27.7.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 200/21


NEUVOSTON PÄÄTÖS 2012/440/YUTP,

annettu 25 päivänä heinäkuuta 2012,

ihmisoikeuksista vastaavan Euroopan unionin erityisedustajan nimittämisestä

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 28 artiklan, 31 artiklan 2 kohdan ja 33 artiklan,

ottaa huomioon unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Euroopan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, jäljempänä ’korkea edustaja’, esitti 12 päivänä joulukuuta 2011, myös komission puolesta, Euroopan parlamentille ja neuvostolle yhteisen tiedonannon aiheesta ”Ihmisoikeudet ja demokratia keskeisenä osana EU:n ulkoisia toimia – kohti tehokkaampaa lähestymistapaa”.

(2)

Neuvosto hyväksyi 25 päivänä kesäkuuta 2012 ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskevan EU:n strategian puitteet sekä ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskevan EU:n toimintasuunnitelman.

(3)

Tämän vuoksi olisi nimitettävä ihmisoikeuksista vastaava Euroopan unionin erityisedustaja tehostamaan unionin ihmisoikeuspolitiikkaa, lisäämään sen näkyvyyttä sekä osallistumaan sen tavoitteiden täytäntöönpanoon korkeaa edustajaa avustaen, tämän kuitenkaan vaikuttamatta korkealle edustajalle perussopimuksen mukaisesti kuuluvaan tehtävään edustaa unionia yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä asioissa,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Nimittäminen

Nimitetään Stavros LAMBRINIDIS ihmisoikeuksista vastaavaksi Euroopan unionin erityisedustajaksi, jäljempänä ’erityisedustaja’, 30 päivänä kesäkuuta 2014 päättyväksi kaudeksi. Erityisedustajan toimeksianto voi päättyä aikaisemmin, jos neuvosto korkean edustajan' ehdotuksesta niin päättää.

2 artikla

Poliittiset tavoitteet

Erityisedustajan toimeksianto perustuu ihmisoikeuksia koskeviin unionin tavoitteisiin, jotka on määritelty Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa, Euroopan unionin perusoikeuskirjassa sekä ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskevan EU:n strategian puitteissa sekä ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskevassa EU:n toimintasuunnitelmassa:

a)

unionin toiminnan tehostaminen sekä sen läsnäolon ja näkyvyyden lisääminen ihmisoikeuksien suojelussa ja edistämisessä, erityisesti syventämällä EU:n yhteistyötä ja poliittista vuoropuhelua kolmansien maiden, asiaan liittyvien kumppanien, kansalaisyhteiskunnan sekä kansainvälisten ja alueellisten järjestöjen kanssa ja asiaan liittyvillä kansainvälisillä foorumeilla toimien;

b)

demokratian lujittamiseen ja institutionaalisten rakenteiden kehittämiseen, oikeusvaltion ja hyvän hallintotavan edistämiseen sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisen edistämiseen maailmanlaajuisesti annettavan unionin panoksen tehostaminen;

c)

unionin toiminnan johdonmukaisuuden parantaminen ihmisoikeuksien alalla ja ihmisoikeuksien huomioon ottamisen kaikilla unionin ulkoisen toiminnan aloilla.

3 artikla

Toimeksianto

Näiden poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi erityisedustajan toimeksiantona on:

a)

osallistua unionin ihmisoikeuspolitiikan täytäntöönpanoon, erityisesti ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskevan EU:n strategian puitteiden ja EU:n toimintasuunnitelman täytäntöönpanoon muun muassa antamalla tältä osin suosituksia;

b)

osallistua ihmisoikeuksia ja kansainvälistä humanitaarista oikeutta koskevien unionin suuntaviivojen, välineiden ja toimintasuunnitelmien täytäntöönpanoon;

c)

tehostaa kolmansien maiden hallitusten, kansainvälisten ja alueellisten organisaatioiden sekä kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden ja muiden asiaan liittyvien toimijoiden kanssa ihmisoikeuksista käytävää vuoropuhelua unionin ihmisoikeuspolitiikan tehokkuuden ja näkyvyyden varmistamiseksi;

d)

edistää unionin politiikkojen ja toimien johdonmukaisuutta ja yhtenäisyyttä ihmisoikeuksien suojelun ja edistämisen alalla erityisesti osallistumalla asiaa koskevien unionin politiikkojen muotoiluun.

