Neuvoston asetus (EY) N:o 2252/2004, annettu 13 päivänä joulukuuta 2004, jäsenvaltioiden myöntämien passien ja matkustusasiakirjojen turvatekijöitä ja biometriikkaa koskevista vaatimuksista
Virallinen lehti nro L 385 , 29/12/2004 s. 0001 - 0006
Neuvoston asetus (EY) N:o 2252/2004, annettu 13 päivänä joulukuuta 2004, jäsenvaltioiden myöntämien passien ja matkustusasiakirjojen turvatekijöitä ja biometriikkaa koskevista vaatimuksista EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 62 artiklan 2 kohdan a alakohdan, ottaa huomioon komission ehdotuksen [1], ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon [2], sekä katsoo seuraavaa: (1) Thessalonikissa 19 ja 20 päivänä kesäkuuta 2003 kokoontunut Eurooppa-neuvosto vahvisti, että Euroopan unionissa tarvitaan yhdenmukainen lähestymistapa biometristen tunnisteiden tai biometristen tietojen käyttöön kolmansien maiden kansalaisten asiakirjoissa, Euroopan unionin kansalaisten passeissa ja tietojärjestelmissä (VIS ja SIS II). (2) Neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien 17 päivänä lokakuuta 2000 antamassa päätöslauselmassa [3] otettiin käyttöön passien turvallisuutta koskevat vähimmäisvaatimukset. Päätöslauselmasta olisi nyt tehtävä yhteisön säädös passien ja matkustusasiakirjojen turvavaatimusten parantamiseksi ja yhdenmukaistamiseksi sekä niiden suojaamiseksi väärentämiseltä. Passiin ja matkustusasiakirjaan olisi samalla liitettävä biometrisiä tunnisteita luotettavan yhteyden luomiseksi matkustusasiakirjan ja sen oikean haltijan välille. (3) Passien turvatekijöiden yhdenmukaistaminen ja biometristen tunnisteiden liittäminen niihin ovat tärkeä askel kohti sellaisten tulevaa kehitystä ennakoivien uusien teknisten osien käyttöön ottamista Euroopan tasolla, jotka parantavat matkustusasiakirjan turvallisuutta ja jotka luovat luotettavamman yhteyden passin tai matkustusasiakirjan ja sen haltijan välille, millä on suuri merkitys varmistettaessa, että passi on suojattu väärinkäyttöä vastaan. Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön (ICAO) eritelmät, ja erityisesti ne, jotka on esitetty koneellisesti luettavia matkustusasiakirjoja koskevassa asiakirjassa 9303, olisi otettava huomioon. (4) Tällä asetuksella yhdenmukaistetaan vain jäsenvaltioiden myöntämien passien ja matkustusasiakirjojen turvatekijät, biometriset tunnisteet mukaan luettuina. Niiden viranomaisten ja laitosten nimeämisestä, joilla on valtuudet päästä asiakirjojen tallennusvälineeseen tallennettuihin tietoihin, säädetään kansallisessa lainsäädännössä, jollei yhteisön oikeuden, Euroopan unionin oikeuden tai kansainvälisten sopimusten asiaa koskevista määräyksistä muuta johdu. (5) Tässä asetuksessa olisi säädettävä ainoastaan niistä eritelmistä, jotka eivät ole salaisia. Niitä on tarpeen täydentää muilla eritelmillä, jotka voivat olla salassa pidettäviä, väärentämisen estämiseksi. Tällaiset tekniset lisäeritelmät olisi hyväksyttävä menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY mukaisesti [4]. (6) Yhtenäisestä viisumin kaavasta 29 päivänä toukokuuta 1995 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1683/95 [5] 6 artiklalla perustetun komitean olisi avustettava komissiota. (7) Jotta mainitut tiedot eivät tulisi useampien henkilöiden saataville kuin on välttämätöntä, on myös hyvin tärkeää, että kukin jäsenvaltio nimeää ainoastaan yhden laitoksen, joka on vastuussa passien ja matkustusasiakirjojen valmistuksesta, jolloin jäsenvaltio voi kuitenkin tarvittaessa vaihtaa passien valmistajaa. Turvallisuussyistä kunkin jäsenvaltion olisi ilmoitettava toimivaltaisen laitoksen nimi komissiolle ja muille jäsenvaltioille. (8) Passeihin ja matkustusasiakirjoihin liittyviä henkilötietoja käsiteltäessä sovelletaan yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24 päivänä lokakuuta 1995 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 95/46/EY [6]. Olisi varmistettava, ettei passiin tallenneta muita tietoja kuin ne, joista säädetään tässä asetuksessa ja sen liitteessä tai jotka mainitaan asianomaisessa