Komission tulkitseva tiedonanto ajokorteista

(2002/C 77/03)

Tämän tulkitsevan tiedonannon avulla pyritään antamaan taustatietoja yhteisön ajokorttilainsäädännön nykytilanteesta. Tietojen avulla hallintoviranomaiset ja kansalaiset voivat arvioida ajokorttien myöntämistä koskeviin yhteisön sääntöihin liittyvän nykyisen oikeudellisen järjestelmän soveltamisalaa, vaikutuksia ja seurauksia.

Osassa I annetaan taustatiedot ajokorttien myöntämisen nykytilanteesta yhteisössä, esitetään oikeudellisen kehyksen pääpiirteet sekä vertaillaan erilaisia ajokorttien myöntämiseen liittyviä näkökohtia, joita ei toistaiseksi ole yhdenmukaistettu.

Osassa II esitetään yhteisön voimassa olevan lainsäädännön tulkinnan kautta laaditut oikeudelliset suuntaviivat. Nämä suuntaviivat helpottavat ajokortteja koskevien sääntöjen yhdenmukaista soveltamista koko yhteisön alueella.

Määritelmät

Tässä tiedonannossa tarkoitetaan:

"EY:n perustamissopimuksella" (kun se mainitaan yhdessä artiklan numeron kanssa) Euroopan yhteisön perustamissopimusta sellaisena kuin se on muutettuna Amsterdamin sopimuksella;

"ETA:lla" Euroopan talousaluetta;

"Ensimmäisellä direktiivillä" yhteisön ajokortin käyttöönotosta annettua neuvoston direktiiviä 80/1263/ETY(1),

"Toisella direktiivillä" yhteisön ajokortista annettua neuvoston direktiiviä 91/439/ETY(2);

"Ryhmän 1 ajokortilla" ajokorttia, joka oikeuttaa kuljettamaan (ala-)luokkiin A, B, BE, A1 ja B1 kuuluvia ajoneuvoja, siten kuin ryhmä on määritelty direktiivissä 91/439/ETY (direktiivin liitteessä III oleva 1.1 kohta);

"Ryhmän 2 ajokortilla" ajokorttia, joka oikeuttaa kuljettamaan (ala-)luokkiin C, CE, D, DE, C1, C1E, D1 ja D1E kuuluvia ajoneuvoja, siten kuin ryhmä on määritelty direktiivissä 91/439/ETY (direktiivin liitteessä III oleva 1.2 kohta);

"Vastaanottavalla jäsenvaltiolla" jäsenvaltiota, jossa ajokortin haltija asuu vakituisesti, mutta joka ei antanut alkuperäistä ajokorttia (kyseinen jäsenvaltio on kuitenkin voinut vaihtaa/uusia ajokortin antaneen jäsenvaltion ajokortin);

"Ajokortin antaneella jäsenvaltiolla" jäsenvaltiota, joka antoi ensimmäisen ajokortin asianomaiselle ajokortin haltijalle (haltijan ei välttämättä tarvitse olla ajokortin antaneen jäsenvaltion kansalainen).

"EYT" Euroopan yhteisöjen tuomioistuin.

Osa I

KUVAAVA YHTEENVETO AJOKORTEISTA

Seuraavassa esitellään EY:n lainsäädännön ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön muodostamaa oikeudellista kehystä sekä niitä näkökohtia, joita ei toistaiseksi ole yhdenmukaistettu.

A. OIKEUDELLINEN KEHYS: EY:N LAINSÄÄDÄNTÖ JA OIKEUSKÄYTÄNTÖ

A.1 Neuvoston direktiivi 80/1263/ETY yhteisön ajokortin käyttöönotosta(3)

Tämä direktiivi on kumottu kokonaisuudessaan direktiivin 91/439/ETY 13 artiklalla. Sitä sovelletaan kuitenkin erilaisiin käytännön tapauksiin, joita esiintyi tämän ensimmäisen direktiivin voimassaoloaikana ja joilla saattaa olla vaikutuksia vielä nykyäänkin tapausten erityisluonteen vuoksi (katso tällaisten tapausten kuvaus ja tulkinta osassa II).

A.2 Direktiivi 91/439/ETY yhteisön ajokortista

Tämä ajokorteista annettu ns. toinen direktiivi on keskeinen osa oikeudellista kehystä, jota sovelletaan ajokorttien myöntämiseen yhteisössä. Direktiivi tuli voimaan 1. heinäkuuta 1996. Yleisesti ottaen toisessa direktiivissä yhdenmukaistetaan ajokorttiluokat ja otetaan käyttöön alaikärajat ajo-oikeuden myöntämisen ennakkoedellytyksenä sekä pakollinen teoria- ja ajokoe. Lisäksi direktiivissä säädetään jäsenvaltioiden myöntämien ajokorttien vastavuoroisen tunnustamisen periaatteesta sekä säädetään, että ajokortin saaminen edellyttää vakituista asumista maassa. Tässä toisessa direktiivissä annetaan myös yksityiskohtaisia säännöksiä terveyttä koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä otetaan käyttöön yhteisön ajokortin yhdenmukaistettu malli. Siinä annetaan myös lisäsäännöksiä ajokorttien pysyvien tai määräaikaisten peruutusten ja rajoitusten soveltamisesta.

Toinen direktiivi on vain yksi vaihe yhteisön ajokorttien myöntämisen alalla tapahtuvassa kehityksessä ja edistää osaltaan asteittain toteuttavaa yhdenmukaistamista. Niitä näkökohtia, joita ei ole yhdenmukaistettu toisella direktiivillä, käsitellään jäljempänä (jakso B). Toista direktiiviä on muutettu ensimmäisen kerran neuvoston direktiivillä 94/72/EY(4), jossa direktiivin 91/439/ETY 1 artiklan 1 kohtaa muutetaan siten, että Suomi ja Ruotsi voivat jatkaa muovisen ajokorttimallinsa antamista siirtymäkauden ajan 31. joulukuuta 1997 saakka.

Seuraava muutos tehtiin neuvoston direktiivillä 96/47/EY(5), jolla otetaan käyttöön yhteisön muovinen ajokorttimalli vaihtoehtona kartonkiselle ajokorttimallille. Muutos lisättiin toiseen direktiiviin "liitteenä I a".

Komission päätös 96/427/ETY(6) koskee poikkeusta toisen direktiivin liitteen III säännöksistä kuljettajien silmälasien voimakkuuden osalta.

Neuvoston direktiivillä 97/26/EY(7) perustetaan ajokorttikomitea, jolle siirretään rajalliset lainsäädäntövaltuudet yhteisön koodiluettelon ja toisen direktiivin liitteiden II ja III mukauttamiseksi tekniikan ja tieteen kehitykseen. Direktiivissä myös määritetään tarkemmin ajorajoituksia ja ajoneuvoihin tehtäviä muutoksia ilmaisevat yhdenmukaistetut yhteisön koodit.

Komission päätöksessä 2000/275/EY(8) vahvistetaan ennen direktiivin 91/439/ETY täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa myönnettyjen ajokorttien luokkien ja direktiivin 91/439/ETY 3 artiklassa määriteltyjen yhdenmukaistettujen luokkien väliset vastaavuustaulukot kullekin voimassaolevalle ajokorttimallille. Päätös tehtiin mainitun direktiivin 10 artiklassa säädetyn velvoitteen mukaisesti.

Lisäksi komission direktiivissä 2000/56/EY(9) määritetään tarkemmin ajorajoituksia ja ajoneuvoihin tehtäviä muutoksia ilmaisevat yhdenmukaistetut yhteisön koodit. Direktiivillä muutettiin myös direktiivin 91/439/ETY teoriakokeita ja käytännön ajokokeita koskeva liite II mukauttamalla se alan tekniikan ja tieteen kehitykseen.

A.3 Oikeuskäytäntö

- EY:n tuomioistuimen tuomio 16/78 - Choquet

Tämä oli ensimmäinen suoraan ajokorttien myöntämiseen liittyvä tuomio, ja tuomioistuin korosti siinä alalla tuolloin vallinnutta yhdenmukaisuuden puutetta. Tämä puute teki ajokorttien tunnustamisen toisissa jäsenvaltioissa käytännössä mahdottomaksi ja muodosti esteen henkilöiden vapaalle liikkuvuudelle. Tämä tuomio antoi tärkeän sysäyksen ensimmäisille aloitteille, joilla ajokorttien myöntämistä pyrittiin yhdenmukaistamaan yhteisön tasolla.

- EY:n tuomioistuimen tuomio C-193/94 - Skanavi

Tässä tuomiossa viitataan tilanteeseen ennen 1. heinäkuuta 1996. Lisäksi siinä tulkitaan eräitä erityisnäkökohtia, jotka liittyvät oikeudelliseen tilanteeseen toisen direktiivin voimaantulon jälkeen. Tuomioistuin viittaa ensimmäisen direktiivin mukaiseen velvollisuuteen vaihtaa ajokortit sekä tämän velvollisuuden suhteeseen EY:n perustamissopimuksen 43 artiklan soveltamisalaan. Tuomioistuin esittää myös selvennyksiä, jotka koskevat kansallisten sakkojen suhteellisuutta, ajo-oikeuden ja ajokorttiasiakirjan välistä eroa, ajokorttien myöntämisen asteittaisesta yhdenmukaistamisesta aiheutuvia ongelmia sekä vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisalaa.

- EY:n tuomioistuimen tuomio C-230/97 - Awoyemi

Tässä tuomiossa selvennetään kolmansien maiden myöntämien ajokorttien haltijoiden tilannetta ja tulkitaan direktiivissä 80/1263/ETY säädettyä vaihtovelvollisuutta. Lisäksi siinä viitataan vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisalaan ja oikeudellisiin seurauksiin.

B. NIIDEN NÄKÖKOHTIEN VERTAILU, JOITA EI OLE YHDENMUKAISTETTU

Tässä osassa pyritään vertailemaan kaikkia ajokorttien myöntämiseen liittyviä näkökohtia, joita ei toistaiseksi ole yhdenmukaistettu yhteisön tasolla. Suurin osa näistä on tekijöitä, jotka on nimenomaan jätetty yhdenmukaistamisen ulkopuolelle toisen direktiivin erityissäännöksillä. Otsikoissa mainitut artiklat ovat viittauksia näihin poikkeuksiin.

Suurin osa tämän osan otsikoista on sellaisia, joiden suhteen toisella direktiivillä on jo saavutettu tietynasteinen yhdenmukaistaminen. Direktiivissä jätetään kuitenkin jäsenvaltioille liikkumavaraa näissä otsikoissa kuvatuissa tilanteissa esimerkiksi säätämällä ainoastaan vähimmäisvaatimuksista tai antamalla mahdollisuus valita kahden vaihtoehdon välillä, kuten yhteisön ajokorttimallin tapauksessa. Tästä syystä kansallisissa ajokorttijärjestelmissä esiintyy näillä aloilla edelleen merkittäviä käytännöllisiä ja oikeudellisia eroavuuksia.

HUOMAUTUS:

Vertailu ei ole kattava, koska jäsenvaltioiden valmius tehdä yhteistyötä vaihteli. Joissain tapauksissa tiedot ovat epätäydellisiä tai niitä ei ole saatavilla.

B.1 Voimassaoloaika ja lääkärintarkastusten määräajat

1 artiklan 3 kohdassa säädetty yleinen poikkeus

Jäsenvaltioiden soveltamat erilaiset voimassaoloajat ovat seurausta toisen direktiivin 1 artiklan 3 kohdassa säädetystä poikkeuksesta. Kohdan mukaan voimassaoloaikoja ei yhdenmukaisteta yhteisön tasolla, vaan niihin voidaan soveltaa kansallisia määräyksiä. Eräät jäsenvaltiot eivät rajoita voimassaoloa lainkaan tietyissä luokissa: rajattomia voimassaoloaikoja sovelletaan edelleen henkilöauto- ja moottoripyöräkortteihin

- Belgiassa,

- Saksassa,

- Ranskassa,

- Itävallassa.

Lääkärintarkastusten erilaiset väliajat johtuvat toisen direktiivin liitteen III säännöksistä. Toisen direktiivin liitteessä III olevassa 1 kohdassa kuljettajat jaetaan kahteen selkeästi erotettuun ryhmään. Ryhmät on määritelty "ryhmän 1" ja "ryhmän 2" ajokorteiksi (katso määritelmät).

Liitteessä III olevan 3 kohdan mukaan ryhmään 1 kuuluvien ajokortin hakijoiden on läpäistävä lääkärintarkastus ainoastaan silloin, kun hakumenettelyn aikana herää merkittäviä epäilyjä hakijan kyvystä kuljettaa ajoneuvoa. Ryhmän 1 ajokortin haltijoille ei ole määrätty pakollista lääkärintarkastusta ajokortin antamisen jälkeen. Ryhmän 2 ajokortin haltijoiden osalta liitteessä III olevassa 4 kohdassa määrätään, että hakijoiden on käytävä lääkärintarkastuksessa ennen ensimmäisen ajokortin antamista. Direktiivissä säädetään, että heidän on tämän jälkeen käytävä määräaikaistarkastuksissa, muttei kuitenkaan tarkenneta, millaisin väliajoin tarkastuksissa on käytävä.

Edellä kuvatut kaksi asiaa liittyvät läheisesti toisiinsa: useimmissa oikeusjärjestelmissä tietyn luokan ajokortin voimassaoloaika on sama kuin pakollisten lääkärintarkastusten väli. Tämä merkitsee, että ajokortin haltijan on käytävä lääkärintarkastuksessa vanhentuneen ajokorttinsa uusimisen yhteydessä.

Ajokorttien voimassaoloa koskevien kansallisten määräysten vertailu

Tarkka viittaus kansalliseen lainsäädäntöön annetaan suluissa kunkin jäsenvaltion nimen jälkeen. Ellei toisin mainita, tietyn voimassaoloajan ilmoittaminen merkitsee pakollista lääkärintarkastusta kyseistä ajokorttia uusittaessa.

Belgia (art. 21, art. 44, Arrêté Royal relatif au permis de conduire, 23.3.1998)

Ryhmä 1: rajoittamaton voimassaolo.

Ryhmä 2: voimassa 5 vuotta 50 vuoden ikään saakka; jos kuljettaja on 48-50-vuotias, ajokortti on voimassa, kunnes haltija täyttää 53 vuotta;

voimassa 3 vuotta, jos haltija on yli 50-vuotias.

