52004PC0227

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI valmisteveron alaisia tuotteita koskevasta yleisestä järjestelmästä sekä näiden tuotteiden hallussapidosta, liikkumisesta ja valvonnasta annetun direktiivin 92/12/ETY muuttamisesta (direktiivin 92/12/ETY 27 artiklan mukaisesti esitetty)

(komission esittämä)

PERUSTELUT

Komission kertomuksessa Euroopan parlamentille, neuvostolle ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle direktiivin 92/12/ETY [1] 7-10 artiklan soveltamisesta on katsottu tarpeelliseksi selventää joitakin näiden artiklojen säännöksiä ja tehdä näin mahdolliseksi niissä mainittujen verotus- ja menettelysääntöjen yksiselitteinen ymmärtäminen.

[1] Neuvoston direktiivi 92/12/ETY, annettu 25 päivänä helmikuuta 1992, valmisteveron alaisia tuotteita koskevasta yleisestä järjestelmästä sekä näiden tuotteiden hallussapidosta, liikkumisesta ja valvonnasta (EYVL L 76, 23.3.1992, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna neuvoston asetuksella (EY) N:o 807/2003, annettu 14 päivänä huhtikuuta 2003 (EUVL L 122, 16.5.2003, s. 36).

Näin ollen komissio ehdottaa muutettavaksi säännöksiä, jotka koskevat jossakin jäsenvaltiossa jo kulutukseen luovutettuja tuotteita, jotka kuljetetaan toiseen jäsenvaltioon. Säännösten muutoksissa on otettu huomioon samat periaatteet kuin direktiivin 92/12/ETY antamisen yhteydessä, eli:

- tarve kantaa valmistevero määräjäsenvaltiossa silloin, kun valmisteveron alaisilla tuotteilla on kaupallinen tarkoitus,

- sisämarkkinoiden yleiset periaatteet, joiden mukaan yksityishenkilöiden ei-kaupallisessa tarkoituksessa suorittamissa kuljetuksissa valmistevero kannetaan ainoastaan siinä jäsenvaltiossa, josta tuotteet on hankittu.

Säännösehdotuksia koskevat huomautukset

1 artikla - Direktiiviin 92/12/ETY tehtävät muutokset

1) 7 artiklaan tehdyt muutokset

a) 7 artiklan 1 kohdan muuttaminen

Ehdotetussa ensimmäisessä alakohdassa toistetaan nykyisessä 7 artiklassa esitetty teksti, jossa säädetään, että kun tuotteita, jotka on jo luovutettu kulutukseen yhdessä jäsenvaltiossa, pidetään hallussa kaupallisiin tarkoituksiin toisessa jäsenvaltiossa, valmistevero kannetaan siinä jäsenvaltiossa, jossa tavarat pidetään hallussa. Tämän kohdan nimiketekstiä kuitenkin yksinkertaistetaan.

Lisätään toinen alakohta, jossa määritetään, että kaupallisina tarkoituksina pidetään kaikkia muita kuin yksityishenkilöiden omia tarpeita. Siten 4 ja 5 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettuja menettelyjä sovelletaan nimenomaan sellaisten tuotteiden hallussapitoon, joita yksityishenkilö on hankkinut muihin kuin omiin tarpeisiinsa, ja valmisteveron palautus lähtöjäsenvaltiossa tulee nimenomaan mahdolliseksi 6 kohdan nojalla. Nykyisin direktiivissä ei nimenomaisesti säädetä menettelyistä, joita yksityishenkilöt voivat noudattaa halutessaan laillisesti suorittaa kyseisiä toimia. On loogista, että verovelvollisen on oltava yksityishenkilö, joka kuljettaa tai kuljetuttaa kyseisiä tuotteita. Noudatettavien menettelyjen osalta on kyseisiä kuljetuksia kohdeltava samalla tavoin kuin 7 artiklassa tarkoitettuja kuljetuksia.

1 kohdassa esitettyä periaatetta sovelletaan kokonaisuudessaan yhteisön sisäisillä matkoilla myytyihin valmisteveron alaisiin tuotteisiin paitsi, jos komission tiedonannon 99/08 [2] mukaisesti tuotteita pidetään kahden jäsenvaltion välillä matkoja tekevissä laivoissa tai ilma-aluksissa eikä niitä ole myytävänä laivan tai ilma-aluksen ollessa jomman kumman jäsenvaltion alueella. Viimeksi mainitussa tilanteessa tuotteita ei katsota pidettävän hallussa kaupallisiin tarkoituksiin kyseisessä jäsenvaltiossa. Jotta kaikki tätä mahdollisuutta koskevat epäilyt poistuisivat, on se nimenomaisesti mainittava direktiivissä. Tämän vuoksi 1 kohtaan lisätään kolmas alakohta, jonka mukaisesti tuotteita, joita pidetään kahden jäsenvaltion välillä matkoja tekevissä laivoissa tai ilma-aluksissa, mutta joita ole myytävänä laivan tai ilma-aluksen ollessa jomman kumman jäsenvaltion alueella, ei katsota pidettävän hallussa kaupallisiin tarkoituksiin kyseisessä jäsenvaltiossa.

[2] Komission tiedonanto autolautoilla ja lentokoneissa tai lentokentillä Euroopan unionissa matkustaville myytävien tuotteiden toimittajien 1 päivästä heinäkuuta 1999 soveltamista alv- ja valmisteverosäännöistä - 1999/C 99/08 (EYVL C 99, 10.4.1999, s. 20).

b) 7 artiklan 2 kohdan muuttaminen

Poistetaan 7 artiklan 2 kohta, jossa ainoastaan toistetaan 1 ja 3 kohdassa olevat säännökset.

c) 7 artiklan 3-9 kohdan muuttaminen

3 kohdassa jäsenvaltioille annetaan nykyisin paljon liikkumavaraa niiden henkilöiden suhteen, joita voidaan pitää velvollisina maksamaan valmistevero määräjäsenvaltiossa. Tämä aiheuttaa ongelmia joillekin niistä. Itse asiassa ilmaisu "tapauksen mukaan" ei anna lopullista vahvistusta sille, tuleeko valmistevero lähettäjän, vastaanottajan tai mahdollisesti jonkun muun henkilön (esimerkiksi kuljettajan) maksettavaksi.

Ehdotetussa 3 kohdassa erotetaan selvästi kaksi tilannetta, joissa valmisteveron alaisia tuotteita pidetään hallussa kaupallisiin tarkoituksiin muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa tuotteet luovutettiin kulutukseen. Siinä määritetään selvästi valmisteverovelvolliset kummassakin tilanteessa ja heidän on myös täytettävä 5 kohdassa esitetyt muodollisuudet. Jotta määräpaikassa täytettäviin muodollisuuksiin liittyvät vaikeudet poistuisivat, verovelvolliseksi on määrättävä henkilö, joka pystyy parhaiten selviytymään kyseisistä muodollisuuksista.

