[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO | Bryssel 8.12.2005 KOM(2005) 636 lopullinen KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan tiiviimpi kumppanuus{SEC(2005)1590}{SEC(2005)1613} SISÄLLYS I- Taustaa 3 I-1 Johdanto 3 I-2 Kumppanuus 4 I-3 Haasteet 4 I-4 Komission ehdottamat toimet 5 I-5 EU:n, Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen huippukokous 10 I-6 Päätelmät 11 I- Taustaa I-1 Johdanto Uusien uhkien ja mahdollisuuksien maailmassa Euroopan unionin (EU) on kansainvälisenä toimijana lujitettava suhteitaan lähimpiin kumppaneihinsa. Etusijalla on Latinalainen Amerikka, jonka kanssa EU on jo pitkään yhdessä sitoutunut ihmisoikeuksien, demokratian ja monenvälisyyden edistämiseen. Eurooppa tarvitsee kaikkia ystäviään näiden yhteisten arvojen lujittamiseen. Maailmassa on vain harvoja alueita, joiden kanssa on yhtä runsaasti syitä todellisen liittolaisuuden rakentamiseen. Yhteisen historiansa ja kulttuurinsa vuoksi Euroopan unioni ja Latinalainen Amerikka kykenevät ymmärtämään toisiaan paremmin kuin muita alueita, mikä vahvistaa niiden yhteisiä toimintamahdollisuuksia moninkertaisesti. On kummankin osapuolen edun mukaista toimia läheisinä liittolaisina kansainvälisellä näyttämöllä. Tämän vuoksi komissio aikoo tämän tiedonannon ja sen yksityiskohtaisen liitteen kautta syventää EU:n ja Latinalaisen Amerikan kumppanuutta uudistamalla viime vuosikymmenen aikana noudatettua strategiaa. Sen jälkeen kun julkaistiin näiden kahden alueen välisten suhteiden yleistä politiikkaa käsittelevä tiedonanto (1995), alueiden väliset suhteet ovat kehittyneet huomattavasti. EU:sta, jolla on yhteinen rahayksikkö ja joka on laajentunut käsittämään 25 jäsenvaltiota, on tullut suurin ulkomainen sijoittaja Latinalaisessa Amerikassa. Se on alueen suurin ulkoinen rahoittaja sekä lukuisten maiden, erityisesti Mercosur-maiden, tärkein kauppakumppani. Poliittista vuoropuhelua on lujitettu EU:n, Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen kolmessa huippukokouksessa (Riossa vuonna 1999, Madridissa vuonna 2002 ja Guadalajarassa vuonna 2004 ). Tämä tiedonanto on myös perustana seuraavan EU:n, Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen huippukokouksen, joka järjestetään Wienissä toukokuussa 2006, valmisteluille. Suurin osa Latinalaisen Amerikan maista on omaksunut demokraattiset järjestelmät, ja ne ovat sitoutuneet kunnianhimoisiin taloudellisiin ja sosiaalisiin uudistuksiin. Alueella on valtavasti kehitysmahdollisuuksia ja sen kansainvälinen rooli on kasvamassa. Se joutuu kuitenkin kohtaamaan suuria haasteita, kuten vuosituhattavoitteita käsittelevä Yhdistyneiden Kansakuntien tuore raportti osoittaa, ja edelleen on epävakauttavia tekijöitä, jotka ajan myötä voivat vaikuttaa EU:n ja Latinalaisen Amerikan väliseen kumppanuuteen. EU voisi omien kokemustensa perusteella osaltaan edistää Latinalaisen Amerikan vakauden, turvallisuuden ja kestävän kehityksen lujittamista. Yhteisön avun uusi ohjelmakausi on alkamaisillaan, ja sen on määrä mahdollistaa Latinalaiselle Amerikalle merkittäviä varoja (vuosien 2007–2013 rahoitusnäkymät). Myös EU:n, Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen (LAC) seuraava huippukokous, joka järjestetään Wienissä toukokuussa 2006, on lähellä. Eräs