Fi

Bryssel 21.9.2006

KOM(2006) 514 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE

Kuluttajansuojasta etäsopimuksissa 20 päivänä toukokuuta 1997 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1997/7/EY täytäntöönpanosta

ESIPUHE

Tämän tiedonannon tarkoituksena on raportoida neuvostolle, Euroopan parlamentille ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle siitä, miten jäsenvaltiot ovat panneet kuluttajansuojasta etäsopimuksissa annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1997/7/EY täytäntöön.

Sen liitteessä II esitetään lisäksi kyselylomake julkista kuulemista varten ja selostetaan kyselylomakkeen tavoitteet ja vastausmenettely.

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE

Kuluttajansuojasta etäsopimuksissa 20 päivänä toukokuuta 1997 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1997/7/EY täytäntöönpanosta

(Etan kannalta merkityksellinen teksti)

SISÄLLYSLUETTELO

ESIPUHE (...)2

1. Johdanto (...)4

2. Direktiivin keskeiset säännökset (...)5

3. Määritelmät – 2 artikla (...)6

4. Soveltamisala – 3 artiklan poikkeukset (...)7

5. Liiketoimintaa koskevat ennakkotiedot – 4 artikla (...)8

6. Tietojen kirjallinen vahvistaminen – 5 artikla (...)9

7. Peruuttamisoikeus – 6 artikla (...)10

8. Suoritus – 7 artikla (...)12

9. Tiettyjen etäviestintävälineiden käyttöä koskevat rajoitukset – 10 artikla (...)12

10. Päätelmät (...)13

LIITE I (...)14

LIITE II (...)16

LIITE III (...)20

LIITE IV (...)21

1. Johdanto

Kaikki jäsenvaltiot ovat saattaneet kuluttajansuojasta etäsopimuksissa 20 päivänä toukokuuta 1997 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1997/7/EY [1] (jäljempänä ’direktiivi’) osaksi kansallista lainsäädäntöään (ks. liite I). Tässä asiakirjassa (jäljempänä ’kertomus’) komissio raportoi direktiivin täytäntöönpanosta sen 15 artiklan 4 kohdan [2] mukaisesti. Syynä komission viiveisiin 15 artiklan 4 kohdan noudattamisessa oli alun perin se, että eräät viidestätoista jäsenvaltioista saattoivat direktiivin myöhässä osaksi kansallista lainsäädäntöään. Komissio päätti lykätä kertomuksen julkaisemista siihen, kunnes kymmenen uutta jäsenvaltiota on liittynyt unioniin, jotta kertomus kattaisi kaikissa 25 jäsenvaltioissa vallitsevan tilanteen.

Kertomuksen liitteenä (liite II) on kyselylomake (jäljempänä ’kyselylomake’). Kyselylomakkeen avulla on tarkoitus kuulla asiaan liittyviä tahoja useista direktiiviin liittyvistä kysymyksistä. Komissio aikoo erityisesti tarkastella, onko direktiivin saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä esiintyvillä kansallisilla eroavuuksilla, jotka johtuvat direktiivin sääntelyvaihtoehdoista ja 14 artiklassa säädetystä vähimmäislausekkeesta, jossa todetaan, että jäsenvaltiot voivat antaa tai pitää voimassa perustamissopimuksen kanssa yhteensopivia tehokkaampia säännöksiä varmistaakseen kuluttajansuojan korkeamman tason, ollut vaikutusta sisämarkkinoihin ja ovatko ne vaikuttaneet rajatylittävään liiketoimintaan ja kuluttajien luottamukseen.

Komissio ei pidä aiheellisena tehdä ehdotusta direktiivin tarkistamisesta ennen kuin kuluttajansuojaa koskevan yhteisön säännöstön (jäljempänä ’yhteisön säännöstö’) tarkistusprosessiin kuuluva määritysvaihe on saatettu päätökseen (ks. liite III). Tarkistuksen tavoitteena on arvioida kuluttajansuojassa mahdollisesti esiintyviä puutteita, ottaen erityisesti huomioon uudet markkinointikäytännöt ja -tekniikat, kuten internet ja mobiilikauppa, sekä yksilöidä tarkistettavien kuluttajansuojadirektiivien keskinäisiä epäjohdonmukaisuuksia. Kyselylomakkeella käynnistettävästä kuulemisprosessista ja edellä tarkoitetusta tarkistusprosessista saatujen tulosten perusteella komissio harkitsee, ovatko uudet etämyyntialan lainsäädäntöaloitteet lainsäädännön yksinkertaistamiseen liittyvien lainsäädännön parantamista koskevien komission tavoitteiden mukaisesti [3] tarpeen.

Tarkastellessaan direktiivin kansallista täytäntöönpanoa komissio turvautui usein käännöksiin. Jotkin tässä kertomuksessa yksilöidyt kansalliset täytäntöönpano-ongelmat saattavat sen vuoksi johtua käännösongelmista.

2. Direktiivin keskeiset säännökset

Direktiivin tavoitteena on varmistaa, että tavaroita tai palveluja etämyynnistä ostavat kuluttajat, jotka eivät ole yhtä aikaa läsnä elinkeinonharjoittajan kanssa, ovat yhtä hyvässä asemassa kuin kuluttajat, jotka tapaavat myyjän.

Direktiivin soveltamisalaan kuuluvat sekä tavarat että palvelut. Direktiivin 3 artiklassa rajataan kuitenkin direktiivin soveltamisalaa jättämällä tietyt sopimustyypit joidenkin tai kaikkien säännösten soveltamisalan ulkopuolelle. Nämä poikkeukset perustellaan kyseisten tavaroiden tai palvelujen luonteella. Rahoituspalvelut kuuluvat arvonsa ja monimutkaisuutensa vuoksi näihin poikkeuksiin ja ne sisältyvät kuluttajille tarkoitettujen rahoituspalvelujen etämyynnistä annetun direktiivin 2002/65/EY [4] soveltamisalaan, jota lähitulevaisuudessa on tarkoitus myös tarkistaa [5]. Rahoituspalvelut jätetään sen vuoksi tämän kertomuksen ulkopuolelle. Tämän direktiivin tarkistuksen yhteydessä tehdyt merkittävät havainnot otetaan joka tapauksessa huomioon direktiivin 2002/65/EY tarkistuksen yhteydessä (esim. ilmaisuun ”durable medium” (”pysyvällä tavalla”) liittyvät havainnot).

Direktiivin 4 artiklassa luetellaan tiedot, jotka kuluttajalle on annettava ennen etäsopimuksen tekemistä. Tiedot ovat samat, jotka olisivat kuluttajan saatavilla, jos osto tapahtuisi niin, että myyjä on läsnä, eli tavaroiden tai palvelujen pääominaisuudet sekä hinta veroineen. Direktiivissä säädetään lisäksi miten ja milloin nämä tiedot on annettava.

Kaupanteon jälkeistä kuluttajansuojaa varten direktiivin 5 artiklassa säädetään, että kuluttajalle on aina ilmoitettava osoite, jonne hän voi toimittaa valituksensa. Tämä vaatimus on täytettävä kirjallisesti tai muulla käytettävissä olevalla pysyvällä tavalla tietyn ajan kuluessa. Lisäksi 5 artiklan 1 kohdan mukaan suurin osa ennakkotiedoista sekä kaupanteon jälkeistä aikaa koskevista lisätiedoista, kuten tiedot olemassa olevista kaupanteon jälkeisistä palveluista ja takuista, on useimmissa tapauksissa vahvistettava edellä tarkoitetulla tavalla.

