52008PC0023

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi …/…/EY, tietokoneohjelmien oikeudellisesta suojasta (Kodifioitu toisinto) /* KOM/2008/0023 lopull. - COD 2008/0019 */


[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 28.1.2008

KOM(2008) 23 lopullinen

2008/0019 (COD)

Ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI …/…/EY,

tietokoneohjelmien oikeudellisesta suojasta (Kodifioitu toisinto)

(komission esittämä)

PERUSTELUT

1. Komissio pitää Kansalaisten Eurooppa -hankkeen kannalta tärkeänä yhteisön lainsäädännön yksinkertaistamista ja selkeyttämistä, jotta siitä saataisiin yksiselitteisempää ja luettavampaa tavallisille kansalaisille. Kansalaiset saisivat näin uusia mahdollisuuksia ja tilaisuuksia käyttää lainsäädännön heille tarjoamia erityisiä oikeuksia.

Tätä tavoitetta ei voida saavuttaa niin kauan kuin useita kertoja ja usein huomattavilta osin muutettuja säännöksiä ei ole koottu yhteen, vaan niitä on etsittävä sekä alkuperäisestä säädöksestä että siihen myöhemmin tehdyistä muutoksista. Voimassa olevien säännösten selvittämiseksi on sen vuoksi tutkittava ja vertailtava suuri määrä säädöksiä.

Useita kertoja muutetut säädökset on tästä syystä kodifioitava, jotta yhteisön oikeus olisi selkeää ja luettavaa.

2. Tämän vuoksi komissio on 1 päivänä huhtikuuta 1987 tekemällään päätöksellä[1] antanut henkilöstölleen ohjeet toteuttaa säädösten kodifiointi viimeistään sen jälkeen, kun niitä on muutettu kymmenen kertaa. Komissio on lisäksi korostanut, että tämä on vähimmäissääntö, sillä yhteisön oikeuden selkeyden ja ymmärrettävyyden edistämiseksi yksiköiden olisi pyrittävä kodifioimaan niiden vastuulla olevat tekstit mahdollisimman lyhyin väliajoin.

3. Tämä vahvistettiin Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Edinburghin huippukokouksessa joulukuussa 1992 esittämissä päätelmissä[2], joissa korostettiin kodifioinnin merkitystä, koska sillä taataan oikeusvarmuus tiettynä ajankohtana tiettyyn kysymykseen sovellettavasta lainsäädännöstä.

Kodifiointi on toteutettava noudattaen kokonaisuudessaan yhteisön tavanomaista lainsäädäntömenettelyä.

Koska kodifioinnissa ei saa muuttaa kodifioitavien säädösten asiasisältöä, Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio ovat sopineet 20 päivänä joulukuuta 1994 tehdyllä toimielinten välisellä sopimuksella nopeutetusta käsittelymenettelystä, jonka mukaisesti kodifioidut säädökset voidaan antaa nopeasti.

4. Tällä ehdotuksella on tarkoitus kodifioida tietokoneohjelmien oikeudellisesta suojasta 14 päivänä toukokuuta 1991 annettu neuvoston direktiivi 91/250/ETY[3]. Uudella direktiivillä korvataan siihen sisällytetyt säädökset[4]. Kodifioitavien säädösten asiasisältöä ei ole muutettu tässä ehdotuksessa, vaan niihin on yhdistettäessä tehty ainoastaan kodifioinnin edellyttämät muodolliset muutokset .

5. Kodifiointiehdotus on laadittu kaikilla virallisilla kielillä direktiivin 91/250/ETY ja sen muuttamisesta annetun säädöksen alustavan koonnelman pohjalta. Koonnelman on laatinut Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto tietojenkäsittelyjärjestelmää käyttäen. Siltä osin kuin artikloja on numeroitu uudelleen, vanhojen ja uusien numeroiden vastaavuus esitetään kodifioidun direktiivin liitteessä II.

ê 91/250/ETY (mukautettu)

2008/0019 (COD)

Ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI …/…/EY,

annettu [...],

tietokoneohjelmien oikeudellisesta suojasta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen Ö 95 Õ artiklan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon[5],

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä[6]

sekä katsovat Ö seuraavaa: Õ

ê

1. Tietokoneohjelmien oikeudellisesta suojasta 14 päivänä toukokuuta 1991 annettua neuvoston direktiiviä 91/250/ETY[7] on muutettu huomattavilta osilta[8]. Sen vuoksi olisi selkeyden ja järkeistämisen takia kodifioitava mainittu direktiivi.

