52002PC0453

Ehdotus: neuvoston asetus tonnikalaa, miekkakalaa ja isosilmätonnikalaa koskevan yhteisön tilastointijärjestelmän perustamisesta /* KOM/2002/0453 lopull. - CNS 2002/0200 */

Virallinen lehti nro 331 E , 31/12/2002 s. 0128 - 0165


Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS tonnikalaa, miekkakalaa ja isosilmätonnikalaa koskevan yhteisön tilastointijärjestelmän perustamisesta

(komission esittämä)

PERUSTELUT

Euroopan yhteisö on mukana alueellisissa kalastusjärjestöissä, jotka tekevät alueellista yhteistyötä kalavarojen säilyttämisen ja hoidon alalla.

Useat alueelliset kalastusjärjestöt ovat viimeisten kymmenen vuoden aikana vahvistaneet ja toteuttaneet erilaisia ohjelmia, joissa on otettu käyttöön saalisilmoituksia, alkuperätodistuksia, seurantajärjestelmiä ja tilastointiasiakirjaohjelmia ja joilla taistellaan laitonta, sääntelemätöntä ilmoittamatonta kalastusta vastaan.

Kansainvälinen Atlantin tonnikalojen suojelukomissio (ICCAT) on vuodesta 1993 alkaen toteuttanut tonnikalan tilastointiasiakirjaohjelmaa.

ICCAT antoi vuonna 2001 pidetyssä seitsemännessätoista sääntömääräisessä kokouksessaan kaksi suositusta, joilla pyritään luomaan oma tilastointiasiakirjaohjelma sekä miekkakalalle että isosilmätonnikalalle.

Samanaikaisesti Intian valtameren tonnikalatoimikunta (IOTC) hyväksyi vuonna 2001 päätöslauselman, joka koskee isosilmätonnikalan tilastointiasiakirjaohjelman perustamista.

Näiden ohjelmien tavoitteena on parantaa mainittujen lajien saaliita koskevien tilastotietojen luotettavuutta ja tarjota tietoja kauppavirroista.

Näillä ohjelmilla pyritään sen vuoksi valvomaan mainittujen tuotteiden tuontia, vientiä ja jälleenvientiä käyttämällä asianomaisen valtion toimivaltaisten viranomaisten vahvistamaa tilastointiasiakirjaa. Näissä ohjelmissa säädetään lisäksi sopimuspuolten velvollisuudesta varmistaa kaupallisten tietojen kerääminen ja ristiintarkastaminen.

Tällä ehdotuksella pyritään saattamaan näissä ohjelmissa vahvistetut velvoitteet osaksi yhteisön lainsäädäntöä, ja siinä vahvistetaan jäsenvaltioiden niiden täytäntöönpanoa koskeva vastuu.

Tonnikalan osalta ICCAT:n aiemmin antamat tilastointiasiakirjaohjelmia koskevat suositukset ja päätöslauselmat on jo saatettu osaksi yhteisön lainsäädäntöä tonnikalaa (Thunnus thynnus) koskevan yhteisön tilastointijärjestelmän perustamisesta 12 päivänä huhtikuuta 1994 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 858/94, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 24 päivänä kesäkuuta annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1446/1999. Tilastointiasiakirjoja koskevien säännösten paremman luettavuuden ja yhdenmukaisen soveltamisen takaamiseksi on suotavaa kumota asetus (EY) N:o 858/94 ja sisällyttää sen säännökset tähän ehdotukseen.

Komissio ehdottaa, että neuvosto hyväksyisi tämän ehdotuksen.

2002/0200 (CNS)

Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS tonnikalaa, miekkakalaa ja isosilmätonnikalaa koskevan yhteisön tilastointijärjestelmän perustamisesta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 37 artiklan,

ottaa huomioon komission ehdotuksen [1],

[1] EYVL C, , s. .

ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon [2],

[2] EYVL C, , s. .

sekä katsoo seuraavaa:

(1) Yhteisö on 14 päivästä marraskuuta 1997 lähtien ja neuvoston päätöksestä 86/238/ETY [3] johtuen Rio de Janeirossa 14 päivänä toukokuuta 1966 allekirjoitetun Atlantin tonnikalojen suojelua koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (jäljempänä 'ICCAT-yleissopimus'), sellaisena kuin se on muutettuna yleissopimuksen sopimuspuolina olevien valtioiden täysivaltaisten edustajien konferenssin päätösasiakirjaan liitetyllä Pariisissa 10 päivänä heinäkuuta 1984 allekirjoitetulla pöytäkirjalla, sopimuspuoli.

[3] EYVL L 162, 18.6.1986, s. 33.

(2) ICCAT-yleissopimuksessa määrätään tonnikalavarojen ja sen lähilajien säilyttämisen ja hoidon alueellisen yhteistyön puitteista Atlantilla ja sitä ympäröivillä merillä perustamalla Kansainvälinen Atlantin tonnikalojen suojelukomissio, jäljempänä 'ICCAT', sekä antamalla yleissopimuksen alueella sellaisia kalavarojen säilyttämistä ja hoitoa koskevia suosituksia, jotka velvoittavat sopimuspuolia.

(3) Isosilmätonnikalakannan ja miekkakalakannan sääntelytoimenpiteiden osana sekä tilastotietojen laatua ja luotettavuutta parantaakseen ja laittoman kalastuksen kehittymistä vastaan taistellakseen ICCAT on antanut suosituksen, jonka tavoitteena on luoda isosilmätonnikalan tilastointiasiakirjaohjelma, sekä suosituksen, jonka tavoitteena on luoda Atlantin miekkakalan tilastointiasiakirjaohjelma. Koska näistä suosituksista on tullut yhteisöä velvoittavia, ne olisi pantava täytäntöön.

(4) Neuvoston päätöksellä 95/399/EY [4] hyväksyttiin yhteisön liittyminen Intian valtameren tonnikalatoimikunnan perustamisesta tehtyyn sopimukseen. Tässä sopimuksessa määrätään tonnikalojen ja niiden lähilajien säilyttämistä ja järkevää käyttöä koskevan kansainvälisen yhteistyön vahvistamisesta Intian valtamerellä perustamalla Intian valtameren tonnikalatoimikunta, jäljempänä 'IOTC', jonka tehtävänä on antaa sen toimivaltaan kuuluvalla alueella sopimuspuolia velvoittavia kalavarojen säilyttämistä ja hoitoa koskevia suosituksia.

[4] EYVL L 236, 5.10.1995, s. 24.

(5) IOTC on antanut julkilausuman, jolla perustetaan isosilmätonnikalan tilastointiasiakirjaohjelma. Koska tästä suosituksesta on tullut yhteisöä velvoittava, se olisi pantava täytäntöön.

(6) Tonnikalan osalta ICCAT:n aiemmin antamat tilastointiasiakirjaohjelmia koskevat suositukset ja päätöslauselmat on jo saatettu osaksi yhteisön lainsäädäntöä tonnikalaa (Thunnus thynnus) koskevan yhteisön tilastointijärjestelmän perustamisesta 12 päivänä huhtikuuta 1994 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 858/94 [5]. Tilastointiasiakirjoja koskevien säännösten paremman luettavuuden ja yhdenmukaisen soveltamisen takaamiseksi asetus (EY) N:o 858/94 olisi kumottava ja kaikki mainitut säännökset olisi sisällytettävä tähän asetukseen.

[5] EYVL L 99, 19.4.1994, s. 1. Asetus sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EY) N:o 1446/1999 (EYVL L 167, 2.7.1999, s. 1).

(7) Tämän asetuksen täytäntöön panemiseksi tarvittavista toimenpiteistä olisi päätettävä menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn päätöksen 1999/468/EY [6] mukaisesti.

[6] EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23.

ON ANTANUT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 luku: Yleiset säännökset

1 artikla Tavoite

Tässä asetuksessa vahvistetaan yleiset periaatteet ja edellytykset, joiden mukaisesti yhteisössä sovelletaan:

a) kansainvälisen Atlantin tonnikalojen suojelukomission (jäljempänä 'ICCAT') hyväksymiä tonnikalan (Thunnus thynnus), miekkakalan (Xiphias gladius) ja isosilmätonnikalan (Thunnus obesus) tilastointiasiakirjaohjelmia;

b) Intian valtameren tonnikalatoimikunnan (jäljempänä 'IOTC') hyväksymää isosilmätonnikalan tilastointiasiakirjaohjelmaa.

2 artikla Soveltamisala

Tätä asetusta sovelletaan 1 artiklassa tarkoitettuihin tonnikaloihin, miekkakaloihin ja isosilmätonnikaloihin, jotka:

a) ovat yhteisön aluksen tai tuottajan kalastamia, tai

b) tuotu yhteisöön, tai

c) viety taikka jälleenviety yhteisöstä kolmanteen maahan.

Tätä asetusta ei sovelleta nuotta- tai siima-alusten pyytämiin isosilmätonnikaloihin, jotka on pääasiassa tarkoitettu Intian valtameren tonnikalatoimikunnan perustamista koskevan sopimuksen (jäljempänä 'IOTC-sopimus') ja Atlantin tonnikalojen suojelua koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (jäljempänä 'ICCAT-yleissopimus') soveltamisalueiden säilyketehtaille.

3 artikla Määritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

a) 'tonnikalalla' liitteessä I tarkoitettuihin Taric-koodeihin kuuluvaa Thunnus thynnus -lajin kalaa;

b) 'miekkakalalla' liitteessä II tarkoitettuihin Taric-koodeihin kuuluvaa Xiphias gladius -lajin kalaa;

c) 'isosilmätonnikalalla' liitteessä III tarkoitettuihin Taric-koodeihin kuuluvaa Thunnus obesus -lajin kalaa;

d) 'kalastuksella' kalastusaluksella tehtyä purkamis-, jälleenlaivaus- tai altaaseenpanemistarkoituksessa tapahtunutta taikka tuottajan tonnikalarysällä tekemää johonkin 1 artiklassa tarkoitetuista lajeista kuuluvan kalan pyydystämistä;

e) yhteisön tuottajalla' luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä, joiden käyttämillä tuotantomenetelmillä saadaan kalastustuotteita ensimmäisen kerran markkinoille saatettaviksi;

f) 'tuonnilla' neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 [7] 4 artiklan 16 kohdan a-f alakohdassa mainittuja tullimenettelyitä.

[7] EYVL L 302, 19.10.1992, s. 1.

2 luku: Tilastointi

1 jakso - Jäsenvaltion velvollisuudet tuotaessa

4 artikla Tuontia koskeva tilastointiasiakirja

1. Kaiken kolmansista maista yhteisön alueelle tuotavan, edellä 1 artiklassa tarkoitettuihin lajeihin kuuluvan kalan mukana on oltava tilastointiasiakirja, joka on laadittu:

- tonnikalan osalta liitteessä IV a olevan mallin mukaisesti,

- miekkakalan osalta liitteessä V olevan mallin mukaisesti,

- isosilmätonnikalan osalta liitteessä VI tai liitteessä VII olevan mallin mukaisesti.

