[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 26.4.2006

KOM(2006) 174 lopullinen

VIHREÄ KIRJA

syyttömyysolettamasta

(komission esittämä)

VIHREÄ KIRJA

syyttömyysolettamasta

Syyttömyysolettama on ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyssä Euroopan yleissopimuksessa (Euroopan ihmisoikeussopimus) ja Euroopan unionin perusoikeuskirjassa määrätty perusoikeus. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklan mukaan unioni pitää arvossa perusoikeuksia, sellaisina kuin ne taataan Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja sellaisina kuin ne ilmenevät jäsenvaltioiden yhteisessä valtiosääntöperinteessä.

Komissio haluaa selvittää, ymmärretäänkö syyttömyysolettama kaikkialla EU:ssa samalla tavalla. Vihreällä kirjalla selvitetään, mitä syyttömyysolettamalla tarkoitetaan ja mitä oikeuksia siitä johdetaan. Jos se on kuulemisen perusteella tarpeen, harkitsemme näiden oikeuksien sisällyttämistä ehdotukseen puitepäätökseksi todistelua koskevista takeista.

Vihreässä kirjassa esitetään kysymyksiä (laatikoissa). Pyydämme lähettämään vastaukset mielellään 9. kesäkuuta 2006 mennessä seuraavaan osoitteeseen:

Euroopan komissio Oikeus-, vapaus- ja turvallisuusasioiden pääosasto Yksikkö D3 – Rikosoikeus B-1049 Bryssel Belgia Faksi: + 32 2 296 7634

varustettuna merkinnällä ”FAO Peter-Jozsef CSONKA, Head of Unit (ref.: CMO)”

tai sähköpostitse osoitteeseen:

jls-justicepenale@cec.eu.int

1. MIKSI EU TUTKII SYYTTÖMYYSOLETTAMAA?

1.1. Taustaa

Yksi EU:n tavoitteista on luoda ”vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue” (sopimus Euroopan unionista, 2 artikla). Oikeusasioiden painopisteistä päätettiin Tampereella vuonna 1999 seuraaviksi viideksi vuodeksi[1]. Oleellisen tärkeänä pidettiin, että vastavuoroinen tunnustaminen olisi oikeusasioiden ”peruskivi” ja oikeudellisen yhteistyön tärkein muoto. Oikeudellisten päätösten vastavuoroinen tunnustaminen koskee rikosoikeuden järjestelmiä kaikilla tasoilla. Tunnustaminen toimii ainoastaan, jos toiseen oikeusjärjestelmään luotetaan ja jokainen ulkomaisen oikeudellisen päätöksen kanssa tekemisiin joutuva on varma, että päätös on tehty oikeudenmukaisesti. Tampereen päätelmien 33 kohdassa todetaan, että ”tehostettu oikeuden päätösten […] vastavuoroinen tunnustaminen […] parantaisivat […] yhteistyötä ja yksilön oikeuksien oikeudellista suojaa ”. Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue tarkoittaa, että Euroopan kansalaisien olisi voitava odottaa saavansa kaikkialla EU:ssa samantasoiset menettelylliset takeet[2]. Kun syytteeseenpano tehostuu vastavuoroisen tunnustamisen ansiosta, oikeuksien kunnioittamisesta on huolehdittava.

Toimenpideohjelmassa vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen täytäntöönpanemiseksi[3] määritettiin alueita, joilla olisi toivottavaa antaa EU:n lainsäädäntöä vastavuoroisen tunnustamisen täytäntöönpanemiseksi. Siinä todetaan, että ”vastavuoroisen tunnustamisen avulla on voitava lisätä sekä jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä että henkilöiden oikeuksien suojaa”. Vastavuoroinen tunnustaminen edellyttää keskinäistä luottamusta. Komissio määritti kuulemisen, jonka tulosten perusteella se määritti oikeudet, joiden osalta näkyvyyden lisääminen lisäisi luottamusta. Vuonna 2003 hyväksyttiin vihreä kirja menettelyä koskevista takeista[4] ja vuonna 2004 ehdotus puitepäätökseksi[5]. Niissä ei käsitelty todistelua koskevia takeita, joita oli määrä käsitellä kuulemisen toisessa vaiheessa. Tämä vihreä kirja syyttömyysolettamasta on osa tätä todistelua koskevaa kuulemista. Syyttömyysolettaman luokittelu riippuu oikeusjärjestelmästä. Komissio lukee sen todistelua koskeviin takeisiin, koska jotkin syyttömyysolettamaan liittyvät oikeudet ovat monissa oikeusjärjestelmissä yhteydessä todisteluun (kuten suulliseen todistamiseen ja asiakirjatodisteisiin).