matkustusasiakirjassa. (9) Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti yhteisten turvavaatimusten ja yhteentoimivien biometristen tunnisteiden käyttöön ottamista koskevan perustavoitteen saavuttamiseksi on tarpeen ja asianmukaista antaa säännöt, jotka koskevat kaikkia 14 päivänä kesäkuuta 1985 tehdyn Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehtyä yleissopimusta [7] täytäntöön panevia jäsenvaltioita. Perustamissopimuksen 5 artiklan kolmannen kohdan mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeen. (10) Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitetyn, Tanskan asemaa koskevan pöytäkirjan 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän asetuksen antamiseen, asetus ei sido Tanskaa eikä asetusta sovelleta siihen. Koska tämän asetuksen tarkoituksena on kehittää Schengenin säännöstöä Euroopan yhteisön perustamissopimuksen kolmannen osan IV osaston määräysten mukaisesti, Tanska päättää mainitun pöytäkirjan 5 artiklan mukaisesti kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun neuvosto on antanut tämän asetuksen, saattaako se sen osaksi kansallista lainsäädäntöään. (11) Tällä asetuksella kehitetään Schengenin säännöstön niitä määräyksiä, joihin Yhdistynyt kuningaskunta ei osallistu Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan pyynnöstä saada osallistua joihinkin Schengenin säännöstön määräyksiin 29 päivänä toukokuuta 2000 tehdyn neuvoston päätöksen 2000/365/EY [8] mukaisesti. Yhdistynyt kuningaskunta ei näin ollen osallistu tämän asetuksen antamiseen, asetus ei sido sitä eikä asetusta sovelleta siihen. (12) Tällä asetuksella kehitetään Schengenin säännöstön niitä määräyksiä, joihin Irlanti ei osallistu Irlannin pyynnöstä saada osallistua joihinkin Schengenin säännöstön määräyksiin 28 päivänä helmikuuta 2002 tehdyn neuvoston päätöksen 2002/192/EY [9] mukaisesti. Irlanti ei näin ollen osallistu tämän asetuksen antamiseen, asetus ei sido sitä eikä asetusta sovelleta siihen. (13) Islannin ja Norjan osalta tällä asetuksella kehitetään Euroopan unionin neuvoston, Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä näiden kahden valtion osallistumisesta Schengenin säännöstön täytäntöönpanoon, soveltamiseen ja kehittämiseen tehdyssä sopimuksessa [10] tarkoitettuja Schengenin säännöstön niitä määräyksiä, jotka kuuluvat tietyistä tämän sopimuksen yksityiskohtaisista soveltamissäännöistä 17 päivänä toukokuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/437/EY [11] 1 artiklan B kohdassa tarkoitettuun alaan. (14) Sveitsin osalta tällä asetuksella kehitetään edelleen Euroopan unionin, Euroopan yhteisön ja Sveitsin valaliiton välillä allekirjoitetussa sopimuksessa Sveitsin valaliiton osallistumisesta Schengenin säännöstön täytäntöönpanoon, soveltamiseen ja kehittämiseen [12] tarkoitettua Schengenin säännöstöä, joka kuuluu päätöksen 1999/437/EY 1 artiklan B kohdassa ja mainitun sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin ja Euroopan yhteisön puolesta sekä sopimuksen tiettyjen määräysten väliaikaisesta noudattamisesta 25 päivänä lokakuuta 2004 tehtyjen neuvoston päätösten [13] 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun alaan, ON ANTANUT TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla 1. Jäsenvaltioiden myöntämien passien ja matkustusasiakirjojen on oltava liitteessä säädettyjen turvallisuutta koskevien vähimmäisvaatimusten mukaiset. 2. Passeissa ja matkustusasiakirjoissa on oltava tallennusväline, johon on tallennettu kasvokuva. Jäsenvaltioiden on tallennettava niihin myös sormenjäljet yhteentoimivassa muodossa. Tiedot on suojattava, ja tallennusvälineen on oltava kapasiteetiltaan riittävä ja kyettävä takaamaan tietojen eheys, aitous ja luottamuksellisuus. 3. Tätä asetusta sovelletaan jäsenvaltioiden myöntämiin passeihin ja matkustusasiakirjoihin. Sitä ei sovelleta jäsenvaltioiden kansalaisilleen myöntämiin henkilökortteihin eikä väliaikaisiin passeihin ja matkustusasiakirjoihin, jotka ovat voimassa enintään 12 kuukautta. 