12.10.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 337/8

Valitus, jonka Stichting Woonlinie ym. on tehnyt 29.7.2015 unionin yleisen tuomioistuimen (seitsemäs jaosto) asiassa T-202/10, Stichting Woonlinie ym. v. Euroopan komissio, 12.5.2015 antamasta määräyksestä

(Asia C-414/15 P)

(2015/C 337/10)

Oikeudenkäyntikieli: hollanti

Asianosaiset

Valittajat: Stichting Woonlinie, Stichting Allee Wonen, Woningstichting Volksbelang, Stichting WoonInvest, Stichting Woonstede (edustajat: asianajaja P. Glazener ja yliopiston opettaja L. Hancher)

Muut osapuolet: Euroopan komissio, Belgian kuningaskunta, Vereniging van Institutionele Beleggers in Vastgoed, Nederland (IVBN)

Vaatimukset

—

[unionin yleisen tuomioistuimen seitsemännen jaoston asiassa T-202/10 (RENV) 12.5.2015 antama] määräys on kumottava tässä valituksessa esitettyjen valitusperusteiden perusteella kokonaisuudessaan tai osaksi

—

asia on palautettava unionin yleiseen tuomioistuimeen unionin tuomioistuimen oikeudellisen kannan mukaisen uuden ratkaisun antamista varten

—

komissio on velvoitettava korvaamaan tästä oikeudenkäynnistä aiheutuvat sekä unionin yleisessä tuomioistuimessa käydystä oikeudenkäynnistä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Ensimmäisen valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut unionin oikeutta, arvioinut relevantit tosiseikat virheellisesti ja perustellut määräyksen riittämättömästi, koska se totesi, että kantajien kanneperusteet kohdistuivat tosiasiassa 17 artiklan perusteella lähetettyyn kirjeeseen ja ettei unionin yleisen tuomioistuimen harjoittama valvonta voi ulottua siihen. Unionin yleiseltä tuomioistuimelta jää tämän johdosta huomaamatta, että SEUT 108 artiklan 1 kohdan mukaan määräyksen oikeusvaikutusten on oltava oikeutettuja sen johdosta, että aikaisempi tilanne ei soveltunut yhteen perustamissopimuksen kanssa. Unionin yleinen tuomioistuin tulkitsee virheellisesti TF1-tuomiota kun se johtaa siitä, että sen valituksenalaisen määräyksen osalta suorittaman tarkastelun on rajoituttava koskemaan sitä kysymystä, oliko komissio arvioinut oikein olemassa olevan tukiohjelman, sellaisena kuin se oli muutettuna Alankomaiden vastattaviksi ottamilla velvoitteilla, yhteensoveltuvuuden.

Toisen valitusperusteen mukaan unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut unionin oikeutta, arvioinut relevantit tosiseikat virheellisesti ja perustellut määräyksen riittämättömästi, koska se totesi, ettei se voinut harjoittaa valvontaa komission ehdottamien aiheellisten toimenpiteiden osalta, koska ne olivat vain ehdotuksia ja aiheellisista toimenpiteistä tulee sitovia vasta sen jälkeen kun Alankomaiden viranomaiset ovat hyväksyneet ne.