Komission mielenkiinto asiaan on kaksitahoinen. Se haluaa arvioida, ovatko kansainväliset tapaukset erityinen ongelma tämän suhteen ja myös lisäisikö EU:n lainsäädäntö keskinäistä luottamusta. Komissio aikoo laatia myöhemmin tänä vuonna toisen vihreän kirjan, jossa keskitytään tarkemmin todisteiden keräämiseen ja käsittelyyn sekä niiden hyväksyttävyyskriteereihin. Asiantuntijakokous kutsutaan koolle vuonna 2006 keskustelemaan näistä kahdesta vihreästä kirjasta.

Vuonna 2004 komissio teetti tutkimuksen, jossa selvitettiin, mitä jäsenvaltioiden lainsäädännössä on säädetty todistelusta rikosasiain käsittelyssä (todistelua koskeva tutkimus)[6]. Kun tässä asiakirjassa viitataan kansalliseen lainsäädäntöön, tiedot ovat peräisin kyseisestä tutkimuksesta.

1.2. Oikeusperusta

Rikosoikeutta koskeva EU:n toimivalta annetaan Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 29[7] ja 31 artiklassa.

31 artikla:

”Oikeudellista yhteistyötä rikosasioissa koskevaa yhteistä toimintaa on:

[…];

c) tällaisen yhteistyön mahdollisesti edellyttämä, jäsenvaltioissa sovellettavien sääntöjen yhteensopivuuden varmistaminen; […];”

Koska oikeudellinen yhteistyö tarkoittaa yhä enenevässä määrin vastavuoroista tunnustamista, on tarpeen selvittää, voitaisiinko yhteisillä todistelua koskevilla takeilla varmistaa sääntöjen yhteensopivuus, lisätä luottamusta ja sen myötä parantaa yhteistyötä.

1.3. Haagin ohjelma

Eurooppa-neuvosto hyväksyi vuonna 2004 Haagin ohjelman vapauden, turvallisuuden ja oikeuden lujittamisesta EU:ssa. Ohjelman tavoitteena on mm. ”parantaa unionin […] yleistä kykyä taata perusoikeudet, oikeusmenettelyn vähimmäistakeet ja oikeussuojan saatavuus […]”[8]. Ohjelmassa todetaan, että ”oikeudellisen yhteistyön perustana olevan vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen toteuttaminen merkitsee, että on laadittava rikosoikeudellisissa menettelyissä noudatettavia prosessuaalisia oikeuksia koskevat yhdenmukaiset vaatimukset”. Tämä vihreä kirja syyttömyysolettamasta mainitaan toimintasuunnitelmassa Haagin ohjelman täytäntöönpanemiseksi[9] oikeutta vahvistavien suunnitelmien yhteydessä.

Vuonna 2005 komissio hyväksyi tiedonannon rikosoikeudellisten päätösten vastavuoroisesta tunnustamisesta ja jäsenvaltioiden välisen luottamuksen lujittamisesta[10]. Komissio totesi tiedonannossa, että keskinäisen luottamuksen vahvistaminen on avain vastavuoroisen tunnustamisen toteutumiseen. Yksilön oikeuksien asianmukainen suoja on komission prioriteetti, jonka pitäisi vahvistaa oikeusalan toimijoiden tunnetta yhteisestä oikeuskulttuurista.

1.4. Eurooppalainen todisteiden luovuttamismääräys

Eurooppalaista todisteiden luovuttamismääräystä koskevasta puitepäätösluonnoksesta neuvotellaan parhaillaan. Haagin ohjelmaa koskevan toimintasuunnitelman kohdassa ”Oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa” luetelmankohdan ”Parannetaan vastavuoroista tunnustamista koskevan periaatteen täytäntöönpanoa” o kohdassa asetetaan toisen eurooppalaista todisteiden luovuttamismääräystä täydentävän ehdotuksen ajankohdaksi vuosi 2007. Kun nämä ehdotukset on hyväksytty, todisteita voidaan siirtää maasta toiseen yksinkertaistettuja pyyntömenettelyjä käyttäen. Kysymys kuuluu, tarvittaisiinko joitakin vähimmäisvaatimuksia, joilla yksilöiden oikeudet taataan etenkin kansainvälisissä rikosoikeudellisissa menettelyissä.