Koska tavaroita tai palveluja etämyynnistä ostava kuluttaja ei voi tilausta tehdessään täysin arvioida vastaako ostos hänen tarpeitaan, direktiivissä säädetään oikeudesta peruuttaa ostos vähintään seitsemän päivän kuluessa. Kuluttaja voi käyttää tätä oikeutta perustelematta päätöstään. Hänelle ei saa aiheutua siitä seuraamuksia ja aiheutuneet kulut on palautettava asianmukaisesti. Kuluttajalta voidaan periä ainoastaan palauttamisesta aiheutuvat kustannukset. Direktiivin 6 artiklan 3 kohdassa tietyt tavarat ja palvelut jätetään niiden luonteen perusteella peruuttamisoikeuden ulkopuolelle (esim. herkästi pilaantuva tavara).

Direktiivissä kuluttajaa suojellaan myös tilauksen toimittamisessa tapahtuvilta viiveiltä. Sen 7 artiklassa säädetään, että tilaus on toimitettava 30 päivän kuluessa tilauksen lähettämisestä elinkeinonharjoittajalle. Jäsenvaltioille annettiin harkintavaltaa antaa säännöksiä tavaroiden tai palvelujen korvaamisesta toisella siinä tapauksessa, että alun perin tilattuja ei ole saatavilla. Jos tätä harkintavaltaa ei ole käytetty tai elinkeinonharjoittaja ei toimita korvaavaa tavaraa tai palvelua, kuluttajalla on oikeus maksun täyteen palautukseen 30 päivän kuluessa.

Direktiivin 10 artiklassa edellytetään kuluttajan ennakolta antamaa suostumusta, jos elinkeinonharjoittaja käyttää viestintävälineenä faksia tai kutsuautomaattia. Muita etäviestintävälineitä saa käyttää ainoastaan siinä tapauksessa, että kuluttaja ei ole niitä kieltänyt.

Tässä kertomuksessa ei käsitellä 9 artiklan säännöksiä, jotka koskevat toimituksia, joita ei ole tilattu, koska ne yhdenmukaistetaan ja korvataan kokonaan sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin [6] 15 artiklalla. Direktiivin 8 artiklan korttimaksuja koskevia säännöksiä ei myöskään käsitellä tässä kertomuksessa, koska parhaillaan käsiteltävänä olevassa maksupalveluja koskevassa komission ehdotuksessa [7] esitetään 8 artiklan poistamista. Asian oikeuteen tai hallinnolliseen käsittelyyn viemistä koskevia säännöksiä (11 artikla) käsitellään laajemman tarkistusprosessin sekä aiheeseen liittyvän komission valmistelutyön yhteydessä.

3. Määritelmät – 2 artikla

Direktiivin 2 artiklassa määritellään direktiivissä käytettävät keskeiset termit. Ilmaisujen ”consumer” (”kuluttaja”) ja ”supplier” (”elinkeinonharjoittaja”) määritelmät eivät liity erityisesti etämyyntiasetukseen, ja niitä käsitellään yhteisön säännöstöä koskevan laajemman tarkistusprosessin yhteydessä.

Direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa olevan ilmaisun ”distance contract” (”etäsopimus”) määritelmä ei ole aiheuttanut erityisiä ongelmia. Jäsenvaltiot ovat yleensä noudattaneet direktiivin sanamuotoja suhteellisen uskollisesti. Vaikka komissio ei ole saanut käsitteestä ”organised distance sales or service provision scheme” (”järjestetty etämyynti- tai etäpalvelutarjontamenetelmä”) valituksia, se katsoo, että kuluttajat eivät ehkä ole tietoisia siitä, että direktiivi ei koske tapauksia, joissa elinkeinonharjoittaja harjoittaa etäkauppaa väliaikaisesti. Useat jäsenvaltiot, Ranska, Latvia ja Slovakia mukaan luettuina, eivät ole saattaneet kyseistä käsitettä osaksi kansallista lainsäädäntöään mahdollisesti kiertääkseen tämän ongelman.

Komissio pitää ilmaisun ”means of distance communication” (”etäviestintäväline”) nykyistä määritelmää riittävän joustavana, jotta sen voidaan katsoa kattavan myös uudet etäviestintävälineet, kuten langattoman sähköisen kaupankäynnin (tekstiviestein toimiva kaupankäynti). Määritelmän saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä on kuitenkin selvennettävä tiettyjen jäsenvaltioiden kanssa. Tšekki näyttää esimerkiksi jättäneet ilmaisun ”correspondence” pois.

Tšekki, Tanska, Saksa, Ranska, Kreikka, Latvia, Puola, Ruotsi, Itävalta, Slovakia ja Slovenia eivät ole toimittaneet komissiolle tietoa siitä, miten ilmaisun ”operator of means of distance communication” (”viestintävälineen toimittaja”) määritelmä on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä ja Espanjan, Liettuan, Maltan ja Alankomaiden määritelmää on selvennettävä.

Määritelmiin liittyviä muita kysymyksiä käsitellään tämän kertomuksen muissa kohdissa sitä mukaan kuin ne tulevat esille.

4. Soveltamisala – 3 artiklan poikkeukset

Direktiivin 3 artiklassa jätetään tietyt etäsopimukset kaikkien tai joidenkin säännösten soveltamisalan ulkopuolelle. Komission olisi vahvistettava, ovatko poikkeukset edelleen aiheellisia vai olisiko niitä tarkistettava, laajennettava tai kumottava. Kertomuksessa käsitellään useita ongelmia, joita komissio on havainnut.

Jäsenvaltiot ovat saattaneet poikkeukset osaksi kansallista lainsäädäntöään eri tavoin. Esimerkiksi Alankomaat on jättänyt soveltamisalan ulkopuolelle kiinteän omaisuuden rakentamisen, mutta ei myyntiä.

Komissio on havainnut useita kysymyksiä, jotka on tarpeen selvittää. Belgia esimerkiksi ei ole toimittanut komissiolle tietoa siitä, miten se on saattanut 3 artiklan poikkeukset osaksi kansallista lainsäädäntöään, lukuun ottamatta rahoituspalveluja. Komissio tietää kuitenkin, että ainakin osa poikkeuksista on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Direktiivin 3 artiklassa säädettyjen poikkeusten lisäksi Espanja ja Luxemburg säätävät etämyyntiä koskevassa kansallisessa lainsäädännössään yleisistä poikkeuksista, jotka koskevat sähköisesti tehtyjä sopimuksia, vaikka sähköistä kaupankäyntiä koskevassa direktiivissä [8] säädetään, että sillä ei rajoiteta tämän direktiivin soveltamista.

Direktiivin ja ostajien suojaamisesta kiinteistöjen osa-aikaisen käyttöoikeuden ostosopimuksen tiettyihin osiin nähden annetun direktiivin [9] välistä suhdetta sekä ilmaisun ”immovable property rights” (”kiinteää omaisuutta koskevia oikeuksia”) merkitystä saattaa olla tarpeen selventää. Tietyt jäsenvaltiot kuten Unkari, Tanska, Slovenia ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat nimenomaisesti jättäneet poikkeusten nojalla kiinteistöjen osa-aikaisen käyttöoikeuden kokonaan tai osittain saattamatta osaksi kansallista lainsäädäntöään ja toiset taas ovat saattaneet sen osaksi lainsäädäntöään.