2. Tilastointiasiakirjan on täytettävä seuraavat edellytykset:

a) siinä on kaikki 1 kohdassa tarkoitetuissa liitteissä säädetyt tiedot ja kaikki vaadittavat allekirjoitukset asianomaisilta toimijoilta, jotka vastaavat niissä antamistaan ilmoituksista;

b) sen on vahvistanut:

i) kun on kysymys kalastuksesta kalastusaluksella: kalastuksen toteuttaneen aluksen lippuvaltion asianmukaisesti valtuuttama viranomainen tai joku muu tämän valtion asianmukaisesti valtuuttama henkilö tai laitos. Liitteessä IV b mainittujen maiden osalta vahvistamisen voi tehdä jokin näiden maiden tähän tarkoitukseen hyväksymä laitos;

ii) kun on kysymys kalastuksesta tonnikalarysällä: sen valtion, jonka aluevesillä pyynti on tapahtunut, asianmukaisesti valtuuttama viranomainen;

iii) kun on kysymys rahtaussopimuksella toimivan aluksen kalastamasta miekkakalasta ja isosilmätonnikalasta: vientivaltion asianmukaisesti valtuuttama viranomainen tai muu henkilö tai laitos;

iv) kun on kysymys liitteessä VIII a ja liitteessä VIII b mainittujen alusten kalastamasta isosilmätonnikalasta: Japanin tai Taiwanin valtion virkamies tai joku muu näiden valtioiden asianmukaisesti tarkoitukseen valtuuttama henkilö.

3. Tilastointiasiakirja luovutetaan sen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille, jossa tuote on luovutettu vapaaseen liikkeeseen.

4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden tulliviranomaiset tai muut toimivaltaiset viranomaiset vaativat ja tarkastavat kaikki johonkin 1 artiklassa tarkoitettuun lajiin kuuluvan kalan tuontia koskevat asiakirjat, tilastointiasiakirja mukaan luettuna.

Näillä viranomaisilla on myös oikeus tutkia lastin sisältö mainittujen asiakirjojen tietojen paikkansapitävyyden tarkastamiseksi.

5. Johonkin 1 artiklassa tarkoitettuun lajiin kuuluvan kalan tuonti on kiellettyä, jos kyseisen lastin mukana ei ole vastaavaa, 1 ja 2 kohdan mukaisesti vahvistettua ja täytettyä tuontia koskevaa tilastointiasiakirjaa.

2 jakso: Jäsenvaltion velvollisuudet vietäessä

5 artikla Vientiä koskeva tilastointiasiakirja

1. Kaiken yhteisön aluksen tai tuottajan kalastaman, 1 artiklassa tarkoitettuihin lajeihin kuuluvan ja kolmansiin maihin vietävän kalan mukana on oltava tilastointiasiakirja, joka on laadittu:

tonnikalan osalta liitteessä IV a olevan mallin mukaisesti,

miekkakalan osalta liitteessä V olevan mallin mukaisesti,

isosilmätonnikalan osalta liitteessä VI tai liitteessä VII olevan mallin mukaisesti.

2. Vientiasiakirjan on täytettävä seuraavat edellytykset:

a) siinä on kaikki 1 kohdassa tarkoitetuissa liitteissä säädetyt tiedot ja kaikki vaadittavat allekirjoitukset asianomaisilta toimijoilta, jotka vastaavat niissä antamistaan ilmoituksista;

b) sen ovat vahvistaneet:

i) joko lippujäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset;

ii) tai jonkin sellaisen toisen jäsenvaltion viranomaiset, jossa tuotteet on purettu, edellyttäen, että kyseiset määrät viedään yhteisön ulkopuolelle mainitun jäsenvaltion alueelta käsin. Tämän jäsenvaltion on toimitettava kahden kuukauden kuluessa lippujäsenvaltiolle asianmukaisesti vahvistetun tilastointiasiakirjan jäljennös.

3. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden tulliviranomaiset tai muut toimivaltaiset viranomaiset vaativat ja tarkastavat kaikki johonkin 1 artiklassa tarkoitettuun lajiin kuuluvan kalan vientiä koskevat asiakirjat, tilastointiasiakirja mukaan luettuna.

Näillä viranomaisilla on myös oikeus tutkia lastin sisältö mainittujen asiakirjojen tietojen paikkansapitävyyden tarkastamiseksi.

4. Kunkin jäsenvaltion on toimitettava komissiolle 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettuja toimivaltaisia viranomaisia koskevat tiedot. Komissio toimittaa tiedot edelleen muille jäsenvaltioille.

5. Johonkin 1 artiklassa tarkoitettuun lajiin kuuluvan kalan vienti on kiellettyä, jos kyseisen lastin mukana ei ole vastaavaa, 1 ja 2 kohdan mukaisesti vahvistettua ja täytettyä vientiä koskevaa tilastointiasiakirjaa.

3 jakso: Jäsenvaltion velvollisuudet jälleenvietäessä

6 artikla Jälleenvientitodistus

1. Kaiken 1 artiklassa tarkoitettuihin lajeihin kuuluvan kalan mukana on oltava jälleenvientitodistus, kun kala:

a) joko jälleenviedään yhteisöstä johonkin kolmanteen maahan sen jälkeen kun se on tuotu yhteisöön;

b) tai, kun on kyse kolmannesta maasta peräisin olevasta ja mainitun kolmannen maan jälleenviemästä kalasta, tuodaan yhteisön alueelle.

Jälleenvientitodistus on laadittava:

a) tonnikalan osalta liitteessä IX olevan mallin mukaisesti;

b) miekkakalan osalta liitteessä X olevan mallin mukaisesti;

c) isosilmätonnikalan osalta liitteessä XI tai liitteessä XII olevan mallin mukaisesti.

2. Jälleenvientitodistuksen on täytettävä seuraavat edellytykset:

a) siinä on kaikki 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetuissa liitteissä säädetyt tiedot ja kaikki vaadittavat allekirjoitukset asianomaisilta toimijoilta, jotka vastaavat niissä antamistaan ilmoituksista;

b) sen ovat vahvistaneet sen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset, josta käsin jälleenvienti on tarkoitus toteuttaa tai sen kolmannen maan toimivaltaiset viranomaiset, josta käsin jälleenvienti on toteutettu;

c) sen mukana on 4 artiklassa tarkoitetun tuontia koskevan tilastointiasiakirjan asianmukaisesti vahvistettu jäljennös.

3. Jäsenvaltioiden, jotka vahvistavat jälleenvientitodistuksia 2 kohdan b alakohdan mukaisesti, on vaadittava jälleenviejiltä tarvittavat asiakirjat, joilla voidaan todistaa, että jälleenvietävät kalalastit vastaavat alun perin tuotuja lasteja. Jäsenvaltioiden on toimitettava lippuvaltiolle tai viejävaltiolle jälleenvientitodistuksen jäljennös, jos nämä sitä pyytävät.

4. Jälleenvientitodistus on annettava tuojana tai jälleenviejänä olevan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille.

5. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden tulliviranomaiset tai muut toimivaltaiset viranomaiset vaativat ja tarkastavat kaikki johonkin 1 artiklassa tarkoitettuun lajiin kuuluvan kalan jälleenvientiä koskevat asiakirjat, jälleenvientitodistus mukaan luettuna.

Näillä viranomaisilla on myös oikeus tutkia lastin sisältö mainittujen asiakirjojen tietojen paikkansapitävyyden tarkastamiseksi.

6. Johonkin 1 artiklassa tarkoitettuun lajiin kuuluvan kalan jälleenvienti ja jälleenvientiä seuraava tuonti on kiellettyä, jos kyseisen lastin mukana ei ole vastaavaa, 1 ja 2 kohdan mukaisesti vahvistettua ja täytettyä jälleenvientitodistusta.

7 artikla Peräkkäiset jälleenviennit

1. Kaiken 1 artiklassa tarkoitettuihin lajeihin kuuluvan jälleenvietävän kalan, joka on jo aiemmin jälleenviety, mukana on oltava uusi, 6 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti vahvistettu ja täytetty jälleenvientitodistus.

Sovelletaan 6 artiklan 3-6 kohtaa.

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetun uuden jälleenvientitodistuksen mukana on oltava oikeaksi todistettu jäljennös lastia seuranneista aiemmista asianmukaisesti vahvistetuista jälleenvientitodistuksista.

3 luku: Tietojen toimittaminen

8 artikla Vahvistamista koskevat tiedot

Kunkin jäsenvaltion on toimitettava komissiolle 30 päivän kuluessa tämän asetuksen voimaantulosta käyttämiensä tilastointiasiakirjojen ja jälleenvientitodistusten mallit. Sen on toimitettava komissiolle myös kaikki vahvistamista koskevat tiedot ja hyvissä ajoin tiedot kaikista vahvistamiseen mahdollisesti tehdyistä muutoksista seuraavien mallien mukaisesti:

a) liitteessä XIII oleva ICCAT-malli tonnikalalle, miekkakalalle ja isosilmätonnikalalle;

b) liitteessä XIV oleva IOTC-malli isosilmätonnikalalle.

9 artikla Tietojen toimittaminen

1. Jäsenvaltioiden, jotka tuovat, vievät tai jälleenvievät johonkin 1 artiklassa tarkoitettuun lajiin kuuluvaa kalaa, on toimitettava komissiolle atk-teitse ennen 15 päivää maaliskuuta edeltävän vuoden 1 päivästä heinäkuuta 31 päivään joulukuuta ulottuvan kauden osalta ja ennen 15 päivää syyskuuta kuluvan vuoden 1 päivästä tammikuuta 30 päivään kesäkuuta ulottuvan kauden osalta kertomus, joka sisältää:

a) niiden alueelle tuodun, johonkin 1 artiklassa tarkoitettuun lajiin kuuluvan kalan kunkin kaupallisen esittämismuodon määrät, eriteltynä kolmansien alkuperämaiden, pyyntipaikan ja käytetyn pyydystyypin mukaan;

b) niiden alueelle kolmannen maan jälleenviennin jälkeen tuodun, johonkin 1 artiklassa tarkoitettuun lajiin kuuluvan kalan kunkin kaupallisen esittämismuodon määrät, eriteltynä kolmansien alkuperämaiden, pyyntipaikan ja käytetyn pyydystyypin mukaan.