ajanjakso päättyy pian osa-alueiden (Mercosur, Andien yhteisö ja Keski-Amerikka) kanssa tehtävien assosiaatiosopimusten ja Karibian alueen kanssa tehtävän taloudellista kumppanuutta koskevan sopimuksen myötä. Tällä maantieteellisellä alueella sijaitsee EU:n syrjäisimpiä alueita ja EU:n läsnäoloa on hyvä hyödyntää näiden alueiden yhteistyössä Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen kanssa erityisesti rahoitusvälineiden paremman koordinaation kautta. Lisäksi on otettava huomioon Latinalaisen Amerikan yhdentymisprosessissa tapahtunut uusi kehitys. Näin ollen on tärkeää hahmotella mahdollisia tulevaisuuden suuntaviivoja. Komissio haluaa antaa myönteisen signaalin siitä, että Eurooppa on kiinnostunut Latinalaisesta Amerikasta. Vallalla vaikuttaa olevan perusteeton ajatus, että EU on liian keskittynyt omaan laajentumiseensa, naapurustoonsa tai ongelmiin muualla maailmassa. Tämä virheellinen näkemys herättää keskustelemaan myös EU:n näkyvyydestä kentällä, kun otetaan huomioon EU:n rakenteiden ja toimintamuotojen monimutkaisuus. Komissio haluaa vakuuttaa uudestaan, että assosiaatio Latinalaisen Amerikan kanssa on paitsi väistämätöntä myös välttämätöntä ja kummankin osapuolen etujen mukaista nyt ja vastaisuudessa. Mutta jos Eurooppa on valmis sitoutumaan enemmän Latinalaiseen Amerikkaan, se odottaa myös voimakasta sitoumusta sen puolelta. Tämä EU:n ja Latinalaisen Amerikan liitto koskee myös Karibian alueen maita, jotka ovat mukana EU–LAC-huippukokouksessa ja joiden kanssa EU:lla on peräkkäisten Lomén ja Cotonoun sopimusten puitteissa jo pitkäaikainen suhde. Komissio aikoo antaa aihetta koskevan tiedonannon vuoden 2006 alussa. Komissio esittelee tämän asiakirjan liitteessä yksityiskohtaisesti strategian, jota se esittää EU:n ja Latinalaisen Amerikan välisten suhteiden tiivistämiseksi. Se kehottaa neuvostoa ja Euroopan parlamenttia tarkastelemaan tätä strategian yksityiskohtaista esittelyä. Seuraavassa esitellään suositukset, joita selitetään liitteessä. I-2 Kumppanuus EU ja Latinalainen Amerikka sitoutuivat Rion huippukokouksessa kehittämään alueidensa välistä strategista kumppanuutta, jonka tavoitteena on lujan suhteen luominen politiikan, talouden ja kulttuurin aloilla. Syyt, joiden vuoksi tätä kumppanuutta kannattaa syventää, on esitetty yksityiskohtaisemmin liitteessä. Komissio ehdottaa, että EU:n ja Latinalaisen Amerikan kumppanuutta, jolla on edessään monia haasteita, voimistetaan. Kumppanuuden tavoitteet seuraavina vuosina ovat: - perustaa tiiviimpi strateginen kumppanuus alueen kaikki maat kattavan ja sen yhdentymistä edistävän assosiaatiosopimusverkoston (joihin kuuluvat myös vapaakauppasopimukset) kautta; - käydä todellista poliittista vuoropuhelua, joka lujittaa molempien alueiden vaikutusvaltaa kansainvälisesti; - kehittää tehokasta alakohtaista vuoropuhelua (esimerkiksi sosiaalinen yhteenkuuluvuus tai ympäristö) epätasa-arvoisuuksien vähentämiseksi kestävällä tavalla ja kestävän kehityksen edistämiseksi; - olla mukana perustamassa vakaita ja ennustettavia puitteita, joissa Latinalaisen Amerikan maat voivat houkutella enemmän eurooppalaisia sijoittajia ja jotka ajan myötä edistävät talouden kehitystä; - mukauttaa apu ja yhteistyö paremmin kunkin maan tarpeisiin; - lisätä