Haagin ohjelmaa koskevassa toimintasuunnitelmassa ehdotusta todistelua koskevista takeista on kaavailtu vuodeksi 2007[11]. Komissio pyrkii selvittämään, ovatko todistelua koskevat takeet keskinäisen luottamuksen kannalta oleellisia, kun on kyseessä todisteiden siirtäminen maasta toiseen.

2. MITÄ SYYTTÖMYYSOLETTAMA TARKOITTAA?

Syyttömyysolettama mainitaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kohdassa (oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin): ”Jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen” ja EU:n perusoikeuskirjan 48 artiklassa (syyttömyysolettama ja oikeus puolustukseen): ” 1 . Jokaista syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen. 2. Jokaiselle syytetylle taataan oikeus puolustukseen.”

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö selventää, mitä syyttömyysolettamalla tarkoitetaan. Syyttömyysolettama koskee vain sellaista henkilöä, jota syytetään rikoksesta[12]. Syytettyä on kohdeltava ikään kuin hän ei olisi syyllistynyt rikokseen, kunnes valtio esittää syyttäjäviranomaisten välityksellä riittävät todisteet, jotka vakuuttavat riippumattoman ja puolueettoman tuomioistuimen hänen syyllisyydestään. Syyttömyysolettama edellyttää, että tuomioistuimen jäsenet eivät pidä ennakkokäsityksenään, että syytetty on syyllistynyt rikokseen, josta häntä syytetään[13]. Syytetyn syyllisyydestä ei saa esittää oikeudellista lausuntoa ennen kuin tuomioistuin on todennut hänet syylliseksi. Häntä saa pitää tutkintavankeudessa ainoastaan pakottavista syistä. Jos häntä pidetään tutkintavankeudessa, vankeusolosuhteiden on oltava syyttömyysolettaman kanssa sopusoinnussa. Syyllisyyden todistamistaakka on valtiolla, ja epäselvät tapaukset on tulkittava syytetyn eduksi. Syytetyn on voitava kieltäytyä vastaamasta kysymyksiin. Hänen ei voida yleensä odottaa todistavan itseään vastaan. Hänen omaisuuttaan ei saa takavarikoida ilman asianmukaista menettelyä.

1. Oletteko yhtä mieltä edellä esitetyistä syyttömyysolettaman osatekijöistä? Onko vielä joitakin muita tekijöitä, joita ei mainittu?

2.1. Syylliseksi ilmoittaminen ennen oikeudenkäyntiä

Tuomioistuin tai virkamies ei saa ilmoittaa syytetyn syyllistyneen rikokseen, ellei häntä ole oikeudenkäynnissä kyseisestä rikoksesta tuomittu. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoo olevan syyttömyysolettaman vastaista, jos syytettyä koskeva tuomioistuimen ratkaisu antaa ymmärtää, että hän on syyllinen, vaikka häntä sitä ennen ei ole näytetty lain mukaan syylliseksi ja ilman että hänellä on ollut tilaisuutta puolustukseen[14]. Viranomaiset voivat kuitenkin tiedottaa tutkinnasta ja esittää epäilevänsä jotakuta syylliseksi[15], kunhan epäily ei merkitse syytetyn julistamista syylliseksi[16] ja noudatetaan hienotunteisuutta ja varovaisuutta.

2.2. Tutkintavankeus

Tutkintavankeutta on käsitelty vihreässä kirjassa ilman vapaudenmenetystä toteutettavien esitutkintaan liittyvien valvontatoimien vastavuoroisesta tunnustamisesta[17], eikä sitä käsitellä enää tässä. Epäillyn pidättäminen ei ole ristiriidassa syyttömyysolettaman kanssa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ja 5 artiklan 3 kohdassa määrätään, että oikeudesta vapauteen voidaan poiketa siinä tapauksessa, että tarkoituksena on tuoda pidätetty henkilö tuomioistuimen tutkittavaksi ”milloin on syytä epäillä hänen syyllistyneen rikokseen”, kunhan pidätys kestää vain kohtuullisen ajan. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että oikeus tuomittujen henkilöiden vankeusolosuhteista poikkeaviin vankeusolosuhteisiin ei ole automaattinen[18], mutta olosuhteiden on oltava kohtuulliset[19].

