[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO | Bryssel 4.4.2007 KOM(2007) 164 lopullinen KOMISSION VUOSIKERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE Kehitysyhteistyön rahoitusta koskevien lupausten pitäminen {KOM(2007) 158 lopullinen}{KOM(2007) 163 lopullinen}{SEK(2007) 415} SISÄLLYS 1. Johdanto 3 2. EU:n avun määrä voi nousta ennätyksellisen suureksi vuosina 2006–2010 5 2.1. EU:n kokonaissuoritus ylitti tavoitteet – eräiden jäsenvaltioiden on kuitenkin vielä tehostettava toimiaan 5 2.2 Hyvät mahdollisuudet saavuttaa seuraavat tavoitteet vuoteen 2010 mennessä 7 2.3 Vähiten kehittyneitä maita koskeva YK:n tavoite saavutetaan vuoteen 2010 mennessä 8 2.4 Pääkohteena Afrikka 9 2.5 Keskeisistä haasteista on kuitenkin selviydyttävä 9 3. Innovatiivisten rahoituslähteiden käyttö kasvaa hitaasti mutta varmasti 10 4. Kehitysmaiden velanhoitokyvyn säilyminen vaatii jatkuvaa valppautta 11 5. Kauppaa tukevan avun EU-strategia korostaa kauppa- ja kehityssitoumuksia 12 6. Avun tuloksellisuus – EU:n on hyödynnettävä käytettävissä olevia välineitä paremmin 12 7. Ennakoitavuutta lisääviä avustusmekanismeja on otettava käyttöön nopeammin 13 8. Ulkosyntyisten sokkien vaikutusten lieventäminen: jäsenvaltioiden on tuettava uusia käsitteitä 13 9. Avun sidonnaisuuksien purkaminen: kansainvälinen kehitys jää jälkeen EU:n kehityksestä 14 10. EU:n vaikutusvallan lujittaminen kansainvälisissä rahoituslaitoksissa 15 11. EU vahvistaa tukensa globaaleille julkishyödykkeille muttei liitä toimia kansainvälisen työryhmän suosituksiin 16 12. Päätelmät 17 1. Johdanto EU on maailman suurin avunantaja ja sen osuus kaikesta julkisesta kehitysavusta kasvaa. Se tekee pitkän aikavälin kauaskantoisia sitoumuksia kehitysyhteistyön rahoittamisesta ja sen oikea-aikaisesta toimittamisesta tavoitteenaan edistää vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamista. - Vuonna 2002 EU sitoutui nostamaan julkisen kehitysapunsa 0,39 prosenttiin jäsenvaltioiden yhteenlasketusta bruttokansantulosta (BKTL) vuoteen 2006 mennessä. EU pääsi tähän tavoitteeseen ja onnistui jopa ylittämään sen: vuonna 2006 sen julkinen kehitysapu oli 0,42 prosenttia BKTL:stä ja se maksoi ennätykselliset 48 miljardia euroa[1]. Vuonna 2005 Afrikka sai suurimman osan EU:n avusta. Kaiken kaikkiaan kolmannes EU:n julkisesta kehitysavusta osoitettiin sosiaaliseen ja hallinnolliseen infrastruktuuriin köyhyyden torjumiseksi ja 10 prosenttia humanitaariseen apuun. - Vuonna 2005 EU asetti tavoitteeksi lisätä yhteisen julkisen kehitysapunsa osuuden 0,56 prosenttiin BKTL:stä vuoteen 2010 mennessä sekä saavuttaa lopullisen tavoitteensa, joka on nostaa sen julkinen kehitysapu 0,7 prosenttiin BKTL:stä, vuoteen 2015 mennessä[2]. EU:n historialliset sitoumukset kattavat lähes 80 prosenttia G8-ryhmän lupaamasta lisätuesta Afrikalle. EU:n mahdollisuudet saavuttaa molemmat tavoitteet ovat hyvät. - Vuonna 2006 yksi jäsenvaltio käytti hieman yli 1 prosenttia BKTL:stään julkiseen kehitysapuun. Kolmen muun jäsenvaltion julkinen kehitysapu oli yli 0,8 prosenttia BKTL:stä. Muutamat jäsenvaltiot, jotka näyttivät eksyneen reitiltä muutama vuosi sitten, ovat lisänneet apuaan merkittävästi. Vuonna 2004 EU:hun liittyneet kymmenen jäsenvaltiota ovat yhdessä kaksinkertaistaneet apunsa liittymisen jälkeen. - Euroopan unioni johtaa myös kansainvälistä kehitysrahoitusprosessia, koska se toimittaa jo nyt apua paremmin ja nopeammin. EU on allekirjoittanut Pariisin julistuksen avun tuloksellisuudesta. Lisäksi se on ottanut käyttöön EY:n ja jäsenvaltioiden yhteisiä analyyseja ja monivuotisia maakohtaisia avustusstrategioita[3] ja on laatimassa kehitysyhteistyöpolitiikan työnjakoa koskevia EU:n menettelysääntöjä[4]. Tätä kehitystä ei kuitenkaan voida pitää itsestäänselvänä eikä saa unohtaa seuraavia seikkoja: - jäsenvaltioiden kehitysavun budjetit vaihtelevat suuresti: - kertaluonteisesti toteutettavat toimenpiteet hämärtävät joskus kehitysavun määrän yleisen suuntauksen; - avun antamista on tehostettava, jotta voidaan varmistaa, että se todella menee sitä tarvitseville. Komissio esittää tässä viidennen vuosikertomuksensa EU:n edistymisestä niiden historiallisten sitoumusten toteuttamisessa, joista oli sovittu vuonna 2002 ennen Monterreyn konferenssia ja joita Euroopan neuvosto myöhemmin muokkasi ennen vuonna 2005 pidettyä YK:n huippukokousta vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiseksi[5]. EU:n sitoumukset ovat sitä paitsi keskeinen osa kehitysyhteistyöpolitiikkaa koskevaa eurooppalaista konsensusta. Kuinka lisätä kehitysapua ja antaa sitä tuloksellisemmin ja tehokkaammin? Näistä asioista keskustellaan jälleen vuoden 2007 lopulla YK:n korkean tason vuoropuhelussa kehitysrahoituksesta, Accrassa järjestettävässä kolmannessa korkean tason foorumissa avun tuloksellisuudesta ja Monterreyn konferenssin seurantakonferenssissa, joka pidetään Dohassa vuonna 2008. Tämä tiedonanto perustuu EU:n 27 jäsenvaltiossa (EU-27) vuoden 2006 lopulla tehdyn kyselyn tuloksiin. Yksityiskohtainen analyysi kyselystä sisältyy tätä tiedonantoa täydentävään komission yksiköiden valmisteluasiakirjaan[6]. 