2. Edellä olevassa kohdassa tarkoitetussa kertomuksessa on oltava tiedot, joista on säädetty:

a) tonnikalan osalta liitteessä XV;

b) miekkakalan osalta liitteessä XVI;

c) isosilmätonnikalan osalta liitteessä XVII tai liitteessä XVIII.

10 artikla Kansallinen kertomus

Jäsenvaltioiden, jotka vievät johonkin 1 artiklassa tarkoitettuun lajiin kuuluvaa kalaa, on tarkistettava, että komission toimittamat tiedot vastaavat niiden omia tietoja. Niiden on ilmoitettava komissiolle tämän tarkistuksen tulos neuvoston asetuksen (EY) N:o 1936/2001 [8] 9 artiklassa tarkoitetussa kansallisessa kertomuksessa.

[8] EYVL L 263, 3.10.2001, s. 1.

4 luku: Loppusäännökset

11 artikla Liitteiden muuttaminen

Liitteet voidaan muuttaa ICCAT:n ja IOTC:n säilyttämistoimenpiteiden soveltamisen tultua yhteisölle pakolliseksi 12 artiklan 2 kohdassa säädettyä menettelyä noudattaen.

12 artikla Komiteamenettely

1. Komissiota avustaa neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3760/92 [9] 17 artiklassa perustettu kalastus- ja vesiviljelyalan hallintokomitea.

[9] EYVL L 389, 31.12.1992, s. 1.

2. Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 4 ja 7 artiklassa säädettyä menettelyä.

3. Päätöksen 1999/468/EY 4 artiklan 3 kohdassa säädetty määräaika vahvistetaan yhdeksi kuukaudeksi.

13 artikla Kumoaminen

1. Kumotaan asetus (EY) N:o 858/94.

2. Viittauksia kumottuun asetukseen pidetään viittauksina tähän asetukseen ja ne luetaan liitteessä XIX olevan vastaavuustaulukon mukaisesti.

14 artikla Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

LIITE I

3 ARTIKLAN a ALAKOHDASSA TARKOITETUT TUOTTEET

Tavaran kuvauksen sanamuotoa on pidettävä ainoastaan ohjeellisena, sanotun kuitenkaan rajoittamatta yhdistetyn nimikkeistön tulkintasääntöjä. Tämän liitteen osalta Taric-koodien alaa sovelletaan sellaisena kuin se on tämän asetuksen antamishetkellä.

Taric-koodi

0301 99 90 60

0302 35 10 00

0302 35 90 00

0303 45 11 00

0303 45 13 00

0303 45 19 00

0303 45 90 00

0304 10 38 60

0304 10 98 50

0304 20 45 10

0304 90 97 70

0305 20 00 18

0305 20 00 74

0305 30 90 30

0305 49 80 10

0305 59 90 40

0305 69 90 30

1604 14 11 20

1604 14 16 20

1604 14 18 20

1604 20 70 30

LIITE II

3 ARTIKLAN b ALAKOHDASSA TARKOITETUT TUOTTEET

Tavaran kuvauksen sanamuotoa on pidettävä ainoastaan ohjeellisena, sanotun kuitenkaan rajoittamatta yhdistetyn nimikkeistön tulkintasääntöjä. Tämän liitteen osalta Taric-koodien alaa sovelletaan sellaisena kuin se on tämän asetuksen antamishetkellä.

Taric-koodi

0301 99 90 70

0302 69 87 00

0303 79 87 10

0303 79 87 20

0303 79 87 90

0304 10 38 70

0304 10 98 55

0304 20 87 00

0304 90 65 00

0305 20 00 19

0305 20 00 76

0305 30 90 40

0305 49 80 20

0305 59 90 50

0305 69 90 50

1604 19 91 30

1604 19 98 20

1604 20 90 60

LIITE III

3 ARTIKLAN c ALAKOHDASSA TARKOITETUT TUOTTEET

Tavaran kuvauksen sanamuotoa on pidettävä ainoastaan ohjeellisena, sanotun kuitenkaan rajoittamatta yhdistetyn nimikkeistön tulkintasääntöjä. Tämän liitteen osalta Taric-koodien alaa sovelletaan sellaisena kuin se on tämän asetuksen antamishetkellä.

Taric-koodi

0301 99 90 75

0302 34 10 00

0302 34 90 00

0303 44 11 00

0303 44 13 00

0303 44 19 00

0303 44 90 00

0304 10 38 75

0304 10 98 65

0304 20 45 20

0304 90 97 75

0305 20 00 21

0305 20 00 78

0305 30 90 75

0305 49 80 60

0305 59 90 45

0305 69 90 40

1604 14 11 30

1604 14 16 30

1604 14 18 30

1604 20 70 40

LIITE IV a

TONNIKALAN ICCAT-TILASTOINTIASIAKIRJAN MALLI

>TAULUKON PAIKKA>

HUOMAUTUS: LIITTÄKÄÄ MUKAAN ENGLANNINKIELINEN KÄÄNNÖS, JOS ASIAKIRJA ON TÄYTETTY JOLLAKIN MUULLA KIELELLÄ.

TONNIKALAN TILASTOINTIASIAKIRJAN TÄYTTÖOHJEET

ICCAT:n vuonna 1992 antamista suosituksista johtuen huolitsijoiden, jotka tuovat tonnikalaa ICCAT:n jonkin sopimuspuolen alueelle tai tuovat sitä ensimmäistä kertaa jonkin alueellisen taloudellisen järjestön alueelle, on täytettävä tämän asiakirjan asianomaiset kohdat. Ainoastaan täytetyt ja vahvistetut asiakirjat antavat oikeuden tuoda tonnikalalähetyksiä sopimuspuolten alueelle. Tonnikalalasteja, joiden mukana olevia tonnikalan tilastointiasiakirjoja ei ole täytetty asianmukaisella tavalla (eli jos tonnikalan tilastointiasiakirja joko puuttuu, on epätäydellinen, vahvistamaton tai väärennetty), pidetään laittomina tonnikalalähetyksinä, jotka ovat ICCAT:n säilyttämispyrkimysten vastaisia, ja niiden tuominen jonkin sopimuspuolen alueelle keskeytetään (KUNNES ASIANMUKAISESTI TÄYTETTY ASIAKIRJA ESITETÄÄN) tai siihen sovelletaan hallinnollisia tai muita seuraamuksia.

Käyttäkää näitä ohjeita täyttäessänne tonnikalan tilastointiasiakirjan viejiä, tuojia ja viranomaisen vahvistusta koskevia kohtia. LIITTÄKÄÄ MUKAAN ENGLANNINKIELINEN KÄÄNNÖS, JOS ASIAKIRJA ON TÄYTETTY JOLLAKIN MUULLA KIELELLÄ. HUOMAUTUS: JOS JOKIN TONNIKALATUOTE VIEDÄÄN SUORAAN JAPANIIN NIIN, ETTEI SE ENSIN KULJE JONKIN KAUTTAKULKUMAAN KAUTTA, KAIKKIIN KALOIHIN VOIDAAN KÄYTTÄÄ SAMAA ASIAKIRJAA. JOS SITÄ VASTOIN TONNIKALATUOTE VIEDÄÄN JONKIN KAUTTAKULKUMAAN KAUTTA (JONKIN MUUN KUIN LOPULLISEN MÄÄRÄMAAN KAUTTA), KUNKIN MÄÄRÄPAIKAN OSALTA ON TÄYTETTÄVÄ ERILLISET ASIAKIRJAT TAI JOKAISEN KALAN MUKANA ON OLTAVA ERILLINEN ASIAKIRJA, JONKA AVULLA KAUTTAKULKUMAAN MAHDOLLISESTI TEKEMÄ LASTIN JAKAMINEN OSIIN VOIDAAN TODETA. MUIDEN KALAN OSIEN KUIN LIHAN (PÄÄN, SILMIEN, MAIDIN, SISÄLMYSTEN, PYRSTÖN) TUONTI VOIDAAN SALLIA ILMAN ASIAKIRJAA.

OHJEET

ASIAKIRJAN NRO: Maan mukaan koodattu asiakirjanumero, jonka antaa asiakirjan antava maa.

1) LIPPUVALTIO: Ilmoittakaa sen maan nimi, jonka kalastusalus on kalastanut lastina olevan tonnikalan ja joka on antanut tämän asiakirjan. ICCAT:n suosituksen mukaan ainoastaan sen kalastusaluksen, joka on kalastanut tonnikalan, lippuvaltiolla on lupa antaa asiakirja.

2) ALUKSEN NIMI JA REKISTERINUMERO (jos saatavissa): Ilmoittakaa tonnikalan pyytäneen aluksen nimi ja rekisterinumero. Jos kohdassa 5 ilmoitetaan merkintänumerot, tätä kohtaa ei tarvitse täyttää.

3) TONNIKALARYSÄ (tarvittaessa): Ilmoittakaa sen tonnikalarysän nimi, jolla lastina oleva tonnikala on pyydetty.

4) VIENTIPAIKKA: Ilmoittakaa tarkka paikkakunta, osavaltio tai maakunta sekä maa, josta tonnikala on viety.

5) KALAN KUVAUS: Viejän on annettava seuraavat tiedot mahdollisimman tarkalla tavalla. HUOMAUTUS: Ilmoittakaa vain yksi tuotetyyppi riviä kohti.

1) Tuotteen tyyppi: täsmentäkää, onko lähetettävä tuote TUORE vai JÄÄDYTETTY (F/FR) sekä onko se KOKONAINEN, SISÄLMYKSET POISTETTU, PERATTU, KALAFILEINÄ vai jokin MUU (RD/GG/DW/FL/OT). Jos kyseessä on MUU, kuvatkaa lastin tuotetyyppi.

2) Pyydyskoodi: ilmoittakaa jäljempänä olevan luettelon mukaisesti tonnikalan kalastuksessa käytetyn pyydyksen tyyppi.

3) Kalastusalue: Ilmoittakaa merialue, jolta tonnikala on kalastettu (Itä-Atlantti, Länsi-Atlantti, Välimeri ks. jäljempänä oleva kartta 4, Tyynimeri).

4) Nettopaino kilogrammoina.

5) Maan mukaan koodattu merkintänumero (tarvittaessa).

6) VIEJÄN VAKUUTUS: Tonnikalalastin viejän tai vientiyrityksen on ilmoitettava nimensä ja osoitteensa sekä lastin vientipäivämäärä ja yrityksen lisenssin numero (tarvittaessa).

7) VIRANOMAISEN VAHVISTUS: Ilmoittakaa asiakirjan allekirjoittaneen viranomaisen nimi ja asema. Tämän viranomaisen on kuuluttava asiakirjassa kuvatun tonnikalan kalastaneen aluksen lippuvaltion toimivaltaisiin viranomaisiin. Tästä vaatimuksesta voidaan poiketa TONNIKALAN TILASTOINTIASIAKIRJAN VIRANOMAISEN VAHVISTAMISTA KOSKEVAN ICCAT:N PÄÄTÖSLAUSELMAN mukaisesti.