Direktiivin antamisen jälkeen tapahtunut on-line huutokauppojen suosion kasvu on lisännyt merkittävästi kuluttajien tekemien valitusten määrää. Alun perin sellaiset verkkosivustot kuin eBay luotiin ajatellen kuluttajien välistä (C2C-kauppa) käytetyn tavaran kauppaa, mutta nyt niitä käytetään yhä useammin yrityksen ja kuluttajan välisessä (B2C-kauppa) uusien tavaroiden kaupassa. Komissio on tietoinen kansallisesta oikeuskäytännöstä, jossa käsitellään sitä, voidaanko eBayn kaltaisia verkkosivuja pitää huutokauppoina, ja ne on sen vuoksi jätetty pois direktiivistä. Täytäntöönpanon valvonnan yhteydessä tarve tutkia tarkemmin ilmaisun ”auction” (”huutokauppa”) merkitystä kansallisessa lainsäädännössä on lisääntynyt. Esimerkiksi Ranskassa poikkeukset on rajattu koskemaan ”julkisia” (”public”) huutopaikkoja. Tanskassa poikkeukset koskevat sellaisia huutokauppoja, jotka on järjestetty niin, että tarjouksentekijöistä suuri osa on yleensä läsnä huutokaupanpitopaikalla. Lisäksi jotkin jäsenvaltiot näyttävät panneen poikkeuksen vain osaksi täytäntöön (esimerkiksi Virossa huutokauppoja koskeva poikkeus on rajattu koskemaan peruuttamisoikeuden soveltamatta jättämistä).

Tietyt jäsenvaltiot ovat ulottaneet 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut osittaiset poikkeukset koskemaan kaikkia direktiivin säännöksiä (esimerkiksi Slovenia, Tšekki ja Kreikka). Muiden maiden lainsäädäntö on tältä osin epäselvä (esimerkiksi Latvia, Suomi, Liettua, Alankomaat, Slovenia Tanska, Kreikka, Puola, Unkari). Esimerkiksi 3 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan ilmaisu ”regular roundsmen” (”kotiinkantaja”) on saattanut aiheuttaa tulkintaongelmia. Suomen etämyyntilakia koskevassa komission käännöksessä viitataan ilmaisuun ”regular distribution system” (säännöllinen jakelujärjestelmä), jonka merkitys saattaa olla laajempi. Unkarin lainsäädännössä kohta koskee päivittäin kuluttajalla toimitettuja tavaroita. Markkinoilla tapahtuneen kehityksen vuoksi, esimerkkinä elintarvikkeiden verkkomyynnin lisääntyminen, tätä poikkeusta olisi tarkasteltava uudelleen. Kyseisten poikkeusten yhteydessä on lisäksi käytetty vähimmäislauseketta. Esimerkiksi Puolan lainsäädännössä ei viitata jokapäiväiseen käyttöön tarkoitettuihin juomiin tai tavaroihin. Direktiivin 3 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan poikkeus on myös saattanut aiheuttaa tulkintaongelmia useissa jäsenvaltioissa. Esimerkiksi Latvia, Liettua ja Puola ovat ulottaneet poikkeuksen koskemaan sopimuksia, joissa toteutuspäivä määritellään sopimuksen tekemisen jälkeen. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa Easycar [10], jonka tuomioistuin ratkaisi siten, että autonvuokraus sisältyy direktiivissä tarkoitettuun ilmaisuun ”kuljetus” (”transport”) osoittaa, että direktiivi ei kata eräitä etäsopimuksia, joita komission tai ainakin tiettyjen jäsenvaltioiden [11] oli tarkoitus sisällyttää siihen. Käsite ”leisure services” (”vapaa-ajan palvelut”) saattaa myös olla epäselvä. Tämä voisi selittää sen, miksi ainoastaan Kypros, Irlanti, Portugali ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat panneet täytäntöön elinkeinonharjoittajien oikeuden olla soveltamatta 7 artiklan 2 kohtaa ulkona järjestettäviin vapaa-ajan palveluihin erityisolosuhteissa. Niissä jäsenvaltioissa, joissa poikkeusta on sovellettu, ilmaisu ”specific circumstances” (”erityisolosuhteissa”) saattaa aiheuttaa oikeudellista epävarmuutta sekä kuluttajissa että yrityksissä.

5. Liiketoimintaa koskevat ennakkotiedot – 4 artikla

Direktiivin 4 artiklassa säädetyt ennakkotiedot aiheuttavat joitakin tärkeitä tulkintakysymyksiä.

Vaikka merkittävä määrä jäsenvaltioita on saattanut 4 artiklan 1 kohdan kirjaimellisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään, suurin osa on halunnut lisätä kansallista kuluttajansuojaa ja soveltanut myös vähimmäislauseketta. Täytäntöönpanon valvonta on osoittanut, että joitakin vaatimuksia on eräissä jäsenvaltioissa täytäntöönpantu heikosti. Tässä kertomuksessa käsitellään niitä vaatimuksia, joiden täytäntöönpanon heikkous saattaa mahdollisesti johtua direktiivin tulkintaongelmista.

Ennakkotietojen antamiseen liittyviä määräaikoja ja yksityiskohtaisuutta voi olla tarpeen harkita uudelleen sen varmistamiseksi, että kuluttajilla on riittävästi tietoa siinä vaiheessa, kun he tekevät kauppaa koskevan päätöksen. Direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa oleva ilmaisu “in good time prior to the conclusion of any contract” (”hyvissä ajoin ennen etäsopimuksen tekemistä”) ja 4 artiklan 2 kohdan ilmaisu ”in a clear and comprehensible manner in any way appropriate to the means of distance communication used” (”selkeinä ja ymmärrettävinä käytettyyn etäviestintävälineeseen soveltuvalla tavalla”) ovat johtaneet erilaisiin tulkintoihin. Näyttää esimerkiksi siltä, että Puolassa ennakkotiedot on toimitettava ennen kuin etäviestintävälinettä käytetään.

Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetyt hintaa koskevat ennakkotiedot ovat hyvä esimerkki siitä, miten ennakkotiedot voivat määrätä sen tekeekö kuluttaja kaupan vai ei. Tiettyjen jäsenvaltioiden, kuten Belgian ja Ruotsin kansallisissa täytäntöönpanosäännöksissä ei ole selvää viittausta veroihin. Komissio aikoo selvittää niiltä, noudatetaanko niiden kansallisessa lainsäädännössä periaatetta sisällyttää verot aina hintatietoihin. Lisäksi komissio aikoo pohtia, olisiko direktiivissä selvästi viitattava muihin kuluttajalta perittäviin maksuihin, kuten varaus ja/tai käsittelymaksuihin, ottaen huomioon sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 7 artiklan 4 kohdan c alakohdan.

Komissio on myös tietoinen hintojen avoimuutta ja lisämaksullisten palvelujen (”premium rate services”) toimintaa koskevista ongelmista. Komissio aikoo tutkia, olisiko lisämaksullisiin palveluihin liittyviä direktiivin säännöksiä vahvistettava, esimerkiksi 4 artiklan 1 kohdan g alakohtaa, jossa säädetään etäviestintävälineiden käyttämisestä syntyvistä kuluista, jos siitä veloitetaan muu kuin perushinta.

Suurin osa jäsenvaltioista on hyödyntänyt vähimmäislauseketta ja säätänyt valitusosoitteen ilmoittamisen pakolliseksi (esimerkiksi Itävalta, Tšekki, Tanska, Suomi, Luxemburg, Malta, Slovakia, Slovenia) ja usea jäsenvaltio on päättänyt ilmoittaa, sovelletaanko peruuttamisoikeutta vai ei (esimerkiksi Belgia, Saksa, Italia, Alankomaat, Slovenia ja Espanja).

Vähimmäislauseketta on käytetty myös monella muulla tavalla. Esimerkiksi Italiassa kuluttaja voi pyytää ennakkotiedot italiaksi silloin, kun käytetään yksilölliseen yhteydenpitoon tarkoitettuja viestintävälineitä. Espanja ja Viro ovat ottaneet käyttöön ennakkotietoihin liittyviä lisävaatimuksia, jotka koskevat tavaroiden korvaamista toisella.