Tanska (artt. 45-46, Bekendtgorelse om korekort, 11.3.1997)

Ryhmä 1: voimassa, kunnes haltija täyttää 70 vuotta;

voimassa 4 vuotta, jos haltija on 71-vuotias, 3 vuotta, jos haltija on 72-vuotias ja 2 vuotta, jos haltija on 73-79-vuotias;

voimassa 1 vuoden, jos haltija on yli 80-vuotias.

Ryhmä 2: voimassa kunnes haltija täyttää 50 vuotta;

voimassa 5 vuotta, jos haltija on 50-70-vuotias;

voimassa 4 vuotta, jos haltija on 71-vuotias, 3 vuotta, jos haltija on 72-vuotias ja 2 vuotta, jos haltija on 73-79-vuotias;

voimassa 1 vuoden, jos haltija on yli 80-vuotias.

Saksa (§ 23 Fahrerlaubnisverordnung, 26.8.1998)

Ryhmä 1: rajoittamaton voimassaolo.

C1, C1E: voimassa, kunnes haltija täyttää 50 vuotta; tämän jälkeen 5 vuoden ajan.

C, CE: voimassa 5 vuotta.

D1, D, D1E, DE: voimassa 5 vuotta; jos haltija on 46-49-vuotias, voimassa, kunnes hän täyttää 50 vuotta; voimassa 5 vuotta, jos haltija on yli 50-vuotias.

Kreikka (art. 4, Presidential Decree 19/95, 31.1.1995)

Ryhmä 1: voimassa, kunnes haltija täyttää 65 vuotta; tämän jälkeen 3 vuoden ajan.

Ryhmä 2, B+E ja B ammattikuljettajat: voimassa 5 vuotta, kunnes haltija täyttää 65 vuotta; tämän jälkeen 3 vuoden ajan.

Espanja (art. 16-17, RD 772/97 - Reglamento General de Conductores, 30.5.1997)

Ryhmä 1: voimassa 10 vuotta, kunnes haltija täyttää 45 vuotta;

voimassa 5 vuotta, jos haltija on 45-70-vuotias;

voimassa 2 vuotta, jos haltija on yli 70-vuotias.

Ryhmä 2: voimassa 5 vuotta, kunnes haltija täyttää 45 vuotta;

voimassa 5 vuotta, jos haltija on 45-60-vuotias;

voimassa 2 vuotta, jos haltija on yli 60-vuotias.

Ranska:

Ryhmä 1: rajoittamaton voimassaolo.

Ryhmä 2: voimassa 5 vuotta, kunnes haltija täyttää 60 vuotta;

voimassa 2 vuotta, jos haltija on 60-76-vuotias;

voimassa 1 vuoden, jos haltija on yli 76-vuotias.

Irlanti:

Ryhmä 1: voimassa 3-10 vuotta (valinnainen), kunnes haltija täyttää 60 vuotta;

voimassa 3 vuotta, jos haltija on 60-69-vuotias;

voimassa 1-3 vuotta (määräytyy lääkärintarkastuksen perusteella), jos haltija on yli 70-vuotias.

Ryhmä 2: voimassa 3-10 vuotta (määräytyy lääkärintarkastuksen perusteella), kunnes haltija täyttää 60 vuotta;

voimassa 3 vuotta, jos haltija on 60-69-vuotias;

voimassa 1-3 vuotta (määräytyy lääkärintarkastuksen perusteella), jos haltija on yli 70-vuotias.

Italia (art. 126, Codice della Strada)

Ryhmä 1: voimassa 10 vuotta, kunnes haltija täyttää 50 vuotta;

voimassa 5 vuotta, jos haltija on 51-70-vuotias;

voimassa 3 vuotta, jos haltija on yli 70-vuotias.

C, CE: voimassa 5 vuotta, kunnes haltija täyttää 65 vuotta;

voimassa 2 vuotta, jos haltija on yli 65-vuotias.

D, DE: voimassa 5 vuotta, kunnes haltija täyttää 60 vuotta;

voimassa 1 vuoden, jos haltija on 60-65-vuotias;

ajokorttia ei uusita, kun haltija on yli 65-vuotias.

Luxemburg (Règlement grand ducal, 11.8.1996)

Ryhmä 1: voimassa, kunnes haltija täyttää 50 vuotta;

voimassa 10 vuotta, jos haltija on 51-70-vuotias;

voimassa 3 vuotta, jos haltija on yli 70-vuotias;

voimassa 1 vuoden, jos haltija on yli 80-vuotias.

Ryhmä 2: voimassa 10 vuotta, kunnes haltija täyttää 50 vuotta;

voimassa 5 vuotta, jos haltija on yli 50-vuotias;

voimassa 3 vuotta, jos haltija on yli 70-vuotias;

ajokorttia ei uusita, kun haltija on yli 75-vuotias.

Alankomaat (art. 122 WVW 1994)

Voimassaolo:

Ryhmä 1: voimassa 10 vuotta, kunnes haltija täyttää 60 vuotta;

voimassa, kunnes haltija täyttää 70 vuotta, jos haltija on 60-65-vuotias;

voimassa 5 vuotta, jos haltija on yli 64-vuotias.

Ryhmä 2: voimassa 10 vuotta, kunnes haltija täyttää 60 vuotta;

voimassa, kunnes haltija täyttää 70 vuotta, jos haltija on 60-65-vuotias;

voimassa 5 vuotta, jos haltija on yli 64-vuotias.

Määräaikainen lääkärintarkastus:

Ryhmä 1: 70 vuoden iässä; tämän jälkeen 5 vuoden välein.

Ryhmä 2: 70 vuoden iässä; tämän jälkeen 5 vuoden välein (parhaillaan uudelleen tarkasteltavana).

Itävalta (Artt. 20-21 Führerscheingesetz, 30.10.1997)

Ryhmä 1: rajoittamaton voimassaolo (edellä mainitun lain 27 pykälän 1 momentin 4 alakohdan mukaan ajokortti on voimassa 100 vuotta).

Ryhmä 2: voimassa 5 vuotta, kunnes haltija täyttää 60 vuotta;

voimassa 2 vuotta, jos haltija on yli 60-vuotias.

Portugali (art. 7, Decreto Regulamentar 65/94, 18.11.1994)

Ryhmä 1: voimassa, kunnes haltija täyttää 65 vuotta;

voimassa 5 vuotta, jos haltija on yli 65-vuotias;

voimassa 2 vuotta, jos haltija on yli 70-vuotias.

C, CE: voimassa, kunnes haltija täyttää 40 vuotta;

voimassa 5 vuotta, jos haltija on yli 40-vuotias;

voimassa 3 vuotta, jos haltija on yli 65-vuotias;

voimassa 2 vuotta, jos haltija on yli 68-vuotias.

D, DE: voimassa, kunnes haltija täyttää 40 vuotta;

voimassa 5 vuotta, jos haltija on yli 40-vuotias;

ajokorttia ei uusita, kun haltija on yli 65-vuotias.

Suomi (33 artikla, asetus 5.1.1996)

Voimassaolo:

B: alustavasti voimassa 2 vuoden ajan; tämän ajanjakson päättymisen jälkeen voimassa, kunnes haltija täyttää 70 vuotta;

voimassa 5 vuotta, jos haltija on yli 70-vuotias.

A1, A, C1, C: voimassa, kunnes haltija täyttää 70 vuotta;

voimassa 5 vuotta, jos haltija on yli 70-vuotias.

C1E, CE, D1, D1E, D, DE: voimassa, kunnes haltija täyttää 70 vuotta;

ajokorttia ei uusita, kun haltija on yli 70-vuotias.

Määräaikainen lääkärintarkastus:

Ryhmä 1: 45, 60 ja 70 vuoden iässä; tämän jälkeen 5 vuoden välein

Ryhmä 2: 45 vuoden iässä; tämän jälkeen 5 vuoden välein.

Ruotsi:

Voimassaolo:

Ryhmä 1: 10 vuotta.

Ryhmä 2: 10 vuotta.

Määräaikainen lääkärintarkastus::

Ryhmä 1: 70 vuoden iässä.

Ryhmä 2: 45 vuoden iässä; tämän jälkeen 5 vuoden välein.

Yhdistynyt kuningaskunta:

Voimassaolo:

Ryhmä 1: kartonkinen ajokortti: voimassa, kunnes haltija täyttää 70 vuotta; muovinen ajokortti: voimassa 10 vuotta ja 3 vuotta, jos haltija on yli 70-vuotias.

Ryhmä 2: 45 vuoden iässä; tämän jälkeen 5 vuoden välein;

1 vuoden välein, jos haltija on yli 65-vuotias.

Määräaikainen lääkärintarkastus:

Ryhmä 1: 70 vuoden iässä; tämän jälkeen 3 vuoden välein.

Ryhmä 2: 45 vuoden iässä; tämän jälkeen 5 vuoden välein;

1 vuoden välein, jos haltija on yli 65-vuotias.

Norja:

Ryhmä 1: voimassa, kunnes haltija täyttää 100 vuotta.

Ryhmä 2: voimassa 10 vuotta, kunnes haltija täyttää 60 vuotta;

voimassa 5 vuotta, jos haltija on yli 60-vuotias;

voimassa 1 vuoden, jos haltija on yli 70-vuotias.

Ryhmän 1 kuljettajien lääkärintarkastukset ensimmäisen ajokortin myöntämisen yhteydessä - Liite III.

Tällä hetkellä vain pieni osa jäsenvaltioista vaatii lääkärintarkastusta, kun ryhmän 1 ajokortti myönnetään ensimmäistä kertaa. Käytännössä ainoana vaatimuksena on esittää lääkärintodistus, jonka katsotaan olevan riittävä osoitus hakijan ajokuntoisuudesta.

B.2 Ajoneuvoluokkien vastaavuus - 10 artikla

Toisen direktiivin 10 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat komissiota kuultuaan vahvistaa vastaavuudet ennen toisen direktiivin voimaantuloa annettujen ajokorttien luokkien ja direktiivin 3 artiklassa määriteltyjen luokkien välillä. Yhteisön lainsäädännössä ei siis yhdenmukaisteta niiden ajokorttien luokkia, jotka on annettu ennen toisen direktiivin voimaantuloa.

Kansalliset luokitusjärjestelmät vaihtelivat käytännössä huomattavasti ennen tätä alaa koskevan yhteisön lainsäädännön voimaantuloa. Aiemmin sovelletuista toisistaan poikkeavista ajoneuvojen luokitusvaatimuksista aiheutuu tulevaisuudessakin seurauksia huomattavalle määrälle yhteisön kansalaisia. Nämä vaikutukset kohdistuvat erityisesti sellaisissa jäsenvaltioissa myönnettyihin ajokortteihin, joissa ajokorttien voimassaoloaikaa ei ole rajoitettu. Näin ollen käytössä pysyy edelleenkin ajokortteja, joihin merkittyjä ajoneuvoluokkia ei ole yhdenmukaistettu.

Toisen direktiivin 10 artiklan mukaisesti on äskettäin vahvistettu vastaavuustaulukot, jotka sisältyvät ajokorttien vastaavuuksista tehtyyn komission päätökseen(10). Taulukoista käy ilmi, että Euroopan talousalueella on tällä hetkellä käytössä ja liikkeellä yli 80 erilaista ajokorttimallia, joista suurin osa on myönnetty ennen toisen direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Nykyiseen tilanteeseen voidaan löytää ratkaisu soveltamalla jompaakumpaa seuraavista lähestymistavoista:

- kaikkien sellaisten ajokorttien yleinen peruuttaminen, jotka on annettu ennen toisen direktiivin voimaantuloa ja jotka ovat edelleen käytössä. Ajokortit vaihdettaisiin toisen direktiivin vaatimusten mukaisiin ajokortteihin.

- yhdenmukaistettujen voimassaoloaikojen käyttöönotto kaikissa ajokorttiluokissa. Tämän lähestymistavan mukaan vanhat ajokorttimallit voitaisiin lopulta poistaa käytöstä.

B.3 Tiettyihin ajoneuvojen (ala-)luokkiin liittyvät näkökohdat

- Alaluokkien käyttöönotto - 3 artiklan 2 kohta

Toisen direktiivin 3 artiklan 2 kohdan mukaan ajoneuvoluokkiin A, B, B+E, C, C+E, D ja D+E kuuluvien erityisajoneuvojen kuljettamista varten jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön joitain tai kaikki seuraavista alaluokista(11).

A1: kevyet moottoripyörät, joiden sylinteritilavuus on enemmän kuin 50 cm³ tai enimmäisnopeus suurempi kuin 45 km/h, ja joiden sylinteritilavuus on enintään 125 cm³ ja joiden enimmäisteho on 11 kW;

B1: kolmi- tai nelipyöräiset moottoripyörät, joiden sylinteritilavuus on enemmän kuin 50 cm³ tai enimmäisnopeus suurempi kuin 45 km/h ja joiden oma paino on enintään 550 kg;

C1: kuorma-autot, joiden suurin sallittu paino on enemmän kuin 3500 kg mutta enintään 7500 kg;

C1+E: ajoneuvoyhdistelmät, joissa vetovaunu kuuluu alaluokkaan C1, jos ajoneuvoyhdistelmän suurin sallittu paino on enintään 12000 kg ja jos perävaunun suurin sallittu paino on enintään vetovaunun oma paino;

D1: linja-autot, joissa on enemmän kuin kahdeksan mutta enintään 16 istuinta kuljettajan istuimen lisäksi;

D1+E: ajoneuvoyhdistelmät, jotka koostuvat alaluokkaan D1 kuuluvasta vetovaunusta ja perävaunusta, jonka suurin sallittu paino on enemmän kuin 750 kg, jos ajoneuvoyhdistelmän suurin sallittu paino on enintään 12000 kg ja perävaunun suurin sallittu paino on enintään vetovaunun oma paino eikä perävaunua käytetä matkustajien kuljettamiseen.

Jäsenvaltioissa on otettu käyttöön seuraavat alaluokat:

Belgia: C1, D1, C1+E, D1+E

Tanska: ei alaluokkia

Saksa: A1, C1, D1, C1+E, D1+E

Kreikka: A1

Espanja: A1, C1, D1, C1+E, D1+E

Ranska: A1, B1

Irlanti: A1, C1, D1, C1+E, D1+E

Italia: A1

Luxemburg: A1, C1, D1, C1+E, D1+E

Alankomaat: ei alaluokkia

Itävalta: C1, C1+E

Portugali: A1

Suomi: A1, C1, D1, C1+E, D1+E

Ruotsi: A1

Yhdistynyt kuningaskunta: A1, B1, C1, D1, C1+E, D1+E

- Luokkaa A1 koskevat lisärajoitukset - 3 artiklan 5 kohta

Toisen direktiivin 3 artiklan 5 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää muita alaluokkaa A1 koskevia rajoituksia. Seuraavat kaksi jäsenvaltiota ovat asettaneet lisärajoituksia:

Saksa: Alle 18-vuotiaat kuljettajat eivät saa ajaa moottoripyörällä, joiden enimmäisnopeus on suurempi kuin 80 km/h (art. 5, § 28, Fahrerlaubnisverordnung, 18.8.1998).

