10.4.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 112/26

1)

Seuraako asetuksen (EU) N:o 604/2013 (1) 3 artiklan 1 kohdasta, kun sitä tulkitaan yhdessä saman asetuksen johdanto-osan 12 perustelukappaleen ja 17 artiklan kanssa, että jäsenvaltio voi tehdä päätöksen, jossa tutkitaan sille osoitettu asetuksen 2 artiklan d alakohdassa tarkoitettu kansainvälistä suojelua koskeva hakemus, vaikkei kyseisen jäsenvaltion toimivallasta ole tehty nimenomaista päätöstä asetuksessa säädettyjen perusteiden mukaisesti, kun kyseisessä tapauksessa ei ole perusteita asetuksen 17 artiklan mukaiselle poikkeukselle?

2)

Seuraako asetuksen (EU) N:o 604/2013 3 artiklan 1 kohdan toisesta virkkeestä, kun sitä tulkitaan yhdessä direktiivin 2013/32/EU (2) johdanto-osan 54 perustelukappaleen kanssa, että pääasiassa kyseessä olevassa tilanteessa on, jollei poikkeusta tehdä asetuksen 17 artiklan 1 kohdan mukaisesti, tehtävä asetuksen 2 artiklan b alakohdassa tarkoitettua kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen johdosta päätös, jossa jäsenvaltio sitoutuu tutkimaan hakemuksen asetuksessa säädettyjen perusteiden mukaisesti ja joka perustuu siihen, että hakijaan sovelletaan asetuksen säännöksiä?

3)

Onko direktiivin 2013/32/EU 46 artiklan 3 kohtaa tulkittava siten, että kansallisen tuomioistuimen on oikeudenkäynnissä, jossa haetaan muutosta kansainvälisen suojelun epäämistä koskevaan päätökseen, arvioitava direktiivin johdanto-osan 54 perustelukappaleen mukaisesti, sovelletaanko hakijaan asetuksen (EU) N:o 604/2013 säännöksiä, kun jäsenvaltio ei ole tehnyt nimenomaista päätöstä toimivallastaan tutkia kansainvälistä suojelua koskeva hakemus asetuksessa säädettyjen perusteiden mukaisesti? Onko direktiivin 2013/32/EU johdanto-osan 54 perustelukappaleen perusteella lähtökohtana pidettävä sitä, että jos ei ole perusteita asetuksen N:o 604/2013 17 artiklan soveltamiselle ja direktiivin 2011/95/EU (3) perusteella kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen on tutkinut jäsenvaltio, jossa hakemus on tehty, kyseessä olevan henkilön oikeudellinen asema kuuluu asetuksen soveltamisalaan siinäkin tapauksessa, että jäsenvaltio ei ole tehnyt nimenomaista päätöstä toimivallastaan asetuksessa säädettyjen perusteiden mukaisesti?

4)

Seuraako direktiivin 2011/95/EU 10 artiklan 1 kohdan b alakohdasta, että pääasiassa kyseessä olevassa tilanteessa on kyse uskontoon perustuvasta vainosta, jos hakija ei ole antanut lausumia tai esittänyt asiakirjoja mainittuun säännökseen sisältyvistä uskonnon käsitettä koskevista kaikista sellaisista osatekijöistä, joilla on perustavaa laatua oleva merkitys arvioitaessa kyseisen henkilön kuulumista tiettyyn uskontokuntaan?

5)

Seuraako direktiivin 2011/95/EU 10 artiklan 2 kohdasta, että kyse on direktiivin 10 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetusta uskontoon perustuvasta vainosta, jos hakija pääasiassa kyseessä olevassa tilanteessa väittää, että häntä on vainottu tiettyyn uskontokuntaan kuulumisen vuoksi, mutta hän ei ole antanut lausumia tai esittänyt näyttöä olosuhteista, jotka ovat luonteenomaisia tiettyyn uskontokuntaan kuuluvalle henkilölle ja jotka olisivat vainoajalle syy olettaa, että kyseinen henkilö kuuluu tiettyyn uskontokuntaan – muun muassa olosuhteet, jotka liittyvät uskonnollisten toimien tai uskonnollisten mielipiteenilmausten toteuttamiseen tai toteuttamatta jättämiseen –, tai uskontoon perustuvasta tai uskonnon määräämästä henkilökohtaisesta tai ryhmän käyttäytymisestä?

6)

Seuraako direktiivin 2011/95/EU 9 artiklan 1 ja 2 kohdasta, kun niitä tulkitaan yhdessä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 18 ja 10 artiklan ja direktiivin 10 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetun uskonnon käsitteen kanssa, että pääasiassa kyseessä olevassa tilanteessa

7)

Seuraako direktiivin 2011/95/EU 4 artiklan 2 kohdasta, kun sitä tulkitaan yhdessä saman artiklan 5 kohdan b alakohdan, Euroopan unionin perusoikeuskirjan 10 artiklan ja direktiivin 2013/32/EU 46 artiklan 3 kohdan kanssa, että pääasiassa kyseessä olevassa tilanteessa tosiseikkojen ja olosuhteiden arviointi voidaan suorittaa ainoastaan hakijan antamien lausumien ja esittämien asiakirjojen perusteella, mutta sallittua on kuitenkin vaatia näyttöä direktiiviin 10 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetun uskonnon käsitteen piiriin kuuluvista puuttuvista osatekijöistä, kun