8) TUOJAN VAKUUTUS: Tonnikalan tuojan tai tuontiyrityksen on ilmoitettava nimensä ja osoitteensa sekä tonnikalan tuontipäivämäärä ja yrityksen lisenssin numero (tarvittaessa). Tämä koskee tuontia kauttakulkumaihin. Tuoreiden tai jäädytettyjen tuotteiden osalta tuojan allekirjoitus voidaan korvata tullitoimipaikan virkailijan allekirjoituksella, jos tuoja asianmukaisesti tunnustaa kyseisen allekirjoituksen.

PYYDYSKOODIT:

>TAULUKON PAIKKA>

LIITE IV b

ICCAT:n tunnustamat kolmannet maat, joiden tilastointiasiakirjan voi vahvistaa sitä tarkoitusta varten tunnustettu laitos, esimerkiksi kauppakamari: Angola, Brasilia, Kanada, Kap Verde, Korea, Norsunluurannikko, Amerikan yhdysvallat, Gabon, Ghana, Päiväntasaajan Guinea, Japani, Marokko, Guinea-Bissau, Venäjä, São Tomé ja Príncipe, Etelä-Afrikka, Uruguay, Venezuela, Kiina, Kroatia, Libya, Guinea, Tunisia.

LIITE V

MIEKKAKALAN ICCAT-TILASTOINTIASIAKIRJAN MALLI

>TAULUKON PAIKKA>

MIEKKAKALAN ICCAT-TILASTOINTIASIAKIRJAN TÄYTTÖOHJEET

ICCAT:n vuonna 2001 antamasta suosituksesta johtuen ICCAT:n jonkin sopimuspuolen alueelle tuotavan tai ensimmäistä kertaa jonkin alueellisen taloudellisen järjestön alueelle tuotavan miekkakalan mukana on oltava miekkakalan ICCAT-tilastointiasiakirja 1 päivästä tammikuuta 2003. Huolitsijoiden, jotka vievät tai tuovat miltä tahansa merialueelta peräisin olevaa miekkakalaa, on täytettävä miekkakalan ICCAT-tilastointiasiakirjan asianomaiset kohdat. Ainoastaan täytetyt ja vahvistetut asiakirjat takaavat, että miekkakalalastit pääsevät sopimuspuolten alueelle (esim. Japaniin, Kanadaan, Yhdysvaltoihin, Espanjaan jne.). Miekkakalalasteja, joiden mukana olevia miekkakalan tilastointiasiakirjoja ei ole täytetty asianmukaisella tavalla (eli jos miekkakalan tilastointiasiakirja joko puuttuu, on epätäydellinen, vahvistamaton tai väärennetty), pidetään laittomina miekkakalalähetyksinä, jotka ovat ICCAT:n säilyttämispyrkimysten vastaisia, ja niiden tuominen jonkin sopimuspuolen alueelle keskeytetään (KUNNES ASIANMUKAISESTI TÄYTETTY ASIAKIRJA ESITETÄÄN) tai siihen sovelletaan hallinnollisia tai muita seuraamuksia.

Käyttäkää näitä ohjeita täyttäessänne viejiä, tuojia ja viranomaisen vahvistusta koskevia kohtia. Jos asiakirja on täytetty jollakin muulla kielellä kuin englanniksi, liittäkää sen mukaan tai toimittakaa erikseen englanninkielinen käännös. Jos miekkakalatuote viedään suoraan sen kalastaneen maasta/yhteisöstä/kalastusyhteisöstä johonkin sopimuspuoleen niin, ettei se ensin kulje jonkin kauttakulkumaan/-yhteisön/-kalastusyhteisön kautta (jonkin muun kuin lopullisen määrämaan/-yhteisön/-kalastusyhteisön kautta), kunkin lopullisen määräpaikan osalta on täytettävä erilliset asiakirjat tai jokaisen kalan mukana on oltava erillinen asiakirja, jonka avulla kauttakulkumaan/-yhteisön/-kalastusyhteisön mahdollisesti tekemä lastin jakaminen osiin voidaan todeta. Muiden miekkakalan osien kuin lihan (pään, silmien, maidin, sisälmysten, pyrstön) tuonti voidaan sallia ilman asiakirjaa.

ASIAKIRJAN NRO: Maan mukaan koodattu asiakirjanumero, jonka antaa asiakirjan antava maa/yhteisö/kalastusyhteisö.

1) LIPPUVALTIO/-YHTEISÖ/-KALASTUSYHTEISÖ: Ilmoittakaa sen maan/yhteisön/kalastusyhteisön nimi, jonka kalastusalus on kalastanut lastina olevan miekkakalan ja joka on antanut tämän asiakirjan. ICCAT:n suosituksen mukaan ainoastaan sen kalastusaluksen lippuvaltiolla, joka on kalastanut tonnikalan, tai jos alus toimii rahtaussopimuksella, vientivaltiolla on lupa antaa asiakirja.

2) VIENTIPAIKKA: Ilmoittakaa tarkka paikkakunta, osavaltio tai maakunta sekä maa/yhteisö/kalastusyhteisö, josta miekkakala on viety.

[3) KALASTUSALUE: Laittakaa rasti sen alueen kohdalle, jossa pyynti tapahtui. Jos laitoitte rastin kohtaan d) tai e), kohtia 4 ja 5 ei tarvitse täyttää.]

4) KALAN KUVAUS: Viejän on annettava seuraavat tiedot mahdollisimman tarkalla tavalla. HUOMAUTUS: Ilmoittakaa vain yksi tuotetyyppi riviä kohti. 1) Tuotteen tyyppi: täsmentäkää, onko lähetettävä tuote TUORE vai JÄÄDYTETTY sekä onko se KOKONAINEN, SISÄLMYKSET POISTETTU, PERATTU, KALAFILEINÄ vai jokin MUU. Jos kyseessä on MUU, kuvatkaa lastin tuotetyyppi. 2) ALUKSEN NIMI JA REKISTERINUMERO: Ilmoittakaa miekkakalan pyytäneen aluksen nimi ja rekisterinumero (jos saatavissa). Jos lastina oleva tuote on peräisin useasta aluksesta, luetelkaa kaikki alukset, joiden tuotteita lastiin sisältyy. 3) Pyydyskoodi: ilmoittakaa jäljempänä olevan luettelon mukaisesti tonnikalan kalastuksessa käytetyn pyydyksen tyyppi. 5) Nettopaino kilogrammoina.

5) VIEJÄN VAKUUTUS: Miekkakalalastin viejän tai vientiyrityksen on merkittävä nimensä, osoitteensa ja allekirjoituksensa sekä lastin vientipäivämäärä ja yrityksen lisenssin numero (tarvittaessa). Voidakseen viedä sellaisiin maihin, jotka ovat hyväksyneet ICCAT:n miekkakalalle määräämän vaihtoehtoisen vähimmäiskoon, viejän on todistettava, että asiakirjaan merkitty Atlantin miekkakala painaa yli 15 kg (33 lb.), tai jos se on paloina, että palat ovat peräisin yli 15 kg painavasta miekkakalasta.

6) VIRANOMAISEN VAHVISTUS: Ilmoittakaa asiakirjan allekirjoittaneen viranomaisen nimi ja asema. Tämän viranomaisen on kuuluttava asiakirjassa kuvatun miekkakalan kalastaneen aluksen lippuvaltion toimivaltaisiin viranomaisiin. Asiakirjan voi allekirjoittaa lippuvaltion viranomaisten asianmukaisesti tarkoitukseen hyväksymä muu henkilö tai laitos, tai jos alus toimii rahtaussopimuksella, vientivaltion viranomainen tai sen asianmukaisesti hyväksymä muu henkilö tai laitos. [Myös nettopaino kilogrammoina on merkittävä tähän kohtaan.]

7) TUOJAN VAKUUTUS: Miekkakalan tuojan tai tuontiyrityksen on merkittävä nimensä, osoitteensa ja allekirjoituksensa sekä miekkakalan tuontipäivämäärä, yrityksen lisenssin numero (tarvittaessa) ja lopullinen tuontipaikka. Tämä koskee tuontia kauttakulkumaihin/-yhteisöihin/-kalastusyhteisöihin. Tuoreiden tai jäädytettyjen tuotteiden osalta tuojan allekirjoitus voidaan korvata tullitoimipaikan virkailijan allekirjoituksella, jos tuoja asianmukaisesti tunnustaa kyseisen allekirjoituksen.

>TAULUKON PAIKKA>

Asiakirjan täytetyn alkuperäiskappaleen on oltava vietävän lastin mukana. Säilyttäkää kopio tiedoksi. Alkuperäiskappale (tuonti) tai jäljennös (vienti) on varustettava postimerkeillä ja lähetettävä postitse taikka faksitse vuorokauden kuluessa tuonnista tai viennistä: XXXX (mihin)

LIITE VI

ISOSILMÄTONNIKALAN ICCAT-TILASTOINTIASIAKIRJAN MALLI

>TAULUKON PAIKKA>

HUOMAUTUS: LIITTÄKÄÄ MUKAAN ENGLANNINKIELINEN KÄÄNNÖS, JOS ASIAKIRJA ON TÄYTETTY JOLLAKIN MUULLA KIELELLÄ.

OHJEET

ASIAKIRJAN NRO: Maan/yhteisön/kalastusyhteisön mukaan koodattu asiakirjanumero, jonka antaa asiakirjan antava maa/yhteisö/kalastusyhteisö.

1) LIPPUVALTIO/-YHTEISÖ/-KALASTUSYHTEISÖ: Ilmoittakaa sen maan/yhteisön/kalastusyhteisön nimi, jonka kalastusalus on kalastanut lastina olevan isosilmätonnikalan ja joka on antanut tämän asiakirjan. ICCAT:n suosituksen mukaan ainoastaan sen kalastusaluksen lippuvaltiolla, joka on kalastanut isosilmätonnikalan, tai jos alus toimii rahtaussopimuksella, vientivaltion viranomaisella tai sen asianmukaisesti hyväksymällä muulla henkilöllä tai laitoksella on lupa antaa asiakirja.

2) ALUKSEN NIMI JA REKISTERINUMERO (jos saatavissa): Ilmoittakaa isosilmätonnikalan pyytäneen aluksen nimi ja rekisterinumero.

3) TONNIKALARYSÄ (tarvittaessa): Ilmoittakaa sen tonnikalarysän nimi, jolla lastina oleva isosilmätonnikala on pyydetty.

4) VIENTIPAIKKA: Ilmoittakaa tarkka paikkakunta, osavaltio tai maakunta sekä maa/yhteisö/kalastusyhteisö, josta isosilmätonnikala on viety.