Espanja: Alaluokkaan A1 kuuluvien moottoripyörien teho/painosuhde saa olla enintään 0,11 kW/kg (art. 5.1 Real Decreto 772/97)

Muut jäsenvaltiot eivät ole asettaneet alaluokkaa A1 koskevia lisärajoituksia.

- Luokan B1 ajoneuvojen kuljettaminen luokan A1 tai A ajokortilla - 5 artiklan 3 kohdan a alakohta

Jäsenvaltiot voivat omalla alueellaan hyväksyä luokan B1 ajoneuvojen kuljettamisen luokan A1 tai A ajokortilla. Seuraavassa luettelossa annetaan yleiskuva alaluokan B1 ajoneuvojen kuljettamisen edellytyksistä, jos tämä alaluokka on otettu käyttöön vastaavassa jäsenvaltiossa.

Belgia: Luokan B1 ajoneuvoja saa kuljettaa ainoastaan luokan B ajokortilla.

Tanska: Kolmipyöräisiä ajoneuvoja saa kuljettaa luokan A tai B ajokortilla; nelipyöräisiä ajoneuvoja saa kuljettaa ainoastaan luokan B ajokortilla.

Saksa: Luokan B1 ajoneuvoja saa kuljettaa ainoastaan luokan B ajokortilla (§ 6, Fahrerlaubnisverordnung, 18.8.1998)

Kreikka: Luokan B1 ajoneuvoja saa kuljettaa ainoastaan luokan B ajokortilla (art. 4.7 of the Presidential Decree 19/95).

Espanja: Luokan B1 ajoneuvoja saa kuljettaa luokan A ajokortilla (Real Decreto 772/1997, art. 5).

Ranska: Luokan B1 ajoneuvoja saa kuljettaa luokan A tai A1 ajokortilla.

Irlanti: Luokan B1 ajoneuvoja saa kuljettaa ainoastaan luokan B ajokortilla.

Italia: Luokan B1 ajoneuvoja saa kuljettaa luokan A tai A1 ajokortilla.

Luxemburg: Luokan B1 ajoneuvoja saa kuljettaa ainoastaan luokan B ajokortilla.

Alankomaat: Luokan B1 ajoneuvoja saa kuljettaa ainoastaan luokan B ajokortilla.

Itävalta: Luokan B1 ajoneuvoja, joiden suurin hyväksytty paino on enintään 400 kg, saa kuljettaa luokan A tai B ajokortilla; luokan B1 ajoneuvoja, joiden suurin hyväksytty paino on suurempi kuin 400 kg, saa kuljettaa ainoastaan luokan B ajokortilla (§ 2.1, Führerscheingesetz, 30.10.97).

Portugali: Luokan B1 ajoneuvoja saa kuljettaa luokan A tai A1 ajokortilla.

Suomi: Luokan B1 ajoneuvoja saa kuljettaa luokan A ajokortilla.

Yhdistynyt kuningaskunta: Luokan B1 ajoneuvoja saa kuljettaa luokan A ajokortilla (Regulation No 2824/1996, Art. 6.8).

Norja: Luokan B1 ajoneuvoja saa kuljettaa ainoastaan luokan B ajokortilla.

- Luokan A1 ajoneuvojen kuljettaminen luokan B ajokortilla - 5 artiklan 3 kohdan b alakohta

Jäsenvaltiot voivat omalla alueellaan hyväksyä kevyiden moottoripyörien (jotka sisältyisivät alaluokkaan A1) kuljettamisen luokan B ajokortilla. Muiden jäsenvaltioiden ei kuitenkaan tarvitse tunnustaa tätä oikeutta.

Seuraavassa mainitaan ainoastaan ne jäsenvaltiot, jotka ovat ottaneet käyttöön tämän oikeuden, sekä kuvaillaan lisävaatimuksia.

Belgia: Kaksi vuotta käytännön kokemusta luokan B ajokortilla.

Espanja: Kaksi vuotta käytännön kokemusta luokan B ajokortilla ja teoriakoe.

Ranska: Kaksi vuotta käytännön kokemusta luokan B ajokortilla. Parhaillaan harkitaan vapaaehtoista koulutusta, jonka kesto on kuusi tuntia. Koulutus saattaa tulla pakolliseksi tulevaisuudessa.

Italia: Oikeus on otettu käyttöön sellaisenaan ilman lisävaatimuksia.

Itävalta: Viiden vuoden kokemus luokan B ajokortilla ja pakollinen kuuden tunnin mittainen käytännön ajoharjoittelu.

- Luokan C1 tai D1 ajoneuvojen kuljettaminen luokan B ajokortilla - 5 artiklan 4 kohta

Toisen direktiivin 5 artiklan 4 kohdan a alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat Euroopan komissiota kuultuaan oikeuttaa kuljettamaan alueellaan luokan D1 ajoneuvoja, kun kuljettaja on yli 21-vuotias ja hänellä on ollut vähintään kaksi vuotta luokan B ajokortti. Ajoneuvoa saavat käyttää ainoastaan ei-kaupalliset yhteisöt sosiaalisiin tarkoituksiin, ja kuljettajan on kuljetettava ajoneuvoa korvauksetta.

Tämä oikeus on otettu käyttöön ainoastaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Toisen direktiivin 5 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädetään oikeudesta kuljettaa luokan C ajoneuvoja luokan B kortilla tietyissä olosuhteissa, jotka poikkeavat 5 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitetuista.

Tätä oikeutta ei ole otettu käyttöön yhdessäkään jäsenvaltiossa.

- Raskaiden moottoripyörien suora ajolupa - 6 artiklan 1 kohdan b alakohta

Edellä mainitun artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat luopua vaatimuksesta, jonka mukaan raskaiden moottoripyörien kuljettaminen edellyttää kahden vuoden kokemusta alhaisemmat määräykset täyttävien moottoripyörien kuljettamisesta luokan A ajokortilla, jos ajokokelas on vähintään 21-vuotias ("suora ajolupa"(12)).

Seuraavat jäsenvaltiot eivät ole säätäneet raskaiden moottoripyörien suorasta ajoluvasta 21-vuoden iässä:

Saksa: Suora ajolupa mahdollinen vasta 25-vuotiaana.

Irlanti: Suora ajolupa ei ole lainkaan mahdollinen, kahden vuoden käytännön kokemus vaaditaan aina.

Espanja: Suora ajolupa ei ole lainkaan mahdollinen, kahden vuoden käytännön kokemus vaaditaan aina.

Kaikki muut jäsenvaltiot sallivat raskaiden moottoripyörien suoran ajoluvan, kun hakija on 21-vuotias.

B.4 Alaikärajoihin liittyvät näkökohdat

- Alempi ikäraja luokan B ajoneuvojen kuljettamista varten - 6 artiklan 2 kohta

Toisen direktiivin 6 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat poiketa luokkia A, B ja B+E varten säädetyistä alaikärajavaatimuksista (18 vuotta) ja antaa tällaiset ajokortit jo 17-vuotiaille.

Alaikäraja on alle 18 vuotta seuraavissa jäsenvaltioissa:

Saksa: 17 vuotta luokan C ja D ajokorttiin tähtäävän ammattikoulutuksen yhteydessä.

Irlanti: 17 vuotta; ei lisävaatimuksia.

Itävalta: 17 vuotta varhennetun ajo-oikeuden yhteydessä ("Vorgezogene Lenkberechtigung").

Yhdistynyt kuningaskunta: 17 vuotta; ei lisävaatimuksia.

Kaikissa muissa jäsenvaltioissa ikäraja on 18 vuotta.

- Alle 17-vuotiaille annettujen luokan B ajokorttien tunnustaminen - 6 artiklan 3 kohta

Jäsenvaltiot voivat kieltäytyä tunnustamasta alueellaan 6 artiklan 2 kohdan mukaisesti annettuja ajokortteja.

Saksa, Itävalta, Irlanti ja Yhdistynyt kuningaskunta tunnustavat 6 artiklan 2 kohdan mukaisesti annetut ajokortit.

Tanska ja Luxemburg tunnustavat tällaiset ajokortit matkailijoilla, mutteivät kuljettajilla, jotka asuvat vakituisesti niiden alueella.

Mitkään muut jäsenvaltiot eivät tunnusta alle 18-vuotiaiden ajokortin haltijoiden luokan B ajokortteja eivätkä siten salli tällaisten kuljettajien ajavan alueellaan ennen he ovat täyttäneet 18 vuotta.

B.5 Kolmansissa maissa annetut ajokortit - 8 artiklan 6 kohta

Jäsenvaltioiden ei tarvitse tunnustaa Euroopan unionin ulkopuolisissa maissa annettuja ajokortteja. Toisen direktiivin 8 artiklan 6 kohdan mukaan oikeus kieltäytyä tunnustamisesta koskee myös tapauksia, joissa alunperin annettu ajokortti on jo vaihdettu yhteisön mallin mukaiseen ajokorttiin jossain toisessa jäsenvaltiossa (mutta vain, jos ajokortin haltijan vakituinen asuinpaikka on toisessa jäsenvaltiossa).

B.6 Ajokorttimalli - liite I ja liite I a

Direktiivillä 96/47/EY, jolla muutetaan toista direktiiviä, otettiin käyttöön muovinen ajokorttimalli vaihtoehtona direktiivin liitteessä I annetulle kartonkiselle ajokorttimallille. Muovinen ajokorttimalli on lisätty toiseen direktiiviin liitteenä I a. Jäsenvaltiot voivat vapaasti valita, kumpaa näistä malleista ne haluavat käyttää.

Ajokorttien muotoa ei ole vielä täysin yhdenmukaistettu. Tämä ei johdu ainoastaan edellä mainitusta mahdollisuudesta valita kahden mallin välillä. Yhteisön lainsäädännössä ei tällä hetkellä säädetä ennen ensimmäisen tai toisen direktiivin voimaantuloa annettujen ajokorttimallien pakollisesta vaihtamisesta eikä yhdenmukaistetuista voimassaoloajoista. Siten Euroopan talousalueen jäsenvaltioissa on vielä käytännössä voimassa ja liikkeellä yli 80 erilaista ajokorttimallia.

Erilaisten mallien lukumäärä pienenee ajan mittaan, kun ajokorttien kansallisen lainsäädännön mukainen voimassaolo lakkaa ja ne vaihdetaan jompaankumpaan yhteisön yhdenmukaistettuun ajokorttimalliin. Niissä jäsenvaltioissa, joissa voimassaoloa ei ole rajoitettu tiettyjen ajoneuvoluokkien osalta, tämä kehitys tulee kuitenkin viemään vuosikymmeniä, ellei täydentäviä lainsäädäntötoimia toteuteta.

Ennen yhteisön lainsäädännön voimaantuloa annettujen ajokorttien sisältöä (eli ajo-oikeuksia) on käsitelty ajoneuvoluokkien vastaavuutta käsittelevässä jaksossa.

>TAULUKON PAIKKA>

B.7 Väliaikaiset ajokortit ja todistukset

Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Irlannissa voidaan antaa ns. väliaikaisia ajokortteja, jotka tietyissä olosuhteissa antavat oikeuden kuljettaa ajoneuvoa näiden maiden alueella. Kansallisen lainsäädännön mukaan näiden ajokorttien katsotaan olevan osa käytännön ajo-opetusta. Niiden antamiseen ei kuitenkaan liity velvoitetta läpäistä ajokoe.

Direktiivin 91/439/ETY 1 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden antamat ajokortit on tunnustettava vastavuoroisesti. Edellä mainitut väliaikaiset ajokortit eivät kuitenkaan ole direktiivissä tarkoitettuja täydellisiä ajokortteja. Direktiivin 7 artiklan mukaan ajokorttien antaminen edellyttää ajotaitoa ja ajotapaa koskevan kokeen läpäisemistä. Tästä syystä väliaikaiset ajokortit ovat ajo-opetuksen yhteydessä annettavia kansallisia asiakirjoja, eivätkä ne oikeuta kuljettamaan ajoneuvoa asiakirjan myöntäneen jäsenvaltion ulkopuolella.

Jäsenvaltioissa annetaan myös lukuisia erilaisia todistuksia, muun muassa todistuksia kokeen läpäisemisestä, väliaikaisia todistuksia kadonneista tai varastetuista ajokorteista sekä lääkärintodistuksia. Nämä todistukset eivät ole ajokortteja, eikä muiden jäsenvaltioiden tarvitse siten tunnustaa niitä. Jos ajokortin voimassaoloaika päättyy tai ajokortti katoaa tai varastetaan, ajokortin haltijan on hankittava uusi ajokorttiasiakirja voidakseen hyötyä vastavuoroisen tunnustamisen periaatteesta.

B.8 Ajokorttiasiakirjoissa olevat merkinnät

Yhdistyneen kuningaskunnan kansallisten määräysten mukaan ajokorttiin sisältyy ajokorttiasiakirja sekä kaksoiskappale. Jälkimmäiseen merkitään näkyvällä tavalla liikennerikkomukset rangaistuspisteiden muodossa. Koska rangaistuspisteitä koskevia kansallisia järjestelmiä ei nykyisin ole yhdenmukaistettu ja liikennerikkomuksia voidaan käsitellä ainoastaan kahdenvälisten sopimusten(13) nojalla, tällaisilla merkinnöillä ei ole merkitystä muissa jäsenvaltioissa.

Muissa jäsenvaltioissa annettuihin ajokortteihin tehtyjen merkintöjen osalta sovelletaan liitteessä I olevaa 4 kohtaa (kartonkinen ajokorttimalli) ja liitteessä I a olevan 3 kohdan a alakohtaa (muovinen ajokorttimalli): vastaanottava jäsenvaltio voi merkitä ajokorttiin hallinnon kannalta tarpeellisia tietoja, jos se merkitsee tällaiset tiedot myös itse antamiinsa ajokortteihin ja jos ajokortissa on käytettävissä tähän tarvittava tila.

C. YLEISKATSAUS NYKYISISTÄ AJOKORTTILUOKISTA

Ryhmä 1

>TAULUKON PAIKKA>

>TAULUKON PAIKKA>

Ryhmä 2

>TAULUKON PAIKKA>

>TAULUKON PAIKKA>

Osa II

OIKEUDELLISET SUUNTAVIIVAT DIREKTIIVIN 91/439/ETY TULKINTAA VARTEN

Tässä osassa annetaan oikeudellinen tulkinta tietyistä yhteisön ajokortista annetun direktiivin 91/439/ETY säännöksistä. Näin on tarkoitus varmistaa direktiivin yhdenmukainen käytännön soveltaminen yhteisön oikeuden periaatteiden mukaisesti. Kokemus on osoittanut, että tiiviin kuvaavan yhteenvedon esittäminen käytännössä useimmin esiintyvistä tapauksista sekä nykyisen yhteisön lainsäädännön oikeudelliselta kannalta oikeasta tulkinnasta on olennaisen tärkeää lainsäädännön noudattamista valvoville viranomaisille, paikallishallinnoille ja kansalaisille itselleen.

Jäljempänä olevissa eri säännösten tulkintaa koskevissa jaksoissa noudatetaan samaa rakennetta: ongelma esitellään ensin oikeudellisesta näkökulmasta, asiaa käsitellään tarkemmin käytännön esimerkkien avulla ja kunkin jakson lopussa annetaan oikeudellinen tulkinta.

A. AJOKORTIN VAIHTAMISTA KOSKEVA VAATIMUS

A.1 Nykyinen oikeustila

Ensimmäisen direktiivin 8 artiklassa säädettiin, että johonkin toiseen jäsenvaltion pysyvästi asettuneiden ajokortin haltijoiden ajokortit olivat voimassa vuoden ajan. Vastaanottava jäsenvaltio edellytti toisen jäsenvaltion antaman ajokortin pakollista vaihtamista tämän ajanjakson kuluessa.

Ensimmäisen direktiivin 8 artiklan 1 kohdan sanamuoto oli seuraava: "Jäsenvaltioiden on säädettävä, että jonkin jäsenvaltion myöntämän voimassaolevan kansallisen ajokortin tai yhteisön mallin mukaisen ajokortin haltijan hankkiessa vakituisen asuinpaikan toisesta jäsenvaltiosta, hänen ajokorttinsa on voimassa tässä jäsenvaltiossa enintään vuoden ajan asuinpaikan hankkimisesta lukien. Tässä määräajassa sen jäsenvaltion, josta asianomainen henkilö on hankkinut vakituisen asuinpaikan, on ajokortin haltijan pyynnöstä ja vanhan ajokortin palauttamista vastaan myönnettävä tälle (yhteisön mallin mukainen) ajokortti vastaavaa ajoneuvoluokkaa tai -luokkia varten soveltamatta 6 artiklassa säädettyjä edellytyksiä [...]".

Ensimmäinen direktiivi kuitenkin kumottiin toisen direktiivin 13 artiklalla 1. heinäkuuta 1996 lähtien. Toisen direktiivin 1 artiklan 2 kohdalla käyttöön otettiin jäsenvaltioiden antamien ajokorttien vastavuoroisen tunnustamisen periaate, joka siis poistaa edellä mainitun velvollisuuden vaihtaa ajokortteja.

Direktiivin 91/439/ETY johdanto-osan yhdeksännessä kappaleessa todetaan, että velvollisuus vaihtaa ajokorttia muodostaa esteen henkilöiden vapaalle liikkuvuudelle eikä sitä voida hyväksyä ottaen huomioon toteutunut Euroopan yhdentymiskehitys.

Direktiivin 91/439/ETY voimaantulon jälkeen jäsenvaltioiden antamien ajokorttien vaihtaminen on yleisesti ottaen täysin vapaaehtoista, koska kyseisen direktiivin 8 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavasti: "Jos jäsenvaltion antaman voimassa olevan kansallisen ajokortin haltija on muuttanut vakinaisesti asumaan toiseen jäsenvaltioon, hän voi pyytää, että hänen ajokorttinsa vaihdetaan sitä vastaavaan ajokorttiin;".

Ajokortin vaihtaminen on toisen direktiivin mukaisessa järjestelmässä kuitenkin edelleen luvallista erittäin rajallisessa määrässä tapauksia:

i) 8 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltio voi vaihtaa ajokortin kansallisen rikoslain ja yleistä järjestystä koskevien säädösten soveltamiseksi. Edellä mainittu 8 artiklan 1 kohdassa esitetty yleinen periaate huomioon ottaen tällaisen käytännön on pysyttävä luonteeltaan rajallisena ja sitä on sovellettava ainoastaan vakaviin liikennerikkomuksiin.

ii) Asiakirjojen vaihtaminen on välttämätöntä sellaisten ajokorttien uusimiseksi, joiden voimassaolo päättyy ajokortin antaneen jäsenvaltion alueen ulkopuolella. Tällainen vaihto on kuitenkin pikemminkin ajokortin uusimisen käytännöllinen seuraus kuin varsinainen vaihto.

A.2 Käytännön tilanteita

Esimerkki 1:

Ajokortin haltija asettuu asumaan vakituisesti Ranskaan 1. heinäkuuta 1996 jälkeen. Hän ei vaihda ajokorttiaan. Vuonna 1997 Ranskan viranomaiset vaativat häntä vaihtamaan ajokorttinsa. Ajokortin haltija vetoaa siihen, että hänen alkuperäinen ajokorttinsa on tunnustettava direktiivin 91/439/ETY 1 artiklan 2 kohdan mukaisesti ilman muodollisuuksia(14); lisäksi hän vetoaa siihen, että 1 artiklan 2 kohdalla on välitön oikeusvaikutus(15).

Esimerkki 2:

Tilanne on sama kuin esimerkissä 1, mutta sillä erotuksella, että ajokortin haltija asettuu asumaan vakituisesti toiseen jäsenvaltioon 1. heinäkuuta 1995 ja 1. heinäkuuta 1996 välisenä aikana.

Esimerkki 3:

Tilanne on sama kuin esimerkissä 1, mutta sillä erotuksella, että ajokortin haltija asettuu asumaan vakituisesti toiseen jäsenvaltioon ennen 1. heinäkuuta 1995.

A.3 Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tulkinta asiassa C-193/94 (Skanavi)

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin selvensi joitain direktiivin 80/1263/ETY säännöksiä asiassa C-193/94 (Skanavi) 29. helmikuuta 1996 antamassaan tuomiossa. Kyseinen tuomio on otettava huomioon huolimatta siitä, että ensimmäinen direktiivi kumottiin direktiivillä 91/439/ETY, sillä ensimmäisen direktiivin säännöksillä on merkitystä nyt käsiteltävinä olevien tapausten kannalta.

Tuomiossaan Euroopan yhteisöjen tuomioistuin erottaa toisistaan oikeuden ajaa ajoneuvoa ja ajokorttiasiakirjan. Sillä, ettei ajokortin haltija vaihda ajokorttiasiakirjaa direktiivissä 80/1263/ETY säädetyn yhden vuoden määräajan kuluessa, ei ole vaikutusta ajo-oikeuteen. Ensimmäisen direktiivin 8 artiklan 1 kohdassa, joka oli voimassa 1. heinäkuuta 1996 saakka, säädettiin, että jäsenvaltio vaatii sellaisen ajokortin haltijaa, joka on annettu toisessa jäsenvaltiossa, vaihtamaan ajokorttinsa yhden vuoden määräajan kuluessa (katso artiklan sanamuoto edellä).

Lisäksi tuomioistuin totesi, ettei ajokortin vaihtaminen luo uutta oikeutta ajaa ajoneuvoa vastaanottavan jäsenvaltion alueella, vaan tällä uudella ajokortilla ainoastaan todistetaan tällaisen oikeuden olemassaolo. Toinen jäsenvaltio on antanut tämän oikeuden ajokortin haltijalle, ja tämä oikeus osoitetaan ajokortilla, joka on annettu vaihtamalla se toisen jäsenvaltion antamaan ajokorttiin. Tuomioistuin totesi, että alkuperäinen ajokortti pysyy voimassa ajokortin antaneessa jäsenvaltiossa ja toiset jäsenvaltiot tunnustavat sen edelleen riippumatta siitä, onko se vaihdettu (tuomion 32 kohta).

Vaihtamisen laiminlyönnistä seuraavien sakkojen suhteellisuuden osalta Euroopan yhteisöjen tuomioistuin totesi, että on EY:n perustamissopimuksen 43 artiklan vastaista rinnastaa ajokorttinsa vaihtamisen laiminlyönyt henkilö ajokortitta ajavaan henkilöön (tuomion 39 kohta). Tämä oikeudellinen arviointi on ratkaisevan tärkeä sakkojen suhteellisuuden arvioinnin kannalta.

A.4 Ratkaisu

Kun otetaan huomioon yhteisön oikeuden nykyiset periaatteet, joita Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on edelleen tarkentanut, edellä kuvattuihin käytännön esimerkkeihin sovelletaan seuraavia ratkaisuja:

A.4.1 Ajokortin haltija on vaihtanut vakituista asuinpaikkaansa 1. heinäkuuta 1996 jälkeen

Direktiivin 91/439/ETY 1 artiklan 2 kohdassa säädettyä vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta sovelletaan välittömästi siitä alkaen, kun direktiivi tuli voimaan 1. heinäkuuta 1996(16). Näin ollen ajokortin vaihtamista ei voida vaatia kyseisen ajankohdan jälkeen, ja vaihtaminen on täysin vapaaehtoista toisen direktiivin 8 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Esimerkissä 1 jäsenvaltio ei siis voi vaatia ajokortin pakollista vaihtamista.

A.4.2 Ajokortin haltija on vaihtanut vakituista asuinpaikkaansa 1. heinäkuuta 1995 ja 1. heinäkuuta 1996 välisenä aikana

Kuten edellä todettiin, ensimmäisen direktiivin 8 artiklan 1 kohdassa edellytettiin ajokorttien pakollista vaihtamista yhden vuoden kuluessa. Direktiivillä 91/439/ETY, joka tuli voimaan 1. heinäkuuta 1996, käyttöön otettiin täysin vapaaehtoinen vaihtojärjestelmä. Näiden ensimmäisen ja toisen direktiivin toisistaan poikkeavien säännösten yhdistelmä johti tosiasiallisesti pakollisen vaihtamisen taannehtivaan poistamiseen 1. heinäkuuta 1995 alkaen, eli vuotta ennen toisen direktiivin voimaantuloa. Esimerkissä 2 ajokortin haltijalta ei siis voida vaatia ajokortin vaihtamista.

A.4.3 Ajokortin haltija on vaihtanut vakituista asuinpaikkaansa ennen 1. heinäkuuta 1995

Tässä tapauksessa ajokortin haltija käytti ajaessaan asiakirjaa, josta tuli mitätön yhden vuoden määräajan jälkeen, eli hän syyllistyi kansallisen hallintolainsäädännön rikkomiseen. Alkuperäinen ajokortti pysyi kuitenkin tavallisesti voimassa ajokortin antaneessa jäsenvaltiossa, ja kaikki muut jäsenvaltiot tunnustivat sen edelleen. Tästä syystä, ja koska vaihtamisesta tuli täysin vapaaehtoista direktiivin 91/439/ETY voimaantulosta lähtien, ajokortin pakollista vaihtamista direktiivin voimaantulon jälkeen on pidettävä oikeudellisena muodollisuutena, joka on henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevien sääntöjen vastainen(17).

Esimerkissä 3 ajokortin haltijalta voidaan siis vaatia ajokortin vaihtamista ainoastaan hyvin poikkeuksellisissa olosuhteissa, erityisesti silloin, kun jotain kansallista säädöstä sovelletaan ennen 1. heinäkuuta 1996 asioihin, jotka tapahtuivat ennen kyseistä ajankohtaa. Yhteisön kansalainen voi kuitenkin hakea muutosta, jos pakollista vaihtamista koskevia määräyksiä sovelletaan 1. heinäkuuta 1996 jälkeen, sillä näiden määräysten soveltaminen tuolloin on ristiriidassa yhteisön oikeuden kanssa myös siinä tapauksessa, ettei toista direktiiviä ole saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä määräyksiä soveltavassa jäsenvaltiossa.

Esimerkki 3 on luonteeltaan teoreettinen siinä mielessä, ettei ainakaan Euroopan komission tiedossa ole yhtään tällaista asiaa, joka olisi käsiteltävänä jonkin jäsenvaltion kansallisessa tuomioistuimessa.

A.4.4 Sakkojen määrääminen ajokortin vaihtamisen laiminlyönnin takia

Jos rikkomus on tapahtunut ennen 1. heinäkuuta 1995 (esimerkki 3), Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen vahvistamista periaatteista seuraa, ettei ensimmäisen direktiivin mukaisen yhden vuoden kuluessa tapahtuvan ajokortin vaihtamisen laiminlyönti vaikuta ajo-oikeuteen, vaan kyseessä on pikemminkin hallinnollisten velvoitteiden laiminlyönti. Tuomioistuin katsoikin, että rikosoikeudellisten seuraamusten määrääminen vaihtovelvollisuuden laiminlyönnistä ei ole yleensä oikeassa suhteessa tämän rikkomuksen vakavuuteen nähden, vaikka kyseessä olisi ainoastaan sakkorangaistus (asiassa C-193/94 Skanavi annetun tuomion 37 kohta).

Jäsenvaltio voi joka tapauksessa määrätä hallinnollisia seuraamuksia. Tällaisten seuraamusten on kuitenkin oltava asianmukaisia ja oikeassa suhteessa rikkomuksen vakavuuteen. Ne eivät etenkään saa olla niin ankaria, että ne muodostavat esteen henkilöiden vapaalle liikkuvuudelle. Nämä seuraamusten käyttöä koskevat rajoitukset on toistettu johdonmukaisesti Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä(18). Lisäksi sakkoja voidaan määrätä vain sillä edellytyksellä, ettei kansallisessa lainsäädännössä säädetä sellaisten lievempien rikosoikeuden säännösten taannehtivasta soveltamisesta, jotka ovat saattaneet tulla voimaan kyseisen asian oikeuskäsittelyn aikana. Yhteisön oikeus ei myöskään estä sitä, että kansallinen tuomioistuin soveltaa toisen direktiivin 1 artiklan 2 kohtaa ja 8 artiklan 1 kohtaa myös silloin, kun rikkomus tapahtui ennen 1. heinäkuuta 1995 (katso tuomioistuimen asiassa C-230/97 antaman tuomion tuomiolauselman 2 kohta).

Jos yhteisön kansalainen on vaihtanut vakituista asuinpaikkaansa 1. heinäkuuta 1995 jälkeen (esimerkit 1 ja 2) eikä ole vaihtanut ajokorttiaan, ajokortin haltija ei ole syyllistynyt mihinkään rikkomukseen, koska vaihtamisesta on tullut vapaaehtoista. Tällaisissa tapauksissa ei voida määrätä minkäänlaisia rikosoikeudellisia tai hallinnollisia seuraamuksia.

B. AJOKORTTIEN VASTAVUOROINEN TUNNUSTAMINEN

B.1 Niiden ajokorttien tunnustaminen, joissa ajo-oikeuksia on rajoitettu vaihdon yhteydessä

B.1.1 Nykyinen oikeustila

Ensimmäisen direktiivin mukaisessa järjestelmässä alkuperäinen ajokortti pysyy voimassa ajokortin antaneessa jäsenvaltiossa. Ajokortti, joka on annettu vaihtamalla se toisen jäsenvaltion antamaan ajokorttiin, on ainoastaan todiste ajo-oikeudesta, mutta siinä ei määritellä ajo-oikeutta, sillä sen laajuuden on määritellyt ajokortin antanut jäsenvaltio(19). Yhteisön johdetussa oikeudessa ei direktiivin 91/439/ETY voimaantulon jälkeen tehdä eroa ajokorttiasiakirjan ja ajo-oikeuden välillä. Koska direktiivissä yhdenmukaistetaan muiden tekijöiden ohella ajokorttiluokkia, ikärajoja ja ajokortin myöntämisehtoja, ja ajokorteista käyvät siten selvästi ilmi ajajalle myönnetyt ajo-oikeudet, kaikki ajokorttiin merkityt oikeudet on tunnustettava vastavuoroista tunnustamista koskevan periaatteen mukaisesti.

Ennen 1. heinäkuuta 1996 annettuihin ajokortteihin liittyvät oikeudet eivät käy ilmi asiakirjan merkinnöistä. Näihin ajokortteihin on sovellettava toisen direktiivin 10 artiklaa, eli toisen direktiivin 3 artiklaa vastaava todellinen ajo-oikeus käy ilmi 10 artiklan mukaisesti laadituista vastaavuustaulukoista. Lisäksi direktiivin 80/1263/ETY 8 artiklassa säädettiin, että vastaanottavan jäsenvaltion on annettava asianomaiselle ajokortin haltijalle ajokortti vastaavaa ajoneuvoluokkaa tai -luokkia varten. Toisessa jäsenvaltiossa annettujen ajo-oikeuksien rajoittaminen (mikä oli yleinen käytäntö ennen direktiivin 91/439/ETY voimaantuloa) on perusteltua ainoastaan silloin, jos se määritellään asiakirjaa koskevaksi rajoitukseksi eikä alkuperäisen ajo-oikeuden rajoitukseksi.

Koska ajokortin haltijan oli vaihdettava ajokorttinsa toiseen, hän ei voinut todistaa alkuperäistä ajo-oikeuttaan kyseisellä (rajoitetulla) asiakirjalla. Hänellä oli siis oikeus ajaa ainoastaan niihin luokkiin kuuluvia ajoneuvoja, joita koskeva ajo-oikeus oli merkitty ajokorttiin.

Koska rajoitus, jonka vastaanottava jäsenvaltio oli asettanut direktiivin 80/1263/ETY nojalla, oli voimassa ainoastaan kyseisen jäsenvaltion alueella, muilla jäsenvaltioilla ei ollut velvollisuutta tunnustaa rajoitusta, jos ajokortin haltija muutti vakituisen asuinpaikkansa toiseen jäsenvaltioon. Näin ollen ajokortin haltijan ajo-oikeutta, jota oli rajoitettu vastaanottavassa jäsenvaltiossa, voitiin sekä rajoittaa edelleen että laajentaa sen jälkeen, kun ajokortin haltija muutti asuinpaikkansa kolmanteen jäsenvaltioon.

Direktiivin 80/1263/ETY 8 artiklan 1 kohdan viimeisen virkkeen mukaan jäsenvaltio voi kieltäytyä vaihtamasta ajokorttia, jos kortin myöntäminen olisi sen kansallisen lainsäädännön vastaista.

B.1.2 Käytännön tilanteita

Esimerkki 4:

Saksalainen ajokortin haltija asettuu vakituisesti asumaan Ranskaan ennen 1. heinäkuuta 1995. Hänellä on saksalainen "Klasse 3" -ajokortti, joka oikeuttaa hänet ajamaan enintään 7,5 tonnin (ja tietyissä yhdistelmissä jopa 18,25 tonnin) ajoneuvoja Saksan alueella. Kyseisenä ajankohtana sovelletun vaihtokäytännön mukaisesti hänelle annettiin ranskalainen luokan B ajokortti, johon sisältyy oikeus ajaa enintään 3,5 tonnin ajoneuvoja. Ajokortin haltija asuu edelleen Ranskassa ja vaatii 1. heinäkuuta 1996 jälkeen itselleen alkuperäisen saksalaisen ajo-oikeuden mukaista täyttä ajo-oikeutta vetoamalla vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen.

Esimerkki 5:

Esimerkin 4 tavoin alkuperäistä ajo-oikeutta on rajoitettu. Ajokortin haltija muuttaa 1. heinäkuuta 1996 jälkeen kolmanteen jäsenvaltioon ja vaatii siellä alkuperäisen ajo-oikeutensa täydellistä tunnustamista.

Esimerkki 6:

Esimerkin 4 tavoin alkuperäistä ajo-oikeutta on rajoitettu. Ajokortin haltija muuttaa 1. heinäkuuta 1996 jälkeen takaisin ajokortin antaneeseen jäsenvaltioon ja vaatii siellä alkuperäisen ajo-oikeutensa tunnustamista. Vaatimus perustuu alkuperäiseen ajo-oikeuteen, jonka hän on saanut, kun hänelle annettiin alkuperäinen ajokortti ajokortin antaneessa jäsenvaltiossa.

B.1.3 Ratkaisu

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-193/94 antaman tuomion 32 kohdassa selvennetään, että alkuperäinen ajo-oikeus pysyy muuttumattomana voimassa ajokortin antaneessa jäsenvaltiossa. Direktiivissä 91/439/ETY ei eroteta toisistaan ajo-oikeutta ja ajokorttiasiakirjaa, ja siinä otetaan käyttöön vastavuoroisen tunnustamisen periaate. Ajo-oikeuden säilyttäminen tai täydellinen palauttaminen seuraa siitä, että alkuperäinen ajo-oikeus on ollut jatkuvasti voimassa ajokortin antaneessa jäsenvaltiossa, eikä ole yhteydessä vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen käyttöönottoon.

Rajoitettujen ajo-oikeuksien palauttamisen oikeudelliset perusteet ovat siis erilaiset kuin laajennettujen oikeuksien säilyttämisen (katso jäljempänä).

Jos alkuperäisen ajo-oikeuden tunnustamista vaaditaan direktiivin 91/439/ETY voimaantulon jälkeen joko vastaanottavassa jäsenvaltiossa tai kolmannessa jäsenvaltiossa (esimerkit 4 ja 5), niin edellä mainitusta seuraa, että ajokortin haltija ei voi vaatia alkuperäistä täyttä ajo-oikeuttaan. Jäsenvaltioiden on tunnustettava ainoastaan ajokorttiasiakirja. Edellä mainituissa esimerkeissä kyseinen asiakirja on todiste alkuperäistä ajo-oikeutta suppeammista oikeuksista. Alkuperäinen ajo-oikeus pysyi muuttumattomana ainoastaan ajokortin antaneessa jäsenvaltiossa, joten tämän oikeuden palauttaminen toisessa jäsenvaltiossa ei voi perustua vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen, koska oikeuden koko laajuutta ei ole nimenomaisesti merkitty asiakirjaan.

Jos ajokortin haltija vaatii alkuperäisen ajo-oikeuden täydellistä tunnustamista ajokortin antaneessa jäsenvaltiossa (esimerkki 6), hänellä on oikeus ajo-oikeuden palauttamiseen, koska Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen vahvistamien periaatteiden mukaan alkuperäinen ajo-oikeus pysyi muuttumattomana kyseisessä jäsenvaltiossa(20).

Suositeltavaa on, että ajokortin haltijoille, joilla on oikeus vaatia aikaisemman ajo-oikeutensa palauttamista, annetaan nämä laajemmat oikeudet ainoastaan pyyntöä vastaan ja vasta sen jälkeen, kun he ovat luovuttaneet vaihdossa saamansa ajokortin. Tällä tavoin kaikki ajo-oikeudet voidaan merkitä ajokortin antaneen jäsenvaltion antamaan uuteen ajokorttiin.

B.2 Niiden ajokorttien tunnustaminen, joissa ajo-oikeuksia on laajennettu vaihdon yhteydessä

B.2.1 Nykyinen oikeustila

Direktiivin 91/439/ETY johdanto-osan ensimmäisestä ja yhdeksännestä kappaleesta sekä 13 artiklasta, jolla direktiivi 80/1263/ETY kumottiin kokonaisuudessaan, seuraa, että toisen direktiivin voimaantulon jälkeen sovelletaan ainoastaan täydellistä vastavuoroista tunnustamista. Jos ajokortin vaihdon yhteydessä on annettu alkuperäistä laajemmat ajo-oikeudet, nämä oikeudet eivät johdu alkuperäisestä ajo-oikeudesta, vaan ne on annettu soveltamalla vastaanottavassa jäsenvaltiossa voimassa olevaa kansallista lainsäädäntöä. Jos ajokortin haltija tämän jälkeen muuttaa asuinpaikkansa toiseen jäsenvaltioon tai ajokortin antaneeseen jäsenvaltioon, näitä laajennettuja oikeuksia voidaan rajoittaa, jos asuinpaikan toinen muutos tapahtui ennen toisen direktiivin voimaantuloa. Tämä johtuu siitä, että laajennetut oikeudet on annettu toisen jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön nojalla.

Direktiivin 91/439/ETY voimaantulon jälkeen on tunnustettava ainoastaan ajokorttiasiakirjoihin nimenomaisesti merkityt ajo-oikeudet. Tällaisia oikeuksia ei yleensä voida rajoittaa, jos ajokortin haltija vaihtaa asuinpaikkaansa 1. heinäkuuta 1996 jälkeen, sillä mahdollisuudet soveltaa rajoittavia kansallisia määräyksiä ovat rajalliset ottaen huomioon direktiivin 91/439/ETY 1 artiklan 3 kohdan.

B.2.2 Käytännön tilanteita

Esimerkki 7:

Ranskalainen B-ajokortin haltija, jolla on oikeus ajaa enintään 3,5 tonnin ajoneuvoja, asettui vakituisesti asumaan Saksaan vuonna 1990. Saksassa hänelle myönnettiin ajokortin vaihdon yhteydessä tavanomainen "Klasse 3" -luokan mukainen ajo-oikeus, johon sisältyy oikeus ajaa enintään 7,5 tonnin (ja jopa 18,25 tonnin) ajoneuvoja. Hän muutti vakituisen asuinpaikkansa jälleen Ranskaan ennen 1. heinäkuuta 1996. Ranskassa hänen oli vaihdettava saksalainen ajokortti jälleen ranskalaiseksi ajokortiksi, jolloin Saksassa annettua ajo-oikeutta rajoitettiin. Direktiivin 91/439/ETY voimaantulon jälkeen hän vaatii Saksassa myönnettyjen ajo-oikeuksien täysimääräistä tunnustamista.

Esimerkki 8:

Irlantilainen luokan B ajokortin haltija asettui asumaan vakituisesti Yhdistyneeseen kuningaskuntaan vuonna 1993. Tällöin hänen alkuperäinen ajokorttinsa vaihdettiin uuteen ajokorttiin, johon sisältyi lisäoikeus ajaa C1 ja C1+E -luokan ajoneuvoja sen lisäksi, että hänellä on oikeus ajaa D1 ja D1+E -luokan ajoneuvoja "muussa kuin ansiotarkoituksessa". Kun hän muutti vakituisen asuinpaikkansa jälleen Irlantiin 1. heinäkuuta 1996 jälkeen, hän viittasi direktiivin 91/439/ETY 1 artiklan 2 kohdassa säädettyyn vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen ja vastusti niiden ajo-oikeuksien muuttamista, jotka on merkitty Yhdistyneiden kuningaskuntien hänelle vaihdossa antamaan ajokorttiin.

Esimerkki 9:

Ranskalainen ajokortin haltija asettui asumaan vakituisesti Saksaan ennen 1. heinäkuuta 1996, ja hänen ajo-oikeutensa laajennettiin luokkaan "Klasse 3". Ennen direktiivin 91/439/ETY voimaantuloa hän muutti vakituisen asuinpaikkansa Saksasta kolmanteen jäsenvaltioon, jossa hän vaatii laajennetun ajo-oikeutensa täydellistä tunnustamista.

Esimerkki 10:

Esimerkin 9 tavoin alkuperäistä ajo-oikeutta on laajennettu ajokortin vaihdon yhteydessä. Direktiivin 91/439/ETY voimaantulon jälkeen ajokortin haltija asettuu asumaan vakituisesti kolmanteen jäsenvaltioon ja vaatii laajennetun ajo-oikeutensa täydellistä tunnustamista vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen mukaisesti.

B.2.3 Ratkaisu

Jos ajokorttiin liittyviä oikeuksia laajennettiin sen vaihdon yhteydessä, mutta rajoitettiin jälleen, kun asuinpaikka vaihtui takaisin ajokortin antaneeseen jäsenvaltioon ennen 1. heinäkuuta 1996 (esimerkki 7), tämä rajoitus voidaan pitää voimassa myös direktiivin 91/439/ETY voimaantulon jälkeen. Ajokortin haltijalla, jonka ajo-oikeutta on aiemmin laajennettu tietyksi ajaksi mutta rajoitettu jälleen ennen vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen voimaantuloa, ei ole oikeudellisia perusteita vaatia laajennettujen oikeuksien pitämistä voimassa. Tällaisen ajokortin haltijan ajokorttiasiakirja, johon laajennetut oikeudet on merkitty, on vaihdettu ja sisältää nyt alkuperäiset oikeudet; alkuperäinen ajo-oikeus säilyi muuttumattomana.

Jos ajokorttia laajennettiin vaihdon yhteydessä ja ajokortin haltija muutti vakituisen asuinpaikkansa takaisin ajokortin antaneeseen jäsenvaltioon 1. heinäkuuta 1996 jälkeen (esimerkki 8), hänen laajennetut oikeutensa on tunnustettava täydellisesti vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen mukaisesti. 1 artiklan 2 kohdan soveltaminen ei mahdollista näiden laajennettujen oikeuksien jälkikäteen tapahtuvaa rajoittamista eikä viittaamista alkuperäiseen, suppeampaan ajo-oikeuteen.

Jos ajo-oikeutta laajennettiin ja ajokortin haltija muutti kolmanteen jäsenvaltioon ennen 1. heinäkuuta 1996 (esimerkki 9), laajennetun oikeuden rajoittaminen oli oikeudellisesti sallittua, koska kolmas jäsenvaltio saattoi soveltaa ajokortin antamiseen tiukempia vaatimuksia kuin jäsenvaltio, jossa ajokorttia oli laajennettu. Lisäksi kolmannen jäsenvaltion oli tunnustettava ajokortin antaneen jäsenvaltion antama alkuperäinen ajo-oikeus, mutta se saattoi rajoittaa sitä omalla alueellaan.

Jos laajennetun ajokortin haltija muutti kolmanteen jäsenvaltioon 1. heinäkuuta 1996 jälkeen (esimerkki 10), kolmannen jäsenvaltion on vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen mukaisesti tunnustettava kaikki ajo-oikeudet, toisen jäsenvaltion mahdollisesti antamat lisäoikeudet mukaan lukien (katso esimerkki 8).

Jos ajokortti varastetaan tai katoaa tapauksessa, jossa on myönnetty laajennettuja ajo-oikeuksia (esimerkit 8 ja 10), sovelletaan seuraavaa: alkuperäinen ajokortti on edelleen ajokortin antaneen jäsenvaltion hallussa. Jos ajokortin haltija asuu ajokortin antaneessa jäsenvaltiossa (esimerkki 8), asianomaisten viranomaisten on käynnistettävä tutkimukset yhteistyössä niiden viranomaisten kanssa, jotka myönsivät laajennetut oikeudet, ja annettava uusi ajokortti, joka sisältää kaikki oikeudet. Esimerkissä 10 vastaanottavalla jäsenvaltiolla on valtuudet antaa 8 artiklan 5 kohdan mukaisesti uusi ajokortti, joka sisältää kaikki aiemmin myönnetyt oikeudet.

On korostettava, etteivät edellä esitetyt oikeudelliset ratkaisut voi johtaa uudenlaiseen "ajokorttimatkailuun"(21): kun direktiivi 91/439/ETY on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä kaikissa jäsenvaltioissa, ajokorttiluokat ja ajokorttien myöntämisehdot on yhdenmukaistettu. Laajennettuja oikeuksia ei siis voi enää saada siitä hetkestä lähtien, kun toinen direktiivi on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä. Direktiivin 3 artiklassa määriteltyjä oikeuksia laajemmat oikeudet (esim. 5 artiklan 4 kohdan mukaisesti) ovat voimassa ainoastaan oikeudet myöntäneen jäsenvaltion alueella, ja ajokorttiin merkitään pelkästään 3 artiklassa määritellyt oikeuksien perusmuodot. Muilla jäsenvaltiolla ei ole velvollisuutta tunnustaa tällaisia laajennettuja oikeuksia, vaikka ne olisikin myönnetty toisen direktiivin mukaisesti.

B.2.4 Vaihtoehtoista ratkaisua koskeva selittävä huomautus

Laajennettujen oikeuksien rajoittaminen alkuperäisiin oikeuksiin ajokortin antaneessa jäsenvaltiossa 1. heinäkuuta 1996 jälkeen olisi ristiriidassa yhteisön oikeuden perusperiaatteiden, erityisesti henkilöiden vapaan liikkuvuuden ja syrjimättömyysperiaatteen kanssa. Jokainen yhteisön kansalainen voi vedota hänelle toisen direktiivin nojalla myönnettyihin oikeuksiin jopa suhteessa omaan jäsenvaltioonsa. Näihin oikeuksiin voidaan vedota vaikkei kansalaiseen kohdistukaan ajokortin antamispaikkaan liittyvää syrjintää, kun ajokortin antamispaikka on jäsenvaltio, jossa ajokortin haltija asuu vakituisesti(22).

Lisäksi tällainen lähestymistapa johtaisi rajoitukseen ainoastaan ajokortin antaneessa jäsenvaltiossa. Jos tällaisen oikeuden haltija muuttaa vakituisen asuinpaikkansa johonkin kolmanteen jäsenvaltioon (katso esimerkki 10), hänen täydet oikeutensa on tunnustettava kolmannessa jäsenvaltiossa direktiivin 91/439/ETY 1 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

B.3 Alkuperäisen ajokortin luovuttamatta jättäminen

B.3.1 Nykyinen oikeustila

Jos kuljettajalla on useampi kuin yksi ajokortti, koska hän ei ole vaihtanut alkuperäistä ajokorttiaan tai on saanut kaksoiskappaleen väärin perustein, hän rikkoo selvästi direktiivin 91/439/ETY 7 artiklan 5 kohtaa. Useamman kuin yhden ajokortin hallussa pitäminen on myös ensimmäisen direktiivin vastaista, koska siinä säädettiin ajokorttien pakollisesta vaihtamisesta yhden vuoden kuluessa siitä, kun ajokortin haltija on asettunut vakituisesti asumaan toiseen jäsenvaltioon.

Direktiivin 91/439/ETY 7 artiklan 5 kohdassa säädetään selkeästi ja yksiselitteisesti, että henkilöllä voi olla vain yhden jäsenvaltion antama ajokortti. Jos ajokortin haltija, jolla on hallussaan useampi kuin yksi ajokortti, vetoaa vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen 1. heinäkuuta 1996 jälkeen, tällainen vetoaminen on säädösten vastaista.

Lisäksi Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä(23) ilmenee johdonmukaisesti, että jäsenvaltiolla voi olla oikeus ryhtyä toimenpiteisiin estääkseen sen, että jotkut sen kansalaiset yrittävät käyttää väärin perustamissopimuksessa luotuja mahdollisuuksia ja näin välttyä kansallisen lainsäädännön soveltamiselta. Koska kyseessä on samanlainen oikeudellinen etu, vaikuttaa asianmukaiselta, että kyseistä sääntöä sovelletaan analogisesti kaikkiin alueen asukkaisiin, jotka voivat olla myös muiden jäsenvaltioiden kansalaisia. Tällaisissa tapauksissa jäsenvaltiot voivat toteuttaa asianmukaisia toimenpiteitä estääkseen sen, että kansalaiset (ja asukkaat) vetoavat yhteisön oikeuden määräyksiin vilpillisellä tai väärällä tavalla.

B.3.2 Käytännön tilanteita

Esimerkki 11:

EY:n kansalainen asettui vakituisesti asumaan toiseen jäsenvaltioon ennen 1. heinäkuuta 1995 ja vaihtoi siellä ajokorttinsa. Alkuperäinen kortti lähetettiin takaisiin ajokortin antaneelle viranomaiselle, mutta ajokortin haltija piti (lainvastaisesti) itsellään kaksoiskappaleen alkuperäisestä ajokortista. 1. heinäkuuta 1996 jälkeen hän vaatii vastaanottavassa jäsenvaltiossa alkuperäisiä oikeuksiaan. Vaatimus perustuu hänen alkuperäiseen ajo-oikeuteensa, josta hän voi edelleen esittää todisteen luovuttamalla kaksoiskappaleen.

Esimerkki 12:

Yhteisön kansalainen asettui vakituisesti asumaan Ruotsiin tai Norjaan ennen 1. tammikuuta 1994. Näissä maissa ajokortin haltijoiden ei tarvinnut luovuttaa alkuperäistä ajokorttiaan viranomaisille sen jälkeen, kun heille oli annettu kansallinen ajokortti. [HUOM.: Näin tapahtui todennäköisesti myös muissa jäsenvaltioissa.] Direktiivin 91/439/ETY voimaantulon jälkeen kyseinen ajokortin haltija vaatii 1 artiklan 2 kohdassa säädetyn vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen mukaisesti alkuperäisiä oikeuksiaan (muuttamatta asuinpaikkaansa), joista hän voi esittää todisteena alkuperäisen ajokorttinsa.

B.3.3 Ratkaisu

Jäsenvaltioiden olisi vaadittava henkilöä palauttamaan kaikki ajokorttiasiakirjat vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille ja annettava tämän jälkeen uusi ajokortti heti kun ne saavat tietää, että kyseisellä ajokortin haltijalla on useampi kuin yksi ajokortti. Tätä lähestymistapaa sovelletaan esimerkkeihin 11 ja 12.

Ajo-oikeuksien laajuuden osalta on selvitettävä tilanne, joka olisi syntynyt, jos yhteisön oikeutta olisi alun perin noudatettu täydellisesti. Jos ajokortin haltijalla on hallussaan kaksi ajokorttia, joista yksi sisältää laajemmat ajo-oikeudet kuin toinen, ja jos viimeksi mainittu on ainoa asiakirja, joka hänellä olisi hallussaan, jos hän olisi alun perin noudattanut yhteisön oikeutta, laajempia oikeuksia voidaan rajoittaa myös direktiivin 91/439/ETY voimaantulon jälkeen. Tätä ratkaisua sovelletaan esimerkin 11 kaltaisiin petostapauksiin.

Jos ajokortin haltija on ajokortin vaihtoa vaativan jäsenvaltion kansalainen, edellä kuvatun menettelyn oikeusperustana on edellä mainittu Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen asiaa koskeva oikeuskäytäntö. Jäsenvaltiot voivat estää kansalaisiaan vetoamasta yhteisön oikeussääntöihin (esim. vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen) väärällä tai vilpillisellä tavalla (esimerkki 11).

Hallinnollisten seuraamusten määräämiseen petostapauksessa (esimerkki 11) pätevät samat ohjeet kuin sakkojen määräämiseen ajokortin vaihtamisen laiminlyönnin takia (katso edellä B.4.4. kohta).

Esimerkissä 12 kuvattu tilanne johtuu sellaisissa maissa voimassa olleista kansallisista määräyksistä, jotka eivät olleet ETA:n jäsenvaltioita kyseisenä ajankohtana. Näin ollen niiden ei tarvinnut soveltaa ensimmäisen direktiivin säännöksiä, eikä useamman kuin yhden ajokortin haltijalle voida määrätä mitään sakkoja. Sama koskee jäsenvaltioita, jotka sovelsivat vastaavaa käytäntöä huolimatta siitä, että niillä oli velvollisuus noudattaa yhteisön oikeutta. Jossain jäsenvaltiossa asuvia kansalaisia ei voida sakottaa sen vuoksi, että heidät vastaanottanut jäsenvaltio on jättänyt soveltamatta tai rikkonut yhteisön oikeutta. Kyseisenä ajankohtana voimassa olleen kansallisen lainsäädännön mukaan tällaisilla ajokortin haltijoilla oli oikeus pitää ajokorttinsa. Niiden maiden osalta, jotka alkuaan olivat yhteisön oikeuden soveltamisalan ulkopuolella, on todettava, että yhteisön oikeutta ei voida soveltaa taannehtivasti, kun kyseinen maa on liittynyt ETA:an.

C. YHTEISÖN OIKEUDEN VASTAISESTI ANNETUT AJOKORTIT

C.1 7 artiklan 1 kohdan a alakohdan noudattamatta jättäminen

C.1.1 Nykyinen oikeustila

Jos ajokortti on annettu direktiivin 91/439/ETY 7 artiklan 1 kohdan a alakohdan vastaisesti, tällaisten ajokorttien peruuttamisesta vastaava toimivaltainen viranomainen on määriteltävä tapauksissa, joissa ajokortin haltija muuttaa vakituista asuinpaikkaansa EU:n alueella.

Yleisesti ottaen jäsenvaltion on tunnustettava toisen jäsenvaltion antamat ajokortit 1 artiklan 2 kohdan mukaisesti myös siinä tapauksessa, ettei ajokortin antanut jäsenvaltio ole noudattanut toisen direktiivin 7 artiklan 1 kohdan a alakohtaa. Näin ollen vastaanottava jäsenvaltio ei voi kieltäytyä tunnustamasta ajokortteja, joita ei ole annettu direktiivin säännösten mukaisesti

Ajokortin tunnustamisvelvollisuudesta huolimatta vastaanottava jäsenvaltio voi soveltaa tiettyjä kansallisia määräyksiä 1 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Vastaanottava jäsenvaltio voi kieltäytyä tunnustamasta ajokortin vain tietyissä erityistapauksissa, jotka on kuvattu tarkasti direktiivissä 91/439/ETY(24).

C.1.2 Käytännön tilanne

Esimerkki 13:

Jäsenvaltiossa A annetaan direktiivin 91/439/ETY voimaantulopäivän jälkeen ajokortteja noudattaen aiemmin annettuja kansallisia määräyksiä, jotka ovat ristiriidassa direktiivin säännösten kanssa. Jäsenvaltio B kieltäytyy tunnustamasta näitä ajokortteja, kun niiden haltijat asettuvat asumaan vakituisesti jäsenvaltioon B.

C.1.3 Ratkaisu

- Ajokortin antanut jäsenvaltio ei saattanut direktiiviä ajoissa osaksi kansallista lainsäädäntöä

Tässä tapauksessa muiden jäsenvaltioiden on tunnustettava 1 artiklan 2 kohdan mukaisesti ajokortit, jotka on annettu yhteisön oikeuden vastaisesti. Vastaanottava jäsenvaltio voi soveltaa omia kansallisia määräyksiään vain 1 artiklan 3 kohdassa säädetyissä rajoissa. Euroopan komissio aloitti useita jäsenyysvelvoitteiden rikkomista koskevia menettelyjä sellaisia jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät saattaneet direktiiviä osaksi kansallista lainsäädäntöä 1. heinäkuuta 1996 mennessä. Nämä jäsenvaltiot ovat sittemmin saattaneet direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään. Toisen direktiivin voimaantulopäivän sekä päivien, joihin mennessä direktiivi saatettiin (usein myöhässä) osaksi kansallista lainsäädäntöä, välillä annettiin kuitenkin miljoonia ajokortteja. Nämä asiakirjat on tunnustettava.

- 7 artiklan 1 kohdan a alakohdan noudattamatta jättäminen huolimatta siitä, että direktiivi on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä

Otsikon mukaisessa tapauksessa sovelletaan seuraavaa toisen direktiivin ja primäärioikeuden säännösten mukaista erityismenettelyä:

Vastaanottavan valtion on ensin pyydettävä lisätietoja ajokortin antaneelta jäsenvaltiolta direktiivin 12 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Direktiiviin 80/1263/ETY verrattuna toisessa direktiivissä annetaan suurempi merkitys jäsenvaltioiden keskinäiselle avunannolle (tämä perustuu 12 artiklan 3 kohdan uuteen sanamuotoon, joka poikkeaa direktiivin 80/1263/ETY vastaavasta kohdasta). Euroopan yhteisöjen neuvosto ja Euroopan komissio selvensivät edellä mainitun säännöksen soveltamisalaa antamalla direktiivin 91/439/ETY hyväksymismenettelyn yhteydessä seuraavan lausunnon: "Neuvosto ja komissio katsovat, että ajokorttien täydellistä vastavuoroista tunnustamista koskevat direktiivin säännökset edellyttävät läheisempää yhteistyötä jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten kesken. Tässä yhteydessä tällä tarkoitetaan erityisesti tietojenvaihdon järjestämistä ...".

Jos ajokortin antanut jäsenvaltio toimittaa vain riittämättömiä tai epätäsmällisiä tietoja, vastaanottava jäsenvaltio voi saattaa asian Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi EY:n perustamissopimuksen 227 artiklan mukaisesti tai pyytää komissiota saattamaan asian tuomioistuimen käsiteltäväksi EY:n perustamissopimuksen 226 artiklan mukaisesti.

Vastaanottavalla jäsenvaltiolla ei yleisesti ottaen ole toimivaltaa päättää sellaisten ajokorttien tunnustamatta jättämisestä, jotka on saatettu antaa yhteisön oikeuden vastaisesti, sillä tämä tekisi tyhjäksi vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen. Toisessa jäsenvaltiossa annetun ajokortin tunnustamisesta kieltäytyminen on sallittua vasta edellä mainitun menettelyn epäonnistumisen jälkeen ja erittäin poikkeuksellisissa tapauksissa(25).

Tämä jäsenvaltion oikeus johtuu Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen antamassa tuomiossa(26) vahvistettujen sääntöjen analogisesta soveltamisesta, ja sitä on sovellettava erittäin suppeasti. Tuomiossa edellytetään myös, että vilpillisen menettelyn on oltava ilmeinen. Lisäksi voidaan viitata tuomioistuimen asiassa C-212/97 (Centros Ltd) antamaan tuomioon, jonka mukaan jäsenvaltiolla on oikeus ryhtyä toimenpiteisiin estääkseen sen, että jotkut sen kansalaiset sekä sen alueella asuvat muiden jäsenvaltioiden kansalaiset vetoavat yhteisön oikeussääntöihin (esim. vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen) väärällä tai vilpillisellä tavalla(27).

C.2 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan noudattamatta jättäminen

C.2.1 Nykyinen oikeustila

Vastaanottavan jäsenvaltion on tunnustettava toisessa jäsenvaltiossa annetut ajokortit 1 artiklan 2 kohdan mukaisesti riippumatta siitä, onko ajokortti annettu 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti.

Kun sovelletaan toisen direktiivin 8 artiklan 2 kohtaa, joka on sisällytetty direktiiviin lähinnä vakavia liikennerikkomuksia eikä niinkään yhteisön oikeuden rikkomista ajatellen, vastaanottavalla jäsenvaltiolla on toimivalta rajoittaa toisessa jäsenvaltiossa annetun ajokortin käyttöoikeutta vastaanottavan jäsenvaltion alueella ainoastaan erityisissä tapauksissa. 8 artiklan 2 kohtaa sovellettaessa on otettava asianmukaisesti huomioon rikoslain ja yleistä järjestystä koskevien säädösten alueellisen soveltamisen periaate.

8 artiklan 2 kohdan soveltamisalaa on selvennetty myös direktiiviä 91/439/ETY koskevaan ehdotukseen liittyvissä huomautuksissa: "Ajokortin käyttöoikeuden keskeyttämistä tai peruuttamista koskevia kansallisia määräyksiä on sovellettava kuljettajiin, jotka eivät täytä ajokortin antamiseksi tai uusimiseksi vaadittavia ehtoja moottoriajoneuvon ajamiseen liittyvien tietojen, ajotaidon ja ajotapojen sekä ajajan terveydentilan osalta [...]".

Näin ollen 8 artiklan 2 kohtaa ei yleensä voida soveltaa asuinpaikkavaatimuksen rikkomiseen, koska sen sanamuodolla tähdätään sakkojen määräämiseen tapauksissa, joissa ei noudateta tosiasiallisia vaatimuksia (erityisesti terveydentilavaatimuksia ja tietovaatimuksia), eikä niinkään tapauksissa, joissa ei noudateta muodollista asuinpaikkavaatimusta.

C.2.2 Käytännön tilanne

Esimerkki 14:

Ajokortin haltija asettuu asumaan vakituisesti toiseen jäsenvaltioon vuonna 1980 ja aloittaa työskentelyn siellä. Vuonna 1997 hän rekisteröityy alkuperämaansa paikallisessa hallintoelimessä, jossa on rekisteröityneinä myös joitain hänen sukulaisiaan, jotka todella asuvat paikalla. Kuusi kuukautta myöhemmin, jolloin tämä ajokortin haltija edelleen työskentelee vastaanottavassa jäsenvaltiossa, hän saa ajokortin alkuperämaassaan kesälomansa aikana. Vastaanottavan jäsenvaltion viranomaiset eivät tunnusta ajokorttia, sillä heidän mukaansa ajokortin haltijan vakituinen asuinpaikka on ollut vastaanottavassa jäsenvaltiossa eikä ajokortin antaneessa jäsenvaltiossa.

C.2.3 Ratkaisu(28)

Jäsenvaltioilla ei yleisesti ottaen ole oikeutta kieltäytyä tunnustamasta muissa jäsenvaltioissa annettuja ajokortteja, elleivät ne noudata edellä yleisiä tapauksia varten kuvattuja menettelytapavaatimuksia. Tämä merkitsee sitä, että ensin on luotava yhteydet asianosaisten jäsenvaltioiden välille ja että komission tai jäsenvaltion on tämän jälkeen saatettava asia Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi EY:n perustamissopimuksen 226 ja 227 artiklan mukaisesti.

Jäsenvaltiot eivät voi itse tehdä päätöstä, joka koskee asuinpaikkavaatimuksen noudattamista toisessa jäsenvaltiossa. Näin ollen jäsenvaltiolla ei yleensä ole toimivaltaa kieltäytyä tunnustamasta toisessa jäsenvaltiossa annettuja ajokortteja tai peruuttaa niitä ilman, että se noudattaa määrättyä menettelyä.

Ainoastaan sen jäsenvaltion viranomaisilla, jossa ajokortin haltija asuu vakituisesti, on toimivalta antaa tai uusia ajokortti. Jos edellä mainitun menettelyn yhteydessä käy ilmi, ettei asuinpaikkavaatimusta ole noudatettu, vastaanottavan jäsenvaltion viranomaisilla on toimivalta peruuttaa ajokortti ja palauttaa se ajokortin antaneeseen jäsenvaltioon. Tässä tapauksessa myös ajo-oikeus kumoutuu, sillä ajokortin haltija ei ole täyttänyt kaikkia ajokortin antamista koskevia muotovaatimuksia.

Koska on odotettavissa, että esiin tulee suuri joukko käytännön tapauksia, seuraavan vaihtoehtoisen menettelyn käyttöönottoa harkitaan:

Kutakin ajokortin hakijaa (tai ajokortin uusijaa) voitaisiin vaatia antamaan virallinen kirjallinen vakuutus, jossa todetaan, että hän asuu kyseisessä maassa ja että hänellä ei ole hallussaan toista ajokorttia eikä toista ajokorttia ole peruutettu. Asuinpaikkavaatimuksen noudattamatta jättäminen olisi tällöin yksityishenkilön vilpillinen teko ja hänet voitaisiin saattaa siitä suoraan vastuuseen kansallisen rikoslain mukaisesti. Tällaisessa tapauksessa vastaanottava jäsenvaltio peruuttaisi ajokortin (ainoastaan oman alueensa osalta) sovellettuaan ensin edellä mainittua menettelyä ja lähettäisi ajokortin takaisin ajokortin antaneeseen jäsenvaltioon, joka puolestaan peruuttaisi ajokortin; viimeksi mainitulla peruutuksella olisi yleinen vaikutus, koska kyseessä on vilpillinen teko.

D. VOIMASSAOLOAJAN LASKEMINEN

D.1 Nykyinen oikeustila

Direktiivin 91/439/ETY 1 artiklan 3 kohdan mukaan vastaanottava jäsenvaltio voi soveltaa omia kansallisia määräyksiään toisessa jäsenvaltiossa annettujen ajokorttien voimassaoloaikaan. Asuinpaikan muuttumispäivä on ratkaiseva tekijä laskettaessa voimassaoloaikaa, jonka vastaanottava jäsenvaltio aikoo määrätä ulkomaalaisille ajokortin haltijoille heidän asettuessaan vakituisesti asumaan kyseiseen maahan.

D.2 Käytännön tilanteita

Esimerkki 15:

Alankomaalainen ajokortin haltija asettui asumaan vakituisesti Ranskaan vuonna 2000. Hänen alankomaalainen B luokan ajokorttinsa on voimassa kymmenen vuoden ajan ja sen voimassaolo päättyy Ranskassa vuonna 2005. Vaikka Ranskassa B luokan ajokortit annetaan yleensä pysyvästi ilman, että niitä tarvitsee vaihtaa tai uusia, kyseisen ajokortin haltijan on tuolloin uusittava ajokorttinsa, jotta hän voi ajaa voimassa olevaa ajokorttia käyttäen.

Esimerkki 16:

Ranskalainen ajokortin haltija asettuu asuman vakituisesti Alankomaihin vuonna 1995. Hänen ranskalainen B luokan ajokorttinsa oli annettu pysyvästi. Alankomaiden viranomaiset soveltavat 1 artiklan 3 kohtaa ja määräävät ajokortille kymmenen vuoden voimassaoloajan vuoteen 2005 saakka.

Tällaisissa tapauksissa herää kysymys, millä jäsenvaltiolla on toimivalta uusia nämä ajokortit, joiden voimassaoloaika on päättynyt, ja mitkä ovat tällaisen uusimisen oikeudelliset perusteet.

D.3 Ratkaisu

Direktiivin 1 artiklan 3 kohdasta seuraa, että jäsenvaltio voi soveltaa voimassaoloaikaan ainoastaan omia kansallisia määräyksiään.

Jos ajokortin haltija on asettunut vakituisesti asumaan sellaiseen vastaanottavaan jäsenvaltioon, jossa voimassaoloaika on pidempi kuin ajokortin antaneessa jäsenvaltiossa (tai jossa ajokortit annetaan pysyvästi), alkuperäisessä jäsenvaltiossa annettujen ajokorttien voimassaolo päättyy niiden voimassaoloajan alkuperäisenä päättymispäivänä (esimerkissä 15 vuonna 2005). Tämä perustuu siihen, että alkuperäisen (esimerkissä alankomaalaisen) ajo-oikeuden kesto on rajoitettu ja ajokorttiasiakirjan voimassaolo päättyy riippumatta siitä, muuttaako ajokortin haltija vakituista asuinpaikkaansa. Ei ole luvallista ajaa ajokortilla, jonka voimassaoloaika on päättynyt. Näin ollen voimassaoloaikaa koskevia vastaanottavan jäsenvaltion kansallisia määräyksiä on sovellettava alkuperäisen ajokorttiasiakirjan voimassaolon päättyessä. Esimerkissä 15 Ranskan viranomaiset antavat ranskalaisen ajokortin, joka on voimassa pysyvästi.

Jos ajokortin haltija on asettunut vakituisesti asumaan sellaiseen vastaanottavaan jäsenvaltioon, jossa voimassaoloaika on lyhyempi kuin ajokortin antaneessa jäsenvaltiossa, ajokorttien voimassaolo päättyy vastaanottavassa jäsenvaltiossa sovellettavan voimassaoloajan päätyttyä. Voimassaoloaika lasketaan siitä ajankohdasta alkaen, jolloin ajokortin haltija asettui asumaan kyseisen maahan (esimerkissä 16 päättymisajankohta on vuonna 2005).

Minkä tahansa muun laskutavan käyttäminen jäljellä olevan voimassaoloajan laskemiseen näissä tapauksissa ja erityisesti voimassaoloajan laskeminen ajokortin antamisajankohdasta lähtien merkitsisi tosiasiallisesti ajokorttien tunnustamatta jättämistä(29).

Esimerkkeihin 15 ja 16 sovellettavien lähestymistapojen ero johtuu siitä, että ensimmäisessä tapauksessa alkuperäinen ajo-oikeus on kestoltaan rajoitettu ja ajokorttiasiakirjan voimassaolo päättyy ajokortin haltijan asuinpaikasta riippumatta, kun taas toisessa tapauksessa voimassaoloajan lisärajoitus on määrätty jälkikäteen.

Molemmissa tapauksissa ainoastaan vastaanottavalla jäsenvaltiolla on toimivalta uusia ajokortteja. Tämä toimivalta perustuu 1 artiklan 3 kohtaan. Jos ajokortin haltija ei vaihda ajokorttiaan ajoissa vastaanottavassa jäsenvaltiossa, vastaanottavan jäsenvaltion on pyydettävä tietoja ajokortin antaneelta jäsenvaltiolta soveltamalla analogisesti direktiivin 91/439/ETY 8 artiklan 5 kohtaa. 12 artiklan 3 kohdan mukaisesti tietoja pyytäneen jäsenvaltion on annettava uusi ajokortti saatuaan tiedot ajokortin antaneelta jäsenvaltiolta. Tämä perustuu Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-193/94 antamaan tuomioon, jossa erotetaan toisistaan ajo-oikeus sekä ajokorttiasiakirja, joka on ainoastaan todiste ajo-oikeudesta. Ajo-oikeus on olemassa, vaikka ajokorttiasiakirjan voimassaolo päättyy. Tällaisessa tapauksessa on siis annettava uusi ajokortti.

E. AJOKORTTIEN UUSIMINEN

E.1 Uusimistapaukset

Direktiivin 91/439/ETY 1 artiklan 2 kohdassa säädetään jäsenvaltioiden antamien ajokorttien vastavuoroisen tunnustamisen periaatteesta. Tätä periaatetta sovelletaan vastaavalla tavalla myös ennen direktiivin voimaantuloa annettuihin ajokortteihin, sikäli kuin nämä ajokortit ovat voimassa.

Tietyissä olosuhteissa ajokortin voimassaoloaika voi päättyä toisessa jäsenvaltiossa ajokortin haltijan asuessa siellä:

- Ajokortti on ajokortin antaneessa jäsenvaltiossa sovellettavien ajokortin voimassaoloa koskevien määräysten mukaisesti voimassa määrätyn ajan tai kunnes sen haltija saavuttaa tietyn iän. Jos yksi näistä voimassaolon päättymistä koskevista vaatimuksista täyttyy, kun ajokortin haltija asuu vakituisesti toisessa jäsenvaltiossa, on määriteltävä se valtio, jolla on toimivalta uusia ajokortti.

- Voimassaolevan ajokortin haltija muuttaa vakituisen asuinpaikkansa jäsenvaltioon, jossa sovelletaan lyhyempää voimassaoloaikaa. Tässä tapauksessa ajokorttien voimassaoloa koskevien vakituisen asuinvaltion kansallisten määräysten soveltaminen edellyttää, että ajokortin haltija uusii ajokorttinsa lyhyemmän ajan umpeutumisen jälkeen. Myös tässä tapauksessa on määriteltävä jäsenvaltio, jolla on toimivalta uusia kortti.

Ajokorttien poikkeavat voimassaoloajat ja voimassaolon päättymispäivät johtuvat ajokorttien uusimistiheyden puutteellisesta yhdenmukaistamisesta: direktiivin 1 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltio voi soveltaa voimassaoloaikoihin kansallisia määräyksiä.

E.2 Toisen direktiivin asiaa koskevien säännösten tulkinta

Direktiivin 7 artiklan 1 kohdan mukaan "Ajokortin saa lisäksi antaa ainoastaan hakijoille, [...] joiden vakituinen asuinpaikka on ajokortin antavan jäsenvaltion alueella.".

Tämän säännöksen soveltamisalaa voidaan arvioida ainoastaan yhdessä direktiivin muiden vakituiseen asuinpaikkaan liittyvien säännösten kanssa. 7 artiklan 1 kohdan tarkastelu yhdessä 9 artiklassa annetun vakituisen asuinpaikan määritelmän kanssa selventää, että ajokortti voidaan antaa vain sellaisille hakijoille, jotka asuvat ajokortin antavassa jäsenvaltiossa pidempään kuin 185 päivää.

Lisäksi 8 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa: "Jos jäsenvaltion antaman voimassa olevan kansallisen ajokortin haltija on muuttanut vakinaisesti asumaan toiseen jäsenvaltioon, hän voi pyytää, että hänen ajokorttinsa vaihdetaan sitä vastaavaan ajokorttiin.".

Tässä artiklassa määritellään vakituisen asuinvaltion toimivalta vaihtaa ajokortti. Tätä tulkintaa tukee myös toisen direktiivin 7 artiklan 1 kohdan tarkastelu yhdessä 9 artiklan kanssa. Ajokorttien vapaaehtoisen vaihdon voi siis suorittaa ainoastaan se jäsenvaltio, jossa ajokortin haltija asuu vakituisesti. Tätä tulkinta korostuu direktiivin 8 artiklan 2 kohdassa: "[...]se jäsenvaltio, jossa toisen jäsenvaltion antaneen ajokortin haltijalla on vakituinen asuinpaikka, saa soveltaa ajokortin haltijaan kansallisia [...] säännöksiä ja tarvittaessa vaihtaa ajokortin tätä tarkoitusta varten.".

Ajokortin vaihtamista koskevaa toimivaltaa määritettäessä direktiivissä 91/439/ETY ei tehdä eroa ajokorttinsa vapaaehtoisesti vaihtavien ajokortin haltijoiden ja niiden ajokortin haltijoiden välillä, joiden on pakko vaihtaa ajokorttinsa vakituisen asuinvaltion kansallisten määräysten (rikoslakien ja yleistä järjestystä koskevien säännösten) soveltamisen takia. 8 artiklan rakenne huomioon ottaen direktiivissä 91/439/ETY ei anneta mahdollisuutta erottaa toisistaan niitä ajokortin haltijoita, joiden on pakko vaihtaa ajokortti rikoslakien ja yleistä järjestystä koskevien säännösten soveltamisen takia, sekä niitä ajokortin haltijoita, joiden on vaihdettava ajokorttia hallinnollisten lakien (eli voimassaoloaikaa koskevien määräysten) soveltamisen takia. Näin ollen on riittävän selvää, että kun on kyse ajokortin vapaaehtoisesta vaihtamisesta, vakituisella asuinvaltiolla on yksinomainen toimivalta tehdä vaihto.

Direktiivin 8 artiklan 5 kohdassa vakituisen asuinvaltion yksinomainen toimivalta määritellään toisessa yhteydessä: "Uuden ajokortin [...] hävinneen tai varastetun ajokortin tilalle saa sen jäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta, jossa kortin haltijalla on vakinainen asuinpaikka.".

Tässä kohdassa määritellään siis vakituisen asuinvaltion toimivalta tapauksessa, jota on pidettävä asiakirjan "uusimisena".

Lisäksi 8 artiklan 3 kohdalla ja 12 artiklan 3 kohdalla luodaan jäsenvaltioiden välinen säännöllinen tietojenvaihtojärjestelmä, jolla pyritään parantamaan tiedottamista vastaanottavien jäsenvaltioiden, joilla on toimivalta monissa muiden maiden antamiin ajokortteihin liittyvissä asioissa, sekä ajokortin antaneiden jäsenvaltioiden välillä. Tämä järjestelmä muuttuisi täysin hyödyttömäksi, jos vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaa rajoitetaan sellaisten ajokorttien uusimisen suhteen, joiden voimassaoloaika on päättynyt tai päättymässä.

E.3 Ratkaisu

Direktiivissä 91/439/ETY määritellään vastaanottavan jäsenvaltion yksinomainen toimivalta seuraavissa tapauksissa: ensimmäisen ajokortin antaminen, ajokorttien uusiminen, kansallisten rikoslakien ja yleistä järjestystä koskevien säännösten soveltaminen sekä ajokorttien vapaaehtoinen vaihtaminen. Lisäksi direktiivillä pyritään luomaan tietojenvaihtojärjestelmä vastaanottavan jäsenvaltion ja ajokortin antaneen jäsenvaltion välillä.

Edellä esitetyn perusteella ajokortin antaneen jäsenvaltion toimivalta sellaisten ajokorttien uusimisessa, joiden voimassaoloaika päättyy ajokortin antaneen jäsenvaltion ulkopuolella, olisi ristiriidassa direktiivillä luodun järjestelmän ja sen tavoitteiden sekä edellä lainattujen säännösten loogisen rakenteen kanssa.

Edellä esitettyä päätelmää tukee myös seuraava vastakohta-argumentti: 1 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat soveltaa kansallisia määräyksiään kaikkien niiden alueella olevien ajokortin haltijoiden ajokorttien voimassaoloaikoihin. Jos jäsenvaltioilla olisi oikeus vaihtaa sellaisten ajokortin haltijoiden ajokortteja, jotka asuvat vakituisesti jossain toisessa jäsenvaltiossa, ne rajoittaisivat vakituisen asuinvaltion valtaa soveltaa omia kansallisia määräyksiään. Tällöin 1 artiklan 3 kohdan säännös olisi mitätön.

Näin ollen vakituisella asuinvaltiolla on katsottava olevan yksinomainen toimivalta kaikissa ajokorttien uusimiseen liittyvissä näkökohdissa. Tähän toimivaltaan kuuluvat myös ajokortit, joiden voimassaoloaika on päättynyt ja joita ei ole uusittu niiden voimassaolaoajan kuluessa. Tämän viimeksi mainitun näkökohdan osalta alunperin toisessa jäsenvaltiossa myönnetyt ajokortit, joiden voimassaoloaika on päättynyt, olisi uusittava samojen menettelyjen mukaisesti kuin haltijan vakituisessa asuinvaltiossa myönnetyt ajokortit, joiden voimassaoloaika on päättynyt. Jos vastaanottava jäsenvaltio myöntää ajokortteja, joiden voimassaoloaikaa ei ole rajoitettu, muissa jäsenvaltioissa myönnettyjen ajokorttien uusimiseen ei saa liittää ehtoja.

E.4 Menettelytapoja koskevia näkökohtia

Ajokorttien uusimisen yhteydessä on korostettava, että samoja uusimiseen liittyviä hallinnollisia menettelyjä on sovellettava syrjimättä kaikkiin ajokortin haltijoihin riippumatta siitä, onko ajokortti annettu vaihdon suorittavassa jäsenvaltiossa vai jossain toisessa jäsenvaltiossa. Tämä koskee menettelyn kaikkia näkökohtia, kuten hallinnollisten maksujen määräämistä tai määräaikojen noudattamista.

(1) EYVL L 375, 31.12.1980, s. 1.

(2) EYVL L 237, 24.8.1991, s. 1.

(3) EYVL L 375, 31.12.1980, s. 1.

(4) EYVL L 337, 24.12.1994, s. 86.

(5) EYVL L 235, 17.9.1996, s. 1.

(6) EYVL L 175, 13.7.1996, s. 34.

(7) EYVL L 150, 7.6.1997, s. 41.

(8) EYVL L 91, 12.4.2000, s. 1.

(9) EYVL L 237, 21.9.2000, s. 45.

(10) Komission päätös 2000/275/EY, tehty 21. maaliskuuta 2000, tiettyjen ajokorttiluokkien välisistä vastaavuuksista (EYVL L 91, 12.4.2000, s. 1).

(11) Määritelmien tarkka sanamuoto on saatu yhdistämällä toisen direktiivin 3 artiklan 2 ja 3 kohta.

(12) Toisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdan b alakohdassa yhdessä liitteessä II olevan 8.1.2 kohdan kanssa tehdään seuraava erottelu raskaiden moottoripyörien suoran ja portaittaisen ajoluvan välillä:

Portaittainen ajolupa: Sellaisten moottoripyörien kuljettamiseen, joiden teho on enemmän kuin 25 kW tai joiden teho/painosuhde on enemmän kuin 0,16 kW/kg, vaaditaan vähintään kahden vuoden kokemus alhaisemmat määräykset täyttävien moottoripyörien kuljettamisesta A luokan ajokortilla.

Suora ajolupa: Aikaisempaa kokemusta koskevasta vaatimuksesta voidaan luopua, jos ajokokelas on vähintään 21-vuotias ja jos hän läpäisee erityisen ajotaitoa ja ajotapaa koskevan kokeen.

(13) Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan perusteella tehdyssä yleissopimuksessa ajokielloista määrätään ajokieltojen vastavuoroisesta tunnustamisesta (ajokieltoja koskeva yleissopimus, EYVL C 216, 10.7.1998, s. 2), mikä voisi parantaa tilannetta. Toistaiseksi vain yksi jäsenvaltio on kuitenkin ratifioinut kyseisen yleissopimuksen.

(14) Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-193/94 (Skanavi) antaman tuomion 26 kohdassa todetaan, että ajokortit on tunnustettava ilman muodollisuuksia.

(15) Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-230/97 (Awoyemi) antaman tuomion 43 kohdassa todetaan nimenomaisesti, että toisen direktiivin 1 artiklan 2 kohdalla on välitön oikeusvaikutus.

(16) Katso Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-230/97 antaman tuomion 43 kohta.

(17) Sääntöjä on sovellettu analogisesti Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-265/88 Messner antamassa tuomiossa (katso erityisesti tuomion 8 kohta).

(18) Katso erityisesti asiat C-265/88 Messner (tuomion 14 kohta) ja C-24/97 Komissio v. Saksa (tuomion 14 kohta).

(19) Katso Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-193/94 Skanavi antaman tuomion 31, 32 ja 34 kohta.

(20) Jos tässä tapauksessa sovellettaisiin vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta, ajokortin antaneen jäsenvaltion olisi tunnustettava ainoastaan rajoitettu ajo-oikeus, koska tämä on merkitty aikaisemmin vaihdettuun asiakirjaan.

(21) "Ajokorttimatkailulla" tarkoitetaan sitä, että ajokortin hakijat suorittavat ajokokeensa jossain toisessa maassa kuin omassa asuinmaassaan. Syynä on joko se, että kyseisessä maassa ajokortti on helpompi saada kuin asuinmaassa (esim. pakollisia ajotunteja tai teoriakokeita ei vaadita) tai se, että ajokortin hankintakustannukset ovat siellä alhaisemmat kuin asuinmaassa.

(22) Katso kuvaus tämäntyyppisestä syrjinnästä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen antamissa tuomioissa asioissa C-19/92 Kraus ja C-212/97 Centros Ltd.

(23) Katso erityisesti 9. maaliskuuta 1999 asiassa C-212/97 Centros Ltd annetun tuomion 24 kohta ja asiassa C-61/89 Bouchoucha annetun tuomion 14 kohta.

(24) Esimerkiksi 6 artiklan 3 kohdassa ja 8 artiklan 4 kohdassa.

(25) Eli selvissä ja järjestelmällisissä vilppitapauksissa, esimerkiksi organisoidut petokset.

(26) Asia C-130/88 (Van de Bijl).

(27) Katso erityisesti mainitun tuomion 24 kohta (jossa viitataan tuomioistuimen aiempaan oikeuskäytäntöön) sekä 25 kohta.

(28) HUOM.:

Ajokortin antaminen jossain jäsenvaltiossa sellaisille ajokortin haltijoille, jotka eivät asu vakituisesti kyseisessä jäsenvaltiossa, on direktiivin 91/439/ETY 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan vastaista, mutta sitä tapahtuu käytännössä usein. Jäsenvaltioissa annettavien ajokorttien suuren määrän vuoksi kansallisten viranomaisten on löydettävä keino valvoa tämän artiklan soveltamista. Jäsenvaltioiden on tarkastettava asuinpaikkavaatimuksen noudattaminen kunkin ajokortin hakijan osalta ajokorttiasiakirjojen antamishetkellä.

(29) Tätä näkökohtaa valaisee seuraava esimerkki: ranskalaisella ajokortin haltijalla on ollut ajokortti 12 vuotta. Tämän jälkeen hän asettuu asumaan vakituisesti Alankomaihin. Hänen olisi tuolloin vaihdettava ajokorttinsa välittömästi vastavuoroisen tunnustamisen periaatteesta huolimatta ja riippumatta siitä, että jo ensimmäisessä direktiivissä taattiin, että ajokortin haltijoilla on oikeus ajaa yhden vuoden ajan toisessa jäsenvaltiossa.