2. Onko jäsenvaltiossanne käytössä erityistoimenpiteitä, joilla syyttömyysolettama turvataan esitutkintavaiheessa?

2.3. Todistustaakka

Syyttäjän on näytettävä syytetyn syyllisyys toteen niin, ettei syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilystä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että todistustaakka on syyttäjällä ja epäselvät tapaukset on tulkittava syytetyn eduksi, mistä seuraa, että syyttäjän on esitettävä riittävät todisteet syytetyn tuomitsemiseksi[20].

Komissio on löytänyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä kolme tilannetta, joissa todistustaakka ei ole kokonaan syyttäjällä: a) ankaran vastuun piiriin kuuluvat rikokset, b) rikokset, joissa todistustaakka on käänteinen, ja c) tilanteet, joissa on tehty päätös menetetyksi tuomitsemisesta.

a) Ankaran vastuun piiriin kuuluvien rikosten yhteydessä syyttäjän on näytettävä toteen, että syytetty on syyllinen tekoon (actus reus) , mutta syyttäjän ei tarvitse näyttää toteen, että syytetyllä oli aikomus toimia kyseisellä tavalla tai aiheuttaa kyseisen teon seuraukset. Euroopan ihmisoikeussopimus kattaa ankaran vastuun piiriin kuuluvat rikokset, vaikka valtion ei tarvitsekaan näyttää toteen, että syytetyllä oli ”rikollinen aikomus” (mens rea) . Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että joidenkin valtioiden rikosoikeudessa tietyt rikokset kuuluvat ankaran vastuun piiriin[21]. Näiden rikosten osalta on näytettävä toteen ainoastaan se, että syytetty on syyllistynyt tekoon, ja jos tämä voidaan näyttää toteen, syntyy olettamus syyllisyydestä. Ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että tällaisten olettamusten olisi oltava kohtuullisia ja niissä olisi otettava huomioon kyseessä olevan asian merkitys sekä säilytettävä oikeus puolustukseen.

b) Niissä tapauksissa, joissa todistustaakka on käänteinen, syyttäjän on näytettävä toteen, että syytetty on toiminut tietyllä tavalla, ja syytetyn on näytettävä toteen, että hänen toimilleen on viaton selitys. Syytetyn todistustaakka on tällöin raskaampi kuin edellä a kohdassa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että tämä on hyväksyttävää ”vähemmän vakavien” rikosten yhteydessä[22].

Todistelua koskeva tutkimus osoitti, että syytetyn todistaminen syylliseksi on EU:ssa yleensä syyttäjän tehtävä. Kuitenkin poikkeustapauksissa, esim. kun kyseessä on asiakirjarikos tai hallinnollisen määräyksen rikkominen, syyttäjän on näytettävä toteen ainoastaan velvollisuus toimia tietyllä tavalla ja syytetyllä on käänteinen todistustaakka osoittaa noudattaneensa velvollisuutta. Esille tuli myös tilanteita, joissa syytetyn on ensin esitettävä puolustuksensa (vetoamalla esim. itsepuolustukseen, syyntakeettomuuteen tai alibiin), minkä jälkeen syyttäjän on pyrittävä kumoamaan se.

c) Perittäessä varoja takaisin syytetyltä tai kolmannelta todistustaakka voi olla käänteinen, jos oletetaan, että varat on saatu rikoksen seurauksena. Varojen haltijan on kumottava tämä olettamus. Toisinaan myös näyttökynnystä alennetaan todennäköisyysharkinnan suuntaan eikä tavanomaista täyttä näyttöä vaadita. Varojen takaisinperintään on voitava hakea muutosta tuomioistuimessa, ja perinnän on oltava kohtuullista ja oikeasuhteista[23]. On selvää, että tämä koskee myös varojen perintää ulkomailta. Vilpittömässä mielessä toimivien kolmansien vaateet on otettava vakavasti, jos heidän omistusoikeutensa on uhattuna, ja valtioiden on huolehdittava heitä suojaavista mekanismeista.

