[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 4.4.2006

KOM(2006) 159 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO

suuntaviivoista, jotka koskevat palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvaa työntekijöiden lähettämistä työhön toiseen jäsenvaltioon

{SEK(2006) 439}

KOMISSION TIEDONANTO

suuntaviivoista, jotka koskevat palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvaa työntekijöiden lähettämistä työhön toiseen jäsenvaltioon

1. TIEDONANNON TAVOITE

EY:n perustamissopimuksen (jäljempänä ’EY’) 49 artiklassa vahvistetaan periaate, jonka mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava palvelujen tarjoamisen vapaus yhteisössä. Tähän perusvapauteen kuuluu jäsenvaltioon sijoittuneen palvelujen tarjoajan oikeus lähettää työntekijöitä tilapäisesti toiseen jäsenvaltioon palvelun tarjoamista varten. Oikeuskäytännöstä johtuu, että perustamissopimuksessa taattuna perusperiaatteena palvelujen tarjoamisen vapautta voidaan rajoittaa ainoastaan sellaisilla määräyksillä, jotka perustuvat EY 46 artiklassa lueteltuihin ja yleisen edun edellyttämiin pakottaviin syihin, sekä syrjimättömyyden ja suhteellisuuden periaatteita noudattaen.

Direktiivissä 96/71/EY (jäljempänä ’direktiivi’) yksilöidään vastaanottajavaltiossa voimassa olevat pakottavat säännöt, joita on sovellettava lähetettyihin työntekijöihin luomalla työehtojen ja -olojen ”kova ydin” ja tekemällä säännöt pakollisiksi yrityksille, jotka lähettävät työntekijöitä muuhun kuin siihen jäsenvaltioon, jonka alueella kyseiset työntekijät tavallisesti työskentelevät. Direktiivillä on selvä sosiaalinen tavoite: varmistaa, että työnantajat noudattavat toiseen jäsenvaltioon lähettämisen aikana lähetetyille työntekijöille kuuluvia kyseisessä valtiossa voimassa olevia suojelusääntöjä. Kyseiset säännöt koskevat erityisesti seuraavia seikkoja:

- enimmäistyöajat ja vähimmäislepoajat

- palkallisten vuosilomien vähimmäiskesto

- vähimmäispalkat

- erityisesti tilapäistä työvoimaa välittävien yritysten käyttöön asettamia työntekijöitä koskevat ehdot

- työturvallisuus, työterveys ja työhygienia

- raskaana olevien naisten ja äskettäin synnyttäneiden naisten sekä lasten ja nuorten työehtoihin ja -oloihin sovellettavat suojatoimenpiteet.

Jäsenvaltiot ovat oikeudellisesti velvoitettuja antamaan tarvittavat säännökset direktiivin panemiseksi täytäntöön, toteuttamaan asianmukaiset toimenpiteet, jos kyseisiä säännöksiä ei noudateta, ja varmistamaan, että työntekijöiden ja/tai heidän edustajiensa käytettävissä on sopivia keinoja direktiivissä määriteltyjen velvollisuuksien noudattamisen valvomiseksi, sekä järjestettävä asiaa koskevaa viranomaisten välistä yhteistyötä.

Direktiivillä pyritään sovittamaan yhteen toisaalta yritysten oikeus tarjota rajatylittäviä palveluita EY 49 artiklan mukaisesti, toisaalta kyseisten palvelujen tarjoamista varten tilapäisesti ulkomaille lähetettyjen työntekijöiden oikeudet.

Euroopan parlamentin hyväksyttyä 16. helmikuuta 2006 lainsäädäntöpäätöslauselman ehdotuksesta direktiiviksi palveluista sisämarkkinoilla komissio esitti muutetun ehdotuksen, josta oli poistettu alkuperäisen ehdotuksen 24 ja 25 artikla työntekijöiden lähettämistä koskevista erityissäännöksistä. Kyseisessä artiklassa komissio oli ehdottanut eräiden työntekijöiden lähettämistä koskevien hallinnollisten vaatimusten poistamista. Vaatimusten poistamiseen liittyi toimenpiteitä, joilla pyrittiin tehostamaan jäsenvaltioiden välistä hallinnollista yhteistyötä.

Komissio on sitoutunut vahvistamaan suuntaviivoja, jotka heijastavat yhteisön oikeuden nykytilaa 24 ja 25 artiklassa käsiteltyjen hallinnollisten menettelyiden suhteen. Tässä tiedonannossa osoitetaan jäsenvaltioille suunta, jota on noudatettava yhteisön säännöstön panemiseksi täytäntöön sellaisena kuin se on tulkittuna EY 49 artiklaa koskevassa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä ja direktiivissä edellytettyjen tulosten saavuttamisen tehostamiseksi. Tiedot, jotka komissio on koonnut tähän tiedonantoon liitettyyn raporttiin SEK(2006) 439[1], osoittavat, että tiedonsaantia, hallinnollista yhteistyötä ja lainsäädännön noudattamisen valvontaa voidaan huomattavasti tehostaa erityisesti parhaita toimintatapoja määrittelemällä ja levittämällä.

Tällä tiedonannolla ei ole vaikutusta perustamissopimuksessa määrättyihin komission valtuuksiin valvoa yhteisön oikeuden noudattamista jäsenvaltioissa eikä viisumivaatimuksia koskeviin yleisiin sääntöihin.