Merkittävä määrä jäsenvaltioita ei ole saattanut 4 artiklan 2 kohdan hyvään kauppatapaan viittaavaa vaatimusta nimenomaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä ja/tai ei ole säätänyt selvää viittausta tiettyjen kuluttajaryhmien, kuten alaikäisten suojeluun. Näitä säännöksiä tarkastellaan edelleen tulevan tarkistusprosessin yhteydessä.

6. Tietojen kirjallinen vahvistaminen – 5 artikla

Direktiivin 5 artiklassa säädetään tiettyjen tietojen kirjallisesta vahvistamisesta, joka koskee myös suurinta osaa 4 artiklassa tarkoitetuista tiedoista. Siksi 5 artiklaa on tutkittava 4 artiklan kanssa rinnan. Kirjallisen vahvistamisen ajankohdasta on keskusteltava usean jäsenvaltion (Tanska, Saksa, Unkari, Latvia, Liettua ja Puola) kanssa.

Joillekin jäsenvaltioille on tehtävä kirjallista vahvistamista koskevia kyselyjä, sillä osa on saattanut jättää säätämättä kaikkien tietojen kirjallisesta vahvistamisesta tai on säätänyt vain osasta tietoja (esimerkiksi Tšekissä ainoastaan elinkeinonharjoittajan henkilöllisyys ja sijainti on vahvistettava kirjallisesti).

Vähimmäislauseke on lisäksi johtanut erilaisiin kansallisiin vaatimuksiin esimerkiksi kielivaatimusten (Kypros, Kreikka, Espanja) osalta tai kirjallisesti toimitettavien lisätietojen osalta. Erityisesti peruuttamisoikeutta koskevien tietojen vahvistaminen on johtanut kansallisiin lisäsääntöihin. Kypros on säätänyt erityisesti peruuttamisilmoituksesta, joka on toimitettava kirjallisen vahvistuksen yhteydessä kuluttajalle. Espanjassa elinkeinonharjoittajan on kirjallisen vahvistuksen yhteydessä toimitettava peruuttamista koskeva asiakirja, joka sisältää säädetyt tiedot. Belgia on mennyt pidemmälle ja säätänyt tietynmuotoisista vakiolausekkeista ja niiden noudattamatta jättämisestä aiheutuvista seuraamuksista.

Jotkin jäsenvaltiot ja sidosryhmät ovat ottaneet esiin tarpeen selventää 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua ilmaisua ”durable medium” (”pysyvällä tavalla”) ottaen huomioon uudet tekniikat ja direktiivi 2002/65/EY. Italia on välttänyt tulkintaongelmat ottamalla käyttöön tiukemmat säännöt eli vahvistus voidaan antaa muulla pysyvällä tavalla ainoastaan, jos kuluttaja niin valitsee. Liettua, Tšekki, Slovakia ja Puola ovat päätyneet olemaan viittaamatta ”pysyvään tapaan”.

7. Peruuttamisoikeus – 6 artikla

Direktiivin 6 artiklassa ja neljässä muussa kuluttaja-asioita koskevassa direktiivissä käyttöön otettua peruuttamisoikeutta on usein käytetty malliesimerkkinä yhteisön säännöstön sisältämistä epäjohdonmukaisuuksista (esimerkiksi niin sanotut harkintakaudet (”cooling-off period”) vaihtelevat direktiivistä riippuen) [12] ja vähimmäislausekkeen käytöstä johtuvista kansallisista eroavuuksista. Etämyynnin osalta direktiivissä säädetään seitsemän työpäivän vähimmäisajasta, jonka kuluessa kuluttaja voi peruuttaa sopimuksen. Jäsenvaltiot ovat panneet tämän vaatimuksen täytäntöön hyvin monella eri tavalla, joista yleisin on seitsemän työpäivää tai 14 kalenteripäivää (katso liite IV).

Direktiivin 6 artiklan 1 kohdan täytäntöönpano, jossa säädetään harkinta-ajan alkamispäivästä ja pituudesta, ei ole juurikaan aiheuttanut ongelmia. Ranskan harkinta-ajan laskemisessa käytetään ilmaisua "jours francs", jonka tarkka merkitys on selvitettävä Ranskan viranomaisilta. Harkinta-ajan alkamisajankohta aiheuttaa perusluonteisempia kysymyksiä. Esimerkiksi tavaroiden ”vastaanotto” (”receipt”) on saatettu tulkita eri tavoin eri jäsenvaltioissa. Kysymys siitä, milloin vastaanoton katsotaan tapahtuneen, on noussut toisinaan esiin (esim. kun pakettitilaus tuodaan kuluttajan poissa ollessa, katsotaanko vastaanotoksi ajankohta, jona postinkantaja jättää ilmoituksen paketin tuontiyrityksestä vai kun kuluttaja hakee paketin postitoimistosta). Tätä kysymystä käsitellään laajemman tarkistusprosessin yhteydessä. Komissio pohtii lisäksi, olisiko erien toimittamiseen sovellettavaa kohtelua tutkittava tarkistusprosessin yhteydessä uudelleen. Saksan, Viron, Latvian ja Ruotsin kansallisissa säännöksissä säädetään, että harkinta-aika alkaa ensimmäisen tavaraerän toimituksesta. Direktiivin johdanto-osan 10 kappale näyttää antavan tällaiselle tulkinnalle mahdollisuuden. Komissio katsoo, että tilauksen kattaessa erilaisia tuotteita, kuluttajalla olisi oltava kunkin tilatun tuotteen toimittamisen jälkeen oikeus harkinta-aikaan. Tämä ei kuitenkaan koske tapauksia, joissa yksi ainoa tuote toimitetaan erinä. Esimerkiksi verkossa tehtyä eri kirjoista (esim. novelli ja elämänkerta) koostuvaa kirjatilausta, jota ei voida toimittaa yhtenä eränä sen vuoksi, että yhtä kirjaa ei ole saatavilla, ei saisi kohdella samalla tavoin kuin sopimusta tietylle ajanjaksolle jakaantuvan tietokirjasarjan toimittamisesta.

Sopimuksen peruuttamisesta aiheutuvista taloudellisista seuraamuksista ja/tai suoritettujen maksujen palauttamisen määräajasta (6 artiklan 1–2 kohta) on myös keskusteltava usean eri jäsenvaltion kanssa (esimerkiksi Tšekki ei näytä panneen 6 artiklan 2 kohtaa täytäntöön ja Saksa ja Liettua eivät ole viitanneet palauttamista koskevaan määräaikaan). Unkarin täytäntöönpano on epäselvä. Sama koskee seuraamusten osalta Itävaltaa ja Ruotsia. Suomessa maksu on suoritettava 30 päivän kuluessa palauttamisesta. Koska direktiivissä ei ole mainintaa siitä, alkaako edellä tarkoitettu 30 päivän määräaika esimerkiksi peruuttamisilmoituksesta vai siitä, kun elinkeinonharjoittaja on vastaanottanut tavarat, ei ole varmaa, voidaanko Suomen tulkintaa hyväksyä.

Direktiivin 6 artiklan 3 kohdassa luetellaan peruuttamisoikeutta koskevat poikkeukset. Poikkeukset on ilmeisesti yleisesti pantu riittävällä tavalla täytäntöön huolimatta muutamista tarkennuksista, jotka on tehtävä (esimerkiksi Espanjassa, Luxemburgissa, Italiassa ja Puolassa 6 artiklan 3 kohdan neljännessä alakohdassa säädetty poikkeus saattaa olla tulkittu laajemmin, kun direktiivin mukaan on sallittu). Näitä poikkeuksia tarkastellaan lähemmin niiden ajantasaisuutta koskevan tarkistuksen yhteydessä.