2. EU:n avun määrä voi nousta ennätyksellisen suureksi vuosina 2006–2010 2.1. EU:n kokonaissuoritus ylitti tavoitteet – eräiden jäsenvaltioiden on kuitenkin vielä tehostettava toimiaan EU saavutti ensimmäisen yhteisen julkista kehitysapua koskevan välitavoitteensa vuotta ennen asettamaansa aikataulua eli vuonna 2005 ja jatkoi erinomaista suoritustaan vuonna 2006: EU:n yhteisen julkisen kehitysavun määrä oli 48 miljardia euroa eli julkisen kehitysavun osuus BKTL:stä oli 0,42 prosenttia, mikä ylitti 0,39 prosentin tavoitteen. Vuonna 2002 tämän tavoitteen asettaneiden EU:n 15 jäsenvaltion (EU-15) kokonaistulos oli vielä vaikuttavampi, sillä niiden julkisen kehitysavun osuus BKTL:stä oli 0,43 prosenttia. Epäilemättä velkahelpotukset Irakille ja Nigerialle sekä tsunamin jälkeinen apu osaltaan vaikuttivat siihen, että EU:n julkinen kehitysapu nousu ennätyslukemiin vuosina 2005 ja 2006. Taulukko 1: EU:n julkinen kehitysapu (JKA) vuosina 2004–2006 [pic]JKA miljoonina euroina (nykyisin hinnoin). Värillisissä kohdissa esitetään jäsenvaltioiden toimittamat tiedot, muissa kohdissa komission tiedot tai laskelmat. Kohdassa EU-27 yhteensä vuosien 2004 ja 2005 BKTL:ää ja JKT:tä koskevat luvut eivät sisällä Bulgarian ja Romanian BKTL:ää. Edelläkävijöitä, jotka varmistavat EU:n menestyksen, ovat ne yhdeksän jäsenvaltiota, jotka ovat joko saavuttaneet 0,7 prosentin tavoitteen tai päättäneet saavuttaa sen ennen vuotta 2015. Varsinkin Ruotsi on kunnostautunut: se myöntää nyt 1 prosentin BKTL:stään apuun. Myös Luxemburg on päättänyt seurata tätä esimerkkiä vuoteen 2012 mennessä. Jäsenvaltiot, joiden julkinen kehitysapu oli huomattavan alhainen muutama vuosi sitten, kuten Saksa ja Espanja, ovat sittemmin osoittaneet, että avun lisääminen on mahdollista, kunhan siihen on poliittista tahtoa. Espanja ei siitä huolimatta päässyt yksilölliselle tavoitetasolleen, joka oli 0,33 prosenttia, vaan jäi siitä 142 miljoonaa euroa. EU:hun vuonna 2004 liittyneet jäsenvaltiot (EU-10) ovat kaksinkertaistaneet julkisen kehitysapunsa liittymisen jälkeen ja ovat näin osoittaneet sitoutuneensa yhteisön säännöstöön. Unionin apu olisi ollut vieläkin vaikuttavampi, jos Kreikka, Italia ja Portugali olisivat saavuttaneet oman julkisen kehitysavun tavoitteensa eli 0,33 prosenttia BKTL:stä. Kreikka ja Portugali ovat nyt lupautuneet ottamaan muut kiinni vuoteen 2007 mennessä ja Italia vuoteen 2008 mennessä. Niiden toistaiseksi kokemat vaikeudet kuitenkin osoittavat, millainen yleinen riski sisältyy yksittäisiin yhtenä vuotena tapahtuviin julkisen kehitysavun korotuksiin (Portugali: julkiseen kehitysapuun laskettu velkahelpotus Angolalle vuonna 2004, Italia: rahoitusosuudet monenvälisille järjestöille vuonna 2005), joita ei tueta politiikan muuttamisella niin, että varmistetaan kehitysapubudjetin asteittainen kasvu. Jotta vältettäisiin yhä suuremmat erot siinä, miten jäsenvaltiot onnistuvat täyttämään yhteiset lupaukset, vähimmäistavoitetason alapuolella olevien jäsenvaltioiden on tehostettava toimintaansa. 2.2 . Hyvät mahdollisuudet saavuttaa seuraavat tavoitteet vuoteen 2010 mennessä Euroopan unionin julkisen kehitysavun määrän odotetaan kasvavan vuosina 2007–2010 EU:n antaman, vuotta 2010 koskevan lupauksen mukaan. Sitä vastoin maailmanlaajuisten näkymien mukaan julkisen kehitysavun avun määrän ennakoidaan laskevan vuosina 2007 ja 2008. Suotuisampien talouskasvunäkymien mukaan EU voi saada käyttöönsä 27–30 miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2006 eli enemmän kuin alun perin arvioidut 20 miljardia euroa. Jäsenvaltioiden ennakoimat määrät ovat kuitenkin herkkiä BKTL:n vaihteluille, maat eivät ehkä kykenekään saavuttamaan tavoitemääriä. Useissa jäsenvaltioissa ennakoidut luvut eivät vielä perustu selkeisiin vuotuisiin budjettikorotuksiin vaan riippuvat osin ennakoimattomasta kehityksestä. Velkahelpotukset ovat osaltaan nostaneet julkisen kehitysavun määrää lyhyellä aikavälillä. Ne ovat myös olleet vuodesta 2005 leijonanosa eli yli 50 prosenttia Itävallan avusta sekä noin kolmasosa Ranskan, Saksan, Italian ja Yhdistyneen kuningaskunnan koko