3. a) Missä tilanteissa käänteinen tai muulla tavoin poikkeava todistustaakka on hyväksyttävä?

b) Onko tiedossanne kansainvälistä yhteistyötä koskevia tilanteita, joissa todistustaakka on aiheuttanut ongelmia?

2.4. Oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyyden selvittämiseen

Syyttömyysolettamaan sisältyy oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyyden selvittämiseen. Tämä oikeus muodostuu oikeudesta vaieta ja oikeudesta olla esittämättä todisteita itseään vastaan. Tässä sovelletaan maksiimia nemo tenetur prodere seipsum (ketään ei voida pakottaa syyttämään itseään). Syytetty voi kieltäytyä vastaamasta kysymyksiin ja esittämästä todisteita. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin[24] on todennut, että oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyyden selvittämiseen on yleisesti tunnustettu kansainvälinen normi, joka on oikeudenmukaisen menettelyn keskiössä, vaikka sitä ei olekaan erikseen mainittu Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Se suojaa syytettyä epäasianmukaiselta painostukselta ja vähentää siten tuomiovirheitä sekä ilmentää osapuolten tasavertaisen aseman periaatetta. Syyttäjän on näytettävä syyllisyys toteen turvautumatta pakolla tai painostuksella saatuihin todisteisiin. Näiden oikeuksien kieltämistä ei voida perustella turvallisuudella ja yleisellä järjestyksellä[25].Nämä oikeudet liittyvät toisiinsa, ja pakottamalla syytetty esittämään todisteita itseään vastaan rikotaan samalla hänen oikeuttaan vaieta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan valtio rikkoi syytetyn oikeutta vaieta, kun se yritti pakottaa tämän esittämään pankkitositteita tullin tutkijoille[26]. Pakottamalla yhteistyöhön viranomaisten kanssa esitutkintavaiheessa voidaan rikkoa oikeutta olla myötävaikuttamatta oman syyllisyyden selvittämiseen ja vaarantaa myöhemmän menettelyn oikeudenmukaisuus.

2.5. Oikeus vaieta

Oikeutta vaieta sovelletaan poliisikuulusteluissa ja tuomioistuimessa. Syytetyllä olisi oltava oikeus vaieta ja oikeus olla paljastamatta puolustuksensa luonnetta ennen oikeudenkäyntiä. Jälkimmäinen oikeus ei tosin ole kiistaton.

Jäsenvaltioiden lainsäädännössä tunnustetaan oikeus vaieta tutkintavaiheessa poliisin tai tutkintatuomarin kuulusteluissa. Vaitiolo-oikeuden turvaamisen kannalta on tärkeää, että syytetty on oikeudestaan tietoinen . Tavoissa, joilla syytetylle annetaan tieto tästä oikeudesta, on kuitenkin eroja. Todistelua koskevan tutkimuksen mukaan useimmissa jäsenvaltioissa velvoitetaan kertomaan syytetylle vaitiolo-oikeudesta. Tämä velvollisuus on kirjattu lainsäädäntöön, oikeuskäytäntöön tai perustuslain määräyksiin. Muutamat jäsenvaltiot ilmoittivat, että todisteet, jotka on saatu tätä velvollisuutta noudattamatta, voidaan jättää huomiotta. Eräät muut totesivat, että jos syytetylle ei kerrota hänen oikeuksistaan, voidaan syyllistyä rikokseen tai voi syntyä peruste hakea muutosta tuomioon.