Direktiivin 6 artiklan panemisessa täytäntöön on sovellettu vähimmäislauseketta. Joitakin 6 artiklan 3 kohdassa säädettyjä poikkeuksia ei ole pantu samantasoisesti kaikkialla Euroopassa täytäntöön (esimerkiksi Belgiassa poikkeukset eivät koske tapauksia, joissa elinkeinonharjoittaja on ennakkotietojen antamisen yhteydessä jättänyt mainitsematta sitä, että peruttamisoikeutta ei sovelleta, ja Tanskassa sanomalehtiä koskevaa poikkeusta sovelletaan ainoastaan tietyissä olosuhteissa). Kansalliset erot tulevat erityisen selvästi esiin tarkasteltaessa peruuttamisoikeuden käyttämistä koskevia yksityiskohtia: Portugalissa tavarat on palautettava 30 päivän kuluessa, joissakin jäsenvaltioissa on säädetty peruuttamisilmoituksen muodosta, useissa jäsenvaltioissa, kuten Portugalissa ja Suomessa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa on säädetty kuluttajan velvollisuudesta pitää tavarasta huolta sen hallussapidon aikana. Lisäksi jäsenvaltiot ovat hyödyntäneet eri tavoin sääntelyssä annettuja vaihtoehtoja, jotka koskevat tavaroiden palauttamiskustannuksia, mukaan lukien kuluttajan suoritettaviksi kaikissa tapauksissa kuuluvia maksuja (esimerkiksi Kypros), kuluttajan suoritettavaksi tietyissä olosuhteissa kuuluvia maksuja (esimerkiksi Belgia, Irlanti ja Yhdistynyt kuningaskunta), kuluttajan suoritettavaksi elinkeinonharjoittajan harkinnan mukaan kuuluvia maksuja (Malta, Viro) ja elinkeinonharjoittajan suorittamia maksuja, jos palautus voidaan suorittaa normaalipostina (Suomi). Virossa kuluttajalta peritään peruutuskuluista enintään 10 euron maksu tavaroiden palautuksen yhteydessä.

Kaikki jäsenvaltiot eivät ole tehneet ilmoitusta 6 artiklan 4 kohdan täytäntöönpanosta, joka koskee luottosopimusten peruuntumista peruutusoikeuden käyttämisen yhteydessä (esimerkiksi Slovenia). Muiden jäsenvaltioiden kanssa tämän kohdan täytäntöönpanoa on selvennettävä (esimerkiksi Tšekki, Kypros, Puola).

Lopuksi on syytä todeta, että Belgian täytäntöönpanosäännöksessä annetaan mahdollisuus ottaa käyttöön pieniä ja keskisuuria yrityksiä koskevia erityissääntöjä. Vaikka komissiolla ei ole näyttöä siitä, että tätä oikeutta olisi käytetty, kaikki tämäntapaiset säännöt saattavat olla ristiriidassa direktiivin kanssa.

8. Suoritus – 7 artikla

Määräaikoihin liittyvät ongelmat tulevat esille direktiivin 7 artiklan täytäntöönpanossa, joka koskee sopimuksen suorittamista. On todettava, että Saksa ja Tšekki eivät kumpikaan ole tehneet ilmoitusta 7 artiklan 1 kohdan täytäntöönpanosta.

Direktiivin 7 artiklaa koskeva tärkein huomautus liittyy termien epäjohdonmukaisuuteen, jota esiintyy koko direktiivissä ja erityisesti 7 artiklassa. Direktiivin 7 artiklassa viitataan ilmaisuun ”days” (”päiviä”), kun taas 6 artiklassa viitataan ilmaisuun ”working days” (= työpäiviä, käänt.huom: direktiivin suomennoksessa ”arkipäiviä”), Lisäksi 7 artiklan 1 kohdassa annetaan ajankohta, josta määräajan laskenta alkaa (”from the day following the order”, ”sitä päivää seuraavana päivänä, jolloin….”), mutta 7 artiklan 2 kohdassa tällaista ajankohdan määritystä ei anneta. Nykyisessä muodossaan olevaa 7 artiklan 2 kohtaa on tulkittu useilla eri tavoilla. Jotkin jäsenvaltiot ovat tulkinneet määräaikaan liittyvän vaatimuksen koskevan ainoastaan palauttamista, toiset sekä palauttamista että ilmoitusta siitä, että tavaraa ei ole saatavilla. Aihetta on käsiteltävä Alankomaiden, Itävallan, Kreikan, Latvian, Liettuan, Unkarin, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Viron kanssa. Osa jäsenvaltioista kuten Kypros, Slovakia, Slovenia ja Suomi ovat puolestaan kiristäneet joko määräaikoja koskevia kaikkia vaatimuksia tai joitakin niistä. Ranska ja Tanska puolestaan ovat säätäneet korkona perittävästä taloudellisesta seuraamuksesta.

Joissakin jäsenvaltioissa myös 7 artiklan 3 kohta on pantu heikosti täytäntöön. Esimerkiksi Italiassa ei viitata ilmaisuun ”clear and comprehensible manner” (”selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla”), jolla kuluttajalle on ilmoitettava siitä mahdollisuudesta, että elinkeinonharjoittaja saa toimittaa vastaavanlaatuisen tavaran tai palvelun. Viro on välttänyt tämän ongelman sisällyttämällä tätä tietoa koskevan vaatimuksen 4 ja 5 artiklaan täytäntöönpaneviin säännöksiin. Belgia, Luxemburg, Tanska, Saksa ja Itävalta ovat käyttäneet harkintavaltaansa ja jättäneet panematta 7 artiklan 3 kohdan vastaavanlaisien tavaroiden toimittamista koskevia säännöksiä täytäntöön.

9. Tiettyjen etäviestintävälineiden käyttöä koskevat

rajoitukset – 10 artikla

Useat jäsenvaltiot ovat jättäneet ilmoittamatta kaikki 10 artiklaa täytäntöönpanevat kansalliset säännöksensä tai osan niistä. Tämä voi olla perusteltua sen perusteella, että myöhemmin annettu yhteisön lainsäädäntö kattaa myös kyseiset rajoitukset. Henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla annetussa direktiivissä (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) 2002/58/EY [13] jäsenvaltioita pyydetään varmistamaan, että ilman ihmisen työpanosta toimivien automatisoitujen soittojärjestelmien (automaattisten soittolaitteiden), telekopiolaitteiden (faksien) tai sähköpostin käyttö suoramarkkinointitarkoituksiin voidaan sallia ainoastaan, jos se kohdistuu tilaajiin, jotka ovat antaneet siihen ennalta suostumuksensa (”opt-in” system). Muiden etäviestintävälineiden osalta jäsenvaltiot voivat päättää hyväksyvätkö ne suostumusjärjestelmän (”opt-in –system”) vai kieltojärjestelmän (”opt-out –system”).

10. Päätelmät

Direktiivin täytäntöönpano jäsenvaltiossa tuo esiin useita todettuja ja ilmeisiä ongelmia. Useat niistä saattavat johtua direktiivin sanamuodoista. Vaikka direktiivi näyttää olevan riittävän joustava, jotta siihen voidaan sisällyttää uudet tekniikat ja markkinointimuodot, saattaa olla ettei sen käytännön soveltaminen kestä tulevaisuuden paineita. Direktiivissä säädettyjen oikeuksien ja velvoitteiden puhdas toteuttaminen ei aina ole käytännössä mahdollista. Lisäksi täytäntöönpanon valvonnassa on paljastunut useita vähimmäislausekkeen soveltamisesta johtuvia kansallisen lainsäädännön eroavuuksia. Tässä vaiheessa on epäselvää, missä määrin nämä erot vaikuttavat sisämarkkinoiden toimintaan ja kuluttajien luottamukseen. Komission on otettava tähän asiaan kantaa, jotta se voi päättää tarvitseeko direktiiviä tarkistaa.

