52001SC0208

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti neuvoston vahvistamasta yhteisestä kannasta ehdotukseen Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi yhteisön toimintaohjelman käynnistämisestä sosiaalisen syrjäytymisen torjuntaa koskevan jäsenvaltioiden yhteistyön edistämiseksi /* SEK/2001/0208 lopull. - COD 2000/0157 */


KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti neuvoston vahvistamasta yhteisestä kannasta ehdotukseen Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi yhteisön toimintaohjelman käynnistämisestä sosiaalisen syrjäytymisen torjuntaa koskevan jäsenvaltioiden yhteistyön edistämiseksi

1. Menettely

Ehdotus (KOM(2000)368 lopullinen) toimitettiin Euroopan parlamentille ja neuvostolle 16. kesäkuuta 2000. Euroopan parlamentti antoi lausuntonsa ensimmäisessä käsittelyssä 16. marraskuuta 2000. Talous- ja sosiaalikomitea antoi lausuntonsa täysistunnossaan 19. lokakuuta 2000 ja alueiden komitea 13. joulukuuta 2000.

Euroopan parlamentin lausunnon perusteella ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 250 artiklan 2 kohdan mukaisesti komissio teki muutetun ehdotuksen, jonka se toimitti neuvostolle ja Euroopan parlamentille 24. marraskuuta 2000 (KOM(2000)796 lopullinen).

Neuvosto pääsi poliittiseen sopimukseen yhteisestä kannasta kokouksessaan 27.-28. marraskuuta 2000. Neuvosto vahvisti yhteisen kantansa 12.helmikuuta 2001.

2. Ehdotuksen tarkoitus

Komissio esitti ehdotuksen reaktiona Lissabonissa kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmiin, joissa todettiin seuraavaa: "Sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseen tähtäävän politiikan olisi perustuttava avoimeen koordinointiin, jossa yhdistetään toisiinsa kansalliset toimintasuunnitelmat ja tämän alan yhteistyötä koskeva komission aloite, joka esitetään kesäkuuhun 2000 mennessä" (päätelmien kohta 32). Ehdotus perustuu EY:n perustamissopimukseen ja erityisesti sen 136 artiklaan ja 137 artiklan 2 kohdan toiseen ja kolmanteen alakohtaan. Ehdotuksella annetaan oikeusperusta viisivuotiselle yhteisön toimintaohjelmalle, jonka tavoitteena on parantaa asian ymmärtämistä, organisoida vastavuoroista oppimista köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi tarkoitettujen jäsenvaltioiden toimintasuunnitelmien puitteissa sekä tukea kaikkien asiaan liittyvien tahojen osallistumista ja verkottumista Euroopan tasolla. Sen avulla unionilla ja jäsenvaltioilla on mahdollisuus lisätä köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjuntaan tarkoitetun politiikan tehokkuutta ja toimivuutta.

3. Yhteistä kantaa koskevat komission huomautukset

3.1. Yleisiä huomioita

p.m.

3.2. Euroopan parlamentin tarkistusten huomioon ottaminen

Yhteyttä Lissabonin Eurooppa-neuvoston päätelmiin sosiaalisen syrjäytymisen torjunnasta on vahvistettu ja viittauksia köyhyyteen on lisätty mahdollisuuksien mukaan. Lisäpainoa on annettu indikaattoreiden ja arviointiperusteiden kehittämiselle, jotta voidaan tukea jäsenvaltioiden yhteistyötä osana avointa koordinointimenetelmää. Sosiaalista suojelua käsittelevän komitean roolia on korostettu, ja ohjelmassa saavutettua edistystä ehdotetaan esiteltäväksi myös kevään Eurooppa-neuvostolle annettavassa komission vuosittaisessa yhteenvetoraportissa.

Lisäksi on korostettu kaikkien asiaan liittyvien toimijoiden mukaan ottamista kaikilla tasoilla sekä niin kentältä saadun kokemuksen kuin köyhyydestä ja sosiaalisesta syrjäytymisestä kärsivien kokemuksen huomioon ottamisen tärkeyttä. Samalla kuitenkin tähdennetään, että yhteisön toimintaohjelmassa painotetaan valtioiden välistä yhteistyötä ja tuetaan verkottumista ainoastaan yhteisön tasolla. Säännöksiä, jotka koskevat yhdenmukaisuutta ja täydentävyyttä yhteisön muiden toimintalinjojen, välineiden ja toimien kanssa, on vahvistettu.

3.2.1. Euroopan parlamentin tarkistukset, jotka on otettu huomioon sellaisenaan, osittain tai periaatteessa neuvoston yhteisessä kannassa ja komission muutetussa ehdotuksessa

Viittauksissa johdanto-osan kappaleisiin ja artikloihin käytetään neuvoston yhteisessä kannassa käytettyä numerointia.

- Johdanto-osan ensimmäiseen kappaleeseen on sisällytetty osa EP:n tarkistuksesta 2 laajentamalla viittausta perustamissopimuksen 2 artiklaan.

- Johdanto-osan 3 kappale kattaa EP:n tarkistuksen 4, ja siinä viitataan neuvoston suosituksiin 92/441/ETY ja 92/442/ETY sekä 17. joulukuuta 1999 annettuihin neuvoston päätelmiin (komission muutetun ehdotuksen johdanto-osan 4 kappale).

- Johdanto-osan 5 kappaleeseen sisältyy EP:n tarkistus 5, ja siinä mainitaan "köyhyys" "sosiaalisen syrjäytymisen" lisäksi (muutetun ehdotuksen johdanto-osan 6 kappale).

- Johdanto-osan 7 kappaleessa lainataan Lissabonin Eurooppa-neuvoston päätelmiä, jotka koskevat tarvetta toimia päättäväisesti köyhyyden poistamiseksi asettamalla riittävät tavoitteet (Euroopan parlamentin työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnan entinen tarkistus 10, josta ei äänestetty täysistunnossa) (komission muutetun ehdotuksen johdanto-osan 8 kappale).

- Johdanto-osan 11 kappaleeseen sisältyy osa EP:n tarkistusta 14. Siinä käsitellään yhdenmukaistettujen tutkimusten ja analyysien laatimista sekä yhteisesti vahvistettuja laadullisia ja määrällisiä indikaattoreita koskevaa tutkimusta, jotka antavat perustan avoimen koordinointimenetelmän kehittämiselle (komission muutetun ehdotuksen johdanto-osan 12 kappale).

- Johdanto-osan 12 kappale kattaa EP:n tarkistuksen 27 periaatteessa ja tarkistuksen 66. Siinä todetaan, että sosiaalisen syrjäytymisen ja köyhyyden torjunta edellyttää, että helpotetaan pääsyä korkealaatuisiin työpaikkoihin sekä toimeentulon, oikeuksien, hyödykkeiden ja palvelujen saatavuutta kaikille (komission muutetun ehdotuksen johdanto-osan 13 kappale).

- Johdanto-osan 13 kappale kattaa EP:n tarkistuksen 6, sillä siinä mainitaan, että toimilla sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi olisi pyrittävä siihen, että jokainen pystyy elättämään itsensä palkkatyöllä tai muulla tavoin ja integroitumaan yhteiskuntaan (komission muutetun ehdotuksen johdanto-osan 14 kappale).

- Johdanto-osan 14 kappaleessa hyväksytään periaatteessa EP:n tarkistus 23, joka koskee neuvoston päätöksellä 2000/436/EY perustetulle sosiaalisen suojelun komitealle Lissabonin ja Feiran Eurooppa-neuvostoissa annettua asemaa (komission muutetun ehdotuksen johdanto-osan 18 kappale).

- Johdanto-osan 15 kappaleeseen sisältyy EP:n tarkistus 17, koska siinä otetaan huomioon eri tasoilla (paikallisella, alueellisella, valtion ja Euroopan tasolla) toimivat kansalaisjärjestöt, alue- ja paikallisviranomaiset ja työmarkkinaosapuolet tahoina, joilla on kokemusta ja tietoa sosiaalisen syrjäytymisen torjunnasta ja jotka tämän vuoksi voivat Euroopan tasolla edistää merkittävästi sosiaalisen syrjäytymisen eri muotojen ja vaikutusten ymmärtämistä sekä varmistaa, että ohjelman suunnittelussa, toteuttamisessa ja seurannassa otetaan huomioon syrjäytymiselle alttiina olevien ihmisten kokemukset (komission muutetun ehdotuksen johdanto-osan 15 kappale).

- Johdanto-osan 17 kappaleeseen sisältyy EP:n tarkistus 19. Siinä varmistetaan ohjelmaan liittyvien toimien ja kaikkien muiden asiaan liittyvien yhteisön välineiden, politiikkojen ja toimien, erityisesti rakennerahastojen mukaisten toimien, toteuttamisen yhdenmukaisuus ja keskinäinen täydentävyys (komission muutetun ehdotuksen johdanto-osan 17 kappale).

- Johdanto-osan 22 kappaleeseen sisältyy EP:n tarkistus 25, joka koskee naisten ja miesten tasa-arvon edistämistä perustamissopimuksen 2 ja 3 artiklan mukaisesti (komission muutetun ehdotuksen johdanto-osan 22 kappale).

- 2 artiklaan sisältyy periaatteessa EP:n tarkistus 68; siinä on yhdistetty 1 ja 3 artikla ja muotoiltu se uudelleen samassa linjassa muutetun ehdotuksen kanssa.

- 3 a artiklaan sisältyy osa EP:n tarkistuksesta 36; siinä mainitaan "sosiaalisen syrjäytymisen" lisäksi "köyhyys".

- 3 c artiklaan sisältyy osa EP:n tarkistuksesta 70; siihen on lisätty ilmaisut "köyhyys" ja "vuoropuhelun edistäminen asiaan liittyvien tahojen kanssa".

- 4 artiklan 1 kohtaan sisältyy osa EP:n tarkistuksesta 71; siinä on lisätty ensimmäiseen luetelmakohtaan ilmaisu "määrällisiä ja laadullisia indikaattoreita koskeva tutkimus" ja toiseen luetelmakohtaan viittaus "arviointiperusteisiin". Samanlaiset lisäykset on tehty myös muutettuun ehdotukseen.

- 4 artiklan 1 kohdan kolmanteen alakohtaan sisältyy EP:n tarkistus 42, ja siinä viitataan asianmukaisen verkottumisen edistämiseen (neuvoston yhteisessä kannassa) / verkostojen tukemiseen (komission muutetussa ehdotuksessa); tämä ero ei tule esiin yhteisen kannan ranskankielisessä versiossa, jossa käytetään sanaa "réseaux" Euroopan parlamentin tavoin.

- 9 artiklaan sisältyy EP:n tarkistus 51, joka koskee säännöllistä yhteistyötä, jota komission on tehtävä sosiaalisen suojelun komitean kanssa (sama esitetään komission muutetun ehdotuksen 8 artiklassa hieman erilaisessa sanamuodossa).

- 10 artiklaan sisältyy osa EP:n tarkistuksesta 53, ja sillä laajennetaan luetteloa niistä politiikanaloista, joiden osalta on huolehdittava johdonmukaisuudesta ja täydentävyydestä: luetteloon on lisätty talous-, teollisuus- ja yrityspolitiikka sekä maahanmuuttoasiat (komission muutetun ehdotuksen 9 artikla).

- 12 artiklaan sisältyy EP:n tarkistus 46, jonka mukaan komission on raportoitava ohjelman etenemisestä vuosittaisessa yhteenvedossaan keväällä kokoontuvalle Eurooppa-neuvostolle (komission muutetun ehdotuksen 11 artikla).

- Liitteessä olevan 1 kohdan toimintalinjaan 1 sisältyy EP:n tarkistus 69 periaatteessa ja tarkistus 73 osittain, koska siinä korostetaan, että on tärkeää (i) ottaa huomioon kentällä saatu köyhyydestä ja sosiaalisesta syrjäytymisestä kärsivien henkilöiden kokemus, (ii) hyödyntää kaikkia köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä koskevia tietolähteitä, myös kansalaisjärjestöjen lähteitä ja (iii) kiinnittää erityistä huomiota ilmiön moniin ulottuvuuksiin, sosiaaliryhmien tilanteiden monimuotoisuuteen, myös lapsiköyhyyteen, sekä sosiaaliselle syrjäytymiselle alttiisiin alueisiin.

- Liitteessä olevan 1 kohdan toimintalinjaan 1 sisältyy EP:n tarkistus 59; siinä lisätään indikaattoreihin liittyvä tekninen työ luetteloon toimenpiteistä, joille ohjelmasta voidaan myöntää tukea. Sama lisäys on tehty komission muutettuun ehdotukseen vaikkakin hieman eri sanamuodossa.

- Liitteessä olevan 1 kohdan toimintalinjaan 2.1 sisältyy EP:n tarkistus 74, jolla lisätään ohjelmasta tuettaviin toimiin kenttäkäynnit ja henkilöstön vaihto sekä kansallisten seurantakeskusten tai vastaavien tunnustettujen tahojen kansainvälinen vaihto.

3.2.2. Euroopan parlamentin tarkistukset, jotka on otettu huomioon kokonaan, osittain tai periaatteessa komission muutetussa ehdotuksessa mutta ei neuvoston yhteisessä kannassa

Viittauksissa johdanto-osan kappaleisiin ja artikloihin käytetään muutetussa ehdotuksessa käytettyä numerointia.

- EP:n tarkistuksella 3 lisätään uusi johdanto-osan kappale, joka koskee Euroopan neuvoston vuonna 1996 uudistettua sosiaalista peruskirjaa. Komission muutetussa ehdotuksessa se oli johdanto-osan 3 kappaleena, ja komissio haluaa säilyttää sen.

- EP:n tarkistuksella 18 tehdään johdanto-osan 16 kappaleeseen, joka koskee komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa, seuraava lisäys: "sanotun kuitenkaan rajoittamatta perustamissopimuksen 274 artiklassa komissiolle annettua toimivaltaa". Komissio hyväksyy 274 artiklaan tehdyn viittauksen poistamisen, koska neuvoston yhteisen kannan rahoitussäännökset eivät estä perustamissopimuksen 274 artiklan soveltamista.

- EP:n tarkistuksella 72, joka koskee 8 artiklan 1 kohtaa - jossa myös käsitellään komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa - tehdään sama lisäys: "Sanotun rajoittamatta Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 274 artiklassa komissiolle myönnettyä toimivaltaa". Edellä mainitusta syystä komissio hyväksyy sen, ettei lisäystä mainita 8 artiklan 1 kohdassa.

- EP:n tarkistus 24, jossa todetaan, että ohjelman "rahoitusohje on nykyisen rahoituskehyksen mukainen", sisältyy komission muutetun ehdotuksen johdanto-osan uuteen 21 kappaleeseen. Komissio haluaa säilyttää sen, koska sillä varmistetaan, että ohjelmalle myönnetty budjetti on nykyisten rahoituspuitteiden mukainen.

- EP:n tarkistus 37, jolla lisätään 3 artiklan toiseen luetelmakohtaan sanat "yhteisiin muuttujiin perustuvien", on otettu osittain huomioon komission muutetun ehdotuksen 3 artiklan toisessa luetelmakohdassa, jossa käytetään ilmaisua "vertailukelpoisten muuttujien pohjalta". Komissio haluaa säilyttää ilmaisun "vertailukelpoisten muuttujien pohjalta" kompromissina neuvoston ja Euroopan parlamentin kantojen välillä. Kun käytetään ilmaisua "vertailukelpoinen" ilmaisun "yhteinen" sijaan, jäsenvaltioiden on helpompi tuoda esiin kansallinen erityistilanteensa ja ensisijaiset tavoitteensa, mutta samalla säilytetään kyky tehdä vertailuja rakentavalla tavalla toisten jäsenvaltioiden kanssa. Näin hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla ohjelman lisäarvoa koko Euroopan tasolla.

- EP:n tarkistuksessa 65 (liitteessä oleva 4 kohta) vaaditaan, että kun kyseessä ovat yhteisrahoitukseen muiden rahoituslähteiden kanssa myönnettävät tuet "komission rahoitustuki ei saa ylittää yleisesti ottaen 90:ää prosenttia tuetun toimen kuluista". Komission muutetussa ehdotuksessa tämä otetaan osittain huomioon toteamalla seuraavasti: "Osana toimintalinjaa 3.1 tapahtuva eurooppalaisten verkkojen perusrahoitus voi kuitenkin poikkeuksellisesti - kun se on perusteltua verkkojen taloudellisen tilanteen vuoksi - olla 90 % niiden toimintamenoista". Komissio haluaa säilyttää tämän kannan. Komissio esitti varauman neuvoston yhteiseen kantaan sisältyvästä vastaavasta tekstistä neuvoston kokouksessa 27.-28. marraskuuta 2000 (komission julkilausuma liitteenä).

3.3. Neuvoston esittämät uudet säännökset, jotka vastaavat komission kantaa

Viittauksissa johdanto-osan kappaleisiin ja artikloihin käytetään neuvoston yhteisessä kannassa käytettyä numerointia.

Neuvoston yhteisessä kannassa lisätään johdanto-osan 8 kappaleen loppuun seuraavaa: "ja että työ on paras keino torjua sosiaalista syrjäytymistä". Komissio hyväksyy neuvoston lisäyksen, koska sillä viitataan Lissabonin Eurooppa-neuvoston päätelmiin sosiaalisen osallisuuden edistämisestä.

Neuvoston yhteiseen kantaan sisältyy erillinen johdanto-osan 18 kappale, jossa todetaan seuraavasti: "Sosiaaliseen syrjäytymiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota mahdollisen laajentumisen yhteydessä". Komissio on samaa mieltä neuvoston kanssa.

Neuvoston yhteiseen kantaan sisältyy seuraava johdanto-osan uusi 20 kappale: "Muiden kansainvälisten järjestöjen, kuten Yhdistyneiden Kansakuntien, Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD), Kansainvälisen työjärjestön (ILO) ja Euroopan neuvoston, tekemä työ on erityisen hyödyllistä tämän ohjelman toteuttamisen kannalta". Komissio on samaa mieltä neuvoston kanssa.

Neuvoston yhteisen kannan 4 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa korvataan seuraavalla tekstillä "mukaan lukien sosiaalisen syrjäytymisen eri muotoja koskevien tilastotietojen keruu tietojen vertailemista varten, määrällisiä ja laadullisia indikaattoreita koskeva tutkimus" seuraava teksti "mukaan luettuina vertailutilastotietojen keruu, määrällisten ja laadullisten indikaattoreiden kehittäminen". Komissio on samaa mieltä neuvoston kanssa.

Neuvoston yhteisen kannan 4 artiklan 1 kohdan toisesta luetelmakohdasta on poistettu ilmaisu "alan poliittinen yhteistyö". Koska asia on otettu huomioon 3 artiklassa esitetyissä tavoitteissa, komissio on samaa mieltä neuvoston kanssa.

Neuvoston yhteisessä kannassa lisätään 5 artiklan "Toteuttaminen ja yhteistyö jäsenvaltioiden kanssa" b kohtaan seuraavaa: "Tätä varten komissio antaa valtioista riippumattomien järjestöjen ja työmarkkinaosapuolten käyttöön asiaa koskevia tietoja". Koska lisäys on saman suuntainen ohjelman perusperiaatteiden ja Euroopan parlamentin tarkistuksen 44 kanssa, komissio hyväksyy neuvoston lisäyksen.

Neuvoston yhteiseen kantaan on lisätty uusi 7 artikla "Täytäntöönpanotoimenpiteet". Siinä viitataan päätökseen 1999/468/EY [1] ja luetellaan toimenpiteet, joista päätetään hallintomenettelyä käyttäen ja toimenpiteet, joista päätetään neuvoa-antavaa menettelyä noudattaen. Komission muutetussa ehdotetussa mainitaan vain neuvoa-antava menettely, mutta komissio hyväksyy neuvoston lisäyksen.

[1] Neuvoston päätös, tehty 28. kesäkuuta 1999, menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä.

Muutetun ehdotuksen 7 ja 8 artiklan teksti on jaettu eri tavoin neuvoston yhteisen kannan 8 ja 9 artiklassa; tämä ei kuitenkaan muuta tekstin sisältöä. Komissio hyväksyy neuvoston kannan.

Liitteessä olevan 1 luvun toimintalinjassa 1.1 on korvattu muutetussa ehdotuksessa ollut ilmaisu "indikaattoreiden kehittämiseksi" ilmaisulla "ja jotka koskevat indikaattoreihin liittyvää teknistä työtä". Komissio hyväksyy neuvoston esittämän sanamuodon.

3.4. Yhteisen kannan hyväksymiseen liittyvät ongelmat

Huom: Neuvoston 27.-28. marraskuuta 2000 pidetyn kokouksen viralliset pöytäkirjat eivät ole vielä saatavilla. Seuraava teksti perustuu komission pääsihteeristön laatimaan pöytäkirjaan.

Neuvoston 27.-28. marraskuuta 2000 pidetyssä kokouksessa, jossa neuvosto pääsi poliittiseen sopimukseen yhteisestä kannasta, komissio esitti varauman, joka koski liitteessä olevan toimintalinjan 3 kohtaa 3.1. Kyseisessä kohdassa käsitellään "köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjuntaan osallistuvien keskeisten eurooppalaisten verkkojen perusrahoitusta", joka "on enintään 80 prosenttia tukikelpoisista menoista".

Komissio on tehnyt muutetun ehdotuksen liitteessä olevan 4 kohdan "Toimien toteuttaminen" loppuun seuraavan lisäyksen: "Osana toimintalinjaa 3.1 tapahtuva eurooppalaisten verkkojen perusrahoitus voi kuitenkin poikkeuksellisesti - kun se on perusteltua verkkojen taloudellisen tilanteen vuoksi - olla 90 % niiden toimintamenoista". Tämä on syrjinnänvastaista ohjelmaa koskevan päätöksen mukaista, ja siinä otetaan osittain huomioon Euroopan parlamentin tarkistus 65 (soveltamisala on rajoitettu ainoastaan Euroopan laajuisiin verkkoihin, jotka toimivat köyhyyden ja syrjäytymisen torjunnan alalla). (Ks. liitteenä oleva komission julkilausuma.)

4. Päätelmät

Neuvoston yhteisessä kannassa säilytetään ehdotetun päätöksen pääpiirteet ja tehdään tekstiin useita lisäyksiä, joissa tulevat esiin Lissabonin Eurooppa-neuvoston päätelmät, tarve kehittää indikaattoreita ja arviointiperusteita koskevaa toimintaa sekä sen merkitys, että saadaan kaikki asiaan liittyvät tahot mukaan toimintaan kaikilla tasoilla. Lisäykset ovat Euroopan parlamentin tarkistusten suuntaisia ja komissio hyväksyy ne. Lisäksi neuvosto on lisännyt johdanto-osan kappaleisiin viittauksia laajentumiseen ja muiden kansainvälisten organisaatioiden tekemään työhön. Komissio hyväksyy nämäkin. Ohjelman täytäntöönpanoon liittyen neuvosto esittää päätöksen 1999/468/EY mukaista hallintomenettelyä. Komissio oli ehdottanut neuvoa-antavaa menettelyä, mutta hyväksyy hallintomenettelyn, koska se on yhteensopiva edellä mainitun päätöksen kanssa ja menettelyn voidaan tulkita tarkoittavan, että jäsenvaltiot haluavat olla tiiviimmin mukana ohjelman hallinnossa. Tällä tavalla niiden välistä yhteistyötä voidaan tukea tehokkaammin avoimen koordinointimenettelyn puitteissa.

Komissio ei kuitenkaan hyväksyisi seuraavia seikkoja:

- Yhdessäkään johdanto-osan kappaleessa ei ole viittausta Euroopan neuvoston uudistettuun sosiaaliseen peruskirjaan. Komissio ehdottaa, että johdanto-osan kappaleissa olisi viitattava myös Euroopan unionin perusoikeuskirjaan, jonka neuvosto, Euroopan parlamentti ja komissio allekirjoittivat 7. joulukuuta 2000.

- Johdanto-osan kappaleissa ei ole mitään mainintaa siitä, että ohjelman rahoitusohje on nykyisten rahoituspuitteiden mukainen.

- Ohjelman tavoitteissa 3 artiklassa ei ole mitään mainintaa siitä, että toteutettuja toimintalinjoja ja vastavuoroista oppimista koskevia vaihtoja järjestetään vertailukelpoisten parametrien pohjalta. Vertailukelpoisuus on olennaisen tärkeää avoimessa koordinointimenettelyssä [2] ja ohjelmasta odotettavan eurooppalaisen lisäarvon kannalta.

[2] Parametrien ja indikaattoreiden vertailukelpoisuus on tullut entistä tärkeämmäksi sen jälkeen, kun Nizzassa kokoontunut Eurooppa-neuvosto vahvisti Euroopan tasoiset tavoitteet köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi.

Komissio ei voi hyväksyä seuraavaa:

- Verkkojen toimintaan myönnettäisiin rahoitusta erilaisin perustein riippuen siitä, saako se tukea tästä ohjelmasta (köyhyyden ja sosiaalisen syrjinnän torjumiseen osallistuvat Euroopan laajuiset verkot) vai syrjinnän torjumista koskevasta ohjelmasta.

- Komissio kehottaa näin ollen neuvostoa muuttamaan yhteistä kantaansa näiden seikkojen mukaisesti.

LIITE

NEUVOSTON PÖYTÄKIRJAAN

MERKITTÄVÄKSI LAUSUMAKSI

Komission lausuma

Komissio pahoittelee, että samoin kuin syrjinnän torjumista koskevan ohjelman osalta oli tehty, neuvosto ei hyväksynyt tarkistusta, jolla ohjelmalle myönnettävän rahoitusosuuden enimmäismäärä olisi korotettu 90 prosenttiin köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan alalla aktiivisesti toimivien kansalaisjärjestöjen eurooppalaisten verkkojen toimintakustannusten kattamiseksi (core-funding). Komissio muistuttaa kansalaisjärjestöjen ja niiden eurooppalaisten verkkojen tärkeydestä ja vaikeuksista, jotka kohtaisivat verkkoja, jos niiltä vaadittu yhteisrahoitusosuus ylittäisi niiden varat, sekä korostaa merkitystä, jonka Euroopan parlamentti tarkistukselle antaa [3].

[3] Tämä lausuma toimitetaan Euroopan parlamentille 24. maaliskuuta 1997 annettujen suuntaviivojen mukaisesti.

______________________


Ylläpito: julkaisutoimisto