molemminpuolista ymmärrystä koulutuksen ja kulttuurin kautta. Tämä politiikka edellyttää molempien osapuolten jatkuvaa sitoutumista ja ponnistelua. I-3 Haasteet EU:n toimintatapojen on mukauduttava Latinalaisen Amerikan uusiin realiteetteihin: - EU:n ja Latinalaisen Amerikan suhteille puitteet luovat yhdentymisprosesit kehittyvät, mistä esimerkkinä on hiljattain perustettu Etelä-Amerikan valtioiden yhteisö. - Näitä yhdentymisprosesseja ei ole vielä läheskään saatu päätökseen ja niiden edistymisaste vaihtelee alueittain. - Alueen kullakin maalla on kuitenkin omat ulkopoliittiset tavoitteensa alueellisella ja kansainvälisellä tasolla. - On merkittäviä toimijoita, joita on syytä käsitellä erityisellä tavalla etenkin niiden alueellisella tasolla merkittävän roolin vuoksi. Tällaisia toimijoita ovat Brasilia ja Meksiko. Seuraavassa esitellään EU:n ja Latinalaisen Amerikan kumppanuuden haasteet. Tarkemmin ne esitellään liitteessä. - Kahden kansainvälisen toimijan voimien yhdistäminen: on pohdittava yhteisiä tapoja parantaa EU:n ja Latinalaisen Amerikan välistä poliittista vuoropuhelua, jotta ajan myötä niiden vaikutusvalta maailmassa lujittuu. - Tasapainoiseen kauppa- ja talousvaihtoon kannustaminen: strategisen kumppanuuden kannalta on tärkeää, että EU:n ja Latinalaisen Amerikan kauppavaihto kasvaa edelleen. Vaikka kauppa- ja sijoitusvirrat ovat kasvaneet merkittävästi näiden kahden alueen välillä 15:n viime vuoden aikana, ei kasvupotentiaalia ole vielä riittävästi hyödynnetty. - Latinalainen Amerikka on vakautumassa oleva alue: jotta Latinalaisen Amerikan vakaus ei horju, on tärkeää, että EU tukee sen ponnisteluja erityisesti seuraavilla aloilla: sosiaalisen eriarvoisuuden, köyhyyden ja syrjäytymisen vastaiset toimet; siirtolaisuus; demokraattinen hallinto; huumeiden ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunta sekä ympäristöala. - Latinalaisen Amerikan monimuotoisuuden parempi huomioiminen: samalla kun edistetään koko alueen yhdentymistä, komission mielestä on sopiva ajankohta rikastuttaa tähänastista lähestymistapaa kehittämällä yksilöllisempiä suhteita tiettyjen maiden kanssa joillakin politiikan erityisaloilla ja käymällä kohdennetumpaa vuoropuhelua. I-4 Komission ehdottamat toimet Komissio ehdottaa, että (1) poliittista vuoropuhelua Latinalaisen Amerikan kumppanien kanssa vahvistetaan ja kohdennetaan. (2) luodaan kauppaa ja sijoituksia edistävät puitteet; (3) tuetaan alueen maiden ponnisteluja edistää vakautta ja vaurautta; (4) parannetaan yhteistyötä ja keskinäistä yhteisymmärrystä. I-4.1 Vahvistetaan ja kohdennetaan poliittista vuoropuhelua On välttämätöntä lujittaa poliittista vuoropuhelua, jotta EU:n ja Latinalaisen Amerikan kannat molemmille tärkeissä asioissa lähentyvät. Komissio toivoo erityisesti, että aiheet yksilöidään ja kohdennetaan paremmin keskustelukumppanin mukaan: huippukokoukset, ministerikokoukset (Rion ryhmän ja osa-alueryhmien kanssa, joihin kuuluu myös Karibian alue ja assosiaatiosopimuksien edunsaajamaat). Komissio suosittelee, että - Latinalaisen Amerikan kumppanien kanssa käytävä poliittinen vuoropuhelu sovitetaan tarpeita vastaavaksi ja sitä käydään tiettyjen keskustelukumppanien kanssa kahden alueen tasolla, kahdenvälisesti tai osa-alueen tasolla tarkoin valituista