuoden
jaksolla siksi, että vuotuiset määrärahat lisääntyvät huomattavasti vuosina
2014–2020, kun taas valvontakustannukset pysyvät jokseenkin samansuuruisina. Ennakko-
ja jälkitarkastusten yhdistelmän sekä hallintotarkastusten ja paikalla
tehtävien tarkastusten ansiosta jäljelle jäävä lukuna ilmaistavissa oleva
virheprosentti on ollut viime vuosina keskimäärin alle 2 prosenttia, lukuun
ottamatta Daphne-ohjelmaa vuonna 2009, jolloin virheitä oli hieman yli 2
prosenttia. Ongelmaan puututtiin seuraavana vuonna lisäämällä paikalla tehtäviä
jälkitarkastuksia. Näissä tarkastuksissa on havaittu ja oikaistu tässä
populaatiossa jäljellä olleet virheet. Tämän perusteella oikeusasioiden
pääosasto katsoo, että sisäinen valvontajärjestelmä on riittävän tehokas ja
kustannuksiltaan asianmukainen, jotta alhainen virheprosentti voidaan
saavuttaa. Oikeusasioiden
pääosasto tutkii kuitenkin edelleen mahdollisuuksia parantaa hallinnointia ja
jatkaa yksinkertaistamista. Kun ohjelmien lukumäärää supistetaan ja sovelletaan
yhdenmukaisia sääntöjä ja menettelyjä, myös virheriski pienenee. Lisäksi
kaikkia varainhoitoasetuksen kolmivuotistarkistukseen perustuvia
yksinkertaistamisvälineitä hyödynnetään mahdollisimman paljon, koska niiden
odotetaan edistävän tuensaajien hallinnollisen rasituksen vähentämistä, jolloin
ne samalla vähentävät myös virheriskiä ja komission hallinnollista rasitusta. Yhteenveto (nykyisten) tarkastusten luonteesta
ja tiheydestä Yhteenveto tarkastuksista || Määrä (milj. euroa) || Tuensaajien / rahoitustoimien lukumäärä (% kokonaismäärästä) || Perusteellisuus * (arvio 1–4) || Kattavuus (% arvosta) Kaikkien rahoitustoimien ennakkotarkastus || Ei sovelleta || 100 % || 1–4 riskin ja toimen lajin mukaan || 100 % PO:n sisäinen hankintakomitea tarkastaa hankintamenettelyjen ratkaisupäätökset || Ei sovelleta || 100 % yli 125 000 euron arvoisista hankintamenettelyistä ja yli 60 000 euron arvoisista neuvottelumenettelyistä || 4 || 100 % yli 125 000 euron arvoisista hankintamenettelyistä ja yli 60 000 euron arvoisista neuvottelumenettelyistä Kaikkien avustusten loppumaksut jälkitarkastetaan || Ei sovelleta || Ainakin 10 % || 4 || 5–10 % *Tarkastusten
perusteellisuus: 1. Minimaalinen hallinnollinen / aritmeettinen
tarkastus ilman tositteita. 2. Tarkastus, jossa otetaan huomioon vahvistavat
tiedot, joihin sisältyy joitakin riippumattoman valvonnan elementtejä (esim.
tilintarkastustodistus tai muu tarkastus), mutta ei viittauksia tositteisiin. 3. Tarkastus, jossa viitataan täysin riippumattomiin
vahvistaviin tietoihin (esim. tietokanta, joka antaa oikeutuksen tietyille
vaatimuksen tekijöille, kolmannen osapuolen tai komission arviointi
saavutetuista välitavoitteista jne.). 4. Tarkastus, jossa viitataan menettelyn aikana
käytettävissä oleviin tositteisiin kaikkien panosten ja tuotosten osalta (esim.
työaikakirjanpito, laskut, fyysinen tarkastus jne.); eli tarkastus, jossa
toimien tarkastuksen intensiteetti on sama kuin tilintarkastustuomioistuimen
antaessa tarkastuslausuman.
2.3.
