30.12.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 347/70


KOMISSION ASETUS (EY) N:o 2185/2005,

annettu 27 päivänä joulukuuta 2005,

yhteisön tariffikiintiöiden avaamisesta lampaille ja vuohille sekä lampaan- ja vuohenlihalle vuodeksi 2006

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen,

ottaa huomioon lampaan- ja vuohenliha-alan yhteisestä markkinajärjestelystä 19 päivänä joulukuuta 2001 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2529/2001 (1) ja erityisesti sen 16 artiklan 1 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Lampaan- ja vuohenlihaa koskevat yhteisön tariffikiintiöt olisi avattava vuodeksi 2006. Asetuksessa (EY) N:o 2529/2001 tarkoitetut tullit ja määrät olisi vahvistettava niiden asiaa koskevien kansainvälisten sopimusten mukaisesti, jotka ovat voimassa vuonna 2006.

(2)

Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Chilen tasavallan välisestä assosiaatiosta tehdyn sopimuksen tariffimääräysten täytäntöönpanosta yhteisön osalta 18 päivänä helmikuuta 2003 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 312/2003 (2) avataan 1 päivästä helmikuuta 2003 CN-koodiin 0204 kuuluvalle tuotteelle ylimääräinen 2 000 tonnin kahdenvälinen tariffikiintiö, jonka määrää lisätään 10 prosentilla alkuperäisestä määrästä vuosittain. Kyseinen kiintiö lisättiin Chilen GATT/WTO-kiintiöön, ja kumpaakin kiintiötä olisi hallinnoitava edelleen samalla tavoin vuonna 2006. Lisäksi kyseisen kiintiön osalta tapahtui laskuvirhe, kun yhteisön tariffikiintiöiden avaamisesta lampaille ja vuohille sekä lampaan- ja vuohenlihalle vuodeksi 2005 21 päivänä joulukuuta 2004 annetun komission asetuksen (EY) N:o 2202/2004 (3) mukainen kiintiö vahvistettiin vuodeksi 2005 ja kiintiöksi vahvistettiin 5 417 tonnia 5 400 tonnin asemesta. Vuonna 2006 käytettävissä olevasta määrästä olisi sen vuoksi vähennettävä 17 tonnia.

(3)

Yhteisön tariffikiintiöiden avaamisesta ja hoidosta Norjasta peräisin olevien tiettyjen maatalous- ja kalastustuotteiden osalta 10 päivänä huhtikuuta 1995 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 992/95 (4), sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EY) N:o 1329/2003 (5), säädetään maataloustuotteiden kauppaa koskevista kahdenvälisistä lisämyönnytyksistä.

(4)

EY:n GATT 1994 -sopimuksen XXIV artiklan 6 kohdan mukaisten neuvottelujen perusteella tekemien, tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liitteen I muuttamista koskevien sopimusten täytäntöönpanosta 21 päivänä joulukuuta 2005 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 2175/2005 (6) avataan Uudelle-Seelannille 1 päivästä tammikuuta 2006 ylimääräinen 1 154 tonnin tariffikiintiö, joka olisi lisättävä vuoden 2006 käytettävissä olevaan määrään.

(5)

AKT-maille myönnetään Cotonoun sopimuksessa (7) lampaan- ja vuohenlihatuotteiden tariffikiintiöitä.

(6)

Jotkin kiintiöt on määritelty tietyn vuoden 1 päivästä heinäkuuta seuraavan vuoden 30 päivään kesäkuuta ulottuvaksi kaudeksi. Koska tämän asetuksen mukaista tuontia olisi hallinnoitava kalenterivuosittain, vastaavat kyseisiä kiintiöitä koskevat vuodeksi 2006 vahvistettavat määrät saadaan laskemalla yhteen puolet 1 päivän heinäkuuta 2005 ja 30 päivän kesäkuuta 2006 välisen kauden määrästä ja puolet 1 päivän heinäkuuta 2006 ja 30 päivän kesäkuuta 2007 välisen kauden määrästä.