Näitä kysymyksiä käsitellään yhteisön säännöstön tarkistusprosessin yhteydessä uudelleen. Komission on tällöin otettava huomioon sekä kuluttajansuojalainsäädäntö että muut yhteisön lainsäädännön alueet, kuten sähköinen kaupankäynti ja yksityisyyttä koskeva lainsäädäntö.

LIITE I

jäsenvaltioiden kansallisia täytäntöönpanotoimenpiteitä koskeva taulukko

Jäsenvaltio | Komission tiedossa 1. huhtikuuta 2006 olevat täytäntöönpanotoimet | Lain voimaantulopäivä |

Österreich | Bundesgesetz, mit dem Bestimmungen über den Vertragsabschluß in Fernabsatz in das Konsumentenschutzgesetz eingefügt und das Bundesgesetz gegen den unlauteren Wettbewerb 1984 sowie das Produkthaftungsgesetz geändert werden (Fernabsatz-Gesetz) BGBI. Nr. 185/1999 | 1. kesäkuuta 2000 |

Belgique | Loi du 14 juillet 1991 sur les pratiques du commerce et sur l’information et la protection du consommateur, modifiée par la loi du 25 mai 1999 transposant la directive européenne concernant la protection des consommateurs en matière de contrats à distance. | 1. marraskuuta 1999? |

Κypros | Ο περί της Σύναψης Καταναλωτικών Συμβάσεων εξ Αποστάσεως Νόμος του 2000 (Ν.14(Ι)/2000) | 28. maaliskuuta 2000 |

Česká republika | Zákon č. 367/2000 Sb., kterým se mění zákon č. 40/1964 Sb., občanský zákoník, ve znění pozdějších předpisů, a některé další zákony | 1. tammikuuta 2001 |

Danmark | Bekendtgørelse af lov om visse forbrugeraftaler (Dørsalg mv., fjernsalg og løbende tjenesteydelser) (Forbrugeraftaleloven), som ændret ved lov nr 262 af 6. maj 1993, lov nr. 1098 af 21.december og lov nr. 442 af 31. maj 2000. | 1. kesäkuuta 2000 ja 1. heinäkuuta 2000 |

Eesti | Võlaõigusseadus RT I 2004, 37, 255 | 1. toukokuuta 2004 |

Suomi | Laki kuluttajansuojalain muuttamisesta, 15.12.2000 (Suomen säädöskokoelma 2000 N° 1072)Laki sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n muuttamisesta, 15.12.2000 (Suomen säädöskokoelma 2000 N° 1073). | 1. maaliskuuta 2001 |

France | Articles 5 à 15 de l’ordonnance n° 2001-741 du 23 août 2001 et Article 36 de la Loi n°2001-1062 du 15 novembre 2001 relative à la sécurité quotidienne | 25. elokuuta 2001 |

Deutschland | Gesetz über Fernabsatzverträge und andere Fragen des Verbraucherrechts sowie zur Umstellung von Vorschriften auf Euro vom 27. Juni 2000 | 30. kesäkuuta 2000 |

Ellás | Κοινή Υπουργική Απόφαση Ζ1-496/2000 περί πωλήσεων από απόσταση και συγκριτικής διαφήμισης, τροποποιητική του Ν.2251/94 για την Προστασία των Καταναλωτών | 18. joulukuuta 2000 |

Magyarország | 1997. évi CLV. törvény a fogyasztóvédelemről17/1999. (II. 5.) Korm. rendelet a távollévők között kötött szerződésekről | Ei tietoa |

Ireland | European Communities (Protection of Consumers in Respect of Contracts made by Means of Distance Communication) Regulations 2001 (S.I. 207 of 2001) | 15. toukokuuta 2001 |

Italia | Decreto Legislativo 6 settembre 2005, n.206, “Codice del consumo, a norma dell’ articolo 7 della legge 29 luglio 2003, n.229”. | 23. lokakuuta 2005(saatettu alun perin osaksi kansallista lainsäädäntöä asetuksella, joka tuli voimaan lokakuussa 1999) |

Latvija | Patērētāju tiesību aizsardzības likums, Grozījumi: 22.11.2001. likums Miniostru kabineta 2002.gada.28 maija noteikumi Nr 207 “Noteikumi par distances lîgumi” | Ei tietoa |

Lietuva | Lietuvos Respublikos vartotojų teisių gynimo įstatymo pakeitimo įstatymas Nr. VIII – 1946 (nauja redakcija)Lietuvos Respublikos ūkio ministro 2001 m. rugpjūčio 17 d. įsakymas Nr.258 „Dėl daiktų pardavimo ir paslaugų teikimo, kai sutartys sudaromos naudojant ryšio priemones, taisyklių patvirtinimo | Ei tietoa |

Luxembourg | Loi du 16 avril 2003 concernant la protection des consommateurs en matière de contrats à distance et abrogeant l’article 7 de la loi modifiée du 25 août 1983 relative à la protection juridique du consommateur | 11. toukokuuta 2003 |

Malta | Distance Selling Regulations (LN186/01)Consumer Affairs Act (Chapter 378) | 1. tammikuuta 2002 |

Nederland | Wet van 21.12.2000 tot aanpassing van Boek 7 van het Burgerlijk Wetboek aan richtlijn nr. 97/7/EG van het Europees Parlement en de Raad van de Europese Unie van 20 mei 1997 betreffende de bescherming van de consument bij op afstand gesloten overeenkomsten (PbEG L 144) (21.12.2000) | 1. helmikuuta 2001 |

Polska | Ustawa z dnia 2 marca 2000r. o ochronie niektórych praw konsumentów oraz o odpowiedzialności za szkodę wyrzadzoną przez produkt niebezpieczny | 30. kesäkuuta 2000 |

Portugal | Decreto-Lei nº 143/2001 de 26 de Abril 2000 | 25. toukokuuta 2001 |

Slovenska republika | Zákon č. 108/2000 Z. z. o ochrane spotrebiteľa pri podomovom predaji a zásielkovom predaji | 1. huhtikuuta 2000 |

Slovenija | Zakon o varstvu potrošnikov - uradno prečiščeno besedilo (N 700-01/190-6/24 (ZVPot-UPB1)) | 2003 |

España | Ley 47/2002, de 19 de diciembre, de reforma de la Ley 7/1996, de 15 de enero, de Ordenación del Comercio Minorista, para la transposición al ordenamiento jurídico español de la Directiva 97/7/CE, en materia de contratos a distancia, y para la adaptación de la Ley a diversas Directivas comunitarias | 1. tammikuuta 2003 |

Sverige | Lag (2000:274) om konsumentskydd vid distansavtal och hemforsaljningsavtal | 1. kesäkuuta 2000 |

United Kingdom | The Consumer Protection (Distance Selling) Regulations 2000 (SI 2000 No. 2334) as amended by The Consumer Protection (Distance Selling) (Amendment) Regulations 2005 (SI 2005 No. 689) | 31. lokakuuta 2000 |

LIITE II

Kysymykset julkista kuulemista varten

Komissio haluaa kerätä jäsenvaltioiden ja sidosryhmien mielipiteitä direktiivin soveltamisesta ja soveltuvuudesta uusiin markkinaolosuhteisiin ja/tai tuotteisiin. Sen vuoksi on laadittu luettelo julkiseen kuulemiseen tarkoitetuista kysymyksistä. Kysymykset ovat tämän kertomuksen liitteenä, ja niitä olisi tarkasteltava yhdessä kertomuksen kanssa, jotta komission tähän mennessä yksilöimistä etämyyntialaa koskevista kysymyksistä saisi kokonaiskuvan. Tämän kertomuksen ja kyselylomakkeen ulkopuolelle jääneitä ongelmia koskevat kannanotot ovat myös tervetulleita.