2 artikla Passeja ja matkustusasiakirjoja varten on annettava 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla menettelyllä teknisiä lisäeritelmiä, jotka koskevat seuraavia seikkoja: a) lisäturvaominaisuudet ja -vaatimukset, muun muassa tehostetut vaatimukset väärentämisen estämiseksi; b) tekniset eritelmät biometristen tunnisteiden tallennusvälinettä ja sen suojaamista varten, luvattoman pääsyn estäminen mukaan luettuna; c) kasvokuvaa ja sormenjälkiä koskevat laatuvaatimukset ja yhteiset säännöt. 3 artikla 1. Jäljempänä 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla menettelyllä voidaan päättää, että 2 artiklassa tarkoitetut eritelmät ovat salaisia eikä niitä saa julkaista. Tällöin ne saatetaan ainoastaan jäsenvaltioiden nimeämien, tulostuksesta vastaavien laitosten käyttöön ja jäsenvaltion tai komission asianmukaisesti valtuuttamien henkilöiden tietoon. 2. Kunkin jäsenvaltion on nimettävä yksi laitos, joka vastaa passien ja matkustusasiakirjojen tulostuksesta. Sen on ilmoitettava tämän laitoksen nimi komissiolle ja muille jäsenvaltioille. Kaksi tai useampi jäsenvaltio voi nimetä saman laitoksen. Kullakin jäsenvaltiolla on oikeus vaihtaa nimeämäänsä laitosta. Sen on ilmoitettava tästä komissiolle ja muille jäsenvaltioille. 4 artikla 1. Tietosuojasäännösten estämättä henkilöillä, joille passi tai matkustusasiakirja on myönnetty, on oikeus tarkistaa passin tai matkustusasiakirjan sisältämät henkilötiedot ja tarvittaessa pyytää tietojen korjaamista tai poistamista. 2. Passiin tai matkustusasiakirjaan ei saa sisällyttää muita koneellisesti luettavia tietoja kuin ne, joista säädetään tässä asetuksessa tai sen liitteessä tai jotka mainitaan passissa tai matkustusasiakirjassa sen myöntävän jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaisesti. 3. Tämän asetuksen soveltamiseksi passien ja matkustusasiakirjojen sisältämiä biometrisiä tunnisteita saa käyttää ainoastaan: a) asiakirjan aitouden toteamiseksi; b) haltijan henkilöllisyyden varmistamiseksi vertaamalla biometrisiä tunnisteita suoraan saatavilla oleviin tunnisteisiin tilanteessa, jossa passi tai muu matkustusasiakirja on lain mukaan esitettävä. 5 artikla 1. Komissiota avustaa asetuksen (EY) N:o 1683/95 6 artiklan 2 kohdassa perustettu komitea. 2. Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 5 ja 7 artiklaa. Päätöksen 1999/468/EY 5 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu määräaika vahvistetaan kahdeksi kuukaudeksi. 3. Komitea vahvistaa työjärjestyksensä. 6 artikla Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Jäsenvaltioiden on sovellettava tätä asetusta a) kasvokuvan osalta: viimeistään 18 kuukauden kuluttua b) sormenjälkien osalta: viimeistään 36 kuukauden kuluttua siitä, kun 2 artiklan mukaiset toimenpiteet on toteutettu. Tämä ei kuitenkaan vaikuta jo myönnettyjen passien ja matkustusasiakirjojen kelpoisuuteen. Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan jäsenvaltioissa Euroopan yhteisön perustamissopimuksen mukaisesti. Tehty Brysselissä 13 päivänä joulukuuta 2004. Neuvoston puolesta Puheenjohtaja B. R. Bot -------------------------------------------------- [1] EUVL C 98, 23.4.2004, s. 39. [2] Lausunto annettu 2. joulukuuta 2004 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä). [3] EYVL C 310, 28.10.2000, s. 1. [4] EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23. [5] EYVL L 164, 14.7.1995, s. 1. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna vuoden 2003 liittymisasiakirjalla. [6] EYVL L 281, 23.11.1995, s. 31. Direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EY) N:o 1882/2003 (EUVL L 284, 31.10.2003, s. 1). [7] EYVL L 239, 22.9.2000, s. 19. Yleissopimus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 871/2004 (EUVL L 162, 30.4.2004, s. 29). [8] EYVL L 131, 1.6.2000, s. 43. [9] EYVL L 64, 7.3.2002, s. 20. [10] EYVL L 176, 10.7.1999, s. 36. [11] EYVL L 176, 10.7.1999, s. 31. [12] Neuvoston asiak. 13054/04 on saatavissa osoitteessa: http://register.consilium.eu.int [13] Neuvoston asiak. 13464/04 ja 13466/94 ovat saatavissa osoitteessa: http://register.consilium.eu.int --------------------------------------------------
+++++ ANNEX 1 +++++