Oikeus vaieta ei kuitenkaan ole ehdoton. On tekijöitä, joiden perusteella määritetään, onko oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin loukattu, jos tuomioistuin tekee syytetyn vaikenemisesta tälle epäedullisia päätelmiä. Päätelmiä olisi tehtävä vasta sen jälkeen, kun syyttäjä on tehnyt alustavan prima facie -arvion tapauksesta. Sen jälkeen päätelmien tekeminen on tuomarin harkinnassa. Ainoastaan terveeseen järkeen perustuvat päätelmät ovat hyväksyttäviä. Niiden perustelut on selostettava tuomiossa. Syytettyä vastaan on oltava raskauttavia todisteita, ja tässä tapauksessa voidaan käyttää myös välillistä painostusta käyttäen saatuja todisteita. Merkittävin tätä koskeva asia on Murray v. Yhdistynyt kuningaskunta [27]. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että todistamatta jättämisestä voidaan tehdä syytetylle epäedullisia päätelmiä, jos oikeustapauksesta on tehty prima facie -arvio ja todistustaakka on syyttäjällä. Syytetyn vaatiminen todistamaan olisi ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa vain siinä tapauksessa, että tuomio perustuisi pelkästään tai pääasiassa siihen, että syytetty kieltäytyy todistamasta. Ratkaistaessa, onko epäedullisten päätelmien tekeminen syytetyn vaikenemisesta ristiriidassa syyttömyysolettaman kanssa, otetaan huomioon, kuinka paljon kansalliset tuomioistuimet panevat päätelmille painoa arvioidessaan todisteita sekä pakottamisen astetta. Syyttäjän todisteiden on oltava niin vakuuttavia, että syytetyn voidaan edellyttää vastaavan niihin. Kansallinen tuomioistuin ei voi päätellä syytetyn syyllisyyttä pelkästään sen perusteella, että syytetty vaikenee. Ainoastaan siinä tapauksessa, että syytetty vaikenee, vaikka häntä vastaan esitetyt todisteet vaativat selitystä, joka hänen olisi kyettävä antamaan, on järkevää päätellä, että selitystä ei ole ja että syytetty on syyllinen. Vastaavasti, jos syyttäjän esittämillä seikoilla on niin vähän todistusarvoa, että ne eivät vaadi vastausta, vaikenemisen perusteella ei voida päätellä syyllisyyttä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että kohtuullisten päätelmien tekeminen syytetyn käyttäytymisestä ei siirrä todistustaakkaa puolustukselle eikä tässä mielessä loukkaa syyttömyysolettamaa.

Ihmisoikeustuomioistuin ei ole ottanut kantaa siihen, koskeeko vaitiolo-oikeus oikeushenkilöitä. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen mukaan oikeushenkilöllä ei ole ehdotonta oikeutta vaieta. Oikeushenkilöiden on vastattava tosiseikkoja koskeviin kysymyksiin, mutta heitä ei voida pakottaa myöntämään rikkomista[28].

4. Miten oikeus vaieta turvataan jäsenvaltiossanne?

b) Onko tilanne kansainvälisissä tapauksissa erilainen?

c) Missä määrin oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyyden selvittämiseen koskee oikeushenkilöitä?

2.6. Oikeus olla esittämättä todisteita

Periaatteena on, että tuomioistuimelle olisi esitettävä kaikki todisteet. Tämän periaatteen edelle menevät kuitenkin oikeudenmukaisuus ja tarve minimoida syytetyn riski tulla tuomituksi oman todistuksensa perusteella[29]. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on määritellessään oikeutta olla esittämättä todisteita erottanut toisistaan pakolla hankitun aineiston ja sellaisen, joka on olemassa epäillyn tahdosta riippumatta. Ihmisoikeustuomioistuin katsoo, että oikeus olla todistamatta itseään vastaan koskee pääasiallisesti syytetyn vaikenemistahdon kunnioittamista ja että vallitsee yhteisymmärrys siitä, ettei vaitiolo-oikeus ulotu sellaisen aineiston käyttöön rikosoikeudenkäynneissä, joka voidaan saada syytetyltä pakkokeinoilla mutta jonka olemassaoloon epäilty ei voi vaikuttaa. Tällaisia ovat muun muassa kotietsintäluvalla hankitut asiakirjat, puhallus-, veri- ja virtsanäytteet sekä kehon kudokset, joita käytetään DNA:n testaamiseen[30].

Jos tietyn asiakirjan esittämisestä tai tiettyjen esineiden etsinnästä ja/tai takavarikoinnista on annettu määräys, siinä on täsmennettävä esine, jota määräys koskee. Näin voidaan välttää tilanne, jossa yleisluonteisia määräyksiä käytetään siinä tarkoituksessa, että hyvällä onnella jotakin löytyisi, kun on vain epämääräisiä epäilyjä.

Ei ole selvää, koskeeko oikeus olla esittämättä todisteita oikeushenkilöitä. Yhteisöjen tuomioistuin ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ovat todenneet, että ei koske. Oikeushenkilöä voidaan pyytää esittämään asiakirjoja[31].

