—

kumoamaan asetuksen (EU) 2022/1273 (1) siltä osin kuin sillä muutetaan asetuksen (EU) 269/2014 (2) 9 artiklan 2 kohtaa ja luodaan kantajaa koskeva raportointivelvollisuus;

—

velvoittamaan neuvoston korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että neuvosto on ylittänyt rajoittavia toimenpiteitä koskevan toimivaltansa. Kantajien mukaan raportointivelvollisuus ei ole päätöksen 2014/145/YUTP (3) tehokkuuden kannalta tarpeellinen toimenpide ja kyseisellä säännöksellä näin ollen puututaan jäsenvaltioiden toimivaltaan panna täytäntöön rajoittavat toimenpiteet. Lisäksi neuvostolla ei ollut toimivaltaa luoda ja määritellä itse rajoittavan toimenpiteen alaan kuulumattoman raportointivelvollisuuden loukkaamista eikä yhdenmukaistaa kyseisen loukkaamisen seuraamuksia.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu vallan väärinkäyttöön, koska tiukassa määräajassa asetettu raportointivelvollisuus yhdistettynä jäsenvaltioille asetettuun velvoitteeseen määrätä mainitun velvollisuuden laiminlyönnistä seuraamus seuraamusjärjestelmällä, joka koostuu muun muassa takavarikoista, annettiin muun yksinomaisen tai vähintäänkin määräävän päämäärän saavuttamiseksi kuin sen, johon vedottiin.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen sillä perustella, että raportointivelvollisuus ei ollut tarpeellinen ja että raportointivelvollisuuden laiminlyöntiin liittyvät seuraukset ovat näin ollen suhteettomia asetuksella tavoiteltuun päämäärään nähden.

4)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamiseen sillä perusteella, että riidanalaisen asetuksen 1 artiklan 4 kohta ei ole selkeä eikä täsmällinen eikä sen soveltamista voida ennustaa.