ê 91/250/ETY johdanto-osan 2 kappale

2. Tietokoneohjelmien kehittäminen vaatii huomattavia inhimillisiä, teknisiä ja taloudellisia voimavaroja, samalla kun tietokoneohjelmien jäljentämisestä aiheutuvat kustannukset jäävät murto-osaan siitä, mitä niiden itsenäinen kehittäminen vaatii.

ê 91/250/ETY johdanto-osan 3 kappale

3. Tietokoneohjelmilla on yhä suurempi merkitys useilla eri aloilla, ja tietokoneohjelmateknologiaa voidaan tämän vuoksi pitää keskeisenä yhteisön teollisen kehityksen kannalta.

ê 91/250/ETY johdanto-osan 4 kappale (mukautettu)

4. Tietyt tietokoneohjelmien oikeudellista suojaa koskevat erot jäsenvaltioiden lainsäädännössä vaikuttavat välittömästi ja kielteisesti Ö sisämarkkinoiden Õ toimintaan tietokoneohjelmien osalta.

ê 91/250/ETY johdanto-osan 5 kappale (mukautettu)

5. Olemassa olevat erot, joilla on edellä mainittuja vaikutuksia, on poistettava ja uusien erojen syntyminen estettävä, kun taas eroja, jotka eivät merkittävästi haittaa Ö sisämarkkinoiden Õ toimintaa, ei tarvitse poistaa tai estää syntymästä.

ê 91/250/ETY johdanto-osan 6 kappale

6. Vastaavasti tietokoneohjelmien suojan yhteisön oikeudellinen kehys voidaan alkuvaiheessa rajoittaa sen vahvistamiseen, että jäsenvaltioiden tulee suojata tietokoneohjelmia tekijänoikeuslainsäädännössä tarkoitettuina kirjallisina teoksina, ja edelleen sen vahvistamiseen, keitä ja mitä suojan tulisi koskea, mihin yksinoikeuksiin suojaa nauttivien tulisi voida vedota tiettyjen toimien sallimiseksi tai kieltämiseksi sekä kuinka kauan suojan tulisi kestää.

ê 91/250/ETY johdanto-osan 7 kappale

7. Tässä direktiivissä ’tietokoneohjelmalla’ tarkoitetaan missä tahansa muodossa olevaa ohjelmaa, laitteistoon sisältyvät ohjelmat mukaan lukien; tämä käsite sisältää myös tietokoneohjelman kehittämiseen tähtäävän valmistelevan suunnittelutyön, jos valmisteleva työ on luonteeltaan sellaista, että sen tuloksena voi myöhemmässä vaiheessa olla tietokoneohjelma.

ê 91/250/ETY johdanto-osan 8 kappale

8. Niihin arviointiperusteisiin, joita sovelletaan ratkaistaessa, voidaanko tietokoneohjelmaa pitää omaperäisenä teoksena, ei tule sisällyttää ohjelman laatua tai esteettistä arvoa koskevia seikkoja.

ê 91/250/ETY johdanto-osan 9 kappale

9. Yhteisö on täysin sitoutunut edistämään kansainvälistä standardointia.

ê 91/250/ETY johdanto-osan 10, 11 ja 12 kappale

10. Tietokoneohjelman tarkoituksena on kommunikoida ja toimia yhdessä tietokonejärjestelmän muiden komponenttien sekä käyttäjien kanssa, minkä vuoksi looginen sekä määrätyissä tilanteissa fyysinen yhteenliittäminen ja vuorovaikutus ovat edellytyksenä sille, että kaikki ohjelmiston ja laitteiston osat voivat toimia muiden ohjelmistojen ja laitteistojen sekä käyttäjien kanssa kaikilta osiltaan siten kuin niiden on tarkoitettu toimivan. Ohjelman osia, jotka mahdollistavat tällaisen yhteenliittämisen sekä vuorovaikutuksen ohjelmiston ja laitteiston osien välillä, kutsutaan yleisesti ’rajapinnoiksi’. Tätä toiminnallista yhteenliittämistä ja vuorovaikutusta kutsutaan yleisesti ’yhteentoimivuudeksi’; tällainen yhteentoimivuus voidaan määritellä kyvyksi vaihtaa tietoa sekä molemminpuolisesti käyttää näin vaihdettua tietoa.