3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa esitetty tilanne koskee tuotteita, joita elinkeinonharjoittaja kuljettaa toisen jäsenvaltion alueelle, johon elinkeinonharjoittaja ei ole sijoittautunut, asettaakseen ne siellä myyntiin. Kyseessä ovat tuotteet, joihin niiden saapuessa toisen jäsenvaltion alueelle ei ole vielä kohdistettu liiketoimia. Kyseinen jäsenvaltioon sijoittautumaton elinkeinonharjoittaja määrätään valmisteverovelvolliseksi tässä tilanteessa.

3 kohdan toisessa alakohdassa esitetty tilanne koskee tuotteita, jotka on osoitettu elinkeinonharjoittajan tai julkisoikeudellisen laitoksen tarpeisiin toisessa jäsenvaltiossa. Kyseisessä tilanteessa yleisenä sääntönä on, että verosaatava syntyy määräjäsenvaltioon sijoittautuneelle vastaanottajalle (elinkeinonharjoittaja tai julkisoikeudellinen laitos, joiden tarpeisiin tuotteet on osoitettu). Jos kyseisessä tilanteessa ulkomainen myyjä aikoo maksaa valmisteveron määräpaikassa (esimerkiksi jos hän suorittaa säännöllisesti tavaroiden luovutuksia maksaen veron kyseisessä määräjäsenvaltiossa), hän voi valita mahdollisuuden olla verovelvollinen tuotteiden vastaanottajan sijasta (mahdollisuudesta säädetään 3 kohdan kolmannessa alakohdassa).

Nykyisin 9 kohdassa säädetyn valmisteveron määräytymisperusteen poistamisen jälkeen on tarpeen lisätä 7 artiklan 3 kohtaan neljäs alakohta, jossa säädetään, että muissa kuin kyseisen 3 kohdan 1-3 alakohdissa tarkoitetuissa tapauksissa valmisteveron maksaa henkilö, joka pitää tuotteita hallussaan kaupallisiin tarkoituksiin. Kyseinen säännös korvaa poistetun 9 artiklan 1 kohdan 2 alakohdan (ks. myös kommentit jäljempänä kohdassa 3 a).

3 kohdan viimeinen muutos koskee käsitettä "itsenäistä taloudellista toimintaa harjoittava elinkeinonharjoittaja". Ehdotuksessa käsite korvataan käsitteellä "elinkeinonharjoittaja". Itse asiassa kyseinen säännös koskee kaikkia elinkeinonharjoittajia. Tämän vuoksi riittää maininta "elinkeinonharjoittaja".

4 kohtaan lisätään lause "lukuun ottamatta niitä, joiden osalta siihen sijoittautumaton elinkeinonharjoittaja määrätään valmisteverovelvolliseksi". Tämän johdosta 17 päivänä joulukuuta 1992 annetussa komission asetuksessa (ETY) N:o 3649/92 [3] määritettyä yksinkertaistettua saateasiakirjaa ei enää käytetä kyseisissä tilanteissa. Saateasiakirja korvataan 10 artiklan 3 kohdassa säädetyllä "etämyyntiin" sovellettavalla menettelyllä, jolla helpotetaan valmisteveron maksamista määräpaikassa ja jonka avulla asianomaisten jäsenvaltioiden hallintoviranomaiset voivat valvoa kuljetuksia paremmin.

[3] EYVL L 369, 18.12.1992, s. 17.

5 kohdassa säädetään velvoitteista, joita 3 kohdassa määrättyjen valmisteverovelvollisten on noudatettava. Uudessa ensimmäisessä alakohdassa säädetään, että muodollisuudet, jotka siihen jäsenvaltioon, jossa tavarat pidetään hallussa, sijoittautumattoman elinkeinonharjoittajan on täytettävä, ovat samat kuin 10 artiklan 3 kohdassa säädetyt "etämyyntiin" sovellettavat muodollisuudet. Toisessa alakohdassa toistetaan muodollisuudet sellaisina kuin ne ovat nykyisin 5 kohdassa. Sen johdantolauseessa todetaan, että niitä sovelletaan tästä lähtien ainoastaan 3 kohdan toisessa ja neljännessä alakohdassa tarkoitettuihin tilanteisiin.

6, 7 ja 8 kohdan muutokset ovat ainoastaan muodollisia.

Nykyisessä 9 kohdassa jäsenvaltioille annetaan lupa ottaa kahdenvälisillä sopimuksilla käyttöön yksinkertaistettuja menettelyjä silloin, kun valmisteveron alaiset tuotteet liikkuvat tiheään ja säännöllisesti yhdestä paikasta jäsenvaltiossa toiseen paikkaan samassa jäsenvaltiossa toisen jäsenvaltion alueen kautta. Ottaen huomioon sen, että kyseisillä yksinkertaistetuilla menettelyillä ei ole mitään vaikutusta 1 kohdassa esitettyyn verotuksen yleisperiaatteeseen, 9 kohdan nimiketekstiä muutetaan yksinkertaistettujen menettelyjen käyttöönottamiseksi hallinnollisilla sopimuksilla. Tämän pitäisi helpottaa jäsenvaltioiden välisten kahdenvälisten sopimusten tekemistä.

2) 8 artiklaan tehdyt muutokset

Nykyisessä 8 artiklassa on vain yksi alakohta. Ehdotuksessa muutetaan kyseistä alakohtaa ja lisätään kaksi uutta alakohtaa.

Ehdotetussa ensimmäisessä alakohdassa toistetaan nykyisessä 8 artiklassa esitetty periaate. Lause "sisämarkkinoiden periaatteen mukaan" kuitenkin poistetaan, koska on tarpeetonta viitata suoraan perustamissopimuksessa olevaan yleisperiaatteeseen.