julkisesta kehitysavusta, mutta pidemmällä aikavälillä ne eivät riitä. Vuoden 2010 tavoitteiden saavuttamiseksi ohjelmoitavien varojen nopeampi irrottaminen sekä tarvittaessa turvautuminen innovatiivisiin rahoituslähteisiin on tehtävä mahdolliseksi. Esimerkiksi Portugali oli suunnitellut nostavansa julkista kehitysapuaan vaikuttavalla 148 prosentilla vuosina 2006–2010, mutta on vielä jäljessä seuraavasta EU:n valtiokohtaisesta tavoitteesta. Myös eräät EU-12-maat (vuoden 2004 jälkeen EU:hun liittyneet jäsenvaltiot) eivät ole vielä osoittaneet, kuinka ne aikovat lisätä apunsa määriä vuoteen 2010 mennessä. Taulukko 2: Ennustukset ja lähtökohdat vuosien 2007–2010 tavoitteiden saavuttamiseksi [pic]JKA miljoonina euroina (nykyisin hinnoin). Lähde: Värillisissä kohdissa esitetään jäsenvaltioiden toimittamat tiedot, muissa kohdissa komission tiedot tai laskelmat. 2.3 . Vähiten kehittyneitä maita koskeva YK:n tavoite saavutetaan vuoteen 2010 mennessä Vuoden 2005 huippukokouksen ja Monterreyn konsensuksen lisäksi kaikki EU-15-maat joko jo varaavat BKTL:ään suhteutetusta julkisen kehitysavun määrästä vähintään 0,15 prosenttia vähiten kehittyneille maille tai aikovat saavuttaa tämän tason vuoteen 2010 mennessä. Kuusi muuta jäsenvaltiota on halukkaita sopimaan julkisen kehitysavun vähimmäisosuudesta vähiten kehittyneille maille. Tuen yhteys sitä eniten tarvitseviin (vähiten kehittyneet maat, apuvirroista syrjäytyneet maat, epävakaat valtiot), köyhyyden vähentämiseen ja vuosituhattavoitteiden saavuttamiseen ovat jälleen keskeisessä osassa Accrassa ja Dohassa pidettävissä konferensseissa vuonna 2008. 2.4 . Pääkohteena Afrikka Vuodesta 2002 Euroopan vuotuinen apu Afrikalle on kaksinkertaistunut ja oli lähes 14 miljardia euroa vuonna 2005. Lähes puolet EU:n avusta menee jo Afrikalle ja puolet EU:n lupaamasta avusta vuoden 2006 julkisen kehitysavun lisäksi on jo luvattu Afrikalle osana EU:n Afrikka-strategiaa. Kun OECD:n kehitysapukomitean lopulliset, vuoden 2006 julkista kehitysapua koskevat tilastot saadaan myöhemmin tänä vuonna, komissio laatii tavoitetaulukon. EU:n tulevaa apua Afrikalle voidaan arvioida vertaamalla sitä taulukkoon. Näkymät EU:n yhteisen lisäavun (vähintään 10 miljardia euroa vuosittain) antamiseksi Afrikalle ovat lupaavat, kun otetaan huomioon EU:n avun yleinen korottaminen. 2.5 . Keskeisistä haasteista on kuitenkin selviydyttävä Kun halutaan osoittaa, että EU pitää kehitysrahoituslupauksensa ja johtaa avun tuloksellisemmassa ja tehokkaammassa toimittamisessa, on kiinnitettävä huomiota seuraavaan: - Avun ennakoitavuus pitkällä aikavälillä on edellytys vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi. Toiset jäsenvaltiot toteuttavat kansallisia suunnitelmiaan apunsa lisäämiseksi asteittain, kun taas toisten jäsenvaltioiden julkisen kehitysavun määrät tai sisältö vaihtelevat. Tämän vuoksi on olennaisen tärkeää, että kaikki jäsenvaltiot laativat vuoden 2007 loppuun mennessä kansallisen aikataulun, jotta varmistetaan avun määrän asteittainen kasvu vuositasolla . - Varsinkin niiden jäsenvaltioiden, jotka joko eivät ole saavuttaneet vuoden 2006 tavoitteita eivätkä valmistelleet vuoden 2010 tavoitteiden saavuttamista, on osoitettava paremmin, miten ne aikovat kuroa etumatkan umpeen, jotta kustannukset voidaan jakaa oikeudenmukaisesti jäsenvaltioiden kesken . Niiden toimintaa olisi tuettava tehostamalla tiedotustoimia, jotta saataisiin kansalaismielipide tukemaan kehitysavun korottamista . Komissio on valmis antamaan toiminnalle tukensa. - Velkahelpotuksen täydentävyys : Vuonna 2005 kolmen suuren jäsenvaltion julkisen kehitysavun nettomäärät, kun velkahelpotuksia ei lasketa mukaan, joko laskivat (Saksa –5,5 prosenttia, Ranska –0,7 prosenttia) tai nousivat vain marginaalisesti (Yhdistynyt kuningaskunta +0,9 prosenttia). Ne vastaavat yhdessä 55 prosentista EU:n koko avusta. Tämä näyttäisi olevan vastoin Monterreyn konsensusta ja huhtikuussa 2006 kokoontuneen neuvoston päätelmiä[7]. - Jäsenvaltioiden on parannettava julkista kehitysapuaan koskevia tiedotusvalmiuksia ja –menettelyjä , jotta kehitysavun määriä voitaisiin vertailla keskenään. Kehitysapukomitean nykyisten EU-jäsenten olisi vaadittava kehitysapukomiteaa muuttamaan tiedotusstrategiaansa niin, että siinä otetaan huomioon myös uudet avunantajat eli EU-12-maat, jotka eivät ole kehitysapukomitean jäseniä. Komissio voi tukea tätä prosessia. - Valmius käyttää nopeasti kasvavaa kehitysapua tehokkaasti ja tuloksellisesti : Jäsenvaltiot antavat 90 prosenttia EU:n lisäavusta kahdenvälisesti. Tästä leijonanosan pitäisi olla ohjelmoitavaa apua, joten EU:n