ê 91/250/ETY johdanto-osan 13, 14 ja 15 kappale

11. Epäilysten välttämiseksi on tehtävä selväksi, että ainoastaan tietokoneohjelman ilmaisumuotoa suojataan ja että ideat ja periaatteet, jotka sisältyvät ohjelman eri osiin, rajapintoihin sisältyvät ideat ja periaatteet mukaan lukien, eivät saa tämän direktiivin mukaista tekijänoikeudellista suojaa. Tämän tekijänoikeudellisen periaatteen mukaisesti, siinä laajuudessa kuin logiikka, algoritmit ja ohjelmointikielet sisältävät ideoita ja periaatteita, nämä ideat ja periaatteet eivät saa tämän direktiivin mukaista suojaa. Jäsenvaltioiden lainsäädännön ja oikeuskäytännön sekä kansainvälisten tekijänoikeussopimusten mukaisesti näiden ideoiden ja periaatteiden ilmaisumuodon tulee saada tekijänoikeudellista suojaa.

ê 91/250/ETY johdanto-osan 16 kappale

12. Tässä direktiivissä ’vuokraamisella’ tarkoitetaan määräajaksi ja voitonhankkimistarkoituksessa tapahtuvaa tietokoneohjelman tai sen kappaleen käytettäväksi antamista; tämä käsite ei sisällä julkista lainaamista, joka näin ollen ei kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan.

ê 91/250/ETY johdanto-osan 17 ja 18 kappale (mukautettu)

13. Tekijälle kuuluviin yksinoikeuksiin, joiden nojalla hän voi estää teoksensa luvattoman toisintamisen, Ö olisi Õ tehtävä rajoitettu poikkeus tietokoneohjelmien osalta, jotta voidaan sallia ohjelman laillisesti hankkineen henkilön suorittama ohjelman käytön kannalta teknisesti tarpeellinen toisintaminen; tämä merkitsee, ettei ohjelman tietokoneen muistiin lukemista ja ajamista, jotka ovat laillisesti hankitun tietokoneohjelman kappaleen käytön kannalta välttämättömiä toimia, eikä ohjelmaan sisältyvien virheiden korjaamista voida kieltää sopimuksella; jos erityisiä sopimusmääräyksiä ei ole, etenkin tapauksissa, joissa ohjelman kappale on myyty, ohjelman kappaleen laillisesti hankkinut henkilö saa ryhtyä kaikkiin muihinkin ohjelman käytön kannalta välttämättömiin toimiin, jotka ovat ohjelman alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaisia.

ê 91/250/ETY johdanto-osan 19 kappale

14. Henkilöä, jolla on oikeus käyttää tietokoneohjelmaa, ei saa estää suorittamasta toimia, jotka ovat välttämättömiä ohjelman toiminnan tarkkailemisen, tutkimisen tai kokeilemisen kannalta, jos mainitut toimet eivät loukkaa ohjelmaan olevaa tekijänoikeutta.

ê 91/250/ETY johdanto-osan 20, 21, 22, 23 ja 24 kappale (mukautettu)

15. Sen koodin muodon luvaton toisintaminen, kääntäminen, sovittaminen tai muuttaminen, jossa tietokoneohjelman kappale on saatettu saataville, on tekijän yksinoikeuteen kohdistuva loukkaus. Tietyissä tapauksissa ohjelman koodin toisintaminen ja sen muodon kääntäminen ovat kuitenkin välttämättömiä sen tiedon hankkimiselle, joka on itsenäisesti kehitetyn ohjelman ja muiden ohjelmien välisen yhteentoimivuuden saavuttamisen kannalta tarpeen. Ainoastaan näissä rajoitetuissa tapauksissa ohjelman kappaleen käyttämiseen oikeutetun itsensä suorittamaa tai hänen lukuunsa tapahtuvaa toisintamista ja kääntämistä on siten pidettävä oikeutettuna ja hyvän tavan mukaisena, eikä sen tällöin voida katsoa edellyttävän oikeudenhaltijan lupaa. Tämän poikkeuksen tarkoituksena on tehdä mahdolliseksi kaikkien tietokonejärjestelmän osien, muiden valmistajien valmistamat osat mukaan lukien, kytkeminen siten, että ne voivat toimia yhdessä. Sellaista tekijän yksinoikeuteen kohdistuvaa poikkeusta ei saa soveltaa tavalla, joka vahingoittaa oikeudenhaltijan oikeutta tai joka on ristiriidassa ohjelman tavanmukaisen hyväksikäytön kanssa.