8 artiklan nykyinen nimiketeksti koskee ainoastaan tilannetta, jossa valmisteveron alaisten tuotteiden hankkija kuljettaa tuotteet henkilökohtaisesti. Komissio arvioi, että sisämarkkinoiden periaatetta ei ole enää perusteltua rajoittaa tällä tavoin. Tämän vuoksi ehdotetaan, että samalla tavalla kuin arvonlisäveroon sovellettavien periaatteiden kohdalla on tehty, kaikenlainen yksityishenkilön suorittama tai tämän lukuun suoritettu omiin tarpeisiin tarkoitettujen tuotteiden kuljetus on luonteeltaan ei-kaupallista, ja niitä on siten verotettava yksinomaan siinä jäsenvaltiossa, josta ne on hankittu. Tässä tarkoituksessa ehdotetussa toisessa alakohdassa todetaan selvästi, että ensimmäisessä alakohdassa olevaa periaatetta sovelletaan myös kolmannen osapuolen yksityishenkilön puolesta kuljettamiin tuotteisiin, lukuun ottamatta valmistettua tupakkaa. Periaatteen täydellinen soveltaminen kyseisiin tuotteisiin olisi ristiriidassa perustamissopimuksen suositteleman terveyspolitiikan, erityisesti sen 152 artiklan, kanssa. Se olisi ristiriidassa myös tupakoinnin torjuntaa koskevan Maailman terveysjärjestön puiteyleissopimuksen [4] kanssa, jossa suositellaan, että "tupakkavalmisteisiin tulisi soveltaa niiden kulutuksen asteittaiseen vähentämiseen tähtäävää verotuspolitiikkaa ja tarvittaessa hintapolitiikkaa". Tästä johtuen ulkomaiselta myyjältä hankittujen ja yksityishenkilön puolesta kuljetettujen tupakkatuotteiden valmistevero jää siten maksettavaksi määräjäsenvaltiossa nykyisten säännösten mukaisesti.

[4] Maailman terveysjärjestön yleiskokous hyväksyi tämän yleissopimuksen 21. toukokuuta 2003 ja Euroopan yhteisö allekirjoitti sen 16. kesäkuuta 2003.

Kolmannessa alakohdassa täsmennetään, että periaatetta verotuksesta hankintajäsenvaltiossa sovelletaan myös yksityishenkilön toiselle ilman suoraa tai välillistä korvausta lähettämiin tuotteisiin (erityisesti lahjalähetyksiin). Tämä täsmennys on tarpeen epäilysten poistamiseksi kyseisten luonteeltaan ei-kaupallisten kuljetusten kohtelun osalta.

3) 9 artiklaan tehdyt muutokset

a) 9 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan muuttaminen

9 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa vahvistetaan, että valmisteverosaatava syntyy, kun yhdessä jäsenvaltiossa kulutukseen luovutettuja tuotteita pidetään hallussa kaupallisiin tarkoituksiin toisessa jäsenvaltiossa muissa kuin 6, 7 ja 8 artiklassa säädetyissä olosuhteissa. Tämä säännös ehdotetaan poistettavaksi, koska siinä ainoastaan toistetaan jo 7 artiklan 1 kohdassa säädetty määräytymisperuste. Se eroaa ainoastaan siinä, että valmisteverovelvollinen on tuotteiden haltija eivätkä 7 artiklassa tarkoitetuissa tilanteissa määrätyt verovelvolliset. Nykyisin 9 artiklassa tarkoitettujen tilanteiden huomioon ottamiseksi 7 artiklan 3 kohtaa täydennettiin alakohdalla, jossa säädetään, että muissa kuin sellaisissa tapauksissa, joiden osalta verovelvollinen on nimenomaan määrätty, tuotteiden haltija on valmisteverovelvollinen. Kyseessä voivat erityisesti olla tuotteet, joita yksityishenkilö pitää hallussaan muihin kuin omiin tarpeisiinsa tai tuotteet, joita pitää hallussaan elinkeinonharjoittaja tai julkisoikeudellinen laitos, jotka eivät ole noudattaneet ehdotetussa 7 artiklan 5 kohdassa esitettyjä vaatimuksia.

b) 9 artiklan 2 kohdan muuttaminen

2 kohdan johdantolauseessa oleva viittaus 8 artiklaan poistetaan. Tämän säännöksen tarkoituksena on vahvistaa ne kriteerit, joita jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on otettava huomioon kaikissa tilanteissa, joissa tuotteita pidetään hallussa niiden alueella, ja joiden osalta on epävarmuutta siitä, pidetäänkö tuotteita hallussa kaupallisiin tarkoituksiin vai yksityishenkilöiden omiin tarpeisiin.

2 kohdan toista alakohtaa ei säilytetä ehdotuksessa. Kyseisessä alakohdassa jäsenvaltioiden sallitaan vahvistaa ohjetasoja, kuitenkin yksinomaan näyttöä varten, sen toteamiseksi, että 8 artiklassa tarkoitetut tuotteet on tarkoitettu kaupallisiin tarkoituksiin. Hallintoviranomainen ei nimittäin milloinkaan voi käyttää niitä ainoina perusteina valmisteveron alaisten tuotteiden hallussapidolle kaupallisiin tarkoituksiin; niiden ei myöskään milloinkaan voida tulkita tarkoittavan "verovapautuksen" edellyttämiä kynnyksiä, sillä jos jäsenvaltion valvontaviranomainen haluaa luokitella lähetyksen kaupalliseksi, näiden tasojen alittuessa tai ylittyessä sen on aina pystyttävä esittämään konkreettisia seikkoja, joiden perusteella se voi päätellä lähetyksen luonteen. Ohjetasot on siis ymmärrettävä pelkkinä valvontaviranomaisen virkamiehilleen antamina valvontaohjeina. Kyseinen viranomainen voi itse asiassa antaa virkamiehilleen suosituksen aloittaa yksityishenkilöihin kohdistuva valvontamenettely vasta tietystä tavaramäärästä alkaen. Tällaisen suosituksen antaminen kuuluu kuitenkin yksinomaan jäsenvaltioiden toimivaltaan, eikä sitä voida siis mainita direktiivin säännöksessä.

c) 9 artiklan 3 kohdan muuttaminen

Poistetaan 9 artiklan 3 kohta. Komissio ei ole vakuuttunut tarpeesta ylläpitää verosäännöstä, jolla jäsenvaltioiden sallitaan poiketa yksityishenkilöiden suorittamiin kuljetuksiin sovelletusta vapaan liikkuvuuden periaatteesta. Jos kivennäisöljyjen kuljetukseen voi liittyä turvallisuusongelma, turvautuminen mainitusta periaatteesta poikkeavaan säännökseen ei ole sellainen toimenpide, joka toisi ongelmaan oikeudellisesti tyydyttävän ratkaisun. Hyvin tiukkojen turvallisuussääntöjen soveltaminen kivennäisöljyjen kuljetukseen kansallisen tai yhteisön lainsäädännön perusteella on seikka, joka on pidettävä täysin erillään tällaiseen liikkumiseen sovellettavasta verotusperiaatteesta. Jos kyseisiä sääntöjä ei noudatettaisi, rikkomus olisi todettava, mutta tällä toteamisella ei voisi missään tapauksessa olla minkäänlaista vaikutusta valmisteveroon.