Toimenpiteet petosten ja sääntöjenvastaisuuksien
ehkäisemiseksi
Ilmoitetaan käytössä
olevat ja suunnitellut torjunta- ja suojatoimenpiteet Tulevan
oikeusalan ohjelman yhteydessä toteutetaan erilaisia toimia petosten ja
sääntöjenvastaisuuksien ehkäisemiseksi. Ehdotuksen 12 artiklassa säädetään
Euroopan unionin taloudellisten etujen suojaamisesta. Oikeusasioiden pääosasto
laatii komission kesäkuussa 2011 hyväksymän uuden petostentorjuntastrategian
(CAFS) pohjalta oman petostentorjuntastrategian, joka kattaa koko menosyklin ja
jossa otetaan huomioon toteutettavien toimien oikeasuhteisuus ja
kustannus-hyötysuhde. Strategia perustuu kahteen pilariin: petosten ja
sääntöjenvastaisuuksien ehkäiseminen tehokkaiden tarkastusten pohjalta, ja
siinä tapauksessa, että petoksia tai sääntöjenvastaisuuksia ilmenee,
aiheettomasti maksettujen määrien takaisinperiminen ja tarvittaessa
tehokkaiden, oikeasuhteisten ja varoittavien seuraamusten määrääminen.
Petostentorjuntastrategiassa kuvataan ennakko- ja jälkitarkastukset ns.
punaisiin lippuihin perustuvan järjestelmän pohjalta. Siinä täsmennetään
menettelyt, joita henkilöstön on noudatettava, kun petoksia tai
sääntöjenvastaisuuksia ilmenee. Siinä annetaan myös tietoa työjärjestelyistä
OLAFin kanssa.
3.
EHDOTUKSEN/ALOITTEEN ARVIOIDUT RAHOITUSVAIKUTUKSET
3.1.
Kyseeseen tulevat monivuotisen rahoituskehyksen
otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat
·
Uudet perustettaviksi esitetyt budjettikohdat Monivuotisen
rahoituskehyksen otsakkeiden ja budjettikohtien mukaisessa järjestyksessä Moniv. rahoituskehyksen otsake || Budjettikohta || Määrärahalaji || Rahoitusosuudet Numero [Nimi………………………...……….] || JM/EI-JM || EFTA-mailta || ehdokas-mailta || kolmansilta mailta || varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan aa alakohdassa tarkoitetut rahoitusosuudet [3…] || [33 01 04.YY] [Oikeusalan ohjelma] || [EI-JM] || KYLLÄ || KYLLÄ || KYLLÄ[27] || EI [3…] || [33 YY YY YY] [Oikeusalan ohjelma] || [JM] || KYLLÄ || KYLLÄ || KYLLÄ || EI || || || || || ||
3.2.
Arvioidut vaikutukset menoihin
3.2.1.
Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista menoihin
milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Monivuotisen rahoituskehyksen otsake: || Numero || [Otsake 3 – Turvallisuus ja kansalaisuus] PO JUST || || || Vuosi 2014[28] || Vuosi 2015 || Vuosi 2016 || Vuosi 2017 || Vuosi 2018 || Vuosi 2019 || Vuosi 2020 || Vuoden 2020 jälkeen || YHTEENSÄ Toimintamäärärahat || || || || || || || || || Budjettikohdan numero 33 xx xx || Sitoumukset || (1) || 45,800 || 52,800 || 59,300 || 66,300 || 73,800 || 80,800 || 84,800 || || 463,600 Maksut || (2) || 18,300 || 30,400 || 43,600 || 53,700 || 64,400 || 71,500 || 77,100 || 104,600 || 463,600 Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat[29] || || || || || || || || || Budjettikohdan numero: 33 01 04 yy* || || (3) || 1,200 || 1,200 || 1,200 || 1,200 || 1,200 || 1,200 || 1,200 || || 8,400 PO JUSTin määrärahat YHTEENSÄ || Sitoumukset || =1+1a +3 || 47,000 || 54,000 || 60,500 || 67,500 || 75,000 || 82,000 || 86,000 || || 472,000 Maksut || =2+2a +3 || 19,500 || 31,600 || 44,800 || 54,900 || 65,600 || 72,700 || 78,300 || 104,600 || 472,000 Komissio voi päättää ulkoistaa ohjelman
täytäntöönpanon (osittain) jollekin olemassa olevalle toimeenpanovirastolle.