avunantajien on arvioitava kiireesti avun antamiseen käytettyjä rakenteita, menettelyjä ja sääntöjä voidakseen antaa apua enemmän, paremmin ja nopeammin. Tämä prosessi käsittää seuraavaa: - kansalliset suunnitelmat niiden valmiuksien parantamiseksi , joilla kasvava julkinen kehitysapu pannaan täytäntöön, jotta lisärahoitus ei jää vain sitoumuksiksi, joiden maksaminen viivästyy, - kehitysyhteistyöpolitiikan työnjakoa koskevien EU:n menettelysääntöjen nopea soveltaminen käytännössä , - eri maksukanavien , kuten eurooppalaisen konsensuksen tuloksena kehittyvien yhteisten eurooppalaisten välineiden, käyttö , jonka tarkoituksena on - panna täytäntöön yhteisiä poliittisia tavoitteita , kuten EU:n Afrikka-strategia tai kauaskantoiset EU:n kumppanuus- tai assosiaatiosopimukset, esimerkiksi vapaaehtoisilla maksuosuuksilla EU:n erityisrahastoon Afrikan infrastruktuureja varten , - vastata maailmanlaajuisiin haasteisiin , jotka liittyvät esim. ulkoisiin sokkeihin, kuten ilmastonmuutokseen, luonnonkatastrofeihin, perushyödykkeiden hintavaihteluihin tai ovat vakava riski kansanterveydelle tai eläinten terveydelle, - helpottaa EU:n yhteisten sitoumusten , kuten kauppaa tukevan avun, toteuttamista, ja jolla pyritään kohottamaan EU:n profiilia ja lisäämään näkyvyyttä maailmassa. 3. Innovatiivisten rahoituslähteiden käyttö kasvaa hitaasti mutta varmasti Edistys vuonna 2006 perustui muutaman EU:n jäsenvaltion suuriin ponnistuksiin, joihin osallistui myös EU:n ulkopuolisia maita. Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta päättivät antaa yhteensä arviolta yli 200 miljoonan euron suuruiset, lentolippuverosta saadut vuositulot lääkkeiden hankintaa koskevaan kansainväliseen rahastoon (UNITAID). Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska, Italia, Espanja ja Ruotsi (yhdessä Norjan kanssa) keräsivät miljoona Yhdysvaltain dollaria pääomamarkkinoilta rokotusohjelmia rahoittavalle kansainväliselle rahoitusvälineelle (IFFIm) lasten rokottamista varten. Yhdistynyt kuningaskunta ja Italia (yhdessä Kanadan, Norjan, Venäjän sekä Bill ja Melinda Gatesin säätiön kanssa) käynnistivät ensimmäisen markkinoiden ennakkositoutumisen (Advance Market Commitment , AMC), jonka tarkoituksena on nopeuttaa uuden rokotteen kehittämistä pneumokokkien aiheuttamia tauteja vastaan kehitysmaissa ja sen markkinoille saattamista; harkittavana on myös pilottihanke malariarokotteen kehittämiseksi. Uudet välineet ovat vakaita ja ennakoitavissa olevia rahoituslähteitä. Niiden merkittävin etu on se, että ne sitovat pitkäaikaisia talousarviositoumuksia. Tämä saattaa kuitenkin aiheuttaa ylimääräisiä varainsiirtokustannuksia ja edellyttää merkittäviä hallinnollisia ja poliittisia toimia. Suurin osa innovatiivisista järjestelyistä saatavista tuloista annetaan olemassa olevien kanavien ja organisaatioiden kautta, joilla on kokemusta työskentelystä kehitysmaiden terveydenhuollossa. Tällä vältetään rinnakkaisten rakenteiden luominen, mutta aloitteiden sovittaminen kumppanimaiden terveydenhuoltostrategioihin on silti haasteellista. Enemmistö EU:n jäsenvaltioista ei aio lähitulevaisuudessa osallistua innovatiivisiin rahoituslähteisiin siltä osin kuin on kyse kehityksen tai globaalien julkishyödykkeiden rahoittamisesta. Komissio kannustaa jäsenvaltioita, jotka eivät nykyisin osallistu mihinkään aloitteeseen, analysoimaan apunsa tuloksellisuutta edelleen, jotta ne voisivat mahdollisesti laajentaa osallistumistaan ja ottaa käyttöön lisää entistä vakaampia rahoituslähteitä. Se myös muistuttaa, että innovatiiviset rahoituslähteet eivät voi korvata julkista kehitysapua ja että jäsenvaltioiden ponnistelut innovatiivisten rahoituslähteiden käyttöönottamiseksi eivät saa kääntää niiden huomiota kehitysrahoituksen ensisijaisista tavoitteista. 4. Kehitysmaiden velanhoitokyvyn säilyminen vaatii jatkuvaa valppautta Ylimääräisten velkahelpotusten (Irakille ja Nigerialle) jatkamisen lisäksi jatkettiin myös voimakkaasti velkaantuneiden köyhien maiden avuksi laaditun HIPC-aloitteen täytäntöönpanoa. Monenvälinen velkahelpotusaloite (Multilateral Debt Relief Initiative, MDRI) lujittaa pyrkimyksiä vähentää HIPC-maiden velkaa siten, että Maailmanpankkiryhmään kuuluvan Kansainvälisen kehitysjärjestön , Afrikan kehitysrahaston ja Kansainvälisen valuuttarahaston luotot niille mitätöidään sataprosenttisesti. Aloite ei kuitenkaan kata Latinalaisen Amerikan ja muiden alueellisten kehityspankkien myöntämiä maksamattomia luottoja. Komissio rohkaisee kansainvälisesti koordinoituja toimia tukea alhaisen tulotason maita niiden pyrkimyksissä välttää kestämättömiä velkatilanteita. Näihin toimiin olisi kuuluttava parannettu velanhoito. Uudet velkojamaat olisi otettava mukaan keskusteluun velanhoitokyvystä. Lisäksi olisi käsiteltävä "vapaamatkustajaongelmaa" (toisin sanoen sitä, että velkahelpotuksilla saatetaan subventoida luotonantajia, jotka tarjoavat markkinaehtoisia lainoja HIPC-vaiheen ohittaneille maille). Komissio ehdottaa, että neuvosto kehottaa jäsenvaltioita pohtimaan sopivilla kansainvälisillä foorumeilla, kuinka edistetään vastuullista lainanantoa ja –ottoa sekä kuinka parannetaan kehitysmaiden velanhoitoa ja edistetään keskustelua uusien luotonantajien kanssa. 