aiheista (esimerkiksi Yhdistyneiden Kansakuntien uudistus, rauhan turvaaminen, konfliktien ja kriisitilanteiden esto tietyissä alueen maissa); - valitaan rajoitettu määrä aiheita; - nämä poliittiset vuoropuhelut valmistellaan korkean tason virkamieskokouksissa (troikan muodossa); - järjestetään joidenkin maiden kanssa ja tarpeiden mukaan säännöllisiä epävirallisia poliittisen vuoropuhelun kokouksia korkeiden virkamiesten tasolla. I-4.2 Luodaan kauppaa ja sijoituksia edistävät puitteet Strategisen kumppanuuden tiivistämisellä olisi edistettävä EU:n ja Latinalaisen Amerikan väliselle kauppavaihdolle suotuisaa toimintaympäristöä: Latinalaisen Amerikan osalta tämä voisi tarkoittaa teknologian siirtoa, tuottavuuden parantamista, infrastruktuurien kehittämistä ja talouselämän monipuolistamista. EU:n edun mukaista puolestaan on kehittää ja lujittaa EU:n markkinaasemaa sekä toteuttaa dynaamista investointipolitiikkaa. Tätä varten komissio sitoutuu - lujittamaan monenvälistä kauppajärjestelmää; - syventämään nykyisiä assosiaatiosopimuksia Meksikon ja Chilen kanssa; - neuvottelemaan kahden alueen välisiä assosiaatio- ja vapaakauppasopimuksia; - edistämään latinalaisamerikkalaisten yritysten pääsyä Euroopan markkinoille; - käymään vuoropuhelua kaupan ja sijoitusten esteistä; - käymään vuoropuhelua makrotaloudesta, jotta edistetään kaupan ja sijoitusten vilkastumisen edellyttämää makrotaloudellista vakautta. Komissio aikoo edistää - Euroopan huippualojen roolia alueen kehityksen edistäjänä erityisesti tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen puiteohjelmien kautta tehdyillä aloitteilla; - eurooppalaisille yrityksille suotuisia puitteita Latinalaisessa Amerikassa lujittamalla sääntelyä koskevaa vuoropuhelua uusien lainsäädäntökehysten ja yhteisten standardien hyväksymisestä esimerkiksi kuljetus-, energia-, ja informaatioteknologia- ja viestintäalalla sekä elintarviketurvallisuuden sekä terveyden ja kasvinsuojelun alalla. I-4.3 Edistetään yhdessä vakautta ja vaurautta 1.4.3.1 Rakennetaan solidaarisempaa yhteiskuntaa: edistetään suurempaa sosiaalista yhteenkuuluvuutta kaikkien hyödyksi Guadalajaran huippukokouksessa EU ja Latinalainen Amerikka päättivät sosiaalisen yhteenkuuluvuuden olevan yhteinen tavoite ja keskinäisten suhteiden oleellinen osa. Globalisaation yhteydessä sosiaalisen yhteenkuuluvuuden edistämisellä pyritään rakentamaan solidaarisempia yhteiskuntia tarjoamalla kaikille (vähäosaisimmat mukaan luettuina) todellisia mahdollisuuksia voida käyttää perusoikeuksia, saada työtä, hyötyä talouskasvusta ja sosiaalisesta edistymisestä ja siten osallistua täysimääräisesti yhteiskunnan toimintaan. Komissio ehdottaa, että sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tavoite otetaan jatkuvasti, johdonmukaisesti ja konkreettisesti osaksi kaikkia toimia, joihin se ryhtyy Latinalaisen Amerikan kumppanina. Tähän liittyy erityisesti - erityisen sosiaalista yhteenkuuluvuutta käsittelevän vuoropuhelun aloittaminen; - sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ottaminen keskeiseksi tavoitteeksi kehitysyhteistyössä; - tehostettu yhteistyö kansainvälisten järjestöjen kanssa; - eri toimijoiden osallistumisen edistäminen. Lisäksi komission olisi tuettava sosiaalisen yhteenkuuluvuuden foorumin järjestämistä (joka toinen vuosi), jotta saatuja tuloksia voidaan levittää. Tämä foorumi olisi suunnattu viranomaisille, kansalaisyhteiskunnalle, yksityissektorille ja kansainvälisille järjestöille. 