ê 91/250/ETY johdanto-osan 25 kappale (mukautettu)

16. Ö Tekijänoikeuden ja tiettyjen lähioikeuksien suojan voimassaoloajasta 12 päivänä joulukuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/116/EY[9] säännösten mukaisesti Õ suoja-ajan on oltava tekijän elinaika ja Ö 70 Õ vuotta luettuna 1 päivästä tammikuuta hänen kuolinvuottaan seuraavana vuonna taikka nimettömänä tai salanimellä julkistettujen teosten osalta Ö 70 Õ vuotta luettuna 1 päivästä tammikuuta teoksen Ö laillisesti saattamista yleisön saataville Õ seuraavana vuonna.

ê 91/250/ETY johdanto-osan 26 kappale (mukautettu)

17. Tekijänoikeuslainsäädännön mukainen tietokoneohjelmien suoja ei kyseeseen tulevissa tapauksissa saa estää muiden suojamuotojen soveltamista; kaikkien sopimusmääräysten, jotka ovat Ö analysointia koskevien tämän direktiivin säännösten tai tässä direktiivissä säädettyjen varmuuskappaleen valmistamista tai ohjelman toiminnan tarkkailemista, tutkimista tai kokeilemista koskevien Õ poikkeusten vastaisia, on oltava mitättömiä.

ê 91/250/ETY johdanto-osan 27 kappale (mukautettu)

18. Tämän direktiivin säännökset eivät rajoita perustamissopimuksen Ö 81 Õ ja Ö 82 Õ artiklan kilpailusääntöjen soveltamista, jos määräävässä asemassa oleva toimittaja kieltäytyy luovuttamasta tietoja, jotka ovat välttämättömiä tässä direktiivissä tarkoitetun yhteentoimivuuden kannalta.

ê 91/250/ETY johdanto-osan 28 kappale

19. Tämän direktiivin säännökset eivät saisi rajoittaa niiden jo annettujen yhteisön oikeuden erityissäännösten soveltamista, jotka koskevat rajapintojen julkistamista teleliikennealalla, eikä niiden neuvoston päätösten soveltamista, jotka koskevat tietoliikenne- ja teleliikennealalla tapahtuvaa standardointia.

ê 91/250/ETY johdanto-osan 29 kappale

20. Tämä direktiivi ei vaikuta sellaisiin Bernin yleissopimuksen mukaisiin kansalliseen lainsäädäntöön sisältyviin rajoituksiin, joita tämä direktiivi ei koske.

ê

21. Tämä direktiivi ei vaikuta jäsenvaltioiden velvollisuuteen noudattaa niitä liitteessä I olevassa B osassa mainittuja määräaikoja, joiden kuluessa jäsenvaltioiden on saatettava direktiivit osaksi kansallista lainsäädäntöä,

ê 91/250/ETY

OVAT ANTANEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla

Suojan kohde

1. Jäsenvaltioiden on tämän direktiivin säännösten mukaisesti annettava tietokoneohjelmille tekijänoikeudellista suojaa kirjallisina teoksina, joita tarkoitetaan kirjallisten ja taiteellisten teosten suojaamisesta tehdyssä Bernin yleissopimuksessa. Tässä direktiivissä ’tietokoneohjelmilla’ tarkoitetaan myös valmistelevaan suunnitteluun liittyvää aineistoa.