5. Kauppaa tukevan avun EU-strategia korostaa kauppa- ja kehityssitoumuksia Komissio suosittelee, että neuvosto ja Euroopan parlamentti tukevat ehdotuksia, jotka on esitetty tiedonannossa "Kohti kauppaa tukevan avun EU-strategiaa – komission puheenvuoro"[8]. 6. Avun tuloksellisuus – EU:n on hyödynnettävä käytettävissä olevia välineitä paremmin Avun tuloksellisuus on etusijalla EU:n poliittisella asialistalla, ja siihen viitataan kaikissa sen aloitteissa. Vuonna 2006 hyväksyttiin avun tuloksellisuutta koskeva toimintasuunnitelma "Enemmän, nopeammin ja paremmin", minkä jälkeen useimmat aikaan sidotut tavoitteet on aloitettu tai saatettu päätökseen: (1) Kaikissa maissa siirrytään vähitellen yhteiseen monivuotiseen strategiseen suunnitteluun täydentävyyden parantamiseksi. Neuvoston huhtikuussa 2006 antamia päätelmiä noudattaen siirtyminen on aloitettu AKT-maissa. Kymmenennen Euroopan kehitysrahaston ansiosta AKT-maissa voitiin käynnistää toimet, joiden tavoitteena on yhteinen ohjelmasuunnittelu muiden avunantajien kanssa. Kokemukset vaihtelevat suuresti sen mukaan, missä kehitysvaiheessa maat ovat ja miten eri avunantajat osallistuvat toimintaan. Tehokkaat koordinointimekanismit ovat helpottaneet yhteisten maakohtaisten selvitysten laatimista. Vähitellen aletaan myös luonnostella yhteisiä toimintastrategioita useimmissa valituissa maissa[9], kuten Dominikaanisessa tasavallassa, Etelä-Afrikassa, Etiopiassa, Ghanassa, Haitissa, Keniassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Malissa, Sambiassa, Somaliassa, Sierra Leonessa, Tansaniassa ja Ugandassa. Luonteeltaan joustava ja asteittain etenevä yhteinen ohjelmasuunnittelu luo pohjan siirtymäprosesseille, joita mukautetaan kunkin maan tilanteeseen ja joissa hyödynnetään tarvittaessa muita prosesseja, kuten yhteisiä avustusstrategioita. Siirtymäprosessin kehittyvän luonteen vuoksi tiedot muuttuvat koko ajan. Ne kuitenkin osoittavat, että joistakin merkittävistä saavutuksista huolimatta tuloksiin pääsemistä on hankaloittanut jäsenvaltioiden ohjelmasuunnittelumekanismien hajanaisuus sekä näkökantojen erot päätoimipaikkojen ja kentän välillä. Esteiden raivaamiseksi, teknisen avun antamiseksi sekä päätoimipaikkojen ja kentän välisten yhteyksien parantamiseksi komissio onkin järjestänyt yhteisiä operaatioita mm. Haitissa ja Somaliassa sekä perustanut erityisen EU:n asiantuntijoiden verkoston. (2) On odotettavissa, että neuvosto hyväksyy menettelysäännöt työn jakamiseksi EU:n avunantajien kesken toukokuussa 2007. (3) EU:n kehitysyhteistyöpäivät (European Development Days) järjestettiin ensimmäisen kerran marraskuussa 2006 menestyksellisesti ja ne on vastedes tarkoitus järjestää joka vuosi. (4) Uudistettu EU Donor Atlas –julkaisu käsittää ensi kertaa aluekohtaisen (Länsi-Afrikkaa koskevan) lisäosan sekä maakohtaisen (Mosambikia koskevan) lisäosan. (5) Lähtökohta Pariisin julistuksen mukaisille EU:n neljälle lisäsitoumukselle on asetettu yhdenmukaistamista koskevassa EU:n etenemissuunnitelmassa, jossa raportoidaan tuen tuloksellisuutta koskevista paikallisista prosesseista. Komissio toistaa aikomuksensa saavuttaa tavoitteensa jonka mukaan 50 prosenttia avusta kanavoidaan avunsaajamaiden talousarvioista myönnettäväksi tueksi. (6) Kaikki esteet yhteisrahoitukselle EY:n apua koskevissa säännöissä on poistettu. 7. Ennakoitavuutta lisääviä avustusmekanismeja on otettava käyttöön nopeammin Budjettituki on tunnustetusti keskeinen väline, jolla varmistetaan poliittisten tavoitteiden saavuttamiseen perustuva tuki kehitysmaille keskipitkällä aikavälillä ja joka on yhä 13 jäsenvaltion eniten käyttämä väline. Eräät jäsenvaltiot ovat yhä halukkaampia harkitsemaan yleistä budjettitukea alakohtaisen budjettituen lisäksi. Komissio kehittää yleisen budjettituen käsitettä yhtenä mahdollisuutena lisätä avun ennustettavuutta liittämällä budjettitukeen selkeät tuen myöntämistä koskevat perusteet ja painottamalla tuloksia. Budjettituen olisi perustuttava sellaisiin järjestelyihin, joilla varmistetaan tiedottaminen ja tilintekovelvollisuus jälkikäteen. Mahdollinen järjestely voisi käsittää pitkän aikavälin budjettituen ja taata tietynsuuruisen vuotuisen tuen, joka olisi turvattu suojalausekkein. 