Kuulemisajan päätyttyä komissio julkaisee verkkosivullaan yhteenvedon kannanotoista. Kannanotot julkaistaan Euroopan komission verkkosivulla paitsi jos lähettäjä nimenomaisesti kieltää sen. Kannanotot tallennetaan tietopohja-aineistoon, jota parhaillaan kerätään kuluttajalainsäädännön laajempaa tarkastelua varten.

Komissio arvioi myös onko tämän kertomuksen ja kyselylomakkeen yhteydessä esiin tulleista kysymyksistä tarpeen järjestää julkinen kuulemistilaisuus. Arvioinnissaan komissio ottaa huomioon kuluttajalainsäädännön laajempaa tarkastelua koskevan vihreän kirjan käynnistämästä julkisesta kuulemismenettelystä saadut tulokset. Kyseisessä vihreässä kirjassa tarkastellaan yhteisön säännöstön tarkistusprosessin tämänhetkistä tilannetta. Tähän mennessä kootun tietopohjan perusteella komissio aikoo esittää mahdollisia vaihtoehtoja kuluttajalainsäädännön uudistamiseksi ja pyrkii saamaan jäsenvaltioilta ja sidosryhmiltä kannanottoja siitä, miten uudistusprosessissa olisi parhainta edetä. Edellä tarkoitettu vihreä kirja on tarkoitus hyväksyä syksyllä 2006.

Kaikkia asiaan liittyviä tahoja pyydetään vastaamaan kyselylomakkeeseen jättämällä kannanottonsa Euroopan komissiolle 21.11.2006 mennessä. Kannanotot pyydetään lähetämään niin kattavina kuin mahdollista (viitteenä: ”First consultation on the Distance Selling Directive”) joko osoitteeseen:

European Commission

Directorate-General for Health and Consumer Protection

Rue de la Loi 200

B-1049 Bruxelles/Brussel

Belgia

tai sähköpostitse osoitteeseen SANCO-B2@ec.europa.eu.

2 artikla – Määritelmät

1. Ovatko nykyiset ilmaisun ”consumer” (”kuluttaja”) ja ”supplier” (”elinkeinonharjoittaja”) määritelmät riittävät direktiivin 97/7/EY sääntelyalueella? (Tätä kysymystä käsitellään vielä kuluttajansuojaa koskevan yhteisön säännöstön laajemman tarkistuksen yhteydessä).2. Onko ilmaisun ”distant contract” (”etäsopimus”) nykyinen määritelmä riittävän selvä? Onko erityisesti termi ”organised distance sales or service provision scheme” (”etämyynti- tai palveluntarjontamenetelmä”) selvä vai olisiko kuluttajansuoja ulotettava koskemaan kaikkia etäsopimuksia riippumatta siitä, käykö elinkeinonharjoittaja kauppaa yleensä etänä? 3. Onko ilmaisun ”means of distant communication” (”etäviestintäväline”) nykyinen määritelmä riittävän selvä? 4. Tarjoaako ilmaisun ”operator of means of distance communication” (”viestintävälineen toimittaja”) määrittely mitään lisäarvoa? 5. Ovatko määritelmät epäselviä muihin käsitteisiin nähden tai onko muita etämyyntiin liittyviä käsitteitä, jotka olisi määriteltävä? |

3 artikla - Poikkeukset

6. Onko nykyisiä poikkeuksia tarpeen tarkistaa, laajentaa tai kumota markkinoilla tapahtuneen kehityksen vuoksi (esim. musiikin lataus tai muut palvelut) ja/tai uusien tekniikoiden (esim. langaton sähköinen kaupankäynti eli tekstiviestikaupankäynti) tai tulkintaongelmien vuoksi (esim. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa Easycar, jossa päätettiin, että autonvuokraus sisältyy ilmaisuun ”transport service” (”kuljetuspalvelu”) ja on sen vuoksi jätetty direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle sekä laajakäsitteiset termit, kuten ”leisure services” (”vapaa-ajan palvelut”))?7. Onko direktiivin 2002/65 18 artiklassa olevan rahoituspalvelujen määritelmän sisällyttäminen direktiiviin ratkaissut mahdollisia täytäntöönpano-ongelmia, joita jäsenvaltiot ovat saattaneet alun perin kohdata direktiiviä täytäntöönpannessaan? (Tätä kysymystä käsitellään yksityiskohtaisemmin direktiivin 2002/65 tarkistuksen yhteydessä).8. Aiheuttaako kiinteän omaisuuden rakentamista ja myyntiä koskeva poikkeus tai kiinteään omaisuuteen liittyviä oikeuksia koskeva poikkeus mahdollisia tulkintaongelmia, esimerkiksi joitain yhteisvaikutuksia ostajien suojaamisesta kiinteistöjen osa-aikaisen käyttöoikeuden ostosopimuksen tiettyihin osiin nähden annetun direktiivin kanssa? 9. Olisivatko huutokaupat tai tietyntyyppiset huutokaupat lisättävä direktiivin soveltamisalaan? |

4 artikla – Ennakkotiedot

10. Voisiko 4 artiklaa parantaa? (esim. selventämällä ennakkotietoihin liittyviä määräaikoja ja/tai ennakkotietojen muotoa, ottamalla käyttöön lisävaatimuksia tai kumoamalla tiettyjä vaatimuksia)?11. Tarjoaako direktiivi riittävän suojan kaikille kuluttajaryhmille (esimerkiksi alaikäisille)? Jos ei, miten kyseisten kuluttajaryhmien suojaa voisi parantaa? |

5 artikla – Tietojen kirjallinen vahvistaminen

12. Voisiko 5 artiklaa parantaa, esimerkiksi ottamalla käyttöön ilmaisun ”durable medium” (”pysyvällä tavalla”) määritelmä sellaisena kuin se on määritelty direktiivissä 2002/65/EY, lisäämällä kirjallisesti vahvistettavien tietojen määrää tai poistamalla joitakin tietoja?13. Voitaisiinko kirjallista vahvistamista koskevia sääntöjä yksinkertaistaa sekä kuluttajan että elinkeinonharjoittajan kannalta sulauttamalla yhteen 4 artiklan 1 kohdassa ja 5 artiklan 1 kohdassa säädettyjä tietojen kirjallista vahvistamista koskevia vaatimuksia? |

6 artikla – Peruuttamisoikeus

14. Olisiko mielestänne etämyyntisopimuksiin liittyvää harkinta-aikaa yhdenmukaistettava jäsenvaltioiden kesken ja jos olisi, miten pitkää aikaa ehdotatte? (Kysymystä kuluttajansuojaa koskevissa eri direktiiveissä esiintyvien harkinta-aikojen pituuden yhdenmukaistamisesta koko yhteisön säännöstössä käsitellään kuluttajansuojaa koskevan yhteisön säännöstön laajemman tarkistuksen yhteydessä. Siitä huolimatta teillä on mahdollisuus ilmaista kantanne tässä yhteydessä).15. Olisiko peruuttamisoikeuden käyttöön ja siitä johtuviin seuraamuksiin liittyviä sääntöjä syytä selventää? 16. Olisiko peruuttamisoikeuteen sovellettavia nykyisiä poikkeuksia tarkistettava, laajennettava tai kumottava markkinoilla tapahtuneen kehityksen ja/tai uusien tekniikoiden johdosta?17. Olisiko tavaroiden palauttamiskustannuksia koskevia säännöksiä yhdenmukaistettava etämyyntialalla ja jos olisi, kuka maksaisi palauttamiskustannukset? (Tätä kysymystä käsitellään vielä kuluttajansuojaa koskevan yhteisön säännöstön laajemman tarkistuksen yhteydessä). |