2. Tämän direktiivin mukainen suoja koskee kaikkia tietokoneohjelman eri ilmaisumuotoja. Ideat ja periaatteet, jotka ovat tietokoneohjelman minkä tahansa osan perustana, rajapintoihin sisältyvät ideat ja periaatteet mukaan lukien, eivät saa tekijänoikeudellista suojaa tämän direktiivin nojalla.

3. Tietokoneohjelmaa suojataan, jos se on omaperäinen siinä merkityksessä, että se on tekijänsä henkinen luomus. Muita arviointiperusteita ei saa soveltaa arvioitaessa, suojataanko ohjelmaa.

ê 91/250/ETY (mukautettu)

Ö 4. Tämän direktiivin säännöksiä sovelletaan myös sellaisiin ohjelmiin, jotka on luotu ennen 1 päivää tammikuuta 1993, sanotun kuitenkaan rajoittamatta ennen mainittua päivää suoritettuja toimia tai hankittuja oikeuksia. Õ

ê 91/250/ETY

2 artikla

Tietokoneohjelman tekijä

1. Tietokoneohjelman tekijänä pidetään sitä luonnollista henkilöä tai luonnollisten henkilöiden ryhmää, joka on luonut tietokoneohjelman taikka, jos jäsenvaltion lainsäädäntö sen sallii, oikeushenkilöä, jota kyseisen lainsäädännön mukaan pidetään oikeudenhaltijana.

Jos jäsenvaltion lainsäädännössä tunnustetaan yhteisteokset, henkilöä, jonka kyseisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan katsotaan luoneen teoksen, pidetään sen tekijänä.

2. Jos tietokoneohjelman on luonut luonnollisten henkilöiden ryhmä yhteisesti, yksinoikeudet kuuluvat näille henkilöille yhteisesti.

3. Jos tietokoneohjelman on luonut työntekijä työtehtäviään suorittaessaan tai työnantajansa antamien ohjeiden mukaisesti, työnantajalla yksin on oikeus määrätä kaikista taloudellisista oikeuksista näin luotuun tietokoneohjelmaan, jollei toisin ole sovittu.

3 artikla

Suojaan oikeutetut

Suoja myönnetään kaikille luonnollisille henkilöille tai oikeushenkilöille, jotka ovat kirjallisia teoksia koskevien kansallisen tekijänoikeuslainsäädännön säännösten nojalla oikeutettuja suojaan.

4 artikla

Yksinoikeudet

1. Jollei 5 tai 6 artiklasta muuta johdu, 2 artiklassa tarkoitetun oikeudenhaltijan yksinoikeudet käsittävät oikeuden seuraaviin toimiin tai niiden sallimiseen:

a) tietokoneohjelman tai sen osan pysyvä tai tilapäinen toisintaminen millä tavoin ja missä muodossa tahansa. Jos tietokoneohjelman lukeminen tietokoneen muistiin, näyttäminen, ajaminen, siirtäminen tai tallentaminen edellyttää tällaista toisintamista, nämä toimet edellyttävät oikeudenhaltijan suostumusta;

b) tietokoneohjelman kääntäminen, muuntaminen, sovittaminen ja muunlainen muuttaminen sekä näiden toimien tulosten toisintaminen rajoittamatta kuitenkaan ohjelmaa muuttaneen henkilön oikeuksia;

c) alkuperäisen tietokoneohjelman tai sen kappaleiden levitys yleisölle vuokraamalla tai millään muulla tavalla.

2. Kun oikeudenhaltija tai joku muu hänen suostumuksellaan on ensimmäisen kerran myynyt tietokoneohjelman kappaleen yhteisössä, oikeudenhaltijan oikeus kyseisen kappaleen levittämiseen yhteisössä raukeaa, lukuun ottamatta oikeutta valvoa ohjelman tai sen kappaleen vuokraamista edelleen.

5 artikla

Yksinoikeuksia koskevat poikkeukset

1. Jollei toisin ole nimenomaisesti sovittu, 4 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetut toimet eivät edellytä oikeudenhaltijan suostumusta, jos ne ovat tarpeen, jotta tietokoneohjelman laillisesti hankkinut henkilö voi käyttää ohjelmaa aiotun tarkoituksen mukaisesti, virheiden korjaaminen mukaan lukien.