8. Ulkosyntyisten sokkien vaikutusten lieventäminen: jäsenvaltioiden on tuettava uusia käsitteitä EU:n kehitysyhteistyöpolitiikan yhteinen tavoite on lisätä kehitysmaiden ulkoisten taloudellisten sokkien (hintaherkkyys) ja luonnonkatastrofien (onnettomuudet, ilmastonmuutos ja pandemiat) sietokykyä. Tätä varten laadittiin ja testattiin välineitä vuonna 2006, mutta ne ovat jääneet lähes huomiotta ja niiden kehitys on jäänyt rajalliseksi. - Tulojen herkkyys : Alankomaat ja Euroopan yhteisö uudistavat tukensa perushyödykkeiden riskinhallinryhmälle (Commodity Risk Management Group, CRMG) Maailmanpankissa. Ryhmä on osoittanut, että markkinaehtoiset välineet ulkoisiin hintaliikkeisiin liittyvän riskin vähentämiseksi ovat mahdollisia. Ranska on kehittänyt puuvillaa koskevan riskinhallinta-aloitteen ja aikoo testata uutta integroitua järjestelmää valituissa maissa osana kehitteillä olevaa avunantajien yhteensovitettua lähestymistapaa. - "Katastrofiriskien vähentäminen" (Disaster risk reduction, DRR) : Vuosina 2005 ja 2006 EU käytti yli 3,5 miljardia euroa katastrofiapuun, josta ainoastaan noin kolme prosenttia käytettiin katastrofia edeltävään apuun . Kiinnostus laajempaan strategiseen katastrofivalmiuteen kasvaa, mutta sen kehittämiseen tarvitaan laajempaa tukea jäsenvaltioilta. Komissio ehdottaa vuoden 2008 yhteiseksi lähestymistavaksi EU:n yhteistä katastrofiriskien vähentämisstrategiaa, joka perustuu aiempiin kokemuksiin (esim. yhdeksännen Euroopan kehitysrahaston luonnononnettomuuksiin kehitetystä välineestä) ja joka mukautetaan kansainvälisiin aloitteisiin. - FLEX-tuki on EY:n AKT-maita varten kehittämä järjestely niiden uudistusten suojaamiseksi, joiden toteuttaminen vaarantuu vientituloissa lyhyellä aikavälillä tapahtuvan vaihtelun vuoksi. Jäsenvaltiot ja AKT-maiden ryhmä keskustelevat ehdotuksista, jotka koskevat FLEX-tuen saatavuutta aikaisemmin ja helpommin. Tavoitteena on juuri tuen vastasyklisen luonteen vahvistaminen. Komissio ehdottaa, että jäsenvaltiot - tasapainottavat paremmin luonnonkatastrofien jälkeen annettavaa apua ja niitä edeltäviä riskienvähentämisstrategioita EU:n yhteiseen katastrofien ehkäisemiseen ja reagointivalmiuteen liittyvän lähestymistavan pohjalta; - tukevat enemmän ulkosyntyisten sokkien kehitysmaille aiheuttamien haittavaikutusten lieventämiseen tarkoitettujen uusien välineiden ja menettelyjen testaamista/lisäämistä sekä sitä, että erotetaan toisistaan markkinasyntyiset ratkaisut kansainvälisistä hintojen heilahteluista aiheutuneisiin sokkeihin ja ponnistelut luonnonkatastrofien aiheuttamien sokkien lieventämiseksi; - osallistuvat aktiivisesti perushyödykkeiden riskinhallinnan kansainväliseen työryhmään (International Task Force on Commodity Risk Management) uusia riskinhallintatapoja koskevan tiedonvaihdon parantamiseksi. 9. Avun sidonnaisuuksien purkaminen: kansainvälinen kehitys jää jälkeen EU:n kehityksestä EU purkaa yhä enemmän avun sidonnaisuuksia. Suurin osa jäsenvaltioista, jotka ovat kehitysapukomiteaan kuuluvia avunantajia, ovat purkaneet julkisen kehitysapunsa sidonnaisuudet (lähes) kokonaan. Muut ovat alkaneet toteuttaa toimia purkaakseen yhä enemmän apunsa sidonnaisuuksia. Eräät EU-10-maat ovat alkaneet toteuttaa kehitysapukomitean suositusta, joka koskee vähiten kehittyneille maille annettavan avun sidonnaisuuksien purkamista. Budjettituen lisääntyvä käyttö myös osaltaan parantaa EU:n yhteisen kehitysavun tulosta. Jäsenvaltioita rohkaistaan purkamaan apunsa sidonnaisuudet kokonaan. EY:n sisämarkkinasääntöjä sovelletaan jäsenvaltioiden julkiseen kehitysapuun , joten komissio vahvistaa, että sen velvollisuus on tutkia siihen mahdollisesti liittyviä rikkomisia. Kehitysyhteistyöjärjestelmiään, lähinnä julkisten hankintojen järjestelmiään, kehittävien jäsenvaltioiden on purettava sellaisen avun sidonnaisuudet, jolla on yhteys kaikkiin muihin jäsenvaltioihin. Vuonna 2006 EY teki avun purkamista olevista säännöistään EY:n talousarvion mukaisia uusia rahoitusyhteistyövälineitä. Tässä yhteydessä purettiin myös valtiosta riippumattomille toimijoille annettavan tuen sidonnaisuudet. Komissio ilmaisee tyytyväisyytensä kehitysapukomitean suosituksen soveltamisalan laajentamiseen (alentamalla kynnystä sen soveltamiseen) vuosia kestäneen umpikujan jälkeen ja kehottaa muun muassa siirtymään lähestymistavasta, joka rajoittuu avunantajien väliseen vastavuoroiseen markkinoillepääsyyn, kehitysmaihin keskittyvään lähestymistapaan, jossa köyhien tarpeet otetaan paremmin huomioon. Tämä edellyttää kehitysapukomitean suosituksen soveltamista yhä laajemmin (myös kehitysmaiden markkinoillepääsyyn ja paikallisten markkinoiden suosimisen). Komissio viittaa siihen, että EU on sopinut tukevansa elintarvikeavun ja elintarvikeapukuljetusten sidonnaisuuksien purkamista asiaa käsittelevillä kansainvälisillä foorumeilla. 