5) KALASTUSALUE: Laittakaa rasti sen alueen kohdalle, jossa pyynti tapahtui. (Jos laitoitte rastin kohtaan b) tai c), kohtia 6 ja 7 ei tarvitse täyttää.)

6) KALAN KUVAUS: Viejän on annettava seuraavat tiedot mahdollisimman tarkalla tavalla. HUOMAUTUS: Ilmoittakaa vain yksi tuotetyyppi riviä kohti.

(1) Tuotteen tyyppi: täsmentäkää, onko lähetettävä tuote TUORE vai JÄÄDYTETTY sekä onko se KOKONAINEN, SISÄLMYKSET POISTETTU, PERATTU, KALAFILEINÄ vai jokin MUU. Jos kyseessä on MUU, kuvatkaa lastin tuotetyyppi.

(2) Pyydyskoodi: ilmoittakaa jäljempänä olevan luettelon mukaisesti isosilmätonnikalan kalastuksessa käytetyn pyydyksen tyyppi. Jos pyydys on OT, kuvatkaa pyydystyyppi, myös nostolaitteet.

(3) Nettopaino kilogrammoina.

7) VIEJÄN VAKUUTUS: Isosilmätonnikalalastin viejän tai vientiyrityksen on merkittävä nimensä, yrityksensä nimi, osoitteensa ja allekirjoituksensa sekä lastin vientipäivämäärä ja yrityksen lisenssin numero (tarvittaessa).

8) VIRANOMAISEN VAHVISTUS: Ilmoittakaa asiakirjan allekirjoittaneen viranomaisen nimi ja asema. Tämän viranomaisen on kuuluttava asiakirjassa kuvatun isosilmätonnikalan kalastaneen aluksen lippuvaltion toimivaltaisiin viranomaisiin. Asiakirjan voi allekirjoittaa lippuvaltion viranomaisten asianmukaisesti tarkoitukseen hyväksymä muu henkilö tai laitos. Tästä vaatimuksesta voidaan poiketa tonnikalan tilastointiasiakirjan viranomaisen vahvistamista koskevan ICCAT:n päätöslauselman mukaisesti, jos alus toimii rahtaussopimuksella, jolloin asiakirjan voi vahvistaa vientivaltion viranomainen tai sen asianmukaisesti hyväksymä muu henkilö tai laitos. Myös kokonaispaino on merkittävä tähän kohtaan.

9) TUOJAN VAKUUTUS: Isosilmätonnikalan tuojan tai tuontiyrityksen on merkittävä nimensä, osoitteensa ja allekirjoituksensa sekä isosilmätonnikalan tuontipäivämäärä, yrityksen lisenssin numero (tarvittaessa) ja lopullinen tuontipaikka. Tämä koskee tuontia kauttakulkumaihin. Tuoreiden tai jäädytettyjen tuotteiden osalta tuojan allekirjoitus voidaan korvata tullitoimipaikan virkailijan allekirjoituksella, jos tuoja asianmukaisesti tunnustaa kyseisen allekirjoituksen.

PYYDYSKOODIT:

>TAULUKON PAIKKA>

ASIANMUKAISESTI TÄYTETYN ASIAKIRJAN JÄLJENNÖS ON LÄHETETTÄVÄ: (ilmoittakaa lippuvaltion toimivaltaisen viranomaisen viraston nimi).

LIITE VII

ISOSILMÄTONNIKALAN IOTC-TILASTOINTIASIAKIRJAN MALLI

>TAULUKON PAIKKA>

OHJEET

ASIAKIRJAN NRO: Maan mukaan koodattu asiakirjanumero, jonka antaa asiakirjan antava maa.

1) LIPPUVALTIO/-YHTEISÖ/-KALASTUSYHTEISÖ: Ilmoittakaa sen maan nimi, jonka kalastusalus on kalastanut isosilmätonnikalan ja joka on antanut tämän asiakirjan. Suosituksen mukaisesti ainoastaan isosilmätonnikalan kalastaneen aluksen lippuvaltiolla on lupa antaa tämä asiakirja, tai jos alus toimii rahtaussopimuksella, viejävaltiolla.

2) ALUKSEN NIMI JA REKISTERINUMERO (jos saatavissa): Ilmoittakaa isosilmätonnikalalastin pyytäneen aluksen nimi ja rekisterinumero.

3) TONNIKALARYSÄ (tarvittaessa): Ilmoittakaa sen tonnikalarysän nimi, jolla lastina oleva isosilmätonnikala on pyydetty.

4) VIENTIPAIKKA: Ilmoittakaa tarkka paikkakunta, osavaltio tai maakunta sekä maa, josta tonnikala on viety.

5) KALASTUSALUE: Laittakaa rasti pyyntialueen kohdalle. (Jos laitoitte rastin kohtaan c) tai d), älkää täyttäkö kohtia 6 ja 7.)

6) KALAN KUVAUS: Viejän on annettava seuraavat tiedot mahdollisimman tarkalla tavalla. HUOMAUTUS: Ilmoittakaa vain yksi tuotetyyppi riviä kohti.

(1) Tuotteen tyyppi: täsmentäkää, onko lähetettävä tuote TUORE vai JÄÄDYTETTY sekä onko se KOKONAINEN, SISÄLMYKSET JA KIDUKSET POISTETTU, PERATTU, KALAFILEINÄ vai jokin MUU. Jos kyseessä on MUU, kuvatkaa lastin tuotetyyppi.

(2) Pyydyskoodi: Ilmoittakaa jäljempänä olevan luettelon mukaisesti isosilmätonnikalan kalastuksessa käytetyn pyydyksen tyyppi. Jos pyydys on MUU, kuvatkaa pyydystyyppi, myös nostolaitteet.

(3) Nettopaino kilogrammoina:

7) VIEJÄN VAKUUTUS: Isosilmätonnikalalastin viejän tai vientiyrityksen on merkittävä nimensä, yrityksensä nimi, osoitteensa ja allekirjoituksensa sekä lastin vientipäivämäärä ja yrityksen lisenssin numero (tarvittaessa).

8) VIRANOMAISEN VAHVISTUS: Ilmoittakaa asiakirjan allekirjoittaneen viranomaisen nimi ja asema. Tämän viranomaisen on kuuluttava asiakirjassa kuvatun isosilmätonnikalan kalastaneen aluksen lippuvaltion toimivaltaisiin viranomaisiin tai oltava joku muu lippuvaltion hyväksymä henkilö tai laitos. Tästä vaatimuksesta voidaan poiketa tonnikalan tilastointiasiakirjan viranomaisen vahvistamista koskevan ICCAT:n päätöslauselman mukaisesti, jos alus toimii rahtaussopimuksella, jolloin asiakirjan voi vahvistaa vientivaltion viranomainen tai sen asianmukaisesti hyväksymä muu henkilö tai laitos. Myös lastin kokonaispaino on merkittävä tähän kohtaan.

9) TUOJAN VAKUUTUS: Isosilmätonnikalan tuojan tai tuontiyrityksen on merkittävä nimensä, osoitteensa ja allekirjoituksensa sekä isosilmätonnikalan tuontipäivämäärä, yrityksen lisenssin numero (tarvittaessa) ja lopullinen tuontipaikka. Tämä koskee myös jälleenvientimaihin tapahtuvaa tuontia. Tuoreiden tai jäädytettyjen tuotteiden osalta tuojan allekirjoitus voidaan korvata tullitoimipaikan virkailijan allekirjoituksella, jos tuoja asianmukaisesti tunnustaa kyseisen allekirjoituksen.

PYYDYKSEN KOODI: PYYDYSTYYPPI

BB VAPAPYYDYS

GILL VERKKO

HAND KÄSISIIMA

HARP HARPPUUNA

LL PITKÄSIIMA

MWT PELAGINEN TROOLI

PS NUOTTA

RR VAPAPYYDYS/KELA

SPHL URHEILUKALASTUS KÄSISIIMALLA

SPOR LUOKITTELEMATON URHEILUKALASTUS

SURF LUOKITTELEMATON PINTAKALASTUS

TL VALVOTTU SIIMA ("TENDED LINE")

TRAP TONNIKALARYSÄ

TROL UISTINSIIMA

UNCL TÄSMENTÄMÄTTÖMÄT MENETELMÄT

OT MUU

ASIANMUKAISESTI TÄYTETYN ASIAKIRJAN YKSI KAPPALE ON LÄHETETTÄVÄ SEURAAVAAN OSOITTEESEEN: (ilmoittakaa lippuvaltion toimivaltaisen viranomaisen viraston nimi).

LIITE VIII a

Luettelo Japanin romutusohjelmaan kuuluvista aluksista

(1 päivän marraskuuta 2001 mukainen tilanne)

>TAULUKON PAIKKA>

LIITE VIII b

Luettelo Taiwanin lipun alla purjehtivista uudelleenrekisteröintiohjelmaan osallistuvista aluksista

>TAULUKON PAIKKA>

LIITE IX

TONNIKALAN ICCAT-JÄLLEENVIENTITODISTUKSEN MALLI

>TAULUKON PAIKKA>

HUOMAUTUS: LIITTÄKÄÄ MUKAAN ENGLANNINKIELINEN KÄÄNNÖS, JOS ASIAKIRJA ON TÄYTETTY JOLLAKIN MUULLA KIELELLÄ.

TONNIKALAN JÄLLEENVIENTITODISTUKSEN TÄYTTÖOHJEET

Tarve jälleenvientijärjestelmän luomiseksi tonnikalan ICCAT:n tilastointiasiakirjaohjelman puitteissa on kasvanut. Vuonna 1997 annettiin päätöslauselma ICCAT:n tilastointiasiakirjaohjelman ottamiseksi käyttöön jälleenviennissä. Päätöslauselmassa määrätään, että tukkukauppiaiden, jotka tuovat Japaniin jälleenvietyä*1 tonnikalaa, on esitettävä tonnikalan ICCAT-jälleenvientitodistus*2, jonka on oltava kauttakulkumaan tai -vyöhykkeen taikka jonkin tunnustetun laitoksen, kuten kauttakulkumaan tai -alueen*3 viranomaisten valtuuttaman kauppakamarin vahvistama. Alkuperäisen tonnikalan tilastointiasiakirjan (BTSD) mukana seuraavan jäljennöksen on oltava tuotaessa jälleenvientitodistuksen liitteenä. Tämän alkuperäisen BTSD-asiakirjan liitteenä olevan jäljennöksen on oltava kauttakulkumaan tai -alueen viranomaisten taikka kauttakulkumaan tai -alueen viranomaisten valtuuttaman tunnustetun laitoksen, kuten kauppakamarin vahvistama. Kun tonnikala jälleenviedään*4 uudelleen, asiakirjan kaikki jäljennökset, joukossa tonnikalan mukana seuranneiden BTSD-asiakirjan ja jälleenvientitodistuksen vahvistetut jäljennökset, on liitettävä uuteen jälleenvientitodistukseen, jonka vahvistaa viimeisen kauttakulkumaan tai -alueen viranomainen taikka viimeisen kauttakulkumaan tai -alueen viranomaisen valtuuttama tunnustettu laitos, kuten kauppakamari. Ainoastaan sellaista tonnikalaa, jonka mukana on asianmukaisesti täytetty ja vahvistettu jälleenvientitodistus, on lupa tuoda Japaniin. Jälleenviedyt tonnikalalastit, joiden mukana olevaa jälleenvientitodistusta ei ole täytetty asianmukaisella tavalla*5, pidetään laittomina jälleenviedyn tonnikalan lähetyksinä, jotka ovat ICCAT:n säilyttämispyrkimysten vastaisia, ja niiden tuominen Japaniin keskeytetään, kunnes esitetään asianmukaisesti täytetty jälleenvientiasiakirja.