4 artikla

Toimeksiannon täytäntöönpano

1.   Erityisedustaja vastaa toimeksiannon toteuttamisesta korkean edustajan alaisuudessa.

2.   Poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea, jäljempänä ’PTK’, ylläpitää erityisiä suhteita erityisedustajaan ja toimii erityisedustajan ensisijaisena yhteytenä neuvostoon. PTK huolehtii erityisedustajan strategisesta ja poliittisesta ohjauksesta tämän toimeksiannon puitteissa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta korkean edustajan toimivaltaa.

3.   Erityisedustaja sovittaa toimensa täysin yhteen Euroopan ulkosuhdehallinnon ja sen asianomaisten yksikköjen kanssa ihmisoikeuksien alalla tehtävän työn johdonmukaisuuden ja yhtenäisyyden varmistamiseksi.

5 artikla

Rahoitus

1.   Erityisedustajan toimeksiantoon liittyviin menoihin tarkoitettu rahoitusohje 30 päivään kesäkuuta 2013 saakka on 712 500 euroa.

2.   Neuvosto päättää ihmisoikeuksista vastaavan erityisedustajan seuraavan toimikauden rahoitusohjeesta.

3.   Menoja hallinnoidaan unionin yleiseen talousarvioon sovellettavien menettelyjen ja sääntöjen mukaisesti.

4.   Erityisedustajan ja komission välillä tehdään sopimus menojen hallinnoinnista. Erityisedustaja on tilivelvollinen komissiolle kaikista menoista.

6 artikla

Avustajaryhmän perustaminen ja kokoonpano

1.   Erityisedustaja vastaa avustajaryhmän muodostamisesta toimeksiantonsa ja siihen varattujen käytettävissä olevien taloudellisten resurssien asettamissa rajoissa. Avustajaryhmällä on oltava asiantuntemusta toimeksiantoon kuuluvista poliittisista erityiskysymyksistä. Erityisedustajan on viipymättä ilmoitettava neuvostolle ja komissiolle avustajaryhmän kulloinenkin kokoonpano.

2.   Jäsenvaltiot, unionin toimielimet ja Euroopan ulkosuhdehallinto voivat esittää, että niiden henkilöstöä lähetetään työskentelemään erityisedustajan avustajina. Tällaisen lähetetyn henkilöstön palkat maksaa asianomainen jäsenvaltio, asianomainen unionin toimielin tai Euroopan ulkosuhdehallinto. Erityisedustajaa voivat avustaa myös jäsenvaltioiden unionin toimielimiin tai Euroopan ulkosuhdehallintoon lähettämät asiantuntijat. Sopimuspohjaisen kansainvälisen henkilöstön on oltava jäsenvaltioiden kansalaisia.

3.   Kaikki lähetetyt työntekijät pysyvät hallinnollisesti asianomaisen lähettävän jäsenvaltion, unionin toimielimen tai Euroopan ulkosuhdehallinnon alaisina, ja he suorittavat tehtävänsä ja toimivat erityisedustajan toimeksiannon toteuttamista edistävällä tavalla.

7 artikla

EU:n turvallisuusluokiteltujen tietojen turvallisuus

Erityisedustajan ja hänen avustajaryhmänsä on noudatettava turvallisuussäännöistä EU:n turvallisuusluokiteltujen tietojen suojaamiseksi 31 päivänä maaliskuuta 2011 tehdyssä neuvoston päätöksessä 2011/292/EU (1) vahvistettuja turvallisuutta koskevia periaatteita ja vähimmäisvaatimuksia.

8 artikla

Tiedonsaanti ja logistiikkatuki

1.   Jäsenvaltiot, komissio, Euroopan ulkosuhdehallinto ja neuvoston pääsihteeristö varmistavat, että erityisedustaja saa käyttöönsä kaikki merkitykselliset tiedot.

2.   Unionin edustustot ja jäsenvaltioiden diplomaattiedustustot antavat tarvittaessa logistiikkatukea erityisedustajalle.