5. a) Miten oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyyden selvittämiseen turvataan jäsenvaltiossanne?

b) Onko tilanne kansainvälisissä tapauksissa erilainen?

c) Missä määrin oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyyden selvittämiseen koskee oikeushenkilöitä?

2.7. Poissaolotuomiot

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa määrätään syytetyn oikeudesta ”puolustautua henkilökohtaisesti”. Poissaolon ( in absentia ) määritelmiä on monia. Useiden jäsenvaltioiden lainsäädäntö mahdollistaa oikeudenkäynnin syytetyn poissa ollessa, joissakin taas syytetyn läsnäolo oikeudenkäynnissä on pakollinen ja velvollisuuden noudattamatta jättämisestä voidaan rangaista. Komissio aikoo laatia vihreän kirjan poissaolotuomioista ( in absentia ) ja pyrkii ensin selvittämään, missä tilanteissa tällaiset tuomiot ovat sopusoinnussa syyttömyysolettaman kanssa.

6. a) Ovatko poissaolotuomiot jäsenvaltiossanne mahdollisia?

b) Aiheutuuko tällaisista tuomioista erityisesti kansainvälisissä tapauksissa syyttömyysolettamaan liittyviä ongelmia?

2.8. Terrorismi

Terrorismin lisääntymisen vuoksi monissa EU:n jäsenvaltioissa on annettu uutta kansallista lainsäädäntöä sen torjumiseksi. Lainsäädäntö ei saa olla ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa. Euroopan neuvoston ministerikomitea hyväksyi heinäkuussa 2002 suuntaviivat ihmisoikeuksista ja terrorismintorjunnasta[32] ja kehotti valtioita varmistamaan, että niitä jaetaan laajasti kaikille terrorismin torjunnasta vastaaville viranomaisille. Suuntaviivojen IX artiklan 2 kohdassa todetaan, että terrorismista syytettyyn sovelletaan syyttömyysolettamaa. Tuomarin lisäksi myös muut viranomaiset voivat syyllistyä syyttömyysolettaman rikkomiseen[33]. Suuntaviivoissa esitetään puolustautumisoikeutta koskevia rajoituksia, jotka ovat sopusoinnussa Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja syyttömyysolettaman kanssa. Rajoitukset koskevat neuvonantajan käyttöä ja yhteydenpitoa tähän, oikeutta tutustua tapauksen asiakirja-aineistoon ja nimettömänä todistamista. Tällaisten rajoitusten on ministerikomitean suuntaviivojen mukaan oltava ehdottomasti oikeassa suhteessa niiden tarkoitukseen ja syytetyn etujen suojaamiseksi on toteutettava korvaavia toimia, jotta menettely olisi oikeudenmukainen ja voidaan varmistaa, että prosessuaalisia oikeuksia ei kavenneta.

7. Onko jäsenvaltionne lainsäädännössä erityisiä säännöksiä terrorismirikoksista? Jos on, selostakaa niitä siltä osin kuin ne liittyvät syyttömyysolettamaan. Koskevatko säännökset myös muita rikoksia?

2.9. Syyttömyysolettaman voimassaolo

Syyttömyysolettaman voimassaolo lakkaa yleensä, kun tuomioistuin on ratkaissut syyllisyyden. Komissio pyrkii selvittämään, milloin syyttömyysolettama kumoutuu eri jäsenvaltioissa. Se voi tapahtua jo ensimmäisen oikeusasteen oikeudenkäynnin jälkeen tai vasta kun muutoksenhaku ylimmässä oikeusasteessa on päättynyt tuloksetta.

8. Milloin syyttömyysolettaman voimassaolo lakkaa jäsenvaltiossanne? |

Yleistä

9. a) Onko tiedossanne edellä mainittujen lisäksi muita syyttömyysolettamaan liittyviä ongelmia kansainvälisissä tilanteissa?

b) Missä määrin nämä ongelmat liittyvät siihen, että lähestymistapa on eri jäsenvaltioissa erilainen?

c) Toisivatko EU:n ehdotukset lisäarvoa tällä alueella? Jos toisivat, millä tavoin?

[1] Tampereella 15. ja 16. lokakuuta 1999 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmät.