4) 10 artiklaan tehdyt muutokset

1 kohdan nimiketekstissä ei yksilöidä selvästi, mistä kuljetuksista on kyse. Lainsäätäjän alkuperäistä tarkoitusta ei ole ilmaistu riittävän selvästi eli sellaisten menettelyjen käyttöönottoa, joita sovelletaan ulkomaisen myyjän suorittamaan myyntiin. Kyseinen myyjä huolehtii suoraan tai muutoin kuin suoraan tuotteiden kuljetuksesta toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle yksityishenkilölle ("etämyynti"). Jotta tulisi selväksi, että tämä säännös koskee yksityishenkilölle suuntautuvaa myyntiä, virke "muiden henkilöiden kuin valtuutettujen varastonpitäjien tai rekisteröityjen taikka rekisteröimättömien elinkeinonharjoittajien ostamista" korvataan virkkeellä "yksityishenkilöinä toimivien henkilöiden ostamista".

2 kohta, jossa toistetaan 1 kohdan säännökset, poistetaan. Se korvataan nykyisessä 3 kohdassa olevalla säännöksellä, jossa todetaan, että valmisteverosaatava syntyy tuotteita luovutettaessa.

3 kohdassa määritetään 1 kohdassa tarkoitettuja toimia harjoittavien elinkeinonharjoittajien velvollisuudet. Kertomuksessa todetaan, että yritykset ovat yleensä tyytymättömiä nykyiseen menettelyyn. Ne joutuvat tekemisiin pääasiassa seuraavien ongelmien kanssa:

- Noudatettavia menettelyjä ei ole yhdenmukaistettu: jokainen jäsenvaltio päättää itsenäisesti menettelyistä, jotka liittyvät vakuuden antamiseen ja valmisteveron maksamiseen.

- Ennen tuotteiden lähetystä annettavaan vakuuteen liittyvää menettelyä on vaikea noudattaa; sen noudattaminen nimittäin edellyttää, että myyjä matkustaa henkilökohtaisesti määräjäsenvaltioon ennen tuotteiden lähetystä.

- Useimpien jäsenvaltioiden vaatima veroedustajan nimeäminen aiheuttaa myyjille ylimääräisiä kuluja. Myyjät pitävät näitä kuluja suhteettomana saavutettuun myyntiin nähden.

- Veroedustajan käsite ymmärretään hyvin eri tavalla eri jäsenvaltioissa ja siitä johtuvat konkreettiset velvoitteet voivat siis poiketa toisistaan.

Koska erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset pitävät kaikkia näitä vaikeuksia toisinaan hyvinkin raskaina pakotteina, 3 kohdassa säädetty menettely korvataan yksinkertaistetulla menettelyllä. Menettely helpottaa valmisteveron maksamista määräjäsenvaltiossa ja kyseisen jäsenvaltion hallintoviranomaiset voivat tehostaa suoritettujen kuljetusten valvontaa. Määräjäsenvaltion mahdollisuus vaatia veroedustajan nimeämistä poistetaan.

4 kohdassa ei enää viitata 2 kohtaan, vaan 1 kohtaan. Tämä johtuu 1 ja 2 kohtaan ehdotetuista muutoksista.

5 kohdassa lauseet "yhteisön lainsäädäntöä noudattaen" ja "perustamissopimuksen mukaisia" poistetaan. Nämä viittaukset ovat tarpeettomia, sillä yhteisön lainsäädäntöä ja perustamissopimuksen säännöksiä sovelletaan joka tapauksessa.

5)10 a, 10 b ja 10 c artiklan lisääminen

Valmisteveron alaisten tuotteiden, jotka on jo luovutettu kulutukseen jossakin jäsenvaltiossa, yhteisön sisällä tapahtuvan liikkumisen aikana todettuihin hävikkeihin tai rikkomuksiin liittyvien yhteisön oikeussääntöjen puuttuminen muodostaa oikeudellisen tyhjiön. Sellaisten säännösten puuttuminen, joissa määritellään jäsenvaltio, jossa valmistevero on kannettava, saattaa nimittäin johtaa jäsenvaltioiden väliseen eturistiriitaan ja jopa kaksinkertaiseen verotukseen. Tällaisten säännösten puuttumisesta johtuva käsittelymenettelyjen erilaisuus voi johtaa eri jäsenvaltioissa toisiinsa rinnastettavissa tilanteissa täysin erilaiseen kohteluun ja siis yritysten välisen kilpailun vääristymiseen. Tämän vuoksi tällaisten hävikkien ja rikkomusten käsittely on syytä liittää samantyyppiseen järjestelmään kuin se, jota sovelletaan väliaikaisesti valmisteverottomassa järjestelmässä hävikki- ja rikkomustapauksissa (katso direktiivin 14 ja 20 artikla).

10 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään vapautuksen myöntämisestä määräjäsenvaltiossa sellaisissa hävikkitapauksissa, joita todetaan jossakin jäsenvaltiossa jo kulutukseen luovutettujen kaupallisessa tarkoituksessa yhteisön sisällä liikkuvien valmisteveron alaisten tuotteiden kuljetuksen aikana. Tässä tapauksessa jokainen jäsenvaltio vahvistaa myöntämisperusteet sellaisten hävikkien osalta, jotka johtuvat odottamattomista tapahtumista tai ylivoimaisista esteistä tai kuljetettujen tuotteiden luonteesta.

3 kohdassa käsitellään sellaisiin puutetapauksiin sovellettavaa verotuskohtelua, joita ei pidetä rikkomuksena eikä sääntöjenvastaisuutena, mutta joille ei voida myöntää 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen hävikkien perusteella myönnettävää vapautusta valmisteverosta.

10 b artiklassa käsitellään sellaisiin valmisteveron alaisiin tuotteisiin sovellettavaa verotuskohtelua, joiden yhteisön sisällä tapahtuneessa kuljetuksessa on todettu jokin rikkomus tai sääntöjenvastaisuus. Tässä artiklassa määritellään erityisesti se paikka, jossa valmistevero on kannettava, sekä verovelvollinen erilaisissa tilanteissa.

Tämän artiklan säännökset vastaavat väliaikaisesti valmisteverottoman järjestelmän yhteydessä kuljetettuja valmisteveron alaisia tuotteita jo koskevia säännöksiä (katso direktiivin 92/12/ETY 20 artikla).

Jotta vältyttäisiin kaksinkertaiselta verotukselta, 10 c artiklassa säädetään, että lähtöjäsenvaltio palauttaa alunperin kannetun valmisteveron sitten, kun annetaan näyttö toisessa jäsenvaltiossa kannetusta valmisteverosta 10 a artiklan 3 kohdassa ja 10 c artiklan 1-4 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa. Kyseisessä artiklassa säädetään myös, että näissä tapauksissa määräjäsenvaltiossa 7 artiklan 5 kohdan a alakohdan ja 10 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisesti annettu vakuus vapautetaan.