Määriä ja kohdentamista mukautetaan, jos toimia ulkoistetaan
toimeenpanovirastojen tehtäväksi. Toimintamäärärahat YHTEENSÄ || Sitoumukset || (4) || 45,800 || 52,800 || 59,300 || 66,300 || 73,800 || 80,800 || 84,800 || || 463,600 Maksut || (5) || 18,300 || 30,400 || 43,600 || 53,700 || 64,400 || 71,500 || 77,100 || 104,600 || 463,600 Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ || (6) || 1,200 || 1,200 || 1,200 || 1,200 || 1,200 || 1,200 || 1,200 || || 8,400 Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 3 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ || Sitoumukset || =4+ 6 || 47,000 || 54,000 || 60,500 || 67,500 || 75,000 || 82,000 || 86,000 || || 472,000 Maksut || =5+ 6 || 19,500 || 31,600 || 44,800 || 54,900 || 65,600 || 72,700 || 78,300 || 104,600 || 472,000 Monivuotisen rahoituskehyksen otsake: || 5 || ”Hallintomenot” milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) || Vuosi 2014 || Vuosi 2015 || Vuosi 2016 || Vuosi 2017 || Vuosi 2018 || Vuosi 2019 || Vuosi 2020 || Vuoden 2020 jälkeen || YHTEENSÄ PO JUST || Henkilöresurssit || 4,185 || 4,247 || 4,165 || 4,254 || 4,344 || 4,433 || 4,522 || || 30,150 Muut hallintomenot || 0,054 || 0,055 || 0,056 || 0,057 || 0,059 || 0,060 || 0,061 || || 0,402 PO JUST YHTEENSÄ || Määrärahat || 4,239 || 4,302 || 4,221 || 4,311 || 4,403 || 4,493 || 4,583 || || 30,552 Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 5 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ || (Sitoumukset yhteensä = maksut yhteensä) || 4,239 || 4,302 || 4,221 || 4,311 || 4,403 || 4,493 || 4,583 || || 30,552 milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) || Vuosi 2014 || Vuosi 2015 || Vuosi 2016 || Vuosi 2017 || Vuosi 2018 || Vuosi 2019 || Vuosi 2020 || Vuoden 2020 jälkeen || YHTEENSÄ Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEISIIN 1–5 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ || Sitoumukset || 51,239 || 58,302 || 64,721 || 71,811 || 79,403 || 86,493 || 90,583 || || 502,552 Maksut || 23,739 || 35,902 || 49,021 || 59,211 || 70,003 || 77,193 || 82,883 || 104,600 || 502,552
3.2.2.
Arvioidut vaikutukset toimintamäärärahoihin
– ¨ Ehdotus/aloite ei
edellytä toimintamäärärahoja. – þ Ehdotus/aloite
edellyttää toimintamäärärahoja seuraavasti. Oikeusasioiden pääosasto ei pysty
esittämään tyhjentävää luetteloa kaikista tuloksista, joita ohjelman
perusteella myönnettävän rahoituksen avulla on tarkoitus toteuttaa, eikä niiden
keskimääräisiä kustannuksia ja lukumäärää, kuten tässä jaksossa vaaditaan.