2. SUUNTAVIIVOJA: VALVONTATOIMET

EY:n tuomioistuin on hyväksynyt oikeuskäytännössään[2] periaatteen, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat itse tarkistaa, ettei palvelujen tarjoamisen vapautta väärinkäytetä esimerkiksi sijoittamalla kolmansien maiden työntekijöitä vastaanottajavaltion työmarkkinoille. Tuomioistuin on hyväksynyt perustelluiksi myös valvontatoimet, joita tarvitaan sen tarkistamiseksi, että yleisestä edusta johtuvia vaatimuksia noudatetaan. Komissio muistuttaa kuitenkin, että direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä suoritettavissa tarkastuksissa jäsenvaltioiden on noudatettava EY 49 artiklaa ja pidättäydyttävä luomasta tai ylläpitämästä perusteettomia ja suhteettomia rajoituksia palvelujen tarjoamisen vapaudelle yhteisössä. Tuomioistuin on tähdentänyt useaan otteeseen, että tarkastusten avulla on suhteellisuusperiaatetta noudattaen voitava päästä asetettuihin tavoitteisiin ilman että kyseistä vapautta rajoitetaan enemmän kuin on välttämätöntä[3].

2.1 Yleiset täytäntöönpanotoimet

Eräiden jäsenvaltioiden täytäntöön panemissa valvontatoimissa on sellaisia, jotka vaativat selkeyttämistä EY 49 artiklaan perustuvan yhteisöjen oikeuskäytännön pohjalta. Seuraavat vaatimukset ovat erityisen merkittäviä[4]:

- vaatimus paikallisen edustajan asettamisesta vastaanottavan jäsenvaltion alueelle

- vaatimus luvan saannista vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta, kirjaamisesta kyseisten viranomaisten rekistereihin tai muusta vastaavasta velvollisuudesta

- vaatimus ilmoituksen teosta

- vaatimus sosiaaliasiakirjojen laatimisesta ja säilyttämisestä vastaanottavan valtion alueella ja/tai sen alueelle sovellettavin edellytyksin.

a) Vaatimus paikallisen edustajan asettamisesta vastaanottavan jäsenvaltion alueelle

Yhteisöjen tuomioistuin[5] on katsonut, että vaatimuksella sivuliikkeen saamisesta vastaanottajavaltion alueelle ” estetään palvelujen tarjoamista koskevan perusvapauden toteutuminen ”. Palvelujen tarjoajalle asetettava velvoite paikallisen edustajan nimeämisestä jäsenvaltioon palvelujen tarjoamiseksi siellä muistuttaa tuomioistuimen tuomitsemaa vaatimusta tiedoksianto-osoitteesta hyväksytyn edustajan luona eikä siis vaikuta yhteensopivalta EY 49 artiklan kanssa[6].

Tuomiossa Arblade ym. [7] tuomioistuin katsoo, että velvollisuus pitää saatavilla ja säilyttää tiettyjä asiakirjoja sellaisen luonnollisen henkilön kotipaikassa, jolla on kotipaikka vastaanottavassa jäsenvaltiossa ja joka pitää näitä asiakirjoja hänet nimenneen työnantajan asiamiehenä tai edustajana, jopa sen jälkeen, kun työnantajan palveluksessa ei enää ole työntekijöitä tässä valtiossa, voidaan hyväksyä vain, jos kansalliset viranomaiset eivät pysty suorittamaan valvontatehtäväänsä tehokkaasti ilman että tällaista velvollisuutta on asetettu. Kyseistä oikeuskäytäntöä on tulkittava tapaus kerrallaan, mutta voidaan katsoa, että yhden henkilön, esimerkiksi työnjohtajan nimeäminen lähetettyjen työntekijöiden joukosta pitämään yhteyttä ulkomaisen yrityksen ja jäsenvaltion työsuojeluhallinnon välillä tulisi riittää valvontatehtävän täyttämiseksi.

Päätelmät: Nykyisen oikeuskäytännön perusteella on pääteltävä, että vaatimus, jonka eräs jäsenvaltio on esittänyt sen alueelle työntekijöitä lähettäville yrityksille paikallisen edustajan asettamisesta vastaanottavaan jäsenvaltioon, on kyseisten työntekijöiden työehtojen valvontatavoitteeseen nähden kohtuuton. Yhden henkilön, esimerkiksi työnjohtajan nimeäminen lähetettyjen työntekijöiden joukosta pitämään yhteyttä ulkomaisen yrityksen ja toimivaltaisen valvontaviranomaisen välillä tulisi riittää. |

b) Vaatimus luvan saannista vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta, kirjaamisesta kyseisten viranomaisten rekistereihin tai muusta vastaavasta velvollisuudesta

Yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallista lainsäädäntöä, jossa ehdoksi sille, että muuhun jäsenvaltioon sijoittautunut yritys saa tarjota palveluja valtion alueella, asetetaan yleisesti ja kaikkien elinkeinojen osalta vaatimus hallinnollisesta luvasta, on pidettävä EY 49 artiklassa tarkoitettuna palvelujen tarjoamisen vapauden rajoituksena (ks. erityisesti tuomio asiassa Vander Elst[8]).