6) 27 artiklaan tehty muutos

Neuvosto arvioi ja tarkastelee tällä direktiivillä tehtyjen muutosten soveltamista komission kertomuksen perusteella ennen 1 päivää tammikuuta 2010.

2004/0072 (CNS)

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI valmisteveron alaisia tuotteita koskevasta yleisestä järjestelmästä sekä näiden tuotteiden hallussapidosta, liikkumisesta ja valvonnasta annetun

direktiivin 92/12/ETY muuttamisesta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 93 artiklan,

ottaa huomioon komission ehdotuksen, [5]

[5] EYVL C [...] , [...], s. [...].

ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon, [6]

[6] EYVL C [...] , [...], s. [...].

ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon, [7]

[7] EYVL C [...] , [...], s. [...].

sekä katsoo seuraavaa:

(1) Valmisteveron alaisia tuotteita koskevasta yleisestä järjestelmästä sekä näiden tuotteiden hallussapidosta, liikkumisesta ja valvonnasta 25 päivänä helmikuuta 1992 annetun direktiivin 92/12/ETY [8] 27 artiklassa säädetään, että neuvosto tarkastelee uudelleen 1 päivään tammikuuta 1997 mennessä 7-10 artiklaa päättääkseen tarpeen mukaan tarvittavista muutoksista. Kyseissä artikloissa vahvistetaan sellaisten tuotteiden, joista on jo maksettu valmistevero jossakin jäsenvaltiossa, luonteeltaan kaupallisiin tai yksityisiin yhteisön sisäisiin kuljetuksiin sovellettavat säännökset. Kyseiseen ajankohtaan mennessä sellaisten tuotteiden liikkuminen yhteisön sisällä, jotka oli jo luovutettu kulutukseen jossakin jäsenvaltiossa, oli kuitenkin ollut melko vähäistä, ja näin ollen jäsenvaltioilla ei ollut käytettävissään riittävää kokemusta, jonka perusteella ne olisivat voineet arvioida direktiivin 92/12/ETY 7-10 artiklojen merkityksellisyyttä.

[8] EYVL L 76, 23.3.1992, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna neuvoston asetuksella (EY) N:o 807/2003, annettu 14 päivänä huhtikuuta 2003 (EUVL L 122, 16.5.2003, s. 36).

(2) Tuosta ajankohdasta alkaen, vaikka tavaroiden liikkuminen yhteisön sisällä valmistevero maksettuna on edelleen melko vähäistä, yhä kasvava joukko taloudellisia tai yksityishenkilöitä pyrkii tulkitsemaan direktiivin 92/12/ETY 7-10 artiklan säännöksiä tavalla, joka palvelee sellaisia kaupallisia käytäntöjä, jotka johtavat valmisteveron maksamiseen siinä jäsenvaltiossa, josta tuotteet on hankittu. Lisäksi Internetin välityksellä tapahtuvan kaupan kehittyminen sekä matkustajia palvelleen verovapaan myynnin lopettaminen yhteisön sisäisessä liikenteessä ovat lisänneet edellä mainittuihin säännöksiin turvautumista. Tammikuussa 2002 tehdyn uuden kyselytutkimuksen, joka osoitettiin niille kansallisille hallintoelimille ja elinkeinonharjoittajille, joita asia koskee, päätelmien perusteella komissio laati kertomuksen direktiivin 92/12/ETY 7-10 artiklan soveltamisesta.

(3) Komission kertomuksen päätelmien mukaan on tarpeen tarkastella uudelleen tiettyjä säännöksiä ja selventää muita säännöksiä direktiivin 92/12/ETY 7-10 artiklassa mainittujen verotussääntöjen- ja menettelyjen yksiselitteisen ymmärtämisen varmistamiseksi.

(4) Käsite "kaupalliset tarkoitukset" on määritettävä "muiksi tarkoituksiksi kuin yksityishenkilön omiksi tarpeiksi", jotta tulisi selväksi se, että periaatetta ja siihen liittyviä menettelyjä valmisteveron kantamisesta niiden tuotteiden osalta, jotka on jo luovutettu kulutukseen yhdessä jäsenvaltiossa, mutta joita pidetään hallussa kaupallisiin tarkoituksiin toisessa jäsenvaltiossa, sovelletaan täysin niihin tuotteisiin, joita yksityishenkilö pitää hallussaan muihin kuin omiin tarpeisiinsa.

(5) Periaatetta valmisteveron kantamisesta sovelletaan kokonaisuudessaan yhteisön sisäisillä matkoilla myytyihin valmisteveron alaisiin tuotteisiin, joita pidetään kahden jäsenvaltion välillä matkoja tekevissä laivoissa tai ilma-aluksissa paitsi, jos komission tiedonannon 1999/C 99/08 [9] mukaisesti niitä ole myytävänä laivan tai ilma-aluksen ollessa jomman kumman jäsenvaltion alueella. Viimeksi mainitussa tilanteessa tuotteita ei katsota pidettävän hallussa kaupallisiin tarkoituksiin kyseisessä jäsenvaltiossa. Jotta kaikki tätä mahdollisuutta koskevat epäilyt poistuisivat, on se nimenomaisesti mainittava direktiivissä.

[9] Komission tiedonanto autolautoilla ja lentokoneissa tai lentokentillä Euroopan unionissa matkustaville myytävien tuotteiden toimittajien 1 päivästä heinäkuuta 1999 soveltamista alv- ja valmisteverosäännöistä - 1999/C 99/08 (EYVL C 99, 10.4.1999, s. 20).

(6) 7 artiklassa erotetaan eri tilanteet, joissa valmisteveron alaisia tuotteita, jotka on jo luovutettu kulutukseen yhdessä jäsenvaltiossa, pidetään hallussa kaupallisiin tarkoituksiin toisessa jäsenvaltiossa, mutta siinä ei selvästi yksilöidä henkilöä, joka on valmisteverovelvollinen määräjäsenvaltiossa kussakin tilanteessa. Kunkin tilanteen osalta olisi sen vuoksi määritettävä selvästi henkilö, joka on valmisteverovelvollinen, sekä määräjäsenvaltiossa noudatettavat velvoitteet.

(7) Kyseisissä tilanteissa on myös yksinkertaistettava niitä henkilöitä koskevia velvoitteita, jotka eivät ole sijoittautuneet siihen jäsenvaltioon, jossa tavarat pidetään hallussa, mutta jotka ovat siellä valmisteverovelvollisia; tämä mahdollistaa asianomaisten jäsenvaltioiden hallintoviranomaisten valvoa kuljetuksia paremmin.

