|
15.9.2012 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 250/9 |
KOMISSION ASETUS (EU) N:o 821/2012,
annettu 12 päivänä syyskuuta 2012,
Belgian lipun alla purjehtivien alusten rauskujen kalastuksen kieltämisestä EU:n vesillä alueilla VIII ja IX
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
ottaa huomioon yhteisön valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen, 20 päivänä marraskuuta 2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1224/2009 (1) ja erityisesti sen 36 artiklan 2 kohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
EU:n alusten käytettävissä olevien, kansainvälisten neuvottelujen alaan tai sopimusten soveltamisalaan kuulumattomien tiettyjen kalakantojen ja kalakantaryhmien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2012 17 päivänä tammikuuta 2012 annetussa neuvoston asetuksessa (EU) N:o 43/2012 (2) säädetään kiintiöistä vuodeksi 2012. |
|
(2) |
Komission saamien tietojen mukaan tämän asetuksen liitteessä tarkoitetun jäsenvaltion lipun alla purjehtivien tai kyseisessä jäsenvaltiossa rekisteröityjen alusten mainitussa liitteessä tarkoitetun kalakannan saaliit ovat täyttäneet vuoden 2012 kiintiön. |
|
(3) |
Sen vuoksi on tarpeen kieltää kyseisen kannan kalastus, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:
1 artikla
Kiintiön täyttyminen
Tämän asetuksen liitteessä tarkoitetun jäsenvaltion vuotta 2012 koskevan kalastuskiintiön katsotaan täyttyneen tämän asetuksen liitteessä tarkoitetun kalakannan osalta mainitussa liitteessä vahvistetusta päivämäärästä alkaen.
2 artikla
Kiellot
Kielletään tämän asetuksen liitteessä tarkoitetun jäsenvaltion lipun alla purjehtivilta aluksilta tai kyseisessä jäsenvaltiossa rekisteröidyiltä aluksilta mainitussa liitteessä tarkoitetun kannan kalastus mainitussa liitteessä vahvistetusta päivästä alkaen. Kielletään näiltä aluksilta erityisesti pyydetyn kannan aluksella pitäminen, siirtäminen, jälleenlaivaaminen ja purkaminen mainitun päivän jälkeen.
3 artikla
Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Brysselissä 12 päivänä syyskuuta 2012.
Komission puolesta, puheenjohtajan nimissä
Lowri EVANS
Meri- ja kalastusasioiden pääosaston pääjohtaja
LIITE
|
Nro |
27/TQ43 |
|
Jäsenvaltio |
Belgia |
|
Kanta |
SRX/89-C |
|
Laji |
Rauskut (rajiformes) |
|
Alue |
EU:n vedet alueilla VIII ja IX |
|
Päivämäärä |
10.8.2012 |