Tällä hetkellä ei ole käytettävissä tilastotyökalua, jonka avulla voitaisiin
laskea nykyisten ohjelmien keskimääräiset kustannukset. Tällainen kustannusten
tarkka määrittely olisi myös ristiriidassa sen periaatteen kanssa, että tulevan
ohjelma pitäisi olla riittävän joustava kattamaan poliittisten painopisteiden
muutokset vuosina 2014–2020. Seuraavassa on kuitenkin (ei-tyhjentävä) luettelo
odotetuista tuloksista: - tietoisuuden
lisäämistä koskevien toimien kohderyhmiin kuuluvien henkilöiden lukumäärä; -
koulutustoimien kohderyhmään kuuluvien tuomareiden ja oikeuslaitoksen
henkilöstön jäsenten lukumäärä; - niiden
oikeusalan ammattilaisten lukumäärä, jotka ovat osallistuneet esimerkiksi
verkostoitumiseen, vaihtoon ja opintokäynteihin; -
rajatylittävien yhteistyötapausten lukumäärä, mukaan lukien
tietotekniikkavälineiden käyttöön perustuvat toimet ja eurooppalaiset
menettelyt; - arviointien ja vaikutustenarviointien sekä
sidosryhmien ja asiantuntijoiden kattavien kuulemisten perusteella laadittujen
toiminta-aloitteiden lukumäärä; - ohjelman täytäntöönpanon tuloksena laadittujen
arviointien ja vaikutustenarviointien lukumäärä. Maksusitoumusmäärärahat, milj. euroa (kolmen
desimaalin tarkkuudella) Tavoitteet ja tuotokset ò || || || Vuosi 2014 || Vuosi 2015 || Vuosi 2016 || Vuosi 2017 || Vuosi 2018 || Vuosi 2019 || Vuosi 2020 || YHTEENSÄ TUOTOKSET Tyyppi[30] || Keskimäär. kustannukset || Lukumäärä || Kustannus || Lukumäärä || Kustannus || Lukumäärä || Kustannus || Lukumäärä || Kustannus || Lukumäärä || Kustannus || Lukumäärä || Kustannus || Lukumäärä || Kustannus || Lukumäärä yhteensä || Kustannukset yhteensä ERITYISTAVOITE 1[31]… || || || || || || || || || || || || || || || || - tuotos || || || || || || || || || || || || || || || || || || - tuotos || || || || || || || || || || || || || || || || || || - tuotos || || || || || || || || || || || || || || || || || || Välisumma erityistavoite 1 || || || || || || || || || || || || || || || || ERITYISTAVOITE 2… || || || || || || || || || || || || || || || || - tuotos || || || || || || || || || || || || || || || || || || Välisumma erityistavoite 2 || || || || || || || || || || || || || || || || KUSTANNUKSET YHTEENSÄ || || || || || || || || || || || || || || || ||
3.2.3.
Arvioidut vaikutukset hallintomäärärahoihin
3.2.3.1.
Yhteenveto
– ¨ Ehdotus/aloite ei
edellytä hallintomäärärahoja. – þ Ehdotus/aloite
edellyttää hallintomäärärahoja seuraavasti: milj. euroa (kolmen
desimaalin tarkkuudella) || Vuosi 2014[32] || Vuosi 2015 || Vuosi 2016 || Vuosi 2017 || Vuosi 2018 || Vuosi 2019 || Vuosi 2020 || YHTEENSÄ Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKE 5 || || || || || || || || Henkilöresurssit || 4,185 || 4,247 || 4,165 || 4,254 || 4,344 || 4,433 || 4,522 || 30,150 Muut hallintomenot || 0,054 || 0,055 || 0,056 || 0,057 || 0,059 || 0,060 || 0,061 || 0,402 Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKE 5, välisumma || 4,239 || 4,302 || 4,221 || 4,311 || 4,403 || 4,493 || 4,583 || 30,552 Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 5[33] sisältymättömät || || || || || || || || Henkilöresurssit || || || || || || || || Muut hallintomenot || 1,200 || 1,200 || 1,200 || 1,200 || 1,200 || 1,200 || 1,200 || 8,400 Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 5 sisältymättömät, välisumma || 1,200 || 1,200 || 1,200 || 1,200 || 1,200 || 1,200 || 1,200 || 8,400 YHTEENSÄ || 5,439 || 5,502 || 5,421 || 5,511 || 5,603 || 5,693 || 5,783 || 38,952 Komissio voi päättää ulkoistaa ohjelman
täytäntöönpanon (osittain) jollekin olemassa olevalle toimeenpanovirastolle.
Määriä ja kohdentamista mukautetaan, jos toimia ulkoistetaan
toimeenpanovirastojen tehtäväksi.
3.2.3.2.