(7)

Yhteisön tariffikiintiöiden moitteettoman toiminnan varmistamiseksi on tarpeen vahvistaa teuraspainona ilmaistut määrät. Koska tietyissä tariffikiintiöissä saadaan lisäksi tuoda joko eläviä eläimiä tai niiden lihaa, tarvitaan muuntokerroin.

(8)

Yhteisön tariffikiintiöiden hallinnoinnista ”ensiksi tullutta palvellaan ensin” -järjestelmän mukaisesti lampaanliha- ja vuohenlihatuotteiden osalta vuonna 2005 saatu kokemus on ollut myönteistä. Sen vuoksi näitä tuotteita koskevia kiintiöitä olisi hallinnoitava asetuksen (EY) N:o 2529/2001 16 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti poiketen siitä, mitä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3013/89 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä lampaan- ja vuohenliha-alan tuotteiden tuonnin ja viennin osalta 26 päivänä kesäkuuta 1995 annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 1439/95 (8) säädetään. Lisäksi olisi noudatettava tietyistä yhteisön tullikoodeksista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 soveltamista koskevista säännöksistä 2 päivänä heinäkuuta 1993 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 (9) 308 a ja 308 b artiklaa ja 308 c artiklan 1 kohtaa.

(9)

Jotta vältettäisiin mahdollinen syrjintä viejämaiden välillä ja koska vastaavia tariffikiintiöitä ei ole edellisten kahden vuoden aikana käytetty nopeasti loppuun, tämän asetuksen mukaisia tariffikiintiöitä ei ole aluksi syytä pitää asetuksen (ETY) N:o 2454/93 308 c artiklan mukaisesti kriittisinä, kun niitä hallinnoidaan ”ensiksi tullutta palvellaan ensin” -järjestelmällä. Sen vuoksi tulliviranomaisten olisi voitava poiketa vakuuden vaatimisesta tavaroilta, jotka on alun perin tuotu näissä kiintiöissä, asetuksen (ETY) N:o 2454/93 308 c artiklan 1 kohdan ja 248 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Niiden erityispiirteiden vuoksi, joita liittyy siirtymiseen yhdestä hallinnointijärjestelmästä toiseen, kyseisen asetuksen 308 c artiklan 2 ja 3 kohtaa ei ole syytä soveltaa.

(10)

Olisi selvennettävä, millaisia tuotteiden alkuperätodistuksia toimijoiden on toimitettava saadakseen oikeuden tariffikiintiöiden käyttöön ”ensiksi tullutta palvellaan ensin” -järjestelmässä.

(11)

Kun toimijat esittävät lampaanlihatuotteita tuontitarkoituksessa tulliviranomaisille, näiden on vaikeaa määritellä, ovatko kyseiset tuotteet peräisin kotieläiminä pidettävistä lampaista vai muista lampaista. Tullin määrä määräytyy kuitenkin tällä perusteella. Sen vuoksi on aiheellista säätää, että kyseisestä seikasta on annettava selvitys alkuperätodistuksessa.

(12)

Ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläinperäisten tuotteiden tuotantoon, jalostukseen, jakeluun ja yhteisön alueelle tuomiseen liittyvistä eläinten terveyttä koskevista säännöistä 16 päivänä joulukuuta 2002 annetun neuvoston direktiivin 2002/99/EY (10) II luvun ja kolmansista maista yhteisöön tuotavien tuotteiden eläinlääkinnällisten tarkastusten järjestämistä koskevista periaatteista 18 päivänä joulukuuta 1997 annetun neuvoston direktiivin 97/78/EY (11) mukaan ainoastaan sellaisia tuotteita voidaan tuoda, jotka täyttävät yhteisön voimassa olevat vaatimukset elintarvikeketjua koskevista menettelyistä, säännöistä ja tarkastuksista.

(13)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat lampaiden ja vuohien hallintokomitean lausunnon mukaiset,

ON ANTANUT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Tässä asetuksessa avataan yhteisön tariffikiintiöt lampaille ja vuohille sekä lampaan- ja vuohenlihalle 1 päivän tammikuuta ja 31 päivän joulukuuta 2006 väliseksi ajaksi.