(8) On korvattava käsite "itsenäistä taloudellista toimintaa harjoittava elinkeinonharjoittaja" käsitteellä "elinkeinonharjoittaja", joka koskee kaikkia elinkeinonharjoittajia.

(9) Ottaen huomioon jäsenvaltioiden vaikeudet panna täytäntöön yksinkertaistettuja menettelyjä kahdenvälisillä sopimuksilla 7 artiklan 9 kohdan perusteella erityisesti tapauksissa, joissa myynti tapahtuu lentokoneessa tai laivalla yhteisön sisäisillä matkoilla, yksinkertaistetut menettelyt on sallittava ottaa käyttöön hallinnollisilla sopimuksilla.

(10) 8 artiklassa esitetään sisämarkkinoiden periaate, jonka mukaan yksityishenkilöiden omiin tarpeisiinsa hankkimien ja itse jäsenvaltiosta toiseen kuljettamien tuotteiden osalta valmistevero kannetaan siinä jäsenvaltiossa, josta tuotteet on hankittu. Kyseisen periaatteen soveltamisalaa on laajennettava koskemaan tuotteita, jotka on tarkoitettu yksityishenkilön omiin tarpeisiin ja jotka kolmas osapuoli on kuljettanut yksityishenkilön puolesta ottaen huomioon, että kyseessä ovat pelkästään yksityiset toimet. Terveyden suojeluun liittyvistä syistä on säädettävä, että yllä mainittua periaatetta ei sovelleta yksityishenkilön puolesta kuljetettuun valmistettuun tupakkaan.

(11) On täsmennettävä, että 8 artiklassa esitettyä periaatetta sovelletaan myös yksityishenkilön toiselle ilman suoraa tai välillistä korvausta lähettämiin tuotteisiin (erityisesti lahjalähetyksiin), epäilysten poistamiseksi kyseisten luonteeltaan ei-kaupallisten kuljetusten kohtelun osalta.

(12) 9 artiklan 1 kohta on poistettava, koska siinä ainoastaan toistetaan jo 7 artiklan 1 kohdassa säädetty määräytymisperuste. Se eroaa ainoastaan siinä, että valmisteverovelvollinen on tuotteiden haltija eivätkä 7 artiklassa tarkoitetuissa tilanteissa määrätyt verovelvolliset. Nykyisin 9 artiklassa tarkoitettujen tilanteiden huomioon ottamiseksi 7 artiklan 3 kohtaa on täydennettävä alakohdalla, jossa säädetään, että muissa kuin sellaisissa tapauksissa, joiden osalta verovelvollinen on nimenomaan määrätty, tuotteiden haltija on valmisteverovelvollinen.

(13) On poistettava jäsenvaltioille annettu mahdollisuus vahvistaa ohjetasoja sen toteamiseksi, pidetäänkö tuotteita hallussa kaupallisiin tarkoituksiin tai yksityishenkilöiden omiin tarpeisiin. Hallintoviranomainen ei nimittäin milloinkaan voi käyttää niitä ainoina perusteina valmisteveron alaisten tuotteiden hallussapidolle kaupallisiin tarkoituksiin. Ohjetasot on siis ymmärrettävä pelkkinä valvontaviranomaisen virkamiehilleen antamina valvontaohjeina.

(14) On poistettava 9 artiklan 3 kohta ottaen huomioon, että ei ole aiottu ylläpitää verosäännöstä, jolla jäsenvaltioiden sallitaan poiketa 8 artiklassa esitetystä periaatteesta kivennäisöljyjen kuljetukseen liittyvien turvallisuussyiden takia.

(15) On täsmennettävä, että 10 artiklassa tarkoitettu tilanne ("etämyynti") koskee ainoastaan henkilöitä, jotka toimivat yksityishenkilöinä, ottaen huomioon, että elinkeinonharjoittajille tai julkisoikeudellisille laitoksille suuntautuneet kuljetukset kuuluvat selvästi 7 artiklan soveltamisalaan. Lisäksi on kyseisen etämyynnin osalta otettava käyttöön menettely, jolla valmistevero maksetaan määräjäsenvaltiossa. Näin sovitetaan yhteen elinkeinonharjoittajien oikeutetut yksinkertaistamista koskevat pyynnöt ja tarve vahvistaa kyseisten toimien valvontaa.

(16) Valmisteveron alaisten tuotteiden, joista on jo maksettu valmistevero jossakin jäsenvaltiossa, yhteisön sisällä tapahtuvan liikkumisen aikana todettuihin hävikkeihin tai rikkomuksiin liittyvien yhteisön oikeussääntöjen puuttuminen direktiivistä muodostaa oikeudellisen tyhjiön, joka voi johtaa eturistiriitoihin jäsenvaltioiden välillä ja mahdollisesti kaksinkertaiseen verotukseen. Tämän vuoksi tällaisten hävikkien ja rikkomusten käsittely on syytä liittää samantyyppiseen järjestelmään kuin se, jota sovelletaan väliaikaisesti valmisteverottomassa järjestelmässä hävikki- ja rikkomustapauksissa.

(17) Neuvosto arvioi ja tarkastelee tällä direktiivillä tehtyjen muutosten soveltamista komission kertomuksen perusteella ennen 1 päivää tammikuuta 2010.

(18) Sen vuoksi direktiivi 92/12/ETY on muutettava vastaavasti,

ON ANTANUT TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla

Muutetaan direktiivi 92/12/ETY seuraavasti:

1) Muutetaan 7 artikla seuraavasti:

a) korvataan 1 kohta seuraavalla tekstillä:

"1. Jos valmisteveron alaisia tuotteita, jotka on jo luovutettu kulutukseen yhdessä jäsenvaltiossa, pidetään hallussa kaupallisiin tarkoituksiin toisessa jäsenvaltiossa, valmisteverot on kannettava kyseisessä toisessa jäsenvaltiossa.

Kaupallisina tarkoituksina pidetään kaikkia muita tarkoituksia kuin yksityishenkilön omia tarpeita.

Tuotteita, joita pidetään kahden jäsenvaltion välillä matkoja tekevissä laivoissa tai ilma-aluksissa ja joita ei ole myytävänä laivan tai ilma-aluksen ollessa jonkun jäsenvaltion alueella, ei katsota pidettävän hallussa kaupallisiin tarkoituksiin kyseisessä jäsenvaltiossa."

b) poistetaan 2 kohta;

c) korvataan 3-9 kohta seuraavalla tekstillä:

"3. Edellä 1 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa, joissa tuotteita pitää hallussa siihen jäsenvaltioon sijoittautumaton elinkeinonharjoittaja, jossa tuotteita pidetään hallussa, jäljempänä 'sijoittautumaton elinkeinonharjoittaja', tarkoituksenaan asettaa ne myyntiin, valmistevero kannetaan kyseiseltä elinkeinonharjoittajalta.