Henkilöresurssien
arvioitu tarve
– ¨ Ehdotus/aloite ei
edellytä henkilöresursseja. – þ Ehdotus/aloite
edellyttää henkilöresursseja seuraavasti: arvio kokonaislukuina || Vuosi 2014 || Vuosi 2015 || Vuosi 2016 || Vuosi 2017 || Vuosi 2018 || Vuosi 2019 || Vuosi 2020 Henkilöstötaulukkoon sisältyvät virat/toimet (virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt) (kokoaikaisiksi muutettuina) 33 01 01 01 (päätoimipaikka ja komission edustustot) || 30,75 || 30,75 || 29,75 || 29,75 || 29,75 || 29,75 || 29,75 XX 01 01 02 (edustustot EU:n ulkopuolella) || || || || || || || XX 01 05 01 (epäsuora tutkimustoiminta) || || || || || || || 10 01 05 01 (suora tutkimustoiminta) || || || || || || || Ulkopuolinen henkilöstö (kokoaikaiseksi muutettuna)[34] 33 01 02 01 (kokonaismäärärahoista katettavat sopimussuhteiset toimihenkilöt, vuokrahenkilöstö ja kansalliset asiantuntijat) || 0,5 || 0,5 || 0 || 0 || 0 || 0 || 0 XX 01 02 02 (sopimussuhteiset ja paikalliset toimihenkilöt, vuokrahenkilöstö, nuoremmat asiantuntijat ja kansalliset asiantuntijat EU:n ulkopuolisissa edustustoissa) || || || || || || || XX 01 04 yy[35] || - päätoimipaikassa[36] || || || || || || - EU:n ulkop. edustustoissa || || || || || || XX 01 05 02 (epäsuora tutkimustoiminta: sopimussuhteiset toimihenkilöt, vuokrahenkilöstö ja kansalliset asiantuntijat) || || || || || || || 10 01 05 02 (suora tutkimustoiminta: sopimussuhteiset toimihenkilöt, vuokrahenkilöstö ja kansalliset asiantuntijat) || || || || || || || Muu budjettikohta (mikä?) || || || || || || || YHTEENSÄ || 31,25 || 31,25 || 29,75 || 29,75 || 29,75 || 29,75 || 29,75 33 viittaa
kyseessä olevaan toimintalohkoon eli talousarvion osastoon. Henkilöresurssien tarve
katetaan toimen hallinnointiin jo osoitetulla pääosaston henkilöstöllä ja/tai
pääosastossa toteutettujen henkilöstön uudelleenjärjestelyjen tuloksena
saadulla henkilöstöllä sekä tarvittaessa sellaisilla lisäresursseilla, jotka
toimea hallinnoiva pääosasto voi saada käyttöönsä vuotuisessa määrärahojen
jakomenettelyssä talousarvion puitteissa. Määriä ja kohdentamista mukautetaan,
jos toimia ulkoistetaan toimeenpanovirastojen tehtäväksi. Kuvaus henkilöstön
tehtävistä: Virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt || Tehtävät käsittävät kaikki rahoitusohjelmien hallinnointiin liittyvät tehtävät, kuten: - osallistuminen talousarviomenettelyyn; - vuotuisten työohjelmien / rahoituspäätösten valmistelu, vuotuisten painopisteiden asettaminen; - ehdotuspyyntöjen ja tarjouskilpailujen ja niihin liittyvien valintamenettelyjen hallinnointi; - yhteydenpito sidosryhmiin (potentiaaliset/valitut tuensaajat, jäsenvaltiot ym.); - huolehtiminen hankkeiden operatiivisesta ja rahoitushallinnoinnista; - tarkastusten suorittaminen edellä kuvatulla tavalla (ennakkotarkastukset, hankintakomitea, jälkitarkastukset, sisäinen tarkastus); - kirjanpito; - avustusten hallinnoinnissa käytettävien tietovälineiden kehittäminen ja hallinnointi; - tavoitteiden saavuttamisen seuranta ja siitä raportointi, mukaan lukien vuotuisissa toimintakertomuksissa ja edelleenvaltuutetun tulojen ja menojen hyväksyjän laatimissa kertomuksissa Ulkopuolinen henkilöstö || Tehtävät ovat samanlaisia kuin virkamiesten ja väliaikaisen henkilöstön tehtävät, lukuun ottamatta niitä tehtäviä, joita ei voida antaa ulkopuoliselle henkilöstölle.