9 artikla

Turvallisuus

Erityisedustaja toteuttaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen V osaston nojalla unionin ulkopuolisiin operaatioihin lähetetyn henkilöstön turvallisuutta koskevan unionin politiikan mukaisesti kaikki kohtuudella toteutettavissa olevat toimenpiteet toimeksiantonsa ja asianomaisen maan turvallisuustilanteen mukaisesti suoraan erityisedustajan alaisuudessa olevan koko henkilöstön turvallisuuden edistämiseksi, erityisesti:

a)

laatimalla Euroopan ulkosuhdehallinnon ohjeisiin perustuvan operaatiokohtaisen turvallisuussuunnitelman, joka käsittää henkilöstön turvalliseen siirtymiseen operaatioalueelle ja sen sisällä sekä turvallisuutta vaarantavien tilanteiden hallintaan sovellettavat operaatiokohtaiset fyysiset, organisatoriset ja menettelyä koskevat turvallisuustoimenpiteet sekä valmiussuunnitelman ja operaation evakuointisuunnitelman;

b)

varmistamalla, että unionin ulkopuolelle lähetetyllä koko henkilöstöllä on operaatioalueen olosuhteiden edellyttämä korkean riskin kattava vakuutusturva;

c)

varmistamalla, että kaikille unionin ulkopuolelle lähetetyille erityisedustajan avustajaryhmän jäsenille, myös paikalta palvelukseen otetulle henkilöstölle, annetaan joko ennen operaatioalueelle saapumista tai heti saapumisen yhteydessä Euroopan ulkosuhdehallinnon operaatioalueelle antamaan riskiluokitukseen perustuva asianmukainen turvallisuuskoulutus;

d)

varmistamalla, että kaikki säännöllisten turvallisuusarviointien pohjalta annetut suositukset pannaan täytäntöön, ja antamalla välikertomuksen ja toimeksiannon toteuttamista koskevan kertomuksen yhteydessä korkealle edustajalle, neuvostolle ja komissiolle kirjallisia raportteja suositusten täytäntöönpanosta ja muista turvallisuuskysymyksistä.

10 artikla

Raportointi

Erityisedustaja raportoi säännöllisin välein suullisesti ja kirjallisesti korkealle edustajalle sekä PTK:lle. Erityisedustaja raportoi tarvittaessa myös neuvoston toimivaltaisille työryhmille, erityisesti neuvoston ihmisoikeustyöryhmälle. Säännöllisesti toimitettavat kirjalliset raportit jaetaan COREU-verkoston kautta. Erityisedustaja voi korkean edustajan tai PTK:n suosituksesta antaa kertomuksia ulkoasiainneuvostolle. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 36 artiklan mukaisesti erityisedustaja voi osallistua tietojen antamiseen Euroopan parlamentille.

11 artikla

Toimien yhteensovittaminen

1.   Erityisedustaja edistää unionin toimien yhtenäisyyttä, johdonmukaisuutta ja tehokkuutta ja auttaa varmistamaan, että kaikkia unionin välineitä ja jäsenvaltioiden toimia käytetään johdonmukaisella tavalla unionin poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Erityisedustaja toimii yhteensovitetulla tavalla jäsenvaltioiden ja komission, sekä tilanteen mukaan muiden Euroopan unionin erityisedustajien toimien kanssa. Erityisedustaja tiedottaa säännöllisesti toiminnastaan jäsenvaltioiden ja unionin edustustoille.

2.   Paikan päällä on pidettävä yllä läheisiä suhteita unionin ja jäsenvaltioiden edustustojen päälliköihin sekä yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan operaatioiden päälliköihin tai komentajiin ja tilanteen mukaan muihin Euroopan unionin erityisedustajiin, jotka pyrkivät kaikin mahdollisin tavoin avustamaan erityisedustajaa toimeksiannon toteuttamisessa.

3.   Erityisedustajan on myös pidettävä yhteyttä muihin kansainvälisiin ja alueellisiin toimijoihin sekä päätoimipaikkojen tasolla että kenttätasolla, ja pyrittävä tukemaan näiden toimia ja luomaan synergioita. Erityisedustajan on pyrittävä olemaan säännöllisesti yhteydessä kansalaisyhteiskunnan organisaatioihin niin niiden päätoimipaikoissa kuin kentällä.

12 artikla

Uudelleentarkastelu

Tämän päätöksen täytäntöönpanoa ja sen johdonmukaisuutta unionin tällä alalla toteuttamien muiden toimien kanssa tarkastellaan säännöllisesti uudelleen. Erityisedustaja esittää korkealle edustajalle, neuvostolle ja komissiolle kuuden kuukauden välein toimeksiannossa saavutettua edistymistä koskevan kertomuksen ja kattavan kertomuksen toimeksiannon toteuttamisesta toimeksiannon päättyessä.

13 artikla

Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.

Tehty Brysselissä 25 päivänä heinäkuuta 2012.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

A. D. MAVROYIANNIS


(1)   EUVL L 141, 27.5.2011, s. 17.