Kun tuotteet osoitetaan elinkeinonharjoittajan tai julkisoikeudellisen laitoksen tarpeisiin toisessa jäsenvaltiossa, valmistevero kannetaan elinkeinonharjoittajalta tai julkisoikeudelliselta laitokselta.

Kun sijoittautumaton elinkeinonharjoittaja luovuttaa tuotteet, valmistevero voidaan kantaa kyseiseltä elinkeinonharjoittajalta toisessa alakohdassa yksilöityjen verovelvollisten sijaan.

Kaikissa muissa tapauksissa valmistevero kannetaan henkilöltä, joka pitää tuotteita hallussaan kaupallisiin tarkoituksiin.

4. Edellä 1 kohdassa tarkoitettujen tuotteiden, lukuun ottamatta tuotteita, joiden osalta valmistevero kannetaan sijoittautumattomalta elinkeinonharjoittajalta, on liikuttava eri jäsenvaltioiden alueiden välillä saateasiakirjalla, jossa mainitaan 18 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun asiakirjan pääkohdat.

Tämän asiakirjan muoto ja sisältö on määriteltävä 24 artiklan 3 ja 4 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

5. Sijoittautumattoman elinkeinonharjoittajan on noudatettava 10 artiklan 3 kohdassa annettuja määräyksiä.

Edellä 3 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetun elinkeinonharjoittajan tai julkisoikeudellisen laitoksen tai 3 kohdan neljännen alakohdan mukaisesti verovelvollisen henkilön on noudatettava seuraavia määräyksiä:

a) tehtävä ennen tavaroiden lähetystä ilmoitus määräjäsenvaltion veroviranomaisille ja annettava vakuus valmisteverojen maksamisesta;

b) maksettava määräjäsenvaltion valmisteverot kyseisen jäsenvaltion määräämien menettelyjen mukaisesti;

c) suostuttava valvontaan, jolla määräjäsenvaltion viranomaiset voivat varmistua siitä, että tavarat on tosiasiallisesti vastaanotettu ja niistä kannettavat valmisteverot on maksettu.

6. Edellä 1 artiklassa tarkoitetussa ensimmäisessä jäsenvaltiossa maksetut valmisteverot on palautettava 22 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

7. Jos tuotteet, jotka on jo luovutettu kulutukseen yhdessä jäsenvaltiossa, toimitetaan toiseen määräpaikkaan samassa jäsenvaltiossa toisen jäsenvaltion alueen kautta käyttämällä aiheellista reittiä, on käytettävä 4 kohdassa tarkoitettua saateasiakirjaa.

8. Edellä 7 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa sovelletaan seuraavia määräyksiä:

a) ennen tavaroiden lähetystä lähettäjän on tehtävä ilmoitus lähtöpaikan valmisteveron tarkistamisesta vastaavalle veroviranomaiselle,

b) vastaanottajan on vahvistettava tavaroiden saapuminen määräpaikan valmisteveron tarkistamisesta vastaavan veroviranomaisen määräämien vaatimusten mukaisesti,

c) lähettäjän ja vastaanottajan on suostuttava valvontaan, jolla niiden omat veroviranomaiset voivat varmistua siitä, että tavarat on tosiasiallisesti vastaanotettu.

9. Jos valmisteveron alaiset tuotteet liikkuvat tiheään ja säännöllisesti 7 kohdassa tarkoitetuin edellytyksin, jäsenvaltiot voivat myöntää kahdenvälisillä hallinnollisilla sopimuksilla 7 ja 8 kohdasta poikkeavan yksinkertaistetun menettelyn käyttöön ottamisen."

2) Korvataan 8 artikla seuraavalla tekstillä:

"8 artikla

Yksityishenkilöiden omiin tarpeisiinsa hankkimien ja itse jäsenvaltiosta toiseen kuljettamien tuotteiden valmistevero on kannettava siinä jäsenvaltiossa, josta ne hankitaan.

Yksityishenkilöiden hankkimien muiden tuotteiden kuin valmistetun tupakan osalta ensimmäisen alakohdan säännöstä sovelletaan myös silloin, kun tuotteita kuljetetaan heidän puolestaan.

Verotusta siinä jäsenvaltiossa, josta tuotteet hankitaan, sovelletaan myös silloin, kun yksityishenkilö lähettää tuotteet toiselle ilman suoraa tai välillistä korvausta."

3) Muutetaan 9 artikla seuraavasti:

a) poistetaan 1 kohta;

b) korvataan 2 kohta seuraavalla tekstillä:

"2. Määrittääkseen, ovatko 8 artiklassa tarkoitetut tuotteet tarkoitettu kaupallisiin tarkoituksiin, jäsenvaltioiden on otettava huomioon seuraavat seikat:

a) tuotteiden haltijan kaupallinen asema ja hallussapidon syyt,

b) tuotteiden sijaintipaikka tai tarvittaessa käytetty kuljetustapa,

c) tuotteisiin liittyvät asiakirjat,

d) tuotteiden luonne,

e) tuotteiden määrä."

c) poistetaan 3 kohta.

4) Korvataan 10 artikla seuraavalla tekstillä:

"10 artikla

1. Yksityishenkilöinä toimivien henkilöiden ostamista tuotteista, jotka on jo luovutettu kulutukseen, ja jotka myyjä tai joku muu tämän puolesta lähettää tai kuljettaa suoraan tai muutoin kuin suoraan, on kannettava valmistevero niiden määräjäsenvaltiossa.

Määräjäsenvaltiolla tarkoitetaan sitä jäsenvaltiota, jonne lähetys tai kuljetus saapuu.

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa valmisteverosaatava syntyy tuotteita luovutettaessa.

3. Määräjäsenvaltion valmistevero kannetaan myyjältä.

Myyjän on noudatettava seuraavia määräyksiä:

a) hänen on oltava jäsenvaltionsa veroviranomaisten rekisteröimä; tästä tunnistamisesta tehdään merkintä asiakirjaan, jonka muoto ja sisältö on vahvistettu 24 artiklan 3 ja 4 kohdassa säädettyä menettelyä noudattaen,

b) myyjän on annettava ennen tuotteiden lähetystä määräjäsenvaltion nimeämälle "keskitetylle" verovirastolle vakuus, joka kattaa valmisteveron maksamisen,

c) myyjän on ilmoitettava kolmannessa alakohdassa tarkoitettu tunnistenumero valmisteveron alaisten tuotteiden mukana kulkevissa kaupallisissa asiakirjoissa tarkastusta varten,

d) jokaisen jäsenvaltion itse määrittelemän määräajan lopussa myyjän on toimitettava sille keskusvirastolle, jonka rekisterissä se on, asiakirja, jossa on mainittu kuluneen ajanjakson aikana toimitetut tavaramäärät.