3.2.4.
Yhteensopivuus nykyisen monivuotisen
rahoituskehyksen kanssa
– þ Ehdotus/aloite on
seuraavan monivuotisen rahoituskehyksen mukainen. – ¨ Ehdotus/aloite
edellyttää rahoituskehyksen asianomaisen otsakkeen rahoitussuunnitelman
muuttamista. Selvitys rahoitussuunnitelmaan tarvittavista
muutoksista, mainittava myös kyseeseen tulevat budjettikohdat ja määrät – ¨ Ehdotus/aloite
edellyttää joustovälineen varojen käyttöön ottamista tai monivuotisen
rahoituskehyksen tarkistamista[37]. Selvitys tarvittavista toimenpiteistä, mainittava myös
kyseeseen tulevat rahoituskehyksen otsakkeet, budjettikohdat ja määrät
3.2.5.
Ulkopuolisten tahojen osallistuminen rahoitukseen
– þ Ehdotuksen/aloitteen
rahoittamiseen ei osallistu ulkopuolisia tahoja. – ¨ Ehdotuksen/aloitteen
rahoittamiseen osallistuu ulkopuolisia tahoja seuraavasti (arvio): Arvioidut vaikutukset tuloihin – ¨ Ehdotuksella/aloitteella
ei ole vaikutuksia tuloihin. – þ Ehdotuksella/aloitteella
on vaikutuksia tuloihin seuraavasti: ·
¨ vaikutukset omiin varoihin ·
þ vaikutukset sekalaisiin tuloihin milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Tulopuolen budjettikohta || Käytettävissä olevat määrärahat kuluvana varainhoitovuonna || Ehdotuksen/aloitteen vaikutus[38] Vuosi 2014 || Vuosi 2015 || Vuosi 2016 || Vuosi 2017 || Vuosi 2018 || Vuosi 2019 || Vuosi 2020 Momentti 6xxxx…………. || || || || || || || || Vastaava(t) menopuolen
budjettikohta (budjettikohdat) käyttötarkoitukseensa sidottujen sekalaisten
tulojen tapauksessa: [33
yyyyyy…] Tulopuolen budjettikohta Selvitys tuloihin
kohdistuvan vaikutuksen laskentamenetelmästä Tulojen
määrä ei ole tiedossa tässä vaiheessa, ja se riippuu ehdokasmaiden
osallistumisesta ohjelmaan. [1] Tiedonanto EU:n talousarvion kokonaistarkastelu,
KOM(2010) 700 lopullinen, 19.10.2010. [2] Komission yksiköiden valmisteluasiakirja A Budget for
Europe 2020: the current system of funding, the challenges ahead, the results
of stakeholders consultation and different option on the main horizontal and
sectoral issues, SEC(2011) 868 lopullinen, oheisasiakirja tiedonantoon Eurooppa
2020 ‑strategiaa tukeva talousarvio, KOM(2011) 500 lopullinen,
29.6.2011. [3] http://ec.europa.eu/justice/news/consulting_public/news_consulting_0010_en.htm.
[4] Yksityisoikeutta koskeva ohjelma (JCIV), rikosoikeutta
koskeva ohjelma (JPEN), perusoikeus- ja kansalaisuusohjelma (FRC), Daphne III
-ohjelma (DAP), huumetorjuntaa ja ‑tiedotusta koskeva ohjelma (DPIP) sekä
työllisyyttä ja sosiaalista yhteisvastuuta koskevan yhteisön Progress-ohjelman
osa-alueet ”syrjinnän torjuminen ja monimuotoisuus” ja ”sukupuolten tasa-arvo”.