Eräiden elinkeinojen harjoittaminen on säännelty jäsenvaltioissa laein tai asetuksin, joihin sisältyy kullekin elinkeinolle tarkoitettu erityinen lupajärjestelmä. Merkittävällä joukolla jäsenvaltioita on kotimarkkinoilla esimerkiksi vuokratyöyrityksille tarkoitettuja lupajärjestelmiä, joilla pyritään varmistamaan, että kyseiset yritykset tarjoavat riittävät takeet toimintansa harjoittamiseksi.

Vastaanottavalla jäsenvaltiolla on oikeus vaatia ennakkolupa vain tiettyjen elinkeinojen harjoittajilta toiseen jäsenvaltioon lähettämisestä riippumatta edellyttäen, että ennakkolupaa voidaan perustella yleisestä edusta johtuvin pakottavin syin ja että se on oikeasuhteinen ja yhteensopiva asianmukaisten palveluntarjoamisen vapautta koskevien perustamissopimuksen määräysten kanssa. Vaatimuksessa on otettava huomioon lähettävässä jäsenvaltiossa jo suoritetut valvonta- ja tarkastustoimet.

Päätelmät: Nykyisen oikeuskäytännön perusteella on pääteltävä, että sääntely, jolla työntekijöiden lähettäminen toiseen jäsenvaltioon saatettaisiin järjestelmällisen ennakkovalvonnan alaiseksi, lähettämistä koskeva erityinen ennakkolupa tai – rekisteröinti mukaan luettuna, olisi kohtuuton. |

c) Vaatimus ilmoituksen teosta

Melkein puolet jäsenvaltioista edellyttää palvelujen tarjoajilta, jotka lähettävät työntekijöitä niiden alueelle, että tarjoajat tekevät ennakkoilmoituksen kyseisten valtioiden viranomaisille[9]. Ilmoitusten tarkoituksena näyttää olevan toisaalta antaa kansallisille viranomaisille mahdollisuus tarkistaa lähettämisistä saadut tiedot itse työkohteissa tehdyissä tarkastuksissa ja toisaalta auttaa työsuojeluhallintoa suorittamaan riskinarviointi ja kohdentamaan tarkastuksensa erityisen riskialttiisiin tilanteisiin tai yrityksiin.

Tuomioistuin ei ole toistaiseksi antanut tuomiota lähettämisilmoitusta koskevan velvollisuuden hyväksyttävyydestä. Asiassa komissio vastaan Luxemburg [10], jossa oli kyse työluvan vaatimisen edellyttäminen kolmannesta valtiosta olevalta lähetetyltä työntekijältä palvelun tarjoamisen yhteydessä, tuomioistuin totesi seuraavaa: ” Velvollisuus, jonka mukaan palveluja tarjoavan yrityksen on ilmoitettava etukäteen paikallisille viranomaisille, että sen palveluksessa on yksi tai useampia siirrettyjä työntekijöitä, tämän siirron arvioitu kesto ja ne palvelut, joiden tarjoamiseksi siirto tapahtuu, olisivat yhtä tehokas ja vähemmän rajoittava keino kuin kanteen kohteena oleva vaatimus. Se olisi luonteeltaan sellainen, että kyseiset viranomaiset voisivat valvoa, että Luxemburgin työlainsäädäntöä noudatetaan siirron aikana, ottaen huomioon ne velvoitteet, joita yrityksen on jo noudatettava lähtövaltiossaan sovellettavien työoikeuden säännösten nojalla ”.

Kysymykseen siitä, että yhteisön alueelta oleva palvelujen tarjoaja lähettää kolmannesta valtiosta olevia työhön toiseen jäsenvaltioon, tuomioistuin on todennut asiassa komissio vastaan Saksa [11] antamassaan tuomiossa seuraavaa: ” – – kuten julkisasiamies toteaa ratkaisuehdotuksensa 27 kohdassa, palveluja tarjoavalle yritykselle asetettava velvollisuus toimittaa etukäteen pelkkä ilmoitus siitä, että kyseessä olevien työntekijöiden tilanne on lainmukainen (– –) siinä jäsenvaltiossa, jossa he ovat tämän yrityksen palveluksessa, antaisi kansallisille viranomaisille vähemmän rajoittavalla ja yhtä tehokkaalla tavalla kuin työkomennukselle lähettämisen ennakkovalvonta takeen näiden työntekijöiden tilanteen lainmukaisuudesta ja siitä, että he harjoittavat pääasiallista toimintaansa siinä jäsenvaltiossa, johon palvelut tarjoava yritys on sijoittautunut. Tämä velvollisuus antaisi kansallisille viranomaisille mahdollisuuden valvoa näitä tietoja jälkeenpäin ja suorittaa tarvittavat toimenpiteet siinä tapauksessa, että kyseessä olevien työntekijöiden tilanne on laiton ”.

Tässä tuomioistuimen oikeustapauksessa hyväksytään ilmoitus samalla kertaa yhtä tehokkaaksi ja vähemmän rajoittavaksi toimenpiteeksi kuin ennakkoilmoitus, jotta jäsenvaltioiden tiedot niiden alueella oleskelevista kolmansista maista olevista lähetetyistä työntekijöistä ovat joka hetki ajan tasalla.