HUOMAUTUS:

*1 'Jälleenviety' tarkoittaa, että tonnikala kuljetetaan jonkin maan tai alueen (vapaa-alueita lukuun ottamatta) kautta sen jälkeen kun se on viety siitä maasta tai siltä alueelta (vapaa-alueita lukuun ottamatta), jonka lipun alla purjehtii sen tonnikalan pyytänyt kalastusalus.

*2 Jäljempänä 'jälleenvientitodistus'.

*3 'Kauttakulkumaalla tai -alueella' tarkoitetaan maata tai aluetta, jonka kautta tonnikala kuljetetaan sen jälkeen kun se on viety siitä maasta tai siltä alueelta (vapaa-alueita lukuun ottamatta), jonka lipun alla purjehtii sen tonnikalan pyytänyt kalastusalus.

*4 Tätä vaatimusta ei sovelleta jälleenvietäessä tonnikalaa jostakin Euroopan unionin jäsenvaltiosta toiseen.

*5 'Ei ole täytetty asianmukaisella tavalla' tarkoittaa, että jälleenvientitodistus puuttuu, on epätäydellinen, vahvistamaton tai väärennetty.

Käyttäkää näitä ohjeita täyttäessänne tonnikalan jälleenvientiasiakirjan viejiä, tuojia ja viranomaisen vahvistusta koskevia kohtia. Liittäkää mukaan englanninkielinen käännös, jos asiakirja on täytetty jollakin muulla kielellä. HUOMAUTUS: JOS JOKIN TONNIKALATUOTE JÄLLEENVIEDÄÄN SUORAAN JAPANIIN NIIN, ETTEI SE ENSIN KULJE JONKIN KAUTTAKULKUMAAN, -YHTEISÖN TAI -KALASTUSYHTEISÖN KAUTTA, KAIKKIIN KALOIHIN VOIDAAN KÄYTTÄÄ SAMAA TODISTUSTA. JOS SITÄ VASTOIN TONNIKALATUOTE JÄLLEENVIEDÄÄN JONKIN KAUTTAKULKUMAAN, -YHTEISÖN TAI -KALASTUSYHTEISÖN KAUTTA (JONKIN MUUN MAAN, YHTEISÖN TAI KALASTUSYHTEISÖN KUIN LOPULLISEN MÄÄRÄMAAN, -YHTEISÖN TAI -KALASTUSYHTEISÖN KAUTTA), KUNKIN MÄÄRÄPAIKAN OSALTA ON TÄYTETTÄVÄ ERILLISET ASIAKIRJAT TAI JOKAISEN KALAN MUKANA ON OLTAVA ERILLINEN ASIAKIRJA, JONKA AVULLA KAUTTAKULKUMAAN, -YHTEISÖN TAI -KALASTUSYHTEISÖN MAHDOLLISESTI TEKEMÄ LASTIN JAKAMINEN OSIIN VOIDAAN TODETA. MUIDEN KALAN OSIEN KUIN LIHAN (PÄÄN, SILMIEN, MAIDIN, SISÄLMYSTEN, PYRSTÖN) TUONTI VOIDAAN SALLIA ILMAN TODISTUSTA.

OHJEET

ASIAKIRJAN NRO: Maan mukaan koodattu asiakirjanumero, jonka antaa asiakirjan antava maa, yhteisö tai kalastusyhteisö.

1) JÄLLEENVIEVÄ MAA/YHTEISÖ/KALASTUSYHTEISÖ: Ilmoittakaa sen maan/yhteisön/kalastusyhteisön nimi, joka jälleenvie lastina olevan tonnikalan ja joka on antanut tämän asiakirjan. ICCAT:n suosituksen mukaisesti ainoastaan jälleenvievä maa/yhteisö/kalastusyhteisö on oikeus antaa todistus.

(2) JÄLLEENVIENTIPAIKKA: Ilmoittakaa tarkka paikkakunta, osavaltio tai maakunta sekä maa/yhteisö/kalastusyhteisö, josta tonnikala on jälleenviety.

(3) TUODUN KALAN KUVAUS: Viejän on annettava seuraavat tiedot mahdollisimman tarkalla tavalla. HUOMAUTUS: Ilmoittakaa vain yksi tuotetyyppi riviä kohti. 1) Tuotteen tyyppi: täsmentäkää, onko lähetettävä tuote TUORE vai JÄÄDYTETTY sekä onko se KOKONAINEN, SISÄLMYKSET POISTETTU, PERATTU, KALAFILEINÄ vai jokin MUU. Jos kyseessä on MUU, kuvatkaa lastin tuotetyyppi. 2) Nettopaino: tuotteen nettopaino kilogrammoina. 3) Lippuvaltio/-yhteisö/-kalastusyhteisö: Ilmoittakaa lastina olevan tonnikalan pyytäneen aluksen lippuvaltion/ -yhteisön/ -kalastusyhteisön nimi. 4) Tuontipäivä.

4) JÄLLEENVIEDYN KALAN KUVAUS: Viejän on annettava seuraavat tiedot mahdollisimman tarkalla tavalla. HUOMAUTUS: Ilmoittakaa vain yksi tuotetyyppi riviä kohti. 1) Tuotteen tyyppi: täsmentäkää, onko lähetettävä tuote TUORE vai JÄÄDYTETTY sekä onko se KOKONAINEN, SISÄLMYKSET POISTETTU, PERATTU, KALAFILEINÄ vai jokin MUU. Jos kyseessä on MUU, kuvatkaa lastin tuotetyyppi. 2) Nettopaino: tuotteen nettopaino kilogrammoina.

(5) JÄLLEENVIEJÄN VAKUUTUS: Tonnikalalastin viejän tai vientiyrityksen on merkittävä nimensä, osoitteensa ja allekirjoituksensa sekä lastin jälleenvientipäivämäärä ja yrityksen lisenssin numero (tarvittaessa).

(6) VIRANOMAISEN VAHVISTUS: Ilmoittakaa todistuksen allekirjoittaneen viranomaisen nimi ja asema. Tämän viranomaisen on kuuluttava todistuksessa kuvatun jälleenviennin suorittavan maan/yhteisön/kalastusyhteisön lippuvaltion toimivaltaisiin viranomaisiin. Tästä vaatimuksesta voidaan poiketa TONNIKALAN TILASTOINTIASIAKIRJAN VIRANOMAISEN VAHVISTAMISTA KOSKEVAN ICCAT:N PÄÄTÖSLAUSELMAN mukaisesti.

(7) TUOJAN VAKUUTUS: Tonnikalan tuojan tai tuontiyrityksen on merkittävä nimensä, osoitteensa ja allekirjoituksensa sekä tonnikalan tuontipäivämäärä ja yrityksen lisenssin numero (tarvittaessa) ja tuonnin lopullinen määräpaikka. Tämä koskee tuontia kauttakulkumaihin/-yhteisöihin/-kalastusyhteisöihin. Tuoreiden tai jäädytettyjen tuotteiden osalta tuojan allekirjoitus voidaan korvata tullitoimipaikan virkailijan allekirjoituksella, jos tuoja asianmukaisesti tunnustaa kyseisen allekirjoituksen.

TÄYTETYN ASIAKIRJAN JÄLJENNÖS ON LÄHETETTÄVÄ: (ilmoittakaa jälleenviennin suorittavan maan/yhteisön/kalastusyhteisön toimivaltaisen viranomaisen viraston nimi).

LIITE X

MIEKKAKALAN ICCAT-JÄLLEENVIENTITODISTUKSEN MALLI

>TAULUKON PAIKKA>

HUOMAUTUS: LIITTÄKÄÄ MUKAAN ENGLANNINKIELINEN KÄÄNNÖS, JOS ASIAKIRJA ON TÄYTETTY JOLLAKIN MUULLA KIELELLÄ.

OHJEET

ASIAKIRJAN NRO: Maan/yhteisön/kalastusyhteisön mukaan koodattu asiakirjanumero, jonka antaa asiakirjan antava maa/yhteisö/kalastusyhteisö.

1) JÄLLEENVIEVÄ MAA/YHTEISÖ/KALASTUSYHTEISÖ

Ilmoittakaa sen maan/yhteisön/kalastusyhteisön nimi, joka jälleenvie miekkakalalastin ja joka on antanut tämän todistuksen. ICCAT:n suosituksen mukaisesti ainoastaan jälleenvievä maa/yhteisö/kalastusyhteisö on oikeus antaa todistus.

2) JÄLLEENVIENTIPAIKKA

Ilmoittakaa tarkka paikkakunta, osavaltio tai maakunta sekä maa/yhteisö/kalastusyhteisö, josta miekkakala on viety.

3) TUODUN KALAN KUVAUS

Viejän on annettava seuraavat tiedot mahdollisimman tarkalla tavalla. HUOMAUTUS: Ilmoittakaa vain yksi tuotetyyppi riviä kohti. 1) Tuotteen tyyppi: täsmentäkää, onko lähetettävä tuote TUORE vai JÄÄDYTETTY sekä onko se KOKONAINEN, SISÄLMYKSET POISTETTU, PERATTU, KALAFILEINÄ vai jokin MUU. Jos kyseessä on MUU, kuvatkaa lastin tuotetyyppi. 2) Nettopaino: tuotteen nettopaino kilogrammoina. 3) Lippuvaltio/-yhteisö/-kalastusyhteisö: Ilmoittakaa lastina olevan miekkakalalastin pyytäneen aluksen maan/yhteisön/ kalastusyhteisön nimi. 4) Tuontipäivä.

