Kanne 6.7.2018 – CdT v. EUIPO

(Asia T-417/18)

(2018/C 341/29)

Oikeudenkäyntikieli: ranska

Asianosaiset

Kantaja: Euroopan unionin elinten käännöskeskus (asiamiehet: J. Rikkert ja M. Garnier)

Vastaaja: Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto

Vaatimukset

Kantaja vaatii unionin yleistä tuomioistuinta

—	kumoamaan Viraston 26.4.2018 tekemän päätöksen irtisanoa käännöskeskuksen kanssa sovittu järjestely

—	kumoamaan Viraston 26.4.2018 tekemän päätöksen ottaa itselleen oikeus toteuttaa kaikki tarvittavat ennakkotoimet käännöspalveluidensa jatkuvuuden takaamiseksi erityisesti julkaisemalla tarjouspyyntöjä

—	kumoamaan Viraston päätöksen julkaista käännöspalveluita koskeva tarjouspyyntö virallisessa lehdessä viitenumerolla 2018/S 114-258472 ja kieltää virastoa tekemästä sopimuksia tämän tarjouspyynnön perusteella

—	toteamaan lainvastaiseksi sen, että EU:n virasto taikka mikä tahansa muu elin tai laitos, jonka perussäännössä määrätään, että käännöspalvelut tarjoaa käännöskeskus, julkaisee käännöspalveluita koskevan tarjouspyynnön

—	velvoittamaan Viraston korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Kanteensa tueksi kantaja vetoaa kolmeen kanneperusteeseen.

Ensimmäinen kanneperuste perustuu menettelysääntöjen noudattamatta jättämiseen. Kantaja katsoo, että yhtäältä jos käännöskeskuksen ja sen asiakkaiden välillä ilmenee vaikeuksia, sovelletaan käännöskeskuksen perussäännön 11 artiklan menettelysääntöjä, ja toisaalta Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (jäljempänä Virasto) 26.4.2018 tekemä päätös ottaa itselleen oikeus toteuttaa tarvittavat toimet käännöspalveluiden tarjoamisen jatkuvuuden takaamiseksi rikkoo käännöskeskuksen perussäännön 11 artiklaa, koska siinä ei noudateta tässä artiklassa tarkoitettua sovittelumenettelyä kahden viraston välisessä ongelmatilanteessa.

Toinen kanneperuste perustuu Viraston ennakoinnin puuttumiseen. Tältä osin kantaja katsoo seuraavaa:

—	ensimmäiseksi Viraston tilanne on Viraston perussäännön 148 artiklan ja käännöskeskuksen perussäännön 2 artiklan vastainen, sillä se saattaa johtaa voimassaolevan järjestelyn puuttumiseen 1.1.2019 alkaen

—

toiseksi käännöskeskuksen perussäännön 2 artiklassa esitetään käännöskeskuksen eri asiakastyypit ja sen 1 kohdassa nimetään nimenomaisesti seitsemän virastoa ja elintä, joista yksi on Virasto ja joille käännöskeskus tarjoaa niiden toiminnan kannalta välttämättömiä käännöspalveluja. Tämän artiklan 3 kohdassa mainitaan myös toimielimet ja elimet, joilla on omat käännösosastot, jotka voivat tarvitessaan ja vapaaehtoisuuteen perustuen käyttää käännöskeskuksen palveluja

—

kolmanneksi näitä kahta kohtaa yhdessä tulkitsemalla voidaan todeta, että 1 kohdassa luetelluilla virastoilla ei ole valtuuksia päättää vapaaehtoisuuteen perustuen, käyttävätkö ne käännöskeskuksen palveluja vai eivät, ja tämän vuoksi ne voivat päättää irtisanoa niitä käännöskeskukseen sitovan järjestelyn ainoastaan, jos toinen järjestely tulisi sen jälkeen voimaan.

Kolmas kanneperuste perustuu siihen, ettei virastolla ole toimivaltaa julkaista käännöspalveluita koskevaa tarjouspyyntöä. Ottamatta kantaa Viraston julkaiseman tarjouspyynnön arvioinnin tuloksiin kantaja väittää, että Virasto on päätettyään esittää tarjouspyyntö tilanteessa, jossa se ei voi noudattaa Viraston perussäännön 148 artiklaa ja käännöskeskuksen perussäännön 2 artiklaa. Kantaja väittää lopuksi, että tässä tilanteessa sopimusten allekirjoittaminen ja käännöspalveluiden ostaminen merkitsee mainitun 148 artiklan selvää rikkomista ja näin ollen konkreettisesti sitä, ettei Virasto voi lainmukaisesti jatkaa tätä menettelyä normaaliin päätökseensä eli sopimusten allekirjoittamiseen asti.