Jäsenvaltioiden on pidättäydyttävä käyttämästä ilmoituksia muihin tarkoituksiin kuin tiedottamiseen, varsinkaan palveluja tarjoavien yritysten valvontaan tai rekisteröintiin, sillä se olisi lupajärjestelmään rinnastettava toimenpide.

Päätelmät: Nykyisen oikeuskäytännön perusteella komissio katsoo, että jotta vastaanottava jäsenvaltio voisi tarkistaa direktiivissä vahvistettujen työehtojen noudattamisen, sen olisi suhteellisuusperiaatetta noudattaen voitava vaatia palvelujen tarjoajalta viimeistään työn alkaessa ilmoitus, joka sisältää tiedot lähetetyistä työntekijöistä sekä heidän työsuhteensa kestosta, kohteesta ja tyypistä. Ilmoitus voisi sisältää osoituksen siitä, että kolmansista maista olevien lähetettyjen työntekijöiden tilanne on lainmukainen palvelujen tarjoajan sijoittautumismaassa myös viisumivaatimusten osalta ja että he työskentelevät siellä laillisesti. |

d) Vaatimus sosiaaliasiakirjojen laatimisesta ja säilyttämisestä vastaanottavan valtion alueella ja/tai sen alueelle sovellettavin edellytyksin

Tuomioistuin on ottanut kantaa lähetettyjä työntekijöitä koskevien sosiaaliasiakirjojen pito- ja säilytysvelvollisuuksiin vastaanottavissa jäsenvaltioissa.

Asiassa Arblade ym. [12] antamassaan tuomiossa tuomioistuin toteaa, että työntekijöiden tehokas suojelu, erityisesti turvallisuuden ja terveyden sekä työajan osalta, voi edellyttää, että tiettyjä asiakirjoja on pidettävä saatavilla vastaanottavan jäsenvaltion alueella olevassa paikassa, johon tämän valtion valvontaviranomaisten on helppo päästä ja joka on näiden kannalta selvästi yksilöity, ” varsinkin silloin kun ei ole järjestetty direktiivin 96/71/EY 4 artiklassa tarkoitetun kaltaista jäsenvaltioiden välistä yhteistyö- tai tiedonvaihtojärjestelmää ”.

Samassa tuomiossa tuomioistuin täsmentää kuitenkin, että ennen kuin vastaanottava jäsenvaltio asettaa palvelujen tarjoajalle tällaisen velvoitteen, sen toimivaltaisten viranomaisten on selvitettävä, eikö kyseisten työntekijöiden suojelua voitaisi turvata riittävästi esittämällä kohtuullisessa määräajassa sijoittautumisjäsenvaltiossa pidetyt asiakirjat[13]. Asiassa Finalarte [14] tuomioistuin on hyväksynyt, että vastaanottavan jäsenvaltion ulkopuolelle asettautuneet yritykset voivat joutua antamaan enemmän tietoja kuin kyseiseen jäsenvaltioon asettautuneet yritykset, jos tämän erilaisen kohtelun voidaan katsoa johtuvan näiden yritysten ja vastaanottavaan jäsenvaltioon sijoittautuneiden yritysten välisistä objektiivisista eroista.

Toisaalta tuomioistuin on niin ikään päättänyt, että on tarkistettava, ovatko sijoittautumisjäsenvaltion lainsäädännössä vaadituista asiakirjoista saatavat tiedot kokonaisuudessaan riittävät, jotta vastaanottavassa jäsenvaltiossa voidaan tehdä asianmukaiset tarkastukset[15].

Direktiivin täytäntöönpanon määräajan päätyttyä vuonna 1999 ja 4 artiklassa tarkoitetun yhteistyön tietojen toimittamisessa vaiheittain käynnistyttyä jäsenvaltioiden mahdollisuus vaatia tiettyjen sosiaaliasiakirjojen pitoa vastaanottajavaltiossa rajoittuu. Komissio katsoo vastaanottavan jäsenvaltion voivan kuitenkin aina vaatia, että työpaikalla pidetään eräitä asiakirjoja, joita siellä on välttämättä laadittava ja pidettävä, kuten työaikakirjanpito tai työpaikan työterveys- ja työturvallisuusoloja koskevat asiakirjat. Jotta vastaanottavan jäsenvaltion viranomaiset voivat tarkistaa, että työehdot ovat direktiivin mukaiset, ne voivat vaatia palvelujen tarjoajaa esittämään tarpeellisiksi katsotut asiakirjat, jotta kyseiset tarkastukset voidaan suorittaa kohtuullisessa määräajassa.

Ei kuitenkaan voida hyväksyä, että vastaanottava jäsenvaltio vaatii uutta oman lainsäädäntönsä mukaista asiakirjaerää vain siksi, että sijoittautumisjäsenvaltion lainsäädännön mukaisiin asiakirjoihin nähden on tiettyä muodollista tai sisällöllistä eroa. Myöskään sosiaaliturva-asiakirjojen vaatimista ei voida hyväksyä, sillä ne ovat lähettävässä maassa erityismenettelyn kohteena asetuksen (ETY) N:o 1408/71 mukaisesti. Sitä vastoin tuomioistuin on tunnustanut asiassa Arblade ym. [16] antamassaan tuomiossa, että ” sijoittautumisjäsenvaltion ja vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännössä vaaditut (– –) tiedot voivat olla siinä määrin erilaisia, että vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännössä edellytettyjä tarkastuksia ei voida suorittaa sijoittautumisjäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti pidettyjen asiakirjojen perusteella ”.