Määräjäsenvaltio määrittää ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitetun vakuuden laskemista koskevat edellytykset. Myyjän on vakuutta antaessaan annettava ensimmäisen alakohdan a alakohdassa tarkoitettu tunnistamisasiakirja. Määräjäsenvaltio antaa myyjälle sen jälkeen tunnistenumeron.

Ensimmäisen alakohdan d alakohdassa tarkoitetun asiakirjan muoto ja sisältö on vahvistettu 24 artiklan 3 ja 4 kohdassa säädettyä menettelyä noudattaen. Lähtöjäsenvaltion veroviranomaisten on vahvistettava kyseisen asiakirjan pätevyys ja tarvittaessa siihen on liitettävä määräjäsenvaltion vaatimat hallinnolliset ja kaupalliset asiakirjat. Valmistevero maksetaan määräjäsenvaltion hyväksymän menettelyn mukaisesti.

4. Edellä 1 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa ensimmäisessä jäsenvaltiossa maksetut valmisteverot palautetaan 22 artiklan 4 kohdan mukaisesti.

5. Jäsenvaltiot voivat vahvistaa yksityiskohtaisia erityissääntöjä 1-4 kohdan soveltamiseksi sellaisten valmisteveron alaisten tuotteiden osalta, joihin sovelletaan erityisiä kansallisia jakelusäännöksiä."

5) Lisätään 10 a, 10 b ja 10 c artikla seuraavasti:

"10 a artikla

1. Edellä 7 artiklan 3 kohdan tai 10 artiklan 3 kohdan nojalla valmisteveronmaksuvelvolliselle henkilölle myönnetään määräjäsenvaltiossa vapautus sellaisten tuotteiden liikkumisen aikana syntyneiden ja kunkin jäsenvaltion viranomaisen vahvistamien hävikkien osalta, jotka johtuvat odottamattomista tapahtumista tai ylivoimaisista esteistä.

Kyseinen henkilö saa vapautuksen määräjäsenvaltiossa myös tuotteiden luonteesta johtuvien kuljetuksen aikana syntyneiden hävikkien osalta. Jokainen jäsenvaltio määrää edellytykset, joiden perusteella vapautus myönnetään.

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetut hävikit todetaan määräjäsenvaltiossa sovellettujen sääntöjen mukaisesti.

Edellä 7 artiklan 5 kohdan a alakohdan ja 10 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisesti annettu vakuus vapautetaan kokonaan tai osittain.

3. Sanotun kuitenkaan rajoittamatta 10 b artiklan 1 kohdan soveltamista, muissa kuin tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetuissa puutetapauksissa verot peritään sen veromäärän mukaan, joka kyseisessä jäsenvaltiossa oli voimassa silloin, kun toimivaltaisten viranomaisten asianmukaisesti toteamat hävikit syntyivät, tai tarvittaessa silloin, kun puutteet todettiin.

10 b artikla

1. Jos sääntöjenvastaisuus tai rikkomus, joka aiheuttaa valmisteverosaatavan syntymisen, on tapahtunut 7 artiklan 4 kohdan tai 10 artiklan 1 kohdan mukaisen tuotteiden liikkumisen aikana, valmistevero peritään siinä jäsenvaltiossa, jossa sääntöjenvastaisuus tai rikkomus on tapahtunut, henkilöltä, joka on antanut 7 artiklan 5 kohdan a alakohdan tai 10 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisesti vakuuden valmisteverojen maksamisesta.

Kun valmistevero peritään muussa kuin lähtöjäsenvaltiossa, se jäsenvaltio, joka huolehtii perinnästä, ilmoittaa siitä lähtöjäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille.

2. Kun 7 artiklan 4 kohdan tai 10 artiklan 1 kohdan mukaisessa tuotteiden liikkumisessa todetaan rikkomus tai sääntöjenvastaisuus voimatta todeta, missä se on tapahtunut, rikkomuksen tai sääntöjenvastaisuuden on katsottava tapahtuneen siinä jäsenvaltiossa, jossa se todettiin.

3. Kun tuotteet eivät saavu määräpaikkaan ja kun ei ole mahdollista todeta, missä rikkomus tai sääntöjenvastaisuus on tapahtunut, tämän rikkomuksen tai sääntöjenvastaisuuden on katsottava tapahtuneen lähtöjäsenvaltiossa.

4. Jos kolmen vuoden kuluessa 7 artiklan 4 kohdassa tarkoitetun saateasiakirjan laatimisajankohdasta tai 10 artiklan 3 kohdan c alakohdassa tarkoitetun kaupallisen asiakirjan laatimisajankohdasta todetaan, missä jäsenvaltiossa rikkomus tai sääntöjenvastaisuus on tosiasiallisesti tapahtunut, tämän jäsenvaltion on kannettava valmistevero tuotteiden lähetysajankohtana voimassa olleen valmisteveron määrän mukaisena.

5. Jäsenvaltiot toteuttavat vaadittavat toimenpiteet rikkomusten ja sääntöjenvastaisuuksien korjaamiseksi ja tehokkaiden seuraamusten määräämiseksi.

10 c artikla

Edellä 10 a artiklan 3 kohdassa ja 10 b artiklan 1-4 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa alunperin kannettu valmistevero palautetaan heti, kun se osoitetaan maksetuksi toisessa jäsenvaltiossa kuin lähtöjäsenvaltiossa, ja 7 artiklan 5 kohdan a alakohdan ja 10 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisesti annettu vakuus vapautetaan."

6) 27 artikla korvataan seuraavalla tekstillä:

"Neuvosto ottaa komission kertomuksen perusteella ennen 1 päivää tammikuuta 2010 7-10 c artiklan uudelleen tarkasteltaviksi ja määrää tarvittavista muutoksista perustamissopimuksen 93 artiklan mukaisesti."

2 artikla

1. Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään [...]. Niiden on toimitettava komissiolle viipymättä kyseiset säännökset sekä kyseisiä säännöksiä ja tätä direktiiviä koskeva vastaavuustaulukko.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niitä virallisesti julkaistaessa niihin on liitettävä viittaus tähän direktiiviin. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

2. Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa keskeiset kansalliset säännökset komissiolle.

3 artikla

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

4 artikla

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Brysselissä [...]

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja