LIITE I

Pakottavien E-sääntöjen luettelo

E-sääntö nro	Aihe	Muutossarja	EUVL-viite	Sovellettavuus
41	Moottoripyörien melupäästöt	04	EUVL L 317, 14.11.2012, s. 1	L3e, L4e

Huomautus:

Järjestelmän tai komponentin mainitseminen tässä luettelossa ei tee siitä pakollista. Tämän asetuksen muissa liitteissä vahvistetaan kuitenkin tiettyjen komponenttien pakollista asentamista koskevia vaatimuksia.

LIITE II

Tyyppi I -testin vaatimukset: pakokaasupäästöt kylmäkäynnistyksen jälkeen

Lisäyksen numero	Lisäyksen nimi	Sivu
1	Liitteessä II käytetyt symbolit	74
2	Vertailupolttoaineet	78
3	Alustadynamometrijärjestelmä	85
4	Pakokaasunlaimennusjärjestelmä	91
5	Ekvivalentin inertiamassan ja ajovastuksen luokitus	103
6	Tyyppi I -testien käyntijaksot	106
7	Tietestit sellaisten luokan L ajoneuvojen osalta, joissa on vetävässä akselissa yksi pyörä tai joissa on paripyörät, testipenkin asetusten määrittämistä varten	153
8	Tietestit sellaisten luokan L ajoneuvojen osalta, joissa on vetävässä akselissa vähintään kaksi pyörää, testipenkin asetusten määrittämistä varten	160
9	Huomautus vaihteenvaihtomenettelystä tyyppi I -testissä	168
10	Tyyppihyväksyntätestit korvaavan pilaantumista rajoittavan laitteen tyypin hyväksymiseksi erillisenä teknisenä yksikkönä luokan L ajoneuvojen osalta	174
11	Luokan L hybridiajoneuvojen tyyppi I -testausmenettely	178
12	Nestekaasua, maakaasua/biometaania, joustavasti vety-maakaasuseosta tai vetyä polttoaineena käyttävien luokan L ajoneuvojen tyyppi I -testausmenettely	189
13	Jaksottaisesti regeneroituvalla järjestelmällä varustettujen luokan L ajoneuvojen tyyppi I -testausmenettely	193

1.   Johdanto

1.1.	Tässä liitteessä vahvistetaan asetuksen (EU) N:o 168/2013 liitteessä V olevassa A osassa tarkoitettu testityypin I menettely.

1.2.

Tässä liitteessä säädetään yhdenmukaistetusta menetelmästä, jolla määritetään kaasumaisten ja hiukkasmaisten epäpuhtauksien tasot ja hiilidioksidipäästöt. Myös liitteessä VII viitataan kyseiseen menettelyyn asetuksen (EU) N:o 168/2013 soveltamisalaan kuuluvan luokan L ajoneuvon polttoaineenkulutuksen, energiankulutuksen ja sähkökäyttöisen toimintasäteen määrittämiseksi olosuhteissa, jotka vastaavat ajoneuvon käyttöä todellisissa olosuhteissa.

1.1.1.

WMTC-testisykli, vaihe 1, otettiin käyttöön vuonna 2006 EU:n tyyppihyväksyntälainsäädännössä, jossa sallittiin valmistajien osoittaa luokan L3e moottoripyörien päästöt vastedes käyttämällä UNECE:n maailmanlaajuisessa teknisessä säännössä nro 2 (UN GTR No 2) määriteltyä maailmanlaajuista yhdenmukaista moottoripyörien testisykliä (WMTC-testisykli) direktiivin 97/24/EY luvussa 5 vahvistetulle perinteiselle eurooppalaiselle ajosyklille (EDC) vaihtoehtoisena tyyppi I -testinä.

1.1.2.

WMTC-sykli, vaihe 2, vastaa WMTC-sykliä, vaihe 1, mutta siihen on lisätty vaihteiden vaihto-ohjeisiin liittyviä parannuksia, ja sitä on käytettävä pakollisena tyyppi I -testinä Euro 4 -vaatimukset täyttävien (ala)luokkien L3e, L4e, L5e-A ja L7e-A hyväksymiseen.

1.1.3.

Tarkistettu WMTC-sykli eli WMTC-sykli, vaihe 3, vastaa WMTC-sykliä, vaihe 2, luokan L3e moottoripyörien osalta, mutta se sisältää myös räätälöidyt käyntijaksot kaikkien muiden (ala)luokkien osalta, ja sitä käytetään tyyppi I -testinä Euro 5 -vaatimukset täyttävien luokan L ajoneuvojen hyväksymiseen.

1.2.	Tulosten pohjalta voidaan rajoittaa kaasumaisia epäpuhtauksia ja hiilidioksidipäästöjä sekä määrittää polttoaineenkulutus, energiankulutus ja sähkökäyttöinen toimintasäde, jotka valmistaja ilmoittaa ympäristöominaisuuksien tyyppihyväksyntämenettelyjen yhteydessä.

2.   Yleiset vaatimukset

2.1.

Ne komponentit, jotka voivat vaikuttaa kaasupäästöihin, hiilidioksidipäästöihin ja polttoaineenkulutukseen, on suunniteltava, rakennettava ja koottava siten, että ajoneuvo normaalikäytössä huolimatta siihen mahdollisesti vaikuttavasta värähtelystä on tämän liitteen vaatimusten mukainen. Huomautus 1: Liitteessä II käytetyt symbolit esitetään lisäyksessä 1.

2.2.

Peitelty strategia, jolla optimoidaan ajoneuvon voimalaitetta niin, että sen vaikutus käyntiin laboratoriossa tehtävän päästötestisyklin aikana on suotuisa, pakokaasupäästöt vähenevät ja käynti eroaa huomattavasti todellisista käyttöolosuhteista, katsotaan estostrategiaksi ja kielletään, ellei valmistaja ole dokumentoinut sitä ja ilmoittanut siitä hyväksyntäviranomaista tyydyttävällä tavalla.

3.   Suorituskykyä koskevat vaatimukset

EU-tyyppihyväksyntään sovellettavat suorituskykyvaatimukset esitetään asetuksen (EU) N:o 168/2013 liitteessä VI olevassa A, B ja C osassa.

4.   Testausolosuhteet

4.1.   Testitila ja seisonta-alue

4.1.1.   Testitila

Alustadynamometrillä ja kaasunäytteen keräyslaitteella varustetun testitilan lämpötilan on oltava 298,2 ± 5 K (25 ± 5 °C). Tilan lämpötila mitataan ajoneuvon jäähdytyspuhaltimen (tuulettimen) vierestä ennen tyyppi I -testiä ja sen jälkeen.

4.1.2.   Seisonta-alue

Seisonta-alueen lämpötilan on oltava 298,2 ± 5 K (25 ± 5 °C) ja alueen on oltava sellainen, että esivakautettava testiajoneuvo voidaan pysäköidä tämän liitteen 5.2.4 kohdan mukaisesti.

4.2.   Testiajoneuvo

4.2.1.   Yleistä

Testiajoneuvon kaikkien komponenttien on vastattava tuotantosarjan komponentteja, tai jos ajoneuvo poikkeaa tuotantosarjasta, testausselosteessa on esitettävä kattava kuvaus asiasta. Testiajoneuvoa valittaessa valmistajan ja teknisen tutkimuslaitoksen on sovittava hyväksyntäviranomaista tyydyttävällä tavalla, mikä testattu kanta-ajoneuvo edustaa liitteessä XI vahvistettua asiaankuuluvaa ajoneuvon käyttövoimaperhettä.

4.2.2.   Sisäänajo

Ajoneuvon on oltava hyvässä mekaanisessa kunnossa sekä asianmukaisesti huollettu ja käytetty. Sen on oltava sisäänajettu, ja sillä on pitänyt ajaa vähintään 1 000 km ennen testiä. Moottorin, voimansiirron ja ajoneuvon on oltava asianmukaisesti sisäänajettuja valmistajan vaatimusten mukaisesti.

4.2.3.   Mukautukset

Testiajoneuvoon on tehtävä valmistajan vaatimusten mukaisia mukautuksia, jotka koskevat esimerkiksi öljyjen viskositeettia, tai jos se poikkeaa tuotantosarjasta, asiasta on esitettävä kattava kuvaus testausselosteessa. Jos kyse on nelivedosta, akseli, johon välittyy pienin vääntömomentti, voidaan poistaa käytöstä, jotta ajoneuvoa voidaan testata tavallisella alustadynamometrillä.

4.2.4.   Testimassa ja kuorman jakautuminen

Testimassa, kuljettajan ja mittauslaitteiden massat mukaan luettuina, mitataan ennen testien aloittamista. Kuorman on jakauduttava pyörille valmistajan ohjeiden mukaisella tavalla.

4.2.5.   Renkaat

Renkaiden on oltava ajoneuvon valmistajan alkuperäisvarusteeksi määrittämää tyyppiä. Rengaspaineet on säädettävä valmistajan eritelmien mukaisiksi tai tasolle, jolla ajoneuvon nopeus tietestissä ja alustadynamometrillä saatu ajoneuvon nopeus ovat samat. Rengaspaine on ilmoitettava testausselosteessa.

4.3.   Luokan L ajoneuvon alaluokitus

Kuvassa 1-1 on graafinen yleisesitys luokan L ajoneuvojen jaosta alaluokkiin sylinteritilavuuden ja ajoneuvon suurimman nopeuden perusteella, kun ajoneuvoille on tehty tyypin I, VII ja VIII ympäristötestit. Luokitus ilmaistaan kaaviossa (ala)luokan numerolla. Sylinteritilavuuden numeerisia arvoja ja ajoneuvon suurinta nopeutta ei saa pyöristää ylös- eikä alaspäin.

Kuva 1-1

Luokan L ajoneuvon alaluokitus, ympäristötestin tyypit I, VII ja VIII

4.3.1.   Alaluokka 1

Seuraavan eritelmän mukaiset luokan L ajoneuvot kuuluvat alaluokkaan 1:

Taulukko 1-1

Kriteerit, joiden perusteella luokan L ajoneuvot luokitellaan alaluokkaan 1

sylinteritilavuus < 150 cm3 ja vmax < 100 km/h

alaluokka 1

4.3.2.   Alaluokka 2

Seuraavan eritelmän mukaiset luokan L ajoneuvot kuuluvat alaluokkaan 2 ja sen alaluokkiin:

Taulukko 1-2

Kriteerit, joiden perusteella luokan L ajoneuvot luokitellaan alaluokkaan 2

sylinteritilavuus < 150 cm3 ja 100 km/h ≤ vmax < 115 km/h tai sylinteritilavuus ≥ 150 cm3 ja vmax < 115 km/h	alaluokka 2-1
115 km/h ≤ vmax < 130 km/h	alaluokka 2-2

4.3.3.   Alaluokka 3

Seuraavan eritelmän mukaiset luokan L ajoneuvot kuuluvat alaluokkaan 3 ja sen alaluokkiin:

Taulukko 1-3

Kriteerit, joiden perusteella luokan L ajoneuvot luokitellaan alaluokkaan 3

130 ≤ vmax < 140 km/h	alaluokka 3-1
vmax ≥ 140 km/h tai sylinteritilavuus > 1 500 cm3	alaluokka 3-2

4.3.4.   WMTC-testisyklin osat

Tyypin I, VII ja VIII ympäristötesteissä WMTC-testisykli (ajoneuvon nopeus) muodostuu kolmesta osasta, jotka esitetään lisäyksessä 6. Riippuen L-ajoneuvoluokasta, jolle tehdään 4.5.4.1 kohdan mukainen WMTC-testisykli, sekä moottorin iskutilavuuteen ja ajoneuvon suurimpaan rakenteelliseen nopeuteen perustuvasta 4.3 kohdan mukaisesta ajoneuvon luokituksesta on suoritettava seuraavat WMTC-testisyklin osat:

Taulukko 1-4

Luokan L alaluokkien 1, 2 ja 3 ajoneuvojen WMTC-testisyklin osat

Luokan L ajoneuvon alaluokka:	Lisäyksen 6 mukaiset WMTC:n sovellettavat osat
Alaluokka 1:	osa 1, ajoneuvon alennettu nopeus kylmissä olosuhteissa, ja sen jälkeen osa 1, ajoneuvon alennettu nopeus lämpimissä olosuhteissa
Alaluokka 2 on jaettu
alaluokkaan 2-1:	osa 1, ajoneuvon alennettu nopeus kylmissä olosuhteissa, ja sen jälkeen osa 2, ajoneuvon alennettu nopeus lämpimissä olosuhteissa
alaluokkaan 2-2:	osa 1, kylmissä olosuhteissa, ja sen jälkeen osa 2, lämpimissä olosuhteissa.
Alaluokka 3 on jaettu
alaluokkaan 3-1:	osa 1, kylmissä olosuhteissa, sen jälkeen osa 2, lämpimissä olosuhteissa, ja sen jälkeen osa 3, ajoneuvon alennettu nopeus lämpimissä olosuhteissa
alaluokkaan 3-2:	osa 1, kylmissä olosuhteissa, sen jälkeen osa 2, lämpimissä olosuhteissa, ja sen jälkeen osa 3, lämpimissä olosuhteissa

4.4.   Vertailupolttoainetta koskevat vaatimukset

Testauksessa on käytettävä asianmukaisia vertailupolttoaineita, jotka määritetään lisäyksessä 2. Liitteen VII lisäyksessä 1 olevassa 1.4 kohdassa tarkoitetussa laskelmassa on käytettävä nestemäisten polttoaineiden osalta 288,2 K:n (15 °C:n) lämpötilassa mitattua tiheyttä.

4.5.   Tyyppi I -testi

4.5.1.   Kuljettaja

Testikuljettajan massan on oltava 75 ± 5 kg.

4.5.2.   Testipenkkiä koskevat vaatimukset ja testipenkin asetukset

4.5.2.1.   Dynamometrissä on oltava kaksipyöräisille luokan L ajoneuvoille yksi rulla, jonka halkaisija on vähintään 400 mm. Kaksirullainen alustadynamometri sallitaan testattaessa kolmipyöriä, joissa on kaksi etupyörää, tai nelipyöriä.

4.5.2.2.   Dynamometrissä on oltava rullan kierroslukumittari kuljetun matkan mittaamista varten.

4.5.2.3.   Jäljempänä olevan 5.2.2 kohdan mukaisen inertian simulointiin on käytettävä dynamometrin vauhtipyöriä tai muita keinoja.

4.5.2.4.   Dynamometrin rullien on oltava puhtaat ja kuivat, eikä niissä saa olla mitään, mikä voisi saada renkaan luistamaan.

4.5.2.5.   Tuulettimeen sovelletaan seuraavia vaatimuksia:

4.5.2.5.1.

Ajoneuvon eteen on asetettava koko testin ajaksi nopeudeltaan vaihteleva jäähdytyspuhallin (tuuletin), jotta ajoneuvon päälle puhalletaan jäähdytysilmaa todellisia käyttöolosuhteita simuloivalla tavalla. Ilman nopeuden on oltava sellainen, että 10–50 km:n tuntinopeudella ilman lineaarinen nopeus puhaltimen suuaukossa on ± 5 km/h vastaavasta dynamometrirullan vauhdista. 50 km/h ylittävillä nopeuksilla ilman lineaarisen nopeuden on oltava ± 10 prosenttia. Kun rullan nopeus on alle 10 km/h, ilman nopeus voi olla nolla.

4.5.2.5.2.

Edellä 4.5.2.5.1 kohdassa mainittu ilman nopeus määritetään laskemalla keskiarvo yhdeksästä mittauspisteestä, jotka sijaitsevat keskellä kutakin suorakulmiota, jotka jakavat koko suuaukon yhdeksään alueeseen (eli jakavat suuaukon vaaka- ja pystysivut kolmeen samankokoiseen osaan). Kussakin yhdeksässä pisteessä mitatun arvon on oltava 10 prosentin sisällä yhdeksän arvon keskiarvosta.

4.5.2.5.3.

Puhaltimen suuaukon poikkileikkauksen on oltava pinta-alaltaan vähintään 0,4 m2, ja puhaltimen suuaukon alareunan on oltava 5–20 cm:n korkeudella lattiapinnasta. Puhaltimen suuaukko on sijoitettava suoraan kulmaan ajoneuvon pituusakseliin nähden ja ajoneuvon etupuolelle 30–45 cm:n etäisyydelle sen etupyörästä. Ilman lineaarisen nopeuden mittauslaite on sijoitettava 0–20 cm:n päähän ilmasuuttimesta.

4.5.2.6.   Testipenkkiä koskevat yksityiskohtaiset vaatimukset luetellaan lisäyksessä 3.

4.5.3.   Pakokaasun mittausjärjestelmä

4.5.3.1.   Kaasunkeräyslaitteiston on oltava suljettua tyyppiä, jolla voidaan kerätä ajoneuvon pakoaukoista kaikki pakokaasu niin, että vastapainetta koskeva vaatimus (± 125 mm H2O) täyttyy. Avoimen järjestelmän käyttö on mahdollista, jos on vahvistettu, että sillä saadaan kerättyä talteen kaikki pakokaasu. Kaasua kerättäessä ei saa ilmetä kondensaatiota, joka voisi muuttaa merkittävästi pakokaasujen luonnetta testauslämpötilassa. Kuvassa 1-2 esitetään esimerkki kaasunkeräyslaitteistosta.

Kuva 1-2

Laitteisto, jolla otetaan näytteitä kaasuista ja mitataan niiden tilavuus

4.5.3.2.   Laitteisto ja pakokaasun näytteenottojärjestelmä liitetään toisiinsa yhdysputkella. Putken ja laitteen on oltava ruostumatonta terästä tai jotakin muuta materiaalia, joka ei vaikuta kerättyjen kaasujen koostumukseen ja joka kestää näiden kaasujen lämpötilan.

4.5.3.3.   Testin ajan käytetään lämmönvaihdinta, jolla voidaan rajoittaa laimennettujen kaasujen lämpötilanvaihtelu pumpun tuloaukossa siten, että lämpötila saa vaihdella ± 5 K. Lämmönvaihtimessa on oltava esilämmitysjärjestelmä, jolla lämmönvaihdin lämmitetään toimintalämpötilaansa (lämpötilapoikkeama ± 5 K) ennen testauksen aloittamista.

4.5.3.4.   Laimennettu pakokaasuseos vedetään sisään syrjäytyspumpulla. Pumpussa on oltava moottori, joka käy useilla tarkoin valvotuilla tasaisilla nopeuksilla. Pumpun kapasiteetin on oltava riittävä pakokaasujen talteenoton varmistamiseksi. Lisäksi voidaan käyttää kriittisen virtauksen venturia (CFV) hyödyntävää laitetta.

4.5.3.5.   Käytössä on oltava laite (T) pumppuun kulkevan laimennetun pakokaasuseoksen lämpötilan jatkuvaan kirjaamiseen.

4.5.3.6.   On käytettävä kahta painemittaria: ensimmäisellä varmistetaan pumppuun kulkevan laimennetun pakokaasuseoksen paineen aleneminen suhteessa ilmanpaineeseen, ja toisella mitataan syrjäytyspumpun dynaamista painevaihtelua.

4.5.3.7.   Näytteenotin on sijoitettava kaasunkeräyslaitteiston lähelle sen ulkopuolelle niin, että sillä kerätään näytteitä laimennusilman virtauksesta pumpun, suodattimen ja virtausmittarin läpi virtausnopeuden pysyessä vakiona koko testin ajan.

4.5.3.8.   Näytteenottimella, joka asetetaan laimennetun pakokaasuseoksen virran alkupäähän ennen syrjäytyspumppua, kerätään näytteitä laimennetusta pakokaasuseoksesta sen virratessa pumpun, suodattimen ja virtausmittarin läpi virtausnopeuden pysyessä vakiona koko testin ajan. Näytteen pienin virtaus kuvassa 1-2 ja 4.5.3.7 kohdassa kuvatuissa näytteenottolaitteissa on vähintään 150 litraa tunnissa.

4.5.3.9.   Edellä 4.5.3.7 ja 4.5.3.8 kohdassa kuvatuissa näytteenottojärjestelmissä on käytettävä koko testin ajan kolmitoimiventtiilejä, joilla näytteet ohjataan näytepusseihin tai ulkoilmaan.

4.5.3.10.   Kaasutiiviit keräyspussit

4.5.3.10.1.   Laimennusilman ja laimennetun pakokaasuseoksen keräyspussien on oltava riittävän suuria, jotta ne eivät haittaa näytteen normaalia virtausta, eivätkä ne saa muuttaa epäpuhtauksien luonnetta.

4.5.3.10.2.   Pusseissa on oltava automaattinen lukituslaite, ja ne on voitava kiinnittää helposti ja tiiviisti joko näytteenottojärjestelmään tai testin lopussa olevaan analyysijärjestelmään.

4.5.3.11.   Syrjäytyspumpun kierrokset on laskettava koko testin ajan kierroslukumittarilla.

Huomautus 2: Liitäntätapaan ja liitinosien materiaaliin tai kokoonpanoon on kiinnitettävä huomiota, sillä näytteenottojärjestelmän osat (esimerkiksi sovitin ja liitin) voivat kuumentua voimakkaasti. Ellei mittausta voida tehdä normaalisti näytteenottojärjestelmän lämpövaurioiden vuoksi, voidaan käyttää ylimääräistä jäähdytyslaitetta, kunhan se ei vaikuta pakokaasuihin.

Huomautus 3: Avointa tyyppiä oleviin laitteisiin liittyy se riski, ettei kaikkia kaasuja saada kerättyä talteen ja kaasuja vuotaa testitilaan. Näytteenottojakson aikana ei saa tapahtua vuotoja.

Huomautus 4: Jos sekä alhaiset että suuret nopeudet kattavassa testisyklissä (eli osien 1, 2 ja 3 syklit) käytetään vakiotilavuuskerääjän (CVS) virtausnopeutta, on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että suuren nopeuden alueella veden kondensoitumisriski kasvaa.

4.5.3.12.   Hiukkasmassapäästöjen mittauslaitteet

4.5.3.12.1   Eritelmä

4.5.3.12.1.1.   Järjestelmän yleiskuvaus

4.5.3.12.1.1.1.   Hiukkastenkeräysyksikkö koostuu laimennustunnelissa olevasta näytteenottimesta, hiukkastensiirtoputkesta, suodattimenpitimestä, osavirtauspumpusta, virtausmäärän säätimistä ja mittausyksiköistä.

4.5.3.12.1.1.2.   Virtaussuunnassa suodattimenpitimen edessä on suositeltavaa käyttää hiukkaskoon esiluokituslaitetta (esimerkiksi syklonia tai törmäyselementtiä). Hiukkaskoon esiluokituslaitteena voidaan kuitenkin käyttää myös kuvassa 1-6 esitetyn kaltaista näytteenotinta.

4.5.3.12.1.2.   Yleiset vaatimukset

4.5.3.12.1.2.1.   Näytteenotin, jota käytetään hiukkasten keräämiseen testikaasuvirrasta, sijoitetaan laimennusilman syöttökanavaan siten, että saadaan edustava näyte homogeenisesta pakokaasuilmaseoksesta.

4.5.3.12.1.2.2.   Hiukkasnäytevirran on oltava oikeassa suhteessa laimennustunnelissa virtaavan laimennetun pakokaasun kokonaisvirtaan siten, että toleranssi on ± 5 prosenttia hiukkasnäytevirrasta.

4.5.3.12.1.2.3.   Kerätty laimennettu pakokaasu pidetään alle 325,2 K:n (52 °C:n) lämpötilassa alueella, joka ulottuu hiukkassuodattimen pinnasta 20 cm ylös- tai alaspäin virtaussuunnassa. Regenerointitestissä lämpötilan on kuitenkin oltava alle 465,2 K (192 °C).

4.5.3.12.1.2.4.   Hiukkasnäyte kerätään yhdestä suodattimesta, joka on pitimineen asennettu kerättävään laimennetun pakokaasun virtaan.

4.5.3.12.1.2.5.   Kaikki laimennusjärjestelmän ja näytteenottojärjestelmän raakapakokaasun ja laimennetun pakokaasun kanssa kosketuksiin joutuvat osat pakoputkesta suodatintelineeseen on suunniteltava siten, että hiukkasten kerääntyminen tai muuttuminen on mahdollisimman vähäistä. Kaikki osat on valmistettava sähköä johtavista materiaaleista, jotka eivät reagoi pakokaasun komponenttien kanssa, ja ne on maadoitettava sähköisesti sähköstaattisten vaikutusten estämiseksi.

4.5.3.12.1.2.6.   Jos virtausmäärän muutoksia ei voida kompensoida, on käytettävä lämmönvaihdinta ja lämpötilan säädintä lisäyksessä 4 esitetyllä tavalla, jotta varmistetaan, että virtausmäärä järjestelmässä on vakio ja näytteenottomäärä on vastaavassa suhteessa.

4.5.3.12.1.3.   Erityiset vaatimukset

4.5.3.12.1.3.1.   Hiukkaspäästöjen (PM) näytteenotin

4.5.3.12.1.3.1.1.   Näytteenottimen on pystyttävä tekemään hiukkaskokoluokitus 4.5.3.12.1.3.1.4 kohdassa kuvatulla tavalla. Tätä varten on suositeltavaa käyttää teräväreunaista päästään avointa näytteenotinta, joka asennetaan osoittamaan suoraan virran suuntaan, sekä esiluokituslaitetta (syklonia, törmäyselementtiä tms.). Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää kuvassa 1-1 esitetyn kaltaista soveltuvaa näytteenotinta, jos se kykenee 4.5.3.12.1.3.1.4 kohdassa kuvatun mukaiseen esiluokitukseen.

4.5.3.12.1.3.1.2.   Näytteenotin asennetaan tunnelin keskilinjan läheisyyteen 10–20 tunnelinhalkaisijan päähän myötävirtaan kaasun sisääntulosta. Sen sisähalkaisijan on oltava vähintään 12 mm.

Jos samalla näytteenottimella otetaan samanaikaisesti useampi kuin yksi näyte, näytteenottimesta otettu virtaus on jaettava identtisiin osavirtauksiin koostumusvirheiden välttämiseksi.

Jos käytetään useita näytteenottimia, niiden kaikkien on oltava teräväreunaisia ja päästään avoimia ja osoitettava suoraan virran suuntaan. Näytteenottimet sijoitetaan tasaisesti vähintään 5 cm:n välein laimennustunnelin keskipituusakselin ympärille.

4.5.3.12.1.3.1.3.   Etäisyyden näytteenottokärjestä suodattimen kiinnikkeeseen on oltava vähintään viisi kertaa keräysputken halkaisija mutta enintään 1 020 mm.

4.5.3.12.1.3.1.4.   Esiluokituslaite (esimerkiksi sykloni tai törmäyselementti) sijoitetaan virtaussuunnassa ennen suodattimenpidintä. Esiluokituslaitteen 50 prosentin luokituskoon on oltava 2,5–10 μm tilavuusvirralla, joka on valittu hiukkaspäästönäytteiden ottamiseen. Esiluokituslaitteen on oltava sellainen, että laitteeseen tulevista 1 μm:n hiukkasista vähintään 99 prosenttia pääsee laitteen ulostulosta tilavuusvirralla, joka on valittu hiukkaspäästönäytteiden ottamiseen. Hiukkaskoon esiluokituslaitteena voidaan erillisen esiluokituslaitteen sijaan kuitenkin käyttää myös kuvassa 1-6 esitetyn kaltaista näytteenotinta.

4.5.3.12.1.3.2.   Näytepumppu ja virtausmittari

4.5.3.12.1.3.2.1.   Näytekaasun virtausmittausyksikkö koostuu pumpuista, kaasuvirtauksen säätimistä ja virtausmittareista.

4.5.3.12.1.3.2.2.   Virtausmittarissa kulkevan kaasuvirran lämpötila saa vaihdella enintään 3 K, lukuun ottamatta jaksoittaisesti regeneroituvilla jälkikäsittelylaitteilla varustettujen ajoneuvojen regeneraatiotestejä. Hiukkasmassanäytevirran on lisäksi pysyttävä oikeassa suhteessa laimennustunnelissa virtaavan laimennetun pakokaasun kokonaisvirtaan siten, että toleranssi on ± 5 prosenttia hiukkasnäytevirrasta. Jos tilavuusvirta muuttuu liiaksi suodattimien ylikuormittumisen takia, testi on keskeytettävä. Kun testi uusitaan, virtausmäärää on vähennettävä.

4.5.3.12.1.3.3.   Suodatin ja suodattimenpidin

4.5.3.12.1.3.3.1.   Virtaussuunnassa suodattimen jälkeen sijoitetaan venttiili. Venttiilin on pystyttävä aukeamaan ja sulkeutumaan yhden sekunnin kuluessa testin aloittamisesta ja päättämisestä.

4.5.3.12.1.3.3.2.   On suositeltavaa, että halkaisijaltaan 47 mm:n suodattimella (Pe) kerätty massa on vähintään 20 μg ja että suodattimen kuormitus maksimoidaan 4.5.3.12.1.2.3 ja 4.5.3.12.1.3.3 kohdan vaatimusten mukaisesti.

4.5.3.12.1.3.3.3.   Kaasun nopeus suodattimen pinnalla asetetaan kussakin testissä alueelle 20–80 cm/s asettuvaan yhteen arvoon, ellei laimennusjärjestelmää käytetä näytevirralla, joka on suhteellinen CVS-virtaan nähden.

4.5.3.12.1.3.3.4.   Suodattimina on käytettävä fluorihiilipinnoitettuja lasikuitusuodattimia tai fluorihiilikalvosuodattimia. Kaikkien suodatintyyppien 0,3 μm DOP (dioktyyliftalaatti) -keräystehokkuuden tai PAO (polyalfaolefiini) CS 68649-12-7 tai CS 68037-01-4 -keräystehokkuuden on oltava vähintään 99 prosenttia kaasun suodatinpintanopeudesta, joka on 5,33 cm/s.

4.5.3.12.1.3.3.5.   Pidinasennelman on oltava sellainen, että virtaus jakautuu tasaisesti suodatusalalle. Suodattimen suodatusalan on oltava vähintään 1 075 mm2.

4.5.3.12.1.3.4.   Suodattimen punnitukseen käytettävä kammio ja vaaka

4.5.3.12.1.3.4.1.   Suodattimien punnituksiin käytettävän mikrovaa’an tarkkuuden (standardipoikkeama) on oltava 2 μg ja erottelutarkkuuden 1 μg tai parempi.

Mikrovaaka on hyvä tarkastaa kunkin punnituksen alussa punnitsemalla yksi 50 mg:n vertailupaino. Paino punnitaan kolme kertaa ja keskitulos kirjataan. Jos punnitusten keskitulos on ± 5 μg edellisen punnituksen tuloksesta, punnitusta ja vaakaa pidetään valideina.

Punnituskammion (tai -huoneen) on täytettävä seuraavat vaatimukset kaikkien suodattimen vakautusten ja punnitusten aikana:

—	Lämpötila pidetään arvossa 295,2 ± 3 K (22 ± 3 °C).

—	Suhteellinen kosteus pidetään arvossa 45 ± 8 prosenttia.

—	Kastepiste pidetään arvossa 282,7 ± 3 K (9,5 ± 3 °C).

On suositeltavaa kirjata lämpötila ja kosteus näyte- ja vertailusuodattimien painojen ohella.

4.5.3.12.1.3.4.2.   Nostekorjaus

Kaikkiin suodatinpainoihin on tehtävä korjaus, joka riippuu suodattimen nosteesta ilmassa.

Nostekorjaus määräytyy näytesuodatinmateriaalin, ilman ja vaa’an kalibroinnissa käytetyn painon tiheyden mukaan. Ilman tiheyteen vaikuttavat paine, lämpötila ja kosteus.

On suositeltavaa, että punnitusympäristön lämpötila pidetään arvossa 295,2 ± 1 K (22 ± 1 °C) ja kastepiste arvossa 282,7 ± 1 K (9,5 ± 1 °C). Nostevaikutuksia koskeva korjaus voidaan kuitenkin saada aikaan myös 4.5.3.12.1.3.4.1 kohdassa asetettuja vähimmäisvaatimuksia noudattamalla. Nostekorjausta sovelletaan seuraavasti:

Yhtälö 2-1

jossa:

mcorr	=	nostekorjattu hiukkasmassa
muncorr	=	nostekorjaamaton hiukkasmassa
ρair	=	ilman tiheys vaa’an lähellä
ρweight	=	vaa’an kalibroinnissa käytetyn painon tiheys
ρmedia	=	hiukkasmassanäytesuodatinmateriaalin tiheys, kun suodatinmateriaalina on teflonpinnoitettu lasikuitu (esimerkiksi TX40) ρmedia = 2,300 kg/m3

ρair voidaan laskea seuraavasti:

Yhtälö 2-2:

jossa

Pabs	=	absoluuttinen paine vaa’an lähellä
Mmix	=	ilman moolimassa vaa’an lähellä (28,836 gmol–1)
R	=	molaarinen kaasuvakio (8,314 Jmol–1K–1)
Tamb	=	ympäristön absoluuttinen lämpötila vaa’an lähellä.

Kammiossa (tai huoneessa) ei saa olla epäpuhtauksia (kuten pölyä), joka voisi laskeutua hiukkassuodattimille niiden vakautuksen aikana.

Punnitushuoneen lämpötilan ja kosteuden vähäiset poikkeamat sallitaan, kunhan niiden kokonaiskesto on enintään 30 minuuttia minkään suodattimenvakautuksen aikana. Punnitushuoneen on oltava vaatimusten mukainen ennen henkilöstön menemistä huoneeseen. Punnituksen aikana ei sallita poikkeuksia määritellyistä olosuhteista.

4.5.3.12.1.3.4.3.   Staattisen sähkön vaikutukset on neutraloitava. Tämä voidaan tehdä maadoittamalla vaaka asettamalla se antistaattiselle alustalle ja neutraloimalla hiukkassuodattimet ennen punnitusta poloniumneutraloijalla tai vastaavan vaikutuksen aikaan saavalla laitteella. Staattiset vaikutukset voidaan neutraloida myös tasaamalla staattinen varaus.

4.5.3.12.1.3.4.4.   Testisuodatin poistetaan kammiosta aikaisintaan tuntia ennen testin alkua.

4.5.3.12.1.4.   Suositeltavan järjestelmän kuvaus

Kuvassa 1-3 esitetään kaavio suositellusta hiukkasnäytteenottojärjestelmästä. Koska erilaiset kokoonpanot voivat tuottaa vastaavia tuloksia, käytettävän laitteiston ei tarvitse olla täysin tämän kuvan mukainen. Mittauslaitteiden, venttiilien, solenoidien, pumppujen ja kytkimien kaltaisia lisäosia voidaan käyttää lisätietojen hankkimiseen ja osajärjestelmien toimintojen yhteensovittamiseen. Jos joitakin osia ei joissakin järjestelmäkokoonpanoissa tarvita tarkkuuden varmistamiseen, ne voidaan jättää pois, jos se on hyvän teknisen käytännön mukaista.

Kuva 1-3

Hiukkasnäytteenottojärjestelmä

Näyte laimennetusta pakokaasusta otetaan täysvirtauslaimennusjärjestelmän laimennustunnelista (DT) hiukkasnäytteenottimen (PSP) ja hiukkastensiirtoputken (PTT) kautta näytteenottopumpun (P) avulla. Näyte johdetaan hiukkaskoon esiluokituslaitteen (PCF) ja hiukkasnäytteenottosuodattimet sisältävien suodattimenpitimien (FH) läpi. Näytteenoton virtausmäärä säädetään virtaussäätimellä (FC).

4.5.4.   Jakojaksot

4.5.4.1.   Testisyklit

Tyyppi I -testin testisyklit (ajoneuvon nopeus) muodostuvat kolmesta osasta, jotka esitetään lisäyksessä 6. Ajoneuvon (ala)luokan mukaan on suoritettava seuraavat testisyklin osat:

Taulukko 1-5

Euro 4 -vaatimukset täyttäviin ajoneuvoihin sovellettava tyyppi I -testisykli

Ajoneuvoluokka	Ajoneuvoluokan nimi	Euro 4 -testisykli
L1e-A	Moottorilla varustettu polkupyörä	E-sääntö nro 47
L1e-B	Kaksipyöräinen mopo
L2e	Kolmipyöräinen mopo
L6e-A	Kevyt maantiemönkijä
L6e-B	Mopoauto
L3e	Kaksipyöräinen sivuvaunullinen tai -vaunuton moottoripyörä	WMTC-testisykli, vaihe 2
L4e
L5e-A	Kolmipyörä
L7e-A	Maantiemönkijä
L5e-B	Hyötykolmipyörä	E-sääntö nro 40
L7e-B	Maastomönkijä
L7e-C	Nelipyörä

Taulukko 1-6

Euro 5 -vaatimukset täyttäviin ajoneuvoihin sovellettava tyyppi I -testisykli

Ajoneuvoluokka	Ajoneuvoluokan nimi	Euro 5 -testisykli
L1e-A	Moottorilla varustettu polkupyörä	Tarkistettu WMTC-testisykli
L1e-B	Kaksipyöräinen mopo
L2e	Kolmipyöräinen mopo
L6e-A	Kevyt maantiemönkijä
L6e-B	Mopoauto
L3e	Kaksipyöräinen sivuvaunullinen tai -vaunuton moottoripyörä
L4e
L5e-A	Kolmipyörä
L7e-A	Maantiemönkijä
L5e-B	Hyötykolmipyörä
L7e-B	Maastomönkijä
L7e-C	Nelipyörä

4.5.4.2.   Ajoneuvojen nopeustoleranssit

4.5.4.2.1.   Ylä- ja alarajat määräävät ajoneuvon nopeuden vaihtelurajat millä tahansa hetkellä 4.5.4.1 kohdan mukaisen testisyklin aikana. Yläraja on 3,2 km/h korkeampi kuin käyrän korkein piste sekunnin sisällä annetusta ajasta. Alaraja on 3,2 km/h alempi kuin käyrän alin piste sekunnin sisällä annetusta ajasta. Toleransseja suuremmat vaihtelut (joita saattaa esiintyä vaihtojen aikana) sallitaan, jos niiden kesto ei milloinkaan ylitä kahta sekuntia. Annettuja pienemmät nopeudet sallitaan, jos ajoneuvo toimii suurimmalla mahdollisella teholla tällaisten poikkeamien aikana. Kuvassa 1-4 näkyvät sallitut ajoneuvon nopeuden vaihtelurajat tyypillisissä pisteissä.

Kuva 1-4

Ajokäyrä, sallittu vaihtelu

4.5.4.2.2.   Ellei ajoneuvon kiihdytyskyky riitä kiihdytysvaiheiden suorittamiseen tai jos ajoneuvon suurin rakenteellinen nopeus on pienempi kuin vahvistettu matkanopeus vahvistetuissa vaihteluväleissä, ajoneuvoa on ajettava täyskaasulla, kunnes asetusnopeus saavutetaan, tai suurimmalla rakenteellisella nopeudella, joka on saavutettavissa täyskaasulla siinä ajassa, jolloin asetusnopeus ylittää suurimman rakenteellisen nopeuden. Kummassakaan tapauksessa 4.5.4.2.1 kohtaa ei sovelleta. Testisykli suoritetaan normaalisti, kun asetusnopeus on jälleen pienempi kuin ajoneuvon suurin rakenteellinen nopeus.

4.5.4.2.3.   Jos hidastusjakso on lyhyempi kuin vastaavalle vaiheelle vahvistettu aika, asetusnopeus palautetaan lisäämällä tasaisen nopeuden jakso tai joutokäyntijakso seuraavaan toimintaan tasaisella nopeudella tai joutokäynnillä. Tällöin 4.5.4.2.1 kohtaa ei sovelleta.

4.5.4.2.4.   Näitä poikkeuksia lukuun ottamatta rullan nopeuden poikkeamien syklien asetusnopeuteen nähden on täytettävä 4.5.4.2.1 kohdan vaatimukset. Ellei näin tapahdu, testituloksia ei saa käyttää lisäanalyyseihin ja testiajo on toistettava.

4.5.5.   Lisäyksessä 6 vahvistetut WMTC-testisykliin liittyvät vaihteistoa koskevat vaatimukset

4.5.5.1.   Automaattivaihteistolla varustetut testiajoneuvot

4.5.5.1.1.   Jakovaihteistolla, usealla ketjuhammaspyörällä jne. varustettuja ajoneuvoja on testattava kokoonpanossa, jota valmistaja suosittelee kaupunki- tai maantiekäyttöön.

4.5.5.1.2.   Kaikki testit on suoritettava niin, että automaattivaihteistot ovat ”Drive”-asennossa (suurin vaihde). Valmistajan pyynnöstä automaattisia kytkimellä ja momentinmuuntimella (TCC) varustettuja vaihteistoja voidaan vaihtaa kuten käsivalintaisia vaihteistoja.

4.5.5.1.3.   Joutokäyntijaksot on ajettava siten, että automaattivaihteistot ovat ”Drive”-asennossa ja pyöriä jarrutetaan.

4.5.5.1.4.   Automaattivaihteistojen on vaihdettava automaattisesti normaalia vaihtosekvenssiä noudattaen. Jos ajoneuvossa on TCC, sen on toimittava kuten todellisissa olosuhteissa.

4.5.5.1.5.   Hidastusjaksot on ajettava vaihteella käyttäen jarruja tai kaasua tarpeen mukaan halutun nopeuden ylläpitämiseksi.

4.5.5.2.   Käsivalintaisella vaihteistolla varustetut testiajoneuvot

4.5.5.2.1   Pakolliset vaatimukset

4.5.5.2.1.1.   Vaihe 1 – Vaihtonopeuksien laskeminen

Kiihdytysvaiheen aikaiset nopeudet (km/h), joissa vaihdetta vaihdetaan suuremmalle (v1→2 ja vi→i+1), lasketaan käyttäen seuraavaa kaavaa:

Yhtälö 2-3:

Yhtälö 2-4:

, i = 2:sta ng-1:een

jossa

”i” on vaihteen numero (≥ 2)

”ng” on vaihteiden kokonaismäärä eteenpäin

”Pn” on nimellisteho (kW)

”mk” on vertailumassa (kg)

”nidle” on joutokäyntinopeus (min–1)

”s” on moottorin nimelliskierrosnopeus (min–1)

”ndvi” on moottorin kierrosnopeuden (min–1) ja vaihteella ”i” määritetyn ajoneuvon nopeuden (km/h) välinen suhde

4.5.5.2.1.2.   Nopeudet (km/h), joissa vaihdetta vaihdetaan pienempään (vi→i–1), matka-ajo- tai hidastusvaiheessa, jota ajetaan vaihteilla 4:stä (neljäs vaihde) ng:hen, lasketaan käyttäen seuraavaa kaavaa:

Yhtälö 2-5

, i = 4: stä ng-1:hen

jossa

”i” on vaihteen numero (≥ 4)

”ng” on vaihteiden kokonaismäärä eteenpäin

”Pn” on nimellisteho (kW)

”mk” on vertailumassa (kg)

”nidle” on joutokäyntinopeus (min–1)

”s” on moottorin nimelliskierrosnopeus (min–1)

”ndvi-2” on moottorin kierrosnopeuden (min–1) ja vaihteella i–2 määritetyn ajoneuvon nopeuden (km/h) välinen suhde

Nopeus, jossa vaihdetta vaihdetaan pienempään 3:sta 2:een (v3→2), lasketaan käyttäen seuraavaa yhtälöä:

Yhtälö 2-6:

jossa:

”Pn” on nimellisteho (kW)

”mk” on vertailumassa (kg)

”nidle” on joutokäyntinopeus (min–1)

”s” on moottorin nimelliskierrosnopeus (min–1)

”ndv1” on moottorin kierrosnopeuden (min–1) ja vaihteella 1 määritetyn ajoneuvon nopeuden (km/h) välinen suhde

Nopeus, jossa vaihdetta vaihdetaan pienempään 2:sta 1:een (v2→1), lasketaan käyttäen seuraavaa yhtälöä:

Yhtälö 2-7:

jossa

”ndv2” on moottorin kierrosnopeuden (min-1) ja vaihteella 2 määritetyn ajoneuvon nopeuden (km/h) välinen suhde

Koska vaihteenilmaisin määrittää matka-ajovaiheen, sen aikana voi ilmetä pieniä nopeuden nousuja ja vaihdetta saattaa olla tarpeen vaihtaa suurempaan. Nopeudet (km/h), joissa vaihdetta vaihdetaan suurempaan (v1—2, v2—3 ja vi—i+1) matka-ajovaiheessa, lasketaan käyttäen seuraavia yhtälöjä:

Yhtälö 2-7:

Yhtälö 2-8:

Yhtälö 2-9:

, i = 3:sta ng:hen

4.5.5.2.1.3.   Vaihe 2 – Vaihteen valinta kutakin näytesykliä varten

Kiihdytys-, hidastamis-, matka-ajo- ja pysähtymisvaiheiden erilaisten tulkintojen välttämiseksi ajoneuvon nopeuskaavioon lisätään vaiheita vastaavat indikaattorit olennaiseksi osaksi sykliä (katso lisäyksen 6 taulukot).

Sitten kullekin tapaukselle lasketaan sopiva vaihde ajoneuvon nopeusalueiden mukaisesti käyttäen 4.5.5.2.1.1 kohdan vaihtonopeusyhtälöitä ja testiajoneuvolle sopivia syklin osien vaiheenilmaisimia seuraavasti:

Vaihteen valinta pysähtymisvaiheita varten: Pysähtymisvaiheen viiden viimeisen sekunnin ajaksi vaihteenvalitsin on asetettava asentoon 1 ja kytkin on vapautettava. Pysähtymisvaiheen edellisen osan ajaksi vaihteenvalitsin on asetettava vapaalle ja kytkin on vapautettava.

Vaihteen valinta kiihdytysvaiheita varten:   vaihde 1, jos v ≤ v1→2   vaihde 2, jos v1→2 < v ≤ v2→3   vaihde 3, jos v2→3 < v ≤ v3→4   vaihde 4, jos v3→4 < v ≤ v4→5   vaihde 5, jos v4→5 < v ≤ v5→6   vaihde 6, jos v > v5→6

Vaihteen valinta hidastus- tai matka-ajovaiheita varten:   vaihde 1, jos v < v2→1   vaihde 2, jos v < v3→2   vaihde 3, jos v3→2 ≤ v < v4→3   vaihde 4, jos v4→3 ≤ v < v5→4   vaihde 5, jos v5→4 ≤ v < v6→5   vaihde 6, jos v ≥ v4→5

Kytkin vapautetaan, jos

a)	ajoneuvon nopeus laskee alle 10 km:iin/h tai

b)	moottorin pyörimisnopeus laskee alle tason ;

c)	moottori on vaarassa pysähtyä kylmäkäynnistysvaiheessa.

4.5.5.2.3.   Vaihe 3 – Lisävaatimusten mukaiset korjaukset

4.5.5.2.3.1.   Vaihdevalintaa on muutettava seuraavien vaatimusten mukaisesti:

a)	Vaihdetta ei vaihdeta siirryttäessä kiihdytysvaiheesta hidastusvaiheeseen. Kiihdytysvaiheen viimeisen sekunnin aikana käytetty vaihde pidetään seuraavan hidastusvaiheen aikana, paitsi jos nopeus laskee alle nopeuden, jossa vaihdetta vaihdetaan pienempään.

b)	Vaihdetta ei vaihdeta suurempaan tai pienempään enempää kuin yhden vaihteen verran, paitsi vaihteesta 2 vapaalle hidastettaessa pysähdyksiin asti.

c)

Enintään neljä sekuntia kestävät vaihdot suurempaan tai pienempään vaihteeseen korvataan edeltävällä vaihteella, jos edeltävä ja seuraava vaihde ovat samat, esimerkiksi sarja 2 3 3 3 2 korvataan sarjalla 2 2 2 2 2 ja sarja 4 3 3 3 3 4 korvataan sarjalla 4 4 4 4 4 4. Peräkkäisten tilanteiden tapauksessa valitaan pisimpään käytetty vaihde, esimerkiksi sarja 2 2 2 3 3 3 2 2 2 2 3 3 3 korvataan sarjalla 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3. Jos vaihteita käytetään yhtä pitkä aika, seuraavien vaihteiden sarja valitaan edeltävien vaihteiden sarjan sijaan, esimerkiksi sarja 2 2 2 3 3 3 2 2 2 3 3 3 korvataan sarjalla 2 2 2 2 2 2 2 2 2 3 3 3.

d)	Vaihdetta ei vaihdeta pienempään kiihdytysvaiheen aikana.

4.5.5.2.2.   Valinnaisia säännöksiä

Vaihdevalintaa voidaan muuttaa seuraavien säännösten mukaisesti:

Missä tahansa syklin vaiheessa on sallittua käyttää pienempiä kuin 4.5.5.2.1 kohdan vaatimusten mukaisia vaihteita. Vaihteen käyttöä koskevia valmistajien suosituksia on noudatettava, paitsi jos niiden seurauksena valitut vaihteet ovat 4.5.5.2.1 kohdan vaatimusten mukaisia vaihteita suurempia.

4.5.5.2.3.   Valinnaisia säännöksiä

Huomautus 5: Vaihteenvalinnassa voidaan käyttää apuna laskentaohjelmaa, joka on saatavana YK:n verkkosivuilta seuraavasta osoitteesta:

http://live.unece.org/trans/main/wp29/wp29wgs/wp29grpe/wmtc.html

Lisäyksessä 9 selvitetään lähestymistapaa ja vaihteenvaihdon strategiaa ja esitetään laskentaa koskeva esimerkki.

4.5.6.   Dynamometrin säädöt

Lisäyksen 6 mukaisesti alustadynamometristä ja laitteista on esitettävä kattava kuvaus. Mittaukset on tehtävä 4.5.7 kohdassa määritetyillä tarkkuuksilla. Ajovastuksen voima alustadynamometrin asetuksia varten voidaan johtaa joko mittauksista, jotka koskevat ajoneuvon vauhdin hidastumista sen rullatessa vapaasti, tai ajovastustaulukosta, käyttäen lisäystä 5 tai 7, kun kyse on ajoneuvosta, jonka vetävässä akselissa on yksi pyörä, ja lisäystä 8, kun kyse on ajoneuvosta, jonka vetävissä akseleissa on vähintään kaksi pyörää.

4.5.6.1.   Alustadynamometrin asetus, joka on johdettu ajoneuvon vauhdin hidastumismittauksista ajoneuvon rullatessa vapaasti

Tämän vaihtoehdon käyttäminen edellyttää sitä, että ajoneuvon vauhdin hidastumismittaukset ajoneuvon rullatessa vapaasti on tehtävä lisäyksen 7 mukaisesti, kun kyse on ajoneuvosta, jonka vetävässä akselissa on yksi pyörä, ja lisäyksen 8 mukaisesti, kun kyse on ajoneuvosta, jonka vetävissä akseleissa on vähintään kaksi pyörää.

4.5.6.1.1.   Laitteita koskevat vaatimukset

Nopeuden ja ajan mittauslaitteiden on vastattava tarkkuudeltaan 4.5.7 kohdan vaatimuksia.

4.5.6.1.2.   Inertiamassan asetus

4.5.6.1.2.1.   Alustadynamometrin ekvivalentti inertiamassa mi on vastaavan vauhtipyörän inertiamassa mfi, joka on lähimpänä ajoneuvon ajokuntoisen massan ja kuljettajan massan (75 kg) summaa. Vaihtoehtoisesti ekvivalentti inertiamassa mi voidaan johtaa lisäyksestä 5.

4.5.6.1.2.2.   Jos vauhtipyörän ekvivalenttia inertiamassaa mfi ei voida valita vastaamaan vertailumassaa mref , jotta ajovastuksen tavoitevoima F* saataisiin vastaamaan ajovastusvoimaa FE (joka asetetaan alustadynamometriin), korjattua rullausaikaa ΔTE voidaan mukauttaa seuraavalla tavalla tavoiterullausaikaan ΔTroad kokonaismassasuhteen avulla:

Yhtälö 2-10:

Yhtälö 2-11:

Yhtälö 2-12:

Yhtälö 2-13:

ja

jossa:

mr1 voidaan mitata tai laskea kilogrammoina tarpeen mukaan. Vaihtoehtoisesti mr1 voidaan arvioida muodossa f prosenttia m:stä.

4.5.6.2.   Ajovastustaulukosta johdettu ajovastuksen voima

4.5.6.2.1.   Alustadynamometrin asetuksiin voidaan käyttää ajovastustaulukkoa rullausmenetelmällä saadun ajovastusvoiman sijaan. Taulukkomenetelmässä alustadynamometrin asetukseksi valitaan ajokuntoinen massa kyseisen luokan L ajoneuvon ominaisuuksista riippumatta.

Huomautus 6: Tämän menetelmän soveltaminen luokan L ajoneuvoihin, joilla on poikkeuksellisia ominaisuuksia, edellyttää varovaisuutta.

4.5.6.2.2.   Vauhtipyörän inertiamassan mfi on oltava ekvivalentti inertiamassa mi, joka määritetään tarvittaessa lisäyksessä 5, 7 tai 8. Alustadynamometrin asetukseksi valitaan muiden kuin vetävien pyörien vierintävastus (a) ja ilmanvastuskerroin (b), jotka vahvistetaan lisäyksessä 5 tai määritetään lisäyksen 7 tai 8 menettelyjen mukaisesti.

4.5.6.2.3.   Alustadynamometrin ajovastusvoima FE määritetään käyttäen seuraavaa yhtälöä:

Yhtälö 2-14:

4.5.6.2.4.   Ajovastuksen tavoitevoiman F* on oltava yhtä suuri kuin ajovastustaulukosta FT saatu ajovastusvoimaa, koska korjausta ympäröiviin standardiolosuhteisiin ei tarvitse tehdä.

4.5.7.   Mittaustarkkuudet

Mittaukset on tehtävä käyttäen laitteita, jotka täyttävät taulukossa 1-7 esitetyt tarkkuusvaatimukset:

Taulukko 1-7

Vaadittu mittaustarkkuus

Mitattavat seikat	Mitatusta arvosta	Erottelutarkkuus
a) Ajovastusvoima, F	+ 2 prosenttia	—
b) Ajoneuvon nopeus (v1, v2)	± 1 prosentti	0,2 km/h
c) Rullausnopeusväli ( )	± 1 prosentti	0,1 km/h
d) Rullausaika (Δt)	± 0,5 prosenttia	0,01 s
e) Ajoneuvon kokonaismassa (mk + mrid)	± 0,5 prosenttia	1,0 kg
f) Tuulen nopeus	± 10 prosenttia	0,1 m/s
g) Tuulen suunta	—	5 astetta
h) Lämpötila	± 1 K	1 K
i) Ilmanpaine	—	0,2 kPa
j) Matka	± 0,1 prosenttia	1 m
k) Aika	± 0,1 s	0,1 s

5.   Testimenettelyt

5.1.   Tyyppi I -testin kuvaus

Testiajoneuvoon sovelletaan sen luokan mukaisia tyyppi I –testin vaatimuksia, jotka vahvistetaan tässä 5 kohdassa.

5.1.1.   Tyyppi I -testi (jossa todennetaan keskimääräiset kaasupäästöt, hiilidioksidipäästöt ja polttoaineenkulutus luonteenomaisen ajosyklin aikana)

5.1.1.1.   Testi on tehtävä 5.2 kohdassa kuvatulla tavalla. Kaasut on kerättävä ja analysoitava vahvistetuilla menetelmillä.

5.1.1.2.   Testien lukumäärä

5.1.1.2.1.   Testien lukumäärä määritetään kuvassa 1-5 esitetyllä tavalla. Ri1–Ri3 kuvaavat 1.–3. testin lopullisia mittaustuloksia sekä kaasumaisia epäpuhtauksia, hiilidioksidipäästöjä, polttoaineen-/energiankulutusta tai sähkökäyttöistä toimintasädettä, jotka vahvistetaan liitteessä VII. Lx edustaa raja-arvoja L1–L5, jotka määritetään asetuksen (EU) N:o 168/2013 liitteessä VI olevassa A, B ja C osassa.

5.1.1.2.2.   Kussakin testissä on määritettävä hiilimonoksidin, hiilivetyjen, typen oksidien, hiilidioksidin ja testin aikana kulutetun polttoaineen massat. Hiukkasten massa määritetään vain asetuksen (EU) N:o 168/2013 liitteessä VI olevassa A ja B osassa tarkoitettujen (ala)luokkien osalta (katso kyseisen asetuksen liitteen VIII lopussa olevat huomautukset 8 ja 9).

Kuva 1-5

Vuokaavio tyyppi I -testien lukumäärän määrittämistä varten

5.2.   Tyyppi I -testit

5.2.1.   Yleiskatsaus

5.2.1.1.   Tyyppi I -testi muodostuu ennalta määritetyistä työvaiheista, joita ovat dynamometrin valmistelu, polttoaineen täyttö, pysäköinti ja toimintaolosuhteet.

5.2.1.2.   Testi on suunniteltu sitä varten, että sen avulla määritetään hiilivety-, hiilimonoksidi-, typpioksidi- ja hiukkaspäästöt tarvittaessa, polttoaineen-/energiankulutus sekä sähkökäyttöinen toimintasäde simuloiden toimintaa todellisissa olosuhteissa. Testi muodostuu moottorin käynnistyksistä ja luokan L ajoneuvon käytöstä alustadynamometrillä määritetyn ajosyklin ajan. Laimennetuista pakokaasupäästöistä kerätään jatkuvasti suhteellinen osuus vakiotilavuuskerääjällä (CVS, muuttuva laimennus) myöhempää analyysiä varten.

5.2.1.3.   Kaikkien luokan L ajoneuvoon asennettujen tai sisällytettyjen päästöjenrajoitusjärjestelmien on toimittava kaikkien menettelyjen ajan, lukuun ottamatta tilanteita, joissa jonkin komponentin toiminta häiriintyy tai komponentti vikaantuu.

5.2.1.4.   Kaikkien päästömittausten kohteena olevien päästöjen ainesosien taustapitoisuudet mitataan. Tämä edellyttää näytteiden ottamista laimennusilmasta ja sen analysoimista pakokaasutestausta varten.

5.2.1.5.   Taustahiukkasmassan mittaaminen

Laimennusilman hiukkasten taustataso voidaan määrittää johtamalla laimennusilmaa hiukkassuodattimen läpi. Se on otettava samasta kohdasta kuin hiukkasnäyte, jos hiukkasmassa on mitattava asetuksen (EU) N:o 168/2013 liitteessä VI olevan A osan mukaisesti. Yksi mittaus voidaan tehdä testiä ennen tai sen jälkeen. Hiukkasmassamittausten tulokset voidaan korjata vähentämällä laimennusjärjestelmän taustahiukkaspitoisuus. Taustahiukkasten osuus saa olla enintään 1 mg/km (tai vastaava massa suodattimessa). Jos taustaosuus on suurempi, on käytettävä vakioarvoa 1 mg/km (tai vastaavaa massaa suodattimessa). Jos tulos on taustaosuuden vähentämisen jälkeen negatiivinen, hiukkasmassatuloksen katsotaan olevan nolla.

5.2.2.   Dynamometrin asetukset ja tarkastaminen

5.2.2.1.   Testiajoneuvon valmistelu

5.2.2.1.1.   Valmistajan on toimitettava tarvittavat lisävarusteet ja liittimet, jotta polttoaineen tyhjennyshana saadaan sijoitettua ajoneuvoon asennettujen säiliöiden alimpaan mahdolliseen kohtaan ja pakokaasusta voidaan kerätä näytteitä.

5.2.2.1.2.   Rengaspaineet on säädettävä valmistajan eritelmien mukaisiksi teknistä tutkimuslaitosta tyydyttävällä tavalla tai sellaisiksi, että tietestissä ja alustadynamometrillä saadut ajoneuvon nopeudet ovat yhtä suuret.

5.2.2.1.3.   Testiajoneuvo on lämmitettävä alustadynamometrillä samaan lämpötilaan kuin tietestissä.

5.2.2.2.   Dynamometrin valmistelu, jos asetukset on johdettu ajoneuvon vauhdin hidastumismittauksista ajoneuvon rullatessa vapaasti

Ennen testiä alustadynamometri on lämmitettävä soveltuvasti vakiintuneeseen kitkavoimaan Ff. Alustadynamometrin kuorma FE koostuu sen rakenteen vuoksi kokonaiskitkahäviöstä Ff, joka on alustadynamometrin pyörinnän kitkavastuksen, renkaiden vierintävastuksen ja ajoneuvon voimalaitteen pyörivien osien kitkavastuksen summa sekä tehoa absorboivan yksikön (pau) Fpau jarruvoiman summasta, kuten seuraavasta yhtälöstä ilmenee:

Yhtälö 2-15:

Ajovastuksen tavoitevoimaa F*, joka on johdettu lisäyksestä 5 tai 7, kun kyse on ajoneuvosta, jonka vetävässä akselissa on yksi pyörä, ja lisäyksestä, 8, kun kyse on ajoneuvosta, jonka vetävissä akseleissa on vähintään kaksi pyörää, on jäljiteltävä alustadynamometrillä ajoneuvon nopeuden mukaisesti eli seuraavasti:

Yhtälö 2-16:

Kokonaiskitkahäviö Ff alustadynamometrillä mitataan 5.2.2.2.1 tai 5.2.2.2.2 kohdan mukaisella menetelmällä.

5.2.2.2.1.   Alustadynamometrillä ajaminen

Tätä menetelmää sovelletaan ainoastaan alustadynamometreihin, joilla voidaan ajaa luokan L ajoneuvoa. Alustadynamometrin on ajettava testiajoneuvoa tasaisesti vertailunopeudella v0 voimansiirto kytkettynä ja kytkin vapautettuna. Kokonaiskitkahäviö Ff (v0) vertailunopeudella v0 saadaan alustadynamometrivoimasta.

5.2.2.2.2.   Rullaus ilman absorptiota

Rullausajan mittausmenetelmänä käytetään rullausmenetelmää, jolla mitataan kokonaiskitkahäviö Ff. Ajoneuvon annetaan rullata alustadynamometrillä noudattaen menettelyä, joka kuvataan lisäyksessä 5 tai 7, kun kyse on ajoneuvosta, jonka vetävässä akselissa on yksi pyörä, ja lisäyksessä 8, kun kyse on ajoneuvosta, jonka vetävissä akseleissa on vähintään kaksi pyörää, niin että alustadynamometrin absorptio on nolla. Vertailunopeutta v0 vastaava rullausaika Dti on mitattava. Mittaus on suoritettava vähintään kolme kertaa, ja keskimääräinen rullausaika on laskettava käyttäen seuraavaa yhtälöä:

Yhtälö 2-17:

5.2.2.2.3.   Kokonaiskitkahäviö

Kokonaiskitkahäviö Ff(v0) vertailunopeudella v0 lasketaan käyttäen seuraavaa yhtälöä:

Yhtälö 2-18:

5.2.2.2.4.   Tehoabsorptioyksikön voiman laskeminen

Voima, joka alustadynamometrin on absorboitava Fpau(v0) vertailunopeudella v0, lasketaan vähentämällä Ff(v0) ajovastuksen tavoitevoimasta F*(v0) seuraavassa yhtälössä esitetyllä tavalla:

Yhtälö 2-19:

5.2.2.2.5.   Alustadynamometrin asetukset

Alustadynamometrin asetukset valitaan sen tyypin mukaan käyttäen yhtä 5.2.2.2.5.1–5.2.2.2.5.4 kohdassa kuvatuista menetelmistä. Valittuja asetuksia käytetään epäpuhtaus- ja hiilidioksidipäästömittauksissa sekä energiatehokkuusmittauksissa (polttoaineen-/energiankulutus ja sähkökäyttöinen toimintasäde), joista säädetään liitteessä VII.

5.2.2.2.5.1.   Alustadynamometri, jossa on polygonaalifunktio

Jos kyseessä on alustadynamometri, jossa on polygonaalinen funktio, jolloin absorptio-ominaisuudet määritetään kuorman arvoilla useissa nopeuspisteissä, asetuspisteiksi on valittava vähintään kolme määritysnopeutta, myös vertailunopeus. Alustadynamometri on kussakin asetuspisteessä asetettava 5.2.2.2.4 kohdassa saatuun arvoon Fpau (vj).

5.2.2.2.5.2.   Alustadynamometri, jossa on kertoimen valitsin

Jos kyseessä on alustadynamometri, jossa on kertoimen valitsin, jolloin absorptio-ominaisuudet määritetään polynomifunktion tietyillä kertoimilla, arvo Fpau (vj) kussakin määritysnopeudessa on laskettava 5.2.2.2 kohdassa annetulla menettelyllä.

Kun kuorman ominaisuuksiksi oletetaan:

Yhtälö 2-20:

jossa:

kertoimet a, b ja c on määritettävä polynomisella regressiomenetelmällä.

Alustadynamometriin on asetettava polynomisella regressiomenetelmällä saadut kertoimet a, b ja c.

5.2.2.2.5.3.   Alustadynamometri, jossa on vastuksen F* polygonaalinen digitaalinen asetus

Jos kyseessä on alustadynamometri, jossa on polygonaalinen digitaalinen asetus, jolloin järjestelmään on liitetty tietokone, F* annetaan suoraan ja Δti, Ff ja Fpau mitataan ja lasketaan automaattisesti ajovastusten tavoitevoiman asettamiseksi:

Yhtälö 2-21:

Tällöin F* j- ja vj-tietojoukot syöttävät suoraan useita pisteitä peräkkäin digitaalisesti, rullaus suoritetaan ja rullausaika Δtj mitataan. Kun rullaustesti on toistettu useita kertoja, Fpau lasketaan ja asetetaan automaattisesti muistiin luokan L ajoneuvon nopeusväleillä, jotka ovat 0,1 km/h, seuraavalla tavalla:

Yhtälö 2-22:

Yhtälö 2-23:

Yhtälö 2-24:

5.2.2.2.5.4.   Alustadynamometri, jossa on f* 0, f* 2 -kertoimen digitaaliasetus

Jos kyseessä on alustadynamometri, jossa on kertoimen digitaaliasetus, jolloin järjestelmään sisältyy tietokone, ajovastuksen tavoitevoima asetetaan automaattisesti alustadynamometriin.

Tällöin kertoimet f* 0 ja f* 2 syötetään suoraan digitaalisesti; rullaus suoritetaan ja rullausaika Δti mitataan. Fpau lasketaan ja asetetaan automaattisesti muistiin ajoneuvon nopeusväleillä, jotka ovat 0,06 km/h, seuraavalla tavalla:

Yhtälö 2-25:

Yhtälö 2-26:

Yhtälö 2-27:

5.2.2.2.6.   Dynamometrin asetusten tarkistaminen

5.2.2.2.6.1.   Tarkistustesti

Heti alkuasetuksen jälkeen on mitattava vertailunopeutta (v0) vastaava rullausaika ΔtE alustadynamometrillä käyttäen lisäyksessä 5 tai 7 vahvistettua menettelyä, kun kyse on ajoneuvosta, jonka vetävässä akselissa on yksi pyörä, ja lisäyksessä 8 vahvistettua menettelyä, kun kyse on ajoneuvosta, jonka vetävissä akseleissa on vähintään kaksi pyörää. Mittaus on suoritettava vähintään kolme kertaa, ja keskimääräinen rullausaika ΔtE on laskettava tuloksista. Alustadynamometriin asetettu ajovastuksen voima vertailunopeudella FE (v0) lasketaan seuraavalla kaavalla:

Yhtälö 2-28:

5.2.2.2.6.2.   Asetusvirheen laskenta

Asetusvirhe ε lasketaan seuraavan yhtälön mukaisesti:

Yhtälö 2-29:

Alustadynamometri on säädettävä uudestaan, jos asetusvirhe ei täytä seuraavia vaatimuksia:

ε ≤ 2 prosenttia, kun v0 ≥ 50 km/h

ε ≤ 3 prosenttia, kun 30 km/h ≤ v0 < 50 km/h

ε ≤ 10 prosenttia, kun v0 < 30 km/h.

Edellä 5.2.2.2.6.1–5.2.2.2.6.2 kohdassa esitetty menettely toistetaan, kunnes asetusvirhe täyttää vaatimukset. Alustadynamometrin asetus ja havaitut virheet on kirjattava. Kirjauslomakemalleja on asetuksen (EU) N:o 168/2013 32 artiklan 1 kohdan mukaisesti vahvistetussa testausselosteen mallissa.

5.2.2.3.   Dynamometrin valmistelu, jos asetukset on johdettu ajovastustaulukosta

5.2.2.3.1.   Alustadynamometrin määritysnopeus

Alustadynamometrin ajovastukset on tarkistettava ajoneuvon määritysnopeudella v. Määritysnopeuksia on tarkastettava vähintään neljä. Määritysnopeuspisteiden alueen (enimmäis- ja vähimmäispisteiden välin) on ulotuttava vertailunopeuden tai vertailunopeusalueen, jos vertailunopeuksia on enemmän kuin yksi, kummallekin puolelle vähintään Δv, kuten määritellään lisäyksessä 5 tai 7 niiden ajoneuvojen osalta, joiden vetävässä akselissa on yksi pyörä, ja lisäyksessä 8 niiden ajoneuvojen osalta, joiden vetävissä akseleissa on vähintään kaksi pyörää. Määritysnopeuspisteiden, joihin sisältyvät vertailunopeuspisteet, on oltava enintään 20 km/h:n etäisyydellä toisistaan.

5.2.2.3.2.   Alustadynamometrin varmennus

5.2.2.3.2.1.   Heti alkuasetuksen jälkeen on mitattava määritysnopeutta vastaava rullausaika alustadynamometrillä. Ajoneuvoa ei pidä asettaa alustadynamometrille rullausajan mittauksen aikana. Rullausajan mittaus on aloitettava, kun alustadynamometrin nopeus ylittää testisyklin enimmäisnopeuden.

5.2.2.3.2.2.   Mittaus on suoritettava vähintään kolme kertaa, ja keskimääräinen rullausaika ΔtE on laskettava tuloksista.

5.2.2.3.2.3.   Alustadynamometriin asetettu ajovastuksen voima määritysnopeudella FE(vj) lasketaan käyttämällä seuraavaa yhtälöä:

Yhtälö 2-30:

5.2.2.3.2.4.   Asetusvirhe ε määritysnopeudella lasketaan käyttämällä seuraavaa yhtälöä:

Yhtälö 2-31:

5.2.2.3.2.5.   Alustadynamometri on säädettävä uudestaan, jos asetusvirhe ei täytä seuraavia vaatimuksia:

ε ≤ 2 prosenttia, kun v ≥ 50 km/h

ε ≤ 3 prosenttia, kun 30 km/h ≤ v < 50 km/h

ε ≤ 10 prosenttia, kun v < 30 km/h.

5.2.2.3.2.6.   Edellä 5.2.2.3.2.1–5.2.2.3.2.5 kohdassa kuvattu menettely toistetaan, kunnes asetusvirhe täyttää vaatimukset. Alustadynamometrin asetus ja havaitut virheet on kirjattava.

5.2.2.4.   Alustadynamometrijärjestelmän on oltava lisäyksessä 3 vahvistettujen kalibrointi- ja varmennusmenettelyjen mukainen.

5.2.3.   Analysaattoreiden kalibrointi

5.2.3.1.   Analysaattoriin tuodaan kaasunäyte ilmanpaineella, joka on todettu yhteensopivaksi laitteiston oikean toiminnan kanssa, virtausmittarin ja jokaiseen kaasusylinteriin asennetun paineenalennusventtiilin avulla. Laitteisto on säädettävä osoittamaan vakiintuneena arvona kaasusäiliöön merkittyä pitoisuutta. Eri standardipitoisuuksien perusteella piirretään poikkeamakuvaaja alkaen suurimmasta pitoisuudesta. Liekki-ionisaatioanalysaattori on kalibroitava säännöllisesti vähintään kuukauden välein käyttäen ilma-propaani- tai ilma-heksaaniseoksia, joiden nimellinen hiilivetypitoisuus on 50 prosenttia ja 90 prosenttia käytettävän asteikon enimmäisarvosta.

5.2.3.2.   Valoa hajottamattomat infrapuna-absorptioanalysaattorit on tarkistettava samoin väliajoin käyttäen typpi-hiilimonoksidi- ja typpi-hiilidioksidiseoksia, joiden nimellispitoisuudet ovat 10, 40, 60, 85 ja 90 prosenttia käytettävän asteikon enimmäisarvosta.

5.2.3.3.   NOX-kemiluminesenssianalysaattorin kalibrointiin on käytettävä typpi-/typpioksidiseoksia, joiden nimellispitoisuudet ovat 50 prosenttia ja 90 prosenttia käytettävän asteikon enimmäisarvosta. Kaikkien kolmentyyppisten analysaattoreiden kalibrointi on tarkistettava ennen kutakin testisarjaa käyttäen kaasuseoksia, joissa mitattavien kaasujen pitoisuudet ovat 80 prosenttia käytettävän asteikon enimmäisarvosta. Laimennuslaitetta voidaan käyttää 100-prosenttisen kalibrointikaasun laimentamiseksi vaadittuun pitoisuuteen.

5.2.3.4.   Lämmitetyn liekki-ionisaatioanalysaattorin (FID) hiilivetyjen vasteen tarkastus

5.2.3.4.1.   Ilmaisimen vasteen optimointi

Lämmitetty liekki-ionisaatioanalysaattori on säädettävä valmistajan eritelmien mukaisesti. Vasteen optimointiin on käytettävä propaani-ilmaseosta yleisimmällä mittausalueella.

5.2.3.4.2.   Hiilivetyanalysaattorin kalibrointi

Analysaattori on kalibroitava käyttämällä propaania ilmassa ja puhdistettua synteettistä ilmaa (katso 5.2.3.6 kohta).

Kalibrointikäyrä on laadittava 5.2.3.1–5.2.3.3 kohdassa kuvatulla tavalla.

5.2.3.4.3.   Eri hiilivetyjen vastetekijät ja suositellut raja-arvot

Vastetekijä (Rf) tietylle hiilivetylajille on FID-laitteen C1-lukeman suhde kaasusäiliön pitoisuuteen, joka on ilmaistu ppm C1:nä.

Testikaasun pitoisuuden on oltava tasolla, jolla saadaan vasteeksi noin 80 prosenttia täydestä näytöstä käyttöalueella. Pitoisuus on tunnettava ± 2 prosentin tarkkuudella käyttäen viitteenä tilavuutena ilmaistua gravimetristä vakiota. Lisäksi kaasusylinteriä on vakautettava 24 tuntia lämpötilassa 293,2–303,2 K (20–30 °C).

Vastetekijät on määritettävä, kun analysaattori otetaan käyttöön, ja sen jälkeen suurempien määräaikaishuoltojen yhteydessä. Käytettävät testikaasut ja suositellut vastetekijät ovat seuraavat:

metaani ja puhdistettu ilma: 1,00 < Rf < 1,15 tai 1,00 < Rf < 1,05, kun kyse on polttoaineenaan maakaasua/biometaania käyttävistä ajoneuvoista

propyleeni ja puhdistettu ilma: 0,90 < Rf < 1,00

tolueeni ja puhdistettu ilma: 0,90 < Rf < 1,00.

Nämä ovat suhteessa propaanin ja puhtaan ilman vastetekijään (Rf) 1,00.

5.2.3.5.   Hiukkasmassapäästöjen mittauslaitteen kalibrointi- ja tarkastusmenettelyt

5.2.3.5.1.   Virtausmittarin kalibrointi

Teknisen tutkimuslaitoksen on varmistettava, että virtausmittarille on myönnetty standardinmukaisuuden osoittava kalibrointitodistus enintään 12 kuukautta ennen päästötestiä tai kalibrointiin mahdollisesti vaikuttavan korjauksen tai muutoksen jälkeen.

5.2.3.5.2.   Mikrovaa’an kalibrointi

Teknisen tutkimuslaitoksen on varmistettava, että mikrovaa’alle on myönnetty standardinmukaisuuden osoittava kalibrointitodistus enintään 12 kuukautta ennen päästötestiä.

5.2.3.5.3.   Vertailusuodattimen punnitseminen

Vertailusuodattimien ominaispainojen määrittämiseksi punnitaan vähintään kaksi käyttämätöntä vertailusuodatinta mieluiten samaan aikaan, kun näytesuodattimet punnitaan, mutta joka tapauksessa 8 tunnin kuluessa niiden punnitsemisesta. Vertailusuodattimien on oltava samankokoisia ja samaa materiaalia kuin näytesuodattimet.

Jos jonkin vertailusuodattimen ominaispaino muuttuu yli ± 5 μg näytesuodattimien punnitusten välillä, näytesuodatin ja vertailusuodattimet on vakautettava uudelleen punnitushuoneessa ja punnittava uudelleen.

Tämän on perustuttava vertailusuodattimen ominaispainon ja kyseisten vertailusuodattimen ominaispainojen liukuvan keskiarvon vertailuun.

Liukuva keskiarvo lasketaan ominaispainoista, jotka on kerätty sen jälkeen, kun vertailusuodattimet vietiin punnitushuoneeseen. Keskiarvo lasketaan 1–30 päivän ajalta.

Näyte- ja vertailusuodattimien vakauttaminen ja punnitseminen uudelleen on sallittu siihen asti, kun päästötestissä saatujen kaasujen mittauksesta on kulunut 80 tuntia.

Jos tässä ajassa yli puolet vertailusuodattimista täyttää ± 5 μg:n kriteerin, näytesuodattimien punnitusta voidaan pitää validina.

Jos tämän ajan kuluttua käytetään kahta vertailusuodatinta, joista toinen ei täytä ± 5 μg:n kriteeriä, näytesuodattimen punnitusta voidaan pitää validina sillä edellytyksellä, että kyseisten kahden vertailusuodattimen ominaisarvojen ja liukuvien keskiarvojen absoluuttisten erojen summa on enintään 10 μg.

Jos alle puolet vertailusuodattimista täyttää ± 5 μg:n kriteerin, näytesuodatin hylätään ja päästötestit uusitaan. Kaikki vertailusuodattimet on hävitettävä ja korvattava 48 tunnin kuluessa.

Kaikissa muissa tapauksissa vertailusuodattimet korvataan vähintään 30 päivän välein siten, ettei yhtäkään näytesuodatinta punnita ilman vertailua sellaiseen vertailusuodattimeen, jota on pidetty punnitushuoneessa vähintään yhden päivän ajan.

Jos 4.5.3.12.1.3.4 kohdassa määritellyt punnitushuoneen stabiilisuuskriteerit eivät täyty mutta vertailusuodattimien punnitukset ovat 5.2.3.5.3 kohdassa lueteltujen kriteerien mukaiset, ajoneuvon valmistaja voi valita, hyväksyykö hän näytesuodattimien painot vai hylkääkö hän testin, korjauttaa punnitushuoneen säätöjärjestelmän ja suorituttaa testin uudelleen.

Kuva 1-6

Hiukkasnäytteenottimen muoto

5.2.3.6.   Vertailukaasut

5.2.3.6.1.   Puhtaat kaasut

Kalibrointia ja käyttöä varten on tarvittaessa oltava käytettävissä seuraavia puhtaita kaasuja:

Puhdistettu typpi: (puhtaus: ≤ 1 ppm C1, ≤ 1 ppm CO, ≤ 400 ppm CO2, ≤ 0,1 ppm NO);

Puhdistettu synteettinen ilma: (puhtaus: ≤ 1 ppm C1, ≤ 1 ppm CO, ≤ 400 ppm CO2, ≤ 0,1 ppm NO); happipitoisuus 18–21 tilavuusprosenttia;

Puhdistettu happi: (puhtaus > 99,5 tilavuusprosenttia O2);

Puhdistettu vety (ja heliumia sisältävä seos): (puhtaus ≤ 1 ppm C1, ≤ 400 ppm CO2);

Hiilimonoksidi: (puhtaus vähintään 99,5 prosenttia);

Propaani: (puhtaus vähintään 99,5 prosenttia).

5.2.3.6.2.   Kalibrointi- ja vertailukaasut

Käytettävissä on oltava kaasuseoksia, joilla on seuraavat kemialliset koostumukset:

(a)	C3H8 ja puhdistettua synteettistä ilmaa (katso 5.2.3.5.1 kohta);

(b)	CO ja puhdistettua typpeä;

(c)	CO2 ja puhdistettua typpeä;

(d)	NO ja puhdistettua typpeä (tämän kalibrointikaasun NO2-pitoisuus saa olla enintään 5 prosenttia NO-pitoisuudesta).

Kalibrointikaasun todellisen pitoisuuden on oltava ± 2 prosentin sisällä ilmoitetusta arvosta.

5.2.3.6.   Laimennusjärjestelmän kalibrointi ja tarkastus

Laimennusjärjestelmä on kalibroitava ja tarkastettava, ja sen on täytettävä lisäyksen 4 vaatimukset.

5.2.4.   Testiajoneuvon esivakautus

5.2.4.1.   Testiajoneuvo on siirrettävä testausalueelle, minkä jälkeen suoritetaan seuraavat toimenpiteet:

—	Polttoainesäiliöt tyhjennetään käyttäen asennettuja tyhjennyshanoja ja täytetään puolilleen lisäyksen 2 mukaisella vaaditulla testipolttoaineella.

—	Testiajoneuvo siirretään dynamometripenkille ajamalla tai työntämällä ja sitä käytetään lisäyksessä 6 kyseisen ajoneuvon (ala)luokan osalta määritetyn sovellettavan testisyklin ajan. Ajoneuvon ei tarvitse olla kylmä, ja sitä voidaan käyttää dynamometrin tehon asettamiseen.

5.2.4.2.   Testipisteissä voidaan suorittaa harjoitusajoja määrätyn ajojakson aikana, kunhan päästönäytettä ei oteta, jotta löydetään vähäisin kaasutus, jolla voidaan säilyttää oikea nopeus-aikasuhde, tai näytteenottojärjestelmän mukauttamiseksi.

5.2.4.3.   Testiajoneuvo on viiden minuutin kuluessa esivakautuksen päättymisestä poistettava dynamometristä, ja se voidaan ajaa tai työntää seisonta-alueelle pysäköitäväksi. Ajoneuvoa on säilytettävä alueella 6–36 tuntia ennen tyyppi I -kylmäkäynnistystestin aloittamista tai siihen saakka, että moottoriöljyn lämpötila TO, jäähdytysnesteen lämpötila TC tai sytytystulpan kiinnikkeen tai tiivisteen lämpötila TP (vain ilmajäähdytteiset moottorit) vastaa seisonta-alueen lämpötilaa 2 K:n tarkkuudella.

5.2.4.4.   Hiukkaspäästöjen mittaamiseksi on suoritettava 6–36 tuntia ennen testiä sovellettava testisykli asetuksen (EU) N:o 168/2013 liitteessä VI olevasta A osasta kyseisen asetuksen liitteen IV pohjalta. Sovellettavaa testisykliä koskevat tekniset yksityiskohdat vahvistetaan lisäyksessä 6, ja sovellettavaa testisykliä on käytettävä myös ajoneuvon esivakauttamiseen. Peräkkäisiä syklejä on ajettava kolme. Dynamometrin asetus osoitetaan 4.5.6 kohdassa esitetyllä tavalla.

5.2.4.5.   Epäsuoraruiskutteisella kipinäsytytysmoottorilla varustetut ajoneuvot voidaan valmistajan pyynnöstä esivakauttaa ajamalla yksi osan 1, yksi osan 2 ja kaksi osan 3 ajosykliä WMTC-testisyklistä tarpeen mukaan.

Jos testaustilassa on mahdollista, että hiukkaspäästöiltään pienen ajoneuvon testi voisi kontaminoitua aiemmasta, hiukkaspäästöiltään suurelle ajoneuvolle tehdystä testistä, suositellaan, että näytteenottolaitteiden esivakauttamista varten tehdään hiukkaspäästöiltään pienellä ajoneuvolla 20 minuuttia kestävä tasaisen nopeuden sykli nopeudella 120 km/h tai nopeudella, joka on 70 prosenttia sellaisten ajoneuvojen suurimmasta rakenteellisesta nopeudesta, jotka eivät saavuta nopeutta 120 km/h, ja sen jälkeen kolme perättäistä WMTC-syklin osaa 2 tai 3, jos se on mahdollista.

Esivakautuksen jälkeen ajoneuvot on pidettävä testaukseen saakka tilassa, jonka lämpötila säilyy suhteellisen vakiona välillä 293,2–303,2 K (20–30 °C). Vakautuksen on kestettävä vähintään kuusi tuntia ja jatkuttava, kunnes moottoriöljyn ja mahdollisen jäähdytysnesteen lämpötila on kyseisen tilan lämpötila 2 K:n tarkkuudella.

Jos valmistaja niin pyytää, testi on suoritettava 30 tunnin kuluessa siitä, kun ajoneuvoa on ajettu sen tavanomaisessa lämpötilassa.

5.2.4.6.   Kipinäsytytysmoottorilla varustetut ajoneuvot, jotka käyttävät polttoaineena nestekaasua, maakaasua/biometaania, H2NG:tä tai vetyä tai jotka on varustettu niin, että ne voivat käyttää polttoaineena joko bensiiniä, nestekaasua, maakaasua/biometaania, H2NG:tä tai vetyä, on esivakautettava ensimmäisellä vertailupolttoaineella tehdyn testin jälkeen ennen toisella kaasumaisella vertailupolttoaineella tehtävää testiä. Toisella vertailupolttoaineella suoritettavan esivakautuksen on sisällettävä esivakauttava ajosykli, joka muodostuu lisäyksessä 6 kuvatun WMTC-syklin yhdestä osasta 1, osasta 2 ja kahdesta osasta 3. Valmistajan pyynnöstä ja teknisen tutkimuslaitoksen suostumuksella kyseistä esivakautusta voidaan laajentaa. Dynamometrin asetus osoitetaan tämän liitteen 4.5.6 kohdassa osoitetulla tavalla.

5.2.5.   Päästötestit

5.2.5.1.   Moottorin käynnistys ja uudelleenkäynnistys

5.2.5.1.1.   Moottori on käynnistettävä valmistajan suositteleman käynnistysmenetelmän mukaisesti. Testisyklin ajaminen alkaa, kun moottori käynnistyy.

5.2.5.1.2.   Automaattisilla rikastimilla varustettuja testiajoneuvoja on ajettava noudattaen valmistajan käyttöohjeissa tai omistajan käsikirjassa annettuja ohjeita, jotka koskevat rikastimen asetuksia ja ”kick-down” -toimintoa nopeasta tyhjäkäynnistä kylmänä. Lisäyksen 6 mukaisen WMTC-syklin tapauksessa vaihde on kytkettävä päälle 15 sekuntia moottorin käynnistämisen jälkeen. Vetävien pyörien pyöriminen voidaan tarvittaessa estää jarruttamalla. E-säännön nro 40 tai 47 mukaisen syklin tapauksessa vaihde on kytkettävä päälle viisi sekuntia ennen ensimmäistä kiihdytystä.

5.2.5.1.3.   Käsikäyttöisillä rikastimilla varustettuja testiajoneuvoja on ajettava valmistajan käyttöohjeiden tai omistajan käsikirjan mukaisesti. Jos ohjeissa ilmoitetaan aikoja, voidaan määrittää toimintahetki 15 sekunnin sisällä suositellusta ajasta.

5.2.5.1.4.   Käyttäjä voi käyttää rikastinta, kaasua jne. tarvittaessa pitääkseen moottorin käynnissä.

5.2.5.1.5.   Jos valmistajan käyttöohjeissa tai omistajan käsikirjassa ei anneta ohjeita moottorin käynnistämisestä lämpimänä, moottori (automaattisella ja käsikäyttöisellä rikastimella varustetut moottorit) on käynnistettävä avaamalla kaasu puolilleen ja pyörittämällä moottoria, kunnes se käynnistyy.

5.2.5.1.6.   Jos kylmäkäynnistyksen aikana testiajoneuvo ei käynnisty kymmenen sekunnin kuluessa pyöritettäessä tai käsikäyttöisen käynnistysmekanismin kymmenen kierroksen jälkeen, pyörittäminen on keskeytettävä ja käynnistymättömyyden syy on määritettävä. Vakiotilavuuskerääjän kierroslukumittari on sammutettava, ja näytesolenoidiventtiilit asetettava valmiustilaan vianmäärityksen ajaksi. Lisäksi joko CVS-puhallin on sammutettava tai imuputki on irrotettava pakoputkesta vianmäärityksen ajaksi.

5.2.5.1.7.   Jos käynnistymättömyys johtuu toiminnallisesta virheestä, testiajoneuvon kylmäkäynnistystestausta on siirrettävä. Jos käynnistymättömyys johtuu ajoneuvon viasta, voidaan toteuttaa alle 30 minuuttia kestäviä korjaustoimenpiteitä (noudattaen suunnittelemattomien huoltotöiden ohjetta) ja testiä voidaan jatkaa. Näytteenottojärjestelmä on aktivoitava uudelleen samaan aikaan kuin pyörittäminen aloitetaan. Ajojakson ajanottojakso alkaa, kun moottori käynnistyy. Jos käynnistymättömyys johtuu ajoneuvon viasta eikä ajoneuvoa saada käynnistymään, testi on mitätöitävä ja ajoneuvo poistettava dynamometriltä, on toteutettava korjaustoimenpiteitä (noudattaen suunnittelemattomien huoltotöiden ohjetta) ja ajoneuvon testiä on siirrettävä. Toimintahäiriön syy (jos se on määritetty) ja korjaavat toimet on ilmoitettava.

5.2.5.1.8.   Jos testiajoneuvo ei käynnisty kuumakäynnistyksen aikana kymmenen sekunnin pyörittämisen kuluessa tai käsikäyttöisen käynnistysmekanismin kymmenen kierroksen jälkeen, pyörittäminen on keskeytettävä, testi on mitätöitävä, ajoneuvo on poistettava dynamometriltä, on toteutettava korjaavia toimenpiteitä ja ajoneuvon testiä on siirrettävä. Toimintahäiriön syy (jos se on määritetty) ja korjaavat toimet on ilmoitettava.

5.2.5.1.9.   Jos moottori valekäynnistyy, käyttäjän on toistettava suositeltu käynnistysmenettely (esimerkiksi asetettava rikastimen asetukset uudelleen jne.).

5.2.5.2.   Sammuminen

5.2.5.2.1.   Jos moottori sammuu tyhjäkäyntijakson aikana, se on käynnistettävä välittömästi ja testiä on jatkettava. Jos moottoria ei saada käyntiin riittävän nopeasti, jotta ajoneuvo voitaisiin kiihdyttää ohjelman mukaisesti, on ajanmittaus keskeytettävä. Kun moottori käynnistyy, on ajanmittaus käynnistettävä välittömästi.

5.2.5.2.2.   Jos moottori sammuu muun käyttötavan kuin tyhjäkäyntijakson aikana, ajanmittaus on pysäytettävä, testiajoneuvo on käynnistettävä uudelleen ja kiihdytettävä ajosuunnitelman kyseisessä pisteessä vaadittuun nopeuteen ja testiä on jatkettava. Tähän pisteeseen kiihdytettäessä vaihteita on vaihdettava 4.5.5 kohdan mukaisesti.

5.2.5.2.3.   Ellei testiajoneuvo käynnisty minuutissa, testi on mitätöitävä, ajoneuvo on poistettava dynamometriltä, on toteutettava korjaavia toimia ja ajoneuvon testiä on siirrettävä. Toimintahäiriön syy (jos se on määritetty) ja korjaavat toimet on ilmoitettava.

5.2.6.   Ajo-ohjeet

5.2.6.1.   Testiajoneuvoa on ajettava pienimmällä mahdollisella kaasutuksella, jolla voidaan säilyttää haluttu nopeus. Jarrua ja kaasua ei saa käyttää samanaikaisesti.

5.2.6.2.   Ellei testiajoneuvoa pystytä kiihdyttämään määritysnopeuteen, sitä on ajettava täydellä kaasulla, kunnes rullan nopeus saavuttaa kyseiselle ajalle ajosuunnitelmassa määritetyn arvon.

5.2.7.   Dynamometrin testiajot

5.2.7.1.   Koko dynamometritesti muodostuu 4.5.4 kohdassa kuvatuista peräkkäisistä osista.

5.2.7.2.   Seuraavat toimenpiteet tehdään jokaisessa testissä:

a)	asetetaan ajoneuvon vetävä pyörä dynamometrille käynnistämättä moottoria;

b)	käynnistetään jäähdytyspuhallin;

c)	kytketään tyhjennetyt näytteenkeräyspussit laimennetun pakokaasun ja laimennusilman keräysjärjestelmiin kaikissa testiajoneuvoissa, näytteen valintaventtiilit valmiusasennossa;

d)	käynnistetään CVS-laite (jollei se ole jo käynnissä), näytepumput ja lämpötilan mittaus (vakiotilavuusnäytteenottajan lämmönvaihdin, jos sellaista käytetään, ja näyteputkistot on esilämmitettävä toimintalämpötiloihinsa ennen testin aloittamista);

e)

säädetään näytevirtauksen nopeus haluttuun virtaamaan ja nollataan kaasuvirtauksen mittauslaitteet; — pussiin otettujen kaasunäytteiden osalta (hiilivetynäytteitä lukuun ottamatta) pienin virtausnopeus on 0,08 litraa/sekunti; — hiilivetynäytteiden osalta liekki-ionisaatiodetektorin (FID) (tai metanolikäyttöisten ajoneuvojen tapauksessa lämmitetyn liekki-ionisaatiodetektorin, HFID) pienin virtausnopeus on 0,031 litraa/sekunti;

f)	kiinnitetään joustava pakokaasun poistoputki ajoneuvon pakoputkiin;

g)	käynnistetään kaasuvirtauksen mittauslaite, asetetaan näytteenvalintaventtiilit ohjaamaan näytevirtaus kylmävaiheen pakokaasujen keräyspussiin ja kylmävaiheen laimennusilmapussiin, kytketään sytytysvirta ja käynnistetään moottori;

h)	kytketään vaihde;

i)	aloitetaan ajosuunnitelman mukainen kiihdytysvaihe;

j)	käytetään ajoneuvoa 4.5.4 kohdassa määritettyjen ajosyklien mukaisesti;

k)	osan 1 tai kylmissä olosuhteissa suoritetun osan 1 lopuksi vaihdetaan samanaikaisesti näytevirtaus ensimmäisistä pusseista ja näytteistä toisiin pusseihin ja näytteisiin, sammutetaan kaasunvirtausmittari nro 1 ja käynnistetään kaasunvirtausmittari nro 2;

l)	jos ajoneuvot kykenevät ajamaan WMTC-testisyklin osan 3, osan 2 lopuksi vaihdetaan samanaikaisesti näytevirtaus toisista pusseista ja näytteistä kolmansiin pusseihin ja näytteisiin, sammutetaan kaasunvirtausmittari nro 2 ja käynnistetään kaasunvirtausmittari nro 3;

m)

ennen uuden osan aloittamista kirjataan mitattu rullien tai akselien kierrosluvut ja nollataan laskuri tai vaihdetaan toiseen laskuriin. Pakokaasu- ja laimennusilmanäytteet siirretään mahdollisimman pian analyysijärjestelmään ja näytteet käsitellään 6 kohdan mukaisesti, jotta pakokaasunäytteestä saadaan vakaantuneet lukemat kaikista analysaattoreista 20 minuutin kuluessa testin näytteenkeräysosan päättymisestä;

n)	sammutetaan moottori kahden sekunnin kuluttua testin viimeisen osan päätyttyä;

o)	sammutetaan jäähdytyspuhallin välittömästi näytteenkeräysjakson jälkeen;

p)	suljetaan vakiotilavuuskerääjä (CVS) tai kriittisen virtauksen venturiputki (CFV) tai irrotetaan poistoputki ajoneuvon pakoputkista;

q)	irrotetaan poistoputki ajoneuvon pakoputkista ja poistetaan ajoneuvo dynamometriltä;

r)	vertailua ja analyysiä varten on tarkkailtava sekunnittaisia päästötietoja (laimennettu kaasu) ja pussien tuloksia.

6.   Tulosten analysointi

6.1.   Tyyppi I -testit

6.1.1.   Pakokaasupäästöjen ja polttoaineenkulutuksen analysointi

6.1.1.1.   Pusseihin kerättyjen näytteiden analysointi

Analyysi on aloitettava mahdollisimman pian ja joka tapauksessa viimeistään 20 minuutin kuluttua testien päättymisestä, jotta voidaan määrittää

—	pussien B sisältämän laimennusilmanäytteen hiilivety-, hiilimonoksidi-, typpioksidi- ja hiilidioksidipitoisuudet;

—	pussien A sisältämän laimennetun pakokaasunäytteen hiilivety-, hiilimonoksidi-, typpioksidi- ja hiilidioksidipitoisuudet.

6.1.1.2.   Analysaattoreiden kalibrointi ja pitoisuustulokset

Tulokset analysoidaan seuraavia vaiheita noudattaen:

a)	ennen kunkin näytteen analysointia nollataan analysaattorin asetus kunkin epäpuhtauden osalta sopivalla nollauskaasulla;

b)	analysaattorit asetetaan vastaamaan kalibrointikäyriä käyttämällä vertailukaasuja, joiden nimellispitoisuudet ovat 70–100 prosenttia mittausalueesta;

c)	analysaattoreiden nollakohdat tarkistetaan. Jos lukema eroaa alueella yli 2 prosentilla b alakohdassa vahvistetusta lukemasta, menettely toistetaan;

d)	näytteet analysoidaan;

e)	analyysin jälkeen nolla- ja vertailupisteet tarkistetaan samoja kaasuja käyttäen. Jos lukemat ovat 2 prosentin sisällä c alakohdassa tarkoitetuista lukemista, analyysi voidaan hyväksyä;

f)	eri kaasujen virtausmäärien ja paineiden on oltava tämän jakson kaikissa kohdissa samat kuin analysaattoreita kalibroitaessa käytetyt virtausmäärät ja paineet;

g)	kunkin kaasuissa mitatun epäpuhtauden pitoisuudeksi otettava lukema on se, joka on luettu mittauslaitteen vakauttamisen jälkeen.

6.1.1.3.   Ajomatkan mittaaminen

Testiosassa ajettu matka (S) lasketaan kertomalla kumulatiivisesta laskurista saatu kierroslukema (katso 5.2.7 kohta) rullan ympärysmitalla. Matka ilmaistaan kilometreinä.

6.1.1.4.   Kaasupäästöjen määrän määrittäminen

Raportoitavat testitulokset lasketaan kunkin testin ja kunkin testisyklin osalta seuraavaa kaavaa käyttämällä. Kaikkien päästötestien tulokset pyöristetään käyttäen ASTM E 29-67:n mukaista pyöristysmenetelmää sovellettavassa standardissa ilmoitettuun desimaalimäärään kolmen merkitsevän numeron tarkkuudella.

6.1.1.4.1.   Laimennetun kaasun kokonaistilavuus

Laimennetun kaasun kokonaistilavuus ilmoitetaan kuutiometreinä testisyklin osaa kohti mukautettuna vertailuolosuhteisiin 273,2 K (0 °C) ja 101,3 kPa ja lasketaan seuraavalla tavalla:

Yhtälö 2-32:

jossa

V0 on pumpun P yhden kierroksen aikana siirtämän kaasun tilavuus ilmaistuna muodossa m3/kierros. Tilavuus riippuu pumpun tuloaukon ja lähtöaukon välisistä erotuksista;

N on niiden kierrosten lukumäärä, jotka pumppu P tekee testin kunkin osan aikana;

Pa on ilmanpaine kilopascaleina (kPa);

Pi on keskimääräinen alipaine testiosan aikana pumpun P tuloaukossa kilopascaleina (kPa);

TP on laimennettujen kaasujen lämpötila (ilmaistuna kelvineinä, K) testiosan aikana pumpun P tuloaukosta mitattuna.

6.1.1.4.2.   Hiilivedyt (HC)

Ajoneuvon pakoputken kautta testin aikana tulevien palamattomien hiilivetyjen massa lasketaan seuraavalla kaavalla:

Yhtälö 2-33:

jossa

HCm on testin aikana tuotettujen hiilivetyjen massa ilmaistuna milligrammoina kilometriä kohti (mg/km);

S on 6.1.1.3 kohdassa määritetty matka;

V on 6.1.1.4.1 kohdassa määritetty kokonaistilavuus;

dHC on hiilivetyjen tiheys vertailulämpötilassa ja -ilmanpaineessa (273,2 K ja 101,3 kPa); dHC 631·103 mg/m3 bensiinin osalta (E5) (C1H1,89O0,016); = 932·103 mg/m3 etanolin osalta (E85) (C1H2,74O0,385); = 622·103 mg/m3 dieselin osalta (B5)( C1Hl,86O0,005); = 649·103 mg/m3 nestekaasun (LPG) osalta (C1H2,525); = 714·103 mg/m3 maakaasun/biokaasun osalta (C1H4); = mg/m3 H2NG:n osalta ( (tilavuus prosentteina)).

HCc on ohennettujen kaasujen pitoisuus hiiliekvivalentin miljoonasosina (ppm) (esimerkiksi propaanin pitoisuus kerrottuna kolmella) ja korjattuna siten, että ohennusilma otetaan huomioon, seuraavan yhtälön mukaisesti:

Yhtälö 2-34:

jossa

HCe on pusseihin A kerättyjen laimennettujen kaasujen hiilivetypitoisuus hiiliekvivalentin miljoonasosina (ppm);

HCd on pusseihin A kerätyn laimennusilmanäytteen hiilivetypitoisuus hiiliekvivalentin miljoonasosina (ppm);

DF on 6.1.1.4.7 kohdassa määritetty kerroin.

Muiden hiilivetyjen kuin metaanin (NMHC) pitoisuus lasketaan seuraavasti:

Yhtälö 2-35

jossa

CNMHC	=	laimennetun pakokaasun korjattu NMHC-pitoisuus ppm hiiliekvivalenttina;
CTHC	=	laimennetun pakokaasun kaikkien hiilivetyjen (THC) pitoisuus ppm hiiliekvivalenttina ja korjattuna THC:n määrällä laimennusilmassa;
CCH4	=	laimennetun pakokaasun metaanipitoisuus (CH4-pitoisuus) ppm hiiliekvivalenttina ja korjattuna CH4:n määrällä laimennusilmassa;

Rf CH4 = 5.2.3.4.1 kohdassa määritelty FID:n vastetekijä metaanin osalta.

6.1.1.4.3.   Hiilimonoksidi (CO)

Ajoneuvon pakoputken kautta testin aikana tulevan hiilimonoksidin massa lasketaan seuraavalla kaavalla:

Yhtälö 2-36:

jossa

COm on testin aikana tuotetun hiilimonoksidin massa ilmaistuna muodossa mg/km;

S on 6.1.1.3 kohdassa määritetty matka;

V on 6.1.1.4.1 kohdassa määritetty kokonaistilavuus;

dCO on hiilimonoksidin tiheys; mg/m3 vertailulämpötilassa ja -ilmanpaineessa (273,2 K ja 101,3 kPa);

COc on laimennettujen kaasujen hiilimonoksidipitoisuus miljoonasosina ilmaistuna (ppm) ja korjattuna seuraavalla kaavalla siten, että laimennusilma otetaan huomioon:

Yhtälö 2-37:

jossa

COe on pusseihin A kerättyjen laimennettujen kaasujen hiilimonoksidipitoisuus miljoonasosina (ppm);

COd on pusseihin B kerätyn laimennusilmanäytteen hiilimonoksidipitoisuus miljoonasosina (ppm);

DF on 6.1.1.4.7 kohdassa määritetty kerroin.

6.1.1.4.4.   Typen oksidit (NOx)

Ajoneuvon pakoputken kautta testin aikana tulevien typen oksidien massa lasketaan seuraavalla kaavalla:

Yhtälö 2-38:

jossa

NOxm on testin aikana tuotettujen typen oksidien massa ilmaistuna milligrammoina kilometriä kohti (mg/km);

S on 6.1.1.3 kohdassa määritetty matka;

V on 6.1.1.4.1 kohdassa määritetty kokonaistilavuus;

dNO2 on pakokaasujen typen oksidien tiheys olettaen, että ne ovat typpioksidin muodossa; mg/m3 vertailulämpötilassa ja -ilmanpaineessa (273,2 K ja 101,3 kPa);

NOxc on laimennettujen kaasujen pitoisuus miljoonasosina ilmaistuna (ppm) ja korjattuna seuraavalla kaavalla siten, että laimennusilma otetaan huomioon: Yhtälö 2-39: jossa   NOxe on pusseihin A kerättyjen ohennettujen kaasujen typen oksidien pitoisuus typen oksidien miljoonasosina (ppm);   NOxd on pusseihin B kerätyn laimennusilmanäytteen typen oksidien pitoisuus typen oksidien miljoonasosina (ppm);   DF on 6.1.1.4.7 kohdassa määritetty kerroin;

Kh on kosteuskorjauskerroin, joka lasketaan seuraavalla kaavalla: Yhtälö 2-40: jossa H on absoluuttinen ilmankosteus ilmaistuna vesigrammoina kuivaa ilmakiloa kohti: Yhtälö 2-41: jossa   U on ilmankosteus prosentteina;   Pd on kyllästetyn vesihöyryn paine testilämpötilassa kilopascaleina (kPa);   Pa on ilmanpaine kilopascaleina (kPa).

6.1.1.4.5.   Hiukkaspäästöjen massa

Hiukkaspäästö Mp (mg/km) lasketaan seuraavasta yhtälöstä:

Yhtälö 2-42:

kun pakokaasut poistetaan tunnelista;

Yhtälö 2-43:

kun pakokaasut palautetaan tunneliin;

jossa

Vmix	=	laimennetun pakokaasun tilavuus V vakio-olosuhteissa;
Vep	=	hiukkassuodattimen läpi virtaavan pakokaasun tilavuus vakio-olosuhteissa;
Pe	=	suodattimeen/suodattimiin kerääntynyt hiukkasmassa;
S	=	6.1.1.3 kohdassa määritetty matka;
Mp	=	hiukkaspäästö mg/km.

Jos on tehty laimennusjärjestelmän taustahiukkaspitoisuutta koskeva korjaus, se on määritettävä 5.2.1.5 kohdan mukaisesti. Tässä tapauksessa hiukkasten massa (mg/km) on laskettava seuraavasti:

Yhtälö 2-44:

kun pakokaasut poistetaan tunnelin ulkopuolelle;

Yhtälö 2-45:

kun pakokaasut palautetaan tunneliin;

jossa

Vap	=	taustahiukkassuodattimen läpi virtaavan tunneli-ilman tilavuus standardiolosuhteissa;
Pa	=	taustasuodattimeen kerääntynyt hiukkasmassa;
DF	=	6.1.1.4.7 kohdassa määritetty laimennuskerroin.

Jos taustakorjaustulosten soveltaminen johtaa negatiiviseen hiukkasmassa-arvoon (mg/km), hiukkasmassatuloksen katsotaan olevan nolla mg/km.

6.1.1.4.6.   Hiilidioksidi (CO2)

Ajoneuvon pakoputken kautta testin aikana tulevan hiilidioksidin massa lasketaan seuraavalla kaavalla:

Yhtälö 2-46:

jossa

CO2m on testin aikana tuotetun hiilidioksidin massa ilmoitettuna grammoina kilometriä kohti (g/km);

S on 6.1.1.3 kohdassa määritetty matka;

V on 6.1.1.4.1 kohdassa määritetty kokonaistilavuus;

dCO2 on hiilimonoksidin tiheys; g/m3 vertailulämpötilassa ja -ilmanpaineessa (273,2 K ja 101,3 kPa);

CO2c on laimennettujen kaasujen hiilidioksidipitoisuus ppm hiilidioksidiekvivalenttina ja korjattuna seuraavalla kaavalla siten, että laimennusilma otetaan huomioon:

Yhtälö 2-47:

jossa

CO2e on pusseihin A kerättyjen laimennettujen kaasunäytteiden hiilidioksidipitoisuus prosentteina;

CO2d on pusseihin B kerätyn laimennusilmanäytteen hiilidioksidipitoisuus prosentteina;

DF on 6.1.1.4.7 kohdassa määritetty kerroin.

6.1.1.4.7.   Laimennuskerroin (DF)

Laimennuskerroin lasketaan seuraavasti:

Kunkin vertailupolttoaineen osalta vetyä lukuun ottamatta: Yhtälö 2-48:

Polttoaineen, jonka koostumus on CxHyOz, osalta kaava on seuraava: Yhtälö 2-49:

H2NG:n osalta kaava on seuraava: Yhtälö 2-50:

Vedyn osalta laimennuskerroin lasketaan seuraavasti: Yhtälö 2-51:

Lisäyksessä x olevien vertailupolttoaineiden osalta X:n arvot ovat seuraavat: Taulukko 1-8 DF:n laskentakaavoissa oleva kerroin ”X” Polttoaine X Bensiini (E5) 13,4 Dieselöljy (B5) 13,5 Nestekaasu 11,9 Maakaasu/biometaani 9,5 Etanoli (E85) 12,5 Vety 35,03 Näissä yhtälöissä: CCO2 = näytepussin sisältämän laimennetun pakokaasun CO2-pitoisuus tilavuusprosentteina CHC = näytepussin sisältämän laimennetun pakokaasun hiilivetypitoisuus ppm hiiliekvivalenttina CCO = näytepussin sisältämän laimennetun pakokaasun hiilimonoksidipitoisuus ppm:nä CH2O = näytepussin sisältämän laimennetun pakokaasun vesipitoisuus tilavuusprosentteina CH2O-DA = laimennukseen käytettävän ilman vesipitoisuus tilavuusprosentteina CH2 = näytepussin sisältämän laimennetun pakokaasun vetypitoisuus ppm:nä A = maakaasun/biometaanin määrä H2NG-seoksessa tilavuusprosentteina.

6.1.1.5.   Tyyppi I -testin tulosten painotus

6.1.1.5.1.   Toistuvien mittausten pohjalta (katso 5.1.1.2 kohta) 6.1.1 kohdassa kuvatulla laskentamenetelmällä saaduista epäpuhtaustuloksista (mg/km) ja CO2-päästötuloksista ja liitteen VII mukaisesti määritetystä polttoaineen-/energiankulutuksesta ja sähkökäyttöisestä toimintasäteestä lasketaan keskiarvo kunkin testisyklin osan osalta.

6.1.1.5.1.1   E-sääntöjen nro 40 ja nro 47 mukaisista testisykleistä saatujen tulosten painottaminen

E-sääntöjen nro 40 ja 47 testisyklin kylmävaiheen (keskimääräiseen) tulokseen viitataan lyhenteellä R1; E-sääntöjen nro 40 ja 47 testisyklin lämpimän vaiheen (keskimääräiseen) tulokseen viitataan lyhenteellä R2. Näiden epäpuhtaus- (mg/km) ja CO2-päästötulosten (g/km) pohjalta lasketaan seuraavilla kaavoilla lopullinen tulos R, joka riippuu 6.3 kohdassa määritetystä ajoneuvoluokasta:

Yhtälö 2-52:

jossa

w1	=	painotuskerroin, kylmävaihe
w2	=	painotuskerroin, lämmin vaihe

6.1.1.5.1.2   WMTC-tulosten painotus

Osan 1 tai osan 1, ajoneuvon alennettu nopeus, (keskimääräinen) tulos on R1, osan 2 tai osan 2, ajoneuvon alennettu nopeus, (keskimääräinen) tulos on R2, ja osan 3 tai osan 3, ajoneuvon alennettu nopeus, (keskimääräinen) tulos on R3. Näiden päästöjä (mg/km) ja polttoaineenkulutusta (litraa/100 km) koskevien tulosten pohjalta lasketaan seuraavilla kaavoilla lopullinen tulos R, joka riippuu 6.1.1.6.2 kohdassa määritetystä ajoneuvoluokasta:

Yhtälö 2-53:

jossa

w1	=	painotuskerroin, kylmävaihe
w2	=	painotuskerroin, lämmin vaihe

Yhtälö 2-54:

jossa

wn

=

painotuskerroin, vaihe n (n = 1, 2 tai 3)

6.1.1.6.2.   Kunkin epäpuhtauspäästön osatekijän osalta on käytettävä taulukoissa 1-9 (Euro 4) ja 1-10 (Euro 5) esitettyjä hiilidioksidipäästöpainotuksia.

Taulukko 1-9

Euro 4 -vaatimukset täyttävien luokan L ajoneuvojen tyyppi I -testisyklit (joita sovelletaan myös tyyppi VII- ja tyyppi VIII -testeihin) sekä sovellettavat painotuskaavat ja painotuskertoimet

Ajoneuvoluokka	Ajoneuvoluokan nimi	Testisykli	Yhtälön nro	Painotuskertoimet
L1e-A	Moottorilla varustettu polkupyörä	E-sääntö nro 47	2-52	w1 = 0,30 w2 = 0,70
L1e-B	Kaksipyöräinen mopo
L2e	Kolmipyöräinen mopo
L6e-A	Kevyt maantiemönkijä
L6e-B	Mopoauto
L3e L4e	Kaksipyöräinen sivuvaunullinen tai -vaunuton moottoripyörä vmax < 130 km/h	WMTC-testisykli, vaihe 2	2-53	w1 = 0,30 w2 = 0,70
L5e-A	Kolmipyörä vmax < 130 km/h
L7e-A	Maantiemönkijä vmax < 130 km/h
L3e L4e	Kaksipyöräinen sivuvaunullinen tai -vaunuton moottoripyörä vmax ≥ 130 km/h	WMTC-testisykli, vaihe 2	2-54	w1 = 0,25 w2 = 0,50 w3 = 0,25
L5e-A	Kolmipyörä vmax ≥ 130 km/h
L7e-A	Maantiemönkijä vmax ≥ 130 km/h
L5e-B	Hyötykolmipyörä	E-sääntö nro 40	2-52	w1 = 0,30 w2 = 0,70
L7e-B	Maastoajoneuvot
L7e-C	Nelipyörä

Taulukko 1-10

Euro 5 -vaatimukset täyttävien luokan L ajoneuvojen tyyppi I -testisyklit (joita sovelletaan myös tyyppi VII- ja tyyppi VIII -testeihin) sekä sovellettavat painotuskaavat ja painotuskertoimet

Ajoneuvoluokka	Ajoneuvoluokan nimi	Testisykli	Yhtälön nro	Painotuskertoimet
L1e-A	Moottorilla varustettu polkupyörä	WMTC-testisykli, vaihe 3	2-53	w1 = 0,50 w2= 0,50
L1e-B	Kaksipyöräinen mopo
L2e	Kolmipyöräinen mopo
L6e-A	Kevyt maantiemönkijä
L6e-B	Mopoauto
L3e L4e	Kaksipyöräinen sivuvaunullinen tai -vaunuton moottoripyörä vmax < 130 km/h		2-53	w1 = 0,50 w2 = 0,50
L5e-A	Kolmipyörä vmax < 130 km/h
L7e-A	Maantiemönkijä vmax < 130 km/h
L3e L4e	Kaksipyöräinen sivuvaunullinen tai -vaunuton moottoripyörä vmax ≥ 130 km/h		2-54	w1 = 0,25 w2 = 0,50 w3 = 0,25
L5e-A	Kolmipyörä vmax ≥ 130 km/h
L7e-A	Maantiemönkijä vmax ≥ 130 km/h
L5e-B	Hyötykolmipyörä		2-53	w1 = 0,30 w2 = 0,70
L7e-B	Maastoajoneuvot
L7e-C	Nelipyörä

7.   Vaaditut kirjaukset

Kustakin testistä on kirjattava seuraavat tiedot:

a)	testin numero;

b)	ajoneuvon, järjestelmän tai komponentin tunniste;

c)	testisuunnitelman kunkin osan päivämäärä ja kellonaika;

d)	laitteen käyttäjä;

e)	kuljettaja tai käyttäjä;

f)

testiajoneuvo: malli, ajoneuvon valmistenumero, vuosimalli, voimalaitteen/vaihteiston tyyppi, matkamittarin lukema esivakautuksen alkaessa, moottorin iskutilavuus, moottoriperhe, päästöjenrajoitusjärjestelmä, suositeltu moottorin pyörintänopeus joutokäynnillä, polttoainesäiliön nimellinen tilavuus, hitauskuormitus, nollassa kilometrissä kirjattu vertailumassa ja vetävän pyörän rengaspaine;

g)	dynamometrin sarjanumero: vaihtoehtoisesti dynamometrin sarjanumeron sijaan voidaan viitata testitilan numeroon, jos viranomaiset ovat tämän etukäteen hyväksyneet ja jos keskeiset laitetiedot käyvät ilmi testitilan kirjauksista;

h)	kaikki keskeiset laitetiedot, kuten säädöt, vahvistus, sarjanumero, ilmaisimen numero, alue. Vaihtoehtoisesti voidaan viitata testitilan numeroon, jos viranomaiset ovat tämän etukäteen hyväksyneet ja jos keskeiset laitetiedot käyvät ilmi testitilan kalibrointikirjauksista;

i)	kirjauslaitteen tallenteet: määritetty nollakohta, tarkastettu vaihteluväli; pakokaasujen ja laimennusilmanäytteiden jäämät;

j)	testitilan ilmanpaine, ilman lämpötila ja kosteus; Huomautus 7: Laboratorion yhteisen barometrin käyttö on mahdollista, jos yksittäisen testitilan ilmanpaineen osoitetaan olevan ± 0,1 prosentin sisällä keskusbarometrin sijaintipaikan ilmanpaineesta.

k)	CVS-mittauslaitteeseen tulevan pakokaasun ja laimennusilman seoksen paine, paineennousu laitteessa ja lämpötila tuloaukossa. Lämpötiloja on kirjattava jatkuvasti tai tallennettava digitaalisesti lämpötilanvaihtelujen määrittämiseksi;

l)	kussakin testivaiheessa pakokaasunäytteiden keräämisen aikana kertyneiden syrjäytyspumpun kierrosten määrä. Vastaava kirjaus CFV-CVS:n osalta olisi kunkin testivaiheen aikana kriittisen virtauksen venturiputkella (CFV) mitattujen standardikuutiometrien määrä;

m)	laimennusilman kosteus; Huomautus 8: Ellei vakiointisarakkeita käytetä, tämä mittaus voidaan poistaa. Jos vakiointisarakkeita käytetään ja laimennusilma otetaan testitilasta, ympäröivän ilman kosteutta voidaan käyttää tässä mittauksessa;

n)	rullan tai akselin mitatun kierroslukumäärän pohjalta laskettu ajomatka kussakin testin osassa;

o)	rullan tosiasiallinen nopeus testin osalta;

p)	testin vaihteenkäyttösuunnitelma;

q)	tyyppi I -testin päästötulokset kustakin testin osasta ja testin painotetut kokonaistulokset;

r)	tyyppi I -testien sekunnittaiset päästöarvot, jos ne katsotaan tarpeellisiksi;

s)	tyyppi II -testin päästötulokset (katso liite III).