Päätelmät: Edellä mainitun oikeuskäytännön perusteella on pääteltävä, että jotta vastaanottava jäsenvaltio voi tarkistaa direktiivissä vahvistettujen ehtojen noudattamisen, sen on voitava suhteellisuusperiaatetta noudattaen vaatia, että työpaikalla ylläpidetään siellä luonnostaan tuotettavia asiakirjoja kuten työaikakirjanpitoa tai työpaikan työterveys- ja työturvallisuusoloja koskevia asiakirjoja. Vastaanottava jäsenvaltio ei voi vaatia uutta asiakirjaerää, jos sijoittautumisjäsenvaltion lainsäädännön perusteella vaadituista asiakirjoista saatavat tiedot ovat kokonaisuudessaan riittävät tarvittavien tarkastusten suorittamiseksi vastaanottavassa jäsenvaltiossa. |

2.2 Kolmansista maista oleviin lähetettyihin työntekijöihin sovellettavat toimenpiteet

Palvelujen tarjoamisen vapautta koskevassa, EY 49 artiklaan perustuvassa nykyisessä oikeuskäytännössään (ks. esim. tuomiot asioissa Vander Elst [17] ja komissio vastaan Luxemburg [18]) tuomioistuin oli päättänyt, että jos työntekijät ovat säännöllisesti ja tavanomaisesti (lähettävään) jäsenvaltioon asettautuneen palvelujen tarjoajan palveluksessa, heidät voidaan lähettää työhön toiseen (vastaanottavaan) jäsenvaltioon ilman että heiltä edellytetään kyseisen toisen jäsenvaltion hallinnollisten muodollisuuksien täyttämistä, esimerkiksi työluvan hankkimista.

Tuomioistuin on myös katsonut, että lisäehdot, joita eräät jäsenvaltiot asettavat kolmansista maista oleville lähetetyille työntekijöille, ovat kohtuuttomat. Asiassa komissio vastaan Saksa [19] EY-tuomioistuin on katsonut, että Saksan lainsäädännössä toiseen jäsenvaltioon asettautuneen yrityksen lähettämille kolmansista maista oleville työntekijöille asetettu ehto siitä, että heidän on ollut oltava vähintään vuoden ajan kyseisen yrityksen palveluksessa saadakseen oleskeluluvan, ei ole EY 49 artiklan mukainen. Tuomioistuin on vahvistanut tässä tuomiossa ottamansa kannan asiassa komissio vastaan Luxemburg [20] ja katsonut, että lainsäädäntö, jossa edellytetään työsuhteen alkamista kuutta kuukautta ennen lähettämistä toiseen jäsenvaltioon, ylittää sen, mitä voidaan vaatia kolmannesta valtiosta olevien työntekijöiden sosiaalisen suojelun tavoitteen nojalla, eikä edellytys niin muodoin ole perusteltu. Viimeksi mainitussa tuomiossa tuomioistuin on niin ikään torjunut vaatimuksen toistaiseksi voimassa olevasta työsopimuksesta.

Päätelmät: Nykyisen oikeuskäytännön perusteella on pääteltävä, että vastaanottava jäsenvaltio ei voi vaatia kolmansista maista olevilta lähetetyiltä työntekijöiltä ylimääräisten hallinnollisten muodollisuuksien tai ehtojen täyttämistä, jos he työskentelevät säännönmukaisesti toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen palvelujen tarjoajan palveluksessa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastaanottajavaltion oikeutta tarkistaa, että kyseiset ehdot on täytetty palvelujen tarjoajan sijoittautumisjäsenvaltiossa. |

3. YHTEISTYÖ TIETOJEN TOIMITTAMISESSA

a) Tietojen saanti

Direktiivin 4 artiklan 3 kohdassa velvoitetaan selvästi jäsenvaltiot toteuttamaan aiheelliset toimenpiteet, jotta työehtoja ja -oloja koskevat tiedot olisivat yleisesti ulkomaisten palveluntarjoajien ja työntekijöiden saatavilla.

Lähettämisen aikaisia työehtoja ja -oloja sekä täytettäviä velvollisuuksia koskevien tietojen levitykseen tarkoitettujen välineiden käyttöä voidaan huomattavasti parantaa. Seuraavien näkökohtien tuntuva kehittäminen vaatii lisäponnistuksia:

- Lähettämistä koskevien kansallisten Internet-sivustojen lukumäärä on oleellisesti kasvanut, ja on välttämätöntä, että jäsenvaltiot hyödyntävät paremmin Internetin tarjoamia mahdollisuuksia ja kehittävät kansallisilla web-sivustoilla[21] tarjottavien tietojen saatavuutta ja selkeyttä.

- Jäsenvaltioiden on täsmennettävä, mitä niiden kansallisen lainsäädännön osaa ulkomaisten palveluntarjoajien on sovellettava, ja vältettävä vain työoikeutta yleisesti koskevien tietojen antamista ilman että samalla osoitetaan, mitä ehtoja on sovellettava lähetettyihin työntekijöihin.

- Tietojen olisi oltava saatavissa muilla kuin vastaanottajamaan kansalliskielellä/-kielillä.

- Yhteysvirastoilla on oltava henkilöstöä ja muita resursseja, joiden avulla ne voivat täyttää tiedotusvelvollisuutensa.

- Jäsenvaltioiden olisi nimettävä yhteyshenkilö, jonka tehtävänä olisi käsitellä tiedonsaantipyyntöjä, sillä siten saadaan parempia tuloksia kuin suuren hahmottoman rakenteen avulla.

- Myös yhteysvirastojen on toimittava tehokkaalta perustalta. Niiden on voitava toimia tietoja kysyvien henkilöiden ja toimivaltaisten kansallisten viranomaisten yhdyssiteinä.

Jotta jäsenvaltiot voisivat täyttää velvollisuutensa, niitä kehotetaan lisäponnistuksin parantamaan ja helpottamaan tiedonsaantia työehdoista ja -oloista, joita palvelujen tarjoajien on sovellettava, sekä varmistamaan, että yhteysvirastot voivat täyttää tehtävänsä tehokkaasti. Komissio jatkaa jäsenvaltioiden tukemista tällä alalla erityisesti asiantuntijaryhmien puitteissa ja seuraa niiden työskentelyä varmistaakseen, että ne tähtäävät parhaisiin toimintatapoihin. |

b) Jäsenvaltioiden välinen yhteistyö

Direktiivin 4 artiklan 1 ja 2 kohdassa asetetaan selkeät velvoitteet kansallisten viranomaisten väliselle yhteistyölle, ja siinä annetaan jäsenvaltioiden tehtäväksi luoda yhteistyön edellytykset. Velvollisuuteen kuuluu sellaisen valvontaviranomaisen perustaminen, joka voi vastata perusteltuun pyyntöön esimerkiksi sen selvittämiseksi, onko rajatylittäviä palveluja tarjoava yritys todella sijoittautunut lähettävään jäsenvaltioon, tai asiakirjojen saamiseksi sen osoittamiseksi, pidetäänkö työntekijää työntekijänä vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännössä.

Tiedonsaantipyyntö voi liikkua myös toiseen suuntaan, jos lähetetty työntekijä haluaa esimerkiksi työnsä päätyttyä toisessa jäsenvaltiossa tietää, onko hän saanut kaiken, mihin hänellä oli oikeus lähettämisen aikana.

Direktiivin 4 artiklan mukaisesti jäsenvaltioiden on valvottava, että yhteysvirastot ja valvontaviranomaiset organisoidaan ja varustetaan siten, että ne voivat hoitaa tehtävänsä tehokkaasti ja vastata tiedusteluihin nopeasti. Tässä yhteydessä voi osoittautua tarpeelliseksi, että yhteysvirastot ja/tai valvontaviranomaiset suorittavat tutkimuksia tai hankkivat tietoja muista lähteistä tai muilta organisaatioilta (esimerkiksi sosiaaliturvalaitoksilta). Ne menettelevät silloin kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti samoin kuin sisäisissä asioissa.

Aloitteet, jotka komissio tekee asiantuntijaryhmissä (erityisesti menettelysääntöjen laatiminen hyvää yhteistyötä varten ja monikielisen lomakkeen laatiminen viranomaisten väliseen tietojenvaihtoon), voivat osaltaan parantaa rajatylittävää yhteistyötä. Tiedonvaihtoa voidaan helpottaa käyttämällä tarvittaessa sähköistä järjestelmää, jonka komissio luo palveluja koskevan direktiivin tarpeita varten.

Jäsenvaltioita kehotetaan toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet velvollisuuksiensa täyttämiseksi, jotta niiden yhteysvirastot ja/tai valvontaviranomaiset saavat asianmukaiset varusteet ja resurssit voidakseen vastata tehokkaasti toisten jäsenvaltioiden toimivaltaisilta viranomaisilta saataviin tiedonsaantia ja rajatylittävää yhteistyötä koskeviin tiedusteluihin. Komissio jatkaa jäsenvaltioiden tukemista alalla erityisesti toimittamalla käyttöön asianmukaisempia sähköisiä järjestelmiä ja seuraa tiiviisti jäsenvaltioiden edistymistä. |

4. DIREKTIIVIN NOUDATTAMISEN VALVONTA JA SEN NOUDATTAMATTA JÄTTÄMISEN TAKIA TOTEUTETTAVAT TOIMENPITEET

Jäsenvaltioilla on velvollisuus taata alueelleen lähetetyille työntekijöille tietyt työehdot ja -olot direktiivin 3 artiklan nojalla ja toteuttaa toimenpiteitä, joilla estetään ja torjutaan kaikkea palvelujen tarjoajien laitonta käyttäytymistä, erityisesti kieltäytymistä turvaamasta kyseisiä työehtoja ja -oloja. Tämä on perusedellytys luotaessa rehdit kilpailuedellytykset, jotka turvaavat työntekijöiden lähettämisen luotettavuustakeet rajatylittävän palvelujen tarjoamisen puitteissa. Jäsenvaltioiden on siis huolehdittava siitä, että työntekijöiden lähettämistä koskevien täytäntöönpanotoimien noudattaminen varmistetaan tarvittavin mekanismein.