7 artikla – Suoritus

18. Voidaanko 7 artiklan säännöksillä varmistaa etämyyntisopimusten asianmukainen suorittaminen? Ovatko esimerkiksi määräaikoja ja muotoa koskevat säännöt riittävän selviä?19. Olisiko 7 artiklan 3 kohdassa säädetty korvaavia tavaroita koskeva valinnainen säännös säädettävä pakolliseksi, jotta kuluttajansuoja nousisi tasaisesti koko sisämarkkinoiden alueella? |

10 artikla

20. Olisiko 10 artikla nimenomaisesti kumottava 10 artiklan ja sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivin 2002/58/EY välisen suhteen selkeyttämiseksi? |

Yleistä

21. Miten vähimmäislausekkeen käyttö eli jäsenvaltioiden mahdollisuus antaa tai pitää voimassa korkeamman kuluttajansuojan tason tarjoavia säännöksiä on vaikuttanut rajatylittävään kauppaan ja kilpailuun eli onko lausekkeen soveltaminen aiheuttanut esteitä rajatylittävälle kaupalle tai sijoittautumisoikeudelle? Jos vastaus on myöntävä, mainitkaa esimerkkejä.22. Oletteko kohdanneet muita ongelmia, joita etämyynnin sääntely nykyisellään on aiheuttanut? 23. Mitkä muut etämyyntiin liittyvät seikat mahdollisesti edellyttävät mielestänne sääntelyä? |

LIITE III

tarkistettavana olevat kuluttajansuojadirektiivit

Muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa neuvoteltuja sopimuksia koskevasta kuluttajansuojasta 20 päivänä joulukuuta 1985 annettu neuvoston direktiivi 85/577/ETY (EYVL L 372, 31.12.1985, s. 31).

Matkapaketeista, pakettilomista ja pakettikiertomatkoista 13 päivänä kesäkuuta 1990 annettu neuvoston direktiivi 90/314/ETY (EYVL L 158, 23.6.1990, s. 59).

Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5 päivänä huhtikuuta 1993 annettu neuvoston direktiivi 93/13/ETY (EYVL L 95, 21.4.1993, s. 29).

Ostajien suojaamisesta kiinteistöjen osa-aikaisen käyttöoikeuden ostosopimuksen tiettyihin osiin nähden 26 päivänä lokakuuta 1994 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 94/47/EY (EYVL L 280, 29.10.1994, s. 83).

Kuluttajansuojasta etäsopimuksissa 20 päivänä toukokuuta 1997 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/7/EY (EYVL L 144, 4.6.1997, s. 19).

Kuluttajansuojasta kuluttajille tarjottavien tuotteiden hintojen ilmoittamisessa 16 päivänä helmikuuta 1998 annetu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/6/EY (EYVL L 80, 18.3.1998, s. 27).

Kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista 19 päivänä toukokuuta 1998 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/27/EY (EYVL L 166, 11.6.1998, s. 51).

Kulutustavaroiden kauppaa ja niihin liittyviä takuita koskevista tietyistä seikoista 25 päivänä toukokuuta 1999 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/44/EY (EYVL L 171, 7.7.1999, s.12).

LIITE IV

harkinta-ajan pituus jäsenvaltioissa

Jäsenvaltio | Harkinta-ajan pituus |

Itävalta | 7 työpäivää (lauantai suljetaan nimenomaisesti ulkopuolelle) |

Belgia | 7 työpäivää |

Kypros | 14 päivää |

Tšekki | 14 päivää |

Tanska | 14 päivää |

Viro | 14 päivää |

Suomi | 14 päivää |

Ranska | 7 työpäivää? (ilmaisun ’jours francs’ merkitystä selvennettävä) |

Saksa | 2 viikkoa |

Kreikka | 10 työpäivää |

Unkari | 8 työpäivää |

Irlanti | 7 työpäivää |

Italia | 10 työpäivää |

Latvia | vähintään 14 päivää |

Liettua | 7 työpäivää |

Luxemburg | 7 työpäivää |

Malta | 15 päivää |

Alankomaat | 7 työpäivää |

Puola | 10 päivää |

Portugali | 14 päivää |

Slovakia | 7 työpäivää |

Slovenia | 15 päivää |

Espanja | 7 työpäivää toimitusmaan lainsäädäntöön perustuen |

Ruotsi | 14 päivää |

Yhdistynyt kuningaskunta | 7 työpäivää |

[1] EYVL L 144, 4.6.1997, s. 19.

[2] Direktiivin 15 artiklan 4 kohdassa säädetään, että ”Viimeistään neljän vuoden kuluttua tämän direktiivin voimaantulosta komissio antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän direktiivin täytäntöönpanosta, ja liittää siihen tarvittaessa ehdotuksen tämän direktiivin tarkistamisesta.”

[3] Ks. Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille – Parempaa sääntelyä kasvun ja työllisyyden edistämiseksi Euroopan unionissa (KOM(2005) 97 lopullinen, 16. maaliskuuta 2005 ja komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle: yhteisön Lissabonin ohjelman täytäntöönpano: suunnitelma yhteisön lainsäädännön yksinkertaistamiseksi (KOM(2005) 535 lopullinen), 25. lokakuuta 2005. Kuluttajansuojaa koskevan yhteisön säännöstön tarkistusprosessi on tärkeä osa viimeksi mainittuun tiedonantoon liitettyä yksinkertaistamisohjelmaa.

[4] Kuluttajille tarkoitettujen rahoituspalvelujen etämyynnistä ja neuvoston direktiivin 90/619/ETY ja direktiivien 97/7/EY ja 98/27/EY muuttamisesta 23 päivänä syyskuuta 2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviN 2002/65/EY tarkastelu, EYVL L 271, 9.10.2002, s. 16.

[5] Kuluttajille tarkoitettujen rahoituspalvelujen etämyynnistä ja neuvoston direktiivin 90/619/ETY ja direktiivien 97/7/EY ja 98/27/EY tarkastamisesta 6 huhtikuuta 2006 annettu komission tiedonanto (KOM(2006) 161 lopullinen).

[6] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/29/EY, annettu 11. toukokuuta 2005, sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla ja neuvoston direktiivin 84/450/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 97/7/EY, 98/27/EY ja 2002/65/EY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta (”sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi”), EUVL L 149, 11.6.2005, s. 22.

[7] Asiakirjan KOM(2005) 603 lopullinen ehdotus 81 artiklaksi.

[8] 1 artiklan 3 kohta luetteva yhdessä Tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista (”Direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä”) 8. kesäkuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/31/EY (EYVL L 178, 17.7.2000, s. 1.) johdanto-osan kappaleen 11 kanssa.

[9] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 94/47/EY, annettu 26. päivänä lokakuuta 1994, ostajien suojaamisesta kiinteistöjen osa-aikaisen käyttöoikeuden ostosopimuksen tiettyihin osiin nähden, EYVL L 280, 29.10.1994, s. 83.

[10] Asia C-336/03 Easycar (UK) Ltd vastaan Office of Fair Trading, Kok. 2005, s. I-1947.

[11] Ranska, Espanja ja Yhdistynyt kuningaskunta.

[12] Ostajien suojaamisesta kiinteistöjen osa-aikaisen käyttöoikeuden ostosopimuksen tiettyihin osiin nähden annetussa direktiivissä viitataan vähintään 10 kalenteripäivään, kun taas muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa neuvoteltuja sopimuksia koskevasta kuluttajansuojasta annetussa direktiivissä 85/577/ETY viitataan vähintään 7 päivään (neuvoston direktiivi 85/577/ETY, annettu 20. joulukuuta 1985, EYVL L 372, 31.12.1985, s. 31). Rahoituspalvelujen etämyynnistä annetussa direktiivissä viitataan 14 kalenteripäivään.

[13] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/58/EY, annettu 12 päivänä heinäkuuta 2002, henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi), EYVL L 201, 31.7.2002, s. 37.

--------------------------------------------------