10. EU:n vaikutusvallan lujittaminen kansainvälisissä rahoituslaitoksissa EU:n toiminnan koordinointi Maailmanpankissa ja Kansainvälisessä valuuttarahastossa on edistynyt, vaikkakin vaihtelevalla ripeydellä. Erityisesti Maailmanpankin johtokunnan EU-maista kotoisin olevat jäsenet ovat toistaiseksi antaneet noin 40 yhteistä kannanottoa osana epävirallista koordinointia ja näin lisänneet merkittävästi EU:n näkyvyyttä ja vaikutusvaltaa. EU:n jäsenvaltioiden yhteiset kannat näyttävät olevan keskeisessä asemassa unionin näkyvyyden ja vaikutusvallan lisäämisessä kansainvälisissä rahoituslaitoksissa. EU:n toiminnan lisääntynyt koordinointi kansainvälisissä rahoituslaitoksissa pohjautuu keskustelujen ja tiedonvaihdon lisäämiseen. Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston johtokuntien EU-maista kotoisin olevat jäsenet kokoontuvat viikoittain vaihtamaan näkemyksiään johtokunnassa käsiteltävistä aiheista ja päättävät yhteisistä kannoista mahdollisuuksien mukaan. Komissio helpottaa tätä koordinaatiota ja pyrkii tukemaan sitä yhä enemmän. EU:n toiminnan koordinointia voitaisiin parantaa Kansainvälisessä valuuttarahastossa, erityisesti Washingtonissa. Komissio kutsui vuonna 2007 kolmen keskeisen alueellisen kehityspankin eli Afrikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan kehityspankin johtokuntien EU-maista kotoisin olevat jäsenet Brysseliin lisäämään koordinaatiota komission kanssa ja keskustelemaan keskenään. Tapaaminen osoittautui hyödylliseksi, ja tapaamisia järjestetään vastedes säännöllisesti. Komissio ehdottaa myös, että - Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston johtokuntien EU-maista kotoisin olevien jäsenten järjestelmällisesti pidettäviä koordinointikokouksia jatketaan, että komissio osallistuu niihin ja että johtokunnassa käsiteltävistä asioista esitetään yhteinen eurooppalainen kannanotto mahdollisimman usein, - EU:n koordinointia lisätään ennen kevät- tai vuosikokouksia; komissio on valmis antamaan sille tukensa, - johtokuntien EU-maista kotoisin olevat jäsenet ja komissio vaihtavat tietoja ja asiakirjoja ja että kansainvälisten rahoituslaitosten (myös alueellisten kehityspankkien) johtokuntien asiakirjoja toimitetaan komissiolle ajoissa ja säännöllisesti, - lujitetaan Euroopan yhtenäistä esiintymistä Maailmanpankissa ja autetaan kehitysmaita saamaan äänensä kuuluviin. 11. EU vahvistaa tukensa globaaleille julkishyödykkeille muttei liitä toimia kansainvälisen työryhmän suosituksiin Globaaleja julkishyödykkeitä käsittelevän työryhmän raportti Meeting Global Challenges julkaistiin syyskuussa 2006. EU:n jäsenvaltioiden ensireaktio jäi heikoksi raportin viimeistelyyn liittyvien viivytysten ja sen matalan profiilin vuoksi. Jäsenvaltiot olivat useimmiten tietoisia raportista mutteivät olleet vakuuttuneita sen merkityksestä globaaleja julkishyödykkeitä koskevaan keskusteluun. Komissio ymmärtää tämän, mutta se myös arvostaa työryhmän tuntuvaa analyyttista työtä ja sitä, että työryhmä on kuullut toimijoita laajalti. Työryhmä toteaa, että yleisesti ollaan yhtä mieltä globaalien julkishyödykkeiden , varsinkin terveyteen ja ympäristöön liittyvien julkishyödykkeiden, ensisijaisuudesta , mutta tätä näkemystä ei yleensä tueta erityisrahoituksella. Useimmat jäsenvaltiot ovat yhtä mieltä siitä, että YK-järjestelmää on uudistettava sen operaatioiden avoimuuden ja yleisen tilintekovelvollisuuden lisäämiseksi, mikä on yhdenmukaista koko YK-järjestelmän johdonmukaisuutta käsittelevän korkean tason paneelin suositusten kanssa. Tukea ei kuitenkaan riitä raportin tärkeimmälle ehdotukselle globaalin hallinnon parantamiseksi, toisin sanoen Global 25 –foorumille. Työryhmän strategiaan globaalien julkishyödykkeiden rahoittamiseksi on suhtauduttu vaihtelevasti: enemmistö jäsenvaltioista tukee joitakin yksinkertaisia ehdotuksia, joista on jo sovittu kansainvälisesti. Muista innovatiivisemmista suosituksista ne, joilla pyritään erottamaan globaalit julkishyödykkeet kehitysavusta, ansaitsevat tulla huomatuksi, mutta harva jäsenvaltio tukee niitä. Edellisen huomioon ottaen ja komission raportista tekemän analyysin perusteella näyttää siltä, että työryhmän ehdotukset eivät tällä erää