[2] Komission tiedonanto, Kohti vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvaa aluetta: ”menettelysäännöissä on annettava suurin piirtein yhtäpitävät oikeustakeet, joilla varmistetaan, että ihmisiä ei kohdella eri tuomioistuimissa eri tavoin” ja ”säännöt voivat poiketa toisistaan, kunhan ne vastaavat toisiaan oikeusvaikutuksiltaan”. KOM(1998) 459, 14.7.1998.

[3] Neuvoston ja komission toimenpideohjelma – EYVL C 12, 15.1.2001.

[4] KOM(2003) 75, 19.2.2003.

[5] KOM(2004) 328, 28.4.2004.

[6] Tutkimusta ”The Laws of Evidence in Criminal Proceedings throughout the European Union” saa Euroopan komissiosta (osoite: DG JLS/D3, Rikosoikeuden yksikkö, B-1049 Bryssel; viite: CMO).

[7] Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 29 artikla: ”[…] unionin tavoitteena on antaa kansalaisille korkeatasoinen suoja vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvalla alueella kehittämällä jäsenvaltioiden yhteistä toimintaa poliisiyhteistyössä ja oikeudellisessa yhteistyössä rikosasioissa […].Tämä tavoite saavutetaan ehkäisemällä ja torjumalla järjestäytynyttä tai muuta rikollisuutta, erityisesti terrorismia, ihmiskauppaa ja lapsiin kohdistuvia rikoksia, laitonta huumausainekauppaa ja laitonta asekauppaa, lahjontaa ja petoksia:- […];- jäsenvaltioiden oikeusviranomaisten ja muiden toimivaltaisten viranomaisten välisellä tiiviimmällä yhteistyöllä 31 ja 32 artiklan määräysten mukaisesti […],- […].”

[8] Haagin ohjelma, Eurooppa-neuvoston päätelmät, 4. ja 5 marraskuuta 2004.

[9] Toimintasuunnitelma vapauden, turvallisuuden ja oikeuden lujittamiseen Euroopan unionissa tähtäävän Haagin ohjelman toteuttamiseksi, 4.2 kohta (EUVL C 198, 12.8.2005, s. 1).

[10] KOM(2005) 195, 19.5.2005.

[11] Luetelmakohdan ”Lainsäädäntöjen lähentäminen” h kohta: Ehdotus todisteiden vastaanottamista koskevista vähimmäisvaatimuksista todisteiden keskinäinen hyväksyttävyys huomioon ottaen (2007).

[12] X v. Saksan liittotasavalta N° 4483/70 – kanne jätettiin tutkimatta.

[13] Barberà, Messegué ja Jabardo v. Espanja , A146 (1989), 77 kohta.

[14] Minelli v. Sveitsi , A62 (1983), 38 kohta.

[15] Krause v. Sveitsi N° 7986/77, 13DR 73 (1978).

[16] Allenet de Ribemont v. Ranska , A 308 (1995), 37 ja 41 kohta.

[17] KOM(2004) 562, 17.8.2004.

[18] Skoogström v. Ruotsi N° 8582/72 (1982).

[19] Peer v. Kreikka N° 28524/95.

[20] Barberà, Messegué ja Jabardo v. Espanja , A146 (1989), 77 kohta.

[21] Salabiaku v. Ranska, A 141-A (1988), 28 kohta.

[22] Ibid.

[23] Welch v. Yhdistynyt kuningaskunta, n° 17440/90 (9. helmikuuta 1995), Philips v. Yhdistynyt kuningaskunta, n° 41087/98, (5. heinäkuuta 2001).

[24] Heaney ja McGuiness v. Irlanti n°. 34720/97 (21. joulukuuta 2000).

[25] Ibid.

[26] Funke v. Ranska, A 256-A (25. helmikuuta 1993).

[27] Murray v. Yhdistynyt kuningaskunta , N°18731/91 (8. helmikuuta 1996).

[28] Asia 374/87, Orkem v. komissio (Kok. 3283, 34–35 kohta).

[29] Saunders v. Yhdistynyt kuningaskunta (N° 19187/91).

[30] Ibid.

[31] Asia T-112/98, Mannesmannröhren-Werke v. komissio (Kok. 729, 65 kohta); julkisasiamiehen lausunto asiassa C-301/04 P, komissio v. SGL .

[32] Ministerikomitea hyväksyi suuntaviivat 11.7.2002.

[33] Allenet de Ribemont v. Ranska , ks. alaviite 16, 36 kohta.