2. Henkilöä, jolla on oikeus käyttää tietokoneohjelmaa, ei voida sopimuksin kieltää valmistamasta varmuuskappaletta, sikäli kuin se on tämän käytön kannalta tarpeen.

3. Henkilö, jolla on oikeus käyttää tietokoneohjelman kappaletta, saa ilman oikeudenhaltijan suostumusta tarkkailla, tutkia tai kokeilla tietokoneohjelman toimintaa niiden ideoiden ja periaatteiden selvittämiseksi, jotka ovat ohjelman osan perustana, jos hän tekee sen ohjelman tietokoneen muistiin lukemisen, näyttämisen, ajamisen, siirtämisen tai tallentamisen yhteydessä, joihin hänellä on oikeus.

6 artikla

Analysointi

1. Oikeudenhaltijan suostumusta ei vaadita, jos koodin toisintaminen ja sen muodon kääntäminen 4 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetuin tavoin on välttämätöntä sellaisten tietojen hankkimiseksi, joiden avulla voidaan saavuttaa yhteentoimivuus itsenäisesti luodun tietokoneohjelman ja muiden ohjelmien välillä, ja seuraavat edellytykset täyttyvät:

a) nämä toimet suorittaa lisenssinhaltija tai muu henkilö, jolla on oikeus käyttää ohjelman kappaletta, taikka heidän lukuunsa henkilö, jolla on siihen oikeus;

b) yhteentoimivuuden saavuttamisen kannalta tarpeellinen tieto ei aikaisemmin ole ollut helposti ja nopeasti a alakohdassa tarkoitettujen henkilöiden saatavilla;

c) nämä toimet rajoittuvat niihin alkuperäisen ohjelman osiin, jotka ovat yhteentoimivuuden saavuttamisen kannalta tarpeen.

2. Tietoja, jotka on saatu 1 kohdan säännöksiä sovellettaessa ei saa näiden säännösten mukaisesti:

a) käyttää muuhun tarkoitukseen kuin itsenäisesti luodun tietokoneohjelman yhteentoimivuuden aikaansaamiseen;

b) antaa muille, ellei se ole tarpeen itsenäisesti luodun tietokoneohjelman yhteentoimivuuden kannalta;

c) käyttää ilmaisumuodoltaan huomattavassa määrin samanlaisen tietokoneohjelman kehittämiseen, valmistamiseen tai markkinoille saattamiseen taikka muuhun tekijänoikeutta loukkaavaan toimeen.

3. Kirjallisten ja taiteellisten teosten suojaamisesta tehdyn Bernin yleissopimuksen määräysten mukaisesti tämän artiklan säännöksiä ei saa tulkita niin, että niitä voidaan soveltaa tavalla, joka aiheuttaa haittaa oikeudenhaltijan oikeutetuille eduille tai on ristiriidassa ohjelman tavanmukaisen hyväksikäytön kanssa.

7 artikla

Erityiset suojaa koskevat toimenpiteet

ê 91/250/ETY (mukautettu)

1. Rajoittamatta 4, 5 tai 6 artiklan soveltamista jäsenvaltioiden on kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti toteutettava aiheelliset oikeussuojakeinot sellaista henkilöä vastaan, joka toteuttaa jonkin Ö seuraavista toimista Õ:

ê 91/250/ETY

a) sellaisen tietokoneohjelman kappaleen liikkeelle laskeminen, jonka henkilö tietää tai jota hänellä on aihetta epäillä laittomaksi;

b) sellaisen tietokoneohjelman kappaleen hallussapito kaupallisia tarkoituksia varten, jonka henkilö tietää tai jota hänellä on aihetta epäillä laittomaksi;

c) sellaisten välineiden liikkeelle laskeminen tai hallussapito kaupallisia tarkoituksia varten, joiden yksinomaisena käyttötarkoituksena on helpottaa tietokoneohjelman suojaamiseen mahdollisesti käytetyn teknisen apuvälineen luvatonta poistamista tai kiertämistä.

2. Jokainen tietokoneohjelman laiton kappale voidaan takavarikoida asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti.

3. Jäsenvaltiot voivat säätää, että 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetut välineet on takavarikoitava.