4) JÄLLEENVIEDYN KALAN KUVAUS

Viejän on annettava seuraavat tiedot mahdollisimman tarkalla tavalla. HUOMAUTUS: Ilmoittakaa vain yksi tuotetyyppi riviä kohti. 1) Tuotteen tyyppi: täsmentäkää, onko lähetettävä tuote TUORE vai JÄÄDYTETTY sekä onko se KOKONAINEN, SISÄLMYKSET POISTETTU, PERATTU, KALAFILEINÄ vai jokin MUU. Jos kyseessä on MUU, kuvatkaa lastin tuotetyyppi. 2) Nettopaino: tuotteen nettopaino kilogrammoina.

5) JÄLLEENVIEJÄN VAKUUTUS

Miekkakalalastin viejän tai vientiyrityksen on merkittävä nimensä, osoitteensa ja allekirjoituksensa sekä lastin jälleenvientipäivämäärä ja yrityksen lisenssin numero (tarvittaessa).

6) VIRANOMAISEN VAHVISTUS

Ilmoittakaa todistuksen allekirjoittaneen viranomaisen nimi ja asema. Tämän viranomaisen on kuuluttava todistuksessa kuvatun jälleenviennin suorittavan maan/yhteisön/kalastusyhteisön lippuvaltion toimivaltaisiin viranomaisiin tai oltava toimivaltaisen viranomaisen näiden todistusten vahvistamiseen valtuuttama henkilö tai laitos. Tonnikalan tilastointiasiakirjan viranomaisen vahvistamista koskevan ICCAT:n päätöslauselman, jonka komissio on hyväksynyt 1993, A-D kohdassa ilmoitettua korvaavaa toimenpidettä voidaan soveltaa edellä luetelluilla edellytyksillä miekkakalan tilastointiasiakirjaohjelmassa tehtäviin vahvistuksiin.

7) TUOJAN VAKUUTUS

Miekkakalan tuojan tai tuontiyrityksen on merkittävä nimensä, osoitteensa ja allekirjoituksensa sekä miekkakalan tuontipäivämäärä, yrityksen lisenssin numero (tarvittaessa) ja tuonnin lopullinen määräpaikka. Tämä koskee tuontia kauttakulkumaihin/-yhteisöihin/-kalastusyhteisöihin. Tuoreiden tai jäädytettyjen tuotteiden osalta tuojan allekirjoitus voidaan korvata tullitoimipaikan virkailijan allekirjoituksella, jos tuoja asianmukaisesti tunnustaa kyseisen allekirjoituksen.

ASIANMUKAISESTI TÄYTETYN ASIAKIRJAN JÄLJENNÖS ON LÄHETETTÄVÄ: (ilmoittakaa jälleenviennin suorittavan maan/yhteisön/kalastusyhteisön toimivaltaisen viranomaisen viraston nimi).

LIITE XI

ISOSILMÄTONNIKALAN ICCAT-JÄLLEENVIENTITODISTUKSEN MALLI

>TAULUKON PAIKKA>

HUOMAUTUS: LIITTÄKÄÄ MUKAAN ENGLANNINKIELINEN KÄÄNNÖS, JOS ASIAKIRJA ON TÄYTETTY JOLLAKIN MUULLA KIELELLÄ.

OHJEET

ASIAKIRJAN NRO: Maan/yhteisön/kalastusyhteisön mukaan koodattu asiakirjanumero, jonka antaa asiakirjan antava maa/yhteisö/kalastusyhteisö.

1) JÄLLEENVIEVÄ MAA/YHTEISÖ/KALASTUSYHTEISÖ

Ilmoittakaa sen maan/yhteisön/kalastusyhteisön nimi, joka jälleenvie isosilmätonnikalalastin ja joka on antanut tämän todistuksen. ICCAT:n suosituksen mukaisesti ainoastaan jälleenvievä maa/yhteisö/kalastusyhteisö on oikeus antaa todistus.

2) JÄLLEENVIENTIPAIKKA

Ilmoittakaa tarkka paikkakunta, osavaltio tai maakunta sekä maa/yhteisö/kalastusyhteisö, josta isosilmätonnikala on viety.

3) TUODUN KALAN KUVAUS

Viejän on annettava seuraavat tiedot mahdollisimman tarkalla tavalla. HUOMAUTUS: Ilmoittakaa vain yksi tuotetyyppi riviä kohti. 1) Tuotteen tyyppi: täsmentäkää, onko lähetettävä tuote TUORE vai JÄÄDYTETTY sekä onko se KOKONAINEN, SISÄLMYKSET POISTETTU, PERATTU, KALAFILEINÄ vai jokin MUU. Jos kyseessä on MUU, kuvatkaa lastin tuotetyyppi. 2) Nettopaino: tuotteen nettopaino kilogrammoina. 3) Lippuvaltio/-yhteisö/-kalastusyhteisö: Ilmoittakaa lastina olevan isosilmätonnikalalastin pyytäneen aluksen maan/yhteisön/ kalastusyhteisön nimi. 4) Tuontipäivä.

4) JÄLLEENVIEDYN KALAN KUVAUS

Viejän on annettava seuraavat tiedot mahdollisimman tarkalla tavalla. HUOMAUTUS: Ilmoittakaa vain yksi tuotetyyppi riviä kohti. 1) Tuotteen tyyppi: täsmentäkää, onko lähetettävä tuote TUORE vai JÄÄDYTETTY sekä onko se KOKONAINEN, SISÄLMYKSET POISTETTU, PERATTU, KALAFILEINÄ vai jokin MUU. Jos kyseessä on MUU, kuvatkaa lastin tuotetyyppi. 2) Nettopaino: tuotteen nettopaino kilogrammoina.

5) JÄLLEENVIEJÄN VAKUUTUS

Isosilmätonnikalalastin viejän tai vientiyrityksen on merkittävä nimensä, osoitteensa ja allekirjoituksensa sekä lastin jälleenvientipäivämäärä ja yrityksen lisenssin numero (tarvittaessa).

6) VIRANOMAISEN VAHVISTUS

Ilmoittakaa todistuksen allekirjoittaneen viranomaisen nimi ja asema. Tämän viranomaisen on kuuluttava todistuksessa kuvatun jälleenviennin suorittavan maan/yhteisön/kalastusyhteisön lippuvaltion toimivaltaisiin viranomaisiin tai oltava toimivaltaisen viranomaisen näiden todistusten vahvistamiseen asianmukaisesti valtuuttaman henkilön tai laitoksen palveluksessa. Tonnikalan tilastointiasiakirjan viranomaisen vahvistamista koskevan ICCAT:n päätöslauselman, jonka komissio on hyväksynyt 1993, A-D kohdassa ilmoitettua korvaavaa toimenpidettä voidaan soveltaa edellä luetelluilla edellytyksillä isosilmätonnikalan tilastointiasiakirjaohjelmassa tehtäviin vahvistuksiin.

7) TUOJAN VAKUUTUS

Isosilmätonnikalan tuojan tai tuontiyrityksen on merkittävä nimensä, osoitteensa ja allekirjoituksensa sekä isosilmätonnikalan tuontipäivämäärä ja yrityksen lisenssin numero (tarvittaessa) ja tuonnin lopullinen määräpaikka. Tämä koskee tuontia kauttakulkumaihin/-yhteisöihin/-kalastusyhteisöihin. Tuoreiden tai jäädytettyjen tuotteiden osalta tuojan allekirjoitus voidaan korvata tullitoimipaikan virkailijan allekirjoituksella, jos tuoja asianmukaisesti tunnustaa kyseisen allekirjoituksen.

ASIANMUKAISESTI TÄYTETYN ASIAKIRJAN JÄLJENNÖS ON LÄHETETTÄVÄ: (ilmoittakaa jälleenviennin suorittavan maan/yhteisön/kalastusyhteisön toimivaltaisen viranomaisen viraston nimi).

LIITE XII

ISOSILMÄTONNIKALAN IOTC-JÄLLEENVIENTITODISTUKSEN MALLI

>TAULUKON PAIKKA>

HUOMAUTUS: LIITTÄKÄÄ MUKAAN ENGLANNINKIELINEN KÄÄNNÖS, JOS ASIAKIRJA ON TÄYTETTY JOLLAKIN MUULLA KIELELLÄ.

OHJEET

ASIAKIRJAN NRO: Maan mukaan koodattu asiakirjanumero, jonka antaa asiakirjan antava maa, yhteisö tai kalastusyhteisö.

1) JÄLLEENVIEVÄ MAA/YHTEISÖ/KALASTUSYHTEISÖ

Ilmoittakaa sen maan/yhteisön/kalastusyhteisön nimi, joka jälleenvie isosilmätonnikalalastin ja joka on antanut tämän todistuksen. ICCAT:n suosituksen mukaisesti ainoastaan jälleenvievä maa/yhteisö/kalastusyhteisö on oikeus antaa todistus.

2) JÄLLEENVIENTIPAIKKA

Ilmoittakaa tarkka paikkakunta, osavaltio tai maakunta sekä maa/yhteisö/kalastusyhteisö, josta isosilmätonnikala on viety.

3) TUODUN KALAN KUVAUS

Viejän on annettava seuraavat tiedot mahdollisimman tarkalla tavalla. HUOMAUTUS: Ilmoittakaa vain yksi tuotetyyppi riviä kohti. Tuotteen tyyppi: täsmentäkää, onko lähetettävä tuote TUORE vai JÄÄDYTETTY sekä onko se KOKONAINEN, SISÄLMYKSET JA KIDUKSET POISTETTU, PERATTU, KALAFILEINÄ vai jokin MUU. Jos kyseessä on MUU, kuvatkaa lastin tuotetyyppi. 2) Nettopaino: tuotteen nettopaino kilogrammoina. 3) Lippuvaltio/-yhteisö/-kalastusyhteisö: Ilmoittakaa lastina olevan isosilmätonnikalan pyytäneen aluksen lippuvaltion/ -yhteisön/ -kalastusyhteisön nimi. 4) Tuontipäivä.

4) JÄLLEENVIETÄVÄN KALAN KUVAUS

Viejän on annettava seuraavat tiedot mahdollisimman tarkalla tavalla. HUOMAUTUS: Ilmoittakaa vain yksi tuotetyyppi riviä kohti. Tuotteen tyyppi: täsmentäkää, onko lähetettävä tuote TUORE vai JÄÄDYTETTY sekä onko se KOKONAINEN, SISÄLMYKSET JA KIDUKSET POISTETTU, PERATTU, KALAFILEINÄ vai jokin MUU. Jos kyseessä on MUU, kuvatkaa lastin tuotetyyppi. 2) Nettopaino: tuotteen nettopaino kilogrammoina.

5) JÄLLEENVIEJÄN VAKUUTUS

Isosilmätonnikalalastin viejän tai vientiyrityksen on merkittävä nimensä, osoitteensa ja allekirjoituksensa sekä lastin jälleenvientipäivämäärä ja yrityksen lisenssin numero (tarvittaessa).