2 artikla

CN-koodeihin 0104 10 30 , 0104 10 80 , 0104 20 90 , 0210 99 21 , 0210 99 29 ja 0204 kuuluvien liitteessä mainituista maista peräisin olevien lampaiden ja vuohien sekä lampaanlihan ja vuohenlihan tuonnissa kannettavat tullit on suspendoitava tai alennettava tämän asetuksen mukaisesti.

3 artikla

1.   CN-koodiin 0204 kuuluvan lihan teuraspainona ilmaistut määrät ja CN-koodeihin 0104 10 30 , 0104 10 80 ja 0104 20 90 kuuluvien elävien eläinten määrät ja kannettavat tullit vahvistetaan liitteessä.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettujen teuraspainona ilmaistujen määrien laskemiseksi lampaan- ja vuohenlihatuotteiden nettopainoon sovelletaan seuraavia kertoimia:

a)

elävät eläimet: 0,47;

b)

luuton karitsan- ja vohlanliha: 1,67;

c)

luuton lampaanliha ja luuton muu vuohenliha kuin vohlanliha ja näiden sekoitukset: 1,81;

d)

luulliset tuotteet: 1,00.

”Vohlalla” tarkoitetaan enintään vuoden ikäistä vuohta.

4 artikla

Asetuksen (EY) N:o 1439/95 II A ja B osastosta poiketen tämän asetuksen liitteessä vahvistettuja tariffikiintiöitä on hallinnoitava ”ensiksi tullutta palvellaan ensin” -periaatteella asetuksen (ETY) N:o 2454/93 308 a ja 308 b artiklan sekä 308 c artiklan 1 kohdan mukaisesti 1 päivästä tammikuuta31 päivään joulukuuta 2006. Kyseisen asetuksen 308 c artiklan 2 ja 3 kohtaa ei sovelleta. Tuontitodistusta ei vaadita

5 artikla

1.   Liitteessä vahvistettujen tariffikiintiöiden käyttöoikeus edellyttää, että yhteisön tulliviranomaisille esitetään asianomaisen kolmannen maan toimivaltaisten viranomaisten antama voimassa oleva alkuperätodistus sekä kyseisten tuotteiden vapaaseen liikkeeseen luovuttamista koskeva tulli-ilmoitus. Muiden kuin tullietuussopimuksiin perustuvien tariffikiintiöiden alaisten tuotteiden alkuperä on määriteltävä yhteisössä voimassa olevien säännösten mukaisesti.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettuja alkuperätodistuksia ovat seuraavat:

a)

tullietuussopimukseen kuuluvan tariffikiintiön tapauksessa kyseisessä sopimuksessa määrätty alkuperätodistus;

b)

muiden tariffikiintiöiden osalta asetuksen (ETY) N:o 2454/93 47 artiklan mukaisesti laadittu todistus, jossa ilmoitetaan kyseisessä artiklassa säädettyjen tietojen lisäksi seuraavat tiedot:

CN-koodi (ainakin ensimmäiset neljä numeroa),

kyseisen tariffikiintiön järjestysnumero tai järjestysnumerot,

nettopaino yhteensä tämän asetuksen 3 artiklan 2 kohdassa säädettyjä kertoimia varten määriteltyjen luokkien mukaisesti;

c)

sellaisen maan osalta, jonka a ja b alakohtaan kuuluvat kiintiöt on sulautettu yhteen, a kohdassa tarkoitettu todistus.

Jos b alakohdassa tarkoitettu alkuperätodistus esitetään vain yhden vapaaseen liikkeeseen luovuttamista koskevan ilmoituksen yhteydessä, siinä voi olla useita järjestysnumeroita. Kaikissa muissa tapauksissa siinä saa olla vain yksi järjestysnumero.

3.   Oikeus käyttää tariffikiintiötä, joka vahvistetaan liitteessä maaryhmän nro 4 kohdalla CN-koodeihin ex 0204 , ex 0210 99 21 ja ex 0210 99 29 kuuluville tuotteille, edellyttää alkuperätodistuksen tuotekuvauskohdassa jompaakumpaa seuraavista maininnoista:

a)

”kotieläminä pidettävistä lammaslajeista saatuja lampaanlihatuotteita”;

b)

”muista kuin kotieläminä pidettävistä lammaslajeista saatuja tuotteita”.