herätä merkittävää kiinnostusta EU-maissa. Tästä voidaan päätellä, että nyt olisi liian aikaista ja harkitsematonta laatia EU:n toimintasuunnitelma globaalien julkishyödykkeiden tarjonnan ja rahoittamisen lisäämiseksi. Tästä huolimatta EU on edistynyt merkittävästi ensisijaisten, mm. terveyteen ja ympäristöön liittyvien, globaalien julkishyödykkeiden tarjonnan lisäämisessä, ja se jatkaa edelleen "vastuullisen johtajan" asemassa, mitä työryhmä oli voimakkaasti puoltanut. Mahdollisuutta kaikkia yhdistävän globaaleja julkishyödykkeitä koskevan aloitteen tekemiseksi voidaan arvioida myöhemmin uudelleen. Toistaiseksi komissio lujittaa ympäristöön liittyviä globaaleja julkishyödykkeitä koskevia toimiaan lisäämällä yhteistyötä kehitysmaiden kanssa. Tarkoituksena on tiivistää Kioton pöytäkirjan vuoden 2012 jälkeistä aikaa koskevaa yhteistyötä, mikä sekä edistäisi vuosituhattavoitteiden saavuttamista että rajoittaisi ilmastonmuutosta. 12. PÄÄTELMÄT EU:n yhteisen julkisen kehitysavun tulokset vuonna 2006 ylittivät odotukset, mutta eräiden jäsenvaltioiden on vielä kirittävä suoritustaan ja saavutettava yksilölliset tavoitetasonsa. EU:n yleiset näkymät seuraavien julkisen kehitysavun tavoitteiden saavuttamiseksi vuoteen 2010 mennessä ovat hyvät, kunhan hoidetaan keskeiset asiat EU:n uskottavuuden ylläpitämiseksi kehitysrahoituksen suurimpana antajana ja kunhan saadaan julkinen mielipide kannattamaan kehitysavun lisäämistä. Kehitysyhteistyöpolitiikan työnjakoa koskevien EU:n menettelysääntöjen nopea soveltaminen tarjoaa parhaan mahdollisuuden lisätä merkittävästi EU:n avun tuloksellisuutta. Kaupan ja kehityksen yhteyttä on käsiteltävä yhteisessä kauppaa tukevan avun EU-strategiassa, mikä edellyttää, että kaikki sidosryhmät osallistuisivat uskottavalla tavalla seurantaan. Useimpien EU:n sitoumusten osalta on yleisesti ottaen edistytty vaihtelevalla ripeydellä, mutta toimia on tehostettava ja jäsenvaltioiden on lisättävä aktiivisemmin osallistumistaan mm. budjettitukeen ja ulkoisten sokkien vaikutusten lieventämiseen. [1] Pystyäkseen yhdessä kohottamaan EU:n julkisen kehitysavun vähintään 0,39 prosenttiin BKTL:stä vuoteen 2006 mennessä jäsenvaltiot sitoutuivat lisäämään omaa julkista kehitysapuaan. Valtiot, joiden julkisen kehitysavun osuus BKTL:stä oli jo 0,7 prosenttia, sitoutuivat pitämään sen korkeana, ja muut jäsenvaltiot sitoutuivat nostamaan julkisen kehitysapunsa osuuden BKTL:stä vähintään 0,33 prosenttiin. [2] Toinen yhteinen välitavoite, joka on tarkoitus saavuttaa vuoteen 2010 mennessä, perustuu jäsenvaltiokohtaisiin tavoitteisiin. Toisin sanoen jäsenvaltiot, joiden julkinen kehitysapu ei vielä ole 0,51 prosenttia BKTL:stä, pyrkivät siihen. Jäsenvaltiot sitoutuvat saavuttamaan vuoteen 2015 mennessä julkisen kehitysavun tavoitteen, joka on 0,7 prosenttia BKTL:stä, ja tavoitteen jo saavuttaneet jäsenvaltiot sitoutuvat pysyttäytymään sen yläpuolella. Jäsenvaltiot, jotka liittyivät EU:hun vuoden 2002 jälkeen, pyrkivät siihen, että niiden julkisen kehitysavun osuus BKTL:stä nousee vähintään 0,17 prosenttiin tai pysyy sen suuruisena vuoteen 2010 mennessä; vuoteen 2015 mennessä vastaava tavoite on 0,33 prosenttia. Tähän sitoumukseen on yhdistetty lupaus antaa vähintään 50 prosenttia sovitusta julkisen kehitysavun lisäyksestä Afrikalle. [3] Neuvoston päätelmät, huhtikuu 2006. "Kehityksen rahoituttaminen ja kehitysavun tuloksellisuus: Enemmän, paremmin ja nopeammin". [4] Perustuu komission tiedonantoon, KOM(2007) 72, 28.2.2007. [5] Neuvoston päätelmät, toukokuu 2005. "Vuosituhannen kehitystavoitteet: EU:n panos vuosituhannen kehitystavoitteiden tarkistamiseen YK:n korkean tason tapaamisessa vuonna 2005". EU lupaa myös kehittää lisää innovatiivisia kehitysyhteistyön rahoituslähteitä, velkahelpotuksia ja globaaleja julkishyödykkeitä, paremmin koordinoitua ja tuloksellisempaa apua, myös paremmin ennakoitavia avustusmekanismeja, ulkosyntyisten sokkien lieventämistä, avun sidonnaisuuksien purkamista ja kansainvälisten rahoituslaitosten uudistamista. [6] Financing for Development from Monterrey 2002 to Doha 2008 – Progress report 2007 SEC(2007) 415. [7] Neuvoston päätelmät, huhtikuu 2006, kohta 24, alaviite 1. [8] Komission tiedonanto, KOM(2007) 163, 4.4.2007. [9] Neuvoston päätelmien 51 kohdassa esitettyjen arviointiperusteiden pohjalta: "a) köyhyyden vähentämisstrategioiden tai vastaavien olemassaolo, b) riittävä määrä aktiivisia, ohjelmasuunnitteluaan tarkistavia EU:n avunantajia, c) paikallisten yhteensovittamisprosessien olemassaolo, d) epävakaita valtioita koskevat erityiset näkökohdat ja e) positiivinen kenttätason arvio."