8 artikla

Muiden säännösten soveltaminen

ê 91/250/ETY (mukautettu)

Tämän direktiivin säännökset eivät vaikuta muihin lain säännöksiin, jotka koskevat etenkin patentteja, tavaramerkkejä, vilpillistä kilpailua, liikesalaisuuksia, puolijohdetuotteiden suojaa tai sopimusoikeutta.

Kaikki sopimusmääräykset, jotka ovat 6 artiklan Ö säännösten Õ tai 5 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädettyjen poikkeusten vastaisia, ovat mitättömiä.

9 artikla

Ö Toimittaminen Õ

Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa kansalliset säännökset komissiolle.

ê

10 artikla

Kumoaminen

Kumotaan direktiivi 91/250/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna liitteessä I olevassa A osassa mainitulla direktiivillä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta jäsenvaltioita velvoittavia liitteessä I olevassa B osassa asetettuja määräaikoja, joiden kuluessa niiden on saatettava mainitut direktiivit osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Viittauksia kumottuun direktiiviin pidetään viittauksina tähän direktiiviin liitteessä II olevan vastaavuustaulukon mukaisesti.

11 artikla

Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä .

ê 91/250/ETY (mukautettu)

12 artikla

Ö Osoitus Õ

ê 91/250/ETY

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä […]

Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston puolesta

Puhemies Puheenjohtaja

[…] […]

é

LIITE I

A osa

Kumottu direktiivi ja sen muuto s (10 artiklassa tarkoitettu)

Neuvoston direktiivi 91/250/ETY (EYVL L 122, 17.5.1991, s. 42) |

Neuvoston direktiivi 93/98/ETY (EYVL L 290, 24.11.1993, s. 9) | Ainoastaan 11 artiklan 1 kohta |

B osa

Määräajat kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiselle(10 artiklassa tarkoitetut)

Direktiivi | Määräaika kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiselle |

91/250/ETY | 31 päivä joulukuuta 1992 |

93/98/ETY | 30 päivä kesäkuuta 1995 |

_____________

ANNEX II

VASTAAVUUSTAULUKKO

DIREktiivi 91/250/ETY | Tämä direktiivi |

1 artiklan 1, 2 ja 3 kohta | 1 artiklan 1, 2 ja 3 kohta |

2 artiklan 1 kohdan ensimmäinen virke | 2 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta |

2 artiklan 1 kohdan toinen virke | 2 artiklan 1 kohdan toinen alakohta |

2 artiklan 2 ja 3 kohta | 2 artiklan 2 ja 3 kohta |

3 artikla | 3 artikla |

4 artiklan johdantokappale | 4 artiklan 1 kohdan johdantokappale |

4 artiklan a alakohta | 4 artiklan 1 kohdan a alakohta |

4 artiklan b alakohta | 4 artiklan 1 kohdan b alakohta |

4 artiklan c alakohdan ensimmäinen virke | 4 artiklan 1 kohdan c alakohta |

4 artiklan c alakohdan toinen virke | 4 artiklan 2 kohta |

5, 6 ja 7 artikla | 5, 6 ja 7 artikla |

9 artiklan 1 kohta, ensimmäinen virke | 8 artiklan 1 kohta |

9 artiklan 1 kohta, toinen virke | 8 artiklan 2 kohta |

9 artiklan 2 kohta | 1 artiklan 4 kohta |

10 artiklan 1 kohta | – |

10 artiklan 2 kohta | 9 artikla |

– | 10 artikla |

– | 11 artikla |

11 artikla | 12 artikla |

– | Liite I |

– | Liite II |

_____________

[1] KOM(87) 868 PV.

[2] Katso päätelmien A osan liite 3.

[3] Toteutettu Euroopan parlamentille ja neuvostolle annetun komission tiedonannon – Yhteisön säännöstön kodifiointi, KOM(2001) 645 lopullinen – mukaisesti.

[4] Katso tämän ehdotuksen liitteessä I oleva A osa.

[5] EUVL C [...], [...], s. [...].

[6] EUVL C [...], [...], s. [...].

[7] EYVL L 122, 17.5.1991, s. 42, direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 93/98/ETY (EYVL L 290, 24.11.1993, s. 9).

[8] Katso liitteessä I oleva A osa.

[9] EUVL L 372, 27.12.2006, s. 12.