1.4.3. 2. Lujitetaan demokraattista hallintotapaa ja perustetaan Euroopan ja Latinalaisen Amerikan parlamentaarinen edustajakokous Komissio aikoo jatkaa tukeaan valtionhallinnon uudistamiselle Latinalaisessa Amerikassa: - tehostamalla yhteistyötoimiaan, joilla lujitetaan hallintoa ja estetään etenkin köyhempien kansalaisten syrjäytymisestä; - ottamalla kansalaisyhteiskunta mukaan toimiinsa ja edistämällä kansalaisten (erityisesti naisten) osallisuutta poliittisissa hankkeissa sekä puoluetoiminnassa; - tukemalla Euroopan parlamentin toivetta perustaa Euroopan ja Latinalaisen Amerikan transatlanttinen edustajakokous. 1.4.3.3. Lujitetaan turvallisuutta, erityisesti huumeiden torjuntaa, jaetun vastuun lähestymistavan kautta EU on hyväksynyt laittomien huumeiden käytön, tuotannon ja salakuljetuksen vastaisen strategian vuosille 2005–2012[1]. Huumeiden salakuljetuksen ja muiden rikollisuuden muotojen torjunta edellyttää myös korruption ja rahanpesun vastaisia toimia. Komissio jatkaa jaetun vastuun lähestymistavan soveltamista kansainvälisissä elimissä sekä avun antamista Latinalaiselle Amerikalle huumeiden torjunnassa. Komissio edistää hyvää talous-, vero-, ja oikeushallintoa Latinalaisen Amerikan maiden kanssa tehtyihin puitesopimuksiin sisältyvien rahoituskannustimien kautta. 1.4.3.4. Kannustetaan voimakkaampaan alueelliseen yhdentymiseen - Latinalaisen Amerikan yhdentymisprosessi Latinalaisen Amerikan maat ovat aloittaneet alueellisen yhdentymisen prosesseja, joissa on jo saavutettu huomattavia tuloksia. Yhdentymisen suhteen Latinalainen Amerikka on kehitysmaiden kärjessä. Alueellisella yhdentymisellä on keskeinen osa komission Latinalaisen Amerikan kehitykselle antamassa tuessa. Lisäksi komission mielestä olisi aiheellista yhdessä Latinalaisen Amerikan kumppanien kanssa harkita koko Latinalaisen Amerikan kattavan alueellisen yhdentymisen strategiaa. Kyseessä olisi pitkän aikavälin strategia, joka ei rajoittaisi nykyistä sitoumusta suppeamman tason yhdentymisprosesseihin. Komissio haluaa - jatkaa tukeaan alueellisen yhdentymisen kaikille eri prosesseille, koska se on keskeinen osa alueellista kehitystä; - tarkastella Wienin huippukokouksessa, onko Mercosurin kanssa tehtävien assosiaatio- ja vapaakauppasopimusten neuvotteluissa edistytty riittävästi, jotta kyseiset sopimukset voidaan tehdä; - että Wienin huippukokouksessa luodaan katsaus myös Keski-Amerikassa ja Andien yhteisössä alueellisen yhdentymisen alalla tapahtuneeseen edistykseen ja tarkastellaan, ovatko näiden kahden alueen assosiaatio- ja vapaakauppasopimusneuvottelujen pikaisen aloittamisen edellytykset täyttyneet. - Alueellinen yhdentyminen ja yhteenliitettävyys Latinalaisen Amerikan maantieteellisen monimuotoisuus on alueellisen yhdentymisen este. Tehokkaammat infrastruktuurit mahdollistaisivat latinalaisamerikkalaisten viejien kaupan tuntuvan kasvun. Komissio aikoo kannustaa eurooppalaisia ja latinalaisamerikkalaisia rahoituslaitoksia tukemaan alueellista yhdentymistä infrastruktuuriverkkojen yhteenliitettävyyden kautta erityisesti energia-, vesi-, liikenne-, televiestintä- ja tutkimusalalla. Tässä yhteydessä on otettava huomioon yhteenliitettävyys Karibian alueen kanssa ja sen sisällä. Komissio ehdottaa, että se jakaa kokemuksiaan infrastruktuuriverkkojen yhteensopivuuden alalta ja kannustaa EIP:tä tarjoamaan tukea tulevan ”Latinalaisen Amerikan välineen” puitteissa. 