6) VIRANOMAISEN VAHVISTUS

Ilmoittakaa todistuksen allekirjoittaneen viranomaisen nimi ja asema. Tämän henkilön on kuuluttava todistuksessa kuvatun jälleenviennin suorittavan maan/yhteisön/kalastusyhteisön lippuvaltion toimivaltaisiin viranomaisiin tai oltava toimivaltaisen viranomaisen näiden todistusten vahvistamiseen asianmukaisesti valtuuttaman henkilön tai laitoksen palveluksessa.

7) TUOJAN VAKUUTUS

Isosilmätonnikalan tuojan tai tuontiyrityksen on merkittävä nimensä, osoitteensa ja allekirjoituksensa sekä isosilmätonnikalan tuontipäivämäärä, yrityksen lisenssin numero (tarvittaessa) ja lopullinen tuontipaikka. Tämä koskee tuontia kauttakulkumaihin/-yhteisöihin/-kalastusyhteisöihin. Tuoreiden tai jäädytettyjen tuotteiden osalta tuojan allekirjoitus voidaan korvata tullitoimipaikan virkailijan allekirjoituksella, jos tuoja asianmukaisesti tunnustaa kyseisen allekirjoituksen.

ASIANMUKAISESTI TÄYTETYN ASIAKIRJAN YKSI KAPPALE ON LÄHETETTÄVÄ SEURAAVAAN OSOITTEESEEN: (jälleenvievän maan/yhteisön/kalastusyhteisön toimivaltaisen viranomaisen viraston nimi).

LIITE XIII

ICCAT-TILASTOINTIASIAKIRJOJEN VAHVISTAMISTA KOSKEVAT TIEDOT

1 Lippuvaltio:

2 Tilastointiasiakirja (tonnikala, isosilmätonnikala, miekkakala, kaikki):

3 Valtion laitokset, jotka on valtuutettu vahvistamaan tilastointiasiakirjat

>TAULUKON PAIKKA>

HUOMAUTUS: Liittäkää mukaan jokaisen laitoksen osalta luettelo niiden henkilöiden nimistä, virka-asemista ja osoitteista, jotka on valtuutettu vahvistamaan asiakirjat.

4 Muut kansallisen viranomaisen/laitoksen hyväksymät laitokset, joilla on oikeus vahvistaa tilastointiasiakirjat

>TAULUKON PAIKKA>

HUOMAUTUS: Liittäkää oheen jokaisen laitoksen osalta luettelo niiden henkilöiden nimistä, virka-asemista ja osoitteista, jotka on valtuutettu vahvistamaan asiakirjat.

Ohjeet: Sopimuspuolia ja muita yhteistyötä tekeviä osapuolia, yhteisöjä ja kalastusyhteisöjä, joiden alukset kalastavat sellaisia lajeja, joiden kansainvälinen kauppa edellyttää ICCAT-tilastointiasiakirjojen esittämistä, pyydetään toimittamaan tiedot tällä lomakkeella ICCAT:n sihteeristölle * ja huolehtimaan, että sille ilmoitetaan viipymättä kaikista niissä tapahtuvista muutoksista.

* CICAA: C/Corazón de María 8 (6º piso), 28002 Madrid (España).

LIITE XIV

IOTC-TILASTOINTIASIAKIRJOJEN VAHVISTAMISTA KOSKEVAT TIEDOT

1 Lippuvaltio:

2 Valtion laitokset, jotka on valtuutettu vahvistamaan tilastointiasiakirjat

>TAULUKON PAIKKA>

Huom.: Liittäkää oheen jokaisen laitoksen osalta luettelo niiden henkilöiden nimistä, virka-asemista ja osoitteista, jotka on valtuutettu vahvistamaan asiakirjat.

3 Muut kansallisen viranomaisen/laitoksen hyväksymät laitokset, joilla on oikeus vahvistaa tilastointiasiakirjat

>TAULUKON PAIKKA>

HUOM.: Liittäkää oheen jokaisen laitoksen osalta luettelo niiden henkilöiden nimistä, virka-asemista ja osoitteista, jotka on valtuutettu vahvistamaan asiakirjat.

Ohjeet

Sopimuspuolia, muita osapuolia, yhteisöjä ja kalastusyhteisöjä, joiden jotkin alukset kalastavat sellaisia lajeja, joiden kansainvälinen kauppa edellyttää tilastointiasiakirjojen esittämistä, pyydetään toimittamaan tiedot tällä lomakkeella IOTC:n sihteeristölle * ja huolehtimaan, että sille ilmoitetaan viipymättä kaikista niissä tapahtuvista muutoksista.

* CTOI; B.P. 1011, Port de pêche, Victoria (Seychelles).

LIITE XV

>TAULUKON PAIKKA>

KOODI PYYDYSTYYPPI KOODI TUOTELAJI

BB Vapapyydys F Tuore

GILL Verkko FR Jäädytetty

HAND Käsisiima RD Kokonainen

HARP Harppuuna GG Sisälmykset ja kidukset poistettu

LL Pitkäsiima DR Perattu

MWT Pelaginen trooli FL Kalafilee

PS Nuotta OT Muu

RR Vapapyydys/kela

SPHL Urheilukalastus käsisiimalla

SPOR Luokittelematon urheilukalastus KOODI ALUE

SURF Luokittelematon pintakalastus

TL Valvottu siima ("tended line") WA Länsi-Atlantti

TRAP Tonnikalarysä EA Itä-Atlantti

TROL Uistinsiima MED Välimeri

UNCL Täsmentämättömät menetelmät PAC Tyynimeri

OT Muu (täsmennettävä: )

>TAULUKON PAIKKA>

KOODI PYYDYSTYYPPI KOODI TUOTELAJI

BB Vapapyydys F Tuore

GILL Verkko FR Jäädytetty

HAND Käsisiima RD Kokonainen

HARP Harppuuna GG Sisälmykset ja kidukset poistettu

LL Pitkäsiima DR Perattu

MWT Pelaginen trooli FL Kalafilee

PS Nuotta OT Muu

RR Vapapyydys/kela

SPHL Urheilukalastus käsisiimalla

SPOR Luokittelematon urheilukalastus KOODI ALUE

SURF Luokittelematon pintakalastus

TL Valvottu siima ("tended line") WA Länsi-Atlantti

TRAP Tonnikalarysä EA Itä-Atlantti

TROL Uistinsiima MED Välimeri

UNCL Täsmentämättömät menetelmät PAC Tyynimeri

OT Muu (täsmennettävä: )

LIITE XVI

>TAULUKON PAIKKA>

Pyydyksen koodi Pyydystyyppi Tuotetyyppi

BB Vapapyydys F Tuore

GILL Verkko FR Jäädytetty

HAND Käsisiima RD Kokonainen

HARP Harppuuna GG Sisälmykset ja kidukset poistettu

LL Pitkäsiima DR Perattu

MWT Pelaginen trooli FL Kalafilee

PS Nuotta ST Pihvi

RR Vapapyydys/kela OT Muu, kuvatkaa lastin

SPHL Urheilukalastus käsisiimalla tuotetyyppi:

SPOR Luokittelematon urheilukalastus

SURF Luokittelematon pintakalastus Aluekoodi

TL Valvottu siima ("tended line") NAT Pohjois-Atlantti

TRAP Tonnikalarysä SAT Etelä-Atlantti

TROL Uistinsiima MED Välimeri

UNCL Täsmentämättömät menetelmät PAC Tyynimeri

OTH Muu (täsmennettävä: ) ID Intian valtameri

>TAULUKON PAIKKA>

TUOTELAJI

F Tuore

FR Jäädytetty

RD Kokonainen

GG Sisälmykset ja kidukset poistettu

DR Perattu

ST Pihvi

FL Kalafilee

OT Muu, kuvatkaa lastin tuotetyyppi:

LIITE XVII

>TAULUKON PAIKKA>

Pyydyksen koodi Pyydystyyppi Tuotetyyppi

BB Vapapyydys F Tuore

GILL Verkko FR Jäädytetty

HAND Käsisiima RD Kokonainen

HARP Harppuuna GG Sisälmykset ja kidukset poistettu

LL Pitkäsiima DR Perattu

MWT Pelaginen trooli FL Kalafilee

PS Nuotta OT Muu: kuvatkaa lastin

RR Vapapyydys/kela tuotetyyppi:

SPHL Urheilukalastus käsisiimalla

SPOR Luokittelematon urheilukalastus Aluekoodi

SURF Luokittelematon pintakalastus ID Intian valtameri

TL Valvottu siima ("tended line") PA Tyynimeri

TRAP Tonnikalarysä AT Antlantti

TROL Uistinsiima

UNCL Täsmentämättömät menetelmät

OTH muu (täsmennettävä: )

>TAULUKON PAIKKA>

Tuotetyyppi

F Tuore

FR Jäädytetty

RD Kokonainen

GG Sisälmykset ja kidukset poistettu

DR Perattu

FL Kalafilee

OT Muu, kuvatkaa lastin tuotetyyppi:

LIITE XVIII

>TAULUKON PAIKKA>

Pyydyksen koodi Pyydystyyppi Tuotetyyppi

BB Vapapyydys F Tuore

GILL Verkko FR Jäädytetty

HAND Käsisiima RD Kokonainen

HARP Harppuuna GG Sisälmykset ja kidukset poistettu LL Pitkäsiima DR Perattu

MWT Pelaginen trooli FL Kalafilee

PS Nuotta OT Muu: kuvatkaa lastin

RR Vapapyydys/kela tuotetyyppi:

SPOR Luokittelematon urheilukalastus

SPHL Urheilukalastus käsisiimalla

SURF Luokittelematon pintakalastus

TL Valvottu siima ("tended line") Alue koodi

TRAP Tonnikalarysä ID Intian valtameri

TROL Uistinsiima PA Tyynimeri

UNCL Täsmentämättömät menetelmät AT Antlantti

OTH muu (täsmennettävä: )

>TAULUKON PAIKKA>

Tuotetyyppi

F Tuore

FR Jäädytetty

RD Kokonainen

GG Sisälmykset ja kidukset poistettu

DR Perattu

FL Kalafilee

OT Muu, kuvatkaa lastin tuotetyyppi:

LIITE XIX

Asetus (EY) N:o 858/94 // Tämä asetus

- 1 artikla // - 2 artikla

- 2 artikla // - 4 artikla

- 2 a artikla // - 5 artikla

- 3 artiklan 1, 2 ja 3 kohta // - 4 artikla

- 3 artiklan 4 kohta // - 6 artikla

- 3 a artikla // - 6 artikla

- 4 artikla // - -

- 5 artikla // - 9 artikla

- liite I // - liite IV a

- liite II // - liite IV b

- liite III // - liite IX