Lähetetyillä työntekijöillä ja/tai heitä edustavilla organisaatioilla olisi oltava mahdollisuus valittaa suoraan vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle. Työntekijöiden tai kilpailevien yritysten valituksilla olisi voitava käynnistää asianmukaiset toimenpiteet. Tällä mahdollisuudella voidaan osaltaan parantaa lainsäädännön valvontaa ja täytäntöönpanoa, mutta se edellyttää myös, että valvontaviranomaisella on käytössään tarvittavat resurssit ja valtuudet valitusten seurannan varmistamiseksi.

Jäsenvaltioiden velvollisuutena on jatkuvasti arvioida työsuojeluhallinnon ja muiden valvontajärjestelmien tehokkuutta sekä pohtia keinoja niiden kehittämiseksi direktiivin nojalla jäsenvaltioille kuuluvien velvollisuuksien mukaisesti. Kyseistä toimintaa voidaan tukea vahvistamalla direktiivin soveltamisalaan kuuluvien näkökohtien valvonnasta vastaavien kansallisten viranomaisten (myös työsuojelutarkastajien) yhteistyötä. Työsuojeluhallinnon ja muiden direktiivin täytäntöönpanosta vastaavien tahojen edustajien olisi kokoonnuttava vähintään kerran vuodessa työntekijöiden lähettämistä käsittelevässä asiantuntijaryhmässä

Jos jäsenvaltiot eivät noudata direktiivistä johtuvia velvollisuuksia, niiden on direktiivin 5 artiklan nojalla toteutettava aiheelliset toimenpiteet. Ne voivat valita tarkoitukseen sopivat oikeusvälineet, mutta näiden on oltava luonteeltaan sellaiset, että niiden avulla suojataan tehokkaasti asianomaisten henkilöiden oikeudet. Lisäksi niiden on oltava yhdenmukaisia puhtaasti kansallisissa tilanteissa kansallisen oikeuden rikkomisiin sovellettavien oikeusvälineiden kanssa.

Jos havaitaan sääntöjenvastaisuuksia, on jäsenvaltioiden tehtävä toteuttaa asianmukaiset toimenpiteet ja niihin liittyvät tehokkaat, oikeasuhteiset ja varoittavat seuraamukset. Ne voivat myös vahvistaa asianmukaisia menettelyitä, joiden avulla työntekijät ja/tai heidän edustajansa voivat puolustaa oikeuksiaan. Välttämättömänä edellytyksenä tässä yhteydessä on, että helpotetaan lähetettyjen työntekijöiden pääsyä tuomioistuimiin, myös välimies- ja sovittelumenettelyihin, niin että heillä on samat mahdollisuudet kuin jäsenvaltion omilla työntekijöillä.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on määritellyt kantansa ennakkoratkaisukysymystä koskevassa asiassa[22] urakoitsijoiden tai emoyritysten yhteisvastuujärjestelmästä. Tuomioistuin katsoo, että direktiivin 5 artiklassa ei EY 49 artiklan taustaa vasten tulkittuna aseteta estettä kyseisen järjestelmän käytölle vaan se on asianmukainen toimenpide, jos direktiivin noudattaminen on laiminlyöty. Tuomioistuin vahvistaa myös, että tällainen toimenpide ei saa olla laajempi kuin on tarpeen asetetun tavoitteen saavuttamiseksi, ja se on palauttanut asian kansalliselle tuomioistuimelle tuomion täytäntöönpanoa varten.

Jäsenvaltioita kehotetaan arvioimaan, mikä vaikutus olisi tällaisen oikeasuhteisen ja syrjimättömän säännöksen sisällyttämisellä kansalliseen lainsäädäntöön. Jäsenvaltioiden, joilla jo on vastaava järjestelmä, olisi arvioitava sen tehokkuus oikeasuhteisena ja syrjimättömänä toimenpiteenä tapauksissa, joissa direktiivin noudattaminen on laiminlyöty.

Jotta jäsenvaltiot voisivat täyttää velvollisuutensa, niitä kehotetaan tarkistamaan direktiivin täytäntöönpano- ja valvontajärjestelmänsä. Erityisesti niitä kehotetaan varmistamaan, että käytössä on asianmukainen mekanismi laiminlyöntien korjaamiseksi sekä tarvittavia oikeasuhteisia valvontatoimia ja että sääntöjä rikkoneita palvelujen tarjoajia voidaan tehokkaasti rangaista. Komissio sitoutuu suunnittelemaan jäsenvaltioiden kanssa, miten työsuojeluhallinnon rajatylittävää yhteistyötä voidaan kehittää työntekijöiden lähettämistä koskevan direktiivin kattamilla aloilla. |