1.4.3.5. Suositaan kestävää kehitystä Komission mielestä EU:n, Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen pitkän aikavälin hyvinvointi riippuu suurelta osin niiden luonnonvarojen hyvästä hallinnoinnista ja niiden kyvystä taata taloutensa kestävä kehitys. Komissio aikoo edistää - vuoropuhelun käynnistämistä kestävän kehityksen ympäristöulottuvuudesta; - huippukokouksia valmistelevan ympäristöministerien kokouksen järjestämistä; - perusteellista keskustelua kansainvälisissä elimissä erityisesti ilmastonmuutoksesta. 1.4.3.6. Estetään konflikteja ja hallitaan kriisejä yhdessä Kun otetaan huomioon Euroopan ja Latinalaisen Amerikan painoarvo diplomatiassa, talous- ja kulttuurisuhteissa sekä kehitysyhteistyössä, ne voisivat yhdessä ryhtyä konfliktien torjuntaa ja kriisinhallintaa käsittelevään poliittiseen vuoropuheluun. Maiden itse niin pyytäessä voisi EU:lla olla aktiivisempi rooli konfliktien torjunnassa ja kriisinhallinnassa Latinalaisessa Amerikassa. EU voisi - suosia alan kokemustenvaihtoa; - tukea maiden ja alueellisten elinten toimia; - käynnistää vuoropuhelun ja järjestäytyneen yhteistyön Amerikan valtioiden järjestön (OAS) ja Rion ryhmän kanssa tästä aiheesta. - käyttää tulevaa vakausvälinettä. I-4.4 Parannetaan yhteistyötä ja keskinäistä ymmärrystä I-4.4.1. Kohdennetaan yhteistyötä ja kehitysapua tarkemmin Köyhyyden torjunnan tavoite on keskeinen komission apu- ja yhteistyöpolitiikassa ajanjaksolla 2007–2013. Vuosien 2007–2013 avustus- ja yhteistyöpolitiikkansa puitteissa komissio esittää seuraavaa: - keskitytään keskeisiin aiheisiin (sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen ja alueelliseen yhdentymiseen); - osoitetaan suurin osa varoista köyhyyden vähentämiseen matalan tulotason maissa (mukaan luettuina keskitulotason alempaan luokkaan kuuluvat maat); - toteutetaan molempia osapuolia hyödyttäviä kohdennettuja toimia niiden maiden kanssa, jotka kuuluvat keskitulotason maiden ylempään luokkaan. - jatketaan yhteistyötä koko aluetta suppeamman tason yhdentymisen alalla Mercosurin, Keski-Amerikan ja Andien yhteisön kanssa; - keskitetään alueellinen ohjelmasuunnittelu koko Latinalaisen Amerikan osalta alueellisesti strategisiin aloihin; - osoitetaan alueen olevan merkittävä myös sille suunnattujen varojen määrällä. Komissio muistuttaa tarpeesta lisätä EU:n avun koordinaatiota yleisesti ja yhteistyön näkyvyyttä erityisesti. I-4.4.2. Pohditaan alueen tiettyjen toimijoiden erityisroolia EU:n ja Latinalaisen Amerikan tiiviimmän kumppanuuden strategiassa on otettava huomioon myös alueen suurten maiden erityisrooli. Tämä on erityisen aiheellista Brasilian ja Meksikon suhteen. Komissio ehdottaa erityisen poliittisen vuoropuhelun aloittamista alueen tiettyjen, erityisroolin omaavien maiden kanssa ja yhteistyötoimien riittävää mukauttamista. I-4.4.3. Luodaan yhteinen korkeamman opetuksen EU–LAC-alue Guadalajaran huippukokouksen perusteella