[5] Väliarviointia koskeva kertomus yksityisoikeutta
koskevasta rahoitusohjelmasta saaduista tuloksista ja ohjelman täytäntöönpanon
laadullisista ja määrällisistä näkökohdista, KOM(2011) 351 lopullinen,
15.6.2011; Rikosoikeutta koskevan ohjelman väliarviointia koskeva kertomus,
KOM(2011) 255 lopullinen, 11.5.2011; Perusoikeuksia ja kansalaisuutta koskevan
ohjelman (2007–2013) väliarviointia koskeva kertomus, KOM(2011) 249 lopullinen,
5.5.2011; Daphne III -ohjelman (2007–2013) väliarviointia koskeva kertomus,
KOM(2011) 254 lopullinen, 11.5.2011; Kertomus huumetorjuntaa ja ‑tiedotusta
koskevan erityisohjelman (2007–2013) väliarvioinnista, KOM(2011) 246
lopullinen, 5.5.2011. [6] Komission tiedonanto KOM(2011) 551 lopullinen, 13.9.2011. [7] EUVL C 115, 4.5.2010, s. 1. [8] KOM(2010) 2020 lopullinen, 3.3.2010. [9] KOM(2011) 500, 29.6.2011. [10] EUVL L 257, 3.10.2007, s. 16. [11] EUVL L 58, 24.2.2007,
s. 13. [12] EUVL L 257, 3.10.2007, s. 23. [13] KOM(2010) 700, 19.10.2010. [14] EUVL L 55, 28.2.2011, s. 13. [15] EUVL L XX, XX, s. xx. [16] EUVL L XX, XX, s. xx. [17] EUVL L XX, XX, s. xx. [18] EUVL L XX, XX, s. xx. [19] EUVL L XX, XX, s. xx. [20] EUVL L XX, XX, s. xx. [21] EYVL L 292, 15.11.1996, s. 2. [22] Asetuksen tämän johdanto-osan kappaleen lopullinen
sanamuoto riippuu siitä, minkä kannan Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti
omaksuvat pöytäkirjan (N:o 21) määräysten mukaisesti. [23] ABM: toimintoperusteinen johtaminen; ABB:
toimintoperusteinen budjetointi. [24] Sellaisina kuin nämä on määritelty varainhoitoasetuksen
49 artiklan 6 kohdan a ja b alakohdassa. [25] Kuvaukset eri hallinnointitavoista ja viittaukset
varainhoitoasetukseen ovat saatavilla budjettipääosaston verkkosivuilla
osoitteessa http://www.cc.cec/budg/man/budgmanag/budgmanag_en.html. [26] Sellaisina kuin nämä on määritelty varainhoitoasetuksen
185 artiklassa. [27] Mahdollisesti Tanska. [28] Vuosi n on ehdotuksen/aloitteen toteutuksen aloitusvuosi. [29] Tekninen ja/tai hallinnollinen apu sekä EU:n ohjelmien
ja/tai toimien toteuttamiseen liittyvät tukimenot (entiset BA-budjettikohdat),
epäsuora ja suora tutkimustoiminta. [30] Tuotokset ovat tuloksena olevia tuotteita ja palveluita (esim.
rahoitettujen opiskelijavaihtojen määrä tai rakennetut tiekilometrit). [31] Kuten kuvattu kohdassa 1.4.2 ”Erityistavoitteet”. [32] Vuosi n on ehdotuksen/aloitteen toteutuksen aloitusvuosi. [33] Tekninen ja/tai hallinnollinen apu sekä EU:n ohjelmien
ja/tai toimien toteuttamiseen liittyvät tukimenot (entiset BA-budjettikohdat),
epäsuora ja suora tutkimustoiminta. [34] Sopimussuhteiset toimihenkilöt, vuokrahenkilöstö,
nuoremmat asiantuntijat lähetystöissä, paikalliset toimihenkilöt ja kansalliset
asiantuntijat. [35] Toimintamäärärahoista katettavan ulkopuolisen henkilöstön
enimmäismäärä (entiset BA-budjettikohdat). [36] Etenkin rakennerahastot, Euroopan maaseudun kehittämisen
maatalousrahasto (maaseuturahasto) ja Euroopan kalatalousrahasto. [37] Ks. toimielinten sopimuksen 19 ja 24 kohta. [38] Perinteiset omat varat (tulli- ja sokerimaksut) on
ilmoitettava nettomääräisinä eli bruttomäärästä on vähennettävä kantokuluja
vastaava 25 prosentin osuus.