5. PÄÄTELMÄT

On kiireesti selvitettävä, mihin valvontatoimiin jäsenvaltiot voivat ryhtyä EY 49 artiklan nojalla tuomioistuimen tuomioissa tulkitulta pohjalta, sekä parannettava tiedonsaantia ja hallinnollista yhteistyötä. Jäsenvaltioiden olisi toimittava siten, että tässä tiedonannossa esitetyt suuntaviivat johtavat mahdollisimman pian konkreettisiin tuloksiin. Komissio hyväksyy seuraavien kahdentoista kuukauden kuluessa kertomuksen, jossa selvitetään kaikkien jäsenvaltioiden tilanne tässä tiedonannossa käsiteltyjen näkökohtien kannalta alalla toteutettujen edistysaskelien arvioimiseksi. Jäsenvaltioissa vallitsevan tilanteen kehittymisen seuraamiseksi ja puolueettoman arvion laatimiseksi edellä esitettyjen suuntaviivojen pohjalta komissio toteuttaa seuraavat toimenpiteet:

- Kansallisille viranomaisille ja työmarkkinajärjestöille osoitetaan mahdollisimman pian yksityiskohtainen kysely, jossa niitä pyydetään paitsi kommentoimaan omia toimenpiteitään, myös osoittamaan, miten ne kokevat ja arvioivat toisten viranomaisten tai työmarkkinajärjestöjen toteuttamat toimenpiteet tai toiminnot.

- Käyttäjien saataville asetetaan komission Internet-sivustolla lomake, jolla käyttäjät voivat tiedottaa myönteisistä tai kielteisistä kokemuksistaan tiedonsaannissa, kansainvälisessä yhteistyössä sekä lainsäädännön valvonnassa ja täytäntöönpanossa.

- Jäsenvaltioiden toteuttamia toimenpiteitä seurataan ja arvioidaan säännöllisesti tarkoituksena tiedonsaannin helpottaminen, hyviä toimintatapoja koskevien sääntöjen täytäntöönpano ja vakioidun tiedonvaihtolomakkeen käyttöönotto.

Jos komissio joutuu tämän seurannan jälkeen toteamaan, että kyseisessä tapauksessa sovellettavien yhteisön säännösten noudattamisessa ja/tai direktiivin 4 ja 5 artiklassa tarkoitetussa jäsenvaltioiden välisessä yhteistyössä ei ole tapahtunut oleellista parannusta, se ryhtyy kaikkiin tarvittaviin toimiin tilanteen korjaamiseksi.

[1] Raportti on jatkoa pyynnölle, jonka Euroopan parlamentti osoitti komissiolle 15. tammikuuta 2004 antamassaan päätöslauselmassa P5_TA (2004)0030.

[2] Asia C-113/89 (Rush Portuguesa Lda vastaan Office national d’immigration), tuomio 27 päivänä maaliskuuta 1990, 17 kohta, sekä yhdistetyt asiat C-369/96 ja 376/96 (rikosoikeudenkäynti vastaan Jean-Claude Arblade ym.), tuomio 23 päivänä marraskuuta 1999, 62 kohta.

[3] Ks. esim. seuraavat tuomiot: komissio vastaan Luxemburg, asia C-445/03, tuomio 21 päivänä lokakuuta 2004, 40 kohta, ja komissio vastaan Saksa, asia C-244/04, tuomio 19 päivänä tammikuuta 2006, 36 kohta.

[4] Vaatimukset on yksilöity komission kertomuksessa neuvostolle ja Euroopan parlamentille palvelujen sisämarkkinatilanteesta – KOM(2002) 441, 30.7.2002.

[5] Asia C-279/00 (komissio vastaan Italian tasavalta), tuomio 7 päivänä helmikuuta 2002, 18 kohta.

[6] Ks. esim. tuomioistuimen tuomio 6 päivänä maaliskuuta 2003 asiassa C-478/01, 19 kohta.

[7] Ks. alaviite 2, tuomion 76 kohta.

[8] Asia C-43/93 (Raymond Vander Elst vastaan Office des migrations internationales), tuomio 9 päivänä elokuuta 1994.

[9] Kyse on seuraavista jäsenvaltioista: Itävalta, Belgia, Saksa, Espanja, Ranska, Kreikka, Luxemburg, Unkari, Latvia, Malta, Alankomaat ja Portugali. Slovenia et Tšekki edellyttävät vastaavaa velvoitetta palvelujen saajilta.

[10] Ks. alaviite 3, tuomion 31 kohta.

[11] Ks. alaviite 3, tuomion 41 kohta.

[12] Ks. alaviite 2, tuomion 61 kohta.

[13] Ks. alaviite 2, tuomion 65 kohta.

[14] Yhdistetyt asiat C-49/98, 50/98, 52/98, 54/98, 68/98 ja 71/98 (Finalarte Sociedade de Construção Civil Lda vastaan Urlaubs- und Lohnausgleichskasse der Bauwirtschaft ym.), tuomio 25 päivänä lokakuuta 2001, 69–74 kohta.

[15] Ks. alaviite 2, tuomion 64–65 kohta.

[16] Ks. alaviite 2, tuomion 63 kohta.

[17] Ks. alaviite 8.

[18] Ks. alaviite 3.

[19] Ks. alaviite 3.

[20] Ks. alaviite 3.

[21] Työntekijöiden lähettämistä koskevalla komission Internet-sivustolla on linkkejä kansallisiin web-sivustoihin: http://europa.eu.int/comm/employment_social/labour_law/postingofworkers_en.htm

[22] Asia C-60/03 (Wolff & Müller GmbH & Co. KG vastaan José Filipe Pereira Félix), tuomio 12 päivänä lokakuuta 2004, 37 kohta.