Merkintöjen on vastattava kyseisten tuotteiden mukana seuraavan eläinlääkärintodistuksen merkintöjä.

6 artikla

Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2006.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 27 päivänä joulukuuta 2005.

Komission puolesta

Mariann FISCHER BOEL

Komission jäsen


(1)   EYVL L 341, 22.12.2001, s. 3. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 1913/2005 (EUVL L 307, 25.11.2005, s. 2).

(2)   EUVL L 46, 20.2.2003, s. 1. Asetus sellaisena kuin se on muutettuna komission asetuksella (EY) N:o 305/2005 (EUVL L 52, 25.2.2005, s. 6).

(3)   EUVL L 374, 22.12.2004, s. 31.

(4)   EYVL L 101, 4.5.1995, s. 1. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 1920/2004 (EUVL L 331, 5.11.2004, s. 1).

(5)   EUVL L 187, 26.7.2003, s. 1.

(6)  Ks. tämän virallisen lehden s. 9.

(7)   EYVL L 317, 15.12.2000, s. 3.

(8)   EYVL L 143, 27.6.1995, s. 7. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 272/2001 (EYVL L 41, 10.2.2001, s. 3).

(9)   EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 883/2005 (EUVL L 148, 11.6.2005, s. 5).

(10)   EYVL L 18, 23.1.2003, s. 11.

(11)   EYVL L 24, 30.1.1998, s. 9. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 882/2004 (EUVL L 165, 30.4.2004, s. 1. Oikaisu EUVL L 191, 28.5.2004, s. 1).


LIITE

LAMPAAN- JA VUOHENLIHA (tonnia (t) teuraspainona) YHTEISÖN TARIFFIKIINTIÖT VUODEKSI 2006

Maaryhmän nro

CN-koodit

Arvo tulli %

Paljoustulli

EUR/100 kg

Järjestysnumero ”ensiksi tullutta palvellaan ensin” -järjestelmässä

Alkuperä

Vuotuinen määrä (tonnia teuraspainona)

Elävät eläimet

(kerroin 0,47)

Luuton karitsanliha (1)

(kerroin 0,47)

Luuton lampaanliha (2)

(kerroin 1,81)

Luullinen liha ja ruhot

(kerroin 1,00)

1

0204

Nolla

Nolla

09.2101

09.2102

09.2011

Argentiina

23 000

09.2105

09.2106

09.2012

Australia

18 650

09.2109

09.2110

09.2013

Uusi-Seelanti

227 854

09.2111

09.2112

09.2014

Uruguay

5 800

09.2115

09.2116

09.1922

Chile

5 600

09.2119

09.2120

09.0790

Islanti

1 350

2

0204

Nolla

Nolla

09.2121

09.2122

09.0781

Norja

300

3

0204

Nolla

Nolla

09.2125

09.2126

09.0693

Grönlanti

100

09.2129

09.2130

09.0690

Färsaaret

20

09.2131

09.2132

09.0227

Turkki

200

4

0104 10 30 , 0104 10 80 ja 0104 20 90 .

Ainoastaan muiden kuin kotieläiminä pidettävien lammaslajien osalta: ex 0204 , ex 0210 99 21 ja ex 0210 99 29 .

Nolla

Nolla

09.2141

09.2145

09.2149

09.1622

AKT-valtiot

100

Ainoastaan kotieläiminä pidettävien lammaslajien osalta: ex 0204 , ex 0210 99 21 ja ex 0210 99 29

Nolla

Alennus 65 % paljoustulleista

09.2161

09.2165

09.1626

AKT-valtiot

500

5 (3)

0204

Nolla

Nolla

09.2171

09.2175

09.2015

Muut

200

0104 10 30

0104 10 80

0104 20 90

10  %

Nolla

09.2181

09.2019

Muut

49


(1)  Ja vohlanliha.

(2)  Ja muu vuohenliha kuin vohlanliha.

(3)   ”Muut” tarkoittaa kaikkia muita alkuperämaita, myös AKT-valtioita, joita ei mainita tässä taulukossa.