komissio pitää keskeisenä tavoitteena yhteisen korkeamman opetuksen EU–LAC-alueen perustamista. Tavoitteena on ottaa eurooppalaisiin yliopistoihin yli 4 000 latinalaisamerikkalaista opiskelijaa ja opettajaa vuosina 2007–2013. I-4.4.4. Parannetaan EU:n ja Latinalaisen Amerikan näkyvyyttä ja Euroopan sanoman kuuluvuutta Joissakin mielipidemittauksissa[2] on tullut ilmi, että EU:ta tunnetaan Latinalaisessa Amerikassa suhteellisen huonosti. Suurimmassa osassa EU-maita on vastaava tilanne Latinalaisen Amerikan maiden tuntemuksen suhteen. Näin ollen on välttämätöntä, että sekä EU että Latinalainen Amerikka vastaavat molemminpuolisen ymmärtämisen haasteeseen. On tarkasteltava tapoja, joilla ne voisivat vahvistaa näkyvyyttä erityisesti kulttuurin alalla. Komissio aikoo lujittaa kulttuuriyhteistyön alan asiantuntemuksen ja hyvien käytänteiden siirtämistä sekä Latinalaisen Amerikan maiden kesken että Latinalaisen Amerikan ja EU:n välillä. Se suosittelee, että kaikissa Latinalaisen Amerikan maissa, joissa EU on edustettuna, järjestettäisiin vuosittain jäsenvaltioiden suurlähetystöjen kanssa tiiviissä yhteistyössä Eurooppa-viikko toukokuun 9. päivän (Eurooppa-päivä) tienoilla. I-5 EU:n, Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen huippukokous Toukokuun 12. päivänä 2006 järjestetään Wienin huippukokous ja komissio arvelee, että Guadalajaran julkilausuman aiheet – sosiaalinen yhteenkuuluvuus, alueellinen yhdentyminen, monenvälisyys – ovat edelleen ajankohtaisia aiheita, mutta niitä on konkretisoitava enemmän. Komissio toivoo Wienin huippukokouksessa tarkasteltavan, onko Mercosurin kanssa tehtävän assosiaatiosopimuksen neuvotteluissa edistytty riittävästi, jotta sopimus voidaan tehdä. Wienin huippukokouksessa myös luodaan katsaus Keski-Amerikassa ja Andien yhteisössä alueellisen yhdentymisen alalla tapahtuneeseen edistykseen arvioinnin tehneen työryhmän päätelmien ja suositusten perusteella ja tarkastellaan, ovatko näiden kahden alueen assosiaatiosopimusneuvottelujen pikaisen aloittamisen edellytykset täyttyneet. Lisäksi komissio esittelee huippukokouksessa apunsa ja yhteistyönsä ohjelmoinnin vuosille 2007–2013. Komissio kannustaa työmarkkinaosapuolia ja kansalaisyhteiskuntaa osaltaan edistämään huippukokouksen pyrkimyksiä. Komissio kiinnittää erityistä huomiota globaaleihin kysymyksiin ja erityisesti huumeiden torjuntaan. I-6 Päätelmät Kymmenen viimeksi kuluneen vuoden aikana EU ja Latinalainen Amerikka ovat sitoutuneet vahvistamaan suhteitaan strategisen kumppanuuden avulla. Tässä tiedonannossa komissio esittää suosituksia, joiden täytäntöönpano edellyttää kaikkien asianomaisten toimijoiden sitoutumista. Komissio kehottaa neuvostoa ja Euroopan parlamenttia tarkastelemaan näitä suosituksia tämän asiakirjan liitteenä olevan yksityiskohtaisen esityksen perusteella. Komission mielestä sen esityksestä on aiheellista keskustella latinalaisamerikkalaisten kumppanien kanssa. Se toivoo innostavansa pohtimaan keinoja EU:n ja Latinalaisen Amerikan välisen liittolaisuuden syventämiseksi ja aloittamaan keskustelun niistä. [1] Katso: http://europa.eu.int:8082/comm/external_relations/drugs/docs/strategy_05_12.pdf [2] ”European Union perception in Latin America”, Focus Eurolatino - CJD/Latinobarómetro – 2004 ja 2005.