1)

Kuuluuko direktiivin 2014/42 (1) ja erityisesti sen 4 artiklan ja puitepäätöksen 2005/212 (2) ja erityisesti sen 2 artiklan soveltamisalaan sellainen kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään, että kansallinen tuomioistuin tuomitsee rikoshyödyn menetetyksi lainvastaisesti hankittua omaisuutta koskevassa erillisessä menettelyssä, joka käydään erillään rikosoikeudellisesta päämenettelystä ennen kuin viimeksi mainitussa menettelyssä on todettu tapahtuneen rikos ja ennen kuin ketään on todettu syylliseksi tähän rikokseen, ja jossa lisäksi säädetään, että menetetyksi tuomitseminen perustuu rikosasiaan liittyvästä aineistosta saatuihin tietoihin?

2)

Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, onko katsottava, että lainsäädäntö, joka koskee oikeutta tutustua asiaan liittyvään aineistoon lainvastaisesti hankittua omaisuutta koskevassa menettelyssä, on perusoikeuskirjan 47 artiklassa ja direktiivin 2014/42 8 artiklan 1 kohdassa taatun oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden mukainen?

3)

Onko unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatetta tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltion perustuslakituomioistuin, jonka on ratkaistava unionin oikeuden vastaiseksi todetun kansallisen lainsäädännön perustuslainvastaisuutta koskeva kanne, toteaa, että asiassa sovelletaan oikeusvarmuuden periaatetta ja että kyseisen lainsäädännön oikeusvaikutukset pysyvät voimassa sen ajanjakson ajan, jonka tämä lainsäädäntö oli voimassa?